24 perusteiksi ja SOTE-uudistuksen askelmerkeiksi 7 Lapeco-kysymys 27 8 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti



Samankaltaiset tiedostot
Puheenjohtajan ehdotus: Tarkastuslautakunta keskustelee arviointikertomuksen valmistelun to teut ta mi ses ta ja työnjaosta.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Otsikko Sivu 229 Kittilän kunnan vuoden 2014 tilinpäätös 3

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall

Selitykset esityslistan ja pöytäkirjan liitteenä.

Korkeimman hallinto-oikeuden päätös kunnanjohtaja Anna Mäkelän irtisanomisasiassa. (Lisätietoja: Hallintojohtaja, puh.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkastuslautakunta Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanhallitus

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/ Lempäälän Aleksi 1, Lempäälän Veden kokoustila. Asia Otsikko Sivu

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2016 1

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1

Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Kunnanhallitus Valtuusto Kuuma-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2016

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja ja sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3.

Liitteenä on Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän pe rus ta mis suun ni tel ma liitteineen.

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Siikajoen kunnan vuoden 2011 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen

LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/ Asia Otsikko Sivu

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Kunnanhallitus

TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Teknisen lautakunnan valinta 113/ /2017. Khall

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

Kaupunginhallitus Tarkastuslautakunta Viitasaaren kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus /201/2016

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 3/2016 1/9. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala

Aloite on tuotu kunnanvirastoon ja diarioitu Valtuustoaloite esityslistan ja pöytäkirjan liitteenä.

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 5/ SISÄLLYSLUETTELO

Siikajoen kunnan vuoden 2012 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen. KHALL 119 Kuntalain 68 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi.

Sosiaali- ja terveysltk Sosiaali- ja terveysltk

Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä :t JHTT, KHT, KPMG Julkishallinnon Palvelut Oy, :t 15-17

Kunnanhallituksen on tehtävä toimintakertomuksessa tai sen anta mi sen yhteydessä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä.

Tilinpäätöstietoja vuodelta 2017

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

Kunnanvaltuuston päätöksen "Sovintosopimuksen uudelleen vienti kunnanhallituksen kautta valtuuston käsittelyyn" laillisuusvalvonta

KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9)

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ Tarkastuslautakunta AIKA klo PAIKKA

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/ Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4

Pöytäkirjan tarkastajat: PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/ Tarkastuslautakunta1. AIKA klo 08:30-15:02

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Sastamalan kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2016

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

Vuoden 2014 veroprosentit: Verotulojen kehittyminen (milj. )

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnan joh ta ja tai pormestari.

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Kokouskutsu 10/ Aloitus Kummun koulu,kouluk. 6, vanhan osan sisäänkäynnin edessä, sitten kaupunginhallituksen huone.

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/8. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala

KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1

Yhtymähallitus Tilinpäätös vuodelta / /2018. Yhtymähallitus

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2016 1/10. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala

Kainuun maakunta -kuntayhtymän vuoden 2012 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

Kokousaika Torstai klo 14:00-15:26

ALAVIESKAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ (11)

Tilinpäätös vuodelta 2016 / Tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen, vastuuvapaudesta päättäminen ja tilikauden tuloksen käsittely

Paikka P-K:n ammattiopisto Joensuu tekniikka ja kulttuuri, kokoushuone E215, Peltolankatu 4, Joensuunkatu 3. Kärkkäinen Eero jäsen

Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille

Vuoden 2015 arviointikertomus / Konsernihallinnon lausunto

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178

PÖYTYÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/2018 1

Valmistelija: Paula Hinkkanen, talouspäällikkö p , s-posti:

Kokoushuone E227, P-K:n ammattiopisto Joensuu tekniikka ja kulttuuri, Peltolankatu 4, Joensuu. Kärkkäinen Eero jäsen

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Perusturvalautakunta Kaupunginhallitus Tarkastuslautakunta

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2015 1

TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta.

Yhtymähallitus Tilinpäätös Yhtymähallitus 36

HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS

ENONTEKIÖN KUNTA ESITYSLISTA 1. Kunnanvaltuusto KOKOUSAIKA Keskiviikko klo 17.00

Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma kaupunginhallitus päätti

Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta

Kaupunginhallitus Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta

Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 4/2015 1

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke , to ja su

Kaupunginvaltuusto

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 18/2015 1

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 VALTUUSTO SISÄLLYSLUETTELO

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI ESITYSLISTA 11/ Tarkastuslautakunta1. AIKA klo 14:00. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Kainuun liiton vuoden 2015 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Vuoden 2015 arviointikertomus

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen

Lausunto Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle Inkeri Yrityksen valituksesta koskien Kittilän kunnanvaltuuston päätöstä

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o , Heino Mauri kuolinpesä

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut alkaen

Kaupunginhallitus Tarkastuslautakunta Pyhäjärven kaupungin ja kaupunkikonsernin vuoden 2014 tilinpäätös

Transkriptio:

KITTILÄN KUNTA Pöytäkirja 1/2016 1 Kunnanvaltuusto Aika Maanantai 25.01.2016 klo 14:00-17:08 Paikka Kunnantalo, valtuustosali Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kunnanvaltuuston kokoontuminen ja kokouskutsu 4 2 Kunnallisten ilmoitusten tiedottaminen 6 3 Vanhus- ja vammaispalvelusuunnitelman päivitys vuosille 7 2016-2018 4 Tarkastuslautakunnan arviointikertomus v. 2014 9 5 Kittilän kunnan vuoden 2014 tilinpäätös 17 6 Lausunto hallituksen linjauksista itsehallintojaon 24 perusteiksi ja SOTE-uudistuksen askelmerkeiksi 7 Lapeco-kysymys 27 8 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti 33 Patakankaan valituksesta/khall 9.6.2014 227 sekä Patakankaan oikaisuvaatimuksen/khall 19.5.2014 207 käsittely 9 Valtuutettujen puheenvuorot / Kvalt 25.1.2016 45

KITTILÄN KUNTA Pöytäkirja 1/2016 2 Osallistujat Nimi Tehtävä Lisätiedot Läsnä Erkkilä Akseli 2. varapuheenjohtaja Fagerholm Raili jäsen Holck Eino jäsen Huikuri-Kujala Helena jäsen Korva Merja jäsen Kurula Timo jäsen Poistui klo 17:06, läsnä :t 1-8 Kuusela Mika jäsen Kyrö Reijo jäsen Lompolo Lasse jäsen Maunula Aki jäsen Mäkitalo Markku 1. varapuheenjohtaja Mäntymaa Vuokko jäsen Nevalainen Paula jäsen Nikka Milja jäsen Niva Jukka jäsen Paksu Janne 3. varapuheenjohtaja Patakangas Torsti jäsen Rantajääskö Tapani jäsen Saarela Mikko jäsen Poistui klo 16:40, läsnä :t 1-7 Salmi Jukka jäsen Salonen Tarmo jäsen Siitonen Veikko jäsen Taskila Mauri jäsen Yritys Inkeri puheenjohtaja Junnola Veli-Matti varajäsen Marttila Outi varajäsen Rantanen Jorma varajäsen Tornberg Kyösti vt. kunnanjohtaja Mäkinen Esa hallintojohtaja Poissa Kantola Susanna jäsen Kuusisto Hille jäsen Similä Risto jäsen Mertaniemi Tuula talousjohtaja Laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Käsitellyt asiat :t 1-9 Puheenvuoroja pyydettiin seuraavasti: Valtuutettu Lasse Lompolo pyysi puheenvuoron kysymystä varten. Varavaltuutettu Veli-Matti Junnola pyysi puheenvuoron selvityspyyntöä varten. Valtuutettu Vuokko Mäntymaa pyysi puheenvuoron kysymystä varten. Valtuutettu Eino Holck pyysi puheenvuoron. Puheenjohtaja myönsi pyydetyt puheenvuorot kokouksen lopuksi. Tauon aikana Lapin Jätehuolto kuntayhtymän toimitusjohtaja Osmo Aikio vastasi esitettyihin kysymyksiin liittyen :ään 7.

