Suometsien uudistaminen Suomen metsäkeskus 2014
1 Etelä-Pohjanmaan suometsät 1.1 Suometsien pinta-ala Metsäkeskusalueella Suomen metsäkeskuksen Etelä- ja Keski-Pohjanmaan alueyksikön toimialueella on metsätalouden maata noin 1,43 miljoonaa hehtaaria, tämä vastaa noin 75 prosenttia metsäkeskusalueen kokonaisalasta. Metsätalouden maan alasta 1,25 miljoonaa hehtaaria luetaan varsinaiseksi metsämaaksi jolla puuston kasvu on yli 1 m³/ha vuodessa. Kitumaata (kasvu 0,1-1 m³/ha vuodessa) on noin 75 000 ha ja joutomaata (kasvu alle 0,1 m³/ha vuodessa) on 95 000 ha. Soiden pinta-ala metsäkeskusalueella on noin 617 000 hehtaaria. Varsinaista metsämaata tästä on 456 000 hehtaaria, eli noin 74 prosenttia. Kitumaita 67 500 hehtaaria, noin 11 prosenttia. Joutomaita on 93 500 hehtaaria, noin 15 prosenttia. Taulukko 1. Metsätalousmaan jako suo- ja kangasmailla, metsä- kitu- ja joutomaan aloihin. Lähde VMI 11. Km² Metsätalousmaan jako kangasmaalla ja suolla 16000 14000 12000 10000 8000 6000 4000 2000 0 Metsämaa Kitumaa Joutomaa Yhteensä Suo 4565 674 936 6176 Kangas 7993 75 12 8079 1
1.2 Suometsien puuston tilavuus ja kasvu Suometsissä puuston tilavuus varsinaisella metsämaalla on 50 milj. m³. Kitumaalla puuston tilavuus on noin 1,6 milj. m³. Puuston keskitilavuus on n. 108 m³/ha metsämaalla ja 23 m³/ha kitumaalla. Etelä- ja Keski-Pohjanmaan suometsät ovat mäntyvaltaisia. Metsäja kitumaan puuston kokonaistilavuudesta männyn osuus on n. 65 prosenttia. Kuusta on 14 prosenttia ja lehtipuuta 20 prosenttia. Suometsien puuston vuotuinen kokonaiskasvu metsämaalla on 2,3 milj. m³ ja keskimääräinen kasvu 5,1 m³/ha/v. 1.3 Suometsien puuston ikäluokat Suometsissä metsämaan ikäluokittaiset pinta-alat painottuvat nuoriin ja varttuneisiin ikäluokkiin. Iältään 40 100 vuotta vanhoja metsiä on noin 303 000 ha mikä on kaksi kolmasosaa koko metsämaan alasta. Puutonta alaa on noin 6 000 ha ja yli 100 vuotta vanhaa puustoa 76 000 hehtaaria. Taulukko 2. Suometsien ikäluokittaiset pinta-alat. Lähde VMI 11. km² Puuton 1-20 21-40 41-60 61-80 81-100 101-120 121-140 141-160 Yli 160 Puuton 62......... 62 Mänty. 190 219 832 840 865 439 157 50 17 3609 Kuusi. 87 62 26 128 70 58 29 4 4 472 Lehtipuu. 33 116 137 103 29 4 0 0 0 422 Yhteensä 62 397 397 998 1072 964 501 186 54 21 4656 1.4 Soiden pääryhmät ja turvekangastyypit Alueen suot painottuvat karuhkoihin suotyyppeihin. Suo alasta rämeitä on 72 prosenttia. Korpia 18 ja avosoita 10 prosenttia. Metsäkeskusalueella soiden hyödyntäminen ja 2
ojitustoiminta on ollut voimakasta. Ojittamatonta suota on noin 142 000 hehtaaria, mikä on vain noin 23 prosenttia koko suoalasta. Taulukko 3. Soiden päätyyppiryhmät ja ojitustilanne. Lähde VMI 11. Km² Soiden ojitustilanne 5000 4500 4000 3500 3000 2500 2000 1500 1000 500 0 Korpi Räme Avosuo ojittamaton 83 799 542 ojitettu 1039 3642 71 Metsäojitetut suot jaetaan kolmeen kuivatusvaiheeseen: ojikko-, muuttuma- ja turvekangasvaihe. Ojikoiksi luetaan nuoret tai epätäydellisesti kehittyneet ojitukset joiden suokasvillisuus on lähes