Mitä sinulle tulee mieleen sanasta ARMOLLISUUS? Armollinen monikkovanhemmuus Taru Hallikainen
|
|
- Sanna Aro
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Mitä sinulle tulee mieleen sanasta ARMOLLISUUS? Armollinen monikkovanhemmuus Taru Hallikainen
2 ARMOLLINEN VANHEMMUUS OLEN RIITTÄVÄN HYVÄ OLEN RAJALLINEN OLEN EPÄTÄYDELLINEN VOIN OTTAA APUA VASTAAN KAHTA SAMANLAISTA PERHETTÄ EI OLE TOISTA SAMANLAISTA VANHEMPAA EI OLE
3 Ihmiset ovat aika usein monin verroin armollisempia toisia kohtaan kuin itselleen. Muita kohtaan noudatetaan erilaista rangaistusasteikkoa: heitä voidaan armahtaa tai antaa anteeksi. Monien on helpompi nähdä toisten kohdalla lieventäviä asiainhaaroja samalla kun itselle niitä ei myönnetä. Juhani, psykologi, psykoterapeutti
4 Itsemyötätunto on näkökulma, suhtautumistapa, jonka läpi voi katsoa, kokea ja suhtautua itseen.
5 Huomaa sisäinen puheesi Laita silmät kiinni. Kuuntele, miten ajatuksesi puhuttelevat sinua eli miten puhut itsellesi. Jos sisäinen puhe on negatiivista (sättimiset, uskomukset, arvostelut), se vie voimia. Tarkkaile sisäistä puhettasi ulkopuolisena, kuin kuuntelisit radiolähetystä. Lähde: Hidasta elämää, stressinhallintakortit
6 Myötätuntoinen suhtautuminen omiin ajatuksiin Ajatukset nousevat ihmisen omasta historiasta, aineenvaihdunnasta, vireystilasta, hormonaalisesta toiminnasta, kulttuuritaustasta ja monesta muusta tekijästä käsin. Ihminen ei voi juurikaan vaikuttaa ajatuksiin, joita hänen mieleensä nousee.
7 ITSEMYÖTÄTUNTOHARJOITUS OTA HYVÄ ASENTO. LAITA OIKEA KÄTESI SYDÄMESI KOHDALLE TAI JOHONKIN MUUHUN SOPIVALTA TUNTUVAAN PAIKKAAN. OSOITA ITSELLESI HYVÄNTAHTOISTA LÄMMINTÄ HUOMIOTA SANOMALLA: TOIVON VOIVANI OLLA YSTÄVÄLLINEN ITSELLENI, TOIVON VOIVANI OLLA MYÖTÄTUNTOINEN ITSEÄNI KOHTAAN.
8 Miten voin osoittaa sanoilla myötätuntoa itselleni? Toivon voivani olla ystävällinen itseäni kohtaan juuri nyt, tässä hetkessä Moni kokee samanlaisia vaikeuksia kuin minä tällä hetkellä. Tämä on normaalia. Olkoon minussa viisautta hyväksyä itseni sellaisena kuin olen. Tämä hetki on kärsimyksen hetki. Se on luonnollinen osa elämää. Minä kestän sen ja haluan elää tämän hetken. Mitä sinä sanot itsellesi?
9 ITSEMYÖTÄTUNTO Kun mun elämä järjestyi sillee, että mulla on hyvä olla ni sen jälkeen oon ollut paljon parempi äiti, ystävä, parempi työntekijä, kaikilla tavoilla olen ollut ympäristölle parempi Maria, 41 v Yksinhuoltajana nimenomaan on se armoon pääseminen itsensä kanssa. Että sä olet riittävän hyvä ja sen on riitettävä, vaikka voi kasvaa ja kehittyä hiljalleen. Juhani 30 v
10 ARMOLLINEN MONIKKOVANHEMMUUS - Jokainen perhe on ainutlaatuinen - Soveltaminen - Oma polku - Vertaistuki
11 IHANTEET APU VAI TAAKKA? Ihanteiden ja todellisuuden välinen kuilu voi korostaa riittämättömyyden tunnetta kenen ihanteita pyrin noudattamaan? Olen riittävä tällaisena kuin olen. Samalla voin pyrkiä kohti parempaa. Me kaikki olemme epätäydellisiä Itsensä kuuntelu voin luottaa omaan sisäiseen viisauteeni.
12 UUSIN SILMIN Onko sinulla sääntöjä, rajoituksia, vaatimuksia joista voisit höllätä, jotka eivät enää palvele sinua eikä perhettäsi? Tilannetaju, soveltamiskyky, irtipäästäminen (Minä olen silittänyt elämässäni yhden kerran lasten vaatteita, olin ensimmäisen kerran yön pois kotoa, kun kuopukset olivat muutaman kuukauden ikäisiä, pieni lepo antoi voimia jaksaa taas raskaassa arjessa)
13 RIKO RUTIINI Valitse jokin toiminta, jonka teet aina samalla tavalla (esim. iltatoimet, ruokailu, peseytyminen, siivous) Sen sijaan, että tekisit asian automaattiohjauksella, muuta jokin osa siitä. Rikkomalla jotain rutiinia saa aikaan ns. aloittelijan mielen: mieli herää havainnoimaan ja aistimaan asioita uutena ja ihmeellisenä. Näin syntyy läsnäolon kokemus, joka vähentää stressin tuntemusta kehossa. Lähde: Hidasta elämää, stressinhallintakortit
14 ARMOLLINEN VERTAISTUKI Muut ymmärtävät. Voin samaistua muiden ja muut voivat samaistua minun kertomaani. Uskallan ottaa apua vastaan. Saan olla läpinäkyvä. Tulen kuulluksi. Että saan puhua.
