SUOMALAISEN NAUDAN- JA SIANLIHAN SEKÄ LIHATUOTTEIDEN TURVALLISUUS JA TERVEYDELLINEN LAATU. Riina Tuominen

SUOMALAISEN NAUDAN- JA SIANLIHAN SEKÄ LIHATUOTTEIDEN TURVALLISUUS JA TERVEYDELLINEN LAATU Riina Tuominen

SUOMALAISEN NAUDAN- JA SIANLIHAN SEKÄ LIHATUOTTEIDEN TURVALLISUUS JA TERVEYDELLINEN LAATU Riina Tuominen 1 Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti 2012

Sisällysluettelo 1 JOHDANTO... 3 2 LIHAN JA LIHATUOTTEIDEN TURVALLISUUS... 4 2.1 Raskasmetallit... 4 2.1.1 Lyijy... 4 2.1.2 Kadmium... 4 2.1.3 Arseeni... 5 2.1.4 Elohopea... 5 2.1.5 Tina... 5 2.1.6 Kromi... 5 2.2 Antibiootit... 5 2.3 Pestisidit... 8 2.4 Radionuklidit... 8 2.5 Dioksiini... 9 2.6 Hormonit...10 2 3 ANALYSOINTI...11 3.1 Analyysit...11 3.2 Analysointitiheys...11 3.3 Analysoivat laboratoriot...11 4 NAUDAN JA SIANLIHAN MIKROBIOLOGINEN LAATU...12 5 NAUDAN JA SIANLIHAN TERVEYDELLINEN LAATU...13 5.1 Lihan kemiallinen koostumus...13 5.2 Lihan rasvapitoisuus...13 5.2.1 Naudanliha...13 5.2.2 Sianliha...14 5.3 Lihan rasvahappokoostumus...14 5.3.1 Naudanliha...14 5.3.2 Sianliha...14 6 YHTEENVETO...15 LÄHTEET...16 Liite 1. Lihan Venäjän viennissä vaaditut kemialliset ja radiologiset analyysit...19 Liite 2. Lihan Venäjän viennissä vaaditut mikrobiologiset analyysit...20 Liite 3. Mikrobilääkesuositukset sioille...21 Liite 4. Mikrobilääkesuositukset märehtijöille...27 Liite 5. Latvian ja Puolan hinta-arvioita analyyseistä...35 Kuvat: Outi Kiesilä, Aana Vainio ja Kirsi Paasonen

1 JOHDANTO Tämä selvitys keskittyy suomalaisen sian- ja naudanlihan sekä niistä tehtyjen lihatuotteiden turvallisuuteen ja terveydelliseen laatuun. Selvityksessä kerrotaan lihatuotteiden Venäjän vientiin vaadituista laatuvaatimuksista, sekä suomalaisen lihan ja lihatuotteiden yleisestä laatutasosta. Monet lihan laatuun vaikuttavista tekijöistä tulevat ympäristöstä, joko eläimen ravinnosta tai eläinlääkkeiden jäämistä. Selvityksessä tuodaan esiin myös mahdollisia laboratorioita, joissa Venäjän vientiin aiottuja lihatuotteita voidaan analysoida. Lisäksi selvityksessä käsitellään lihan kemiallisen koostumuksen muutoksia ja vaikutuksia siihen. Selvitys on tehty Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Savon rahaston myöntämällä apurahalla. Kuva: Aana Vainio 3

2 LIHAN JA LIHATUOTTEIDEN TURVALLISUUS Lihan ja lihatuotteiden turvallisuutta käsitellään niiden kemiallisten ja radiologisten vierasaineiden avulla, joita lihasta Venäjän viennissä vaaditaan todistamaan. Vientiin vaaditut kemialliset ja radiologiset analyysit ja raja-arvot ovat luettavissa liitteestä 1. Vastaavasti vaaditut mikrobiologiset analyysit ja niiden raja-arvot ovat nähtävissä liitteessä 2. 2.1 Raskasmetallit Raskasmetalleista Venäjän vientiin tarkoitetuista lihasta ja lihatuotteista tulee esittää analyysitulokset lyijystä, kadmiumista, arseenista ja elohopeasta sekä tinasta ja kromista säilykkeiden osalta. 4 2.1.1 Lyijy Suomessa lyijyn saanti elintarvikkeista on vähentynyt kolmannekseen lyijyttömän bensiinin käytön aloittamisen jälkeen. Tästä johtuen on myös elintarvikkeiden lyijypitoisuuksien valvontatarve olennaisesti vähentynyt. Lyijypitoisuuksia on seurattu valtakunnallisen vierasaineohjelman puitteissa, viimeiset raportoidut tutkimustulokset ovat vuodelta 2005, jolloin yksikään 276 näytteestä ei ylittänyt enimmäispitoisuuksia. (Evira 2010a, 16-17.) Vierasaineohjelmaa toteutetaan edelleenkin, siasta ja naudasta otetaan vuosittain n. 90 näytettä, joista tutkitaan lyijy- ja kadmiumpitoisuudet. Enimmäispitoisuuksia ei ole ylitetty vuoteen 2009 mennessä kertaakaan. (Saraste 2011.) Komission antamassa asetuksessa (EY) n:o 1881/2006 ja sen muutoksessa (EY) n:o 629/2008 lyijyn enimmäispitoisuuden raja-arvot ovat määritelty lihassa ja sivutuotteissa pienemmiksi kuin Venäjän vientiin vaadittavat (lihassa 0,1/0,5 ja sivutuotteissa 0,5/0,6-1). Lyijyn korkeimpia pitoisuuksia elintarvikkeissa on mitattu sisäelimistä. (Evira 2010a, 18.) Vuonna 1999 (Venäläinen ym. 1999) valmistunut tutkimus naudan- ja sianlihan kadmium- ja lyijypitoisuuksista osoittaa, että suomalainen sian- ja naudanliha sekä maksa ja munuaiset sisältävät vain vähän raskasmetalleja. Rajaarvon ylityksiä oli vain 0,3 % kaikista n. 1300 näytteestä. Alueellisia eroja oli Suomessa vaikea havaita. Verrattaessa tuloksia nykyiseen vaatimukseen lyijyn osalta, jotka ovat 0,1 mg/kg lihassa sekä maksassa ja munuaisissa 0,5 mg/ kg, voidaan todeta, että raja-arvojen ylityksiä ei tuolloin esiintynyt sioilla eikä naudoilla. 2.1.2 Kadmium Kadmium on elimistöön kertyvä haitallinen aine ja siksi sen määrää elintarvikkeissa tulee valvoa ja saantia seurata. Valvottavia elintarvikkeista tärkeimpiä ovat ne, joita kulutetaan eniten ja joista saanti on suurinta, kuten vilja, peruna, pellavansiemenet ja merenelävät. Myös kalojen pitoisuuksia tulee valvoa, koska niitä on tutkittu vähän. (Evira 2010a, 15.) Vuonna 2005 tutkituista näytteistä (276 kpl) vain hirven ja poron maksan ja munuaisen kadmiumpitoisuudet olivat lähes kauttaaltaan yli sallittujen rajojen. Maa- ja metsätalousministeriön asetuksen 38/EEO/2006 mukaan yli yksivuotiaiden hirvien maksaa ja munuaista ei hyväksytä elintarvikkeeksi. (Evira 2010a, 15.) Komission antamassa asetuksessa (EY) n:o 1881/2006 ja sen muutoksessa (EY) n:o 629/2008 kadmiumin enimmäispitoisuuden raja-arvot lihassa ja sivutuotteissa ovat pienemmät tai samat kuin Venäjän vientiin vaadittavat. (Evira 2010a, 14.) Kuva: Outi Kiesilä

