20-30-vuotiaat työelämästä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "20-30-vuotiaat työelämästä"

Transkriptio

1 Sakari Nurmela

2 Tutkimuksen toteuttaminen ja sisältö Tutkimuksen toteuttaminen Tutkimukseen vastanneet edustavat maamme vuotiasta lapsetonta väestöä (pl. Ahvenanmaan maakunnassa asuvat). Kyselyyn vastasi 500 henkilöä välisenä aikana. Haastattelut kerättiin Gallup Forumissa. Kyseessä on Kantar TNS:n vastaajapaneeli, jossa tiedonsiirrossa hyödynnetään internetiä. Tulosten tilastollinen virhemarginaali on noin + 4,5 prosenttiyksikköä. Tutkimuksen sisältö Tutkimuksessa käsiteltiin mm. seuraavia työ- ja perhe-elämään liittyviä teemoja: työ- ja perhe-elämän tärkeys ja yhteensovittaminen, lapsensaannin vaikutus työmarkkina-asemaan, perhevapaan hyödyntämisaikeet, epätasa-arvoisen kohtelun kokeminen, arviot naisten miehiä heikomman palkkatason syistä, työmarkkinoita koskevat mielipiteet. 2

3 Työ- ja perhe-elämän yhteensovittaminen Käsitykset lapsen saamisen tai raskaaksi tulemisen/isäksi tulemisen vaikutuksista mahdollisuuksiin saada uusi työpaikka (%), n=500. Heikentää huomattavasti Ei osaa sanoa Heikentää tuskin lainkaan Heikentää jonkin verran Heikentää vain vähän 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 0 % Naiset Miehet

4 Työ- ja perhe-elämän yhteensovittaminen Käsitykset lapsen saamisen tai raskaaksi tulemisen/isäksi tulemisen vaikutuksista omaan urakehitykseen (%), n=500. Vaikeuttaa paljon Vaikeuttaa jonkin verran Ei osaa sanoa Ei vaikeuta juurikaan Ei vaikeuta lainkaan 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 0 % Naiset Miehet

5 Työ- ja perhe-elämän yhteensovittaminen Uskooko, että lapsen saaminen tai raskaaksi tuleminen/isäksi tuleminen heikentää omia mahdollisuuksia saada vakituista työtä (%), n= Heikentää huomattavasti Heikentää jonkin verran Heikentää vain vähän Heikentää tuskin lainkaan Ei osaa sanoa Naiset Miehet 5

6 Työ- ja perhe-elämän yhteensovittaminen Uskooko, että lapsen saaminen tai raskaaksi tuleminen/isäksi tuleminen voi vaikeuttaa omaa urakehitystä (%), n= Vaikeuttaa paljon 4 16 Vaikeuttaa jonkin verran Ei vaikeuta juurikaan Ei vaikeuta lainkaan 19 Ei osaa sanoa 17 Naiset Miehet 6

7 7

8 8

9 9

10 Uskooko, että tulee jatkossa kohtaamaan epätasaarvoista kohtelua työelämässä sukupuolen perusteella (%), n= Kyllä, varmasti Kyllä, todennäköisesti 20 Todennäköisesti ei 47 Varmasti ei Ei osaa sanoa 11 12

11 Uskooko, että tulee jatkossa kohtaamaan epätasa-arvoista kohtelua työelämässä sukupuolen perusteella (%), n=500. Kyllä, varmasti Todennäköisesti ei Ei osaa sanoa Kyllä, todennäköisesti Varmasti ei 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 0 % Naiset Miehet

12 Syyt sille, että naisten palkat ovat keskimäärin pienempiä kuin miesten (%), n= Naisvaltaisten alojen arvostus ei ole yhtä korkea kuin miesvaltaisten Naiset hakeutuvat työskentelemään aloilla, joiden palkkataso on alhaisempi Naisten on vaikeampi edetä urallaan lasten saamisen takia Miehet suosivat toisia miehiä rekrytoinnissa ja palkkauksessa Naisten on vaikeampi saada vakituinen työpaikka lasten saamisen takia Naiset panostavat enemmän perhe-elämään kuin työelämään Palkka ei ole naisille yhtä tärkeä asia kuin miehille Muu syy 3 Ei mikään edellä mainituista 2 Ei osaa sanoa 11 12

13 Syyt sille, että naisten palkat ovat keskimäärin pienempiä kuin miesten (%), n= Naisvaltaisten alojen arvostus ei ole yhtä korkea kuin miesvaltaisten Naiset hakeutuvat työskentelemään aloilla, joiden palkkataso on alhaisempi Naisten on vaikeampi edetä urallaan lasten saamisen takia Miehet suosivat toisia miehiä rekrytoinnissa ja palkkauksessa Naisten on vaikeampi saada vakituinen työpaikka lasten saamisen takia Naiset panostavat enemmän perhe-elämään kuin työelämään Palkka ei ole naisille yhtä tärkeä asia kuin miehille Muu syy Ei mikään edellä mainituista Naiset Miehet Ei osaa sanoa

14 Työelämään liittyviä mielipiteitä Työelämään liittyviä mielipiteitä 1/2 (%), n=500. Täysin samaa mieltä Jokseenkin samaa mieltä Ei osaa sanoa Jokseenkin eri mieltä Täysin eri mieltä 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 0 % Sukupuolen perusteella tehdyn syrjinnän suhteen pitäisi työelämässä olla nollatoleranssi Sukupuolten välisessä tasa-arvossa suomalaisessa työelämässä on vielä kehitettävää Naisvaltaisten alojen palkkatasoa pitäisi pitkäjänteisesti pyrkiä nostamaan Miehet jäisivät nykyistä useammin vanhempainvapaalle, jos siihen suhtauduttaisiin myönteisemmin Raskaaksi tulemisen mahdollisuus voi heikentää naisten mahdollisuutta saada vakituinen työsuhde

15 Työelämään liittyviä mielipiteitä Työelämään liittyviä mielipiteitä 2/2 (%), n=500. Täysin samaa mieltä Jokseenkin samaa mieltä Ei osaa sanoa Jokseenkin eri mieltä Täysin eri mieltä Lapsen saamisesta ja vanhempainvapaasta työnantajalle aiheutuvien kustannusten pitäisi jakautua tasaisesti molempien vanhempien työnantajille. 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 0 % Naiset ovat työmarkkinoilla heikommassa asemassa kuin miehet Hoitoalan työt ovat tulevaisuudessakin naisten töitä" vuotias nainen on työnantajalle riski Miehen työuran kannalta on haastavaa jäädä kotiin hoitamaan lasta Naisvaltaisilla aloilla kuuluukin olla matalampi palkkataso kuin miesvaltaisilla aloilla

16 Työelämään liittyviä mielipiteitä. Täysin + jokseenkin samaa mieltä olevat 1/2 (%), n= Sukupuolen perusteella tehdyn syrjinnän suhteen pitäisi työelämässä olla nollatoleranssi Sukupuolten välisessä tasa-arvossa suomalaisessa työelämässä on vielä kehitettävää Naisvaltaisten alojen palkkatasoa pitäisi pitkäjänteisesti pyrkiä nostamaan Miehet jäisivät nykyistä useammin vanhempainvapaalle, jos siihen suhtauduttaisiin myönteisemmin Raskaaksi tulemisen mahdollisuus voi heikentää naisten mahdollisuutta saada vakituinen työsuhde. Naiset Miehet