15 MENE METSÄÄN! - Jo viisi minuuttia metsässä vähentää stressiä ja edistää hyvinvointia. - Ihaile luontoa vaikka kotipihalla, huomaa auringonlasku, kaunis sadepisara tai kivien muodot. Kerran tapasin ötökkätutkijan. Sillä oli kovakuoriaisia mitä lie. Se näytti niitä, että miten mahtavia. Olihan ne, niin mahtavia ne ötökät, mitä lie.
16 KIITÄTKÖ ITSEÄSI? Voitko kiittää itseäsi, että osallistuit tähän hyvinvointiluentoon? Voitko ajatella, että tämä oli hyvinvointiteko itsellesi? Ensin on laitettava happinaamari omille kasvoille, ihan niin kuin lentokoneessa, että voi auttaa muita. Juhani 30 v
17 LOPUKSI: Laita silmät kiinni. Huomaa alusta, tuoli, sohva tai lattia, jota vasten kehosi on, tunne alusta kehoasi vasten ja kuinka se kannattelee sinua. Huomaa hengityksesi, kuinka se kulkee sisään ja ulos, miten palleasi ja rintakehäsi nousee ja laskee. Huomaa mahdolliset jännitykset kehossasi, päästä niistä irti ja hengitä omaan tahtiin rentoutuen pieni hetki.
18 SINUA VARTEN
Viisi tapaa tuoda mindfulness työpäivääsi
Viisi tapaa tuoda mindfulness työpäivääsi Mindfulness eli tietoinen hyväksyvä läsnäolo on kokemuksen ja oman olotilan havainnointia. Läsnäoloharjoituksessa tarkoitus ei ole muuttaa kokemusta: olennaista
Itsemyötätunto S O N J A K U M L A N D E R
Itsemyötätunto S O N J A K U M L A N D E R 4. 1 2. 2 0 1 8 HARJOITUS 1: VAIKEA HETKI, OSA 1/3 Tuo mieleesi jokin sellainen hetki, jolloin sinun on ollut vaikea olla. Millaista sisäinen puheesi on tällaisena
Tutustu itsemyötätuntoon - verkkokoulutus
Tutustu itsemyötätuntoon - verkkokoulutus 18.10.2016 Emilia Kujala Sosiaalipsykologi (VTM), mindfulness-kouluttaja, sertifioitu jooganopettaja, KKT-psykoterapeuttiopiskelija Jos joku ystävistäsi puhuisi
Lapsen tukitoimet osaksi kehitysympäristöjä. Helena Heimo Valtakunnalliset neuvolapäivät 18.10.2012
Lapsen tukitoimet osaksi kehitysympäristöjä Helena Heimo Valtakunnalliset neuvolapäivät 18.10.2012 Veeti, 4½ v. Aamu alkaa sillä, ettei Veeti suostu pukemaan vaatteita päälle. Pitää olla aina tietyt sukat
SISÄLTÖ. Kehitä kuuntelutaitojasi Tarkista, kuulitko oikein Hyvät sanat avaavat korvat Kasvokkain
Sanat SISÄLTÖ Puhuminen ja kuunteleminen tie läheisyyteen Mitä on viestintä? Puhumisen tasoja Miten puhun? Keskustelu itsensä kanssa Puhumisen esteitä Kuuntelemisen tasoja Tahdo kuunnella Kehitä kuuntelutaitojasi
ITSEMYÖTÄTUNTO JA IRTI ITSEKRITIIKISTÄ
ITSEMYÖTÄTUNTO JA IRTI ITSEKRITIIKISTÄ - Näkökulmia omaan jaksamiseen Sosiaali- ja terveydenhuoltoalan ergonomiaseminaari, Turku 14.6.2019 Ronnie Grandell Työterveyspsykologi, Johtajuuscoach, tietokirjailija
Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi
JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,
Mindfulness - tietoisuustaidot. 17.11.2012 Taina Pahkala
Mindfulness - tietoisuustaidot 17.11.2012 Taina Pahkala Mindfulness- tietoisuustaito Mindfulness on mielen taito, jonka voi oppia harjoittelemalla ja aktiivisesti havainnoimalla. Kyse on tietoisesta hyväksyvästä
Stressinhallintaa itsensä johtamisen ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin avulla Anne Karilahti
Stressinhallintaa itsensä johtamisen ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin avulla Anne Karilahti Valmennuksen sisältö Mitä stressi on? Mielen ja tunteiden johtaminen Itsensä johtaminen stressin hallinnan työkaluna
Läsnäolotaidot ja kiireettömyys Verme -työpajat Jyväskylä. Anuliisa Lahtinen luokanopettaja, Verme-mentori, KouluCoach
Läsnäolotaidot ja kiireettömyys Verme -työpajat 20.9.2016 Jyväskylä Anuliisa Lahtinen luokanopettaja, Verme-mentori, KouluCoach alkuun: Kuka olet? Mistä tulet? Mitä kortti kertoo sinulle? Hyvän mielen
Iloa ja kannustusta elintapoihin Miksi, miten ja kenelle? + Neuvokas perhe kortin käyttöharjoitus
Iloa ja kannustusta elintapoihin Miksi, miten ja kenelle? + Neuvokas perhe kortin käyttöharjoitus Missä Neuvokas perhe työvälineet ja ideologia voivat auttaa ammattilaista? Asiakas ei ymmärrä miten tärkeä
Läsnäolo ja myötätunto voimavaraksi Viva -hankkeen päätösseminaari Mari Juote ja Leena Rasanen
Läsnäolo ja myötätunto voimavaraksi Viva -hankkeen päätösseminaari 11.10.2017 Mari Juote ja Leena Rasanen Al Mitä läsnäolo tarjoaa? Osaan aikaisempaa paremmin pysähtyä huomaamaan hetkien kauneutta. Vaikkei
Arvojen tunnistaminen
Arvojen tunnistaminen Viikko 2 Arvojen tunnistamisen neljä ilmansuuntaa ovat työ, ihmissuhteet, vapaa-aika, terveys. Näiden isojen otsakkeiden alle alat jäsentää tarkentavia huomioita. Arvoja ei voi tunnistaa
Elintapaohjaus mikä toimii, mikä motivoi Neuvokas perhe kortin käyttöharjoitus
Elintapaohjaus mikä toimii, mikä motivoi Neuvokas perhe kortin käyttöharjoitus Vaikuttava elintapaohjaus Neuvokas perhe työvälineillä 1/2 Tutkimusnäytön mukaan vaikuttavan elintapaohjuksen elementtejä
Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset
Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu
OIVALLUS. arviointi- ja väittämäkortit.
