Valtiotieteellinen tiedekunta Käytännöllisen filosofian valintakoe Arvosteluperusteet Kesä Kirjallisuuskoe

Transkriptio

1 Valtiotieteellinen tiedekunta Käytännöllisen filosofian valintakoe Arvosteluperusteet Kesä 2016 Kirjallisuuskoe 1. "Jos siis jalojen ja häpeällisten tekojen tekeminen tai tekemättä jättäminen on vallassamme ja jos tämän perusteella olemme hyviä tai huonoja, silloin se on myöskin vallassamme, olemmeko hyviä vai huonoja." Aristoteles, Nikomakhoksen Etiikka III.5 (1113b11-14). Mitä luonteen hyveet ovat, ja millä tavoin ne voivat vaikuttaa toiminnan kiitettävyyteen ja moitittavuuteen Aristoteleen Nikomakhoksen etiikassa? (9 p.) Pisteytys: Hyvässä vastauksessa vaaditaan ensinnäkin Aristoteleen luonteen hyveen käsitteen määrittelyä ja toiseksi tämän käsitteen roolin monipuolista selvittämistä Aristoteleen moraaliteorian laajemmassa kontekstissa. Esimerkin onnistunut käyttäminen tai lisätietojen esittely on voinut nostaa pisteitä. Pelkkien hyveiden luettelu, siten kuten Aristoteles ne kuvaa ei ole kuitenkaan riittänyt. Täysiin pisteisiin on vaadittu muotoseikkojen hallintaa, sekä kriittistä ajattelua lähdetekstin pohjalta. A) Aristoteleen etiikan perustiedot (max. 3 p.) 1 p: Moraaliteoreettinen tausta. Luonteen hyveet sijoittuvat Aristoteleen moraaliteorian kontekstiin, jossa erotellaan irrationaalinen ja rationaalinen sielunosa, joista molemmat voivat vaikuttaa toimintaan. Haluaminen voi tahtomattamme kohdistua moitittaviin asioihin, mutta kasvatuksen ja lopulta järjen avulla opimme toivotunlaiset tavat. Luonteenhyveet kuvastavat millaisia nämä tavat ovat. Aristoteleen teorian ylin päämäärä onnellisuus tai kukoistus, mutta sen saavuttaminen vaatii täydellisen hyveen mukaista toimintaa. Tarkentaessaan hyveen käsitettä Aristoteles erottelee luonteen hyveet ja intellektuaaliset hyveet toisistaan, joista molempien myötävaikutus on olennaista. (I.13) 1 p: Hyveet ovat toimintatapojen vakiinnuttamia luonteenominaisuuksia. Aristoteleen etiikka koskee opittuja tapoja (ethike), ja sitä miten niiden mukainen toiminta voi johtaa hyvään elämään. Luonteen hyveetkin ilmenevät tavoista, jotka ovat opittavia, pysyviä, muokattavia luonteenominaisuuksia. Ne ilmentävät erityisesti kasvatuksen vaikutusta ihmisen kehittymisessä. Nikomakhoksen Etiikan toisessa kirjassa Aristoteles esittelee etiikan teoriaansa sisältyviä luonteen hyveitä. Erotuksena intellektuaalisista hyveistä, luonteen hyveet liittyvät tapoihin ja havaittuihin käyttäytymismuotoihin sekä yleensä tunnistettaviin, inhimillisiin luonteenpiirteisiin. Tavat syntyvät kasvatuksen kautta ensin jäljittelemällä toimintaa, ja toistuvan harjoituksen myötä tällainen toimintatapa vakiintuu luonteen hyveeksi. (Ks. II.1.) 1 p: Hyveet ovat (useimmiten) keskivälejä. Aristoteleen teorian luonteen hyveet eivät ole niinkään todellisuudesta erillisiä moraali-ihanteita, vaan ne ovat jonkin toiminnassa aktualisoituvan luonteenominaisuuden keskivälejä, joiden vastinpareina toimivat ko. ominaisuuden puutteen tai liiallisuuden paheet (ks. II.6). Näin esim. 1

