EGON TRANSFORMAATIO VIHKIMYSPOLULLA Elina Kakko Julkaistu Via Positiva-lehdessä 3/13 Kirjoittaja on KM, musiikkipedagogi ja jooganopettaja SJL ja tutkinut sielupsykologiaa, esoteerista oppia sekä vihkimyspolun lainalaisuuksia useiden vuosien ajan. Kirjoitukseni jakaantuu kolmeen osaan: kerron ensin siitä, mikä sai minut kirjoittamaan aiheesta ja miten olen tutustunut käsitteeseen "ego". Sen jälkeen tuon esiin joitakin määritelmiä ja käsityksiä egosta ja niiden pohjalta sijoitan egon viitekehykseen, jota tässä kirjoituksessa käytän. Kolmanneksi tarkastelen henkisen polun lainalaisuuksia ja egon transformaatiota osana henkistä kehitystä eli vihkimyspolkua. I Kirjoituksen taustaa: egosta puhuminen on trendikästä Yksi tämän ajan "new age-kentän" ts. henkisen populäärisuuden muotisanoista lienee ego. Sosiaalisessa mediassa se vilahtelee keskusteluissa ja esitetään erilaisia näkökantoja sille, mitä egolle pitäisi henkisen ihmisen tehdä: tappaa, nujertaa, hyväksyä, luopua, alistaa vaiko jalostaa... vai päivitellä sen tekosia tai olla vain piittaamatta koko egosta ja vaikkapa nauraa sille: "siinäpähän teet metkujasi". Kiinnostuin pohtimaan asiaa tämän hetkisen tietämykseni ja kokemukseni valossa. Ensinnäkin on muistettava, että henkinen kehitys on kokonaisvaltainen prosessi, niin kuin koko ihminenkin olemuspuolineen on. Tämä kirjoitukseni käsittelee kuitenkin nyt nimenomaan egoa, sen eri ilmennyspuolia ja sitä, miten se muuntuu ihmisen henkisen kehityksen edetessä. Käytän termiä "henkinen egokäsite": tällä tarkoitan sitä käsitettä, joka minun mielestäni näyttää tällä hetkellä vallitsevan populäärisella henkisellä kentällä. Termit henkinen ja henkisyys sisältävät nykyään hyvin laajan ja kirjavan joukon erilaisia näkemyksiä ja suuntauksia. Yhteinen nimittäjä näyttäisi olevan rakkaus ja sen eri ilmentymät, kuten rajat ylittävä yhteys, auttavaisuus, toisen huomioiminen ja ystävällisyys. Ymmärrettävästi tässä viitekehyksessä ego on saanut oman roolinsa. Sinänsä globaali rakkaus-ihanne on hieno unelma ja sellaisena tärkeä vaihe ihmiskunnan kehityksessä. Mutta henkisyydellä on monia muitakin ulottuvuuksia ja syvemmät kerroksensa, kuten teosofia, kristillinen mystiikka ja itämainen filosofia. Kaikkia näkökulmia on mahdotonta ottaa tässä esiin, mutta poimin
joitakin. Nykyaikaan sijoittuvan henkisen egokäsitteen lisäksi tarkastelen egoa psykologisesta ja esoteerisesta näkökulmasta. Egon määrittelyn jälkeen voimme tarkastella sen muuntumista osana ihmisen henkistä kehitystä eli vihkimyspolkua. Tutustuin nykyajan henkiseen ego-käsitteeseen mm. Wayne W. Dyerin ja Eckhart Tollén teosten sekä Ihmeiden oppikurssin (IOK) kautta. Sitä ennen ego oli tuttu käsite mm. psykologiasta. IOK:ssa puhutaan egosta ja Pyhästä Hengestä, jotka molemmat ovat ihmisen mielessä. Kurssi esittää egon toimintamallin ja sitten antaa vaihtoehdoksi Pyhän Hengen mallin: ne molemmat ajattelutavat ovat ihmisen mielessä ja IOK:n mukaan vain toisen kuuleminen on mahdollista. Kurssin mukaan ihmisen mielessä on myös päätöksentekijä, joka päättää kumpaa ääntä ihminen kuuntelee. Ihan hyvä sinänsä, että oppii erottamaan itsessään erilaisia ajatus- ja toimintamalleja. Mutta non-dualistisen käsityksen sijasta joko-tai-ajattelutapa voi johtaa oman tajunnan jyrkän dualistiseen kokemiseen. Siinä on omat vaaransa. Voi olla, että mieli alkaa pyörittää ego - Pyhä Henki-kehää, jolle ei loppua näytä tulevan. Mielestäni ihmisen täytyy olla aika pitkällä henkisessä kehityksessään ts. henkisesti valveutunut, että tällaisen mielen rullan saa pysähtymään esim. anteeksiannon avulla. Käsite ego tulee nykyään vastaan myös muussa "henkis-populäärisessa" kirjallisuudessa. Ehkäpä henkisestä tiestä innoittuneet kirjailijat ja kanavoijat ovat nyt havahtuneet siihen, että ihmisessä on olemassa vaihtoehto. Ihmistä on kuitenkin neuvottu asiaan liittyen jo hyvin paljon aikaisemminkin, vaikkei ego-sanaa aina ole käytettykään. Tämä voidaan todeta tutkimalla esimerkiksi Patanjalin joogasûtria, jotka on koottu n. 600-500 ekr. Ensimmäinen henkisen polun vaihe onkin kysyä, kuka minä oikeastaan olen: "olenko vain tämä tilanteisiin vaihtelevasti reagoiva sätkynukke vai vallan jotain muuta... missä minussa asuu sellaiset ominaisuudet kuten lempeys, vakaus ja rauha, joista suuret henkiset opettajat puhuvat?" Tästä henkinen polku alkaa, mutta vaihtoehdon näkeminen ja sen kanssa työskentely ei ole vielä henkisen kehityksen päätepiste ihmisen polulla. II Mikä ihmeen ego; joitakin määritelmiä. Kun puhutaan egosta, on tärkeää määritellä, mikä se on. Lähestymistapa voi olla psykologinen, filosofinen, uskonnollinen, henkinen, okkulttinen, maallinen, kansanomainen jne. - eli oikeastaan mitä vain maan ja taivaan väliltä. Voimme pohtia myös sitä, miten mieli, ajattelu, luonne, persoona, persoonallisuus ja minäkuva liittyvät egoon. Ja jos laajennamme vielä ego-aihettamme, liittyy mukaan myös käsitteet kuolema, jälleensyntyminen ja karma - mitä egolle tapahtuu näissä prosesseissa?
