Oona Tikkaoja MUODONMUUTTAJAT Tulevaisuudenkuvia kauniin ihmisruumiin ja teknologian välisestä liitosta. Pro gradu-tutkielma Mediatiede Syksy 2002

Oona Tikkaoja MUODONMUUTTAJAT Tulevaisuudenkuvia kauniin ihmisruumiin ja teknologian välisestä liitosta Pro gradu-tutkielma Mediatiede Syksy 2002

MUODONMUUTTAJAT Tulevaisuudenkuvia kauniin ihmisruumiin ja teknologian välisestä liitosta Lapin yliopisto Taiteiden tiedekunta Mediatiede Media- ja suunnitteluteknologian maisteriohjema Syksy 2002 Oona Tikkaoja

Sisällys 0. JOHDANTO...1 0.1. TUTKIMUKSEN LÄHTÖKOHDAT...1 0.2. KESKEISIÄ KÄSITTEITÄ...9 OSA 1: JUMALAN KUVASTA OMIEN KÄSIEN TUOTTEEKSI...14 1. LÄHTÖKOHTANA (POST)MODERNI IHMISRUUMIS...14 1.1. KÄSITYKSIÄ IHMISRUUMIIN OLEMUKSESTA...15 1.1.1. Luonnollisuuden ongelma...15 1.1.2. Postmoderni identiteetti...19 1.1.3. Kaksi ruumista...23 1.1.4. Kuuliaiset kehot...24 1.1.5. Keho subjektina ja objektina...26 1.2. RUUMIILLINEN KAUNEUS...27 1.2.1. Esteettinen elämys...28 1.2.2. Kauneuskin on konstruoitua...29 1.2.3. Nyky-yhteiskunnan kauneusihanteista...30 2. KEHON JA KONEEN YHTEINEN MATKA...34 2.1. ULKONÄKÖTEKNOLOGIOIDEN HIERARKIA...36 2.1.1. Porvarilliset teknologiat...38 2.1.2. Kapinalliset teknologiat...41 2.2. KOHTAAMISIA RAJAOLENNON KANSSA (1600-1950-L)...42 2.2.1. Kello...44 2.2.2. Moottori...46 2.2.3. Tietokone...48 2.3. KUKA ON KYBORGI? (1950-2000-L)...50 2.3.1. Kuoleman voittaja...50 2.3.2. Arkipäivän asukas...51 2.3.3. Toiseuden metafora...52 2.3.4. Voimistuva ruumis...53 2.3.5. Katoava ruumis...54 OSA 2: KEHO, KONE JA KAUNEUS -MAHDOLLISIA KEHITYSSUUNTIA...57 3. TUTKIMUKSEN TOTEUTUS...57 3.1. TULEVAISUUDENTUTKIMUKSEN LUONTEESTA...57 3.2. MENETELMÄT...59 3.2.1. Delfoi - tekniikka...59 3.2.2. Skenaariomenetelmä...62 3.3. DELFOI-KYSELY...65 3.3.1. Asiantuntijoiden valinta...65 3.3.2. Kyselykaavake...68 4. TUTKIMUKSEN TULOKSET...69 4.1. KERÄTTY AINEISTO...69 4.1.1. Strukturoidut kysymykset...70 4.1.2. Avokysymykset...76 4.2. SKENAARIOSARJAN YHTEISET MUUTTUJAT...76 4.2.1. Arvoasetelma...77 4.2.2. Näyttämö...78 4.2.3. Toimijat ja toiminta...82 4.2.4. Synopsikset...84 4.3. SKENAARIOT...87 4.3.1. Epätäydellinen moniarvoisuus...87 4.3.2. Kauneuden välinearvon maksimointi...92 4.3.3. Muodonmuuttajat...96 5. LOPUKSI... 100 VIITTEET... 104 LÄHTEET... 108 LIITTEET... 118

The body is no longer "given" (meaning, traditionally, a gift of God); it is plastic, to be moulded and selected at need or whim. [ ] The body is not only plastic, it is also bionic, with cardiac pacemakers, valves, titanium hips, polymer blood vessels, electronic eye end ear implants, collagen fibre and silicon rubber skins, and even polyurethane hearts. [ ] Finally the humans / machines may be "unplugged" or "switched off ". The line between human and machine is blurred, so is the fine line between life and death. The brain-dead can be kept "alive". (Synnott 1993, 34)

1 0. JOHDANTO 0.1. TUTKIMUKSEN LÄHTÖKOHDAT Olen kiinnostunut siitä, miten teknologian punoutuminen yhä olennaisemmaksi osaksi jokapäiväistä elämäämme on muuttanut ja muuttaa suhdettamme omaan ruumiillisuuteemme. Länsimaisen ympäristön koneellistumisen vaikutukset ovat moninaisia ja osittain ristiriitaisiakin. Ihmisruumis on joutunut (tieto) konekulttuurin aikana todistelemaan tarpeellisuuttaan ja alistumaan uudenlaisten ihanteiden vaatimuksiin. Toisaalta fyysisyyden ihailu on nykyaikana erittäin voimakasta - ja monesti juuri koneiden välittämän jatkuvan kuvatulvan mahdollistamaa. Olemme yhä suuremmissa määrin sidoksissa koneisiin, eikä tämä sidos voi olla vaikuttamatta toiminnallisten ihanteiden lisäksi myös kauneusihanteisiin. Ihmiset ovat kautta historian halunneet muokata ruumistaan kulloinkin käsillä olevan tiedon, taidon ja välineistön avulla. Teknisen tietämyksen kehittyessä markkinoille on tullut useita ulkonäön muokkauksen entistä perusteellisemmin mahdollistavia teknologioita. Nämä teknologiat sekä konkreettisesti muokkaavat vartaloita että luovat ja vahvistavat mielikuvia ihannevartaloista. Tällä hetkellä esimerkiksi plastiikkakirurgia vaikuttaa suurimpaan osaan ihmisistä mielikuvamaailman ja ihanteiden muokkauksen tasolla, vaikka tähtääkin konkreettiseen kirurgiseen toimenpiteeseen. Tutkielmani käsittelee teknologiaa ihmisruumiin kauneusihanteiden muokkaajana ja mahdollistajana. Tutkielman nimi, Muodonmuuttajat, viittaa muutoksen kaksisuuntaisuuteen: teknologia muuttaa käsityksiämme ihmisestä (mm. kauneusihanteet) ja meidän muuttuneet käsityksemme vaikuttavat uudenlaisten teknologioiden syntyyn (esim. Seppälä 1992, 19 / Niiniluoto 2000, 128 / Siivonen 1996, 168). Olen valinnut tarkastelutavakseni tulevaisuudentutkimuksen ja menetelmikseni delfoi-kyselyn ja skenaariotekniikan. Tulevaisuudentutkimuksellisen otteen avulla haluan korostaa, että meillä on mahdollisuus vaikuttaa siihen, millaisessa maailmassa huomenna elämme ja miten haluamme kehittämäämme teknologiaa käyttää: eri- vai tasa- arvoisuutta, valinnanvapautta vai

