Rakennerahastovarojen hallinta ja valtuusseuranta viranomaisissa



Samankaltaiset tiedostot
Purkautuvien rakennerahastovaltuuksien uudelleenbudjetointi

Tuen myöntäminen rakennerahastohankkeissa

Ajankohtaista: Vuodenvaihdeohjeet, lisämaksut hankkeille

Sulkemistoimet rakennerahastotietojärjestelmissä

VALTIOKONTTORI MÄÄRÄYS 326/03/ (13) viite 506/521/2004

Raportointi Eura 2007 ja Wepa 2007 Valtteri -järjestelmissä

Kirjanpitoaineiston säilytysajat

Sulkemistoimet ja aikataulut Ohjelmakausi

1. kausi: mennessä 2. kausi: mennessä

1.1 Ehtoja tulee noudattaa valtion vuoden 2016 talousarviosta myönnettävien momentin valtuuksien ja arviomäärärahojen käytössä.

Analyysiä vuoden 2010 tilinpäätöksestä. Keskeisiä lukuja ja havaintoja tilinpäätöksen tekemisestä HAUS

Tekesin ja TEM:n myöntämä rahoitus (kansallinen) sekä Finnveran lainat ja takaukset v

Alueelliset työkokoukset, syksy 2011 Prosenttipäätökset ja rahoituserien käsittely (kysymyksiin ja havaintoihin perustuen)

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ SUOMEN RAKENNERAHASTO-OHJEL- MAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA 2019

Rakennerahastojen rahoituskorjaustapahtumien hallinnointi ja seuranta -koulutus

1(6) Dnro 122/03/2005. Tilivirastot ja talousarvion ulkopuolella olevat valtion rahastot KIRJANPITOAINEISTON SÄILYTYSAJAT

Tilitiedoille tehtäviä tarkistuksia

EURA 2007 järjestelmän rahoitustietojen varmenneraportin käyttöohje

Ajankohtaista EAKR-ohjelmasta. Eira Varis aluekehityspäällikkö Pohjois-Karjalan maakuntaliitto

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA 2016

RR-tietojärjestelmien raportit ja neuvontafoorumi

Rakennerahasto-ohjelmien edistymiskatsaus

TUEN MYÖNTÄMINEN RAKENNERAHASTOHANKKEISSA

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA 2017

Valtuuksien seuranta. Valtiokonttori Määräys 1 (14) Dnro VK/688/00.01/2014. Kirjanpitoyksiköt

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma

EAKR-päätöksenteko Uudenmaan liitossa

Tulot rakennerahastohankkeissa

Rakennerahastojen rahoituskorjaustapahtumien hallinnointi ja seuranta -koulutus

LUKU 11: TILIVIRASTON TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMINEN

YRITYSTEN TOIMINTAYMPÄRISTÖN KEHITTÄMIS- AVUSTUKSEN MAKSATUKSEN HAKEMISTA KOSKEVIA OHJEITA

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Dnro 326/571/2008 PÄÄTÖS

Kirjanpidon tilit. Valtiokonttori Määräys 1 (5) VK/999/ /2016

Analyysiä vuoden 2012 tilinpäätöksestä sekä uudistettu tilijaottelu ja tilijaotteluprosessi HAUS

Asiakirjayhdistelmä 2014

EAKR- ja ESR-ohjelmien ajankohtaiskatsaus

Valtuuksien seurantailmoitus (tilinpäätös) - raportti Käsikirja

Tuen myöntäminen rakennerahastohankkeissa - rahoituspäätökset EURA 2007 järjestelmässä. Ylitarkastaja Jenni Hyvärinen TEM/AKY/RAHA

Maakunnan litto euroa. TVÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Alueiden kehittämisyksikkö _

Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain Opetuskieli. Tutkintokerta kevät 2016

Rahoituskorjaustoimenpiteet RR-tietojärjestelmissä

Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus

Maksatus Lump sum -hankkeissa

Rahoittajien työkokoukset, maaliskuu 2011 Rahoituspäätökset: ajankohtaista, havaintoja, kysymyksiä ja esimerkkejä

1. Sopimus rakennerahastotehtävien hoitamisesta, vastuunjaosta ja koordinoinnista Kestävää kasvua ja työtä rakennerahasto-ohjelmassa

Ohjelmankauden rakennerahastohallinnon järjestäminen maakuntauudistuksen jälkeen. Etelä-Suomi

Valtiokonttori Määräys Kirjanpidon tilit Liikekirjanpidon tilit

Tilintarkastuskertomus valtion tilinpäätöksen tarkastuksesta vuodelta

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Yritys- ja alueosasto

hallintoviranomaisen ohje X maksuviranomaisen ohje

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 497/53/

Valtiokonttorin määräämät talousarviokirjanpidon

Pois syrjästä hankkeen toteuttamisaika on Hankkeen hallinnoijan Satakunnan sairaanhoitopiirin esittämä maksatusaikataulu:

OHJE YLIMAAKUNNALLISTEN HANKKEIDEN HALLINNOINNISTA

Mistä tukea kotouttamiseen? ESR:n mahdollisuudet. Vastaanottava maaseutu Sirpa Liljeström Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto

Rahoituskorjaustapahtumien hallinnointi rakennerahastojen tietojärjestelmissä Eura 2007 ja Wepa 2007

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 77/53/ MERENKULKULAITOKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2002

Kirjanpidon tilit. Valtiokonttori Määräys 1 (5) Dnro VK/1059/00.01/2015

Asiakirjayhdistelmä 2016

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Yritys- ja alueosasto

POP MAAKUNNAN ICT-VALMISTELU SOPIMUS PROJEKTIN TOTEUTTAMISESTA

Talousarvioesitys 2016

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Alueet ja kasvupalvelut -osasto

Talousarvioesitys 2017

Tilinpäätösbrunssi HAUS Maileena Tervaportti 1

Taloushallinnon kevätseminaari

Valtiokonttori Määräys Kirjanpidon tilit Liikekirjanpidon tilit

Dnro 344/03/2004

TEEMAHANKKEEN SEURANTALOMAKKEET (Yleisohje)

Tarkastushavaintojen käsittely

RAKENNERAHASTOKAUDEN TILANNEKATSAUS

VERSIO 3: KORJATTU DIAT 10 JA 13

Keskeisimmät muutokset toimeenpanossa ohjelmakaudella ALKE-lainsäädäntö (HE 190/2013)

Talousarvion toteumalaskelman valtuudet ja käyttö (tilinpäätös) -raportti Käsikirja

2. Maksatushakemuksen laatiminen hankkeen toteuttajan toimesta

KKP-RONDO WEB. Käyttäjän opas tili-ilmoitusten ja täsmäytyslaskelmien sekä valtuuksien seurantailmoitusten käsittelyyn KKP-Rondossa

muutokset on saatettava PROJEKTIOHJEET 1. SOVELTAMISALA

EU-OSARAHOITTEISIA HANKKEITA KOSKEVAT KORJAAVAT TOIMENPITEET SEKÄ TARKASTUS- VIRANOMAISEN TARKASTUSRAPORTTIEN KÄSITTELY VÄLITTÄVISSÄ TOIMIELMISSÄ

Keskustelua tukikelpoisuudesta - Välittävän toimielimen vastuu: linjan selkeytys ja sen viestiminen hakijoille

Sulkemisen haasteet maksatuksen näkökulmasta

1. Teknisen tuen määrä ja kohdentuminen Manner-Suomen ESR-ohjelmassa sekä Etelä-, Länsi-, Itä- ja Pohjois-Suomen EAKR-ohjelmissa

VALTIOKONTTORI MÄÄRÄYS 18/03/2001

PAIKAN PÄÄLLÄ TEHTÄVÄT TARKASTUKSET EU-OSARAHOIT- TEISTEN HANKKEIDEN TUOTTEIDEN JA PALVELUIDEN TOIMITTAMISEN VARMENTAMISEKSI OHJELMAKAUDELLA

Rakennerahastohankkeiden rahoituskorjaustapahtumien hallinnointi ja seuranta

5 LUKU: TILIVIRASTOJEN VÄLISTEN JA TILIVIRASTOJEN SISÄISTEN TAPAHTUMIEN KIRJAUKSET... 2

TEMin hallinnonalan itse toteuttamien rakennerahastohankkeiden hallinnointi koulutus Artikla 13 tarkastukset ja niiden havainnot

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Alueet ja kasvupalvelut -osasto

Satakunnan biokaasu- ja energiapäivä Nakkilassa

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Yritys- ja alueosasto

Rahoituksen haku ja maksatus - mikä muuttuu? Pirjo Peräaho

Joensuu Risto Poutiainen Kehittämisjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto

Kestävää kasvua ja työtä Rahoituksen hakeminen mikä muuttuu

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 403/53/ LAPIN TYÖVOIMA- JA ELINKEINOKESKUKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2003

UUDENMAAN TYÖVOIMA- JA ELINKEINOKESKUKSEN TI- LINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2006

EAKR-toimenpideohjelmat Tilannekatsaus kevät 2014

Vuoden 2003 tilinpäätösohje. Tilivirastoille ja talousarvion ulkopuolella oleville valtion rahastoille

MAKSATUSPROSESSIKOULUTUS ESR-HANKETOIMIJOILLE

Lattiasta kattoon, pihalta luontoon - teemahanke

Rakennerahastotoiminnan ajankohtaiskatsaus. Työ- ja elinkeinoministeriö Alueiden kehittämisyksikkö

Hankkeen toiminta. ESR-koordinaattori Sanna Laiho. Uudenmaan ELY-keskus

Transkriptio:

Rakennerahastovarojen hallinta ja valtuusseuranta viranomaisissa Rakennerahastojen tietojärjestelmien tuottamien raporttien hyötykäyttö omassa työssä Oulu 2.6. - Kuopio 8.6. - Tampere 10.6. - Helsinki 16.6. Erikoissuunnittelija Päivi Tapanila Työ- ja elinkeinoministeriö

