Työelämän tulevat osaajat! Kuka maksaa viulut? Näkökulmia sosiaali- ja terveysalan koulutuskorvauksiin

Työelämän tulevat osaajat! Kuka maksaa viulut? Näkökulmia sosiaali- ja terveysalan koulutuskorvauksiin

Leena Lehtinen Työelämän tulevat osaajat! Kuka maksaa viulut? Näkökulmia sosiaali- ja terveysalan koulutuskorvauksiin Sosiaali- ja terveysalan koulutuskorvauskäytännöt -projektin loppuraportti Suomen Kuntaliitto Helsinki 2010 1

Leena Lehtinen Kuvat Kimmo Brandt 1. painos ISBN 978-952-213-613-8 (pain.) ISBN 978-952-213-614-5 (pdf) Suomen Kuntaliitto Helsinki 2010 Suomen Kuntaliitto Toinen linja 14 PL 200 00101 Helsinki Puh. (09) 7711 Faksi (09) 771 2291 www.kunnat.net 2

Sisältö Alkusanat 5 1 Johdanto 7 2 Koulutuskorvaus sosiaali- ja terveysalan koulutuksessa 9 2.1 Koulutuskorvaus ja koulutuskorvausjärjestelmä käsitteinä 9 2.2 Mitä koulutusta korvausmenettely koskee? 9 2.3 Työssä oppiminen ja ohjattu harjoittelu sosiaali- ja terveysalalla 10 3 Sosiaali- ja terveysalan koulutuskorvausten historiaa 13 3.1 Palkkio työnjohdollisesta vastuusta 13 3.2 Erimielinen työryhmä sopimusmallia laatimassa 13 3.3 Valtionosuusuudistuksen myötä paikalliseen sopimiseen 14 3.4 Opiskelijoista aiheutuvia kustannuksia 14 4 Sosiaali- ja terveysalan koulutuskorvausten haasteita 17 4.1 Koulutuskorvausjärjestelmän toimijakenttä sosiaali- ja terveysalan koulutuksessa 17 4.2 Luoko korvausjärjestelmä umpikujia? 18 4.3 Opiskelija, ohjaus ja korvaukset 19 4.4 Kunnat ja koulutuskorvaus 19 4.5 Tavoitteena tasa-arvoinen järjestelmä suhteessa mihin? 20 5 Työssäoppimisesta ja harjoittelusta sekä koulutuskorvauksista sopiminen koulutus- ja työelämäorganisaation välillä 22 5.1 Koulutuksen ja työelämän yhteistyöhön liittyvää lainsäädäntöä 22 5.2 Sopimuksista 24 5.3 Koulutuskorvauksia koskevia kannanottoja 24 5.4 Korvausten määrä 26 5.5 Muutoksia toimintaympäristöissä vaikutus koulutuskorvauksiin? 27 6 Sosiaali- ja terveysalan koulutuskorvauskäytännöt -projekti 29 6.1 Projektin taustat 29 6.2 Tavoitteet 31 6.3 Toiminta 32 6.4 Pilottihankkeiden tuloksia 32 6.5 Asiantuntijatyöryhmä 34 6.6 Projektin ohjausryhmä 36 6.7 Koulutuskorvausverkosto 36 6.8 Raportit 36 7 Koulutuskorvaus osaksi koulutuksen ja työelämän yhteistyön kehittämistä 39 7.1 Keskustelua korvausjärjestelmän kehittämisestä 39 7.2 Uusia näkökulmia laajempi yhteistyösopimus 40 7.3 Strateginen henkilöstösuunnittelu ja ennakoiva rekrytointi kuntasektorilla 41 8 Johtopäätökset ja jatkokysymykset 43 Lähteet 47 Liitteet Liite 1. Seminaariohjelmat 49 3

4

Alkusanat Projektin tarkoituksena on ollut selvittää, miltä sosiaali- ja terveysalan koulutuskorvaukset ja koulutuskorvausjärjestelmä näyttävät siihen liittyvien eri toimijoiden näkökulmista. Raportissa eri näkökulmista käydään pohdiskelevaa keskustelua. Tavoitteena on auttaa tiedostamaan koulutuskorvausjärjestelmän monitasoisia kehittämistyön haasteita, ja antaa ajatuksia jatkotyöskentelyyn. Projektin aikana olen huomannut, että koulutuskorvauksia on vaikea käsitellä niihin sisältyvien ristiriitojen vuoksi. En tarkoita koulutuskorvausjärjestelmässä toimivien organisaatioiden tai henkilöiden välisiä erimielisyyksiä, vaan koko aihealueen toisiinsa liittyviä rakenteellisia, asenteellisia ja rahoitusjärjestelmää koskevia jännitteitä. Mielestäni on tärkeää tuoda nämä ristiriidat esille, sillä jos ongelmia ei nosteta näkyviin, niitä ei myöskään voida ratkaista. Toimijoita ei kuitenkaan pidä asettaa vastakkain. Sen sijaan tulisi käydä avointa ja reflektoivaa vuoropuhelua. On myös tarpeen tiedostaa tahot, joiden toimivaltaan eritasoisten koulutuskorvauksiin liittyvien asioiden päätöksenteko kuuluu. Loppuraportti on tämän yksittäisen projektin prosessin ja tulosten kuvaus. Olen pyrkinyt tuomaan raportissa esille projektin aikana esille nousseet näkökohdat, myös sellaiset, jotka eivät päde kaikissa tilanteissa ja toimintaympäristöissä. Ne kuuluvat kuitenkin osana kokonaisuuteen. Raportissa sanottu ei edusta Suomen Kuntaliiton, sen yksiköiden tai asiantuntijoiden linjauksia tai kannanottoja. Esitetyt näkökulmat eivät myöskään ole kannanottoja puolesta tai vastaan, ne ovat vain kuvauksia koulutuskorvauksiin liittyvän keskustelun monitahoisuudesta. Projekti ja loppuraportti ovat vaiheita prosessissa, joka toivottavasti jatkuu sekä paikallisena että valtakunnallisena keskusteluna. Raportissa esitettyjen näkökohtien lisäksi on varmasti myös muita aihepiiriin liittyviä, nyt huomiotta jääneitä näkemyksiä. Toivottavasti nekin tulevat esille, kun asian käsittelyä jatketaan. Helsingissä 18.3.2010 Leena Lehtinen 5

6

1 Johdanto Sosiaali- ja terveysalan koulutuskorvaukset ovat pitkään puhuttaneet alan toimijoita sekä koulutus- että työelämäorganisaatioissa. Erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja on yritetty löytää jo vuosikymmenten ajan, mutta heikoin tuloksin. Useat koulutus- ja työelämäorganisaatioiden edustajat ovat tuoneet esille vallitsevan toimintatavan ongelmia. Näkemykset siitä, miten asia tulisi järjestää, vaihtelevat. Jos korvausjärjestelmää katsotaan puhtaasti raha- ja rahoitusnäkökulmasta, voi kokonaisuuden kannalta keskeisiä asioita jäädä näkymättömiin. Siksi on hedelmällisempää kytkeä keskusteluun koulutuksen ja työelämän yhteistyö ja tulevaisuuden toimintamallit, koulutuksen työelämälähtöisyys ja sen haasteet, osaavan työvoiman saannin varmistaminen, opiskelijoiden ohjatun harjoittelun ja työssäoppimisen laatu ja merkitys, opettajien pedagoginen ja ammatillinen osaaminen sekä sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön täydennyskoulutus sekä aluekehitys. Toisiinsa liittyvien seikkojen tarkastelu monesta näkökulmasta yhtä aikaa voisi avata aivan uusia näköaloja. Mutta millä foorumilla keskustelu tulisi käydä, ja kenen pitäisi päättää ratkaisuista, jotta ne olisivat myös yleisesti hyväksyttäviä? Entä mikä on paikallisen ja valtakunnallisen näkökulman suhde koulutuskorvauskeskustelussa ja päätöksenteossa? Projekti selvitti vaihtoehtoja Projekti on ollut kaksivuotinen tiedonkeruu- ja kehittämishanke. Sen keskeisiä toimintamuotoja ovat olleet verkostoituminen, keskustelu ja tiedon jakaminen. Projekti on tarjonnut foorumin erilaisille, toisistaan poikkeavillekin koulutuskorvauksiin liittyville näkemyksille. Kaikki halukkaat ovat voineet osallistua projektin tilaisuuksiin ja tutustua projektissa tuotettuun verkkomateriaaliin. Aihe on ollut runsas, moniulotteinen, mielenkiintoinen ja haastava. Projektissa on tarkasteltu erilaisia vaihtoehtoja koulutuksen ja työelämän yhteistyön kehittämiseksi. Analysoitavana on ollut neljä alueellista pilottihanketta ja kolme uudenlaista paikallista yhteistyösopimusratkaisua. Projektin työtä tukemaan perustettiin myös eri tahoja edustava asiantuntijatyöryhmä. Lämmin kiitos kuuluu kaikille projektiin osallistuneille, sille aikaansa ja asiantuntemustaan antaneille henkilöille Kuntaliitossa, Kunnallisessa työmarkkinalaitoksessa, Koulutuksen järjestäjien yhdistys KJY ry:ssä, sosiaali- ja terveysministeriössä, opetusministeriössä, ammatillisen koulutuksen kentällä sekä sosiaali- ja terveydenhuollon organisaatioissa. 7