1. Joitakin psykologiaan liittyviä näkemyksiä Mitä psykologia sanoo egosta? Wikipedian mukaan ego on latinaa ja tarkoittaa "minä", ja selitys sisältää freudilaisia käsitteitä: "Se on ihmisenpsyyken keskimmäinen kerros viettipohjan (id) ja yliminän (superego) välissä. Tietoista toimintaa ohjaileva ego tasapainottelee idin vaistonalaisuuden ja superegon järjen välillä. Ristiriitatilanteissa se ottaa käyttöön defenssit. Ego kehittyy, kun lapsen kognitiivinen kehitys etenee ja kun hän saa ympäristöstä palautetta. Ihminen kokee egonsa minähavaintona. Egon toiminnot ovat suurelta osin tietoisia." Psykologian sanakirjassa (M. Kalliopuska, Otava 2005) sanotaan, että "ego on psyykeen tietoinen rakenneosa, joka on suoraan suhteessa ympäristöön." Ego on siis psyykeemme osa, joka kertoo, kuka minä olen, ohjaa tietoista toimintaa, auttaa havainnoimaan ja kehittyy sitä mukaa, kun ihminen kasvaa. Nyt herää ihmetys, pitäisikö ihmisen vaientaa itsessään näin tärkeä psyykeen osa? Ja jos pitää, niin miten se sitten tehdään - ja hetikö, nytkö? Herää kysymys, miten ihminen voi elää maailmassa ilman minäkuvaa, havaintokykyä tai psyykeen puolustusmekanismeja. Ei voikaan. Em. psykologian sanakirjassa on myös termi "egon integriteetti" eli minän eheys. E.H. Erikssonin psykososiaalisen persoonallisuusteorian mukaan tämä on viimeisen kehitysvaiheen tavoite: yksilö saavuttaa henkisen kypsyyden, johon kuuluu oman elämän tarkoituksen ja jatkuvuuden löytäminen sekä kuoleman hyväksyminen oman elämän päätteeksi." Eli tältä kannalta katsoen egon eheytyminen on osa henkisen kypsyyden saavuttamista. Se tarkoittaa minuuden eheyttä, eheää minätietoisuutta. Se on siis jaloa yksilöllisyyttä ja positiivista itsetuntoa, joita ilman ihminen ei kykene harmonisesti toimimaan suhteessa ympäristöönsä eli maanpäällisissä tehtävissään. Henkisellä tiellä minäkuvan eheyteen liittyy sellaisia luonteen ominaisuuksia kuin tahto, lujuus, joustavuus, hyvyys, ystävällisyys, pitkämielisyys...; nämä ovat ihmisen persoonallisuudessa ts. psyykkisessä kokonaisuudessa vallitsevina, kun minäkuva on eheä suhteessa itseen ja ympäristöön. Jalostuneessa luonteessa, eheässä minäkuvassa ja minätietoisuudessa niiden pohja on viisaudessa ja korkeasti henkisessä intuitiossa. Tässä vaiheessa voin heittää taas ilmaan kysymyksen: kuka haluaa hävittää tällaisen eheän minäkuvansa? Nyt onkin ymmärrettävä se, että kun nyt henkisellä kentällä puhutaan egon hävittämisestä, itse asiassa tarkoitetaan egoismista ja egokeskeisyydestä luopumista. Egoismi tarkoittaa itsekästä toimintaa ja sen vastakohta on altruismi eli lähimmäisenrakkaus ja pyyteettömyys, jolloin välitetään toisen hyvinvoinnista auttamalla, yhteistyöllä, jakamisella, ilman palkkiota (M. Kalliopuska, 2005). Tämä on tärkeä vaihe henkisellä polulla: eli egoismista luopuminen. Egon häviäminen tulee ajankohtaiseksi paljon myöhemmin.
