VAPAASTI VALITTAVAT TUTKINNON OSAT. Maatalousalan perustutkinto

Samankaltaiset tiedostot
VAPAASTI VALITTAVAT TUTKINNON OSAT. Liiketalouden perustutkinto

VAPAASTI VALITTAVAT TUTKINNON OSAT. Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto (sira)

VAPAASTI VALITTAVAT TUTKINNON OSAT. Audiovisuaalisen viestinnän perustutkinto

VAPAASTI VALITTAVAT TUTKINNON OSAT. Audiovisuaalisen viestinnän perustutkinto

OHJATAAN YHDESSÄ. Opiskelija. Opinto-ohjaaja. Hoksaajaopettaja. Vastuuopettaja. Erityisen tuen ohjaava opettaja. Opettaja.

Arvioinnin kohteena ovat: Oman työn suunnittelu Työn kokonaisuuden hallinta Laatutavoitteiden mukainen toiminta

VAPAASTI VALITTAVAT TUTKINNON OSAT. Autoalan perustutkinto

TYÖPAIKKA- OHJAAJAN OPAS

Arvioijana toimiminen

VALMA-KOULUTUS AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN VALMENTAVA KOULUTUS

TAIDETEOLLISUUSALAN PERUSTUTKINTO. Sisällys

Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto, puuala

Autoalan perustutkinto

VAPAASTI VALITTAVAT TUTKINNON OSAT. Kauneudenhoitoalan perustutkinto

Autoalan perustutkinto

Työpaikalla tapahtuvan oppimisen kehittäminen Savon koulutuskuntayhtymässä Tuloksia ja käytäntöjä

Muovi- ja kumitekniikan perustutkinto

Tutkinnon perusteet. Taideteollisuusalan erikoisammattitutkinto

Luonnonvara- ja ympäristöala. OPETUSSUUNNITELMA, 180 osp MAATALOUSALAN PERUSTUTKINTO. Eläintenhoidon osaamisala. Eläintenhoitaja

Opetussuunnitelman tutkintokohtainen osa Kone- ja metallialan perustutkinto 2015 Koneistaja Levyseppähitsaaja

Autoalan perustutkinto

Opetussuunnitelman tutkintokohtainen osa Sähkö- ja automaatiotekniikan perustutkinto 2015 Sähköasentaja, Automaatioasentaja

VAPAASTI VALITTAVAT TUTKINNON OSAT. Sähkö-ja automaatiotekniikan perustutkinto

VAPAASTI VALITTAVAT TUTKINNON OSAT. Hiusalan perustutkinto

LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA VARHAISKASVATUKSESSA

Opetussuunnitelman tutkintokohtainen osa Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto 2015 Lasten ja nuorten hoidon ja kasvatuksen Mielenterveys- ja

OHJEITA, JOILLA ATTOT MUUTETAAN YTOIKSI

Autismia sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit, perhekurssit

Aspergerin oireyhtymää ja ADHD:ta sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit, perhekurssit

Kiinteistöpalvelujen perustutkinto

VAPAASTI VALITTAVAT TUTKINNON OSAT. Puualan perustutkinto

Luonnonvara- ja ympäristöala. OPETUSSUUNNITELMA, 180 osp MAATALOUSALAN PERUSTUTKINTO Eläintenhoidon osaamisala. Eläintenhoitaja

Savon ammatti- ja aikuisopiston ja Varkauden lukion erityisopetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma

KUNTAKOORDINAATTORIEN NEUVOTTELUPÄIVÄ Oppilas- ja opiskelijahuollon palvelurakenteen ja laadun kehittäminen

Opintojen ohjaus Keski-Pohjanmaan ammattiopistossa OPINTO-OHJAUSSUUNNITELMA KESKI-POHJANMAAN KOULUTUSYHTYMÄ KESKI-POHJANMAAN AMMATTIOPISTO

Aspergerin oireyhtymää ja ADHD:ta sairastavien aikuisten kuntoutuskurssit, osittaiset perhekurssit