KITTILÄN KUNTA Pöytäkirja 1/2016 3 Pöytäkirjan tarkastajien valinta Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Milja Nikka ja Mauri Taskila. Allekirjoitukset Inkeri Yritys Esa Mäkinen Mauri Tammela Puheenjohtaja Pöytäkirjanpitäjä Pöytäkirjanpitäjä 8 Pöytäkirjan tarkastus Pöytäkirja on tarkastettu ja todettu kokouksen kulun mukaiseksi. Tauko pidettiin klo 15:41-16:27. Kittilässä 28.1.2016 Milja Nikka Mauri Taskila Pöytäkirja ollut nähtävänä Kittilä 28.1.2016 Esa Mäkinen Hallintojohtaja

KITTILÄN KUNTA Pöytäkirja 1/2016 4 Kunnanhallitus 10 12.01.2016 Kunnanvaltuusto 1 25.01.2016 Kunnanvaltuuston kokoontuminen ja kokouskutsu Khall 12.01.2016 10 Kuntalain 54 :n mukaan valtuusto kokoontuu päättäminään aikoina ja myös silloin, kun valtuuston puheenjohtaja katsoo sen tar peel lisek si. Valtuusto on kutsuttava koolle myös kunnanhallituksen tai vähintään nel jäs osan valtuutetuista sitä pyytäessä ilmoittamansa asian kä sit telyä varten. Tällainen asia on valmisteltava kiireellisesti. Valtuuston kutsuu koolle puheenjohtaja. Kutsussa on ilmoitettava kä si tel tä vät asiat. Kokouskutsu on lähetettävä vähintään neljä päivää ennen kokousta. Sa mas sa ajassa on kokouksesta annettava yleisesti tieto siten kuin 64 :ssä säädetään. Kokouskutsu voidaan lähettää sähköisesti, jos kun ta huolehtii, että tähän tarvittavat tekniset välineet ja yhteydet ovat käytettävissä. Kittilän kunnanvaltuuston työjärjestyksen 8 :n mukaan kutsu valtuus ton kokoukseen on vähintään 6 päivää ennen kokousta lä he tettä vä erikseen kullekin valtuutetulle sekä niille, joilla on kokouksessa läs nä olo- ja puheoikeus. Samassa ajassa on kokouksesta annettava ylei ses ti tieto julkisten kuulutusten ilmoitustaululla. Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat. Kunnanvaltuuston työjärjestyksen 9 :n mukaan esityslista, joka sisäl tää selostuksen käsiteltävistä asioista ja ehdotukset valtuuston pää tök sik si, on lähetettävä vähintään 6 päivää ennen valtuuston kokous ta. Valtuusto voi päättää, kuinka monelle varavaltuutetulle esityslista toi mi te taan. Kunnanvaltuuston työjärjestyksen 10 :n mukaan valtuuston kokous ten ajasta ja paikasta tiedotetaan ennen kokousta niissä tie dotus vä li neis sä, joissa valtuusto on päättänyt kokouksistaan ilmoittaa. Vt. kj.: Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että kun nan valtuus to kokoontuu vuonna 2016 seuraavasti: 25.1., 29.2., 11.4., 23.5., 20.6., 29.8., 26.9., 24.10., 14.11. ja 19.12. Kokoukset pidetään edellä mainittuina päivinä ellei estettä ilmaannu tai asioiden käsittely toisin vaadi.

KITTILÄN KUNTA Pöytäkirja 1/2016 5 Kunnanhallitus 10 12.01.2016 Kunnanvaltuusto 1 25.01.2016 Kvalt 1 Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että kun nan valtuus ton ajasta ja paikasta ilmoitetaan Kittilälehti-nimisessä lehdessä ja Lapin Kansassa. Annettaessa kokouksesta yleisesti tieto siten kuin kuntalain 64 :ssä sää de tään, tieto voidaan antaa sisällöltään suppeampana kuin kokous kut su. Esityslistat lähetetään jokaisen valtuustoryhmän viidelle en sim mäisel le varajäsenelle. Esityslistat lähetetään lisäksi sähköpostitse niille valtuutetuille, joilla säh kö pos ti osoi te on. Lisäksi esityslista lähetetään puolueiden kunnallisjärjestöjen puheen joh ta jil le, mikäli he eivät ole valtuutettuja. Kunnanvaltuuston asialista ja esityslista julkaistaan myös kunnan ko ti si vuil la. Esitys hyväksyttiin. Esitys hyväksyttiin.

KITTILÄN KUNTA Pöytäkirja 1/2016 6 Kunnanhallitus 11 12.01.2016 Kunnanvaltuusto 2 25.01.2016 Kunnallisten ilmoitusten tiedottaminen Khall 12.01.2016 11 Kvalt 2 Kuntalain mukaan kunnan ilmoitukset saatetaan tiedoksi jul kai semal la ne julkisten kuulutusten ilmoitustaululla sekä tarpeen vaa tiessa muulla kunnan päättämällä tavalla. Vt. kj.: Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että Kittilän kunnan kunnalliset ilmoitukset saatetaan tiedoksi v. 2016 seuraavasti: Kaikki ilmoitukset julkaistaan kunnan ilmoitustaululla. Kaikki ilmoitukset julkaistaan kunnan nettisivuilla. Viranhaku- ja työpaikkailmoitukset julkaistaan ilmoitustaululla, net tisi vuil la, kuntatiedotteessa, työvoimahallinnon sivuilla sekä tar peel lisik si katsottavissa alan ammattilehdissä. Avustuksista ja erilaisista tukihakemuksista, mm. EU-tu ki ha ke muksis ta, julkaistaan ilmoitus tarvittaessa myös Lapin Kansassa mikäli ilmoi tus vaatii kuntatiedotteen julkaisua nopeamman tiedottamisen. Kaava-asioissa ja ympäristöasioissa ilmoitukset julkaistaan myös Kit ti lä leh des sä. Muutoin kaikki ilmoitukset julkaistaan noin kerran kuukaudessa julkais ta vas sa joka kotitalouteen postitettavassa kuntatiedotteessa. Mikäli kuulutus, ilmoitus tai tiedote lain tai asetuksen estämättä tai asian luonteesta johtuen voidaan julkaista lyhennettynä, leh ti-il moitus voidaan kuuluttaa lyhennettynä ja tällöin viitataan ilmoitustaululla tai nettisivulla olevaan ilmoitukseen tai kuulutukseen. Esitys hyväksyttiin. Esitys hyväksyttiin.

KITTILÄN KUNTA Pöytäkirja 1/2016 7 Sosiaali- ja terveyslautakunta 86 17.12.2015 Kunnanhallitus 4 12.01.2016 Kunnanvaltuusto 3 25.01.2016 Vanhus- ja vammaispalvelusuunnitelman päivitys vuosille 2016-2018 392/00.00.01/2012 Sotelk 17.12.2015 86 Khall 12.01.2016 4 Vanhus- ja vammaispalveluihin on laadittu ja valtuustossa jou lukuus sa 2014 hyväksytty suunnitelma vuosille 2014-2018. Talouden ta sa pai not ta mi seen tähtäävän ikäihmisten palvelujen ke hit tä missuun ni tel maan liittyen on tarpeen päivittää myös voimassa olevaa van hus pal ve lu suun ni tel maa. Esityslistan ja pöytäkirjan liitteenä päivitetty vanhus- ja vam mais palve lu suun ni tel ma. Perusturvajohtaja: Sosiaali- ja terveyslautakunta päättää hyväksyä päivitetyn vanhusja vammaispalvelusuunnitelman, joka annetaan myös tiedoksi sekä kun nan hal li tuk sel le että -valtuustolle. Sosiaali- ja terveyslautakunta päättää hyväksyä esityksen seuraavilla muutoksilla: sivu 4. 1. kpl - lause Ennusteiden mukaan iäkkkäiden määrä... poistetaan. sivu 20, kpl - Havukka - lause Kodinhoitajan työsuhde on perusteltua esittää... poistetaan. sivu 24, kappaleesta - Palvelujen laadun tavoitteeksi asetetaan hyvän hoidon turvaaminen - 2. kohta, viimeinen lause muutetaan - Lakisääteinen hoito- ja sosiaalityön osaaminen turvataan. sivu 27, kohta laadun valvonta - toinen tavoite muutetaan - lakisääteinen gerontologisen sosiaalityön erityisosaaminen turvataan. Vt. kj.: Kunnanhallitus päättää merkitä tiedoksi sosiaali- ja ter veys lau ta kunnan päätöksen. Päätös saatetaan tiedoksi valtuustolle. Esitys hyväksyttiin.

KITTILÄN KUNTA Pöytäkirja 1/2016 8 Sosiaali- ja terveyslautakunta 86 17.12.2015 Kunnanhallitus 4 12.01.2016 Kunnanvaltuusto 3 25.01.2016 Kvalt 3 Merkittiin tiedoksi. Liitteet Liite 1 Vanhus- ja vammaispalvelusuunnitelman päivitys vuosille 2016-2018

KITTILÄN KUNTA Pöytäkirja 1/2016 9 Tarkastuslautakunta 12 11.03.2015 Tarkastuslautakunta 17 29.04.2015 Tarkastuslautakunta 22 27.05.2015 Tarkastuslautakunta 25 03.06.2015 Tarkastuslautakunta 28 08.06.2015 Kunnanhallitus 227 08.06.2015 Kunnanvaltuusto 40 15.06.2015 Tarkastuslautakunta 4 15.01.2016 Kunnanvaltuusto 4 25.01.2016 Tarkastuslautakunnan arviointikertomus v. 2014 31/02.06.01/2015, 71/02.06.01/2014 Tarklk 11.03.2015 12 Kuntalain 71 mukaan tarkastuslautakunnan on arvioitava, ovatko val tuus ton asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet kun nassa ja kuntakonsernissa toteutuneet. Tarkastuslautakunta laatii arvioin ti ker to muk sen, joka valmistuttuaan annetaan kun nan val tuus tolle tiedoksi. Puheenjohtajan ehdotus: Tarkastuslautakunta keskustelee arviointikertomuksen valmistelun to teut ta mi ses ta ja työnjaosta. Tarkastuslautakunta keskusteli ja käsitteli v. 2014 arviointikertomusta, jota jatketaan seuraavassa kokouksessa. Tarklk 29.04.2015 17 Puheenjohtajan ehdotus: Tarkastuslautakunta keskustelee arviointikertomuksen valmistelun ete ne mi ses tä ja jatkaa valmistelua. Sovittiin arviointikertomukseen valmisteltavista asioista ja jatkettiin ar vioin ti ker to muk sen valmistelua. Tarklk 27.05.2015 22 Jatketaan arviointikertomuksen valmistelua. Tarkastuslautakunta keskusteli arviointikertomuksen valmistelusta ja jat koi sen laatimista.

