Internet-sensuurin kehityssuuntia eräissä maissa

Internet-sensuurin kehityssuuntia eräissä maissa Dr Constance Bitso Department of Information Science, University of Pretoria, Lynnwood Road, Pretoria, South Africa, 0002. Email: connie.bitso@up.ac.za Prof Ina Fourie Department of Information Science, University of Pretoria, Lynnwood Road, Pretoria, South Africa, 0002 Email: ina.fourie@up.ac.za Prof Theo Bothma Department of Information Science, University of Pretoria, Lynnwood Road, Pretoria, South Africa, 0002 Email: theo.bothma@up.ac.za Tiivistelmä: Sensuuri ei enää rajoitu vain painettuihin lehtiin ja videoihin. Sensuurin vaikutukset tuntuvat nykyään paljon voimakkaammin verkossa ja verkkoviestinnässä. Sensuurilla estetään esimerkiksi pääsy tietyille verkkosivuille, puututaan ihmisten sähköpostiviesteihin ja viestintään sosiaalisessa mediassa. Näiden viestintämuotojen painoarvoa lisäävät niiden lähes rajattomat käyttömahdollisuudet myös erilaisilla mobiililaitteilla. Joissakin maissa sensuurin keinot ovat hyvin kovia. Kovia otteita, suoria ja epäsuoria, käytetään myös sensuurin edistämiseen. On myös maita, joissa on tehty aloitteita sensuurin torjumiseksi. Tässä artikkelissa käsitellään internet-sensuurin kehityssuuntia valituissa maissa: Australiassa, Chilessä, Kiinassa, Suomessa, Libyassa, Myanmarissa, Singaporessa, Turkissa ja Iso- Britanniassa (UK). Kielteisinä kehityssuuntina tulevat esille muun muassa internetiin liittyvät yksityisyysongelmat, ubiikki tietovalvonta, palvelujen ja sisältöjen käytön esto ja suodatus. Kielteistä on myös verkon käyttäjien seurantaan ja tunnistamiseen kehitetyt esto-ohjelmat ja teknologiat. Huonoja kehityssuuntia ovat sananvapauteen ennen kuuluneen ilmaisuvapauden kriminalisointi, internetin käyttöä rajoittavat uudet määräykset ja lainsäädäntö, hallitusten harjoittama laaja-alainen sensuuri sekä muu internetin laajentunut valvonta. Myönteisiä kehityssuuntia ovat internet-sensuurin aikaansaamat vastareaktiot, sensuurin väistämisen keinot, internet-sensuuria vastaan tehdyt verkkohyökkäykset sekä internet-sensuurin vastustamisen uudet, innovatiiviset muodot. Tarkemmat maakohtaiset tulokset on esitetty liitteissä. Artikkelissa esitetään myös yhteenveto yllä esitettyjen kehityssuuntien toteutumisesta kussakin tutkitussa maassa.

Avainsanat: internet-sensuuri, e-sensuuri, kehityssuunnat, Australia, Chile, Kiina, Suomi, Libya, Myanmar, Singapore, Turkki, Iso-Britannia (UK) 1 JOHDANTO Sensuuria, eli yhteiskunnan asettamia moraalisia ja lakiin perustuvia rajoituksia sille, mitä yksilöt voivat tehdä, sanoa tai nähdä, on ollut olemassa aina ja kaikissa tunnetuissa yhteiskunnissa. Internet on kuitenkin laajentanut ihmisten mahdollisuuksia päästä käsiksi erilaiseen tietoon maailmanlaajuisesti. Verkko on lisännyt kansalaisten tietotasoa, parantanut heidän päätöksentekomahdollisuuksiaan, koulutusta ja kansalaisten voimaannuttamista yhteiskunnan kaikilla tasoilla (esim. politiikan ja uskonnon alueella, terveydenhuollossa, koulutuksessa, sosiaalisessa kanssakäymisessä). Tätä kehitystä on edistänyt teknisten välineiden laajentunut valikoima perinteisistä kannettavista ja pöytätietokoneista matkapuhelimiin ja tabletteihin. Internet-sensuuri voi olla joko tarkoituksellista tai epäsuoraa, jonkin toisen rajoituksen kautta tapahtuvaa (välineiden puute, osaamattomuus käyttää internetiä jne.). Jotta voitaisiin ymmärtää jo tapahtunut muutos perinteisestä sensuurista internet-sensuuriin, tässä artikkelissa tarkastellaan ensiksi sensuurin taustoja ja avainkäsitteitä. Käymme myös läpi aiheeseen liittyvää kirjallisuutta ja pyrimme tunnistamaan sensuurin kehityssuunnat. 2 PERINTEINEN SENSUURI JA SEN TAUSTA Yhteiskunnan harjoittamaa sensuuria on ollut kautta historian, eikä sen vähenemisestä ole mitään merkkejä. Päinvastoin. Joissakin maissa se on selvästi lisääntynyt. Sensuuria harjoittavat erilaiset tahot vanhemmista poliitikkoihin ja kouluviranomaisiin. Sensuuri voi olla poliittista, sosiaalista, taloudellista, uskonnollista, filosofista, moraalista, ideologista. On sotilaallista sensuuria, on yritysten piirissä tapahtuvaa sensuuria ja kasvatuksellista sensuuria. Sensuurin luonne ja laajuus vaihtelee maittain. Sensuuria esiintyy hyvin monessa muodossa. Osa siitä on vapaaehtoista ja kuviteltuihin syihin perustuvaa. Sensuuria on harrastettu mm. julkisissa kirjastoissa (Thompson, 1975), koulukirjastoissa (Oboler, 1980), lehtitaloissa, teatterisaleissa ja kirjankustantamoissa. Esimerkkejä löytyy Iso-Britanniasta ja Alankomaista (Duke and Tamse, 1987). Näihin rajoituksiin liittyy usein ikärajoja tai vanhempien suorittamaa ohjausta. 3 TERMIEN SELVENNYSTÄ Internet-sensuuriin liittyviä termejä ovat muun muassa e-sensuuri,