Rakennerahastovarojen hallinta ja valtuusseuranta viranomaisissa myöntämisvaltuudet ja valtuuksien allokointiprosessi arviomäärärahat valtuusilmoitus / valtuuden ja arviomäärärahan käytöstä raportointi

Käsitteistä (Budjettisanasto 2001): Myöntämisvaltuus on valtion talousarvion päätösosan mahdollinen oikeutus sitoutua tiettyyn menoon, jota varten tarvittava määräraha otetaan valtion talousarvioon vasta seuraavina varainhoitovuosina. Valtuus on määrältään ja käyttötarkoitukseltaan rajattu. Valtuutta ei koske vuotuisperiaate, mutta sitä saadaan käyttää vain kyseisen varainhoitovuoden aikana. Käytännössä valtuudet usein sisältävät myös kuluvan vuoden menoja. Valtuutta koskevat määrärahat on kohdistettu tietylle momentille. > valtuus tehdä sopimuksia ja antaa sitoumuksia Arviomääräraha on yhtä vuotta varten myönnetty määräraha, jota ei voi siirtää myöhempiin vuosiin mutta joka voidaan ylittää asianomaisen ministeriön luvalla tietyn määrämuotoisen menettelyn jälkeen. > arviomääräraha: valtuuden käytöstä aiheutuneet menot (sitoumuksen maksutapahtumat)

Rakennerahastovaltuudet Talousarviossa momentti 32.50.64 (EU:n rakennerahastojen ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-ohjelmiin ohjelmakaudella 2007 2013, arviomääräraha) * päätösosassa mm. htv-rajoitteet ja Kainuun osuudet * selvitysosassa eritellysti EU:n ja valtion rahoitusosuudet EU-raha ja valtion kansallinen vastinraha yhdellä momentilla (ei enää erillisiä momentteja) * EU ja valtio budjetoidaan ja jaetaan välittäville toimielimille yhtenä könttänä * sidonnat, arviomäärärahat, tilityksen käsittely ja maksatukset ml. tiliöinti kaikki yhdeltä momentilta Valtuus voidaan uusia (tuoreuttaa) seuraavalle vuodelle, mikäli tästä on talousarviomomentilla maininta

Tietojärjestelmäraportit ja siirtymä yhden momentin malliin EURA 2007 järjestelmän raporteissa * vuosina 2007-2009 aloittaneiden projektien osalta EU/valtio -erittelyt säilyvät * vuonna 2010 aloitettavissa projekteissa näkyy vain EU+valtio -tieto yhteensä ( EU -sarakkeessa) * uusissa raporttipohjissa vain yhteensä-tiedot näkyvät RR-tietopalvelussa * vain yhteensä-tiedot näkyvät sekä vanhojen että uusien projektien osalta * tiedotustarpeita varten tulossa näkyviin tiedot EU-osuudesta

TEM:n päätös Varojen käytön ehdot Varojen käytön ehdot velvoittavat juridisesti välittäviä toimielimiä Välittävien toimielinten on sisällytettävä varojen käytön ehdot tuensaajia juridisesti velvoittaviin rahoituspäätösten ehtoihin tuensaajia koskevilta osin (välittävät toimielimet saattavat EURA 2007 järjestelmän rahoituspäätöslomakkeiden mukaiset varojen käyttöä koskevat ehdot tuensaajien tietoon) Toimitetaan valtuuksien osoituspäätöksen liitteenä välittäville toimielimille Ehtoihin sisältyy mm. * rahoitusosuuksien seuranta ja raportointi tietojärjestelmäavusteisesti * seurantatietojen toimittaminen * kirjanpidon järjestäminen * arviomäärärahan kirjausoikeuden myöntäminen * varainkäytön valvonta ja tarkastus * tiedottaminen * arvioinnit * arkistointi

Varojen käytön ehdot Kohdassa b. EAKR- ja ESR-rahoitusosuuden ja kansallisen julkisen rahoitusosuuden seuranta ja raportointi on todettu mm. seuraavaa: * Välittävät toimielimet raportoivat työ- ja elinkeinoministeriölle. * Virastojen ja laitosten tulee järjestää toimialoillaan valtion talousarviosta annetun lain 10 :ssä tarkoitettujen talousarvion käsittelyn yhteydessä myönnettyjen ja muiden lakiin perustuvien valtuuksien sekä niiden käytön ja käytöstä aiheutuvien menojen seuranta. * Varaus-, sidonta- ja kirjanpidon maksatustiedot tallennetaan hankekohtaisina rakennerahastojen tietojärjestelmiin ja niitä pidetään ajantasaisina. * Välittävän toimielimen tulee täsmäyttää RR-seurannan tietojärjestelmien toteumatiedot kuukausittain omaan kirjanpitoonsa ja dokumentoida ja säilyttää täsmäytystiedot riittävän jäljitysketjun takaamiseksi. * Tilitysten käsittelyssä on noudatettava Valtiokonttorin ja hallintoviranomaisen antamia tilitysten käsittely- ja kirjausohjeita. * Välittävien toimielinten tulee huolehtia tilinpäätökseen liittyvistä toimenpiteistä.