OIVALLUS arviointi- ja väittämäkortit ARVIOINTIASTEIKKOKORTIT EN KOSKAAN 0 SATUNNAISESTI 1 MELKO USEIN 2 PÄÄSÄÄNTÖISESTI/AINA 3 PERUSTAIDOT A 1.1 Käytöstavat Vastaan kun tervehditään. A 1.2 Käytöstavat
MUUTOKSEN PSYKOLOGIA. ANU KANGASNIEMI PsT, terveyspsykologian erikoispsykologi, LitM, sert. liikunta- ja urheilupsykologi STRESSIPÄIVÄ 24.5.
MUUTOKSEN PSYKOLOGIA ANU KANGASNIEMI PsT, terveyspsykologian erikoispsykologi, LitM, sert. liikunta- ja urheilupsykologi Puheenvuoron teemoja 1. Motivaatio ja muutos - Miten tukea asiakkaan motivaatiota
YRITTÄJÄN KOKEMUS GREEN CARE LUONTOVOIMA LAATUMERKKI, NATUREFULNESS-HYVINVOINTIPALVELUT. Nina Pyykkönen, Mind Dynamics Oy, Hyvinkää
YRITTÄJÄN KOKEMUS GREEN CARE LUONTOVOIMA LAATUMERKKI, NATUREFULNESS-HYVINVOINTIPALVELUT Nina Pyykkönen, Mind Dynamics Oy, Hyvinkää Meikäläinen Nina Pyykkönen, erikoispsykologi, psykologian lisensiaatti
Ajatukset - avain onnellisuuteen?
Ajatukset - avain onnellisuuteen? Minna Immonen / Suomen CP-liiton syyspäivät 26.10.2013, Kajaani Mistä hyvinvointi syntyy? Fyysinen hyvinvointi Henkinen hyvinvointi ja henkisyys Emotionaalinen hyvinvointi
Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.
Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi
Tutustu itsemyötätuntoon - verkkokoulutus
Tutustu itsemyötätuntoon - verkkokoulutus 11.10.2016 Emilia Kujala Sosiaalipsykologi (VTM), mindfulness-kouluttaja, sertifioitu jooganopettaja, KKT-psykoterapeuttiopiskelija Tervetuloa koulutukseen! Kolmen
HYVÄ PERHEEN KOHTAAMINEN TIETOA JA TOIVEITA AMMATTILAISILLE
HYVÄ PERHEEN KOHTAAMINEN TIETOA JA TOIVEITA AMMATTILAISILLE ENSIKOHTAAMINEN Ensivaikutelma syntyy hetkessä, mutta sen vaikutukset jäävät mieleen ikuisesti. Kohtaajina Minä ja Sinä vai vastassa Hän tai
Yhteisöllisyys ja yksilön tuki riittääkö tavallisuus? Jyri Hakala
Yhteisöllisyys ja yksilön tuki riittääkö tavallisuus? Jyri Hakala Urbaani syrjäytyminen Koskaan ei ole ollut näin paljon tietoa ja tarjontaa eri opiskeluvaihtoehdoista. Oppilashuollon palvelut ovat parantuneet
Nuoren itsetunnon vahvistaminen
Nuoren itsetunnon vahvistaminen Eväitä vanhemmuuteen 24.10.2013 Tuulevi Larri Psyk.sh, työnohjaaja Kriisi-ja perhetyöntekijä SPR, Nuorten Turvatalo Mitä itsetunto oikein onkaan Pieni katsaus tunnetaitoihin
Mitkä alla olevista asioista pitävät paikkansa sinun kohdallasi? Katso lista rauhassa läpi ja rastita ne kohdat, jotka vastaavat sinun ajatuksiasi.
SYYT ELÄÄ Tehtävän tarkoituksena on kartoittaa ja vahvistaa niitä syitä, joiden vuoksi nuori tahtoo elää. Samalla sen avulla voidaan arvioida hyvin monipuolisesti nuoren elämäntilannetta ja kokemusmaailmaa.