2 rohkeuden hyvettä vastaavat pelkuruuden puutostila ja uhkarohkeuden ylenmäärä (ks. II 7). Joillain hyveillä ei välttämättä ole toista ääripäätä, eikä kaikkien paheiden välisellä hyveellä ole nimeä. B) Perustelut ja asiayhteyksien osoittaminen (max. 3 p.) 1 p: Käsitteiden luonteenhyve ja luonteenominaisuus erottaminen toisistaan ja niiden asiantunteva esittely. Aristoteleen mukaan luonteen hyveet (aretai) eivät lukeudu tunteisiin (pathe) tai kykyihin (dynamis), vaan ne kuuluvat luonteenominaisuuksien (hexeis) joukkoon (II.5). Tämä tarkoittaa sitä, että ne ovat hankittuja, eikä siis luonnollisia toimintatapoja. 1 p: Käytännöllisen järjen rooli. Intellektuaalisiin, rationaalisiin hyveisiin lukeutuva käytännöllinen järki (fronesis) tarvitaan valitsemaan kultaisen keskitien mukainen toimintatapa. Se siis täydentää irrationaaliseen perustuvan tahtomisen liittyvien luonteen hyveiden mukaista toimintaa. Kultainen keskitie, eli hyveen/keskivälin mukainen toimintatapa lähes kaikkien luonteen hyveiden tapauksessa johtaa oikeanlaiseen lopputulokseen (II.6). 1 p: Vastuu luonteesta. Tehtävänannon lainaus viittaa yhteen Aristoteleen teorian haastavaan teemaan: vastuuseen luonteesta. Nikomakhoksen Etiikan kolmannessa kirjassa Aristoteles hahmottelee teon teoriaansa, jonka puitteissa myös luonteen hyveillä voi nähdä olevan vaikutusta toimintaan. Kiitos ja moite (pl. tahdonvastaisten sekä pakotettuna ja tietämättömyydestä tehtyjen) tekojen yhteydessä liittyvät moraalisiin hyveisiin ja paheisiin. Mikäli tekijällä on mahdollisuus vaikuttaa omien luonteen hyveidensä muotoutumiseen, voi häntä myös pitää välillisesti vastuussa tekemistään teoista oman luonteensa kautta. Vapaaehtoisten tekojen kiitettävyys tai moitittavuus osoittaa niillä olevan moraalista merkitystä. Vastaavasti tekojen jalous tai häpeällisyys, viittaa niiden hyvyyteen tai huonouteen (III.1). Jos tekijä voi vaikuttaa hyveisiinsä voi Aristoteleen tulkita vaativan tekijältään vastuuta luonteestaan. Vaikka päämääriin ei voikaan Aristoteleen teorian kontekstissa vaikuttaa, sen sijaan ihminen pystyy valinnoillaan vaikuttamaan luonteen hyveisiinsä, ja tätä kautta käyttäytymiseensä yhteiskunnassa. (Ks. III.5.) Yhteenvetona, mikäli luonteen hyveet ovat luonteenominaisuuksia, ja mikäli luonteenominaisuudet voivat vaikuttaa toimintaan, mm. siten että tekijää moititaan näiden alaisuudessa valitsemiensa toimintatapojen mukaan, voidaan sanoa että kasvatuksen ja harjoituksen kautta omaksutut luonteen hyveet voivat vaikuttaa monella tavoin toimintaan. Aristoteleen moraaliteoriassa ihmisen toimintatavat ja niiden kiitettävyys ja moitittavuus ilmaisee sen, mitä yleisesti pidetään hyvänä tai huonona toimintana. C) Edellisiä kohtia täydentävät yksityiskohtaiset tiedot (max. 1 p.) Esimerkin käsittely (esim. jokin seuraavista: suurisieluisuus (IV.3), oikeudenmukaisuus, ystävyys tms.) tai joidenkin edellisiin läheisesti liittyvien käsitteiden syvällinen esittely (esim. jokin seuraavista: tiedostettu valinta (prohairesis) (III.2.), harkinta l. deliberaatio (III.3), tahtominen (boulesis) (III.4), toiminta (praksis) ja tekeminen (poiesis) (VI.4), häpeä (IV.9) tai oikea käsitys (orthos logos) (VI.13)) on tuonut lisäpisteen. D) Muotoseikat (max. 2 p.) 2