2. Nykyajan henkisen kentän egokäsityksestä Otammekin nyt lähestymistavaksi "nykyaikaisen, populääisen henkisen ajattelumallin", joka puhututtaa mm. sosiaalisen median henkisissä piireissä: millaiseen viitekehykseen ego silloin sijoittuu? Minusta näyttää siltä, että se on saanut aseman sellaisena ihmisen mielen ts. sisäisen kokemusmaailman osana, joka on epätoivottava, koska se pitää sisällään monenmoisia, etenkin tiedostamattomia ajatusja käyttäytymismalleja - sellaisia, jotka erottavat ihmisen jumalayhteydestä: rauhasta, rakkaudesta, harmoniasta ja autuudesta. Onko se siis demoninen osa ihmisen mieltä? Ego voidaankin nähdä involuution hedelmänä tai aiheuttajana: sellaisena mielen osana, joka on menolippu syvälle aineeseen, kauemmaksi jumala-tilasta. Haluan nyt kysyä: voiko ego kantaa mukanaan myös hyviä ajatusmalleja - sellaisia, jotka vievät kohti jumaluuden tuntemista sysäisten ihmistä henkisen evoluution tielle? Silloin ego voidaan nähdä tärkeänä, ihmisen omana sisäisenä opettajana. Olen sitä mieltä, että jossain vaiheessa ihminen kykenee näin näkemään: eli ymmärtämään egon mahdollisuutena ja silloin se ei ole hänelle enää mikään ongelma, vaan ratkaistu kynnyskysymys. Käytän tarkoituksella tässä termiä kynnyskysymys, sillä ego voidaan nähdä myös kynnyksenä, jonka "ylittäminen" tulee tietyssä polun vaiheessa mahdolliseksi. Silloin ei ole kyse enää tarpeesta alistaa tai hävittää, vaan kyse on enemmänkin vapaaehtoisesta ja täydessä ymmärryksessä tehdystä luopumisesta ja uhrauksesta. Ego voidaan kokea myös sellaisena psyykkisenä ihmisolemuksen osana, joka sinänsä on ihmisen syntyessä neutraali pinta ja johon on istutettu ajatuksen siemeniä varhaisista ikävuosista asti. Siemenet ovat positiivisia tai negatiivisia. Onkin ymmärrettävä se, että ihmisessä on alemmilla luonnontasoilla polariteetit negatiivinen ja positiivinen. Egokin voi siis elää ja saada voimansa sekä negatiivisuudesta että positiivisuudesta: se voidaan nähdä näiden koosteena sisältäen erilaatuisia kokemuksia, ajatuksia, käsityksiä. arvoja jne. Siten se on aarrearkku, joka parhaimmillaan ja tasapainoisesti toimiessaan auttaa elämään kokevana, tuntevana ja ajattelevana ihmisenä. Egon keräämät ominaisuudet ovat ikään kuin tuntosarvia ihmisen eläessä maan päällä. Ja hänellä on aina vapaa tahto, miten tuntosarviaan ja aarrearkkuaan käyttää eli mitä hän tahtoo elämässään ilmentää: negatiivisuutta vai positiivisuutta. Mikä luo ilmentämiselle hyvän juuriston? Luonteen jalostamistyö eli luonteen positivisoiminen niin, että negatiivisuus on tajunnassa enää vain ituina mahdollistaen tasapainoisen toimimisen ihmisenä ihmisten keskuudessa. 3. Tajunnantasot ja käyttövälineet Egoa voidaan tarkastella myös eri tajunnantasoilta käsin ja silloin siihen liittyy myös käyttövälineiden hallinta. Egoon kuuluu luonnollisesti polariteetti positiivinen-negatiivinen, koska se on osa ihmisyyttä. Onko ihmisolemuksessa erikseen fyysinen, astraalinen ja mentaalinen ego? Vai ovatko ne saman egon
eri ilmennyspuolia? Ego voisikin olla alemmissa olemuspuolissa eli käyttövälineissä "asuva" minäkäsitys: miten minä peilaudun tässä maailmassa ja miten reagoin ts. vuoropuhelen maailman kanssa eri kehojeni kautta: fyysisen, tunne- ja mentaalikehon kautta. Mitä korkeammalla tajunnantasolla ihminen kykenee olemaan, sen positiivisemman alkulähteen saa myös ego. Luonnontasoista on tässäkin yhteydessä hyvä muistaa se, että korkeammat tasot pystyvät läpäisemään matalammat ja raskaammat, mutta päin vastoin se ei tapahdu. Eli korkeampi tietoisuuden tila voi läpäistä fyysis-astraalis-mentaalisen egon. Silloin ego toimii positiivisuuden eli jumalallisen voiman työvälineenä - aivan kuten fyysinen kehommekin. 4. Ego teosofiassa Teosofisessa sanakirjassa (H.P. Blavatsky) määritellään ego: "Minä", minä olen minä- tietoisuus ihmisessä eli "minä olemisuuden tunne". Esoteerinen filosofia opettaa, että ihmisessä on kaksi egoa, kuolevainen eli persoonallinen ja korkeampi, jumalallinen ja persoonaton. Se nimittää edellistä "persoonallisuudeksi" ja jälkimmäistä "yksilöllisyydeksi" (93). Tämä näkemys avaa jo aivan uuden ulottuvuuden. Se mistä usein henkisellä kentällä puhutaan, on persoonallinen ego. Se kokee transformaation vihkimyspolun edetessä. Jumalallinen osa meissä eli korkeampi ego tai korkeampi Minuus taas tekee meistä yksilöllisiä, mutta se ei ymmärrykseni mukaan pidä sisällään itsekkäitä haluja, maallisia aistimuksia tai kokemuksia. Korkeampi ego kuitenkin auttaa elämään ja olemaan kaikilla tasoilla tietoisena olentona. Egon ilmentymiseen fyysisellä tasolla liittyy myös jälleensyntymisen ja karman toteutuminen. Mutta nämä ajatukseni ovat tässä nyt hyvin yksinkertaistettuna! Kun tutkin H.P. Blavatskyn selityksiä ihmisolemuksesta ja mm. egosta, voin vain todeta, ettei tietotaitoni vielä riitä kuvamaan olennaisia asioita tiivistetysti. Viisauteen pohjautuva ymmärrys laajenee pikkuhiljaa. Olen tullut johtopäätökseen, että se miten egoa tällä hetkellä nykyisellä henkisellä kentällä