Kirkkonummen musiikkiopisto - Kyrkslätts musikinstitut OPETUSSUUNNITELMA

Urheillen terveyttä seurassa -tapaaminen Liikkujan polku -verkosto

Vapaasti valittavat tutkinnon osat ammatillisessa peruskoulutuksessa

SYVENTÄVÄ KÄYTÄNNÖN HARJOITTELU - OPINTOKIRJA

AVOIMEN AMMATTIKORKEAKOULUN OPINNOT LUKUVUONNA

Erityisen tuen järjestämistä koskeva suunnitelma

VAPAASTI VALITTAVAT TUTKINNON OSAT. Liiketalouden perustutkinto

SISÄLTÖ 1 OHJAUS ETELÄ-SAVON AMMATTIOPISTOSSA TOTEUTTAMINEN Hakeutuminen opintoihin Ammatillinen peruskoulutus

LPM-lista (lisäykset, poistot, muutokset) lukuvuodelle eli opintoihin lukuvuodelle tehdyt keskeiset muutokset

Lasten niveltulehdusta sairastavien sopeutumisvalmennuskurssit

RESETTI myönteisen käytöksen vahvistamisen ryhmätoiminta. Oppimis ja ohjauskeskus Valteri Piia Ruutu

Tutkinnon oppilaitoskohtainen opetussuunnitelma

Terveysosasto Kuntoutusryhmä. MS-kurssit

TOIMINTASUUNNITELMA 2013

Omaishoitajienkuntoutuskurssit

RESETTI perheluokat. Oppimis ja ohjauskeskus Valteri Piia Ruutu

SPL TAMPEREEN PIIRI: SEURATUTOROINTI

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE

AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN PERUSTEET 2015 PROSESSITEOLLISUUDEN PERUSTUTKINTO. Seppo Valio

Hengityssairautta sairastavien aikuisten kuntoutuskurssit

OPETUSSUUNNITELMA (Määräys 59/011/2014)

Luonto- ja ympäristöala. OPETUSSUUNNITELMA, 180 osp LUONTO- JA YMPÄRISTÖALAN PERUSTUTKINTO Luontoalan osaamisala LUONTO-OHJAAJA

Hoivamaatalous: huipputasolla

SAKU-yhteyshenkilöiden tehtävät

VAPAASTI VALITTAVIA TUTKINNON OSIA KOSKEVIEN ASIAKOHTIEN MUUTOKSET. 4.3 Yhteisten tutkinnon osien osa-alueita tai lukio-opintoja

Opetussuunnitelman tutkintokohtainen osa Hiusalan perustutkinto 2015 Parturi-kampaaja

Selkärankareumaa, nivelreumaa ja niiden sukuisia sairauksia sairastavien sopeutumisvalmennuskurssit

VIHI-Forssan seudun yritysten vihreän kilpailukyvyn ja innovaatioiden kehittäminen ( ) Poistotekstiilit 2012, Workshop -ryhmät 1-4

Fibromyalgiaa sairastavien sopeutumisvalmennuskurssit

Aivoverenkiertohäiriön sairastaneiden kuntoutuskurssit

SAKU ry:n toimintasuunnitelma 2015

Ikääntyneiden monisairaiden kuntoutuskurssit, osittaiset perhekurssit

Vastuukäyttäjän tehtävät

Tyypin 1 diabetesta sairastavien aikuisten ja nuorten ja nuorten aikuisten ja lasten sopeutumisvalmennuskurssit

Sydänvikaa sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit

SISUSTUSALAN AMMATTITUTKINTO

VAPAAEHTOISTOIMINTA OPPIMISKOKEMUKSENA

HIUSALAN PERUSTUTKINTO

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.

