Jostain syystä näissä mainituissa koulutuksissa. Minulla on ollut ilo suunnitella ja toteuttaa. Onnistuneen koulutuksen toteuttaminen



Samankaltaiset tiedostot
Esimiestutkimuksen eri osa-alueiden kokonaisarviot

Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille: Hyvällä johtamisella hyvään työelämään

TYÖELÄMÄN LAADUN JA TUOTTAVUUDEN KEHITTÄMINEN PAROCISSA

Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri

Tavoitteena hyvinvoinnin edistämisen kumppanuus SAKU RY:N STRATEGIA

Viestinnällä lisäarvoa & tehokkuutta! Työyhteisöviestinnästä kriisi- ja muutosviestintään. Strategisesta vuoropuhelusta henkilöbrändäykseen.

Minea Ahlroth Risto Havunen PUUN JA KUOREN VÄLISSÄ

Kemiönsaaren henkilöstöstrategia. Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx

SAKU ry ammatillisen koulutuksen hyvinvoinnin edistämisen KUMPPANINA. Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry

Hyvän mielen viikko voi hyvin työssä Päivi Maisonlahti, Lahden kaupunki, työhyvinvointipäällikkö

Parempaa liiketoimintaa henkilöstöjohtamisen uusilla välineillä

Yhteenveto Oppituki-hankkeen kyselystä sidosryhmille

SAKU-strategia

Kysymykset ja vastausvaihtoehdot

Henkilöstötuottavuuden johtaminen ja työelämän laadun merkitys organisaation tuottavuudessa Tauno Hepola

KUMPI OHJAA, STRATEGIA VAI BUDJETTI?

Design yrityksen viestintäfunktiona

HENKILÖSTÖTUTKIMUKSEN TULOSTEN JALOSTAMINEN Henkilöstöjohtaja Kirsi Matero, Lassila & Tikanoja Oyj Back-to-Basics, Katajanokka 7.5.

HR-OSAAJAN ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op)

Tiimivalmennus 6h. Tiimienergian pikaviritys

Vuorovaikutusta arjessa näkökulmana palaute

Kuinka onnellisia suomalaiset ovat työssään? 30/09/2014 1

HR-MITTAREILLA TIETOA YRITYKSEN JA HENKILÖSTÖN TILASTA? Christian Slöör, Virvo Oy Jani Rahja, Silta Oy

Työkaluja esimiestyön tehostamiseen

SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN

TEHOKAS AJANKÄYTÖN HALLINTA VALMENNUS

ESIMIES10 YHTEENVETOA TULOKSISTA: VAHVUUDET SEKÄ KEHITTÄMISKOHTEET

Osaamisen kehittäminen edistää työssä jatkamista. Tietoisku

Työhyvinvoinnin koulutukset 2017

Vaihtoehto A. Harjoittelu Oulun seudun harjoitteluverkostossa Vaihtoehto B. Harjoittelu Rovaniemen seudun harjoitteluverkostossa

Merkityksellistä johtamista. Ihminen keskiössä suunta, tilannekuva ja tavoite kirkkaana

Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa

AMMATTIMAINEN YHTEISTYÖ & ASIANTUNTIJUUS Tiedon ja ideoiden jakaminen Humap Oy, sivu 1

vastuullisuuslupaukset konkretisoituvat

Ikäjohtaminen Fujitsu-konsernissa. Tuula Selonen

Hiljaisen tietämyksen johtaminen

FARAX johtamisstrategian räätälöinti

Rakennamme menestystä - onnistumme yhdessä

Henkilöstösuunnittelu: mitä, miksi, miten

Kehityskeskustelut urasuunnittelun välineenä

Yhteistyöllä osaamista

Miten johdan huolto- ja korjaamotoimintaa laadukkaasti? Autokauppa Finlandiatalo

Our Purpose. Henkilöstöteko 2013/HENRY ry Sanofi Oy/Sari Ek-Petroff

RÄÄTÄLÖITY ILMAPIIRIMITTARI

Arviointi ja palaute käytännössä

Ikääntyvät työntekijät organisaatiomuutoksessa - ELDERS -projektin tuloksia

Työnjohtokoulutuskokeilu Kaupan lähiesimies. Intoa ja inspiraatiota ammattikorkeakouluyhteistyöstä - vaan kenelle?

Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin kohtalonyhteys

4event yrityksenä. Perustamisvuosi Löydä energinen ja vireä elämä. Liikevaihto n. 1,5 milj. Vakituinen henkilöstö 14 henkilöä

Työkaarityökalulla tuloksia

Aloitusseminaari Monikulttuurinen johtaminen käytäntöön. Kaarina Salonen

Työhyvinvointikorttikoulutuksen vaikuttavuus koulutuksen käyneiden kokemuksia ja kehittämisehdotuksia. Katri Wänninen Veritas Eläkevakuutus 2015

RYHMÄTÖIDEN TUOTOKSET. Mitkä tekijät vaikuttavat hyvien käytänteiden käyttöönottoon yrityksissä ja organisaatioissa? SITOUTUMINEN

VALMENTAVA JOHTAMINEN

TULEVAISUUDEN ASIANTUNTIJATYÖN TUKEMINEN

Tavoitteellista vuorovaikutusta

Palkitseminen osaamisen johtamisen tukena

Osaamispääoman johtaminen

Osaaminen ja työhyvinvointi järjestötyössä

Miten ratkaistaan eettisiä ristiriitoja sosiaali- ja terveydenhuollon arjessa?

Hei me verkostoidutaan Case - Dazzle Oy

HR-ryhmäcoaching syksyllä 2018

VIRTUAALINEN FASILITOINTI VALMENNUS

Ammattiosaamisen näyttöjen toteuttaminen ja arviointi. Työpaikkaohjaajakoulutus 3 ov

Workshop: Verkostot ja niiden merkitys sihteerin/assistentin työssä Paasitorni

AKL Tiedolla johtaminen. Kenneth Ekström- Faros Group

Kirsti Kärkkäinen Ideapoiju Oy

Strategisen henkilöstöjohtamisen tutkinto-ohjelma

Merkityksellistä johtamista. Ihminen keskiössä suunta, tilannekuva ja tavoite kirkkaana

Visio: Arjen riskit hallintaan ennakoiden ja yhteistyössä! Yhteiset palvelut/jhaa 1

Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille

Esimiehen opas erityisesti vuorotyötä tekevissä yksiköissä

Osaamisen kehittäminen kuntaalan siirtymissä. Workshop Suuret siirtymät konferenssissa Terttu Pakarinen, kehittämispäällikkö, KT

Reilun Pelin työkalupakki: Työkäytäntöjen kehittäminen

Technopolis Business Breakfast Technopolis, Kuopio

Sihteeriyhdistys Sekreterarföreningen ry. Ilo toimia yhdessä!

Hyvän johtamisen kriteerit Arviointityökalu

Työkaluja työhyvinvoinnin johtamiseen

ERI-IKÄISTEN JOHTAMINEN JA TYÖKAARITYÖKALU MITÄ UUTTA? Jarna Savolainen, TTK P

Lisäoppia hallitustyöskentelyyn!

Työnhakijoiden arvostukset ja ratkaiseeko kulttuuri työnhaussa. Ammattilaisten työnhakututkimus JUHA VAARA & NIILO MÄKELÄ MPS ENTERPRISES 30.1.

Eviralaisia ajatuksia Henkilöstötietotiedolla vaikuttamiseen.

OSAAMISEN JOHTAMINEN JA KEHITTÄMINEN LÄNSI-POHJAN SAIRAANHOITOPIIRIN ENSIHOITOPALVELUSSA

Tytti Määttä Vaalan kunnanjohtaja Harvaan asutun maaseudun verkoston pj Kuhmon tuleva kaupunginjohtaja

Lisäoppia hallitustyöskentelyyn!

Organisaation tuottavuus on ihmisten hyvinvointia

Opinnot antavat sinulle valmiuksia toimia erilaisissa yritysten, julkishallinnon tai kolmannen sektorin asiantuntija- ja esimiestehtävissä.

LEAN-JOHTAMISEN KESKEISET PERIAATTEET

Oikotie Työpaikat asiakastilaisuus , Joonas Pihlajamaa Johtaja, Oikotie Työpaikat

Korkeakoulututkinnon jälkeinen osaamisen kehittäminen - Quo vadis? Helsinki. Annika Ranta ja Terhikki Rimmanen

Hyvä ikä -työvälineet johtamisen tukena Henry Foorumi Asiakaspäällikkö Maaret Ilmarinen

Janakkalan kunnan työhyvinvoinnin kehittämissuunnitelma Hyväksytty Yhteistyöryhmä Kunnanhallitus Valtuusto 3.4.

VALMENTAVA JOHTAMINEN

1 Teknisen ja ympäristötoimen mittareiden laatiminen

MAINOSTAJIEN LIITTO KAMPANJAKUVAUS

RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN Työhyvinvointikyselyn tulokset

TYÖPAIKKOHJAAJAKOULUTUKSEN (2ov) PERUSMALLI VARSINAIS-SUOMESSA

OPETTAJANKOULUTUSLAITOS, RAUMA

Sosiaalinen media tuli työpaikalle - kenen säännöillä toimitaan? Copyright 2010 H&K and MPS

Mustasaaren kunnan henkilöstöstrategia

Transkriptio:

Henkilöstöjohdon ryhmä HENRY ry Ajatuksia koulutuksesta Mitä tämä oikein on? Miten tämä muka liittyy meidän työhön? Mä en tajua tästä mitään! Näillä kommenteilla avasi yksi osallistuja oman osallistumisensa simulaatiopohjaiseen, tekemällä oppimisen periaatteisiin perustuvaan kaksipäiväiseen koulutukseen. Toinen saman koulutuksen osallistuja puolestaan kommentoi orientaatiomateriaalin antia seuraavasti: Vaikuttaa siltä, että aiomme käsitellä myyntityötä asiakkaan lähtökohdista tuotemyynnin sijaan. Ja osui tällä kommentillaan naulan kantaan, vaikka lähestymistapa olikin kyseiselle kohderyhmälle uusi. Kolmas osallistuja ei kommentoinut alussa mitään kouluttajalle, mutta jälkikäteen paljasti miettineensä, että mitä ihmeen leikkiä nyt on luvassa. Oppimisen edellytys tässä koulutuksessa oli avoin, ennakkoluuloton suhtautuminen ja heittäytyminen mukaan simulaatioiden juoneen ja simu- laatiotilanteiden analysointiin ryhmissä. Ei liene vaikea arvata, kumpi osallistuja koki saaneensa koulutuksesta jotain uutta omaan työhönsä. Ensimmäinen osallistuja kommentoi koulutuksen jälkeen esimiehelleen: Olihan siellä ihan mukavaa, mutta ei siellä mitään uutta tullut. Toinen osallistuja käynnisti selkeästi mielessään muutosprosessin. Kun hän on tiedostanut muutostarpeen, alku toiminnan muutokseen on olemassa. Kolmas, aluksi epäilevästi suhtautunut osallistuja muutti koulutuksen kuluessa mieltään. Kahden päivän tilaisuuden päätteeksi hän asettautui hyödyllisyysjanalla positiivisimpaan päähän ja koki osallistuneensa parhaaseen koulutukseen ikinä. Minulla on ollut ilo suunnitella ja toteuttaa jo muutamia koulutuksia tänä vuonna. Osa on tehty yhteistyössä ulkopuolisen konsultin kanssa ja osa omin voimin. Yksi oli tuo yllämainittu myynnin kaksipäiväinen koulutus, toinen yli sadan osallistujan puolipäiväinen vision konkretisointi ja kolmas puolipäiväinen ammatillisen täydennyskoulutuksen luentojakso. Kaikissa koulutuksen tavoite, toteutusidea, käytetyt resurssit ovat olleet jokseenkin erilaiset. Yhteistä niille on ollut vaativa asiakas eli osallistuja - ja jonkinlainen toiminnan muutoksen aikaansaaminen. Jokainen koulutukseen osallistuja tulee tilaisuuteen omin odotuksin ja toivein varustettuna. Jokainen on ymmärtänyt ennakkoinformaation oman henkilökohtaisen tulkintansa suodattamana. Jokainen osallistuu erilaisin pohjatiedoin. Jokaisen valmius omaksua tavoitteiden mukaisia asioita on yksilöllinen. Miten näistä lähtökohdista voi rakentaa kohderyhmälle sopivan koulutuksen, josta osallistujat kokevat hyötyvänsä? Jostain syystä näissä mainituissa koulutuksissa onnistuttiin kohtuullisen hyvin. Myynnin valmennuksesta saimme monta kommenttia, että kyseessä oli kaikkien aikojen paras koulutus, mihin henkilö oli osallistunut. Negatiivisimminkin suhtautuneet olivat pitäneet osallistavasta koulutuksesta, jossa aika kului siivillä ja taukoja tuntui olevan koko ajan. Hyödyllisyydestä oli hieman enemmän hajontaa, mutta neutraalilla tai positiivisella alueella pysyttiin. Vision konkretisoinnista tuli pääosin positiivista palautetta ja selkeästi kytkentä oman työn kehittämiseen oli löydettävissä. Osallistujat kiittivät sitä, että käsiteltiin oman tiimin asioita ja oltiin lähellä oman työn tekemistä. Ammatillinen luento osui puolestaan kohderyhmän tarpeeseen olemalla kokemuspohjainen ja käytännönläheinen sekä paljon asiaa sisältävä. Onnistuneen koulutuksen toteuttaminen sisältää hyvää suunnittelua, vankkaa kokemusta ja rohkeutta kokeilla jotain uuttakin. Viime kädessä tarvitaan kuitenkin paljon positiivista energiaa ja onneakin, jotta saadaan valtaosa osallistujista oppimaan ja innostumaan. Kaikkia ei taideta tavoittaa milloinkaan vaikka se on toki työmme päämäärä. Avointa mieltä ja oppimishalua toivottaen, Tytti Bergman Henkilöstojohtaja Novartis Finland Oy Tässä numerossa: Toiminnanjohtajalla on asiaa...2 Henkilöstöjohtamisen benchmarking...2 HENRYn jäsenetuudet...2 Muista päivittää tietosi...2 Julkaisutoimintaa yhteistyössä, Tietoa ja taitoa henkilöstön kehittämiseen...3 Ajankohtaista HR-alalla -markkinapaikka......3 Aluejaokset...3 HENRY -tilaisuudet, -tietoiskut ja yrityskäynnit...4 Kansainväliset konferenssit ja kokoontumiset...8 Väitöksiä, tutkimuksia, selvityksiä... 10 Uutta kirjallisuutta... 13 Mukava tietää... 14 Uudet jäsenet... 15 HENRY tiedottaa... 15 Tapahtumakalenteri... 16 Toimiston yhteystiedot... 16 HENRY RY:N JÄSENTIEDOTE /HELMIKUU 2008 1