Erityisen suuren kiitoksen ansaitsevat Vaihtoehtoiset toimintamallit -pilottiin osallistuneet rohkeat hankkeiden toimeenpanijat Arcadassa, Oulun Eteläisellä alueella, Keski-Suomessa ja Kymenlaaksossa sekä projektiin liittyvän pro gradu -työn tutkimuskohteina toimivat esimerkkitapaukset: Espoon kaupunki, Koulutuskeskus Sedu ja Kymenlaakson pilottihanke. Koulutuskorvauskäytännöt -projekti kesti huhtikuusta 2008 huhtikuuhun 2010. Projektin hallinnoinnista ja toteutuksesta vastasi Suomen Kuntaliitto ja sen rahoitti opetusministeriö. 8

2 Koulutuskorvaus sosiaali- ja terveysalan koulutuksessa 2.1 Koulutuskorvaus ja koulutuskorvausjärjestelmä käsitteinä Sosiaali- ja terveysalalla koulutuksen järjestäjät ja ammattikorkeakoulut maksavat vakiintuneen käytännön mukaan korvausta opiskelijoiden ohjauksesta työelämän organisaatioille. Maksettava korvaus perustuu joko päivä- tai viikkohintaan. Korvauksen lisäksi oppilaitoksilta/ammattikorkeakouluilta peritään usein maksu suojavaatteista sekä ruokailusta niiden opiskelijoiden osalta, joille lain mukaan kuuluu maksuton ateria koulupäivän aikana. Myös kulkukortista tai atk-tunnuksista saatetaan periä erillinen maksu. Korvaukset perustuvat paikalliseen sopimiseen. Sana koulutuskorvaus on peräisin oppisopimuskoulutuksesta, jossa sillä tarkoitetaan työnantajalle maksettavaa korvausta oppisopimuskoulutettavan kouluttamisesta työpaikalla. Toisen asteen ammatilliseen koulutukseen termi on tullut vähitellen työssäoppimiseen liittyvänä, mutta sielläkään sitä ei käytetä johdonmukaisesti. Ammattikorkeakoulupuolella koulutuskorvaus -termi on edelleenkin melko tuntematon. Koulutuskorvaus-käsite ei siis ole sosiaali- ja terveysalalla yksiselitteinen eikä vakiintunut. Edelleen käytetään samaa tarkoittavasta asiasta myös mm. termejä ohjauspalkkio, ohjauskorvaus, koulutuskäyttökorvaus, kulukorvaus. Tässä raportissa käytetään projektin sanaa koulutuskorvaus, ellei viitata konkreettiseen kohteeseen tai tilanteeseen, jossa käytössä on vakiintunut eri käsite. Koulutuskorvausjärjestelmällä tarkoitetaan tässä yhteydessä sosiaali- ja terveysalalla käytössä olevaa toimintatapaa, jossa koulutusorganisaatiot maksavat työelämän organisaatioille korvausta opiskelijoiden työssäoppimisen ja ohjatun harjoittelun järjestämisestä. Koulutuskorvausjärjestelmä ei ole valtakunnallisesti yhtenäinen toiminta- tai rahoitusjärjestelmä, sillä korvauskäytännöt vaihtelevat suurestikin eri toimijoiden välillä, ja korvauksia koskevat sopimukset tehdään paikallisesti. 2.2 Mitä koulutusta korvausmenettely koskee? Koulutuskorvausmenettelyn juuret ovat terveysalan koulutuksen historiassa. Sen piiriin kuuluu koko sosiaali- ja terveysalan koulutus sekä toisella asteella että ammattikorkeakouluissa. Joillakin koulutusorganisaatioilla ja työelämän organisaatioilla on sopimuksia siitä, että korvausta 9

ei makseta esimerkiksi aikuisopiskelijoista. Lisäksi on tehty ns. oravannahkakauppaa, jossa oppilaitos tarjoaa vastineeksi palvelua, esimerkiksi koulutusta työpaikan henkilöstölle. Silloin korvausta ei makseta koulutusta vastaavan summan osalta. Nämä ovat kuitenkin poikkeuksia. Käytännössä koulutuskorvaukset koskettavat laajasti sosiaali- ja terveysalan koulutusta. Tässä projektissa ei ole tarkasteltu oppisopimuskoulutusta tai työvoimapoliittista koulutusta ja niihin liittyviä korvauskäytäntöjä. 2.3 Työssä oppiminen ja ohjattu harjoittelu sosiaali- ja terveysalalla Sosiaali- ja terveysalan koulutuksessa työssäoppiminen ja ohjattu harjoittelu toteutuvat suurelta osin julkisen sektorin organisaatioissa sosiaali- ja terveydenhuollossa ja sivistystoimessa. Työssäoppimisjaksoja ja ohjattua harjoittelua toteutetaan myös yksityissektorilla ja kolmannen sektorin organisaatioissa. Kaikkien sektorien työelämäorganisaatiot perivät sosiaali- ja terveysalan opiskelijoista koulutuskorvauksia yksittäisiä poikkeuksia lukuun ottamatta. Työssäoppimisella tarkoitetaan toisen asteen ammatilliseen perustutkintoon sisältyvää, oppilaitoksen ulkopuolella tapahtuvaa oppimista. Työssäoppiminen tapahtuu työpaikoilla aidossa työympäristössä. Ammatilliseen perustutkintoon, jonka laajuus on 120 opintoviikkoa, sisältyy vähintään 20 opintoviikkoa työssäoppimista. Sosiaali- ja terveysalan lähihoitajakoulutuksessa työssäoppimista on kuitenkin vähintään 29 opintoviikkoa. Työssäoppimisen määrä toisen asteen ammatillisessa koulutuksessa Koko tutkinnon laajuus Työssäoppimista vähintään Kaikki toisen asteen ammatilliset perustutkinnot 120 opintoviikkoa 20 opintoviikkoa Lähihoitajakoulutus 120 opintoviikkoa 29 opintoviikkoa Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon opetussuunnitelman perusteissa todetaan, että työssäoppiminen on suunniteltava yhteistyössä paikallisten työelämän edustajien kanssa, ja siinä on huomioitava työelämän tarpeet ja mahdollisuudet. Oppilaitos vastaa työssäoppimisen käytännön järjestelyistä. Työssäoppiminen perustuu kirjalliseen sopimukseen koulutuksen järjestäjän ja työnantajan kesken. Opiskelija osallistuu myös itse työssäoppimisjaksojen suunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin. Opiskelija on työssäoppimisjaksojen aikana oikeutettu kaikkiin opintososiaalisiin etuihin. Poikkeustapauksissa työssäoppiminen voi tapahtua työsuhteessa, jolloin opiskelija ei ole oikeutettu näihin etuihin. (Opetushallitus) 10

