ARKISTO TYÖVÄEN KEMIAN TYÖNTEKIJÄIN LIITTO. RULLA 757 i KUVANNUT MONIKKO



Samankaltaiset tiedostot
Merkittiin tiedoksi lomatukihakemuksineen.

Yrityksellä on oikeus käyttää liketoimintaansa kunnan kanssa määriteltyä Hallan Saunan piha-aluetta.

Hakemikaoen on liitettävä asiakirja. Jolla valitsijayhdistys on

Hyrynsalmen kunta, jäljempänä kunta. Laskutie 1, HYRYNSALMI. Kohde sijaitsee Hallan Sauna- nimisessä kiinteistössä.

Kertomus Sos.-dem. Naisten Keskusliiton toiminnasta vuodelta 1964

mukaisuudet nyt kuoppakorotuksilla oikaistaan«normaaleihin palkkamarkkinoihin siirryttäessä tällainen toimenpide Joka tapauksessa

Majoituslautakunta. Vuonna Lautakunnalle tullut 6 kirjelmää Kuvernööriltä ^autaklumal1

Tarja Tuomi Sirkka Korhonen. KOKOUKSEN AVAUS Puheenjohtaja Esko Suikkanen avasi kokouksen.

Työajan lyhennyspäivien pitämisajankohdasta sovittu. tekijä sairastuu ennen pitämisjankohtaa.

Jaetut resurssit. Tosiaikajärjestelmät Luento 5: Resurssien hallinta ja prioriteetit. Mitä voi mennä pieleen? Resurssikilpailu ja estyminen

Jaksolliset ja toistuvat suoritukset

KERTOMUS SOSIALIDEMOKRAATTISEN EDUSKUNTARYHMÄN

Uuden eläkelaitoslain vaikutus allokaatiovalintaan

Kuluttajahintojen muutokset

asettamia ehtoja veroluonteisesta suhdannetasausjärjestelmästä. komitean mietintöön. Esityksessä on muutama ratkaisevan heikko kohta.

Aamukatsaus

AMMATTIMAISTA KIINTEISTÖPALVELUA JO 50 VUODEN AJAN

Tietoa työnantajille 2010

HE 174/2009 vp. määräytyisivät 6 15-vuotiaiden määrän perusteella.

TYÖVÄENARKISTO SUOMEN SOSIALIDEMOKRAATTISEN PUOLUEEN PUOLUENEUVOSTON PÖYTÄKIRJA

Suurivaltaisin, Armollisin Keisari ja Suuriruhtinas!

Puheenjohtaja: Talousvaliokunnan esitys hyväksyttäneen. Vahvistettiin.

VERKKO-OPPIMATERIAALIN LAATUKRITEERIT

FYSA220/2 (FYS222/2) VALON POLARISAATIO

Palkanlaskennan vuodenvaihdemuistio 2014

Työn tavoitteita. 1 Johdanto. 2 Ideaalikaasukäsite ja siihen liittyvät yhtälöt

Pikaopas. Valmistelu ja esitäyttö

SUOMEN MATKAILIJAYHDISTYS MATKAILUMAJAT TALVELLA

Luento 6 Luotettavuus Koherentit järjestelmät

10.5 Jaksolliset suoritukset

Työn tavoitteita. 1 Johdanto. 2 Ideaalikaasukäsite ja siihen liittyvät yhtälöt

PPSS. Roolikäyttäytymisanalyysi Tämän raportin on tuottanut: MLP Modular Learning Processes Oy Äyritie 8 A FIN Vantaa info@mlp.

Viiteopas. 2 Kokoa ja kiinnitä uusi natronkalkkikolonni. 1 Poista vanha natronkalkki. Esitäyttö esiliitetyn letkuston avulla

VIHDIN KUNTA TOIMEENTULOTUKIHAKEMUS 1(5) PERUSTURVAKESKUS Perhehuolto

TULEVAISUUDEN KILPAILUKYKY VAATII OSAAVAT TEKIJÄNSÄ. Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto - SAKKI ry

Maatalouslautakunta. Maatalouslautakunnan vuodelta 1924 antama kertomus oli seuraavansisältöinen:

voittaa vastustus.. Puolueen kohdallahan on tilanne se, että me tarvitsemme näis

Helsinki, SDP:n Puoluetalon kokoushuone torstaina 15 päivänä lokakuuta 1981 kello 9.00

JV,. Luettiin Ja hyväksyttiin pöytäkirja kuluvan maaliskuun 23 päivältä.

YHDYSKUNTALAUTAKUNTA TALOUSARVIOEHDOTUS 2018 TALOUSSUUNNITELMA

A250A0100 Finanssi-investoinnit Harjoitukset

r i m i v i = L i = vakio, (2)

ER-kaaviot. Ohjelmien analysointi. Tilakaaviot. UML-kaaviot (luokkakaavio) Tietohakemisto. UML-kaaviot (sekvenssikaavio) Kirjasto

Majoituslautakunta. jäsenet ja. Asiam lukn

ESITYSLISTA 25/2002 vp PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA

HINNASTO KENKÄTEHTAITTEN KANSANHUOLTOMINISTERIÖN NAHKA- JA JALKINETEOLLISUUSTOIMISTO. hyväksymä Jakaja: Tulee voimaan 1. 4.

Valtuustoon nähden sitovat mittarit

piftn muuttf^minen 9 5 f. Turun 1. etel. vaalipiirin Piiritoimikunnalta oli saapunut klrjel- Pövtälcir.loiQn

Asennus- ja käyttöohjeet. Videoterminaali

SUOMI LATAAMINEN LAITEPARI NÄYTTÖTILAT PUHELUT ILMOITUKSET AKTIVITEETTI UNITILA TAVOITTEET MUISTUTUKSET ÄÄNIKOMENNOT MUSIIKKI ETÄISYYSHÄLYTYS

PALVELEE LAAJASTI IPAIVITTAISTA NTAA LA TOKSESSA SEKK -SUUNNITTELUA JA SEURANTAA

15 JAOGTOT lyöehtosopinus- ja muiden jaostojen kokoonpano oli kertorusvuonna seuraava:

Turingin kone on kuin äärellinen automaatti, jolla on käytössään

KOHTA 3. KOOSTUMUS JA TIEDOT AINEOSISTA

OSUUSKUNTA VARUBODEN KONSERNITIUNPÄÄ TÖS

Taustaa KOMPLEKSILUVUT, VÄRÄHTELIJÄT JA RADIOSIGNAALIT. Jukka Talvitie, Toni Levanen & Mikko Valkama TTY / Tietoliikennetekniikka

1. YLEISKATSAUS MYYNTIPAKKAUKSEN SISÄLTÖ. ZeFit USB -latausklipsi Käyttöohje. Painike

Markov-prosessit (Jatkuva-aikaiset Markov-ketjut)

JOHDANNAISTEN KÄYTTÖ JOUKKOVELKAKIRJALAINASALKUN RISKIENHALLINNASSA: empiirinen tutkimus kotimaisista pitkän koron rahastoista vuosilta

Esitä koherentin QAM-ilmaisimen lohkokaavio, ja osoita matemaattisesti, että ilmaisimen lähdöstä saadaan kantataajuiset I- ja Q-signaalit ulos.

in 2/ InHelp palvelee aina kun apu on tarpeen INMICSIN ASIAKASLEHTI

AquaPro Bedienungsanleitung Operating instructions Gebruiksaanwijzing Käyttöohje FIN Rev.0607

6. Stokastiset prosessit (2)

COULOMBIN VOIMA JA SÄHKÖKENTTÄ, PISTEVARAUKSET, JATKUVAT VARAUSJAKAUMAT

HASSEN-WEILIN LAUSE. Kertausta

3.5 Generoivat funktiot ja momentit

ABTEKNILLINEN KORKEAKOULU

Ilmanvaihdon lämmöntalteenotto lämpöhäviöiden tasauslaskennassa

Matematiikan ja tilastotieteen laitos Johdatus diskreettiin matematiikkaan (Syksy 2008) 4. harjoitus Ratkaisuja (Jussi Martin)

TUTKIMUKSEN VAIKUTTAVUUDEN MITTAAMINEN MAANMITTAUSTIETEISSÄ. Juha Hyyppä, Anna Salonen

M A ATA LO U S. III. MAANVILJELYS JA KARJANHOITO SUOMESSA VUONNA SUOMEN VIRALLINEN TILASTO. HELSINGISSA 1910.

Työssä tutustutaan harmonisen mekaanisen värähdysliikkeen ominaisuuksiin seuraavissa

LUMITUULI OY. Tasekirja Y-tunnus Osoite. Vironkatu 5 OO170 HELSINKI. Kotipaikka. Helsinki

LOGISTIIKKA. Teollisuus ja Työnantajat

I LUKU YHDISTYKSEN TOIMIALA

1. Luvut 1, 10 on laitettu ympyrän kehälle. Osoita, että löytyy kolme vierekkäistä

ff il = : -k hi X ri

Garjen Luonrukyl?i ry TASEKIRJA 2012

KÄYTTÖTURVALLISUUSTIEDOTE

Timo Tarvainen PUROSEDIMENTIIANALYYSIEN HAVAINNOLLISTAMINEN GEOSTATISTIIKAN KEINOIN. Outokumpu Oy Atk-osasto

SISÄLLYS. N:o Valtioneuvoston asetus. terveydenhuollon oikeusturvakeskuksesta annetun asetuksen eräiden säännösten kumoamisesta

NEN PAINOVOIMAMITTAUS N:o OU 10/7b

Mittausvirhe. Mittaustekniikan perusteet / luento 6. Mittausvirhe. Mittausepävarmuus ja siihen liittyvää terminologiaa

Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Uudenmaan Noutajakoirayhdistys - UMN ry, ruotsiksi Nylands Retrieverförbund NRF rf ja sen kotipaikka on Helsinki.

Nyt tehty välikysymys kylläkin menee tuloksia tuottamatta, mutta aika sen tekemiselle oli sopiva, sillä nyt tulee pb>

Uuden opettajan opas

Messukeskuksen kongressisiipi, Rautatieläisenkatu 3, Helsinki edustettua osakasta Liite 1

Hyrynsalmen kunta, teknisten palvelujen neuvotteluhuone. Puheenjohtajaksi valittiin Raimo Kuvaja ja sihteeriksi Anja Heikkinen.

KÄYTTÖTURVALLISUUSTIEDOTE

Palkanlaskennan vuodenvaihdemuistio 2017

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 27 päivänä joulukuuta 2002 N:o Laki. N:o valtion liikelaitoksista

Kokoukselle valitaan kolme (3) puheenjohtajaa, kolme (3) sihteeriä sekä kaksi (2) pöytäkirjantarkastajaa.