2 Toiminnanjohtajalla on asiaa NO-SHOW ON HÄVETTÄVÄÄ! Henryläinen, katsopa peiliin ja mieti, miten suhtaudut yhteisiin tilaisuuksiimme. Järjestämme vuoden mittaan runsaasti maksuttomia jäsentilaisuuksia. Näihin tilaisuuksiin tulee ilmoittautua ja lähetämme toimistosta vahvistusviestin ilmoittautumisesta, yleensä sähköpostilla. Muistutamme vielä ennen tilaisuutta ilmoittautumisesta ja siitä, että esteestä tulee ilmoittaa. Joskus tiettyyn tilaisuuteen eivät mahdu kaikki halukkaat ja silloin harmittaa, kun jää ulkopuolelle. Tästä huolimatta toteamme usein, että kolmasosa ilmoittautuneista ei ole tullutkaan paikalle eikä myöskään perunut osallistumistaan. Toki ymmärrämme, että äkillisiä sairastumisia tai muita esteitä ilmaantuu, mutta kaikkien tilaisuudesta poisjääneiden kohdalla tästä ei voi olla kysymys. Kysymys on välinpitämättömyydestä. HENRYn toimisto tilaisuuksien tiedottamisesta ja järjestelyistä vastaavana on usein nolossa tilanteessa. Tilaisuuden kumppani- tai isäntäyritys on varautunut ilmoittautuneiden henryläisten vastaanottamiseen suunnittelemalla ohjelman ja varaamalla asiantuntijat paikalle, varaamalla tilan ja yleensä hyvät tarjoilut. Sitten suuri osa ilmoittautuneista jättää tulematta! Turhaa vaivannäköä, rahanmenoa ja työtä Kun meillä kaikilla on käytössämme pelit ja vehkeet eli sähköposti ja vähintäänkin matkapuhelin, talletapa matkapuhelimeesi HENRYn toimiston puhelinnumero (09) 682 9020 ja soita siihen, kun viime hetken este tulee. Sähköpostiviesti osoitteeseen henry@henryorg.fi ei myöskään vie montaa hetkeä. HENKILÖSTÖJOHTAMISEN BENCHMARKING 2008 VERTAILU Henkilöstöjohtamisen Benchmarking -vertailu on monipuolinen työkalu ja ideapankki henkilöstöjohtamisen analysointiin, kehittämiseen ja ohjaukseen. Sitä voi hyödyntää mm. organisaation ja sen johtamisen kehittämisessä, laatujohtamisessa, henkilöstöstrategian luomisessa ja käytäntöön panossa, HR mittariston kehittämisessä, henkilöstöraportoinnissa, HR kehityshankkeiden priorisoinnissa ja lisäarvoa tuottavien hankkeiden tunnistamisessa. Ilmoittautuminen vertailuun on alkanut. Maaliskuun aikana järjestämme kaksi valmennustilaisuutta ilmoittautuneille, päivämäärät ilmoitetaan vahvistuksen yhteydessä. Materiaalien tulee olla HENRYssä 15.4.2008 mennessä ja 17.6.2008 järjestämme vertailuun osallistuneille palauteseminaarin. Ilmoittautuminen 15.3.2008 mennessä osoitteessa www.henryorg.fi. Esite on tämän jäsentiedotteen liitteenä. Lisätietoja mervi.martikainen@henryorg.fi tai kirsi.ristimaki@henryorg.fi. Järjestämme to 28.2.2008 klo 14.30 16.30 tietoiskutilaisuuden, jossa käsitellään strategista HR-mittarointia. Tilaisuudessa saat myös lisätietoa Henkilöstöjohtamisen Benchmarkin vertailusta. Kts. lisää kohdasta HENRYn tietoiskut ja ilmoittaudu mukaan! HENRYN JÄSENETUUDET VUONNA 2008 Tammikuun jäsentiedotteessa esiteltiin HENRYn toimintaa ja tarjolla olevia jäsenpalveluja, osallistumis- ja verkostoitumismahdollisuuksia. HENRY on myös neuvotellut jäsenilleen erikoishintoja ja alennuksia mm. koulutuksesta, alan ammattikirjallisuudesta sekä majoituksesta. HELSINGIN SEUDUN KAUPPAKAMARI Koulutus HENRYn jäsenillä on mahdollisuus osallistua kaikkiin Helsingin Seudun Kauppakamarin koulutustilaisuuksiin jäsenetuhintaan. Koko koulutustarjonta löytyy osoitteesta www.helsinki.chamber.fi. Kirjat ja kansiot HENRYn jäsenet saavat alennusta Kauppakamarin kirjoista, kansioista ja ajantasatuotteista. Tarkempia tietoja kauppakamarin kirjasarjasta ja kansioista löytyy osoitteesta www.helsinki.chamber.fi/tuotteet ja julkaisut. JOHTAMISTAIDON OPISTO JTO Jäsen voi saada alennusta kaikista Aavaranta-sarjassa julkaistuista johtamis- ym. kirjoista. KIRJAPAJA OY Jäsenetuna Kirjapaja myöntää alennusta työhyvinvointia käsittelevän Kide-sarjan kirjoista sekä HENRYn jäsentiedotteessa esitellyistä muista kustantajan julkaisuista. PS-KUSTANNUS OY Kustantaja on valinnut erityisesti HENRYn jäseniä ajatellen ammattikirjallisuutta, josta saa alennusta.

TALENTUM HENRY ry:n jäsenet saavat alennuksen Talentumin kustantamien kirjojen ja Esimiehen käsikirja-palvelun normaalihinnoista. HOTELLI HELKA, HELSINKI Vuoden 2008 alusta HENRYn jäsenet voivat ostaa sopimushinnalla majoituspalveluita Hotelli Helkasta. Yksityiskohdat yllämainituista vuosi- ym. yhteistyösopimuksista ja toimintaohjeet alennuksen saamiseksi löydät kotisivuiltamme jäsen-extranetistä www.henryorg.fi>jäsenetuudet tai seuraamalla jäsentiedotteen ilmoituksia. JULKAISUTOIMINTAA YHTEISTYÖSSÄ - TIETOA JA TAITOA HENKILÖSTÖN KEHITTÄMISEEN Helsingin seudun kauppakamari on toiminut 90 vuotta. Työvoimaan liittyvät laadulliset ja määrälliset tarpeet ja toimiminen yritysten arkipäivän tukena kuuluvat Helsingin seudun kauppakamarin keskeisiin tehtäviin. Osana tätä valvontatehtävää ja palvelua sekä 90. toimintavuoden kunniaksi kauppakamari on tuottanut ja julkaissut ensimmäisen Resurssijulkaisun Alma Median Lehdentekijät Oy:n kanssa. Resurssi, jonka yhtenä sisällöntuottajana on HENRY ry, on tarkoitettu henkilöstötyön ammattilaisille sekä oman työnsä ohella henkilöstötehtäviä hoitaville. Tutustu tämän jäsentiedotteen liitteenä olevaan Resurssiin. Ajankohtaista HR-alalla -markkinapaikka Käy HENRYn nettisivuilla tutustumassa ajankohtaiseen henkilöstöalan tapahtumatarjontaan. Pääsivun linkistä pääset selaamaan henkilöstöjohtamiseen, valmennukseen ja koulutukseen liittyviä lyhytkestoisia seminaareja, tapahtumia ja tilaisuuksia. Palvelu korvaa jäsentiedotteen Muut tapahtumat otsikon alla aiemmin julkaistut tapahtumailmoitukset ja kutsut. Ilmoittajille tarkemmat pelisäännöt, pilottivaiheen hinnat ja ilmoitusvarauslomakkeet ovat osoitteessa www.henryorg.fi>ajankohtaista hr-alalla -linkistä. Yhteyshenkilö HENRYssä: Kirsi Pulsa. Aluejaokset OULUN ALUEJAOS Henkilöstöjohdon ryhmä HENRY ry :n Oulun aluejaos sekä Työhyvinvoinnin ja työympäristöjohtamisen oppimisverkosto TYHJÖ järjestävät yhdessä tilaisuuden Mistä tekijöistä työhyvinvointi muodostuu? Tilaisuus on maksuton ja avoin kaikille. Ilmoittautumiset Anne Lahtiselle anne.lahtinen@ahaavision.com tai HENRYn nettisivujen tapahtumakalenterin kautta. Aika: 27.2.2008, klo 15-16.30 Paikka: Oulun yliopisto, Linnanmaa, SÄ105 (http://www.oulu.fi/kartat/index.html, sijainti kartalla X-käytävän varrella) Ohjelma: Anne Lahtinen: tilaisuuden avaus 15.00-15.20 Arto Reiman, Oulun yliopisto: Työhyvinvoinnin ja työympäristöjohtamisen oppimisverkosto TYHJÖ 15.20-15.50 Pauliina Marjala, Oulun yliopisto: Mistä tekijöistä työhyvinvointi muodostuu yksilöllinen näkökulma 15.50-16.30 keskustelua aiheesta Terveisin Anne ja Tuija Anne Lahtinen, anne.lahtinen@ahaavision.com, 040-5404607 Tuija Välimaa, tuija.valimaa@outokumpu.com, 016-454389 TAMPEREEN ALUEJAOS Seuraavaksi tapaamme 14.2., jolloin paneudumme ajattelu- ja toimintatapa-anlyysin tekemiseen. Analyysin tekeminen ja tulosten tulkinta vie aikaa n. 1,5 tuntia, jonka kautta jokainen osallistuja saa lisäksi itselleen vinkkejä siitä, miten voi ohjata omaa ajatteluaan ja tehostaa omaa toimintaansa. Analyysityössä meitä auttaa Tuula Lillia (TL-LINK KY). Ilmoittaudu tähän tilaisuuteen 12.2. mennessä hippu.pintila@aamulehti.fi. Huomaathan, että tapaamisen paikka on ainakin kevään ajan Juvenes Ziberiassa, Itäinenkatu 9 (Siperian liikekiinteistössä) ja aloitamme edelleen klo 8.15 (-10). 13.3. teemana on Mentorointi. Eva Hänninen-Salmelin kertoo omista kokemuksistaan mentoroinnin toteuttamisessa ja perusteista, jotka tulee olla ratkaistu ennenkuin mentorointi aloitetaan. Kuulemme muutamasta erilaisesta mallista ja mentoroinnin onnistumisen mittaamisesta, osallistujan, mentorin ja organisaation näkökulmasta. Johtava konsultti Eva Hänninen-Salmelin, Evanet Oy:stä on erikoistunut mentrorointiohjelmien suunnitteluun ja ohjaukseen osaamisen kehittämisessä. HENRY RY:N JÄSENTIEDOTE /HELMIKUU 2008 3