Venäläisen ym. (1999) tutkimustuloksia kadmiumpitoisuuksien osalta tarkasteltaessa nähdään, että naudoilla lihan pitoisuudet ovat olleet alle 0,1 mg/kg. Vastaava vaatimus Venäjän viennissä on 0,05 mg/kg, joten tulosten tarkkuus ei riitä kertomaan, täyttyykö myös tämä raja-arvo. Naudan maksan osalta pitoisuudet tutkimuksessa olivat pääosin alle 0,1 mg/kg ja kaikki tulokset jäivät alle 0,2 mg/kg. Vastaava vaatimus viennissä on 0,3 mg/kg. Naudan munuaisten kadmiumpitoisuudet olivat pääosin alle 0,3 mg/kg ja kaikki mitatut pitoisuudet jäivät alle 1 mg/kg, joka on Venäjän viennin edellytys. Sianlihan osalta kadmiumpitoisuudet olivat alle 0,1 mg/kg, ja samat raja-arvot ovat viennissä käytössä sekä sialle että naudalle, joten siankaan osalta ei voida luotettavasti sanoa vientivaatimusten täyttyneen. Sian maksan pitoisuudet olivat samoin alle 0,2 mg/kg. Munuaisten pitoisuudet olivat korkeammat, mutta kaikki analysoidut pitoisuudet jäivät alle 0,7 mg/kg. (Venäläinen ym. 1999.) 2.1.3 Arseeni Arseenia on lähes kaikissa elintarvikkeissa pieniä määriä. Pitoisuudet ovat yleensä hyvin pieniä, mutta kohonneita pitoisuuksia voi olla esimerkiksi lihassa, siipikarjassa ja viljatuotteissa, koska arseenia voi olla rehussa. Suurin arseenille altistava tekijä Suomessa on porakaivovesi. (Evira 2010 a, 24-25.) 2.1.4 Elohopea Ravintomme elohopea on pääosin lähtöisin kalasta. Maidon ja maitovalmisteiden elohopeapitoisuudet ovat hyvin alhaisia. Lihan pitoisuudet ovat myös pieniä, mutta sisäelimissä, varsinkin munuaisissa, voi olla korkeahkoja pitoisuuksia. Komission on antanut elohopean raja-arvoja vain kalalle. (Evira 2010a, 20, 23.) 2.1.5 Tina Tinan ainoa elintarvikevalvonnassa merkittävä lähde on tinatusta pellistä valmistetut säilyketölkit. Arvioiden mukaan yli 90 %:a saamastamme tinasta tulee säilyketölkeistä. Komission antamassa asetuksessa (EY) n:o 1881/2006 ja sen muutoksessa (EY) n:o 629/2008 tinan enimmäispitoisuuden raja-arvot säilykkeissä ovat samat kuin Venäjän vientiin vaadittavat (200 mg/kg). (Evira 2010a, 30-32.) 2.1.6 Kromi Kromia käytetään eri metallien pinnoittamiseen ja sitä saatetaan joissain tapauksissa käyttää säilyketölkeissä. Näin ollen on mahdollista, että sitä liukenee myös säilykkeisiin. Kromi on elimistölle välttämätön hivenaine ja sen ei tiedetä suun kautta saatuna aiheuttavan terveysongelmia. (Valtioneuvoston selonteko 2006.) 2.2 Antibiootit Antibiootit tuhoavat mikrobeja tai estävät niiden kasvua ja lisääntymistä. Eläinlääkkeinä käytettäviä antibiootteja ovat mm. beetalaktaamit, tetrasykliinit, sulfonamidit ja kefalosporiinit. Beetalaktaameihin lukeutuu mm. penisiliini, myös kefalosporiinit luetaan beetalaktaameihin, vaikka niitä tarkastellaan erillisinä ryhmänä tilastoissa. Tetrasykliinien vaikutuskirjo on laajempi kuin useimpien muiden käytössä olevien bakteerilääkkeiden. (Wikipedia 2011.) Rehuun lisättäviä kasvunedistäjiä, joita aiemmin käytettiin lähinnä sikojen ja siipikarjan kasvatuksessa, ei Suomessa enää käytetä. Antimikrobisten kasvunedistäjien käytöstä luovuttiin vapaaehtoisesti 1990-luvulla. Suomessa virginiamysiinin käyttö loppui vuonna 1990, basitrasiinin käyttö vuonna 1992 ja flavomysiinin ja avoparsiinin käyttö vuonna 1996. EU kielsi avoparsiinin käytön vuonna 1997 sekä basitrasiinin, spiramysiinin, tylosiinin ja virginiamysiinin käytön kasvun edistämiseen vuonna 1999. (Evira 2007.) Suomessa tuottajan on pidettävä kirjaa kaikista tuotantoeläintensä lääkityksistä. Kirjanpitoa tulee säilyttää vähintään kolme vuotta. Lääkityt eläimet on pystyttävä myös selkeästi tunnistamaan muista eläimistä, joten esim. siat merkitään väriaineella ja naudat tunnistetaan korvamerkin avulla. Vuonna 2006 voimaan tulleen EU-direktiivin mukaan eläinten rehuihin ei saa lisätä antibiootteja. Poikkeuksena ovat siipikarjan rehut, joihin saa lisätä kokkidiostaatteja suoliston loistaudin ehkäisemiseksi. Lääkeainejäämiä löydetään maassamme vain muutamasta näytteestä vuosittain. (Lihatiedotus a.) Sallitun eläinlääkkeen esiintyminen elintarvikkeissa on aina elintarviketurvallisuusriski. Eläinlääkejäämien suurimmat sallitut pitoisuudet (ns. MRL-arvot, Maximum Residue Level) on koottu komission asetukseen (EU/ 37/2010). Jos MRL-arvo ylittyy, eläintä tai eläimestä saatavaa elintarviketta ei saa toimittaa kulutukseen. Täydentävien ehtojen tilavalvonnasta annetun Valtioneuvoston asetuksen 5

(118/2010) 14 :n mukaan on valvottava sitä, että eläimistä saatavat elintarvikkeet eivät sisällä eläinten lääkintään sallittujen aineiden jäämiä yli asetettujen raja-arvojen ja että elintarvikkeiden tuotannossa ei käytetä tuotantoeläimille kiellettyjä aineita. Tuotantoeläimille sallittuja lääkeaineita sekä kiellettyjä aineita valvotaan maa- ja metsätalousministeriön eläimistä saatavia elintarvikkeita koskevan vierasaineasetuksen (1/EEO/2007) perusteella osana kansallista vierasainevalvontaohjelmaa. (Evira 2010b.) Suomessa tuotantoeläimille annetaan lääkkeitä harkitusti sairauksien hoitoon. Lääkkeitä käytetään vain eläinlääkärin määräyksestä tarpeeseen, ei ennaltaehkäisevästi. Suomella on myös virallinen tautivapaus monesta eläinten tarttuvasta taudista. Eläimille käytettyjen mikrobilääkkeiden määrää on seurattu Suomessa vuodesta 1995. Tiedot perustuvat lääketukkujen Fimealle toimittamiin tilastoihin. Ne sisältävät eläimille hyväksyttyjen myynti- ja erityisluvallisten mikrobilääkkeiden kulutuksen, sekä Eviran tiedot kalojen lääkerehujen tuonnista. Lääkkeiden kokonaismyynti oli alimmillaan vuonna 2003, noin 13000 kg (kuva 1). Kulutus lisääntyi sen jälkeen aina vuoteen 2008, jolloin se oli huipussaan, yli 17300 kg. Vuosina 2009 ja 2010 myynti pysyi lähes samalla tasolla, noin 16800 kg:ssa. (Kivilahti-Mäntylä 2011.) 6 20000 18000 16000 14000 12000 10000 8000 Muut Pleuromutiliinit Polymyksiinit Amfenikoli Kinolonit Aminoglykosidit Makrolidit ja linkosamidit 6000 4000 2000 0 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 Kefalosporiinit Tetrasykliinit, doksisykliini Sulfonamidit ja trimetopriimi yhteensä Beetalaktaamit Kuva 1. Eläimille käytettyjen mikrobilääkkeiden kulutus lääkeryhmittäin Suomessa (Kivilahti-Mäntylä 2011). Suomessa eläimille eniten käytettyjä mikrobilääkkeitä ovat beetalaktaamit (kuva 1). Tärkeintä beetalaktaamia, penisiliiniä myytiin vuonna 2010 noin 8300 kg, mikä on lähes puolet kaikille eläimille käytettyjen mikrobilääkkeiden määrästä. Penisilliini on tärkeä antibiootti mm. naudan, sikojen ja hevosten lääkinnässä. Sulfonamidien kulutus on kasvanut viimeisten viiden vuoden aikana, lukuun ottamatta vuotta 2007. Tetrasykliinien kulutus oli huipussaan vuonna 2008 (3140 kg), josta se on laskenut reilusti vuoteen 2010 (1728 kg). Kefalosporiinien kulutus on pysynyt noin 1000 kg:n vuositasolla. Aminoglykosideja puolestaan käytetään selvästi aikaisempaa vähemmän. Tietoja Euroopan eläinlääkkeiden käyttömääristä on kerätty lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean tekemää selvitystä varten Euroopan yhteisössä syksyllä 2009 alkaneessa projektissa European Surveillance of Veterinary Antimicrobial Consumption. Selvityksessä antibioottien kulutus suhteutettiin sian-, siipikarjan- ja naudanlihatuotannon sekä lypsylehmien arvioituun biomassaan kymmenessä maassa. Suomessa lääkkeitä käytettiin jonkin verran Ruotsia ja Norjaa enemmän, mutta selvästi