Vesaisten Keskusliitto ry:n säännöt

ASPO PÖYTÄKIRJA 1/ (7) , klo Scandic Marina Congress Centerissä osoitteessa Katajanokanlaituri 6, Helsinki.

Hyvä asukas on täällä.

Fysiikkaa työssä. fysiikan opiskelu yhteistyössä yritysten kanssa

KÄYTTÖTURVALLISUUSTIEDOTE

(1999/C 372/04) TILINTARKASTUSTUOMIOISTUIMEN TARKASTUSKERTOMUS

Palvelun kuvaus. Dell EqualLogic -palvelimen etäkäyttöönotto. Palvelusopimuksen esittely

lii 4 'I \ 'in cnnotaan: "ruolutlieuvoston kokous samalla kun se r aivan tarpeettomasti viitattiin vallankaappaushan :keisiin.

Transkriptio:

TYÖVÄEN ARKSTO KEMAN TYÖNTEKJÄN LTTO RULLA 757 KUVANNUT MONKKO OY 1999

TYÖVÄEN ARKSTO 331.88.660 Keman Työntekjän Ltto Halltuksen, valtuuston ja työttömyyskassan pöytäkrjat 1977

M, 21/1977 Pöytäkrja Keman Työntekjän Ltto r.ytn halltuksen kokouksesta, joka pdettn Helsngssä syyskuun 15 pävänä 1977 lton kokoushuoneessa alkaen kello 12.30. Saapuvlla olvat: Oma Salonen, Matt Salonen, Pekka Lehtnen, Eja-Lsa Kosk, Aarre Lndroos, Vekko Lyhty, Sulo Pepponen, Eno Ruohola, Musto Tarvanen, Ela Wallenus, puheenjohtaja Laur Vlponem, joka joht puhetta, shteer Holger Nemnen, joka laat pöytäkrjan, valtuuston varapuheenjohtaja Kalev Lehtlä, sekä jaostoshteert Pekka Salokannas, Smo Ström, Rejo Hyytä, Ar Kekknen, Tovo Marn, Marja-Lsa Rsklä, Esko Franssla ja Jorma Pel. Kokous jatku syyskuun 16. pävänä 1977 samassa pakassa alken kello 9.00. Saapuvlla olvat: Oma Salonen, Matt Salonen, Pekka Lehtnen, Eja-Lsa Kosk, Aarre Lndroos, Vekko Lyhty, Olav Latnen, Eno Ruohola, Musto Tarvanen, Ela Wallenus, puheenjohtaja Laur Vlponem, joka joht puhetta, shteer Holger Nemnen, joka laat pöytäkrjan, valtuuston puheenjohtajat Kalervo Kulmala ja Kalev Lehtlä, sekä jaostoshteert Pekka Salokannas, Smo Ström, Rejo Hyytä, Ar Kekknen, Tovo Marn, Marja-Lsa Rsklä, Esko Franssla ja Jorma Pel. Kokous päätty 16.9; kello 15.20. "» ; ) :.. '!! -,. l t! 11. 1. ^lätösvaltasuuden toteamnen. ndettn kokous lallseks ja päätösvaltaseks. 2 K 1 ytäkrjan tarkstajen valnta. Pytäkrjan tarkstajks valttn Aarre Lndroos ja Ela Uallenus tl'- -justan hyväksymnen. 3 y'äksyttn kokoukselle asalsta.

- 2 -,4,. l 1 l( 4 Lttokokoukselle tehtävät estykset. Halltuksen asettamen työryhmen estykset: 1. Kansanvälsen työryhmän estyksen esttel jaostoshteer Hyytlä. Lte 1. Halltus päätt jättää lttokokoukselle työryhmän tekemän estyksen lausunnoks lton kansanvälseks tomnnasta. 2. Työsuojeluohjelmaa kästelleen työryhmän estyksen esttel jaostoshteer Ström. Lte 2. Halltus päätt esttää lttokokoukselle työryhmän estyksen lton työsuojeluohjelmaks. 3. Palkka- ja työehto- sekä sosaalpolttsta ohjelmaa valmstelleen työryhmän ehdotusta esttel jaostoshteer Salokannas. Lte 3. Halltus päätt esttää lttokokoukselle työryhmän estyksen lton palkka-, työehto- ja sosaalpolttseks ohjelmaks. t 4. Koulutuspolttsta ohjelmaa valmstelleen työryhmän ehdotusta esttel jaostoshteer Rsklä. Lte 4. Halltus päätt esttää lttokokoukselle työryhmän estyksen lton koulutuspolttseks ohjelmaks. 5 Halltuksen lausunnot ammattosastojen tekemn estyksn. V f ; 1. Kansanvälnen tomnta. Halltus päätt hyväksyä lausunnon lttokokoukselle alotteesta kansanvälsestä tomnnaks. Lte 5. tehdystä 2. Tedotustomnta. Jaostoshteer Pel esttel ammattosastojen tekemä alotteta lton tedotustomnnaks ja esttel lausumaa halltuksen kannanotoks. Lte 6. Halltus hyväksy tehdyn estyksen halltuksen lausumaks lttokokoukselle lton tedotustomnnasta. 3. Palkka- ja työehtopoltkka, sekä sosaalpoltkka. Jaostoshteert Marn ja Rsklä esttelvät ammattosastojen tekemä alotteta lttokokoukselle, sekä esttvät luonnoksen halltuksen lausunnoks. Lte 7.

l' - 3 - Halltus päätt hyväksyä estyksen halltuksen lausunnoks lttokokoukselle ammattosastojen tekemn estyksn. l 4. Valtojohtosten yrtysten suhde STK:n. Jaostoshteer Rsklä esttel ammattosastojen tekemä estyksä valtojohtosten yrtysten rrottautumsssta STKtsta, sekä estt luonnoksen halltuksen lausumaks. Lte 8. ; Halltus päätt hyväksyä estyksen halltuksen lausunnoks lttokokoukselle. 5. Sääntömuutosestykset. Jaostoshteer Salokannas esttel kokoukselle ammattosastojen lttokokoukselle tekemä muutosestyksä lton, ammattosastojen ja työhuonekunten sääntöhn, a) lton säännöt: Jaostoshteer Salokannas estt luonnoksen halltuksen lausunnoks lton sääntöjen multa osn pats sääntöjen 9 ja 17 $. Lte 9. f 1 E ' h' ' Halltus päätt hyväksyä estetyn luonnoksen halltuksen lausunnoks lttokokoukselle, kutenkn nn, ette lausunto tältä osn koske sääntöjen 9 ja 17 $. Halltus lmottaa ammattosastolle, ette se velä tässä ^ vaheessa vo antaa ykstyskohtasta estystä sääntöjen 9 $ 6 kohdasta, koska Yhdstysrekstervranomasa ennakkoon tyydyttävää luonnosta e velä ole akaansaatu. Lton halltus yhtyy ammattosastojen estyksn suhteellsen vaaltavan ottamsesta lton sääntöhn. Halltuksen lausunnosta ammattosastojen tekemn estyksn 'l, ' «. k joka koskee jäsenäänestyksen ottamsta lton sääntöjen 17 $:ään ennen työehtosopmuksen hyväksymstä, jouduttn äänestämään, koska ol tehty kaks tosstaan pokkeavaa estystä. Puheenjohtaja Vlponem ehdott, että halltus toteas ; l lausunnossaan, ette ehdotettua lsäystä oteta sääntöhn ja halltuksen jäsen Lndroos estt, että halltus yhtys lausunnossaan ammattosastojen tekemään estykseen. Suortetussa äänestyksessä sa puheenjohtajan estys 7 ääntä ja Lndroosn estys 5 ääntä. Halltuksen lausunnoks tul vottanut estys. Sääntöjen 17 $ tehtyhn muhn estyksn päätt halltus esttää lausunnoks, ette pykälää multakaan osn muuteta.

- 4 - b) Ammattosastojen säännöt: Jaostoshteer Salokannas esttel ammattosastojen sääntöhn tehtyjä muutosestyksä ja estt luonnoksen halltuksen lausunnoks. Lte 10. Halltus päätt hyväksyä estetyn luonnoksen halltuksen lausun noks lttokokoukselle..1 ( ; f c) Jaostoshteer Salokannas esttel työhuonekunten sääntöhn tehtyjä estyksä ja estt luonnoksen halltuksen lausunnoks. Lte 11. Halltus päätt hyväksyä estetyn luonnoksen halltuksen lausun r noks lttokokoukselle. 6. Työsuhdepoltkka ja yrtysdemokrata. Jaostoshteer Rsklä esttel ammattosastojen tekemä alotteta lton kannanotoks työsuhdepoltkkaan ja yrtysdemokrataan. Samalla hän tek estyksen halltuksen lausunnoks r»- ' lttokokoukselle työsuhdepoltkkaa ja yrtysdemokrataa koskevsta asosta. Lte 12..» Halltus päätt hyväksyä estetyn luonnoksen halltuksen lausunnoks lttokokoukselle 7. Sosaalpolttset estykset. Jaostoshteer Rsklä esttel ammattosastojen lttokokoukselle tekemä alotteta sosaalpolttsn kysymyksn- ; ' \ Samalla hän tek estyksen halltuksen lausunnoks lttokokoukselle sosaalpolttsn kysymyksn. Lte 13, 1. M t t 1 1 Halltus päätt hyväksyä estetyn luonnoksen halltuksen lausunnoks lttokokoukselle. ' ; ö. Erllsestykset. Jaostoshteert Kekknen ja Franssla esttelvät ammattosastojen tekemä erllsestyksä ja tekevät estyksen halltuksen lausunnoks. Lte 14. Halltus päätt hyväksyä estetyn luonnoksen halltuksen lausunnoks lttokokoukselle. Työsuojelu. Jaostoshteer Franssla esttel ammattosastojen tekemä estyksä ja tek. samalla ehdotuksen halltuksen lausunnoks lttokokoukselle. Lte 15. Halltus päätt hyväksyä estetyn luonnoksen halltuksen lausunnoks lttokokoukselle. Koulutus.