17.4. saamme vieraaksi Leena Lomakan, YIT:n henkilöstöjohtajan kertomaan mitkä ovat: Onnistuneen henkilöstöintegraation kulmakiviä. YIT on kasvanut useiden yritysostojen kautta ja henkilöstöä on integroitu niiden kautta YIT:n yrityskulttuuriin. 15.5. neuvottelut puhujan kanssa vielä kesken. Päätämme kevätkauden 5.6. klo 14.30-16.30, jolloin kuulemme Anna-Maria Karjalaista, jonka pro gradu työ palkittiin vuoden henkilöstögraduna. Aiheena on: Strategian toteuttamisen käytännöt ja esimiesten toiminnan logiikat suorituksen johtamisen näkökulmasta. (http://www.hse.fi/fi/news/research/2007/news_260907.htm). Tämän jälkeen keräännymme Grillin terassille perinteisille terassikauden avajaisille ja verkoistoitumaan. Muistathan aika ajoin käydä myös Henryn www-sivuilla (http://www.henryorg.fi/). Sivuilta löytyy julkista tietoa ja myös jäsenistölle tarkoitettu extranet. Sieltä haluan mainita erityisesti Riittävän hyvät henkilöstökäytännöt - portaalin. Portaaliin on kerätty (ja kerätään) tietopankki hyviä käytäntöjä ja tietoa työelämästä, johtamisesta kuin arjen ilmiöistäkin. Käykää tutustumassa! Ennakkotietona: Syksyn yhtenä aiheena on Konsulttityön etiikka, selvittelen sille parhaillaan päivämäärää. Klaus af Ursin teki väitöskirjansa otsikolla: Moraali, hyveet ja eettiset normit liikkeenjohdon konsultoinnissa (http://www.uta.fi/laitokset/kirjasto/vaitokset/2007/2007063.html). Terveiset Hippu Hippu Pintilä, henkilöstöpäällikkö Kustannus Oy Aamulehti, PL 327, 33101 Tampere, (Itäinenkatu 11), Puh. 010 665 3261, GSM 040 778 0911, www.aamulehti.fi/yritystiedot TURUN ALUEJAOS Tervetuloa Henkilöstöjohdon ryhmä Henry ry:n Turun aluejaoksen teematilaisuuteen Aika: Keskiviikko 13.02.2008 klo 9 12 Paikka: Turun ammattikorkeakoulu, Lemminkäisenkatu 30, Turku Ohjelma: Investors in People (IIP) on Englannissa kehitetty standardi ja kehittämismalli, jonka tarkoitus on auttaa organisaatioita saavuttamaan tavoitteensa ja menestymään. Keskeisenä keinona tavoitteiden toteuttamisessa on henkilöstön osaamisen jatkuva kehittäminen. Klo 8.30 9 Aamukahvi Klo 9 Tervetuloa Turun ammattikorkeakouluun, Projektipäällikkö Sinikka Leino Klo 9.15 Investors In People strategiaa tukevan henkilöstöjohtamisen malli, lehtori Päivi Nordin, Turun ammattikorkeakoulu klo 10.30 Case: Helsingin Energia - Miten strategiset tavoitteet jalkautetaan käytännön toimenpiteiksi IIP-kehittämismallin avulla, henkilöstön kehittämispäällikkö Johanna Aholainen Ilmoittautumiset sähköpostitse sinikka.leino@turkuamk.fi 08.02.2008 mennessä. HENRY -tilaisuudet, -tietoiskut ja yrityskäynnit HENKILÖSTÖJOHTAMISEN BENCHMARKING -ILTAPÄIVÄ - OPI PARHAISTA KÄYTÄNNÖISTÄ! Muista ilmoittautua molempiin tilaisuuksiin erikseen! VERTAILUOPPIMISEN FORUM 2008 Käytäntö on paras opettaja Aika: 28.2.2007 klo 12.00 14.00 Paikka: HUOM! Paikka on vaihtunut Postitalon auditoriosta Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen auditorioon, Porkkalankatu 1, 00180 HELSINKI Vertailuoppiminen tarkoittaa yritysten välistä systemaattista tapaa vertailla ja vaihtaa kokemuksia henkilöstöön liittyvissä asioissa. Tapahtumassa esitellään vertailuoppimista tehokkaana käytännön kokemusten vaihtoon perustuvana henkilöstön kehittämismenetelmänä. Forumin jälkeen kiinnostuneista osallistujista kootaan uusia vertailuoppimisryhmiä vuodelle 2008. Tavoitteena on tehostaa yritysten strategioiden toteutumista oikeansuuntaisten ja hyvien henkilöjohtamisen käytäntöjen avulla. Yrityksissä saadaan aikaan parannuksia muilta oppimalla ja ilman suuria investointeja sekä viiveitä. Työskentelytapa sopii kaikenkokoisille yrityksille. 4

Ohjelma: 12.00 12.15 Ilmoittautuminen ja hedelmätarjoilu 12.15 12.45 Mitä on vertailuoppiminen, LJK Jouni Lundell, Solar Solutions Oy 12.45-13.15 Kokemuksia vertailuoppimisesta - Yritysesimerkki, HRD Consultant Tarja Ihalainen, Finpro 13.15 13.45 Kokemuksia vertailuoppimisesta - Yritysesimerkki, HRD Consultant Jonna Grönbärj, Satama 13.45 14.00 Päätöskeskustelu Hyvät kokemukset ja hyödyllinen käytännön tieto siirtyy todetusti parhaiten henkilökohtaisen vuorovaikutuksen kautta. Tule kuulemaan osanottajien kokemuksista! Vertailuoppiminen-ryhmien vetäjinä toimii liikkeenjohdon konsultti Jouni Lundell ja KTM Tero Lahdes. Mukaan mahtuu 50 ensimmäiseksi ilmoittautunutta. Tilaisuus on maksuton. Tervetuloa! Lisätietoja tapahtumasta ja vertailuoppimisesta saat: www.solarsolutions.fi tai kouluttajilta suoraan: Jouni Lundell 050 5222750, jouni.lundell@solarsolutions.fi ja Tero Lahdes 0400 783380, tero.lahdes@solarsolutions.fi. Ilmoittautumiset 21.2. mennessä: henry@henryorg.fi tai HENRYn tapahtumakalenterin kautta. Mukaan mahtuu 200 ilmoittautunutta. Muista ilmoittautua kumpaankin tilaisuuteen erikseen! Kello 14.00 alkaen Iltapäiväkahvit molempien tilaisuuksien osallistujille Ilmarisen auditorion aulassa. HENKILÖSTÖJOHTAMISEN TEHOKKUUDEN MITTAAMINEN Aika: 28.2. klo 14.45 16.30 Paikka: HUOM! Paikka on vaihtunut Postitalon auditoriosta Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen auditorioon, Porkkalankatu 1, 00180 HELSINKI Järjestäjä: HENRY ry Millainen on toimiva mittaristo henkilöstöjohtamisessa? Miten saat HR-raportoinnin aidosti strategiseksi ohjausvälineeksi? Miten saada visio ja strategia puretuksi selkeiksi tavoitteiksi, toimintasuunnitelmiksi ja mittareiksi? Näihin ja moniin muihin kysymyksiin saat vastauksen tässä tilaisuudessa. Ohjelma: 14.45 Henkilöstöinformaation merkitys strategiaperusteisessa henkilöstöjohtamisessa Professori Guy Ahonen, Svenska handelshögskolan 15.15 Strategisen HR-mittariston rakentaminen edistämään toimintastrategian toteutumista. Toimitusjohtaja Marianna Suni, Paras Käytäntö Oy 15.45 Henkilöstötyön mittaaminen ja benchmarking ja siitä seuranneet toimenpiteet Case Samlink, Henkilöstöjohtaja Piia Heikkilä, Oy Samlink Ab 16.15- Henkilöstöjohtamisen benchmark vertailu: eväitä tulokselliseen henkilöstöjohtamiseen 16.30 Ilmoittautumiset 21.2.2008 mennessä henry@henryorg.fi tai tapahtumakalenterin kautta. Mukaan mahtuu 200 ilmoittautunutta. Muista ilmoittautua kumpaankin tilaisuuteen erikseen! LISÄÄ TUOTTAVUUTTA RIITTÄVÄN HYVÄLLÄ JOHTAJUUDELLA CASE Metroauto: Esimiesvalmennus strategian jalkauttamisen työkaluna Tervetuloa aamiaiselle AEL:ään klo 8.15 alkaen Aika: 7.3.2008 klo. 8.30 10.30 Paikka: AEL, AEL-ravintola, rakennus 1, Kaarnatie 4, 00410 Helsinki Järjestäjät: AEL ja HENRY ry Samalla kuulet ja pääset osallistumaan keskusteluun riittävän hyvästä johtajuudesta. Mitä se on ja miten johtajuuden kehittämisellä saadaan aikaan lisää tuottavuutta? Työkaluna käytetään AEL:n Silta-kehitysohjelmaa, jossa mukana voi olla myös oppisopimusrahoitteista tutkintovalmennusta. CASE Metroauto: Esimiesvalmennus strategian jalkauttamisen työkaluna, toimitusjohtaja Pekka Kosonen. Alustajina toimivat: Kehityspäällikkö Niina Salminen, AEL, Liiketoiminta ja johtaminen ja Toimitusjohtaja Pekka Kosonen, Metroauto. Ilmoittautumiset 29.2.2008 mennessä HENRYyn henry@henryorg.fi tai tapahtumakalenterin kautta. Mukaan mahtuu 30 ilmoittautunutta. HENRY RY:N JÄSENTIEDOTE /HELMIKUU 2008 5