KITTILÄN KUNTA Pöytäkirja 1/2016 10 Tarkastuslautakunta 12 11.03.2015 Tarkastuslautakunta 17 29.04.2015 Tarkastuslautakunta 22 27.05.2015 Tarkastuslautakunta 25 03.06.2015 Tarkastuslautakunta 28 08.06.2015 Kunnanhallitus 227 08.06.2015 Kunnanvaltuusto 40 15.06.2015 Tarkastuslautakunta 4 15.01.2016 Kunnanvaltuusto 4 25.01.2016 Tarklk 03.06.2015 25 Tarkastuslautakunta keskustelee arviointikertomuksen valmistelun ete ne mi ses tä ja jatkaa valmistelua. Jatkettiin arviointikertomuksen valmistelua. Tarklk 08.06.2015 28 Puheenjohtajan ehdotus: Tarkastuslautakunta hyväksyy laaditun arviointikertomuksen ja al lekir joit taa sen. Tarkastuslautakunta esittää, että valtuusto 1. Merkitsee arviointikertomuksen tiedoksi 2. Valtuusto edellyttää kunnanhallituksen sekä lautakuntien kä sit tele vän arviointikertomuksen ja antavansa selvityksen toimenpiteistä mi hin ne ryhtyvät arviointikertomuksessa esitettyjen asioiden osalta. 3. Valtuusto edellyttää, että selvitykset annetaan valtuustolle ennen ta lous ar vion 2016 käsittelyä viimeistään syyskuun loppuun men nessä. Hyväksyttiin esityksen mukaisesti. Khall 08.06.2015 227 Liitteenä tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuo del ta 2014. Yhteenvetona ja esityksenä tarkastuslautakunta esittää vuoden 2014 tilinpäätöksen osalta seuraavaa: Tarkastuslautakunta odottaa kunnanhallituksen toimenpiteitä päätös ten valmistelun kehittämisestä. Tarkastuslautakunnan mielestä pöy tä kir jo jen päätöksiä tulisi kehittää niin, että niistä tulisi na pa kammin esille aikaisempi käsittely ja tehty päätös. Yleisesti hallinnon toimi vuu den ja asioiden valmistelun laadun kehittäminen on suo si tel ta-

KITTILÄN KUNTA Pöytäkirja 1/2016 11 Tarkastuslautakunta 12 11.03.2015 Tarkastuslautakunta 17 29.04.2015 Tarkastuslautakunta 22 27.05.2015 Tarkastuslautakunta 25 03.06.2015 Tarkastuslautakunta 28 08.06.2015 Kunnanhallitus 227 08.06.2015 Kunnanvaltuusto 40 15.06.2015 Tarkastuslautakunta 4 15.01.2016 Kunnanvaltuusto 4 25.01.2016 Kvalt 15.06.2015 40 vaa. Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan pelisääntöjen lopullinen ohjeis ta mi nen eri osastoille olisi hyvä käsitellä hallituksessa, mm. määri tel lä dokumentit. Dokumentointi riskienhallinnassa ja sisäisessä val von nas sa ovat oleellisia. Myös riskien kartoitus on hyvä ai ka taulut taa. Toimenpiteillä on vaikutusta arvioinnille hallinnon toi mi vuudes ta ja tehtyjen päätösten laillisuudesta. Lautakunnan mielestä talousarvio- ja tilinpäätösprosessien ke hit tämi nen tässä taloudellisessa tilanteessa sekä niissä tapahtuneiden puut tei den vuoksi on erityisen tärkeää. Talouden seurantaa lau takun ta odottaa kehitettävän niin, että talousarvioon tehtävien muu tosten tar ve havaittaisiin ja saatettaisiin aikaisemmin valtuuston kä sitte lyyn. Vt. kj.: Tarkastuslautakunta on laatinut arviointikertomuksen vuodelta 2014 ja päättänyt esittää sen kunnanvaltuustolle käsiteltäväksi ja toi menpi tei tä varten kunnanhallitukselle. Esitys hyväksyttiin. Keskustan valtuustoryhmän puheenjohtaja, valtuutettu Markku Mä kita lo, esitti Keskustan ryhmän puolesta, että asia palautetaan tar kastus lau ta kun nal le valmisteltavaksi, koska on käsittelemättä vuoden 2013 arviointikertomuksessa mainittuja asioita ja v. 2014 ar vioin tiker to mus käsitellään, kun selvitykset v. 2013 osalta on käsitelty. Puheenjohtaja Inkeri Yritys tiedusteli, voidaanko Markku Mäkitalon Kes kus tan ryhmän puolesta tekemä esitys hyväksyä. Saatuaan myöntävän vastauksen puheenjohtaja totesi kun nan valtuus ton hyväksyneen Markku Mäkitalon Keskustan valtuustoryhmän puo les ta tekemän esityksen, ja asia on palautettu tar kas tus lau ta kun-

KITTILÄN KUNTA Pöytäkirja 1/2016 12 Tarkastuslautakunta 12 11.03.2015 Tarkastuslautakunta 17 29.04.2015 Tarkastuslautakunta 22 27.05.2015 Tarkastuslautakunta 25 03.06.2015 Tarkastuslautakunta 28 08.06.2015 Kunnanhallitus 227 08.06.2015 Kunnanvaltuusto 40 15.06.2015 Tarkastuslautakunta 4 15.01.2016 Kunnanvaltuusto 4 25.01.2016 Tarklk 15.01.2016 4 nal le valmisteluun. Valtuuston edellyttämät selvitykset vuoden 2013 ar vioin ti ker to mukseen liittyen on käsitelty kunnanhallituksessa 8.12.2015 399. Kunnan hal li tus on päättänyt esittää tarkastuslautakunnalle vuoden 2013 ti lin pää tök sen ja arviointikertomuksen osalta seuraavaa: Sosiaali- ja terveyslautakunta on kokouksessaan 19.11.2014 58 koh dal la päättänyt antaa vuoden 2013 arviointikertomuksesta palaut tee na seuraavaa: Sivu 5; maininta palkantarkistuksista: Vuoden 2014 aikana sosiaali- ja terveyslautakunnalle on tuotu tiedok si kunnanjohtajan tekemät palkkaa koskevat päätökset. Vuoden 2015 talousarviota käsiteltäessä on lautakunnalle tuotu tiedoksi ne pal kan tar kis tuk siin varattavat määrärahat, jotka sillä hetkellä ovat olleet tiedossa. Palkantarkistuksia kuitenkin joudutaan tekemään myös talousarviovuoden aikana, tehtäväkuvien muutosten, rek ry tointi on gel mien tmv. vuoksi. Yleensä kohtuulliset palkanlisät eivät tar vitse lisämäärärahaa, vaan ne voidaan kattaa olemassa olevilla määrä ra ha va rauk sil la. Sivu 10, maininta terveyskeskusvuodeosaston kuormittavuudesta: Vuodeosaston pitkäaikaispaikkojen vähentäminen liittyy vanhus- ja vam mais pal ve lu suun ni tel maan, joka on ollut lausuntokierroksella lau ta kun nis sa. Vuodeosaston kehittämissuunnitelma on kuitenkin jo laa dit tu ja aloitettu toteuttamaan loppuvuodesta. Tavoitteena on mm. kuormituksen vähentäminen. Olennaista on tavoitteen saa vutta mi sen kannalta, että hoivaa ja huolenpitoa tarvitseville ikäihmisille on tarjolla kattavasti kotiin annettavia palveluja ja ym pä ri vuo ro kau tista palveluasumista. Palveluohjauksen tulee olla toimiva ja ko tiu tu minen vuodeosastolta tai erikoissairaanhoidosta on sujuvaa ja tur val lista.

