Tarjous 1/5 Tampereen kaupunki Kaupunkiympäristön palvelualue Asemakaavoitus Tarjousneuvottelu 11.12.2017 Lappi, suojelukaava (8182) Tehtävä Valmiudet Kiitämme tarjouspyynnöstä ja tarjoudumme tekemään tehtävän tarjousneuvottelussa kuvatun mukaisesti. Haluamme korostaa, että olemme motivoituneita ja erittäin kiinnostuneita tehtävästä. Tehtävänä on laatia asemakaavan muutos Lapin pientaloalueelle. Alue on noin 8 ha suuruinen ja sijaitsee kahden kilometrin etäisyydellä Tampereen keskustasta koilliseen. Alueelle laaditaan suojelukaava. Työssä laaditaan asemakaavan muutos kaikkine työvaiheineen osallistumis- ja arviointisuunnitelman laatimisesta hyväksymiskäsittelyyn tarvittavaan aineistoon asti. Alueelle ei kaavan laatimisen yhteydessä tutkita merkittävissä määrin lisärakentamista tai muita muutoksia nykytilanteeseen nähden. Oletuksena on, että alueelta on olemassa riittävät selvitykset, joita asemakaavaa laadittaessa hyödynnetään. Konsultin tehtävään sisältyy myös vuorovaikutuksen järjestäminen. Olemme koonneet tehtävää varten työryhmän, jonka asiantuntemus ja osaaminen luovat edellytykset hyvään lopputulokseen. Uskomme, että meillä on erinomaiset mahdollisuudet onnistua työssä. Konsultin työryhmän muodostavat seuraavat avainhenkilöt: Arkkitehti SAFA, YKS 562 Annina Vainio, SKOL 03 Projektipäällikkö, kaavan laatija Arkkitehti Eija Teivas, SKOL 02 Kortteliohjeen laatimisen vastuuhenkilö Maisema-arkkitehti Hanna-Maria Piipponen, SKOL 04 Viheralueiden suunnittelun ja pihasuunnittelun vastuuhenkilö Arkkit. yo. Antti Mikola, SKOL 05 Avustavat suunnittelutehtävät Arkkitehti SAFA YKS 337 Pekka Vehniäinen, SKOL 01 Laadunvarmistaja Lisäksi käytämme tarvittaessa toimiston muuta henkilökuntaa.
Tarjous 2/5 Työohjelma ja aikataulu AJANKOHTA TYÖVAIHEEN KUVAUS TUNTIMÄÄRÄ- ARVIO 01/2018 04/2019 Projektinhallinta ja laadunvarmistus Projektinhallinta käsittää työohjelman tarkennuksen, suunnitteluaikataulun laatimisen ja sen päivittämisen työn aikana, konsultin sisäisen työn koordinoinnin, kustannusseurannan ja laskutuksen sekä laadunvarmistuksen 10 h (850 ) 01/2018 02/2018 02/2018 03/2018 Työn käynnistäminen (aloitusvaihe, osa 1) Lähtötietoihin ja alueen nykytilaan perehtyminen Tutustutaan inventointiraporttiin ja käydään läpi mahdolliset muutokset nykytilassa inventoinnin laatimisen jälkeen Olemassa olevat selvitykset Lähialueelle laaditut asemakaavat ja malliesimerkkeinä hyödynnettävät Kissanmaan ja Petsamon suojelukaavat Maastokäynti Aloituskokous 25.1.2018 Osallistumis- ja arvioitisuunnitelman laatiminen Tampereen kaupungin pohjaa noudattaen Ideointivaihe Tunnistetaan keskeisimmät tiedossa olevat kaavan laatimisen yhteydessä ratkaistavat kysymykset ennen aloitusvaiheen vuorovaikutustilaisuutta. Työvaiheeseen sisältyy aloituskokouksen lisäksi yksi työpalaveri, jossa käsitellään OAS ja vuorovaikutustilaisuuden järjestelyt. Kaupungin tehtävät: kaava-alueen rajan määrittely, lähtötietojen toimittaminen, kaavan tavoitteiden määritteleminen Vuorovaikutus aloitusvaiheessa Alueen asukkaat ovat keskeinen osallisryhmä ja viestinnällä ja vuorovaikutuksella on keskeinen merkitys kaavatyön sujuvuuden kannalta. Tehostetun vuorovaikutuksen avulla pyritään sitouttamaan asukkaat kaavahankkeeseen. Ennen kaavaluonnoksen laatimista järjestetään työpaja, jossa asukaat pääsevät osallistumaan alueen suunnitteluun. Tilaisuuden ohjelma: Osallistumis- ja arviointisuunnitelman esittely Ohjattu tavoitetyöpaja, jonka tavoitteena on mm. kerätä asukkaiden kokemuksia alueesta, kartoittaa heidän toiveitaan kaavoituksen suhteen ja lisätä tietoisuutta kaavaprosessista. Konsultti vastaa tilaisuuden suunnittelusta, järjestelyistä, materiaaleista ja ohjaamisesta sekä laatii yhteenvedon tuloksista. Työpajaan osallistuu 3 4 henkilöä. Kaupungin tehtävät: Mahdolliset tilavuokrat ja tarjoilut 75 h (6 375 ) 60 h (5 100 )
