TUTKIMUS- JA KEHITTÄMISTOIMINNASTA KÄYTÄNNÖN KUNTOUTUSTYÖN MUUTOKSEEN. Tutkimus- ja kehittämistoiminnan mallinnus. IKKU-hankkeen pohjalta kuvattuna

TUTKIMUS- JA KEHITTÄMISTOIMINNASTA KÄYTÄNNÖN KUNTOUTUSTYÖN MUUTOKSEEN Tutkimus- ja kehittämistoiminnan mallinnus IKKU-hankkeen pohjalta kuvattuna Aila Pikkarainen 2015 Jyväskylän ammattikorkeakoulu

2 Sisällys 1 JOHDANTO... 3 2 KEHITTÄMIS- JA TUTKIMUSTARPEEN TUNNISTAMINEN... 5 3 IDEASTA TUTKIMUS- JA KEHITTÄMISTOIMINNAN SUUNNITELMAAN... 9 4 TUTKIMUS- JA KEHITTÄMISTOIMINNAN TOTEUTTAMINEN... 16 4 TUTKIMUS- JA KEHITTÄMISTOIMINNAN PÄÄTTÄMINEN... 19 5 TUTKIMUS- JA KEHITTÄMISTOIMINNAN JUURRUTTAMINEN... 21 6 SUOSITUS TUTKIMUS- JA KEHITTÄMISTOIMINNAN MALLINNUKSEEN... 22 7 KIRJALLISUUTTA... 26 LIITTEET... 28 LIITE 1. MUISTILISTA TUTKIMUS- JA KEHITTÄMISTOIMINNAN ERI VAIHEIDEN ENNAKOINTIIN, SUUNNITTELUUN JA TOTEUTUKSEEN... 28

3 1 JOHDANTO Kelan viisivuotinen ikääntyneiden kuntoutujien yhteistoiminnallisen kuntoutuksen tutkimus- ja kehittämishanke (IKKU) päättyi vuoden 2013 lopussa. IKKU- hanketta edelsivät vuonna 2000 käynnistynyt ikääntyneiden kuntoutujien verkostomaisen kuntoutuksen pilottitutkimus (Karppi ym. 2003) ja vuonna 2002 käynnistynyt IKÄhanke (Hinkka & Karppi 2010). Jokainen näistä Kelan rahoittamista ja koordinoimista hankkeista toimi vuorollaan perustana seuraavalle tutkimus- ja kehittämisvaiheelle. Vuosina 2000 2001 luotiin ikääntyneiden kuntoutujien verkostomaisen kuntoutuksen malli ja vuosina 2002 2007 suoritettiin kuntoutusmallin vaikuttavuus-, prosessi- ja taloustutkimus. Viimeisimpänä toteutettu IKKU-hanke (2009 2013) keskittyi aikaisemmin saatujen tulosten pohjalta ikääntyneiden asiakkaiden kuntoutuksen konkreettiseen kuvaamiseen ja kehittämiseen, kuntoutuksen vaikuttavuuden tutkimiseen sekä tiedonkulun ja tiedon välittymisen kartoitukseen (ks. tarkemmin Pikkarainen ym. 2013). Tämä lähes viidentoista vuoden ikääntyneiden kuntoutusta koskenut Kelan tutkimusja kehittämistoiminta antaa kokonaiskuvan siitä, miten pitkäjänteistä ja monivaiheista kuntoutuksen tutkiminen ja kehittäminen on. Jokainen tutkimusvaihe tuottaa syventävää tietoa tutkittavasta ilmiöstä erilaisten tutkimuskysymysten ja niihin soveltuvien tutkimusmetodologioiden kautta. Saatujen tutkimustulosten soveltaminen eli implementointi käytäntöön on oma prosessinsa, joka vaatii kokonaisvaltaista ja suunnitelmallista panostusta. Tässä raportissa kuvataan tutkimus- ja kehittämistoiminnan eri vaiheita ja niihin liittyviä tekijöitä, jotka edistävät tai estävät laadukkaidenkin tutkimustulosten kiinnittymisen eli juurtumisen käytännön kuntoutustyöhön. Raportissa kuvataan tutkimus- ja kehittämishankkeen mallinnusta viiden perusvaiheen kautta, joita ovat

4 tutkimus- ja kehittämistoiminnan (1) tunnistamisvaihe (2) ideointi- ja suunnitteluvaihe, (3) toteuttamisvaihe, (4) päättämisen ja (5) juurruttamisen vaihe. Kaikki neljä edeltävää vaihetta on suunniteltava niin, että viimeinen eli juurruttamisen vaihe voi onnistua parhaalla mahdollisella tavalla. Liitteessä 1 esitetään muistilista jokaiseen vaiheen liittyvistä asioista. Tämä raportti on tehty osana Kelan Ammatillisten prosessien laatu ja kehittyminenhanketta 1.1. 30.6.2014 yhteistyössä Kelan henkilöstön ja Jyväskylän ammattikorkeakoulun projektitutkijan (Pikkarainen) kanssa. 1 Raporttia on muokattu ja päivitetty kevään 2015 aikana, jotta se soveltuu Kelan kuntoutuspalvelujen kehittämistoiminnan julkaisuksi (http://www.kela.fi/kehittamistoiminta_tuloksia). 1 Raportissa käytetään käsitteitä tutkimus- ja kehittämistoiminta, hanke ja projekti toistensa synonyymeina.

5 2 KEHITTÄMIS- JA TUTKIMUSTARPEEN TUNNISTAMINEN Tutkimus- ja kehittämistoiminnan tarve tai kehittämisidea syntyy pääsääntöisesti kahdesta eri lähtökohdasta eli (A) työelämästä tai (B) tutkimusmaailmasta (kuva 1). Nykyisin nämä kontekstit linkittyvät kiinteästi toisiinsa johtuen verkostomaisesta tutkimus- ja kehittämistoiminnasta, erilaisista rahoituskanavista sekä tutkimus- ja kehittämistoiminnan poliittisesta ohjauksesta (esim. Suomen Akatemian, Tekesin ja EU:n rahoitusohjelmat) Kuva 1. Vaihe 1. Kehittämis- ja tutkimustarpeen tunnistaminen. A. TYÖELÄMÄSTÄ NOUSEVA MUUTOKSEN JA/TAI KEHITTÄMISEN TARVE Kun työelämässä todetaan jokin ongelma tai muutostarve, sen taustalla voi olla nykyisen toimintatavan toimimattomuus asiakkaiden, työntekijöiden ja/tai organisaation näkökulmasta. Olemassa olevaan toimintatapaan voi myös kohdistua taloudellisia vaatimuksia, jolloin tarvitaan uudistamista esimerkiksi tehostamalla tai keskittämällä toimintaa. Kuntoutuskontekstissa uudistamista tarvitaan esimerkiksi

