Näkyvä kääntäjä ja näkyvä nainen. Feministisen käännösstrategian soveltaminen englanti-suomi-käännökseen.

Näkyvä kääntäjä ja näkyvä nainen. Feministisen käännösstrategian soveltaminen englanti-suomi-käännökseen. Pirkko Koivunen Tampereen yliopisto Kieli- ja käännöstieteiden laitos Käännöstiede (englanti) Pro gradu -tutkielma Marraskuu 2006

Tampereen yliopisto Käännöstiede (englanti) Kieli- ja käännöstieteiden laitos Koivunen, Pirkko: Näkyvä kääntäjä ja näkyvä nainen. Feministisen käännösstrategian soveltaminen englanti-suomi-käännökseen. Pro gradu -tutkielma, 50 sivua + liitteet (1 kpl) + englanninkielinen lyhennelmä 5 sivua. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, millaisin keinoin kääntäjä voi tehdä tekstistä feministisempää kääntäessään tekstiä englannista suomeen päin eli kääntää tekstiä feministisesti. Tutkimuksessa käytetään teorioita sekä käännöstieteen että feministisen kielitieteen saroilta. Tutkimuksessa tarkastellaan aluksi, miksi nainen on niin yhteiskunnassa kuin kielessäkin marginaalisessa asemassa ja miten yhteiskunnallinen ja kielellinen seksismi liittyvät toisiinsa. Englannin ja suomen kielestä kartoitetaan piirteitä, joissa kielellistä seksismiä ilmenee. Tarkastelemalla ideologian välittymistä kielen avulla ja kääntäjän ideologian vaikutusta tekstiin osoitetaan, että kääntäjän olisi tärkeätä avoimesti ilmaista ideologiansa lukijoille. Ajatus kääntäjän näkyvyydestä onkin olennainen osa feminististä kääntämistä, jonka keskeisiä periaatteita tarkastellaan omassa luvussaan. Tutkimuksen empiirisenä osana oli englanninkielisen novellin suomentaminen feministisesti. Tekstin analysoinnissa kiinnitettiin huomiota lähdetekstin sukupuolia kuvaaviin piirteisiin, ja käännösprosessin olennainen käännösongelma tämän tutkimuksen kannalta oli näiden piirteiden kääntäminen siten, että tekstin maskuliininen aines väheni ja feministinen aines lisääntyi. Analyysissa ja käännösprosessissa käytettiin hyväksi tutkimuksessa tehtyä kartoitusta kielen sukupuolittumista osoittavista piirteistä. Tutkimuksessa todettiin, että olosuhteiden salliessa kääntäjän on mahdollista tehdä tekstistä ainakin jossain määrin feministisempää. Ongelmaksi todettiin, ettei suomen kielen osalta ole tehty vielä kovin paljon tutkimusta siitä, millaiset ilmaukset koetaan naisia alistaviksi tai voimauttaviksi, eikä esimerkiksi feministisiä uudissanoja ole kehitetty kovin paljon. Avainsanat: feministinen kääntäminen, feministinen lingvistiikka, kääntäjän näkyvyys

Sisällys 1. JOHDANTO... 1 2. FEMINISTINEN LINGVISTIIKKA... 5 2.1. NAISEN KULTTUURINEN TOISEUS... 5 2.2. SUKUPUOLEN RAKENTUMINEN KIELESSÄ... 7 2.3. ESIMERKKEJÄ KIELEN SUKUPUOLITTUNEISUUDESTA... 9 3. KÄÄNTÄJÄN IDEOLOGIA... 16 4. FEMINISTINEN KÄÄNTÄMINEN... 22 4.1. FEMINISTISEN KÄÄNTÄMISEN SYNTY... 22 4.2. FEMINISTISEN KÄÄNTÄMISEN KEINOJA... 25 5. GOODBYE TO ALL THAT FEMINIINISSÄ... 31 5.1. NOVELLIN ANALYYSI JA KÄÄNNÖSPROSESSI... 32 5.2. KÄÄNNÖSRATKAISUJA... 33 5.3. GOODBYE TO ALL THAT: FEMINISTINEN SUOMENNOS... 40 6. PÄÄTELMÄT... 47 7. LÄHTEET... 51 LIITE: JOAN DIDIONIN NOVELLI GOODBYE TO ALL THAT... 54 ENGLISH SUMMARY... 60 VISIBLE TRANSLATOR AND VISIBLE WOMAN... 60

1. Johdanto Feministisessä tutkimuksessa on monia haaroja, joista yksi on kielen ja sukupuolen suhdetta tutkiva feministinen lingvistiikka. Feministinen kielentutkimus on osoittanut kielen välittävän maskuliinista maailmankuvaa, ja tämän seurauksena on syntynyt pyrkimyksiä paljastaa ja poistaa maskuliinisia piirteitä teksteistä ja korvata ne siten, että naiset ja feminiinisyys pääsevät näkyvälle sijalle sekä teksteissä että niiden myötä maailmassa. Tällaisen feministisen kirjoittamistavan edelläkävijöitä ovat olleet kanadanranskalaiset feministikirjoittajat (mm. Nicole Brossard ja Lise Gauvin). Heidän tekstiensä kääntäminen englanniksi puolestaan antoi voimakkaan sysäyksen feministisen kääntämisen synnylle. Feministisen kääntämisen tarkoituksena on tuoda esiin sekä tekstin feministisyys että kääntäjän aktiivinen rooli tekstin uudelleenluojana. Feministisessä kääntämisessä ei kuitenkaan ole yhtä yhtenäistä teoriaa tai käytäntöä, vaan eri kääntäjillä ja teoreetikoilla on siitä erilaisia näkemyksiä. Yksikään ihminen ei ole ideologisten vaikutusten ulottumattomissa, ei kääntäjäkään. Kääntäjään kuten kehen tahansa toimijaan vaikuttaa aina hänen oma ideologiansa, joko tiedostetusti tai tiedostamatta. Joissakin käännöstavoissa, esim. postkolonialistisessa kääntämisessä, ideologia julistetaan avoimesti ja tekstiä käsitellään ideologian mukaisesti. Myös feministinen kääntäminen on tällainen käännösstrategia. Feministiset käännösmetodit vaihtelevat kääntäjän esipuheista aina Luise von Flotowin (1991) esittelemään tekstin kaappaukseen, joka voi tuntua melko radikaalilta tavalta kääntää, jos sitä verrataan perinteiseen uskollisuuden vaatimukseen lähdetekstin kirjoittajaa kohtaan. Alun perin feministinen kääntäminen suuntautui nimenomaan feministisiin, usein kokeellisiin teksteihin, mutta mm. von Flotow (1991) nostaa esiin huomion, että feminististä käännöstapaa voidaan soveltaa myös muihin teksteihin: esim. Susanne de Lotbinière-Harwood käänsi Lise Gauvinin geneerisessä maskuliinissa kirjoitetun teoksen Lettres d une autre feministisesti. Tässä tapauksessa tosin kirjailija ja kääntäjä olivat molemmat feministejä ja kääntäjä oli käännösprosessin 1