Ohjatulla harjoittelulla tarkoitetaan ammattikorkeakoulututkintoon sisältyvää aidossa työympäristössä tapahtuvaa harjoittelua, jonka aikana opiskelija saa ohjausta. Ammattikorkeakouluasetuksen mukaan virallinen termi on ammattitaitoa edistävä harjoittelu (352/ 2003, 4 ). Sosiaali- ja terveysalan koulutuksessa ohjatun harjoittelun määrä ammattikorkeakoulutuksessa on osassa koulutusohjelmia varsin suuri. Opetusministeriö on vahvistanut ammattikorkeakoulujen ohjatun harjoittelun osuuden koko tutkinnosta sosiaali- ja terveysalalla seuraavasti: esimerkiksi 270 opintopistettä laajassa kätilökoulutuksessa opetussuunnitelman mukaisen ohjatun harjoittelun osuus on 120 opintopistettä, 240 opintopistettä laajassa terveydenhoitajakoulutuksessa ohjatun harjoittelun osuus on 85 opintopistettä ja muissa terveysalan koulutuksissa, joiden laajuus on 210 240 opintopistettä, ohjatun harjoittelun osuus on 75 opintopistettä. Sosionomi (amk) koulutuksen laajuus on 210 opintopistettä ja ohjatun harjoittelun osuus on 45 opintopistettä. (Ammattikorkeakoulujen koulutusohjelmat 2009.) Ohjatun harjoittelun määrä ammattikorkeakoulussa (esimerkkejä) Koko tutkinnon laajuus Harjoittelun osuus Kätilökoulutus 270 opintopistettä 120 opintopistettä Terveydenhoitajakoulutus 240 opintopistettä 85 opintopistettä Muu terveysalan koulutus 210 240 opintopistettä 75 opintopistettä Sosionomi (amk) 210 opintopistettä 45 opintopistettä Asetuksessa ammattikorkeakouluista säädetään, että harjoittelun tavoitteena on perehdyttää opiskelija ohjatusti erityisesti ammattiopintojen kannalta keskeisiin käytännön työtehtäviin sekä tietojen ja taitojen soveltamiseen työelämässä. Tarkempia määräyksiä harjoittelusta annetaan kunkin ammattikorkeakoulun tutkintosäännössä. (352/2003, 7.) 11

12

3 Sosiaali- ja terveysalan koulutuskorvausten historiaa Sosiaali- ja terveysalan koulutuskorvaukset eivät ole uusi puheenaihe. Monet lähihistorian kirjelmät, komiteanmietinnöt, raportit ja kokouspöytäkirjat liittyvät koulutuksen ja työelämän yhteistyöhön sekä opiskelijoiden käytännön työelämässä tapahtuvan opiskelun järjestämiseen ja siitä aiheutuviin kuluihin. 3.1 Palkkio työnjohdollisesta vastuusta Aikanaan terveydenhuolto-oppilaitokset maksoivat lisäpalkkion opetuksesta suoraan työelämäorganisaatioiden vastaaville osastonhoitajille ja terveydenhoitajille. Tämä palkkio oli suuruudeltaan valtion virkaehtosopimuksen mukaisen osastonhoitajan palkan ja sitä seuraavan korkeamman palkkaluokan erotus. Palkkio maksettiin kussakin opetusyksikössä vain yhdelle henkilölle, eikä sitä maksettu opiskelijan ohjauksesta vaan työnjohdollisesta vastuusta. Lisäksi oppilaitokset maksoivat terveydenhuollon laitoksille opiskelijoiden aiheuttamat suoranaiset kulut kuten ruokailun ja suojavaatteet. (ks. esim. Terveydenhuollon keskiasteen koulutuksen käytännön opetuksen kehittämistoimikunnan mietintö 1988, 69 71.) Yksilöille maksettu raha herätti keskustelua ja kritiikkiäkin. Rahasummaa sinänsä pidettiin melko pienenä, mutta järjestelyn hallinnointikuluja suurina. Epäkohtana nähtiin myös se, että palkkion suuruus ei riippunut käytännön opetuksessa olevan ryhmän koosta, vaan oli sama kaikille - olipa kyseessä yhden opiskelijan tai kymmenen opiskelijan ryhmä. Yksilölle maksettavan rahan sijaan esitettiin korvauksen maksamista työnantajalle, mikä edellytti sopimuksia organisaatioiden välillä. (Terveydenhuollon keskiasteen koulutuksen käytännön opetuksen kehittämistoimikunnan mietintö 1988, 74.) 3.2 Erimielinen työryhmä sopimusmallia laatimassa Vuonna 1991 silloinen ammattikasvatushallitus asetti edellä mainitun kehittämistoimikunnan mietinnön perusteella työryhmän, jonka tehtävänä oli selvittää sosiaali- ja terveysalan ammatillisen koulutuksen käytännön opetuksen kustannuksiin, korvauksiin, palkkoihin sekä muihin järjestelyihin liittyviä kysymyksiä. Tarkoituksena oli, että työryhmän selvityksen perusteella laadittaisiin mm. koulutuskorvauksia koskeva valtakunnallinen sopimusmalli. Yrityksistä huolimatta työryhmässä ei syntynyt 13

riittävää yksimielisyyttä mallisopimuksen puitteista. Erimielisyys liittyi oppilaitosten organisaatioille maksamaan käytännön opetuksen järjestämisestä ja kehittämisestä maksettavaan korvaukseen. (ks. esim. Lämsä 2000, 81 82.) 3.3 Valtionosuusuudistuksen myötä paikalliseen sopimiseen Vuonna 1993 toteutettiin valtionosuusuudistus, jonka seurauksena tehtiin muutos sosiaali- ja terveysalan opiskelijaharjoittelun maksuperusteisiin. Sosiaali- ja terveydenhuollon käyttökustannuksista siirrettiin vuonna 1994 opetusministeriön pääluokkaan 83 miljoonaa markkaa. Summa vastaa nykyrahassa 17,7 miljoona euroa rahanarvokertoimella muunnettuna ja indeksillä korotettuna. Siirretty raha maksettiin alan oppilaitoksille korottamalla valtion oppilaitosten toimintamenoja ja kunnallisten ja yksityisten oppilaitosten oppilaitosmuotokohtaisia yksikköhintoja. (ks. esim. Kuntalehti 18/1993, 25 26.) Ennen valtionosuusuudistusta ja pitkään sen jälkeenkin oltiin epätietoisia siitä, miten koulutuskorvauksista sopiminen ratkaistaisiin. Syntyisikö valtakunnallinen malli, mitä se tarkoittaisi ja miten se toteutettaisiin? 1990-luvun alussa käytettiin paljon aikaa ja resursseja mahdollisen valtakunnallisen mallisopimuksen ja uuden tilanteen vaatimien toimintatapojen pohdintaan. Muun muassa Suomen Kuntaliittoa edeltävät kuntien keskusjärjestöt (Suomen Kaupunkiliitto, Suomen Kunnallisliitto, Finlands Svenska Kommunförbund) sekä Kunnallinen työmarkkinalaitos ja Sairaalaliitto suosittelivat yhdessä kunnanhallituksille, kaupungin hallituksille, kansanterveystyön ja sairaanhoitopiirien kuntainliittojen liittohallituksille vuonna 1992, että tulevan valtionosuusjärjestelmän uudistamisen myötä Käytännön opetuksesta aiheutuvat kulut tulee opetushallinnon korvata kunnille ja kuntainliitoille täysimääräisesti huomioiden opetus- ja ohjaustehtäviin käytettävä aika ja muut välittömät ja välilliset kustannukset. Toinen keskeinen seikka suosituksessa oli, että Korvaus maksetaan kaikissa tapauksissa kunnalle tai kuntainliitolle. Kuntien keskusjärjestöjen suositus liittyi erityisesti siihen, että 1990-luvun alussa suuri osa terveydenhuolto-oppilaitoksista oli valtion omistuksessa. Vuoden 1997 loppuun mennessä alan oppilaitokset kunnallistettiin, joten korvauksiin liittyvä lähtökohta kuntien ja valtion välisestä rahaliikenteestä muuttui, ja tässä mielessä maksujärjestelmässä alkoi olla kyse kahden hallintokunnan välisestä rahaliikenteestä kunnan sisällä. 3.4 Opiskelijoista aiheutuvia kustannuksia Valtionosuusuudistuksen valmisteluvaiheessa useat sairaanhoitopiirit tekivät omia selvityksiä, jotka koskivat opiskelijoiden ohjaukseen käytettäviä aikaresursseja ja muita kustannuksia (ks. Pynnönen 1990; Helsingin yliopistollinen keskussairaala 1992; Etelä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä 1993). 14