6 olemassa olevan toimintatavan perusteiden muuttuessa (esimerkiksi muistisairauksien uudet tutkimustulokset ja varhaisvaiheessa tapahtuva diagnosoinnin aikuistuminen) ja kuntoutusmenetelmien vanhentuessa (esimerkiksi fysioterapian sähköhoidot). Uudet asiakasryhmät ja heidän uudenlaiset kuntoutustarpeensa haastavat myös kehittämistoimintaan (esimerkiksi narkolepsia). Samanaikaisesti yhteiskunnalliset ja taloudelliset muutokset vaikuttavat kuntoutuksen rahoitukseen ja ohjeistuksiin. Työelämästä nouseva muutos- ja kehittämistarve voi liittyä kuntoutusorganisaatioissa tapahtuviin kokonaisvaltaisiin rakenteellisiin muutoksiin, mutta myös rajatumpiin sisällöllisiin ja toiminnallisiin muutoksiin, jotka koskettavat vain joitakin toimintoja tai joitakin työntekijäryhmiä. Yleensä rakenteelliset muutokset vaativat aina sisällöllisten ja menetelmällisten toimintatapojen analysointia ja uudistamista, jotka puolestaan vaikuttavat erilaisten resurssien uudelleen kohdentamiseen (henkilöstö, tilat, välineet kuntoutuksen ajoitukset ja kestot). Sosiaali- ja terveysalan valtakunnalliset, strategiset ja poliittiset muutokset vaikuttavat myös kuntoutuksen uudistamiseen niin rakenteellisesti kuin sisällöllisesti. Tästä ajankohtainen esimerkki on SOTE-uudistus. B. TUTKIMUSKONTEKSTISTA NOUSEVA TUTKIMUSTARVE Perinteisesti tieteellinen tutkimus kohdistuu tieteenalan perusilmiöiden tutkimiseen ja teorian kehittämiseen tai syventämiseen (kuva 1). Tutkimustoiminnan rinnalla puhutaan nykyisin entistä enemmän innovaatiotoiminnasta, tuotteistamisesta ja yritystoiminnasta. Tutkimusintressit voidaan jakaa tekniseen, praktiseen ja emansipatoriseen tiedonintressiin. Näitä tiedonintressejä voidaan tarkastella myös kuntoutuksen kehittämisen ja uudistamisen näkökulmasta (taulukko 1).

7 Taulukko 1. Kuntoutuksen tutkimuksen tiedonintressit (soveltaen Habermas). Tiedonintressi Tutkimuskohde Sovellusesimerkkejä kuntoutuksen tutkimuksessa Tekninen tiedonintressi liittyy empiirisanalyyttisiin tieteisiin ja työhön (esim. luonnontieteet, lääketiede). Praktinen tiedonintressi liittyy historiallishermeneuttisiin tieteisiin ja kieleen. Emansipatorinen tiedon intressi liittyy kriittisiin yhteiskuntatieteisiin ja valtaan. Tutkimus pyrkii ennustamaan ilmiöitä, ja tiedolla on instrumentaalinen, välineellinen tarkoitus. Toisin sanoen, se pyrkii varmistamaan instrumentaalisen toiminnan ( työn ) tarvitseman informaation todenperäisyyttä. Empiiris-analyyttiset tieteet perustuvat järjestelmälliseen havainnointiin tavoitteenaan luotettava, varma välitön (numeerinen) tieto ilman subjektiivisia muuttujia. Tavoitteena on inhimillisten merkitysten ymmärtäminen ja tulkinta. Tulkitsija (tutkija) pyrkii muodostamaan kommunikaatioyhteyden aineiston (tekstin) ja itsensä välille. Tavoitteena on toimintasuuntautunut ymmärrys, inter-subjektiivisuuden säilyttäminen ja laajentaminen, toisin sanoen itseymmärrykseen perustuva yhteisymmärrys (tutkittava-tutkija) Tutkimus pyrkii selvittämään yhteiskunnallisen toiminnan lainalaisuuksia ja sen ideologisia riippuvuussuhteita. Lainalaisuuksia koskevan tiedon tarkoitus on käynnistää tietoinen reflektioprosessi, ja mahdollisesti Näyttöön perustuva tutkimus Verrokki-asetelmat Vanhan tiedon/teorian sisällä toimiminen Väestötason tutkimus Puhdistetut tutkimusjoukot = kriteerit kohdejoukon määrittämiselle Käypä hoito suositukset Deduktiivinen, teorialähtöinen yhtenäistetty toimintatapa Hyvät käytännöt eli käytännössä todettu toimivuus ja käytännössä todettu näyttö Asiakaslähtöisyys Yksilökeskeisyys Arkeen soveltaminen Kohdejoukon luonnollisuus Kuntoutuskäytännön kuvaaminen ja käsitteellistäminen Induktiivinen, käytäntö- ja/tai yksilölähtöinen joustava kuntoutusprosessi Kuntoutuksen innovaatio- ja kokeilutoiminta Poliittiset ja tieteelliset valtasuhteet nykyisen toiminnan taustalla Kehittäminen ja muutos Kuntoutuksen perusteiden ja

8 osoittaa ko. lainalaisuus käyttökelvottomaksi. Emansipatorinen tiedon intressi ohjaa subjektin/tutkijan itsereflektiota ja pyrkii vapauttamaan hänet riippuvuussuhteiden vallasta. käsitteiden kriittinen tarkastelu Tapaustutkimukset ja niiden kautta löydetyt uudenlaiset toimintatavat Poikkitieteellinen toiminta ja uudenlaiset yhteistyön avaukset Tutkimus- ja kehittämishankkeen ideointivaiheessa näitä tiedonintressejä käsitellään väistämättömästi, kun pohditaan tulevaa, mahdollista yhteistyöverkostoa kuten kuka tai mikä taho voisi täydentää suunnitteluryhmää ydinosaamisellaan tai taustaorganisaatiollaan. Alkuvaiheeseen liittyy tilanteita, joissa varsinainen idean esille nostaja siirtyy syrjään, ja varsinkin jos hänen ideastaan muokkautuu jotain täysin muuta tai uutta, mitä hän on tarkoittanut tai ajattelut. Yhteisten keskustelujen edetessä verkostoon kutsutaan uusia jäseniä, siitä poistuu alkuperäisiä tai jonkun tahon toimijoita vaihdetaan toisiin saman tahon toimijoihin. Ideointivaiheessa aikaa kuluu uusien mukaan tulevien osapuolten perehdyttämiseen, mistä seuraa samojen asioiden toistuvaa läpikäymistä ja neuvottelua eri näkökulmien ja painotusten välillä. Toisaalta tämä edistää tutkimus- ja kehittämiskohteen selkiytymistä. Tässä vaiheessa alusta asti mukana olleet ideoijat ja suunnittelijat voivat turhautua asioiden etenemisen ollessa hidasta tai pysähtyessä jonkun osapuolen tiukkaan näkökulmaan tai aikatauluun. Kehittäjät voivat kokea tutkimukselliset intressit toissijaisiksi - ja tutkijat käytännön työntekijöiden kertomukset vastaavasti liian arkisiksi. Jotta ideavaiheesta päästään yhteistoiminnalliseen ja tehokkaaseen suunnitteluvaiheeseen, on näistä alkuvaiheen erilaisista näkökulmista ja myös

