Aalto-yliopisto Filosofia ja systeemiajattelu, Kevät 2010 Reflektioessee (MAT-2.1197)
Alkusanat Onko kokonaisuutta ajatellen älykkäämpää antaa periksi väsymykselle, vai kuitenkin tsempata vähällä unella ja tehdä kurssisuoritus? Nopea ja halpa vastaus on ilmeinen: jos työ on viime tipassa, ilman muuta pitää pinnistää ja tehdä kurssisuoritus. Tarkempi vaikuttimien ja vaikutusten tutkiminen on kuitenkin välttämätöntä, jos halutaan antaa edes likipitäen tyydyttävä vastaus näinkin yksinkertaiseen kysymykseen. Otan siis lisää teetä ja päätän ravistella itseni hereille, luovasta rajatilasta. Luentosarja Suorituksena, tai projektina, kurssisuoritus on suhteellisen suoraviivainen tapahtuma eikä sinänsä vaadi lähempää tarkastelua. Ehkä. Toisaalta, kun kurssisuorituksen aihe on filosofia ja systeemiajattelu, kurssisuoritus ei ole suoraviivainen tapahtuma vaan seuraus ajatusprosessista, joka käynnistyy luentojen seurauksena. Edelleen, pyrittäessä laadukkaaseen suoritukseen näin pitäisi olla kaikkien kurssisuoritusten kohdalla. Yksinkertainen päättely johtaa siis väistämättä kysymykseen laadusta, mikä puolestaan kytkee meidät yksilön ja yhteisön motiiveihin, arvoihin, unelmiin, merkityksiin ja näiden välisten suhteiden pohdintaan. Näin ollen, yksilön tapa toimia ja osoittaa välittävänsä paitsi laadusta myös muista ihmisistä nousee myös merkittäväksi tekijäksi. Osallistumistani näyttää edelleen motivoivan luonteva mahdolllisuus reflektoida vaihtoehtoisia tulevaisuuksia suhteessa tähän elämäntilanteeseen. Luentosarja sekä laaja kirjallinen materiaali määrittää systeemiajattelun kenttää ja yksilön tapaa toimia. Näin Esa Saarinen haastaa kuulijansa sokraattiseen painiin itsensä kanssa, etsimään omia vaikuttimia eri tilanteisiin. Joskus voi käydä kuten sotapäällikkö Lakhesille [1], joka joutui myöntämään, ettei oikeastaan tiedä, mitä urheus on. Aina ei kuitenkaan ole tärkeintä löytää absoluuttisesti oikeaa vastausta annettuun kysymykseen vaan tärkeintä saattaakin olla vastauksen etsiminen, matka itsessään ei päämäärä. Omien käsitysten ja käsitteiden venyttäminen on eräänlaista aivojumppaa, minkä on todennettu vaikuttavan myös aivojen kehitykseen [2]. Vastauksen sijaan tuloksena voikin olla parempi kyky tarkastella asioita laaja-alaisesti, ylärekisteristä käsin [1]. Laaja-alaisempi tarkastelukulma antaa väljemmin tilaa myös kurssisuorituksen merkityksen tarkasteluun ja merkitysavaruuden hahmottamiseen. Vaikka ylärekisteri näyttäisi olevan minulle luonteva tapa tarkastella asioita, onko minulla oikeastaan mitään todistetta että asia olisi näin? Yritänkö kenties tämän kurssin kautta ymmärtää jo tehtyjä valintoja vai valmistella tulevia valintoja? Unelma ja tavoite Kurssisuoritus on useimmiten osa suurempaa kokonaisuutta, kenties osa unelmaa. Yhtäkkiä yksittäinen kurssisuoritus onkin merkitykseltään suurempi kuin mitä sen äkillinen tarkastelu antaisi ymmärtää. Toisin sanoen, sillä on suhde ympäröivään todellisuuteen ja tämä suhde muuttaa sen merkitystä. Jonkun henkilön kannalta yksittäinen kurssisuoritus voi olla kokonaisuudessan vain yksi sivupöytä kun taas samainen kurssi voi olla myös opintojen keskeisin kurssisuoritus, osa erittäin tärkeää opintomoduulia. Kurssiin voi suhtautua vakavasti myös laadullisella perustella; henkilö voi olla suuntautunut etsimään kytköksiä ja suuria kokonaisuuksia yksittäisten kurssisuoritusten sijaan. Tälläinen henkilö hyvin todennäköisesti hahmottaa itsensä kehitysajattelun kautta ja siten kannustaa itseään oppimaan jatkuvasti uusia asioita.