Sairaanhoitopiirien raporteissa opiskelijoiden ohjaukseen käytettyjen resurssien mittaaminen ja arviointi koettiin tärkeäksi, mutta vaikeaksi selvittää. Erityisesti välillisiä kustannuksia ohjaajien potilashoidosta poissa olevaa aikaa pidettiin vaikeina todentaa, vaikka niiden merkitys tiedettiin suureksi (Helsingin yliopistollinen keskussairaala 1992, 5, 10; Etelä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä 1993, 12.) Vuonna 1990 tehdyssä tutkimuksessa todetaan, että työelämässä tapahtuvassa harjoittelussa ja ohjauksessa esiintyy ristiriitaisuuksia koulutuksen ja työelämän kesken mm. opettajan osallisuudessa ohjaukseen, sekä ylipäänsä vastuun ja tehtävien toteuttamisessa (Pynnönen 1990, 43). Pynnösen tutkimuksesta on lähes 20 vuotta aikaa, mutta samoja opiskelijoiden ohjauksen resursointiin liittyviä jännitteitä koulutuksen ja työelämän välillä on edelleen. Ohjaukseen käytettävän ajan on todettu olevan merkittävin kustannuksiin vaikuttava tekijä työelämän organisaatioissa. Vaikka opiskelijoiden ohjaustarpeen tiedetään olevan suurempi opintojen alku- kuin loppuvaiheessa, päädyttiin silti laskuttamaan kaikista opiskelijoista ohjaukseen kuluvan ajan ja muiden käytettyjen resurssien keskiarvon mukaan. Opintojen vaihetta ei siis yleensä ole huomioitu koulutuskorvauksessa, vaan resurssien on katsottu tasaantuvan keskiarvohinnan myötä. Toisaalta opiskeluvaiheen huomioimista koulutuskorvauksen perusteena on myös suositeltu. (Etelä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä 1993, 13.) 15

16

4 Sosiaali- ja terveysalan koulutuskorvausten haasteita 4.1 Koulutuskorvausjärjestelmän toimijakenttä sosiaali- ja terveysalan koulutuksessa Sosiaali- ja terveysalan sisällä on useita erilaisia korvauskäytäntöjä, ja korvausjärjestelmän osapuolina monia eri toimijoita: terveysalan koulutus, sosiaalialan koulutus, toisen asteen ammatillisen koulutuksen järjestäjät, ammattikorkeakoulut, nuorisoasteen koulutus, aikuiskoulutus, julkinen sektori, yksityinen sektori, kolmas sektori, perusterveydenhuolto, erikoissairaanhoito, sosiaalitoimi, sivistystoimi, opetusministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö sekä kunnat ja kaupungit toisaalta työnantajina ja toisaalta ammatillisen toisen asteen koulutuksen ja ammattikorkeakoulutuksen rahoittajina. TOIMIJAKENTTÄ terveysalan koulutus sosiaalialan koulutus toisen asteen ammatillisen koulutuksen järjestäjät ammattikorkeakoulut julkinen sektori kunnat ja kaupungit yksityinen sektori työnantajarooli toisen asteen ammatillisen koulutuksen + ammattikorkeakoulujen rahoittajan rooli kolmas sektori nuorisoasteen koulutus perusterveydenhuolto aikuiskoulutus erikoissairaanhoito opetusministeriö sosiaalitoimi sosiaali- ja terveysministeriö sivistystoimi 17

Jokainen toimija katsoo korvausasiaa omasta näkökulmastaan. Yhteisen keskustelun käyminen on kuitenkin vaikeaa, jos toisten käytäntöjä ei tunneta tai oteta huomioon tai ei tiedosteta toimintatapojen kirjon laajuutta. Organisatoristen toimijoiden lisäksi asia koskee alan opiskelijoita, koulutusorganisaatioiden opettajia, opiskelijoiden ohjaajia työelämäorganisaatioissa, poliittisia päätöksentekijöitä organisaatioiden toiminnan taustalla sekä valtakunnallisia poliittisia päätöksentekijöitä. Taustalla on erilaisia tavoitteita ja toimintaa eri tasoilla. Opiskelijoiden ohjattuun harjoitteluun ja työssäoppimiseen liittyvät toimintaympäristöt sekä koulutus- ja työelämäorganisaatioiden yhteistyön toimintatavat eroavat toisistaan paikallisesti, alueellisesti ja valtakunnallisesti. Työssäoppimis- ja harjoittelupaikkojen markkinat ovat epätasaiset. Toisaalla opiskelijoita on niin paljon, että kaikille on vaikea löytää sopiva työssäoppimistai harjoittelupaikka. Varsinkin erikoissairaanhoidossa on pulaa suosituimmista harjoittelupaikoista. Toisaalta jotkut työelämäorganisaatiot ottaisivat vastaan enemmänkin opiskelijoita kuin tulokkaita olisi. Opiskelijaharjoittelua ja työssäoppimista käytetään myös uusien työntekijöiden rekrytointikanavana, mikä on opiskelijankin etu. Ratkaisevia seikkoja ovat myös työssäoppimis- /harjoittelupaikan sijainti ja laatu, sen houkuttelevuus tulevana työnantajana sekä koulutusorganisaation yhteistyösuhteet kuhunkin työpaikkaan. Kaikki toimijaryhmät pitävät nykyistä, vuosikymmeniä jatkunutta epäselvää korvauskäytäntöä monilta osin toimimattomana käytännön tilanteissa. Pettyneitä ollaan myös siihen, että odotuksista ja toiveista huolimatta tilannetta ei ole vieläkään saatu selvitettyä ja ratkaistua. 4.2 Luoko korvausjärjestelmä umpikujia? Koulutuskorvauksen maksuperuste on ollut erilainen eri aikoina, ja korvausta on kohdennettu eri tavoilla. Kuten aiemmin todettiin, alun perin korvaus maksettiin henkilökohtaisesti osastonhoitajalle, jotta tämä varmistaisi sopivan oppimisympäristön opiskelijoille. Sittemmin siirryttiin maksamaan korvaus organisaatiolle, joka käyttää korvausrahan haluamallaan tavalla. Toisissa työelämäorganisaatioissa korvausrahan käytöstä sovitaan yhdessä henkilöstön kanssa. Sitä voidaan käyttää esimerkiksi henkilöstön koulutukseen tai virkistykseen. Toisissa organisaatioissa korvauksia käytetään opiskelijaohjauksen kehittämiseen tai henkilöstön kouluttamiseen, vaikka rahaa ei erikseen korvamerkitä. Monissa työelämän organisaatioissa tehdään järjestelmällistä opiskelijaohjauksen kehittämistyötä ja laadunvarmistusta (ks. esim. Meretoja ym. 2008), ja todennäköisesti osa koulutuskorvauksistakin kanavoituu tällaiseen toimintaan. Henkilöstön virkistykseen käytetyt korvausrahat jakavat mielipiteitä. On esitetty kysymys, onko koulutusorganisaation tehtävä kustantaa työelämäorganisaation virkistyspäiviä. Toisaalta on todettu, että virkistyspäivä silloin tällöin toimii palkkiona opiskelijaohjauksesta. Nykyinen korvausjärjestelmä näyttäisi johtavan umpikujiin. Koulutusorganisaatioiden edustajien mukaan opettajien käyntejä ja osallisuutta työssäoppimis- ja harjoittelupaikoissa on jouduttu 18