KITTILÄN KUNTA Pöytäkirja 1/2016 13 Tarkastuslautakunta 12 11.03.2015 Tarkastuslautakunta 17 29.04.2015 Tarkastuslautakunta 22 27.05.2015 Tarkastuslautakunta 25 03.06.2015 Tarkastuslautakunta 28 08.06.2015 Kunnanhallitus 227 08.06.2015 Kunnanvaltuusto 40 15.06.2015 Tarkastuslautakunta 4 15.01.2016 Kunnanvaltuusto 4 25.01.2016 Muilta osin sosiaali- ja terveyslautakunta toteaa, että ar vioin ti ker tomuk sen sisältämät kannanotot sosiaali- ja terveystoimesta otetaan huo mi oon toiminnan suunnittelussa ja kehittämisessä. Koululautakunta on kokouksessaan 23.9.2015 39 päättänyt vuoden 2013 arviointikertomukseen liittyen esittää seuraavaa: Koululautakunnan kokouksessaan 19.11.2013 hyväksymä "Kiu saami sen ehkäisy Kittilän varhaiskasvatuksessa - suunnitelma" tullaan syk syn 2015 aikana liittämään uuteen koko koulutointa koskevaan kiu saa mi sen ehkäisysuunnitelmaan, joka on 1.8.2015 voimaan tulleen uuden opiskelijahuoltolain sisältöön soveltuva. Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmassa tavoitteeksi asetettu lap si per hei den kotihoidon työntekijän toimi oli suunniteltu päi vä hoidon vastuualueelle, mutta toimi on siirretty sosiaali- ja terveystoimen vas tuu alu eel le talousarviovuodelle 2015. Päivähoidossa toimi oli vuon na 2014 alustavine suunnitelmineen, mutta toimi päätettiin siirtää kunnan johtoryhmässä sosiaali- ja terveystoimeen. Teknisen toimen osalta arviointikertomuksessa kiinnitetään huo miota kunnassa lukuisissa kohteissa todettuihin sisätilaongelmiin. Si sä tila on gel mien vuoksi on jouduttu useilla hallinnonaloilla turvautumaan väis tö ti loi hin korjaustöiden ajaksi. Ongelma on vuoden aikana ollut niin suuri, että se olisi tarkastuslautakunnan mielestä kaivannut tase kir jaan kin oman selvityksen, jossa olisi avattu toiminnallisten haitto jen lisäksi myös kustannuskuluja sekä korjausrakentamisen osalta et tä myös väistötilojen osalta. Tilapalveluliikelaitoksen toimintakertomuksessa on kerrottu, että oppi las ma joi tus toi min ta sekä kouluterveyden hoitajan ja kuraattorin vas taan ot to ti lat toimivat edelleen opettajien asuinrakennuksen asunto ti lois sa oppilasasuntola Majarin sisäilmaongelmien vuoksi. Palvelutalo Koivukodissa suoritettiin lattiapinnoitteiden korjaustöitä ke säl lä 2013. Korjaustyöt aiheuttivat erikoisjärjestelyjä asukkaiden si joit te lus sa. Asukkaiden väistötiloina käytettiin rakennuksen toisen ker rok sen asuinhuoneistoja sekä terveyskeskuksen vuodeosastoa ja Ha vuk kaa. Toisessa kerroksessa asukkaita jouduttiin sijoittamaan kak si kin asukasta samaan huoneeseen.

KITTILÄN KUNTA Pöytäkirja 1/2016 14 Tarkastuslautakunta 12 11.03.2015 Tarkastuslautakunta 17 29.04.2015 Tarkastuslautakunta 22 27.05.2015 Tarkastuslautakunta 25 03.06.2015 Tarkastuslautakunta 28 08.06.2015 Kunnanhallitus 227 08.06.2015 Kunnanvaltuusto 40 15.06.2015 Tarkastuslautakunta 4 15.01.2016 Kunnanvaltuusto 4 25.01.2016 Kunnanviraston remontin osittaisena väistötilana toimi opettajien asuin ra ken nus. Sirkan koululla tehtiin mattojen vaihtoa ja Hotelli Levitunturin tiloissa oli kaksi luokkaa ja muut luokat Könkään koululla ja Sirkan vanhalla kou lul la. Tarkastuslautakunta kiinnittää huomiota myös riskienhallintaan. Riskien hal lin nas ta kunnanhallitus toteaa, että kunnanvaltuusto on kokouk ses saan 16.2.2015 :n 14 kohdalla hyväksynyt Kittilän kunnan si säi sen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet ja :n 15 kohdalla Kit ti län kunnan sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan ohjeen. Tarkastuslautakunta muistuttaa, että kunnan päätöksenteon tulee ol la avointa ja läpinäkyvää. Jos pöytäkirja tai päätöspykälä salataan, tu lee aina päätökseen liittää perustelut miksi päätös on salainen. Pää tös py kä lä ja salausperuste tulee näkyä asialistassa. Läh tö kohtai ses ti päätöspykälät ja niihin liittyvät esittelytekstit tulee laatia niin, et tä päätöksen salaamiseen ei ole tarvetta. Kuntaan tulee tar kas tuslau ta kun nan mielestä laatia julkisuuslain pohjalta me net te ly ta pa ohjeet avoimuuden ja päätöksenteon läpinäkyvyyden lisäämiseksi. Tarkastuslautakunta muistuttaa myös, että salaisena tehdyt pää tökset, joilla on ennakkopäätöksen luonne, tulisi tuoda pe ri aa te pää töksi nä erikseen päätettäväksi. Ohjeistus voisi tarkastuslautakunnan mie les tä sisältyä esimerkiksi sisäisen valvonnan ohjeeseen. Salassapidon osalta kunnanhallitus päättää, että vuoden 2016 ai kana laaditaan sisäisen valvonnan ohjeeseen julkisuuslain pohjalta me net te ly ta pa oh jeet avoimuuden ja päätöksenteon läpinäkyvyyden li sää mi sek si. Tarkastuslautakunta kiinnittää huomiota myös investointien kulujen to teu tu mi ses sa olevaan poikkeamaan. Talousarviossa in ves toin teihin oli varattu kaikkiaan 9 867 000 euroa ja talousarviomuutosten jäl keen 10 092 000 euroa. Investointeihin käytettiin kuitenkin vain 5 603 351 euroa. Suurimmat muutokset ja niiden syyt olisi pitänyt tase kir jas sa avata selkeämmin. Tasekirjaan sisältyy yhteenveto valtuuston hyväksymien sitovien mää rä ra ho jen ja tuloarvioiden toteutumisesta.

KITTILÄN KUNTA Pöytäkirja 1/2016 15 Tarkastuslautakunta 12 11.03.2015 Tarkastuslautakunta 17 29.04.2015 Tarkastuslautakunta 22 27.05.2015 Tarkastuslautakunta 25 03.06.2015 Tarkastuslautakunta 28 08.06.2015 Kunnanhallitus 227 08.06.2015 Kunnanvaltuusto 40 15.06.2015 Tarkastuslautakunta 4 15.01.2016 Kunnanvaltuusto 4 25.01.2016 Sivuilla 79-80 on investointiosan toteutumisvertailu, josta käy ilmi in ves toin ti koh teet, varatut määrärahat ja toteutuneet investoinnit ja to teu tu neet kustannukset. Suurimmat syyt investointien toteutumattomuuteen olivat urak ka tarjous ten kohtuuttomat hinnat tai hankkeelle ei saatu valtion ra hoi tusta. Osa hankkeista, mm. kaksi päiväkotia ja liikuntahalli, siirtyivät osittain yli vuodenvaihteen ja tarvittavat määrärahat budjetoitiin seu raaval le vuodelle. Maanhankinnassa ei ollut sopivia kohteita hankittavaksi. Tarkastuslautakunta toteaa, että vuoden 2013 ar vioin ti ker to muk sessa esitetyt asiat on käsitelty kunnanvaltuuston edellyttämällä tavalla, jo ten vuoden 2014 arviointikertomus voidaan saattaa valtuuston käsit te lyyn. Puheenjohtajan ehdotus: Tarkastuslautakunta esittää, että 1. Valtuusto merkitsee arviointikertomuksen tiedoksi 2. Valtuusto edellyttää kunnanhallituksen sekä lautakuntien käsittelevän arviointikertomuksen ja antavansa selvityksen toimenpiteistä mihin ne ryhtyvät arviointikertomuksessa esitettyjen asioiden osalta huhtikuun loppuun mennessä. Kvalt 4 Hyväksyttiin. Esitys hyväksyttiin.

KITTILÄN KUNTA Pöytäkirja 1/2016 16 Tarkastuslautakunta 12 11.03.2015 Tarkastuslautakunta 17 29.04.2015 Tarkastuslautakunta 22 27.05.2015 Tarkastuslautakunta 25 03.06.2015 Tarkastuslautakunta 28 08.06.2015 Kunnanhallitus 227 08.06.2015 Kunnanvaltuusto 40 15.06.2015 Tarkastuslautakunta 4 15.01.2016 Kunnanvaltuusto 4 25.01.2016 Liitteet Liite 2 Tarkastuslautakunnan arviointikertomus v. 2014