suvaitsemattomuutta, oman kehon tuntemusta vai siitä vieraantumista lisäävästi. 2 Modernin ajan myötä yksilön valinnanvapaus on lisääntynyt (ks. kpl 1). Tästä seuraavat identiteettikysymykset ja toisaalta ruumiinmuokkausteknologioiden usein vanhoja malleja (sukupuoli, rotu, luokka) uusintava luonne aiheuttavat hämmennystä ruumiin paikasta erilaisissa sitä ympäröivissä järjestelmissä. Jo ruumiin määritteleminen on vaikeaa: ulottuuko verkottuneen nyky-yhteiskunnan kansalaisen ruumis tietoverkon lonkeroina halki maailman (ks. Krohn 1997, 292), vai missä pisteessä yksilö loppuu ja yhteisö alkaa ja toisaalta ihminen loppuu ja kone alkaa? Ihmisruumiin luonnollisuuden ongelma on ollut olemassa kulttuurien alusta saakka, mutta ruumiiseen tunkeutuvan teknologian lisääntymisen myötä siihen liittyvät kysymykset ovat muuttuneet yhä keskeisemmiksi ja monimutkaisemmiksi. "Luonnollisen" ihmisruumiin määritteleminen on nykypäivänä vaikeaa (käsite on jopa niin epäselvä, ettei "luonnollisesta" voi puhua ilman lainausmerkkejä), sillä "luonnollisen" ja keinotekoisen välinen raja siirtyy ajattelussamme koko ajan edemmäksi. Se, ettei luonnollisuudesta olla yksimielisiä, ei kuitenkaan tarkoita, etteikö sen pohtiminen olisi tarpeellista. Joudummehan me rakentelemaan henkilökohtaisia identiteettejämme koneensirpaleiden, silmissä vilahtelevien mediakuvien ja kyborgien vaikutuspiirissä. Valitsin aiheeni suurelta osin siksi, että olen itse ollut noin kymmenen vuoden ajan epäsovinnaisen kauneusihanteen kannattaja ja edustaja. Vuosien mittaan eriasteisesti valtavirrasta poikkeava ulkonäköni on herättänyt kiihkeitä reaktioita joissakin tapaamissani ihmisissä. Olen huomannut, että tietynlainen ruumiinmuokkaus hyväksytään, kun taas toisenlaista ei 1. Aiheenvalintani taustalla ovat myös omat haaveeni ja pelkoni 2. Kuitenkaan en tarkkaan tiedä, millainen kehollisuuden tai teknologian tulevaisuus olisi pelkojeni tai unelmieni kohde. Uudet teknologiat ja ruumiinmuokkausmahdollisuudet kietoutuvat mielessäni erottamattomina hyvän ja pahan, toivottavan ja torjuttavan kurimukseen. Ainoa asia, josta olen varma, on tasa-arvo- ja suvaitsevaisuuspyrkimysten tärkeys.

3 Sovinnainen ruumiin kauneus muuttuu koko ajan merkittävämmäksi sosiaalisen pääoman muodoksi, ja tämä muutos vaikuttaa voimakkaasti suuren ihmisjoukon käsityksiin itsestään ja todellisuudesta. Synnott viittaa tutkimukseen, jonka puitteissa ihmisiltä kysyttiin heidän kehosuhteestaan vuosina 1972 ja 1987. Tutkimuksen mukaan ihmisten huoli ulkonäöstään on kasvanut ajan myötä: esimerkiksi painoonsa oli tyytymättömiä 35 prosenttia miehistä ja 48 prosenttia naisista vuonna 1972, kun taas 15 vuotta myöhemmin luvut olivat 41 ja 55 prosenttia. Muillakin ulkonäön osa-alueilla oli havaittavissa samansuuntaisia tuloksia - esimerkiksi tyytymättömyys omiin kasvoihin kaksinkertaistui ajanjakson kuluessa (10 % 20 %). (Synnott 1993, 76.) Ulkonäön merkityksen lisääntymisen trendi näyttää voimistuvan. Sen vuoksi näen kauneusihanteiden tulevaisuuden pohtimisen tärkeänä. Vaikka nähtävissä on suuntaus yhä kapeampaa ihmiskuvaa ja -ihannetta kohti (esim. edustavat työntekijät yritysten käyntikortteina), toisaalta erilaisten ulkonäkökulttuurien hyväksyntä on esimerkiksi Suomessa lisääntynyt lähivuosina hyvin nopeasti. Tulevaisuudentutkimus on ala, jossa tutkijat toimivat vaikuttajina ja päätöksenteon apulaisina. Haluankin olla tällä puheenvuorollani mukana vaikuttamassa moniarvoisen kehityksen voimistumiseen. Tarkoitukseni on kiinnittää lukijoiden huomio muun muassa siihen, että ulkonäköihanteet ovat vallankäytön välineitä. Ruumiinmuokkaustapojen ja ihanteiden moninaisuus ja tasaarvoisuus voi vapauttaa meidät yksilöinä alistavasta kehodiktatuurista, yhden hyväksytyn ulkonäön säännöstä. Valitsin lähestymistavakseni tulevaisuudentutkimuksen myös siksi, että haluan herättää ajatuksia hieman kärjistävällä kirjoittamisella, johon skenaariotekniikka antaa mahdollisuuden. Tekemällä erilaisia skenaarioita pystyn ehkä kiinnittämään lukijoiden huomion tähän päivään jopa paremmin kuin kuvaamalla tätä päivää (vrt. Rubin 2002, web: "[t]ulevaisuudentutkimus on nykyisyyden kartoittamista tulevaisuuden näkökulmasta"). Pyrkimyksenäni onkin kiinnittää huomiota kompleksiseen ruumissuhteeseemme ja herättää kysymyksiä siitä, millaisen tulevaisuuden haluamme. Pohdin tutkielmassani ihmisruumiin ja teknologian välistä kanssakäymistä, ja konkreettisemmin muotoiltuna tutkimusongelmani kuuluu: Millaista kauneustek-