9 negatiivista kokemuksista keskusteltava avoimesti. Myöhemmissä tutkimus- ja kehittämistoiminnan vaiheissa ne saattavat nousta esille ja aiheuttaa kriisiytymistä. 3 IDEASTA TUTKIMUS- JA KEHITTÄMISTOIMINNAN SUUNNITELMAAN Kun tutkimus- ja kehittämistoiminnan idea syntyy, sen ympärille kootaan systemaattisesti - tai sattumanvaraisesti - erilaisia toimijoita, jotka yhdessä ryhtyvät jäsentämään ideaa ja rakentamaan sen ympärille kehittämis- ja tutkimussuunnitelmaa (kuva 2). Tässä vaiheessa tulisi erottaa toisistaan tarkoituksenmukaisella tavalla varsinainen tutkimus- ja kehittämissuunnitelma ja sitä koskeva rahoitussuunnitelma. Samalla tulisi selkeyttää kunkin toimijan roolia ja tehtäviä näiden molempien suunnitelman rakentamisessa. Toisaalta mikä tutkimuskontekstissa ja käytännön kentällä on ajankohtaista tai kiinnostavaa, ei ole välttämättä tutkimusrahoituksen näkökulmasta ole tarkoituksenmukaista ja päinvastoin. Suunnitelman rakentamisessa tarvitaan pitkäjänteisyyttä, hyvää keskusteluyhteyttä ja eri osapuolia arvostavaa johtamista. Jokaisella toimijalla tulisi olla myös taustaorganisaationsa antama selkeä valtuutus toimia suunnitelman tekovaiheessa täysivaltaisena toimijana. Tämä tarkoittaa usein, että tutkittavan ja kehitettävän ilmiön sisällön asiantuntija on eri henkilö kuin se, joka päättää konkreettisesti hankkeen käytännön toteuttamisesta esimerkiksi vastuista, resursseihin ja muista hallinnollista asioista. Erityinen riski tässä vaiheessa on, että suunnitelmaa ryhdytään muokkaamaan ja rajaamaan liikaa rahoittajan ohjeiden ja rahoituksen saamisen riskejä ennakoiden. Jos rahoituksen päähakijana on tiedeyhteisö ja rahoittajana tekninen tiedonintressi (vrt. taulukko 1), voi käytännön kehittäjätaho todeta

suunnitelman rakentuvan täysin eri suuntaan kuin mitä käytännön kehittämiseen alun perin toivottiin. 10 Kuva 2. Tutkimus- ja kehittämishankkeen suunnittelu- ja ideointivaihe Muutoksen, tutkimuksen ja kehittämistarpeen täsmentyessä selkiytyy myös se, kuka on koko hankkeen (projektin/tutkimuksen) koordinoija ja hallinnoija sekä miten muut toimijat taustaorganisaatioineen liittyvät tähän konsortioon. Jokaisella tulisi olla yhdenvertainen oikeus ja mahdollisuus valita roolinsa jo suunnitteluvaiheessa (esimerkiksi päätoimija tai tutkija, tutkimusavustaja- ja/tai sihteeri, artikkelien vastuulliset kirjoittajat rooleineen, ohjausryhmän jäsenet tehtävineen). Epäselvät roolit ja tehtävänkuvat voivat olla koko prosessin ajan hankaloittamassa sujuvaa yhteistoimintaa. Edellisessä luvussa kuvatut, erilaiset tiedonintressit painottuvat eri tavoin eri tieteenaloilla ja tutkimuskentillä erityisesti juuri suunnitteluvaiheessa. Näistä seuraa tutkimuksen ja käytännön toimijoiden erilaisia positioita eri tieteissä, mikä voi näkyä esimerkiksi tutkimuksen suunnittelun, toteutuksen ja ajoituksen ristiriitoina. Taulukossa 2 kuvataan, miten tutkimustoiminnan ja käytännön kehittämistoiminnan

11 väliset ristiriidat voivat vaikuttaa tutkimus- ja kehittämistoiminnan kaikkiin vaiheisiin. Näitä riskitekijöitä voidaan tutkimus- ja kehittämishankkeen suunnitteluvaiheessa konkreettisesti välttää käsittelemällä kaikkia teemoja avoimesti ja luottamuksellisesti kaikkien osapuolten kesken. Suunnitteluvaiheessa tulee ennakoida koko tulevaa tutkimus- ja kehittämisprosessia, jolloin jokainen osapuoli tietää roolinsa, tehtävänsä, vastuunsa ja velvollisuutensa. Konkreettisesti voidaan puhua osapuolten sitouttamisesta ja eettisesti kestävästä toiminnasta, jossa kukaan ei toimi ns. vapaamatkustajana muiden tehdessä konkreettisen työn. Tässä vaiheessa sovitaan ohjausryhmä- ja muista työryhmäkäytännöistä, talous- ja henkilöstöhallinnon toimintavoista ja rahoituksista sekä eri osapuolten oikeuksista syntyviin tuloksiin, tuotteisiin ja innovaatioihin. Lisäksi suunnitelmassa sovitaan, miten toimitaan erilaisissa ongelma- ja kriisitilanteissa sekä laaditaan riittävän kattava riskianalyysi (mikä on riski, mikä on sen todennäköisyys ja kenen/keiden vastuulla on riskin ennakointi, tunnistaminen ja hoitaminen). Suunnittelun jossakin vaiheessa on myös selkeästi rajattava, milloin verkoston kokoaminen ja uusien toimijoiden rekrytointi lopetetaan. Tässä vaiheessa päästää syvempään keskusteluun ja konkreettiseen päätöksentekoon suunnitelman sisällöistä, menetelmistä ja ajoituksista.

12 Taulukko 2. Kuntoutuksen tutkimus- ja kehittämistoiminnan suunnitteluvaiheeseen ja sen kautta koko prosessiin liittyvät mahdolliset ristiriidat esimerkkeineen. Prosessin eri vaiheet ja teemat Tiedonintressi mihin pyritään? Idean kuvaaminen /rajaaminen Tutkimuskohteen rajaaminen ja määrittely Rahoitukseen liittyvät asiat Taustaorganisaatioiden Tutkimusnäkökulma (tutkijat/tutkimusorganisaatiot) Tekninen tiedonintressi, tieteellisesti ja tutkimuksellisesti korkeatasoinen aineisto, analyysit ja tulokset, ensisijaisesti tieteen kriteerein määritelty prosessi Tutkittava ilmiö operationaalistetaan tarkasti ja rajataan selkeästi, josta voidaan koota korkeatasoinen, riittävän suuri tutkimusaineisto. Teoreettinen ja tieteellinen taustatyö sekä käsiteanalyysit korostuvat, tarkat sisäänottokriteerit, poissulkukriteerit ja tutkimusprotokolla. Akateemiset rahoituskanavat, tutkimuksen tekemisen rahoittaminen, julkaisujen tekeminen ja kongresseihin osallistuminen ja sitä kautta ensisijaisesti tieteellisen uran edistäminen Tutkijan akateeminen vapaus, itsenäisyys ja päätösvalta omassa tutkimuksessa, tuettu talous- ja Kehittämisnäkökulma (kehittäjät/käytännön organisaatiot) Soveltava, praktinen, käytännönläheinen lähestymistapa, tavoitteena käytännön konkreettinen muuttaminen ja kehittäminen, jolloin kehittämistyön tutkimusprosessia ei nähdä yhtä tiukasti kuin tiedeyhteisössä. Käytännönläheiset kehittämiskysymykset ja prosessit, joihin halutaan käytännönläheisiä vastauksia ja suuntaviivoja. Käytännönläheinen intressi tarkastella tutkittavaa ilmiötä ja sen eri puolia (todelliset asiakkaat todellisine asioineen). Käsitteiden käytännönläheisyys ja ajoittain myös niukkuus. Työelämän kehittämiseen liittyvät rahoituskanavat, konkreettinen kuntoutustyö ja kehittämistyö linkittyvät yhteen, rahoituksen jakautuminen monille tasoille organisaatiossa (hallinnointi, johto, käytännön toimijat) Pirstaleinen, moniportainen hallinto, eri asioissa eri esimiehiä ja vastuut erilaisia eri organisaatioissa, mistä