muuttumaton. Muuttuma vaiheessa puuston kasvu on selkeästi elpynyt, mutta suokasvillisuudessa ei vielä ole suuria muutoksia. Turvekangasvaiheessa myös suon kasvillisuus on muuttunut, suokasvillisuus väistyy kangasmaan kasvillisuuden tieltä. Turvekankaat on jaettu I- ja II-tyypeiksi, vastaamaan paremmin luontaisten kasvupaikkojen vaihtelua. Tyypin ǀ turvekangas on kehittynyt ohutturpeisen, puustoisen suon ojituksen seurauksena. II-tyypin turvekankaaksi kehittyy paksuturpeinen, avosuo tai sekatyyppi. Joidenkin suotyyppien ojituksenjälkeistä kehitystä ei tunneta riittävän hyvin, jotta ne voitaisiin luokitella täydellä varmuudella turvekankaiksi. Metsäkeskusalueen ojitetuista suometsistä noin 22 000 hehtaaria on ojikkoa, 131 000 hehtaaria muuttumaa ja 320 000 hehtaaria on turvekangasta. 3
Taulukko 4. Soiden ojitustilanne. Lähde VMI 11. Km² Soiden ojitustilanne 3500 3250 3000 2750 2500 2250 2000 1750 1500 1250 1000 750 500 250 0 Joutomaa Kitumaa Metsämaa 2 Suo metsänkasvatuksen lähtökohtana 2.1 Lähtötilanne Suometsät kasvavat eri paksuisten turvekerrosten päällä. Metsätalous keskittyy pääsääntöisesti ojitettuihin suometsiin. Se mikä on ollut suon lähtötilanne ennen metsäojitusta vaikuttaa suometsän kasvuedellytyksiin pitkälle tulevaisuuteen. 4
Luonnontilaiset suot jaetaan yleensä kolmeen päätyyppiryhmään: korpiin, rämeisiin ja avosoihin. Avosuot jaetaan edelleen nevoihin ja lettoihin. Korpien ja rämeiden kasvillisuus on mätäspintakasvillisuutta. Se merkitsee yleensä kuivempia kasvuoloja. Korpien tyypillinen puulaji on kuusi. Rämeet ovat yleensä mäntyvaltaisia. Avosuot ovat luontaisesti puuttomia tai vähäpuustoisia. Avosoiden kasvillisuutta luonnehtivat välipinta- tai painannekasvillisuus. Se merkitsee märkyyttä ja niukkahappisuutta. Avosoista letot ja nevat erotetaan toisistaan ruskosammallajiston esiintymisen perusteella. Edellä kuvattujen ns. aitojen suotyyppien lisäksi on ns. sekatyyppejä joilla esiintyy kahden päätyyppiryhmän kasvillisuutta, siten että mätäspinnat jotka ovat korpi- tai rämekasvillisuutta vuorottelevat neva- tai lettokasvillisuuden kanssa. Luonnontilainen suo saa ravinteensa pohja- tai pintaveden mukana. Ohutturpeisilla soilla pääosa ravinteista tulee suon alapuolisesta kivennäismaasta ja ympäristöstä pohjaveden mukana. Paksuturpeiset suot saavat ravinteensa pääsääntöisesti sadeveden mukana. Turpeen sisältämät ravinnemäärät riippuvat suuresti siitä miten suo saa ravinteensa. Ainoastaan sadeveden mukana ravinnelisänsä saanut suo on lähtökohtaisesti niukkaravinteisempi kuin pohjaveden mukana kivennäisravinteita saanut suo. Suolle tulevan veden määrän ja laadun ajallinen vaihtelu on suurta, mistä johtuen erilaisia suotyyppejäkin on kuvattu suuri määrä. Puuston kasvuun soilla vaikuttavat käyttökelpoisten ravinteiden määrä ja turpeen ilmatila eli kuivatus. Ojituksen seurauksena pohjaveden pinta laskee ja turpeen ilmatila kasvaa. Tämä johtaa hajotustoiminnan vilkastumiseen ja puustolle käyttökelpoisten ravinteiden saatavuuden lisääntymiseen. 5
