DKT-menetelmien hyödyntäminen lastensuojelussa

Samankaltaiset tiedostot
TUNTEENSÄÄTELYÄ JA RAKENTAVAN KÄYTTÄYTYMISEN OPPIMISTA - dialektinen käyttäytymisterapia lastensuojelussa

Tunnesäätely ja syömisen ongelmat Tunnesäätelyongelmien ymmärtäminen mallina tunne-elämältään epävakaa persoonallisuus (F60.3) Biososiaalinen teoria

DIALEKTINEN KÄYTTÄYTYMISTERAPIA PÄIHDE- JA MIELENTERVEYSTYÖSSÄ MARSHA M. LINEHAN TUNNE-ELÄMÄLTÄÄN EPÄVAKAA PERSOONALLISUUS

-Menetelmiä ahdistuneen nuoren kohtaamiseen ja auttamiseen. Pois Syrjästä -hanke Salo 2015 Janne Vikki

Epävakaa persoonallisuushäiriö ja sen hoitaminen dialektisella käyttäytymisterapialla

Persoonallisuushäiriöt. Jyrki Nikanne Psykologi

Perheet, joissa vanhemmalla on tuen tarvetta asioiden oppimisessa ja ymmärtämisessä Sirpa Mäkinen, TAMK Kuvat:

Miten hoidetaan, kun traumaterapeuttinen työskentely ei ole mahdollinen vaihtoehto? Psykologi, Psykoterapeutti Tiina Röning TAYS/ NUPS/ Terapiatiimi

OMA VÄYLÄ- HANKE ARKEEN INTEGROIMINEN

Leikki interventiona. Aikuisen kannustava puuttuminen vuorovaikutustaitojen harjaannuttamisessa. Eira Suhonen

Hyväksymis- ja omistautumisterapia työvälineenä erityisryhmien kanssa Marjaana Araneva Piia Jaskari Pirjo Kankaanpää Marika Ylikojola

Oppimisen pulmista oppimisen iloon -teemaryhmä

Mitäon yhteisöllisyys? Sosiokulttuurisen teorian mukaan oppimista tapahtuu, kun ihmiset ovat keskenään vuorovaikutuksessa ja osallistuvat yhteiseen

Seinäjoen mielenterveyskeskus Avohoidon ryhmätoiminnat Torikeskuksessa

Ymmärrystä ihmisen käyttäytymiseen

Kun syömishäiriön taustalla on traumatisoituminen. fysioterapeutit Anna Hasan ja Tuija Luhtala

Lapsiasiavaltuutetun näkökulma perusopetuksen tulevaisuudesta. Maria Kaisa Aula Helsinki

TYÖYHTEISÖTAIDOILLA JAKSAMISTA ELÄMÄÄN. Jyväskylä

Haastava käyttäytyminen

PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA

RESILIENSSI l. joustava palautuvuus Resilientit yksilöt ponnahtavat takaisin stressaavasta kokemuksesta nopeasti ja tehokkaasti.

Tiina Röning Psykologi, Psykoterapeutti Tampereen urheiluakatemia

Keinoja työn kuormittavuuden hallintaan

J.J. Jedulainen

Lempeän kasvatuksen viikko 2018 TUNNETAIDOT

Seksuaalirikosten ennaltaehkäisy Rikosseuraamuslaitoksessa , Mikko Ylipekka, psykologi Riihimäen vankila, STOP-ohjelma

OMA VÄYLÄ HANKE RYHMÄMUOTOINEN KUNTOUTUS

Valterilla on kuusi toimipistettä, joiden yhteydessä toimii Valteri-koulu. Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri toimii Opetushallituksen alaisuudessa.