- 5 - Jaostoshteer Rsklä esttel arrmattosastojen tekemä estyksä ja tek samalla ehdotuksen halltuksen lausunnoks. Lte 16 Halltus päätt hyväksyä estetyn luonnoksen halltuksen lausunnoks lttokokoukselle. tl' Työjärjestyskysymyksä. Lttokokousvaalt. 6 J!l Halltus kästtel esn tulleden tedustelujen johdosta kysymystä mten tulee suhtautua lttokokousedustajn, jotka on valttu yksmelsest ennen vaaljärjestyksessä manttua ensmmästä vaalpävää joka on 3.10.1977. Halltus päätt yksmelsest, että ennen väälpävää yksmelsest valtut edustajat ovat edustuskelposa lttokokousedustaja. Lttokokouksen työjärjestys. Halltus päätt hyväksyä luonnosestyksen lttokokoukselle estettäväks. Lte 17. Työ- ja järjestyssäännöt. Halltus päätt esttää lttokokoukselle luonnoksen työ- ja järjestyssäännöks. Lte 16. f n T t ; r- K 1 1» 1 Pöytäkrjan vakuudeks: ) n.f y^jl^ A Laur VlDonem Holger Nemnen { [ - m n D öytäkrja tarkstettu ja hyväksytty: Ela Wallenus Aarre Lndroos t \ f' J» F

- 5 - Jaostoshteer Rsklä esttel anrnattosastojen tekemä estyksä ja tek samalla ehdotuksen halltuksen lausunnoks. Lte 16 samana Halltus päätt hyväksyä estetyn luonnoksen halltuksen lausunnoks lttokokouksele. < t f'. A Työjärj estyskysymyksä. Ltto kokousvaalt. 6 Halltus kästtel esn tulleden tedustelujen johdosta kysymystä mten tulee suhtautua lttokokousedustajn, jotka on valttu yksmelsest ennen vaaljärjestyksessä manttua ensmmästä vaalpävää joka on 3.10.1977. Halltus päätt yksmelsest, että ennen väälpävää yksmelsest valtut edustajat ovat edustuskelposa lttokokousedustaja. Lttokokouksen työjärjestys. f»; l Halltus päätt hyväksyä luonnosestyksen lttokokoukselle estettäväks. Lte 17. Työ- ja järjestyssäännöt. Halltus päätt esttää lttokokoukselle luonnoksen työ- ja järjestyssäännöks. Lte 18. t. r-'. ' r 't! \ öytäkrjan vakuudeks: Laur Vlbonem Holger Nemnen öytäkrja tarkstettu ja hyväksytty: '! s, lhx Uöodk Ela Uallenus Aarre Lndroos.

'., 22/1977 Pöytäkrja Keman Työntekjän Ltto r.y:n halltuksen kokouksesta, joka pdettn Helsngssä lokakuun 7 pävänä 1977 lton kokoushuoneessa alkaen kello 10.00. Saapuvlla olvat: f \ Aarre Juvonen, Mare Jukola, Mkko Kopra, Srkka Pajunen, Aarre Lndroos, Vekko Lyhty, Sulo Pepponen, Matt Salonen, Musto Tarvanen, Ela Wallenus, puheenjohtaja Laur Vlponem, joka joht puhetta, shteer Holger Nemnen, joka laat pöytäkrjan, valtuuston puheenjohtaja Kalervo Kulmala, sekä jaostoshteert Pekka Salokannas, Smo Ström, Rejo Hyytä, Ar Kekknen, Tovo > Marn, Marja-Lsa Rsklä, Esko Franssla ja Jorma Pel. Kokous päätty kello 12.05. " 1 S. Päätösvaltasuuden toteamnen, odettn kokous lallseks ja päätösvaltaseks. 2 'öytäkrjan tarkstajen valnta. öytäkrjan tarkstajks valttn Aarre Juvonen ja Mkko Kopra. 1 1 '! Asalstan hyväksymnen. 3 K (., Hyväksyttn kokoukselle asalsta. 4 K j^ansanvälsen yhtestyön asota. Edustajen valnta Unkarn keskusjärjestön SZOT:n veraaks. SAK:n krje 29.6.1977. Lte 1. j [ SAK:n kansanvälsten asotten jaosto esttää, että Keman, t t yöntekjän Ltto valtss kolme edustajaa Unkarn lähtevään valtuuskuntaan. Matkan ajankohta on 10-20.11.1977. Halltus päätt valta lton edustajks tovert Mkko Oksasen, l^ejo Salojärven ja Reno Särkjärven. Selostus tävallan Keman Työntekjän Lton edustajakokouksesta, uheenjohtaja Vlponem ja shteer Nemnen selostvat tävallan

- 2 -»1 Keman Työntekjän Lton edustajakokouksen tapahtuma. Merkttn selostus kuulluks., 3. Pohjosmasen Tehdastyöväen Federaton työympärstökysymyks kästtelevään konferenssn 10-11.11.1977 valttn lton edustajaks jaostoshteer Harja-Lsa Rsklä. 5 Talousasota. 1. Lton tase 30.9.1977. Lte 2. Puheenjohtaja Vlponem esttel lton taseen 30.9.1977. Merkttn pöytäkrjaan. Puheenjohtaja Vlponem lmott, että hän laat krjallsen setostuksen lton taloudellses tlanteesta, joka jaetaan halltuksen jäsenlle.' 2. Lttokokouksen talousarvo. Lte 3. Halltus hyväksy estetyn talousarvon lttokokouksen tal arvoks. Samalla halltus päätt velottaa lttokokouksen kulusta 40 % Keman Työntekjän Työttömyyskassalta., f ; ' ^ Ltto kokousasota. 6 Lte 4. 1. Kutsuveraat. Halltus hyväksy laadtun nmluettelon kutsuverasta ja to tomston tehtäväks harkta Kansan Svstystyön Lton kutsumsta lttokokouksen veraaks. 2. Pankkpalvelu. Annettn Osuuspankk Yhtestuen tehtäväks järjestää ltt kokouksen ajaks pankkpalvelu. Osuuspankk Yhtestuk on pautunut välakasest rahottamaan kokouksen aheuttamat menot. Halltus päätt anoa Osuuspankk Yhtestuelta 200000 markan suurusen lyhytakasen lanan lttokokouksen aheuttamenj kulujen rahottamsta varten. Tämä pykälä luettn ja hyväksyttn het. 3. Jaostoshteer Pel lmott, että ammattosastojen tekef^ alottesta ja halltuksen nstä antamsta lausunnosta, s lttokokoukselle valmstetusta ohjelmsta on p a n a t e t t u konen. Halltus totes, että vhkonen on myös muodollset asallnen ja astkas.

A S A L S T A Keman TyantekTän Lton h..-,,ksen kokn,.k.oo 7.n.n,., \» 1 t f Kokouksen avaustomet. Asalstan hyväksymnen. ' Pöytäkrjan tarkstajen vaal. 4. Kansanvälsen yhtestomnnan asota: - Valtaa n sdustäjat (3) Unkarn Hsnsvään luottarnusmesvaltuuskuntaan. - Selostus tävallan Keman Työntekjän Lton 75 v. juhlakokouksesta. f"' 4 r 5. Pohjosmaden federaaton työympärstön konferenss Talousasota: - Lton tase - Lttokokouksen kustannusarvo t t : Ä jf 6. Lttokokousasota: ; } - Kutsuveraat Pankkpalvelu. - Ym.-asat. 7. Asalstan krjottamsen jälkeen mahdollsest tulevat asat. s ". t ( OM^C^ c«r

SUOMEN AMMATTLTTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ SAK r.y. ^ u u ( Pävävs Helsnk, 2S SAAPUNUT 3L 08. 77.8.1^ ' ^ (1 ).' 1 Metalltyöväen Ltto r.y. Rakennustyölästen Ltto r.y. Suomen Elntarvketyölästen Ltto Keman Työntekjän Ltto r.y. r.y n Asb Pääluottamusmeatason valtuuskunta Unkarn keskusjärjestön SZOTtn veraaks Unkarn keskusjärjestön SZOT:n ja SAK:n tätä vuotta koskenessa vahto-ohjelmaneuvottelussa unkarlaset esttvät pääluottamusmestasoa olevan suomalasen valtuuskunnan lähettämstä Unkarn 10 pävän ajaks tutustumaan Unkarn ammattyhdstyslkkeen tomntaan sekä omn ammattltohnsa ja käytännön tomntaan työpakolla. Vastaava unkarlanen valtuuskunta verals ens vuonna Suomessa samansuurusena ja seuraavana vuonna 1979 vahtoa jatkettasn uusen shen halukkaden lttojen kesken. Jatkokeskustelussa kesällä on sovttu, että valtuuskunnan ohjelma noudattels seuraava päälnjoja: 3 pävää SZOT:n veraana saamassa ylesnformaatota Unkarn ammattyhdstyslkkeestä, 1 pävä asanomasen ammattlton veraana, k pävää tutustumsta alan työpakkohn ja 2 pävää tursma. t. t, < Kustakn ltosta on tarkotus lähettää 3-henknen «valtuuskunta^ jona tuls muodostua polttsest 2-1 lton ssästen polttsten suhtetten mukasest. Veralu tapahtuu marraskuun 10-20 pävnä lentäen Ja sen kustannukset ovat n. 1*000 rak/osanottaja«tähän määrään ssältyy yhden tulkn kustannuksett koska unkarlaset vovat Järjestää van kolme tulkka 4* Alustavssa keskustelussa lttone edustajen kanssä sj TE 161 "-.Tenkatu 3 5 A HELSNK 53 PUHELN 750298 SÄHKEOSOTE SAK PANKK Osuuspankk Yhtestuk t

C'.OMEN A?/!MATTUlTTOJEN CSlCUSJÄRJESTÖ SAK r.y. tämän tyyppnen kenttätasonvahto-ohjelraa herätt, knnostusta. Omasta puolestan uskon, että unkarlaset valmstavat ohjelman huolella, koska hellä on kokemuksa vastaavantyyppsestä vahdosta useden muden maden kanssa. Edellä olevan johdosta pyydän lttonne kannanottoa osallstumsesta mahdollsmman pan vmestään syyskuun 5 pävään mennessä. Samon pyydän nmeämään osauottajat tulevan syyskuun puolella. lkka M^ Erch sn 3 o M l l t ^ r ; k ^nkntu 3-5 a Postlokeroe 00531HELSNK53 PUHELN 750298 SAHKEOSOTE SAK PANKK OsuupankkYhtesNjkl

* M än Lton tase 30.9.1 VASTAAVAA talat- ja saatavat 1110 Kassa 1210 Pankk 1310 Postsrto l6lo Lanasaamset 18 Vastuudebentuurlanat 3290 Selvttely Käy ttöomasuus 185.50 2.285.3^7.01 9.673.18 2.299.205.69 7T*.630.80 203.555.56 U3.7Ö 2210 2211 2220 22^0 K nt e st 00 sakkeet Maa-alueet Koneet- ja kalusto Osakkeet-' jä osuudet.62.u7o.oo UOO.000.00 UT.3U3.83 258.200.00 MK 5.60U.5U9.66 1(900 Aljäämä U86.25U.72 MK 6.090.80U.38 J! t VASTATTAVAA ^leras pääoma jyt akanen O Velka Valtolle '20 SOTU-naksut jyhybakaset lanat 510 Rahalatoslanat 520 Muut lanat tmakaset lanat 6lO Rahalatoslanat Muut lanat 32.679.00 7.789.U0 1.125.710.00 U69.O9.3U 991.500.00 325.397.85 ( 1 l ' f ^aj äoma 100 Tj-Ötastelurahasto 800 Pääomatlt MK 2.281.997.36 856.U21.U3 6.C96.8OU.38