Taulukko 5. Lähde: Laine J., Vasander H., Hotanen J-P., Nousiainen H., Saarinen M., Penttilä T., Suotyypit ja turvekankaat opas kasvupaikkojen tunnistamiseen. Metsäkustannus 2012. Kangasmaiden kasvupaikkatyypit Lehdot ja lehtomaiset kankaat Tuoreet kankaat (mustikkatyyppi) Kuivahkot kankaat (puolukkatyyppi) Luonnontilainen suotyyppi Lehtokorpi, Ruohokorpi Mustikkakorpi, Kangaskorpi, Ruohoinen sararäme, Ruohoinen saraneva, Varsinainen sarakorpi Puolukkakorpi, Kangasräme, Korpiräme, Kangaskorpi. Pallosararäme Ojitettu suo/ turvekangas Ruohoturvekangas ǀ, Ruohoturvekangas ǀǀ Mustikkaturvekangas ǀ, Mustikkaturvekangas ǀǀ Puolukkaturvekangas ǀ, Puolukkaturvekangas ǀǀ Suotyypit joiden ojituksen jälkeinen kehitys tunnetaan huonosti Ruohoinen sarakorpi, Varsinainen lettokorpi, Koivulettokorpi, Ruohoinen sarakorpi Varsinainen lettoräme, Varsinainen letto Pallosarakorpi Kuivat kankaat (kanervatyyppi) Isovarpuräme, Tupasvillaräme, Lyhytkorsiräme Varputurvekangas ǀ, Varputurvekangas ǀǀ Kangasräme, Lyhytkorsikalvakkaneva Karukkokankaat (jäkälätyyppi) Rahkaräme, Rahkaneva, Lyhytkorsineva, Keidasräme Jäkäläturvekangas ǀ, Jäkäläturvekangas ǀǀ Ruohoturvekankaat I-tyypin puustot ovat kuusivaltaisia. Sekapuina kasvaa yleisesti hieskoivua, yksittäisesti voi esiintyä myös harmaaleppää ja mäntyä. Ohutturpeisissa kohteissa joukossa voi olla myös rauduskoivua, raitaa ja haapaa. Opaskasveja ovat lehtojen ja lehtomaisten kankaiden suursaniaiset esim. hiirenporras ja ruohot kuten käenkaali. 6
II-tyypin puustot mättäillä kasvavia hieskoivikoita tai kuusikoita. Sekapuuna esiintyy yleisesti mäntyä ja muita lehtipuita. Kasvillisuudessa ruoho- ja heinälajit ovat vallitsevia. Mustikkaturvekankaat Alkuperäinen suotyyppi vaikuttaa vahvasti ojituksenjälkeisen puusukupolven rakenteeseen. I-tyypin turvekankaan puusto on kuusivaltainen, hieskoivua sekapuuna ja yksittäisiä mäntyjä. Ohutturpeisimmilla kohteilla voi esiintyä myös muita lehtipuita esim. raitoja tai harmaaleppää. II-tyypin turvekankaan puusto on tyypillisesti mänty-hieskoivu sekametsää. Hieskoivu voi esiintyä myös valtapuuna. Vanhoilla ojitusalueilla on tyypillistä kuusialikasvos. Mustikkaturvekankaiden opaskasveja ovat ns. tuoreenkankaan ruohot mm. oravanmarja, metsätähti ja metsäkorte. Puolukkaturvekankaat I-tyypin valtapuuna on yleensä mänty. Korpilähtöisillä kasvupaikoilla valtapuu voi olla hitaasti kasvava kuusi. Hieskoivu on yleisin sekapuu. Ohutturpeisilla kohteilla kasvaa myös yksittäisiä rauduskoivuja, joskus myös kituliaasti kasvavia haapoja, harmaaleppiä, pihlajia tai raitoja. II-tyyppi on tyypillisesti hieskoivu-mänty sekametsää. Vanhoilla ojitusalueilla on usein ojituksen jälkeen syntynyt harva kuusialikasvos. Varsinaisia opaskasveja ei ole. Varttuneissa metsissä puolukka ja mustikka ovat runsaimmat varpulajit. Varputurvekankaat I-tyypin puusto on aina lähes puhdasta männikköä. Hieskoivua ja kuusta yksittäisinä kitukasvuisina sekapuina. 7