3 Loput pisteet tulevat osoitetun materiaalin tuntemiseen, argumentaation hallintaan (ml. kritiikki) sekä tekstintuottamiseen perustuvien ansioiden perusteella. 0,50p: Vastauksessa on esitetty tekstin tuottamisessa kirjoitetun kielen moitteetonta hallintaa. Tekstin vaikeaselkoisuus on saattanut tuoda vähennyksiä. 0,50p: Tämän lisäksi vastauksen on odotettu olevan johdonmukaisesti jäsennetty, niin että siinä esiintyvät keskeiset argumentit ovat esitetty selkeästi. Esim. vaikka edellä mainitut kohtien kriteerit olisi tekstissä täytetty, mutta esitetty satunnaisessa ja epäselvässä järjestyksessä, on pisteitä saatettu vähentää. Toisaalta jos esseevastaukseen sisältyy jokin selkeä päättelyvirhe, on tästä myös seurauksena pisteiden vähennys. 0,50p: Vastauksen arvioinnissa on otettu huomioon kuinka laajasti vastaaja on osoittanut tuntevansa lähdemateriaalin. Jos joistain kohdista on löydetty epätarkkuuksia, on pisteitä saatettu vähentää. Aristoteleen laajemman tuotannon sekä hänen aikalaiskontekstinsa tuntemisen osoittaminen on sen sijaan otettu vastaan myönteisesti. Vastauksessa ei esiinny asiavirheitä. 0,50p: Täydet pisteet ovat edellyttäneet myös sitä, että lähdemateriaalia on arvioitu kriittisestä näkökulmasta. 2. Mitä valtiollisia, yhteisöllisiä, tai muita ulkoisia edellytyksiä hyvään elämään tarvitaan Aristoteleen mukaan? (9 p.) Pisteytys: Hyvä vastaus edellyttää hyvän elämän edellytysten jäsentämistä johdonmukaisiksi ja perustelluiksi kokonaisuuksiksi. Asioiden luettelointi ei ole riittävää, vaan on ymmärrettävä ulkoisten edellytysten yhteys Aristoteleen hyve-etiikkaan: hyvä elämä on hyvää, harjoitusta vaativaa toimintaa joka toteutuu hyveellisessä yhteisössä ilman että mikään estää hyveen toteutumista. A) Hallitseminen, laki, ja oikeudenmukaisuus hyvässä valtiossa (max. 2 p.) (Ks. erityisesti I.2,7,13; V ; VIII.10) Valtion asema hyvän elämän edellytyksenä liittyy ennen kaikkea sen rooliin ihmisten yhteenliittymänä ja hyveeseen ohjaajana. Ihminen on luonnostaan toisten kanssa yhdessä elävä olento. Yksityisen ihmisen ja valtion päämäärä - elämä hyveen mukaan - on sama, ja valtion päämäärän toteuttaminen täydellisempää. Politiikan tieteen päämääränä on tehdä kansalaisista hyviä. Hyvässä valtiomuodossa hallitsija tai hallitsijat ovat kiinnostuneet hallittavien edusta, jakavat valtion omaisuutta ja virkoja ansioiden mukaisesti, ja haluavat tehdä kansalaisista hyviä. Avainasemassa kansalaisten hyveeseen ohjaamisessa on lainsäädäntö. Lait ohjaavat yhteisöä hyveelliseen ja oikeudenmukaiseen elämään synnyttämällä tottumuksia. Ne koskevat kaikkea toimintaa, ja suhtautuvat hyveeseen käskien ja paheeseen kieltäen. Kohtuunmukaisuus oikaisee ja korjaa lakia yksittäistapauksissa sikäli kuin lakiin jää aukkokohtia. Oikeudenmukaisen valtiollisen käytännön takeeksi esitetään oikeudenmukaiset lait. Hyvettä vastaava oikeudenmukaisuus on ylipäänsä hyveellistä toimintaa suhteessa muihin, ja vastaava 3