käsitellään, on vain pieni ja yksipuolinen ymmärrys asiasta ja sen viitekehys tuntuu huteralta. Minusta on tärkeää erottaa toisistaan persoonallinen ja persoonaton ego, sillä ihmisyyden kuolemassa joudumme asian kohtaamaan. Elämän ajaton viisaus -teoksessa (Clara M Codd, 1973, 134) sanotaan, että kuoleman, unen ja syvän mietiskelyn portti on sama. Nämä erottaa toisistaan se, että kuolemassa hopealanka fyysiseen elämään katkeaa. Eli voisiko ajatella niin, että persoonalliselle egolle tapahtuu jotain, kun tajunta siirtyy portin läpi? Fyysisessä kuolemassa se jätetään lopullisesti, syvässä ja puhtaassa mietiskelyssä sekä unessa väliaikaisesti. Korkeaan egoon liittyvä yksilöllisyys täytyykin nyt ymmärtää korkeammassa merkityksessä. Yksilöllisyys antaa tajunnan kokemiselle rajat. Se on turvallista, sillä mieli ei silloin laajene valtaisaan määrittelemättömään ykseyden kokemukseen. Aikoinaan itselleni olikin epäselvää se, mitä ns. mielen tyhjentämis- tai keskittämismeditaatiolla haetaan. Mieli ts. sisäinen kokemusmaailma tyhjenee silloin persoonallisen egon haluista, mutta
säilyttää silti kokemuksen jumalallisesta yksilöllisyydestä. Kun on kokemus jostakin tajunnan tilasta, silloin täytyy läsnä olla myös kokija. Oleellinen kysymys on se, mikä tai kuka kokee kokemuksen. Olisikin tärkeää, että meditaatiotekniikoiden ohjaajat määrittelisivät käyttämänsä käsitteistön ja kykenisivät välittämään oleellista ja oikeaa tietoa ohjattavilleen. Peruskäsitteistöön kuuluu mm. ego, mieli, ajattelu, ajatus, persoona, persoonallisuus, minä, identiteetti, psyyke, luonne, sielu, henki. Vaikka näin ei olisi tehty vanhassa itämaisessa traditiossa, on otettava huomioon, että elämme länsimaalaisessa mentaalisessa yhteiskunnassa. Jos ohjataan vain päästämään irti tai tyhjentämään mielensä, niin ohje on mielestäni aika ylimalkainen, jos pohjaa ei ole selvitetty. 5. Ego tämän kirjoituksen viitekehyksessä Mihin johtopäätökseen tulin, miten tässä kirjoituksessani määrittelen egon: Ego - on ihmisen psyykeen osa, joka ihmisen kasvaessa kehittyy ja muotoutuu koko ajan. On siis osa persoonallisuutta ja luonnetta. - sisältää polariteetit negatiivinen ja positiivinen aivan niin kuin ihmisolemus muutenkin sisältää. - on olemuspuolien ilmennyskanava ja auttaa ihmistä kokemaan minuutensa maailmassa sekä kommunikoimaan ympäristön ja maailman kanssa. - muodostuu myös erilaisista ihmisen keräämistä kokemuksista, ajatuksista, arvoista jne. jotka siis voivat olla negatiivisia tai positiivisia. Luonteen jalostamisen myötä positiivisuus alkaa vallita ihmisen tajunnassa, myös siis luonteessa. - vie involuutioon, mutta voi näyttää tietä henkiseen evoluutioon. Tämän kokeminen ja mahdollisuuden ymmärtäminen riippuu ihmisen henkisen kasvun vaiheesta. - käsitteinä on erotettava toisistaan egoismi / egokeskeisyys ja ego. - persoonallisen egon lisäksi ihmisen olemuksessa on myös persoonaton, jumalallinen ego, joka "tekee" olemuksesta yksilöllisen, jotta voi elää tietoisena olentona ja yleensä kokea tajunnan eri tasot. III Henkisen kasvun polku Kun puhutaan henkisestä kasvusta, se voidaan nähdä tienä tai polkuna, jolla on kehitykselle ominaisia tunnuspiirteitä kuten erilaiset vaiheet sekä tietyn tavoitteen ja päämäärän saavuttaminen. Esoteerisessa tiedossa puhutaan tällaisten virstanpylväiden olevan vihkimyksiä. Vihkimys tarkoittaa tajunnan avartumisen "astetta". Eli ihmisen tajunnassa ja minä-tietoisuudessa tapahtuu oleellisia muutoksia, kun hän saavuttaa jonkin vihkimysasteen. Tarkastelemme, miten persoonallinen ego transformoituu kehityksen myötä. Miksi näin? Koska eihän ihmisen alempien olemuspuolten rakenteessa oleva ego
(on se sitten ajatusmalli, psyykeen osa tai mikä tahansa muuten selitetty ominaisuus) voi tuosta vaan kadota olemattomiin niin kauan kuin ihminen on ihmisenä maapallolla ja kokee ihmiselämän todeksi. Jotain persoonalliselle egollekin täytyy tapahtua, kun ihmisen henkinen kehityspolku etenee. Mikä on sen polun määränpää? Se on tietoinen ja jatkuva jumalayhteys, autuus ja täydellinen rauha. Onko siinä tilassa persoonallisella egolla enää merkitystä? Ei varmaankaan ole, sillä kaikki ihmisessä on sulautuneena autuuden tilaan. Ihminen ei silloin elä enää fyysisessä kehossa. Tässä autuuden tilalla tarkoitan jumalallisen tietoisuuden absoluuttia pistettä, jonka kuvaamiselle ei juurikaan sanoja löydy. Miksi sitten kirjoittaa koko aiheesta? Koska polkumme autuuteen on asteittainen. Kyse on harhojen purkamisesta eli sellaisten verhojen poistamisesta, jotka estävät jumal'yhteyden. Sen täytyy tapahtua valvetajunnassa asteittain, sillä jumaluuden valo on niin voimakasta sekä tiedossaan ja viisaudessaan niin valtavaa, että ihmisen alemmat olemuspuolet (varsinkin, jos ne ovat vielä negatiivisuuden täyttämiä ) eivät kestäisi yhtäkkistä avautumista. Olemuspuolia täytyy vahvistaa kohti päämäärää. Tämän "ylhäältä" tulevan valon lisäksi ihmisessä vaikuttaa myös toinenkin voima: kundalini-voima. Tämän voiman haltuunotto vaatii ihmiseltä myös