1. Saaren luontopolku Ulvilan Saarenluoto on vanhaa Kokemäenjoen suistoa, joka sijaitsi tällä seudulla 1300-luvulla. Maankohoamisen jatkuessa jääkauden jälkeen suisto on siirtynyt edemmäs, Porin edustalle. Luontotyyppinä Saaren erikoisuus on päkki, muinaisesta joenuomasta maankohoamisen seurauksena luhtavaiheen jälkeen kehittynyt korpi. Saari lienee ollut entisille ulvilalaisille tärkeä viljelyn, merisataman ja kirkon sijainnin vuoksi. Entisten joenuomien sokkelot ovat edelleen nähtävissä maaston muodoissa. Kirkkojuovan yli vievä riipusilta johdattaa tutustumaan Kokemäenjoen ainutlaatuiseen ympäristöön. Tervetuloa!
2. Luhtainen suojuotti Rahkasammalen runsas kasvusto ilmentää suoluontoa. Missä on rahkasammalta, siellä kehittyy eloperäistä turvetta. Turvetta syntyy kun kasvillisuus hajoaa epätäydellisesti kosteissa ja hapettomissa olosuhteissa. Opastetaulun ympäriltä löytyy hieskoivua, pajuja ja leppiä. Heinät ja ruohovartiset kasvavat runsaina: sarat, kurjenjalka, vehka ja terttualpi sekä suo-orvokki. Suojuotti oli aikoinaan pieni noro joka maankohoamisen seurauksena kasvoi umpeen. Tervalepän erottaa harmaalepästä lehden muoto. Se on tylppäkärkinen ja tahmea. Suo-orvokki
3. Metsätyyppejä Luontopolun varrella on useita metsätyyppejä: mustikkatyypin tuore kangasmetsä, lehdot sekä kuiva kangas vuorottelevat. Tuoreen kankaan valtapuu on kuusi, kuivan kankaan mänty. Lehtoa ilmentävät koivu, raita ja pihlaja sekä tuomi. Joukossa saattaa kasvaa myös kuusta. Lehtoon kuuluu olennaisena pensaskerros ja kenttäkerroksessa paikoittain varsin runsaana kasvavat oravanmarja, käenkaali, valkovuokko, lehtotähtimö ja puna-ailakki. Saniaisista luontopulun varrella voi nähdä metsäimarteen, korpi-imarteen, hiirenportaan ja metsäalvejuuren. Kallioimarre kasvaa kuivimmilla paikoilla, jopa kivien halkeamissa. Tuomi
4. Kuiva kangasmetsä Kuivalla kankaalla valtapuu on mänty. Pensaskerros puuttuu lähes kokonaan ja koostuu lähinnä taimista. Hieskoivua saattaa kasvaa joukossa. Niukkaravinteisuus näkyy kasvillisuudessa: valtaosa on varpua, mustikkaa ja puolukkaa. Heiniä on vähän, lähinnä metsälauhaa ja kevätpiippoa. Seinäsammal ja kynsisammal hallitsevat metsän pohjaa, samoin hirven- ja poronjäkälät. Vihernopsasiipi (ent. kangasperhonen), Callophrys rubi, on kevään ensimmäinen perhonen joka kuoriutuu kotelostaan. Aikaisemmin nähdyt nokkos- ja neitoperhoset talvehtivat aikuisena. Vihernopsasiipi on nimensä veroinen, vilkas ja eloisa lentäjä joka häviää nopeasti aluskasvillisuuteen. Sen siiven alapinta on täysin vihreä ja helpoiten perhosen havaitseekin lennossa. Puolukka
5. Lintuja polun varrelta Keväällä luontopolku täyttyy lintujen laulusta. Tiaiset aloittavat jo helmimaaliskuussa ja muuttolintujen saapuessa moniääniseen lintukuoroon yhtyvät mustarastas, punakylkirastas, hippiäinen, sepelkyyhky, peippo, pajulintu, sirittäjä, lehtokerttu ja tiltaltti. Mustarastaan kaunis huilumainen ääni kuuluu parhaiten illan ja aamun tunteina. Tiltaltti, joka on saanut nimensä laulutavastaan, laskettelee tavuja til-tal-til-tal vuorotellen. Peipon tomera viserrys kuuluu kauas, molliviritteinen pajulintu tyytyy laulamaan hieman vaimeammin. Lintukuoro hiljenee noin juhannuksen tietämillä, jolloin pesinnät alkavat olla ohi ja poikaset aikuistumassa. Peippo
6. Mustikka Mustikka viihtyy tuoreella kankaalla, mutta sitä tavataan myös kuivemmissa paikoissa. Se kukkii toukokuulla ja pölytyksen suorittavat pääasiassa hyönteiset. Kukat ovat hallanarkoja ja marjasadon kehittyminen riippuu pitkälti myös pölytyksen onnistumisesta. Talveksi mustikka tarvitsee lumipeitteisyyttä säilyäkseen pakkasilta. Marjoissa on toki siemeniä, mutta pääasiassa se lisääntyy suvuttomasti maarönsyjensä avulla. Mustikka on toiseksi tärkein kaupallinen luonnonmarjamme ja se löytää usein tiensä myös kotitarvepoimijan koriin. Monet linnut ja nisäkkäät käyttävät myös mustikkaa ravintonaan. Mustikka