aikana läheisessä yhteydessä kirjailijaan, joten tekstin "korjaamiseen" feministiseksi oli von Flotowin päätelmän mukaan kirjailijan lupa. (von Flotow 1991: 78 79.) Tästä voi kuitenkin päätellä, että ei-feministisellä tyylillä kirjoitettu lähdetekstikin on mahdollista kääntää feministisesti. Françoise Massardier-Kenney esittää (1997), että feminististä käännöstapaa voi soveltaa esimerkiksi teksteihin, jotka on kirjoitettu ennen kuin feministinen tutkimus kehittyi ja jotka kenties tästä syystä eivät ole feministisesti kirjoitettuja sukupuolen esittämiseen kielessä kun ei aiemmin juuri kiinnitetty huomiota. Tätä käännöstapaa voisikin hyödyntää käännettäessä varhaisten feministikirjailijoiden tekstejä. Voi olla myös muita tapauksia, joissa kohdetekstin skopos vaatii feministisen käännösstrategian käyttämistä. Esimerkiksi tässä tutkielmassa käytän feminististä käännösstrategiaa tutkimusmielessä. Tärkein motiivi feministiselle kääntämiselle kuitenkin lienee se, että kääntäjän oma ideologinen vakaumus sitä vaatii. Ideologia on myös minun tärkein motiivini tämän aiheen valitsemiselle, olen nimittäin itsekin feministi, mikä luultavasti näkyy tekstissäkin. Suurin osa feminististä kääntämistä koskevista tutkimuksista ja havainnoista koskee englantia ja ranskaa sekä jossain määrin espanjaa ja saksaa (Sebnem Susam-Sarajeva 2005: 170). Suomen kielen kannalta feminististä kääntämistä ei tietääkseni ole tutkittu paljon eikä sitä ole Suomessa juuri harjoitettu, vaikka feministisestä kääntämisestä ylipäänsä löytyykin mainintoja suomalaisista käännöstieteen julkaisuista (esim. Kaisa Koskinen 2000). En onnistunut löytämään yhtäkään suomenkielistä käännöstä, jonka olisi ilmoitettu olevan feministinen käännös. Löytämäni kokonaiset suomalaiset tutkimukset olivat pro gradu -tutkielmia, joissa luotiin katsaus feministisen kääntämisen teorioihin ja joissa käytetyt esimerkit koskivat lähes ainoastaan muita kieliä kuin suomea. 1 Kuitenkin sukupuolten esittäminen on relevantti kysymys esimerkiksi englannista suomeen käännettäessä, sillä sekä englannin että suomen kielessä ilmenee sekä avointa että piilotettua seksismiä: sanoja mies ja man esimerkiksi käytetään viittaamaan ihmisiin yleensä (mm. Mila Engelberg 2001 ja Cheris Kramarae 1981). Nämä piirteet ovat seurausta yhteiskunnassa vallitsevasta patriarkaalisesta ideologiasta ja ne välittyvät käännösprosessissa kielestä toiseen, jos tietoisesti ei valita toisin kääntämistä. 1 Teija Enorannan pro gradu -työ Elämän puolella feministinen ratkaisu ja Maarit Ritvasen pro gradu -työ Kielen kääntäjät, maailman muuttajat: feministisiä sovellutuksia. 2

Kielen sukupuolittuneisuus on merkittävä asia, sillä samoin kuin yhteiskunta vaikuttaa kieleen, myös kieli vaikuttaa yhteiskuntaan: maskuliininen kieli vahvistaa yhteiskunnan patriarkaalista ideologiaa, kun taas tasa-arvoinen kieli voi auttaa tasa-arvoisen yhteiskunnan saavuttamisessa (Deborah Cameron 1985). Koska monet naiset tuntevat itsensä syrjityiksi niin yhteiskunnallisessa toiminnassa kuin kielenkäytössäkin (Anu Koivunen 1996), olisi tärkeää, että kielenkäyttöä pyrittäisiin muuttamaan naiset huomioon ottavaksi. Tämän pro gradu -työn tarkoituksena on tutkia, millainen rooli kääntäjällä on sukupuoliin liittyvän kielenkäytön muovaamisessa: onko kääntäjän mahdollista vastustaa tekstin maskuliinisuutta ja tehdä siitä feministisempää kääntäessään englannista suomeen. Tässä en tee eroa sen välillä, onko feministisen strategian valinnan syynä tekstin skopos vai ainoastaan kääntäjän oma ideologia. Tutkin kääntäjän mahdollisuuksia kääntämällä tekstin, jossa on näkyvissä maskuliinisia piirteitä. Pyrin osoittamaan nämä piirteet ja käännösprosessissa korvaamaan ne feministisemmillä ilmauksilla. Tekstin feminiinisiä aineksia pyrin vahvistamaan ja korostamaan. Tarkoituksenani on tarkastella, millaisia, jos mitään, mahdollisuuksia suomen kieli tähän tarjoaa. Hypoteesini on, että kääntäjällä on mahdollisuus vastustaa vallitsevaa maskuliinista ideologiaa, jos hän tiedostaa kielen maskuliiniset piirteet. Uskon myös, että suomen kieli antaa tähän ainakin joitain mahdollisuuksia. Tutkielman luvussa 2 selvitetään aluksi, mitä kielen sukupuolittuminen tarkoittaa ja mistä se johtuu. Luvussa tarkastellaan myös, miten kielen sukupuolittuminen ilmenee englannin ja suomen kielessä. Kolmannessa luvussa osoitetaan, miksi kieli on keskeinen väline ideologian välittämisessä ja miten myös kääntäjän ideologia näkyy aina käännöksessä. Neljäs luku esittelee feministisen kääntämisen syntyä ja päämääriä sekä feministikääntäjien käyttämiä keinoja. Viidennessä luvussa tapaustutkimuksena on oma, tätä tutkielmaa varten feministisellä strategialla tekemäni käännös Joan Didionin novellista Goodbye to All That. Valitsin kyseisen novellin, koska se on päämääräni kannalta hedelmällinen ja sen sisältö sopii yhteen feministisen kielen kanssa. Käännöksessäni kiinnitän huomiota niihin kielen sukupuolittuneisuuden esiintymismuotoihin, joita olen aiemmissa luvussa 2 kuvannut. Esittelen yksittäisiä käännösongelmia ja ratkaisujeni perusteluja. Suoraa mallia ei muilla kielillä tehdyistä feministisistä käännöksistä pysty ottamaan, koska suomi on rakenteeltaan hyvin erilainen kieli kuin esim. englanti ja ranska, joissa feminististä kääntämistä on eniten sovellettu. Viimeisessä, kuudennessa luvussa tarkastelen hypoteesini toteutumista eli sitä, miten hyvin feministinen käännöstapa suomen kieleen päin käännettäessä toimii. 3