II-tyypillä puusto samanlaista kuin edellä, mutta hieskoivua kasvaa enemmän sekapuuna Varsinaisia opaskasveja ei ole. Varvuista suopursu ja juolukka ovat tyypillisiä ja runsaita. Kanervaa ja variksenmarjaa on lähes aina. ǀǀ tyypin metsissä kasvillisuus on laikuittaista missä vaihtelevat rämevarvut ja sammalien/jäkälien kasvustot. Jäkäläturvekankaat Jäkäläturvekankaiden puusto on heikkokasvuista mäntyä. Yksittäisiä kituliaita hieskoivuja saattaa esiintyä ojien varsilla. Kanerva ja variksenmarja menestyvät, muut rämevarvut jäävät pienikokoisiksi. Jäkälät muodostavat usein laajoja kasvustoja. 2.1 Turvelaji ja maatuneisuus Turve on muodostumispaikalleen kerrostunut eloperäinen maalaji, joka koostuu epätäydellisesti hajonneista kasvinjäännöksistä. Turpeeksi luokitellaan maa-aines, jonka kuivapainosta vähintään 75 prosenttia on eloperäistä ainesta. Suomalaisessa turvemaassa orgaanisen aineksen osuus on yleensä yli 90 prosenttia. Turpeet luokitellaan turvelajeihin niiden sisältämän kasvijäännöskoostumuksen perusteella. Turvelaji kuvastaa turpeen ravinteisuutta. Tavanomaisesti turpeet luokitellaan kolmeen pääryhmään: Rahkaturpeet, saraturpeet ja puuvaltaiset turpeet. Rahka- ja saravaltaiset turpeet ovat ravinteisuudeltaan useimmiten enintään keskiravinteisia. Saravaltaisia turpeita voi esiintyä myös ravinteikkailla avosoilla esim. letoilla. Puuvaltaiset turpeet ovat ravinteikkaampia, niitä esiintyy yleisesti korvilla ja puustoisilla rämeillä. Etelä- ja Keski-Pohjanmaan sijaitsee keidassuoalueella, jossa rahkavaltaiset turpeet ovat vallitsevia. Turpeen maatuneisuutta voidaan arvioida maastossa Von Postin luokituksella. Turvetta puristetaan kädessä ja tarkkaillaan siitä lähtevän veden sameutta ja väriä, sormien lomitse puristuvan turveaineen määrää ja puristejäännöksen kimmoisuutta. Von Postin luokituksessa on kymmenen luokkaa. Ääripäät ovat H1 maatumaton ja H10 lähes maatunut. 8
Taulukko 6. Turpeen maatumisasteet Von Postin mukaan. Ruotsalainen M., Hyvän metsänhoidon suositukset turvemaille. Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio 2007. Luokat 1-2 3-4 5-6 Maatuneisuus Lähes maatumaton. Heikosti maatunut. Kohtalaisen maatunut. 7-10 Lähes maatunut. Turpeen ominaisuudet puristettaessa Vesi kirkasta, näyte kimmoisa. Sameaa vettä. Puristejäännös puuromaista, kimmoaa vähän. Turveainesta valuu sormien välitse, ei kimmoa. Turveaineesta yli puolet valuu sormien välitse Ulkonäkö Kasvinosat tunnistettavissa. Kasvirakenne pääosin tunnistettavissa. Kasvirakenne epäselvä. Kasvinosia ei juurikaan erota. Ravinnetila Kaikkia ravinteita niukasti. Etelä-Suomessa typpitila tyydyttävä. Fosforia ja kaliumia vaihtelevasti. Typpitila hyvä. Paksuturpeisissa ravinneepätasapaino mahdollinen. Typpitila hyvä. Paksuturpeisissa oloissa ravinneepätasapino yleinen. 2.2 Vesitalous Kunnostusojitus on osa metsänkasvatuksen toimenpideketjua turvemailla. Ojaverkoston kunto heikentyy vähitellen ojituksesta kuluneen ajan myötä mm. ojien mataloitumisen ja umpeenkasvun seurauksena. Maapohjan liiallisesta märkyydestä seuraa puuston kasvun taantuminen. Ojien kunnostaminen tulee ajankohtaiseksi keskimäärin 20-30 vuoden kuluttua edellisestä ojituksesta. Kunnostusojitettavan kohteen tulee olla metsämaata ja työn kohdistua taloudellisesti kannattaviin kohteisiin. Tällaisia alueita ovat vähintään keskiravinteiset ja sitä viljavammat turvemaat. Runsaspuustoisilla alueilla puuston 9