ALAISTAIDOT ASENNETTA JA ENNAKKOLUULOTTOMUUTTA Aika: 12.3.2008 klo. 8.30 10.30, ohjelma alkaa klo 8.45 Paikka: Rastor Oy, Sturenkatu 21, 00510 Helsinki Järjestäjät: Rastor Oy ja HENRY ry Odotuksia ja käsityksiä millainen on hyvä alainen? Esimies- ja alaistaidot kuinka ne kytkeytyvät toisiinsa? Dualistiset roolit ja rooliodotukset. Arjen vuorovaikutustilanteiden problematiikka. Tilaisuuden vetäjänä toimii Rastor Oy:n koulutusjohtaja Mika Irenius, joka pohtii alaistaitojen problematiikkaa väitöstutkimuksessaan. Tilaisuuden päätteeksi on mahdollisuus tutustua Rastorin uusiin toimitiloihin. Ilmoittautumiset: 5.3.2008 mennessä sähköpostilla osoitteeseen henry@henryorg.fi tai tapahtumakalenterin kautta. Mukaan mahtuu 50 ilmoittautunutta. K2 KEHITTÄMISHANKE KANNATTAVUUDEN PARANTAMISEKSI TeliaSonera Mobility Services Finland, vuoden henkilöstöteko 2007 -kilpailun finalisti esittäytyy Aika: 26.3.2008 klo 9.00 11.00 Paikka: TeliaSonera Finland Oyj, Auditorio, Elimäenkatu 15, 00500 Helsinki Järjestäjä: HENRY ry K2 on maailman vaikein vuori kiivettäväksi, minkä takia se on myös valittu Mobility Service Finlandin muutosohjelman symboliksi. K2 tulee myös sanoista Kannattavuus Kuntoon, joka kuvastaa hankkeen alkuperäistä tavoitetta. Mobility Services Finland on systemaattisesti v. 2006 lähtien vienyt läpi muutosohjelmaa, jonka tavoitteena on muuttaa toimintatapoja, jakaa tietoa liiketoiminnan tilanteesta sekä osallistuttaa henkilöstöä laajasti toiminnan suunnitteluun ja hankkeiden toteutukseen. Tulokset ovat olleen positiivisia niin liiketoiminnan kuin henkilöstötyytyväisyydenkin kehityksen osalta. Tällä hetkellä ohjelman piiriin koko MSF:n henkilöstö (1300 hlöä) ja jokaiselle henkilölle kertyy tänäkin vuonna vähintään 6 kpl K2-leiripäiviä. Divisioonan johtaja Esa Rautalinko ja henkilöstöjohtaja Heli Partanen esittelevät hankkeen taustoja, toteutusta sekä tuloksia niin liiketoiminnan kuin henkilöstötyytyväisyydenkin näkökulmasta. Tervetuloa mukaan! Ohjelma: klo 8.30 Aamukahvi klo 9.00 Tervetuliaissanat - TeliaSonera Finlandin henkilöstöjohtaja Juha Pentti klo 9.10 K2-muutoshanke; taustat, toteutus ja vaikutus liiketoimintaan - Senior Vice President, Mobility Services Finland Esa Rautalinko n. klo 10.00 Tauko klo 10.10 K2-muutoshankkeen tulokset ja jatko - HR director, Mobility Services Finland Heli Partanen klo 10.45 Keskustelua klo 11.00 Tilaisuus päättyy Ilmoittautumiset: 18.3.2008 mennessä sähköpostilla osoitteeseen henry@henryorg.fi tai tapahtumakalenterin kautta. SUOMALAISTEN YRITYSTEN TULEVAISUUDEN MENESTYSTEKIJÄT JA HR:N ROOLI NIIDEN EDISTÄMISESSÄ Maailma on murroksessa ja nykyiset tavat toimia eivät takaa tulevaisuuden kestävää menestystä. Tulevaisuuden menestyjäorganisaatiot uusiutuvat rohkeasti jo tänä päivänä - pysyykö HR kehityksessä mukana? Tervetuloa pohtimaan näitä haasteita osallistavilla menetelmillä. Aika: Paikka: Järjestäjät: 11.4.2008 klo 8.30 11.00, aamupalaa tarjolla klo 8 alkaen Dazzle Oy, Porkkalankatu 20A, 00180 Helsinki Dazzle Oy ja HENRY ry Ohjelma: 8.30-11.00 - Tervetuloa & johdantona yhteenveto Dazzlen tekemästä tulevaisuustutkimuksesta - Millaisia ovat tulevaisuuden win-win-win menestyjäorganisaatiot? - Miten tullaan tulevaisuuden menestyjäorganisaatioksi? - HR:n rooli tulevaisuuden menestyksen varmistajana? Ilmoittautumiset 2.4. mennessä osoitteeseen henry@henryorg.fi tai tapahtumakalenterin kautta. Mukaan mahtuu 35 ilmoittautunutta. Lisätietoja: Heli Vähätiitto, Dazzle Oy, +358 50 341 2901, heli.vahatiitto@dazzle.fi 6

TUKEA OMAEHTOISEEN AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN Aika: Keskiviikko 16.4.2008 klo 8.30 10.30 Paikka: Työttömyysvakuutusrahaston kokoustilat, Kalevankatu 12, 00100 Helsinki, 4. krs Koulutusrahasto on työmarkkinaosapuolten hallinnoima rahasto, jonka tehtävänä on edistää työssä tarvittavia valmiuksia myöntämällä tukea omaehtoiseen ammatilliseen koulutukseen. Rahaston etuuksia ovat palkansaajille ja yrittäjille maksettava aikuiskoulutustuki sekä ammatillisen näyttötutkinnon suorittaneille kertasuorituksena maksettava ammattitutkintostipendi. Tervetuloa tutustumaan toimintaamme! Ohjelma: 8.30 Aamiaistarjoilu 9.00 Koulutusrahaston esittely, Toimitusjohtaja Heikki Pohja Koulutusrahaston etuudet, Varatoimitusjohtaja Anja Laatunen Keskustelua 10.30 Tilaisuus päättyy Huom! Tilaisuuteen mahtuu ilmoittautumisjärjestyksessä 45 nopeimmin ilmoittautunutta. Ilmoittautumiset: 9.4.2008 mennessä sähköpostilla osoitteeseen henry@henryorg.fi tai tapahtumakalenterin kautta. HENKILÖSTÖJOHTAMISEN FOORUMI Aika: 25.4.2008 Paikka: JTO Campus, Kirkkonummi Järjestää: Johtamistaidon Opisto JTO ja HENRY ry Järjestämme nyt kolmannen kerran suositun tutkimustietoa käytäntöön linkittävän henkilöstöfoorumin. Tänä vuonna teemana on työnantajaimago, sen merkitys tulevaisuuden tekijöiden rekrytoinneissa sekä muita ajankohtaisia teemoja. Ohjelma valmistuu vuoden 2008 alkupuolella, mutta ilmoittautua voit vaikkapa heti. Lisätietoja ilmoittautumisesta ja hinnoista: www.jto.fi. Mukaan mahtuu noin 200 HR-asiantuntijaa ja -johtajaa. HENKILÖSTÖPÄIVÄT-LAIVASEMINAARI Aika: 14.-16.5.2008 Paikka: Tallinki Silja/Silja Serenade, Helsinki-Tukholma-Helsinki Järjestäjä: Helsingin Seudun Kauppakamari Henkilöstöpäivien ohjelma valmistuu alkutalvesta. Lisätietoja saat seuraamalla www.helsinki.chamber.fi koulutuskalenterin päivittymistä. Muut tilaisuudet - Ajankohtaista HR-alalla Muut tilaisuudet -ilmoittelukanava muutti HENRYn nettisivuille ja vaihtoi samalla nimensä. Lue lisää Ajankohtaista HRalalla -markkinapaikasta tämän tiedotteen sivulta 3. HENRY RY:N JÄSENTIEDOTE /HELMIKUU 2008 7

Kansainväliset konferenssit ja kokoontumiset INCREDIBLE INDIA! Matkakertomus HENRY Fellows matkasta Intiaan Tammikuun alussa suuntasi joukko HENRY Fellowseja opintomatkalle Intiaan. Kysymyksessä oli ammatillinen opintomatka, jonka tavoitteena oli hankkia henkilöstöjohtamisen näkökulmasta tietoa Intiasta liiketoimintaympäristönä, miten aloittaa esim. tuotannollinen toiminta, mitkä ovat toimintojen ulkoistamismahdollisuudet Intiaan tai miten mahdollisesti rekrytoida maasta uutta työvoimaa Suomeen. Minkälainen on intialainen yritys- ja työskentelykulttuuri, mitä se käytännössä vaatii ja miten edetä toiminnan tasolle. Tavoitteena oli vierailla viikon ajan eri kaupungeissa ja eri organisaatioissa, tutustua niiden toimintaan ja saada ensikäden tietoa edellä mainittujen asioiden tilasta. Kohdekaupungit olivat Delhi, Mumbai ja Bangalore. Starttasimme matkaan Helsingistä Finnairin suoralla lennolla Delhiin. Lennon kesto oli 6,5 tuntia, mikä tuntui ihan kohtuulliselta. Etukäteen olimme tutustuneet Intia-infossa perusasioihin Intian suurlähetystön ja suurlähettilään avustamana. Viisumit ja rokotukset olivat myös kunnossa. Loppiaissunnuntain ajan kiersimme Delhin nähtävyyksiä ja saimme kuvan tästä yhdestä maailman suurimmasta kaupungista. Rauhallisena sunnuntaipäivänäkin todellinen muurahaispesä! Ensimmäinen käyntikohteemme Delhissä oli Indian Society for Training and Development ISTD (www.indianeducation.ernet.in), HENRYn sisarorganisaatio. Saimme vankan peruspaketin henkilöstöjohtamisesta ja kehittämisestä sekä talouselämän, kehittämisen ja koulutuksen rakenteista Intiassa. Vastaanotto ISTD:ssä oli lämmin ja he auttoivat muutenkin viikon ohjelman rakentamisessa avaamalla ovia mielenkiintoisiin kohteisiin. Toinen käyntikohteemme oli Indian Institute of Foreign Trade IIFT, www.iift.edu, joka sijaitsi ISTD:n naapurissa. Kuva Intian korkean asteen täydennyskoulutuksesta ja taloudesta täydentyi. Intian talous kasvaa noin 10 % vuosivauhtia ja se näkyy monella positiivisella tavalla. Mumbai ja sen vahva brittiläinen perinne otti joukkomme vastaan Delhiä paljon helteisemmässä säässä. Vierailukohteemme Capgemini Mumbai perehdytti meidät HR-käytäntöihin nopeasti kasvavissa yrityksissä, kansainväliseen ulkoistamiseen, ennen kaikkea liiketoimintaprosessien ulkoistamiseen ja monikulttuuristen tiimien työskentelyyn. Seuraavaksi tapasimme 3P Consultants Ltd:n toimitusjohtajan Nirmit Parekhin ja hänen tiiminsä, saimme pitkälle yksityiskohtiin menevää tietoa sekä koulutusjärjestelmästä Intiassa, henkilöstökäytännöistä, johtamisesta ja johtotason henkilöiden rekrytoinnista sekä menettelystä, miten perustaa tuotannollinen yritys Intiaan. Mielenkiintoiset keskustelut syvensivät esityksiä. Matka jatkui Mumbain helteestä Bangaloreen, Intian piilaaksoon. Bangaloressakin on arviolta 8,5 miljoonaa asukasta, mutta kaupunki on varsin kaunis, puhdas ja puistomainen. Se tunnetaan myös Intian silkkikaupunkina, mikä pantiin merkille ja ostettiin siis silkkiä sen vapaan tunnin aikana mikä meille illalla jäi! Boschin intialainen tytäryritys MICO automobile accessories manifacturing Co. koulutuskeskuksensa johtajan Suresh Babun ja tiiminsä voimin johdatti meidät yrityksen ja sen koulutuskeskuksen sekä oman ammattikoulun toimintaan. Aiheina olivat työntekijöiden rekrytointi, johtaminen ja palkitseminen sekä ulkoistetut tuotantokonseptit. Laaja alue hyvin hoidettuine puistoineen, upea koulutuskeskus ja moderni tehdas tekivät kieltämättä vaikutuksen. Koulutuskeskuksen eteisen seinällä komeili runsas joukko palkinto- ja laatusertifikaatteja, joista mikä tahansa suomalainen yritys olisi kateellinen. 8