4 nologioiden käyttö voisi olla 2030-luvulla? En yritä ennakoida sitä, millaisia ruumiinmuokkausteknologioita kolmenkymmenen vuoden kuluttua käytetään enkä myöskään sitä, millaiset kauneusihanteet vallitsevat. Olen sen sijaan kiinnostunut siitä, miten teknologiaa käytetään. Pohdin siis niitä suhteita, joita erilaisilla ihmisryhmillä saattaisi kauneusteknologioihin olla. Tarkoitukseni on luoda mielikuvia erilaisista tulevaisuuksista, ei kartoittaa kaikkia vaihtoehtoja, mikä olisikin mahdotonta. Valitsin 2030-luvun skenaarioiden tapahtuma-ajaksi siksi, että se on tarpeeksi, mutta ei liian kaukainen ajankohta mielikuvituksen herättämiseksi (ks. lisää kpl 4.2.2). Näkemykseni tulevaisuuden kehitysmahdollisuuksista perustuvat seuraaviin oletuksiin, joille esitän perusteluja tutkielman ensimmäisessä osassa: 1) Ihmisen ruumis on jo nyt vahvasti sidottu teknologiaan (ks. kappaleet 2.2 ja 2.3). 2) Ihminen kehittelee koko ajan keinoja heikon ruumiinsa parantelemiseksi. Kuten esimerkiksi historiallisesta katsauksesta (kpl 2.2) voi nähdä, ihmisen ainainen haave on ollut kuoleman voittaminen (ks. kpl 2.3.1). Ihmisen luonteen vuoksi on epäloogista ajatella, että teknologian kehittäminen tähän tarkoitukseen loppuisi tulevaisuudessa. 3) Uudet teknologiat normalisoituvat ajan myötä. Normalisoitumisella tarkoitan prosessia, jossa jokin teknologinen innovaatio punoutuu ajan myötä niin tiiviisti ihmisten elämään, ettei sitä enää koeta keinotekoisena, vaan luonnollisena arjen osana (vrt. kännykät nyt tai 80-luvulla, ks. myös Morgan kappaleessa 2.1.1). Tämä mahdollistaa sen, että ruumiimme saattavat olla tulevaisuudessa hyvinkin täynnä teknologiaa, mutta ymmärrämme ne silti "luonnollisina". 4) Ihmisyksilöllä on halu olla hyväksytty ja arvostettu jäsen yhteisössään, mutta tämä yhteisö ei tulevaisuudessa välttämättä tarkoita kansallisvaltiota kuten maatalous- ja teollisuusyhteiskunnissa. Postmodernin myötä erilaisten yhteisöjen määrä on lisääntynyt (Maffesoli 1995, 158), ja yhä useampi yksilö saattaakin haluta arvostusta vain tietyssä alakulttuurissa hyläten valtakulttuurin arvojärjes-

5 telmän. Mannermaan mukaan tulevaisuuden yhteiskunta koostuu erilaisista vähemmistöistä, eikä yhtenäistä valtakulttuuria kollektiivisen tajunnan rapauduttua ehkä ole enää olemassakaan (Mannermaa 1998, 161). Yhteisellä estetiikalla on tärkeä asema ryhmien muodostumisessa ja koossapysymisessä (Maffesoli 1996, 76-77). Edellisten väitteiden perusteella lähtökohtani on, että ruumiimme muuttuvat tulevaisuudessa yhä enemmän muokattaviksi ja koemme yhä keinotekoisemmat ruumisrakennelmat luonnollisina. Ihmisen ja koneen välinen suhde on ollut lähivuosina suosittu aihe sekä populaarikulttuurin että tieteen piireissä. Kauneuskysymyksen liittäminen aiheeseen mahdollistaa kuitenkin sen tarkastelemisen hieman aiemmista poikkeavasta näkökulmasta. Oma tutkimukseni käsittää Internet-kyselynä hankkimani aineiston, jossa ruumiillisuuden ja teknologian asiantuntijat arvioivat erilaisten tulevaisuuden mahdollisuuksien toteutumisen todennäköisyyttä ja toivottavuutta (delfoi-tekniikka). Kysely jakaantui strukturoituihin ja avokysymyksiin. Strukturoidun osan vastauksia käytän skenaarioideni pohjana, kun taas avokysymykset koskevat lähinnä käsityksiä yleisistä kauneuteen ja teknologiaan liittyvistä ilmiöistä (ks. tarkemmin kpl 4.1). Käytän avokysymysaineistoa lähteenä pääasiassa tutkielman ensimmäisessä osassa. Lisäksi olen tehnyt marraskuussa 2001 sähköpostikyselyn aiheesta "mikä on kyborgi?". Näiden itse keräämieni aineistojen lisäksi varsinkin raportin ensimmäinen osa perustuu kirjallisuuteen sekä Internet 3 - ja lehtiartikkeleihin. En ole tutkimuskirjallisuutta lukiessani löytänyt kovinkaan monta teosta, joka tarkastelisi kyborgisoitumista kauneuden näkökulmasta (kuitenkin esim. Balsamo 1999). Tutkimukset eivät myöskään yhdistä ihmisen matalaan teknologiaan perustuvaa ruumiinmuokkausta kyborgisoitumiseen. Jälkimmäinen on varmasti seurausta edellisestä, sillä mielestäni kauneusihanteiden näkökulmasta katsottaessa tulee ilmi ihmisen teknologiasta riippumaton halu kehon muokkaamiseen, jonka moderni vaihe kyborgisoituminen on. Koska monitieteisyys on tulevaisuudentutkimuksen tärkeitä periaatteita ja keho liittyy kaikkiin ihmisen elämänaloihin, olen käyttänyt materiaalia melko laaja-