TULOT Tuloslaskelma syyskuun 30 pävänä 1977 ''t M! 1'! sen ^ja lttymsmaksut 10 Jäsenmaksut ot sjotukssta "2.886.277.28 l O Korkotulot \0 Osngot tv s tomnnan tulot O Myynt ^tulot )0 Sekalaset tulot f.. f 17.382.12 862.50 0 t 6.5l.65 16.053.15 MK 2.927.089'. 70 ':) 1 1 lytvakutteset menot tystomnnan menot 10 Ostot.on okasut- ja tulon srrot!0 Osastojen jäsenmaksuosuus ntohn- ja päätöksn perustuvat maksut 1 SAK:n jäsenmaksut 2 Kotmasten järjestöjen jäsenmaksut tsut osastolle 1 Osastojen tarvkkeet 2 Retkelypävät 2b Palautukset - 20.650.00 tömääräset rahastosrrot 1 Srto työtastelurahastoon stukset jäsenstölle O Työtasteluavustukset Okeusapu Hautausapu Lehtsetelt dlö stomenot 1 Palkat El äkkeet f Palkkot 53.^22.65 59.92+.8O.90+.OO 13.198.1+0 7.800.00 189.628.00 U.86U.85 37U.25.2 53.98U.UO 9.386.60 l3.3u7.u5 17U.9U3.5U 212.530.UO 698.027.94 26.316.19 7.565.77 U.J ' f'' h b^get menot SOTU-maksut El äkevakuutunaksut Pakollset vakuutukset Sa rausmenot Muut sosaalset menot 62.217.10 93.957.08 19.591^.71 12.180.92 26.700.61 2U.65O.U2 pu.'' pävärahat Mat ja pävärahat Autokulut Ulk, maanmatkakulut r Palautukset 150.673.16 5.8lU.50 l9.ou3.52 18.973.32 3U.828.66 272.8U5.5O fe^ mntamenot nten kokoukset

Jatko tuloslaskelma syyskuun 30 pävänä 1977 ] ntoelnten kokoukset 11 Lttokokouskulut 12 Valtuusto 13 Halltus ]\\ Joastot- ja työryhmät S-.ja neuvottelutomnta 21 Sopmus- ja neuvottelut 22 Asantuntjakulut nsanvälnen tomnta Ulkolasten matka-ym.kulut 32 Jäsenmaksut h^us- ja huomaavasuuden osostukset M Edustus- ja huomaavasuuden osot. )koustomnnan menot 52 Muut kokousmenot masuuden hotomenot 6 f 'S Dj 165 66 Oma suusvakuutukset Kaluston huolto- ja korjauskulut Mer haka-kulut Kasnemkulut Kasnemen vakuutus-verot [kalaset menot Lahjotukset nto- ja koulutustomnta 10 SAK:n opntojen kursst 2G Lton kursst 21 Palautukset 30 Krjeopskelut ^O Opntoavustukset 50 Krjallsuuden hanknta 190 Muu koulutustomnta 77.303.60 18.652.72 1.379.33 23.50.0» 95.l»8.22 37.9l.6» 70.2»0.21 0.472.20 2.190.90 31.857.76 57.56 3.106.31» 1»6.O1»1.96 138.673.»9 8»7.17 85.589.17 58.650.88 2.630.50 3.680.92 7.ll»5.37 21.067.50 157.889.23 80.712.»l 3».0»8.66 25.161.86 1».615.69 188.726.52 15.600.00 178.761».31» 1 [ f * [edotustomnta ^0 KTL-tedottaa Palkkatyölänen/Löntagare -2 Krjotus- ja tomtuspalkkot patustyöt JO Panatustyöt Jj^tomenot 11 To m st o vuokrat 113 Svous O Postmaksut Puhelnmaksut O T' mstotarvkkeet O P'unatukset ' f. n-notukset C Lahdet Muut tomstomenot 52.008.58 986.00 17.170.35 23.259.80 2U.0l»0.79 U.765.9» 26.173.20 3.583.00 31.236.11+ 111.o1»5.88 25.1»51.62».lln.50 10.l»38.»0 183.223.80 *! OSfct, )t ^ Kcrkomenot A]» J aama MK MK 128.810.33 3.1tl3.3l»U.U2 l»86.25l».72 \

.n u 3 KTL:n lttokokouk^pn 'l R!hotusalue: 1. Edustaja 220 2. Ulkolaset kutsuveraat 15, kotmaset kutsuveraat 30, halltus ja työntekjät 40, yhteensä 305. lton ] Tlasuuksen ohjelma Vakuutus (kaklle) Krjallnen anesto Nuut panotyöt Salkut Kuljetus Valokuvaus Pkakrjottajat!1anos-ja korstelu * 15000 5000 5000 10000 10000 15000 4000 15000 20000 l. >, l 1 Tulkken palkkot 6000 Cxongressjärj estelyt fajotuskustannukset Ruokalut (Dpol) 62000:- 25000:- 10000 Ulkolasten veraden ja halltuksen ruokalu 18000:-. 3uhlallalnen 40000:- 145000:- duslajen matka- ja päväahab, sekä työajan menstyk ' ' f 'Gstd aheutuva korvaus 120 -,56:- X 3 ^"^U-maksut ar.h s 116160:- 6237:- 450000:-

lu Y ( l.' lll SUOMEN AMATTLTTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ SAK SOSAAL- JA TERVEYSMNSTERÖ R SUOMEN TYÖNANTAJAN YLENEN RYHMÄ ' TYÖTURVALLSUUSKESKUS TYÖEHTOLTTO LKETYÖNANTAJAN KEKUSLTTO» TYÖVÄEN SVSTYSLTTO TYÖVÄEN KUNTOLTTO TYÖVÄEN URHELULTTO *, ELÄKETURVAKESKUS t» ) YRTYSOEMOKRATA YHDSTYS POSTPANKK 1! OSUUSPANKK YHTESTUK SUOMEN TYÖVÄEN SÄÄNTÖPANKK PERUSPANKK OY f {

LOMALTTO SUOM-NEUVOSTOLTTO-SEURA SUOMEN AMHATTLTTOJEN L0MAJÄR3ESTÖ LAS- 3A POSLNTYÖVÄEN LTTO KANSA-YHTÖT VALTAKUNNALLNEN VUOKRATALO-OSUUSKUNTA vvo SUOMEN KOMMUNSTNEN PUOLUE SUOMEN SOSALDEMOKRAATTNEN PUOLUE 1 )». <' / TYÖSUOJELUHALLTUS TYÖTTÖMYYSKASSOJEN YHTESJÄRJESTÖ SOSAAL- JA TERVEYSMNSTERÖN VAKUUTUSOSASTO

Lk, f MAN TYÖNTEKJÄN LTTO - KEMSKA ARBETARFÖRBUNDET Haapantm«nkalu 7-9 B Htlslnk53 Pottlosoltt/Posladreas Puhofn/Ttldfon 70911 PL924OOS31 Helsnk S3 PosUalrWPoftglro PMys/Datum 59427^ 22>9;1977 lomon Työnantajan Ylenen htajä Erkk S a 1 m n e leläranta 10 1130 HELSNK 13 Ryhmä n t ; Keman Työntekjän Ltto r.ytn halltus on 19.5.1977 ptämässään kokouksessa kästellyt ntä Kemra Oy:n tomenptetä. Jotka ovat johtaneet työntekjöden asettamsen erarvoseen asemaan. Ertysen vomakkana nämä tomenpteet ovat tulleet lm Kemra Oy: n Sätern tehtalla, jossa työnantaja vaston työsopmuslan 17 $:n mukasta henkeä, on asettanut samossa työolosuhtessa työskentelevät työntekjät hyvn erarvoseen asemaan van hedän työsuhtedensa alkamsajankohdan perusteella." Tonen esmerkk nstä erttän kapea-alassta ja tukosta lansäädännön ja sopmusten tulknnosta, jotka ovat olleet omnasa Kemra Oy:lle sekä Suomen Työnantajan Yleselle Ryhmälle, on lttojen sopman, Kemra Oy:n tuotantolatoksa KTA-sopmuksen noudattamatta jättämnen Säterllä. Edellä estettyyn vtaten, koskevan, haluaa Keman Työntekjän Lton halltus tuoda julk huolestumsensa tlanteesta. Lton tavotteena on ana ollut luotettaven, asallsten ja joustaven neuvottelusuhteden luomnen ja ylläptämnen. Ymmärtääksemme tälla- «sen tlanteen luomnen palvelee molempen osapuolten etua. p! ' '. ' t, t Jotta tulevasuudessa pystysmme tuloksellsest neuvottelemaan, vetoamme Suomen Työnantajan Yleseen Ryhmään, että se ryhtys kakkn nhn tomenptesn sekä omalta että jäsenyrtyksensä Kemra Oy:n kohdalta, jotka mahdollstasvat paremman neuvottelulmaprn luomsen. Kunnottavast Keman Työntekjän Ltto AC ' Laur- VAlponem r.y. Holster Nemnen