24/7 Customer (www.247customer.com) on yritys, jonka toimialana on ulkoistetut palvelut. Yritys on yksi merkittäviä Intian kasvuyrityksiä, vaikka onkin nuori. Vierailun aiheena oli Attracting, retaining and developing talent ja emäntänämme henkilöstöjohtaja Nina Nair. Vierailu ja yritys olivat todella mielenkiintoisia ja sykähdyttäviä. Hauska ja mieleenpainuva oli myös matkanjohtajamme David Goddardin vetämä kulttuurienvälinen workshop meidän matkalaisten ja yrityksen kouluttajatiimin kanssa. Vierailuohjelman sokerina pohjalla oli visiitti Nokia Bangaloreen, jossa meidät otti vastaan henkilöstöjohtaja Maheswari Jagan ja hänen HR-tiiminsä. Aiheena oli henkilöstöjohtaminen Intiassa ja Suomessa, erot ja yhtäläisyydet ja yhteenpelaaminen. Intian nokialaiset olivat myös hyvin kiinnostuneita suomalaisesta henkilöstöjohtamisesta. Aiheesta virisikin mielenkiintoinen ja antoisa ajatusten vaihto. Vierailuilla havaitun perusteella henkilöstöjohtamisen taso on Intiassa korkea. Prosessit ovat Intiassa ja Suomessa samat, jos joku sitä ehti pohtia. Yksi merkittävä ero, joka tuli useissa eri alustuksissa ja keskusteluissa esille, on työntekijän perheen huomioon ottaminen ja merkitys työsuhteissa. Intiassa perhekäsitys on laaja. Perheeseen kuuluvat ydinperheen lisäksi esim. isovanhemmat, sedät ja tädit. Useimmiten jo rekrytointivaiheessa työnantajan edustaja käy ennen työsopimuksen tekoa keskustelun hakijan vanhempien tai perheen kanssa ja varmistaa, että kaikki ovat työsuhteen solmimisen puolella. Virallisen, varsin rankan ohjelman päätteeksi joukkomme päätyi vielä nousseen urheiluhengen virittämänä tekemään päivän pikavierailun Agraan ja ihmettelemään Taj Mahalin kauneutta. Muutaman tunnin automatkan aikana ehti nähdä ohimennen intialaista maaseutua ja tavallista elämää, mikä on värikästä ja monimuotoista. Ja Taj Mahal oli todella vierailun väärti. Ryhmämme oli varsin tyytyväinen matkaan ja sulattelua varmaankin riittää vielä pitkään. Tavoitteenamme on koota matkasta muitakin henryläisiä hyödyttävä laajempi matkaraportti, joka julkaistaan extranetissä, kunhan keretään. Solmitut yhteydet ovat myös halukkaiden käytettävissä. Ota halutessasi yhteyttä HENRYyn. Varmaankin näemme ja kuulemme ennemmin tai myöhemmin HENRYssä myös intialaisia vieraita nyt, kun yhteyksiä on solmittu. Leena Malin TULEVIA KONFERENSSEJA IFTDO WORLD CONFERENCE The 38th Annual IFTDO Conference Dubai March 3 - March 6, 2008 Theme: Knowledge and Human Resources Host: Security & Administrative Sciences Academy, Dubai Police Academy www.iftdodubai2008.com The WFPMA WORLD CONGRESS 2008 14 17 April, 2008, ExCeL London, England Host: CIPD, UK HR Experts on the conference platform: Charles Handy, Rob Coffee, Gareth Jones. Updates on key HR issues: Organisational development, coaching, talent management, managing change, leadership, creativity and innovation, employee engagement, and improving organisational performance. Masterclasses: Speakers: Daniel Pink, Alastair Campbell, Nancy Kline Case studies from best practice organisations: Diageo, Cisco, Nokia, Reuters, Shell, Nike. Serco. Pfizer, Bovis Lend lease International,. Tata Sons, Google, BBC and the Metropolitan Police Service Exhibition: Over 250 leading HR supplers Registration and the detailed programme: please see website www.cipd.co.uk/worldcongress EAPM CONFERENCES: Haag, Hollanti 11.-13.6.2009 Istanbul, Turkki, 2011 The 39th Annual IFTDO Conference Canada October 19-October 23, 2009 Theme: People, Knowledge and Performance Host: Canadian Society for Training and Development Website: www.cstd.ca email: ljohnson@cstd.ca HENRY RY:N JÄSENTIEDOTE /HELMIKUU 2008 9

Väitöksiä, tutkimuksia, selvityksiä 14.12.2007 Hankenilla tarkastettiin väitöskirja: HENKILÖSTÖJOHTAMISEN TEHOSTAMINEN VALTION- HALLINNOSSA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖSINFORMAA- TION AVULLA Mikä on henkilöstöinformaation arvo valtion organisaatioiden johtamisessa? VL Veli-Matti Lehtosen väitöskirjassa selvitetään, edistääkö Suomen valtionhallinnossa käytössä oleva henkilöstötilinpäätösmenettely ja siihen liittyvä henkilöstöinformaatio hyvää henkilöstöjohtamista ja henkilöstöstrategian tehokasta toteuttamista. Tutkimustulokset näyttävät, että työtyytyväisyys on tärkein yksittäinen mittari, jolla on vaikutuksia sekä työpaikan vaihdoksiin että henkilöstön työhyvinvointiin. Paneutumalla työtyytyväisyyden nostamiseen organisaatio voi merkittävästi vähentää kustannuksia, jotka aiheutuvat sekä uusrekrytoinneista sekä sairauspoissaoloista. Veli-Matti Lehtosen tutkimus avaa uusia näköaloja henkilöstöinformaation hyväksikäytölle. Tutkimuksen uutuusarvo alan kansainvälisen tutkimuksen kentässä perustuu laaja-alaiseen tarkastelunäkökulmaan. Tutkimus nostaa myös esiin sen, että henkilöstön uusrekrytointi on merkittävä, liian vähän tiedostettu, organisaation työvoimakustannuksia nostava tekijä henkilöstön korvaamisinvestointien kautta. Kustannusvaikutusten ohella, haitallisesta lähtövaihtuvuudesta aiheutuu organisaatiolle ydinosaamisen menetyksiä. Tämä on otettava johtamistoimenpiteissä huomioon, etenkin kun työvoiman tarjonta vähenee. Tutkittaessa sairauspoissaoloihin vaikuttavia tekijöitä, keskeisimmiksi nousivat ylitöiden teko ja koulutustaso. Mitä osaavampi henkilö on ja mitä mielenkiintoisempia tehtäviä hänellä on, sitä helpommin henkilö selviytyy työtehtävistään ja jopa nauttii työstään, jolloin alttius sairauspoissaoloille alenee. Nuoret ovat vanhempia useammin poissa, mutta heidän sairauspoissaolonsa ovat kestoltaan lyhyempiä. Iäkkäimmillä henkilöillä on määrällisesti nuorempia enemmän sairauspoissaoloja, mutta ne keskittyvät suhteellisesti pienempään henkilöjoukkoon. Väitöskirja luettavissa kokonaisuudessaan Hankenin verkkosivuilla: www.hanken.fi/public/publ. Lisätiedot: Veli- Matti Lehtonen, puh.040-736 9026, veli-matti.lehtonen@ vm.fi Turun kauppakorkeakoulussa on tarkastettu 15.12.2007 kansainvälisen liiketoiminnan alaan kuuluva väitös: DEVELOPING COMPETENCES THROUGH INTER-ORGA- NIZATIONAL KNOWLEDGE ACQUISITION (Osaamisen kehittäminen tietämyksen hankinnan kautta organisaatioiden välisessä yhteistyössä) Hiljaisen tiedon hankkiminen kumppaniyritykseltä on vaikeaa, mutta liiketoiminnan kannalta usein kriittistä. KTM Harri Niemisen väitöskirjatutkimus osoittaa, että tietämyksen hankinnassa yritysten välisen yhteistyön luonne on avainasemassa. Väitöskirjatutkimuksessa tarkastellaan, kuinka ja millaisissa olosuhteissa yritys voi omaa osaamistaan kehittääkseen hankkia tietämystä toisilta yrityksiltä. Pärjätäkseen globaalissa toimintaympäristössä yritysten on paitsi kehitettävä ydinosaamistaan, myös kyettävä hyödyntämään kumppaneiden kehittämää osaamista, Harri Nieminen sanoo. Tutkimuksessa tarkastellaan, millainen hiljaisen tiedon hankintaan tähtäävä oppimisprosessi on luonteeltaan ja kuinka yrityksen tiedon omaksumisen kykyä on mahdollista kehittää. Tutkimuksessa etsitään yritysten välisen suhteen johtamiseen keinoja, joilla tietämyksen hankkimiselle voidaan luoda hyvät edellytykset. Tietämyksen hankkimiselle keskeistä on yritysten yhteinen tavoite tietämyksen siirtymiselle, kumppaniyrityksen avoimuus sekä tietämystä vastaanottavan yrityksen oppimiskyky. Haluttu tietämys on usein luonteeltaan hiljaista tietoa, mikä tekee tiedon hankkimisesta ja omaksumisesta hankalaa. Tiettyyn tilanteeseen ja toimintaympäristöön sidottu hiljainen tieto on kokemusperäistä ja vaikeasti dokumentoitavaa. Väitöstutkimuksen empiirinen osuus toteutettiin neljänä case-tutkimuksena pääyhteistyökumppaneiden Dekati Oy:n ja TietoEnator Oyj:n kanssa. Tavoitteena oli kehittää malli, jonka avulla voidaan analysoida tietämyksen hankintaan vaikuttavia tekijöitä. Hiljaisen tiedon hankkiminen ja omaksuminen kumppanilta on haastavaa, mutta oikeissa olosuhteissa mahdollista ja yrityksen liiketoiminnalle usein kriittistä, Nieminen luonnehtii. Tutkimuksen mukaan osallistavat työskentelytavat ovat parhaita hiljaisen tiedon hankkimiseksi. Väitös- ja julkaisutiedot: Väitöskirja on luettavissa osoitteessa: http://www.tukkk.fi/julkaisut/vk/ae12_2007. pdf. Lisätietoja: Harri Nieminen, 050 588 2565, harri. nieminen(a)ambientia.fi TKKK:ssa tarkastettiin 5.1.2008 yritysten yhteistyösuhteiden ja kumppanuuksien alan väitöstutkimus: INTER-ORGANIZATIONAL RELATIONSHIPS: THE EVOLUTION OF PARTNERSHIP GOVERNANCE IN SALES AND MARKETING COOPERATION A CASE STUDY DI Päivi T. Karjalaisen väitöskirjassa tutkitaan kumppanuuden hallintotavan (governanssin) kehittymistä telekommunikaatio-palveluiden ja informaatioteknologian laitetoimittajan välisessä myynti ja markkinointi yhteistyössä. Tutkimusmateriaali koostuu käytännön operatiivisessa yhteistyössä kahden vuoden aikana syntyneistä sähköposteista, muistioista ym. dokumenteista sekä keskeisten henkilöiden haastatteluista. Tutkimuksen toteutustapa perustuu menetelmään, jossa kumppanuuden tapahtumia ja kehitystä kuvaavaa, tutkimusaineistoon perustuvaa narratiivia tulkitaan erillisten teoreettisten linssien kautta. Työ lisää tietämystä kumppanuuden hallintotapaan liittyvistä prosesseista, jotka vaikuttavat sekä kumppanuuden saavutuksiin ja tuloksiin että kumppanuuden kehittymiseen ja kehittymisen edellytyksiin. Organisaatioiden välistä yhteistyötä koskevaan kirjallisuuteen työ tuo uusia näkökulmia, jotka liittyvät kumppanuuden sidosryhmien tunnistamiseen ja johtamiseen; yhteisten, mitattavien tavoitteiden asettamiseen; kumppanuuden vakiinnuttamiseen; kumppaneiden yhteisen historian ja voimassaolevien strategioiden ja toimintojen huomioimiseen viestinnässä 10

