Työelämän tulevaisuus Tehdään siitä yhdessä hyvä Pohjois-Pohjanmaalla!

Samankaltaiset tiedostot
Työelämä Hankkeen yleisesittely Suomen työelämä Euroopan paras vuonna 2020

Työelämä Toimintaympäristön seuranta. Maija Lyly-Yrjänäinen, Päivi Järviniemi

Työelämä hanke. Hyvää huomenta Hyvää huomista Workshop Margita Klemetti hankejohtaja

Visio: Suomessa Euroopan paras työelämä vuonna 2020

Työhyvinvointi ja johtaminen

Parempaa työelämää Ulkoisen arvioinnin tuloksia. SoteNavi-hankkeen loppuseminaari

KATSE TULEVAISUUDESSA

Tuottavuutta ja hyvinvointia finanssialalle

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusselvitys

KATSE TULEVAISUUDESSA

Suomen työelämä Euroopan parhaaksi vuoteen 2020 KANTA- JA PÄIJÄT-HÄMEEN ELINIKÄISEN OHJAUKSEN YHTEISTYÖRYHMIEN KOKOUS

Nuorisobarometri 2016 on KATSE TULEVAISUUDESSA. Julkistustilaisuus Nuoret ja tulevaisuus -seminaari Musiikkitalo, Helsinki Sami Myllyniemi

Työurien pidentäminen ja työssä jatkamisen haasteet

Työ kysely KYSELYN TULOKSET 9/2018. Kyselyn toteuttaja YTK-Yhdistys ry Kysely toteutettiin

Ikäjohtaminen Fujitsu-konsernissa. Tuula Selonen

Parempaan ja tuottavampaan työelämään Satakunnassa

Yhteistyöllä vaikuttavuutta siirtymillä eteenpäin Varkaus

Valmiina työelämään

Nuori Mieli Työssä. S-ryhmätasoinen nuorten työntekijöiden hyvän työelämän kehittämisohjelma Sanna-Mari Myllynen, työhyvinvointijohtaja, S-ryhmä

Viestinnän linjaukset

Työpaikan huoneentaulun rakentaminen pilottihanke

50+ TYÖELÄMÄSSÄ Kokemus Esiin 50+ -Seminaari

Nuoret ja työ Nuorisobarometrien valossa. "Polkuja kohti uudenlaista työtä" TAMPERE Sami Myllyniemi

Oikotie Työpaikat asiakastilaisuus , Joonas Pihlajamaa Johtaja, Oikotie Työpaikat

YRITTÄJÄ HYVÄ TYÖNANTAJA

Ikäjohtaminen-työntekijän hyvinvoinnnin tukemiseksi

Toimintasuunnitelma Johtoryhmä

Työelämän osaamistarpeet ja muutostrendit

Rakennerahastokausi millaista toimintaa rahoitetaan? Timo Ollila ELY-keskus

Järjestökentän työelämä tutkimuksen valossa

Kemiönsaaren henkilöstöstrategia. Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx

Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita!

Työpaikkojen työhyvinvointiverkosto, Tyhy-verkosto

Työelämä toimintaympäristön seuranta

EK-elinkeinopäivä Jyväskylässä

Työ muuttuu muuttuvatko pelisäännöt ja asenteet? Timo Lindholm / SITRA

Vates-säätiön ja Välityömarkkinat osana työelämää projektin esittely Vantaa

Muuttuva työelämä millainen on työelämän tulevaisuus?

Työnhakijoiden arvostukset ja ratkaiseeko kulttuuri työnhaussa. Ammattilaisten työnhakututkimus JUHA VAARA & NIILO MÄKELÄ MPS ENTERPRISES 30.1.

Valtorin strategia, päivitetty syksyllä 2016

Työpaikan keinot työkyvyn tukemisessa maatilalla

Työelämä muuttuu - onko Suomi valmis siihen?

Palkkatyössä kolmannella sektorilla

Suomen suurin ja vaikuttavin elinkeinoelämän järjestö

UUDEN TYÖN MARKKINA Ehdotus edistyksellisemmän työn markkinan luomiseksi Suomeen

Kaikilla mausteilla. Artikkeleita työolotutkimuksesta. Julkistamisseminaari

Miten jaksamme työelämässä?

YrittäjÄ. Hyvä työnantaja

Moninaisuus on rikkaus Lahti

Miltä suomalaisen työelämän tilanne näyttää tänään?

Esimiehestä kaikki irti?

Tiedosta turvaa - työsuojeluviranomaisen näkökulma. Ylitarkastaja Jarmo Osmo Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto

#UusiTyö Mitä tarkoittaa uusi työ? Henna Keränen Uusi työelämä ja kestävä talous, Sitra

Verkostotapaaminen Joensuu

Työhyvinvointi ja työturvallisuus tulevaisuuden työelämässä

VADELMAVENE - tiimikoulu, minä ja muut tiimissäni

Hyria. Strategia määrittelee, mitkä tavoitteet ovat Hyriassa tärkeitä ja mikä on se tapa, jolla niitä halutaan toteuttaa.