6 alaisesti - kirjallisuus- ja mediatutkimuksista antropologiaan, sosiologiaan ja filosofiaan. Nykyaikaisesta kyborgi-ilmiöstä ovat kirjoittaneet mm. Donna Haraway, em. Anne Balsamo, Timo Siivonen ja Jukka Sihvonen. Vuokko Jarva on pohtinut kauneutta ja terveyttä tulevaisuudentutkimuksen näkökulmasta. Olen käyttänyt apunani myös mm. teknologian kehitystä, ihmisruumista, estetiikkaa, plastiikkakirurgiaa ja tulevaisuudentutkimusta käsittelevää kirjallisuutta. Keskityn tutkielmassani teollistuneisiin länsimaihin, joissa kehittyneitä ruumiinmuokkausteknologioita käytetään laajasti. En valinnut tätä rajausta siksi, etteikö muualla maailmassa mielestäni tehtäisi kiinnostavia kyborgisovelluksia, sillä esim. Kiinassa ja Japanissa on todella vanha automaattien ja ihmiskonesovellusten rakentamisen perinne (Gray, Mentor & Figueroa-Sarriera 1995, 11 / ks. myös Mikkonen, Mäyrä & Siivonen 1997, 10). Aihe on kuitenkin hyvin laaja länsimaisittainkin rajattuna. Perehdyn tutkielman ensimmäisessä osassa nykypäivän (käsityksiä ihmisruumiista, kyborgiteknologioista ja kauneudesta 1900-2000-luvuilla) ja suppeasti myös menneisyyden (katsaus koneihmisen historiaan) ilmiöihin, jotta kykenen muodostamaan tulevaisuuden hahmottamiseen tarvittavan yleiskuvan. Ulkonäköön liittyvät odotukset ja ihanteet ovat aina olleet eri vahvuiset eri sukupuolille. Claudia Springerin mukaan teknologioita sinänsä on aina erotisoitu (ks. myös Sihvonen 2001, 178-181). Teollisen ajan alussa autolla oli tärkeä eroottisen teknologian rooli, jonka nyt on korvannut tietokone. (Springer 1996, 4.) Teknologia on sukupuolittunutta myös oletetun käyttäjänsä mukaan: naisille jää usein mediassa ja mainoksissa koneen vierellä hymyilevän objektin osa. Pohdin paljon sukupuolirajauksen merkitystä, ja rajasinkin samaa aihetta käsitelleen laudatur-tutkielmani koskemaan vain naisen vartaloa. En katsonut kuitenkaan tarpeelliseksi rajata tätä tutkielmaa koskemaan vain toista sukupuolta mm. siksi, että delfoi-paneelin mielestä (9 / 9:stä vastauksesta) ulkonäköön liittyvät paineet kohdistuvat tulevaisuudessa entistä tasaisemmin molempiin sukupuoliin. Haluan tässä vaiheessa tarkastella teknologian ja ihmisruumiin lähentymistä yleisellä tasolla, meitä kaikkia koskettavana ilmiönä, pitäen silti mielessäni sukupuolten väliset erilaiset käytännöt. Plastiikkakirurgian valtakysymyksiä käsittelevä jakso (kappaleessa 2.1.1) perustuukin feministitutkijan ajatuksiin ja keskittyy

naisen ruumiiseen, sillä valta-asetelmia on havainnollisempaa pohtia sukupuolirajauksen kautta. 7 Minua kiinnostaa ihmisten mieliin piirtynyt normaalin ja groteskin välinen raja. Esimerkiksi esteettinen kirurgia koetaan kulttuurissamme suurilta osin hyväksyttynä, vaikka kritiikkiäkin tietenkin esitetään. Monia primitiivisistä kulttuureista peräisin olevia muokkaustapoja taas pidetään vastenmielisinä. Molemmissa muokkaustavoissa aiheutetaan yhtä lailla kipua ja haavoja vartaloon, ja siksi näiden tapojen välinen hierarkkinen ero onkin mielestäni erittäin kiinnostava. Uskon, että uusi, korkea teknologia ja tiede ovat ne avainsanat, jotka nostavat plastiikkakirurgian kulttuurisesti hyväksytyksi. Toimenpiteiden haluttavuus lisääntyy osittain myös siksi, että kaikilla ei ole niihin varaa 4. Plastiikkakirurgisen toimenpiteen voi siis nähdä myös statussymbolina. Käsittelen teoreettisessa osassa eri yhteiskuntaluokkien suhdetta erilaisiin ruumiinmuokkausteknologioihin epäsuorasti teknologiahierarkian kautta (ks. kpl 2.1). Tämä hierarkia muodostuu mm. sen perusteella, minkä yhteiskuntaluokan tai etnisen ryhmän piiristä teknologiat ovat lähtöisin ja kuka niitä käyttää. Skenaarioissani jatkan teknologiahierarkia-ajattelua toiveenani hierarkian purkautuminen, mikä vaatii ihmisten välisen epätasa-arvon vähenemistä. Olen piirtänyt tutkielman rakenteesta kaksi erilaista kaaviota. Ensimmäisen avulla perustelen tarkasteltavien aihepiirien valintaa ja toinen kuvaa valittujen aiheiden välisiä yhteyksiä. Ensimmäinen kaavioni perustuu Luostarisen ja Väliverrosen kirjassaan Tekstinsyöjät esittämään lainaukseen hyvän tutkimuksen ominaispiirteistä. He kysyivät eri alojen professoreilta, mitä nämä pitävät tärkeimpinä opinnäytteen ominaisuuksina, ja eräs tutkimuksen osallistuja oli vastannut: "Kasa kiviä ei oli se kuinka kaunis tahansa ole talo; kasa asioita olivat ne kuinka kiinnostavia tahansa ei ole tutkimus." (Luostarinen & Väliverronen 1991, 117.) Vertauksen innoittamana tein kaavion kysymyksistä, joihin minun pitäisi paneutua 5, jotta taloni rakentuisi tukevasti kannattelemaan katonharjaa, tulevaisuusskenaarioita. On tärkeää kuitenkin muistaa, että tämä kaavio esittelee kokemattoman rakentajan näkemyksen siitä, miten tukeva talo rakennetaan -voihan olla, että olen valinnut vääränlaiset seinätiilet kattoa tukemaan ja se romahtaakin jo ensim-