1. Yleistä. Tavoitteet vuodelle 2016

Vapaan sivistystyön kestävän kehityksen kriteerit ja sertifiointi

6. Oppimisen arviointi Etelä-Pohjanmaalla

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2014

CAVERION OYJ:N HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS. 1. Hallituksen tehtävien ja toiminnan perusta. 2. Hallituksen kokoonpano ja valintamenettely

Kauneudenhoitoala Kosmetologi Kauneudenhoidon ja tuoteneuvonnan koulutusohjelma TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTÖT AMMATTIOPISTO

AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN PERUSTEET 2015 TURVALLISUUSALAN PERUSTUTKINTO. Seppo Valio

Parikkalan kunta. Koirniemen osayleiskaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osayleiskaava-alue

OPETUSSUUNNITELMA, 120 ov KIINTEISTÖPALVELUJEN PERUSTUTKINTO Toimitilapalvelujen koulutusohjelma TOIMITILAHUOLTAJA

TUKEA LAJILIITTOJEN LASTEN JA NUORTEN URHEILUN KEHITTÄMISTYÖHÖN

Muistisairauksia sairastavien aikuisten sopeutumisvalmennuskurssit, parikurssit

TODISTUS OSAAMISESTA. Nimi: Sotu: Vantaan nuorten työpaja: Pajan nimi tähän Aika:

Kuntien kulttuuritoiminnasta annetun lain uudistaminen

Luonto- ja ympäristöala. OPETUSSUUNNITELMA, 180 osp LUONTO- JA YMPÄRISTÖALAN PERUSTUTKINTO Luontoalan osaamisala LUONTO-OHJAAJA

KOLMIPORTAINEN TUKI ESIOPETUKSESSA (POL 16, 16a, 17, 17a )

OHJE POISSAOLOIHIN PUUTTUMISEEN KOULUSSA

Opintojen suunnittelu ja opintoneuvonta

Hengityssairautta sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit

AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN PERUSTEET 2015 KAIVOSALAN PERUSTUTKINTO. Seppo Valio

Sydänsairauksia sairastavien aikuisten kuntoutuskurssit

Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet

Taiteen perusopetuksen järjestäjän muistilista. Johdanto: Mitä taiteen perusopetus on? Taiteen perusopetuksen käsite ja lainsäädäntö

Tutkinnon osien ja valinnaisuuden määrittelyn lähtökohdat (1)

Hankkeen tavoitteet voidaan jakaa valvonnan tavoitteisiin ja työsuojeluvalvonnan kehittämisen tavoitteisiin.

Ammatillisen koulutuksen laatuverkoston tapaaminen

Transkriptio:

VAPAASTI VALITTAVAT TUTKINNON OSAT Maatalusalan perustutkint Jkilaaksjen kulutuskuntayhtymä Haapajärven ammattipist Hyväksytty:

2 Sisällys... 1 JOHDANTO... 3 4. VAPAASTI VALITTAVAT TUTKINNON OSAT... 4 4. JATKO-OPINTOVALMIUKSIA TAI AMMATILLISTA KEHITTYMISTÄ TUKEVIA OPINTOJA... 4 4. HEVOSTALOUS TUOTANTOSUUNTANA... 4 4. TYÖSKENTELY MAASEUTUYMPÄRISTÖSSÄ... 6 4. TUTORTOIMINTA... 8 4. KILPAILUTOIMINTA... 9 4. OPISKELIJAKUNTATOIMINTA... 10