Sosiaaliset suhteet - ohje
Sosiaaliset suhteet - ohje Tähän osa-alueeseen kuuluu erilaisia ihmissuhdeverkostoon liittyviä tehtäviä. Perhesuhteet ja tähän liittyvät huolenaiheet on hyvä käydä läpi nuoren näkökulmasta. Verkostokartan
Kokemuksia peliongelmasta kortit
Kokemuksia peliongelmasta kortit Tieto- ja tukipiste Tiltissä on huomattu, että kynnys tulla hakemaan apua ja kertoa tilanteestaan voi olla korkea. Moni ajattelee olevansa ainoa, jolla on rahapeliongelmia.
BALANSSIN JOOGAPAKETIT 2016
BALANSSIN JOOGAPAKETIT 2016 Esim. kokous-, tyky-, tyhy- ja virkistyspäivien ohjelmaan liitettäviä palveluita. Virkisty joogakävelyllä 60min 100 kävelyä hiljaisuudessa hiekkadyyneillä pitkospuita pitkin.
Lapsi tarvitsee ympärilleen luotettavia, sanansa pitäviä ja vastuunsa kantavia aikuisia. Silloin lapsi saa olla lapsi. Tämä vahvistaa lapsen uskoa
Luottamus SISÄLTÖ Perusluottamus syntyy Vastavuoroinen kiintymyssuhde Pieni on suurta Lapsi luottaa luonnostaan Lapsen luottamuksen peruspilarit arjessa Lapsen itseluottamus vahvistuu Luottamuksen huoneentaulu
UUSI AIKA. Sisällys NYT ON AIKA VALITA HYVÄ ELÄMÄ JA TULEVAISUUS, JOKA ON MAHDOLLINEN.
UUSI AIKA NYT ON AIKA VALITA HYVÄ ELÄMÄ JA TULEVAISUUS, JOKA ON MAHDOLLINEN. Me voimme päästä irti nykyisestä kestämättömästä elämäntavastamme ja maailmastamme ja luoda uuden maailman, joka ei ole enää
VANHEMMAN HAASTATTELULOMAKE
VANHEMMAN HAASTATTELULOMAKE Lapsi Vanhempi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI VANHEMMAN SILMIN Kerro minulle lapsestasi. Millainen hän mielestäsi on? Kerro omin sanoin tai käytä alla olevia kuvauksia:
Perustunteita. Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita.
Perustunteita Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita. Perustunteita ovat: ilo, suru, pelko, viha, inho ja häpeä. Niitä on kaikilla ihmisillä. Ilo Ilon tunne on hyvä tunne.
ARJEN VOIMAVARAT JA NIIDEN JAKSAMISTA TUKEVA SEKÄ TERVEYTTÄ EDISTÄVÄ VAIKUTUS - Muistisairaan puolison miesomaishoitajana toimivien kokemuksia
ARJEN VOIMAVARAT JA NIIDEN JAKSAMISTA TUKEVA SEKÄ TERVEYTTÄ EDISTÄVÄ VAIKUTUS - Muistisairaan puolison miesomaishoitajana toimivien kokemuksia Elina Hynninen ja Maria Kolehmainen Toimeksiantajat: Itä-Suomen
Alakoulun opettajan ja vanhemman LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA 16.12.2015
Alakoulun opettajan ja vanhemman LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA 16.12.2015 Tytti Solantaus 2014 1 LAPSET PUHEEKSI KESKUSTELU 1. Esittely, tutustuminen, menetelmän tarkoituksen ja keskustelun kulun selvittäminen
Varhainen tukihyvinvoinnin. lapselle
Tiedosta hyvinvointia Varhaisen tuen tutkimus ja kehittäminen 1 Varhainen tukihyvinvoinnin edellytys lapselle KT, erikoistutkija Liisa Heinämäki Stakes Liisa Heinämäki Tiedosta hyvinvointia Varhaisen tuen
Ammattiopiston näkökulma. Erityisopettaja Tuula Niskanen Keski-Uudenmaan ammattiopisto 1.12.2015
Ammattiopiston näkökulma Erityisopettaja Tuula Niskanen Keski-Uudenmaan ammattiopisto 1.12.2015 Mitä tukea nuoret haluavat vanhemmilta ja koululta? En oo tajunnu koskaan peruskoulussa matikkaa. Opettajan
Tiina Röning Psykologi, Psykoterapeutti Tampereen urheiluakatemia
Tiina Röning Psykologi, Psykoterapeutti Tampereen urheiluakatemia Kuormitus vs lepo Kuormituksen kokonaisuus aina yksilöllinen, fyysistä ja psyykkistä mahdoton tarkasti erottaa (stressi, kehon reaktiot,
MISTÄ VOIMIA ARKEEN. Pidämme puolta pidämme huolta Seminaari kylpylähotelli Päiväkummussa 4.11.2014. 5.11.2014 PPPH -Seminaari Kaisu Ylikoski
MISTÄ VOIMIA ARKEEN Pidämme puolta pidämme huolta Seminaari kylpylähotelli Päiväkummussa 4.11.2014 Kokemus äidiltä saadusta rakkaudesta antoi voimia arjen sujumiseen. Silti arjen pyörittämiseen tarvittavat
Yhteenveto Rovaniemen perheneuvolan lasten eroryhmän palautteista keväällä ja syksyllä 2011
Yhteenveto Rovaniemen perheneuvolan lasten eroryhmän palautteista keväällä ja llä 11 Vanhempien palautteet Marja Leena Nurmela Tukeva/Rovaseutu Tietoa lasten eroryhmästä Lasten eroryhmät kokoontuivat 7
MIELEN HYVINVOINTIA TIETOISUUSTAIDOILLA ELI MINDFULNESSILLA
MIELEN HYVINVOINTIA TIETOISUUSTAIDOILLA ELI MINDFULNESSILLA MINDFULNESS ON TIETOISTA LÄSNÄOLOA Mindfulness on valintaa ja tietoinen päätös kohdistaa huomio nykyhetkeen. Tavoitteena on luoda uudenlainen
OSA 1 SISÄINEN VOIMA. Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden.