haihdunta pystyy kompensoimaan jonkin verran ojaverkoston kuivatustilan heikkenemistä, eikä kunnostusojitusta ole tarpeen tehdä ennen päätehakkuuta. 3 Metsälaki ja metsänuudistaminen Vuoden 2014 alussa voimaan tullut metsälaki toi vapauksia metsien uudistamiseen. Metsälaissa ei enää aseteta kriteereitä uudistushakkuille puuston iän tai järeyden suhteen, vaan uudistushakkuun voi tehdä koska vain kiertoajan kuluessa. Uudistamisvelvoitteen täyttymisestä on edelleen huolehdittava. 3.1 Uudistamisvelvoite uudistushakkuussa ja kasvatushakkuussa Hakkuusta seuraa uudistamisvelvoite 3.1.1 Jos avoin alue on yli 0,3 ha Myös kasvatushakkuu muuttuu uudistushakkuuksi pinta-ala rajan ylityttyä. 3.1.2 Jos kasvatuskelpoisen puuston määrä alittaa säännösten edellyttämän vähimmäismäärän käsittelyalueella. Mahdollistaa uudistamisen enintään 0,3 ha:n pienaukkoja käyttäen, jolloin hakkuu katsotaan kasvatushakkuuksi. 3.2 Perustamistoimenpiteet 10
Uuden puusukupolven perustamistoimenpiteet on saatettava loppuun kolmen vuoden kuluessa puunkorjuusta joko viljellen tai luontaisesti uudistaen. Uudistamisessa hyväksyttäville puulajeille ei ole laissa määritelty tarkkaa kasvupaikkarajausta. 3.2.1 Tarvittaessa taimien kasvua haittaavien pensaiden ja puuston raivaus, heinäntorjunta sekä maanmuokkaus Haittaaviksi puiksi ei katsota: monimuotoisuutta ja maisema-arvoja säilyttäviä jaloja lehtipuita tai yksittäisiä vanhoja puita tai niiden muodostamia puuryhmiä. Lahopuita Kasvatuskelpoisten puiden ryhmiä 3.2.2 Tarvittaessa vesitalouden hoito, täydennysviljely ja muu jälkihoito Vesitalous on järjesteltävä, jos uudistushakkuun seurauksena käsittelykuvion vesitalous vaarantaa taimikon aikaansaamisen. 3.2.3 Uudistamiseen hyväksyttävät puulajit Mänty, kuusi, rauduskoivu ja haapa Näiden lisäksi hybridihaapa, siperianlehtikuusi, tervaleppä, metsälehmus, tammi, kynä- ja vuorijalava, vaahtera sekä saarni hieskoivu turvemailla, kangasmaiden soistuneilla osilla ja tiiviillä savi- ja hiesuvaltaisilla mailla. Muilla kasvupaikoilla hyväksytään täydentävänä puulajina. 3.3 Uudistamisvelvoitteen täyttävä taimikko 11
Uudistamisvelvoite täyttyy kun taimikko saavuttaa Eteläisessä Suomessa 10 vuoden kuluessa hakkuun päättymisestä 0,5 metrin keskipituuden, eikä muu kasvillisuus uhkaa sen kehitystä välittömästi. Määräaika koskee sekä viljeltyjä että luontaisesti uudistuneita taimikoita. Taimikon tulee olla riittävän tiheä ja taimien tasaisesti jakautuneena. Keskisessä Suomessa taimikon tulee olla vakiintunut 15 vuoden kuluessa hakkuun päättymisestä. Taimien määrä tulee olla kummallakin alueella sama. Havupuuvaltaisissa taimikoissa 1500 tainta/ha Lehtipuuvaltaisissa taimikoissa 1100 tainta/ha 3.4 Eri-ikäisrakenteisena kasvattaminen Metsälaki mahdollistaa metsän