17 Työelämään liittyviä mielipiteitä. Täysin + jokseenkin samaa mieltä olevat 2/2 (%), n=500 Lapsen saamisesta ja vanhempainvapaasta työnantajalle aiheutuvien kustannusten pitäisi jakautua tasaisesti molempien vanhempien työnantajille Naiset ovat työmarkkinoilla heikommassa asemassa kuin miehet Hoitoalan työt ovat tulevaisuudessakin naisten töitä" vuotias nainen on työnantajalle riski Naiset Miehet Miehen työuran kannalta on haastavaa jäädä kotiin hoitamaan lasta Naisvaltaisilla aloilla kuuluukin olla matalampi palkkataso kuin miesvaltaisilla aloilla

Sosiaali ja terveysalaan liittyvät kansalaismielipiteet, tammikuu Sakari Nurmela Kantar TNS Oy

Sosiaali ja terveysalaan liittyvät kansalaismielipiteet, tammikuu Sakari Nurmela Kantar TNS Oy Sosiaali ja terveysalaan liittyvät kansalaismielipiteet, tammikuu 01 Sakari Nurmela Kantar TNS Oy Tutkimuksen toteuttaminen ja sisältö Tutkimuksen toteuttaminen Tutkimukseen vastanneet edustavat maamme

Lisätiedot

Alkoholin saatavuus ja haitat 2016

Alkoholin saatavuus ja haitat 2016 Sakari Nurmela Tutkimuksen toteuttaminen ja sisältö Tutkimuksen toteuttaminen Tutkimukseen vastanneet edustavat maamme 15-74-vuotiaista väestöä (pl. Ahvenanmaan maakunnassa asuvat). Kyselyyn vastasi 1.011

Lisätiedot

Suomalaiset omistajuudesta ja osuuskunnista. Sakari Nurmela

Suomalaiset omistajuudesta ja osuuskunnista. Sakari Nurmela Suomalaiset omistajuudesta ja osuuskunnista Sakari Nurmela Tutkimuksen toteuttaminen Tutkimuksen toteuttaminen Aineiston kerääminen Tutkimusaineisto kerättiin Gallup Kanavalla 6. 2.6.7. Kyseessä on Kantar

Lisätiedot

Suomalaiset sähköyhtiöiden valitsemisesta ja sähkön säästämisestä. Sakari Nurmela

Suomalaiset sähköyhtiöiden valitsemisesta ja sähkön säästämisestä. Sakari Nurmela Suomalaiset sähköyhtiöiden valitsemisesta ja sähkön säästämisestä Sakari Nurmela Tutkimuksen toteuttaminen Tutkimuksen toteuttaminen Aineiston kerääminen Tutkimusaineisto kerättiin Gallup Kanavalla 25.

Lisätiedot

Kantar TNS:n Suomen Yrittäjien pyynnöstä tekemä mielipidetiedustelu

Kantar TNS:n Suomen Yrittäjien pyynnöstä tekemä mielipidetiedustelu Kantar TNS:n Suomen Yrittäjien pyynnöstä tekemä mielipidetiedustelu tammikuu 20 Kantar TNS Jaakko Hyry Tutkimuksen toteuttaminen Aineisto kerättiin. 3.. 20 välisenä aikana Gallup Kanavalla. Kanava on Kantar

Lisätiedot

Luottamus. Väestökysely 2019

Luottamus. Väestökysely 2019 Luottamus Väestökysely 2019 Tutkimuksen toteuttaminen Tutkimusaineisto kerättiin Gallup Kanavalla 26.4.-2.5.2019. Kyseessä on Kantar TNS:n viikkovastaajapaneeli. Tiedonsiirrossa hyödynnetään internetiä.

Lisätiedot

Jouluostostutkimus 2016

Jouluostostutkimus 2016 Sakari Nurmela Tutkimuksen toteuttaminen ja sisältö Tutkimuksen toteuttaminen Tutkimukseen vastanneet edustavat maamme 15-7-vuotiaista väestöä (pl. Ahvenanmaan maakunnassa asuvat). Kyselyyn vastasi 1.088

Lisätiedot

Näin tutkittiin alle 50-vuotiasta vastaajaa. 75 % vastaajista oli miehiä vuotiaat. 25 % vastaajista oli naisia.

Näin tutkittiin alle 50-vuotiasta vastaajaa. 75 % vastaajista oli miehiä vuotiaat. 25 % vastaajista oli naisia. Näin tutkittiin Loka marraskuu 2018 Kysely toteutettiin verkkokyselynä osana Tekniikan akateemiset TEKin työmarkkinatutkimusta. Vastaajat työskentelevät asiantuntijaja esimiestehtävissä. 30 39-vuotiaat

Lisätiedot

Hallitus ja irtisanominen Sakari Nurmela Kantar TNS Oy

Hallitus ja irtisanominen Sakari Nurmela Kantar TNS Oy Hallitus ja irtisanominen 201 Sakari Nurmela Kantar TNS Oy Tutkimuksen toteuttaminen Tutkimuksen toteuttaminen Tutkimusaineisto kerättiin Kantar TNS:n Gallup Kanavalla. Kyseessä on yhtiön viikkovastaajapaneeli,

Lisätiedot

Raportointi >> Perusraportti Tasa arvovaalikone

Raportointi >> Perusraportti Tasa arvovaalikone heli.kiemunki (Lapin ammattiopisto), olet kirjautuneena sisään. 10. maaliskuuta 2011 10:21:05 Your boss is {0} Kirjaudu ulos Etusivu Kyselyt Raportointi Asetukset Käyttäjätiedot Ota yhteyttä Oppaat Help

Lisätiedot

Suomalaiset ja alkoholi: kansalaisten alkoholiin liittämiä käsityksiä. Sakari Nurmela

Suomalaiset ja alkoholi: kansalaisten alkoholiin liittämiä käsityksiä. Sakari Nurmela : kansalaisten alkoholiin liittämiä käsityksiä Sakari Nurmela TNS 20 Tutkimuksen toteuttaminen ja sisältö Tutkimuksen toteuttaminen Tutkimukseen vastasi henkilöä 1. 1..20 välisenä aikana. Haastateltu joukko

Lisätiedot

Suomalaisten käsityksiä kirjastoista

Suomalaisten käsityksiä kirjastoista Suomalaisten käsityksiä kirjastoista Kesäkuu, Public Sakari Nurmela Työnro: Kantar TNS Oy, tentie C, Espoo Johdanto Tässä yhteenvetoraportissa esitetään keskeiset tulokset tutkimuksesta, jossa tarkasteltiin