4 epäoikeudenmukaisuus ylipäänsä paheellista toimintaa suhteessa muihin. Verrannollinen vastavuoroinen oikeudenmukaisuus on koossapitävä voima ihmisten välisissä vaihtosuhteissa. Hyvän vastauksen kannalta Aristoteleen käsittelemiä verrannollista ja aritmeettista oikeudenmukaisuutta ei ole tarpeen käsitellä turhan yksityiskohtaisesti. B) Yhteisö ja ystävyys (max. 2 p.) (Ks. erityisesti VIII.1,3,7,9,11; IX.8,9,10) Aristoteleen mukaan ystävät näyttävät kuuluvan ulkoisesta hyvästä suurimpaan: ystävyys kuuluu kaikkein tärkeimpiin asioihin elämässä ja se myös näyttää pitävän valtioita koossa sillä lainsäätäjät tähtäävät yksimielisyyteen joka tietyllä tavalla muistuttaa ystävyyttä. Ystävyys ei kuulu vain välttämättömyyksiin vaan se on jaloa. Hyvässä vastauksessa keskeistä on ymmärtää, että hyvä elämä on hyvää toimintaa, ja hyve toteutuu yhteisössä. Hyvä siis tarvitsee niitä, joille tehdä hyvää. Ystävyys on tärkeää, jotta hyveitään voi kohdistaa muihin ja että niitä voi vahvistaa keskinäisesti. Lisäksi ystävälle ominaisempaa on hyvän tekeminen kuin hyvien tekojen kohteena oleminen. Ystävyys myös helpottaa monia käytännöllisiä asioita. Ystävyyden täydellinen muoto toteutuu hyvien ja hyveen suhteen samanlaisten välillä, sillä hyvinä he tahtovat samalla tavoin toisilleen hyvää ja ovat myös hyviä itsessään. Hyötyyn tai nautintoon perustuva ystävyys särkyy helposti. Ystäviä sopiva määrä on se, mikä riittää yhdessä elämiseen. Kukaan ei voi jakaa itseään kovin monien kanssa. C) Hyve ja kasvatus (max. 2 p.) (Ks. erityisesti I.9; II.1,3; X.1,4,9) Hyvässä vastauksessa keskeistä on ymmärtää, että onnellisuus perustuu hyveeseen ja oppimiseen sekä harjoitukseen. Intellektuaalisen hyveen syntyminen ja kehittyminen perustuu pääasiassa opetukseen ja siksi se tarvitsee kokemusta ja aikaa. Luonteen hyve taas syntyy tavoista. Mikään luonteen hyve ei synny meissä luonnostaan. Hyveet opitaan toimimalla hyveellisesti. Luonteen hyve on tekemisissä nautinnon ja kärsimyksen kanssa siten, että niitä pitäisi oppia kasvatuksen avulla kokemaan oikein. Toimintaan vaikuttaa oleellisesti se, tunteeko nautintoa ja kärsimystä oikein vai väärin. Luonteen hyveen kannalta näyttää olevan tärkeintä, että iloitsee ja nauttii oikeista asioista ja vihaa oikeita asioita. Nautinto täydellistää ihmisen toiminnot ja myös elämän, mutta niiden pitää kohdistua oikein. Valtion yhteys kasvatukseen on oleellinen. On vaikea tulla lapsesta alkaen oikein ohjatuksi hyveeseen, jos ei kasva sellaiseen ohjaavien lakien alaisena. Lainsäädännön pitäisi myös määrätä varhaiskasvatuksesta ja nuorten harrastuksista. Hyväksi tulevan on siis saatava hyvää hoitoa ja kasvatusta tottumuksiin ja hänen on sen jälkeen omistauduttava hyvien asioiden harrastamiseen niin että luonteenhyveet muotoutuvat hyviksi. D) Sattuma ja muut ulkoiset seikat (max. 1,5 p.) (Ks. erityisesti I.8,10; VII.13; X.7,8) Hyvän valtion, ystävien, ja kasvatuksen lisäksi onnellinen tarvitsee ruumiin kannalta hyviä asioita sekä ulkoista hyvää ja onnea, sillä tällaiset asiat eivät saa olla hänelle esteenä. On mahdotonta tai 4