Valtuuden kiertonopeus ELYjen oman tuotannon hankkeissa Talousarviolaki, 10 : Tulo- ja menoarvion käsittelyn yhteydessä voidaan myöntää määrältään ja käyttötarkoitukseltaan rajattu valtuus tehdä sopimuksia ja antaa sitoumuksia, joista aiheutuvia menoja varten tarvittavat määrärahat otetaan joko kokonaan tai puuttuvilta osiltaan myöhempiin tulo- ja menoarvioihin. > hallinnollisessa kohdentamispäätöksessä on yksilöitävä valtuus, sen määrä sekä käyttötarkoitukset, sopimukset ja sitoumukset, joista menot tulevat aiheutumaan Varojen käytön ehdot: Viranomaisen itse toteuttamissa hankkeissa toteuttajan on menopäätöksillä sidottava kohdentamispäätöksen mukainen euromääräinen summa päätöspäivämäärää seuraavan vuoden loppuun mennessä (n+1), ennen kuin välittävä toimielin saa myöntää toteuttajalle lisää varoja seuraavalla kohdentamispäätöksellä. > kohdentamispäätösten suunnitelmallisuus ja ajantasaisuus

Tilijaottelu on lakisääteinen asiakirja, joka on ministeriön vahvistama ja Valtiokonttorin julkaisema esitys valtion talousarvion mukaisista tileistä ja joka toimii ohjausvälineenä ja määrärahanjakopäätösten pohjana (Budjettisanasto 2001) Välittävät toimielimet (pl. maakunnan liitot ja Finnvera Oyj) kirjaavat tilivuoden 2010 loppuun asti vuoden 2010 varoista maksettavat menot omassa kirjanpidossaan työ- ja elinkeinoministeriön momentille 32.50.64. EAKR-alajaottelukohdan tunnus on 1 (pl. Kainuu 1.1, Kainuu 1.2), ESRalajaottelukohdan (pl. Kainuu) tunnus on 2 (2.1) ja ESR:n Kainuun osuuden alajaottelukohtan tunnus on 3 (3.1). Työvoimapoliittisia toimenpiteitä sisältävissä projekteissa välittävien toimielinten on kirjattava siirtomenot seuraavan tilijaottelun mukaisesti: Tilijaottelu Välittävä toimielin 32.50.64.2.1 ESR pl. Kainuu; tukikelpoisuustarkastetut käytöt 32.50.64.2.2 ESR; lopulliset tukikelvottomat TVPOL-käytöt 32.50.64.2.3 ESR; tukikelpoisuustarkastamattomat toteuttajan TVPOL-käytöt 32.50.64.3.1 Kainuu; tukikelpoisuustarkastetut käytöt 32.50.64.3.2 Kainuu; lopulliset tukikelvottomat TVPOL-käytöt 32.50.64.3.3 Kainuu; tukikelpoisuustarkastamattomat toteuttajan TVPOL-käytöt

Rakennerahastovaltuuksien allokointiprosessi Valtuuksien allokointi tehdään jakopäätösten pohjalta Jokaista jakopäätöstä vastaa järjestelmässä oma päätöksensä ( jakokirje ) EAKR- ja ESR-jakokirjeet tallennetaan järjestelmään erillisinä, vaikka ne sisältyisivät samaan VN:n/TEM:n tekemään päätökseen Allokointi tehdään vain hallintoviranomaisessa (myös mahdolliset muutos- ja siirtopäätökset) Valtuudet allokoidaan Valtteri-tietojärjestelmän allokointisovelluksessa ( Alli ) > Myöntövaltuudet > Jakokirjeet Aiemmin tehdyt jakokirjeet ovat haettavissa järjestelmästä Alliin viedään myös tiedot talousarvion / tilijaottelun tasolla

Jakokirjeen tallentaminen Jakokirjeeseen tallennetaan seuraavat tunnistetiedot: rahasto EAKR/ESR, jakopäivämäärä, jakokirjeen nimi, diaarinumero Allokointivaiheessa erittelytiedoiksi muodostuvat seuraavat tiedot: vuosi, rahalaji EU/valtio, TA-tili, rahoittajaviranomainen, ohjelma/osio (omat valinnat tekniselle tuelle) Kohdennusvaihtoehdot: maakunta, ei maakuntakohdennusta (ylimaakunnallinen), rakennemuutos TUKI2000-valtuuksille on oma viranomaisvalinta ( yritystuet ) Kullekin viranomaiselle allokoitavat summat tallennetaan järjestelmään erikseen