kasvamista ja ponnisteluja. Sinänsä nämä voimat ovat rakkaudellisia ja tuovat mukanaan yhä laajemman tietoisuuden. Se mikä prosessia hidastaa, on persoonallinen ego ja etenkin egokeskeisyys. Mutta sillä on siis äärimmäisen tärkeä tehtävä siinä, ettei ihminen saa käyttöönsä liian aikaisin hänelle liian suuria voimia. Ihmistä valmistetaan siihen vihkimyspolun asteittaisuuden kautta. Tarkastelemme nyt vihkimyspolun vaiheita ja kytkemme mukaan persoonallisen egon transformaation. Toivottavasti ymmärryksemme ihmisestä kokonaisuutena lisääntyy, sillä käymmehän kehityspolkuamme läpi kokonaisvaltaisesti - mitään ihmisyyden osa-aluetta jättämättä siitä pois. Niinpä egon transformaatio on osa ihmisen kokonaisvaltaista henkistä kehitystä. Yksi oma lempimottoni on: liian aikaisin on liian aikaisin. Tämä koskee myös egon häviämistä: liian aikaisin tehtävät hävittämisyritykset ja siihen tähtäävät ajatukset, harjoitukset ja meditaatiot voivat aiheuttaa ongelmia ja haittaa paitsi ihmisen psyykelle myös henkiselle kasvulle. Siispä tämä aihe on erittäin tärkeä ja kantaaottava. 1. Vihkimyspolun vaiheet Käsittelemme nyt vihkimyspolun alkuvaiheita. Käytän lähteenä Aslak Larjon kirjoittamaa artikkelia Vihkimyksen polku (luettavissa http.www.alicebaileyry.fi/system/files/vihkimykset.pdf). Lisäksi käytän eri lähteistä koottuja muistiinpanoja, joihin lukija voi suhtautua terveellisen kriittisellä mielellä. Valitsen ne näkemykset ja ajatukset, jotka tällä hetkellä resonoivat oman tietämykseni ja kokemukseni kanssa. Käytän lähteenä myös Alice A. Baileyn kirjaa Vihkimykset ( 2006). Ensin vihkimys käsitteenä: tässä kirjoituksessa tarkoitan sillä sellaista vaihetta tietoisuuden muutoksessa, jossa saavutetaan uusi ymmärryksen ja myöhemmin myös esoteerisen tietämisen taso.
Tiedämme, että kautta historian on ihmisiä vihitty kaikenlaiseen erilaisin seremonioin jos minkäkinlaisissa salaseuroissa. Henkisellä kentällä tänäkin päivänä annetaan vihkimyksiä erilaisiin energioihin. Kirjoituksessani en tarkoita mitään tällaista vanhaa tai nykyaikaista new age-henkistä vihkimistä, vaan tietoisuuden heräämisen astetta. Siltikin on vaarana, että nämä asiat menevät edelleen sekaisin. Ihminen voi kokea olevansa korkeasti vihitty, vaikka vasta kolkuttelee ensimmäisen vihkimyksen portilla ja vihkimyspolku on alkuvaiheessa. Tämä onkin äärimmäisen hieno ja vahva kokemus, sillä ihminen kokee yhteyttä omaan sieluunsa. Mutta mitä varhaisempi henkisen kehityksen vaihe on, sitä todennäköisempää on myös erilaisten illuusioiden vaikutus. Ihminen voi jopa kokea olevansa valaistunut. Mutta erottelukyky lisääntyy henkisen polun edetessä. Kannattaa olla tarkkana, milloin on kyse vihkimyksistä henkisesti korkeilla tasoilla ja milloin on kyse toiveajattelusta tai fantasioinnista. Vihkimystien edetessä ihmisen perusmotiivi todella muuttuu ja se näkyy ihmisen tavassa kohdata maailma ja itsensä. Egoistisuus sammuu ja ego toimii altruistisesti maailmaa palvellen. Vihkimystie-käsitettä käytetään mm. teosofiassa. Antroposofiassa puhutaan myös vihkimyksistä. Esoteerisen filosofian haarasta riippuu, miten aihetta käsitellään ja minkälaisia tunnusmerkkejä eri vaiheille on määritelty. Alice A. Bailey on kirjoittanut vihkimyksistä paljonkin. Hän käyttää mm. termejä planeettavihkimys, aurinkokuntavihkimys ja kosminen vihkimys, joista jokainen yhdistää vihityn yhä suuremman kokonaisuuden jäseneksi. Aiheen yhdeksi ulottuvuudeksi voisi lisätä myös juurirodut, mutta tässä kirjoituksessa tarkastelen vihkimyksiä ihmisyydestä käsin eli mitä neljä ensimmäistä vihkimystä merkitsevät ihmisyyden polulla. Yleensä voidaan sanoa, että ihmiskunnassa ei ole vielä kovin paljoa kolmannen asteen, saatikka sitten neljännen asteen vihittyjä. Suurin osa henkisistä ihmisistä on etsijäja pyrkijävaiheessa ja menossa ensimmäiseen vihkimykseen, mikä on tietysti hieno asia. Aslak Larjo kirjoittaa: "Teosofisessa ja esoteerisessa kirjallisuudessa esiintyy henkinen käsite nimeltä vihkimystie, joka jakaantuu kolmeen vaiheeseen: kokelaan, oppilaan ja vihkimyksen polkuihin. Kysymyksessä on tietoisuuden ja valaistumisten prosessi." Eli prosessi on vaiheittainen, tietoisuuden tasossa tapahtuva muutos. Ja huomaatko, että Larjo käyttää monikkoa: valaistumisten prosessi. Eli jos ihminen kokee olevansa nyt valaistunut, se ei merkitse sitä, että polku olisi kuljettu ja saisi ikuisesti vain nautiskella loisteensa suosiosta. Valaistuminen näyttäisi olevan myös yksi nykyajan henkinen trendisana, jonka synonyymina käytetään heräämistä: ihminen on "herännyt". Ihminen voi kokea montakin valaistumista tai heräämistä eläessään, mutta ei se tarkoita sitä, että kyseessä olisi henkisen tietoisuuden korkea aste. Itse näen sen niin, että ihminen voi kokea heräämisen kaikilla olemisen tasoilla: fyysisellä, astraalisella, mentaalisella, buddhisella ja nirvaanisella tasolla. Ja on vielä huomattava sekin, että jokainen näistä tasoista sisältää seitsemän alatasoa. Eli kuinka monta ns. valaistumista ihminen voikaan kokea!