kasvattamisen eri-ikäisrakenteisena. Tällöin ei ole erityisiä kehitysvaiheita, vaan metsikössä on kaiken kokoisia ja ikäisiä puita. Puusto voi olla myös epätasaisesti jakautuneena kohteella. Metsän eri ikäisrakennetta kehitetään ja ylläpidetään joko: 3.4.1 Poimintahakkuin Puustosta poistetaan suurimpia puita, viallisia ja sairaita puita sekä tarvittaessa harvennetaan pienempää puustoa. Alikasvosta säästetään. Poimintahakkuun täytyy olla riittävän voimakas kannattavuuden ja uudistumisen vuoksi. Poimintahakkuu soveltuu paremmin kuusen kasvatukseen. 3.4.2 Pienaukkohakkuin Metsään hakataan pieniä, enintään 0,3 ha:n aukkoja, jotka jätetään taimettumaan luontaisesti. Tuulituhoriskin pienentämiseksi pienaukkojen reunat käsitellään poimintahakkuin. Mänty ja koivu hyötyvät ns. valopuina enemmän pienaukkohakkuista. 3.5 Vähätuottoiset ojitetut suometsät Metsälain mukaista uudistamisvelvoitetta ei tule ojitetulle suometsälle, joka on kitu- tai joutomaata. Näillä kohteilla puuston vuotuinen kasvu on alle 1 m³/ha. Kohteelta voidaan 12
poistaa puusto siten, että jätetään 20 kpl ennen ojitusta syntynyttä puuta turvaamaan monimuotoisuutta. Puunkorjuun jälkeen tällaiset kohteet voidaan jättää ennallistumaan. Perinneympäristöt ja ojitetut turvemaat, jotka ovat olleet avosoita, tai harvapuustoisia soita ennen ojitusta voidaan jättää uudistamatta. Nämä kohteet vaativat kuitenkin aktiivisia ennallistamistoimenpiteitä ja Suomen Metsäkeskuksen hyväksymän ennallistamissuunnitelman. Taloudellisia edellytyksiä heikkotuottoisen ojitetun suometsän puunkorjuulle. Kun leimikon koko vähintään 5 ha: hakkuukertymä on yli 20 m³/ha (ainespuu), tai yli 30 m³/ha (ainespuu + energiapuu). Kun leimikon koko on 3 ha: hakkuukertymä 40 m³/ha Rungon keskikoko on hakkuukertymästä riippuen 20-60 litraa. 3.6 Metsänhoitosuositukset ja metsänuudistaminen Hyvän metsänhoidon suositusten mukaan metsä suositellaan uudistettavaksi silloin kun sen edelleen kasvattaminen tuo vähemmän hyötyä metsänomistajalle kuin uudistaminen. Taloudellisten seikkojen lisäksi metsäomistaja voi kokea merkitykselliseksi metsien virkistys-, ja monikäyttömahdollisuudet, maisema arvot ja luonnon monimuotoisuuden ylläpidon. Mikäli metsänomistaja asettaa 2-3 % tuottovaatimuksen metsäomaisuuteen sitoutuneelle pääomalle suositellaan uudistamista kun metsikön keskiläpimitta saavuttaa seuraavat läpimittaluokat 13
Taulukko 7. Äijälä, O., Koistinen, A., Sved, J., Vanhatalo, K. & Väisänen, P. (toim.) 2014. Hyvän metsänhoidon suositukset Metsänhoito. Metsätalouden kehittämiskeskus Tapion julkaisuja. Lämpösumma Metsikkökuvion pääpuulaji Kasvupaikka Mänty Tuore tai viljavampi kangas ja mustikkaturvekangas Kuivahko kangas ja puolukkaturvekangas Kuivakangas ja varputurvekangas 1000-1200 d.d Väli-Suomi Puuston pohjapinta-alalla painotettu keskiläpimitta, cm 24-28 23-27 22-25 Kuusi Lehtomainen tai viljavampi kangas ja ruohoturvekangas Tuorekangas ja mustikkaturvekangas 26-30 25-28 Hieskoivu suositellaan uudistettavaksi, kun metsikön keski-ikä on taulukon