SUOVESl XYÖrslAMXAUAN Y L E V J E M R Y M V Ä f ' '! 1 Helsnk 27.9.1977 ES/LR Keman Työntekjän Ltto r.y. Helsnk «T 281 09. 77 KTL Asa: Krjeenne 22.9.1977 Ryhmä on saanut vastaanottaa ltoltanne 22.9.1977 pävtyn krjeen, jossa lttonne halltus paheksuu Ryhmän ja sen erään jäsentomnmen tapaa tulkta lansäädännöllsä ja työehtosopmuksen määräyksä "kapea-alasest ja tukast". Kästyksemme on. että ko. määräykset - pats että ne luovat perustan selkeälle ja johdonmukaselle tomnnalle työelämässä - ovat perusteta, joden soveltamsta varten tom keskusjärjestöjemme ylesllä sopmukslla säädelty neuvottelujärjestelmä. Sen noudattamsta haluamme korostaa yhtesymmärryksessä lttonne kanssa. Mkäl neuvotteluratkasu er tlantessa e johda kakka osapuola tyydyttävään tulokseen, on kästyksemme mukaan kyseessä arvonäkökohdat, joden yhdensuuntasuutta lenee vakea työelämässä ana saavuttaa, sks runsas on ykslöllsten samon kun tuotannollsten toveden ja tavotteden perusteet. Olemme pakallsssa ja lttojen välllä käydyssä neuvottelussa kästelleet kumpaakn krjeessänne erkseen ykslötyä asaa: Kemra Oy:n Sätern tehtalla noudatettavaa työakajärjestelyä ja KTA-sopmuksen soveltamsta. Se, että emme ole saavuttaneet yhtesymmärrystä nässä asossa on valtettavaa ja johtunee näkemyserostamme kysesssä asossa. '. f tl!, ' ; 1 ( f Tomenptestä krjeenne johdosta lmotamme^ että olemme saattaneet sen Kemra Oy:le tedoks todeten samalla, että Suomen Työnantajan Ylesen Ryhmän keman alolla tomven non 150 jäsenyrtyksen joukossa noudatettu työsuhdepoltkka saattaa vahdella, mutta että Kemra Oy:n osalta se melestämme työntekjöden kannalta katsottuna saattaa erottautua edukseen ns. ylesen yhtökohtasen työsuhdepoltkan noudattamsessa. ( '^^^'ANTa10 PUH. 19 231 OHVALNTA SÄHKEOSOTE RYHMÄ POSTSRTOTL 10688-1

o }: e M fv Y H M Ä 2. Tovoen, että lttoje«e vulu v.ut.evat tuountoa. tysrauh.. ja hy».«henkasuhteta edstävät tomenpteet edelleen vomstusvat merktsemme Kunnottavast SUOMEN TYÖNANTAJAN YLENEN/RYHMS 4 f 3 Q

EMAN TYÖNTEKJÄN LTTO KEMSKA ARBETARFÖRBUNDET t(eä-yvaf»t HupanlMnMlMu 7-9 B Postotoltt/PoaUdnM uh«hnn'«l«fon Posttslrto/Peslglfo Plvlya/Dalum PL32400S31 HELSNK B) 79911 88«7-3 22.9.1977 t ste Oy lanem 50 ESPOO 15 la: Bentseen latoksen rakentamnen. Neste Oy:n hallntoneuvoston vme huhtkuussa tekemä päätös Bentseentehtaan rakentamsesta Porvoon öljynjalostamon yhteyteen on saanut lttomme huolestumaan työsuojelullssta näkökohdsta. Haluamme tästä syystä korostaa seuraava sekkoja: t f ' - Bentseenn valmstusprosess yleenä on saamemme tetojen mukaan sen kaltanen, että se tetyssä altstusolosuhtessa saattaa muodostua sellä työskentelevälle työntekjälle jopa hengenvaarallseks. Tällasten tlanteden välttämseks korostamme, että yhtönne velvollsuus on huolehta stä, että latoksessa työskentelevän, työntekjän turvallsuus taataan. Tähdennämme ertysest stä, että tehtaan suunntteluvaheessa vodaan ennaltaehkäseväst elmnoda pos tyoturvallsuusrskt. < ( ' l Lttomme tulee jatkossa seuraamaan tvst, työntekjän turvallsuus tuotantolatoksessa tomesta toteutetaan. kunka yhtönne Kunnottavast Kj3man Työntekjän Ltto r.y. '.aur»lponem Holger Nemnen l '»!*

t^-- A PAKONrTOR: KAVOKATU 10. PL 432 00101 HELSNK 10 ^ 00-13833 TELEX 12-841 N E S T E CJY j:;a. Ar»' '»- «j 28. 09. 77 ÖLJYNJALOSTAMOT r4aantal ^ 921.25010 PORVOO ^ 915-177W VARUSTAMOTOMSTO NAANTAL ^^ 921-26C80 NESTE OY:LLE TARKOTETUT KR- JEET ON OSOTETTAVA YHTÖLLE EKÄ SEN PALVELUKSESSA OLSVlUC Espoo 27.9J977 Keman Työntekän Ltto r.y PL 324 00531 HELSNK 53 Olemme saaneet 22.9.1977 pävätyn kreenne, ossa knnttte huomota Neste Oy:n rakentella olevan bentseenlotoksen työturvasuuskysymyksn. Yhtömme on bentseenlotoksen rakentamspäätöksen tehdessään ollut tetonen nstä vaatmukssta, jotka on asetettava bentseenlotoksen suunnttelulle, otto votasn ennaltaehkäseväst elmnoda latoksen käytöstä syntyvät työturvollsuusvakutukset. Olemme huolellsest perehtyneet asaan lttyvn ulkomasn möäröyksn sekä tutustuneet Läns-Euroopassa tomven bentseenlatosten tomnta- o turvallsuusmenetelmn. Latoksen suunnttelun taso vastoa tällä hetkellä vaatvmpa kansanvälsä normeja. Latoksen käyttöön lttyvä tomntatapoja selvttelemäön olemme asettaneet työryhmän, jossa er henklöstöryhmät ovat edustettuna. Yhtömme ptää törkeänä, että asanomaset vranomaset samon kun er henklöstöryhmen edustajat saavat hyvssä ajon nformaaton yhtön suorttamsta tomenptestä. Olemme melhyvn valmt antamaan Keman Työntekjön Ltolle asaan lttyvää lsänformaatota jo ehdotammekn, että lttonne edustajat saapusvat lähakona Porvoon tuotantolatokslle tutustumaan Neste Oy:n bentseen latosta koskevn suunntelmn. Kunnottaen NESTE OY. ten M- Tanner / Rsto Nummla RN/ln

- 3-4. Lttokokouksessa mahdollsest päätettävän järjestöpolttsen kannanoton valmstelu annettn tomston tehtäväks.. t ),'! >.í 7 í. lmotusasota. 1. Puheenjohtaja Vlponem lmott, että lton ja Työnantajan Ylesen Ryhmän välllä on alotettu alustavat keskustelut työn luoktusta ja pätevyyden luoktusta koskettavsta asosta. Merkttn kuulluks. 2. Puheenjohtaja Vlponem lmott, että SAK:n halltus on päättänyt suosttaa jäsenltolleen, että ne myöntäsvät presdenttehdokas Kekkosen työväenpuolueden vaalltolle 50 p/per jäsentä kohdan taloudellsta avustusta. Halltus päätt jättä^-asan-pöydälle. ' 8 Krjeet.. Lton krje Suomen Työnantajan Yleselle Ryhmälle 22.9.1977, lte 5, ja Suomen Työnantajan Ylesen Ryhmän krje 27.9.1977 Keman Työntekjän Ltto r.ylle, lte 6.. ' K Puheenjohtaja Vlponem luk em.krjeet. Merkttn pöytäkrjaan. 2. Lton krje Neste Oy:lle 22.9.1977, lte 7, ja Neste Oy:n krje Keman Työntekjän Ltto r.y:lle 27.9.1977, lte fl. Puheenjohtaja Vlponem luk em. krjeet. Merkttn pöytäkrjaan. 9 Kuntoloma kursst. Jaostoshteer Salokannas estt, että lton halltus päättäs järjestää 31.10. -- 6. 1 1. 1 977 kuntolomakurssn Rautalammen Kernnemeen, Kursskustannukset olsvat 3Q0:-/per kursslanen lman matkakustannuksa. SAL:n myöntämä tuk kattas kurssmaksun, joten lton kustannettavaks jäs matkakustannukset. Kursselle vodaan ottaa 19 osanottajaa. Halltus päätt hyväksyä jaostoshteer Salokannaksen estyksen. Samalla halltus korostaa, että enssjasest kursselle tuls valta komvuorotyöntekjötä. (

- 4-1 V. 1978 retkelypävät, 10 $. Jaostoshteer Kekknen estt, että halltus päättäs jarjest vuoden 1 978 retkelypävät Turussa 5-6.8.1978, sekä että retke päven päätapahtuma varten varattasn ktuur lton käytt Halltus hyväksy tehdyn estyksen ja anto tomston tehtäväks varata ktuur 5-'6. 8. 1978 lton käyttöön. ' l Pöytäkrjan vakuudeks: UjU /l' Ul Laur ylponem Holger Nemn Pöytäkrja tarkstettu ja hyväksytty: A V. Aarre Juvonen Mkko Kopra!,t < > «' 1 ' ( t >

l! 23/1977 Pöytäkrja Keman Työntekjän Ltto r.y:n halltuksen kokouksesta, joka pdettn Helsngssä lokakuun 31 pävänä 1977 lton kokoushuoneessa alkaen kello 10.10. Saapuvlla olvat: Aarre Juvonen, Mare Jukola, Pekka Lehtnen, Eja-Lsa Kosk, Aarre Lndroos, Vekko Lyhty, Sulo Pepponen, Eno Ruohola, Musto Tarvanen, Olav Latnen, puheenjohtaja Laur Vlponem, joka joht puhetta shteer Holger Nemnen, joka laat pöytäkrjan, valtuuston puheenjohtajat Kalervo Kulmala ja Kalev Lehtlä, sekä jaostoshteert Smo Ström, Rejo Hyytä, Ar Kekknen, Tovo Marn, Marja- Lsa Rsklä, Esko Franssla ja Jorma Pel.. Kokous päätty kello 13.40. 1 Päätösvaltasuuden toteamnen. Todettn kokous lallseks ja päätösvaltaseks. 2. Pöytäkrjan tarkstajen valnta. Pöytäkrjan tarkstajks valttn Aarre Juvonen ja Aarre Lndroos ( 3 Asalstan' hyväksymnen. Hyväksyttn kokoukselle asalsta. 4 K Talousasosta. Halltus päätt työjaoston estyksestä anoa Vakuutusyhtö Kan sata TEL-vakuutusmaksuja vastaava takasnmaksulanaa määräl tään 3100GG markkaa. Suomen Työväen Säästöpanklta päätettn anoa lanaan tarvttava pankktakuu. Lana käytetään vuoden akana tehtyjen rakennusnvestonten rahottamseen. Tämä pykälän kohta luettn ja tarkstettn het. «11 f

- 2-2. Halltus päätt työjaoston estyksestä hyväksyä lton ja Kesknänen vakuutusyhtö Kansan ay-vakuutuspaketta koskeva vakuutussopmuksen. Vakuutus astuu vomaan 20.10.1977. Vakuutusmaksu on 35 pennä jokasta lton jäsentä kohden. Lte 1. 3. Puheenjohtaja Vlponem luk tlntarkastuspöytäkrjan ajal ta 1.7. - 19.10.1977. Merkttn pöytäkrjaan. Lte 2. ; 4. Halltus päätt työjaoston estyksestä merktä Kntestö Oy Malmnhakan osakketa 15 % osakketten kokonasmäärästä. Osakepääoman osuus on 1500 markkaa ja tertäärlanan osuus 69000 markkaa. Lte 3. 5 Lttokokousasosta. Jaostoshteer Kekknenselost edustajen valntaan lttyvä asota. Hän totes mm, että edustajat on pääasassa valttu lton polttsten ryhmen antaman suostuksen mukasest. Va muutamssa ammattosastossa suortettn vaalt edustaja va taessa. Jaostoshteer Kekknen estt, että halltus nmeäs valtakrjantarkstajat. Merkttn selostus kuulluks. Halltus nmes lttokokousedustajen valtakrjojen tarkstaj Aarre Juvosen, Ela Wallenuksen, Mare Jukolan, Mkko Kopran, Tovo Marnn ja Ar Kekksen, joka nmettn myös kokoonkutsu jaks. Puheenjohtaja Vlponem selost ntä tomenptetä, jota on suortettu lton sääntömuutosasassa. Hän totes, että Yhds rekstertomstolle on jätetty uus ehdotus suhteellsesta vaj tavasta. Tedossa e ole mten Yhdstysrekstertomsto sh suhtautuu. Merkttn selostus kuulluks. Lte 4. 6 Halltuksen seuraava kokous päätettn ptää 15.11.1977 keo 10.00 lton tomston kokoushuoneessa.