Työelämä Rakennamme yhdessä Euroopan parasta työelämää Hyvän työelämän messut Hämeenkyrö

Yliopistojen työhyvinvointikysely 2011 Biologian laitos tukihenkilöstö. Vastaajia 21

AKTIIVINEN IKÄÄNTYMINEN. Jaakko Kiander & Yrjö Norilo & Jouni Vatanen

OPIN POLUT JA PIENTAREET

Oppilaitoksesta oppisopimukseen

KASVUYRITTÄMISEN KÄSIKIRJA II. Vesa Tiensuu KOHTI KAUHIAA KASVUA

Faktaa työhyvinvoinnista, johtamisesta ja muutoksesta SOTE-sektorilla

Kuinka onnellisia suomalaiset ovat työssään? 30/09/2014 1

Muuttuva työ. Sebastian Franckenhaeuser 2018

Työnantajien näkemyksiä ja kokemuksia erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä

Nuorten Akatemia. Työpaja, Nuorten Suomi

PARAS. korkeakoulu opiskelijalle

Tiedosta turvaa - työsuojeluviranomaisen näkökulma. Ylitarkastaja Jari Toivonen Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue

Metsäalan Johtamisakatemia järjestetään Majvikin kongressikeskuksessa Kirkkonummella. KATSO MYÖS:

Yliopistojen työhyvinvointikysely 2011 Biologian laitos opetus- ja tutkimushenkilöstö. Vastaajia 27

Yliopistojen työhyvinvointikysely Biologian laitos. Vastaajia 47

Osaaminen ja työhyvinvointi järjestötyössä

Katse tulevaisuudessa

vuotiaiden kokemuksellinen hyvinvointi

Henkilöstökyselyn yhteenveto

NUORET OSAAJAT TYÖELÄMÄSSÄ 2017

Hyvinvointia työstä Eija Lehto, Työhyvinvointipalvelut. Työterveyslaitos

Työhyvinvointikysely 2011 Oulun yliopisto / Muut yliopistot

Työelämä nyt ja tulevaisuudessa

Mielenterveys ja työ. Tapio Lahti apulaisylilääkäri Työterveyslaitos

AIHE: hed_lmtsv_hyvinvointimittareita_teemoittain

1., n= n=485 3., n=497 4., n=484 5., n=489 N., n=999

Tulevaisuuden työelämää koskeva selvitys. Tiivistelmä tutkimuksen tuloksista

Yritysten ja oppilaitosten kumppanuudella kilpailuetua

Vuokratyöntekijätutkimus 2014

AIHE: op_pohjola_hyvinvointimittareita_teemoittain

Työnantajien suhtautuminen alle 30- ja yli 50-vuotiaisiin Toukokuu 2018

6Aika: Kestävän kaupunkikehittämisen ESR-haku Infotilaisuus 25.1., Oulu

Hyvinvointia työstä. SAK:n työympäristöseminaari

Kehittämispolku-testi

KOETTU HYVINVOINTI JA VUOROVAIKUTTEISET TYÖ- JA ELINOLOT

AIHE: hed_lmtsv_hyvinvointimittarit_ian_mukaan

Tiedosta turvaa - työsuojeluviranomaisen näkökulma. Ylitarkastaja Keijo Päivärinta

Verkostoja hyödyntäen järjestöje kautta aitoon työllistymiseen

Suomen työelämästä Euroopan paras vuoteen Margita Klemetti, TEM, 2013/08

Lahja Suomelle. Digi tuli, ura suli. Vai suliko? Eduskunta perusti Sitran lahjaksi 50-vuotiaalle itsenäiselle Suomelle.

Verkkoaivoriihi: Mihin Suomessa tulisi keskittyä työurien pidentämiseksi?

Suomalaisista 84 prosenttia pitää työsuhdeetuja merkittävänä työhyvinvoinnin kannalta

Transkriptio:

Työelämän tulevaisuus Tehdään siitä yhdessä hyvä Pohjois-Pohjanmaalla! Työelämä 2020 hankkeen Pohjois-Pohjanmaan alueverkosto POP Muutoksen tuki hanke (ESR)

Vuonna 2030 työelämämme on vahvasti polarisoitunutta: voittajille on tarjolla kaikki, häviäjille ei mitään. 4 38 33 20 5 Tulevaisuudessa työtä riittää edelleen laajoille ihmisjoukoille, vaikka sitä tehdään eri määriä ja eri tavoin kuin ennen. 0 7 10 60 24

Vuonna 2030 kilpailu työmarkkinoilla on niin kovaa, että syntynyt supertyöntekijöiden eliitti buustaa itseään fyysisesti ja henkisesti lääketieteen ja teknologian metodeilla. 6 27 40 24 3

Vuonna 2030 työ on niin mielekästä, ettei työn ja vapaa-ajan rajaa tarvitse pohtia. Elämme seitsenpäiväistä viikonloppua! 25 53 14 7 1