KITTILÄN KUNTA Pöytäkirja 1/2016 17 Kunnanhallitus 202 25.05.2015 Kunnanhallitus 209 01.06.2015 Kunnanhallitus 228 08.06.2015 Kunnanhallitus 229 15.06.2015 Kunnanvaltuusto 41 15.06.2015 Tarkastuslautakunta 5 15.01.2016 Kunnanvaltuusto 5 25.01.2016 Kittilän kunnan vuoden 2014 tilinpäätös 31/02.06.01/2015 Khall 25.05.2015 202 Kuntalain 68 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kun nanhal li tuk sen on laadittava tilikauden tilinpäätös tilikautta seuraavan vuo den maaliskuun loppuun mennessä ja annettava se ti lin tar kas tajien tarkastettavaksi sekä tilintarkastuksen jälkeen saatettava se valtuus ton käsiteltäväksi kesäkuun loppuun mennessä. Tilinpäätöksen tu lee antaa oikeat ja riittävät tiedot kunnan toiminnan tuloksesta ja ta lou del li ses ta asemasta. Tätä varten tarpeelliset lisätiedot on il moitet ta va liitetiedoissa. Tilinpäätökseen kuuluu tase, tuloslaskelma, rahoi tus las kel ma ja niiden liitteenä olevat tiedot sekä talousarvion toteu tu mis ver tai lu ja toimintakertomus. Kuntalain 68 a :n mukaan kunnan, joka tytäryhteisöineen muo dostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konser ni ti lin pää tös. Konsernitilinpäätös tulee laatia samalta päivältä kuin kunnan tilinpäätös. Konsernitilinpäätös laaditaan konserniyhteisöjen taseiden ja tu loslas kel man sekä niiden liitetietojen yhdistelmänä. Kon ser ni ti lin pää tökseen sisällytetään lisäksi konsernin rahoituslaskelma, jossa an netaan selvitys konsernin varojen hankinnasta ja niiden käytöstä ti likau den aikana. Kuntalain 87 i :n mukaan kunnan liikelaitoksen johtokunnan on laadit ta va tilikaudelta erillistilinpäätös ja annettava se tilintarkastajien tar kas tet ta vak si sekä saatettava se kunnanhallituksen käsiteltäväksi. Liikelaitosten tilinpäätökset on lisätty tilinpäätösasiakirjan liitteeksi ja yh dis tet ty kunnan tilinpäätökseen. Kuntalain mukaan liikelaitosten tilin pää tök set allekirjoittavat johtokunnan jäsenet ja johtaja. Kuntalain 69 :n mukaan toimintakertomuksessa on tehtävä selkoa val tuus ton asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteu tu mi ses ta kunnassa ja kuntakonsernissa. Toi min ta ker to muk sessa on myös annettava tietoa sellaisesta kunnan ja kuntakonsernin ta lou teen liittyvistä olennaisista asioista, joista ei ole tehtävä selkoa kun nan tai kuntakonsernin taseessa, tuloslaskelmassa tai ra hoi tuslas kel mas sa. Kunnanhallituksen on toimintakertomuksessa tehtävä esi tys tilikauden tuloksen käsittelystä.

KITTILÄN KUNTA Pöytäkirja 1/2016 18 Kunnanhallitus 202 25.05.2015 Kunnanhallitus 209 01.06.2015 Kunnanhallitus 228 08.06.2015 Kunnanhallitus 229 15.06.2015 Kunnanvaltuusto 41 15.06.2015 Tarkastuslautakunta 5 15.01.2016 Kunnanvaltuusto 5 25.01.2016 Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kun nanjoh ta ja. Yhdistetyn tuloslaskelman mukaan, jossa liikelaitokset ovat mukana, toi min ta tuo tot tontinmyyntituloista johtuen kasvoivat 33,4 %. Toimintakulut olivat 52,6 milj. ja ne kasvoivat edellisestä vuodesta 5,6 %. Eniten kasvoivat palvelujen ostot 1,8 milj. eli 8,7 %. Pal velu jen ostoissa kasvoivat erikoissairaanhoidon menot 824.376 milj. eli 10,3 %. Verotulot olivat 25,5 milj. ja ne kasvoivat 8,2 %. Kunnallisvero toteu tui 676.367 arvioitua suurempana ja kiinteistövero lähes arvion mu kai ses ti. Yhteisöveron oletettiin kasvavan jo vuonna 2013 yh teisö ve ron jako-osuuden muutoksen johdosta mutta kasvu tapahtui vas ta vuonna 2014 ja yhteisöveroa kertyi 1.169.200 arvioitua enem män. Valtionosuudet olivat 20,9 milj. ja kasvu oli 3,1 %. Vuosikate oli + 3,6 milj. eli 549,50 /asukas. Poistot olivat 2,3 milj.. Satunnaisten tuottojen ja kulujen jälkeen tilikauden tulos oli + 1.221.476. Poistoeron muutoksen jälkeen tilikauden ylijäämä oli + 1.347.400. Lainamäärä oli 30,4 milj. eli 4 697 /asukas. Vt. kj.: Kunnanhallitus päättää esittää, että tilikauden ylijäämä 1.347.400 siir re tään ylijäämä/alijäämätilille. Kunnanhallitus päättää hyväksyä vuoden 2014 tilinpäätöksen ja al lekir joit taa tilinpäätöksen. Asia päätettiin jättää pöydälle.

KITTILÄN KUNTA Pöytäkirja 1/2016 19 Kunnanhallitus 202 25.05.2015 Kunnanhallitus 209 01.06.2015 Kunnanhallitus 228 08.06.2015 Kunnanhallitus 229 15.06.2015 Kunnanvaltuusto 41 15.06.2015 Tarkastuslautakunta 5 15.01.2016 Kunnanvaltuusto 5 25.01.2016 Khall 01.06.2015 209 Tilintarkastajan kehotuksesta on tilinpäätökseen tehty korjauksia ja li säyk siä. Lomapalkkavelkaa on kasvatettu vuodelle 2014 kunnan osalta 300.000 euroa ja tilapalvelun osalta 25.000 euroa. Lisäksi on poistoja lisätty johtoverkkoihin ja muihin kiinteisiin ra kentei siin yhteensä 20.528,28 euroa. Muutosten ja korjausten jälkeen toimintakulut olivat 52,7 milj ja ne kas voi vat edellisestä vuodesta 6,4 %. Eniten kasvoivat palvelujen os tot 1,6 milj. eli 7,6 %. Palvelujen ostoista kasvoivat eri kois sairaan hoi don menot 824.376 milj. eli 10,3 %. Verotulot olivat 25,5 milj. ja ne kasvoivat 8,2 %. Kunnallisvero toteu tui 676.367 arvioitua suurempana ja kiinteistövero lähes arvion mu kai ses ti. Yhteisöveron oletettiin kasvavan jo vuonna 2013 yh teisö ve ron jako-osuuden muutoksen johdosta mutta kasvu tapahtui vas ta vuonna 2014 ja yhteisöveroa kertyi 1.169.200 arvioitua enem män. Valtionosuudet olivat 20,9 milj. ja kasvu oli 3,1 %. Vuosikate oli + 2,2 milj. eli 343,73 /asukas. Poistot olivat 1,3 milj.. Satunnaisten tuottojen ja kulujen jälkeen tilikauden tulos oli + 894.855. Poistoeron muutoksen jälkeen tilikauden ylijäämä oli + 948.199. Lainamäärä oli 30,4 milj. eli 4.685 /asukas. Vt. kj.: Kunnanhallitus päättää esittää, että tilikauden ylijäämä 948.199 siir re tään ylijäämä/alijäämätilille. Kunnanhallitus päättää hyväksyä vuoden 2014 tilinpäätöksen ja al lekir joit taa tilinpäätöksen.

KITTILÄN KUNTA Pöytäkirja 1/2016 20 Kunnanhallitus 202 25.05.2015 Kunnanhallitus 209 01.06.2015 Kunnanhallitus 228 08.06.2015 Kunnanhallitus 229 15.06.2015 Kunnanvaltuusto 41 15.06.2015 Tarkastuslautakunta 5 15.01.2016 Kunnanvaltuusto 5 25.01.2016 Khall 08.06.2015 228 Kunnanhallituksen jäsen Hille Kuusisto esitti, että sivulla 25 Oi keudel li set riskit toiseksi viimeinen kappale muutetaan muotoon, joka oli esil lä kunnanhallituksessa 25.5.2015. Kyseinen teksti on muutettu muo toon, jota ei voi hyväksyä. Vt. kunnanjohtaja Kyösti Tornberg muutti esitystään siten, että ky seiseen kappaleeseen lisätään maininta, että kunnanvaltuusto erotti An na Mäkelän luottamuspulan vuoksi. Puheenjohtaja Timo Kurula totesi, että Hille Kuusiston esitystä ei kan na tet tu, joten se raukesi. Puheenjohtaja totesi kunnanhallituksen hyväksyneen vt. kun nan johta jan muutetun esityksen. Hille Kuusisto ilmoitti päätökseen eriävän mielipiteen. Käsiteltäessä taseen liitetietietoja s. 91 vt. kunnanjohtaja Kyösti Torn berg muutti esitystään siten, että kohdasta Oikeudelliset riskit pois te taan maininta Oy Levi Ski Resort Ltd:n hissihankintaan liit tyvis tä tutkimuksista kokonaisuudessaan. Hille Kuusisto esitti, että maininta säilytetään, koska oikeudelliset riskit tulee esittää. Puheenjohtaja totesi, että Hille Kuusiston esitystä ei kannatettu, joten se raukesi. Puheenjohtaja totesi kunnanhallituksen hyväksyneen vt. kun nan johta jan muutetun esityksen. Hille Kuusisto ilmoitti päätökseen eriävän mielipiteen. Muilta osin kunnanhallitus hyväksyi vt. kunnanjohtajan esityksen ja päät ti allekirjoittaa vuoden 2014 tilinpäätöksen. Tarkastuslautakunta on kokouksessaan 8.6.2015 29 päättänyt esit tää kunnanvaltuustolle, että