Jakokirjeiden täsmäytys ja dokumentointi Kun kaikki allokoitavat summat on viety järjestelmään, tulostetaan ja täsmäytetään yhteenveto; täsmäytettävät tiedot dokumentoidaan Tarvittaessa korjataan tietoja ja toistetaan täsmäytysvaihe Kun jakokirje on valmis, se asetetaan järjestelmään Asetetun jakokirjeen voi peruuttaa tai muuttaa vain uudella korjaavalla, negatiivisella jakokirjeellä Jokaisesta asetetusta jakokirjeestä ja tehdyistä täsmäytyksistä taltioidaan seuraavat dokumentit: 1. Jakokirjeluonnoksesta tulostettu raportti ja sen täsmäytysmerkinnät; raportilla näkyy JAKOKIRJELUONNOS elinkaaritila 2. Varsinainen allekirjoitettu jakokirje 3. Jakokirjeen asetuksen jälkeen tulostettu jakokirjeraportti; raportilla näkyy ASETETTU JAKOKIRJE elinkaaritila

Jakokirjeen vastaanottaminen viranomaisessa Kun jakokirje on asetettu järjestelmään, valtuudet ovat vastaanotettavissa viranomaisissa (Valtteri-järjestelmässä > Myöntövaltuudet > Rahoittajaviranomainen) Jakokirje tulostetaan järjestelmästä ja se täsmäytetään postitse saapuneen jakopäätöksen kanssa; tiedot dokumentoidaan Kun tiedot täsmäävät, allokoinnit vastaanotetaan viranomaiseen riveittäin Vastaanottotieto kirjautuu jakokirjeeseen; vastaanottotiedon sisältämä jakokirje tulostetaan järjestelmästä ja dokumentoidaan Valtuudet siirtyvät allokoinnin vastaanottamisen jälkeen ko. viranomaisen valtuusseurantaan Valtuudet ovat allokoinnin vastaanoton jälkeen sidottavissa projekteille Valtteri-järjestelmässä (sidonta = valtuuden käyttö, pl. maakunnan liitot ja Finnvera 2010-)

Maakunnan liittojen varat Maakunnan liitto vastaanottaa allokoinnin Valtterissa kuten muutkin viranomaiset Liittojen myöntämisvaltuuksia käsitellään järjestelmässä virtuaalivaltuutena / ohjelmakehyksenä (ei valtion kirjanpitoyksikkö) Valtteri-järjestelmä avaa automaattisesti vastaavat maakunnan liiton myöntämisvaltuuden määrät TEM:n vastaavalle rahasto- ja maakuntaliittokohtaiselle likviditeettiprojektille Likviditeettiprojektin myöntämisvaltuus merkitään jakokirjeen perusteella käytetyksi TEM:n valtuusseurannassa Likviditeettiprojektien myöntämisvaltuutta tai likviditeettiprojektien arviomäärärahan käyttöä ei raportoida EURA2007-järjestelmään Maakunnan liiton rahoittamat projektit ja niiden maksut raportoidaan ainoastaan EURA2007-järjestelmään Valtuusseurannassa ei huomioida maakunnan liittojen myöntämisvaltuuksien käyttöä (ohjelmakehyksen sitomista projekteille) tai liittojen rahoittamien projektien maksuja (vastaavat myöntämisvaltuudet lasketaan valtuusseurantaan likviditeettiprojekteilta) Myös Finnveran valtuudet hallinnoidaan 2010- likviditeettiprojekteilla (suuraluekohtaisesti; 4 suuraluekohtaista likviditeettiprojektia + Kainuu)

Maakunnan liittojen likviditeettiprojektit Maakunnan liitto EAKR-koodi Uudenmaan liitto A49901 Varsinais-Suomen liitto A49902 Itä-Uudenmaan liitto A49903 Satakuntaliitto A49904 Hämeen liitto A49905 Pirkanmaan liitto A49906 Päijät-Hämeen liitto A49907 Kymenlaakson liitto A49908 Etelä-Karjalan liitto A49909 Etelä-Savon liitto A49910 Pohjois-Savon liitto A49911 Pohjois-Karjalan liitto A49912 Keski-Suomen liitto A49913 Etelä-Pohjanmaan liitto A49914 Pohjanmaan liitto A49915 Keski-Pohjanmaan liitto A49916 Pohjois-Pohjanmaan liitto A49917 Kainuun maakuntayhtymä, Kainuun kehys A49918 Lapin liitto A49919 Kainuun maakuntayhtymä, Itä-Suomen kehys A49920 ESR-koodi S29901 S29902 S29903 S29904 S29905 S29906 S29907 S29908 S29909 S29910 S29911 S29912 S29913 S29914 S29915 S29916 S29917 S29918 S29919 S29920

Valtteri Momentin, varojen ja kehysten kokonaishallinta (valtion näkökulmasta) Momentti EUM ja ARV (Alli) Momentin tilijaottelu EUM ja ARV (Alli) Rahoittajaviranomaisen myöntövaltuudet EUM (sekä VIRT EUM) (Alli +Valtteri) = ohjelmakehys (maakunnan liitot) Projektin myöntövaltuus EUM (sekä VIRT EUM) (Valtteri) = ohjelmakehyksen sidonnat (maakunnan liitot) Maksatuspäätös ARV * (Valtteri) * Veloittaa tilijaottelutason ARVia pl. maakuntaliitot Maksu (Palvelukeskus / kirjanpito ja maksuliikenne) Pankki