vähemmän kuin muissa Euroopan maissa vuonna 2007 (kuva 2). Eläinten terveyteen ja lääkityksen tarpeeseen vaikuttavat useat seikat, kuten kotieläintuotannon rakenne, tilojen koko ja eläintenpito-olosuhteet. Pohjoismaiden ja Keski-Euroopan väliset erot lääkeaineiden käytössä eivät johdu pelkästään tuotantoeläinlajien määrällisistä eroista. (European Medicines Agency 2011.) Graven ym. (2010) selvityksen mukaan puolet Euroopassa eläimille käytetyistä antibiooteista on tetrasykliiniä ja seuraavina tulevat sulfonamiditrimetopriimi -yhdistelmä ja beetalaktaamit. Kuvassa 3 on esitetty eläinten mikrobilääkkeiden kulutus kymmenessä Euroopan maassa. Pohjoismaissa eläimille käytetään ennen kaikkea beetalaktaameja. Keski-Euroopassa suurin osa antibiooteista on tetrasykliinejä. 200 180 160 140 mg/biomassa-kg 120 100 80 60 40 20 0 2005 2006 2007 2008 2009 Kuva 2. Eläimille käytettyjen mikrobilääkkeiden kulutus milligrammoina suhteutettuna tärkeimpien tuotantoeläinten biomassaan. 7 Kuva 3. Eläimille käytettyjen mikrobilääkkeiden kulutus suhteutettuna tärkeimpien tuotantoeläinten biomassaan vuonna 2007 (Grave ym. 2010).

8 Suomessa viranomaiset eivät tilastoi eri tuotantoeläinlajeille käytettyjen mikrobilääkkeiden määriä. Tarkkaa tietoa on vain siipikarjan lääkinnästä, muista voi tehdä vain päätelmiä. Sikojen ja nautojen lääkitseminen kirjataan kuitenkin liha- ja maitosektoreiden omiin terveydenhuollon seurantajärjestelmiin Sikavaan ja Nasevaan, joita Eläintautien torjuntayhdistys ylläpitää. Niihin kuuluu 95 prosenttia sikatiloista ja nautapuolella noin 70 prosenttia tuotannosta. Vasikoita lääkitään lähinnä hengitystietulehdusten takia, isompia lihanautoja lääkitään hyvin harvoin. Sikojen lääkinnässä käytetään lääkkeitä lähinnä yksittäisten niveltulehdus-, ripuli- ja hännänpurentatapausten sekä emakoilla joskus myös utare- ja kohtutulehdusten hoitoon. (Ruokatieto 2011.) Antibioottien ja vierasaineiden testaus on yksi keskeisimmistä kysymyksistä Venäjän ja Suomen välisessä tuontikiistassa. Esim. Atrian kohdalla Venäjä on reklamoinut kahdesta antibioottilöydöksestä, joissa viranomainen on ilmoittanut löytäneensä sioista ottamistaan näytteistä tetrasykliiniä. Heinäkuussa Venäjän viranomaiset ilmoittivat löytäneensä Atrian ja kahden muun suomalaisyhtiön lihasta EU:n kieltämää antibioottia. Eviran testeissä ei ollut syövälle altistavaa nitrofuraania esiintynyt. (STT 2010.) Venäjän lain mukaan tetrasykliiniä ei saisi löytyä lihasta lainkaan, kun taas Euroopan unioni hyväksyy aineen pienet esiintymät. Esim. Eviran internetsivustolta on löydettävissä mikrobilääkesuositukset sioille ja märehtijöille (liitteenä 3 ja 4). 2.3 Pestisidit Torjunta-aineiden käytön tärkeimpiä tavoitteita ovat erilaisten hyötykasvien satojen parantaminen, karjan ja muiden hyötyeläinten loisten tuhoaminen ja lihan- tai maidontuotannon parantaminen sekä ohjelmat erilaisten ihmisen kannalta haitallisten tautien torjumiseksi. Torjunta-aineet (pestisidit) voidaan jakaa insektisideihin (hyönteismyrkkyihin) ja herbisideihin (rikkaruohojen torjunta-aineisiin), jotka ovat laajimmassa käytössä olevat ryhmät, sekä fungisideihin (homeiden ja sienten torjuntaaineisiin) ja rodentisideihin (jyrsijöiden torjunta-aineisiin, rotanmyrkkyihin ). Klooritettuihin hyönteismyrkkyihin kuuluvat klooritetut etaanijohdokset (DDT ja metoksikloori), syklodieenit (endriini ym., ei meillä markkinoilla) sekä heksakloorisykloheksaanit (lindaani). Niiden yhteinen ominaisuus on kuitenkin rasvaliukoisuus ja kestävyys luonnossa. (Tuomisto 2007.) Rasvaliukoisuutensa vuoksi pestisidit kerääntyvät eläinten rasvakudokseen. Torjunta-aineiden käyttö on kuitenkin tarkoin säädeltyä ja Suomessa luonnonolosuhteista johtuen niitä käytetään vähemmän kuin muualla. Käyttömäärät ovat myös vähentyneet parin viimeisen vuosikymmenen aikana ja nykyisin käyttö onkin suunniteltua täsmäkäyttöä. Suomessa tuotettujen eläinten lihasta on löytynyt vähäisiä torjunta-ainepitoisuuksia, mutta ne ovat selvästi sallittuja arvoja alemmat. (Lihatiedotus b.) Venäjän viennin osalta kiinnostavimmat ovat heksakloorihydroheksaani (α-, β- ja γ-isomeeri) sekä DDT ja sen metaboliitit. Heksakloorihydroheksaanin sallittu raja-arvo on lihalle Suomessa maa- ja metsätalousministeriön asetuksen nro 13/EEO/2001 liitteen 2 mukaisesti 0,2 mg/kg ja Venäjän viennissä pääsääntöisesti 0,1 mg/kg. Lihan DDTjäämien raja-arvo on Suomessa 1 mg/kg, kun taas Venäjälle vietävien tuotteiden sallittu arvo on pääsääntöisesti 0,1 mg/kg. Muiden torjunta-aineiden osalta sallitut raja-arvot löytyvät maa- ja metsätalousministeriön asetuksen nro 13/EEO/2001 liitteen 2 taulukoista 1 ja 2. Lindaani (gamma-hch) on merkittävin heksakloorisykloheksaani. Sitä käytettiin ennen laajasti hyönteismyrkkynä, mutta sen käyttö maataloudessa kiellettiin Suomessa jo 1996. Euroopan unioni sopi sen kieltämisestä kaikessa maatalouskäytössä vuonna 2003. Lindaania käytetään yhä eräissä voiteissa ja shampoissa, joilla muun muassa torjutaan täitä. Lindaania pääsee ympäristöön, kun sitä käytetään hyönteismyrkkynä, sekä sen valmistuksen, säilytyksen ja kuljetuksen aikana. Lindaani kertyy ympäristöön, luontaisia lindaanin lähteitä ei ole olemassa. (Health Canada 2009.) Eniten klooratuista hyönteismyrkyistä on tutkittu DDT:n ekologisia haittoja. Se kertyy vahvasti rasvakudoksiin, mikä aiheuttaa kertymistä ravintoketjussa. DDT:tä ja lindaania on eläinkokeiden perusteella epäilty syöpää aiheuttaviksi, mutta ihmisestä tätä ei ole voitu vahvistaa. 2.4 Radionuklidit Elintarvikkeiden radioaktiiviset aineet (cesium-137 ja strontium-90) ovat peräisin lähinnä vuonna 1986 tapahtuneesta Tshernobylin ydinvoimalaitosonnettomuudesta sekä ilmakehässä 1950- ja 1960-luvuilla tehdyistä ydinkokeista. Säteilyaltistuksen kannalta merkittävin keinotekoinen radioaktiivinen aine on cesium-137. Muiden radioaktiivisten aineiden merkitys on säteilyaltistuksen