5 ainakin vaikeaa tehdä jaloja tekoja ilman ulkoisia edellytyksiä. Hyvän elämän todennäköisyyttä edistävät muun muassa hyvä syntyperä, hyvät ystävät, hyvä ruumiin kunto ja sen tarpeiden tyydytys, riittävä omaisuus, ja vapaa-aikaa. Mutta vaikka ihminen ei voikaan olla onnellinen ilman ulkoista hyvää, ei pidä ajatella, että onnellinen tarvitsisi sitä paljon ja monenmoista. Yksityisten ihmisten ajatellaan tekevän hyviä tekoja yhtä hyvin kuin hallitsijoidenkin. Jonkin verran hyvää tai huonoa onnea ei vaikuta ihmisen elämään, mutta usein toistuvat menestykset suurissa asioissa tekevät elämän onnellisemmaksi, sillä ne lisäävät elämän kauneutta ja suhtautuminen menestykseen voi olla jalo ja hyvä. Suuri epäonni taas rajoittaa ja turmelee onnellisuutta sillä se aiheuttaa murhetta ja estää monia toimintoja. Lisäksi kokonaisuuden hallintaa on voinut osoittaa pohdinnalla mietiskelevän elämäntavan itseriittoisuudesta: toisaalta Aristoteleen mukaan mietiskely ja elämä järjen hyveen mukaan on itseriittoista ja näyttää tarvitsevan ulkoisia edellytyksiä vain vähän, mutta sikäli kuin ihminen on ihminen eikä jumalallinen, hyvä elämä vaatii hyveen mukaista toimintaa ja sen tarvitsemia ulkoisia edellytyksiä. E) Muotoseikat (max. 1,5 p.) Loput pisteet tulevat tekstintuottamiseen perustuvien ansioiden (johdonmukainen argumentaation jäsentäminen ja selkeä esitystapa) sekä materiaalin kokonaishallinnan (ei asianvirheitä, epätarkkuuksia, tai päättelyvirheitä) perusteella. Aineistokoe Yleistä: Aineistokokeen tarkoitus on mitata vastaajan kykyä tunnistaa ja eritellä filosofisia argumentteja ja niiden luonnetta sekä ymmärtää esitettyjen näkemysten perusteluja. Lisäksi arvioidaan vastaajan kykyä analysoida ja pohtia filosofista ongelmaa itsenäisesti aineistotekstissä esitetyn viitekehyksen pohjalta. Vastaukset on arvosteltu kokonaisuuksina kiinnittäen huomiota asiasisällön ohella myös esitystavan selkeyteen ja johdonmukaisuuteen. Kokelaan ei ole edellytetty esittävän omia kriittisiä huomioitaan. Toisaalta asiasisältöön liittyviä puutteita on voinut kompensoida hyvää ymmärrystä ja kriittistä ajattelukykyä osoittaneella, johdonmukaisella vastauksella. 3. Mitä tekstikatkelman (3.) perusteella voidaan sanoa sukupuolen sosiaalisuudesta ja sosiaalisen sukupuolen suhteesta biologiaan? (9 p.). Katkelma teoksesta Ian Hacking, Mitä sosiaalinen konstruktionismi on? (2009, Vastapaino, Tampere). Yleinen huomautus: Katkelmassa lähestytään sosiaalisen sukupuolen kysymyksiä ja sosiaalisen suhdetta biologiseen sosiaalikonstruktionistisen tutkimuksellisen lähestymistavan pohjalta. Siinä erotellaan eri tapoja ymmärtää sosiaalista sukupuolta ja pohditaan sen suhdetta biologiaan. Katkelmassa korostetaan myös vallan läsnäoloa sosiaalisen sukupuolen määrittelyssä ja sitä, miten tähän tosiseikkaan voi suhtautua. Biologisen ja sosiaalisen erottelu, sosiaalikonstruktionistisen lähestymistavan lähtökohdat (maksimissaan 2,0 p.) Kirjoittaja on ymmärtänyt ja hahmottanut biologisen ja sosiaalisen sukupuolen välisiä keskeisiä eroja (1,0 p.) 5

6 Edellä mainittu hahmotus on liitetty sosiaalisen rakentumiseen tai sosiaalisen konstruktion ideaan (0,25 p.) Käsitys rakentumisesta tai konstruktioista on tarkennettu sosiaalisen konstruktionismin kolmijaon mukaan: sosiaalinen sukupuoli ei ole välttämätön (0,25 p.), se on varsin paha asia (0,25 p.) ja siitä olisi parasta hankkiutua eroon tai sitä olisi muutettava (0,25 p.) Erilaisia näkemyksiä sosiaaliseen sukupuoleen ja sen suhteesta biologiaan (maksimissaan 3,5 p.) Vastauksessa tuodaan esille, että on olemassa erilaisia näkökantoja sosiaalisen sukupuolen rakentumiseen (1,0 p.). Yhden