3 JOHDANTO Vapaasti valittavia tutkinnn sat tukevat suritettavan perustutkinnn ammattitaitvaatimuksia ja saamistavitteita. Vapaasti valittavat tutkinnn sat vivat lla valtineuvstn asetuksen (A 801/2014, muuts 331/2015) 5 :n mukaisesti 1. ammatillisia tutkinnn sia, jtka vivat lla man tai jnkin muun kulutusalan ammatillisen perustutkinnn, ammattitutkinnn tai erikisammattitutkinnn sia. 1. Työpaikkahjaajaksi valmentautuminen 2. paikallisiin ammattitaitvaatimuksiin perustuvia tutkinnn sia, jtka n laadittava niin, että ne vastaavat laajemmin paikallisiin ammattitaitvaatimuksiin kuin pelkästään yhden yrityksen saamistarpeisin. Nämä tutkinnn sat vivat lla myös ammatillista saamista yksilöllisesti syventäviä tutkinnn sia, jtka n mudstettu paikallisten saamistarpeiden phjalta. 3. yhteisten tutkinnn sien sa-alueita tai luki-pintja, jllin saamisen tunnustamistilanteessa yhteisiin tutkinnn siin sisältyviä sa-alueita vidaan sisällyttää vapaasti valittaviin tutkinnn siin siltä sin, kun yhteisiin tutkinnn siin sisältyvä saaminen ylittää yhteisten tutkinnn sien laajuudeksi määritellyn 35 saamispistettä. 4. jatk-pintvalmiuksia tai ammatillista kehittymistä tukevia pintja, jtka vivat lla esimerkiksi ammattikrkeakulussa, ylipistssa ja kansalaispistssa suritettavia pintja ja muita jatk-pintvalmiuksia tukevia pintja. 4.Hevstalus tutantsuuntana 5 sp 4. Työskentely maaseutuympäristössä 5-10 sp Navettapäivystys Tallipäivystys Maataluslmitus Ratsastaminen hjattuna (esim. maataluspiskelijat) Eläinnäyttelyt Nahkatyöt Tutanteläinten hitaminen Pieneläinten hitaminen Puutyöt Kneenkrjaus-ja metallityöt Tieturvakrtti Työturvakrtti Liikennetraktrin ammattipätevyyskulutus Metsästys (krttikulutus) Tilasiemennys 4. Tutr-timinta 5 sp 4. Oppilaskuntatiminta 5 sp 4. Hygieniapassikulutus 5 sp 4. Kilpailutiminta 5 sp 5. työkkemuksen kautta hankittuun saamiseen perustuvia yksilöllisiä tutkinnn sia, jiden tulee lla suritettavan perustutkinnn ammattitaitvaatimuksia tai saamistavitteita tukevaa saamista. Tällainen tutkinnn sa vi mudstua esimerkiksi laajennetun työssäppimisen tai aikaisemmin hankitun saamisen tunnustamisen kautta. esim. Maatilan syystyöt- 1. vuden syksy Jkilaaksjen kulutuskuntayhtymän ammattipist tarjaa vapaasti valittavia tutkinnn sia, jihin n laadittu ammattitaitvaatimukset tai saamistavitteet, arviinnin khteet ja arviintikriteerit sekä määritelty laajuus saamispisteinä. Opettajan n aina arviitava nämä vapaasti valittavat tutkinnn sat asteiklla tyydyttävä (1), hyvä (2) ja kiitettävä (3) paitsi edellä mainittuja (jatk-pintvalmiuksia tai ammatillista kehittymistä tukevia tai työkkemuksen kautta hankittua saamista), jista vidaan antaa arvsanaksi kulutuksen järjestäjän päätöksellä hyväksytty (A 811/1998,muuts 329/2015, 10 ). Arvsana annetaan tutkinnn sittain tutkinnn perusteissa levien arviintikriteereiden perusteella. Muita arviintikriteereitä ei käytetä. Arviinnin perustelut n aina kirjattava; näin annetulle arvsanalle löytyy perustelut myös siinä tilanteessa, kun piskelija n tyytymätön saamaansa arvsanaan.

4. VAPAASTI VALITTAVAT TUTKINNON OSAT Tavitteet, sisällöt ja arviinti 4. JATKO-OPINTOVALMIUKSIA TAI AMMATILLISTA KEHITTYMISTÄ TUKEVIA OPINTOJA 4. HEVOSTALOUS TUOTANTOSUUNTANA 5 sp TAVOITTEET 4 Opiskelija tietää hevstallin tilavaatimukset ja ymmärtää turvallisten ympäristön merkityksen hevsten ja ihmisten hyvinvinnin- ja turvallisuuden kannalta ymmärtää tallin aiheuttamia ympäristövaikutuksia ja edistää kestävän kehityksen timinta tapja idei ja ymmärtää eri hevsten käyttömutjen mahdllisuudet saa suunnitella ja tteuttaa jnkun hevsalan palvelun saa palvella asiakaita ttaa työssään humin timinnan turvallisuuden, vastuullisuuden ja työergnmian tuttaessaan hevstaluden palvelua TUTKINNON OSAN KESKEISET SISÄLLÖT JA TOTEUTTAMISTAVAT Keskeiset sisällöt hevsalan palvelun suunnittelu, markkininti ja tteutus turvallinen talliympäristö hevsen eri käyttömutjen mahdllisuudet tapahtumassa tarvittavat luvat ja säädökset turvallisuus ja vastuullisuus Tteuttamistavat: hevsalan palvelun suunnittelu, markkininti ja tteutus EDELTÄVYYSOPINNOT TAI MUUT SUORITTAMISEEN LIITTYVÄT ASIAT Hevstaluden peruskurssiin kuuluva saaminen (hevsen lajinmukainen käyttäytyminen, rukinnan perusteet, varustaminen ja taluttaminen) OPPIMISEN ARVIOINTI Ohjaajan palaute itsenäisestä työskentelystä, itsearviinti OSAAMISEN ARVIOINTI JA TUTKINNON OSAN ARVOSANAN MUODOSTUMINEN Arviintikeskustelu