kannalta vähäisempi, koska niitä joutuu ympäristöön vähemmän. Radioaktiiviset aineet kulkeutuvat maaperästä ja vesistöistä ravintoketjujen kautta elintarvikkeisiin ja niistä ihmisiin. Maatalouden ravinnekierrosta cesium väheni Tshernobylin onnettomuuden jälkeen nopeasti, mutta luonnon ravintoketjuista sen poistuminen vie vuosikymmeniä. (Evira 2010a, 107.) Strontium-90 säilyy cesiumia kauemmin maatalouden ravinnekierrossa. Strontium kulkeutuu kasveihin helposti juurien kautta. Viljellyissä tuotteissa sekä maidossa ja lihassa radioaktiivisten aineiden pitoisuudet ovat erittäin pienet. Cesium-137:n keskipitoisuus näissä on yleensä alle 1 becquereliä kilossa (Bq/kg), vaihteluineenkin korkeintaan 30 Bq/kg (Säteilyturvakeskus 2009). Taulukosta 1 nähdään, että vuosina 2000-2007 sianlihan cesiumpitoisuus on ollut keskimäärin 1 Bq/kg ja naudanlihan alle 5 Bq/kg. Arvot jäävät vaihteluvälin huomioidenkin selvästi alle Venäjän viennin vaatimusten, jotka ovat lihalle ja lihatuotteille alhaisemmillaan 160 Bq/kg. Suomessa on noin 40 paikallista elintarvike- ja ympäristölaboratoriota, jotka pystyvät määrittämään elintarvikkeiden cesium-137 -pitoisuuksia STUKin ohjeiden mukaisesti. Radioaktiivisten aineiden tarkkoja pitoisuusmäärityksiä akkreditoiduilla menetelmillä esimerkiksi vientitodistuksia varten tehdään Säteilyturvakeskuksessa.(Säteilyturvakeskus 2009.) Taulukko 1. Eräiden elintarvikkeiden cesium-137 -pitoisuudet Suomessa 2000 2007 (Evira 2010a, 108). Elintarvikeryhmä Keskimääräinen cesoi,137 -pitoisuus Bq/kg Vaihteluväli Bq/kg Maito <1 0,2-1,5 Naudanliha < 5 1-30 Sianliha 1 0,5-3 Vilja < 1 0-2 Vihannekset, juurekset, peruna < 2 0-10 Musitikka, puolukka 40 10-400 Hirven liha 70 10-500 Poron liha 100 4-350 9 2.5 Dioksiini Dioksiinit on yhteisnimitys monille kemikaaleille, joihin kuuluu polykloorattuja dibentsopdioksiineja (PCDD-yhdisteitä), polykloorattuja dibentsofuraaneja (PCDF-yhdisteitä) ja eräitä ns. dioksiininkaltaisia polykloorattuja bifenyylejä (PCB-yhdisteitä). Näillä yhdisteillä on samanlaisia vaikutuksia ja niiden yhteisiä ominaisuuksia ovat kestävyys ympäristössä ja elimistössä sekä rasvaliukoisuus. (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2008.) Dioksiineja kertyy kalaan, maitoon ja maitotuotteisiin, lihaan ja lihatuotteisiin sekä muniin. Ihmisten saamasta dioksiinista 80 %:a tulee eläinperäisistä tuotteista, 10 %:a kasviperäisistä ja loput hengityksen mukana. Suurimmat saantilähteet ovat Itämeren rasvaiset kalat, kuten silakka ja villi lohi. Jauhoissa, vihanneksissa ja hedelmissä pitoisuudet ovat hyvin pieniä. Dioksiinien pitoisuudet ympäristössä ja siten myös elintarvikkeissa ovat alentuneet 1970-luvun huippuarvoista merkittävästi, johtuen mm. parantuneista teollisuuden puhdistustekniikoista, jätteenpolttolaitosten polttotekniikoiden kehittymisestä ja kloorattujen pestisidien tuotannon vähentymisestä. Lihoista ja lihatuotteista arvioidaan kertyvän n. 6 % dioksiinien kokonaissaannista. (Evira 2010a, 34-35; Lähteenmäki-Uutela 2007.) Komission antamassa asetuksessa (EY) n:o 1881/2006 ja sen muutoksessa (EY) n:o 629/2008 dioksiinin enim-

10 Kuva: Ruralian arkisto mäispitoisuuden raja-arvot lihassa ja sivutuotteissa ovat samat kuin Venäjän vientiin vaadittavat, eli naudanlihalle ja lihatuotteille 3 pg/g, sianlihalle 1 pg/g ja maksalle ja maksavalmisteille 6 pg/g. Dioksiinin ja PCB-yhdisteiden on todettu kasvattavan syöpäriskiä. Niiden epäillään myös vaikuttavan hermostoon ja hormonitoimintaan. Molemmat myrkyt rikastuvat ravintoketjussa ja varastoituvat eläinten ja ihmisten rasvakudokseen. Suomessa tuotetusta lihasta ja lihatuotteista myrkkyjä ei juuri ole havaittu, sillä pääosa eläimille syötetystä rehusta ei sisällä yhdisteitä. (Lihatiedotus c.) 2.6 Hormonit Tuotantoeläinten kasvua edistävien hormonien käyttö on kielletty kaikissa EU-maissa. Hormonien jäämiä ei ole löydetty kansallisesti tuotetusta lihasta lainkaan sinä aikana, kun niitä on tutkittu. (Lihatitedotus a.) Eviran vierasainevalvonnassa vuosina 2005-2009 on otettu useita sianja naudanlihan kasvuhormoninäytteitä. Analyysitulosten mukaan suomalaisesta lihasta ei analyyseissä löytynyt hormonivalmisteita. (Saraste 2010.)

nu Mikkanen 3 ANALYSOINTI 3.1 Analyysit Venäjälle vietävien lihan ja lihatuotteiden laatu täytyy todistaa analyysein. Laadun todistamista vaaditaan sekä kemiallisen, radiologisen että mikrobiologisen turvallisuuden osalta. 3.2 Analysointitiheys Lihan ja lihatuotteiden vientiä Venäjälle koskevia sopimuksia eri analyyseistä ja niiden analysointitiheydestä löytyy mm. Eviran internet-sivulta Vientivaatimuksia. Näytteenottotiheyden määritykset ovat toistaiseksi luonnosasteella. Pääsääntöisesti analyysejä suositellaan tehtäväksi omavalvonnassa kemiallisista ja radiologisista analyyseistä 1-2 kertaa vuosittain. Mikrobiologisten analyysien suositus omavalvonnassa vaihtelee tuotteen mukaisesti, esim. verestä analyysit on tehtävä jokaisesta erästä, mutta ruhoista ja lihablokeista kerran kuukaudessa. 11 3.3 Analysoivat laboratoriot Venäjän vientiä varten tehtävät analyysit lihasta ja lihatuotteista on järkevintä tehdä sellaisessa laboratoriossa, joka voi tehdä analyysit itse tai ainakin hoitaa tutkimukset alihankintana. Suomalaisista laboratorioista tällainen on esim. Eurofi ns Scientifi c Finland Oy (Maanpää-Pohjonen 2011). Euroopasta löytyy monia laboratorioita, jotka myös tekevät kyseisiä analyyseja. Varsinkin Itä-Euroopan maiden laboratorioissa analyysit ovat tuttuja ja myös hinnaltaan edullisempia kuin Pohjoismaissa. Esimerkkeinä voidaan mainita mm. Latvian Institute of Food Safety (Animal Health and Environment, BIOR), Puolan J.S. Hamilton Poland Ltd. Laboratorium ja Tšekin Institute of Chemical Technology. Mikään laboratorioista ei analysoi grisiniä. Kemisti Bartkevicsin (2011) mukaan grisin on vanha parametri, joka tulee poistumaan vaatimuksista hyvinkin pian. Latviassa grisin-testausta ei vaadita ja tämän ovat myös Venäjän viranomaiset hyväksyneet, eivätkä näin ollen vaadi sitä myöskään Latviasta tulevalta lihalta. Jokaisen laboratorion analyysien hintatasoon vaikuttaa näytteiden määrä, eli mitä enemmän näytteitä toimitetaan joko kertaluonteisesti tai jatkuvammin, alenevat analysointihinnat. Useimmat laboratorioista eivät antaneet mitään hintahaarukoita analyyseille, vaan kehottivat jokaisen analyysiä harkitsevan ottamaan suoraan yhteyttä tarkoilla analyysimäärillä. Karkeasti voidaan kuitenkin todeta, että hinnat Itä-Euroopassa ovat edullisempia, mutta jokaisen on omalta kohdaltaan mietittävä hinnan tuoma hyöty suhteessa vaivannäköön, sillä näytteiden toimittaminen Suomen rajojen ulkopuolelle on aina vaivalloisempaa. Latvian, Puolan ja Tšekin laboratoriot antoivat analyyseille hinta-arvion. Tšekin osalta arvio oli kokonaiskustannus analyyseille, joka on n. 1500. Latvian ja Puolan hintaarviot ovat liitteenä 5. (Bartkevics 2011; Kozlowska 2011; Schulzova 2011.) Kuva: Anu Mikkanen