On ilmeistä että haluan kehittää itseäni ja laajentaa ammattitaitoani uusille alueille. Erikoisinta on onnellisuuden sijaitseminen päivittäisessä elämässä, vaikka tulevien päivien onni pitääkin valmistella etukäteen. Unelma on voimallinen ja myös voimaannuttava. Kirsti Paakkanen oivallisesti kiteytti asian huomauttamalla, että tavoite on oikeastaan varsin lattea termi. Tuntuisi luontevalta ajatella että kurssisuoritus tai vaikkapa tutkinto olisi (väli)tavoite, tai miksei myös unelma jonkun henkilön tapauksessa, mutta todennäköisesti on kuitenkin olemassa jokin suurempi unelma joka on niin voimallinen että se kantaa vaikeuksien yli. Ennen kaikkea unelman tulisi antaa henkilökohtainen perspektiivi maailmaan ja auttaa nousemaan tavanomaisen yläpuolelle. Tällöin laaja-alaisen näkemyksen muodostaminen tulee mahdolliseksi. On outoa että unelmat voivat olla hyvin sumuisia, mutta silti intuitio kertoo jonkun yksittäisen välivaiheen olevan välttämätön. Minun kannaltani on merkillistä, että unelmat voivat saada syvyyttä jopa silloin kun elämäntilanne muuttuu radikaalisti unelmien vastaiseksi. Vähäinen uni Vähäinen uni on yksi niistä arkielämän realiteeteista, johon useimmat jossain vaiheessa elämäänsä törmäävät. Nuori opiskelija voi kokea univelkaa opintojen tai ehkäpä opintoihin liittyvien puuhien vuoksi, mutta myöhemmin lapsien tulo perheeseen esittää asian huomattavan yksiselitteisesti. Kun lapsi itkee, vähintään yksi aikuinen reagoi asiaan suhteellisen välittömästi, ajan mittaan suorastaan ennakoiden. Lapsi siis muuttaa pysyvästi vanhemman elämänpiiriä ja näkökulmaa (mindset), josta käsin aikuinen asioita tarkastelee. Samanaikaisesti vanhempi törmää käsittämättömän tuntuisiin ongelmiin, joihin mikään aiemmin tunnettu ratkaisumalli ei tuntuisi toimivan. Ensimmäinen lapsi muutti perheen arkea vaivihkaa. Äiti hoiti lapsen ja arjen samalla kun itse kävin henkisen taistelun valinnoista työelämässä. Lopulta vähemmän viikottaista stressiä aihettava ja samalla erästä toista unelmaa toteuttava työ antoi mahdollisuuden keskittyä paremmin perheeseen. Pienillä lapsilla kyvykkyys arvostaa toisen ihmisen toiveita, uskomuksia, ja mielentiloja on vielä kehittymässä [3], ja näin ollen vanhempi joutuu kohtaamaan erikoisia tilanteita, kun lapsen ehdottomissa vaatimuksissa ei olekaan neuvotteluvaraa. Toinen ristiriita syntyy aikuisen tutkiessa omia vaikuttimiaan suhteessa lapseen, puolisoon, ystäviin, työhön, harrastuksiin, ja niin edelleen. Ristiriidat esittävät vanhemmalle haasteen, tilaisuuden kasvaa ja ottaa aikuisen vastuu. Vastuun ottamiseen sisältyy myös vaikeus haastaa luontainen ja totuttu tapa hoitaa asioita yksi kerrallaan. Suorituksen vaikeutta lisää kahden aikuisen yhtäaikainen kasvaminen vastuuseen, ja perheen yhteisten arvojen etsiminen vanhempien keskinäisen suhteen osatekijöistä. Vanhemman lapsen uhmaiät ja itkupotkuraivarit ovat selvästi kasvattaneet tilanteenhallintakompetenssiani eli kykyä hahmottaa systeemin eri tasoja. Joskin olen huomannut tilanteenhallinnan olevan enemmän kuin kahdesti vaikeampaa nyt kun toinen lapsi lähestyy kahden vuoden uhmaikää. Lapsilla on läheinen suhde toisiinsa, ja erityisesti väsymys tai muu suru siirtyy hyvin nopeasti lapsesta toiseen samalla kun tilanteenhallinnan vaikeuste kasvaa eksponentiaalisesti.
