Henkisen, fyysisen ja seksuaalisen lähisuhdeväkivallan vaikutukset psykososiaaliseen hyvinvointiin

TIETEELLISET ARTIKKELIT PSYKOLOGIA 49 (02), 2014 Heli Siltala, Juha Holma & Maria Hallman-Keiskoski Henkisen, fyysisen ja seksuaalisen lähisuhdeväkivallan vaikutukset psykososiaaliseen hyvinvointiin Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa lähisuhdeväkivallan mahdollisia vaikutuksia psykososiaalisen hyvinvoinnin mittareita käyttäen. Tutkimuksessa eroteltiin ja verrattiin fyysisen, seksuaalisen ja henkisen lähisuhdeväkivallan mahdollisia vaikutuksia. Tutkimuksen aineistona käytettiin Keski-Suomen sairaanhoitopiirin henkilöstöltä kerättyä terveys- ja hyvinvointitutkimusaineistoa. Vastaajien psykososiaalista hyvinvointia kartoitettiin MHC-SF-mittaristolla. Kyselyyn vastasi yhteensä 1 952 henkilöä, joista henkistä lähisuhdeväkivaltaa oli kohdannut joskus elämänsä aikana 35.6 prosenttia, fyysistä lähisuhdeväkivaltaa 17.8 prosenttia ja seksuaalista lähisuhdeväkivaltaa 5.3 prosenttia. Aineiston analyysi osoitti, että henkisen lähisuhdeväkivallan kokemus oli erittäin merkitsevästi yhteydessä heikompaan hyvinvointiin kaikilla tutkimuksessa käytetyillä mittareilla mitattuna. Saadut tulokset vahvistavat osaltaan aiempia tutkimustuloksia, joiden mukaan henkisen väkivallan psykososiaaliset vaikutukset ovat eri lähisuhdeväkivallan muodoista kaikkein vakavimpia. Henkinen lähisuhdeväkivalta ja sen vaikutukset tulisi ottaa enemmän huomioon lähisuhdeväkivallan parissa tehtävässä kliinisessä työssä ja työhyvinvoinnin tutkimuksessa. Tutkimuksen tulokset antavat viitteitä myös siitä, että lähisuhdeväkivalta vaikuttaa eri tavoin naisiin ja miehiin. Tämä ilmiö on erittäin mielenkiintoinen ja antaa aihetta jatkotutkimuksiin. Avainsanat: lähisuhdeväkivalta, psykososiaalinen hyvinvointi, terveys- ja hyvinvointitutkimus, MHC-SF Johdanto Maailman terveysjärjestö WHO:n määritelmän mukaan lähisuhdeväkivalta on perhe- ja parisuhteissa tapahtuvaa väkivaltaa, joka kattaa sekä parisuhdeväkivallan että myös esimerkiksi vanhemman ja lapsen tai sisarusten välisen väkivallan. Oikeusministeriön rikoksentorjuntaneuvoston (2013) mukaan lähisuhdeväkivalta voi olla muodoltaan fyysistä koskemattomuutta rikkovaa (esim. lyöminen, tukistaminen, töniminen ja terä- tai ampuma-aseen käyttö), henkistä (esim. väkivallalla uhkaaminen, pelottelu, jatkuva vähättely ja nöyryyttäminen), tai seksuaalista (esim. raiskaus, sukupuoliyhteyteen tai seksuaalisen kanssakäy- misen eri muotoihin pakottaminen ja insesti). Lähisuhdeväkivallan eri muotojen erottelu on usein vaikeaa, sillä käytännössä ne esiintyvät useimmiten yhtäaikaisesti (Notko ym., 2011). Myös tieteellisessä tutkimuksessa ilmiöstä käytetyt termit ja määritelmät vaihtelevat paljon. Lähisuhdeväkivallalla on lukuisia kielteisiä vaikutuksia sekä uhrien että tekijöiden elämään, ja se rasittaa merkittävästi myös yhteiskuntaa muun muassa terveydenhoitojärjestelmän kuluja lisäämällä (Campbell, 2002). Maailman terveysjärjestön (WHO) kymmenessä eri maassa suorittamassa tutkimuksessa kävi ilmi, että fyysistä tai seksuaalista lähisuhdeväkivaltaa joskus elämänsä aikana kokeneiden naisten määrä vaihteli 15 113

Heli Siltala, Juha Holma & Maria Hallman-Keiskoski ja 71 prosentin välillä (Ellsberg, Jansen, Heise, Watts & Garcia-Moreno, 2008). Yhdysvalloissa ja Kanadassa tehdyissä väestötutkimuksissa fyysisen lähisuhdeväkivallan elämänaikainen esiintyvyys on ollut 25 30 prosenttia (Campbell, 2002). Toisissa tutkimuksissa raportoidaan naisten kohtaavan enemmän lähisuhdeväkivaltaa (esim. Coker ym., 2002), kun taas toisten mukaan lähisuhdeväkivallan elinaikainen esiintyvyys ei vaihtele merkittävästi sukupuolten välillä (esim. Hamel & Nicholls, 2007; Langhinrichsen-Rohling, 2005). Naiset näyttäisivät kohtaavan enemmän fyysistä ja seksuaalista väkivaltaa, kun taas miehet kokevat enemmän henkistä väkivaltaa (Coker