5 ARVIOINNIN KOHTEET hevsalan palvelun tteutus hevsalan palvelun suunnittelu, markkininti ja tteutus tapahtumassa tarvittavat luvat ja säädökset turvallinen talliympäristö hevsen eri käyttömutjen mahdllisuudet turvallisuus ja vastuullisuus HYVÄKSYTTY Osallistuu tapahtuman tai palvelun järjestämiseen (1 sp) Tteuttaa hevsalan palvelun yksin tai ryhmässä asiakaslähtöisesti, tietää turvallisen talliympäristön merkityksen hevsten ja ihmisten hyvinvinnin ja turvallisuuden kannalta, tunnistaa erilaisten hevsten käyttömutjen mahdllisuudet sekä timii turvallisesti, vastuullisesti ja taludellisesti edistäen kestävän kehityksen timintatapja (4 sp)

6 4. TYÖSKENTELY MAASEUTUYMPÄRISTÖSSÄ 5 10 sp TAVOITTEET Opiskelija saa (1 tai useampi seuraavista) tehdä eläinten päivittäisiä hittöitä ttaen vastuun töistään suriutua töistä lmitustilan vaatimusten mukaisesti ratsastuksen alkeet ja ratsastuskulun timintaan tutustuminen esittää eläimen näyttelyssä tehdä yksinkertaisia varusteiden krjaustöitä valmistaa nahkatöitä hulehtia eri tutanteläinlajien hidsta ja hyvinvinnista hulehtia eri pieneläinlajien hidsta ja hyvinvinnista lajinmaisten vaatimusten mukaisesti tehdä maaseutuyritykseen kuuluvia puutöitä käyttää puutöissä tarvittavia kneita ja laitteita turvallisesti ja ylläpitää järjestystä ja siisteyttä tehdä maaseutuyritykseen kuuluvia kneenkrjaus-ja metallitöitä käyttää kneenkrjaus-ja metallitöissä tarvittavia kneita ja laitteita turvallisesti ja ylläpitää järjestystä ja siisteyttä tieturva 1-2 : työskennellä yleisellä tiellä, kadulla tai muulla liikennealueella turvallisesti työturva: työskennellä yhteisellä työpaikalla turvallisesti kuljettaa npeaa traktria kurmineen turvallisesti tieliikenteessä metsästää ja hulehtia riistakannasta kestävällä tavalla hulehtia yrityksen tutanteläinten hedelmällisyydestä TUTKINNON OSAN KESKEISET SISÄLLÖT JA TOTEUTTAMISTAVAT Keskeiset sisällöt: Ktieläinten päivittäiset hittyöt Maataluslmitus Ratsastaminen hjattuna Eläinten esittäminen näyttelyssä Nahkatöiden tekeminen Tutanteläinten hitaminen Pieneläinten hitaminen Puutyöt Kneenkrjaus-ja metallityöt Työympäristön turvallisuus Työsujelu, työturvallisuus ja yhteistiminta Liikennetraktrin kuljettamisen vaatimukset Metsästys ja riistanhit Tilasiemennys Opintjakst Työskentely maaseutuympäristössä 5-10 sp Tteuttamistavat: 1 tai useampi seuraavista humiiden pintjen kattavuus, vaikeus ja merkittävyys tutkinnn kannalta: Tallipäivystys petusmaatilan tallilla Tutustuminen lmittajan ammattiin Ratsastaminen hjattuna (esim. maataluspiskelijat) petusmaatilan tallilla tai SRL:n hyväksymässä ratsastuskulussa Eläinten valmennus, valmistaminen näyttelykehään ja sallistuminen eläinnäyttelyyn Nahkatyöt Tutanteläinten hitaminen Pieneläinten hitaminen Puutyöt Kneenkrjaus-ja metallityöt Tieturvakulutus Työturvallisuuskrttikulutus Liikennetraktrinkuljettajan ammattipätevyyskulutus Metsästäjätutkintkulutus Tutanteläinten tilasiemennyskulutus