vähentämään suurten koulutuskorvausmaksujen vuoksi. Samaan aikaan työelämän organisaatiot ovat tuoneet esiin, että vastuu opiskelijoiden ohjauksesta ja työssäoppimisen/harjoittelun kokonaisuudesta on siirtynyt yhä enemmän työpaikoille. Se liittyy usein tilanteeseen, jossa henkilöstö on kuormittunut potilastyöstä tai työpaikalla on liian vähän henkilökuntaa. Jos opettajan läsnäolo työpaikoilla vähenee entisestään, ohjaajina toimivat menettävät myös opettajien antaman pedagogisen tuen ohjaustyölleen. Koulutusorganisaatiot puolestaan kyseenalaistavat maksetun korvausrahan vastineita. (ks. esim. Terveysalan opettajan ammatillisen osaamisen ylläpitäminen ja kehittäminen 2007, 21.) Siihen liittynee myös ajatus siitä, että koska ohjaustyöstä maksetaan, työelämän organisaatioiden tulee myös se hoitaa. Silti pedagoginen vastuu sekä vastuu sopivasta työssäoppimis-/ harjoittelupaikasta on oppilaitoksella/ammattikorkeakoululla. 4.3 Opiskelija, ohjaus ja korvaukset Sosiaali- ja terveysalan koulutukseen on aina kuulunut kiinteästi ohjattu harjoittelu aidossa työympäristössä. Alan opiskelijoita on paljon, ja kaikille on löydettävä sopivat työssäoppimisja harjoittelupaikat. Joissain työpisteissä opiskelijamääriä joudutaan rajaamaan työn luonteen vuoksi. Sopivan tasapainon löytäminen paikkojen tarjonnan ja opiskelijoiden sijoittelun välillä vaatii koordinointia ja tiivistä yhteistyötä koulutus- ja työelämäorganisaatioiden kesken. Työpaikat voivat olla ylikuormitettuja suurten opiskelijamäärien vuoksi ja kärsiä samaan aikaan työntekijäpulasta. Tilanne on paradoksaalinen: opiskelijoista on hyötyä työpaikoilla lisäkäsinä, mutta voidakseen toimia he tarvitsevat asiantuntevaa ohjausta. Sosiaali- ja terveysministeriön suosituksessa todetaan, Opiskelijaa ei milloinkaan lasketa henkilöstövoimavaraksi harjoittelujaksollaan (Heinonen 2003, 19). Työpaikoilla tunnetaan huonosti eri koulutusorganisaatioista tulevien opiskelijoiden taustoja ja opintojen tavoitteita. Perinteisen ohjaustyön lisäksi ammattiosaamisen näytöt ovat lisänneet systemaattista arviointia työssäoppimisjaksoilla, mikä osaltaan kasvattaa työelämän ohjaajien osaamistarvetta ja vastuuta. Vastuun kannalta on merkittävää, että opiskelija toimii työssäoppimis- ja harjoittelujaksoilla ohjaajan valvonnassa ja vastuulla. Varsinkin isoissa organisaatioissa, joissa opiskelijavirrat ovat suuria, suuri osa korvauksina maksetusta rahasta kulunee opiskelijan harjoittelupaikan turvaamiseen. Paikkojen koordinointi, hallinnointi, valmistelu, ennakointi ja laskutus kuluttavat kaikki samaa resurssia. 4.4 Kunnat ja koulutuskorvaus Sosiaali- ja terveysalan koulutuskorvauksia maksetaan eniten kuntasektorin sisällä. Koska budjetointi tapahtuu yleensä tulosyksiköittäin, ei taskusta taskuun -malli tule esille samankaan kunnan sisällä, ellei sitä erikseen tarkastella yli tulosyksikkörakenteen. Yhden näkökulman koulutuskorvausresursseihin avaa se, että kunnat osallistuvat asukaskoh- 19

taisella rahoitusosuudella toisen asteen ammatillisen koulutuksen ja ammattikorkeakoulutuksen rahoitukseen. Ne maksavat lakisääteisesti lähes 60% (58,11%) sekä toisen asteen ammatillisen koulutuksen että ammattikorkeakoulujen kustannuksista. Kuntasektorilla sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksiköille maksettavien koulutuskorvausten on sanottu olevan epätarkoituksenmukaisimpia silloin kun ammatillinen koulutus sekä sosiaali- ja terveystoimi ovat samassa organisaatiossa. Kuntataustaiset terveydenhuollon organisaatiot ovat perustelleet korvausten merkitystä ja opiskelijaohjauksesta laskuttamista mm. siksi, että mikään taho ei kompensoi tai korvaa opiskelijoiden ohjaamiseen sekä opiskelijoiden sijoitteluun ja hallinnointiin käytettyjä resursseja. Niiden mukaan opiskelijaohjauksen kustannuksia ei myöskään voi liittää potilasmaksujen osaksi. On todettu, että nykyinen koulutuskorvausjärjestelmä, jossa rahoitus kanavoidaan oppilaitosten/ammattikorkeakoulujen kautta, ei ole paras mahdollinen. Sen tilalle on ehdotettu mm. erityisvaltionosuutta, jolla korvattaisiin terveydenhuollon toimintayksiköille opiskelijoiden ohjauksesta aiheutuvat kustannukset (ks. kpl 7.1). 4.5 Tavoitteena tasa-arvoinen järjestelmä suhteessa mihin? Koulutuskorvausjärjestelmän kehittämistyössä on vahvasti haettu tasa-arvoa. Vallitseva tilanne koetaan monin tavoin epätasa-arvoiseksi. Koulutusorganisaatioiden ja opiskelijoiden näkökulmasta koulutusalojen välinen tilanne ei ole tasa-arvoinen - sosiaali- ja terveysalan oppilaitos/ ammattikorkeakoulu maksaa opiskelijoista työelämäorganisaatiolle koulutuskorvauksia, mutta toisen asteen ja ammattikorkeakoulujen muiden koulutusalojen opiskelijoista korvauksia ei pääsääntöisesti makseta. Terveydenhuollon toimintayksiköiden näkökulmasta hoitotyön opiskelijoiden sekä lääkäri- ja hammaslääkäriopiskelijoiden ohjauksen rahoitus ei ole tasa-arvoinen. Lääkäri- ja hammaslääkärikoulutuksesta annetussa laissa määritellyt terveydenhuollon toimintayksiköt saavat valtiolta erillisrahoitusta opiskelijoista. Sekään järjestelmä ei tosin ole ongelmaton, sillä valtion maksama erillisrahoitus ei kata kaikkia lääkäri- ja hammaslääkärikoulutuksesta aiheutuvia kustannuksia. Tämän on arvioitu jopa heikentävän yliopistosairaaloiden kilpailuasemaa. (Kauppalehti 8.12.2009, 4 5.) Lääkäri- ja hammaslääkärikoulutuksen rahoitusjärjestelmän haasteita on kuvattu laajemmin sosiaali- ja terveysministeriön raportissa Valtion korvaus terveydenhuollon toimintayksiköille tutkimukseen ja koulutukseen. Järjestelmän ja rahoituksen kehittäminen (2005). Koulutuskorvausten yleisenä ongelmana ovat kirjavat maksukäytännöt; korvaussummat vaihtelevat huomattavasti sekä alueiden että eri toimijoiden välillä. Myös tämä nähdään tasa-arvokysymyksenä. Esimerkiksi omalla alueella toimivan ammattikorkeakoulun opiskelijasta kunta/ kuntayhtymä saattaa periä pienempää korvausta kuin vieraspaikkakuntalaisesta opiskelijasta. 20

21

5 Työssäoppimisesta ja harjoittelusta sekä koulutuskorvauksista sopiminen koulutus- ja työelämäorganisaation välillä 5.1 Koulutuksen ja työelämän yhteistyöhön liittyvää lainsäädäntöä Koulutuksen ja työelämän yhteistyö sekä koulutuksen työelämälähtöisyys on määritelty myös laissa. Ammatillisen koulutuksen lainsäädäntö edellyttää työssäoppimisesta koulutuksen järjestäjän ja työelämäorganisaation välistä kirjallista sopimusta. Ammattikorkeakouluja koskeva lainsäädäntö ei ota kantaa sopimiseen, vaan kunkin ammattikorkeakoulun tutkintosäännössä voidaan määritellä ohjattuun harjoitteluun liittyvästä sopimisesta ammattikorkeakoulun ja työelämäorganisaatioiden välillä. Sosiaali- ja terveysalalla, jossa koulutuskorvauksia maksetaan, kirjallinen sopimuskäytäntö on yleensä käytössä myös ammattikorkeakouluissa. Monet työnantajat edellyttävät kirjallista sopimusta. Laissa ammatillisesta koulutuksesta (630/1998, 5 ) säädetään, että koulutusta järjestettäessä tulee olla yhteistyössä elinkeino- ja muun työelämän kanssa. Lisäksi siinä todetaan ammatillisen koulutuksen tehtävinä olevan työelämän kehittäminen, sen osaamistarpeisiin vastaaminen ja työllisyyden edistäminen (2 ). Myös ammattikorkeakoululaissa (351/2003, 5 ) velvoitetaan ammattikorkeakouluja yhteistyöhön toimintaympäristön kanssa omalla alueellaan. Laissa ammatillisesta koulutuksesta säädetään, että työpaikalla käytännön työtehtävien yhteydessä järjestettävä koulutus perustuu koulutuksen järjestäjän ja työpaikan väliseen kirjalliseen sopimukseen (630/1998, 5 ). Asetuksessa ammatillisesta koulutuksesta (811/1998) sopimuksen tekemistä tarkennetaan seuraavasti: 22 [--] koulutuksen järjestäjän ja työnantajan välisessä sopimuksessa sovitaan osapuolten tehtävistä, opiskelijan ohjauksen ja osaamisen arvioinnin sekä siihen sisältyvien ammattiosaamisen näyttöjen järjestämisestä, työnantajalle mahdollisesti maksettavista korvauksista ja muista tarpeellisista koulutuksen ja ammattiosaamisen näyttöjen järjestämiseen liittyvistä seikoista. [--] (5 ) Sopimuksen tekemisen edellytyksenä on, että koulutustyöpaikalla on käytettävissä opetussuunnitelman ja näyttötutkinnon perusteiden mukaisen koulutuksen ja ammattiosaamisen näyttöjen järjestämisen kannalta riittävästi tuotanto- ja palvelutoimintaa, tarpeellinen työvälineistö sekä ammattitaidoltaan, koulutukseltaan ja työkokemukseltaan pätevää henkilökuntaa, joka voidaan määrätä opiskelijan vastuulliseksi kouluttajaksi. (5 )