kybersensuuri, nettisensuuri ja internet-sensuuri. Tässä artikkelissa käytetään johdonmukaisuuden vuoksi yksinomaan käsitettä "internet-sensuuri. Wikipedia jakaa sensuurin metasensuuriin, internet-sensuuriin ja luovaan sensuuriin. Wikipedian mukaan (http://en.wikipedia.org/wiki/internet_censorship) internetsensuurilla tarkoitetaan tiedon ohjausta, valvontaa ja tukahduttamista internetissä. Se voi kohdistua tiedon tuottamiseen ja/tai tiedonvälitykseen. Sensuroivina tahoina voivat olla hallitukset, yksityiset järjestöt ja yksityishenkilöt. 3.1 Sensuuri Wikipedia määrittelee sensuuriksi "sellaisen puheen tai muun julkisen viestinnän tukahduttamisen tai estämisen, jota hallituksen, median tai muun tarkastuselimen näkökulmasta pidetään yleisesti vastenmielisenä, haitallisena, herkkänä tai hankalana. (http://en.wikipedia.org/wiki/internet_censorship). 3.2 Meta-sensuuri Meta-sensuurilla tarkoitetaan sensuuria, joka kohdistuu sensuuria koskevaan tietoon (esim. tietoon sensuurin laillisesta perustasta). (http://en.wikipedia.org/wiki/internet_censorship). 3.3 Internet-sensuuri Internet-sensuuri on melko uusi ilmiö, eikä sitä ole tutkittu läheskään tarpeeksi. Sensuroitu sisältö vaihtelee suuresti maittain. Se mitä sensuroidaan, riippuu siitä, missä kulttuurissa tai minkälaisessa yhteiskunnassa sensuuria harjoitetaan. Sensuuri voi koskea mitä hyvänsä aihepiiriä lapsipornosta vedonlyöntiin ja valtionvastaiseen toimintaan (Al-Saqaf, 2010). 4 INTERNET-SENSUURIN HISTORIAA Internet-sensuuria on harjoitettu internetin alkuajoista alkaen 1990- luvulla. Jo tuohon aikaan yli 30 maassa säädettiin tai oltiin säätämässä internet-sensuuriin liittyvää lainsäädäntöä (Cohen, 1997:12). Syyt vaihtelivat lastensuojelusta moraaliin, turvallisuuteen ja poliittisiin tavoitteisiin. Sensuurilla haluttiin myös vaientaa vihapuhetta ja rasistista viestintää. Huolimatta poliittisista eroista maiden välillä ja ihmisoikeuksiin vetoamisesta internetin käyttöön ja sisältöihin liittyvät rajoitukset lisääntyivät merkittävästi jo vuoteen 1997 mennessä (Cohen, 1997). Nykyään sensuuri on vielä yleisempää ja näkyvämpää. Eri alojen tutkijat ja tutkimuslaitokset ovat alkaneet kiinnostua internetsensuurista. Myös erilaiset tukiryhmät kuten Pariisissa sijaitseva Reporters Without Borders ja Washington DC:ssä oleva Freedom

House (Al-Saqaf, 2010) ovat alkaneet julkaista raportteja internetsensuurista. Internet-sensuuri on monimutkainen aihe. Internetin rakenteeseen ja sen sovelluksiin liittyy useita puolia. Siihen, millaiseksi internetinsensuuri muodostuu eri maissa, vaikuttavat käyttäjien toimintatavat, valtion harjoittama kontrolli ja maan sosioekonominen ja poliittinen tilanne (Al-Saqaf, 2010). Sensuuritutkimukselle tärkeä näkökulma on tarkastella sensuurin aiheuttamia ongelmia niitä hyötyjä vasten, joita internet on tuonut mukanaan. 5 KATSAUS INTERNET-SENSUURIN TUTKIMUKSEEN Seuraavassa käymme läpi artikkeleita, väitöskirjoja, kirjoja, konferenssijulkaisuja ja internet-politiikkaa käsitteleviä asiakirjoja. Lähteet on koottu useista tietokannoista kuten ISI Web of Science, Library and Information Science Abstracts (LISA), Library and Information Technology Abstracts (LISTA), ScienceDirect ja Emerald. Valtio on tärkein ja vallaltaan suurin sensuurin harjoittaja. Valtiosensuurin välineet ovat moninaiset (aiheesta enemmän esim. Access Contested: Security, Identity; and Resistance in Asian Cyberspace (Deibert et al., 2012), Access Controlled: the Shaping of Power, Rights, and Rule in Cyberspace (Deibert et al., 2010) and Access Denied: the Practice and Policy of Global Internet Filtering (Deibert et al., 2008). Faris and Villeneuve (2008:7) listaavat useita aihealueita, joihin liittyvä tieto joutuu usein internetsuodatuksen kohteeksi. Tällaisia ovat muun muassa poliittiset ja lainsäädännölliset muutokset ja uudistukset, oppositioryhmät, vähemmistöt sekä etniset ja uskonnolliset ryhmät, naisten oikeudet, vihapuhe, julkinen terveydenhuolto, pornografia, kaupalliset verkkosivut, sähköposti ja sosiaalinen media. 5.1 Sensuurin vaikutukset internetin etuihin ja mahdollisuuksiin Internet tuottaa käyttäjille hyötyjä ja lisää heidän viestinnällistä valtaansa madaltamalla kynnystä tuottaa ja jakaa sisältöjä maailmanlaajuisesti. Verkko poikkeaa aiemmista tiedonvälityksen muodoista laajuutensa puolesta, mutta myös siksi, että on ollut rakenteeltaan alhaalta ohjattua, hajautettua ja rajatonta (Akdeniz & Altiparmak, 2008). Kukaan ei omista internetiä, eikä mikään yksittäinen taho hallinnoi sitä (Cohen, 1997). Yleisesti tunnustetaan, että informaatio- ja viestintäteknologiat edistävät merkittävästi ihmisoikeuksia ja perusvapauksia. Toisaalta sama tekniikka myös polkee oikeuksia mahdollistamalla esimerkiksi yksityiselämän tai kirjesalaisuuden loukkaamisen. Internet on antanut jokaiselle kanavan välittömään ja