ja yhteisen näkemyksen muodostamisessa; sekä yhteistyön organisointiin ja ihmisten välisen vuorovaikutuksen edistämiseen. Lisäksi tutkimuksen perusteella voidaan antaa suosituksia kumppanuuden johtamiseen käytännössä. Lisätietoja: Päivi T. Karjalainen, puh. 040 500 4898. Tuotantotalouden, tiedonjohtamisen alaan kuuluva väitös tarkastettiin TKK:lla 10.1.2008: EXPLORING AND EXPLOITING KNOWLEDGE. RESEARCH ON KNOWLEDGE PROCESSES IN KNOWLEDGE-INTEN- SIVE ORGANIZATIONS (Tiedon hyödyntäminen. Tutkimus tietoprosesseista tietointensiivisissä organisaatioissa). Psykologian maisteri Eerikki Mäen väitöstutkimuksessa tarkastellaan tietotyötä ja tietointensiivisten organisaatioiden tapoja sekä menetelmiä tiedon ja informaation käsittelyyn sekä hyödyntämiseen. Tietotyössä sekä työn lähtökohta että lopputulos ovat informaatiota tai tietoa eri muodoissa. Tietointensiiviset organisaatiot pyrkivät hyödyntämään jo olemassa olevaa tietoa ja tuottamaan uutta tietoa. Tällaisten organisaatioiden menestys perustuu niiden kykyyn hyödyntää tietoa, asiantuntemusta ja osaamista. Väitöstyössä on tutkittu tietotyötä neljässä erilaisessa organisaatiossa. Tutkitut organisaatiot tuottivat monimutkaisia tietotuotteita ja palveluita. Työ tutkituissa organisaatioissa edellytti hajautuneen tiedon ja asiantuntijuuden yhdistämistä ja hyödyntämistä. Tutkimusaineisto koostuu pääasiassa laadullisesta haastatteluaineistosta. Tutkimusaineisto analysoitiin teoriaperusteisesti kirjallisuuden ja pilottitutkimuksen perusteella tehdyn mallin mukaisesti. Tieto organisaatioissa ilmenee eri muodoissa, ja erityyppistä tietoa voidaan käsitellä erilaisin menetelmin. Tietointensiivisten organisaatioiden työntekijöiden epäyhtenäiset käytännöt kodifioidun tiedon käsittelyssä, esimerkiksi tallentamisessa tai jakamisessa, vaikeuttavat tiedon hyödyntämistä. Suuri osa tietotyössä käytettävästä tiedosta on asiantuntijatietoa, jonka kodifioiminen ei ole mahdollista tai tarkoituksenmukaista. Tällaisen tiedon hyödyntämien vaatii kykyä, mahdollisuuksia sekä halua vastaanottaa ja jakaa tietoa. Tutkimus osoittaa, että tieteellisen liikkeenjohdon periaatteet soveltuvat osittain tietotyön kehittämiseen. Näiden periaatteiden mukaisesti on mahdollista luoda yhtenäisiä toimintatapoja tietotyöhön, jolloin tiedon ja osaamisen integrointi helpottuu. Tietotyö on kuitenkin usein myös luovaa ongelmanratkaisua, jolloin tieteellisen liikkeenjohdon periaatteiden soveltaminen saattaa vaikeuttaa tietotyön tavoitteiden saavuttamista. Moderni työ vaatii yhä enemmän kykyä käsitellä, hyödyntää ja jalostaa tietoa. Väitöskirjan tuloksia voidaan hyödyntää tietointensiivisten organisaatioiden työn analysoinnissa, organisoinnissa ja kehittämisessä. Lisätietoa: eerikki.maki@hut.fi 12.1.2008 Hankenilla tarkastettiin johtamisen ja organisaation väitöskirja: FINNISH LEADERSHIP IN TRANSITION KTL Kari Pöllänen on väitöskirjassaan selvittänyt johtamisen kriteerien tärkeyttä Suomessa, tutkimalla suomalaisten vakuutusyhtiöiden johtajia ja alaisia sekä heidän johtamiskriteerejään ja - tyyliä. Pöllänen on myös tutkinut samaisia kriteerejä amerikkalaisissa vakuutusyhtiöissä. Tutkimustulokset näyttävät, että johtajien ja alaisten näkemykset Suomessa poikkeavat toisistaan ja että universaaleja malleja johtamiselle ei ole. Kari Pöllänen on tutkinut suomalaisia ja amerikkalaisia vakuutusyhtiöitä vuosina 1997-2002 ja toteaa, että esimiesalaissuhteiden perusongelma Suomessa on yhteisten pelisääntöjen ja käytäntöjen puuttuminen. Tulosten mukaan työnantajat pitävät tärkeänä ohjaukseen perustuvaa alaisten työn tehokasta valvontaa kun taas työntekijät näkevät sen pikemminkin haitallisena hiostamisena. Johtajuuskriteerien kymmenen kärjessä listalla johtajilla ja alaisilla on vain kolme yhteistä kriteeriä: yhteistyö, keskinäisen luottamuksen ylläpito ja työolosuhteet. Tutkimustulosten mukaan johtajilla on ilmeisiä vaikeuksia muuttaa johtamistapaansa. Tehokkaan organisaatiomuutoksen aikaansaamiseksi joudutaankin usein vaihtamaan itse johtajaa. Kansainvälisessä vertailussa Amerikan ja Suomen vakuutusjohtajien johtamistyylit näyttävät perustuvan maiden omien organisaatioiden ja kulttuurien erityispiirteisiin. Tyypillinen amerikkalaisjohtaja on alati yhteistyössä alaistensa kanssa, valvoo työn suoritusta ja optimoi yhtiön resurssien käytön tehokkaasti. Suomen vakuutusalan johtajat voisivatkin ehkä ottaa oppia tehokkaammista amerikkalaisista kollegoistaan keskittymällä työn valvonnan ohella enemmän esimerkiksi budjetointiin ja yrityksen tavoitteisiin. Suomalaiset vakuutusjohtajat näyttävät unohtaneen alaistensa motivoinnin tärkeyden ja heidän johtamisensa esimerkkiä näyttämällä. Tutkimuksen viitekehyksen parhaana johtajuuskriteerien selittäjänä oli kansallisuus (Amerikka vs. Suomi) muuttujilla organisointi, henkilöstön rekrytointi, johtaminen esimerkkiä näyttäen ja työn valvonta. Taustamuuttuja yhtiökoko selitti muutokset johtajuuskriteereissä delegointi, MBO ja työn valvonta. Väitöskirja luettavissa kokonaisuudessaan Hankenin verkkosivuilla: www.hanken.fi/public/publ. Lisätiedot: Kari Pöllänen, p. 0407253556, karij.pollanen@kolumbus.fi Jyväskylän yliopistossa tarkastettiin 19.1.2008 psykologian väitöskirja: HELPING CLIENTS TO HELP THEMSELVES A DISCURSI- VE PERSPECTIVE TO PROCESS CONSULTING PRACTICES IN MULTI-PARTY SETTINGS (Autetaan asiakasta auttamaan itse itseään) PsL Virpi-Liisa Kykyrin väitöskirja tarkastelee asiakkaan ja konsultin välistä vuorovaikutusta prosessikonsultoinnin ryhmätilanteissa. Prosessikonsultoinnin keskeisenä periaatteena on auttaa asiakasta auttamaan itse itseään. Jotta tätä ideaalia voidaan toteuttaa, tarvitaan asiakkaan omaa aktiivista osallistumista sekä asiakkaan ja konsultin yhteistoimintaa asiakkaan ongelmien käsittelyssä. Kykyri selvittää tutkimuksessaan, kuinka tämä tehdään käytännössä: millaista puhetta käytetään, jotta saadaan aikaan asiakkaan aktiivista osallistumista, edistetään muutosta ja oppimista nostamalla esiin ja käsittelemällä kritiikkiä, sekä tehdään konsultoinnin tuloksia näkyväksi siihen HENRY RY:N JÄSENTIEDOTE /HELMIKUU 2008 11

osallistuvan ryhmän keskuudessa. Asiakkaan aktiivinen osallistuminen tarkoittaa käytännössä sitä, että asiakas osallistuu keskusteluun erityisellä tavalla, jonka Kykyri nimesi omistajuuspuheeksi. - Konsultoinnin omistajuuspuhetta on se, kun asiakas puhuu omasta puolestaan omassa asiassaan sekä ilmaisee ajatuksiaan ja mielipiteitään meneillään olevaan konsultointiin liittyen, Kykyri kertoo. Ryhmätilanne muodostaa erityisen haasteensa osallistumisen kannalta. Kykyrin tutkimus on luonteeltaan tapaustutkimus ja se pohjautuu kokonaisen konsultointiprosessin keskustelutaltiointeihin. - Tutkimuksen keskeistä antia ovat yksityiskohtaiset kuvaukset prosessikonsultoinnin puhekäytännöistä. Nämä kuvaukset ovat tilannesidonnaisia ja tapaussidonnaisia siltä osin, mitä tässä konsultointitapauksessa tarkkaan ottaen tehtiin. Sen sijaan kuvaukset siitä, miten nämä asiat tehtiin, ovat laajemmin yleistettäviä. Tilanteisen vuorovaikutuksen tarkastelua kannattaisikin hyödyntää konsultoinnin tutkimuksessa aikaisempaa enemmän, Kykyri suosittaa. Teos on julkaistu sarjassa Jyväskylä Studies in Education, Psychology and Social Research numerona 330. Lisätietoja: Virpi-Liisa Kykyri, puh. (044) 723 2362, virpi-liisa. kykyri@regionline.fi Psycon julkisti joulukuussa 2007 selvityksen: MUUTOKSEN MENESTYSTEKIJÄT Psyconin selvityksessä noin 200 linja- ja HR- johtajaa (jotka ovat olleet suunnittelemassa, ohjaamassa ja toteuttamassa muutoksia) arvioivat, mitkä muutoshankkeen vaiheet ja elementit ovat kunnossa ja mihin asioihin olisi syytä kiinnittää entistä enemmän huomiota. Selvityksen perusteella näyttää siltä, että - Muutoshankkeiden suunnitteluun ja muutosviestintään on panostettu suhteellisen tarkoituksenmukaisesti. Nykyistä enemmän olisi kuitenkin kiinnitettävä huomiota mm. tavoitteiden kirkastamiseen ja konkretisointiin (mitä muutoksen tavoitteet tarkoittavat ja mihin ne arjessa kohdentuvat) sekä järjestettävä esimerkiksi tilaisuuksia ja foorumeita, joissa tavoitteita avataan ja keskustellaan niiden vaikutuksista) - Esimiesten muutosvalmiuksiin pitäisi panostaa enemmän; esimiehille ja johdolle annettava konkreettisia työkaluja ja henkilökohtaista sparrausta, jolla yksilölliset toimintatavat saataisiin kytkettyä arjen muutoshankkeisiin - Koko henkilöstön muutosvalmiuksiin ei ole panostettu riittävästi; pitäisi nykyistä enemmän järjestää tilaisuuksia ja workshoppeja, joissa yksiköt ja tiimit pääsevät keskustelemaan muutoksista ja hakemaan konkreettisia työkaluja muutosten läpivientiin - Muutoshankkeiden tärkeimpien tavoitteiden saavuttamista osataan suhteellisen hyvin havainnoida ja mitata, mutta entistä enemmän pitäisi seurata mm. miten kehittämistoimenpiteet ovat edistäneet muutoksia ja miten organisaation ilmapiiri ja tuntemukset kehittyvät muutoshankkeen edetessä. Tutkimustulokset ovat luettavissa Riittävän hyvät henkilöstökäytännöt portaalista Organisaation kehittäminen>tutkimuksia tai www.psycon.fi. Lisätietoja:Timo Huttunen, timo.huttunen@psycon. fi, 0207101 232 tai Esko Piekkari esko.piekkari@psycon.fi, 0207101 255 Tilastokeskus ja Työministeriö tutkivat syksyllä 2007: TYÖOLOBAROMETRI 2007 Työelämän laatu on vuoden aikana kehittynyt myönteiseen suuntaan. Työn rasittavuus vähenisi ja sen mielekkyys paranisi, jos kaikilla työpaikoilla toimittaisiin samoin kuin parhailla työpaikoilla. Työelämän laatu voidaan tiivistää neljälle ulottuvuudelle, jotka ovat tasapuolinen kohtelu, työpaikan varmuus, kannustavuus ja voimavarat suhteessa työn vaatimuksiin. Palkansaajat antoivat edellisiä vuosia paremman arvosanan näistä kaikille muille paitsi voimavarojen riittämiselle. Koulutodistuksen keskiarvona ilmaistu työelämän laatu oli 2007 syksynä kahdeksan. Arvosana on hitaasti parantunut kolmen viimeksi kuluneen vuoden aikana. Suunta on ollut sama kaikilla sektoreilla. Kuntien työntekijät antavat kuitenkin hieman heikomman arvosanan kuin muut työntekijät. Parhaan arvosanan saa valtio, 8,1. Sairauspoissaoloja aiempaa vähemmän Palkansaajien työkyky alenee iän karttuessa. Tästä huolimatta etenkin vanhimpien työntekijöiden sairauspoissaolot ovat selvästi vähentyneet. Myös sairauspoissaolojen keskipituus on lyhentynyt. Yllättävintä on se, että väheneminen on ollut selvintä vanhimmassa, yli 54-vuotiaiden ikäryhmässä ja kuntasektorilla. Julkisella sektorilla ja erityisesti kunnissa työskentelee muita sektoreita vanhempaa väkeä ja siksi työkyvyn aleneminen on siellä näkyvää. Sairauspoissaolot ovat kuitenkin vastoin odotuksia vähentyneet. Vuonna 2005 oman sairauden takia oltiin poissa 9,3 päivää vuodessa. Tänä vuonna vastaava keskiarvo oli 8,0 päivää. Myös sairauspoissaolojen keskipituus on lyhentynyt. Palkansaajista 38 prosenttia ei ole ollut vuoden aikana päivääkään poissa sairauden takia. Eniten heitä on nuorimmissa ja vanhimmissa ikäluokissa. Työ on koettu viime vuosina rasittavammaksi kuin aiemmin. Myös ylityöt ovat lisääntyneet. Rahana tai vapaana korvattuja tai korvauksettomia ylitöitä teki tämän vuoden elo- syyskuun aikana joka toinen palkansaaja. Kiusaamista ja jopa väkivaltaa Suomalaisilla työpaikoilla on kansainvälisestikin vertaillen hyvin paljon kiusaamista ja pahimmillaan väkivaltaa. Pahimpia ongelmat ovat kuntasektorilla, jossa työntekijät kokevat kiusaamista ja väkivaltaa myös asiakkaiden taholta. Kunnissa työskentelevistä joka toinen on joutunut kiusaamisen kohteeksi ja 17 prosenttia on joutunut väkivallan tai sen uhan kohteeksi. Vähiten kiusaamista ja väkivaltaa on teollisuuden työpaikoilla. Havaintoja on myös yksityisellä palvelusektorilla selvästi kuntia vähemmän. Vuoden 2007 työolobarometrin haastattelut on tehty Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen yhteydessä. Haastatteluja tehtiin kaikkiaan 1480. 12