4 NAUDAN JA SIANLIHAN MIKROBIOLOGINEN LAATU Lihassa esiintyvät yleisimmät ruokamyrkytyksiä aiheuttavat mikrobit ovat salmonella, kampylobakteeri, Yersinia enterocolitica, Staphylococcus aureus ja Escherichia coli. Salmonella-suvun mikrobit ovat erityisesti lihatuotteiden taudinaiheuttajia. Kansallisen salmonellaohjelman ansiosta salmonellaa on suomalaisissa sioissa erittäin vähän, alle 1 %. EU:n alueelta saa tuoda Suomeen käsittelemätöntä lihaa vain, jos se on todettu salmonellattomaksi. Salmonella tarttuu ihmiseen raa an tai huonosti kypsennetyn siipikarjan- tai sianlihan välityksellä. (Lihatiedotus d.) Kampylobakteeria esiintyy siipikarjan, sian-, naudan- ja lampaanlihassa. Bakteeri leviää huonosti kypsennettyjen tai raakojen elintarvikkeiden välityksellä. Yersinia enterocolitica on yleinen sioilla. Todennäköisesti tauti leviää huonosti kypsennettyjen tai raakojen elintarvikkeiden välityksellä. Patogeenit sijaitsevat lähinnä imusolmukkeista, joita ei käytetä ravinnoksi, joten ruokamyrkytykset ovat harvinaisia. (Lihatiedotus d; Evira 2010c.) Staphylococcus aureus tarttuu elintarvikkeisiin yleensä likaisista käsistä. Bakteeri erittää lämpimässä ruokamyrkytyksiä aiheuttavaa myrkkyä, jota kuumentaminen ei tuhoa. Tartuntaa voidaan ehkäistä huolellisella käsihygienialla ja elintarvikkeiden oikealla kylmäsäilytyksellä. (Lihatiedotus d; Evira 2011a.) 12 Eschericia coli bakteeria esiintyy erityisesti huonosti kypsennetyssä naudanlihassa. Osa E. coli -bakteereista on muuntunut niin, että ne voivat aiheuttaa ihmiselle ripulina ilmeneviä suolistotulehduksia. Yksi tällainen taudinaiheuttaja on EHEC -bakteeri (Enterohemorraginen Escherichia coli). Bakteerin tuottaman verotoksiini-nimisen myrkyn vuoksi sitä kutsutaan myös nimellä VTEC -bakteeri (verotoksinen Escherichia coli) ja kirjallisuudessa siitä käytetään myös nimitystä STEC (shigatoksinen E.coli). Se pystyy kasvamaan jopa kuivassa ja suolaisessa kestomakkarassa ja kestää myös pakastuksen. Suomessa EHEC -bakteeria todetaan vuosittain muutamassa prosentissa nautoja muutamalla nautatilalla. Elintarvikkeissa bakteeria on todettu lähinnä yksittäistapauksina jäljitettäessä EHEC -bakteeriin sairastuneen ihmisen tartunnanlähdettä. (Lihatiedotus d; Evira 2011b.) Hapellisissa ja viileissä oloissa lihan tärkeimmät pilaajabakteerit ovat Pseudomonas-, Moraxella- ja Acinetobactersukuihin kuuluvat bakteerit. Hapettomat olot hidastavat pilaantumista ja lihaa pilaavat yleensä eri bakteerit kuin hapellisissa oloissa. Hapettomien olojen tärkein pilaajabakteeriryhmä ovat maitohappobakteerit. (Lihatiedotus e.) Kuva: Outi Kiesilä Venäjälle vietävästä lihasta ja lihatuotteista mikrobiologisia analyysejä vaaditaan yleisesti bakteerien kokonaismäärän, koliformisten bakteerien määrän, patogeenien, kuten salmonellan ja listerian sekä hiivojen ja homeiden osalta. Sivutuotteista vaaditaan lisäksi klostridi- sekä stafylokokkimääritykset (S.aureus ja S. Proteus).

5 NAUDAN JA SIANLIHAN TERVEYDELLINEN LAATU Naudanlihaa kulutetaan Suomessa vuosittain noin 19 kg henkilöä kohden. Valtaosa naudanlihasta syödään jauhelihana. Sianlihaa suomalaiset syövät keskimäärin 35 kg. (Yli-Hemminki 2009a; Yli-Hemminki 2009b.) 5.1 Lihan kemiallinen koostumus Lihan kemiallinen koostumus vaihtelee suuresti. Lihan kemialliseen koostumukseen vaikuttavat mm. eläinlaji, eläimen rotu, ruhon lihaksikkuus ja rasvaisuus, ruhon paino sekä osa, josta määritys tehdään. Raaka, rasvaton liha sisältää keskimäärin 75 prosenttia vettä. Lihan rasva- ja vesipitoisuus riippuvat toisistaan, eli rasvan osuuden kasvaessa veden määrä vähenee. Rasvan määrä lihassa riippuu eläinlajista ja ruhonosasta. Yleisesti rasvan määrä on 1-30 prosenttia ja proteiinin 18-24 prosenttia, hiilihydraatteja lihassa on 1,5 prosenttia tai alle. (Ruokatieto; Manni 1999; Agropolis Oy.) Naudanlihassa on proteiinia keskimäärin 19 % (Fineli 2010a). Sianlihan proteiinipitoisuus on keskimäärin 18 % (Fineli 2010b). Sianlihan proteiinipitoisuus on pysynyt lähes ennallaan vuosien 1982 ja 1997 tutkimustuloksia verrattaessa (Knuuttila & Tuominen 1997). Lihan sidekudospitoisuus riippuu eläinlajista ja ruhonosasta. Esim. sian lihassa on vähemmän sidekudosta kuin naudan lihassa ja fi leessä on vähemmän kuin potkassa. Lihan sidekudoksen määrä vaihtelee 0,5-4 prosenttiin. (Ruokatieto.) Lihasta löytyy kaikkia ihmisen tarvitsemia ravintoaineita. Proteiinin ja rasvan lisäksi lihasta löytyy merkittäviä määriä kaliumia, rautaa, sinkkiä, seleeniä, fosforia, magnesiumia sekä B-ryhmän vitamiineja. (Ruokatieto.) 5.2.1 Naudanliha Naudanrasva eli tali on kiinteää. Sen rasvahapoista tyydyttyneitä on kuitenkin vain noin puolet loppujen ollessa tyydyttymättömiä. Suomalaisten nauttiman tyydyttyneen rasvan kokonaismäärässä on naudanlihan osuus vain noin prosentin luokkaa. Kuva: Markku Itkonen 13 5.2 Lihan rasvapitoisuus Lihan rasva on näkyvää ja rasvan poistamalla lihan rasvapitoisuus pienenee. Yli puolet lihan rasvasta on pehmeitä rasvahappoja, pääosin öljyhappoja. (Raevuori.) Kuva: Ruralian arkisto

Naudan rasvoittumiseen vaikuttaa mm. ruokinta, rotu, eläimen ikä ja sukupuoli. Perinteisesti Suomessa on tuotettu naudanlihaa nopeakasvuisilla, vähän rasvoittuvilla eläimillä. Myös suomalainen teurashinnoittelu suosii rotuja, jotka kasvavat isoksi, eivätkä rasvoitu. (Kämäräinen 2011.) Lihan rasvoittumista voidaan säädellä jonkin verran ruokinnalla. Paras keino rasvapitoisuuden vähentämiseen on todennäköisesti eläinten teuraspainojen pienentäminen (Huuskonen & Lamminen 2010). Naudan kasvussa tapahtuu fysiologisia muutoksia sukukypsyyden saavuttamisen jälkeen ja sen seurauksena rasvakudoksen määrä alkaa kasvaa lihaksia nopeammin. Teuraspaino tulisi valita niin, että eläin olisi siinä kasvunvaiheessa, jossa rasvaisuus on optimitasolla. (Huuskonen ym. 2012.) 14 5.2.2 Sianliha Knuuttilan ja Tuomisen (1997) tutkimuksen mukaan sianlihan rasvapitoisuus on alentunut hyvin merkittävästi, keskimäärin 24 %:a, kun tuloksia verrataan vuonna 1982 tehdyn tutkimuksen tuloksiin. Keskeisempien rasvahappojen pitoisuudet ovat kuitenkin pysyneet ennallaan. Sianlihan rasvapitoisuuteen ja rasvahappokoostumukseen voidaan vaikuttaa ruokinnalla merkittävästi. Ruokinnassa tuleekin kiinnittää huomiota laatua mahdollisesti heikentävien rehujen käyttömääriin. (Jokela & Rinne 1996, 43-44.) Kuva: Aana Vainio 5.3 Lihan rasvahappokoostumus 5.3.1 Naudanliha Naudan rasvan koostumukseen vaikuttaa mm. ruokinta, rotu, eläimen ikä ja rasvan sijainti ruhossa. Naudan rasvahappokoostumusta pidetään huonona, koska se sisältää tyydyttyneitä rasvahappoja. Jos lihan tyydyttymättömien rasvahappojen osuus on suuri, muuttuu liha herkästi pilaantuvaksi. Kuluttajat mieltävät naudan rasvan olevan kokonaisuudessaan tyydyttynyttä rasvaa, mutta rasvasta noin puolet on kerta- ja monityydyttymättömiä rasvahappoja. Lisäksi rasvan n-6/n-3 -rasvahappojen suhde voi olla hyvä. (Kämäräinen 2011.) 5.3.2 Sianliha Sianliha sisältää eniten öljyhappoa, palmitiinihappoa, steariinihappoa ja linolihappoa (Knuuttila & Tuominen 1997). Rasvahapoista ovat palmitiini- ja steariinihappo ovat tyydyttyneitä ja öljyhappo ja linolihappo tyydyttymättömiä. Sianlihassa on kovaa, tyydyttynyttä rasvaa keskimäärin 38 prosenttia. HK:n markkinoille vuonna 2010 tuodun rypsiporsaan kovan rasvan osuus on alle 33 prosenttia. Rypsiporsaan kokonaisrasvan määrä ei muutu, mutta rasvan laatu pehmenee, kun osa tyydyttyneistä rasvahaposta korvautuu tyydyttymättömillä rasvahapoilla. Rypsiporsaan omega 3- ja omega 6-rasvahappojen suhde on hyvä, noin 1:4, kun se tavallisessa porsaanlihassa on noin 1:8. (Käkönen 2011.)