maailmanlaajuiseen viestintään. Se on voimaannuttanut yksityisiä ihmisiä, mutta samalla avannut ovia laittomien ja vahingollisten sisältöjen jakelulle. Siksi verkkoviestinnästä on tullut hallitusten, sääntelyviranomaisten ja kansainvälisten organisaatioiden harjoittaman säätelyn ja valvonnan ydinkohde. Ongelmia yritetään ratkaista uusilla laeilla ja korjaamalla vanhoja (Akdeniz & Altiparmak, 2008). Helppo ja ilmainen pääsy internetiin on madaltanut aineistojen julkaisukynnystä maailmanlaajuisesti. Valitettavasti se on myös helpottanut rasistisen ja muiden ei-toivottujen sisältöjen tuottamista (Akdeniz, 2007). Verkkoviestinnällä tavoitetaan massat välittömästi. Samalla ei-toivotun materiaalin levittämisen internetissä on ennustettu kasvavan tuntuvasti. Tämä voi johtaa lisääntyvään sensuuriin. Cohenin analyysin mukaan (1997:13) hallitukset eivät luovu internetin kielteisten vaikutusten valvonnasta ja säätelystä, vaikka internetistä on enemmän hyötyä kuin haittaa. Tämä johtuu siitä, että valvonnalla ja säätelyllä on yhteyksiä yhteiskunnan julkisiin, poliittisiin, kaupallisiin ja laillisiin etunäkökohtiin. Niinpä monet hallitukset eivät tyydy vain lasten suojeluun internetiltä, vaan estävät verkkoon pääsyn kokonaisilta väestöryhmiltä. Yliopistoja on perinteisesti pidetty sananvapauden ylläpitäjinä ja puolestapuhujina. Internetin lisäämä ei-toivotun ja vaarallisena pidetyn materiaalin levitys on kuitenkin kyseenalaistanut yliopistojen toiminnan huolimatta monista globaalin tietoverkon tarjoamista eduista akateemiselle yhteisölle esimerkiksi helpottuneen tiedonvälityksen muodossa. Opiskelijoiden oikeudet ja sananvapaus on asetettu vastakkain yliopistojen ja muun yhteiskunnan velvollisuuksien kanssa. Monet yliopistot ovat ratkaisseet dilemman lisäämällä sensuuria esimerkiksi rajoittamalla korkeakoulujen tiloissa olevien tietokoneiden sisältöjä. Sama koskee kasvatusta ja koulutusta. Näissä internetistä on todettu olevan paljon hyötyä opetusvälineenä (Clyde, 1997). Toisaalta internetissä levinneet monet laittomat sisällöt (esim. huumeiden valmistus, pornografia, rasismi) ovat vahvistaneet käsitystä lapsien ja nuorien suuremmasta suojelutarpeesta verkossa. Tämä on tuonut uusia haasteita vanhemmille, opettajille ja koulukirjastonhoitajille. 5.2 Internet-sensuurin kohteet Yksi suurimpia internetin käyttöön liittyviä huolenaiheita on tiedon vapaa jakelu verkossa ilman ennakkotarkastusta. Kenellä tahansa käyttäjällä voi olla verkossa ammattimaiselta näyttäviä verkkosivuja, jotka voivat sisältää harhaista, virheellistä tai vaarallista tietoa (Colaric, 2003). Erityisesti lapsia halutaan suojella verkossa, koska he eivät välttämättä osaa analysoida tietoa,

eivätkä kyseenalaistaa tietojen luotettavuutta. Eikä tiedetä varmasti, missä kehitysvaiheessa nämä taidot opitaan. Sensuuria voidaan näiltä osin puolustella lapsen edulla. Pornografian, vihapuheen, pomminrakentamisohjeiden sensurointia internetissä puolustellaan yleisellä edulla. Lasten etu ja yleinen etu ovat internet-sensuurin kaksi käytetyintä perustetta (Depken II, 2006). Lisääntynyt tiedon digitointi on tuonut verkkoon monia uusia tuotteita, kuten elokuvat, äänilevyt ja kirjat. Tällaisia tuotteita on helppo jakaa kuluttajille verkon kautta. Muun muassa viihde- ja ohjelmistoteollisuus on pyrkinyt hyötymään aineistojen verkkojakelusta. Ongelmia on kuitenkin aiheuttanut immateriaalioikeuksien ja tekijänoikeuksien rikkominen ja luvaton sisältöjen käyttö ja jakelu. Kaupalliset tahot näkevät sensuurin perusteltuna, sillä uskovat digitaalisen tiedon jakelun ja säilytyksen internetissä johtavan muutoin kopiointiin ja luvattomaan levitykseen (Deibert, 2003). 5.3 Kuka on vastuussa internet-sensuurista? Sensuurissa on kyse sosiaalisesta vastuusta. Ne, jotka kussakin maassa kantavat sosiaalista vastuuta, kuten vanhemmat, opettajat, virkamiehet, poliitikot, vastaavat myös sensuurista (Malley, 1990:21). Sensuurin pitää tapahtua laillisen järjestelmän sisällä, jotta se voitaisiin panna täytäntöön tehokkaasti. Siksi sensuuria tarkastellaan usein oikeudellisesta näkökulmasta (Malley, 1990; Cohen, 1997). Sensuuri on osa hallintoa ja sen toimintatapoja. Tämä koskee niin demokraattisia maita kuin autoritäärisiäkin. Sensuuri ei liity vain tiedon saannin esteisiin, vaan se voi kohdistua myös sopimattomia aineistoja käsitelleisiin ihmisiin. Sensuuri voi johtaa maasta karkotukseen, kidutukseen ja murhaamiseen kuten Etelä-Afrikassa Apartheid-hallinnon aikana. Sensuuri voi näin vaikuttaa suoraan ja hyvin vakavasti ihmisten elämään. On vahvaa näyttöä, että hallitukset toteuttavat sensuuria monella tasolla oikeusjärjestelmän, säädösten ja politiikan avulla. Näistä on enemmän tietoa liitteessä B. Muita sensuurista vastuussa olevia tahoja ovat yksittäiset ihmiset, jotka osallistuvat sisältöjen luokitteluun ja yksityistettyyn sensuuriin (Akdeniz, 2008). Tällaisia ovat esimerkiksi koulukirjastojen hoitajat ja opettajakirjastonhoitajat (Truett, 1997), julkisen puolen kirjastonhoitajat (Colaric, 2003) sekä sairaaloiden hallintohenkilöstö (Bernstein, 2004). 5.4 Internet-sensuurin kannatus ja vastustus Internetin kehitys on nyt kulminaatiopisteessä. Yhtäältä internetillä on rajattomat mahdollisuudet, toisaalta se tuottaa pelottavia uhkakuvia. Haasteena on tarttua mahdollisuuksiin ja hyödyntää