Lisätiedot

Raportointi >> Perusraportti Tasa arvovaalikone

Raportointi >> Perusraportti Tasa arvovaalikone heli.kiemunki (Lapin ammattiopisto), olet kirjautuneena sisään. 10. maaliskuuta 2011 10:29:41 Your boss is {0} Kirjaudu ulos Etusivu Kyselyt Raportointi Asetukset Käyttäjätiedot Ota yhteyttä Oppaat Help

Lisätiedot

KANSALAISET: YKSILÖ ITSE VASTUUSSA OMASTA HYVINVOINNISTAAN

KANSALAISET: YKSILÖ ITSE VASTUUSSA OMASTA HYVINVOINNISTAAN TIEDOTE KANSALAISET: YKSILÖ ITSE TUUSSA OMASTA HYVINVOINNISTAAN Valtaosa ( %) suomalaisista ilmoittaa, että yksilön tulisi olla vastuussa itse erittäin tai melko paljon omasta hyvinvoinnistaan, käy ilmi

Lisätiedot

Ikäsyrjintä työpaikoilla 2016

Ikäsyrjintä työpaikoilla 2016 Ikäsyrjintä työpaikoilla 0 Sakari Nurmela TNS Gallup Oy Ikäsyrjintä työpaikoilla 0 Tutkimuksen toteuttaminen Ikäsyrjintä työpaikoilla 0 Tutkimuksen toteuttaminen Aineiston kerääminen Tutkimusaineisto kerättiin

Lisätiedot

Luottamuspuntari. tammikuu Kantar TNS Jaakko Hyry. Luottamus poliitikkoihin tammikuu

Luottamuspuntari. tammikuu Kantar TNS Jaakko Hyry. Luottamus poliitikkoihin tammikuu Luottamuspuntari tammikuu 0 Kantar TNS Jaakko Hyry Tutkimuksen toteuttaminen Aineisto kerättiin. 3.. 0 välisenä aikana Gallup Kanavalla. Kanava on Kantar TNS Oy:n erikseen rekrytoitu viikkovastaajapaneeli,

Lisätiedot

Sama palkka samasta ja samanarvoisesta työstä

Sama palkka samasta ja samanarvoisesta työstä Palkkatasa-arvon edistäminen samapalkkaisuusohjelmassa Outi Viitamaa-Tervonen, sosiaali- ja terveysministeriö Ansaitset enemmän! UNI Naiset Finland 1.9.2012 Naisten ja miesten välinen palkkaero on Suomessa

Lisätiedot

Anna tutki: Naisen asema työelämässä

Anna tutki: Naisen asema työelämässä Anna tutki: Naisen asema työelämässä 2 Tutkimuksen tausta ja toteutus Tavoitteena selvittää naisten asemaa työelämässä Tutkimuksen teettäjä Yhtyneet Kuvalehdet Oy / Anna-lehti, toteutus Iro Research Oy

Lisätiedot

Pron tutkimus: Sukupuolten välinen palkkaero näkyy myös esimiesten palkoissa

Pron tutkimus: Sukupuolten välinen palkkaero näkyy myös esimiesten palkoissa TIEDOTE 1 (5) Pron tutkimus: Sukupuolten välinen palkkaero näkyy myös esimiesten palkoissa Työpaikoilla naiset valikoituvat harvemmin esimiestehtäviin ja sellaisiin työnkuviin, jotka mahdollistavat etenemisen

Lisätiedot

Raportointi >> Perusraportti Tasa arvovaalikone

Raportointi >> Perusraportti Tasa arvovaalikone heli.kiemunki (Lapin ammattiopisto), olet kirjautuneena sisään. 10. maaliskuuta 2011 10:16:23 Your boss is {0} Kirjaudu ulos Etusivu Kyselyt Raportointi Asetukset Käyttäjätiedot Ota yhteyttä Oppaat Help

Lisätiedot

11.90 11.90 LEFT MARGIN RIGHT MARGIN

11.90 11.90 LEFT MARGIN RIGHT MARGIN Tutkimuksen toteuttaminen Tutkimuksen toteuttaminen Aineiston kerääminen Tutkimuksen sisältö Aineisto kerättiin Gallup Kanavalla 31.1. 6.2.2014 välisenä aikana. Kyseessä on TNS Gallup Oy:n viikkovastaajapaneeli,

Lisätiedot

KUNNISSA PLUSSAA TYÖOLOSUHTEET JA TYÖPAIKKOJEN PYSYVYYS, MIINUSTA HENKILÖSTÖN VAIKUTUS - JA ETENEMISMAHDOLLISUUDET, TYÖN TUOTTAVUUS JA TEHOKKUUS

KUNNISSA PLUSSAA TYÖOLOSUHTEET JA TYÖPAIKKOJEN PYSYVYYS, MIINUSTA HENKILÖSTÖN VAIKUTUS - JA ETENEMISMAHDOLLISUUDET, TYÖN TUOTTAVUUS JA TEHOKKUUS TIEDOTE KUNNISSA PLUSSAA TYÖOLOSUHTEET JA TYÖPAIKKOJEN PYSYVYYS, MIINUSTA HENKILÖSTÖN VAIKUTUS - JA ETENEMISMAHDOLLISUUDET, TYÖN TUOTTAVUUS JA TEHOKKUUS Kansalaisten kuntatyönantajalle antama yleisarvosana

Lisätiedot

AKTIIVINEN IKÄÄNTYMINEN. Jaakko Kiander & Yrjö Norilo & Jouni Vatanen 9.2.2012

AKTIIVINEN IKÄÄNTYMINEN. Jaakko Kiander & Yrjö Norilo & Jouni Vatanen 9.2.2012 AKTIIVINEN IKÄÄNTYMINEN Jaakko Kiander & Yrjö Norilo & Jouni Vatanen 9.2.2012 KESKEISET TULOKSET Henkilöt jäivät eläkkeelle ensisijaisesti, koska tunsivat tehneensä osuutensa työelämässä. Eläkkeelle jääneet

Lisätiedot

TUTKIMUSRAPORTTI. Ikäsyrjintä työelämässä

TUTKIMUSRAPORTTI. Ikäsyrjintä työelämässä TUTKIMUSRAPORTTI Kyselyn toteutus Tämän kyselyn toteutti EK:n toimeksiannosta Taloustutkimus Oy. Kysely kohdistettiin työikäiseen väestöön (18 vuotiaat), ja siihen vastasi 2128 henkilöä 11. 1. tammikuuta

Lisätiedot

Palveluseteliä ja julkisten palveluiden tuottajan valitsemista koskeva kansalaistutkimus

Palveluseteliä ja julkisten palveluiden tuottajan valitsemista koskeva kansalaistutkimus Palveluseteliä ja julkisten palveluiden tuottajan valitsemista koskeva kansalaistutkimus TNS 014 Tutkimuksen toteuttaminen ja sisältö Kysely toteutettiin osana TNS Gallup Oy:n puhelinomnibustutkimusta.

Lisätiedot

Ehdokaskysely 2019 STTK Luottamuksellinen

Ehdokaskysely 2019 STTK Luottamuksellinen Ehdokaskysely 2019 STTK 25.2.2019 Luottamuksellinen Taustaa tutkimukselle Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen eduskuntavaaliehdokkaiden parissa Projektin tavoitteena oli kartoittaa eduskuntavaaliehdokkaiden

Lisätiedot

Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 8.2.

Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 8.2. Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 8.2.2017 Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta

Lisätiedot

Naisten syrjintä miesenemmistöisissä työyhteisöissä

Naisten syrjintä miesenemmistöisissä työyhteisöissä Naisten syrjintä miesenemmistöisissä työyhteisöissä Tuija Koivunen & Satu Ojala Tampereen yliopisto Työsuojelurahaston projekti Työssä koettu syrjintä ja myöhempi työura (2015 2017) 1. Tutkimuksessa analysoidaan

Lisätiedot

Sukupuolten tasa-arvo hanketoiminnassa

Sukupuolten tasa-arvo hanketoiminnassa Sukupuolten tasa-arvo hanketoiminnassa Pohjois-Suomen rakennerahastopäivät 5.5.2010 Hillevi Lönn Sukupuolten tasa-arvo hallitusohjelmassa Hallitus sitoutuu kokonaisuudessaan edistämään tasaarvoa määrätietoisesti

Lisätiedot

Kansalaisten käsityksiä taiteesta osana arkiympäristöä ja julkisia tiloja TNS 2014

Kansalaisten käsityksiä taiteesta osana arkiympäristöä ja julkisia tiloja TNS 2014 RIGHT MA Kansalaisten käsityksiä taiteesta osana arkiympäristöä ja julkisia tiloja A TNS 0 RIGHT MA Tutkimuksen toteuttaminen ja sisältö Kysely toteutettiin osana TNS Gallup Oy:n puhelinomnibustutkimusta.

Lisätiedot

Yhteenveto jätteiden energiahyötykäyttöä koskevasta gallupista

Yhteenveto jätteiden energiahyötykäyttöä koskevasta gallupista Yhteenveto jätteiden energiahyötykäyttöä koskevasta gallupista 22.9.2006 Käytännön toteuttaminen: Osoitettiin pääkaupunkiseudun 15 vuotta täyttäneelle väestölle Tutkimuksen teki TNS Gallup Aineisto kerättiin

Lisätiedot

TASA-ARVON EDISTÄMINEN JA PALKKAKARTOITUS

TASA-ARVON EDISTÄMINEN JA PALKKAKARTOITUS TASA-ARVON EDISTÄMINEN JA PALKKAKARTOITUS 1 15.4.2015 Naisten ja miesten tasa-arvo työelämässä Naisten ja miesten tosiasiallisissa oloissa tuntuvia eroja Työelämässä rakenteita, jotka ylläpitävät sukupuolten

Lisätiedot

Kansalaiset: Äänelläni on merkitystä ja kotikunnan asioihin voi vaikuttaa

Kansalaiset: Äänelläni on merkitystä ja kotikunnan asioihin voi vaikuttaa Kansalaiset: Äänelläni on merkitystä ja kotikunnan asioihin voi vaikuttaa Kaksi kolmesta ( %) arvioi, että hänen äänellään on merkitystä kuntavaalien lopputuloksen kannalta. Prosenttiluku on samaa luokkaa

Lisätiedot

Työ kysely KYSELYN TULOKSET 9/2018. Kyselyn toteuttaja YTK-Yhdistys ry Kysely toteutettiin

Työ kysely KYSELYN TULOKSET 9/2018. Kyselyn toteuttaja YTK-Yhdistys ry Kysely toteutettiin Työ 2030 -kysely KYSELYN TULOKSET 9/2018 Kyselyn toteuttaja YTK-Yhdistys ry Kysely toteutettiin 14.8. 31.8.2018 TAUSTATIEDOT 2052 62 % 80 % 50 % 50 % :lla henkilöä vastasi kyselyyn kyselyyn vastanneista

Lisätiedot

Kansalaiset: Kekkonen, Niinistö ja Koivisto arvostetuimmat presidentit

Kansalaiset: Kekkonen, Niinistö ja Koivisto arvostetuimmat presidentit TIEDOTE Kansalaiset: Kekkonen, Niinistö ja Koivisto arvostetuimmat presidentit Kaikkien aikojen arvostetuimmiksi tasavallan presidenteiksi nousevat ja, käy ilmi KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön kansalaistutkimuksesta.

Lisätiedot

TYÖYHTEISÖN TASA-ARVO

TYÖYHTEISÖN TASA-ARVO TYÖYHTEISÖN TASA-ARVO KOULUTUKSEN TAVOITTEET JA SISÄLTÖ Tavoitteet: Ymmärtää keskeinen lainsäädäntö sukupuolten välisestä tasa-arvosta organisaation näkökulmasta Ymmärtää sukupuolten välisen tasa-arvon

Lisätiedot

Ajankohtaista edunvalvonnasta

Ajankohtaista edunvalvonnasta Ajankohtaista edunvalvonnasta 24.05.2019 Johtamisen ja esimiestyön päivät Edunvalvontajohtaja Else-Mai Kirvesniemi 1 Neuvottelukierros 2020 Pöydälle nostetaan: Kiky-työajanpidennys (poisto/kompensoiminen)

Lisätiedot

Seksuaalinen häirintä työelämässä

Seksuaalinen häirintä työelämässä TUTKIMUSRAPORTTI Seksuaalinen häirintä työelämässä Helmikuu 2018 Tutkimuksen toteutus Tämän tutkimuksen on tehnyt EK:n toimeksiannosta Taloustutkimus Oy. Kysely kohdistettiin työikäiseen väestöön (18 64-vuotiaat),

Lisätiedot

Suomalaiset luottavat läheisiin ihmisiin enemmän kuin omaan itseensä

Suomalaiset luottavat läheisiin ihmisiin enemmän kuin omaan itseensä Tiedote Suomalaiset luottavat läheisiin ihmisiin enemmän kuin omaan itseensä Suomalaisten luottamus läheisiin ihmisiin on suurta, käy ilmi KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön kansalaistutkimuksesta. Reilu

Lisätiedot

Tiedotusvälineet viestivät ymmärrettävästi - poliitikkojen ja virkamiesten kielestä ei saada selvää

Tiedotusvälineet viestivät ymmärrettävästi - poliitikkojen ja virkamiesten kielestä ei saada selvää Tutkimusosio Julkaistavissa.. Tiedotusvälineet viestivät ymmärrettävästi - poliitikkojen ja virkamiesten kielestä ei saada selvää Selvä enemmistö ( %) suomalaisista katsoo, että tiedotusvälineet viestivät

Lisätiedot

Palkansaajien osaaminen ja kouluttautuminen. Vastausjakaumia TNS Gallup 2016 kyselystä

Palkansaajien osaaminen ja kouluttautuminen. Vastausjakaumia TNS Gallup 2016 kyselystä Palkansaajien osaaminen ja kouluttautuminen Vastausjakaumia TNS Gallup 016 kyselystä Vastaajien lukumääriä Painottamaton Painotettu Akavalaiset 769 816 Muut 58 577 Akavalaiset: Mies 60 7 Nainen 09 5 Alle