6 YHTEENVETO Tämän selvityksen perusteella voidaan todeta, että Suomessa lääke- ja torjunta-ainejäämiä lihassa ei juurikaan ole, sillä niiden käyttö on vähäistä. Myös ympäristötekijöiden vaikutus lihan turvallisuuteen on Suomessa melko pieni. Lihan turvallisuutta valvotaan Suomessa kattavasti, mutta valvonta keskittyy Venäjän vientiä ajatellen hieman eri asioihin. Eri maiden käytäntöjen poikkeaminen toisistaan on luonnollista. Maakohtaisesti tutkitaan niitä vierasaineita, jotka kullekin maalle ovat tärkeitä tai joiden esiintymisriski on mahdollinen. Venäjälle vietävästä lihasta ja lihatuotteista on esitettävä Venäjän vaatimien analyysien tutkimustulokset. Lihan terveellisyys puhuttaa paljon, sillä lihan rasva mielletään epäterveelliseksi kovaksi rasvaksi. Sian rasva on kuitenkin pääosin terveellistä ja naudan kovaa rasvaa kuluttajat saavat melko pieniä määriä, sillä usein naudanlihasta käytetään vähärasvaisia osia ja kokonaiskulutus on kaiken kaikkiaan pientä. Kirjallisuuden perusteella näyttää siltä, että sianlihan laatuun on helpompi vaikuttaa ruokinnalla kuin naudanlihan. Ympäristötekijöiden vaikutus sianlihan laatuun on toisaalta vähäisempi. Tämä selittyy osaltaan teurastusiällä, joka naudalla voi olla jopa nelinkertainen sikaan verrattuna. Lisäksi on muistettava, että myös lypsylehmiä teurastetaan lihaksi, jolloin teurastusikä nousee entisestään. Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus, MTT on tehnyt useita tutkimuksia lihan kemialliseen koostumukseen sekä rasvapitoisuuteen vaikuttavista tekijöistä. Materiaalia lihasta löytyy runsaasti myös Lihateollisuusliiton kustantamasta Lihalehdestä. Myös Lihateollisuuden tutkimuskeskuksen kautta on saatavissa tutkimustuloksia. 15 Kuva: Outi Kiesilä

LÄHTEET 16 Agropolis Oy. Lihan rakenne ja kemia. Metsästäjien, maa- ja metsätalousyrittäjien sekä riistatarhaajien etäopiskelumateriaali. PDF-dokumentti http://kotisivukone.fi/files/riistapalvelu.palvelee.fi/tiedostot/koulutus/etopiskelu_rakenne_1.1.pdf. Luettu 10.11.2011. Bartkevics Vadims 2011. Institute of Food Safety, Animal Health and Environmental BIOR. Henkilökohtainen tiedonanto. 31.1.2011. European Medicines Agency 2011. Trends in the sales of veterinary antimicrobial agents in nine European countries. Reporting period: 2005-2009. Veterinary Medicines and Product Data Management. PDF-dokumentti2009 http://www.ema.europa.eu/docs/en_gb/document_library/report/2011/09/wc500112309.pdf. Luettu 2.11.2011. Evira 2011a. Staphylococcus aureus. www-dokumentti http://www.evira.fi/portal/fi/elintarvikkeet/tietoa_elintarvikkeista/elintarvikevaarat/ruokamyrkytykset/ruokamyrkytyksia_aiheuttavat_mikrobit/staphylococcus_aureus/. Päivitetty 22.11.2011. Luettu 22.11.2011. Evira 2011b. Escherichia coli. www-dokumentti http://www.evira.fi/portal/fi/elintarvikkeet/tietoa_elintarvikkeista/elintarvikevaarat/ruokamyrkytykset/ruokamyrkytyksia_aiheuttavat_mikrobit/escherichia_coli/. Päivitetty 9.7.2011. Luettu 22.11.2011. Evira 2010a. Elintarvikkeiden ja talousveden kemialliset vaarat. Eviran julkaisuja 15/2010. ISSN 1797-299X. ISBN 978-952-225-073-5 (pdf). Evira 2010b. Eläinlääkejäämät täydentävät ehdot. wwwdokumentti http://www.evira.fi/portal/fi/evira/asiakokonaisuudet/vierasaineet/elainlaakejaamat/. Päivitetty 30.9.2010. Luettu 7.11.2011. Evira 2010c. Yersinia enterocolitica. www-dokumentti http://www.evira.fi/portal/fi/elintarvikkeet/tietoa_elintarvikkeista/elintarvikevaarat/ruokamyrkytykset/ruokamyrkytyksia_aiheuttavat_mikrobit/yersinia_enterocolitica/. Päivitetty 28.9.2010. Luettu 22.11.2011. Evira 2007. Eläimistä eristettyjen bakteerien mikrobilääkeresistenssi ja mikrobilääkkeiden käyttö eläimillä. FINRES- Vet 2001 2005. Eviran julkaisuja 3/2007. ISSN 1796-4369. ISBN 952-5662-51-9. ISBN 952-5662-52-7 (pdf) Fineli 2010 a. Naudanliha keskiarvo,. Terveyden- ja hyvinvoinnilaitos. www-dokumentti http://www.fineli.fi/ food.php?foodid=714&lang=fi. Päivitetty 1.6.2010. Luettu 24.11.2011. Fineli 2010b. Sianliha keskiarvo. Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos. www-dokumentti http://www.fi neli.fi /food. php?foodid=713&lang=fi. Päivitetty 1.6.2010. Luettu 24.11.2011. Grave Kari, Tarren-Edo Jordi & Mackay David 2010. Comparison of the sales of vetenary antibacterial agents between 10 European countries. Journal of Antimicrobial Chemotherapy. P. 2037-2040. Health Canada 2009. Re-evaluation Note REV2009-08, Lindane Risk Assessment. www-dokumentti http://www. hc-sc.gc.ca/cps-spc/pest/part/consultations/_rev2009-08/ lindane-eng.php. Luettu 21.11.2011. Päivitetty 27.8.2009. Huuskonen Arto & Lamminen Päivi 2010. Naudan rasvoittumiseen vaikuttavat tekijät. Julkaisussa: Maataloustieteen Päivät 2010 (verkkojulkaisu). Suomen Maataloustieteellisen Seuran julkaisuja no 26. Toim. Anneli Hopponen. Luettu 10.11.2011. Julkaistu 11.1.2010.PDF-dokumentti http:// www.smts.fi /jul2010/poste2010/005.pdf. ISBN 978-951- 9041-54-4. Huuskonen Arto, Pesonen Maiju & Hyrkäs Maarit 2012. Liharotuisten sonnien ja hiehojen kasvu- ja teurasominaisuudet. Julkaisussa Maataloustieteen Päivät 2012 (verkkojulkaisu). Suomen Maataloustieteellisen Seuran julkaisuja no 28. Toim. Nina Schulman ja Heini Kauppinen. Luettu 13.2.2012. Julkaistu 15.1.2012. PDF-dokumentti http:// www.smts.fi/maidon%20ja%20lihantuotanto/huuskonen_liharotuisten.pdf. ISBN 978-951-9041-56-8. Jokela Marjatta & Rinne Marketta 1997. Sian ja naudan ruokinnan vaikutus lihan laatuun. Maatalouden tutkimuskeskuksen julkaisuja. Sarja A, 7. ISSN 1238-9935. ISBN 951-729-470-0.