niitä täysimääräisesti uhkia ehkäisten, vaikka ei ehkä kokonaan poistaen (Bihani & Hamilton, 2009). Sensuurin kannattajat (esim. Cohen, 1997) perustelevat tiedonsaannin ohjausta verkossa sillä, että avoimeen viestintäympäristöön väistämättä kuuluu tietty määrä mahdollisesti haitallisia tai laittomia sisältöjä. Uhkana on, että näitä sisältöjä voidaan käyttää rikollisen toiminnan ja terrorismin välineinä. Sensuurin vastustajat puolestaan vetoavat siihen, että internetin suodatus ja rajoittaminen on ensisijaisesti poliittisia. Heidän mukaansa suodatus on aina sensuuria, jolla pyritään rajoittamaan aatteiden ja ajatusten leviämistä sekä ehkäisemään viestintää maailmanlaajuisen yhteisön sisällä (Bailey & Labovitz, 2011). Lisäksi sensuurin torjunta nojaa sanan- ja ajattelunvapauden puolustamiseen, mikä on aina kuulunut informaatiotutkimuksen perusarvoihin (Malley, 1990). Huolestuttavinta uudessa sensuurissa on, että se tapahtuu usein piilossa käyttäjiltä (Karhula, 2011). Tätä näkemystä tukevat joidenkin maiden raportit (Liite B). Tiedon suodattamisen tarve on väistämätön seuraus informaatiotulvasta. Pidetäänpä sitä hyvänä tai pahana, informaation valinta ja karsinta on väistämätöntä, koska sitä on käytännössä pakko tehdä tietoa käsitellessä (Malley, 1990). Sensuuria puolustetaan myös verkkorikollisuuden tiiviimmällä torjunnalla, koska verkko on antanut hakkereille ja muille verkkorikollisille huomattavasti lisää toimintamahdollisuuksia (Bihani & Hamilton, 2009). Virukset, vakoiluohjelmat, tietojen kalastelu ja botnetit tuottavat sellaisia esteitä verkon kehitykselle, että ne pitää ottaa vakavasti huomioon. Verkkoturvallisuuteen liittyvät kysymykset tulevat lisääntymään ja monimutkaistumaan teknologian kehityksen myötä (Bihani & Hamilton, 2009). Kirjastoammatillinen näkökulma (Johnson, 1998) lähtee siitä, että alan koulutuksen tulee tukea vapaata, sensuroimatonta ja muodosta riippumatonta tiedonsaantia aikuisille ja lapsille. Tästä näkökulmasta verkosta mahdollisesti löytyvä vastenmielinen materiaali ei voi olla peruste evätä lapsilta pääsy verkkoon. Nykyiset suodatus- ja luokittelujärjestelmät kouluissa ja kirjastoissa joko eivät toimi tai jos toimivat, mitätöivät samalla verkon käytön parhaita puolia. Lastensuojelun periaatteet, jotka toimivat kotona tai yksityisissä ympyröissä, eivät välttämättä toimi kouluissa ja kirjastoissa. Sellaiset rajoitukset olisivat myös ristiriidassa sananvapauden ja julkisten palveluiden perustehtävän kanssa (Johnson, 1998). Johnsonin mukaan koululaiset ja opiskelijat tarvitsevat sensuurin sijaan enemmän vapautta, vastuuta ja koulutusta oikeiden päätösten tueksi. Internetin oikea käyttö edellyttää opettelua sekä valintatilanteiden aitoa hallintaa, joita ei opita sensuurin avulla.

Vaikka internet-sensuurin syyt vaihtelevat maasta toiseen, Cohen (1997) tunnistaa myös sensuurille yhteisiä piirteitä: Kansallinen turvallisuus (aseet, laittomat huumeet, terrorismin vastaiset toimet) Vähemmistöjen suojelu (syrjintä, markkinoinnin kohderyhmäkohtainen valikointi jne.) Ihmisarvon suojelu (yllytys rotuvihaan tai syrjintä) Taloudellinen turvallisuus (petokset, luottotietojen hakkerointi) Informaatioturvallisuus (vihamielinen hakkerointi) Yksityisyyden suojelu (henkilökohtaisen tiedon levittäminen, sähköinen häirintä, spammaus) Maineensuojelu (kunnianloukkaus, laiton mainosten jakelu) Tekijänoikeudet (tekijänoikeudella suojatun aineiston luvaton levittäminen) Yhteenvetona voidaan todeta, että sensuurin puolustamiseen ja vastustamiseen liittyvä keskustelu kohdistuu erityisesti sellaisiin ammattiryhmiin kuin opettajat. Opettajat yrittävät tämän debatin keskellä suojella lapsia ja koululaisia internetin vaaroilta ja samalla hoitaa velvollisuuttaan ohjata ja opettaa heitä parhaalla mahdollisella tavalla (Lawson & Comber, 2000). Liitteen B maaraportteihin on koottu maakohtaista taustatietoa lähinnä poliittisesta ja valtion harjoittamasta sensuurista. 5.5 Internet-sensuurin vastustamisen keinot Tutkimukset (esim. Al-Saqaf, 2010) sensuurin kiertämiseen tähtäävistä tekniikoista ja niiden tehosta kertovat internetsensuurin vastustamisen keinoista. Sensuuriin vastaaminen on onnistunut jopa aikana, jolloin hallituksille kriittisen materiaalin sensuuri on monissa maissa saavuttanut uudet, ennennäkemättömät mittasuhteet. Tällaisia maita ovat esimerkiksi Kiina, Iran ja Arabimaat. On näyttöä, että pienellä vaivalla käyttäjät voivat kiertää suodattimet ulkomaisten välityspalvelimien kautta (Feamster et al., 2002). Jopa Kiinan kaltaisissa maissa tällaisten kiertomahdollisuuksien esto on osoittautunut vaikeaksi. Sensuuria vastustavat aktivistit ovat myös kehittäneet välityspalvelimia, joita yksittäiset käyttäjät voivat ajaa kotikoneillaan ja työpaikkansa tietokoneilla kaikkialla maailmassa. Hallitusten on erittäin vaikeaa estää kaikkea tätä tapahtumasta (Feamster et al., 2002). Dahan et al. (1995) julistaa internetin välineenä ohittaneen hallituksen sensuurin ja sisäisen itsesensuurin esimerkiksi käyttämällä verkkoliikenteen anonymisointia ja salausohjelmistotyökaluja. Maaraporteissa Liitteessä B on mainittu vain muutamia tällaisia esimerkkejä - kenties hyvästä syystä.