4

2. Feministinen lingvistiikka Naiset ovat sivuroolissa niin yhteiskunnassa kuin kielessäkin. Tämän luvun alaluvuissa 2.1. ja 2.2. esittelen naisten marginalisoinnin syitä ja osoitan, miksi kielellisestä epätasa-arvosta on vahingollisia seurauksia jokapäiväisessä elämässä. Nämä syyt osoittavat mielestäni feministisen kääntämisen tarpeellisuuden ja ovat samalla perusteluita tämän tutkielman kirjoittamiselle. Lopuksi esittelen alaluvussa 2.3. konkreettisia esimerkkejä kielen sukupuolittuneisuuden ilmenemisestä. Tätä kielellisen seksismin kartoitusta käytän apunani feministisessä käännöksessäni luvussa 5. 2.1. Naisen kulttuurinen toiseus Feministisen tutkimuksen piirissä on lukuisia teorioita ja suuntauksia; nykyään tutkimuksessa puhutaankin usein feminismin sijaan feminismeistä. Yksi useita eri tutkimussuuntauksia yhdistävä peruskäsite on naisen kulttuurinen toiseus. Anu Koivusen ja Marianne Liljeströmin mukaan feministisessä tutkimuksessa on huomattu, että naiset eivät ole länsimaisessa ajattelussa perinteisesti sisältyneet abstrakteihin ihmisen tai yksilön malleihin. Ainakin länsimaisessa ajattelussa ihmisen mittana on ns. humanistinen käsitys ihmisestä, jolla ei ole ruumista tai sukupuolta, vaan jonka perusominaisuuksia ovat rationaalisuus ja yksilöllisyys. Feministisen kritiikin mukaan tämän näennäisen universaalin ihmisyyden normi on todellisuudessa kuitenkin valkoinen, keskiluokkainen, heteroseksuaalinen mies. Tämä kuva ihmisyydestä myös rakentuu suhteessa toiseen, ei-rationaaliseen ja ei-yksilölliseen naiseen, jolla toisin kuin miehellä sukupuoli on merkitsevä ominaisuus. Mies on siis normi, nainen on poikkeus ja siksi vähempiarvoinen. Ei-miehenä (tai epätäydellisenä miehenä) nainen ei voi koskaan täysin täyttää abstraktin yksilöllisyyden normia eli olla yksiselitteisesti ihminen. (Koivunen & Liljeström 1996: 11.) 5

Feministisessä ajattelussa ja politiikassa tähän miesten ensisijaisuudesta ja naisten toissijaisuudesta johtuvaan naisen asemaan on suhtauduttu eri tavoin eri tilanteissa. Yhteiskunnallisena liikkeenä feminismi on ajanut emansipaatiota ja pyrkinyt siten vahvistamaan naisten mahdollisuutta toimia yhteiskunnassa. Tällöin strategiana on ollut purkaa naisten toiseutta ja vaatia naisille asemaa subjekteina miesten rinnalla. (Koivunen & Liljeström 1996: 11.) Tätä näkemystä edustaa klassinen liberaalifeminismi, johon 1800-luvulla alkanut naisten emansipaatioliike kuuluu: sen tavoitteena on, että kaikkia yksilöitä pidetään heidän keskinäisistä eroistaan huolimatta yhtä arvokkaina ja että heille annetaan samat mahdollisuudet. Tämä on tarkoittanut esimerkiksi niiden lainsäädännöllisten esteiden poistamista, jotka estivät naisia kilpailemasta miesten kanssa. Klassisessa liberaalifeminismissä kyse on siis naisten ja miesten välisten erojen häivyttämisestä. (Koivunen 1996: 78.) Vaikka naisia syrjivien yhteiskunnallisten rakenteiden poistaminen on erittäin tärkeää, lähestymistavassa on ongelmansa. Klassinen liberaalifeminismi nimittäin rakentuu mieskansalaisen normeille, eli naiselle vaaditaan oikeutta olla kuin mies. Niinpä naisliikkeen piirissä on myös kysytty, onko tällainen naisten sovittaminen miehiä ajatellen luotuun abstraktiin yksilön malliin lainkaan mahdollista tai edes mielekästä. (Koivunen & Liljeström 1996: 11.) Tämä uusi ajattelutapa nousi esiin 1980-luvulla: sukupuolten välisen kuilun kaventamisyrityksistä eli sukupuolieron häivyttämisestä haluttiin feministisissä keskusteluissa siirtyä naisen erityisyyden korostamiseen, naiskeskeiseen näkökulmaan, joka perustuisi naisten kokemuksiin ja ottaisi huomioon naiset nimenomaan naissubjekteina. Miesten subjektiutta ei enää pidetty mallina, johon naisen tulisi pyrkiä. (Päivi Kosonen 1996: 184.) Nämä kaksi näkemystä muodostavat feministisessä tutkimuksessa edelleen esiin nousevan ristiriidan: pitäisikö vaatia naisen sisällyttämistä perinteiseen yksilön muottiin eli naisen pitämistä samanlaisena kuin miestä, vai pitäisikö vaatia, että naista arvostetaan erilaisena mutta samanarvoisena miehen kanssa ja nimenomaan tuoda eroja esiin positiivisina asioina. Koska naisen kulttuurinen toiseus on kytköksissä kielen sukupuolittuneisuuteen, nämä kysymykset nousevat esiin myös feministisessä lingvistiikassa, ja ovat siksi kiinnostavia tämänkin tutkimuksen kannalta. 6