Kivilahti-Mäntylä Katariina 2011. Eläimille käytettävien mikrobilääkkeiden kulutus tasaantui. PDf-dokumentti http://www.fimea.fi/instancedata/prime_product_julkaisu/ fi mea/embeds/fi meawwwstructure/19996_pitka_nettiteksti_elaimille_kaytettavien_mikrobilaakkeiden_kulutus_tasaantui_final_2011-10-10.pdf. Knuuttila Matti & Tuominen Risto 1997. Sianlihan ravintoainetutkimus. Tutkimusrapostti. Lihateollisuuden tutkimuskeskus. ISBN 951-53-1287-6. Komission asetus (EY) n:o 1881/2006. PDF-dokumentti http://eur-lex.europa.eu/lexuriserv/lexuriserv.do?uri= OJ:L:2006:364:0005:0024:FI:PDF. Luettu 15.11.2011. Komission asetus (EY) n:o 629/2008. PDF-dokumentti http://eur-lex.europa.eu/lexuriserv/lexuriserv.do?uri=o J:L:2008:173:0006:0009:FI:PDF. Luettu 15.11.2011. Kozlowska Dominika 2011. J.S. Hamilton Poland Ltd. Henkilökohtainen tiedonanto. 10.3.2011. Käkönen Soile 2011. Rypsillä on vaikutusta rasvan laatuun. Etelä-Saimaa 17.10.2011. Kämäräinen Helena 2011. Liharotuisen naudan (Bos Taurus) lihan rasvahappokoostumukseen ja E-vitamiinipitoisuuteen vaikuttavat tekijät. Pro Gradu-tutkielma. Itä-Suomen yliopisto, Biotieteiden laitos. Lihateollisuusopisto. Laadukas liha. PDF-dokumentti http://aikolainen.pkky.fi /~riistahanke/wb/media/download_gallery/laadukas%20liha.pdf. Luettu 10.11.2011. Lihatiedotus a. Lääkkeet ja hormonit. www-dokumentti http://www.lisaalihasta.fi /www/fi /laatu/vierasaineet/laakkeet.php. Ei päivitystietoja. Luettu 17.11.2011. Lihatiedotus b. Torjunta-ainejäämät. www-dokumentti http://www.lisaalihasta.fi/www/fi/laatu/vierasaineet/ torjunta-aineet.php. Ei päivitystietoja. Luettu 17.11.2011. Lihatiedotus c. Dioksiinit ja PCB-yhdisteet. www-dokumentti http://www.lisaalihasta.fi/www/fi/laatu/vierasaineet/ dioksiinit.php. Ei päivitystietoja. Luettu 17.11.2011. Lihatiedotus d. Lihan patogeenit. www-dokumentti http://www.lisaalihasta.fi /www/fi /laatu/mikrobiologinen_ laatu/patogeenit.php. Ei päivitystietoja. Luettu 17.11.2011. Lihatiedotus e. Lihaa pilaavat bakteerit. www-dokumentti http://www.lisaalihasta.fi /www/fi /laatu/mikrobiologinen_ laatu/bakteerit.php. Ei päivitystietoja. Luettu 17.11.2011. Lähteenmäki-Uutela Anu 2007. Elintarviketurvallisuus. Edita Publishing Oy. ISBN 978-951-37-5083-1. Maa- ja metsätalousministeriön asetus nro 13/EEO/2001. www-dokumentti http://wwwb.mmm.fi/el/laki/i/i11. html#3. TORJUNTA-AINEJÄÄMÄT. Luettu 22.11.2011. Maanpää-Pohjonen Leena 2011. Eurofins Scientific Finland Oy. Henkilökohtainen tiedonanto. 16.2.2011. Manni Katariina 1999. Väkirehuannoksen jaksotuksen vaikutus naudanlihantuotantoon kahdelle väkirehutasolla. Pro Gradu-tutkielma. Helsingin yliopisto, Kotieläintieteen laitos. Raevuori Markku. Lihalehti. Lihateollisuusopisto kouluttaa. Osa 31: Liha ja ravitsemus. PDF-dokumentti http://www. lihakeskusliitto.fi /lihalehti/lihatieto/li0501-02_55_56.pdf. Ruokatieto. Lihan kemiallinen koostumus. www-dokumentti http://www.ruokatieto.fi/suomeksi/liha/mita_liha_on_/ Lihan_kemiallinen_koostumus. Ei päivitystietoja. Luettu 10.11.2011. Ruokatieto 2011. Suomessa tuotantoeläimille annetaan eurooppalaisittainkin vähän antibiootteja. www-dokumentti http://uutiset.ruokatieto.fi /WebRoot/1043198/X_Uutistenhallinta-2-1-palsta_uusi.aspx?id=1199744. Päivitetty 24.2.2011. Luettu 15.9.2011. STT 2010. STT: Venäjä täsmensi lihan antibiootin tetrasykliiniksi. www-dokumentti http://yle.fi /alueet/pohjanmaa/2010/07/stt_venaja_tasmensi_lihan_antibiootin_tetrasykliiniksi_1861975.html. Julkaistu 28.7.2010. Luettu 2.11.2011. Säteilyturvakeskus 2009. Radioaktiivinen laskeuma ja ravinto. Säteily- ja ydinturvallisuuskatsauksia. PDF-dokumentti http://www.stuk.fi/julkaisut_maaraykset/fi_fi/katsaukset/_fi les/12222632510026377/default. Luettu 7.11.2011. Saraste Kaija-Leena 2010. Elintarviketurvallisuusvirasto Evira. Henkilökohtainen tiedonanto. 2.11.2010. Schulzova Vera 2011. ICT Prague. Henkilökohtainen tiedonanto. 11.3.2011. 17

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2008. Hyvä tietää dioksiineista. http://www.ktl.fi/portal/suomi/tietoa_terveydesta/ elinymparisto/ymparistomyrkyt/dioksiinit. Päivitetty 7.4.2008. Luettu 21.11.2011. Tuomisto Jouko 2007. Torjunta-aineet. Orgaaniset ympäristömyrkyt. PDF-dokumentti http://www.medicina.fi/fato/75. pdf. Teoksessa Koulu, Tuomisto (toim.): Farmakologia ja toksikologia 2007. Ss. 1081-1096. Valtioneuvoston selonteko eduskunnalle elintarviketurvallisuudesta 2006. PDF-dokumentti http://www.mmm. fi/attachments/mmm/tiedotteet/5jzbnm97r/elintarviketurvallisuusselonteko.pdf. Julkaistu 12.10.2006. Luettu 15.11.2011 Venäläinen Eija-Riitta, Kilpi Maaria, Hirvi Timo & Hallikainen Anja 1999. Kemiallisten saastutuslähteiden vaikutus elintarvikevalvontaan; naudan ja sian kadmium- ja lyijypitoisuudet Suomessa alueellisesti. Elintarvikeviraston tutkimuksia 1/1999. ISSN 1235-2764. ISBN 951-732-092-2. Wikipedia 2011. Mikrobilääke. www-dokumentti http://fi.wikipedia.org/wiki/mikrobil%c3%a4%c3%a4ke. Päivitetty 4.9.2011. Luettu 2.11.2011. Yli-Hemminki Markus 2009a. Lihalehti. Materiaalina liha. Osa 4: Nauta. PDF-dokumentti http://materiaalinaliha.net/ images/stories/juttusarja/materiaalinaliha_osa4.pdf. Yli-Hemminki Markus 2009b. Lihalehti. Materiaalina liha. Osa 3: Sika. PDF-dokumentti http://materiaalinaliha.net/ images/stories/juttusarja/materiaalinaliha_osa3.pdf. 18

Liite 1. Lihan Venäjän viennissä vaaditut kemialliset ja radiologiset analyysit Liha ja lihatuotteet Venäjän vientiin Kemialliset ja radiologiset analyysit: Toksiset aineet, mg/kg 1.1 1.2 1.3 1.4 1.5 1.6 1.7 Lyijy 0,5 0,6 0,6 0,5 0,6 0,5 0,6 1 (munuaiset) 1 (munuaiset) 1 (läkkipelti) 1 (läkkipelti) Arseeni 0,1 1 0,1 0,1 1 0,1 1 Kadmium 0,05 0,3 0,03 0,05 0,3 0,05 0,3 1 (munuaiset) 1 (munuaiset) 0,1 (läkkipelti) 0,6 (maksa) Elohopea 0,03 0,1 0,03 0,03 0,1 0,03 0,1 0,2 (munuaiset) 0,2 (munuaiset) 0,2 (maksa) tina (säilykkeissä) 200 (läkkipelti) 200 (läkkipelti) kromi (säilykkeissä) 0,5 (läkkipelti) 0,5 (kromatut tölkit) Antibiootit, kpl/g Laevomycetin Tetrasykliiniryhmä Grizin Bacitracin ei sallittu, paitsi riistaeläimet Pestisidit mg/kg Heksakloorihydroheksaani (α-, β- ja γ-isomeerit) 0,1 0,1 0,2 0,1 0,1 0,1 0,1 DDT ja sen metabolit 0,1 0,1 1 0,1 0,1 0,1 0,1 19 Radionuklidit, Bq/kg Cesium-137 160 (luuton) 160 (luuton) 100 160 (luuton) 160 (luuton) 160 (luuton) 160 (luuton) 320 (poro, riista) 320 (poro, riista) 320 (poro, riista) 320 (poro, riista) 320 (poro, riista) 320 (poro, riista) 160 (luinen) 160 (luinen) 160 (luinen) 160 (luinen) 160 (luinen) 160 (luinen) Strontium-90 50 (luuton) 50 (luuton) 50 50 (luuton) 50 (luuton) 50 (luuton) 50 (luuton) 100 (poro, riista) 100 (poro, riista) 100 (poro, riista) 100 (poro, riista) 100 (poro, riista) 100 (poro, riista) 200 (luinen) 200 (luinen) 200 (luinen) 200 (luinen) 200 (luinen) 200 (luinen)