Lisätiedot

TYÖTTÖMIEN NUORTEN ÄÄNI

TYÖTTÖMIEN NUORTEN ÄÄNI TYÖTTÖMIEN NUORTEN ÄÄNI TUTKIMUKSEN TAVOITTEET Tutkimuksen tavoi.eet ja toteutus Tutkimuksen tavoite Tutkimuksessa selvitesin nuorten työnömien työnömyyden ja työssä olemisen kestoa, ajatuksia työllistymisen

Lisätiedot

#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018

#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018 #tulevaisuudenpeloton Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018 Opiskelijakyselyn tulokset Taustatiedot Kysely toteutettiin ajalla 20.3.-8.4.2018 Vastaajia 2055 Lähes 70 % kyselyyn vastanneista oli naisia

Lisätiedot

Maj ja Tor Nesslingin säätiö Kysely apurahansaajille Tiivistelmä selvityksen tuloksista

Maj ja Tor Nesslingin säätiö Kysely apurahansaajille Tiivistelmä selvityksen tuloksista Maj ja Tor Nesslingin säätiö Kysely apurahansaajille Tiivistelmä selvityksen tuloksista Taustaa selvityksestä Aula Research Oy toteutti Maj ja Tor Nesslingin Säätiön toimeksiannosta kyselytutkimuksen,

Lisätiedot

SDP suosituin puolue hallitukseen

SDP suosituin puolue hallitukseen TUTKIMUSOSIO suosituin puolue hallitukseen 1 olisi suosituin puolue maan hallitukseen. Lähes puolet ( %) suomalaisista on tätä mieltä käy ilmi KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksesta. ( %),

Lisätiedot

Lähes puolet suomalaisista olisi valmis poistamaan eläkeikärajat

Lähes puolet suomalaisista olisi valmis poistamaan eläkeikärajat TUTKIMUSOSIO Lähes puolet suomalaisista olisi valmis poistamaan eläkeikärajat Ajatus eläkeikärajojen poistamisesta ja eläkkeelle siirtymisen määräytymisestä täysin yksilöllisesti jakaa kansan kahtia, käy

Lisätiedot

Suomalaisten näkemyksistä Suomen valtionhallinnon virkamiesetiikan ja - moraalin tilasta

Suomalaisten näkemyksistä Suomen valtionhallinnon virkamiesetiikan ja - moraalin tilasta Suomalaisten näkemyksistä Suomen valtionhallinnon virkamiesetiikan ja - moraalin tilasta TNS 0 Tutkimuksen toteuttaminen ja sisältö Kysely toteutettiin TNS Gallup Foruminternetpaneelissa. Yhteensä tehtiin

Lisätiedot

Tasa-arvosuunnitelma

Tasa-arvosuunnitelma Tasa-arvosuunnitelma 2017-2019 1. JOHDANTO 3 2. TASA-ARVOSELVITYS 4 Tasa-arvoisuuden kokeminen 7 Koulutus 7 3. PERIAATTEET JA TOIMENPITEET TASA-ARVON EDISTÄMISEKSI 7 Henkilöstön rekrytointi 7 Tasa-arvoisen

Lisätiedot

Helsinkiläisten mielipiteitä energiantuotannon tulevaisuuden linjauksista. Syyskuu 2015. Jaakko Hyry TNS

Helsinkiläisten mielipiteitä energiantuotannon tulevaisuuden linjauksista. Syyskuu 2015. Jaakko Hyry TNS Helsinkiläisten mielipiteitä energiantuotannon tulevaisuuden linjauksista Syyskuu 2015 TNS Tutkimuksen toteuttaminen TNS Gallup Oy kartoitti Greenpeacin toimeksiannosta tällä kyselyllä helsinkiläisten

Lisätiedot

PAMin vetovoimabarometri 2017

PAMin vetovoimabarometri 2017 Sakari Nurmela Keskeisiä tuloksia Kaupan ala tunnetaan parhaiten. Sosiaali- ja terveysala sekä majoitus- ja ravitsemisala seuraavaksi parhaiten tunnetut. Tilanne on muuttumaton. Kaupan houkuttelevuus työnantajana

Lisätiedot

Mielenterveysbarometri 2015

Mielenterveysbarometri 2015 Sakari Nurmela TNS Gallup Oy Tutkimuksen tavoitteena: selvittää mielenterveyskuntoutujien arkipäivään liittyviä asioita ja ongelmia, tutkia suomalaisten käsityksiä mielenterveysongelmista ja mielenterveyskuntoutujista,

Lisätiedot

Suomalaiset ja kirjastojen e- palvelut

Suomalaiset ja kirjastojen e- palvelut Suomalaiset ja kirjastojen e- palvelut.0.05 TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN JA SISÄLTÖ Tutkimus sisälsi seuraavat aihekokonaisuudet: suomalaisten lukemiseen, musiikin kuunteluun ja lehtien lukemiseen käyttämä

Lisätiedot

Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 14.2.

Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 14.2. Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 14.2.2017 Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta

Lisätiedot

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 LIITEKUVAT 4

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 LIITEKUVAT 4 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNISTÄ 07 Sisällysluettelo: Sivu JOHDANTO MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME LIITEKUVAT Kantar TNS Oy, Miestentie C, 00 ESPOO, Finland, tel. int+

Lisätiedot

Kouluttautuminen ja työurat. Akavalaisten näkemyksiä - KANTAR TNS:n selvitys 2018

Kouluttautuminen ja työurat. Akavalaisten näkemyksiä - KANTAR TNS:n selvitys 2018 Kouluttautuminen ja työurat Akavalaisten näkemyksiä - KANTAR TNS:n selvitys 1 Aineiston piirteet Akava selvitti akavalaisten näkemyksiä työuralla kouluttautumisesta ja tulevaisuuden työurista toukokuussa

Lisätiedot

Tekniikan alan yliopistoopiskelijoiden työssäkäynti 2014

Tekniikan alan yliopistoopiskelijoiden työssäkäynti 2014 Tekniikan alan yliopistoopiskelijoiden työssäkäynti 2014 Esittäjän nimi 24.11.2014 1 Sisältö: Keskeisiä tuloksia Aineiston kuvailu Taustatiedot (Sp, ikä, yliopisto, tutkinnot, vuosikurssi, opintopisteet)

Lisätiedot

Enemmistö ei halua kiristää subjektiivisten oikeuksien saamisen ehtoja

Enemmistö ei halua kiristää subjektiivisten oikeuksien saamisen ehtoja Enemmistö ei halua kiristää subjektiivisten oikeuksien saamisen ehtoja Lähes kaikki suomalaiset katsovat, että maksuttomaan perusopetukseen ( %) ja esiopetukseen (kuusivuotiaille tarjottava maksuton opetus)

Lisätiedot

Ruokolahden kunta TASA-ARVOSUUNNITELMA. Kh / 341

Ruokolahden kunta TASA-ARVOSUUNNITELMA. Kh / 341 Ruokolahden kunta TASA-ARVOSUUNNITELMA 2011 2013 Kh 21.12.2010 / 341 1(6) SISÄLTÖ 1. Yleistä 2. Tasa-arvon nykytilan selvitys 2.1. Vakinaisen ja määräaikaisen henkilöstön lukumäärä 2.2. Naisten ja miesten

