?Lasten suojelu erotettava HitBackin markkinoinnista?
|
|
- Joel Salminen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 ?Lasten suojelu erotettava HitBackin markkinoinnista? :50 Timo Poropudas Lasten suojelusta, esto-ohjelmista ja sensuurista noussut julkinen keskustelu jatkuu kiivaana. Kansalaisten sähköisiä oikeuksia ajava Electronic Frontier Finland EFFI ry vastaa julkisella kirjeellä esto-ohjelmia toimittavan HitBack Oy:n kutsuun tulla tutustumaan internetin törkysivuihin. EFFI:n mukaan lasten suojelu ja esto-ohjelmien markkinointi erotettava toisistaan. Yhdisty sanoo testanneensa helmikuussa HitBackin Block!-estoohjelmaa ja havainneensa, että ohjelma esti pääsyn muun muassa joillekin Uskontojen uhrien tuki ry:n sivuille ja Nobel-palkitun runoilijan elämäkertaan. EFFI:n mukaan Karpelan lausunnoista ja Blockohjelmasta kertova tiedote sensuroitiin: ohjelma ilmeisestikin estää kaikki sivut, joiden otsikossa on sana "sensuroimassa". Lisäksi ohjelma ei toiminut kunnolla välilehtien kanssa eivätkä estot vaikuttaneet lainkaan kaikkiin selaimiin.?ei tunnu toimivan? Yleisvaikutelmaa kuvaa EFFI:n hallituksen jäsen Teemu Välimäen toteamus testin päätteeksi: "Ei tunnu toimivan." EFFI kommentoi HitBackin tiedotetta: HitBack.fi vastasi EFFI:lle tiedotteella, jonka esitämme alla kokonaisuudessaan, jotta keskustelu asiasta lisääntyisi. HitBack.fin tiedote on kursiivilla. <I>HitBack.fi: EFFI:n näkemys ymmärtämättömyyttä Lehdistötiedote 10.2 klo Muun muassa musiikin ja elokuvien vapaan Internetlevityksen puolestapuhujana tunnettu järjestö EFFI on lehdistötiedotteessaan hyökännyt kärkkäästi Internetin
2 törkysivut sulkevaa Block! School esto-ohjelmaa vastaan. EFFI testasi tiedotettaan varten Block-ohjelman Home-versiota, mikä tiedotteessa myös sanottiin. Schoolversiota EFFI ei testannut. HitBack.fin "musiikin ja elokuvien vapaata Internet-levitystä" koskeva piikki kuvastaa yhtiön tekijänoikeustaustaa: sillä ja tuotantoyhtiö Magnum Music Oy:llä on samoja vastuuhenkilöitä. Jälkimmäinen yritys on Suomen Ääni- ja kuvatallennetuottajat ÄKT ry:n jäsen. HitBack.fi mainostaakin tuovansa pian markkinoille tuotteita "tekijänoikeuksien suojaukseen". Lisäksi yhtiö mainostaa etusivullaan Block-ohjelmiensa puuttuvan myös "tiedostojen laittomaan jakeluun". Kyseessä ei siis ole pelkästään lasten suojelu. EFFI:n tiedotteesta kuvastuu aito tietämättömyys ongelman luonteesta, Lapset ja mediaväkivalta-hankkeen tarkoituksesta sekä esto-ohjelmiston toiminnasta. Järjestö puhuu aikuisiin kohdistetusta sensuurista kun kyseessä on lasten suojeleminen kouluissa. Lisäksi järjestö perustaa käsityksensä kouluohjelmistosta testiinsä jonka on tehnyt kotikäyttöön tarkoitetulla ohjelmalla. EFFI:ä kiinnostaisi tietää, millä oleellisella tavalla kouluversion mustat listat eroavat kotiversiosta ja jos ero on merkittävä, niin miksi kotiversio on niin huono? Tilanne on tyypillinen: muiden kuin ohjelmiston valmistajien on hyvin vaikea päätellä sitä, millä perusteilla sivuja oikeasti sensuroidaan. Toisin kuin HitBack.fi yrittää asian esittää, ei kyse ole pelkästään lapsista. Jos ohjelmia esimerkiksi hankitaan kirjastoihin, kuten Karpela on esittänyt, joutuisivat sensuurin kohteiksi käytännössä myös aikuiset. Joillekin kirjasto on ainoa paikka päästä internetiin. Palauttaakseen keskustelun asialinjalle HitBack.fi ja Codewise toivottavat EFFI:n tervetulleeksi tutustumaan aikuisten sensuroimatta tekemään törkymateriaaliin jota löytyy koulujen ja kirjastojen lokitiedoista oppilaiden katselun jäljiltä. Käsittääksemme keskustelu on tähän asti ollut asialinjalla. "Törkymateriaalia" ei HitBack.fin tarvitse EFFI:lle näyttää: tiedämme että netissä on lapsille sopimatonta materiaalia ja uskomme, että HitBack.fi on sitä koonnut edustavan kokoelman. Emme myöskään, ymmärrä miten sensurointi vaikuttaa "törkymateriaalin" tekemiseen.lokitiedoista EFFI muistuttaa, että tunnistamistietoja koskee viestinnän suoja ja
3 niiden tutkiminen ilman laillista perustetta voi olla rikos. Tämän HitBack.fi toivottavasti tekee selväksi myös ohjelmiensa käyttäjille. EFFI voi toki tutustua sellaisiin tilastoihin, jotka eivät sisällä luottamuksellisia teletunnistamistietoja. Jokainen tätä materiaalia nähnyt aikuinen on välittömästi ymmärtänyt miksi lapset on siltä suojeltava. EFFI:n intressejä lastensuojelun estämiseksi on mahdoton käsittää. Intresseistä puhuttaessa on syytä muistaa, että HitBack.fillä itsellään on tässä asiassa voimakas taloudellinen intressi. EFFI selventää kantaansa lasten suojelemiseen: Lasten vanhemmilla ja opettajilla on oikeus ja velvollisuus ohjata lapsia netin käytössä. Parhaat välineet tähän ovat mediakasvatus, lasten opastaminen netin käytössä ja pienten lasten valvonta. Lasten kanssa on myös keskusteltava asioista, eikä aikuisen kiire saa estää tätä. EFFI suosittelee tutustumaan esimerkiksi Pelastakaa Lapset ry:n tai Tietoturvakoulu.fi-sivuilla oleviin aihetta käsitteleviin erinomaisiin materiaaleihin. Ratkaisuna lasten suojelemiseksi on ehdotettu estoohjelmia, joita HitBack.fi on aktiivisesti markkinoinut koteihin ja julkiselle sektorille. Esto-ohjelmia on markkinoitu jonkinlaisena viisaudenkivenä kiireisille vanhemmille ja opettajille, vaikka oikeasti ohjelmien toiminta on EFFI:nkin testien mukaan kyseenalaista. Erityisen huolestuttavaa on, kun valtiovalta kulttuuriministeri Karpelan suulla mainostaa ohjelmia kritiikittä ohjelmistovalmistajien tiedotteiden perusteella. Lasten suojelu on tärkeää, mutta niin ovat myös sanan- ja tiedonvapaus. Erityisen tärkeää tiedonvapaus on kouluissa ja kirjastoissa. Tämä ja esto-ohjelmien vakavat puutteet on muistettava ennen tällaisten ohjelmien käyttöönoton harkitsemista. Kotiinsa jokainen voi hankkia minkä ohjelman tahansa. Toivottavaa tosin olisi, että hankintapäätös perustuisi totuudenmukaiseen käsitykseen ohjelman toiminnasta. Lisäksi on muistettava, että esto-ohjelman valmistaja ei ole vastuussa mistään. Kasvatusvastuu säilyy vanhemmilla ja opettajilla. Lasten netin käytön valvontaa ei voi automatisoida esto-ohjelmilla. Esto-ohjelmat eivät estä kaikkea asiatonta sisältöä. Toisaalta, lapset tulevat ennen pitkää käyttämään nettiä myös ilman esto-ohjelmia. Aikuisiin sensuuria ei tule kohdistaa lastensuojelun sivutuotteenakaan.