Uutta kirjallisuutta Esittelemme HENRYn jäsenkirjeissä alan kirjallisuutta, mutta emme ota vastaan kirjatilauksia. Kehotamme kääntymään asianomaisen kustantajan puoleen tai hankkimaan kirjan kirjakaupasta. Mahdollisen jäsenetuuden tai alennuksen saamiseksi katso toimintaohjeet HENRYn extranetistä osoitteessa www.henryorg.fi>jäsenetuudet. MINÄ JOHTAJANA ITSETUNTEMUKSESTA TOIMIVAAN JOHTAJUUTEEN Satu Kaski ja Tuula Kiander, Edita Publishing, 2007 ISBN 978-951-37-5023-7 Mitä työvälineitä johtaja voi käyttää itsetuntemuksen kehittämisessä? Miten kasvetaan johtajaksi? Työtovereiden esimieheksi - miten tapahtuu roolin muutos? Miten oma persoona toimii työvälineenä johtamistyössä? Minä johtajana -kirja rohkaisee ja haastaa johtamistyötä tekevät kehittämään itsetuntemustaan ja syventämään ammatillista otettaan johtamistyössään. Itsetuntemus on tärkeää, jotta esimies voisi löytää oman persoonallisen otteen johtamistyössään. Mitä paremmin esimies tuntee itsensä, sitä paremmin hän pystyy toimimaan eri tilanteissa työyhteisössä. Kirja sisältää työkaluja niin uudelle johtajalle ja esimiehelle kuin jo pitempään tehtävässä toimineelle. Se antaa myös tukea työroolin muuttamiseen esimiehelle, joka nousee asemaan omasta organisaatiosta, työtovereiden rinnalta. Kirja sisältää sekä teoreettisia että käytännön näkökulmia itsetuntemuksen lisäämiseen ja kehittämiseen johtamisessa. Kirjan kirjoittajat ovat työ- ja organisaatiopsykologi, PsL Satu Kaski ja kouluttaja ja työnohjaaja, KM Tuula Kiander JOHTAMISEN TULEVAISUUS (The Future of Management) Gary Hamel, (kään.) Talentum, 2007 ISBN 978-952-14-1257-8 Maailman johtava strategiaguru ja liike-elämän kehittäjä Gary Hamel ravistelee uutuuskirjassaan johtamista taas kerran, nyt ehkä rajummin kuin koskaan aikaisemmin. Johtamisen tulevaisuus panee menestymisen eväät aivan uudenlaiseen pakettiin. Toiminnallinen erinomaisuus, teknologiset läpimurrot ja uudet bisnesmallit ovat menestyksen tuojina loppuun kuluneita tästä eteenpäin eletään johtamisen innovaatioiden aikakautta. Monet yrityskäyttöön tarkoitetut muutoksia käsittelevät kirjat noudattavat tuttua kaavaa: ensin todetaan, että työntekijät vastustavat muutoksia, ja sitten kerrotaan, kuinka heidät manipuloinnilla, suostuttelulla ja pakottamalla saadaan toteuttamaan ne. Tämä on ollut kaavana viimeksi kuluneet sata vuotta, vaikka yritysmaailma on täysin muuttunut. Gary Hamel osoittaa tuoreessa kirjassaan sanomansa kaikille yritysbyrokratian kanssa painiskeleville. Hänen viestinsä on nautittavaa lukemista kaikille niille, joiden mielestä liikkeenjohto, johtamistaito ja johtaminen ovat itse asiassa jopa jarruttaneet edistystä ja menestystä. Johtamisen innovaatio muuttaa johtajien ja päälliköiden työtapoja, ja sen mukanaan tuomat muutokset parantavat organisaation suorituskykyä ja tuloksia. Hamel osoittaa lukuisten esimerkkien avulla, että yritysten tärkein haaste pitäisi olla sopivien johtamisjärjestelmien kehittäminen, ei erinomaisten johtajapersoonallisuuksien etsintä tai jalostaminen. Hän toivoo yritysten itsensä takia, etteivät shareholder value ja shareholder wealth olisi yritysten tärkeimpiä tavoitteita: Kun maksimoidaan osakkeenomistajien lyhyen aikavälin etuja, niin on täysin mahdotonta motivoida vähänkään suurempaa työntekijäjoukkoa maksimisuorituksiin. Yritysten ja samalla osakkeenomistajien menestyksen avaimina ovat johtamisen innovaatio ja sen kasvattama työntekijöiden motivaatio. HUIPULLA Miten yrityksen menestysyhtälö ratkaistaan? Olli-Pekka Lumijärvi (toim.) WSOYPro, 2007 ISBN 978-951-0-33868-1 Alansa johtava, paras ja suunnannäyttäjä. Katsoopa minkä tahansa yrityksen visiota ja strategiaa, jokainen niistä haluaa menestyä kilpailijoitaan paremmin, olla oman alansa voittajayritys. Keskinkertaiseksi ei pyri kukaan. Miksi? Yrityksillä on pääsääntöisesti kolme syytä haluta alansa menestyneimmiksi: Voittajayritykset tuottavat omistajilleen enemmän lisäarvoa ja saavat pääoman helpommin ja halvemmalla kuin muut. Voittajayritykset houkuttelevat osaajia. Ja kolmantena menestys usein vahvistaa itseään ja luo uutta menestystä. Miten? Accenturen maailmanlaajuiset tutkimukset ovat osoittaneet, että johtavia yrityksiä yhdistää kolme perustekijää: markkinafokus ja -asemointi, erilaistava osaaminen sekä kyky toteuttaa halutut muutokset. Näiden tekijöiden merkitys on sisäistettävä kaikilla yrityksen osa-alueilla. Accenturen asiantuntijat tarkastelevat kirjassa huippusuorituskykyisen yrityksen perustekijöitä kasvun, yrityskauppojen, toimitusketjun hallinnan, asiakkuudenhallinnan, talouden ohjauksen, tietoteknologian, ulkoistamisen, henkilöstön ja johtamisen näkökulmasta ja antavat ideoita yrityksen strategian rakentamiseen matkalle tulevaisuuden voittajayritykseksi. JOHDA YLI RAJOJEN VERKOSTOTALOUDESSA Ilkka Lipasti (yhteistyössä: Lasse Kurkilahti, Jukka Viinanen, Pertti Korhonen), WSOYPro, 2007 ISBN 978-951-0-33692-2 - Kuinka hyötyä enemmän alihankinta- ja asiakasverkostoista? - Miten saada organisaation eri sidosryhmät puhaltamaan yhteen hiileen? - Kuinka ohjata kansainvälinen, monipolvinen organisaatio läpi muutoksen? - Mikä johtamistyyli tehoaa muutoksen vastustajiin? Yhä useamman organisaation asiakastyytyväisyys ja tulos perustuvat hyvään kumppaniverkostoon. Näitä ulkoisia ja sisäisiä verkostokumppaneita ei voi johtaa perinteisen asemavaltajohtamisen keinoin, vaikka moni näin yrittääkin. Paremmalla johtamisella yhteistyöverkostot saadaan HENRY RY:N JÄSENTIEDOTE /HELMIKUU 2008 13

toimimaan innovatiivisemmin, tuottamaan kasvua ja uusiutumaan entistä paremmin sekä luomaan kestävää kilpailuetua. Tämä teos tarjoaa verkostoissa työskenteleville käytännön apuvälineitä sekä strategisen tason johtamiseen että jokapäiväisten ongelmien ratkaisemiseen. Se luo uuden johtamismallin ja kuvaa mallin avulla, millaista johtamista erilaisissa tilanteissa tarvitaan. Kirja myös perehdyttää käytännössä siihen, mitä on johtaa verkostotalouteen kuuluvia sidosryhmiä. Johtamismallin avulla lukija pystyy tunnistamaan omat johtamishaasteensa ja johtamaan organisaation sidosryhmiä aiempaa tehokkaammin ja luovemmin. Tsunami on tulossa, muutos tulee olemaan raju monella vielä nukkuvalla toimialalla Vuorineuvos Lasse Kurkilahti, Kemira Oyj, kirjaa työstäneen ohjausryhmän jäsen. Kirja antaa konkreettisia neuvoja, kuinka luoda ja johtaa muutosta Vuorineuvos Jukka Viinanen, Orion Oyj, kirjaa työstäneen ohjausryhmän jäsen. Kirja käsittelee johtamista sekä kokonaisvaltaisesti että konkreettisesti. Tämän työkalupakin jokainen työkalu on käytännössä toimivaksi testattu. Pertti Korhonen, toimitusjohtaja, Elektrobit Oy, kirjaa työstäneen ohjausryhmän jäsen. Kirja on tarkoitettu kaikille verkostotaloudessa toimiville esimiehille, asiantuntijoille ja johtajille. Ilkka Lipasti on konsulttiyrityksen perustajaosakas. Yhtiö on keskittynyt kasvuhakuisten kansainvälisten yritysten johdon valmentamiseen ja konsultointiin asiakaslähtöisen strategiaprosessin ja johtamisen alueilla. SUOMALAINEN JOHTAJUUS PUNTARISSA Risto Tainio (toim.) WSOYPro, 2007 ISBN 978-951-0-33004-3 Johtajuus on nyt puntarissa. Suomalaista johtajuutta on erityinen syy tarkastella, sillä suomalaisessa johtajuudessa on kuitenkin jotain ainutlaatuista kilpailuetua synnyttävää. HSE Executive Education Oy kutsui Helsingin kauppakorkeakoulun (HSE) tutkijat ja asiantuntijat koolle pohtimaan suomalaisia johtajia ja heidän johtamistyötään muuttuneessa toimintaympäristössä. Tässä kirjassa valotetaan, millaiseen puntariin suomalaiset johtajat ovat joutuneet viimeisen kymmenen vuoden aikana, ja arvioidaan, mihin puntarin viisari heilahtaa tulevaisuudessa. Yhteistyössä: Jukka K. Mattila, Susan Meriläinen, Johanna Moisander, Mika Pantzar, Ismo Rautiainen, Kaisa Snellman, Janne Tienari, Marja-Liisa Trux. Mukava tietää ELÄKKEELLE JÄÄDÄÄN ENTISTÄ VANHEMPANA Vuoden 2002 jälkeen eläkkeelle siirtymisikä on ollut nousussa. Eläkkeelle lähdön kehitystä mitataan eläkkeellesiirtymisiän odotteella. Vuonna 2006 eläkkeellesiirtymisiän odote oli 59,5 vuotta. Eläkkeellesiirtymisikä lasketaan myös niille, jota ovat työssä 50-vuotiaana. Heidän eläkkeellesiirtymisiän odotteensa on noussut 2000-luvulla lähes vuodella, 61,5 vuoteen. Vuoden 2006 lopussa joustavassa eläkeiässä olevista 63 67-vuotiaista työssä oli Eläketurvakeskuksen selvityksen mukaan kaikkiaan 30 000 henkeä eli 11 prosenttia ikäryhmästä. Näistä noin 16 000 oli myös eläkkeellä eli 6 prosenttia 63 67 -vuotiaista teki eläkkeen rinnalla myös ansiotyötä. SUOMALAISET EU:N ULKOMAALAISKAMMOISIN KANSAKUNTA? Lähes joka toinen suomalainen on sitä mieltä, että muuttoliike köyhemmistä maista Suomeen on enemmän uhka kuin mahdollisuus. Asian näkee positiivisena vain alle kolmannes. Mielipiteet kytkeytyvät puoluekantaan. Erityisen varautuneesti suhtautuvat keskustan kannattajat. Ammattiryhmistä työntekijät ja yrittäjät ajattelevat samoin. Ylemmät toimihenkilöt ja korkeasti koulutetut näkevät muuttoliikkeen mahdollisuutena. Suomalaiset ottaisivat ulkomaalaisia maahan ensisijaisesti tulevaisuuden työvoiman paikkaajana. Enemmistö vasemmistoliittolaisista ja joka toinen vihreä painottaa humanitääristä puolta. Kaksi viidestä suomalaisesta pitää nousevia talousjättiläisiä Kiina ja Intiaa enemmän uhkana kuin mahdollisuutena. Kokoomus näkee globalisaation enemmän mahdollisuutena. Helsingin Sanomien Gallup:lla teettämän selvityksen mukaan useimmat kuitenkin arvioivat globalisaation olevan Suomelle hyvä asia. Sen sijaan globalisaation suotuisista vaikutuksista köyhille maille vastaajat eivät ole vakuuttuneita. Uusi kannatusjäsen Koulutusyhtiö Kirsikkapuisto Oy tarjoaa monipuolisesti, laadukkaasti ja ammattitaitoisesti 10 vuoden kokemuksella työyhteisön kehittämiseen liittyvät palvelut. Toimitilamme sijaitsevat Vantaalla ja Espoossa (www.kirsikkapuisto.com)., mutta valmentajamme liikkuvat asiakkaan toiveiden mukaan ympäri Suomen. Parasta ja tehokkainta osaamistamme voimme näyttää: asiakaspalvelu, esiintymistaito ja vuorovaikutustaito valmennuksissa. Ota meihin yhteyttä, niin kerromme lisää! 14