6. TUTKIMUKSEN KOHDEMAAT JA INTERNET-SENSUURI: LYHYT KATSAUS AIHEESEEN LIITTYVÄÄN KIRJALLISUUTEEN Kirjan Accessed controlled: the Shaping of Power, Rights, and Rule in Cyberspace (Deibert et al., 2010) esipuheesta käy hyvin ilmi, miten internetin sensurointi ja valvonta ovat lisääntyneet monissa maissa. Myös sensuurin ja valvonnan kattavuus on laajentunut ja teknologiset välineet kehittyneet kaikkialla maailmassa niin demokraattisissa kuin autoritaarisissakin maissa. Internetin alkuvaiheessa valvonta- ja sääntelytoimet kohdistuivat lähinnä palomuurien rakentamiseen internetin keskeisiin yhdyskäytäviin (Kiinan Suuri palomuuri oli ensimmäinen kansallinen internet-suodatusjärjestelmä.). Sensuurin aste ja perusteet ovat erilaiset eri maissa (Cohen, 1997). OpenNet Initiative Research -hanke erittelee suodatuksen eri asteita eri maissa. Sen mukaan on kaikkialle läpitunkevaa sensuuria, laaja-alaista sensuuria, valikoivaa sensuuria ja vähäistä sensuuria. Viimeksi mainitussa sensuurin käyttö on joko olematonta tai siitä on vain joitakin vihjeitä. Frechette (2005) puolestaan puhuu internetin yli- ja alisääntelystä. Seuraava osuus on tarkoitettu taustaksi Liitteen B yksityiskohtaisemmille raporteille. Bambaeurin (2009) mukaan joidenkin maiden kuten Kiinan harjoittama internet-sensuuri on saanut suhteettoman paljon huomiota, kun taas esimerkiksi amerikkalaista sensuuria on kommentoitu huomattavasti vähemmän. IFLA:n Kiinalle esittämä vaatimus sensuurin lopettamiseksi on yksi esimerkki tästä aiheesta: (http://www.peacehall.com/news/gb/english/2005/07/20050715010 1.shtml). Bambaeur (2009a) esittää aiheellisen kysymyksen: miten Saudi- Arabian päätös sensuroida internet-pornografiaa, Kiinan pyrkimykset tukahduttaa poliittiset toisinajattelijat ja Yhdysvaltojen toimet laittomien MP3-tiedostojen poistamiseksi internetistä poikkeavat toisistaan? Kysymys on hyvä, sillä eri maiden sensuuri perustuu erilaisiin arvoihin ja erilaisiin näkemyksiin sananvapaudesta, vähemmistöjen suojelusta, yhteiskunnallisen yhtenäisyyden tärkeydestä sekä kansallisesta turvallisuudesta (Bambauer, 2009a). Lopulta kyse on vain siitä, että maat yrittävät sensuroida internetin sisältöjä eri kriteereillä. Päämäärä on aina sama, olivatpa kyseessä tekijänoikeudella suojatut musiikkikappaleet Yhdysvalloissa tai poliittinen toisinajattelu Iranissa. Vain sensuurin kohde, tarkkuus ja se, minkälaiset mahdollisuudet kansalaisilla on vaikuttaa päätöksentekoon vaihtelevat (Bambauer, 2009a).

Kirjoissa Access Denied (Deibert et al., 2008), Access Controlled (Deibert et al., 2010) ja Access Contested (Deibert et al., 2012) on esitetty yhteenveto OpenNet Initiative Research -hankkeen maakohtaisista tuloksista. Raporttien mukaan sen selvittämiseksi, mitkä maat syyllistyvät sensuuriin ja tiedon suodatukseen, ja millä tavoin, on tarkasteltava maiden oikeudellisia ja lainsäädännöllisiä käytäntöjä. On myös selvitettävä, miten hyvin kansalaiset pääsevät internetiin, internetin infrastruktuurin tilaa, talouden kehitysastetta sekä hallinnon laatua. Raporteissa puhutaan seuraavista suodatuksen kategorioista. Poliittinen sensuuri: päähuomio on verkkosivuissa, joilla esitetään hallituksen vastaisia mielipiteitä tai käsitellään ihmisoikeuksia, ilmaisuvapautta, vähemmistöjen oikeuksia ja uskonnollisia liikkeitä. Sosiaalinen sensuuri: päähuomio on seksuaalisuuteen, vedonlyöntiin, laittomiin lääkkeisiin ja alkoholiin liittyvissä sisällöissä ja muissa asioissa, joita pidetään kyseisessä maassa laittomina. Puolustukseen ja turvallisuuteen liittyvä sensuuri: keskittyy aseellisia konflikteja ja rajakiistoja käsitteleviin aineistoihin sekä aseellisella väkivallalla uhkaaviin ryhmiin. Internetin ylläpidon tekninen sensuuri: kohteena ovat verkkosivut, sähköpostit, verkon ylläpitopalvelut, haku- ja käännöspalvelut sekä puhelinpalvelut, kuten myös verkkosivut, joissa käsitellään sensuurin kiertämisen menetelmiä. Gormanin (2005) mukaan realistinen näkemys internetin luonteesta lähtee siitä, että jonkinlainen sensuuri ja sääntely on välttämätöntä, mutta että niiden toteutus vaihtelee maittain. Bambauerin (2009a) mukaan Kiinassa, jossa toimii maailman laajin ja pisimmälle kehittynyt internetin sensurointijärjestelmä, harvoin myönnetään tietoja suodatettavan. Saudi-Arabia sen sijaan julkistaa tietoja maan internet-sensuurista ja harjoitetun sensuurin perusteista. Kiinan suodatusjärjestelmä on monikerroksinen. Käyttäjillä ei ole tietoa, milloin pääsy kiellettyyn aineistoon on estetty. Heidän verkkoyhteyksiinsä sovelletaan vain uudelleenohjausta tai sähköpostiviestit eivät koskaan saavu määränpäähänsä (Bambauer, 2009a). Irania pidetään tiukasti kontrolloituna yhteiskuntana. Siksi ei ole yllättävää, että siellä myös sensuroidaan internetiä. Calingaertin (2010) mukaan Iranin hallitus rajoittaa internet-yhteyksien kaistanleveyttä, mikä hidastaa kuvien ja videoiden lataamista verkkoon. Samoin tekstiviestien lähettäminen matkapuhelimilla on estetty häiritsevien mielenilmauksien hallitsemiseksi. Lisäksi