Koulutuksen järjestäjän tehtävänä on selvittää, että edellytykset lainmukaiselle työssäoppimisympäristölle ovat olemassa. Ammatillisesta koulutuksesta annetussa laissa säädetään, että Asianomainen ministeriö voi antaa määräyksiä korvauksista, joita koulutuksen järjestäjät maksavat työnantajille työpaikalla käytännön työtehtävien yhteydessä järjestettävästä koulutuksesta (46 ). Ministeriö ei ole antanut määräyksiä korvauksista. Kansanterveyslaki, erikoissairaanhoitolaki ja sosiaalihuoltolaki säätelevät osaltaan sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksiköiden käyttöä opetustoimintaan sekä sitä, miten yhteistyöstä sovitaan koulutusta järjestävän tahon ja laissa määritellyn sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksikön kesken. Kansanterveyslaissa (66/1972, 15 a ) säädetään, että terveyskeskusta voidaan käyttää terveydenhuoltohenkilökunnan koulutukseen siten kuin korkeakoulun taikka koulutuksesta vastaavan muun viranomaisen tai yhteisön ja kunnan välillä sovitaan. Lisäksi lain samassa pykälässä todetaan, että Terveyskeskusta ylläpitävän kunnan kansanterveystyötä tekevä viranhaltija on velvollinen osallistumaan 1 momentissa tarkoitetun koulutuksen antamiseen siten kuin siitä on asianomaisen terveyskeskuksen ja koulutuksen järjestäjän välisessä sopimuksessa tarkemmin määrätty. Erikoissairaanhoitolaissa (1062/1989, 45 ) säädetään yliopiston oikeudesta käyttää yliopistollista sairaalaa lääketieteellisen koulutusyksikön opetus- ja tutkimustoiminnan tarpeisiin. Lisäksi samassa pykälässä sanotaan, että Terveydenhuoltohenkilökunnan koulutuksesta ja terveydenhuoltoalan tutkimuksesta huolehtivalla yliopistolla tai viranomaisella on oikeus käyttää sairaanhoitopiirin kuntainliiton sairaaloita ja erillisiä toimintayksiköitä muunkin kuin 1 momentissa tarkoitetun terveydenhuoltoalan koulutus- ja tutkimustoiminnan järjestämiseen sen mukaan kuin siitä sairaanhoitopiirin kuntainliiton ja koulutus- ja tutkimustoimintaa harjoittavan viranomaisen kesken sovitaan. Erikoissairaanhoitolaissa säädetään lisäksi sairaanhoitopiirin kuntainliiton viranhaltijan velvollisuudesta osallistua terveydenhuoltoalan opetus- ja tutkimustoimintaan siten kuin siitä on kuntainliiton ja yliopiston tai muun viranomaisen kesken sovittu. (1062/1989, 49 ) Toisen asteen ammatillisen koulutuksen ja ammattikorkeakoulutuksen osalta koulutuskorvausta ei mainita erikoissairaanhoitolaissa eikä kansanterveyslaissa. Lääkäri- ja hammaslääkärikoulutuksen korvauksen perusteista on säädetty erikoissairaanhoitolain 47, 47 a ja 47 b : ssä, joihin myös kansanterveyslaissa viitataan. Koulutuskorvauksista säädetään sosiaalihuoltolaissa (710/1982, 52 ) seuraavasti: Kunta ja sosiaalihuollon henkilökunnan koulutuksesta huolehtiva oppilaitos tai korkeakoulu voivat sopia sosiaalihuollon toimintayksiköiden käyttämisestä sosiaalihuollon koulutustoiminnan järjestämiseen. Kunta on oikeutettu saamaan edellä tarkoitetusta koulutustoiminnan 23

järjestämisestä aiheutuvista välittömistä kustannuksista täyden korvauksen korkeakoululta taikka koulutuksesta huolehtivalta viranomaiselta tai yhteisöltä. Korvausta määriteltäessä otetaan huomioon myös se välitön hyöty, jonka kunta saa koulutustoiminnan ohessa. 5.2 Sopimuksista Yhteistyöstä koulutusorganisaation ja sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksiköiden kesken sovitaan paikallisesti. Kuntaliiton yleiskirjeessä vuodelta 2001 (19/80/2001), on luettelo sopimukseen liitettävistä keskeisistä asioista. Sopimukset uudistetaan yleensä vuosittain. Koska korvauksista sovitaan paikallisesti kahdenvälisillä sopimuksilla, yhdellä koulutusorganisaatiolla voi olla jopa satoja sopimuksia. Vastaavasti suurilla työelämäorganisaatioilla on valtava määrä sopimuksia eri koulutusorganisaatioiden kanssa. 5.3 Koulutuskorvauksia koskevia kannanottoja Suositus työssäoppimisesta Toisen asteen ammatillisen koulutuksen osalta on olemassa Suositus työpaikalla tapahtuvasta oppimisesta ja ammattiosaamisen näytöistä (2005). Suosituksessa mainitaan, että Työssäoppiminen ja ammattiosaamisen näytöt toteutetaan pääsääntöisesti ilman työsopimussuhdetta eikä opiskelijalle tai työnantajalle tällöin makseta palkkaa tai korvausta. Suosituksen ovat allekirjoittaneet valtiovallan edustajina pääministeri ja opetusministeri, kaikki keskeiset työmarkkinajärjestöt sekä Suomen Kuntaliitto ja Suomen Yrittäjät. Suosituksella ei ole ollut mainittavaa vaikutusta sosiaali- ja terveysalan vakiintuneisiin koulutuskorvauskäytäntöihin. Arviointineuvoston kehittämissuositus Koulutuksen arviointineuvosto julkaisi vuonna 2006 arviointiraportin Työpaikalla tapahtuva oppiminen ammatillisessa peruskoulutuksessa. Raportin kehittämissuosituksissa todetaan, että Eri koulutusaloilla tulee olla yhtenäiset rahoituskäytännöt. Sosiaali- ja terveysalan työelämälle maksettavien korvausten maksukäytännöt tulee yhdenmukaistaa kansallisen sopimuksen ja muiden koulutusalojen kanssa ja siten luopua työelämälle maksettavista korvauksista. Koulutuksen kehittämisessä painotetaan edelleen vastavuoroisuutta työelämän kanssa ja siten myös niitä hyötyjä, joita työelämälle työssäoppimisesta on. (Tynjälä ym. 2006, 178) Tutkimusraportti Osaamista rakentamassa Ammattikorkeakoulut harjoittelujen ja työelämäyhteistyön kehittäjinä Koulutuksen tutkimuslaitoksen tutkimusraportissa Osaamista rakentamassa Ammattikor- 24