ym., 2002; Johnson & Ferraro, 2000). Suomessa 17 prosenttia naisista on kohdannut väkivaltaa nykyisen ja 42 prosenttia entisen kumppanin taholta (Heiskanen & Ruuskanen, 2010). Miehillä vastaavat luvut olivat 16 ja 22 prosenttia. Fyysisen väkivallan kohteeksi joutumisessa ei sukupuolten välillä ollut eroa, mutta naiset olivat kohdanneet miehiä useammin uhkailua ja seksuaalista väkivaltaa parisuhteessa. Parisuhdeväkivallassa vammat olivat naisilla miehiä yleisempiä, ja miehet kertoivat huomattavasti naisia harvemmin väkivallasta aiheutuneen psyykkisiä seurauksia, kuten vihaa, pelkoa tai masennusta. Miehet olivat kokeneet seksuaalista väkivaltaa harvemmin kuin naiset. Lähisuhdeväkivallan seuraukset ilmenevät muun muassa heikentyneenä terveydentilana, alhaisena elämänlaatuna sekä terveyspalveluiden lisääntyneenä käyttönä. Lähisuhdeväkivaltaa kokeneet kärsivät erilaisista vammoista sekä lukuisista fyysisistä oireista (Campbell, 2002; Ellsberg ym., 2008). Lähisuhdeväkivallan psykososiaalisia seurauksia ovat ahdistus, unettomuus ja sosiaalisen toiminnan häiriintyminen (Campbell, 2002; Ellsberg ym., 2008; Humphreys & Lee, 2005). Lähisuhdeväkivaltaa kokeneet ovat myös alttiita mielenterveysongelmille, joista kärsii jopa yli puolet lähisuhdeväkivaltaa kokeneista (Nathanson, Shorey, Tirone & Ratigan, 2012). Yleisimpiä lähisuhdeväkivaltaan liittyviä mielenterveyden häiriöitä ovat masennus ja traumaperäinen stressihäiriö, jotka esiintyvät lähisuhdeväkivaltaa kokeneilla usein myös yhtäaikaisesti (Campbell, 2002; Nathanson ym., 2012). Lähisuhdeväkivalta vaikuttaa heikentävästi sosiaaliseen toimintakykyyn (McCaw, Golding, Farley & Minkoff, 2007; Bonomi ym., 2006). Tulokset on saatu selville naisia tutkimalla, mutta ainakin Hines ja Douglas (2010) raportoivat tutkimuksessaan lähisuhdeväkivaltaa kohdanneiden miesten kärsivän samanlaisista seurauksista. Fyysistä ja seksuaalista väkivaltaa on usein pidetty vaikutuksiltaan vakavimpina lähisuhdeväkivallan muotoina (esim. Campbell, 2002), ja suurin osa aiemmin mainituista lähisuhdeväkivallan seurauksista on löydetty nimenomaan fyysistä ja seksuaalista lähisuhdeväkivaltaa tutkimalla (Campbell, 2002; Hamel & Nicholls, 2007). Tähän on kuitenkin syynä pikemminkin henkisen lähisuhdeväkivallan tutkimuksen vähäisyys kuin henkisen väkivallan vaarattomuus. Viimeaikaisten tutkimusten valossa henkisen lähisuhdeväkivallan vaikutukset psykososiaaliseen hyvinvointiin näyttäisivät itse asiassa olevan jopa vakavampia kuin fyysisen väkivallan (Langhinrichsen-Rohling, 2005). Nathanson ja kollegat (2012) havaitsivat väestöpohjaisessa tutkimuksessaan, että henkinen väkivalta on ainoana lähisuhdeväkivallan muotona yksinään yhteydessä masennukseen. Myös Norwoodin ja Murphyn (2012) tutkimus seksuaalisen lähisuhdeväkivallan ja traumaperäisen stressihäiriön välisistä yhteyksistä tukee käsitystä henkisen lähisuhdeväkivallan haavoittavuudesta. Lukuisat tutkimukset osoittavat, että lähisuhdeväkivallan kielteiset vaikutukset kestävät kauan, vaikka itse kaltoinkohtelu olisikin jo loppunut (Campbell, 2002). Tähän viittaa esimerkiksi Ellsbergin ja kollegoiden (2008) tutkimus, jossa lähisuhdeväkivallalla todettiin olevan lukuisia fyysisiä ja psyykkisiä seurauksia. Tulos saatiin käyttämällä pelkkää elinikäisen esiintyvyyden määritelmää, mikä viittaisi siihen, että jo kertaluontoisilla väkivaltakokemuksilla voi olla pidempiaikaisia terveysvaikutuksia. Lindhorst ja Beadnell (2011) puolestaan totesivat fyysistä lähisuhdeväkivaltaa kokeneiden naisten eroavan verrokkiryhmistään etenkin masennuksen sekä ahdistuksen määrän suhteen vielä 8 vuotta lähisuhdeväkivallan kokemisen jälkeen. 13 vuoden jälkeen ryhmät eivät puolestaan enää eronneet merkitsevästi toisistaan. Henkisen lähisuhdeväkivallan suhteen vastaavaa tutkimusta ei ole tehty. Kokonaiskuvan saamista lähisuhdeväkivallasta ja sen vaikutuksista vaikeuttaa toisaalta käytettyjen määritelmien ja metodien hajanaisuus ja toisaalta lähisuhdeväkivallan tutkimuksen keskittymi- 114 PSYKOLOGIA