Liite 2. Lihan Venäjän viennissä vaaditut mikrobiologiset analyysit Liha ja lihatuotteet Venäjän vientiin Mikrobiologiset analyysit: 1/4 Bakteerien kokonaismäärä, pmy/g (Quantity of Mesophilic Aerobic and Facultative Anaerobic Microorganisms) Koliformit, määrä(g), jossa ei saa esiintyä Patogeenit (mm. salmonellat), määrä(g), jossa ei saa esiintyä Hiivat, pmy/g 1.1.1 Kaikkien teuraseläinten liha ruhot, paloitellut ruhot 10 1 25 - - jäähdytetyt ja pakastetut ruhot ja ruhonosat 1 000 0,1 25 - - jäähdytetty palaliha 10 000 0,01 25 1 000-1.1.2 Pakastettu teuraseläinten liha ruhot, paloitellut ruhot 10 000 0,01 25 - - lihablokit 500 000 0,001 25 - - mekaanisesti erotettu liha 5 000 000 0,0001 25 - - 1.1.3 Puolivalmisteet lihasta ja luuttomasta lihasta tukkupakkaukset 500 000 0,001 25 - - annospalat 1 000 000 0,001 25 - - 1.1.4 Puolivalmisteet lihasta ja jauhelihasta muotoillut 5 000 000 0,0001 25 - - puolivalmisteet 2 000 000 0,0001 25 - - jauheliha 5 000 000 0,0001 25 - - 1.1.5 Puolivalmisteet luullisesta lihasta 5 000 000 0,0001 25 - - Homeet, pmy/g HUOM! L. monocytogenes ei sallittu 25 g L. monocytogenes ei sallittu 25 g L. monocytogenes ei sallittu 25 g L. monocytogenes ei sallittu 25 g L. monocytogenes ei sallittu 25 g 20

Liite 3. Mikrobilääkesuositukset sioille 1 Mikrobilääkesuositukset sioille Suuri osa sikojen hoidettavista sairauksista on mikrobien aiheuttamia, joten sioille yleisimmin käytetyt lääkkeet ovat mikrobilääkkeitä. Viime vuosina on alettu kiinnittää yhä enemmän huomiota ennaltaehkäiseviin mikrobilääkityksiin, mahdollisiin jäämiin, resistenttien bakteerikantojen syntymiseen sekä mikrobilääkitysten vaihtoehtoihin. Kuluttajat odottavat lihantuotannolta eläinten hyvinvoinnin huomioonottamista, mihin kuuluu myös lääkkeiden mahdollisimman vähäinen tarve. Rutiinisti jokaiselle sikalaan saapuvalle lihasikaerälle annetut mikrobilääkitykset eivät kuulu nykyaikaiseen terveydenhuoltoon. Eläinlääkärin tehtävänä on suunnitella sikalakohtaisesti sopivia toimenpiteitä, joilla voidaan ylläpitää terveyttä ja ennaltaehkäistä sairauksien syntyä, jolloin mikrobilääkkeiden käytöltä vältytään. Tarttuvien sikatautien kannalta osastojako tuotantovaiheen ja eläinryhmien mukaan sekä osastoittainen kertatäyttöisyys ovat tautien vastustuksen kannalta keskeisiä toimintamalleja. Kaiken lääkityksen olisi myös oltava taloudellisesti perusteltua. Suomessa tavattavien tarttuvien sikatautien, kuten porsasyskän, aivastustaudin, dysenterian ja kapin, osalta ensisijaisena tavoitteena on taudinaiheuttajien eliminointi tuotantoyksiköistä. 21 Sioille lääkkeet annetaan joko yksilöllisesti injektioina tai ryhmälääkityksenä rehussa tai vedessä. Ryhmälääkityksen suuntaa antavana kriteerinä voidaan käyttää 20 %:n sääntöä eli kun sairastuvuus ylittää 20 %, siirrytään ryhmälääkitykseen tai vaihtoehtoisesti kun kuolleisuus ylittää 2 %. Yksilöllinen lääkitys on työlästä. Tällöin hoidetaan vain sairaat eläimet. Ryhmälääkityksen etuna pidetään sen helppoutta ja joskus myös edullisuutta: työ vähenee, kun jokaiselle eläimelle ei tarvitse antaa injektiota erikseen ja eläimet eivät stressaannu hoitotoimenpiteistä. Sairaat eläimet eivät kuitenkaan syö tai juo normaalisti, joten niiden saama lääkemäärä jää helposti liian alhaiseksi. Samalla joudutaan lääkitsemään täysin terveitä eläimiä. Hoitava eläinlääkäri päättää tapauskohtaisesti, milloin kannattaa siirtyä yksilöllisestä lääkityksestä ryhmälääkitykseen. Jos mikrobilääkettä annetaan rehussa tai vedessä, syömättömät eläimet pitää aina hoitaa ainakin aluksi yksilöllisesti injektioilla. Sairaskarsinoiden käyttö helpottaa lääkityksen kohdentamista sairaisiin yksilöihin. Lääkkeiden käyttäytymistä elimistössä on tutkittu varsin vähän sialla. Sialla lääkkeiden imeytyminen ruuansulatuskanavasta on periaatteiltaan samanlaista kuin ihmisellä. Lääkkeiden parenteraalisessa annostuksessa on muistettava, että täysikasvuisella sialla on paksu ihonalainen rasvakerros, joten lihaksensisäisen injektion tekniikka on vaativa. Rasvakudoksesta lääkeaineiden imeytyminen on arvaamatonta; jotkut lääkeaineet voivat jäädä rasvaan niin, ettei tulehduspesäkkeeseen saada riittäviä pitoisuuksia. Vastasyntyneillä porsailla on kiinnitettävä huomiota lääkkeiden oikeaan annostukseen: yliannostusta ja konsentroituja valmisteita on vältettävä. Tiineelle emakolle ei suositella prokaiinipenisilliiniä aborttivaaran vuoksi. Mikrobilääkkeen valinnassa perussääntönä on mahdollisimman tarkka diagnoosi, jonka perusteella valitaan tapaukseen sopivin mikrobilääke. Diagnoosiin kuuluu mahdollisuuksien mukaan myös

2 sairauden aiheuttaman mikrobin tunnistus. Diagnoosiin pääsemiseksi voidaan tehdä raadonavaus muutamalle tyypillisin oirein sairastuneelle sialle tai ottaa muita näytteitä laboratoriotutkimuksiin. Ryhmälääkitysten osalta lääkittävien eläinten määrä ja lääkityksen kesto arvioidaan tarkkaan tapauskohtaisesti. Jos taudinaiheuttajan saneeraaminen tilalta ei ole mahdollista ja sen aiheuttamia sairastumisia todetaan toistuvasti tietyssä ikäryhmässä, tilalla on ryhdyttävä sellaisiin terveydenhuollollisiin toimenpiteisiin, joilla eläinten sairastumisia voidaan ennaltaehkäistä. Ennaltaehkäisevien toimenpiteiden suunnittelu ja toteutus edellyttävät tarkkaa diagnoosia. Jokaiseen sikalaan olisi laadittava lääkintäsuunnitelma siten, että käytössä on mahdollisimman pieni valikoima eri mikrobilääkkeitä. Hoitovastetta seurataan, ja tarvittaessa laboratoriotutkimuksiin lähetetään näytteitä, joista voidaan määrittää taudinaiheuttajan mikrobilääkeherkkyys. Uusimmat mikrobilääkkeet tulee ehdottomasti jättää sioilla käytettäväksi vain erikoistapauksissa. Niitä ei saa käyttää ennaltaehkäisevässä lääkehoidossa. Seuraavassa taulukossa esitetään suosituksia sikojen sairauksien mikrobilääkitykseen. 22