mäisen sateen sattuessa. Lukijan tehtäväksi jääkin päättää, olenko onnistunut pyrkimyksissäni vai en. 8 KUVIO 1: Tutkielman rakenne Millaista kauneusteknologioiden käyttö voisi olla tulevaisuudessa? OSA 2: tulevaisuus (oma tutkimus) Mitä on kauneus? Millaisia vapaus / valtakysymyksiä ruumiinmuokkaukseen liittyy? Millä tavoin ruumista muokataan? OSA 1: nykyhetki+menneisyys (kirjallisuuskatsaus) Millaiseksi ymmärrämme (post)modernin ihmisruumiin? Johdanto Johdanto-kappale on taloni perusta, sillä mm. siinä esitellyt käsitteet ovat tärkeitä seuraavien kerrosten ymmärtämisen kannalta. Erilaiset ihmisruumiin olemusta pohtivat käsitykset muodostavat ensimmäisen tason: onhan välttämätöntä tietää, mitä ihmisruumiista ajatellaan ennen kuin voidaan miettiä sen kauneuteen tai muokkaamiseen liittyviä kysymyksiä. Seuraavaksi minun on perehdyttävä jonkin verran siihen, mitä ovat kauneusihanteet ja millainen historia ruumiinmuokkausteknologioilla on, sillä eihän tulevaisuutta voi perustellusti ajatella, jos ei tunne menneisyyden kehityskulkujen pääpiirteitä. Vallan ja vapauden pohtiminen on erittäin tärkeää, sillä rakennanhan skenaarioni niissä vallitsevan tasa-arvo- ja suvaitsevaisuustilanteen perusteella. Näiden rakenteiden varassa lepää katto, oma tutkimukseni. Se ei ole rakennelman huipulla todellakaan siksi, että olisi kaikkein tärkeintä tai ansiokkainta tutkielmassa esitetystä tiedosta, vaan siksi, että sitä ei voisi olla olemassa ilman sitä kannattelevia alempia kerroksia.

KUVIO 2: Aihepiirien väliset suhteet 9 IHMINEN - KEHO Kpl 1.1 Vaikuttaa Edellytys Edellytys Vaikuttaa Edellytys Vaikuttaa KEHITTYVÄ TEKNOLOGIA -kivikirveestä tietokoneeseen Kpl 2.2 Kpl 2.3. Vaikuttaa MAAILMANKUVA (ennen, nyt, tulevaisuudessa) ARVOT kauneus Vaikuttaa Mahdollistaa Vaikuttaa Kpl 1.2 1.2. Kpl 2.1 Kpl 2.2 Kpl 2.3 RUUMIINMUOKKAUS (yleisesti) kyborgisoituminen (osa-alue ed.) KULTTUURI (uskomukset, tavat jne.) + LUONTO (biologia, fysiikan lait jne.) Toista kaaviota voi käyttää karttana tekstimaastossa edetessään. Esittelen siinä tutkielman ensimmäisen osan pääkappaleiden keskinäiset suhteet. Kaikki suhteet ovat kaksisuuntaisia: esimerkiksi ihmisen ja hänen ruumiinsa olemassaolo on edellytys sille, että maailmassa on olemassa sellaisia ilmiöitä kuin "arvot", "ruumiinmuokkaus" tai "teknologia". Nämä ilmiöt taas vaikuttavat paitsi toisiinsa, myös käsitykseemme ihmisruumiin olemuksesta. Kulttuurin ja luonnon ihmisten toiminnalle kunakin aikana muodostamat rajoitukset ja mahdollisuudet antavat perustan käsityksillemme ihmisestä, teknologiasta ja kauneudesta. Kaaviossa erillisinä esitetyt aihepiirit integroituvat yhdeksi kokonaisuudeksi skenaarioissa. 0.2. KESKEISIÄ KÄSITTEITÄ Käytän tässä tutkielmassa fyysisestä ihmisestä useimmiten sanaa ruumis, mutta välillä synonyymisesti myös sanoja vartalo tai keho (vrt. Kinnunen 2001, 269). Olen saanut jonkin verran kritiikkiä ruumis-sanan käytöstä, sillä osa ihmisistä mieltää sen kuolleeksi ruumiiksi. Sanasta on kuitenkin johdettu hyvin "eläväiset" termit ruumiillisuus, ruumiinvoimat jne. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen tutkija Taru Kolehmaisen mukaan ruumis onkin yläkäsite, joka tarkoittaa sekä elävää että kuollutta kehoa (ruumis-käsitteen käytöstä ja historiasta ks. Kolehmainen HS 3.7.2001). Ruumis-sanaa käytetään paljon suomalaisessa

10 tutkimustekstissä, ja itse pidän siitä siksi, että se esittää mielestäni ihmisvartalon "materiaalisempana" ja "orgaanisempana" kuin kliinisemmiksi kokemani termit vartalo ja keho. Sanalla teknologia on mielestäni kolme tasoa: laajimmin sen voidaan ymmärtää tarkoittavan koko ihmiskulttuuria, toisaalta kaikkia käyttämiämme apuvälineitä / metodeja ja kaikkein tiukimmin rajattuna nykyaikaista korkeaa teknologiaa. Teknologia-sanaa on mielekästä ajatella kulttuurin kaltaisena laajana terminä, kun tarkastellaan arvomaailmaa, joka on mahdollistanut konkreettisten kauneusteknologioiden synnyn. Timo Siivosen mukaan teknologia tarkoittaakin tietynlaista rationaalisuuden muotoa, joka vaikuttaa yhteiskunnan kaikilla osaalueilla. Se sisältää koneiden maailman, mutta ei rajoitu vain siihen. (Siivonen 1996, 23.) Samalla suunnalla on Jukka Sihvonen, joka kirjoittaa, että " Teknologialla puolestaan tarkoitan sitä kulttuurista, sosiaalista, ideologista ja symbolista ilmapiiriä, jossa mediaan liittyvät keksinnöt ovat syntyneet ja alkaneet kehittyä." (Sihvonen 2001, 28). Hän viittaa myös Don Ihdeen, joka määrittelee teknologian ennemminkin tavaksi nähdä kuin joukoksi teknisiä keksintöjä (Sihvonen 2001, 32, kursivointi O.T.). Myös kehotaiteilija Stelarc määrittelee teknologian "uusien välineiden avulla toteutettaviksi taidoiksi ja toimintastrategioiksi, uusiksi ajatuksiksi." (Salmi: Stelarcin haastattelu 1993, 64). Oman termin käyttöni taustalla on em. laaja-alainen teknologiakäsitys, mutta tarkoitan tässä tutkielmassa "teknologialla" konkreettisemmin tieteen kehityksen mahdollistamia toimintatapoja (esim. plastiikkakirurgia ja "tieteellinen" kehonrakennus) Kyborgi (lyhenne sanoista kyberneettinen organismi) tarkoittaa lyhyesti määriteltynä koneen ja ihmisruumiin yhteenliittymää. Se on mm. taiteen, populaarikulttuurin ja tieteen kentillä käytetty käsite, jota pitäisi oikeastaan moninaisuutensa vuoksi nimittää käsitekimpuksi. Termiä voidaan käyttää konkreettisista ihmis-kone -olioista (varsinkin scifissä, mutta huomaa myös sydämentahdistimet ym. arkipäivän kyborgiteknologiat) tai metaforana koneen ja ihmisen välillisestä symbioosista, esim. tietokoneen ääreen pysähtyneestä ihmiskehosta. Myös vartaloon kemiallisesti vaikuttavien aineiden yhteydessä puhutaan kyborgisoitumisesta.