4 Mitä ohjelman tekniseen toimintaan tulee, HitBack.fi ja Codewise esittelevät mielellään kuinka kouluympäristöön räätälöity suomalainen Block! School erottelee ja sulkee haitallisen, vaarallisen ja laittoman materiaalin Internetin 1000 miljardin dokumentin joukosta. Ohjelma päivittyy jatkuvasti Internetin muutosten mukaisesti. Ohjelmaan sisältyvänä ominaisuutena käyttäjä voi valmiiden estoryhmien lisäksi helposti itse lisätä tai poistaa sivustoja. Näin ohjelma muokkautuu käyttäjien omien tarpeiden ja arvomaailman mukaiseksi. Perusteettomista sivuista voi ilmoittaa Block! käyttäjäsivulla josta ne päivitetään myös estotietokantaan. Opettaja tai kirjastonhoitaja voi luonnollisesti myös laittaa Internet suojauksen tilapäisesti kokonaan poiskin mikäli niin halutaan.effi:n testissä Block-ohjelma esti lukuisten asiallisten sivujen näkymisen. Blockin sivujen näkymisen estämisessä käyttämä logiikka osoittautui alkeelliseksi (esimerkiksi sivu on "törkysivu" jos sen otsikossa on sana "sensuroimassa"). Oliko esimerkiksi EFFI:n tiedote Karpelan lausunnoista ja Block-ohjelman testistä "haitallista, vaarallista ja laitonta" materiaalia, jollaista kouluissa tai kirjastoissa ei pitäisi esittää? HitBack.fin esittämät luvut kuvastavat hyvin tilannetta. HitBack.fi tai kukaan opettaja tai kirjastonhoitaja ei millään voi arvioida Internetin miljardia sivua käsityönä. Ja kuten EFFI:n testistä ilmeni, alkeelliseen automatiikkaan ei voi luottaa. Kokonaan avoimeksi jää tärkeä kysymys siitä, kenen "tarpeiden ja arvomaailman mukaisiksi" koulujen ja kirjastojen käyttämät esto-ohjelmat säädetään. Kuka saa päättää sensuroinnin perusteista? Mikä takaa, että HitBack.fi - tai kirjaston virkailija tai kuka muu tahansa - sensuroisi sisältöjä objektiivisesti? Järjestön mainitsemat haitallisen materiaalin ilmoitus- ja vihjepalvelut ovat hyödyllisiä ja ne ovat olleet käytössä jo vuosia. Niillä ei kuitenkaan valitettavasti kyetä poistamaan kuin murto-osa Internetin törkymateriaalista, joka uusiutuu ja siirtyy koko ajan toisaalle lain ulottumattomiin. Esto-ohjelmistoa jo pitkään käyttäneet koululaitokset ovat olleet tyytyväisiä ohjelman toimintaan ja sitä kehitetään saadun palautteen pohjalta jatkuvasti paremmaksi. Kuulopuheiden asemasta vakuuttavampaa olisi nähdä aiheesta puolueeton ja luotettava suomalainen tutkimus. Surffaava ja törkysivuun törmäävä lapsi ei varmaan EFFI:nkään mielestä voi olla se jonka vastuulle sivun sulkeminen jätetään. Vastaavaa törkyaineistoa ei painettuna tai digitaalisesti ole sallittu jaettavaksi lehtihyllyissä, videovuokraamoissa eikä TV:ssä, miksi se pitäisi sallia julkisin varoin ylläpidetyissä
5 tietokoneissa kouluissa ja kirjastoissa? EFFI:n mielestä lapsia voi suojella tehokkaammin muilla keinoin kuin ostamalla julkisin varoin huonosti toimivia ja kalliita esto-ohjelmia.
ZA4884 Flash Eurobarometer 248 (Towards a safer use of the Internet for children in the EU a parents' perspective)
ZA4884 Flash Eurobarometer 248 (Towards a safer use of the Internet for children in the EU a parents' perspective) Country Specific Questionnaire Finland PARENTS OF CHILDREN BETWEEN 6 17 Q0. Onko taloudessanne
LisätiedotLapset ja Internetin turvallinen käyttö
Lapset ja Internetin turvallinen käyttö 1 JOHDANTO... 1 2 VANHEMPIEN VASTUU... 1 2.1 Internetin käytön seuraaminen... 1 2.2 Suodatinohjelmat... 1 2.3 Henkilöllisyyden pitäminen salassa... 2 2.4 Kaupallisuus...