M L VAKUUTUSSOPMUS Keman Työntekjän Ltto r.y. ja Kesknänen Vahnkovakuutusyhtö Kansa tekevät seuraavan AY-vakuutuspaketta koskevan vakuutussopmuksen; AY-vakuutuspakett kästtää rtamston vakuutuksen (A), järjestötlasuuden tapaturmavakuutuksen (B), matkustajavakuutuksen (C), matkatavara- ja matkavastuuvakuutuksen (D) sekä vastuuvakuutuksen (E) AY-vakuutuspaketn ylesten vakuutusehtojen mukasest. Vakuutusmaksu määräytyy vakuutuksen alkaessa 31.12.1976 olleen Keman Työntekjän Lton jäsenmäärän mukaan sten, että maksu on 0,35 mk jäseneltä vuodessa. Maksu tarkstetaan vuosttan 31.12. jäsenmäärässä tapahtunutta muutosta vastaavaks. Vakuutus tulee vomaan ^ 1977. Ensmmänen vakuutuskaus päättyy 31.12.1977. Sen jälkeen vakuutus on vomassa vuoden kerrajllaan,elle stä puoln ta tosn rtsanota vähntään yhtä () kuukautta ennen vuoden päättymstä. Helsngssä 19.10.1977 KEMAN TYÖNTEKJÄN LJTTO R.Y. / KESKNÄNEN VAHNKOVAKUUTUS- YHTÖ KANSA C j Í L ^ t»

TLNTARKASTUSPÖYTÄKRJA Keman Työntekjän Ltto r.y.n lttokokouksen valtsemna tlntarkastajna olemme sääntöjen 15 $:n mukasest tarkastaneet lton tlt ja tomntaa ajalta 1.7. - 19.10.1977 sekä annamme stä halltukselle seuraavan lausunnon: - Halltuksen valtsema numerotarkkalja Aarre Juvonen ja tlntarkastaja All Vlhonen ovat tarkastaneet tostteet kesä-syyskuun ajalta ja antaneet tarkastuksesta lman huomautuksa olevan krjallsen lausuntonsa 10.10.1977. Puheenjohtaja on hyväksynyt tostteet, kutenkn nn, että puheenjohtajan laskut on tarkastanut shteer. - Suortmme pstokoken tostetarkastuksa (n:o 1184-1217, 1363-1437 ja 1508-1604) henä-syyskuun ajalta. Myös työttömyyskassan tostteet ajalta 2.8.-30.9.1977 tarkastettn huomautukstta. - Tlselosteet elo- ja syyskuulta ovat valmstuneet. - Lton sekä työttömyyskassan pankk- ja postsrtotlt täsmä svät pankkkrjojen ja tlotteden kanssa. f! - Laskmme kassan ja se osott saldoa 4.441,64 mk, mkä täsmäs krjanpdon kanssa. etty tesmme, että ennakkoveronpdätykset elokuulta 1977 ol valtolle. tl \ v Lumme halltuksen pöytäkrjat ajalta 26.8. - 7.10.1977. ülsngssä lokakuun 19 pävänä 1977 11 V r.» -7., l t - c v -'-- --vj.1 U { h: J^h^ÄA^ * T 1 Vlhonen Vekko Kanerva HTM

L u % OSUUSBANKK YHTESTUK Kästteljä Helsnk 3,10,1977 Z 10. 77 u L Keman Työntekjän Haapanemenkatu 7-9 00530 Helsnk 53 L tto p,y, KlNTESTU OY MALMNHAKA TAMPERE Keskusteluhn vtaten Shetämme ehdotuksen Kntestö Oy Malmnhakan osakkuudesta, Yhtön omen varojen määrä on 470,000 mk, josta osakepääomaa on 10,000 mk Ja tertäär1anaa 460,000 mk. «* j Ehdotuksemme mukasest Keman Työntekjän Lton osuudeks tuls 15 % el osakepääomaa 1. 500 mk ja teptäär1 anaa 69, 000 mk, Lttonne päätöksen asasta pyydämme lähettämään; Osuuspankk Yhtestuk, Hakanementor 1 00530 Helsnk 53, Lsätetoja antaa osastopääl. Jaakko Aalto puh, 738 455, Kunn ottavast OSUUSPANKK YHTyjTUKt UJTEET: Yhtösopmus AsuntolalnapSStös r. ) r r%onttor Hakanementor 1,00530 HELSNK 53. Puheln 738455

EMAN (teljä/vär rett. TYÖNTEKJÄN L-kU LTTO HMpnlmntnkatu 7-9 B Htltnk 63 Poftosolta/Potadrm PL32400531 Heltnkl 53 KEMSKA ARBETARFÖRBUNDET 20.10.1977 cl stysre ks t er tomsto mstopäällkkö V a s e n u s e 1 s n k Lttomme lttokokousta varten, joka pdetään marraskuun 21-23 pävnä 1977, pyydämme täten kohtelammn tomstonne ennakkotarkastusta lttomme ja ammattosastojen sääntöjen osalta. Muutosestykset seuraavat ohesena. u Pyydämme ennakkolausuntoanne mahdollsmman nopeast., Kunnottavast Keman Työntekjän Ltto r.y. onem lton halltuksen puheenjohtaja ^ r l ) f t

Keman Työntekjän Ltto r.y:n säännöt. 6 $:n 2-kohtaan lsäys. Mkäl jäsen on kuulunut osastoon yhtäjaksosest vähntään 10 vuotta, nn hän vo anottuaan saada halltuksen päätöksellä sdrdudgr ta vanhuuden pgrusteella späävat jäsbnokeudet. Lepäävät jäsfenokeudet vodaan myöntää myös ätyslomalla olevalle jäsenelle enntään kahdeks (2) vuodeks lasten hotoa varten. Lepääven jäsenen okeudet evät kasva, ekä hän snä akana ole okeutettu ltossa avustuksn hänen okeudenomstajlleen tulevaa hautausavustusta lukuunottamatta. Lepääven jäsenokeuksen alkamsesta ja päättymsestä tehdään jäsenkrjaan merkntä. Lepääven jäsenokeuksen valltessa jäsenellä e ole äänestysokeutta lton ta osaston suorttamsessa vaalessa ja äänestyksssä Lepäävät jäsenokeudet saanut jäsen saavuttaa avustusokeutensa uudelleen sen jälkeen kun hän on suorttanut sääntöjen! ' r (p * määräämät jäsenmaksunsa vähntään puolen vuoden akana., j $:n 7-kohtaan muutos. 3os jäsen on ollut vähntään yhden vuoden lton jäsenenä suortetaan hänen okeudenomstajalleen hautausavustusta 300 rr.' rkkaa.

2. J:n 6-kohtaan muutos Lton ^^kol^sn ovat ne osastot, joden jäsenmäärä on kakssataa (200) okeutettuja valtsemaan oman edustajansa jäsennäsränsä alkavaa sataa (100) jäsentä kohden. ruut osastot ovat okeutettuja valtsemaan yhtesen edustajan kutakn osastojen yhteenlasketun jäsenmääränsä alkavaa sataa (100) jäsentä kohden, Vaala varten ltto jakaa osastot alakohtasn prehn ta muden selväst todettaven perusteden mukaan, ja antaa ohjeet vaalen suorttamstavasta sekä ajasta. Yhteset edustajat valtaan prn osastojen asettamsta ehdokkasta ja kukn osasto antaa valtuks tulleelle lttokokousta varten valtakrjan. edustajalle ' Vaalessa noudatetaan lton vaaljärjestyksessä määrättyä suhteellsta vaaltapaa. Kullekn edustajalle valtaan varajäsen, joka varsnaselle esteen sattuessa täyttää hänen pakkansa. 9 $:n 7-kohta postetaan.1 ; 10 2^kohtaan muutos Lttovaltuustoon kuuluu kakskymmentäkolme (23) er osastosta valttua varsnasta jäsentä. Kullekn jäsenelle valtaan henl^lökohtanen varajäsen, mnkä lsäks lttovaltuustoon kuuluu '^as kymmentäko me (23) y lesvarajäsentä. Lttovaltuusto valtsee keskuudnstaan puheenjohtajan ja vara- Pu! ^unjohtajc-m. t 4

3. 10 $ :n kohtaan muutos Lttovaltuusto on päätösvaltanen puheenjohtajan ta varapuheenjohtajan sekä vähntään kakstosta (12) jäsenen ollessa saapuvlla. 16 $;n 1-kohta b) lsäys. työsulussa ja jalkautustapauksessa, jossa osasto on tomnut näden sääntöjen ja halltuksen antamen ohjeden muka sest ^

Keman Työntekjän Ltto r.y:n ammattosastojen säännöt 10 J:n 1-kohtaan muutos. Osaston asota ja omasuutta hotaa ja osastoa edustaa lanmukasena halltuksena vuoskokouksessa vuodeks kerrallaan valttu tomkunta, johon kuuluu puheenjohtaja ja vähntään neljä (4) ja enntään kuustosta (16) varsnasta ja vähntään neljä (4) ja enntään kuustosta (16) varajäsentä. Tomkunta valtsee keskuudestaan varapuheenjohtajan, shteern, taloudenhotajan ym. tomhenklöt. Kesken tomkautta eronneen ta erotetun jäsenen sjaan osaston kokous valtsee uuden tomkunnan jäsenen olevaks ajaks. jäljellä!.l ' ( f