2.2. Sukupuolen rakentuminen kielessä Feministisen lingvistiikan tutkijoilla on eriäviä mielipiteitä siitä, pitäisikö kielestä yrittää tehdä sukupuolineutraalia vai pitäisikö naiset tuoda teksteissä aktiivisesti näkyviin. Ongelma on siis sama kuin edellä käsitellyssä feministisen keskustelun ristiriidassa. Monet ihmiset tuntuvat ajattelevan, että kieli muuttuu itsekseen yhteiskunnan mukana, eikä kieleen voi tai tarvitse siksi yrittää vaikuttaa. Mutta kuten myöhemmin tässä luvussa osoitan, kielenkäytöllä on väliä. Sitä paitsi, kuten Wendy Martina huomauttaa (1980: 77), vaikka seksistinen kieli olisi vain oire yhteiskunnan seksismistä, on oirettakin hoidettava paranemista odotellessa. Lisäksi kielenuudistamispyrkimyksillä voidaan kiinnittää ihmisten huomiota naisen asemaan sekä kielessä että yhteiskunnassa (Cameron 1985: 171). Länsimaisessa filosofisessa ajattelussa tapahtui 1900-luvulla lingvistinen käänne, joka on merkinnyt uudenlaista näkemystä kielestä ja jolla on ollut vaikutuksensa myös feministiseen lingvistiikkaan. Tämän käänteen myötä kieltä alettiin pitää ei-läpinäkyvänä, ei-neutraalina ja merkityksiä tuottavan ilmiönä. (Koivunen 1996: 48.) Koivunen toteaa, että kulttuuristen merkitysten tuottaminen tekee kielestä myös vallankäytön avainaluetta. Kun jollekin asialle tai ilmiölle annetaan nimi, se liitetään kielen kautta laajempiin merkkijärjestelmiin, mikä puolestaan merkitsee kyseisen asian tai ilmiön jäsentymistä suhteessa merkkijärjestelmiin kytkettyihin yhteiskunnan arvo-, normi- ja valtajärjestelmiin. Näin siis se, miten jokin asia nimetään, vaikuttaa siihen, mitä siitä ajatellaan. Feministisen lingvistiikan tutkijat ovatkin kiinnostuneita siitä, miten kieli eri tavoin määrittää ja arvottaa naiseutta ja mieheyttä sekä miten kieli kontrolloi naisten ajattelua, puhetta, kirjoitusta ja toimintaa. (Koivunen 1996: 48.) Tuottaessaan merkityksiä kieli rakentaa todellisuutta myös sukupuolia. Jo 1960- ja 1970-luvuilla feministisessä kritiikissä oli noussut keskeiseksi ajatus sukupuolesta kulttuurisena (ja siten myös kielellisenä) konstruktiona: alettiin puhua sex/gender-jaottelusta, jossa sex viittaa biologiseen sukupuoleen ja gender historiallisesti ja kulttuurisesti tuotettuun ominaisuuksien yhdistelmään, kulttuuriseen sukupuoleen (Koivunen & Liljeström 1996: 15). Kulttuurin osana kielikin osaltaan konstruoi kulttuurista sukupuolta. Miehille ja naisille määritetyt erilaiset asemat heijastuvat kielessä mm. siten, että kuten yhteiskunnassakin maskuliininen on normi, feminiininen poikkeus. Tätä ilmiötä ja sen konkreettista ilmenemistä kielessä tarkastelen tarkemmin luvussa 2.3. 7

Feministilingvistit ovat todenneet kielen marginalisoivan ja mykistävän naisia, määrittävän heidät aina miesten ilmaisuilla. Luce Irigaray ja Hélène Cixous ovat Koivusen mukaan osoittaneet, että kielellinen valta on sukupuolitettua: valta ja maskuliinisuus kuuluvat yhteen (Koivunen 1996). Tästä syystä on jopa luotu visioita naisten voimauttamisesta naisten kielen avulla. Feministikirjoittajat myös leikkivät kielellä osoittaakseen sen sukupuolisidonnaisuuden ja näennäisesti neutraalien ilmausten ei-neutraaliuden. Naisten kieltä ovat ideoineet mm. juuri Irigaray ja Cixous, joiden ajatuksia Heidi Liehu on pyrkinyt toteuttamaan suomen kielellä teoksessaan Kirsikankukkia (1993) (Koivusen 1996 mukaan.) Liehun käyttämiä keinoja ovat esimerkiksi uudissanat (nais-ihmiskunta, tähtitunteellinen, Sokrates-mies) sekä maskuliinisen maailman logiikan ennakko-oletusten murtaminen assosiaatioilla ja runoksi muuttuvalla proosalla. Normien rikkominen on Liehulle kuten monelle muullekin feministikirjoittajalle keino tuoda huomiota uusille naisia ja kieltä koskeville ajatuksille. Naisen kieli on kuitenkin sangen vaikea kielenkäytön muoto, ja kokeellisen luonteensa vuoksi tuskin sovellettavissa jokapäiväiseen viestintään. Sen sijaan jotkut siinä käytetyt ajatukset, kuten uudissanat ja stereotyyppisten oletusten rikkominen, voisivat mielestäni hyvinkin olla sovellettavissa jokapäiväiseen kielenkäyttöön tekstien feministisyyden lisäämiseksi. Feministisiä uudissanoja on luotukin ainakin englannissa (esim. spokeswoman, wimmin), mutta niiden saattaminen yleiseen käyttöön ei ole helppoa. Vaikka monet naiset tuntevat tulleensa suljetuiksi geneeris-maskuliinisten sanojen tarkoitteiden ulkopuolelle, vastustetaan feministisiä uudissanoja yleisesti, koska niitä pidetään turhina ja ajatellaan, ettei pelkillä sanoilla ole väliä. Monet tutkijat ovat kuitenkin osoittaneet sanojen merkityksellisyyden jokapäiväisessä elämässä. Sally McConnell-Ginet esimerkiksi huomauttaa, että kieli on tärkein väline, jolla voimme tehdä henkilökohtaisista tiedoistamme ja ajatuksistamme julkisia. Siksi tarvitaan uusia sanoja, joilla voidaan puhua uusista ajatuksista esimerkiksi sovinismista, feminismistä ja seksismistä. (McConnell-Ginet 1980: 12.) Valtavirrasta poikkeaviin ajatuksiin tarvitaan valtavirrasta poikkeavia sanoja. Wendy Martina taas osoittaa, että sukupuolittuneella kielenkäytöllä, jossa käytetään maskuliinisia termejä geneerisesti, on vaikutusta naisten käyttäytymiseen ja suorituksiin. Hän viittaa tutkimuksiin (Sandra Bem & Daryl Bem 1973 sekä G. Milton 1969), joiden mukaan harvemmat naiset hakivat työtä, jonka hakuilmoituksessa käytettiin miehiin viittaavia termejä, ja naiset suoriutuivat paremmin 8