LisätiedotMatti Lohen koulu, Rautalampi 29.1.2010
RAUTALAMMIN KUNTA Sivistyslautakunta Sivu 1 (17) Nro 1 / 2010 PÖYTÄKIRJA KOKOUSTIEDOT OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Aika Paikka Keskiviikko 20.1.2010 klo 18.00 20.00 Matti Lohen koulu Emma Ilomäki Sirpa
LisätiedotTasapuolista kohtelua uusi yhdenvertaisuuslaki. MaRan Marraspäivä 19.11.2014 Varatuomari Kai Massa
Tasapuolista kohtelua uusi yhdenvertaisuuslaki MaRan Marraspäivä 19.11.2014 Varatuomari Kai Massa Johdannoksi MaRa-alalla palveluita tarjottaessa huomioitava yhdenvertaisuuslainsäädäntö: Rikoslakiin sisältyvä
LisätiedotElectronic Frontier Finland ry
Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi laiksi sähköisen viestinnän tietosuojalain muuttamisesta 17.8.2007 17.08.09 Electronic Frontier Finland ry www.effi.org 1. Yleistä Electronic Frontier Finland
LisätiedotTähän alle/taakse voi listata huomioita aiheesta Leikki ja vapaa aika.
Leikki ja vapaa-aika Lähes aina 1. Yhteisössäni minulla on paikkoja leikkiin, peleihin ja urheiluun. 2. Löydän helposti yhteisöstäni kavereita, joiden kanssa voin leikkiä. 3. Minulla on riittävästi aikaa
LisätiedotPiratismi Tekijänoikeusbarometri_ttu&ple
Piratismi Laillisten ja laittomien palvelujen erottaminen & tekojen hyväksyttävyys Noin kuusi kymmenestä vastaajasta ( ) kokee osaavansa erottaa riittävän hyvin kulttuurin ja viihteen laillisen digipalvelun
LisätiedotVastuu on meidän! Ansvaret är vårt!
Lions Clubs International MD 107 Finland Vastuu on meidän! Ansvaret är vårt! Aktiviteetti lionsklubeille Netin turvallinen käyttö perheissä 1 Leijonien oma palveluaktiviteetti! Netin turvallinen käyttö
Lisätiedotveta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot
Jag vill veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Tämä esite on tarkoitettu nuorille, joilla on suojatut henkilötiedot. Sen ovat laatineet yhdessä Rikosuhriviranomainen (Brottsoffermyndigheten)
LisätiedotHE 38/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan kumottavaksi alkoholilain. pakkauksissa tulee vuoden 2009 alusta olla yleinen varoitus tuotteen haitallisuudesta
HE 38/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi alkoholilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kumottavaksi alkoholilain pykälä, jonka mukaan alkoholijuomien pakkauksissa
LisätiedotWilman käyttöohjeet. 1. Kirjaantuminen ja turvallisuus
Wilman käyttöohjeet 1 Yleistä Wilma on Kodin ja Koulun väline yhteydenpitoväline ja se on käytössä Kempeleessä kaikilla kouluilla ja lähes kaikilla oppilailla. Wilma otetaan käyttöön jo ensimmäisellä luokalla
LisätiedotPelastakaa Lapset - sitoutumaton kansalaisjärjestö
Pelastakaa Lapset - sitoutumaton kansalaisjärjestö Pelastakaa Lapset ry on vuonna 1922 perustettu, poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton kansalaisjärjestö, joka tukee erityisesti vaikeissa oloissa
LisätiedotTerveyden ja hyvinvoinnin laitos
Stakes/KTL Sivu 1/45 Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, v.0.9 15.12.2008 Mira Rimpiläinen Stakes/KTL Sivu 2/45 SISÄLTÖ 1 Etusivu... 4 1.1 Palaute... 5 1.2 Sivukartta... 5 1.3 Tarkennettu haku... 6 1.3.1
LisätiedotRASKAUDEN EHKÄISY SYNNYTYKSEN JÄLKEEN
RASKAUDEN EHKÄISY SYNNYTYKSEN JÄLKEEN Anneli Kivijärvi LKT, naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri, vastaava lääkäri Turun Hyvinvointitoimiala 11.05.2016 Turku, Yleislääkäripäivät Mitkä asiat otetaan
LisätiedotToivoa tulevaan -kirjakampanja
Ennakkokartoitus seurakuntien päättäjille. Vastaukset 28.2.2014 mennessä! Syrjäytymisen ehkäisemiseksi Toivoa tulevaan -kirjakampanja NUORILLE AUTTAJILLE PÄÄTTÄJILLE KASVATTAJILLE HAASTE Hyvä Sanoma ry
LisätiedotTi5313500 Tietoturvan Perusteet : Politiikka
Ti5313500 Tietoturvan Perusteet : Pekka Jäppinen 12. joulukuuta 2007 Pekka Jäppinen, Lappeenranta University of Technology: 12. joulukuuta 2007 Ohjeistus/säännöt henkilöstölle kuinka toimia Kertoo mitä
LisätiedotMitä on tekijänoikeus?
Tekijänoikeudet Elina Ulpovaara 21.9.2009 2009 Mitä on tekijänoikeus? Tekijänoikeuslaki 8.7.1961/404 Tekijänoikeuden kohde ja sisällys 1 Sillä, joka on luonut kirjallisen tai taiteellisen teoksen, on tekijänoikeus
LisätiedotRikokset, tuki ja apu. www.jagvillveta.se
Rikokset, tuki ja apu www.jagvillveta.se Ruotsissa monet lapset joutuvat kokemaan rikoksia. Ruotsissa monet lapset joutuvat kokemaan rikoksia. Niitä voi tapahtua esimerkiksi kotona, koulussa, vapaa-ajalla
Lisätiedot(Suomen virallinen tilasto (SVT) 2010) 100 % 75 % 50 % 25 % 0 % kyllä ei Pääasialliset asiakkaat kansainvälisesti - julkinen sektori (34) Pääasialliset asiakkaat kansainvälisesti - kuluttajat (35) Pääasialliset
Lisätiedot2. Miksi keräämme käyttäjien tietoja? Fernando kerää ja käsittelee tiettyjä sivustonsa käyttäjien henkilötietoja, jotta:
TIETOSUOJASELOSTE 1. Johdanto Avare Oy ("Avare") sitoutuu suojaamaan Fernando sivuston (sisältäen, mutta ei rajoittuen, seuraavan internetsivuston (http://fernando.fi) sekä kaikki siihen liittyvät keskustelufoorumit,
LisätiedotOPPITUNTIMATERIAALIT MEDIAKASVATUS Netiketti Säännöt
OPPITUNNIN KUVAUS OPPITUNNIN NIMI Sisältö Luokka-aste Suositeltu ohjelmiston kokemustaso Tavoitteet Kesto Tarvikkeet Tehtävän sanastoa Petra s Planet for Schools -ohjelmiston pelisäännöt Käydään läpi netikettiä