KITTILÄN KUNTA Pöytäkirja 1/2016 21 Kunnanhallitus 202 25.05.2015 Kunnanhallitus 209 01.06.2015 Kunnanhallitus 228 08.06.2015 Kunnanhallitus 229 15.06.2015 Kunnanvaltuusto 41 15.06.2015 Tarkastuslautakunta 5 15.01.2016 Kunnanvaltuusto 5 25.01.2016 Khall 15.06.2015 229 1. Valtuusto merkitsee tilintarkastajan tarkastuskertomuksen tiedoksi 2. Valtuusto hyväksyy tilinpäätöksen 3. Tarkastuksen tuloksissa mainittujen keskeneräisten oi keus tapaus ten keskeneräisyyden vuoksi tarkastuslautakunta ei ota kantaa näi den asioiden osalta tilivelvollisten vastuuvapauteen. Muilta osin tar kas tus lau ta kun ta esittää vastuuvapauden myöntämistä ti li vel vol lisil le tarkastamaltaan tilikaudelta edellyttäen, että valtuusto hyväksyy tar kas tuk sen tuloksina mainitut talousarviopoikkeamat. Kunnanhallitus päättää saattaa Kittilän kunnan vuoden 2014 ti linpää tök sen ja tarkastuslautakunnan esityksen kunnanvaltuuston käsi tel tä väk si. Esitys hyväksyttiin. Kunnanhallitus päättää korjata esityksensä kun nan val tuus tol le kuulu maan seuraavasti: Tarkastuslautakunta on kokouksessaan 8.6.2015 29 päättänyt esit tää kunnanvaltuustolle, että 1. valtuusto merkitsee tilintarkastajan tarkastuskertomuksen tiedok si 2. valtuusto hyväksyy talousarvion ylityksen ja vahvistaa ti lin päätök sen 3. valtuusto myöntää vastuuvapauden tilivelvollisille vuodelta 2014 Kunnanhallitus päättää saattaa Kittilän kunnan vuoden 2014 ti linpää tök sen ja tarkastuslautakunnan esityksen kunnanvaltuuston käsi tel tä väk si. Esitys hyväksyttiin.

KITTILÄN KUNTA Pöytäkirja 1/2016 22 Kunnanhallitus 202 25.05.2015 Kunnanhallitus 209 01.06.2015 Kunnanhallitus 228 08.06.2015 Kunnanhallitus 229 15.06.2015 Kunnanvaltuusto 41 15.06.2015 Tarkastuslautakunta 5 15.01.2016 Kunnanvaltuusto 5 25.01.2016 Kvalt 15.06.2015 41 Tarklk 15.01.2016 5 Keskustan valtuustoryhmän puheenjohtaja, valtuutettu Markku Mä kita lo, esitti Keskustan ryhmän puolesta, että koska arviointikertomus on palautettu tarkastuslautakunnalle valmisteluun, palautetaan samoil la perusteilla (Kvalt 15.6.2015 40: "koska on käsittelemättä vuo den 2013 ar vioin ti ker to muk ses sa mainittuja asioita ja v. 2014 arvioin ti ker to mus kä si tel lään, kun selvitykset v. 2013 osalta on kä si telty") tilinpäätös tar kas tus lau ta kun nal le valmisteluun. Puheenjohtaja Inkeri Yritys kannatti Markku Mäkitalon Keskustan val tuus to ryh män puolesta tekemää esitystä, ja jätti pöytäkirjaan liitet tä väk si esityksensä tarkastuslautakunnalle. Puheenjohtaja tiedusteli voidaanko esitys hyväksyä. Saatuaan myöntävän vastauksen puheenjohtaja totesi kun nan valtuus ton palauttaneen Kittilän kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen tar kas tus lau ta kun nal le valmisteltavaksi. Valtuuston edellyttämät selvitykset vuoden 2013 ar vioin ti ker to mukseen liittyen on käsitelty kunnanhallituksessa 8.12.2015 399, joten ti lin pää tös voidaan saattaa kunnanvaltuuston käsiteltäväksi. Puheenjohtajan ehdotus: Tarkastuslautakunta esittää, että 1. Valtuusto merkitsee tilintarkastajan tarkastuskertomuksen tiedoksi 2. Valtuusto hyväksyy tilinpäätöksen 3. Tarkastuksen tuloksissa mainittujen keskeneräisten oi keus tapaus ten keskeneräisyyden vuoksi tarkastuslautakunta ei ota kantaa näi den asioiden osalta tilivelvollisten vastuuvapauteen. Muilta osin tar kas tus lau ta kun ta esittää vastuuvapauden myöntämistä ti li vel vol lisil le tilikaudelta 1.1.2014-31.12.2014 edellyttäen, että valtuusto hyväk syy tarkastuksen tuloksina mainitut talousarviopoikkeamat.

KITTILÄN KUNTA Pöytäkirja 1/2016 23 Kunnanhallitus 202 25.05.2015 Kunnanhallitus 209 01.06.2015 Kunnanhallitus 228 08.06.2015 Kunnanhallitus 229 15.06.2015 Kunnanvaltuusto 41 15.06.2015 Tarkastuslautakunta 5 15.01.2016 Kunnanvaltuusto 5 25.01.2016 Kvalt 5 Hyväksyttiin. Esitys hyväksyttiin. Liitteet Liite 3 Kittilän kunnan tasekirja 2014 Liite 4 Hille Kuusiston eriävä mielipide/khall 1.6.2015 209 1. Arvio merkittävimmistä riskeistä ja epävarmuustekijöistä sekä muista toiminnan kehittymiseen vaikuttavista seikoista; Oikeudelliset riskit Liite 5 Hille Kuusiston eriävä mielipide/khall 1.6.2015 209 2. Liitetiedot, Takaukset ja vastuut, sivu 91, Oikeudelliset riskit Liite 6 Tilintarkastuskertomus vuodelta 2014 Liite 7 Valtuuston pj Inkeri Yrityksen esitys/kittilän kunnan vuoden 2014 tilinpäätös

KITTILÄN KUNTA Pöytäkirja 1/2016 24 Kunnanhallitus 14 18.01.2016 Kunnanvaltuusto 6 25.01.2016 Lausunto hallituksen linjauksista itsehallintojaon perusteiksi ja SOTE-uudistuksen askelmerkeiksi 378/00.01/2015 Khall 18.01.2016 14 Hallitus on linjannut 20.10. ja 7.11.2015 tekemillään päätöksillä so siaa li- ja terveydenhuollon rahoituksen uudistamisesta sekä pe rus tetta vien itsehallintoalueiden määrästä ja aluejaosta. Linjauksen mukaan itsehallintoalueet järjestävät sote-palvelut joko yk sin tai lailla säädettävät kolme itsehallintoaluetta tukeutuen lailla sää det tä vän työnjaon mukaisesti vaativimmissa palveluissa muiden it se hal lin to aluei den palvelurakenteisiin siten, että sosiaali- ja ter veyden huol los sa on maassa 15 selkeää alueellista kokonaisuutta, joilla so te-pal ve lut järjestetään. Hallituksen rahoituksen uudistamista koskevan linjauksen mukaan kun nil la ei voi jatkossa olla merkittävää vastuuta sosiaali- ja ter veyden huol lon rahoituksesta. Itsehallintoalueiden rahoitusta val mis tellaan ensisijaisesti valtion rahoitusvastuun pohjalta, minkä lisäksi myös osittain alueiden omaan verotusoikeuteen perustuvaa rat kaisua selvitetään. Hallituksen linjauksen mukaan itsehallintoalueet muodostetaan maa kun ta jaon pohjalta. Kuntia pyydetään ottamaan lausunnossaan kantaa siihen, minkä maa kun nan pohjalta muodostettavaan itsehallintoalueeseen kunta kat soo kuuluvansa sekä perustelemaan kannanottonsa. Sen vuoksi kun nil le osoitettu lausuntopyyntö on kohdistettu valtuustoille. Itsehallintoalueeseen sijoittumista koskevaan kannanottoon suh taudu taan kunnan virallisena kantana. Lausuntopyyntökysely on sähköisenä kyselylomakkeena mutta asiakir joi hin sisältyy tekstiversio kyselystä. Vain valtuustoille osoitettu kysymys on nro 3: Hallituksen alue ja ko linjauk sen mukaan perustettavat itsehallintoalueet muodostetaan maakun ta jaon pohjalta. Minkä nykyisen maakunnan pohjalta muo dos tetta vaan itsehallintoalueeseen kuntanne katsoo perustelluksi kuulua? Lausuntopyynnön muihin kysymyksiin voidaan ottaa kantaa muussa kun nan toimielimessä, mm. kunnanhallituksessa. Hallituksen linjaukset itsehallintojaon perusteiksi ja sote-uudistuksen ja kunnille osoitetut kysymykset muodostavat asiakokonaisuuden, jo ten lausuntopyyntö kaikkine kysymyksineen saatetaan kun nan valtuus ton käsiteltäväksi. Lausunnot pyydetään 28.1.2016 mennessä.