13 johtamiseen ja hallintoon liittyvät asiat Ajoitukseen liittyvät asiat Tutkimusmetodologiaan liittyvät valinnat (aineiston analyysi) Tulosten kuvaaminen ja jakaminen Tuloksien soveltaminen henkilöstöhallinto, jos tutkimus toteutuu tiedeyhteisössä/tutkimuslaitoksessa Tutkimussuunnitelman tekeminen vie aikaa ja sitä arvioidaan tieteen kriteereillä, päätösprosessien ajoitukset ja toimintavuoden ajoitukset ovat erilaisia kuin käytännön organisaatioissa, aineistojen kerääminen, aineiston analyysit ja tulosten kuvaukset vievät aikaa, tulokset ja tieto on julkista vasta tieteellisten julkaisuprosessien jälkeen. Aineistoja analysoidaan tilastotieteellisten menetelmien avulla, tutkimusaineistoa muokataan menetelmiin soveltuviksi, aineistoa pilkotaan ja puhdistetaan sekä manipuloidaan. Tutkijat ovat etäällä tutkittavista. Tulokset kuvataan tilastollisin menetelmin ja tunnusluvuin, tulokset analysoidaan usein eri menetelmillä, tulokset julkaistaan tieteellisten kriteerien mukaisesti Soveltaminen saattaa jäädä jatkotutkimusaiheiden mainitsemiseksi, käytäntöön tehtävät suositukset seuraa johtamisen epäselvyyttä ja ristiriitoja, kuka päättää hanketyön mistäkin osasta Nopeampi kehittämistyön käynnistämiskulttuuri, hyötyä halutaan nopeasti, päätöksenteko ja toimintavuosi ajoitukseltaan erilainen kuin tutkimus- ja tiedeorganisaatioissa, rahoitusten/hankkeiden ajoitus ei ole sopivassa suhteessa toimintavuoteen ja organisaation kokonaistoimintaan, tulokset tulevat liian myöhään tai epäedullisiin ajankohtiin kehittämisinnon näkökulmasta Analyysit eivät ole keskeinen osa kehittämistoimintaa, analyyseista halutaan ymmärtää konkreettiset pääsuuntaviivat. Tutkittavat ovat lähellä kehittäjiä, osa heidän työtään. Konkreettiset ja kuvailevat tulokset ovat hyödyllisempiä kuin tilastolliset tunnusluvut. Tiukan tieteellisen näkökulman mukaan vähemmän arvostettu lähestymistapa, luotettavuus ja vaikuttavuus epävarmaa. Tieteelliset tulokset on käytännön työssä vaikeasti tulkittavia, ja niiden soveltaminen on haasteellista

14 (implementointi) Tiedottaminen ja julkaisutoiminta Aineistojen ja tulosten omistusoikeudet Ohjausryhmän jäsenet ja työt Eettiset ohjeet ovat varovaisia, viitteellisiä ja sisältävät monia ehtoja ennen kuin niitä voidaan soveltaa. Yleistettävyystasolla suuret suuntaviivat saadaan selville, ei useinkaan yksittäisissä tilanteissa sovellettavissa suoraan. Tutkija toimii julkaisijana, ohjaajien ja muiden kirjoittajien mukana oleminen ohjattua ja säännösteltyä, kirjoittaminen on oleellinen osa tutkijan työtä ja siihen on aikaa ja mahdollisuuksia, luennointi, seminaarit ja kongressit ovat osa tutkijan työtä Omistusoikeudet ja käyttöoikeudet sovitaan aina hankkeen suunnitteluvaiheessa ja rahoittajien ohjeiden mukaan. Aineistoja halutaan käyttää usein myös varsinaisen tutkimus- ja kehityshankkeen jälkeen. Ohjausryhmään valitaan edustajat tieteellisin meriittien, tutkimusosaamisen ja/tai sisältöasiantuntijuuden mukaan. Tarkkaan määritellyt eettiset tutkimustyön periaatteet ja lupakäytännöt. Tutkimustyön ohjeistus on suoraan käytännön työhön, toisaalta tiukimmat näyttöön perustuvat tutkimustulokset antavat selkeitä ohjeita hyviin kuntoutuskäytäntöihin, käytännössä muutos on kuitenkin usein hidasta ja riippuvaista yleisistä ohjeista ja säännöksistä mutta myös johtamiskäytännöistä. Käytännön työssä kirjoittamista ei nähdä ydintehtävänä, siihen ei ole aikaa tai resursseja, joten suunnitteluvaiheessa tulee varata aikaa ja resursseja myös kirjoittamiseen ja julkaisutyöhön sekä luennointiin ja seminaareihin. Kongresseihin varataan aikaa ja resursseja vain harkitusti. Käytännön kuntoutustyön kehittämisessä omat käytännöt ja kulttuuri aineistojen ja tulosten omistuksesta ja/tai käytöstä. Ohjausryhmään valitaan usein hallinnollisen aseman mukaan eli kehittäjien ja toteuttajien esimies. Tutkittavien tietosuojasta on tiukat eettiset ohjeet. Henkilöstön oikeudet ja velvollisuudet on määritelty

15 ensisijaista, käytännön eettiset periaatteet voivat olla välillisiä. usein vain kuntoutustyön osalta. Eri organisaatioissa on erilaisia käytäntöjä.

16 Kuva 3. Suunnitteluvaiheeseen liittyviä konkreettisia kysymyksiä ja keskusteltavia teemoja. Kuvassa 3 esitetään muutamia konkreettisia kysymyksiä, jotka tulee yhdessä keskustellen käydä läpi tutkimus- ja kehittämishankkeen suunnitteluvaiheessa. Tässä vaiheessa tulee suunnitella myös hankkeen prosessi- ja päättöarviointi, jotta se voidaan toteuttaa asianmukaisesti. Pitkissä hankkeissa tulee suunnitella myös henkilöstön koulutukset, työnohjaukset ja kehityskeskustelut koko hankkeen ajaksi, ja myös niin, että eri taustaorganisaatioiden toimintatavat eivät ole ristiriidassa keskenään ja aiheuta epäoikeudenmukaisuuden tai eriarvoisuuden tunnetta hankeorganisaation sisällä. 4 TUTKIMUS- JA KEHITTÄMISTOIMINNAN TOTEUTTAMINEN Tutkimus- ja kehittämistoiminnan suurin työmäärä painottuu toteutusvaiheen alkuun, jolloin eri toimijoilla on vielä epävarmuutta kokonaisuuden ja sen osien toteutuksesta ja käytännön järjestelyistä. Alkuvaiheeseen tulee kiinnittää erityistä huomiota, jotta