Tunnetta ja älyä työpaikalle

Autismikuntoutus ja kehittäminen ta 6:lla. Autismikuntoutusohjaaja Sanna Laitamaa

Urheilijan henkinen kasvu kohti menestystä

KT Merja Koivula Varhaiskasvatuksen kansallinen kutsuseminaari, Helsinki

KOKEMUKSIA SOSIAALISET TAIDOT JA JÄNNITTÄMINEN - RYHMÄN VETÄMISESTÄ. Päivi Pekkala-Saarelainen, KM, sosiaalityöntekijä, psykoterapeutti (YET)

Epävakaa persoonallisuus näkyvä, mutta näkymätön Seminaari Espoossa Psykologi Hanna Böhme

Työelämäharjoittelu sosionomi (AMK) tutkinnossa

Kohtaamiset nuoren vahvuuksiksi ja voimavaroiksi

Systeeminen lastensuojelu erikoissairaanhoidossa ja lastensuojelussa. Pekka Aarninsalo LL psykoterapeutti VET

Työyhteisötaidot tulevaisuuden johtamisesssa. Merja Turunen

Pedagogisen hyvinvoinnin rakennusaineita. Kristiina Lappalainen Itä-Suomen rehtori- ja johtajuuspäivät

Kasvamisen tuska nuoren mielen suojaaminen hyvinvoinnin keinoin. Ps Tiina Röning

Mitkä alla olevista asioista pitävät paikkansa sinun kohdallasi? Katso lista rauhassa läpi ja rastita ne kohdat, jotka vastaavat sinun ajatuksiasi.

Vaikeavammaisen asiakkaan kanssa työskentely

Miten mielenterveyttä vahvistetaan?

Vanhemmuuden tuen merkitys perheen hyvinvoinnille

Yhdistelmäyksikkö lasten vaativiin palvelutarpeisiin Länsi-Suomen OT-alue. Valtakunnallinen OT-päivä Jussi Ketonen

Arviointi ja palaute käytännössä

Green Care lasten ja perheiden tukena GreenCareLab teemapäivä Sosiaalityöntekijä Jaana Aarnio Läheltä tueksi -hanke

Psyykkinen toimintakyky

MIEPÄ -kuntoutusmalli. Paljon tukea tarvitsevien palveluprosessit ja rakenteet Pohjois-Suomessa seminaari Amira Bushnaief

Motiivi-sarjan kurssien 2-5 alustavat sisältösuunnitelmat Luvuilla työnimet

KKI-PÄIVÄT

Perhesosiaalityö varhaisen tuen palveluissa

I SOSIAALISEN VUOROVAIKUTUSTAIDON PERUSTA

Miten ihmisestä tulee osa taloudellista toimintaa? TU-A Tuotantotalous 1 Luento Tuukka Kostamo

LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016

Sosioemotionaalisen terveyden kehityskulkujen muotoutuminen ja vahvistaminen neuvolassa

Tukea tunteiden ja vaikeiden kokemusten käsittelyyn: Tasapainovalmennusmalli maahanmuuttajille

Kokeile ja kehitä -seminaari 7.11

Sosio-emotionaaliset vaikeudet mikä avuksi? Jaana Jerkku

Mielenterveys voimavarana. Psykologi, psykoterapeutti YET Tiina Röning TAYS/ EVA

Tunneklinikka. Mika Peltola

H e l i I s o m ä k i N e u r o p s y k o l o g i a n e r i k o i s p s y k o l o g i P s y k o l o g i a n t o h t o r i L U D U S

Opetussuunnitelmat. uudistuvat Tarja Ruohonen

HYVINVOIVA ORGANISAATIO ON TEHOKAS ORGANISAATIO

Psyykkinen valmennus lapsikiekkovaiheessa

Kognitiivinen psykoterapia vanhuusiän depressioiden hoidossa

Koulutusmateriaali haastaviin kasvatuskumppanuus kohtaamisiin

MITÄ TYÖNOHJAUS ON? Sivu 1 / 3

MITEN SYKKEESTÄ ANALYSOIDAAN STRESSIÄ?