Välittämisen logiikka Välittämisen logiikka ja tapa hahmottaa maailmaa nousee siis esiin kun tutkimme vastuuta ja aikuisen roolia perheessä. Esa Saarinen määrittelee yhdeksi välittämisen tavaksi hahmottaa maailmaa mahdollisuuksien näkökulmasta. Mahdolliset tulevaisuudet ja niiden osat eivät ole keskenään vertailukelpoisia ja näin ollen insinöörimäinen priorisointi ei valitettavasti onnistu. Sen sijaan asioiden suhteita voidaan analysoida ja tehdä niiden perusteella (intuitiivisia) päätelmiä parhaaseen tulokseen johtavasta toiminnasta. Tämän lisäksi tiedämme, että yksilön toiminta on tehokkainta positiivisesti virittyneenä [4]. Siten suhteiden, merkitysten ja arvojen perustalle rakentuva arkinen elämä toimii paremmin, jos vanhempien keskinäinen arvonanto on osa perheen välittämisen logiikkaa. Nuorempi lapsemme syntyi 30 viikon ikäisenä keskosena vaimoni sairastuessa vakavasti. Luultavasti juuri tuolloin alkoi välittämisen logiikkani käytännön harjoittelu, kun vaimoni oli Naistenklinikalla, keskonen Kätilöopistolla ja vanhempi lapsi isovanhempien hoidossa. Kurssisuoritus ei siis tapahdu tyhjiössä vaan jossakin vapaasti määritellyssä tilanteessa, kuten ylempänä esitetty unelman ja perhetilanteen rajaama tilanne. Mielenkiintoiseksi tarkastelun tekee asioiden yhdistäminen toisiinsa, eli termi ja. Matemaattisen tarkka yhdistäminen ja tilanteen looginen analysointi vaatisi kuitenkin yhden yksiselitteisen unelman olemassaolon ja määrittelyn. Lisäksi vähäinen uni ja siihen liittyvät reunaehdot ovat aivan liian epäselvät varsinaista analyysiä varten. Tarkastelun ydin ei kuitenkaan ole kyseisten reunaehtojen määrittely vaan sen huomaaminen, että useimmissa tapauksissa toisiinsa verrattavat tai kytkettävät asiat ovat huonosti määriteltävissä. Siitä huolimatta asiat ovat saman elämän osia, suhteessa toisiinsa. Vaimoni hoidon edetessä ja lapsen toipuessa keskoisuudesta huomasimme kotimme muuttuneen radikaalisti. Isovanhemmat pyörittivät käytännön arkea, ja minun roolikseni muodostui pitää kokonaisuus kasassa. Yksilön päätöksenteon kannalta on oleellista kyetä hahmottamaan vaihtoehtoisia tulevaisuuksia ja niiden merkityksiä kokonaisuuden kannalta. Avaintekijöitä vaihtoehtoisten tulevaisuuksien kannalta ovat henkilön näkökulma ja arvot, joihin hän uskoo. Toiseksi, keskeisiä ovat myös taustavoimat: kuka tai mikä kulkee mukana yksilön toimiessa? Kolmas tärkeä asia on aikaperspektiivin hahmottaminen, oleellisen erottaminen epäoleellisesta. Neljänneksi on tärkeää hahmottaa kielteisen tai myönteisen päätöksen pitkäaikainen vaikutus (the long tail). Lopulta tuli myöskin hetki, jolloin tukiverkostoa voitiin varovasti purkaa, ja aloimme hiljalleen ymmärtää tapahtunutta ja pitkäaikaisia vaikutuksia. Systeemiäly