#POPhyvätyöelämä

84 työelämätoimijaa 13 toimialaohjelmaa 15 alueverkostoa Erilaiset viestintäkampanjat Työelämäbrändi Työkalut työpaikoille Tapahtumasarjat Julkaisut www.tyoelama2020.fi

Työelämä 2020 hankkeen Pohjois-Pohjanmaan alueverkosto

Avaintavoitteemme: Alueverkostona kannustamme työpaikkoja, yrityksiä ja yrittäjiä mukaan kehittämään toimintaansa. Edistämme yhteistyötä työpaikoilla. Vaikutamme, että työnhakijat ja työpaikat kohtaavat. www.hyvatyoelama.fi/pohjoispohjanmaa

Vuonna 2030 työ tehdään pääsääntöisesti etätyönä työpaikat ovat törmäyspisteitä. 6 30 34 26 4

Työelämän tulevaisuus Tehdään siitä yhdessä hyvä Pohjois-Pohjanmaalla! #POPhyvätyöelämä

Työ elämänalueena on menettämässä merkitystään. 16 40 27 16 1

Nuorten unelmia Pitää erittäin tai melko tärkeänä, että on saavuttanut 35-vuotiaana seuraavat asiat: 99% 89% 69% 33% Mahdollisuus tehdä itseä kiinnostavaa työtä Pysyvä työsuhde Korkea koulutus Olet johtavassa asemassa Lähde: Katse tulevaisuudessa. Nuorisobarometri 2016. Myllyniemi, S. (toim.) Valtion nuorisoneuvoston julkaisuja.

Lähde: Katse tulevaisuudessa. Nuorisobarometri 2016. Myllyniemi, S. (toim.) Valtion nuorisoneuvoston julkaisuja. Suomen työelämä Euroopan paras vuonna 2020 15

Tulevaisuudessa digitalisaatio ja keinoäly on valjastettu avuksi mm. siten, että työntekijän arkeen jää enemmän inhimillisiä kontakteja ja vähemmän teknologiaa. 1 24 32 34 9

Työelämätaidoista empatia ja ihmisten tunteiden ymmärtäminen määrittelevät tulevaisuudessa kilpailukykyisimmät työorganisaatiot. 0 4 19 51 26

Työelämä on tällä hetkellä ennennäkemättömän suuressa muutoksessa. 0 4 26 52 18

Yritykset ovat laajasti luopumassa kuukausipalkkaisista työntekijöistä. 9 47 37 7 0

Pitkät työsuhteet ovat jäämässä historiaan. 1 20 29 42 8

Vain vastuuta jakamalla ja kollektiivista älykkyyttä hyödyntämällä työorganisaatiot menestyvät tulevaisuudessa. 0 1 9 48 42

Yli 45-vuotiaat ovat unelmatyöntekijöitä innostuneempia Itsenäisempiä tarmokkaita omistautuneita sitoutuneita tuottavia itseohjautuvia innovatiivisia paremmin tasapainossa tyytyväisempiä elämäänsä joustavampia ja venyvämpiä uupuvat vähemmän taitavampia oman työn johtamisessa Lähde: Aalto yliopiston Global Time tutkimushankkeen tutkimus, aineisto kerätty 2014.

Suomalaisille työssä tärkeää työn mielenkiintoisuus työ on turvattu Hyvät tulot 55 % erittäin tärkeä 40 % melko tärkeä 92 % erittäin tai melko tärkeä 74 % erittäin tai melko tärkeä Lähde: Kansainvälinen ISSP-tutkimus, 2015. Artikkeli Järvelä, K. 2016. Suomalaiset pitävät työstään ja haaveilevat varmoista työpaikoista. Tietoarkisto.

Tulevaisuudessa organisaatiot uskovat entistä vahvemmin, että työhyvinvointi tuo kilpailukykyä. 0 4 6 57 33 Tulevaisuudessa organisaatiot panostavat entistä enemmän työhyvinvointiin. 0 4 16 55 25

Työuran jatkaminen yhä useamman tavoitteena Missä iässä arvelet jääväsi kokoaikaeläkkeelle? Aikaisintaan 64- vuotiaana: 2003: 27 % 2008: 28 % 2013: 37 % (yli 50-vuotiaat) Mikä vaikuttaa jatkohalukkuuteen? Superkarttuma Työn sisältö Työssä kehittyminen Työyhteisön kannustavuus Työn sisäinen motivaatio Kiire, työn henkinen ja fyysinen raskaus, työaikojen joustamattomuus, omat terveydelliset ongelmat vähentävät halukkuutta Työnteon jatkaminen eläkkeellä jollain tavoin: 2008: 54 % 2013: 72 % (yli 50-vuotiaat) Lähde: Tilastokeskuksen työolotutkimus 2013. Artikkeli: Lehto, A-M. 2014. Työuran jatkaminen yhä useamman tavoitteena. Tilastokeskuksen Tieto&Trendit.

Työelämän tulevaisuus Tehdään siitä yhdessä hyvä Pohjois-Pohjanmaalla! #POPhyvätyöelämä