keakoulut harjoittelujen ja työelämäyhteistyön kehittäjinä (Virolainen 2006) on nostettu esille ammattikorkeakoulujen harjoittelun kehittämiskohteita, josta yhdeksi mainitaan harjoittelun palkkiojärjestelyt. Harjoitteluja rakenteistavat palkat ja palkkiojärjestelyt tulisi ottaa kansalliseen tarkasteluun esimerkiksi opetushallinnon, työnantajien keskusliittojen ja työntekijäjärjestöjen keskusteluissa. Sektorikohtaisiin piirteisiin ja alakohtaisiin traditioihin puuttuminen, sekä uuden harjoittelukulttuurin luominen harjoittelujen kehittämiseksi on yksittäisen opettajan ja ammattikorkeakoulun keinoin ongelmallista, jollei ammattikorkeakoulujen ja työnantajien yhteistyössä sitouduta harjoittelujen laajempaan kehittämiseen palkan- ja palkkiomaksujärjestelmistä huolimatta. (Virolainen 2006, 122.) Tutkimusraportissa todetaan lisäksi, että Opiskelijan harjoittelusta saama palkka, harjoittelutyönantajalle maksetut ohjauspalkkiot tai tuet harjoittelijan palkkaamiseen ovat ammattikorkeakoulujen ja työnantajien suhteita voimakkaasti ylläpitäviä, ja niiden saamia organisointimuotoja, pysyviä rakenteita luovia ilmiöitä. Ne heijastelevat yhtäältä alakohtaisia eroja työnantajatahon rahoituspohjassa (yksityinen/valtio), sektorin taloudellista ja kilpailullista tilannetta, työvoiman tarvetta sekä ammattikorkeakoulujen ja työnantajatahon harjoittelusuhteiden järjestämisen traditioita. Toisaalta niissä ilmenee kansallisia opetushallinnollisia vaikuttamispyrkimyksiä harjoittelupaikkojen saatavuuteen, ja miten keskeiseksi ja merkittäväksi harjoitteluun pääsy on hallinnon puolesta arvioitu. Lisäksi palkkojen ja palkkioiden maksuun liittyvät paikalliset yksilö- ja yksikkökohtaiset neuvotteluasetelmat. (Virolainen 2006, 88 89.) Valtiontalouden tarkastusviraston lausunto Valtiontalouden tarkastusvirasto on tuloksellisuustarkastuskertomuksessaan Ammattikorkeakoulutuksen työelämälähtöisyyden kehittäminen (2009) kiinnittänyt huomiota ammattikorkeakoulujen sosiaali- ja terveysalalla maksettaviin korvauksiin. Valtiontalouden tarkastusviraston raportissa todetaan, että Opetusministeriö on selvittänyt ja suositellut toisen asteen ammatillisen koulutuksen työssä oppimisen ja näyttöjen suorittamista työnantajalle ilman korvausta. Tarkastusvirasto katsoo, että opetusministeriön tulee selvittää myös ammattikorkeakoulujen harjoitteluun liittyvät korvauskysymykset yhdessä ammattikorkeakoulujen kanssa. Eri koulutusalojen tulisi harjoittelukorvausten suhteen olla tasa-arvoisessa asemassa (s. 59). Valtiontalouden tarkastusvirasto kiinnittää huomiota myös siihen, että vaikka ammattikorkeakoulutus kuuluu opetusministeriön hallinnonalaan, suuri osa työelämän antamasta palautteesta menee hoitoalalla kuitenkin sosiaali- ja terveysministeriöön. Näin ollen tarkastusvirasto edellyttää ministeriöiden yhteistyön lisäämistä hoitoalan ammattikorkeakoulutuksen suunnittelussa yhdessä ammattikorkeakoulujen kanssa. Tarkastusviraston mielestä sosiaali- ja terveysministeriön asemaa hoitotyön ylimpänä hallintoviranomaisena tulisi korostaa ammattikorkeakoulutuksen suunnittelussa. (s. 49.) 25

5.4 Korvausten määrä Projektissa tehtiin loppusyksystä 2009 pienimuotoinen sähköpostikysely, jossa selvitettiin työssäoppimisen ja ohjatun harjoittelun aiheuttamia kustannuksia sosiaali- ja terveysalan koulutuksessa. Kysely lähetettiin toisen asteen oppilaitosjohdon verkostolle sekä Ammattikoreakoulujen rehtorineuvosto Arenen terveysalan verkostolle. Kyselyssä koulutusorganisaatioiden edustajilta tiedusteltiin seuraavia asioita: Kuinka paljon organisaationne maksaa vuosittain koulutuskorvauksia sosiaali- ja terveysalan opiskelijoista? (kokonaissumma, euroa) Mille tahoille organisaationne maksaa koulutuskorvauksia eniten ja kuinka paljon se on prosentuaalisesti koko summasta? (esim. terveyskeskus, sairaanhoitopiiri jne.) Paljonko sote-alan koulutuskorvausten määrä on organisaationne sote-alan budjetista prosentuaalisesti? Mikä on perittävien korvausten hintojen vaihteluväli alueellanne? (XX euroa, päivä-/ viikkohinta, sisältyykö ateria- ja suojavaatemaksu hintaan) Kuinka paljon prosentuaalisesti kaikista työssäoppimis-/harjoittelusopimuksistanne on maksuttomia? Toisen asteen koulutusta antavilta kysyttiin myös: Peritäänkö näytöistä maksua ja kuinka paljon? (aikuiset/nuoret) Kyselyllä haluttiin saada yleisarvio koulutusorganisaatioiden maksamien korvausten määristä. Kyselyn luotettavuutta on syytä suhtautua kriittisesti, ja se toimii ainoastaan suuntaa-antavana osoittimena. Esimerkiksi prosentuaalisten osuuksien vertailu ei ole luotettavaa erilaisten laskentatapojen vuoksi. Kyselyyn vastasi seitsemän (7) toisen asteen sosiaali- ja terveysalan koulutusta tarjoavaa ammatti-/aikuisopiston edustajaa ja kolmetoista (13) ammattikorkeakoulun terveysalan edustajaa. Kahdella toisen asteen ammatillista koulutusta järjestävällä koulutusorganisaatiolla on selvästi muita alhaisemmat korvauskustannukset. Toinen on Kainuun ammattiopisto-liikelaitos ja toinen Koulutuskeskus Sedu. Kainuun uudessa maakuntahallintomallissa sosiaali- ja terveydenhuolto ja toisen asteen ammatillinen koulutus ovat samaa organisaatiota, ja koulutuskorvausten maksamisesta on luovuttu. Näin ollen Kainuussa peräti 84 % hyvinvointialan koulutuksen työssäoppimissopimuksista on maksuttomia. Koulutuskeskus Sedussa on puolestaan tehty pitkäjänteistä alueellista yhteistyötä alueen yritysten ja kunnallisten organisaatioiden kanssa. Työssäoppimissopimukset on yleensä neuvoteltu korvauksettomiksi Etelä-Pohjanmaan alueella. 26