LisätiedotKOE-ELÄINTEN ASIALLA
KOE-ELÄINTEN ASIALLA Eläinkokeet ovat arkipäivää Maailmassa käytetään vuosittain eläinkokeisiin yli sata miljoonaa eläintä, joista EU:n osuus on runsaat 10 miljoonaa koe-eläintä. Suomessa käytettyjen koe-eläinten
LisätiedotYRITTÄJYYSPROJEKTI HYVÄNTEKEVÄISYYSILTA
YRITTÄJYYSPROJEKTI HYVÄNTEKEVÄISYYSILTA HANKEIDEA Hyväntekeväisyysilta, joka järjestetään jonkin paikallisen järjestön (esim. Lions clubin) kanssa Illan tuotto lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen Illan aikana
LisätiedotTAIDETASSUJEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA
TAIDETASSUJEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2 SISÄLLYS JOHDANTO 1. TAIDETASSUJEN RYHMÄPERHEPÄIVÄKOTI 2. TOIMINTA-AJATUS JA ARVOT 3. KASVATTAJA 4. TOIMINTAYMPÄRISTÖ 5. SISÄLTÖALUEET 6. ARVIOINTI JA SEURANTA
LisätiedotOPER:03. Kysymyksiä Toimintatietoanalyysistä. fi-fi. Usein kysyttyjä kysymyksiä. Painos 2. Scania CV AB 2014, Sweden
OPER:03 Painos 2 fi-fi Kysymyksiä Toimintatietoanalyysistä Usein kysyttyjä kysymyksiä Scania CV AB 2014, Sweden Johdanto Johdanto Tämän asiakirjan tarkoitus on helpottaa Toimintatietoanalyysin ongelmanratkaisua
Lisätiedot,QWHUQHWVHODLPHQNl\WWlPLQHQ±,QWHUQHW([SORUHU
,QWHUQHWVHODLPHQNl\WWlPLQHQ±,QWHUQHW([SORUHU Tässä pääsette tutustumaan Internet Explorerin (IE) käyttöön. Muitakin selainversioita löytyy, kuten esimerkiksi Netscape, Opera ja Mozilla. Näiden muiden selainten
LisätiedotTietoyhteiskunnan perustaidot. Kesäkuu 2014
Tietoyhteiskunnan perustaidot Kesäkuu 2014 Kurssin järjestäjästä Ohjelmistotuotannon ja Tiedonhallinnan Laitos Tuotantotalouden Tiedekunta Lappeenrannan Teknillinen Yliopisto Tietotekniikan koulutusohjelmasta
LisätiedotAnonyymi. Äänestä tänään kadut huomenna!
Anonyymi Äänestä tänään kadut huomenna! 2007 Yhteiskunnassamme valtaa pitää pieni, rikas, poliittinen ja taloudellinen eliitti. Kilpailu rahasta ja vallasta leimaa kaikkia aloja. Suuryritysten rikastuessa
LisätiedotDigitaalinen media ja lasten seksuaalinen hyväksikäyttö. Mari Laiho Lasten suojelu digitaalisessa mediassa Pelastakaa Lapset ry
Digitaalinen media ja lasten seksuaalinen hyväksikäyttö Mari Laiho Lasten suojelu digitaalisessa mediassa Pelastakaa Lapset ry Joulukuu 2011 Lapsen oikeudet YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus valtioita
LisätiedotKirjasto mediakasvattajana Rebekka Pilppula, kirjastotoimen johtaja, Joensuun kaupunki
Kirjasto mediakasvattajana Rebekka Pilppula, kirjastotoimen johtaja, Joensuun kaupunki Dia 1 Yleensä ajatellaan, että kirjastojen mediakasvatuksen kohteena ovat lapset ja nuoret ja heidän opettajansa.
LisätiedotMENNÄÄN AJOISSA NUKKUMAAN! -kotitehtävävihkoon liittyvä ohje opettajalle
MENNÄÄN AJOISSA NUKKUMAAN! -kotitehtävävihkoon liittyvä ohje opettajalle Hyvä 5.- ja 6. -luokkalaisen opettaja, Mennään ajoissa nukkumaan! on 5.- ja 6. -luokkalaisille tarkoitettu vuorovaikutteinen kotitehtävävihko,
LisätiedotLUKUVALMENTAJA MARIA KOTILA
LUKUVALMENTAJA MARIA KOTILA 16.10.2015 PALVELUN MÄÄRITELMÄ LYHYESTI (Lukuvalmentajapalvelun konseptin mukaan) Lukuvalmentaja-palvelu on Helsingin kaupunginkirjaston henkilökohtainen, räätälöity opastuspalvelu,
LisätiedotAvautuvasta ponnahdusvalikosta valitse kohta Always allow Pop-ups from This Site / Salli aina tämän sivun ponnahdusikkunat
1. JOS SISÄÄNKIRJATUMINEN EI ONNISTU Verkkometsäsuunnitelman jokaisella käyttäjällä on henkilökohtainen tunnus. Jotta tunnus pystytään lukemaan täytyy selaimen sallia tiedon lähettäminen internetissä.
LisätiedotKaveripiiri.fi - Selkokielen käyttäjien tapaamispaikka internetissä
Kaveripiiri.fi - Selkokielen käyttäjien tapaamispaikka internetissä Sillalla 2.2.2012 Niina Sillanpää Timo Övermark Kehitysvammaliitto Kaveripiiri helppokäyttöinen yhteisöpalvelu Liikenne- ja viestintäministeriön
LisätiedotAsiakkaiden osallistaminen on innovaation paras lanseeraus. Laura Forsman FFF, Turun Yliopisto
Asiakkaiden osallistaminen on innovaation paras lanseeraus Laura Forsman FFF, Turun Yliopisto Tuotteita käyttävistä ihmisistä on tullut parempia mainoksia, kuin perinteisistä medioista Miksi näin on? 3
LisätiedotNext Media ja kirjastot Kristiina Markkula, 12/12/2012
Next Media ja kirjastot Kristiina Markkula, 12/12/2012 Sisältö Viestinnän Keskusliitto Next Media Kirjastolisenssihanke Kustantajanäkökulma Pilotti Pilotin tuloksia Kuva: Harri Heikkilä, Aalto ARTS Viestinnän
LisätiedotKiusattu ei saa apua. Mannerheimin Lastensuojeluliiton kiusaamiskysely Kiusattu ei saa apua
Mannerheimin Lastensuojeluliiton kiusaamiskysely 2006 Kiusattu ei saa apua Mannerheimin Lastensuojeluliiton kiusaamiskysely 2006 Kiusattu ei saa apua Mannerheimin Lastensuojeluliiton kiusaamiskyselyyn
LisätiedotKysymyksiä ja vastauksia jakautumisesta
Kysymyksiä ja vastauksia jakautumisesta Mitkä ovat keskeisimmät perustelut osittaisjakautumiselle? Qt- ja Kotimaa-liiketoimintojen johtaminen ja kehittäminen sekä rahoitustarpeet eroavat toisistaan erilaisen
LisätiedotTEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2009:19
TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2009:19 Asia Hakija Valokuvan tallentaminen internetpalvelusta A Annettu 25.11.2009 Tiivistelmä Valokuva oli suojattu TekijäL 49 a :n mukaisella valokuvaajan oikeudella.