OSA 1 SISÄINEN VOIMA Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden. Marcus Aurelius HERÄÄT TUNTEESEEN, ETTÄ TEHTÄVÄÄ ON LIIKAA. Et jaksa uskoa omiin
Eriarvoistava kieli ja köyhyys
Eriarvoistava kieli ja köyhyys Kieli ja syrjäytyminen 8.2.2019 Anna-Maria Isola Osallisuus on sitä, että ihminen kuuluu merkityksellisenä osana johonkin kokonaisuuteen. Hän tulee kuulluksi itsenään ja
Onnellisen kohtaaminen millainen hän on? Outi Reinola-Kuusisto Emäntä Kitinojalta (Psykologi, teologi, toimittaja)
Onnellisen kohtaaminen millainen hän on? Outi Reinola-Kuusisto Emäntä Kitinojalta (Psykologi, teologi, toimittaja) HARJOITUS: MIKÄ SINULLE ON ONNEA? Johtopäätös: Onnen hetket ovat hyvin henkilökohtainen
PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA
PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA Annamari Mäki-Ullakko, Ilmarinen, 5.11.2015 ESITYKSEN SISÄLTÖ 1. Oma jaksaminen on perusta 2. Työyhteisössä jokainen vaikuttaa ja on vastuussa 3. Ammattitaidon
SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI. Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki
SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki AAMUSTA ILTAAN ON KIINNI. JA YÖTKIN JOSKUS Se menikin sitten sillain,
Vastaväitteiden purku materiaali
Vastaväitteiden purku materiaali Ymmärrä, vastaa, ohjaa Ja kun Kun vastaväitteet on purettu, niin; Odota vastausta viimeiseen kysymykseen ja kun saat vastauksen kyllä, niin silloin voit todeta hienoa!
MINDFULNESS. Miten tietoinen läsnäolo työssä parantaa tuloksia, lisää tyytyväisyyttä ja vähentää stressiä?
MINDFULNESS Miten tietoinen läsnäolo työssä parantaa tuloksia, lisää tyytyväisyyttä ja vähentää stressiä? Terapeutti ja mindfulness-ohjaaja Kimmo Takanen Materiaali: www.mentores.fi/fida MINDFULNESS tietoisuustaidot
AJANHALLINNASTA LISÄÄ VOIMAVAROJA
AJANHALLINNASTA LISÄÄ VOIMAVAROJA Iina Lempinen Voimavaravalmentaja, kirjailija, kouluttaja Valmiina Coaching 24.11.2015 Tehy Terveydenhoitajien opintopäivät 1 VALMENNUKSEN TAVOITTEET Tulet tietoisemmaksi
Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan.
Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan. Tunteet voivat olla miellyttäviä tai epämiellyttäviä ja ne muuttuvat ja vaihtuvat.
Mindfulness-kerho Mielekäs
Mindfulness-kerho Mielekäs Kiitollisuus 24.03.2015 LK Oskari Ventilä Johdanto aiheeseen TED-talk: itävaltalainen benediktiinimunkki David Staindl-Rast tunnettu työstään keskustelun rakentamisesta eri uskontokuntien
11/10/2011 Satu Tallgren Arja Puska. Vanhempien innostaminen ehkäisevään päihdetyöhön
11/10/2011 Satu Tallgren Arja Puska Vanhempien innostaminen ehkäisevään päihdetyöhön Sisältö Yhteisöllisyydestä ja sen muutoksesta Vanhemmat päihdekasvattajina Käytännön esimerkkejä Päihde- ja mielenterveyspäivät
2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu
2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu Jokaisella lapsella tulisi olla itsestään kuva yksilönä joka ei tarvitse ulkopuolista hyväksyntää ympäristöstään. Heillä
Nuoren asiakkaan kohtaaminen motivoiva vuorovaikutus. Ulla Heimonen & Minna Piirainen
Nuoren asiakkaan kohtaaminen motivoiva vuorovaikutus Ulla Heimonen & Minna Piirainen Nuoret haluavat, että Aikuinen pysähtyy nuoria varten, vaikka tuntisikin asian sillä hetkellä vähemmän tärkeäksi. Aikuinen
Kohtaamisen taito lastensuojelussa/ Lasse-koulutukset : Kokemusasiantuntijoiden viestit
Kohtaamisen taito lastensuojelussa/ Lasse-koulutukset 2014-2015: Kokemusasiantuntijoiden viestit Kohtaamisessa tärkeää: Katse, ääni, kehon kieli Älä pelkää ottaa vaikeita asioita puheeksi: puhu suoraan,
Arjen ankkurit selviytymisen mittarit. Selviytyjät ryhmä, Pesäpuu ry
Arjen ankkurit selviytymisen mittarit Selviytyjät ryhmä, Pesäpuu ry Mitä tarvitaan? Mistä riippuu? Kuka määrittää? Turvallisuus Mistä riippuu? Turvallisuus Katse eteenpäin Katse hetkessä Mistä riippuu?
ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE
Sanasto ja lämmittely Perhe-alias YKSIN ISOÄITI ERONNUT RASKAANA SINKKU ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE
Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet
Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet 1. Kysy Asiakkaalta: Tunnista elämästäsi jokin toistuva malli, jota et ole onnistunut muuttamaan tai jokin ei-haluttu käyttäytymismalli tai tunne, tai joku epämiellyttävä
Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei
Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa
Innostu liikkeelle Järvenpään kaupunki Tiina kuronen
Innostu liikkeelle Järvenpään kaupunki Tiina kuronen 1.10.2015 Arvot ja niiden mukaan eläminen Mitkä asiat ovat sinulle kaikista tärkeimpiä? Elätkö ja teetkö arvojesi mukaisia valintoja? Toimitko arvojesi
Kuolinilmoitukset ja surukiitokset
Ylä-Savon asialla. Kuolinilmoitukset ja surukiitokset (veroton pmm-hinta 1,88 ) Yksipalstaiset mm á yht. sis. 1 x 70 1 x 75 1 x 80 1 x 85 1 x 90 1 x 95 1 x 100 1 x 105 1 x 110 1 x 115 1 x 120 1 x 125 1
TERVETULOA VOIMANPESÄÄN. Miian tarina
TERVETULOA VOIMANPESÄÄN Miian tarina Ajattelin, että tää on viimeinen ovi, jonka avaan. Oon hakenut apua jo niin monesta paikasta tuntuu, että kukaan ei osaa auttaa. Sossu sanoi, että mun kannattais mennä
Luonnosta hyvinvointia
Psykologi Kirsi Salonen Luonnosta hyvinvointia Psykologipalvelut Hyvän MielenTila www.psykologihyvanmielentila.fi Luonto psykologin työssä Elämää maaseudulla eläin-ja ihmisperheen kanssa Elämäntapa Psykologiliiton
Jamk Innovointipäivät
Keskiviikko3 Asiakastutkimuksien suunnittelu Jamk Innovointipäivät Miksi asiakastutkimukset? Olemme nyt saaneet toimeksiannon kehitystehtäväämme ja tarkentaneet sen jälkeen tiimissämme mitä meidän halutaan
Aivokuntoluento. Jaakko Kauramäki, TkT Aivokunto Oy
Aivokuntoluento Jaakko Kauramäki, TkT Aivokunto Oy Itsensä johtaminen muutostilanteessa aivojen näkökulmasta Tieturi / Ruoholahti 23.1.2013 1. Aivot muutostilassa 2. Päätöksenteko, tunteet työelämässä
PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI
PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI UUDENVUODEN YMPÄRISTÖLUPAUS-KILPAILU KEVÄT 2010 PYYKÖSJÄRVEN PÄIVÄKOTI YMPÄRISTÖKERHO NEULASET PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI Pyykösjärven päiväkoti on mukana kansainvälisessä
Minkälaisia merkityksiä työntekijät antavat palvelulle palveluprosessissa? Tarja Korpela HM, Sh, HO Lahden ammattikorkeakoulu
Minkälaisia merkityksiä työntekijät antavat palvelulle palveluprosessissa? Tarja Korpela HM, Sh, HO Lahden ammattikorkeakoulu Tarja.korpela@lamk.fi Palvelu on noussut strategisella tasolla kriittiseksi
Katja Koski. Tasapainoisen vanhemman 6 suurinta salaisuutta
Tasapainoisen vanhemman 6 suurinta salaisuutta Katja Koski 1. Laita kännykkä pois 2. Lapset tekemään jotain mukavaa 3. Ota muistiinpanovälineet esille Tervetuloa! Vanhemmat sanoivat näin: Kannustava ja
Mindfulness-kerho Mielekäs
Mindfulness-kerho Mielekäs Hyväksyntä 17.03.2015 LK Oskari Ventilä Mitä mindfulness on? suomeksi tietoinen läsnäolo tarkoittaa huomion tarkoituksellista kiinnittämistä vallitsevaan hetkeen, lempeällä ja
Lily Murray. Ei hätää! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus ahdistaa tai stressaa
NÄYTESIVUT Lily Murray Ei hätää! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus ahdistaa tai stressaa Tässä pdf-tiedostossa on mukana kirjasta seuraavat näytteet: Esipuhe Näytesivut Tutustu kirjaan verkkokaupassamme
Millainen maailmani pitäisi olla?