Valaistuminen jollakin tasolla tarkoittaa mielestäni sitä, että negatiivisuus ko. tasolla saadaan hallintaan. Se on tärkeä vaihe henkisellä polulla ja herättää ihmisen mielessä kiitollisuutta, pyyteettömän palvelun henkeä sekä laajentaa ymmärtämystä ihmisen polusta. Mystiikan maailma-kirjassa selitetään vihkimys näin:" Vihkimys on juhlallinen toimenpide, joka merkitsee siirtymistä uudelle tasolle. Mystikon tiellä sanontaan olevan neljä suurta vihkimystä, jotka kaikkein esoteerisemmalla tasolla ovat täysin henkisiä tapahtumia. Oppilas on vapaasta tahdostaan lähtenyt polulle ja vapaana hän ottaa vastaan uuden tiedon." (O. Smestad: Mystiikan maailma, 1981). Tästä voimme poimia yhden tärkeimmistä asioista: vapaan tahdon. Eheä ego ts. minäkuva ymmärtää vapaan tahdon merkityksen. Egoistisuus taas sulkee siltä kaikki mahdollisuudet tai käyttää sitä vain omaksi edukseen. A. Baileyn teoksessa vihkimys määritellään näin: "Initation (vihkimys) tulee kahdesta latinankielisestä sanasta, "in", joka tarkoittaa jonnekin ja "ire", mennä. Se tarkoittaa siten tehdä aloitus tai astua sisään jonnekin. Astuminen henkiseen elämään tai sen uuteen vaiheeseen. Jokainen vihkimys merkitsee oppilaan siirtymistä viisauden salissa ylemmälle luokalle. Se merkitsee sisäisen tulen kirkkaampaa loistetta ja siirtymistä polarisaatiokohdasta toiseen. Se johtaa yhdestä tietoisuuden tilasta toiseen. Aina uudelle tasolle astuttaessa näköpiiri avautuu, näkymä laajenee ja ymmärrys sisällyttää itseensä enemmän ja enemmän, kunnes laajentuminen saavuttaa pisteen, jossa itse sulkee piiriinsä kaikki itset, mukaan lukien kaiken liikkuvan ja liikkumattoman, kuten muinainen pyhä kirja asian ilmaisee." 2. Uuden tiedon herääminen ja persoonallisen egon transformaatio Kirjoittaessani tätä näen ihmisen yksilöllisen tajunnan kehittymisen yksinkertaistettuna ns. piirakkamallina, josta persoonallinen ego on yksi lohko. Siten se on myös nähtävissä osana laajempaa kokonaisuutta ja kehitystä. Mitä varhaisempi henkisen kehityksen vaihe, sitä suurempaa osaa näyttelee persoonallinen ego. Ennen henkiselle polulle lähtemistä, ihmisen persoonallisuutta värittää egosimi. Egosentrisyys eli egokeskeisyys alkaa sammua henkisen polun edetessä. 1. Pyrkijästä kokelaaksi ja ensimmäiseen vihkimykseen (Buddhalaisuudessa käytetään nimitystä "sotapatti" tai "sohan" eli "virtaan astunut"; hinduismissa "parivraajaka" eli "vaeltaja".) Kun ihmisen henkinen herääminen alkaa, hän astuu pyrkijän polulle. Matkallaan useampien inkarnaatioiden aikana ihminen kokee erilaisia vaiheita: ylämäkiä ja alamäkiä, helppoutta ja vastustusta. On tärkeää ymmärtää se, että työstettävät asiat nousevat ihmisen sisäisestä maailmasta, vaikka ne näyttävät olevan ulkopuolella. Tällaiseen kohtaamiseen pyrkijällä ei vielä ole laajaa ymmärtämystä,
vaikkakin aavistuksia voi jo olla. Yhä enemmän hän alkaa kaivata totuutta, todellista kotiaan, sieluaan. Arvomaailmansa muututtua hän rakentaa itselleen oikeaa elämisen mallia huolehtien itsestään ja läheisistään. Muutostyö tapahtuu fyysisellä tasolla. Tässä vaiheessa hän ei vielä osaa erottaa toisistaan persoonallista egoa ja sielua. Hän saattaa jopa kieltää nämä olemuspuolet itsessään. Ymmärrys ja kokemukset eivät vielä tue sellaista erottelukykyä. Useamman inkarnaation aikana yhteys sieluun vahvistuu ja itsen kuuntelemisen kyky sekä erottelukyky lisääntyvät. Yhä enemmän hän aavistaa sielun läsnäolon. Kunnes tapahtuu "läpimurto", tietoisuuden muutos: ihminen syntyy henkisesti uudestaan. Tämän saa aikaan Kristus-henki ihmisen sydämessä: Kristuslapsi syntyy sydämessä. Korkeampi Itse alkaa enemmän hallita persoonaa eli persoonallinen ego asettautuu enemmän korkeamman palvelukseen. Se ei häviä mihinkään, mutta ihmisen tietoisuuden muuntuessa se on osallisena prosessissa. Ihminen saa toistuvasti eteensä tehtäviä, joissa kysytään kykyä erottaa toisistaan persoonallisesta egosta eli alemmilta olemistasoilta ja sielusta eli korkeammilta tasoilta tulevat impulssit. Ihminen alkaa ymmärtää negatiivisuuden ja positiivisuuden välistä eroa, muttei aina osaa tehdä oikeaa valintaa. Harjoittelu tapahtuu eläen ja kokien valintojensa seurauksia. Ymmärryksen laajennettua ihminen kokee ensimmäisen vihkimyksen ja hänestä tulee kokelas. Sanotaan, että vihkijänä toimii silloin oma sielu. Hän siis altistuu sielun impulssille, mutta jatkaa matkaansa säilyttäen olemuksessaan myös persoonallisen egonsa, koska hänessä on täydellistymättä vielä erottelukyky ja kokonaisuuden hallinta. 