matemaattisista sanallisista tehtävistä, jotka liittyivät miesten sijasta naisiin. (Martina 1980: 76.) Liisa Tainion mukaan naiset myös muistavat geneerisiä maskuliinimuotoja sisältäviä tekstejä huonommin kuin tekstejä, joissa molempiin sukupuoliin viitataan eksplisiittisesti. Miehillä ei tätä ongelmaa ole. (Tainio 2002: 58.) Tätä voi selittää se, että saadaksemme selvää tekstistä meidän on nähtävä tekstin yhteys kokemukseemme maailmasta (Norman Fairclough 1989: 78). Tämän selityksen mukaan on vaikeampi ymmärtää tekstiä, jossa näkyy vieras ideologia esim. miesnorminen eli geneeris-maskuliinisia termejä sisältävä teksti voi olla vaikeampi naisille. Yksi syy siihen, että sukupuolien ilmaisemiseen kielenkäytössä tulisi kiinnittää huomiota, on se, että lapset sosiaalistetaan yhteiskuntaan pitkälti kielen avulla, joten kieltä muuttamalla voidaan vaikuttaa uuden sukupolven ajattelutapaan (McConnell-Ginet 1980: 8). Kuten Nelly Furman Roland Barthesia lainaten toteaa: It is language which teaches us the definition of man, not the reverse (Furman 1980: 48). Kieli siis osoittaa meille, millä tavoin nainen määritellään, ymmärretään ja miten tätä arvostetaan kulttuurissa. Voisi kuvitella, että kielen neutraaliuteen pyrkiminen ratkaisisi kielellisen epätasa-arvon ongelman. Koivunen kuitenkin varoittaa vaarasta, joka voi sisältyä neutraalin ja objektiivisen kielen tavoitteluun, kun kuvitellaan tällaisen kielen olevan samalla myös sukupuolineutraalia. Tällainen kielihän on ollut perinteisesti esimerkiksi tieteellisen kielen ihanne. Sukupuolineutraalius kääntyy kuitenkin helposti sukupuolisokeudeksi: päädytään puhumaan vain miehistä, eikä naisia ja heidän erityispiirteitään edes mainita. Tällöin naiset toimijoina jäävät näkymättömiksi. (Koivunen 1996: 63.) Sukupuolineutraaliuteen pyritään selvästikin myös yleiskielen uudistuksissa, joissa geneerismaskuliinisia ilmaisuja (esim. lehtimies) on korvattu neutraaleilla ilmaisuilla (esim. toimittaja); tällöinkin vaarana on sukupuolisokeus. 2.3. Esimerkkejä kielen sukupuolittuneisuudesta Seksistisellä kielellä tarkoitetaan kieltä, joka halventaa tai esineellistää toista sukupuolta tai sulkee naiset puheena olevan asian tai sanan tarkoitteen ulkopuolelle (Ulla Tiililä 1994: 16). Samasta asiasta puhutaan myös kielen sukupuolittuneisuutena viitaten siihen, etteivät sukupuolet ole kielessä tasa-arvoisessa roolissa. Sekä englannista että suomesta löytyy monia esimerkkejä siitä, että näissä 9

kielissä miestä pidetään ihmisen prototyyppinä ja että kieli arvottaa miehen ylemmälle hierarkian tasolle. Nainen puolestaan esitetään suhteessa mieheen tai poikkeuksena normista. Suomi ja englanti ovat erilaisia tavoissaan ilmaista sukupuolta, mistä ehkä ilmeisimpänä esimerkkinä toimii se, että englannissa kuten monissa muissakin kielissä - sukupuoliin viitataan eri pronomineilla, suomessa taas samalla. Koska suomi on tällainen poikkeus, sitä pidetäänkin tavallista sukupuolineutraalimpana kielenä. Suomen kielikään ei kuitenkaan ole vailla seksismiä. Niin eksplisiittistä kuin piilotettuakin mieskeskeisyyttä ilmenee suomessa samoin kuin englannissa, osittain samoilla tavoillakin. Miesnäkökulman vallitsevuus ei sinänsä ole ihme, ovathan sekä suomen että englannin kirjakielet lähinnä miesten luomia (Cheris Kramarae 1980: 60 61; Lea Laitinen 1989: 115). Esittelen tässä luvussa erilaisia kielen sukupuolittuneisuuden ilmenemistapoja suomessa ja englannissa. Luvussa 5 käytän näitä havaintoja käännösratkaisujeni perusteina. Ihminen=mies-vinouma Mila Engelberg käsittelee artikkelissaan (2001) kielen sukupuolijärjestelmää ihminen=miesvinouman näkökulmasta. Termin on alun perin kehittänyt Jeanette Silveira vuonna 1980. Tällä ilmiöllä on kaksi ulottuvuutta. Yhtäältä ihmiset hahmotetaan helpommin miehiksi kuin naisiksi, sillä mies on ihmisen prototyyppi (ihminen=mies-normi); toisaalta samasta syystä miehet hahmotetaan ihmisiksi helpommin kuin naiset, jolloin mies-sanaa voidaan käyttää viittaamaan yleisesti ihmisiin, mutta nainen-sanaa ei (mies=ihminen-normi). (Engelberg 2001: 23.) Tämä ilmiö on havaittavissa sekä suomessa että englannissa. Esittelen seuraavassa mies=ihminen-normin ja ihminen=mies-normin ilmenemistä ensin suomen kielessä ja sitten englannin kielessä. Yksi esimerkki mies=ihminen-normista suomessa on se, että mies-sanaa käytetään viittaamaan ihmisiin sellaisissa ilmauksissa kuin miesmuistiin ja miespolvi (Jaana Jaatinen 1988). Toinen yleisesti tunnettu ja huomiota saanut esimerkki ovat geneeris-maskuliiniset eli mies-loppuiset tekijännimet (esim. esimies, puhemies). Näiden seksistisyydestä on käyty keskustelua, sillä joidenkin mielestä ne ovat neutraaleja ilmaisuja. Ulla Tiililän (1994) esittelemä Mila Engelbergin tutkimus (1993) tarjoaa tutkimustietoa mielipiteiden sijaan: sen mukaan mies-loppuiset ilmaukset tulkitaan miehiin viittaaviksi useammin kuin niiden muodoltaan neutraalit vastineet (esim. lehtimies 10

