Yhtymähallitus 23 27.03.2014 Yhtymävaltuusto 3 21.05.2014 Vuoden 2013 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen 51/02.02.02/2014 Yh 27.03.2014 23 Kuntalain 68 :n mukaan yhtymähallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä ja annettava se tilintarkastajien tarkastettavaksi sekä tilintarkastuksen jälkeen saatettava se valtuuston käsiteltäväksi kesäkuun loppuun mennessä. Kuntayhtymän tilikausi on kalenterivuosi. Tilinpäätökseen kuuluvat tase, tuloslaskelma, rahoituslaskelma ja niiden liitteenä olevat tiedot sekä talousarvion toteutumisvertailu ja toimintakertomus. Tilinpäätöksen allekirjoittavat yhtymähallituksen jäsenet ja kuntayhtymän johtaja. Kuntalain 73 :n mukaan tilintarkastajan on viimeistään toukokuun loppuun mennessä tarkastettava hyvän tilintarkastustavan mukaisesti kunkin tilikauden hallinto, kirjanpito ja tilinpäätös. Tilintarkastajien on annettava valtuustolle kultakin tilikaudelta kertomus, jossa esitetään tarkastuksen tulokset. Kuntalain 69 :n mukaan toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys valtuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoittei den toteutumisesta. Toimintakertomuksessa on myös annettava tie toja sellaisista kuntayhtymän talouteen liittyvistä olennaisista asiois ta, joista ei ole tehtävä selkoa kuntayhtymän taseessa, tuloslaskelmassa tai rahoituslaskelmassa. Yhtymähallituksen on toimintakertomuksessa tehtävä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä. Kuntayhtymän tasekirja vuodelta 2013 on liitteenä. Kuntayhtymän tilikauden tulos muodostui seuraavasti: Käyttötalous Kuntayhtymän toimintatuotot vuoden 2013 tilinpäätöksessä ovat 58,9 milj. ja toimin-takulut 52,3 milj.. Vuoteen 2012 verrattuna toimintatuotot kasvoivat 1,27 milj. eli 2,2 % ja toimintakulut 1,15 milj. eli 2,3 %. Vuoden 2013 talousarvioon verrattuna toimintatuloja kertyi n. 2,9 milj. enemmän kuin ennakoitiin. Tulojen kasvua selittää erityisesti opiskelijavolyymin kasvu sekä kuntayhtymän saama tulosrahoitus
(1,34 milj. ). Toimintamenot ylittivät talousarvion 0,9 milj.. Toimintakate eli toimintatuottojen ja -kulujen erotus muodostui selvästi talousarviossa ennakoitua paremmaksi. Se on vuoden 2013 tilinpäätöksessä 6,54 milj. eli noin 2,0 milj. parempi kuin alkuperäisessä talousarviossa ennakoitiin. Alla olevassa taulukossa on esitetty tilikauden tulos tulosalueittain ja poikkeama talousarvi oon verrattuna TA 2013, TA:n muutok TP 2013, Poikkeama set Konser ni palve lut -3 792 190-3 521 285 270 905 Yhty mäpal velut -11 617 020-11 467 726 149 294 Keudan am mattiopisto 12 005 712 12 034 775 29 063 Keudan ai kuisopisto 3 025 586 4 716 661 1 691 075 Keudan op pisopi mus keskus 889 774 616 257-273 517 Vuoden aikana talousarvion käyttötalousosaan ei tehty muutoksia. Kaikki tulosalueet (Keudan ammattiopisto, Keudan aikuisopisto, Konsernipalve lut ja Yhtymä palvelut) lukuun ottamatta Keudan oppiso pimuskeskusta saavuttivat yhtymävaltuuston aset ta man tulostavoitteen. Keudan oppisopimus keskus jäi ta voitteesta 273 517. Tä tä selittää erityisesti menojen ylittyminen budjetoituun verrattuna. Oppisopimusjohtaja Anne Vuori sen selvitys oppisopimuskeskuksen tilikauden tuloksen alittumises ta on liit tee nä. Rahoitus Rahoitustuottojen ja - kulujen erotus oli yhteensä 11 595,43, tämä ylitti talousarvios-sa asetetun tavoitteen noin 81 000 eurolla. Arvioitua