Aristoteles 384-322 eaa Tieteiden erottelu (a) teoreettiset tieteet = ihmisen tekemisestä ja toiminnasta riippumattoman todellisuuden muuttumattomat piirteet päämääränä intellektuaalinen täydellistyminen; totuus metafysiikka, matematiikka ja luonnonfilosofia (b) käytännölliset ja (c) tuotannolliset tieteet eli taidot liittyvät inhimillisiin aktiviteetteihin; päämääränä olla hyvä käytännöllisen elämän tai taitojen alueilla (b): toimintaa, jossa päämäärä ei ole erillinen, vaan sisältyy itse aktiviteettiin (etiikka ja politiikka) (c): toimintaa, jossa tulos / päämäärä on erillään itse aktiviteetista (ns. insinööritieteet) Nikomakhoksen etiikka Aristoteleen etiikka on teleologista etiikkaa telos kreik. jonkin täydentäminen, tulos, tarkoitus, päämäärä, päätepiste, jonka saavuttamiseen prosessi on tähdätty Kaikki taidot ja tutkimukset ja samoin kaikki toiminnat ja valinnat näyttävät tähtäävän jonkin hyvän saavuttamiseen. Siksi hyvän on osuvasti sanottu olevan se, mitä kaikki tavoittelevat (NE) Päämääränä on selvittää, mikä on ihmisen hyvä Selvitys alkaa keskustelulla hyvästä (eudaimonia) ja jatkuu hyveen (arête) luonteen tutkimuksella
Hyvä on se päämäärä, pyrkimys tai tarkoitus, johon joku tai jokin tähtää tai pyrkii on kuitenkin olemassa lukuisia toimintoja, lukuisia päämääriä ja siten lukuisia hyviä Jos on olemassa päämäärä, jota haluamme sen itsensä tähden ja jonka vuoksi haluamme kaikkia muita, alempia päämääriä tai hyviä, tämä äärimmäinen päämäärä on kaikkein paras hyvä Äärimmäisen päämäärän loogiset ominaisuudet 1. sen tulee olla jotain, joka valitaan oman itsensä tähden, ei välineenä johonkin muuhun päämäärään; 2. se on myös itseriittoinen (self-sufficient) hyvä eli se ei ole jonkin toisen asiaintilan osa tai vain yksi hyvä muiden joukossa Äärimmäinen hyvä tai päämäärä = eudaimon kietoo yhteen hyveen ja onnellisuuden eli toimintana ja olotilana kukoistuksena, eli hyvänä elämänä Mistä ihmisen eudaimon koostuu? Onko ihmisellä jotain erityiskykyä tai funktiota, joka kuuluu hänelle ihmisenä, ihmissuvun jäsenenä eikä vain partikulaarisena yksilönä? Se, joka erottaa hänet muista kuun alapuolisen maailman oliolajeista on ajattelun taito Rationaaliseen käyttäytymiseen liittyvät toiminnat tekevät ihmisen elämästä hyvän paitsi ajattelu, myös kyky kontrolloida ajatuksilla ja periaatteilla haluja ja käytöstä Siten ihmisen hyveisiin eivät kuulu vain intellektuaaliset, vaan myös eettiset hyveet > moraalisuus on sisäänrakennettu ihmiseen!