LisätiedotTähän alle/taakse voi listata huomioita aiheesta Leikki ja vapaa aika.
Leikki ja vapaa-aika Lähes aina 1. Yhteisössäni minulla on paikkoja leikkiin, peleihin ja urheiluun. 2. Löydän helposti yhteisöstäni kavereita, joiden kanssa voin leikkiä. riittävästi aikaa leikkiä ja
LisätiedotNäkyvyys nousuun hakukoneoptimoinnilla
Näkyvyys nousuun hakukoneoptimoinnilla Teemu Leppänen Puhujan esittely Verkkosivuja vuodesta 1999 Tietoliikennealan koulutus Kouluttajana noin 10 vuotta Asunut Englannissa ja Australiassa Oma yritys vuodesta
LisätiedotEN ESPAÑOL! - PROJEKTIESITTELY esimerkki espanjan opetuksen kehittämihankkeesta. OPH:N Kansainvälistämisprojektin esittely
EN ESPAÑOL! - PROJEKTIESITTELY esimerkki espanjan opetuksen kehittämihankkeesta OPH:N Kansainvälistämisprojektin esittely EN ESPAÑOL! projekti 2009-2010 Opetushallitus on myöntänyt valtionavustusta peruskoulujen
LisätiedotKäyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja
Leikkiä oppia liikkua harjoitella syödä nukkua terapia koulu päiväkoti kerho ryhmä haluta inhota tykätä jaksaa ei jaksa Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa,
LisätiedotTurvallisex! Turvallisex! Turvallisex! Turvallisex! Koskemattomuus puheeksi. Koskemattomuus puheeksi. Koskemattomuus puheeksi.
Kysymys: Kuka voi olla sellainen henkilö, joka täyttää seksuaalinen kaltoinkohtelijan määritelmän? Kysymys: Kenen vastuulla seksuaalinen kaltoinkohtelu on? Kuka vaan. Naapuri, sukulainen, tuttu, tuntematon,
Lisätiedotkenttäopas Mediakasvattajan kenttätesti! Peruskouluikäisten vanhemmille. Mediakasvattajan
Mediakasvattajan kenttäopas Peruskouluikäisten vanhemmille. Mediakasvattajan kenttätesti! Oletko huolestunut, huolehtiva vai huoleton mediakasvattaja? www.tietoturvakoulu.fi Mediakasvattajan kenttäopas
LisätiedotSuomen kannan muodostaminen
Suomen kannan muodostaminen 1 2 3 Tästä on kyse Suomen tavoitteen tulisi olla U-kirjelmä kuvastaa Suomen kantaa komission direktiiviehdotukseen tekijänoikeudesta digitaalisilla sisämarkkinoilla. - Kenen
LisätiedotPeltotuki Pron Lohkotietopankkimoduli tärkkelysperunalle
Peltotuki Pron Lohkotietopankkimoduli tärkkelysperunalle Versio 2008.1 15.10.2008 ohje 15.10.2008 Asennus, käyttöönotto ja päätoiminnot Ohjelmiston tarkoitus Ohjelmiston tarkoitus on yhdistää Peltotuki
LisätiedotVARHAISKASVATUS TVT-KYSELY 2014. suoritettu nettikyselynä E-lomakkeella (vastauksia 50 kpl, kysely osoitettu 86 henkilölle, vastausprosentti 58,14 %)
VARHAISKASVATUS TVT-KYSELY 2014 suoritettu nettikyselynä E-lomakkeella (vastauksia 50 kpl, kysely osoitettu 86 henkilölle, vastausprosentti 58,14 %) 1 (19) SISÄLTÖ SIVU KUINKA KAUAN OLET TOIMINUT NYKYISESSÄ
LisätiedotKEHITYSTOIVEIDEN JA VIRHEIDEN KIRJAUSOHJE INTERNETISTÄ
KEHITYSTOIVEIDEN JA VIRHEIDEN KIRJAUSOHJE INTERNETISTÄ Asemamiehenkatu 4 00520 Helsinki puh. (09) 2780 0078 fax (09) 155 2851 asiakaspalvelu@seuraava.fi http://exim.seuraava.fi EXIM-KEHITYS 2 (6) Virheraportit
LisätiedotLAKIALOITTEIDEN PUOLESTA. www.isätlastenasialla.fi
LAKIALOITTEIDEN PUOLESTA Isät lasten asialla ry Isät lasten asialla on yhdistys, joka koostuu joukosta eronneita vanhempia, isovanhempia, siskoja ja veljiä. Jäseniä yhdistää lapsen osittainen tai kokonaan
LisätiedotPAIKALLISJÄRJESTÖKOHTAISTEN NETTISIVUJEN
SAK:N PAIKALLISJÄRJESTÖJEN NETTIPALVELUT s. 1/7 PAIKALLISJÄRJESTÖKOHTAISTEN NETTISIVUJEN RAKENNE Paikallisjärjestöjen omille sivuille pääsee suoralla osoitteella, joka on muotoa www.sak-paikalliset.fi/paikkakunta
LisätiedotOhjeita informaation saavutettavuuteen
Ohjeita informaation saavutettavuuteen Tarkoitus Kasvattaa tietoisuutta ja lisätä esteettömän informaation aiheen näkyvyyttä ja sen merkitystä elinikäisen tasapuolisen oppimisen mahdollisuuksista Tukea
LisätiedotHgin kaupungin opetusvirasto Wilma opas huoltajille 1(10) HAKE/Tiepa 28.2.2007 KKa
Hgin kaupungin opetusvirasto Wilma opas huoltajille 1(10) :LOPD 0LNl:LOPDRQ" Wilma on internetin kautta toimiva liittymä opettajille, oppilaille ja näiden huoltajille. Se ei ole käyttäjän koneella oleva
LisätiedotVerkkomainonnan mahdollisuudet. Kaupan liiton verkkokauppakoulutus 16.11.2011
Verkkomainonnan mahdollisuudet Kaupan liiton verkkokauppakoulutus 16.11.2011 Elina Teräsvirta KTM, 31v. Tuotepäällikkö Sanoma Digital Finlandissa 2010- Displaymainonnan kehittäminen Oikotie Asunnot Oikotie
LisätiedotVapaa-ajan toiminnat. Ei ikinä totta. Joskus totta. Aina totta Kommentit. Yleensä totta
Vapaa-ajan toiminnat 1. Yhteisössäni minulla on paikkoja toimintaan, peleihin ja urheiluun. 2. Löydän helposti yhteisöstäni kavereita, joiden kanssa voin tehdä kaikkea. riittävästi aikaa toimintaan ja