17 tutkimusprosessi, kehittämisprosessi, tiedottaminen ja muiden eri prosessien käynnistyminen, yhteensovittaminen ja eteneminen onnistuvat parhaalla mahdollisella tavalla. Toteutusvaihetta voidaan vahvistaa käynnistämällä se yhteisellä koulutus- ja perehdytyskokonaisuudella, jossa eri toimijat pääsevät rauhassa tutustumaan tulevaan tutkimus- ja kehittämisprosessiin, voivat esittää kysymyksiä ja tarkentaa omia roolejaan ja tehtäviään. Lisäksi toteutusvaiheeseen voidaan liittää mentorointia kuten konkreettista, paikan päällä tapahtuvaa reflektiivistä ohjausta ja keskustelua, etä- ja mobiilimentorointia). (Kuva 4) Toteutusvaihetta tehostavat myös yhteiset erilaiset työkokoukset, väliseminaarit ja väliarvioinnit. Näitä tulisi järjestää eri kokoonpanoilla, ja niin, että eri toimijat voivat toimia niissä yhdenvertaisesti niin järjestäjinä ja toteuttajina kuin osallistujina. Perinteisesti projektipäällikkö (tutkimusjohtaja) vastaa kokonaisuuden hallinnasta, prosessien ohjauksesta ja etenemisen koordinoinnista. Jos tehtävään valitulla tai määrätyllä henkilöllä ei ole käsitystä kokonaisuudesta tai hän on liian kiireinen, voi jokainen prosessi käynnistyä ja edetä ilman tarkoituksenmukaista kokonaisuuden hallintaa. Vastuullisen henkilön tulisi myös huolehtia kaikkien eri prosessien yhdenvertaisesta johtamisesta ja arvostamisesta niin, että tutkimusosio ja kehittämistyö voivat toteutua parhaalla mahdollisella tavalla. Vastuullisen johtajan valitseminen suunnitteluvaiheen työryhmästä on yleinen käytäntö, jolloin johtaja tuntee hankkeen alkuvaiheet ja niissä käydyt keskustelut sekä erilaisten valintojen ja päätösten taustat. Toisaalta ulkopuolisella, vasta toteutusvaiheessa mukaan tulleella johtajalla voi olla uusia ideoita ja näkökulmia, jotka edistävät toteutusvaiheen hyvää etenemistä. Ideointi- ja suunnitteluvaiheen muistiot ja päätökset tuleekin kirjata niin, että hankkeen ulkopuolelta tulevat työtekijät pystyvät perehtymään riittävän hyvin ja tarkasti hankkeen taustaan ja sen eri vaiheisiin päätöksineen.

18 Kuva 4. Tutkimus- ja kehittämishankkeen toteuttamisvaihe ja siihen vaikuttavat edelliset vaiheet ja taustatekijät. Periaatteessa tutkimus- ja kehittämiskokonaisuuden tai sen osioiden vastuuttaminen yhdelle työn tekijälle on hyvin riskialtista. Tulevaisuudessa tulisi harkita monitoimijaisissa tutkimus- ja kehittämishankkeissa työparina johtamista ja myös kaikkien eri osien toteuttamista työpareina. Työparin osapuolet edustaisivat eri organisaatioita ja eri tulokulmia läpi hankkeen toteutusprosessin. Samalla yhteinen oppiminen vahvistuu, kehittämistoiminta tehostuu ja myös henkilöstön jaksaminen hektisessä tutkimus- ja kehittämistoiminnassa paranee. Toteuttamisvaiheen erityisen tärkeä osa-alue on ajankohtainen ja riittävän laaja tiedottaminen. Tiedottamissuunnitelma tulee olla realistinen, tasapuolinen ja vastuutettu selkeästi eri osapuolille. Tiedottamiseen liittyy erityisiä eettisiä periaatteita, jotka koskevat jokaisen toimijan omaa toimintaa, toimintaa suhteessa omaan taustaorganisaatioon, toimintaa eri toimijoiden kanssa ja myös suhteessa heidän taustaorganisaatioihinsa. Erityisesti rahoittajan edustajien roolia tulee pohtia, miten se vaikuttaa tutkimus- ja kehittämistoiminnan luottavuuteen ja uskottavuuteen sekä tutkimustoiminnan sitoutumattomuuteen.

19 Toteutusvaiheeseen liittyy myös jatkuva arviointi tai ns. prosessiarviointi, joka auttaa hallitsemaan monitoimijaista ja monipolvista hankekokonaisuutta. Jos ohjausryhmän toiminta on sovittu selkeästi hankkeen alussa, tukee ohjausryhmän toiminta tarkoituksenmukaista hankkeen hallintaa ja toteutuksen arviointia. Arvioinnin tulee kohdistua sovitusti niin hankkeen sisäiseen kuin ulkoiseen arviointiin. Pitkissä tutkimus- ja kehittämishankeissa tapahtuu usein väsymistä esimerkiksi erilaisten tutkimusaineistojen kokoamiseen tai jatkuvaan kehittämistoimintaan. Hankeuupumista voidaan estää tunnistamalla uupumisvaiheet, keskustelemalla avoimesti väsymyksestä, järjestämällä palkitsemis- ja virkistystapahtumia sekä toteuttamalla työnohjausta, työn kiertoa ja tehtävien uudelleen määrittämistä. 4 TUTKIMUS- JA KEHITTÄMISTOIMINNAN PÄÄTTÄMINEN Erityisesti pitkien hankkeiden päättäminen vaatii hyvää suunnittelua (kuva 5). Päättövaiheiseen liittyy paljon kiireistä hanketyötä (esim. raportoinnit, päättöseminaarit, taloushallinnon hoitaminen, työsuhteiden päättyminen) mutta myös kuormittavaa tunnetyötä (esim. verkoston hajoaminen, oman työnsuhteen päättyminen, arviointien ja palautteiden käsitteleminen). Kuva 5. Tutkimus- ja kehittämisprosessin päättämis- ja juurrutusvaiheet (implementointi).

20 Usein päättövaiheen rinnalla käynnistyvät jo uusien hankkeiden ja tutkimusten suunnittelut, jolloin päättövaihe voi jäädä kokonaan henkilöstötasolla tai tunnetasolla käsittelemättä tai sen tehdään ikään kuin siinä sivussa, epävirallisesti. Parhaimmillaan tässä vaiheessa palataan alkuvaiheeseen ja arvioidaan, mistä aloitettiin, millainen prosessi oli kokonaisuutena ja mihin päädyttiin. Tärkeää olisi myös suorittaa hankkeen riskianalyysi (toteutuneet ja hoidetut riskit, yllätyksenä tulleet riskit) ja myös konkreettinen hyötyanalyysi mahdollisimman kattavasti (hyödyt eri toimijoille yksilö-, yksikkö-/tiimi- ja organisaatiotasolla). Päättämiseen liittyy myös hankkeen aikaisten onnistumisten ja kriisien käsittelyä, jossa hanketoimijat voivat antaa palautetta toisilleen ja ottaa vastaan palautetta toisiltaan. Työhyvinvointiin ja jaksamiseen vaikuttavat ne kokemukset ja tunteet, jotka saadaan tehdyn työn yhdessä loppuun saattamisesta. Hankkeen päättäminen sisältää tuloksista tiedottamista ja tulosten konkreettista levittämistä. Varsinainen tulosten juurruttaminen ja soveltaminen käytäntöön voi jäädä kaikessa kiireessä heikoksi tai ikään kuin kaikkien eri tahojen tehtäväksi ilman tarkempaa suunnittelua tai konkretisointia, mitä se parhaimmillaan ja tehokkaimmillaan voi olla.

21 Samalla voi syntyä kilpailua tai epätietoisuutta, kenen vastuulla tai millä etuoikeudella tiedottamista tehdään. 5 TUTKIMUS- JA KEHITTÄMISTOIMINNAN JUURRUTTAMINEN Tutkimus- ja kehittämishankkeeseen tulee suunnitella konkreettisesti myös tulosten juurruttamis- tai kehittämistoiminnan implementointivaihe. Mikäli tämä vaihe ei toteudu varsinaisen hankkeen puitteissa, siihen tulee varata jatkoaikaa tai jopa erillinen implementointihanke. Kuva 6. Tutkimus- ja kehittämistoiminnan integraatio (soveltaen Toikko & Rantanen 2009). Taitavat tutkijat ja/tai innovatiiviset kehittäjät voivat olla myös osaavia implementoijia. Implementointiin tarvitaan kuitenkin hyvää ja ajankohtaista työelämän tuntemusta ja organisaatioiden omaa panostusta sekä halua ja sitoutumista muutokseen. Esimerkiksi IKKU-hankkeessa implementointia edisti monitoimijaisen hankkeen eri toimijoiden vahva yhteistyö. Käytännön toimijat muodostivat käytännön asiantuntijoina kehittäjäverkoston, jonka yhteistyökumppaneina tutkijat toimivat (kuva 6). IKKU-hankkeen tutkijat pyrkivät avoimeen, yhdenvertaiseen toimintaan eivätkä eristäneet omaa työtään kehittämistyöstä.