Lisätiedot

Perhevapaat, tasa-arvo, samapalkka. Katja Leppänen Asiantuntija Elinkeinoelämän keskusliitto EK

Perhevapaat, tasa-arvo, samapalkka. Katja Leppänen Asiantuntija Elinkeinoelämän keskusliitto EK Perhevapaat, tasa-arvo, samapalkka Katja Leppänen Asiantuntija Elinkeinoelämän keskusliitto EK 14.5.2019 EK:n perhevapaamalli: 7 + 6 / 18 Miksi? 25-45 -vuotiaiden naisten työllisyysaste on Suomessa huomattavasti

Lisätiedot

ZA5776. Flash Eurobarometer 341 (Gender Inequalities in the European Union) Country Questionnaire Finland (Finnish)

ZA5776. Flash Eurobarometer 341 (Gender Inequalities in the European Union) Country Questionnaire Finland (Finnish) ZA77 Flash Eurobarometer (Gender Inequalities in the European Union) Country Questionnaire Finland (Finnish) FL - Women in the European Union - FIF D Minkä ikäinen olette? (KIRJOITA IKÄ JOS KIELTÄYTYI,

Lisätiedot

Suomalaisen työn liitto (STL) - Suomalainen kuluttaja muuttuvassa ympäristössä 2014

Suomalaisen työn liitto (STL) - Suomalainen kuluttaja muuttuvassa ympäristössä 2014 Suomalaisen työn liitto (STL) - Suomalainen kuluttaja muuttuvassa ympäristössä 2014 28.08.2014 Mikko Kesä, Jan-Erik Müller, Tuomo Saarinen Innolink Research Oy Yleistä tutkimuksesta Tutkimuksen tarkoituksena

Lisätiedot

Julkisten palvelujen tuotannon yksityistäminen. Kansalaisnäkemyksiä Palkansaajajärjestö Pardia

Julkisten palvelujen tuotannon yksityistäminen. Kansalaisnäkemyksiä Palkansaajajärjestö Pardia Julkisten palvelujen tuotannon yksityistäminen Kansalaisnäkemyksiä Palkansaajajärjestö Pardia 21.11.2016 Suhtautuminen julkisten palvelujen tuotannon yksityistämiseen Suomen hallitus on toteuttamassa monia

Lisätiedot

Raportointi >> Perusraportti Tasa arvovaalikone

Raportointi >> Perusraportti Tasa arvovaalikone heli.kiemunki (Lapin ammattiopisto), olet kirjautuneena sisään. 10. maaliskuuta 2011 10:39:58 Your boss is {0} Kirjaudu ulos Etusivu Kyselyt Raportointi Asetukset Käyttäjätiedot Ota yhteyttä Oppaat Help

Lisätiedot

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 3 NÄKEMYKSET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNTIAJOISTA RUOKAKAUPOISSA 3

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 3 NÄKEMYKSET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNTIAJOISTA RUOKAKAUPOISSA 3 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNISTÄ 0 Sisällysluettelo: Sivu JOHDANTO MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME NÄKEMYKSET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNTIAJOISTA RUOKAKAUPOISSA LIITEKUVAT

Lisätiedot

Kesäaikajärjestelyistä luopuminen, syyskuu 2018 Sakari Nurmela Kantar TNS Oy

Kesäaikajärjestelyistä luopuminen, syyskuu 2018 Sakari Nurmela Kantar TNS Oy Kesäaikajärjestelyistä luopuminen, syyskuu 8 Sakari Nurmela Kantar TNS Oy Johdanto Seuraavassa esitetään yhteenveto tutkimuksesta, jossa selvitettiin suomalaisten mielipiteitä Euroopan komission esittämästä

Lisätiedot

Uudenkaupungin kaupungin tasa-arvosuunnitelma. * Yhteisty ötoimikunta 29.11.2006 * Yhteisty ötoimikunta 17.01.2007 * Kaupunginhallitus 05.02.

Uudenkaupungin kaupungin tasa-arvosuunnitelma. * Yhteisty ötoimikunta 29.11.2006 * Yhteisty ötoimikunta 17.01.2007 * Kaupunginhallitus 05.02. 1 Uudenkaupungin kaupungin tasa-arvosuunnitelma * Yhteisty ötoimikunta 29.11.2006 * Yhteisty ötoimikunta 17.01.2007 * Kaupunginhallitus 05.02.2007 1 Johdanto Tasa-arvosuunnitelman laatiminen perustuu lakiin

Lisätiedot

Joka toinen kannattaa kaksoiskuntalaisuutta - kannatus on lisääntynyt

Joka toinen kannattaa kaksoiskuntalaisuutta - kannatus on lisääntynyt Tiedote Joka toinen kannattaa kaksoiskuntalaisuutta - kannatus on lisääntynyt Sivu 1 Puolet suomalaisista ( %) kannattaa kaksoiskuntalaisuutta, eli oikeutta olla kirjoilla kahdessa kunnassa ja käyttää

Lisätiedot

Lasku lapsensaannista

Lasku lapsensaannista Lasku lapsensaannista Sami Napari (ETLA) Perhe ja ura tasa-arvosuunnittelun haasteena hankkeen päätösseminaari 31.1.2008 Säätytalo, Helsinki Esityksen rakenne Perhevapaiden kustannukset yritystasolla Maliranta

Lisätiedot

Nuorten toiveammatit ja työelämän sukupuolittuneisuus

Nuorten toiveammatit ja työelämän sukupuolittuneisuus Nuorten toiveammatit ja työelämän sukupuolittuneisuus Mia Teräsaho & Miina Keski-Petäjä Nuoret ja tulevaisuus satavuotiaassa Suomessa -seminaari 7.3.2017 Nuoret eivät tee valintoja tyhjiössä Sukupuoliroolit

Lisätiedot

Työhyvinvointikysely 2014. Henkilöstöpalvelut 2.1.2015

Työhyvinvointikysely 2014. Henkilöstöpalvelut 2.1.2015 RAAHEN SEUDUN HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄ Työhyvinvointikysely 2014 Henkilöstöpalvelut 2.1.2015 Yleistä Työhyvinvointikyselyyn 2014 vastasi 629 työntekijää (579 vuonna 2013) Vastausprosentti oli 48,7 % (vuonna

Lisätiedot

PALKKAKYSELY PALKKAKYSELY

PALKKAKYSELY PALKKAKYSELY 1. PALKKAKYSELY 1 Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RILin jäsenille tehtiin lokakuussa 2016 työmarkkinatutkimus internet-kyselynä. Kysely toteutettiin yhteistyössä Tekniikan Akateemisten Liitto TEKin vastaavan

Lisätiedot

Poistetaan naisten ja miesten välinen palkkaero. http://ec.europa.eu/equalpay

Poistetaan naisten ja miesten välinen palkkaero. http://ec.europa.eu/equalpay Poistetaan naisten ja miesten välinen palkkaero Sisällys Mitä sukupuolten palkkaero tarkoittaa? Miksi sukupuolten palkkaerot säilyvät? Mitä EU tekee? Miksi asia on tärkeä? Sukupuolten palkkaero vaikuttaa