Hyvään elämään sisältyvät siten olennaisesti käytännölliset aktiviteetit Hyvän elämän toteutumiseen johtavat yksittäiset toimet ovat samalla osa itse päämäärää ts. niillä on oma arvonsa, ne eivät ole vain välineitä hyvän elämän saavuttamiseen Mitä ja millaisia ovat ne hyveet, joita tämä ihminen tuo julki toimissaan? Sielunosat Aristoteles jakaa hyveet sielun osien mukaisesti; samalla käy myös ilmi kasvatuksen rooli rationaalisen sielunosan hyveet ovat intellektuaalisia: teoreettinen järki (sofia) ja käytännöllinen järki (fronesis) irrationaalisen (haluavan) osan hyveet ovat luonteen eli moraalisia hyveitä: vapaamielisyys, kohtuullisuus, rohkeus, oikeudenmukaisuus ym. Hyveellisiksi ei kuitenkaan synnytä, vaan ne ovat syntyvät ja kehittyvät kasvatuksen myötä: hyvällä ihmisellä haluavasta sielunosasta muotoutuu dynaaminen keskus, joka suuntautuu järjen käsittämän hyvän elämän toteuttamiseen Luonteen/moraaliset hyveet Useimmat näistä hyveistä ovat sosiaalisia luonteeltaan ja edesauttavat samalla yhteisön elämän muodostumista hyväksi ne ovat valmiuksia toimia siten, etteivät yksittäiset tunteet ja halut dominoi liikaa toisten kustannuksella (muutamia esimerkkejä)
Mutta mistä Aristoteleen hyveiden lista tulee? mikä määrää, mitkä hyveet kuuluvat listalla ja mitkä eivät? voidaanko hyveitä keksiä? onko loogisesti mahdollista pitää paheena jotakin sellaista seikkaa, jota muut pitävät hyveenä? Nikomakhoksen etiikassa luetellut hyveet näyttäisivät olevan lista sen hetkisen kreikkalaisen yhteiskunnan hyveitä > Aristoteles oli konservatiivi? Intellektuaalinen hyve I Käytännöllinen järki pohtii yksittäistapauksessa, millainen toiminta edesauttaa elämän kokonaisuuden muodostumiseen hyväksi ja antaa konkreettisen muodon hyvään elämään suuntautuneelle halulle, joka sitten toteutuu jonkin luonteenhyveen mukaisena Käytännöllisen harkinnan perusmuoto on praktinen syllogismi: henkilö A tahtoo, että asiaintila P toteutuu A uskoo, ettei P toteudu, ellei hän tee tekoa Q A ryhtyy tekemään tekoa Q Intellektuaalinen hyve II Teoreettinen järki on ihmisen sielun korkein osa, jonka täydellistyminen ja hyvä toiminta on ihmisen kaikkein suurin hyvä suurinta onnellisuutta on siten todellisuuden perusrakenteiden tunteminen ja tähän tietoon liittyvä vapaa filosofinen ajattelu; filosofinen järki on kuolematon ja jollain tavoin jumalan osa ihmisessä Eikä tällä toiminnalla saa olla mitään kytkentää todellisuuteen tai käytännön toimintaan; se koskee sitä, mikä on ajatonta ja muuttumatonta
Keskeinen ongelma Aristoteles näkee käytännöllisen elämän ihmisen päämääräksi, johon sisältyy lukuisia erilaisia hyvän toimintoja ja joilla kullakin on oma arvonsa Kuitenkin Aristoteles teoreettisesta mietiskelystä korkeimpana päämääränä, eikä siihen näytä sisältävän mitään muita toimintoja tai hyveitä Kysymyksiä: mikä määrää sen, milloin pitää toimia ja milloin harjoittaa teoreettista ajattelua? Käytännöllinen järki ei voi sanoa, milloin pitää mietiskellä, koska se ei voi komentaa ylempää sielunosaa. Mietiskely taas ei koske käytännön eli muuttuvan todellisuuden asioita, eikä siis anna toimintaohjeita? Onko inhimillisen elämän päämäärä sittenkin metafyysinen totuuden pohdiskelu? Sum Aristoteleen moraaliteoriassa on siis kyse ensisijaisesti ihmisten hyvästä tai hyveellisestä luonteesta Olennaista on hyveellisen persoonuuden kehittäminen, ei abstraktit säännöt tai tekojen tai sääntöjen seuraukset, paitsi silloin, kun ne ovat seurausta hyveellisestä luonteesta tai liittyvät hyveelliseen toimintaan