vs. toimittaja ). Ilmaukset eivät siis ole neutraaleja vaan seksistisiä, koska ne ainakin osittain sulkevat naiset tarkoitteen ulkopuolelle. Mielenkiintoista on, että naiset tulkitsevat mies-loppuiset ilmaukset keskimäärin neutraalimmiksi kuin miehet Engelbergin mukaan naisten on pakko, jotta he voisivat lukea itsensä ihmiskuntaan kuuluviksi. (Engelberg 1993 Tiililän 1994: 17 mukaan.) Kielitoimisto suosittelee neutraalien termien käyttöä ammattinimikkeissä silloin, kun sellainen on olemassa, mutta kaikissa tapauksissa sellaista vaihtoehtoa ei ole (Tiililä 1994: 18). Toisaalta neutraalejakin ilmaisuja tulkitaan helpommin miehiin kuin naisiin viittaaviksi esim. kun sanotaan naapuri, taksikuski tai ihminen, ihmiset ajattelevat useammin miestä kuin naista (Engelberg 2001: 24). Ilmiössä on kyse piilomaskuliinisuudesta eli ihminen=mies-normista. Kielessä tätä mieskeskeisyyden ilmenemisaluetta on vaikeampi havaita kuin eksplisiittisiä mies=ihminen-normin synnyttämiä maskuliinisia ilmaisuja, sillä se ei esiinny yksittäisissä sanoissa vaan virketasolla. Engelberg osoittaa (mts: 24), että piilomaskuliinisuus on suomessa hyvinkin yleinen ilmiö. Esimerkiksi käy hyvin seuraava virke: Raamatun luomistarinan kirjaimellinen tulkinta on oikeuttanut ihmistä vääristyneeseen vallankäyttöön luontoa, naisia, eläimiä, heikompia kohtaan (mts: 25). Virkkeen loppuosassa ilmenee, että alkuosan ihminen viittaakin vain miehiin. Kielen piilomaskuliinisuudesta myös seuraa, että esimerkiksi naisihminen-ilmaus on hyväksyttävä, toisin kuin miesihminen, koska naiset ovat epätyypillisiä ihmisiä ja edustavat ensisijaisesti sukupuoltaan (mts: 26). Miesihminen taas olisi redundantti ilmaus ( merkitykseltään ihmisihminen tai miesmies ). Eksplisiittisesti maskuliinisten termien korvaaminen neutraaleilla termeillä ei siis riitä naisten tuomiseksi esiin kielessä. Feministilingvistien peräänkuuluttamille naispuolisille vastineille olisi tarvetta, jotta naisten olisi helpompi nähdä itsensä kyseisten ryhmien edustajina. Tässä on suomen kielen kannalta vaikeutensa, sillä vanhat naista ilmaisevat tarjoilijatar-tyyppiset sanat tai naisalkuiset ilmaukset koetaan helposti pejoratiivisiksi, koska ne edustavat poikkeusta normista, ja poikkeuksiin liittyy negatiivinen arvovaraus (Susanna Lindman 2000: 57). Saman ovat huomanneet feministiset englannin kielen tutkijat: perinteiset feminiinipäätteiset sanat, esim. authoress, eivät sovi feministisiksi uudissanoiksi, sillä päätteet ovat itse asiassa diminutiivisia ja trivialisoivia (Cameron 1985: 73). 11

Näin käy kielessä helposti: alkuaan neutraaleista tai positiivisista naisen nimityksistä helposti tulee pejoratiivisia, mikä heijastaa naisiin kohdistuvia seksistisiä asenteita (Engelberg 2001). Miten sitten tuoda naiset positiivisesti esiin teksteissä? Ratkaisuna feministisen kirjoittamisen kannalta voisi olla uudissanojen kehittäminen. Englannissa uudissanoja on luotu latinan ja kreikan pohjalta (esim. gynergy = woman energy, naisenergia, johdettu kreikan naista ilmaisevasta morfeemista gyn-) (de Lotbinière-Harwood 1991: 119), mutta en tiedä tällaista kokeillun suomen kielessä, eikä se ehkä suomeen yhtä luontevasti sopisikaan, koska suomi ei ole mainituille kielille sukua. Toisaalta kielen mieskeskeisyyttä voisi paljastaa myös toisesta näkökulmasta, kuten Maarit Ritvanen on pro gradu -työssään ehdottanut (1995: 47). Hänen ehdotuksensa on itse asiassa ihminen=mies-normin rikkominen, vaikkei hän tätä termiä käytäkään. Ritvanen ehdottaa, että esimerkiksi kun sanotaan mieskirjailija, tuodaan implisiittisesti esiin se, että on olemassa myös naispuolisia kirjailijoita ja ettei kirjailija itsessään tarkoita automaattisesti miestä. Mielestäni tämä on erittäin mielenkiintoinen idea, jonka toimimista käytännössä olisi hyvä tutkia. Myös englannissa yksi yleinen mies=ihminen-normin ilmenemismuoto ovat man-päätteiset (sportsman-tyyppiset) geneeris-maskuliiniset tekijännimet. Samoin kuin suomessa, näitä on koetettu englannissakin korvata sukupuolineutraaleilla sanoilla (esim. sportsperson). Tällöin on englannissa päädytty erikoiseen tilanteeseen, jossa ihmiset usein viittaavat naisiin personpäätteisillä sanoilla, miehiin man-päätteisillä sanoilla (Kramarae 1980: 64). Vaikkei uudistus siis ole sujunut aivan suunnitelmien mukaan, tilanne ainakin osoittaa sen, että man-pääte koetaan nimenomaan mieheen viittaavaksi. Uudistustyölle siis on tarvetta, vaikka kestävää ratkaisua ei ole vielä löytynytkään. Mies=ihminen-normi esiintyy englannin kielessä myös tavassa viitata ihmisiin geneerisellä maskuliinilla (man/he). Tämä lienee englannin kielen ilmeisin esimerkki tapauksesta, jossa mies saa yksin edustaa koko ihmiskuntaa. Miten tapa käyttää geneeristä maskuliinia on sitten syntynyt? Man oli kyllä englannin historian hämärissä aidosti geneerinen, ihmistä tarkoittava sana. Sen merkitys on kuitenkin muuttunut vuosisatojen aikana, ja nykyään on paljon todisteita siitä, etteivät kielenkäyttäjät koe sitä enää geneeriseksi ainakaan kaikissa konteksteissa, eivät myöskään manloppuisia yhdyssanoja. (McConnell-Ginet 1980: 11.) Englannin he-pronominin geneerinen käyttö puolestaan on preskriptiivisen kieliopin tuote (Cameron 1985: 68). Tosin etymologiasta kinasteleminen voi olla turhaa pohdittaessa sanojen merkitystä tämän päivän puhujalle: Nelly 12