7 EDELTÄVYYSOPINNOT TAI MUUT SUORITTAMISEEN LIITTYVÄT ASIAT Työskentelyn turvallisuuden perusasiiden hallinta OPPIMISEN ARVIOINTI Navetta-ja tallipäivystystyöt, ratsastus, nahkatyöt, eläinten valmentaminen ja valmistaminen näyttelykehään, tutanteläinten ja pieneläinten hitaminen sekä nahka-, puu-kneenkrjaus-ja metallitöiden saamista arviidaan työprsessia ja työn tulsta arviimalla sekä arviintikeskustelun avulla. Eläinnäyttelyyn sallistumista arviidaan lisäksi näyttelytumarin antaman arviinnin avulla. OSAAMISEN ARVIOINTI JA TUTKINNON OSAN ARVOSANAN MUODOSTUMINEN Navetta-ja tallipäivystystöiden, ratsastuksen, eläinnäyttelytiminnan, tutanteläinten ja pieneläinten hitamisen sekä nahka-, puu-kneenkrjaus-ja metallitöiden saamista arviidaan työprsessia ja työn tulsta arviimalla sekä arviintikeskustelun avulla. Eläinnäyttelyyn sallistumista arviidaan lisäksi näyttelytumarin antaman arviinnin avulla. Tieturvakulutuksen, työturvallisuuskrttikulutuksen, liikennetraktrinkuljettajan ammattipätevyyskulutuksen, metsästäjätutkintkulutuksen ja tutanteläinten tilasiemennyskulutuksen saamista arviidaan kulutukseen sisältyvän kkeen avulla. ARVIOINNIN KOHTEET eläinten päivittäiset hittyöt maataluslmitus ratsastaminen hjattuna eläinnäyttelyt eläinnäyttelyt eläinnäyttelyt nahkatyöt nahkatyöt HYVÄKSYTTY ppilas tekee eläinten päivittäisiä hittöitä petusmaatilalla eläimen lajinmaisten vaatimusten mukaisesti ttaen vastuun töistään suriutuu töistä lmitustilan vaatimusten mukaisesti maataluslmittajana tai maataluslmittajan hjauksessa saa timia talliympäristössä ja ratsastaa hjattuna valitsee ja kuluttaa eläimen näyttelyä varten hulehtien masta ja eläimen turvallisuudesta edellisen lisäksi trimmaa ja valmistaa sekä esittää eläimen näyttelyssä edellisen lisäksi hulehtii eläimen hyvinvinnista näyttelymatkalla ja näyttelyssä tekee käyttöturvallisia ja -kelpisia krjaustöitä edellisen lisäksi valmistaa käyttöturvallisia ja -kelpisia tutteita nahkasta tutanteläinten hitaminen hulehtii eri tutanteläinlajien hidsta ja hyvinvinnista lajinmaisten vaatimusten mukaisesti pieneläinten hitaminen hulehtii eri pieneläinlajien hidsta ja hyvinvinnista lajinmaisten vaatimusten mukaisesti puutyöt tekee maaseutuyritykseen kuuluvia puutöitä turvallisesti ja ylläpitää järjestystä ja siisteyttä valmistaa tutteen suunnitelman mukaisesti käyttää tutteen valmistamiseen tarvittavia kneita ja laitteita kneenkrjaus-ja metallityöt tekee maaseutuyritykseen kuuluvia kneenkrjaus- ja metallitöitä puutöitä turvallisesti ja ylläpitää järjestystä ja siisteyttä käyttää työssä tarvittavia kneita ja laitteita tieturvakulutus surittaa tieturvakrtti 1:n tai lisäksi tieturva 2:n työturvallisuuskrttikulutus liikennetraktrikuljettajan ammattipätevyyskulutus metsästys ja riistanhit tutanteläinten tilasiemennys surittaa työturvallisuuskrtin surittaa liikennetraktrin kuljetuksen ammattipätevyyden surittaa metsästäjätutkinnn surittaa tutanteläinten hidn ja hyvinvinnin ammattitutkinnn tilasiemennystutkinnn san