KITTILÄN KUNTA Pöytäkirja 1/2016 25 Kunnanhallitus 14 18.01.2016 Kunnanvaltuusto 6 25.01.2016 Hallituksen esityksestä tullaan pyytämään lausunnot keväällä 2016. Lausuntopyynnön materiaalit ovat luettavissa internet-osoitteessa: http:\\alueuudistus.fi/lausuntopyynnot. Vt. kj.: Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että valtuusto lau sun tona hallituksen linjauksista itsehallintoaluejaon perusteiksi ja so te-uudis tuk sen askelmerkeiksi esittää liitteenä olevan, lau sun to pyyn tö lomak keel le kirjatun lausunnon. Kunnanhallitus hyväksyi vt. kunnanjohtajan esityksen seuraavilla muu tok sil la: Kohta 6: Valitaan myös kohta "Mahdollisuudet varmistaa kattava sosi aa li- ja terveyspalveluiden saatavuus". Kohta 10: poistetaan "Ammatillinen koulutus". Kohta 13: lisätään "Uudistuksessa tulee luoda vahva toiminnallinen ja vaikuttava hallinto jossa pienten ja keskisuurten kuntien asema tur va taan." Kvalt 6 Valtuutettu Paula Nevalainen esitti lisättäväksi kohtaan 13 Va semmis to lii ton valtuustoryhmän esityksen, että "emme ole hyväksymässä rahoitusratkaisuna va kuu tus yh tiö poh jaista mallia. Myös mahdollinen sairausvakuutuksen sai raan hoi to va kuu tus maksun poistaminen vaarantaa koko sote-uudistuksen, koska tässä yhtey des sä jouduttaisiin yksinkertaistamaan verojärjestelmää ja silloin ol tai siin jo uudistamassa koko henkilöverotuksen perusteita." Puheenjohtaja Inkeri Yritys totesi, että Paula Nevalainen on tehnyt Va sem mis to lii ton valtuustoryhmän puolesta esityksen, joka poikkeaa kun nan hal li tuk sen esityksestä, joten asia on ratkaistava ää nes tä mällä. Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen: Ne, jotka ovat kunnanhallituksen esityksen kannalla, äänestävät jaa. Jos ei voittaa, on Paula Nevalaisen Vasemmistoliiton val tuus to ryh-

KITTILÄN KUNTA Pöytäkirja 1/2016 26 Kunnanhallitus 14 18.01.2016 Kunnanvaltuusto 6 25.01.2016 män puolesta tekemä esitys tullut kunnanvaltuuston päätökseksi. Kunnanvaltuusto hyväksyi puheenjohtajan äänestysesityksen. Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin yhdeksäntoista (19) jaa-ääntä ja kahdeksan (8) ei-ääntä. Jaa-ääniä antoivat Akseli Erkkilä, Eino Holck, Merja Korva, Timo Kuru la, Mika Kuusela, Jorma Rantanen, Reijo Kyrö, Markku Mäkitalo, Vuok ko Mäntymaa, Milja Nikka, Jukka Niva, Janne Paksu, Torsti Pata kan gas, Tapani Rantajääskö, Mikko Saarela, Jukka Salmi, Tarmo Sa lo nen, Veikko Siitonen ja Veli-Matti Junnola. Ei-ääniä antoivat Rai li Fagerholm, Helena Huikuri-Kujala, Outi Marttila, Lasse Lom polo, Aki Maunula, Paula Nevalainen, Mauri Taskila ja Inkeri Yritys. Puheenjohtaja totesi kunnanvaltuuston hyväksyneen kun nan hal li tuksen esityksen. Liitteet Liite 8 Kittilän kunnan lausunto hallituksen linjauksista itsehallintojaon perusteiksi ja SOTE-uudistuksen askelmerkeiksi

KITTILÄN KUNTA Pöytäkirja 1/2016 27 Kunnanhallitus 409 22.12.2015 Kunnanvaltuusto 7 25.01.2016 Lapeco-kysymys 191/11.03.02/2010 Khall 22.12.2015 409 Kysymys Kittilän kunnan mukanaolosta Lapeco-kuntayhtymässä on ol lut keskustelun alaisena sen jälkeen kun valtuutettu Risto Kumpula te ki 29.3.2010 seuraavan valtuusto- aloitteen: Aloite: Kittilän kunta irtisanoutuu Lapin jätehuoltokuntayhtymästä Laaditaan uusi sopimus Hettula Oy:n tai jonkin muun jä te huol to yhtiön kanssa, jolle myös ns. romuralli sopii. Sillä kunnalla on mah dol lisuus järjestää jätehuolto joko kunnallisena tai sopimusperusteisena. Kum piakin han on kokeiltu ja kunnallinen (Lapeco) ei toimi, on kallis ja palvelematon laskujensekoittajayhtiö jolle tärkeintä on eurot. Palattaisiin sopimusperusteiseen jätekuljetukseen, jossa asiakas mak saa tuottamansa jätteen. Valtuusto vahvistaa tyhjennysastioiden hin nat ja kunta neuvoo ja valvoo. Paperinkeräys tulisi jatkaa jos Paperinkeräys Oy tähän suostuu. Pape rin ke räys on tuottajan vastuulla oleva jäte ja se voidaan olla kerää mät tä jos se aiheuttaa kohtuuttomia kustannuksia. Joka vuosi järjestetään ns. romu- ja ongelmajäteralli, samalla lailla ku ten ennen kuin Lapeco otti jätekuljetuksen hoitaakseen. Tämä olisi ilmainen palvelu kotitalouksille. Sitten asiaa Lapecon ajasta 1.1.2006-1.1.2010. Lapecon aikana jäte kus tan nuk set ovat nousseet 41-118 %, mikä osoittaa ta lous suunni tel man pettäneen pahoin. Kysynkin onko tämä kuntalaisten edun mu kais ta? Mihin ja miten rahat ovat menneet? (Liitteenä hinnasto) Vuonna 2008 Lapeco peri ekomaksua puolelta vuodelta vaikka ekopis teet eivät olleet valmiit sekä laskutti aiheettomia tyh jen nys mak suja. Tilannetta korjattiin niiden osalta, jotka osasivat valittaa, mutta mo net maksoivat mukisematta virheelliset maksut. Vuonna 2009 perittiin aluekeräysmaksu koko vuodelta vaikka jä te keräys Lapeco aloitti vasta 11.5.2009. Alkuvuoden keräyksen suoritti so pi mus pe rus tei se na Hettula Oy ajalta 1.1.-8.5.2009. Tältä vuodelta 2009 on kuntalaisilta peritty koko vuoden aluekeräysmaksu vaikka si tä olisi saanut periä vasta 11.5.2009 alkaen. Jätehengen mukaista hyötykäyttöä ei voi suorittaa nykyisellä La pecon siirto-kuormaus asemalla, kysynkin kuinka suuret kustannukset syn tyy kun tämä asema saatetaan asianmukaiselle tasolle.

KITTILÄN KUNTA Pöytäkirja 1/2016 28 Kunnanhallitus 409 22.12.2015 Kunnanvaltuusto 7 25.01.2016 Lapecosta irti päästyämme ehdotankin, että tämä alue vuokrattaisiin tai myytäisiin pois, sillä tämä asema on ollut virheinvestointi kun ta yhty mäl le, koska se ei edistä jätteiden hyödyntämistä kun jätteet lai tetaan suoraan puristimeen, josta ne menevät kaatopaikalle Tornioon. Tällä hetkellä kuntalaiset joutuvat maksamaan yläperän kuntienkin jä te huol toa, koska kuntamme on lähimpänä olemassa olevia kaa topaik ko ja. Kuntamme omalla jätemäärällä voitaisiin hintataso al hai sena loppusijoituspaikkana. Tällä hetkellä kunnallisella mallilla mm. koulujen ja sairaalan bio jätteet pannaan sekajätteisiin ja ne kuljetetaan Tornioon saakka. Mitä kier rä tys tä tämä on? Lisäksi sopimuspohjaisella jätekuljetuksella biojätteen hyöty käy tetään kuntaan, luodaan 2-3 lisätyöpaikkaa, kaikista tuloista tulee vero tu lot kuntaan - kuljettajien verotulot kuntaan - romu- ja ongelmajäte kerätään ilmaiseksi kotitalouksille - eikä tule ylimääräisiä ekomaksuja, maksetaan vain tuotetusta jättees tä Vaadin/Vaadimme, että tarkastuslautakunta selvittää paljonko Kit tilän tehdyt investoinnit ovat ja millä rahoituksella Kuntayhtymä (La peco) on investoinnit rahoittanut ja mihin Kittilän alueelta korotettuina jä te mak sui na menneet varat ovat kohdistuneet. Ja paljonko kunta on sijoittanut tähän yhtiöön (Lapeco) ja paljonko se joutuu mak samaan, että päästään irti näin huonosti hoidetusta/toimivasta kun tayh ty mäs tä, sillä lisää siihen ei kannata sijoittaa ja maksattaa sitä kun ta lai sil la. Selvitys tulee tuoda seuraavaan kesäkuussa pi det tävään valtuuston kokoukseen. Risto Kumpula Eino Holck Tämän jälkeen on asiaa käsitelty tarkastuslautakunnassa 5.5.2010 8, jolloin tarkastuslautakunta on todennut mm., että Lapeco kun ta yhty mä on toiminut kunnanvaltuuston päätöksessä 20.6.2005 pää te tyllä tavalla ja hyväksytyn perussäännön mukaisesti. Lautakunta katsoi myös, että sen toimintaa tulee kuitenkin kehittää ja tulosta parantaa sa moin sen kannattaisi parantaa asiakkaisiin kohdistuvaa tie do tus takin. Risto Kumpula on tehnyt asiasta 31.8.2011 uuden aloitteen, joka liittee nä. Kunnanhallitus on käsitellyt asiaa 13.12.2011 444, päätös liit teineen oheismateriaalina. Tuolloin kunnanhallitus jätti asian pöydälle.