Furmanin mukaan jo sanat woman ja female kertovat naiselle, että tämä määritellään miehestä käsin. Nykyenglannin puhujat näkevät maskuliiniin viittaavan sanan näiden sanojen ytimessä, olivat ne sitten etymologisesti miestä tarkoittavalle sanalle rakentuvia tai eivät. (Furman 1980: 48.) Wendy Martina kuvaa tutkimusta, jossa koehenkilöitä oli pyydetty täydentämään virkkeitä, joiden alkuosassa henkilö mainittiin joko sukupuolineutraalissa tai -sidonnaisessa roolissa (esim. When an engineer makes an error,...) Kun koehenkilöiden vastauksissaan käyttämät pronomit tutkittiin, kävi ilmi, että geneeris-maskuliinista he-pronominia ei käytettykään kaikissa tapauksissa, vaan perinteisistä naisammateista puhuttaessa käytettiin paljon she-sanaa. Martinan mukaan tämä osoittaa, että he-pronominia ei pidetty sillä lailla geneerisenä, että sitä voitaisiin luontevasti aina käyttää myös naisesta. Martina myös toteaa, että on hankala erottaa, mihin he milloinkin viittaa. Lisäksi hän toteaa, että on kerta kaikkiaan absurdia käyttää kaikista ihmisistä sanaa man! (Martina 1980: 69-71.) Näiden tutkimusten valossa ihminen=mies-vinouman aiheuttama maskuliinimuotojen geneerinen käyttö todellakin sotii monien ihmisten kielitajua vastaan. Siksi kielen ammattilaisten, myös kääntäjien, olisi hyvä kiinnittää huomiota vaihtoehtoisten ilmaisutapojen kehittämiseen. Seuraavaksi esittelen muita tapauksia, joissa kielen sukupuolittuminen ilmenee. Puhuttelut ja nimet Joan Manes ja Nessa Wolfson toteavat, että englannissa puhuttelumuodot ovat tapa rakentaa ja ilmaista hierarkioita ja valta-asemia. Näissä hierarkioissa nainen usein jää alisteiseen asemaan. (Manes & Wolfson 1980: 89). Esimerkiksi hellittelynimien käyttö (endearment) silloin, kun se ei ole puhujan normaali, aina käytettävä standardipuhuttelutapa, ilmaisee puhuteltavan vajavaisuutta tai vajavaista kompetenssia käsillä olevassa asiassa. Naisten (ja lasten) kohdalla hellittelynimien käyttö on englannissa yleistä, miesten kohdalla sitä tapahtuu tuskin koskaan. (mts: 89). Tällaisia puhutteluja voidaan siis syystä pitää pejoratiivisina ja loukkaavina. Vaikka en löytänyt asiasta tutkimustuloksia suomen kannalta, uskon englantia koskevien toteamusten pitävän ainakin jossain määrin paikkansa myös suomen kohdalla, onhan meilläkin runsaasti naisia koskevia puhuttelusanoja, jotka voidaan kokea pejoratiivisiksi, esim. typykkä. 13

Nimien käytölläkin voidaan ilmaista arvohierarkioita. Englantia koskeva tutkimustieto osoittaa, että naisen nimi jätetään mainitsematta useammin kuin miehen; nimen sijaan naiseen viitataan usein pelkällä his wife -tyyppisellä ilmaisulla (mm. David Lee 1992: 112). Suomea koskevassa tutkimuksessa taas huomattiin, että lehdistössä naisesta mainitaan usein pelkkä etunimi siinä missä miehestä mainitaan etu- ja sukunimi tai arvonimi ja sukunimi. Pelkän etunimen käyttö osoittaa pienempää arvonantoa. (Marjut Saloniemi 1988: 54 55.) Englannissa näkee joskus (ainakin vanhemmissa teksteissä) käytettävän Mrs John Smith tyyppistä rakennetta puhuttaessa naimisissa olevista naisista, ja suomessakin on esiintynyt jonkin verran Rouva Matti Virtanen -tyyppisiä rakenteita (Helena Rautala 1988: 37). Tällaisissa muodoissakin on kyse siitä, että nainen määritetään ainoastaan miehen kautta ja nainen itse jää anonyymiksi. Naisten nimeäminen heidän omilla, kokonaisilla nimillään on olennainen osa naisten tuomista esiin teksteissä. Muita kielen sukupuolittuneisuuden ilmenemismuotoja Kielen piilomaskuliinisuuteen on hyvä kiinnittää huomiota myös metatekstissä: Tainio huomauttaa, että esimerkiksi tieteellisissä teksteissä lähdeviittauksilla voi joko peittää sukupuolen tai paljastaa sen. Paljastaminen tuo naisten kohdalla positiivisella tavalla esiin naisten toimijuuden tiedemaailmassa. (Tainio 2002: 52.) Jos tutkijasta mainitaan pelkkä sukunimi, on ihminen=miesnormin vuoksi odotettavissa, että lukijat tulkitsevat tutkijan mieheksi. Tämän vuoksi viittaan itse tässä tutkielmassa tutkijoihin sekä etu- että sukunimellä. Naisia on hyvä nostaa esiin eksplisiittisesti senkin vuoksi, että mies-sanaa käytetään suomen kielen taajuussanaston mukaan teksteissä määrällisesti enemmän kuin nainen-sanaa; naiset jäävät usein piiloon pronominien taakse (mts: 53). Tainion mukaan myös tieteellisen kielen metaforat ovat usein sukupuolitettuja: miestutkijat käyttävät usein perinteiseen miesten maailmaan, naiset taas naisten maailmaan viittaavia metaforia (mts: 58). Itse en ole koskaan kiinnittänyt metaforien laatuun huomiota, mutta luultavasti jatkossa olisi hyvä kiinnittää. Tällaiset seikat kun ottaa helposti itsestäänselvyyksinä, kuten niin monet muut kielen sukupuolittuneisuuden ilmentymät. Jaana Jaatinen (1988) on todennut, että suomessa miestä tarkoittavista sanoista rakennetut johdokset ovat yleensä merkitykseltään positiivisia, naista tarkoittavien sanojen johdoksissa taas on useammin negatiivisia konnotaatioita. Esimerkkeinä Jaatinen mainitsee ilmaukset ämmänsolmu eli huono solmu ja mennä akoille eli epäonnistua sekä haukkumasanan akkamainen. Ukko-etuliite tarkoittaa isoa, mutta vaikka emä-etuliitekin tarkoittaa samaa, sitä käytetään usein negatiivisissa ilmauksissa, 14