Millainen maailmani pitäisi olla? Luomme itsellemme huomaamattamme paineita keräämällä mieleen asioita joiden pitäisi olla toisin kuin ne ovat. Tällä aiheutamme itsellemme paitsi tyytymättömyyttä mutta
Mindfulness tietoinen läsnäolo esimiehen jaksamisen tukena
Mindfulness tietoinen läsnäolo esimiehen jaksamisen tukena 20.5.2016 Soster Esismiespäivät, Tallinna Eeva Honkanummi Sosiaalipsykologi, AmO, Mindfulness-ohjaaja Mindfulness Hyväksyvä Tietoinen Läsnäolo
Mielen supervoimat foorumi verkkoperuskoulua käyville klo 11-15, Kuopio RAPORTTI. Hanna-Leena Niemelä ja Christine Välivaara Pesäpuu ry
Mielen supervoimat foorumi verkkoperuskoulua käyville 29.5.2018 klo 11-15, Kuopio RAPORTTI Hanna-Leena Niemelä ja Christine Välivaara Pesäpuu ry TEEMAT KOULUNKÄYNTI - koulunkäyntiä helpottavat ja vaikeuttavat
Ajatuksia sateenkaariperheiden läheiselle
15.4.2014 Ajatuksia sateenkaariperheiden läheiselle Tiia Aarnipuu, koulutussuunnittelija tiia.aarnipuu@sateenkaariperheet.fi Mitkä sateenkaariperheet? Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvien ihmisten
LAPSI JA PERHE KRIISISSÄ
LAPSI JA PERHE KRIISISSÄ LASTENOHJAAJIEN NEUVOTTELUPÄIVÄT 15.- 16.9.2011, Lahti Jouko Vesala (lähteinä Bent Falk, Pirjo Tuhkasaari, Jukka Mäkelä, Soili Poijula) Johdanto Lapsi/ nuori kehittyy vuorovaikutuksessa
Alakoulun LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA 21.4.2016
Alakoulun LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA 21.4.2016 Tytti Solantaus 2016 1 I LAPSET PUHEEKSI KESKUSTELUUN VALMISTAUTUMINEN 1. Lapset puheeksi keskustelun tarkoitus Lapset puheeksi keskustelun pyrkimyksenä on
Tämän leirivihon omistaa:
Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen
Mindfulness opiskelijan hyvinvoinnin tukena. Psykologi, mindfulness-ohjaaja Anne Syvälahti Turun ammattikorkeakoulu
Mindfulness opiskelijan hyvinvoinnin tukena Psykologi, mindfulness-ohjaaja Anne Syvälahti Turun ammattikorkeakoulu Elämässä on yksi tärkeä hetki. Se on tämä hetki. Elämässä on yksi tärkeä tehtävä. Se on
Kuolinilmoitukset ja surukiitokset
Ylä-Savon asialla. Kuolinilmoitukset ja surukiitokset (veroton pmm-hinta 1,88 ) Yksipalstaiset mm á yht. sis. 1 x 70 1 x 75 1 x 80 1 x 85 1 x 90 1 x 95 1 x 100 1 x 105 1 x 110 1 x 115 1 x 120 1 x 125 1
Onneksi on Imatran kylpylä. Merja Kaivolainen koulutus- ja kehittämispäällikkö. Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry
Onneksi on omaishoitajaonnen avaimia 17.4.2012 Imatran kylpylä Merja Kaivolainen koulutus- ja kehittämispäällikkö Onnen avaimia? Etsimme onnen avaimia Merja Kaivolainen koulutus- ja kehittämispäällikkö
ESIINTYMINEN. Laura Elo Cambiare p. 040 748 7884 laura@johtajuustaito.fi
ESIINTYMINEN Laura Elo Cambiare p. 040 748 7884 laura@johtajuustaito.fi Jännitys hyvä renki huono isäntä Kumpi kuvaa sinua? Jännitys auttaa minua. Jännitys lamaannuttaa ja vaikeuttaa esillä oloani. Jännitys
Sharie Coombes. Sinä uskallat! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus pelottaa
NÄYTESIVUT Sharie Coombes Sinä uskallat! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus pelottaa Tässä pdf-tiedostossa on mukana kirjasta seuraavat näytteet: Esipuhe Näytesivut Tutustu kirjaan verkkokaupassamme TERVETULOA
RUKOUS KIITOS ANTEEKSI PYYNTÖ
RUKOUS KIITOS ANTEEKSI PYYNTÖ Rukous on puhetta Taivaan Isän kanssa Jumala kuulee aina rukouksen 1. Joh. 5:14 Rukoilla voi milloin ja missä vain, joka hetki Ef. 6:18 Rukoilkaa lakkaamatta 1. Tess. 5:17
Vuorovaikutus- ja viestintätaidot haastavissa asiakastilanteissa ja tiimityössä
Vuorovaikutus- ja viestintätaidot haastavissa asiakastilanteissa ja tiimityössä PUHTAUSALAN ESIMIES- JA ASIANTUNTIJAPÄIVÄT 24.-25.1.2019 Hilton Helsinki Strand Franz Schnider Miksi? Ääritilanteissa normaalia
Ei ole tärkeää, että muistatte, mitä minä olen puhunut, vaan tärkeitä ovat teidän omat kysymyksenne ja oivalluksenne.
YTT Eeva-Leena Vaahtio elvaahtio@elisanet.fi gsm 050-407 5730 www.eevaleenavaahtio.fi Otty ry. 17.5.2011 Akava-talo Työmarkkinaikä ei näy kasvoista eikä kalenterista Ei ole tärkeää, että muistatte, mitä
Ylipainoisen lapsen vanhempien kokemuksia. Sydänliitto Terhi Koivumäki
Ylipainoisen lapsen vanhempien kokemuksia Sydänliitto Terhi Koivumäki 2015 1 Mistä perheen ääni - Reijo Laatikainen. 2013. Lasten ylipaino. Laadullinen tutkimus. - Ryhmissä saadut palautteet eri puolilta
Lataa Yhdeksän kuukautta elämästäni - Kati Rajasaari. Lataa
Lataa Yhdeksän kuukautta elämästäni - Kati Rajasaari Lataa Kirjailija: Kati Rajasaari ISBN: 9789522910837 Sivumäärä: 156 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 29.54 Mb Raskausaika on kuin väliasema ennen lapsen
SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.
SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT
Hei kuka puhuu? lapsen kohtaaminen ja tukeminen
Hei kuka puhuu? lapsen kohtaaminen ja tukeminen Maarit Engberg vt. Perhekonsultti 16.03.2015 Tampere Esityksen rakenne: 1) Ensi kieli ja kehittyvä minuus 2) Kuulon merkitys ja huomioiminen arjessa 3) Tukea
Aivot narikkaan Asiakastilaisuus Riitta Veijalainen Vastaava työterveyspsykologi Voimavarakeskeinen työnohjaaja
Aivot narikkaan Asiakastilaisuus 18.3.2019 Tähdelliset työt tehdään ja muuten ollaan kuin Ellun kanat Tuntematon sotilas Työelämän muutokset ja aivot Aivoterveyden uudet uhkat: -korkeat psyykkiset vaatimukset
Tavallisen ihmisen merkitys lastensuojelussa? Pienillä teoilla suuri merkitys!
Tavallisen ihmisen merkitys lastensuojelussa? Pienillä teoilla suuri merkitys! Samin teesit Vapaaehtoistoiminnan periaatteet Polku Akateemiset, kauniit ja rohkeat Kehittäminen vs. byrokratia Kiitos! Tukihenkilöiden
U N E L M. Motivaatio Hyvinvointi. Elämäkortti
Raha HYVÄ RUOKA Söit aamulla kunnon aamupalan ja koulussakin oli hyvää ruokaa. Raha -1 E HUVTA MKÄÄN Oikein mikään ei huvita. Miksi en saa mitään aikaiseksi? Raha RKAS SUKULANEN Sori, etten oo pitänyt
Lapsiperheiden sosiaalipalveluiden perhetyön ja tehostetun perhetyön sisältöä ja kehittämistä Riikka Mauno
Lapsiperheiden sosiaalipalveluiden perhetyön ja tehostetun perhetyön sisältöä ja kehittämistä 19.9.2018 Riikka Mauno 1 19.9.2018 Riikka Mauno 2 Riikka Mauno 3 Lapsiperheiden sosiaalipalvelut Palvelupäällikkö
Työllistymisen mahdollisuudet seminaari / Päivi Kohta
Työllistymisen mahdollisuudet seminaari 30.8.2017/ Päivi Kohta Valtakunnallinen ja yleishyödyllinen yhdistys Toiminnan tarkoituksena opiskelijoiden mielen hyvinvoinnin ja opiskelukyvyn vahvistaminen sekä
1 (13) LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU LAPSEN NIMI SYNTYMÄAIKA
1 (13) LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU LAPSEN NIMI SYNTYMÄAIKA 2 (13) TÄLLAINEN MINÄ OLEN (lapsi täyttää vanhempien kanssa) Parhaat kaverini... Tykkään... Hoitopaikassa kivaa on... Olen hyvä...
Puhtia hyvästä itsetunnosta
Puhtia hyvästä itsetunnosta Kaisu Ylikoski, koulutussihteeri Kolmen vartin aiheet JAKSAMISEEN VOIMIA! LISÄÄ ITSETUNTOA! MISTÄ SAA PUHTIA? JAKSAMISEEN VOIMIA Omaishoitajan hyvinvointi Omaishoitajan on tärkeää
Hengitysliitto Heli ry:n opas. Keskoslapsen sisarukset
Hengitysliitto Heli ry:n opas 4 Keskoslapsen sisarukset Keskoslapsen sisarukset Keskosen syntymä on perheelle ja sisaruksille äkillinen muutos odotettuun tapahtumaan. Äiti joutuu yllättäen sairaalaan,
Lataa Saa jännittää - Minna Martin. Lataa
Lataa Saa jännittää - Minna Martin Lataa Kirjailija: Minna Martin ISBN: 9789522887610 Sivumäärä: 160 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 11.82 Mb Sosiaaliset tilanteet ja esiintyminen jännittävät monia meistä.
Miten voin itse luoda mielekkään työyhteisön?
Finnclean-messut 11.5.2017 Miten voin itse luoda mielekkään työyhteisön? Luennon aiheet Millaisia keinoja meillä on vaikuttaa itse oman työyhteisön hyvinvointiin? Millaisessa työilmapiirissä viihdyt ja
PIENTEN LASTEN HYVINVOINTI VUOROHOIDON ARJESSA
PIENTEN LASTEN HYVINVOINTI VUOROHOIDON ARJESSA 2/2, Lapsen hyvinvoinnin tukeminen Eija Salonen Väitöskirjatutkija, KM Videoluennolla pohdimme Millaiset arjen aikataulut edistävät lapsen hyvinvointia? Kuinka
Iloa yhteistyöstä. Mielekäs ja tuloksekas koiraharrastus. Kati Kuula
Iloa yhteistyöstä Mielekäs ja tuloksekas koiraharrastus Kati Kuula 8.10.2016 Koirilla on oikeus hyvään elämään Meillä kaikilla on oikeus hyvään elämään Mitä kaikkea hyvää koiraharrastustoimintaan osallistumisesta