Millaiseen kouluun mahtuvat kaikki? Opettajan kommunikaatiosuhde ja ymmärrys vuorovaikutuksen voimasta Kaikkien Koulun mahdollistajana

Arkistot ja kouluopetus

Työryhmäkysymykset THL

Sosiaalisen kuntoutus Noste Lahdessa

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos Esittäjän Nimi

FARAX johtamisstrategian räätälöinti

Nuorten liikuntaneuvonta kouluissa Toimijatapaaminen

Syömishäiriöiden hoitopolun haasteet. Jaana Ruuska, LT, osastonylilääkäri TAYS, nuorisopsyk. vastuualue

PERHEHOIDON PÄIVIEN TYÖPAJA 2018

Perheet, joissa vanhemmalla on tuen tarvetta asioiden oppimisessa ja ymmärtämisessä

Profiam Sosiaalipalvelut Oy

Maahanmuuttajaopiskelijan ohjaaminen. Mervi Rantanen Turun ammatti-instituutti

Helsingin Ote-opetus ja - perhetyö. Taina Torniainen

Kohtaaminen ja kulttuurisensitiivisyys. Ferdinand Garoff, psykologi

Läsnäolotaidot ja kiireettömyys Verme -työpajat Jyväskylä. Anuliisa Lahtinen luokanopettaja, Verme-mentori, KouluCoach

HUIPPUJEN KASVATTAJA

Palaute oppimisessa ja ohjaamisessa

4-vuotiaan lapsen Hyve mallin mukainen vanhempien ja päivähoidon yhteinen varhaiskasvatuskeskustelurunko

Mielenterveyden ja päihdehäiriöiden saumaton hoito vankiterveydenhuollossa

Sisällys. Liikkuminen ja lapsen kokonais valtainen kasvu ja kehitys. Esipuhe...11 Johdanto... 15

(Työ)hyvinvoinnin perusteet

Lastensuojelutaustaisen nuoren sosiaalisen pääoman kasvattaminen. Hanke Satu Oksman & Anna Lähteenmäki

Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Perustelut, huomiot. tunnistaa laajasti eriikäisten

ITSEARVIOINTI HENKILÖKUNNALLE. Arviointiasteikko: 1 - Ei koskaan 3 - Joskus 5 Johdonmukaisesti

TUKEA VARHAISEEN VANHEMMUUTEEN. Äitiyshuollon alueellinen koulutuspäivä Anne Murtojärvi

Yhteenveto VASU2017 verkkokommentoinnin vastauksista. Opetushallitus

Siilinjärven OPS-veso / Marja Rytivaara TAVOITTEENA LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN

Toteemi Hyvinvointi ja tulevaisuususko

Miksi valitsimme konsultaatiotiimin? Rajan lapset ja nuoret Perhepalvelupäällikkö Irmeli Henttonen Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri 5.10.

Kognitiivisen psykoterapian lähestymistapa elämyspedagogiikassa. Kaisa Pietilä

Transkriptio:

DKT-menetelmien hyödyntäminen lastensuojelussa Juhlavuoden seminaarisarja/ III Lastensuojelupalveluiden tulevaisuus Satu Aaltonen ja Janne Vikki

Mitä on dialektinen käyttäytymisterapia? Moniongelmaisten asiakkaiden monitahoinen hoito Näyttöön perustuva 64 julkaistua tutkimusta, joista 8 nuorten kanssa https://linehaninstitute.org/evidence-for-dbt/ Lähtökohtaisesti käyttäytymisterapiaa Mukana aineksia kognitioteorioista, zeniläisestä filosofiasta ja dialektisestafilosofiasta

Mitä on dialektinen käyttäytymisterapia (DKT)? Kehitetty alun perin epävakaa persoonallisuus diagnoosin saaneille, itsetuhoisille naisille Sittemmin sovelluksia useisiin häiriöihin ja asiakasryhmiin Hoidossa pyritään akuutteihin ongelmiin puuttumisen ohessa parantamaan asiakkaan elämänlaatua kokonaisvaltaisesti; pyritään kohti elämisen arvoista elämää