hallituksen sosiaaliseen mediaan, kuten facebookiin, kohdistama käytön häirintä heikentää iranilaisten mahdollisuuksia jakaa informaatiota ja organisoida mielenilmauksia. Iranissa internetin valvonnan on epäilty johtaneen toisinajattelijoiden pidätyksiin (Calingaert, 2010). Sensuuri on yleistä monissa maissa kaikilla tasoilla, ja siksi siitä on runsaasti maakohtaista kirjallisuutta. Esimerkiksi Gorman (2005) Kiinan tilanteesta, Ang ja Nadarajan (1996) Singaporen, Bambauer (2009b) Australian, Wang (2003) Yhdysvaltojen tilanteesta. Editors of Public Library Quartely (2008) käsittelee nettikahviloiden sensuuria Etelä-Koreassa. Kattavampia maakohtaisia tietoja sensuurista on esitetty OpenNet Initiative Research'n tutkimuksissa. Näistä kerrotaan kirjoissa Access denied (Deibert et al., 2008), Access Controlled (Deibert et al., 2010) ja Access Contested (Deibert et al., 2012 ). Viimeksi mainitut kirjat antavat hyvän yleiskuvan sensuurin tilasta kansainvälisesti. Lisäksi Electronic Frontiers Australian (2002) on tehnyt merkittävän kansainvälisen tutkimuksen sensuurin kansainvälisistä ulottuvuuksista. Myös Warf (2011) tarjoaa globaalisti kattavan katsauksen internet-sensuuriin. Warf (2011) luokittelee eri maiden sensuurin seuraavasti: Pahimmat internet-sensuurin harjoittajat, kuten Kiina, Burma/Myanmar, Vietnam ja Iran. Vakavan internet-sensuurin harjoittajat, kuten Venäjä, Valko-Venäjä, Pakistan, Arabimaat kuten Saudi-Arabia, Jordan, Bahrain, jne. Kohtalaisesti internetiä sensuroivat maat, kuten Thaimaa, Malesia, Singapore, Indonesia, Intia, Keski- Aasia, Yhdistyneet Arabiemiirikunnat, Saharan eteläpuolinen Afrikka ja Latinalainen Amerikka. Kevyesti internetiä sensuroivat maat, kuten jotkin Latinalaisen Amerikan maat, Etelä- ja Itä-Eurooppa. Maat, joissa ei ole internet-sensuuria, kuten Länsi- Eurooppa ja USA (jälkimmäisessä mahdollisesti esiintyvää epäsuoraa sensuuria ei ole tässä huomioitu) 7. INTERNET-SENSUURIN MUODOT: LYHYT KIRJALLISUUSKATSAUS Internetin valvonnan uudet työkalut ja tekniikat eivät pyri pelkästään estoihin ja rajoituksiin. Niillä pyritään myös normalisoimaan - tai jopa laillistamaan - internetin valvonta. Menetelmiin kuuluvat esimerkiksi kohdennetut virukset ja strategisesti ajoitetut palvelunestohyökkäykset (DDoS), verkon infrastruktuurin avainkohtien valvonta, käyttäjien sopimuksiin liittyvät tiukat ehdot ja kansalliset informaatioon liittyvät strategiat (Access Controlled, 2010). Valvontatoimenpiteisiin kuuluvat myös verkkoyhteyksien tilapäiset, muutaman tunnin katkot (Internet

curfews) sekä laajemmat katkokset (Internet blackouts), jolloin verkkoyhteyksiä ei ole käytössä useaan päivään. Grothoff et al. (2003:1) esittävät, miten internet-sensuuria käytetään "aseena" tiedonvälityksen säätelyyn ja toisinajattelijoiden äänen tukahduttamiseen. Kirjoittajat toteavat, että internetiä voidaan sensuroida hyvin eri tavoin: suodatuksella, palvelunestohyökkäyksillä ja häiritsemällä online-tiedon julkaisijoita esimerkiksi pelotteella. Erittäin kattava katsaus internet-suodatuksen työkaluihin ja teknologioihin TCP/IP-suodatuksesta sosiaalisiin tekniikoihin. on esitetty lähteessä Murdoch ja Anderson (2008). Kirjassa käsitellään teknisiä suodatusmenetelmiä (ss. 59-65) kuin myös verkkotunnusten poistamista rekisteristä ja palvelunestohyökkäyksiä. Lisäksi käsitellään valvontaa ja eiteknisiä sensuurin menetelmiä. Zittrain ja Palfrey (2008a:2) täydentävät Murdochin ja Andersonin (2008) esitystä kuvaamalla yksityiskohtaisesti internet-sensuurin oikeudellisia ja sosiaalisia toimenpiteitä, kuten keskustelupalstojen valvojien itsesensuuria. Suodatuksen kokonaan toisenlainen muoto liittyy sähköiseen kaupankäyntiin. Tätä asiaa selvitetään kirjassa Bailey ja Labovitz (2011). Teknisen tai kaupallisen suodatuksen tavoitteena on taloudellinen hyöty joko voittojen saamisen muodossa tai resurssien saatavuuden varmistamisen kautta. Kirjassa kuvataan seikkaperäisesti, miten tällainen suodatus voidaan toteuttaa moninaisilla tavoilla. IP-osoitteiden suodatus ja palvelinjärjestelmien myrkyttäminen vaativat joko valtion tai palvelun tarjoajien laatimia mustia listoja estettävistä sivustoista. Ottaen huomioon, miten nopeasti uutta sisältöä tulee internetiin, tämä on aikaa vievä prosessi (Murdoch ja Anderson, 2008). Kolmas vaihtoehto on yksittäisten sivujen suodatus käyttäen kiellettyjen avainsanojen luetteloita, kuten "Falun" Kiinan tapauksessa (Clayton, Murdoch & Watson, 2006). Tällainen suodatus on mahdollista ja hyväksyttyä lähinnä totalitaarisissa maissa. Sen sijaan suodatus, joka ei estä verkkosivulle pääsyä, mutta estää pääsyn verkkosivun tiettyyn kohtaan, on paljon yleisempää. Avainsanapohjaiset suodattimet reitittimissä voidaan kiertää käyttämällä prokseja, jotka salaavat pyynnön esittäneelle käyttäjälle lähetetyn tiedon ja näin välttävät käyttäjän havaitsemisen (Feamster et al., 2002). Suodatus on ollut useiden tutkimuksien keskeisenä kohteena, esim. Deibert, 2003, Heins, Cho & Feldman, 2006; Zittrain & Edelman, 2003. Joissakin tutkimuksissa keskitytään ei-teknisiin sensuurin välineisiin kuten suoraan voimankäyttöön, uhkailuun ja pelotteluun, pahoinpitelyyn, syytteiden nostamiseen ja muihin verkon ulkopuolisiin valvonnan ja sensuurin keinoihin. Näiden