Ammattiopistojen osalta korvausten vaihteluväli on 0 55,50e/viikko/opiskelija. Ns. nollasopimukset ovat poikkeus, korvausta maksetaan yleisesti. Yksi vastaaja kuvaa maksuttomien sopimusten tilannetta seuraavasti: Suurin osa maksuttomista on pieniä yksityisiä paikkoja, jotka ottavat kerrallaan yhden opiskelijan silloin tällöin. Vain erittäin pieni osa meidän opiskelijoista pääsee maksuttomiin paikkoihin. Ammattiopistot kertovat yleensä maksavansa koulutuskorvauksen lisäksi suojavaatteista ja ruokailusta. Suojavaatemaksun vaihteluväli on 3 5e/viikko/opiskelija. Yksi ammattiopisto ilmoittaa maksavansa lisäksi atk-tunnuksista 3 5 e/opiskelija. Samoin ammattikorkeakoulujen vastauksissa suojavaatekorvaukset ilmoitetaan maksettavaksi yleensä koulutuskorvauksen lisäksi. Yksi ammattikorkeakoulu maksaa myös vuokraa opiskelijoiden käyttämistä pukukopeista. Ammattikorkeakoulujen maksamien korvausten vaihteluväli on 0-75 e/vko, joskin 75 euroa oli mainittu vain yhdessä vastauksessa. Muilla maksimisumma oli 55,50 e. Käytännössä ns. nollasopimuksia ei ole. Sosiaalialalla on jonkin verran maksuttomia harjoittelupaikkoja, terveysalalla se on harvinaista. Joissakin ammattikorkeakouluissa opiskelijat voivat suorittaa harjoittelujaksoja ainakin osittain palkallisessa työsuhteessa, jolloin myöskään ei makseta korvauksia. Tilanne kääntyy itse asiassa päinvastaiseksi työnantaja maksaa opiskelijalle palkkaa. Kyselyn mukaan ammattikorkeakoulujen kalleimpia harjoittelupaikkamaksuja maksetaan ensihoidon koulutusohjelman opiskelijoista ambulanssissa tapahtuvasta ohjatusta harjoittelusta. Kaiken kaikkiaan koulutuskorvauksia maksetaan eniten kuntasektorin organisaatioille: sairaanhoitopiireille, terveyskeskuksille sekä muille kuntien ja kaupunkien sosiaali- ja terveydenhuollon organisaatioille. 5.5 Muutoksia toimintaympäristöissä vaikutus koulutuskorvauksiin? Erään pilottihankkeen toimijan mukaan Maailma muuttuu, mutta koulutuskorvaukset ovat ja pysyvät. Se viittaa tilanteeseen, jossa työelämän ja koulutusorganisaatioiden toimintaympäristö, ylläpito- ja rahoitusjärjestelmät sekä muut toiminnalliset ja rakenteelliset tekijät ovat muuttuneet, mutta monilta osin epätyydyttävänä pidettyä korvausjärjestelmää ei ole saatu muutetuksi. Koulutuskorvausjärjestelmä on paljastunut muiden koulutusalojen edustajille pitkälti koulutussektorin organisaatiouudistusten yhteydessä. Sosiaali- ja terveysalan koulutusta annettiin ennen ammattikorkeakouluja ja monialaisia toisen asteen ammatillisia oppilaitoksia erillisissä sosiaali- ja terveysalan oppilaitoksissa, joissa ei yleensä ollut muiden koulutusalojen koulutusta. Korvausjärjestelmä pysyi näin ollen suljettuna, yhden alan sisäisenä asiana. 27

Sosiaali- ja terveysalalla on kautta aikojen ollut enemmän työelämässä tapahtuvaa oppimista ja harjoittelua kuin muilla aloilla. Toisen asteen koulutuksessa siihen tuli muutos 1990-luvun lopulla, kun kaikilla koulutusaloilla vakiinnutettiin työssäoppiminen vähintään 20 opintoviikkoon. Se avasi keskustelun koulutuskorvauksista myös muilla koulutusaloilla. Sosiaali- ja terveysalalla on silti edelleen enemmän työssäoppimista kuin muilla aloilla, vähintään 29 opintoviikkoa. Muutoksiakin tapahtuu. Kuntien yhdistyessä koulutusorganisaatio käy uudet sopimusneuvottelut uuden kuntaorganisaation kanssa. Uutta on ollut se, että neuvoteltavaksi on tuotu esityksiä myös muiden koulutusalojen opiskelijoista maksettavasta korvauksesta. Esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon organisaatioissa työssäoppimisjaksoa suorittavista cateringalan tai kaupan- ja hallinnonalan opiskelijoista on joissain kunnissa/kuntayhtymissä haluttu periä koulutuskorvauksia. Toisaalta, kuten edellä kuvattu Kainuun -malli osoittaa, organisaatiomuutoksella voi olla myös päinvastaisia seurauksia, eli korvauksista luovutaan. Koulutusorganisaatioiden näkökulmasta korvausten periminen muiden koulutusalojen opiskelijoista on huolestuttavaa, ja sillä on merkittävä vaikutus työssäoppimisen kokonaiskustannuksiin. Se on johtanut jopa siihen, että koulutusorganisaatiot pyrkivät sijoittamaan opiskelijat sellaisiin työssäoppimispaikkoihin, joissa ei peritä korvausta. Tällaisen kehityssuunnan mahdolliset epäsuotuisat vaikutukset on syytä huomioida mm. rekrytoinnin kannalta. Koulutuksen rahoitusjärjestelmiä on muutettu moneen kertaan viimeisten vuosikymmenten aikana. Opiskelijakohtaisessa yksikköhinnassa ei ole korvamerkittyä siivua sosiaali- ja terveysalan opiskelijoiden työssäoppimisen ja harjoittelun maksamiselle. On kuitenkin huomioitava, että yksikköhinnat määritellään toteutuneiden kustannusten mukaisesti, ja että työssäoppimisesta ja harjoitteluista maksetut korvaukset ovat kustannuspohjiin luettavia menoja (Oppilaitosmuotoisen ammatillisen peruskoulutuksen kustannukset vuonna 2008; Ammattikorkeakoulun koulutusaloittaiset kustannukset vuonna 2008). Yksikköhinnat määräytyvät toteutuneiden kustannusten mukaisesti. Koulutuskorvausten maksamisesta luopuminen voisi alentaa yksikköhintaa. Merkittävä toimintaympäristön muutos on koulutusorganisaatioiden sekä sosiaali- ja terveydenhuollon organisaatioiden osakeyhtiöittäminen ja liikelaitostaminen. Nämä muutokset voivat vaikuttaa koulutuskorvauskäytäntöjen kehityssuuntiin. 28

6 Sosiaali- ja terveysalan koulutuskorvauskäytännöt -projekti 6.1 Projektin taustat Projekti sai alkunsa koulutuskentän yhteydenotosta. Sosiaali- ja terveysalan toisen asteen ammatillista koulutusta antavien yksiköiden johtajat esittivät Kuntaliitolle ja Kunnalliselle työmarkkinalaitokselle vuonna 2006 huolensa jatkuvasti nousevista työssäoppimisen maksuista. Kuntaliitossa järjestettiin pian sen jälkeen keskustelutilaisuus, johon kutsuttiin osallistujia sosiaali- ja terveysalan oppilaitoksista sekä muita asiantuntijoita. Myös Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry:n terveysalan verkosto on ollut huolissaan kirjavista korvauskäytännöistä ja tehnyt ehdotuksen korvausmaksujen yhtenäistämisestä valtakunnallisesti. Päätettiin yhdessä selvittää vallitsevalle maksujärjestelmälle vaihtoehtoisia toimintatapoja. Yksi keskeisiä kysymyksiä oli kuntasektorin sisäinen maksujärjestelmä, jossa hallinnonala maksaa toiselle, ja josta koituu huomattavia vuotuisia hallinnollisia kustannuksia. Vaihtoehtoisten toimintamallien selvittäminen aloitettiin pilottikokeiluilla. Kuntaliitto, Kunnallinen työmarkkinalaitos ja Koulutuksen järjestäjien yhdistys KJY ry aloittivat vuonna 2006 hankkeen Sosiaali- ja terveysalan koulutuskorvaukset Vaihtoehtoiset toimintamallit. Siihen valittiin neljä valtakunnallista pilottia mallintamaan uudenlaisia koulutuskorvauskäytäntöjä. Piloteiksi valittiin Keski-Suomi, Kymenlaakso, Oulun Eteläinen alue sekä ruotsinkielinen ammattikorkeakoulu Arcada. Pilottihankkeen tulokset on raportoitu projektin väliraportissa Sosiaali- ja terveysalan koulutuskorvauskäytännöt Kokemuksia ja tuloksia neljästä pilottihankkeesta. Pilottien jo käynnistyttyä Kuntaliitto haki opetusministeriöltä rahoitusta vuonna 2007 yhdessä Koulutuksen järjestäjien yhdistys KJY ry:n kanssa kaksiosaiselle Työssäoppimisen kehittämishankkeelle. Sen ensimmäistä osaa, Sosiaali- ja terveysalan koulutuskorvauskäytännöt, toteutti ja hallinnoi Kuntaliitto. Hankkeen toisen osan, Työssäoppiminen ja sen ohjauksen kehittäminen, hallinnointi ja toteuttamisvastuu ovat kuuluneet Koulutuksen järjestäjien yhdistys KJY ry:lle. Sosiaali- ja terveysalan koulutuskorvauskäytännöt -projekti on ollut suoraa jatkoa Sosiaali- ja terveysalan koulutuskorvauskäytännöt Vaihtoehtoiset toimintamallit -hankkeelle. Vaihtoehtoiset toimintamallit -hankkeella oli ohjausryhmä, johon kuului edustajia kaikista piloteista, kustakin sekä koulutuksen että työelämän edustaja. Lisäksi ohjausryhmässä oli 29