22 Samalla kun työyhteisöt olivat kehittäjäkumppaneita tutkijoiden kanssa, he tulivat tietoisemmaksi tutkimustoiminnan merkityksestä osana kehittämistoimintaa. Juurruttamistyössä on erilaisia kerroksia ja foorumeita, joilla juurruttamisen menetelmät ovat erilaisia. Päättäjien, johdon ja käytännön työntekijöiden tiedontarve on jokaisessa ryhmässä erilainen. Lisäksi tutkimuksen kohteena olevien asiakasryhmien tulee saada yhdenvertaisesta, mutta samalla omiin tarpeisiin kohentuvaa tietoa kehittämis- ja tutkimustoiminnan tuloksista varsinaisten organisaatioiden ja työntekijöiden rinnalla. Juurruttamisvaiheessa tarvitaan selkeitä toimintasuunnitelmia, riittävää rahoitusta ja erilaisia toimintakenttiä, jotta tulokset leviävät mahdollisimman laajasti ja ajankohtaisesti. Juurruttamisvaiheessa voidaan samalla hahmottaa uusia kehittämis- ja tutkimuskohteita, jolloin päästään vielä vahvistamaan käynnistynyttä kehittämisprosessia. Juurruttamisessa tulee huomioida myös eettiset näkökulmat, jotta tulokset tuottavat innostusta ja motivaatiota käytäntöjen muuttamiseen. Juurruttaminen ei onnistu, jos uudistamisen vaatimuksissa asetutaan ns. isäntä/emäntä/opettaja rooliin, ylhäältä päin neuvomaan, miten asioiden tulisi olla. Jos uudella tiedolla tuotetaan kuulijoille syyllisyyttä, aliarvioimista tai muita negatiivia tunteita, ei muutos käynnisty. 6 SUOSITUS TUTKIMUS- JA KEHITTÄMISTOIMINNAN MALLINNUKSEEN Kehittämis- ja tutkimustoimintaan osallistuu monia toimijoita, joiden roolit ja tehtävät vaihtelevat hanketoiminnan eri vaiheissa. Seuraavaksi esitetään, miten monitoimijaisen kehittämis- ja tutkimustoiminnan hyvää implementointia voidaan kuvata soveltaen Nevalaisen ja Harran (2007) implementointimallia (kuva 7). Kuvaan on lisätty edellä kuvatut hanketoiminnan viisi vaihetta ja niitä tukevat toimenpiteet.

23 Hyvä implementointi eli käytännön kehittämistoiminnan juurruttaminen vakiintuneeksi käytännöksi vaatii kaikkien eri toimijoiden sitoutumista eri organisaatioissa ja niiden eri tasoilla. Tämä tarkoittaa myös sitä, että tutkijoiden ja rahoittajien toiminta on muutoksen suunnassa toimimista ja suuntautuu omasta perustyöstä kehittämistoimintaan koko hankkeen ajan. Ennen tutkimus- ja kehittämishankkeen alkamista tulevasta tutkimus- ja kehittämistoiminnasta tiedottamisen tulisi olla riittävän avointa ja laajaa. Kehittäjien ja arjen toimijoiden tulisi kokea olevansa osa kehittämistoiminnan ideointia ja suunnittelua 2, mikä puolestaan edistää heidän sitoutumistaan pitkäkestoiseen tutkimus- ja kehittämisprosessiin sen kaikissa vaiheissa. Eri osapuolten erilaisten tarpeiden kuuleminen ja niistä yhteistyössä lopullisen suunnitelman laatiminen sitouttaa myös kaikki yhteiseen päämäärään ja edistää hyvää toteuttamisvaihetta. Kuva 7. Hyvän implementoinnin malli (soveltaen Nevalainen & Harra 2007) 2 Haasteena voi olla hankintalainsäädäntö ohjeineen. Kelan työseminaarit antavat mahdollisuuden kaikille palveluntuottajille osallistua myös kehittämis- ja uudistamistoimintaa (vrt. myös palveluntuottajien mahdollisuus antaa palautetta ja uudistuneet auditointikäytännöt).

24 Toteutusvaiheessa tulee mahdollistaa kaikkien osapuolten muutoksessa mukana oleminen ja yhteinen oppiminen. Erityiset monitoimijaiset hankkeet (tutkijat, kehittäjät, käytännön työntekijät ja itse tutkittavat) mahdollistavat toisilta oppimisen, yhdessä oppimisen ja oivaltavan oppimisen aivan uudenlaisella tavalla. Erityisesti yli alojen ja organisaatioiden menevä toiminta (vertais- ja kollegamentorointi, yli organisaatioiden toteutuva konsultaatio, monialaiset fokusryhmät, työparitoiminta) vahvistavat toimijoiden yksilöllistä ja yhteistä ammatillisuutta, mikä edistää suoraan monialaisen ja ammatillisen työn kehittymistä ja aitoa toteutumista. Näkemällä toisten työtä ja perehtymällä heidän työorientaatioihinsa, myös oma työ alkaa näyttäytymään uudella tavalla. Hankkeiden lopussa ei saisi unohtaa hyvää päättämisvaihetta, jossa voidaan vielä analysoida mennyttä prosessia, mutta ennen kaikkea tukea kehittämisen jatkumista ja vauhdittaa usein jo laantumassa olevaa innostusta 3. Juurruttamisvaihe painottuu useimmiten kehittämis- ja tutkimushankkeen jälkeiseen aikaan. Kun tutkijat ja kehittäjät ovat poistuneet kentältä, loppuraportit on julkaistu ja päätösseminaarit pidetty, vedetään työelämässä henkeä. Tässä vaiheessa vaarana on palaaminen entiseen toimintatapaan eli liukuminen asteittain vanhoihin rutiineihin. Tätä voidaan estää käynnistämällä juurruttamisprosessi hyvissä ajoin ennen hankkeen päättymistä ja sopimalla konkreettisestä seurannasta joko tutkijoiden työnä tai organisaation omana toimintana 4. Tähän tarvitaan tukea ja apua, jotta kukin organisaatio löytää oman tavan ottaa vastuuta kehittämistyön jatkamisesta ja muutoksen juurruttamisesta. Jos organisaation johto on ollut mukana seuraamassa tutkimus- ja kehittämistoimintaa, he myös näkevät tapahtuneet muutokset eli mihin aikaa vieneet 3 IKKU-hankkeessa viimeisissä fokusryhmissä arvioitiin asetettujen tavoitteiden saavuttamista, asetettiin uusia tavoitteita, kehiteltiin uusia tuotteita syntyneiden verkostojen kesken jne. Lisäksi kaikille kuntoutujille/tutkittaville lähetettiin henkilökohtaiset kirjeet hankkeen tuloksista ja kannustettiin omaehtoiseen aktiiviseen toimintaa yhdessä ja oman kuntoutuja ryhmän kanssa. 4 IKKU-hankkeessa erityisesti mentorohjattu työparitoiminta mahdollisti yhdessä kehittämisen ja innostumisen, jota tuki esimiesten ja moniammatillisen työryhmän toiminta.