toimenpiteiden kohteena ovat usein verkkolehtien toimittajat, bloggaajat ja verkkoaktivistit. Yleinen johtopäätös tutkimuksissa on, että tällaiset toimet lisäävät merkittävästi itsesensuuria (Al- Saqaf, 2010). Hersberger (2004):ssä esitetään useita internet-sensuurin mekanismeja kuten suodatusohjelmistojen käyttöä verkkosivuille pääsyn estämiseksi tietyllä tasolla. Suodatus voi tapahtua tietokoneen tasolla tai intranetissä verkonvalvojien ja internetpalvelujen tarjoajien taholta. Tällöin vain osa käyttäjistä pääsee katselemaan internetin sisältöjä (Hersberger, 2004: 266). Jos valtiolla on monopolivaltaa yli kaikkien internet-palvelujen tarjoajien, sensuuri on kansallista. Anderson (2008) tarkastelee kasvavaa määrää maita, joissa internet-palvelujen tarjoajille asetetaan pakkoja ja vaatimuksia, joilla estetään asiakkaiden pääsy ulkomailla tuotettuun, mutta paikallisen lainsäädännön kieltämään materiaaliin. Tämä koskee ennen kaikkea sellaisia maita kuten Kiina, mutta myös joitakin demokraattisia valtioita. Deibertin ja Villeneuven (2005) tutkimuksen mukaan internetsensuuri vaihtelee eri maissa sen suhteen, millaista sisältöä sensuroidaan, ja vähemmässä määrin käytettyjen teknologioiden suhteen. Tiukimmin sensuroivat valtiot estävät niille kiusallisen poliittisen keskustelun (esim. keskustelu Tiibetin-tilanteesta murskaamalla mielenosoitukset Kiinassa); teokraatit asettavat tiukkoja rajoituksia "jumalanpilkkaa" ja muuta "moraalitonta" sisältävien aineistojen levittämiselle. Sama koskee puhetta naisten ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksista esimerkiksi Saudi- Arabiassa ja Iranissa. Monet eurooppalaiset valtiot sensuroivat pornografiaa, rasismia ja muukalaisvihaa sisältäviä aineistoja. Toinen yksinkertainen tapa harjoittaa sensuuria on taloudellisten tai käytännöllisten esteiden asettaminen käyttäjille. Tällaisia ovat esimerkiksi kohtuuttomat latausmaksut tai rajaaminen verkkoon pääsy vain valituille käyttäjäryhmille kuten yliopistoille. Vaikka sensuuria on aina ollut, internet on massamediana suurempi uhka hallituksille kuin perinteiset mediat (Cohen, 1997). Siksi hallitusten reaktiot ja niiden harjoittama ohjaus on paljon vahvempaa silloin, kun ne pitävät sensuuria tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena. 8 TIEDONKERUU INTERNETISTÄ Raporttien ja tieteellisen kirjallisuuden lisäksi internet-sensuurin soveltamisalaa voidaan tutkia myös seulomalla muuta aineistoa internetistä. Tätä tarkoitusta varten valittiin joukko maita, joiden perusteella kansainvälistä tilannetta tarkasteltiin tarkemmin: Australia, Chile, Kiina, Suomi, Libya, Myanmar, Singapore, Turkki ja Iso-Britannia. Tiedonkeruu internetistä antaa kuitenkin vain osittaisen kuvan internet-sensuurin vallitsevasta tilasta ja kehityssuunnista

kussakin maassa. Nämä täydentävät tiedot on tarkoitettu pikemminkin syventämään kuvaa eri maissa toteutetusta sensuurista. Internet-sensuuria koskevan tiedon kaivamisessa netistä toiset tietolähteet osoittautuivat arvokkaammiksi kuin toiset (ks. Liite A). Nämä haut tehtiin käyttäen maan nimeä. Verkkolähteet, jotka valittiin hakua varten, luokiteltiin seuraavasti: (1) asiantuntijoiden seurantasivut, (2) uutishakukoneet ja (3) metasivustot kuten Browsys.com. Jokainen maaraportti sisältää keskustelua valituista kehityssuunnista siten kuin nämä ilmenevät kussakin maassa tilannekohtaisesti ja referoituna (katso Liite B). Kirjallisuuskatsaukseen perustuen kehityssuunnat päätettiin jakaa kielteisiin ja myönteisiin. Kielteisiä suuntauksia ovat: - internetiin liittyvät yksityisyysongelmat - kaikkialla läsnä oleva yhteiskunta ja valvonta - median sensurointi internetissä - internetin sisältöjen suodatus ja tukahduttaminen (esimerkiksi esto-ohjelmilla) - seurantateknologian kehitys ja pyrkimykset tunnistaa sanan- ja ilmaisuvapauttaan käyttävät kansalaiset - laillisen ilmaisun kriminalisointi internetissä - internetin käytön säännökset ja määräykset yhdessä hallitusten sensuurimenetelmien kehittymisen kanssa - ylipäätään internet-sensuurin uudet muodot ja internet-sensuurin saama tuki - internet-sensuurin liittyvien säädösten ja määräysten toimeenpano ja internetiin liittyvän viestinnän seuranta. Myönteisiksi kehityssuunniksi katsottiin seuraavat: - internet-sensuurin aikaansaamat vastareaktiot - yritykset ja keinot sivuuttaa e-sensuuri - tietoverkkorikollisuuden kaltaiset toimet internet-sensuuria vastaan ja monet kekseliäät tavat vastustaa internet-sensuuria. Tarkemmat tiedot kehityssuunnista kussakin maassa on esitetty Liitteessä B. Seuraavassa on vain yhteenveto internet-sensuurista esiin nousseista kysymyksistä ja kehityslinjoista mukana olleissa maissa. 8.1 Lyhyt katsaus internet-sensuuriin eri maissa tehdyn selvityksen perusteella Vaikutelmat internet-sensuurista perustuvat tiedon keruuseen internetistä. Aineisto ei ole kaikenkattava. Taustatiedot riittävät kuitenkin tiettyjen keskeisten huolenaiheiden ja jatkotutkimuksen aiheiden kartoittamiseen. Tiedon määrä maittain kuitenkin vaihtelee.