Lisätiedot

Kohti tasa-arvoista palkkausta

Kohti tasa-arvoista palkkausta Kohti tasa-arvoista palkkausta Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer Sosiaali- ja terveysalan ammattijärjestö Tehy Media-aamiainen 19.3.2019 klo 9.00 Scandic Simonkenttä, kokoustila Ateljee 1 Edunvalvontajohtaja

Lisätiedot

Samapalkkaisuusohjelma Pelastustoimen naisverkosto Outi Viitamaa-Tervonen, Sosiaali- ja terveysministeriö

Samapalkkaisuusohjelma Pelastustoimen naisverkosto Outi Viitamaa-Tervonen, Sosiaali- ja terveysministeriö Pelastustoimen naisverkosto 4.5.2016 Outi Viitamaa-Tervonen, Sosiaali- ja terveysministeriö Sukupuolten palkkatasa-arvo sitkeä ja keskeinen tasa-arvokysymys Naisten ja miesten syrjimätön ja tasa-arvoinen

Lisätiedot

ViVa osaamista, laatua ja vaikuttavuutta työllistämiseen Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus työllisyyspalveluissa

ViVa osaamista, laatua ja vaikuttavuutta työllistämiseen Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus työllisyyspalveluissa ViVa osaamista, laatua ja vaikuttavuutta työllistämiseen Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus työllisyyspalveluissa Nelli Ruotsalainen, hankesuunnittelija nelli.ruotsalainen@espoo.fi Kaksivuotinen Euroopan Sosiaalirahasto

Lisätiedot

Kansalaiset: Näillä perusteilla kuntavaaleissa äänestetään: aate, tapa, ehdokasasettelu ja vaihtelunhalu

Kansalaiset: Näillä perusteilla kuntavaaleissa äänestetään: aate, tapa, ehdokasasettelu ja vaihtelunhalu Kansalaiset: Näillä perusteilla kuntavaaleissa äänestetään: aate, tapa, ehdokasasettelu ja vaihtelunhalu Kansalaisten mielestä tärkein puoluevalintaan vaikuttava tekijä on puolueen aatteellinen linja.

Lisätiedot

Yleiskuva. Palkkatutkimus 2008. Tutkimuksen tausta. Tutkimuksen tavoite. Tutkimusasetelma

Yleiskuva. Palkkatutkimus 2008. Tutkimuksen tausta. Tutkimuksen tavoite. Tutkimusasetelma Palkkatutkimus 2008 Yleiskuva Tutkimuksen tausta Tutkimuksen tavoite Tutkimusasetelma Tietotekniikan liitto (TTL) ja Tietoviikko suorittivat kesäkuussa 2008 perinteisen palkkatutkimuksen. Tutkimus on perinteisesti

Lisätiedot

ENEMMISTÖ: KUNTAPALKAT ENNALLAAN - LASTENHOITAJILLE, SAIRAANHOITAJILLE JA SIIVOOJILLE LISÄÄ PALKKAA

ENEMMISTÖ: KUNTAPALKAT ENNALLAAN - LASTENHOITAJILLE, SAIRAANHOITAJILLE JA SIIVOOJILLE LISÄÄ PALKKAA TIEDOTE ENEMMISTÖ: KUNTAPALKAT EN - LASTENHOITAJILLE, SAIRAANHOITAJILLE JA SIIVOOJILLE LISÄÄ PALKKAA Enemmistö ( %) suomalaisista katsoo, että kuntaväen palkkoja ei pitäisi seuraavissa tuloneuvotteluissa

Lisätiedot

Tiedotusvälineet viestivät ymmärrettävästi - poliitikkojen ja virkamiesten kielestä ei saada selvää

Tiedotusvälineet viestivät ymmärrettävästi - poliitikkojen ja virkamiesten kielestä ei saada selvää Tutkimusosio Tiedotusvälineet viestivät ymmärrettävästi - poliitikkojen ja virkamiesten kielestä ei saada selvää Selvä enemmistö ( %) suomalaisista katsoo, että tiedotusvälineet viestivät poliittisista

Lisätiedot

Kansalaiset: Päivittäiskauppa ja apteekki tarjoavat parhaat palvelut

Kansalaiset: Päivittäiskauppa ja apteekki tarjoavat parhaat palvelut TUTKIMUSOSIO Kansalaiset: Päivittäiskauppa ja apteekki tarjoavat parhaat palvelut Valtaosa suomalaisista antaa erittäin tai melko hyvän arvosanan eniten käyttämälleen päivittäistavarakaupalle ( %) ja apteekille

Lisätiedot

TÖISSÄ JA ELÄKKEELLÄ - TUTKIMUS. Tutkimusjohtaja Mikko Kesä

TÖISSÄ JA ELÄKKEELLÄ - TUTKIMUS. Tutkimusjohtaja Mikko Kesä Raportti Tutkimusraportti 3.2.2010 23.3.2010 TÖISSÄ JA ELÄKKEELLÄ - TUTKIMUS Tutkimusjohtaja Mikko Kesä Tutkimusjohtaja Tutkija Suvi Kovero Mikko Kesä Innolink Research Oy Oy. 2009-2010 2010 Perustiedot

Lisätiedot

Valtakunnallinen vuokratyöntekijätutkimus 2008. Henkilöstöpalveluyritysten Liitto Toukokuu 2008

Valtakunnallinen vuokratyöntekijätutkimus 2008. Henkilöstöpalveluyritysten Liitto Toukokuu 2008 Valtakunnallinen vuokratyöntekijätutkimus 2008 Henkilöstöpalveluyritysten Liitto Toukokuu 2008 Vuokratyöntekijätutkimuksen toteutus Sisältö Toisto vuoden 2007 vuokratyöntekijätutkimuksesta Aihealueet:

Lisätiedot

11. Jäsenistön ansiotaso

11. Jäsenistön ansiotaso 24 Kuvio 19. 11. Jäsenistön ansiotaso Tutkimuksessa selvitettiin jäsenistön palkkaukseen liittyviä asioita. Vastaajilta kysyttiin heidän kokonaiskuukausiansioitaan (kuukausibruttotulot). Vastaajia pyydettiin

Lisätiedot

Kansa: Soten tärkein tavoite on palveluiden yhdenvertaisuuden ja saatavuuden parantaminen

Kansa: Soten tärkein tavoite on palveluiden yhdenvertaisuuden ja saatavuuden parantaminen Tiedote Kansa: Soten tärkein tavoite on palveluiden yhdenvertaisuuden ja saatavuuden parantaminen Sivu Enemmistö ( %) suomalaisista on sitä mieltä, että soten tärkein tavoite on palveluiden yhdenvertaisuuden

Lisätiedot

PERHEVAPAAT MITÄ ON VANHEMPIEN RATKAISUJEN TAKANA?