Arviomäärärahat / maksuvaltuudet Valtterissa hallintoviranomainen hallinnoi myös arviomäärärahoja Arviomäärärahaa avataan tilijaottelu/kirjaustasoittain Arviomäärärahan käyttöön annetaan kirjausoikeus ( arviomäärärahan jakokirje ) ko. vuodelle; arviomääräraha ei siirry vuodesta toiseen Arviomäärärahaa voidaan lisätä lisätalousarviomenettelyssä tai arviomäärärahan ylitysluvalla Kirjausoikeutta ei saa myöntää edelleen hankkeiden toteuttajille Momenttien kohdentamisperusteena on maksuperuste; momenteilta saa maksaa ja korvata vain tukikelpoisia menoja, joista on tehty maksatuspäätös (pl. työvoimapoliittisten kustannusten maksaminen siirtomenojen osalta) Erilliset arviomäärärahan jaot TUKI2000-järjestelmää varten Erilliset arviomäärärahan (maksurahan) jaot maakunnan liitoille

Valtuusseuranta (valtion virastot) Valtiokonttorin määräys virastoille valtuusseurannasta sekä valtuuksista ja niiden käytön ilmoittamisesta (talousarviolaki 24c, talousarvioasetus 54a ) Valtuusseuranta on osa talousarvion toteutumisen seurantaa Valtuusseuranta sisältää talousarvion käsittelyn yhteydessä myönnetyt (ml. uusitut) valtuudet ja niiden käytön Valtuusseurannan yhteydessä seurataan lisäksi valtuuden käytöstä aiheutuneita talousarviomenoja sekä valtuuden käytöstä tulevina varainhoitovuosina aiheutuvia määrärahatarpeita Valtuuden seurantavelvollisuus on sillä virastolla, jolle valtuuteen liittyvä talousarviotili on tilijaottelun, säädöksen tai talousarviopäätöksen perusteella osoitettu Kukin valtuutta käyttöönsä saanut virasto vastaa saamansa valtuuden osan seurannasta ja toimittaa seurantatiedot työ- ja elinkeinoministeriöön > esim. vuosi 2009, kirje: Ohjelmakauden 2007 2013 EUrakennerahastovaroja koskeva valtuuksien ja arviomäärärahojen käytön ilmoittaminen talousarvion 2009 momenteilta 32.50.64 ja 32.50.65, TEM/3719/09.02.01/2009 Työ- ja elinkeinoministeriö toimittaa tiedot edelleen Valtiokonttoriin

Valtuusilmoitus / valtuuden ja arviomäärärahan käytöstä raportointi Rakennerahastovaroja käyttävät virastot toimittavat valtuusilmoituksensa edelliseltä sekä alkaneelta varainhoitovuodelta työ- ja elinkeinoministeriölle tammikuun loppupuolella Tiedot päättyneeltä ja alkaneelta varainhoitovuodelta toimitetaan erillisinä Excel-tiedostoina Vuotta 2010 koskevassa valtuusilmoituksessa myös TUKI2000-järjestelmän tiedot sisältyvät samaan valtuusilmoitukseen Tiedot ilmoitetaan momenteittain alajaottelutasolla, valtuusvuosittain ja sentin tarkkuudella pyöristämättä Tiedot vahvistetaan allekirjoituksin viraston työjärjestyksen mukaisesti tiliilmoituksen tavoin; viraston talousyksikön ja vastuualueen vakuutus, että tiedot ovat valtuusseurannan ja viraston kirjanpitojärjestelmästä saatujen tilinpäätöstietojen mukaisesti verrattu ja täsmäytetty Työ- ja elinkeinoministeriö lähettää virastoille päätöksen arviomäärärahan käytön vahvistamisesta sekä vahvistuksen ilmoituksen hyväksymisestä

Valtuuden käytön peruuntuminen Projektien sidontojen tilanne per 31.12. virastolle osoitetuista edellisen vuoden myöntämisvaltuuksista tehtyjen sidontojen (valtuuden käytön) osalta on lopullinen Seuraavan vuoden alkaessa edellisen vuoden valtuudesta ei enää tehdä sidontoja Jos valtuuden käyttö peruuntuu sen jälkeen, kun valtuus ei ole enää käytettävissä, peruuntunutta valtuutta ei voi käyttää, ellei valtuutta oteta uudestaan talousarvioon > tämä uudelleen budjetointi ajoittunee vasta ohjelmakauden loppuun Valtuuden käytön peruuntumista ei merkitä valtuusseurannassa valtuuden käytön vähenemiseksi, vaan peruuntuminen otetaan vähennyksenä huomioon valtuuden käytöstä aiheutuneiden talousarviomenojen määrässä ja tulevien varainhoitovuosien määrärahatarpeiden arvioinnissa Saman tilivuoden aikana tehdyn sidonnan purkautuessa voi tehdä uuden sitomispäätöksen purkautuneesta valtuudesta