käsityksen mukaan sosiaalinen sukupuoli on sisällöllisesti lähes riippumaton biologisesta sukupuolesta (0,5 p.). Toisen ja perinteisemmän käsityksen mukaan sosiaalinen sukupuoli rakentuu biologisen pohjalta mutta siinä esiintyy myös tästä riippumattomia tekijöitä (0,5 p.). Biologisen sukupuolen kuvailussa voi esiintyä verraten laaja ja epäselvä kirjo ilmiöitä, ja sen yhteydessä voi jäädä epäselväksi, mihin sosiaalisen sukupuolen suhde biologiaan pitää edellisessä tapauksessa perustua (0,25 p). Funktionalistisen tulkinnan mukaan sosiaalisen sukupuolen sisällön syitä on etsittävä siitä, miten ne palvelevat jotain yhteiskunnallista tarkoitusperää, ja sen mukaan tästä voi syntyä sukupuolten välistä epätasa-arvoa (0,5 p.) Butlerin käsityksen mukaan biologista ja sosiaalista sukupuolta ei voida erottaa tarkasti toisistaan (0,25 p), eli jo biologisessa sukupuolessa on läsnä sosiaalisia merkityspiirteitä ja päinvastoin (0,25 p.) Butlerin käsityksen mukaan sukupuoli rakentuu käytännössä yksilöllisessä toiminnassa tai performanssissa (0,25 p.) Valta ja sosiaalinen sukupuoli (maksimissaan 1,5 p.) Sosiaalisen sukupuolen määrittelyssä esiintyy valtaan liittyviä tekijöitä ja sosiaalisen sukupuolen sisällöllinen määritelmä voi vaikuttaa henkilön valta-asemaan yhteiskunnassa (0,5 p.) Vastaus naisten epätasa-arvoiseen asemaan on joidenkin mielestä naisellisten piirteiden nostaminen vahvemmin mukaan valtaan (0,25 p.) Toisten mielestä pitäisi mieluummin tähdätä koko erottelun poistoon mallinaan lesbo, joka on sekä mies että nainen (0,25 p.) Jotkut väittävät, että tärkeämpää olisi keskittyä konkreettisimpiin asioihin, kuten palkka-eroihin eikä liikaa sukupuolen määrittelyyn liittyviin keskusteluihin (0,25 p.) Keskusteluissa löytyy erilaisia suhtautumistapoja nykyiseen valtatilanteeseen ja naisten asemaan, kuten paljastavaa ideologiakritiikkiä, kapinallisuutta tai vallankumouksellisuutta (0,25-0,5 p) Kokonaisuuden ja argumentoinnin arvio (maksimissaan 2 p.) Huom: Vastauksesta saa joko 2; 1,5; 1; 0,5 tai 0 pistettä. Vastaus on kattava, muodostaa itsenäisesti jäsennellyn kokonaisuuden ja on kaikin puolin virheetön. (2 p.) Vastaus on pitkälti esittelevä, mutta se sisältää myös joitakin itsenäisempiä osia. Vastaus on pääpiirteissään kattava ja virheetön. (1,5 p.) Vastaus on puutteellinen tai luettelonomainen ja seuraa pitkälti tekstissä esitettyjen väitteiden etenemisjärjestystä, tai vastauksessa on joitakin selkeitä virheitä, tai se on sekava. (1 p.) Vastauksessa mainitaan joitakin kysymyksen kannalta keskeisiä seikkoja, mutta se on sekava, epäjohdonmukainen ja sisältää mahdollisesti joitakin ristiriitaisuuksia. (0,5 p.) Tyhjä vastaus. (0 p.) 4. Mitä tekstikatkelman (4.) perusteella tarkoittaa tasavaltalainen valtiojärjestys ja millä tavoin tämä eroaa demokratiasta? Miten tätä perustellaan tekstissä? (9p.). Katkelma teoksesta Immanuel Kant, Ikuiseen rauhaan (1989, Karisto Oy:n kirjapaino, 6