- 3 - Pöytäkrjan vakuudeks: Laur V^lponem Holg/fer Nemnen Pöytäkrja tarkstettu ja hyväksytty: Aarre Juvonen Aarre Lndroos r r

24/1977 Pöytäkrja Keman Työntekjän Ltto r.y:n halltuksen kokouksesta, joka pdettn marraskuun 15 pävänä 1977 Helsngssä lton kokoushuoneessa alkaen kello 10.00. Saapuvlla olvat: Aarre Juvonen, Mare Jukola, Mkko Kopra, Eja-Lsa Kosk, Aarre Lndroos, Vekko Lyhty, Sulo Pepponen, Eno Ruohola, Musto Tarvanen, Ela Wallenus, puheenjohtaja Laur Vlponem, joka joht puhetta, shteer Holger Nemnen, joka laat pöytäkrjan, valtuuston puheenjohtajat Kalervo Kulmala ja Kalev Lehtlä, t, sekä jaostoshteert Pekka Salokannas, Smo Ström, Rejo Hyytä, Tovo Marn, Marja-Lsa Rsklä, Esko Franssla ja Jorma Pel. Kokous päätty kello 15.30. 1 Päätösvaltasuuden toteamnen. odettn kokous lallseks ja päätösvaltaseks.! 2 K öytäkrjan tarkstajen valnta. Pöytäkrjan tarkstajks valttn Aarre Juvonen ja Mkko Kopra 3. Asalstan hyväksymnen, yväksyttn kokoukselle asalsta. 1 t ( t Í 4 K alousasota. 1. Keman Työntekjän Ltto r.y:n tase 31.10.1977. Puheenjohtaja Vlponem esttel lton taseen 31.10.1977. Lte 1. Merkttn pöytäkrjaan. Samalla puheenjohtaja Vlponem estt katsauksen lton tl asemaan 31.10.1977, jonka hän jätt myös krjallsena halltuk sen 'äsenlle. Lte 2. 2. H alltus.päätt myöntää työväen varhasnuorsojärjestölle talou dellsta tukea yhteensä 5000 markkaa. Tästä summasta annetaan Nuoret Kotkat järjestölle 3000 markkaa ja Suomen Demokratan Po neeren Ltto r.y:lle 2000 markkaa.

U - 2-3. Halltus päätt, että Keman Työntekjän Ltto panttaa Qsu pankk Yhtestuen 200.000 markan lanan vakuudeks Kasnem tlaan kohdstuvat haltavelkakrjat not 1 määrältään 20.00 markkaa, not 1-5 5 kpl ä 10.000 markkaa yhteensä 50.000 ma kaa, not 6, 7, ö 3 kpl S 10.000 markkaa yhteensä 30.000 ma sekä not 1-5 5 kpl S 20.000 markkaa yhteensä 100.000 markk kakkaan 200.000 markkaa. Tämä pykälän kohta luettn ja tarkstettn het. 5 Lttokokousvalmsteluja. 1. Halltus päätt esttää lttokokoukselle, että puhemehst valttasn Kalervo Kulmala, Laur Vlponem ja Lahja Ralovaara, sekä shteerstöön Pekka Salokannas ja Holger Nemnen. 2. Luettn Yhdstysrekstertomston krje 11.11.1977. Lte Krjeessä lmotettn, ette Yhdstysrekstertomsto hyväks tehtyä estystä lton sääntöjen 9 $:n 6 kohdan muuttamsesta sten kun ltto on esttänyt. Halltus päätt antaa Laur Vlponemen, Pekka Salokannaksen, Esko Fransslan ja Holger Nemsen^^v^fms^ella päätösestystä lttokokoukselle suhteellsen vaaltavan käyttöönottamsesta raavan lttokokouksen edustaja valttaessa teollsuusalotta Samalla halltus päätt tehdä estyksen lton sääntöjen 9 : 6 kohdan muuttamsesta sten, että shen lsätään suostus s teellsestä vaaltavasta. Lte 4. 3. Jaostoshteer Rsklä esttel luonnoksen lttokokouksen julklausumaks. Halltus päätt jättää luonnoksen lttokokouksessa valttava me nettelytapavalokunnalle. Lte 5. 6 Koulutus- ja opntotomnnan asota. Jaostoshteer Rsklä esttel halltukselle SAK vmeks p tyn edustajakokouksen antamaa suostusta jäsenlttojen ja ty väensvstysjärjestöjen jäsensuhtesta. Hän estt, että l^ lttys SAK:n suostuksen mukasest Kansan Svstystyön L^ jäseneks 1.1.1977 alkaen 40 %:n osuudella. Halltus päätt hyväksyä tehdyn estyksen ja lttyä käen Kansan Svstystyön Ltto r.y:n jäseneks 40 %:n O S U U Ö Ö»

e. Pöytäkrja Keman Työntekjän Ltto r.y:n halltuksesta joka pdettn Helsngssä marraskuun 15 pävänä 1977 lton kokoushuoneessa alkaen kello 10.00. Saapuvlla olvat: Aarre Juvonen, Mare Jukola, Mkko Kopra, Eja- Lsa Kosk, Aarre Lndroos, Vekko Lyhty, Sulo Pepponen, Eno Ruohola, Musta Tarvanen, VJallenus, puheenjohtaja Laur Vlponem, Ela joka joht puhetta, shteer Holger Nemnen, joka laat pöytäkrjan, valtuuston puheenjohtajat Kalervo Kulmala ja Kalev Lehtlä, sekä jaostoshteert Pekka Salokannas, Smo StrBm, Rejo Hyytä, Tovo Marn, Marja-Lsa.1 Rsklä, Esko Franssla ja Jorma Pel. Kokous päätty kello 18.00. 1. r.. ; Päätösvaltasuuden toteamnen. odettn kokous lallseks ja päätösvaltaseks. öytäkrjan tarkstajen valnta. 2 t (»,» 1 öytäkrjan tarkstajks valttn Aarre Juvonen ja Mkko Kopra» 3 J. Asalstan hyväksymnen. Hyväksyttn kokoukselle asalsta. 4 ft Halltus päätt, että Keman Työntekjän Ltto panttaa Osuuspankk Yhtestuen 200.000 markan lanan vakuudeks Kasnemen tlaan kohdsuvat hatavelkakrjat not 1 määrältään 20.000 markkaa, not 1-5 5 kpl a 10.000 markkaa yhteensä 50.000 markkaa, not 6, 7, B 3 kpl ä 10.000 markkaa yhteensä 30.000 markkaa sekä not 1-5 5 kpl ä 20.000 markkaa yhteensä 100.000 markkaa, kakkaan 200.000 markkaa. ä';ä pykälän kohta luettn ja tarkstettn het. Pöytäk rjan vakuudeks: LAUR VLPONEM HOLGER NEMNEN Laur Vponem Holger Nemnen ovt "'äkrja tarkstettu ja hyväksytty: AARRE JUVONEN MKKO KOPRA Aarre Juvonen Mkko.Kopra

a s a l s t a Keman Työntekjän Lton halltuksen knknn.e..^ 977 1. Kokouksen avaustomet. 2. Asalstan hyväksymnen. 3. Pöytäkrjan tarkstajen vaal. 4. Talousasota: a) Lokakuun tase ja katsaus vuoden.1977 talouteen b) Työväen varhasnuorsojärjestöjen anomukset. 5. Lttokokouksen valmstelusta - ehdotus lttokokouksen puheenjohtajks ja shteereks. 6. Koulutus ja opntotomnta (TSL-KSL) 7. Kokouskutsun jälkeen eslle tulleet asat.

L ' f U Keman Työntekjän Lton tase 31-10-1977 VASTAAVAA Rahat- ja saatavat 10 Kassa 1210 Pankk 1310 Postsrto 1610 Lanasaam set 1830 Vastuudebentuurlanat 3290 Selvttely Käyttöomasuus 2.235.U5 2.552.226.60 2U.338.3k 2.688.800.39 771.080.80 303.555.56 81.OO 2210 2211 222O 22l*0 l900 Kntestöosakkeet Maa-alueet Koneet- ja kalusto Osakkeet- ja osuudet Aljäämä 1.621.1*70.00 UOO.000.00 U7.31*3.83 258.200.00 MK 6.090.631*. 58 50.1*1*8.03.MK 6.11*1.082.61 VASTATTAVAA Hera s pääoma yby taka nen luo Velka valtolle 't20 SOTU-maksut ghytakaset lanat 3510 Rahalatoslanat 520 Muut lanat lkäakaset lanat Rahalatoslanat 3^20 Muut lanat 35.537.67 7.305.70 1.067.310.00 1*69.109.31* 991.500.00 325.397.85 tea paaoma ''100 Työtastelurahasto Pääomatlt 2.388.500.62 856.1*21.1*3 MK 6.U.052.61

Tuloslaskelma lokakuun- 31 pävänä 1977' TULOT asen- ja lttymsmaksut,11c Jäsenmaksut lcb sjotukssta Korkotulot ]2h Osngot Väl tystomnnan tulot l10 Myynt tot tulot 900 Sekalaset tulot MK * r 3.9H3.009.01 28.290.u5 862.-50 # 6.91T.05 12.U95.27 3.99.57U.28 ^hytvakutteset menot [ältystom.nnan menot 310 Ostot lon okasut- ja tulon srrot U.86U.85 120 Osastojen jäsenmaksuosuus ääntöhn- ja päätöksn perustuvat maksut 575.018.UT 131 SAK:n jäsenmaksut 132 Kotmasten järjestöjen jäsenmaksut 153.98U.U0 9.386.60 '1! ksut osastolle 1+ Osastojen tarvkkeet Retkelypävät ll2b Palautukset pntömääräset rahastosrrot 1191 Srto työtastelurahastoon 8a.57H.8O - 20.650^00 51*.536.85 59.92lt.80 llu.u6l.65 28l.UU6.80 t ' stukset jäsenstölle O Työtasteluavustukset 20 Okeusapu 30 Hautausapu ^0 Lehtsetelt 1.90lt.00 lu.89.5 9.800.00 189.628.00 1 216.223.15 jnklöstomenot 11 Palkat 12 Eläkkeet 21 Palkkot T79.T88.52 28.316.19 T.565.TT n t * % sa.alset menot 31 SOTU-rnaksut 32 Eläkevakuutusmaksut Pakollset vakuutukset Sarausmenot a T Muut sosaalset menot 69.132.1*0 93.957.08 19.591*.71 1U.061.1*3 30.721.11 22T.U66.T3 ) t ja pävärahat Matka- ja pävärahat P \utokulut e. ) 1 komaamnat kakulut t 'alautukset 167.1*12.93-16.103.30 3t.78U.58 20.558.62 151.309.63 306.652.83» f «