esim. emävale. (Jaatinen 1988: 47 50.) Feministisessä kirjoituksessa tulisi tietenkin välttää tällaisia naisten kannalta negatiivisia sanoja. Puhuttaessa sukupuolista rinnakkain käytetään suomessa yleensä ilmausta mies ja nainen, englannissa men and women. Vaikka taustalla onkin foneettisia ja fonologisia syitä, järjestys ilmentää myös arvohierarkiaa; on nimittäin huomattu, että lukijat ymmärtävät ensimmäiseksi asetetun sanan usein sen paria tärkeämmäksi (Tainio 2002: 54). Tällaisten vakiintuneiden muotojen rikkominen on yksi feministinen kirjoittamisstrategia, mielestäni hyvin käyttökelpoinen sellainen, koska se voi hyvinkin herättää lukijan huomion ja saada tämän pohtimaan sukupuolien esittämistä teksteissä. Vakiintuneiden sanaparien rikkomista voi käyttää muissakin yhteyksissä. Laitinen huomauttaa, että kieleemme on myös kiteytynyt naisiin liittyviä stereotypioita metakielelliseksi sanastoksi, esimerkiksi lörpötellä, lirkutella, juoruta, nalkuttaa (kevyt, intiimi, liiallinen puhe) (Laitinen 1989: 112). Lee (1992) on todennut, että muuttamalla sanojen denotaation laajuutta voidaan muuttaa niiden tehoa ja jopa kokonaista diskurssia, johon ne liittyvät. Kenties sellaisten ilmausten kuin miehet lörpöttelivät ja juoruilivat avulla voitaisiin kiinnittää lukijan huomio sukupuolistereotypioihin ja stereotypioivaan kieleen. Tällaista strategiaa hyödynnän itsekin käännöksessäni luvussa 5. Tässä luvussa olen esitellyt monia tapoja, joilla kielen sukupuolittuminen ilmenee teksteissä. Aion kiinnittää näihin seikkoihin huomiota tehdessäni omaa käännöstäni luvussa 5, ja pyrkiä nämä seikat mielessäni muuttamaan maskuliinista/(näennäisesti) neutraalia tekstiä feministisemmäksi. 15

3. Kääntäjän ideologia Tässä luvussa tarkastelen ideologian merkitystä kääntäjän työssä. Kääntäjä tekee aina työssään jonkinlaisen ideologisen valinnan, ja feminismi on yksi ideologia muiden joukossa. Feministikääntäjä erottuu monista muista kääntäjistä sillä, että hän paljastaa avoimesti, minkä ideologian kannattaja hän on, ja pitää ideologian toteuttamista keskeisenä osana kääntämistä. Luvun lopussa pohdin feminististä kääntämistä kääntäjän etiikan ja uskollisuuden näkökulmasta. Norman Fairclough käsittelee kielen ja ideologian suhdetta laajasti teoksessaan Language and Power (1989). Hän toteaa, että ideologia on voimakkaasti läsnä kielessä itse asiassa kieli on hänen mukaansa ideologian tärkein ilmenemispaikka ja välityskanava (mts. 15). Ideologiat ovat läsnä kielessä siihen koodattuina valta-asetelmina. Ihmiset eivät yleensä tiedosta näitä valtaasetelmien kielellisiä tunnusmerkkejä, vaan ajattelevat niiden olevan luonnollinen osa kieltä. (mts. 91.) Fairclough osoittaa, että koska ideologia vaikuttaa tehokkaimmin näkymättömänä, kieli on erittäin tehokas ideologian välittäjä ja olemassa olevien valtarakennelmien ylläpitäjä. Tätä edesauttaa se, että kun tietystä tavasta puhua eli diskurssista tulee valtadiskurssi eli se luonnollistuu, sen käyttäjät eivät enää muista, että se on kuten kieli aina vain ihmisen tekemä ja arbitraarinen. Välttämättä ei tulla ajatelleeksi, että esimerkiksi englannin maskuliinisen pronominin he käyttäminen geneerisenä pronominina ei ole luonnonlaki, vaan kieliopin kirjoittajien valinta. Ihmiset toki osaavat selittää eli rationalisoida sen, miksi käyttävät kieltä tietyllä tavalla. Näin he näkevät kielenkäytön rationaalisena ja usein vastustavatkin muutoksia siinä. Fairclough varoittaakin, että ihmiset voivat reagoida voimakkaasti yrityksiin purkaa diskurssin luonnollista valtaa: se ärsyttää heitä eikä siinä ole heistä mitään järkeä. (mts: 91.) Ei siis ihme, että moni pitää feministisiä kielenuudistamispyrkimyksiä turhina ja typerinä. David Lee osoittaa, ettei ole mahdollista käyttää kieltä ilman jonkinlaista ideologista näkökulmaa. Kielellä voi ilmaista kerrallaan vain pienen osan ulkoisesta todellisuudesta ja siitä, mistä päättää 16