Henkisen, fyysisen ja seksuaalisen lähisuhdeväkivallan vaikutukset psykososiaaliseen hyvinvointiin nen varsin kapealle alueelle. Lähisuhdeväkivalta on esimerkiksi yhdistetty lähinnä masennukseen sekä traumaperäiseen stressihäiriöön muiden psykososiaalisten seuraamusten jäädessä vähemmälle huomiolle. Lähisuhdeväkivallan tutkimus on myös keskittynyt ensisijaisesti fyysiseen väkivaltaan. Laajempi näkökulma olisikin tarpeen, jotta ilmiön moninaisuus tulisi paremmin ilmi. Lähisuhdeväkivaltaa tulisi myös tutkia enemmän suurten, väestöpohjaisten otosten avulla, joihin kuuluisi sekä naisia että miehiä. Vain tällä tavoin lähisuhdeväkivallan ilmenemisestä ja seurauksista voidaan saada kattava ja vääristymätön kuva. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää henkisen, fyysisen ja seksuaalisen lähisuhdeväkivallan mahdollisia vaikutuksia psykososiaaliseen hyvinvointiin. Tutkimusaineisto on laaja otos, johon kuuluu aikuisia työssäkäyviä naisia ja miehiä. Tutkimushypoteesina on, että lähisuhdeväkivaltaa kokeneiden henkilöiden hyvinvointi on alhaisempaa kuin väkivaltaa kokemattomien. Toinen hypoteesi on, että eri lähisuhdeväkivaltatyyppien vaikutukset hyvinvointiin eroavat toisistaan. Kiinnostuksen kohteena on etenkin se, vaikuttaako henkinen lähisuhdeväkivalta psykososiaaliseen hyvinvointiin voimakkaammin kuin muut lähisuhdeväkivallan muodot. Käytetty otos mahdollistaa myös sukupuolittaiset vertailut lähisuhdeväkivallan kokemisen ja vaikutusten suhteen. Klusteri Kysymys Viimeksi kuluneen kuukauden aikana,... I Tunne-elämän hyvinvointi 1. kuinka usein olet tuntenut olevasi onnellinen? 2. kuinka usein olet tuntenut olevasi kiinnostunut elämästä? 3. kuinka usein olet tuntenut olevasi tyytyväinen? Viimeksi kuluneen kuukauden aikana, kuinka usein sinusta on tuntunut, että... II Sosiaalinen hyvinvointi III Psykologinen hyvinvointi 4. sinulla on oma paikka ja merkitys yhteiskunnalle? 5. kuulut johonkin yhteisöön (esim. työyhteisöön tai harrastuspiiriin)? 6. sinun näkökulmastasi yhteiskunta kehittyy ja muuttuu parempaan suuntaan? 7. ihmiset ovat pohjimmiltaan hyviä? 8. yhteiskunta toimii ymmärrettävällä tavalla? 9. pidät useimmista persoonallisuutesi puolista? 10. olet hyvä huolehtimaan päivittäisistä askareista/velvoitteista? 11. sinulla on lämpimiä ja luottamukseen perustuvia ihmissuhteita? 12. sinulla on kokemuksia, jotka haastavat sinut kasvamaan, muuttumaan ja kehittymään ihmisenä? 13. olet uskaltanut ajatella tai ilmaista omia ideoitasi ja mielipiteitäsi? 14. elämälläsi on suunta tai tarkoitus? TAULUKKO 1. MHC-SF-mittariston kysymykset klustereittain. PSYKOLOGIA 49 (02), 2014 115

Heli Siltala, Juha Holma & Maria Hallman-Keiskoski Aineisto ja menetelmät Tutkimuksen aineistona on Keski-Suomen sairaanhoitopiirin henkilöstöltä toukokuussa 2010 kyselylomakkeella kerätty terveys- ja hyvinvointitutkimusaineisto. Keski-Suomen sairaanhoitopiiri on vuodesta 1998 alkaen kuulunut kansainväliseen Health Promoting Hospitals and Health Services (HPH) -verkostoon, jonka jäsenyhteisöt kohdentavat kiinnostuksensa potilaiden, henkilökunnan, organisaation ja alueen väestön terveyden edistämiseen. (Hallman-Keiskoski & Puolakka, 2005.) Terveys- ja hyvinvointitutkimus toteutettiin osana sairaanhoitopiirin terveyden edistämisen toimintaohjelmaa vuosille 2009 2013. Internetissä täytettävään Webpropol-kyselyyn johtava linkki sekä saatekirje lähetettiin kaikille sairaanhoitopiirin työntekijöille, joilla oli vastaamisajankohtana @ksshp.fi-loppuinen sähköpostiosoite. Joihinkin yksiköihin toimitettiin lisäksi paperisia vastauslomakkeita. Kyselyssä kartoitettiin työntekijöiden terveydentilaa, hyvinvointia ja elämäntapoja yhteensä 52 kysymyksellä, jotka olivat lähes kaikki muodoltaan monivalintakysymyksiä tai avoimia kysymyksiä. Vastausvaihtoehdot olivat pääsääntöisesti muotoa kyllä/ei tai Likert-asteikollisia asenneväittämiä. (Ahtiainen, 2012.) Tutkimuksen aineisto kerättiin Keski-Suomen sairaanhoitopiirin koko henkilöstöltä (n = 3 586), josta kyselyyn vastasi 54 prosenttia (n = 1 952). Vastanneista naisia oli 86 prosenttia ja miehiä 14 prosenttia. 