7 Hämeenlinna). Yleinen huomautus: Tekstissä puolustetaan tasavaltalaista valtiojärjestystä erityisesti demokratiaa vastaan. Tasavaltaisen valtiojärjestyksen keskeisin ero demokratiaan suhteen on lainsäädäntö- ja toimeenpanovallan erottelu. Demokratiassa tällaista erottelua ei tehdä, eli kansa toimii sekä lainsäätäjänä että toimenpanevana valtana käytännössä niin, että enemmistö päättää. Tasavaltalaisuus perustuu oikeuden käsitteeseen, kaikkien tasa-arvoisen vapauteen ja lainsäädäntöön. Demokratia on käytännössä oikeuden ja vapauden vastainen ja despoottinen järjestys. Lisäksi tasavaltainen järjestys lisää mahdollisuuden saavuttaa rauhan tilaa. Tasavaltaisen valtiojärjestyksen luonnehdinta (maksimissaan 2,5 p.) Tasavaltaisessa valtiojärjestyksessä lainsäädäntövalta on erotettu toimeenpanovallasta, ja se on eduskuntainen järjestys (0,75 p.). Tasavaltainen valtiojärjestys perustuu kaikkien vapauteen, tasa-arvoon sekä kansalaisten keskinäiseen riippuvaisuuteen ja alamaisuuteen samaan lakiin (0,25 + 0,25 + 0,25 p.). Valtiomuodon ja hallinnon muotojen lähestymistapojen erottelu (0,5 p). Valtiomuoto perustuu vallanpitäjien määrään (0,25 p). Hallinnon muoto perustuu siihen, miten valtaa harjoitetaan (0,25 p). Demokratian luonnehdinta (maksimissaan 1,5 p.) Demokratialla tarkoitetaan sellaista valtiomuotoa, jossa kansa kokonaisuudessaan on vallassa. (0,5 p.) Tekstin mukaan demokratian hallinnossa lainsäädäntövaltaa ei ole erotettu toimeenpanevasta vallasta, eikä demokratia ole eduskuntainen järjestys (0,5 p.) Demokratia on käytännössä enemmistön valtaa, ja se voi tämän takia johtaa joidenkin vapauden sivuttamiseen (0,5 p.). Perustelut tasavaltaisen valtiojärjestyksen paremmuuteen demokratian suhteen (maksimissaan 3,0 p.) Tasavaltainen valtiojärjestys on parempi kuin demokraattinen (0,5 p.) Tasavaltainen valtiojärjestys juontaa juurensa oikeuden käsitteestä, ja sen paremmuutta demokratian suhteen perustellaan viittaamalla oikeuden käsitteeseen tai oikeudenmukaisuuteen. (0,5 p.) Koska tasavaltaisessa valtiojärjestyksessä jokainen kansalainen osallistuu pitkäjänteiseen päätöksentekoprosessiin ja ymmärtää, että joutuu kantamaan vastuuta sodan seuraamuksista, houkutus aloittaa sota vähenee (0,5 p.). Demokratia on tekstin mukaan despoottinen ja oikeuden vastainen valtiojärjestys (0,5 p.). Demokratia on tekstin mukaan vapauden vastainen valtiojärjestys (0,5 p.). Demokratiassa syntyy ristiriita yleistahdon ja vapauden välillä (0,5 p.) Tasavaltainen valtiojärjestys on yhteensopiva sellaisen valtiomuodon kanssa, jossa toimeenpanevan vallan omaava ihmisjoukko on varsin pieni, kuten monarkiassa tai aristokratiassa, mikä taas on etu käytännön näkökulmasta (0,5 p.) Kokonaisuuden ja argumentoinnin arvio (maksimissaan 2 p.) Huom: Vastauksesta saa joko 2; 1,5; 1; 0,5 tai 0 pistettä. Vastaus on kattava, muodostaa itsenäisesti jäsennellyn kokonaisuuden ja on kaikin puolin virheetön. (2 p.) Vastaus on pitkälti esittelevä, mutta se sisältää myös joitakin itsenäisempiä osia. Vastaus on pääpiirteissään kattava ja virheetön. (1,5 p.) Vastaus on puutteellinen tai luettelonomainen ja seuraa pitkälti tekstissä esitettyjen väitteiden etenemisjärjestystä, tai vastauksessa on joitakin selkeitä virheitä tai se on sekava. (1 p.) Vastauksessa mainitaan joitakin kysymyksen kannalta keskeisiä seikkoja, mutta se on sekava, epäjohdonmukainen ja sisältää mahdollisesti joitakin ristiriitaisuuksia. (0,5 p.) Tyhjä vastaus. (0 p.) 7