Maissa joissa ei esiinny merkittäviä ihmisoikeusrikkomuksia, kuten Australiassa tai Iso-Britanniassa, on internet-sensuuri ja valvonta kuitenkin kasvusuunnassa kuin myös yksityisyyden loukkaukset. Eikä sensuuri koske pelkästään lapsipornon kaltaisia ilmiöitä, joita vastustetaan moraalisin perustein. Joissakin maissa kuten Suomessa, kiellettyjen verkkosivujen luettelo on salainen, toisissa kuten Iso-Britanniassa, julkinen. Eroja on myös siinä, ketkä näitä mustia listoja laativat, ja ketkä ovat niistä vastuussa. Lisäksi kieltoa vähätellään käyttämällä kiertoilmauksia. Riippumatta hallituksen toimintatyylistä, vallitsevasta uskonnosta ja ideologiasta, tutkitut maat näyttävät tekevän kaikkensa kansallisen turvallisuuden ja vakauden varjelemiseksi. Henkiset vapaudet ja esimerkiksi ihmisoikeuksista huolehtiminen eivät estä maita terrorismin uhan alla harjoittamasta internet-valvontaa kaikilla mahdollisilla tavoilla. Esimerkiksi Iso-Britanniassa, jossa on perinteisesti huolehdittu yksityisyyden suojasta, internet-valvontaa on kuitenkin harjoitettu laajasti. Valvonta ja sen laajentuminen onkin kaikista huolista suurin tutkituissa maissa - niin demokraattisissa kuin vähemmän demokraattisissa. Vapaa pääsy internetiin sekä verkon lisääntynyt vaikutusta tiedon jakamiseen ja välittämiseen tuo lisää tarvetta pohtia tiukentunutta hallintoa ja valvontaa. Huolet näiltä osin ovat saaneet lisää ajankohtaisuutta tapahtumista esimerkiksi Libyassa ja Egyptissä, jossa sosiaalisen medialla - twitterillä ja facebookilla - oli tärkeä rooli hallituksen vaihdossa (Dick, Oyieke & Bothma 2012). Myös Turkki on esimerkki internetin mobiilikäytön huomattavasta kasvusta. Eri maat saavat vaikutteita toistensa internet-politiikasta ja tilanteista (esimerkiksi Norjassa, Iso-Britanniassa ja Suomessa). Myös se mihin maaryhmään (esim. Euroopan unioniin) maa kuuluu, vaikuttaa tarpeeseen seurata kehitystä ja toimintaa muissa maissa (esim. sosiaalisen median käyttö Libyan levottomuuksissa). Jotkin maat keskittyvät internet-sensuuriin poliittisiin syihin. Toisissa maissa internet-sensuuri vaikuttaa keventyneen ja rangaistukset lieventyneen. Samalla kuitenkin hallituksen valvontamahdollisuuksia on kasvatettu. Syvällisempää tutkimusta tarvittaisiin näiden trendien todentamiseksi. Ottaen huomioon internet-sensuurin laajuuden ja toisaalta epäsuoran sensuurin (puutteet internet-infrastruktuurissa, käyttäjien hakutaitojen puutteellisuus jne.) lievemmillä hallituksen toimilla voisi helposti olla hyvin vähäinen vaikutus siihen, miten väestö pääsee hyötymään internetistä. Yksityiskohtaista tietoa valituista maista on Liitteessä B. Seuraava taulukko esittää lyhyesti tärkeimpiä vaikutelmia kustakin maasta. 8.2 Lyhyt katsaus internet-sensuurin kehityssuuntiin Eniten tietoa löytyi internet-sensuurin kielteisistä

kehityspiirteistä: internetin sisällön suodatuksesta ja erityisesti lisääntyneestä valvonnasta. Ja tämä koskee kaikkia välineitä, joilla päästään internetiin mukaan lukien matkapuhelimet ja äänipuhelut. Yksityiskohtaisempia tietoja on esitetty Liitteen B maakohtaisissa raporteissa. Seuraavassa taulukossa on lyhyt esitys tärkeimmistä vaikutelmista kunkin trendin osalta. Niistä huomaa, miten maiden tilanteet vaikuttavat toisiinsa. 9. JOHTOPÄÄTÖKSET Sensuuri tai kansalaisten suojeleminen, tekijänoikeudet tai lapsille turvallisen ympäristön luominen jne. ovat osa laajempaa keskustelua (Clyde, 1997). On tärkeää ymmärtää, mitä sensuuri on ja mitkä ovat sen säännöt. On myös otettava huomioon, että sensuuria on harjoitettu vuosikausia, ja että se kuuluu nykyyhteiskunnan sähköiseen ympäristöön vielä tiiviimmin kuin aiemmin. Tämä selittää internet-sensuurin olemassaolon. Sensuuriin liittyvät yhteiskunnalliset kysymykset ovat tärkeitä, vaikkakin vaikeasti käsiteltäviä teemoja. Näihin kuuluvat mm. huoli internetin käytön vaaroista ja niihin vastaamisesta internetsensuurilla. Tärkeitä aiheita ovat internet-sensuurin perustelut ja niistä vastuullisten tahojen tunnistaminen. On hyvä tietää sensuuria puoltavat tai sitä vastustavat argumentit. On myös tärkeää seurata jatkuvasti, mihin suuntaan internet-sensuuri kehittyy ja mitä työkaluja ja tekniikoita sillä on. Samoja keinoja voidaan käyttää välineinä internet-sensuurin torjumisessa. Sensuuri eri yhteyksissä on juurtunut syvälle ammattietiikkaan ja uskomuksiin henkisestä vapaudesta, elämäntapavalintoihin, uskonnollisiin vakaumuksiin, suhtautumiseen lapsiin ja ajatuksiin toisten ihmisten oikeuksista demokraattisessa yhteiskunnassa (Clyden, 1997). Tämä artikkeli lähti liikkeelle internetin hyötyjen tarkastelusta. Puhuttiin siitä, miten se tavoittaa lähes kaikki ihmiset kaikilla yhteiskunnan tasoilla ja edistää näiden tiedonsaantimahdollisuuksia. Internetin suodatus, esto ja siihen liittyvät oikeudelliset toimet vaikuttavat moniin asioihin: miten hyvin informoituja ihmiset ovat eri asioista, heidän kykyynsä tehdä päätöksiä, heidän koulutusmahdollisuuksiinsa ja ymmärrykseensä mm. muista uskonnoista ja ideologioista. Internet-sensuuri estää ihmisiä hyötymästä internetin arkisista eduista politiikassa, uskonnossa, terveydenhuollossa, koulutuksessa, sosiaalisessa vuorovaikutuksessa jne. Koulutusta lukuun ottamatta internet-sensuurin kielteisistä vaikutuksista on vain vähän vakavasti otettavaa tieteellistä kirjallisuutta. Tarvitaan lisää tutkimusta internet-sensuurin vaikutuksista tiedonhakuun ja levittämiseen sekä ihmisten käyttäytymiseen. Tärkeää on myös tutkimus internet-sensuurin eettisistä kysymyksistä.