8 4. TUTORTOIMINTA 5 sp TAVOITTEET lisätä tutreiden ymmärrystä ryhmäyttämisestä ja tutrin merkityksestä ppilaitksen myönteisen ilmapiirin ja timintatapjen mudstumiselle. antaa valmiuksia ja ideita ryhmän kanssa timimiseen antaa tutreille välineitä man ppilaitksen timinnan ideimiseen tutustuttaa tutrit tisiinsa TUTKINNON OSAN KESKEISET SISÄLLÖT JA TOTEUTTAMISTAVAT Keskeiset sisällöt ryhmäyttäminen turvallisen ryhmän merkitys tavitteellisen timinnan suunnittelu tutrin rli ppilaitksen ilmapiiri Tteuttamistavat ryhmätyöskentely itsenäinen työskentely vertaisppiminen EDELTÄVYYSOPINNOT TAI MUUT SUORITTAMISEEN LIITTYVÄT ASIAT - OPPIMISEN ARVIOINTI - OSAAMISEN ARVIOINTI JA TUTKINNON OSAN ARVOSANAN MUODOSTUMINEN Tutkinnn sa arviidaan asteiklla hyväksytty/hylätty. ARVIOINNIN KOHTEET Ryhmäyttäminen Turvallisen ryhmän merkitys Tavitteellisen timinnan suunnittelu Tutrin rli Oppilaitksen ilmapiiri HYVÄKSYTTY Tutrkulutukseen sallistuminen, harjitukset Tutrkulutukseen sallistuminen, alittavien piskelijiden ryhmäyttäminen Tutrkulutukseen sallistuminen, tutrtiminnan suunnittelu (vusikell) Tutrkulutukseen sallistuminen, itsearviinti Tutrkulutukseen sallistuminen, ppilaitksen tutrtiminnan tteuttaminen