11 "Kyberneettinen" viittaa matemaatikko Norbert Wienerin vuonna 1947 kehittämään informaatiotutkimuksen haaraan, kybernetiikkaan, joka käsitteli koneita ja ihmisiä samankaltaisina informaatiosta koostuvina ja sitä välittävinä yksikköinä (ks. lisää kpl 2.2.3). Termi kyborgi esiintyi tiettävästi ensimmäisen kerran vuonna 1960 Manfred E. Clynesin ja Nathan S. Klinen artikkelissa "Cyborgs and Space" (Siivonen 1996, 173). Kyborgi, johon artikkelissa viitataan, oli Yhdysvaltain avaruusohjelmaan kuuluva laboratoriorotta, jonka ruumiiseen lisättiin kemikaaleja häntään asennetun osmoosipumpun kautta. Tutkimuksen tarkoituksena oli kehittää ihmisruumista avaruustutkimukseen soveltuvaksi. Keinotekoisten osien haluttiin toimivan yhdessä ihmisen oman hermojärjestelmän kanssa niin, ettei hänen tarvitsisi tietoisesti huolehtia niiden toiminnasta 6. (Clynes & Kline 1995, 30-31.) Donna Haraway rajaa kyborgin erityisesti toisen maailmansodan jälkeiseksi olennoksi, jonka rakennusaineina toimivat 1900-luvun lopulle ominaiset ilmiöt, esim. ergonomisesti kontrolloitu työnteko (Haraway 1990, 1, ks. myös taylorismi kpl 2.2.2). Sanan "teknologia" eriasteinen määrittely määrää myös sanan "kyborgi" rajauksen. Nykyaikaisessa kulttuurintutkimuksessa kyborgi ymmärretään laajasti. Timo Siivosen mukaan: Kyborgissa perinteiset käsitykset ihmisen ja koneen rajoista lähtevät liikkeeseen ja asettuvat keskustelun alaisiksi. Tässä keskustelussa termi "kyborgi" käsitteellistyy metaforaksi, jolla ei ole valmista merkitystä. Pikemminkin kyborgi-metafora saa merkityksensä niistä erilaisista niveltymisistä, kytkennöistä, liitoksista ja pariutumisista, joissa käsitykset ruumiillisuudesta ja teknologiasta limittyvät toisiinsa. (Siivonen 1996, 15) Jukka Sihvonen käyttää termiä koneliha kyborgin arkipäiväisestä olomuodosta. Hänen mukaansa koneliha ei ole olento, vaikka sen voi sellaiseksikin ajatella, vaan toimintatapa tai halu, jonka tärkeimpänä pyrkimyksenä on kytkeä toisiinsa lihallinen / elävä ja koneellinen / keinotekoinen. (Sihvonen 2001, 13.) Vaikka kyborgia voidaankin käyttää hyvin laaja-alaisena metaforana koskien lähes kaikkea teknologian käyttöämme, rajaan tässä tutkielmassa kyborgikäsitteen tarkoittamaan ihmiskehoa, jonka synnynnäistä olemusta on muokattu teknologian avulla suhteellisen pysyvästi 7. Harawayn mukaisesti rajaan "kyborgiteknologioiksi" 1900-luvun kehonmuokkausvälineet. Kyborgi on autonominen (samassa enemmän tai vähemmän epävakaassa merkityksessä kuin ihmisyksilö sitä ympäröivän järjestelmän puitteissa ks. Siivonen 1996, 167) ja tiukasti

12 itseään kontrolloiva kokonaisuus (ks. kpl 1.1.4). Eliasin mukaan yksilöiden vahva itsekontrolli on pitkälle kehittyneiden yhteiskuntien ominaisuus (Elias 2000, 367-369). Kyborgi täytyy siis korkean itsekontrollin asteensakin vuoksi rajata kehittyneiden yhteiskuntien tuotteeksi. Käsitän kyborgin tärkeimmäksi ja oikeastaan ainoaksi unelmaksi halun ylittää "annetut" inhimilliset rajat, voittaa kuolema ulkoisen teknologian avulla. Tämä perimmäinen unelma näkyy välillisesti esim. näkökyvyn parantamisessa piilolinsseillä, nuoren ulkonäön ylläpitämisessä plastiikkakirurgian keinoin ja ruumiin muokkaamisessa punttisalin mekaanisten laitteiden avulla. Olen valinnut ristiriitaisesta palautteesta huolimatta termikseni juuri kyborgin lähinnä sen tietynasteisen kärjistävyyden vuoksi. Se on kulunut termi scifissä, mutta arjen olentona vieras. Olen sitä mieltä, ettemme useinkaan huomaa, kuinka syvällä teknologiassa elämme 8. Siivonen kirjoittaa, kuinka "ihmisen on nykyisin yhä vaikeampi, suorastaan mahdoton tiedostaa sitä kuinka hän päivittäisissä toimissaan muodostaa erilaisia järjestelmiä (sommitelmia) teknologian kanssa" (Siivonen 1996, 169). Puhumalla kyborgista, joka mielletään tieteiselokuvien tai tulevaisuuden hahmoksi (ks. kpl 2.3.2) haluan korostaa sitä, kuinka teknologiaan uppoutunut arkipäivämme jo nyt on. Kyborgiteknologiat määrittelen sellaisiksi ihmisen ruumiiseen tunkeutuviksi teknologioiksi, jotka kontrolloivat ja muokkaavat ruumista perimmäisenä tarkoituksenaan kuoleman poistaminen tai työntäminen kauemmaksi. Ne auttavat meitä säilyttämään vartalomme voimakkaina mahdollisimman pitkään ja lisäävät sen ylivoimaisuustekijöitä muiden yksilöiden suhteen. Kyborgiteknologioiden avulla tehdyt muutokset lomittuvat konkreettisesti ruumiin orgaanisuuden kanssa: lääke imeytyy elimistöön, keinonivelet kiinnitetään luuhun ja kuntosalilaitteilla muokataan lihaksen rakennetta. Rajaan kyborgiteknologiat Harawayn kyborgimääritelmän mukaisesti koskemaan uuden tieteen mahdollistamia ruumiinmuokkaustapoja 9, joille on yhteistä se, että niiden avulla harjoitetaan ruumiiden (itse)kontrollia. Nykyihmisen kyborgiruumis on Foucault'n kuuliainen keho 10 (ks. kpl 1.1.4.): yksilö kontrolloi kaikkea toimintaansa (esim. syömistä, liikkumista, hygieniaa) yhteiskunnan sille asettamien normien mukaisesti.