Tunnesäätelyhäiriö ja biososiaalinen teoria

Heikko itsetunto Impulsiivinen käyttäytyminen Vaikeudet ihmissuhteissa Pyrkimykset turruttaa tai paeta tunteita Tunnesäätelyn vaikeudet Ahdistuneisuus liittyen tunteisiin ja niiden säätelyyn Itseä tuomitsevat ajatukset Hankaluudet ongelmanratkaisussa ja ajattelussa Hylätyksi tulemisen pelko

Tunteensäätelyn edellytykset: Kykenee selviytymään tunteen fysiologisista vaikutuksista Kykenee tarvittaessa käyttäytymään vastoin niitä yllykkeitä, joita voimakas tunne aiheuttaa Kykenee suuntaamaan tarkkaavuutensa johonkin muuhun kuin voimakkaan tunteen herättävään asiaan Kykenee järjestämään toimintansa siten, että käyttäytyy tilanteeseen nähden toimivalla tavalla ja etenee kohti laajempaa tavoitetta

Tunnesäätelyn häiriö Yksilö kokee että hänen tunteensa eivät ole säädeltävissä, että ne ovat liian voimakkaita ja hallitsemattomia Kun tunne voimistuu niin, että käyttäytyminen muuttuu hallitsemattomaksi, tunteen sanotaan olevan puutteellisesti säädelty Puutteellinen säätely johtaa tunnepohjaiseen ja välittömien tavoitteiden mukaiseen käyttäytymiseen, kuten pakenemiseen, hyökkäämiseen ja itsen vahingoittamiseen Pitkän aikavälin tavoitteet unohtuvat

Biososiaalinen teoria; Tunnesäätelyn häiriön kehittyminen neurobiologinen- Sensitiivisyys Reaktiivisuus Hidas palautuminen perustasoon -SOSIAALINEN Puutteelliset tunteensäätelytaidot Invalidoiva sosiaalinen-/ perheympäristö

Tuomitsevat ajatukset Kohonnut emotionaalinen vireystila 9 (Fruzzetti, Shenk, & Hoffman, 2005)

DKT:ssa nähdään, että ongelmakäyttäytyminen on asiakkaan yritys/ keino ratkaista sietämättömältä tuntuvia tunnetiloja. Hoidon päämääränä on auttaa asiakasta hyväksymään tunteitaan ja ratkaisemaan elämän ongelmatilanteita uusin ja rakentavimmin keinoin.

Tunnesäätelyvaikeuksista johtuen on tavallista, että Asiakas ajautuu toistuviin kriiseihin elämässään Asiakkaan on vaikea motivoitua hoitoon pitkäaikaisesti Asiakkaalla on monia merkittäviä taitopuutoksia Asiakkaalla on usein merkittäviä ongelmia arjessa pärjäämisessä, työssä, koulunkäynnissä ja/tai sosiaalisissa suhteissa Monimuotoiset vaikeudet tekevät hoitamisesta haastavaa ja herättävät hoitavassa tahossa turhautumista ja osaamattomuuden tunteita

DKT:lla pyritään vastaamaan kaikkiin näihin haasteisiin

Yksilöterapiatapaaminen Asiakkaan motivaation parantaminen ja ylläpitäminen 1krt/vko Taitoharjoitteluryhmä Työryhmän tapaaminen, DKT-tiimi Taitojen lisääminen, vahvistaminen, yleistäminen Työntekijöiden motivaation ja osaamisen parantaminen tarvittaessa Puhelinkonsultaatio Perhe- ja verkostotapaamiset Asiakkaan taitojen vahvistaminen ja yleistäminen Ympäristöön vaikuttaminen niin, että muutosta voi tapahtua

Käyttäytymisen ongelmien määrittely hoidon hierarkian mukaan 1 Vähennetään: Elämää uhkaava käyttäytyminen; viiltely, lääkkeiden yliannostelu 2 Vähennetään: Terapiaa haittaava käyttäytyminen; myöhästely tapaamisten skippaaminen ym. 3 Vähennetään: Elämänlaatua haittaava käyttäytyminen; alkoholin käyttö, koulunkäyntivaikeudet, syömishäiriöoireilu, ihmissuhdeongelmat 4 Lisätään: T a i d o t; t a i t a v a k ä y t t ä y t y m i n e n