9 4. KILPAILUTOIMINTA 5 sp TAVOITTEET Opiskelija saa laatia man harjittelu- ja valmennushjelman ratka ngelmia ja speutua muutksiin arviida ja kehittää maa saamistaan mitittaa mat henkiset vimavaransa harjittelu- ja kilpailuhjelman mukaan saa timinnassaan humiida erilaiset kilpailujärjestelyt, säännöt ja hjeet saa timia verkstissa TUTKINNON OSAN KESKEISET SISÄLLÖT JA TOTEUTTAMISTAVAT Keskeiset sisällöt Keskeiset sisällöt: Henkilökhtaisen piskelusuunnitelman vallinnan mukaisesti: a) ammattitaitkilpailutiminta, b) kulttuurikilpailutiminta c) urheilukilpailutiminta. Kilpailutiminnan tuntemus Erilaiset kilpailumudt ja vaihtehdt. Henkilökhtaisen valmennus laatiminen ja työajanhallinta. Prjektisaaminen ja ngelmaratkaisutaidt. Tteuttamistavat: lähipetus verkk-petus työssäppiminen sallistuminen kilpailutimintaan EDELTÄVYYSOPINNOT TAI MUUT SUORITTAMISEEN LIITTYVÄT ASIAT Opintjen surittamisen etenemisen edellytyksenä n valmennussuunnitelman laatiminen hyväksytysti. OPPIMISEN ARVIOINTI Oppimisen arviinnin tavite n, että piskelija tietää, mitä hän saa ja mitä hänen n vielä pittava. Tässä tutkinnn sassa ppimista arviidaan antamalla piskelijalle suullista/kirjallista palautetta piskelujaksn aikana. OSAAMISEN ARVIOINTI JA TUTKINNON OSAN ARVOSANAN MUODOSTUMINEN Tdistukseen tuleva tutkinnn sa nimetään henkilökhtaisen piskelusuunnitelman vallinnan mukaisesti: a) ammattitaitkilpailutiminta, b) kulttuurikilpailutiminta c) urheilukilpailutiminta. Tdistukseen tuleva tutkinnn san arvsana päätetään saamisen arviinnin perusteella. Mikäli saamista arviivia pettajia n llut useita, päätös tehdään arviintikeskustelussa. Ammattitaitkilpailuissa vidaan saaminen arviida sen ammatillisen tutkinnn san saamistavitteiden mukaisesti, jta kilpailutiminta vastaa. Opintjakst ja ammattisaamisen näyttö tulee lla hyväksytysti suritettu ennen tutkinnn san arvsanan antamista. Tutkinnn san arvsana mudstuu ammattisaamisen näytön arvsanasta. ARVIOINNIN PERUSTEET - piskelu- ja valmennussuunnitelma - sallistuminen kilpailutimintaan - prtfli HYVÄKSYTTY - piskelija laatii hjeistuksen mukaisen kilpailutiminnan piskelu- ja valmennussuunnitelman - piskelija sallistuu kilpailutimintaan - piskelija kkaa prtflin harjittelupäiväkirjan ja materiaalia sekä harjittelusta että kilpailuista, jilla hän sittaa tutkinnn san saamista

10 4. OPISKELIJAKUNTATOIMINTA 5 sp TAVOITTEET edistää piskelijiden yhteistimintaa, vaikutusmahdllisuuksia ja sallistumista kehittää piskelijiden ja kulutuksen järjestäjän välistä yhteistyötä valmistaa piskelijita aktiiviseen ja kriittiseen kansalaisuuteen TUTKINNON OSAN KESKEISET SISÄLLÖT JA TOTEUTTAMISTAVAT Keskeiset sisällöt piskelijiden edunvalvnta ppilaitksen kehittäminen ammatillisen kulutuksen arvstuksen nstaminen piskelijiden yhteistiminnan kehittäminen ppilaitksen ja piskelijakunnan tiedtuksen tehstaminen Tteuttamistavat sääntömääräiset ja viralliset piskelijakunnan kkukset hallituksen kkukset valmistelupalaverit, työryhmät, suunnittelutilaisuudet ja tapaamiset piskelijiden kuuleminen, yhteishengen ylläpitäminen, tiedttaminen kulutuksien järjestäminen EDELTÄVYYSOPINNOT TAI MUUT SUORITTAMISEEN LIITTYVÄT ASIAT - OPPIMISEN ARVIOINTI - OSAAMISEN ARVIOINTI JA TUTKINNON OSAN ARVOSANAN MUODOSTUMINEN Tutkinnn sa arviidaan arvsanalla hyväksytty/hylätty. ARVIOINNIN KOHTEET Opiskelijiden edunvalvnta Oppilaitksen kehittäminen Ammatillisen kulutuksen arvstuksen nstaminen Opiskelijiden yhteistiminnan kehittäminen Oppilaitksen ja piskelijakunnan tiedtuksen tehstaminen HYVÄKSYTTY Aktiivinen sallistuminen ppilaitksen timintaan. Aktiivinen sallistuminen ppilaitksen timintaan Esimerkillinen timinta ppilaitksen ja kulutuskuntayhtymän edustamien arvjen mukaisesti Yhteisten tilaisuuksien ja tapahtumien järjestäminen ppilaitksessa ja kulutuskuntayhtymässä Aktiivinen ja vurvaikutteinen tiedttaminen.