13 Kauneusihanne on tietyssä kulttuurissa tiettynä aikana ilmenevä kauneuden arvottamistapa. Yksilöillä voi periaatteessa olla omia henkilökohtaisia kauneusihanteitaan, mutta ne ovat yleensä vahvasti ympäristön kollektiivisten ihanteiden värittämiä 11. Varsinkin naisen ruumista on aikojen kuluessa muokattu mitä erilaisimmin tavoin, jotta se täyttäisi yhteisön usein liioitellutkin kauneusnormit. (ks. esim. Shilling 1997, 68.) Mielestäni länsimaissa vallitsee 1900-luvun loppupuolella ja 2000-luvun alussa kauneusihanne, jossa luonnolliseksi koetun ihmisruumiin rajat laajenevat jatkuvasti. Teknologialla on tässä prosessissa tärkeä, kaksivaiheinen rooli: se mahdollistaa sekä ihannekuvien tuottamisen (esim. media) että ihmisten pyrkimykset ihanteita kohti (esim. plastiikkakirurgia). Parkkisen mukaan nykyajan kauneusihanne tukeutuu kahdenlaiseen periaatteeseen: toisaalta harmonian ja sopusoinnun ihanteeseen, toisaalta riikinkukkoefektiin, jolloin tiettyjen ominaisuuksien korostumista ihaillaan (suuret rinnat, kapea vyötärö). Tärkeää on näiden ääripiirteiden oikeanlainen yhdistyminen. (Parkkinen 2001, 20.) Olen nimennyt vallitsevan ihanteen riikinkukkoestetiikaksi, sillä se juhlii liioiteltujen ruumiinosien harmonialla, jota on usein mahdotonta saavuttaa ilman teknologian apua (ks. lisää kpl 1.2.3). Orgaanisuutemme on rajoittajamme, sillä se antaa meille määrätyn elinajan ja hallitsee ruumiintoimintojamme. Haaveilemme (ja toteutammekin jo!) biologian rajojen ylittämisestä koneiden avulla (kyborgisoituminen). Riikinkukkoestetiikalla tarkoitan siis kyborgisoitumispyrkimysten heijastumia kauneusihanteissa. Tämä estetiikka ihailee "luonnollisen" (tarkoitan luonnollisella tässä sitä, että kehossa ei ole näkyviä teknologiaistutteita, ei paljon tatuointeja yms.) näköistä, mutta käytännössä usein niin liioiteltua vartaloa, että sen saavuttaminen on mahdollista ainoastaan ruumiin suunnitelmallisen työstämisen avulla. Toisaalta ruumis voidaan muokata primitiivisessä perinteessä myös näyttämään muokatulta - tällöin "luonnollisuuden" pyrkimystä ei ole (ks. kpl 2.1.2 / vrt. Parkkisen "anarkistinen kauneuskäsitys", 2001, 20). Tämä ihanne on estetiikaltaan täysin erilainen kuin riikinkukkoihanne, mutta molempia yhdistää identiteetin työstäminen ulkonäön muokkauksen keinoin. Tärkeintä on, kuten kyborgimääritelmässä kirjoitin, "annettujen" inhimillisten rajojen ylittäminen, vartalon rakentaminen yksilön omaksi kuvaksi.

OSA 1: JUMALAN KUVASTA OMIEN KÄSIEN TUOTTEEKSI 14 1. LÄHTÖKOHTANA (POST)MODERNI IHMISRUUMIS Mary Douglas, who pioneered the anthropology of body, suggested that there were two bodies. Nancy Scheper-Hughes and Margaret Lock counted three bodies. For Saint Paul, and Christians generally, there are also potentially three bodies, although two of these, the spiritual and the mystical bodies, are very different from the other three, and from Douglas' two. Bryan Turner and Arthur Frank seem to agree on four bodies, but not the same four. John O'Neill has reported on five bodies -but these include allegorical bodies. The ancient Greeks recognized the four bodies of humoural science, and the medievals, as we have seen, recognized seven bodies, according to planetary type, and 12, according to Zodiac, not to mention mixtures of types. (Synnott 1993, 228) Ihmisruumista on siis aikojen kuluessa teoretisoitu hyvin monenlaisilla tavoilla. Ruumiista onkin moniarvoisessa maailmassamme olemassa paljon erilaisia määritelmiä mutta vain vähän yksimielisyyttä (Synnott 1993, 37, 229). Esittelen tässä kappaleessa lyhyesti joitain niistä kysymyksistä, joita nykyaikainen ihmisruumis ja siihen liittyvät ilmiöt herättävät. Olen rajannut kappaleen koskemaan 1900-2000-luvun ihmistä, sillä "vaikka koneihmiselle voidaan kirjoittaa jopa yli parituhatvuotinen historia [ ] tuo historia on kuitenkin erityisesti modernin, länsimaisen ihmisen historiaa. Juuri modernille ihmiselle oman minuuden erillisyys tai yhteys ympäröivän maailman kanssa on ollut keskeinen ongelma." (Mikkonen & Mäyrä & Siivonen 1997, 10.) Moderni/ postmoderni ja niistä johdetut termit post/ moderniteetti, post/ modernisaatio ja post/ modernismi voidaan ymmärtää monin tavoin. Ylisen mukaan post/ modernismilla tarkoitetaan taidesuuntauksia, mutta laajemmin myös post/ moderniteetin (=aikakausi) kulttuuria. Moderniteetin alkuna pidetään yleensä renessanssia ja huippukohtana 1800-lukua (Maffesoli 1995, 67). Tässä ajattelussa postmoderniteetti on moderniteetin vastakohta, uusi yhteiskuntajärjestys. Modernisaatio (teollistumisen vaikutus yhteiskuntarakenteisiin) on mahdollistanut modernin ihmisen synnyn. Talouden myöhäisempiä muutoksia nimitetään postmodernisaatioksi. (Ylinen 1991, 5-14.)