Aristoteelisen moraalianalyysin 3 perusosaa (MacIntyre) 1) Käsitys ihmisestä "sellaisena kuin hän sattuu olemaan"; eli millainen on tavanomaisesti toimiva ihminen, "koulimaton" ihmismieli. (2) Käsitys ihmisestä "sellaisena kuin hän voisi olla, jos toteuttaisi olemuksellisen luonteensa"; eli miten ihminen toimii, kun hän toteuttaa telostaan, millainen on teloksen löytänyt ihmismieli (3) Etiikka tieteenä, joka osoittaa, miten edellisestä päästään jälkimmäiseen. Teoreettisen etiikan tulisi ohjata löytämään ihmisen olemuksen mukaiset päämäärät ja toteuttamaan ne
Jos hylätään ajatus, että ihmisellä on päämäärä tai erityinen tehtävä (2), moraalifilosofia menettää oleellisen osan tarkastelunsa kohteesta eikä pysty sen vuoksi suorittamaan perustehtäväänsä (eli 3) Kun katolinen ja protestanttinen teologia sekä aristoteelinen filosofia hylättiin individualismin ja markkinatalouden työntyessä etusijalle, skeptismi ja moderni ajattelu tappoivat näkemyksen inhimillisestä teloksesta Jäljelle jäi joukko moraalikäskyjä (3) jotka on irrotettu teleologisesta yhteydestään, sekä käsitys koulimattomasta ihmisluonnosta (1) joiden kautta moraalia pitää tänä päivänä yrittää perustella, eikä se onnistu Hellenistiset koulukunnat 300-luvun loppu - 200-luvun alku eaa http://suomisanakirja.fi/ateenan_koulu
Siirtymä poliksesta kosmopolikseen: päämäärä ei enää hyvä elämä kaupunkivaltiossa Tiedon tavoittelu alisteista onnellisuuden ja hyvän elämän tavoittelulle Itsenäisyys ja riippumattomuus päämäärinä: tee itsesi riippumattomaksi olosuhteille Onnellisuus on mielenrauhaa (ataraksid): epikurolaiset - nautintoa, vapautta tuskasta; stoalaiset - järjen mukaista valintaa, vapautumista tunteista; skeptikot - vapautta uskomuksista Epikurolaisuus Epikuros (341-270 ekr) Nautinto on ihmisen luonnollinen olotila, tuska sen järkkymistä Pyrkiessään nautintoon ihminen pyrkii itselleen luonnonmukaiseen elämään Nautinnot jakautuvat luonnollisiin ja välttämättömiin, luonnollisiin ja ei-välttämättömiin ja luonnottomiin viisainta pysytellä luonnollisissa ja välttämättömissä Stoalaisuus (esim. Zenon, Seneca, Khrysippos, Epiktetos, Marcus Aurelius) Maailmankansalaisuuden ajatus Jokainen kuuluu kahteen yhteisöön: paikalliseen syntyperänsä ja maailmanlaajuiseen järjen ja moraalin perustella Eettiset velvollisuudet määrittyvät järjen kautta, siis maailmanlaajuisen yhteisön kautta Järjellisinä olentoina ihmisillä on yhtäläinen ja luovuttamaton ihmisarvo
Luonnollinen laki perustuu järkeen, joka määrää edistämään toisen hyvää siksi, että tämä on toinen ihminen rationaalisina olentoina ihmiset voivat tulla tietoisiksi kosmisista laeista (jumalallinen logos), joita hekin välttämättä noudattavat Hyve on tietoista mukautumista kosmiseen järjestykseen ja vastaavasti pahe olla mukautumatta siihen. Skeptisismi Pyrrhon (365-270 ekr), Sekstos Empeirikos (200-1. alku jkr.) Ihmisten tietokyky on puutteellinen, joten aistimuksista ja uskomuksista ei voi tietää ovatko ne totta vai ei Uskomusten ja arvostelmien muodostaminen ei johda mielenrauhaan vaan lisää ahdistusta -> tulee pidättäytyä tekemästä uskomuksia ja arvostelmia asioiden totuudesta ja epätotuudesta, hyvyydestä ja pahuudesta Marcus Tullius Cicero (106-43 eaa) Ekletisti, joka loi kreikkalaiselle filosofialle latinalaisen kieliasun muotoili tarkemmin stoalaisten ajatusta kaikille ihmisille ja kansoille yhteisestä laista, joka korkeampi ja tärkeämpi kuin ihmisten laatimat lait Tärkeä perusta ns. luonnonoikeus-ajattelulle (ius naturale tai lex naturalis)