Projektikohtainen täsmäävyys Tilivuonna maksetut maksatuspäätökset tulee täsmäyttää kirjanpidon kanssa ennen valtuusilmoituksen toimittamista työ- ja elinkeinoministeriöön. Valtuusvuosikohtaisen arviomäärärahan käytön tulee täsmätä projektikohtaisesti ja projektille kirjattujen tulojen tulee myös täsmätä tietojärjestelmän ja kirjanpidon kanssa. Arviomääräraharaportti poimii tiedot kaikista niistä tilityksistä, joilla Valtteri- järjestelmässä on tallennettu tosiasiallinen maksupäivämäärä. Jos maksupäiviä ei ole tallennettu, ei toteuma päivity Exceliin. Maksupäivän voi tällöin tallentaa ja ajaa raportin uudelleen. > raportti tulostetaan Valtteri-järjestelmästä kohdasta: Raportit/ Valitse viraston näkökulmaraporteista/ b1: Valtiovirasto(je)n arviomäärärahan käyttö. Valitaan ao. tilivirasto (kirjanpitoyksikkö) ja virasto, ARV-käyttö vuodelta n ja valitaan kohdasta Tilitysten elinkaaret vaihtoehto maksettu. > Maksettu -tilassa olevilla tilityksille on tosiasiallinen maksupäivämäärä tallennettu; Valmis -tilassa oleville ei vielä ole Arviomäärärahan käyttö tulostuu Valtterista tulostettavalle valtuuslomakkeelle sarakkeeseen Talousarviovuosi. > Talousarviovuosi -sarakkeessa tulee olla mukana kaikki ao. tilivuoden kirjanpidossa olevat maksetut maksut.

Valtuusilmoituksen laatiminen Kun kirjanpidon ja Valtteri-järjestelmän väliset täsmäytykset on tehty ja kaikkien momenttien käytöt ovat kummassakin järjestelmässä samat, tulostetaan Valtteri-järjestelmästä raportti Virastojen valtuuskuva Raportti tulostetaan Valtteri-järjestelmästä kohdasta: Raportit/ Valitse viraston näkökulmaraporteista/ c: Virasto(je)n valtuuskuva. Valitaan ao. tilivirasto (kirjanpitoyksikkö) ja virasto, tilivuosi ja valitaan Valtuuskirjanpitoon > VK:n valtuuslomake Paperille tulostetusta raportista tarkistetaan, että valtuudet vastaavat jakokirjeillä saatuja valtuuksia ja että arviomäärärahan käytöt momenteittain ovat samat kuin kirjanpidossa. Valtuustietojen ilmoittamiseen käytetään Valtiokonttorin Exceltaulukkopohjaa: www.valtiokonttori.fi: Lomakkeet > Hallinnon ohjauksen lomakkeet > Keskuskirjanpito: Valtuuslomake Tiedot ilmoitetaan momenteittain, valtuusvuosittain ja sentin tarkkuudella pyöristämättä.

Päättyneen varainhoitovuoden ilmoitus Päättyneeltä varainhoitovuodelta ilmoitetaan tiedot käytettävissä olevista valtuuksista sekä niistä (aiempien vuosien) valtuuksista, jotka eivät ole käytettävissä, mutta joiden käytöstä on varainhoitovuoden aikana aiheutunut talousarviomenoja tai joista arvioidaan aiheutuvan määrärahatarvetta. Valtuuksista ilmoitetaan valtuuden määrä, käyttö, käytöstä aiheutuneet talousarviomenot ja määrärahatarve. Ilmoituksen Excel-taulukkoon täydennetään tulevien talousarviovuosien osalta määrärahatarpeet siten, että sarake "Talousarviomenot ja määrärahatarpeet yhteensä" täsmää sarakkeen Valtuutta käytetty kanssa. Ilmoitus tulee tehdä, vaikka varainhoitovuonna käytettävissä ollutta valtuutta ei olisi käytetty.

Alkaneen varainhoitovuoden ilmoitus Alkaneelta varainhoitovuodelta ilmoitetaan käytettävissä olevista valtuuksista valtuuden määrä, arvio talousarviomenoista ja määrärahatarpeesta. Ei-käytettävissä olevista (aiempien vuosien) valtuuksista ilmoitetaan valtuuden määrä, käyttö, käytöstä aiheutuneet talousarviomenot, arvio talousarviomenoista ja määrärahatarpeesta. Valtiokonttorin Excel-taulukkopohjassa on sarake talousarviossa uusittu valtuus, johon merkitään edelliseltä vuodelta käyttämättä jäänyt ja seuraavalle vuodelle siirtynyt valtuus, ja sen lisäksi on sarake seuraavan vuoden talousarviossa uusittu valtuus, johon merkitään kuinka paljon käyttämättä jäänyttä valtuutta siirtyy seuraavalle vuodelle.