25 prosessit ja käytetyt resurssit ovat johtaneet. Samalla he pystyvät ennakoimaan tulevia hyötyjä, vaikka hankkeen päättyessä kehittämiseen saatu suora taloudellinen hyöty eli hanke- ja kehittämisrahoitus lakkaa. LOPUKSI Muutoksen eteenpäin vieminen on dynaaminen prosessi, jossa luonnostaan on suvantovaiheita innostuksen tunteen ja aktiivisen toiminnan lomassa. Vastuunottamista tai vastuuttamista tuleekin jakaa, jotta kukin vuorollaan voi olla muutoksen moottorina, ja myös varikolla keräämässä voimia. Toisaalta nykyisessä työelämässä muutos on jatkuvaa, joten myös kuntoutusjärjestelmän, rakenteiden ja sisältöjen tulee muuttua riittävän joustavasti ja nopeasti. Kehittäminen on taitavaa viestintää, koska muutoksesta informointi, kertominen, saa kuulijan eli työntekijän päässä/tajunnassa aikaan yksilöllisen prosessin ja tulkinnan. Kehittäminen voi tarkoittaa lisää työtä, oman osaamisen kriittistä arviointia, epämukavuutta ja varmuutta totuttuihin rutiineihin sekä työnajon ja johtamisen muutosta. Kehittämiseen ei liity vain oman tai yhteisen kuntoutustoiminnan muuttamista, vaan myös samalla aivan uudenlaisen tavoitteen, päämäärän asettaminen omalle työlle ja yhteiselle työlle. Kehittäminen vaatiikin rohkeutta, luovuutta, pelottomuutta, epämukavuutta, asioiden katsomista uudella tavalla eikä vain kerran, vaan aina uudestaan.

26 7 KIRJALLISUUTTA Hinkka K, Karppi S-L. IKÄ-kuntoutus. Heikkokuntoisten ikäihmisten verkostomallisen kuntoutuksen toteuttaminen ja vaikuttavuus. Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 112. Helsinki: Kela, 2010. Järvikoski A. Monimuotoinen kuntoutus ja sen käsitteet. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 43. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö, 2013. Karppi S-L, Pohjolainen T, Grönlund R ym. Ikäihmisten verkostomallinen kuntoutus. Laitos- ja avopainotteisen kuntoutusmallin arviointi. Sosiaali- ka terveysturvan katsauksia 59. Helsinki: Kela, 2003. Kirjonen J. Kehittäminen asiantuntijatyönä. Julkaisussa: Seppänen-Järvelä R, Karjalainen V (toim.) Kehittämistyön risteyksiä. Helsinki: Stakes, Sosiaali- ja terveysalan kehittämiskeskus, 2007, 117 133. Nevalainen M, Harra T. Hyvä implementointi. Kuntoutus 4, 34 43, 2007. Pikkarainen A. Keskustelua, kehittämistä, käsitteellistämistä ja kirjoittamista. Julkaisussa: Lambert P, Vanhanen-Nuutinen L (toim.) Hankekirjoittaminen. Välineitä hanketoimintaan ja opinnäytetöihin. Haaga-Helia tutkimuksia 1. Helsinki: Haaga-Helian ammattikorkeakoulu, 2010, 171 190. Pikkarainen A, Vaara M, Salmelainen U. Gerontologisen kuntoutuksen toteutus, vaikuttavuus ja tiedon välittyminen. Ikääntyneiden kuntoutujien yhteistoiminnallisen kuntoutuksen tutkimus- ja kehittämishankkeen loppuraportti. Helsinki: Kela, 2013. Salminen A-L, Rintanen S. Monialainen kuntoutus. Kartoittava kirjallisuuskatsaus. Työpapereita 55. Helsinki: Kela, 2014.

Toikko T, Rantanen T. Tutkimuksellinen kehittämistoiminta. Tampere: Tampere University Press, 2009. 27

28 LIITTEET LIITE 1. MUISTILISTA TUTKIMUS- JA KEHITTÄMISTOIMINNAN ERI VAIHEIDEN ENNAKOINTIIN, SUUNNITTELUUN JA TOTEUTUKSEEN Seuraava lista koskee rahoittajia, työyhteisöjä, tutkimuksen tekijöitä, kehittäjiä ja kouluttajia, jotka toimivat monitoimijaisessa hankkeessa eri intresseillä, eri rooleissa ja tehtävissä. HUOM: Juurruttaminen voi olla läpi kaikkien vaiheiden kulkeva prosessi, mutta tässä se on kuvattu viimeisenä vaiheena. 1. TUTKIMUS-, KEHITTÄMIS- JA MUUTOSTARPEEN TUNNISTAMISVAIHE Olkaa työyhteisössä avoimia uusille ajatuksille, ideoille ja toimintatavoille. Kysykää itseltänne ja toisiltanne, mitä me teemme, miksi me teemme näin ja voisiko asioita tehdä toisella tavalla (kuka, kenen kanssa, milloin, missä järjestyksessä ja/tai paikassa jne.). Kysykää: MIKSIPÄ EI? Voisiko toisen alueen uutta tietoa tai toimintatapaa hyödyntää omassa työssä? Kuuntele asiakkaita ja heidän kokemuksiaan. Älä ole ennakkoluuloinen, asenteellinen tai laiska uusien asioiden ja ideoiden pohdinnassa. Seuraa tieteellistä tutkimusta ja kirjallisuutta, mutta myös käytännön julkaisuja. Ota yhteyttä erilaisiin ihmisiin, tutkijoihin, opettajiin ja kehittäjiin. Keskustelu, ihmettele ja kysy neuvoa. Verkostoidu. Selvitä onko pyörä jo keksitty muualla, vaikka esitetty idea olisi sinulle aivan uusi ja ihmeellinen. 2. IDEOINTI- JA SUUNNITTELUVAIHE

29 Kun uusi idea löytyy, pohtikaa sen kaikkia eri puolia, mahdollisuuksia ja etuja ei vain sen ongelmia, sen aiheuttamia hankaluuksia ja mahdollisia esteitä tai virheitä. Luokaa ideasta konkreettinen, käytännöllinen toteuttamissuunnitelma (luonnos) ja esitelkää sitä mahdollisimman erilaisille ihmisille, myös kuntoutustoiminnan ulkopuolisille. Hyödyntäkää saatua palautetta hakee lisää perusteluja aikaisemmista tutkimuksista ja kokeilutoiminnasta, myös eri aloilta ja tiedeperustasta. Älkää pantatko tietoa tai osaamista, vaan hakekaa saman mielisiä ja myös erimielisiä ihmisiä pohtimaan idean tutkimus- ja kehittämismahdollisuuksia. Jättäkää idea hautumaan, kypsymään ja palatkaa siihen myöhemmin uudelleen ja uusin ajatuksin. Kootkaa erilaisia ihmisiä yhteen visioimaan tulevaa tutkimus- ja/tai kehittämisprosessia. Rajatkaa tässä vaiheessa työryhmä sopivan kokoiseksi ja sellaiseksi, että siinä on kaikki tarvittava ja keskeinen osaaminen. Älkää käytäkö aikaa aina vain uusien ja uusien ihmisten kokoamiseen saman asian ympärille. Perehtykää toistenne taustaan, osaamiseen ja ajattelutapaan. Älkää tyytykö yhteen vaihtoehtoon tai vanhaan, tuttuun toimintatapaan tutkimus- ja kehittämistoiminnassa, vaan visioikaa erilaisia vaihtoehtoja. Puhukaa avoimesti suunnitteluvaiheeseen liittyvistä odotuksista, omista tarpeista ja tunteista. Olkaa kollegiaalisia, eettisesti toimivia ja luotettavia aikuisia. Tunnistakaa toistenne ambitiot ja mahdolliset eturistiriidat. Keskustelkaa tutkimus- ja kehittämishankkeen keskeisistä käsitteistä ja teoreettisista ja käytännöllisistä lähtökohdista. Sopikaa niiden käytöstä ja tulkinnoista avoimesti ja yhdenvertaisesti.