DKT on joustava hoitomenetelmä ja hoito voidaan toteuttaa monella tavalla. Tulokset eivät osoita yhtä tapaa muita tehokkaammaksi KUITENKIN Hoitoa voidaan kutsua DKT:ksi vasta, kun kaikki hoidon funktiot toteutuvat. Mikäli kaikki funktiot eivät toteudu, hoitotulokset kuvautuvat huonompina

Miten DKT-menetelmiä voi hyödyntää lastensuojelutyössä? Yksilötasolla omaohjaajatyössä Yksikkötasolla työryhmätyöskentelyssä Kokonaisena hoitoohjelmana?? Vanhempien ja perheiden kanssa perhetyössä

DKT:n menetelmien soveltaminen yksilötasolla omaohjaajatyössä Vuorovaikutus; tietoinen validoinnin ja positiivisen palautteen lisääminen, invalidoinnin vähentäminen, eirakentavan käyttäytymisen sammuttaminen Käyttäytymisen tutkiminen ja ymmärtäminen ketjuanalyysin avulla Uusien, rakentavampien käyttäytymistapojen opettaminen, vahvistaminen ja yleistäminen Taidot Tietoisen läsnäolon taidot Ahdingonsietämisen taidot Tunteensäätelyn taidot Vuorovaikutustaidot

HYVÄKSYNTÄ JA MUUTOS

Ketjuanalyysi

A h d i n g o n s i e t ä m i s e n t a i d o t TIPP- taito Temperature Muuta kehon lämpötilaa esim. kylmäaistimuksilla Intensive exercise Harrasta intensiivistä liikuntaa Progressive relaxation Pidätä hengitystäsi ja jännitä kaikkia kehosi yläosan lihaksia 15-20 sekunnin ajan Toista 3-4 kertaa Paced breathing Keskitytään rauhalliseen palleahengitykseen Uloshengitys selkeästi pidempi kuin sisäänhengitys (esim. 3s 5s)

DKT:n menetelmien soveltaminen perheiden kanssa työskenneltäessä Käyttäytymisen tutkiminen ja siihen vaikuttaminen tuplaketjuanalyysilla Uusien, rakentavampien vuorovaikutustapojen opettaminen ja harjoittelu, tuhoisan vuorovaikutuskehän tunnistaminen Vanhemmuudentaitojen opettaminen Tietoinen läsnäolo ihmissuhteissa Vahvistussuhteiden käyttö lapsen käyttäytymiseen vaikuttamisessa Omien tunteiden säätely Dialektinen ajattelu Validointi Toimiva rajaaminen

Vanhempien kanssa työskentelyn prioriteetit 1. Vahvistussuhteisiin vaikuttaminen 2. Vanhempien oma tunnesäätely 3. Invalidoinnin vähentäminen ja validoinnin lisääminen 4. Nuoren tunnesäätelytaitojen tukeminen

Invalidointi Vetäytyminen, vaikeneminen, hyökkääminen, tuomitseminen Korkeampi tunneintensiteetti Validointi Kuvaileva, täsmällinen ilmaisu Alempi tunneintensiteetti

Tietoinen läsnäolo- ihmissuhdemindfulness

Itsen sääteleminen

DKT:n menetelmien soveltaminen yksikkötasolla työryhmätyöskentelyssä Työryhmätyöskentely Yhteisten toimintamallien muodostaminen Työryhmä oman jaksamisen, työssä kehittymisen ja ongelmanratkaisun tukena Ohjaajan käyttäytymiseen keskittyminen Miten voisin toimia tehokkaammin? Ainoa käyttäytyminen, mihin suoraan voin vaikuttaa, on oma käyttäytymiseni Hyväksyntä ja muutos Omien tunteiden näyttäminen ja tunteiden säätely Uusien taitojen oppiminen Esim. dialektinen ja tuomitsematon ajattelu