parempi toteuma johtui siitä, että korkomenot olivat huomattavasti budjetoitua alemmat. Tämä puolestaan johtui siitä, että talousarvioon merkittyä pitkäaikaista lainaa ei nostettu, kuten ei myöskään vuon-na 2012 vaan rahoitus hoidettiin lyhytaikaisella rahoituksella eli kuntatodistuksilla. Niiden määrä tilinpäätöksessä oli 1,0 milj., kun vuotta aiemmin vastaava määrä oli 3,0 milj.. Toisena selittävänä tekijänä on, että korkotaso oli edelleen erittäin matala. Korkomenoihin oli budjetoitu 80 000, kun toteuma oli 3 742. Toisaalta matala korkotaso näkyi ennakoitua pienempinä korkotuottoina. Investoinnit Vuoden 2013 nettoinvestoinnit olivat n. 4,9 milj., mikä oli noin 5,9 milj. vähemmän kuin vuotta aiemmin. Kuntayhtymän investoinnit olivat vuosina 2006-2012 poikkeuksellisen suuret, yhteensä ko. vuosien investoinnit olivat n. 50,5 milj.. Vuonna 2013 investoinneissa palattiin ns. normaalille tasolle, vuonna 2014 investointien ta so tulee
olemaan vielä hieman matalampi. Vuoden aikana yhtymävaltuusto myönsi yhteensä 460 000 :n li sämäärärahat seuraaville hankkeille: Wärtsilänkatu 7:n saneeraus sekä rakentaminen ja saneeraus. Investointien nettomenot olivat yhteensä 4 943 463. Yhtymävaltuustoon nähden sitovista määrärahoista varsinaisesti kahden hankkeen määräraha ylittyi. Yhteensä ylitys oli 116 051, mikä on kokonaisuus huomioon ottaen varsin pieni. Vuosikate ja tilikauden tulos Vuoden 2013 tilinpäätöksessä kuntayhtymän vuosikatteeksi muodostui 6,55 milj.. Vuosikate oli edelleen hyvä ja säilyi samalla tasolla kuin vuotta aiemmin, vuosikatteen muutos edelliseen vuoteen verrattuna oli n. 100 000. Pitkällä aikavälillä talouden tasapainon edellytys on, että vuosikate eli tulorahoitus riittää sekä nettoinvestointien että lainojen lyhennysten kattamiseen.talousarvioon verrattuna toteutunut vuosikate oli noin 2,13 milj. parempi kuin ennakoitiin. Tilikauden tulokseksi muodostuu 2 378 681, mikä on noin 624 000 pienempi kuin vuonna 2012. Alla on esitetty tuloslaskelman keskeiset summarivit sekä tilikauden tuloksen ja ylijäämän muodostuminen. Toi min tatuo tot Toi min tame not TOI MIN TA KATE 1.1.-31.12.2013 1.1.-31.12.2012 58 876 181,83 57 605 954,60-52 334 623,29-51 180 638,81 6 541 558,54 6 425 315,79 Rahoitustuotot ja -ku lut 11 595,89 18 852,78 VUOSIKATE 6 553 154,43 6 444 168,57 Suunnitelman muk. pois tot -4 174 473,45-3 441 320,85 TILIKAUDEN TU LOS 2 378 680,98 3 002 847,72 Poistoeron lisäys (-) tai vä hen nys(+) Varausten lisäys(-) tai vä hen nys(+) Rahastojen lisäys(-) tai vä hen nys(+) 1 241 774,42-2 000 000,00 20 110,00-10 843 305,03 9 765 225,50 14 550,00 Tilikauden ylijäämä+ (ali jää mä-) 1 640 565,40 1 939 318,19 Talous- ja hallintojohtaja: Esitän, että yhtymähallitus 1) päättää esittää yhtymävaltuustolle, että yhty mävaltuusto hyväksyy seuraavat määrärahaylitykset:
TA 2013, TA:n muutok set TP 2013, Poikkeama KÄYTTÖ TA LOUS OSA Keudan oppiso pi muskeskus 889 774 616 257-273 517 INVESTOINTI OSA Paatelan perus kor jaus -1 383 1 383 Kerava-salin ylä lämpiön laa jen nus -1 350 000-1 372 121 22 121 Eläintilojen laa jen nus -6 737 6 737 Uusi viljankui vaamo -300 000-393 930 93 930 2) ja että tilikauden tuloksesta 2 378 680,98 a) tuloutetaan tehtyjä poistoeroja suunnitelman mukaan 1 241 774,42, b) tehdään 2 000 000,00 :n inves tointivaraus Paatela-rakennuksen saneeraushankkeeseen c) tehdään 8 640,00 :n siirto kunta yhtymän stipendirahas toon, d) tuloutetaan kuntayhtymän stipendi rahastosta ammattitaitokilpailuissa menestyneille maksetut stipendit yhteensä 13 750,00, e) tehdään 185 000,00 :n siirto met sän myyntirahastoon, f) tuloutetaan kuntayhtymän metsän myyntirahastosta Mänt sälän Saaren kuivuri-investointiin yh teensä 200 000,00, g) tilikauden ylijäämä 1 640 565,40 kirjataan tilikauden yli jäämä tilille. 