PERHEVAPAAT MITÄ ON VANHEMPIEN RATKAISUJEN TAKANA? PERHEVAPAAT MITÄ ON VANHEMPIEN RATKAISUJEN TAKANA? Johanna Närvi erikoistutkija, YTT Pikkuparlamentti 30.11.2018 3.12.2018 1 ESITYKSEN SISÄLTÖ Mihin perhevapaita tarvitaan? Perhevapaat ja miten äidit ja

Lisätiedot

Kansalaiset: Kokoomus, SDP ja Keskusta yhtä kyvykkäitä kuntapuolueita

Kansalaiset: Kokoomus, SDP ja Keskusta yhtä kyvykkäitä kuntapuolueita Julkaistavissa sunnuntaina.1. klo 00.01 Kansalaiset: Kokoomus, ja Keskusta yhtä kyvykkäitä kuntapuolueita Kokoomus ( % pitää osaavana ja kyvykkäänä), ( %) ja keskusta ( %) ovat kansalaisten mielestä osaavimmat

Lisätiedot

Nuoret ja työntekijät luottavat vapaa-ajan asuntoihin sijoituksina

Nuoret ja työntekijät luottavat vapaa-ajan asuntoihin sijoituksina Tiedote Kesämökki rannalla kotimaassa on joka toisen mielestä hyvä sijoituskohde, joka kolmannelle se on vapaa-ajan asunto matkailukeskuksessa ja joka neljännelle ulkomailla Niukka enemmistö ( %) suomalaisista

Lisätiedot

Parempi työelämä Akavan opiskelijoiden eduskuntavaalitavoitteet

Parempi työelämä Akavan opiskelijoiden eduskuntavaalitavoitteet Parempi työelämä Akavan opiskelijoiden eduskuntavaalitavoitteet Maistraatinportti 2 puh. 020 7489 400 00240 Helsinki www.akava.fi/opiskelijat Sisällys 1. Sosiaaliturvajärjestelmän on oltava yhtenäinen

Lisätiedot

Rinnakkaislääketutkimus 2009

Rinnakkaislääketutkimus 2009 Rinnakkaislääketutkimus 2009 Rinnakkaislääketeollisuus ry Helmikuu 2009 TNS Gallup Oy Pyry Airaksinen Projektinumero 76303 Tämän tutkimuksen tulokset on tarkoitettu vain tilaajan omaan käyttöön. Niitä

Lisätiedot

Syytettyjen kohtelu: Tuomioistuimet helläkätisiä somessa kivitetään, media siinä välissä

Syytettyjen kohtelu: Tuomioistuimet helläkätisiä somessa kivitetään, media siinä välissä TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa.. klo : Syytettyjen kohtelu: Tuomioistuimet helläkätisiä somessa kivitetään, media siinä välissä KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön Ilmapuntari-tutkimuksessa tiedusteltiin

Lisätiedot

Kysely tehtiin loka-marraskuussa 2015 Kohderyhmänä työmarkkinoilla olevat TEKin jäsenet Vastaajia noin , vastausprosentti noin 25 YTN-teemana

Kysely tehtiin loka-marraskuussa 2015 Kohderyhmänä työmarkkinoilla olevat TEKin jäsenet Vastaajia noin , vastausprosentti noin 25 YTN-teemana Kysely tehtiin loka-marraskuussa 2015 Kohderyhmänä työmarkkinoilla olevat TEKin jäsenet Vastaajia noin 11 000, vastausprosentti noin 25 YTN-teemana työtyytyväisyys ja työn muutokset Tuunia Keränen @TEK_akateemiset

Lisätiedot

Perusoikeudet toteutuvat jokseenkin riittävästi

Perusoikeudet toteutuvat jokseenkin riittävästi TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa.. klo : Perusoikeudet toteutuvat jokseenkin riittävästi Perustuslaissa yksilöille taataan oikeuksia ja vapauksia. Perusoikeudet ovat perustavanlaatuisia, kaikille ihmisille

Lisätiedot

Raahesta vuonna 2015 poismuuttaneet kyselyn tulokset

Raahesta vuonna 2015 poismuuttaneet kyselyn tulokset Raahesta vuonna 2015 poismuuttaneet kyselyn tulokset Raahen kaupunginhallitus 7.11.2016 Vastaus valtuutettu Antero Aulakosken valtuustoaloitteeseen Kv 21.3.2016 41 / väkiluvun laskun aiheuttamat toimenpiteet

Lisätiedot

Kansalaistutkimus viikkotyöajoista STTK

Kansalaistutkimus viikkotyöajoista STTK Kansalaistutkimus viikkotyöajoista STTK Kaikki vastaajat, n=1177 Ikäryhmät Alle 35-vuotiaat, n=211 35-50 vuotiaat, n=427 51-65-vuotiaat, n=414 Sukupuoli Naiset, n=746 Miehet, n=422 Ammattiasema Työntekijä,

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Bio- ja ympäristötieteellisestä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012.

Lisätiedot

Sijoittumisen yhteisseuranta

Sijoittumisen yhteisseuranta Sijoittumisen yhteisseuranta Seuraavat korkeakoulut keräsivät vuonna 2009 yhteistyössä tietoa valmistuneistaan Jyväskylän yliopisto Lapin yliopisto Turun yliopisto Turun kauppakorkeakoulu Åbo Akademi Hämeen

Lisätiedot

Parikkalan kunta Henkilöstöhallinto. Tasa-arvosuunnitelma Yhteistyötoimikunta / 7 Henkilöstöjaosto

Parikkalan kunta Henkilöstöhallinto. Tasa-arvosuunnitelma Yhteistyötoimikunta / 7 Henkilöstöjaosto Parikkalan kunta Henkilöstöhallinto Tasa-arvosuunnitelma 2018 2019 Yhteistyötoimikunta 7.11.2017 / 7 Henkilöstöjaosto 14.11.2017 / 16 1 Tasa-arvosuunnitelma vuosille 2018-2019 Tasa-arvolaki kieltää syrjinnän

Lisätiedot

Kansalaistutkimus STTK

Kansalaistutkimus STTK Kansalaistutkimus STTK 24.8.2018 Taustaa selvityksestä Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta kansalaistutkimuksen 18-75-vuotiaiden Suomessa asuvien parissa Kyselyn aiheena oli muun muassa osaamisen

Lisätiedot

TALOUDEN TABUT KYSELYTUTKIMUS 8/2017

TALOUDEN TABUT KYSELYTUTKIMUS 8/2017 TALOUDEN TABUT KYSELYTUTKIMUS 8/217 KESKEISET TULOKSET S-Pankin teettämän kyselytutkimuksen mukaan raha-asiat ja erityisesti omat säästöt ja sijoitukset ovat tabu suomalaisille. Säästöistä ja sijoituksista

Lisätiedot

VAKUUTUSALAN TASA- ARVORAPORTTI 2011

VAKUUTUSALAN TASA- ARVORAPORTTI 2011 VAKUUTUSALAN TASA- ARVORAPORTTI 2011 Vuoden 2010 tilastojen valossa VAKUUTUSVÄEN LIITTO VvL ry n 17.2.2012 n Vakuutusalan tasa-arvoraportti 2011 n 2 Vakuutusalan työvoima Alalla työskenteli vuonna 2010

Lisätiedot