Jatko tuloslaskelma lokakuun 31 pävänä 1977 Yeset tomntamenot Hallntoelnten kokoukset 61; 11 Lttokokouskulut 6)4 12 Valtuusto 6ll3 Halltus ()h\h Jaostot- ja työryhmät So;)mus- ja neuvottelutomnta 6l21 Sopmus- ja neuvottelut ()h22 Asantuntjakxlut fensanvälnen tomnta 6131 Ulkolasten matka-ym.kulut 6432 Jäsenmaksut Edustus- ja huomaavasuuden osotukset 61M Edustus- ja huomaavasuuden osot. Kokoustomnnan menot 61 5 2 Muut kokou smenot Omasuudsn hotomenot 6H61 Omasuusvakuutukset 61462 Huoneston huolto- ja korjauskulut 6163 Kaluston huolto- ja korjauskulut 6161+ Merhaka-kulut 6H65 Kasnemkulut 6166 Kasnemen vakuutus-verot 12.733.33 23.U50.0»» 100.885.31» 133.21 73.lt97.57 2.23U.8O 2.190.90 31.857.76 $7.56 131,70 3.201.68 1*6.0^1.96 139.808.95 866.08 191.223.92 85.732.37 3U.OU8.66 29.226.20 5.119.75 190.107.93 ä Sekalaset menot 6191 Lahjotukset 15.600.00 Opnto- ja koulutustomnta 6510 SAK:n opntojen kursst 6520 Lton kursst 6521 Palautukset 6530 Krjeopskelut 654O Opntoavustukset 6550 Krjallsuuden hanknta 6590 Muu koulutustomnta 88.6U0.60-25-127.32 n8.u27.87 63.513.28 3.U25.50 5.933.U2 7.552.37 21.965.50 220.817.9U Tedotustomnta 6620 KTL-tedottaa 6621 Palkkatyölänen/Löntagare 6622 Krjotus- ja tomtuspalkkot 6623 lmotustulot Panatustyöt 6630 Panatustyöt U.896.U7. 2.020.00 131.181.75 3U.36.9U 2.876.U7 29.UUl.9U Tonstomenot Tomstovuokrat Svous 6T2 ) Postmaksut Puhelnmaksut ^TlO Tomstotarvkkeet Panatukset lmotukset Lehdet 679 Muut torastomenot 6U.7U5.25 1.036.30 19.173.U5 27.559.72 26.U93.3 6.168.11 35.283.20 3.703.00 32.630.6U 216.792.98 çrj Jmenot "^öo Korkomenot m Aljaama MK MK 150.539.50 U.OU2.O22.31 50.UU8.03! 1

Lton halltukselle. Katsaus lton tlasemaan 31.10.1977 Vastaavaa ja vastattavaa päättyy summaan 6.141.082 markkaa. Lähemmn tarkasteltuna vastaavaa puolella on nähtävssä seuraavaa: Pankktalletusten määrä on 2.688.800 markkaa. Lanasaamset ovat 771.080 markkaa, vastuudebentuurlanat 303.555 markkaa ja selvttelytl 184 markkaa. Käyttöomasuus muodostuus seuraavast: Kntestöosakkeet 1.621.470 mk, maa-alueet 400.000 mk, koneetja kalusto Aljäämä on 47.343 mk ja osakkeet- ja osuudet 258.200 mk. 50.446 markkaa. Vastattavaa puolella on vnrovelka valtolle ja sotu-maksut yhteensä 42.842 markkaa. Lyhytakaset lanat ovat rahalatoslanona 1.067.310 mk ja muna lanona 469.109 mk. Ptkäakaset lanat muodostuvat rahalatoslanosta 991.500 mk ja musta lanosta 325.397 markkaa. Oma pääoma on työtastelurahastossa 2.388.500 mk johon vodaan lsätä vastuudebentuurlanat vastaavaa puolelta 303.555 mk. Pääomatlllä 856.421 mk. Yhteensä ss molemmat puolet vastaavaa ja vastattavaa päätyy 6.141.082 markkaa. Tuloslaskelma osottaa seuraavaa: Tuottoja on saatu 10 ensmmäsen kuukauden akana 3.943.009 mk. Tämä tetää kuukaustulona pyöreest 400.000 mk:n tuloa. Kun vertaa stä budjettn tavotteeseen (non 60.000 mk penemp kun mtä tavote edellyttää. Korkotuloja on saatu 28.290 mk ja ne ovat luonnollsesta systä velä paljon penevät mtä todellsuus tulee olemaan, budjetn tavote on 240.000 markkaa. Osnkotuloja 860 mk Ja myynttuloja 6.917 mk. Sekalasa tuloja on 12.495 mk. Yhteensä -uloja 3.991.574 mk.

2. Seuraavassa tarkastelen menojen erttelyä. Osastojen jäsenmaksuosuus on 575.018 mk joka on laskelmallnen. SAK:n ja muden kotmasten järjestöjen jäsenmaksut ovat 163.390, SAK:n jäsenmaksuja stä on 153.984 mk. Maksuja osastolle on yhteensä 114.461 mk josta manttakoon tässä kohtaan retkelypäven nettokustannukset. Kun retkelypävät ovat tänä vuonna maksaneet kakkneen 80.574 ja palautusmaksuna on pertty 20.650 mk on lopullnen retkelypäväkustannus 59.924 mk. Tämä osottakoon sen, että ltto todella osallstuu Sääntömääräset rahastosrrot osottavat srtoa retkelypävenrahottamseen. työtastelurahastoon 261.446 mk ja akasemmn manttu debentuurlanona 300.000 pus nden korko, jollon työtastelurahastoon on tänä vuonna srretty vajaa 600.000 mk. Avustuksna jäsenstölle on jaettu työtasteluavustukset 1.904 mk, okeusapuna 14.891 mk hautausapuna 9.800 mk ja lehtsetelen muodossa 189.628 mk, yhteensä ss 216.223 mk. Muut mantusta menoerstä on ovat alttuneet relust pats lehtsetelmääräraha van n. 3.000 mk. Henklöstömenot ovat palkkojen osalta 779.788 mk, eläkkeden osalta 28.316 mk ja palkkoden osalta 7.565 mk, joka tekee yhteenä 815.669 mk. Varattu budjetssa on nähn tarkotuksn 912.000 mk, jollon levää ylttymstä tulee koko vuoden osalta lmesest tapahtumaan. Matka- ja pävärahat muodostavat tällä hetkellä 306.652 mk summan. Nstä matka- ja pävärahojen osuudelta 134.784 mk, autokulut 20.558 mk ja ulkomaanmatkakulut 167.412 josta palautusta 16.103 mk, * c ^na n -M.-lr! cjn el todellset ulkomaanmatkakulut 151.309 mk. Nähn tarkotuksn on varattu 315.000 mk jollon.nämä vovat jonkn verran lttqfmään tänä vuonna. Tosn lttokokouksen vuoks e tänä vuonna paljon makusteta. ' f

3. Hallntoelnten kokoukset ovat kustantaneet tänä vuonna 191.223 mk. Tässä summassa on lttokokoukselle tuleva kuluja 12.733 mk. Kun varattu tätä varten on 251.840, vodaan katsoa jonkn verran altusta tapahtuvan tällä morrentlla. Kansanvälsen tomnnan kulut ovat ulkolasten matka- ym. kulut 2.190 mk ja jäsenmaksut ulkolaslle järjestölle 31.857 mk. Varattu on 97.000 mk. jollon merkttävää altusta tulee tällä osuudella tapahtumaan. Omasuuden hotomenojen kohdalla on todettava Merhakakuluja varatun 60.000 ja Kasnemkuluja 100.000. Kun nähn on käytetty 190.107, ertysest on ylttynyt Kasnemkulujen kohdalla, tosn tämä yltys mkä tässä on tapahtunut mbnee omasuuden lsäyksen puolelle. Lahjotuksa annettu 15.600 mk ja varattu on 25.000 mk. f Opnto- ja koulutustomnta on maksanut kakkaan 220.817 mk. Varattu on 237.000 mk. Vo olla että levää altusta tässä kohtaa tapahtuu. Lehtmenohn on varattu 250.000 mk ja se näyttää rttävän nn että pysytään budjetn varauksella. Korkomenohn on mennyt 150.539 mk. Se summa lsääntyy jonkn verran vuoden loppuun mennessä. Kuten mustetaan velä korkotuloja on ollut 28.290 mk. Rohkenen ennustaa, että korkotulot tulevat olemaan heman sommat tänä vuonna kun korkomenot ja sllonhan talon asat ovat kohtuullsessa kunnossa. Aljäämää on syntynyt 50.448 markkaa. 14.11.1977 LauH/V po nem - l. -l--^-

VALTONEUVOSTO OKEUSMNSTERÖ Yhdstysrehtster tomsto U.11.1977. # krjeenne 20.10.1977 Keman Työntekjän Ltto r.y Puheenjohtaja Laur Vlponetn PL 524 00t)51 HELSNK 55 en nakko tarka s tu s Yhdstysrekstertonsto toteaa lttonne sääntömuutosehdotuk. ssta seuraavaa: 6 ;n 2-kohta Kuudennella rvllä sanojen "Lepääven" Ja "jäsenen" välstä lmesest puuttuu "jäsenokeukslen akana". 6 n 7-kohta E huomautettavaa. 9 :n 6-kohta Kuten yhdstysrekstertomston krjeessä 25.8.1977 todetaan, lton rykysten sääntöjen 9 :n 6-kohta on yhdstyslan vastanen: osastoja e saa pakottaa valtsemaan yhtesä edustaja. Sääntömuutosehdotuksessa laajennettasn vomakkaast nden osastojen määrää. Jotka Joutusvat valtsemaan yhtesä edustaja ("alle kakssataa" on lmesest krjotusvrhe, ptänee olla "yl kakssataa"). Tämän vuoks sääntömuutosehdotusta e voda hyväksyä. - Ltto e vo pakottaa osastojaan käyttämään päätösvaltaansa Jollakn tetyllä tavalla, esm. suhteellsta vaaltapaa noudattaen. Osastot vovat tse harkntansa mukaan ottaa sääntöhnsä määräyksen suhteellsesta vaaltavasta. - Tämä sääntökohta (9 :n 6-kohta) kehotetaan ptämään nykysessä muodossaan. Sääntöhn vodaan kutenkn otoaa suostus suhöeellsesta vaaltavasta (lman vttausta lton vaaljärjestykseen).»1 9 :n 7-kohta E huomautettavaa.