Tarjous 3/5 04/2018 06/2018 Alustavat luonnokset (aloitusvaihe, osa 2) Laaditaan kooste aloitusvaiheessa saadusta palautteesta 145 h (12 325 ) Alustava kaavarunko sekä pinta-ala ja rakennusoikeuslaskelmat Alustavat kaavamerkinnät ja yleismääräykset Alustava havainnekuva Rakentamistapaohjeluonnos 08/2018 09/2018 Aloitusvaiheen viranomaisneuvottelu (1 hlö osallistuu) Työvaiheeseen sisältyy yksi ohjausryhmän kokous ja yksi työpalaveri, joissa käsitellään aloitusvaiheen palautetta ja alustavia luonnoksia. Asemakaavaluonnos Kaavaluonnos Laaditaan yksi asemakaavaluonnos. Asemakaavaluonnos laaditaan kaupungin käyttämiä kaavamääräyksiä ja yleismääräyksiä noudattaen. Kaavaluonnosaineistoon kuuluu: 2D-havainnekuva 1:1000 Kaavakartta 1:1000 Kaavamerkinnät ja yleismääräykset Tampereen kaupungin ohjeistusta noudattaen Laskelma rakennusoikeuksista ja tehokkuudesta Kaavaselostus Tampereen kaupungin mallipohjaa noudattaen Rakentamistapaohje Rakentamistapaohjeeseen kootaan keskeisimmät alueen rakentamista koskevat periaatteet yksinkertaiseen ja tiiviiseen muotoon. Mallina käytetään Tampereen kaupungin aiemmin laadittuja vastaavia ohjeita esimerkiksi Kissanmaan ja Petsamon alueilta. Työvaiheeseen sisältyy yksi ohjausryhmän kokous ja kaksi työpalaveria. Kokouksissa käsitellään myös rakentamistapaohjetta. Konsultti esittelee kaavaluonnosaineiston ajankohtaisena asiana lautakunnan kokouksessa. Optiot Työohjelmassa ei ole varauduttu pientaloaluetta ympäröivien puisto- ja viheralueiden suunnitteluun, mikäli kaava-alue päädytään rajaaman siten, että nämä kuuluvat kaava-alueeseen. Esimerkiksi liikennejärjestelyjen sekä katujen- ja kunnallistekniikan ja/tai viheralueiden yleissuunnittelu voidaan tarvittaessa kytkeä asemakaavan laatimiseen. 145 h (12 325 )
Tarjous 4/5 10/2018 11/2018 12/2018 02/2019 03/2019 04/2018 05/2019 06/2019 Vuorovaikutus luonnosvaiheessa Kaavakävely Kaavaluonnoksen nähtävilläolon aikana järjestetään kaavakävely, jonka aikana osallisille esitellään kaavaluonnosta ja kerätään siitä mielipiteitä paikan päällä. Konsultti organisoi ja opastaa kävelyn ja laatii sen aikana keskustelluista asioista tiiviin muistion. Kaavan laatijan vastaanotto Alueen asukkaille tarjotaan mahdollisuus keskustella kaavaluonnoksesta kaavoittajan vastaanotolla. Vastaanotolla on mahdollista keskittyä tarkemmin kunkin asukkaan omiin kysymyksiin kaavaluonnokseen liittyen. Konsultti varaa asukkaiden tapaamisiin aikaa maksimissaan 10 tuntia kahtena työpäivänä. Asemakaavaehdotus Laaditaan kooste luonnosvaiheessa saaduista mielipiteistä ja lausunnosta ja vastineet niihin Kaavaluonnosaineistoon tehdään tarvittavat muutokset ja täsmennykset (kaavakartta, merkinnät ja määräykset, havainnekuva) Kaavakartta luovutetaan kaupungille dwg-tiedostona. Kaupunki vastaa nähtäville asetettavan kaavan piirtämisestä Kortteliohjeeseen tehdään tarvittavat muutokset ja täsmennykset Työvaiheeseen sisältyy yksi ohjausryhmän kokous ja yksi työpalaveri. Konsultti esittelee kaavaehdotusaineiston lautakunnan kokouksessa. Vuorovaikutus ehdotusvaiheessa Optio: Mikäli aloitusvaiheessa ja luonnosvaiheessa järjestettyjen vuorovaikutustilaisuuksien jälkeen nähdään vielä tarpeelliseksi, on konsultilla valmiudet järjestää myös kaavaehdotuksen nähtävillä olon aikana vuorovaikutustilaisuus. Hyväksymisvaihe Laaditaan kooste kaavaehdotuksesta saaduista muistutuksista ja lausunnoista sekä vastineet niihin. Mahdolliset tekniset korjaukset havainnekuvaan, kaavaselostukseen ja kortteliohjeeseen Työvaiheeseen sisältyy yksi ohjausryhmän kokous ja yksi työpalaveri. Kaupungin tehtävät: Mahdolliset tekniset korjaukset kaavakarttaan, kaavamerkintöihin ja -määräyksiin, asemakaavan seurantalomake. 40 h (3 400 ) 115 h (9 775 ) - 60 h (5 100 )