91 prosenttia vastaajista teki töitä kokoaikaisesti ja 75 prosenttia oli vakituisessa työsuhteessa. Vastaajien ikä vaihteli alle 30-vuotiaista yli 60-vuotiaisiin. Suurin ryhmä olivat 41 60-vuotiaat, joita oli yhteensä 61 prosenttia kyselyyn vastanneista. Suurin osa, eli 56 prosenttia vastaajista, kuului hoitohenkilöstöön. Lääkäreihin kuului 7 ja muihin työntekijöihin 37 prosenttia vastaajista (Ahtiainen, 2012). Vastaajien jakautuminen sukupuolen, iän ja ammattiryhmien mukaisesti vastaa kaikkien sairaanhoitopiirin työntekijöiden jakaumaa. Vastanneiden lähisuhdeväkivallan kokemuksia kartoitettiin kysymyksellä Onko sinuun kohdistunut läheissuhteissasi jossakin elämäsi vaiheessa a) henkistä b) fyysistä c) seksuaalista väkivaltaa?. Tarkempaa määrittelyä lähisuhdeväkivallan muodoista ei kyselylomakkeessa ollut annettu. Vastausvaihtoehdot olivat kyllä, en osaa sanoa ja ei. Kuhunkin kohtaan vastanneista vain kyllä- ja ei-vastaukset otettiin mukaan tilastolliseen analyysiin. Siten otoskoko vaihteli tehdyissä analyyseissa 1 686 ja 1 910 henkilön välillä, mikä oli 86.4 98.0 prosenttia vastaajien kokonaismäärästä. Psykososiaalisen hyvinvoinnin mittarina kyselyssä käytettiin ensimmäistä kertaa suomenkielistä versiota Keyesin (2009) MHC-SF-mittaristosta (Mental Health Continuum Short Form). Kyselyssä käytetyt kysymykset näkyvät Taulukossa 1. MHC-SF:n 14 kysymystä mittaavat psykososiaalista hyvinvointia kolmella eri klusterilla, jotka ovat tunne-elämän hyvinvointi (kysymykset 1 3), sosiaalinen hyvinvointi (kysymykset 4 8) sekä psykologinen hyvinvointi (kysymykset 9 14). Kysymyksiin oli kuusi eri vastausvaihtoehtoa, jotka pisteytettiin analyysia varten seuraavasti: ei kertaakaan, 0; kerran tai kahdesti, 1; noin kerran viikossa, 2; noin kahdesti tai kolmesti viikossa, 3; miltei päivittäin, 4 ja päivittäin, 5. Mittariston täyttävä henkilö voidaan määrittää vastausten jakautumisen perusteella kukoistavaksi, keskimäärin mieleltään terveeksi tai riutuvaksi (Keyes, 2009). Vastaaja määritetään kukoistavaksi, jos hän on vastannut päivittäin tai lähes päivittäin vähintään yhteen kysymykseen klusterilta I sekä vähintään kuuteen kysymykseen muilta klustereilta. Vastaavasti, jos vastaaja on vastannut ei kertaakaan tai kerran tai kahdesti vähintään yhteen kysymykseen klusterilta I sekä vähintään kuuteen kysymykseen muilta klustereilta, määritetään hänet mielenterveydeltään riutuvaksi. Jos vastaajaa ei voida sijoittaa kumpaankaan näistä kahdesta ääripäästä, määritellään hänet keskimäärin mieleltään terveeksi. Luokituksen lisäksi kullekin vastaajalle laskettiin MHC-SF:n yhteispistemäärä erikseen kullekin klusterille. Kunkin klusterin vastauksien pistemäärät (0 5) laskettiin yhteen uudeksi summamuuttujaksi. Maksimipistemäärä oli ensimmäiselle klusterille 15, toiselle 25 ja kolmannelle 30. Vastaajien saamat yhteispistemäärät ovat vertailukelpoisia keskenään ja kuvaavat niin sanottua hyvinvoinnin kokonaismäärää erikseen kullakin kolmella osa-alueella. Siten nämä yhteispistemäärät täydentävät luokittelutietoa ja tarkentavat kuvaa vastaajien psykososiaalisesta hyvinvoinnista. Tilastollisessa analyysissa riippuvana muuttujana oli hyvinvointi, jonka mittarina oli vastaajien 116 PSYKOLOGIA