KITTILÄN KUNTA Pöytäkirja 1/2016 29 Kunnanhallitus 409 22.12.2015 Kunnanvaltuusto 7 25.01.2016 Seu raa van kerran asia oli esillä kunnanhallituksessa 12.1.2012 1, jol loin asia päätettiin palauttaa valmisteluun sen vuok si, että tuli selvit tää Kolarin järjestelmä ja verrata sitä Kittilän La pe cos ta saatuihin ko ke muk siin. 29.5.2012 145 kunnanhallituksen kä si tel tyä asiaa seu raa van kerran, päätettiin äänin 5-4, ettei aloite an na aihetta toimen pi tei siin. Tämän jälkeen Risto Kumpula ja kolmetoista (13) muuta valtuutettua jät ti vät kunnanvaltuuston kokouksessa 24.9.2012 esityksen, että asia saatetaan kunnanvaltuuston käsiteltäväksi. Kunnanhallitus saat toi kin päätöksellään 28.11.2012 351 asian kunnanvaltuuston kä si tel tä väk si. Kunnanvaltuusto käsittelikin asian 14.12.2012 45, mutta päätti äänin 18-9 jättää asian pöydälle, jotta selvitetään kunnanhallituksen edel lyt tä mät selvitykset Lapecon ja Kolarin kustannuseroista. Kunnanhallituksen seuraava käsittely oli 24.2.2014 77, jolloin asia pa lau tet tiin jälleen valmisteluun, jotta saadaan ulkopuolinen selvitys ja tieto Kolarin järjestelmästä. Vuoden 2015 aikana kunnanhallitus on valmisteluasteen asioissa saa nut selvitystä Lapeco-asiassa seuraavasti: 11.8.2015 toimitusjohtaja Osmo Aikio: yleisesittely toiminnasta ja taloudesta 6.10.2015 kuntayhtymän hallituksen jäsen Outi Marttila: luottamushenkilön näkökulma 8.12.2015 tekninen johtaja Aimo Korpi: Kolarin järjestelmä Kohta kuusi (6) vuotta kestäneessä keskustelussa ovat kes kei simmän kritiikin aiheet olleet toisaalta se, että vähän jätteitä tuottaville ei ole ollut olemassa aiheuttamisperiaatteen mukaisesti edullista hoi tota paa, ja toisaalta se, että kuntayhtymän asenne virallisissa ja epä viral li sis sa tiedotteissa ei ole ollut asiallisen palveluhenkinen vaan käs ke vä ja holhoava ja halutaan selkeä muutos. Kaikkien osapuolien kannalta on tarkoituksenmukaista, että asia saa tai siin viipymättä loppuunkäsitellyksi. Vt. kj.: Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että Kittilän kunta py syy Lapeco kuntayhtymässä. Kittilän kunta edellyttää kuitenkin, että kuntayhtymä viipymättä muuttaa vähän jätteitä tuottavien asiakkaiden keräysjärjestelmän sel laisek si että ko. asiakkaiden kustannusrasitus on kohtuullinen. Tällöin mal lia voidaan ottaa mm. Kolarin järjestelmästä. Lisäksi Kittilän kunta edellyttää, että kuntayhtymä parantaa tie do tustaan palveluhenkisemmäksi.

KITTILÄN KUNTA Pöytäkirja 1/2016 30 Kunnanhallitus 409 22.12.2015 Kunnanvaltuusto 7 25.01.2016 Kvalt 7 Kunnanhallituksen jäsen Eino Holck esitti jäsen Reijo Kyrön kan natta ma na, että kunnanhallitus päät tää esittää kunnanvaltuustolle, että Kit ti län kunta eroaa La pe co-kun tayh ty mäs tä. Puheenjohtaja Aki Maunula totesi, että on tehty vt. kunnanjohtajan esi tyk ses tä poikkeava kannatettu esitys ja asia on ratkaistava äänestämällä. Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen, joka hyväksyttiin: Ne, jotka kannattavat vt. kunnanjohtajan esitystä, äänestävät "jaa". Jos "ei" voittaa, Eino Holckin esitys tulee kunnanhallituksen pää töksek si. Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin neljä (4) jaa-ääntä ja neljä (4) ei-ääntä. Jaa-ääniä antoivat Hille Kuusisto, Aki Maunula, Pau la Nevalainen ja Veikko Siitonen. Ei-ääniä antoivat Eino Holck, Mer ja Korva, Reijo Kyrö ja Milja Nikka. Äänten mennessä tasan puheenjohtajan ääni rat kai see. Puheenjohtaja totesi vt. kunnanjohtajan esityksen tulleen kun nan halli tuk sen päätökseksi. Valtuutettu Eino Holck esitti valtuutettu Torsti Patakankaan kan natta ma na, että Kittilän kunta eroaa Lapeco kuntayhtymästä. Valtuutettu Tarmo Salonen esitti Perussuomalaisten val tuus to ryhmän puolesta, että "Asiakokonaisuus Lapeco jätehuoltokuntayhtymästä eroamiseksi on palautettava takaisin valmisteluun, ja tuotava uudestaan val tuustol le sisältäen seuraavat asiat: - Lapecosta eroamisen kustannukset - Vaihtoehdot jätehuollon järjestämiseksi - Jätehuollon mahdollinen siirtyminen maakuntahallinnon piiriin. Uusi esitys on tuotava valtuustolle viimeistään valtuuston ko koukses sa 11.4.2016." Tauko pidettiin klo 15.41-16.27. Puheenjohtaja totesi, että Tarmo Salonen on tehnyt Pe rus suo malais ten valtuustoryhmän puolesta esityksen asian palauttamisesta

KITTILÄN KUNTA Pöytäkirja 1/2016 31 Kunnanhallitus 409 22.12.2015 Kunnanvaltuusto 7 25.01.2016 ta kai sin valmisteluun, joten on ratkaistava äänestämällä, jatketaanko asian käsittelyä vai palautetaanko se valmisteluun. Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen: Ne, jotka ovat asian käsittelyn jatkamisen kannalla, äänestävät jaa. Jos ei voittaa, on Tarmo Salosen Perussuomalaisten val tuus to ryhmän puolesta tekemä esitys tullut päätökseksi ja asia päätetty palaut taa valmisteluun. Kunnanvaltuusto hyväksyi puheenjohtajan äänestysesityksen. Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin kolmetoista (13) jaa-ään tä, kaksitoista (12) ei-ääntä ja kaksi (2) äänesti tyhjää. Jaa-ääniä antoivat Eino Holck, Merja Korva, Mika Kuusela, Jorma Ran ta nen, Reijo Kyrö, Markku Mäkitalo, Vuokko Mäntymaa, Milja Nik ka, Janne Paksu, Torsti Patakangas, Tapani Rantajääskö, Mikko Saa re la ja Veli-Matti Junnola. Ei-ääniä antoivat Akseli Erkkilä, Raili Fa ger holm, Helena Huikuri-Kujala, Outi Marttila, Lasse Lompolo, Aki Mau nu la, Paula Nevalainen, Jukka Niva, Tarmo Salonen, Veikko Siito nen, Mauri Taskila ja Inkeri Yritys. Tyhjää äänestivät Timo Kurula ja Jukka Salmi. Puheenjohtaja totesi, että asian käsittelyä on päätetty jatkaa. Jatkettaessa asian käsittelyä puheenjohtajaa totesi Eino Holckin tehneen Torsti Patakankaan kannattamana esityksen, että Kittilän kunta eroaa Lapeco kuntayhtymästä ja asia on ratkaistava ää nes tämäl lä. Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen: Ne, jotka ovat kunnanhallituksen esityksen kannalla, äänestävät jaa. Jos ei voittaa, on Eino Holckin esitys tullut kunnanvaltuuston päätök sek si. Kunnanvaltuusto hyväksyi puheenjohtajan äänestysesityksen. Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin kymmenen (10) jaa-ään tä, kolmetoista (13) ei-ääntä ja neljä (4) äänesti tyhjää. Jaa-ääniä antoivat Akseli Erkkilä, Raili Fagerholm, Helena Hui kuri-ku ja la, Outi Marttila, Lasse Lompolo, Aki Maunula, Paula Ne va lainen, Veikko Siitonen, Mauri Taskila ja Inkeri Yritys. Ei-ääniä antoivat Ei no Holck, Merja Korva, Mika Kuusela, Jorma Rantanen, Reijo Kyrö, Markku Mäkitalo, Vuokko Mäntymaa, Milja Nikka, Janne Paksu, Tors ti Patakangas, Tapani Rantajääskö, Mikko Saarela ja Veli-Matti Jun no la. Tyhjää äänestivät Timo Kurula, Jukka Niva, Jukka Salmi ja Tar mo Salonen.