2. Kokelaasta oppilaaksi, toiseen vihkimykseen (Buddhalaisuudessa toisesta vihitystä käytetään nimitystä "sagadagamin" eli "kerran palaaja"; hinduismissa "kutichaka" eli "majan rakentaja".) Kun edellisessä vaiheessa ihminen koki muutokset fyysisellä tasolla, nyt alkaa enemmänkin eteerisen ja astraali- eli tunnetason prosessit ja niiden puhdistuminen. Useampi elämä kuluu tunneperäisten asioiden parissa ja ihminen oppii tunnistamaan astraali- eli tunneolemuksensa negaatiot. Se tarkoittaa sitä, että kokelasvaiheen päätyttyä ihminen hallitsee tunnekehonsa eli on vapaa siihen liittyvistä voimista eli astraalisen negatiivisen egon hallinnasta. Ihminen alkaa löytää sielunsa eli syvällisemmän minuutensa. Hän alkaa tunnistaa universaalia rakkautta ja kokee myötätuntoa eli astraalikeho alkaa täyttyä positiivisilla laaduilla. Positiivinen harmonia alkaa täyttää tunne-elämän eikä se enää ole vuoristorataa eikä siihen tarvitse enää kiinnittyä. Kehittyminen ei kuitenkaan tapahdu yhdessä elämässä, vaan siihen tarvitaan useampia inkarnaatioita. Tämän vaiheen päätteeksi hän saa toisen vihkimyksen ja vihkijänä on nyt Kristus. Ihminen astuu oppilaan polulle. Mutta vielä on töitä jäljellä ennen kuin voidaan sanoa egon olevan ns. hävinnyt. Tässä vaiheessa ihminen tarvitsee vielä persoonallista egoa kyetäkseen toimimaan maailmassa ja ihmiskunnassa. Mutta osa sen negatiivisesta polariteetista on jo positivisoitunut; fyysisellä ja astraalisella tasolla. Se jo mahdollistaa korkeamman
tajunnan virtauksen ihmisen mieleen. Yhteys sielua korkeampaan tasoon alkaa virittäytyä ja ihminen aavistaa sen. Niinpä henkisen kasvun tie jatkuu... 3. Oppilaasta vihityksi, kolmas vihkimys (Buddhalaisuudessa "anagamin", "hän joka ei enää palaa", hinduismissa "hamsa tai soham" eli "minä olen hän".) Toisen vihkimyksen jälkeen ihminen keskittyy mentaalikehonsa hallintaan: päämääränä on mielen täydellinen hallinta ja vapaus eli mentaalisen karman vapauttaminen. Tässä vaiheessa ristiriita ylemmän ja alemman minän välillä lakkaa, persoonaan virtaa valoa ja minuus aletaan nähdä yhtenä kokonaisuutena, korkeamman Minän heijastuksena. Ihminen kasvaa kohti jumalan, hierarkian ja ihmiskunnan palvelutehtävää. Persoonallinen ego sulautuu korkeamman Minän myötätuntoiseen syleilyyn ja tulee suuren suunnitelman palvelijaksi unohtaen täysin itsekeskeiset pyrkimyksensä. Persoona uhrataan palvelulle, mutta se ei enää tunnu uhraukselta, koska ymmärrys suuresta tehtävästä on lisääntynyt. Vasta tässä vaiheessa egoistisuus pikkuhiljaa sammuu. Ihmistä ohjaa jumalainen tahto ja hän toimii jumalallisen rakkauden välittäjänä. Korkeammilta tasoilta oleva energia laskeutuu mieleen. Ihmisestä tulee prosessin myötä vihitty ja hän kokee henkisillä tasoilla kolmannen vihkimyksen. Vihkijänä on Sanat Kumara, Maailman Herra. Ennen tätä vihkimystä ei ole suositeltavaa houkutella esiin psyykkisiä kykyjä (esim. selvänäkö, selväkuulo), sillä ymmärrys, viisaus ja tieto eivät ole vielä hallintaa edellyttävällä tasolla ts. persoonallinen ego ja egoistisuus ohjaa liiaksi ihmisen ajattelua. Vasta kolmannessa vihkimyksessä, jota sanotaan ensimmäiseksi varsinaiseksi vihkimykseksi, ihmisen psyykkisiä kykyjä vahvistetaan ja henkinen intuitio tulee mahdolliseksi. "Se edellyttää sitä, että fyysinen keho on puhdas, astraalinen vakaa ja rauhallinen ja mentaalikeho hallittu, silloin vihitty voi turvallisesti hallita ja viisaasti käyttää psyykkisiä kykyjään ihmiskunnan auttamiseksi. Nyt hän pystyy luomaan ja elävöittämään ajatusmuotoja, jotka ovat kirkkaita ja selväpiirteisiä, jotka sykkivät palvelun henkeä ja joita alempi mieli tai pyyde ei hallitse." (Bailey, 82-83). Jokaisen on hyvä pohtia sitä, mitä tarkoittavat fyysisen kehon puhtaus, vakaa astraalikeho ja hallittu mentaalikeho (jotka siis ovat vihityn "tunnusmerkkejä"), sillä nykyajan henkisellä kentällä on monenmoisia hoitajia ja kouluttajia. Se että sanoo olevansa valaistunut, herännyt, selvänäköinen, kanavoija tms., ei takaa korkeaa laatua ja taitoa.