Henkisen, fyysisen ja seksuaalisen lähisuhdeväkivallan vaikutukset psykososiaaliseen hyvinvointiin saama mielenterveyden luokitus sekä vastauksista klustereittain lasketut summamuuttujat. Riippumattomana muuttujana oli puolestaan erikseen henkisen, fyysisen ja seksuaalisen lähisuhdeväkivallan kokemus. Kaikki tilastoanalyysit tehtiin ensin koko aineistolle ja sen jälkeen erikseen sukupuolittain. MHC-SF:n vastauksista klustereittain kootut summamuuttujat eivät olleet normaalisti jakautuneita, vaan vastaajien saamat pistemäärät painottuivat voimakkaasti suuriin pistemääriin eli korkean psykososiaalisen hyvinvoinnin suuntaan. Tämän takia ryhmien välisten erojen analysointiin käytettiin parametritonta Mann-Whitney U -testiä. Lähisuhdeväkivallan yhteyksiä MHC-SF:n luokituksiin analysoitiin puolestaan ristiintaulukoiden avulla, ja tilastollisen merkitsevyyden mittarina käytettiin Pearson χ² -testiä. Aineiston analysointiin käytettiin IBM SPSS Statistics 20 -ohjelmaa. Lähisuhdeväkivallan Kaikki vastanneet Naiset Miehet tyyppi (N = 1 952) (N = 1 684) (N = 268) Henkinen 35.6 % 37.9 % 20.5 % Fyysinen 17.8 % 19.4 % 8.2 % Seksuaalinen 5.3 % 6 % 0.7 % TAULUKKO 2. Lähisuhdeväkivaltaa kohdanneiden osuudet väkivaltatyypeittäin. Riutuva Keskimäärin Kukoistava mieleltään terve Henkistä lähisuhdeväkivaltaa kohdanneet Koko aineisto (N = 649) 3.5 % *** 28.4 % *** 68.1 % *** Naiset (N = 603) 3.5 % ** 27.4 % *** 69.2 % *** Miehet (N = 46) 4.3 % 41.3 % 54.3 % Fyysistä lähisuhdeväkivaltaa kohdanneet Koko aineisto (N = 327) 3.1 % 27.5 % 69.4 % Naiset (N = 309) 2.9 % 26.2 % 70.9 % Miehet (N = 18) 5.6 % 50.0 % 44.4 % Seksuaalista lähisuhdeväkivaltaa kohdanneet Koko aineisto (N = 95) 2.1 % 34.7 % 63.2 % Naiset (N = 93) 2.2 % 33.3 % 64.5 % Miehet (N = 2) 0.0 % 100.0 % 0.0 % P-arvo laskettu Pearson Chi-Square -testillä. *p <.05. **p <.01. ***p <.001. TAULUKKO 3. Lähisuhdeväkivallan tyyppi ja MHC-SF-luokitus. PSYKOLOGIA 49 (02), 2014 117

Heli Siltala, Juha Holma & Maria Hallman-Keiskoski Tulokset Lähisuhdeväkivaltaa kohdanneiden prosenttiosuudet näkyvät Taulukossa 2. Henkinen väkivalta oli kaikkein yleisin lähisuhdeväkivallan muoto ja seksuaalinen väkivalta harvinaisin. Naiset olivat kohdanneet enemmän lähisuhdeväkivaltaa kuin miehet, ja ero oli tilastollisesti erittäin merkitsevä sekä henkisen (χ² (1) = 30.06, p <.001), fyysisen (χ² (1) = 20.66, p <.001) että seksuaalisen (χ² (1) = 13.09, p <.001) väkivallan kohdalla. Henkinen lähisuhdeväkivalta vaikutti heikentävästi vastaajien MHC-SF-luokitukseen (Taulukko 3). Henkistä lähisuhdeväkivaltaa kokeneista vastaajista 3.5 prosenttia luokiteltiin hyvinvoinniltaan riutuviksi, 28.4 prosenttia keskimäärin mieleltään terveiksi ja 68.1 prosenttia kukoistaviksi. Vastaajilla, jotka eivät koskaan olleet kokeneet henkistä lähisuhdeväkivaltaa, vastaavat luvut olivat 0.8, 24.2 ja 75 prosenttia. Ero ryhmien välillä oli tilastollisesti erittäin merkitsevä, χ² (2) = 23.68, p <.001. Sukupuolittainen tarkastelu osoitti tosin, että tämä ero koski vain naisia. Henkistä lähisuhdeväkivaltaa kokeneiden miesten saamat luokitukset eivät eronneet tilastollisesti merkitsevästi niiden miesten luokituksista, jotka eivät olleet koskaan kokeneet henkistä lähisuhdeväkivaltaa. Fyysinen tai seksuaalinen lähisuhdeväkivalta eivät myöskään olleet tilastollisesti merkitsevästi yhteydessä MHC-SF:n mielenterveysluokituksiin. Tämä saattaa tosin johtua vain miesten otoskoon pienuudesta. Henkinen lähisuhdeväkivalta oli erittäin merkitsevästi yhteydessä jokaiseen kolmeen MHC- SF-mittariston klusteriin. Henkistä lähisuhdeväkivaltaa kohdanneiden tunne-elämän hyvinvointi oli alhaisempaa kuin niiden, jotka eivät olleet koskaan kokeneet henkistä lähisuhdeväkivaltaa (U = 334 244, p <.001). Myös sosiaalinen hyvinvointi oli henkistä väkivaltaa kokeneilla alhaisempaa kuin henkistä väkivaltaa kokemattomilla (U = 319 836, p <.001). Henkisen lähisuhdeväkivallan kokemus oli yhteydessä myös heikentyneeseen psykologiseen hyvinvointiin (U = 340 307, p <.001). Sukupuolen huomioiva vertailu osoitti, että psykologisen hyvinvoinnin kohdalla tulos koski vain naisia. Miehillä henkinen väkivalta ei ollut merkitsevästi yhteydessä psykologiseen hyvinvointiin. Fyysinen