LisätiedotVOIMA VAIKUTTAA! 5 KÄRKEÄ: N U O R T E N K O K E M U S A S I A N T U N T I J O I D E N V E R K O S T O L A K L O M U K A N A :
NUORTEN KÄRKIFOORUMI 2016 5 KÄRKEÄ: 1. TURVALLISUUS Mitkä asiat luovat turvallisuutta lastensuojelussa? 2. HOIDOLLINEN SIJAISHUOLTO Millainen sijaishuolto eheyttää? 3. VAATIVA LASTENSUOJELU Millaista sosiaalityön
LisätiedotKatsaus koulujen tekniikkahankintoihin mitä hankitaan, miksi hankitaan ja kuka päättää mitä hankitaan? MKKO HORILA
Katsaus koulujen tekniikkahankintoihin mitä hankitaan, miksi hankitaan ja kuka päättää mitä hankitaan? MKKO HORILA Harjoittelukoulujen TVT-strategian visio Harjoittelukoulut ovat asiantuntija- ja edelläkävijäyhteisöjä
LisätiedotPäivittäisraportit. Oodi-päivät
Päivittäisraportit Oodi-päivät 11.3.2009 Raporttitiedon saantitavat Oodista WinOodin raportit Ajantasaista yksilötason tietoa Päivittäisraportit Öisin muodostettavaa helppokäyttöistä yksilötason ja tilastotietoa
LisätiedotLASTEN KAUPALLINEN SEKSUAALINEN RIISTO JA SEKSUAALIVÄKIVALTA SUOMESSA
LASTEN KAUPALLINEN SEKSUAALINEN RIISTO JA SEKSUAALIVÄKIVALTA SUOMESSA LASTEN KAUPALLINEN SEKSUAALINEN RIISTO JA SEKSUAALIVÄKIVALTA SUOMESSA Pelastakaa Lapset selvitti lasten kaupallista seksuaalista riistoa
LisätiedotUUTISKIRJE TOUKOKUU 2016
UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016 HSY:n kompostointikurssi Aiheuttaako kompostointi päänvaivaa? Oletko suunnitellut kompostin perustamista? Tule käytännölliselle ja maksuttomalle kompostointikurssille ma 2.5.2016
LisätiedotItsemurhasta on turvallista puhua
Itsemurhasta on turvallista puhua Vaikuttaako joku lähelläsi masentuneelta? Voisiko hän miettiä itsemurhaa? AINOA tapa tietää on kysyä asiasta suoraan. Usein ajatellaan: Ettei itsemurhia oikeasti tehdä.
LisätiedotYKSITYISYYS JA OMAISUUDEN SUOJA STANDARDI
YKSITYISYYS JA OMAISUUDEN SUOJA STANDARDI Asukkaat voivat olla vapaassa vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa ja käyttää vapaasti kommunikaatiovälineitä. Asukkaat voivat luottaa siihen, että heidän
LisätiedotPAJATIEDOTE KEVÄT 2011
KOULU, ESIKOULU JA ERITYISOPPILAAT PAJATIEDOTE KEVÄT 2011 Kevään teemana on piirtäminen, jota tutkitaan monelta kantilta pääasiassa sarjakuvan ja pilapiirroksen maailmoissa. Marraskuussa 2011 suomalainen
LisätiedotHyvä lasten huostaanottopäätöksentekoon osallistuva!
1 of 9 03.02.2015 14:47 JUDGES_EXPERTMEMBERS_FINLAND_3_12_2014 Hyvä lasten huostaanottopäätöksentekoon osallistuva! Tämä tiedonkeruulomake on osa neljän maan verlututkimusta Legitimacy and Fallibility
LisätiedotTiedote maalausaikaneuvotteluista
Tiedote maalausaikaneuvotteluista Cab on lähettänyt 17.1.2017 tiedotteen jossa he kertovat että maalausaika tulee muuttumaan 27.4.2017 Tämä 17.1.2017 lähetetty tiedote uusista ajoista on yksin ja ainoastaan
LisätiedotElectronic Frontier Finland ry
Lausunto tekijänoikeuslautakunnan (OKM 2012:2) mietinnöstä. 12.3.2012 Electronic Frontier Finland ry www.effi.org Electronic Frontier Finland ry (Effi) kiittää mahdollisuudesta antaa lausunto asiasta.
LisätiedotTuotepistokokeet ja WS1 Sinfos-tuotetietopankin asiakastyytyväisyyskyselyn tulokset. Susanna Ståhlberg GS1 Finland Oy
Tuotepistokokeet ja WS1 Sinfos-tuotetietopankin asiakastyytyväisyyskyselyn tulokset Susanna Ståhlberg GS1 Finland Oy Tuotepistokokeet Mitä ovat tuotepistokokeet? Jokaiselta tuotetietopankin tavarantoimittajajäseneltä
LisätiedotTHL Papillooma (HPV) -rokotekampanja
LÄHTÖKOHTA Kampanjaelementit Konseptit HPV-rokote mukaan kansalliseen rokoteohjelmaan Kaikki 11 15-vuotiaat rokotetaan Kampanjoidaan rokotteen ottamisen puolesta Tieto tärkeässä roolissa -> Valittiinpa
LisätiedotMALLIVASTAUKSET/ARVIOINTIPERUSTEET. Kauppaoikeus 18.8.2006 pakollinen aineopintotentti
1 MALLIVASTAUKSET/ARVIOINTIPERUSTEET Kauppaoikeus 18.8.2006 pakollinen aineopintotentti 2 1 (Toiviainen) 1 Tapauksen pohjana ovat korkeimman oikeuden ratkaisut KKO 1991:122 ja 1991:123. Niissä oli kysymys
LisätiedotM I K A L I N D É N 16.10.2013 1
NUORTEN KOKEMA NETTIRIKOLLISUUS M I K A L I N D É N 16.10.2013 1 FAKTOJA IRC galleriaa käyttää kuukausittain 70% maamme 15-24 vuotiaista nuorista IRC galleriaan lisätään joka päivä noin 70 000 valokuvaa
LisätiedotWilman käyttöohje huoltajille
Wilman käyttöohje huoltajille Sisällysluettelo: Sisään kirjautuminen... 1 Oma etusivu... 2 Pikaviestit... 3 Tiedotteet... 5 Suoritukset... 6 Poissaolot... 6 Palaute... 8 Opettajat... 9 Salasanan vaihto...