Valtuusilmoituksen laatimisessa käytettävät raportit kootusti Arviomääräraharaportti tulostetaan Valtteri-järjestelmästä kohdasta: Raportit/ Valitse viraston näkökulmaraporteista/ b1: Valtiovirasto(je)n arviomäärärahan käyttö. Valitaan ao. tilivirasto (kirjanpitoyksikkö) ja virasto, ARV-käyttö vuodelta n ja valitaan kohdasta Tilitysten elinkaaret vaihtoehto maksettu. Valtuusraportti tulostetaan Valtteri-järjestelmästä kohdasta: Raportit/ Valitse viraston näkökulmaraporteista/ c: Virasto(je)n valtuuskuva. Valitaan ao. tilivirasto (kirjanpitoyksikkö) ja virasto, tilivuosi ja valitaan Valtuuskirjanpitoon > VK:n valtuuslomake. Valtiokonttorin Excel-pohja www.valtiokonttori.fi: Lomakkeet - > Hallinnon ohjauksen lomakkeet > Keskuskirjanpito: Valtuuslomake

Tarkistettavia asioita kootusti Tarkistetaan, että arviomääräraharaportin taulukon Virasto yhteensä TA-tileittäin valtuusvuosikohtaiset tiedot TA-tileittäin täsmäävät valtuuslomakkeen sarakkeeseen Talousarviovuosi tulostuneiden tietojen kanssa. Täytetään maksatusarviot vuosille talousarviovuosi+1 jne. Tarkistetaan, että Valtuutta käytetty ja Talousarviomenot ja määrärahatarpeet yhteensä sarakkeiden luvut täsmäävät keskenään (ainakin sen valtuusvuoden osalta, jonka valtuusilmoitusta ollaan laatimassa; aiempien valtuusvuosien osalta valtuutta käytetty talousarviomenot ja määrärahatarpeet yhteensä ). Tarkistetaan, että Valtuutta käyttämättä siirtyy myös kohtaan Uusittu määrä ; saman tulee näkyä myös alkavan vuoden ilmoituksessa seuraavan valtuusvuoden vastaavalla rivillä kohdassa Talousarviossa uusittu valtuus.

Huomioita Vuoden 2010 valtuusilmoituksessa valtuusvuoden 2010 riveiksi tulee tulostumaan vain momentti 32.50.64 ja 32.50.64 (Kainuu) Aiemmilta vuosilta uusitut (tuoreutuneet) kahden momentin valtuudet sisältyvät em. rivien summiin ALKU-muutoksia läpikäyneissä virastoissa vuoden 2010 valtuusilmoitukseen ei tulostu mitään Talousarviossa uusituksi valtuudeksi (ko. valtuudet uusittiin TEM:ssä vuodenvaihteessa 2009-2010) Kukin ELY-virasto toimittaa yhden valtuusilmoituksen, jossa on kootusti kaikkien vastuualueiden ja molempien rahastojen valtuudet (Valtterista saa tarvittaessa myös rahastokohtaisia raportteja, mutta varsinainen ilmoitus toimitetaan raportilla, jossa on kootusti koko viraston valtuudet) Vuoden 2010 valtuusilmoituksessa myös TUKI2000-valtuudet sisältyvät Valtterista tulostettavalle raportille Finnvera ei ole mukana ELYjen ilmoituksissa enää vuonna 2010 Tekes sisältyy edelleen ELYjen ilmoituksiin vuonna 2010

Maakunnan liittoja koskeva arviomääräraharaportointi Maakunnan liitot ilmoittavat työ- ja elinkeinoministeriöön alkuvuodesta erikseen toimitetulla Excel-pohjalla * kirjanpidon kanssa todennetut rahastokohtaiset maksatustiedot tilivuoden aikana maksetuista maksatuspäätöksistä sentin tarkkuudella > Valtterin b2: Maakuntaliiton maksatukset raportin avulla maakunnan liitto voi täsmäyttää Valtterissa olevat maksetut tilitykset kirjanpitoonsa tilityksittäin > raportti kannattaa ajaa maksatuspäätöksittäin elinkaaritilassa maksettu olevista tilityksistä ( Maksettu tilassa olevilla tilityksille on tosiasiallinen maksupäivämäärä tallennettu, Valmis tilassa oleville ei vielä ole) * arvion myöntämisvaltuuksien maksatuksiin vuoden aikana tarvittavasta arviomäärärahasta > arvion perusteena käytetään ko. vuoden maksatuspäätöksiin kohdistuvia, 1-4/20xx, 5-8/20xx ja 9-12/20xx tapahtuvia maksatuksia * muut pyydetyt tiedot, mm. tiedot takaisinperintöjen määristä ja korkotuotoista

Kysymyksiä? Kiitos! Päivi Tapanila paivi.tapanila@tem.fi puh. 010 604 9088 GSM 050 396 0322