lähisuhdeväkivalta ei ollut koko aineistoa analysoitaessa merkitsevästi yhteydessä mihinkään MHC-SF-mittariston klusteriin. Fyysistä lähisuhdeväkivaltaa kokeneet miehet saivat merkitsevästi alhaisempia pisteitä niin tunne-elämän hyvinvoinnin (U = 1883.50, p =.019), sosiaalisen hyvinvoinnin (U = 1569, p =.001) kuin myös psykologisen hyvinvoinnin (U = 1979, p =.043) klustereilla. Seksuaalinen lähisuhdeväkivalta ei ollut merkitsevästi yhteydessä tunne-elämän hyvinvointiin eikä psykologiseen hyvinvointiin. Myöskään sosiaalisen hyvinvoinnin kohdalla seksuaalisen lähisuhdeväkivallan kokemuksella ei ollut merkitsevää yhteyttä koko aineistoa analysoitaessa. Seksuaalista lähisuhdeväkivaltaa kokeneiden miesten sosiaalinen hyvinvointi oli tosin alhaisempaa kuin seksuaalista väkivaltaa kokemattomien (U = 32, p =.032), mutta tätä tulosta voidaan pitää lähinnä viitteellisenä, koska seksuaalista lähisuhdeväkivaltaa kokeneita miehiä oli aineistossa vain kaksi. Pohdinta Hoitohenkilökunnan kokeman lähisuhdeväkivallan määrä on hieman suurempi kuin muun suomalaisen väestön. Naiset olivat kokeneet enemmän niin fyysistä, henkistä kuin seksuaalistakin väkivaltaa. Tulosta saattaa selittää aikaisemman suomalaisen tutkimuksen tulos siitä, että naiset kokevat entisen kumppanin taholta väkivaltaa huomattavasti useammin kuin miehet. Tähän sukupuolittaiseen vertailuun täytyy suhtautua varauksella, sillä miehiä oli aineistossa huomattavasti vähemmän kuin naisia. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa ja vertailla henkisen, fyysisen ja seksuaalisen lähisuhdeväkivallan mahdollisia vaikutuksia psykososiaaliseen hyvinvointiin työssäkäyvän aikuisväestön kohdalla. Tulokset osoittavat, että henkinen lähisuhdeväkivalta oli kaikilla käytetyillä mittareilla mitattuna vahvimmin yhteydessä hyvinvoinnin heikentymiseen. Fyysisen ja seksuaalisen lähisuhdeväkivallan yhteydessä merkitseviä tuloksia saatiin puolestaan vain miesten kohdalla. Tutkimustulokset vahvistavat siis toisen tutkimushypoteesin, jonka mukaan erityyppinen lähisuhdeväkivalta vaikuttaa hyvinvointiin eri tavalla. Henkinen lähisuhdeväkivalta näyttäisi tämän aineiston pohjalta olevan psykososiaalisilta vaikutuksiltaan 118 PSYKOLOGIA

Henkisen, fyysisen ja seksuaalisen lähisuhdeväkivallan vaikutukset psykososiaaliseen hyvinvointiin fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa voimakkaampaa. Tämä vastaa lukuisissa aiemmissa tutkimuksissa saatuja tuloksia ja osoittaa, että henkisen väkivallan vaikutukset tulisi ottaa paremmin huomioon sekä tutkimuksessa että lähisuhdeväkivallan vähentämiseen tähtäävässä työssä. Henkisellä väkivallalla saattaa olla esimerkiksi uhrin minuuteen ja persoonallisuuteen pysyvämpiä vaikutuksia kuin fyysisellä väkivallalla, ja lähisuhdeväkivaltaa kohdanneet korostavat usein itsekin henkisen väkivallan merkitystä niissäkin tapauksissa, joissa lähisuhdeväkivaltaan on kuulunut myös fyysistä pahoinpitelyä (Norwood & Murphy, 2011). Toisaalta fyysiseenkin väkivaltaan kuuluu aina myös henkinen aspekti etenkin kun tekijä ja uhri ovat läheisiä keskenään. Lähisuhdeväkivalta rajoittuu muutenkin harvoin vain yhdentyyppiseen väkivaltaan (Notko ym., 2011). Henkinen väkivalta voi toimia myös psykososiaalisia oireita vahvistavana elementtinä eikä niinkään niiden ensisijaisena tai ainoana aiheuttajana (Norwood & Murphy, 2011). Henkisen lähisuhdeväkivallan seurausten vakavuuteen vaikuttaa myös lähisuhdeväkivallan määrä tai jatkuvuus. Esimerkiksi Bonomi ja kollegat (2006) havaitsivat tutkimuksessaan, että lähisuhdeväkivallan vaikutukset olivat voimakkaampia, jos väkivalta oli tapahtunut hiljattain tai jos se oli jatkunut pitkään. Myös suomalaisilla erikoissairaanhoidon potilailla on todettu tämä yhteys (Poutiainen & Holma, 2013). Vastaavasti, jos väkivalta ei toistu, seuraukset vähenevät ajan myötä (Tolman & Rosen, 2001). Henkisen lähisuhdeväkivallan