LisätiedotMarkkinoinnin FAQ mitä ovat hyvät tavat?
Markkinoinnin FAQ mitä ovat hyvät tavat? Technopolis, Vantaa 18.3.2016 OTL, varatuomari Paula Paloranta Keskuskauppakamari Esitys Kilpailijan epäreilu menettely onko mitään tehtävissä? Entä jos haluan
LisätiedotDL SOFTWARE Uumajankatu 2 Umeågatan FIN-65350 VAASA/VASA FINLAND +358-(0)207 701 701 Fax +358-(0)207 701 711 http://www.dlsoftware.
15.11.2007 1 (10) HELPDESKIN KÄYTTÖ JA OHJELMIEN PÄIVITYS INTERNETISSÄ DL Helpdesk Online Asiakastukemme avuksi on rakennettu Helpdesk, joka löytyy osoitteesta helpdesk.dlsoftware.com Jokainen ylläpitoasiakas
LisätiedotEvantia 360 Teen Start -taulusto
Evantia 360 Teen Start -taulusto Evan%a360 Teen Start - taulusto on suunniteltu nuorten ja nuorten aikuisten sekä joissain tapauksissa myös aikuisten sähköiseksi kommunikoinnin apuvälineeksi. Taulusto
LisätiedotINTERNET-UUTISET. 5. vuosikerta - Aikakauslehtien Liiton jäsenlehti - Julkaisija: Info Center Finland Oy - Kesä 2008 (n:o 2/2008) - Jakelu 76.
INTERNET-UUTISET 5. vuosikerta - Aikakauslehtien Liiton jäsenlehti - Julkaisija: Info Center Finland Oy - Kesä 2008 (n:o 2/2008) - Jakelu 76.000 kpl Videoneuvottelu säästää aikaa, rahaa, hermoja ja ympäristöä
LisätiedotLapset, nuoret ja sosiaalinen media. Pirjo Sallmén Kirjastot.fi, 2013
Lapset, nuoret ja sosiaalinen media Pirjo Sallmén Kirjastot.fi, 2013 Tilastoja 89% suomalaisista 16 74-vuotiaista käyttää nettiä - EU-maiden välisessä vertailussa suomalaiset nuoret sijoittuvat internetin
LisätiedotTekijänoikeuden suoja tekijän & käyttäjän näkökulmasta
Tekijänoikeuden suoja tekijän & käyttäjän näkökulmasta 10/2013 Kopiosto ry Arttu Juselius Tekijänoikeuden syntyminen Tekijänoikeuden suoja syntyy heti kun teos on luotu Automaattisesti. Ei vaadi merkkiä.
LisätiedotTekijänoikeudet digitointihankkeissa
Tekijänoikeudet digitointihankkeissa Tieteellisen kirjallisuuden tekijänoikeuspäivä Tieteiden talo 26.1.2016 Jukka-Pekka Timonen Harkitsetteko julkaisunne digiointia ja avaamista yleisön käyttöön verkossa
LisätiedotNettikasvattajan. käsikirja
Nettikasvattajan käsikirja 5+1 ohjetta kasvattajalle 1 Ole positiivinen. Osallistu lapsen nettiarkeen kuten harrastuksiin tai koulukuulumisiin. Kuuntele, keskustele, opi! Pelastakaa Lapset ry:n nettiturvallisuustyön
LisätiedotMAOL 17.11.2012. Ajankohtaiskatsaus Koulutusjohtaja Heljä Misukka
MAOL 17.11.2012 Ajankohtaiskatsaus Koulutusjohtaja Heljä Misukka Yleissivistävä koulutus uudistuu: Opetussuunnitelmatyö 2012-2017 2012 2013 2014 2015 2016 Esi-, 2017 perus- ja lisäopetuksen opsin perusteet
LisätiedotVastuuta ja valikoimaa
interventio Vastuuta ja valikoimaa Keinoja nuorten ruokailuympäristön kehittämiseen ETM Sini Garam Leipätiedotus ry 2.12.2008 Lapsista terveitä aikuisia ravitsemusta parantamalla julkisen ja yksityisen
LisätiedotMITÄ ULKOMAINONTA MAKSAA? Ja mitä sillä rahalla oikeasti saa?
MITÄ ULKOMAINONTA MAKSAA? Ja mitä sillä rahalla oikeasti saa? Alkusanat Moni luulee, että ulkomainonta on todella kallis media ja kampanjat maksavat maltaita. Ulkomainonnan muotoja on toki monia erilaisia
LisätiedotTietosuojaseloste. Trimedia Oy
Tietosuojaseloste Trimedia Oy www.trimedia.fi info@trimedia.fi +358 44 535 7215 1 Tietosuojaseloste 1. Rekisterin pitäjä Yritys valvoo antamiasi tietoja ja on vastuussa henkilötiedoista tietosuojalain
LisätiedotVarhainen tukihyvinvoinnin. lapselle
Tiedosta hyvinvointia Varhaisen tuen tutkimus ja kehittäminen 1 Varhainen tukihyvinvoinnin edellytys lapselle KT, erikoistutkija Liisa Heinämäki Stakes Liisa Heinämäki Tiedosta hyvinvointia Varhaisen tuen
LisätiedotSähköiset sisällöt yleisiin kirjastoihin
Sähköiset sisällöt yleisiin kirjastoihin Aija Laine Suunnittelija Sähköiset sisällöt yleisiin kirjastoihin Turun kaupunginkirjasto / Helsingin kaupunginkirjasto 040 168 2636 aija.laine@turku.fi Taustaa
LisätiedotSuomen kielen itseopiskelumateriaali
Selma Selkokielisyyttä maahanmuuttajille (OPH) Suomen kielen itseopiskelumateriaali Nimi: Ryhmätunnus: Tutkinto: Tämä opiskelumateriaali liittyy alakohtaiseen lähiopetuspäivään. Kun olet osallistunut lähiopetukseen
LisätiedotÄlä luule, ota selvää!