3) Allekirjoittaa vuoden 2013 tilinpäätöksen ja jättää tilinpäätök sen tilintarkastajien tarkastet tavaksi. 4) Saattaa tilinpäätöksen ja tarkastuslautakun nan arviointikertomuksen edelleen valtuuston käsiteltäväksi Päätös: Yv 21.05.2014 3 Hyväksyttiin talous- ja hallintojohtajan esitys. -------------- Tarkastuslautakunta 14-23.4.2014 Tilintarkastaja luovuttaa 23.4.2014 tarkastuslautakunnalle tilintarkastuskertomuksen vuodelta 2013. Pj:n esitys: Tarkastuslautakunta - saattaa tilintarkastuskertomuksen valtuustolle tiedoksi - tekee tilintarkastuskertomuksen lausunnon mukaisesti esityksen yhtymävaltuustolle vuoden 2013 tilinpäätöksen hyväksymisestä ja
vastuuvapauden myöntämisestä tilivelvollisille tilikaudelta 1.1.- 31.12.2013. Päätös: Tarkastuslautakunta - saattaa tilintarkastuskertomuksen valtuustolle tiedoksi - esittää tilintarkastuskertomuksen lausunnon mukaisesti yhtymävaltuustolle, että vuoden 2013 tilinpäätös hyväksytään ja että tilivelvollisille myönnetään vastuuvapaus tilikaudelta 1.1. 31.12.2013 edellyttäen, että yhtymävaltuusto hyväksyy tilintarkastuskertomuksessa tarkastuksen tuloksina mainitun talousarviopoikkeaman. -------------------------- Yhtymähallitus: Yhtymähallitus esittää, että yhtymävaltuusto 1) hyväk syy seuraavat määrärahaylitykset: TA 2013, TA:n muutok set TP 2013, Poikkeama KÄYTTÖ TA LOUS OSA Keudan oppiso pi muskeskus 889 774 616 257-273 517 INVESTOINTI OSA Paatelan perus kor jaus -1 383 1 383 Kerava-salin ylä lämpiön laa jen nus -1 350 000-1 372 121 22 121 Eläintilojen laa jen nus -6 737 6 737 Uusi viljankui vaamo -300 000-393 930 93 930 2) ja että tilikauden tuloksesta 2 378 680,98 a) tuloutetaan tehtyjä poistoeroja suunnitelman mukaan 1 241 774,42, b) tehdään 2 000 000,00 :n inves tointivaraus Paatela-rakennuksen saneeraushankkeeseen c) tehdään 8 640,00 :n siirto kunta yhtymän stipendirahas toon, d) tuloutetaan kuntayhtymän stipendi rahastosta ammattitaitokilpailuissa menestyneille maksetut stipendit yhteensä 13 750,00, e) tehdään 185 000,00 :n siirto met sän myyntirahastoon, f) tuloutetaan kuntayhtymän metsän myyntirahastosta Mänt sälän Saaren kuivuri-investointiin yh teensä 200 000,00, g) tilikauden ylijäämä 1 640 565,40 kirjataan tilikauden yli jäämä tilille. Vuoden 2013 tilinpäätös on liitteenä 3A. Oppisopimusjohtaja Anne Vuorisen selvitys oppisopimuskeskuksen tilikauden tuloksen
alittumisesta on liitteenä 3C. Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta esittää yhtymävaltuustolle, että - tilintakastuskertomus (liite 3B), merkitään tiedoksi - tilintarkastuskertomuksen lausunnon mukaisesti vuoden 2013 tilinpäätös hyväksytään ja että tilivelvollisille myönnetään vastuuvapaus tilikaudelta 1.1.-31.12.2013 edellyttäen, että yhtymävaltuusto hyväksyy tilintarkastuskertomuksessa tarkastuksen tuloksina mainitun talousarviopoikkeaman. Päätös: Yhtymävaltuusto hyväksyi yksimielisesti yhtymähallituksen ja tarkastuslautakunnan esityksen.