seurausten vakavuus voi selittyä sillä, että se on luonteeltaan fyysistä väkivaltaa toistuvampaa. Fyysistä lähisuhdeväkivaltaa kohdanneet hakevat ehkä helpommin apua tilanteeseensa, koska fyysistä väkivaltaa pidetään yleisesti henkistä väkivaltaa vakavampana ongelmana. Henkiseen lähisuhdeväkivaltaan voi olla vaikeampi puuttua, mikä edesauttaa sen jatkumista pidempään. Tämän tutkimuksen perusteella lähisuhdeväkivallan kokeminen heikentää merkittävästi myös sosiaalista hyvinvointia. Sosiaalisen hyvinvoinnin ja lähisuhdeväkivallan välinen yhteys on todennäköisesti vastavuoroinen: sosiaalisen toimintakyvyn lasku voi esimerkiksi vaikeuttaa avun hakemista ja siten pitkittää lähisuhdeväkivallan ja sen haittojen jatkumista. Tämän tutkimuksen mukaan fyysinen ja seksuaalinen lähisuhdeväkivalta vaikuttaisivat voimakkaammin miehiin ja henkinen lähisuhdeväkivalta puolestaan naisiin. Tämä on erittäin mielenkiintoinen havainto, joka tulisi ottaa huomioon miesten ja naisten kohtaaman lähisuhdeväkivallan eroista käytävässä keskustelussa. Ilmiötä voidaan selittää naisten ja miesten käsittelykeinojen eroilla, sukupuolinormeilla ja muilla sosiaalisilla tekijöillä. Esimerkiksi Hines ja Douglas (2010) raportoivat, että miehet kokevat lähisuhdeväkivallan uhriksi joutumisen hyvin häpeälliseksi eivätkä halua tai koe voivansa saada apua tilanteeseensa. Tästä johtuen lähisuhdeväkivaltaa kokeneet miehet tarvitsevat omia palveluja ja laajempaa valistusta miesten lähisuhteissa kokemasta väkivallasta. Jatkotutkimus olisi kuitenkin tärkeää tulosten vahvistamiseksi, sillä nyt käytetyssä aineistossa lähisuhdeväkivaltaa kokeneiden miesten osuus oli pieni. Tutkimuksen aineisto edustaa eri koulutustaustaisia, työssäkäyviä henkilöitä. Tulokset osoittavat, että lähisuhdeväkivalta on läpi yhteiskunnan levinnyt ongelma, joka koskettaa yhtä lailla myös koulutettua ja työssäkäyvää keskiluokkaa. Jos lähisuhdeväkivaltaa tiedusteltaisiin muun muassa työterveyskyselyissä ja sitä tuotaisiin esille yhtenä hyvinvoinnin osatekijänä muiden joukossa, voisi se auttaa purkamaan ilmiön ympäriltä vaikenemisen ja häpeän ilmapiiriä ja siten helpottaa lähisuhdeväkivaltaan puuttumista ja avun hakemista. Tutkimuksen aineisto ei valitettavasti mahdollistanut lähisuhdeväkivallan ajankohdan, tekijän tai vakavuuden tarkempaa erittelyä, koska vastaajiin kohdistunutta lähisuhdeväkivaltaa oli kartoitettu ainoastaan yhden kysymyksen avulla. Aineistosta ei siis voitu erotella esimerkiksi lapsena fyysistä kuritusta kohdanneita tai vuosikausia väkivaltaisessa parisuhteessa eläneitä vastaajia, mikä on tutkimuksen kannalta merkittävä puute. Elämänaikaisen esiintyvyyden määritelmää on kuitenkin käytetty aikaisemminkin lähisuhdeväkivaltaa käsittelevissä tutkimuksissa, ja sen avulla on saatu merkitseviä tuloksia (esim. Ellsberg ym., 2008). Tässä suhteessa tutkimuksen tulosten voi olettaa olevan vääristyneitä pikemminkin liian pienen kuin liian suuren merkitsevyyden suuntaan ja antavan siinä mielessä todenmukaisen kuvan lähisuhdeväkivallan vaikutuksista. Kyselyssä ei myöskään määritelty eri väkivallan muotoja, joten määritelmä saattoi PSYKOLOGIA 49 (02), 2014 119

Heli Siltala, Juha Holma & Maria Hallman-Keiskoski vaihdella vastaajasta riippuen. Tutkimuksen poikkileikkausluonne tarkoittaa myös, että lähisuhdeväkivallan ja hyvinvoinnin korrelaatioista ei voida suoraan päätellä ilmiön syy-seuraussuhteita. Sama ongelma koskee tosin lähes kaikkia muitakin aiheesta tehtyjä tutkimuksia, sillä pitkittäistutkimukset ovat harvinaisia ja vaikeita toteuttaa. Tulevia työterveyskyselyjä tai jatkotutkimuksia tehtäessä lähisuhdeväkivallan tekijän, ajankohdan ja vakavuuden kysyminen sekä väkivallan tarkempi määrittely olisi kuitenkin erittäin tärkeää tarkemman ja luotettavamman tiedon saamiseksi. Artikkeli on saapunut toimitukseen 7.3.2013 ja hyväksytty julkaistavaksi 19.8.2013. Lähteet