Älykkyyttä ja lahjakkuutta tutkittaessa on huomattu, että huippuosaaminen vaatii lähes poikkeuksetta vähintäänkin 10 vuoden aktiivisen panostamisen aiheeseen [2]. Tutkijat olivat yllättyneitä, kun he poikkeuksellista lahjakkuutta etsiessään törmäsivätkin poikkeuksellisiin olosuhteisiin; erityisen positiiviseen kannustukseen ja mentorointiin kriittisten kasvuvaiheiden aikana. Eri alojen mestareiden yhdistäväksi tekijäksi tutkijat löysivät kyvyn jäsentää oman alan informaatiorakenteen kokonaisuuksia laaja-alaisesti. Edelleen huomattiin erityinen kyky erotella oleellinen informaatio muuttuvassa tilanteessa ja tallettaa se myöhempää käyttöä varten. Kaikki tämä yhdessä mahdollistaa monimutkaisiin kytköksiin perustuvan intuitiivisen ajattelun.
On selvää, mutta siltikin hämmentävää, miten nopeasti unelmat ja suunnitelmat voidaan parkkeerata odottamaan sopivaa hetkeä, jos radikaali tilanne sitä aidosti vaatii. Älykästä on siis ainakin laaja-alainen informaatiorakenteiden yhdistely ja osien välisten suhteiden hahmottaminen. Perinteinen älykkyyskäsitys ei kuitenkaan riitä kun haluamme tehdä kokonaisuuden (esim perhe tai työyhteistö) kannalta parhaan mahdollisen päätöksen. Tällöin tarkasteluun otetaan myös arvot, taustavoimat, aikajana, pitkäaikaisvaikutukset, ja muut ihmiset. Näin syntyvä systeemiälykäs päätöksenteko vaatii erityistä harjaantumista useiden parametriensa vuoksi. Harjaantumisen ja jatkuvan kehittymisen apuna voi toimia esim mentorointi ja myöhemmin vaikkapa oma ns. majakka-mielikuva, josta käsin voi hakea toisen perspektiivin. On oikeastaan kummallista, että kaikista maailman hetkistä suoritan opintoja juuri silloin kun perheessä on kaksi pientä lasta ja vaimoni on osin invalidisoitunut pitkälle edenneen syövän vaurioitettua keuhkoja. Osoittaa myös hyvin suurta rakkautta tukea opintojani tilanteessa, jossa perheemme tilanne on vielä keskeneräinen. Kokonaisuuden kannalta on siis älykästä tehdä päätös, joka toisaalta hyväksyy tilanteen sellaisena kuin se on, ja toisaalta hahmottaa parhaan mahdollisen vaihtoehtoisen tulevaisuuden. Samaan aikaan on kuitenkin pyrittävä päätökseen, joka on kestävällä pohjalla, eli päätös ei pyri siirtämään kohtuuttomasti kuormaa tulevaisuuteen ja toteutus on laadukas. Jotta ratkaisu olisi kestävällä pohjalla, sen pitää olla myös taustajoukkojen hyväksymä, olipa taustajoukko sitten perhe, työpaikka tai Hänen Majesteettinsa Salainen palvelu. James Bond 007 -filosofiaa mukaillen: on huomattava myös pitkän hännän vaikutus, ja se mahdollisuus, että todellinen tehtävä selviää vasta myöhemmin Bahamalla. Hyväksyn siis tilanteen. Selvitän opintoasiat työnantajan kanssa, varmistan taustajoukkojen tuen, ja laadin suunnitelman. Mutta onko opintojen tuomasta ilosta perheelle