Uudet jäsenet Ahlfors Mika, Manager, HR Services, IMS Talent / Virvo Oy Anttonen Heli, Henkilöstöpäällikkö, Sitra Auramo Jukka, Partner, Horton International Finland Blomstedt Mikael, HR Management Consultant, Aditro Human Resources Gädda Riitta, Financial Controller Gästrin-Aarvala Marie, Competence Development Consult, Nokia Siemens Networks Hilska Sini, HR-assistentti, Saint-Gobain Rakennustuotteet Oy Hoikkala Sirkku, Toimialajohtaja Immaisi Anna-Maija, Tomitusjohtaja, konsultti, Immaisin Koulutuspalvelu Jokinen Karina, HR-kehityspäällikkö, Mehiläinen Oy Jurvanen Annika, Resource Manager, Fujitsu Services OY Karjalainen Anu, Varatoimitusjohtaja, Spring House Oy Karp Virgo, MMM, InRoos Oy Karsten - Dunderfelt Yvonne, HUK, InRoos Oy Kauppila Ulla, Tiimin vetäjä Kokki Eeva, Viestintä- ja HRD-päällikkö, FCG Finnish Consulting Group Oy Kukkola Anne, Kehittämispäällikkö, Tapiola-ryhmä Kuusinen Carita, Henkilöstönkehityssuunnittelija, Kehitysyhteistyön Palvelukeskus KEPA ry Kuusisto Pia-Christina, Senior konsultti, MPS-Yhtiöt Oy Kylmälä Satu, Koulutuspäällikkö Kärenaho Eija, Kehittämiskonsultti, Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Etera Laine Anna, Johtava konsultti, Accenture Finland Leinonen Anna Mari, Henkilöstön kehittämispäällikkö, Opetushallitus Leinonen Nina, HR asiantuntija Leinonen Piritta, Specialist, Learning Solutions, EB Lintervo Milla, Henkilöstösuunnittelija Luoma Paula, HR Specialist Mäntynen Elina, Specialist, Resourcing, Nokia Siemens Networks Olkkonen Virpi, HR Manager, Nokia Siemens Networks Pennanen Jatta, HR-Advisor Pohja Heikki, Toimitusjohtaja, Koulutusrahasto Pollari Jaana, Konsultti, Mercuri Urval Oy Punnala Tanja, Henkilöstökonsultti Saarnilehto Hannu, Tekninen johtaja, Sanomapaino Oy Saramo Tuuli, Henkilöstöpäällikkö, Oy Hangö Stevedoring Ab Styf-Mannonen Marie, HR-assistentti, Saint-Gobain Rakennustuotteet Oy Suomalainen Heidi, HR-koordinaattori Taponen Katja, Palvelupäällikkö Tverin Mira, Recruiting Coordinator, McKinsey & Company Uski Antti, HR Manager, Kiilto Oy Varjovaara Mia, Henkilöstövastaava, Ekström Oy Vuorimaa Päivi, Kehityspäällikkö, MDC Group Väisänen Riina, Assistentti, Suomen Itsenäisyyden Juhlarahasto Sitra Öberg-Mattila Mikaela, Henkilöstöjohtaja, Leiras HENRY tiedottaa JÄSENTIEDOTTEEN LIITTEET JA AINEISTO Kevättalven 2008 jäsentiedotteiden aineistotakarajat ovat: - Maaliskuu 25.02.2008 - Huhtikuu 14.03.2008. Huhtikuun tiedote ilmestyy sähköisenä. Voit seurata ilmoitusten varaustilannetta nettisivuiltamme: www.henryorg.fi>tuotteet ja palvelut>jäsentiedo te>jäsentiedotteessa ilmoittelu. Samalta sivulta löydät varauslomakkeet, hinnat ym. tietoa ilmoittelusta. KIRJAUTUMINEN EXTRANETTIIN JA YHTEYSTIETOJEN MUUTOKSET Käyttäjätunnus: meille viimeksi ilmoittamasi sähköpostiosoite. Salasana: syntymäaikasi pisteillä ja muodossa: 1.1.2001. Kun yhteystietosi muuttuvat muista ilmoittaa ne HENRYn! AVOIMET TYÖPAIKAT Seuraa rekry-ilmoituksia HENRYn nettisivuilla Avoimet työpaikat -sivulla. Saman sivun kautta voit myös jättää rekryilmoituksen joko jäsentiedotteen liitteeksi tai julkaistavaksi HENRYn nettisivuilla, tai molempiin. MUISTA PÄIVITTÄÄ HENRYn YHTEYSTIETOSI! HENRYn toimistoon palautuu vuosittain satoja jäsenlaskuja ja jäsentiedotteita koska lähetämme niitä jäsenillemme osoitteisiin joissa he eivät enää ole. Uusien osoitteiden selvittäminen aiheuttaa toimistollemme valtavasti kuluja ja lisätyötä. Jäsentiedot julkaistaan myös extranetissä NettiHenrixissä, mikäli jäsen ei ole tietojensa julkaisua kieltänyt. Ovatko tietosi ajantasalla siellä? Muista ilmoittaa meille uudet yhteystietosi ja jos laskusi menee yritykselle/työnantajallesi niin ilmoita myös mahdollinen poikkeva laskutusosoite, esimerkiksi verkkolaskutustunnus. Perimme 10 euron laskutuslisän jokaisesta uudelleen lähetetystä jäsenmaksulaskusta. Myös jäsenpostisi katkeaa kunnes olemme saaneet uudet yhteystietosi. Parhaiten päivität tietosi extranetin kautta. Voit myös ilmoittaa muutokset sähköpostilla henry@henryorg.fi. HENRY RY:N JÄSENTIEDOTE /HELMIKUU 2008 15

Tapahtumakalenteri Helmikuu 04.02 Työnantajamielikuva - myyttejä ja realiteetteja, Helsinki 06.02 Hämeen aluejaos 13.02. Turun aluejaos 14.02. Tampereen aluejaos 27.02 Oulun aluejaos 28.02 Vertaluoppimisen Forum 2008, Helsinki 28.02. Henkilöstöjohtamisen tehokkuuden mittaaminen, Helsinki Maaliskuu 05.03 Hämeen aluejaos 07.03 Lisää tuottavuutta hyvällä johtajuudella, Helsinki 12.03 Alaistaidot, Helsinki 13.03. Tampereen aluejaos 26.03 K2 kehittämishanke kannattavuuden parantamiseksi, Helsinki Huhtikuu 02.04 Hämeen aluejaos 10.04 Turun aluejaos 11.04 Suomalaisten yritysten tulevaisuuden menestystekijät ja HR:n rooli niiden edistämisessä, Helsinki 16.04 Tukea omaehtoiseen ammatilliseen koulutukseen, Helsinki 17.04 Tampereen aluejaos 25.04 Henkilöstöjohtamisen Foorumi, Kirkkonummi. Toukokuu 15.05 Tampereen aluejaos 14-16.05 Henkilöstöpäivät - Laivaseminaari HENRYn toimiston yhteystiedot Leena Malin, toiminnanjohtaja puh. (09) 682 90 224, GSM 050 5597 515 Annikki Antila, markkinointi ja kehityspäällikkö puh. (09) 682 90 221, GSM 050 433 9881 Mervi Martikainen, projektipäällikkö puh. (09) 682 90 222, GSM 0400 580 208 Kirsi Pulsa, toimistoassistentti puh. (09) 68290220, GSM 043 8200084 Kirsi Ristimäki, projektipäällikkö puh. (09) 682 90 225, GSM 040 57 333 57 Annamari Warjus, jäsenpalveluassistentti puh. (09) 682 90 223, GSM 044 520 4462 Toimisto: Puh. (09) 682 9020, fax (09) 682 90 226 Mannerheiminaukio 1 E, 5 krs, 00100 Helsinki Vaihde (09) 682 9020, faksi (09) 682 90 226 Toimiston sähköposti on henry@henryorg.fi Muut sähköpostiosoitteet ovat: etunimi.sukunimi@henryorg.fi Dialogic Oy:n koulutuksia: VOIMAVARAKESKEINEN TYÖNOHJAAJAFOORUMI 6.-7.6.2008, HYVINKÄÄ RANTASIPI Alustajina: Jaakko Seikkula, Eero Riikonen, Jarl Wahlström ja Pekka Holm Osallistujat: Työnohjaajille, konsulteille ja työyhteisöjen kehittäjille. Osallistumismaksu (sisältäen ruokailut ja kahvit): 165,00 + 36,30 (alv 22%)= 201,30 Ilmoittautuminen 19.5.2008 mennessä Lisätietoja ja esite: Katri-Ina Euramaa 0400-697191, katri-ina.euramaa@ayk.fi TYÖYHTEISÖJEN TYÖNOHJAUS JA PROSESSIKONSULTAATIOKOULUTUS 19.8.2008 SYKSY 2010, HELSINKI Kouluttajina: Jorma Ahonen ja Pekka Holm Osallistujat: Koulutus sopii henkilöille, jotka nykyisessä tai tulevassa työssään ohjaavat erilaisia työelämään liittyviä inhimillisiä prosesseja tai toimivat jo nyt työnohjaajina/konsultteina. Koulutus antaa valmiudet toimia itsenäisenä työnohjaajana/konsulttina. Hakuaika: 12.1. 12.5.2008 Tilaa esite: pekka.holm@dialogic.fi 16