Ahtiainen, T. (2012). Keski-Suomen sairaanhoitopiirin henkilöstön hyvinvointi ja terveystottumukset. Kyselytutkimus Keski-Suomen sairaanhoitopiirin sairaaloissa. Jyväskylä: Keski-Suomen sairaanhoitopiirin julkaisusarja 125/2012. Bonomi, A. E., Thompson, R. S., Anderson, M., Reid, R. J., Carrell, D., Dimer, J. A. & Rivara, F. P. (2006). Intimate partner violence and women s physical, mental, and social functioning. American Journal of Preventive Medicine, 30, 458 466. Campbell, J. C. (2002). Health consequences of intimate partner violence. The Lancet, 359, 1331 1336. Coker, A. L., Davis, K. E., Arias, I., Desai, S., Sanderson, M., Brandt, H. M. & Smith, P. H. (2002). Physical and mental health effects of intimate partner violence for men and women. American Journal of Preventive Medicine, 23, 260 268. Ellsberg, M., Jansen, H. A. F. M., Heise, L., Watts, C. H. & Garcia-Moreno, C. (2008). Intimate partner violence and women s physical and mental health in the WHO multicountry study on women s health and domestic violence: An observational study. The Lancet, 371, 1165 1172. Hallman-Keiskoski, M. & Puolakka, J. (2005). Erikoissairaanhoito terveyden edistämisen tiellä. Suomen Lääkärilehti, 20, 2241 2245. Hamel, J. & Nicholls, T. L. (toim.) (2007). Family interventions in domestic violence: A handbook of gender-inclusive theory and treatment. New York, NY: Springer Publishing Company, LLC. Heiskanen, M. & Ruuskanen, E. (2010). Tuhansien iskujen maa. Miesten kohtaama väkivalta Suomessa. Helsinki: Euroopan kriminaalipolitiikan instituutti (Heuni). Julkaisusarja no. 66, 19. Hines, D. A. & Douglas, E. M. (2010). A closer look at men who sustain intimate terrorism by women. Partner Abuse, 1, 286 313. Humphreys, J. & Lee, K. (2005). Sleep disturbance in battered women living in transitional housing. Issues in Mental Health Nursing, 26, 771 780. Johnson, M. P. & Ferraro, K. J. (2000). Research on domestic violence in the 1990 s: Making distinctions. Journal of Marriage and the Family, 62, 948 963. Keyes, C. L. M. (2009). Brief description of the mental health continuum short form (MHC-SF) [viitattu 7.12.2012]. Saatavissa: http://www.sociology.emory.edu/ckeyes/. Langhinrichsen-Rohling, J. (2005). Top 10 greatest hits : Important findings and future directions for intimate partner violence research. Journal of Interpersonal Violence, 20, 108 118. Lindhorst, T. & Beadnell, B. (2011). The long arc of recovery: Characterizing intimate partner violence and its psychosocial effects across 17 years. Violence Against Women, 17, 480 499. McCaw, B., Golding, J. M., Farley, M. & Minkoff, J. R. (2007). Domestic violence and abuse, health status, and social functioning. Women & Health, 45, 1 23. Nathanson, A. M., Shorey, R. C., Tirone, V. & Rhatigan, D. L. (2012). The prevalence of mental health disorders in a community sample of female victims of intimate partner violence. Partner Abuse, 3, 59 75. Norwood, A. & Murphy, C. (2012). What forms of abuse correlate with PTSD symptoms in partners of men being treated for intimate partner violence? Psychological Trauma: Theory, Research, Practice, and Policy, 4, 596 604. Notko, M., Holma, J., Husso, M., Virkki, T., Laitila, A., Merikanto, J. & Mäntysaari, M. (2011). Lähisuhdeväkivallan tunnistaminen erikoissairaanhoidossa. Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim, 127, 1599 1606. Oikeusministeriö, rikoksentorjuntaneuvosto (18.2.2013). Väkivallan vähentäminen Lähisuhdeväkivalta. Saatavissa: http://www.vakivallanvahentaminen.fi/fi/index/vakivallanmuotoja/lahisuhdevakivalta.html. Poutiainen, M. & Holma, J. (2013). Subjectively evaluated effects of domestic violence on well-being in clinical populations. ISRN Nursing, Article ID 347235. Tolman, R. M. & Rosen, D. (2001). Domestic violence in the lives of women receiving welfare. Violence Against Women, 7, 141 158. 120 PSYKOLOGIA