enemmän haittaa kuin hyötyä? Uskomukseni on, että valitsemalla kurssit huolella ja mitoittamalla työmäärä oikein voidaan kokonaisvaikutus pitää positiivisena. Versio X Systeemiälykäs ajattelu tapa siis johdattaa meidät analysoimaan vaihtoehtoisia tulevaisuuksia ja valitsemaan niistä kokonaisuuden kannalta sopivamman. Tämän lisäksi on huomattava oman itsen vaikutus päätöksen tekoon, esimerkiksi millainen oletamme itsen olevan tällä hetkellä tai jossakin vaihtoehtoisista tulevaisuuksista. Analysointi tässä hetkessä ja itsen projisointi vaihtoehtoisiin tulevaisuuksiin tapahtuvat eritavoin [3] ja näin ollen itsen hahmottaminen tulevaisuuden tilanteessa on hyvin hankalaa. Kehitysajattelun näkökulmasta on kuitenkin tärkeää nähdä eri mahdollisuudet ja toimia järjestelmällisesti kohti toivottua tilaa. Koitan siis hahmottaa itsestäni version X, joka on diplomi-insinööri, onnellisen perheen vastuullinen isä, jolla työhön, harrastuksiin, ja kotiin kohdistuvat unelmat ovat tasapainossa. Ja joka toisinaan sallii itselleen piipullisen hyvää tupakkaa. Lopuksi Kurssi toimi erinomaisesti tehtävässään ja oikeastaan ylitti odotukset tarjoamalla erittäin aiheellista tietoa sekä perhetilanteen että työelämän kannalta. Oman työni kannalta erityisen käyttökelpoisia faktoja nostetaan esiin seuraavissa artikkeleissa: positiivisuuden vaikutuksesta [4], John D Gottmanin 5:1 suhdeluku posiviivisten ja negatiivisten asioiden välilllä, sekä erityisesti Losadan tulokset huipputiimien toimintatavoista [6]. Erityisesti mieleeni jäi myös mielikuva Kirsti Paakkasesta mittaamassa hameenhelmaa. Luultavasti miellänkin jatkossa etulinjasta johtamisen hameenhelmajohtamiseksi.
Viitteet [1] Soveltavan filosofian luova räjähdysvoima, Esa Saarinen, Niin & Näin, no. 36, 2003. http://www.sal.tkk.fi/opinnot/mat-2.1197/k2010/esa_saarinen_- _soveltavan_filosofian_luova_rajahdysvoima_-_nn_1_2003.pdf [2] How to be a genius, David Dobbs, New Scientist, 15 Sept. 2006. http://www.newscientist.com/channel/being-human/mg19125691.300-how-to-be-agenius.html [3] How we see ourselves and how we see others, Emily Pronin, Science, vol. 320, 30 May 2008. http://weblamp.princeton.edu/~psych/psychology/research/pronin/pubs/2008%20self%20an d%20other.pdf [4] The value of positive emotions, Barbara L. Fredrickson, 2003 http://www.unc.edu/peplab/publications/value.pdf [5] John D Gottman, http://positivepsychologynews.com/news/amanda-horne/200911034418 [6] Losada, Marcial, and Emily Heaphy. 2004. The Role of Positivity and Connectivity in the Performance of Business Teams: A Nonlinear Dynamics Model. American Behavioral Scientist 47, no. 6: 740 (kalvo 18) http://mattselker.org/documents/positive%20to%20negative%20attractors%20in%20busines s%20teams.pdf