15 Ymmärrän postmodernin modernin jatkumona, en jyrkästi siitä eroavana vastakohtana. Siksi käytänkin termiä usein mm. tämän kappaleen otsikon mukaisessa asussa (post)moderni. Myös Siivosen mukaan postmoderni on osa modernin ihmisen olemisen ja ajattelun tapaa, pitkään jatkunutta keskustelua subjektin paikasta modernisaatiossa (Siivonen 1996, 24). Modernin rakennusosat eivät ole postmodernin myötä korvautuneet uusilla, vaan ne ovat vain saaneet uuden "äänenvärin" postmodernin aikana (Maffesoli 1995, 51). Valitsin tarkasteluun ajatuksia, jotka ovat mielestäni kiinnostavimpia kyborgi- ja yleisemminkin ruumiinmuokkausnäkökulman kannalta. Kysymykseen "mitä on ruumis?" liittyvät läheisesti kysymykset "mitä on yhteiskunta?" ja "mitä on identiteetti?" (Synnott 1993, 263). Kaikkia esiin nostamiani aiheita voisi siis pohtia hyvinkin laajasti, mutta haluan tässä lähinnä kiinnittää huomiota ruumiskäsitteen kompleksisuuteen. Käsittelen länsimaisen koneeseen kytköksissä olevan ihmiskuvan syntyä ja muotoutumista kappaleessa 2.2, jossa esittelen mm. länsimaisen ruumiskäsityksen perusfilosofin Descartesin ajatuksia. 1.1. KÄSITYKSIÄ IHMISRUUMIIN OLEMUKSESTA 1.1.1. Luonnollisuuden ongelma Kysyin asiantuntijapaneelilta, miten he ymmärtävät käsitteen "luonnollinen ruumis". Kaksi vastaajaa kahdeksasta määritteli käsitteen kulttuuriseksi sopimukseksi. Kolme vastaajaa ymmärsi termin merkitsevän vartaloa, johon ei ole lisätty keinotekoisia osia. 12 Haluan korostaa ruumiiden kahdenlaista rakentamista erottamalla toisistaan vastauksissa havaitsemani kaksi ryhmää: sosiaalisen ja materiaalisen konstruktion (ks. Douglas kpl 1.1.3). Ensinnäkin, jo syntymättömän lapsen ruumis on rakennelma: kulttuurin vaatimukset ja odotukset heijastuvat häneen kohdusta lähtien (Polhemus 1996, 7 / Balsamo 1995, 233). Toisaalta ruumis voi olla myös tietoisesti rakennettu: se voi olla meikattu, bodattu, tatuoitu... Meitä ympäröivät teknologiat vaikuttavat molempiin ruumiin rakentamisen asteisiin: ensimmäisen tavan mukaisesti toimiessaan ne (esim. mediakuvat) auttavat

16 luomaan ja ylläpitämään kulttuurisia ihanteita ja rajoituksia (esim. sukupuolten erilaiset käyttäytymisnormit) ja toisessa tapauksessa ne auttavat todellistamaan niitä (esim. säärikarvojen poisto). Riikinkukkoestetiikka vaatii molempien rakennelmien olemassaoloa: ensimmäinen antaa motiivit kehon muokkaukselle ja toinen todellistaa sen. Ruumiin sosiaalinen rakentaminen koskee kaikkia kulttuurin jäseniä. Sosiaalisen konstruktion suhteen yksilö on melko passiivinen vastaanottaja jo siitäkin syystä, että sen perusteet rakennetaan usein lapsuudesta alkaen, itsestäänselvyyksiksi (ks. Jarva 1991, web). Toisaalta yhteiskunta rakentuu yksilöistä, joten jokainen yksilö on myös aktiivisesti mukana tuottamassa ja uusintamassa ruumiiseen liittyviä merkityksiä (Douglas 2000, 51, ks. myös biovalta kpl 1.1.4 ). Essentialismi on ajattelutapa, joka näkee ruumiin biologisena ja siksi kulttuurin ulkopuolisena (Oksala 1997, 173). Tällainen tapa käsittää ruumis on luonut oikeutuksen esim. naisten ja etnisten ryhmien alistukselle. Patriarkaalisessa kilpailuyhteiskunnassa poikkeavuutta valtaapitävästä ryhmästä ei voida nähdä tasa-arvoisena erilaisuutena, joten kulttuurisesta normista erottuvien ruumiiden täytyy olla alempiarvoisia. Tämän päättelyketjun mukaan ne ovat luonnollisesti valkoisten miesten alamaisia. Tieteet tukivat essentialismia useilla myöhemmin kumotuilla tutkimustuloksillaan esim. aivojen koon ja älykkyyden välisestä suhteesta (esim. Synnott 1993, 38-72). Luonnollista ruumista ei kuitenkaan ole olemassa, koska ihmisen ulkoiset ominaisuudet herättävät katsojan mielessä aina jonkinlaisia ennakko-oletuksia. Nämä oletukset ovat muotoutuneet kulttuurisesti: esimerkiksi naisen ruumis nähdään heikkona ja suojelun tarpeessa olevana, koska tällainen mielikuva on aiemmin muodostettu länsimaisessa kulttuuriperinnössä naisille sopivana pidetyn käytöksen perusteella. (Balsamo 1996, 20 / ks. myös Siivonen 1996, 82 / Synnott 1993, 3-4 / Davis 1995, 46.) Ajatus biologisesta ja sosiaalisesta sukupuolesta (sex/gender) rikkoo essentialismin ajatuksen: sukupuolten toisistaan poikkeavat käyttäytymismallit ymmärretään kulttuurisidonnaisina, rakennettuina ominaisuuksina. Olihan esimerkiksi aiemmin vallalla ollut mielipide naisten alhaisesta älykkyydestä melko epälooginen, kun huomioi, että naiset eivät saaneet samanlaista koulutusta kuin miehet. Sukupuolia / ihmisiä ei kuitenkaan ole