30 Sopikaa suunnitteluvaiheessa kunkin rooleista, vastuista ja tehtävistä sekä yhteisistä toimintatavoista. Kunnioittakaa myös ryhmästä poislähtevien valintoja. Olkaa selvillä eri osapuolten johtamisen (kuka on kenenkin esimies) ja päätöstenteon prosesseista (kuka voi päättää mistäkin hankkeessa) sekä aikataulutuksista (erilaiset vuosirytmit ja kellot). Tehkää tutkimus- ja kehittämishankkeen hyöty- ja riskianalyysit. Laatikaa projektisuunnitelma / tutkimussuunnitelma / kehittämissuunnitelma ja rahoitussuunnitelma olkaa selvillä eri suunnitelmien painopisteistä ja yhteensovittamisesta sekä erilaisten rahoittajien toimintatavoista. Laatikaa tarvittavat sopimukset hankkeen eri toimijoiden kesken. Hakekaa eettiset luvat ja laatikaa arviointisuunnitelmat ja julkaisusuunnitelmat vastuineen ja rooleineen. Sopikaa hankkeessa syntyvien tuotteiden, laitteiden, aineistojen omistus- ja käyttöoikeuksista. Joustakaa aikatauluissa ja hakuprosesseissa, jos haluatte vielä laajentaa tai syventää tutkimus- ja kehittämisideaa tai -prosessia. Luokaa toimiva hankeorganisaatio, ohjausryhmä ja muut työryhmät tehtävineen ja vastuineen. Hyvä suunnittelu ja valmistautuminen edistävät hyvää käynnistymis- ja toteutusvaihetta. Tiedottakaa, tiedottakaa ja tiedottakaa kaikkia osapuolia riittävästi, ajantasaisesti ja yhdenvertaisesti. Laatikaa tiedottamissuunnitelma järkeväksi ja tarkoituksenmukaiseksi (esim. esitteet, www-sivut). 3. TOTEUTUSVAIHE

31 Suunnitelkaa käynnistysvaihe hyvin, ja huomioikaa kaikki eri osapuolet yhdenvertaisesti (tutkijat, kehittäjät, toteuttajat jne.). Varokaa tekemästä käynnistysvaihetta liian raskaaksi tai työlääksi. Tehkää järkevä ja toimiva aikataulu. Huolehtikaa eri toimijoiden innostamisesta ja sitoutumisesta. Eri tahot tarvitsevat erilaista toimintatapaa. Työnohjaus, hyvä johtaminen ja riittävä tuki edistävät hyvää toteutusvaihetta. Vaihtakaa tarvittaessa työrooleja, tehtäviä ja vastuita johtakaa ja toimikaa pareittain (oivaltava oppiminen). Viekää saatuja tuloksia riittävän usein ja konkreettisesti käytännön toimijoille tiedoksi ja käyttöön. Kirjoittakaa ja julkaiskaa artikkeleita, tutkimustuloksia, kongressipapereita. Kirjoittakaa erilaisia tekstejä, erilaisille lukijoille ja erilaisilla kokoonpanoilla. Kaikilla on oikeus saada kirjoittaa. Tukekaa kehittämistyön alla olevaa muutosta, ottakaa vastaan mielipiteitä ja kehittämisideoita. Käyttäkää ohjausryhmää tutkimus- ja kehittämistyön tukena reilusti ja monipuolisesti. Tunnistakaa hankkeen riskit ja toimikaa niiden ehkäisemiseksi ajoissa ja hoitamiseksi kunnolla. Tunnistakaa hankkeen kirjattuja, ennakoituja hyötyjä, mutta myös yllätyksenä tulevia hyötyjä, joita ei osattu odottaa. Pitäkää työpalavereita, joissa seuraatte niin tutkimus- ja kehittämisprosesseja kuin henkilöstön osaamista, osallistumista ja jaksamista. Palatkaa alkuvaiheen innostukseen ja ideoihin, arvioikaa, mitä olette unohtaneet tai mihin suuntaan olette ehkä liukuneet huomaamatta.

32 Arvioikaa suunnitelmallisesti hankkeen etenemistä ja toimikaa arviointitulosten mukaisesti. Ennakoikaa riittävän ajoissa hankkeen päättymistä ja päättövaiheen työmäärää. 4. PÄÄTTÄMISVAIHE Suunnitelkaa päättämisvaihe hyvissä ajoin sellaiseksi, että se edistää rauhallista ja analyyttista hankkeen lopettamista. Loppuvaiheen tunnelma jää elämään koko hankkeen tunnelmana toteuttajien mieliin. Laatikaa sopimusten mukaiset loppu- ja arviointiraportit toimenpiteineen ja talousseurantoineen. Tehkää tässä yhteistyötä vastuullisesti ja yhdessä toimien. Valmistelkaa ja toteuttakaa loppuseminaarit, julkaisut ja tiedottaminen tarkoituksenmukaisesti. Erilaiset kuulijat haluavat erilaista tietoa. Käykää hankeprosessi analyyttisesti ja arvioivasti läpi. Antakaa palautetta ja ottakaa sitä vastaan. Selvittäkää epäselvät asiat hankevuosilta sekä mahdolliset kriisit ja henkilöstökonfliktit. Tiedottakaa tuloksista yhdenvertaisesti kaikkia eri osapuolia, joita hanke on koskenut (myös asiakkaat, tutkittavat ja kohderyhmät). Mokaaminen on opettavaista myös tutkimus- ja kehittämishankkeissa. 5. JUURRUTTAMISVAIHE Analysoikaa, miten tutkimus- ja kehittämishankkeen aikana muutos käynnistyi, mitkä olivat sen esteitä ja mikä on loppuvaiheen tilanne. Laatikaa tulosten juurruttamisesta konkreettinen ja tuettu prosessi, jossa eri osapuolet ovat mukana niin tutkimuksen kuin kehittämisen näkökulmasta. Tehkää seuruututkimus tai jonkinlainen seurantavaihe (kuuleminen) jolla voitte vahvistaa muutosta varsinaisen prosessin jälkeen.

33 Konkretisoikaa tieteellisiä tuloksia, perustelkaa uusia käytännön toimintatapoja. Nostakaa tulokset yhteiskunnalliselle ja/tai poliittiselle tasolle, jos tutkimus- ja kehittämistulokset sitä vaativat. Olkaa vaikuttajia. Toimikaa aktiivisesti tulosten pohjalta tiedottajina, kouluttajina, tutkijoina ja keskustelijoina. Myös itse kohdejoukolle / tutkittaville. Jos mahdollista, tehkää julkaisut vapaasti saataviksi eri kanavien kautta.