4. Neljäs vihkimys (Buddhalaisuudessa "arhat", "suuresti kunnioitettu", hinduismissa "paramahansa", "hamsaa korkeampi".) Kolmannella vihityllä saattaa olla vielä olemuksessaan joitakin persoonalliseen egoon liittyviä piirteitä. Olemus on kuitenkin jo hyvin paljon harmonisoitunut ja positivisoitunut. Kohti neljättä vihkimystä mentäessä persoona uhrataan yhä enemmän jumalalliseen työhön. Neljännessä vihkimyksessä ihminen pyhittää itsensä ja kaiken Jumalalle, Ikuiselle Itselle. Kyseessä on luopuminen kaikesta henkilökohtaisesta, karma on täytetty eikä mikään enää sido. Mieli on vapaa ja palvelee vain palvellakseen suurta suunnitelmaa. Teosofisessa kirjallisuudessa puhutaan ristiinnaulitsemisesta, joka johtaa persoonallisen itsensä uhrautumisesta eli pyhittämisestä pyyteettömään palveluun ja ylösnousemukseen. Vasta tässä vaiheessa voidaan sanoa, että ihmisellä ei enää ole persoonallista egoa, eli toimimista ohjaavaa alemman minuuden osaa. Hän on kokonainen ja vapaa kaikista sidoksista (fyysisestä, astraalisesta ja mentaalisesta) sekä myös jälleensyntymästä maapallolle. Yksilöllisyyden hän silti säilyttää eli jumalallisen egonsa ja se antaa voimaa korkeasti henkiselle työlle. Henkinen työ siis jatkuu edelleen, samoin vihkimysasteet. 3. Elämiä kestävä prosessi On huomattava se, että ihminen harjoittelee kaikkia näitä vihkimysten vaiheita elämänsä aikana. Ensimmäisen vihkimyksen aikaan harjoitellaan jo jotain kolmannen vihkimyksen teemoista, samoin toisen vihkimyksen aikaan neljännen vihkimyksen teemoja. Vihkimyspolun eteneminen on vaiheittaista, valmistavaa ja hyvin suunniteltua. Onkin oltava erottelukykyinen, kun määrittelee itsen tai toisen vihkimyspolun vaihetta. "Olla tietoinen jollain tasolla ja hallita tuota tasoa ovat kaksi aivan eri asiaa", kirjoittaa Bailey (21). Mielestäni tämä tarkoittaa sitä, että ihminen voi tunnistaa korkeampien tasojen energioita, mikä ei ole sinänsä ihme, sillä siellähän todellinen Itsemme on. Hallinta taas on huomattavasti vaativampi aste. Se merkitsee sitä, että hallitsee tason energiat, kykenee niitä mestaroimaan ja liikkumaan ko. tasolla vapaasti, säilyttäen harmoniansa. "Vihkimyksen jälkeen tehtävä työ koostuu suurimmaksi osaksi tämän tajunnan laajentumisen tekemisestä osaksi persoonallisuuden varustusta käytännölliseen käyttöön ja sen polun osan hallitsemisesta, joka hänellä on vielä kuljettavanaan." (Bailey, 29). Yleensä annetaan ohjeeksi, ettei pidä liiaksi pyrkiä vihkimykseen, vaan on opeteltava pyyteettömän palvelun henkeä ja suunnattava päämääräänsä sitkeästi kohti jumalallista. Ihmiselle on kuitenkin vihkimyspolun alkuvaiheissa luontaista uteliaisuus; "missä vaiheessa minä olen menossa?" Siinä on glamourin ja illuusion houkutus suuri: tilannetta voisi verrata lapseen, joka haluaa olla jo aikuinen
tietämättä minkälaista vastuuta aikuisena eläminen tuo tullessaan. On ihan hyvä olla positiivisella tavalla utelias, mutta se ei saa johtaa liialliseen hanakkuuteen tai haluun, koska silloin illuusion kokeminen on todennäköisintä. Illuusioiden purkamisessa on oma työnsä ja sitähän me jokainen teemme koko ajan. Vihkimyspolku etenee turvallisesti, kun aloitetaan luonteen jalostamisesta ts. oman persoonan positivisoimisesta. Se on hyvin juurevaa työtä ja tekee mahdolliseksi yhteyden korkeammille tajunnan tasoille. Se mahdollistaa yhteyden korkeampaan Minään, sitten kun sen aika on. Ja kehityksen myötä kun yhteys vahvistuu, korkeamman Minän valoa alkaa virrata persoonan tasolle asti muuntaen myös egon persoonallista olemuspuolta. Prosessi on hidas ja perustuu ihmisen vapaaseen tahtoon sekä oppimishalukkuuteen ja -valmiuteen. Kirjeopisto Vian rajajooga on tähän erinomainen metodi: se on loogisesti koottu opetuskirjekokonaisuus, joka auttaa ihmistä etenemään henkisen kasvun polulla. Hyvin oleellista on esittää kysymyksiä ja vastata mm. opetuskirjeissä oleviin kysymyksiin. Tällainen toimintatapa auttaa etenemään tiellä, selkiyttää sitä ja edistää seuraavien vaiheiden esiin tuloa. Henkisen polun eteneminen tapahtuu vuorovaikutuksessa. Muuntumisprosessi jumaluuteen kestää elämiä. Sille on annettava aikaa. On siis opittava elämään oman egonsa kanssa ja ymmärrettävä se osaksi ihmisyyttä. Sen voi nähdä myös kynnyksenvartijana, joka omalta osaltaan huolehtii siitä, että henkinen kasvu tapahtuu sopivan hitaasti. Näin kun sen ensin hyväksyy, persoonallinen ego vähitellen muuntuu henkisen kasvun etenemisen myötä samalla, kun persoonakin yhä enemmän sulautuu jumalallisuuden palvelijaksi. Persoonallinen ego on kuin tuli: hyvä renki, mutta huono isäntä. Luonteenjalostamistyöllä ihminen kykenee kouluttamaan sen positiivisesti toimivan rengin asemaan.