Älä luule, ota selvää! Tekijä Elämä ilman kulttuuria on tylsää 1 Yhdistä tekijä ja teos. laulaja kirjailija kuvittaja ohjaaja säveltäjä 2 Kirjoita omin sanoin kehykseen mikä teos on. 3 Täydennä ajatuskarttaan
LisätiedotKOHTI YHTEISTÄ LAPSIKÄSITYSTÄ LAPSEN OIKEUKSIEN SOPIMUS LAPSIKÄSITYSTEN YHDISTÄJÄNÄ
Suvianna Hakalehto Lapsi- ja koulutusoikeuden apulaisprofessori KOHTI YHTEISTÄ LAPSIKÄSITYSTÄ LAPSEN OIKEUKSIEN SOPIMUS LAPSIKÄSITYSTEN YHDISTÄJÄNÄ LAPSEN OIKEUDELLISEN ASEMAN KEHITYS lapsi sosiaalisena
LisätiedotTuotteet ja palvelut Ari Hartikainen. Copyright Hartikaari Oy, www.hartikaari.fi info@hartikaari.fi
Tuotteet ja palvelut Ari Hartikainen Nettiautomaatti mahdollistaa käyttäjälle edullisen ja yksinkertaisen tavan käyttää Internetiä ja sen tarjoamia palveluita Nettiautomaatti ei tarvitse käyttöpaikassaan
LisätiedotZA4814. Flash Eurobarometer 235 (The Rights of the Child) Country Specific Questionnaire Finland
ZA4814 Flash Eurobarometer 235 (The Rights of the Child) Country Specific Questionnaire Finland Flash 235 - Template Flash Eurobarometer The youth and their rights D1. Sukupuoli [ÄLÄ KYSY - MERKITSE SOPIVIN]
LisätiedotTEKIJÄNOIKEUDET VERKOSSA. Annukka Havas 12.05.2011 1
TEKIJÄNOIKEUDET VERKOSSA Annukka Havas 12.05.2011 1 HAASTEITA JA RAJAPINTOJA -AVOIMET OPPIMISYMPÄRISTÖT JA TIETOVERKOT -SOSIAALINEN MEDIA: YHTEISÖPALVELUT, BLOGIT, KUVIEN JA VIDEOIDEN JAKOPALVELUT -KUKA
LisätiedotAsiakaskyselyn tuloksia
Asiakaskyselyn tuloksia Ratamo-kirjastojen (,, ja ) sekä Lopen kirjaston yhteinen asiakaskysely Tässä raportissa tarkastellaan 5.-8..0 järjestetyn asiakaskyselyn tuloksia n kirjaston näkökannalta. Jakaumat
LisätiedotValtioneuvoston kirjelmä U 63/2016 vp Direktiiviehdotus tekijänoikeudesta digitaalisilla sisämarkkinoilla. Liikenne- ja viestintävaliokunta 9.12.
Valtioneuvoston kirjelmä U 63/2016 vp Direktiiviehdotus tekijänoikeudesta digitaalisilla sisämarkkinoilla Liikenne- ja viestintävaliokunta 9.12.2016 Toiminnanjohtaja Antti Kotilainen Lainsäädännön lähtötilanne
LisätiedotOpus Internet ajanvaraus on maksullinen lisäominaisuus. Lue lisää www.opusdental.com
Internetajanvaraus Opus Internet ajanvaraus on maksullinen lisäominaisuus. Lue lisää www.opusdental.com Kuinka Opus Internet ajanvaraus toimii? OpusOnlineClient Opus Online Client on ohjelmisto, joka huolehtii
Lisätiedot5. Kuinka kauan pystyisit olemaan ilman sähköisiä mediavälineitä? (Ei tarkoita puhelimella soittamista.)
1. Luokka-aste 3 66 22.8% 4 92 31.8% 5 103 35.6% 6 23 8 % 7 2 0.7% 8 2 0.7% 9 1 0.3% 2. Sukupuoli Tyttö 159 55 % Poika 130 45 % 3. Mitä sähköisiä mediavälineitä käytät päivittäin koulussa? ATK-luokan/kirjaston
LisätiedotTehtävänä lappilaisen elämän tiedon välitys suomen kieltä puhumattomille
MEDIA- KORTTI Tehtävänä lappilaisen elämän tiedon välitys suomen kieltä puhumattomille Lähde mukaan viemään oma viestisi heille, jotka sitä etsivät ja tarvitsevat. Kauttamme tavoitat alueesta kiinnostuneet
LisätiedotTurvallisuuskysely. Pääsihteeri Jukka-Pekka Takala Erikoissuunnittelija Markus Alanko rikoksentorjuntaneuvoston sihteeristö
Turvallisuuskysely Pääsihteeri Jukka-Pekka Takala Erikoissuunnittelija Markus Alanko rikoksentorjuntaneuvoston sihteeristö "Yhteistyön jäsentämisen ja turvallisuustyön onnistumisen kannalta työn tärkeimmäksi
LisätiedotSosiaalisen median mahdollisuudet & hyödyt
Sosiaalisen median mahdollisuudet & hyödyt 2018 WWW.PITKOSPUU.FI Sosiaalisen median mahdollisuudet Sosiaalinen media eli some, on tuonut tulleessaan muutoksen markkinointiin niin suunnittelussa kuin toteutuksessa.
Lisätiedot1. Luokka-aste Kysymykseen on vastattu 299 kertaa Vaihtoehto Lukumäärä Prosentti 3 2 0.7% 4 0 0 % 5 0 0 % 6 42 14 % 7 91 30.4% 8 78 26.1% 9 86 28.
1. Luokka-aste Kysymykseen on vastattu 299 kertaa 3 2 0.7% 4 0 0 % 5 0 0 % 6 42 14 % 7 91 30.4% 8 78 26.1% 9 86 28.8% 2. Sukupuoli Tyttö 179 59.9% Poika 120 40.1% 3. Mitä sähköisiä mediavälineitä käytät
LisätiedotKIRJASTO. Lämmittely. Selitä sana. lainata varata kaukolaina palauttaa maksaa sakkoa. myöhästymismaksu. printata tulostaa.
Lämmittely KIRJASTO Puhutaan kirjastosta! 1. Käytkö sinä usein kirjastossa? Miksi / miksi et? 2. Mitä mieltä olet suomalaisesta kirjastosta? 3. Onko kirjasto sinulle tärkeä paikka? Miksi / miksi ei? 4.
Lisätiedot