mukainen. Taulukko 8. Äijälä, O., Koistinen, A., Sved, J., Vanhatalo, K. & Väisänen, P. (toim.) 2014. Hyvän metsänhoidon suositukset Metsänhoito. Metsätalouden kehittämiskeskus Tapion julkaisuja. Lämpösumma Metsikkökuvion pääpuulaji Kasvupaikka Hieskoivu Turvemaat 1000-1200 d.d Väli-Suomi Puuston keski-ikä, v. 50-60* *Jos puuston laatu on riittävä tukkipuun kasvattamiseen.hieskoivun kasvu ja laatu heikkenevät puuston kasvaessa. Huomioitavaa on että suometsiin sovelletaan samoja uudistamisrajoja kuin kivennäismaille. Todennäköisesti on kannattavampaa soveltaa suometsiin suositusten alarajaa. 14
Metsänuudistamisen tavoitteena on mahdollisimman nopeassa aikataulussa saada kohteelle sopivista puulajeista koostuva uusi puusukupolvi. Suometsien uudistamisen haasteita: Vesottuminen Kunttaantuminen ja kuivatustarve Ravinne-epätasapainon riski ǁ-tyypin turvekankailla Typpirikkaille maille männyn istuttaminen voi johtaa kasvuhäiriöihin talous 4 Suometsiin suositeltavat maanmuokkausmenetelmät Nuorilla ojitusalueilla rahkasammalet muodostavat herkästi taimettuvia pintoja. Ajan myötä pintamaa kuivuu ja siihen muodostuu karikekerroksia, jotka taimettuvat vaihtelevasti. Täystiheän taimikon aikaansaamiseksi tarvitaan maanmuokkausta. Laikutus: Soveltuu kylvö- ja luontaisen uudistamisen kohteilla. Poistetaan elävä sammalkasvusto ja raakahumuskerros. Laikuissa paljastetaan taimettumisenkannalta hyvä, kesälläkin kosteana säilyvä turvepinta. Laikutusta voi tehdä keskinkertaisesti tai vähän maatuneessa puu- tai rahkaturpeessa, jos peruskuivatus on kunnossa. Laikkumätästys: Soveltuu istutuskohteille, joissa kuivatustilanne on kunnossa. Mätäs tehdään kääntämällä turvetta raakahumuksen päälle. Kääntömätästys: Soveltuu istutuskohteille. Kääntömätästyksessä maa käännetään ylösalaisin samaan kohtaan mistä se on otettu. Kuivatustilanteen on oltava kunnossa kääntömätästyskohteilla. Naveromätästys: Soveltuu viljavien turvemaiden istutuskohteiden maanmuokkausmenetelmäksi. Naverot ohjaavat pintavesiä ja niistä saadaan maata mättäiden tekemiseen, niiden tehtävänä ei ole laskea pohjavedenpintaa. Kohteen peruskuivatuksen tulisi siis olla kunnossa. Naveromätästystä käytetään useimmiten täydentävänä muokkausmenetelmänä ojitusmätästyskohteilla. 15
Ojitusmätästys: Muokkausmenetelmä istutuskohteilla, joissa tarvitaan kuivatusta. Ojitusmätästyksessä voidaan perata vanhoja ojia ja tehdä täydennysojia. Sitä voidaan käyttää täydentävänä menetelmänä muissa mätästysmenetelmissä. Ojien pintamaasta tehdään istutusmättäitä, vähäravinteiset pohjamaat läjitetään, eikä niille suositella istuttamista. 4.1 Vesiensuojelutoimenpiteet maanmuokkauskohteilla Maanmuokkausta ei uloteta toimiviin ojiin, niiden varteen jätetään vähintään metrin levyinen muokkaamaton kaista, myöskään naveroita tai mätäsojia ei yhdistetä suoraan käsittelyalueen toimiviin kuivatusojiin. Mikäli uudistusalalta kerätään kantoja, ojien varteen jätetään vähintään kolmen metrin levyinen suojakaista. Navero- ja ojitusmätästys alueilla suositellaan toteutettavaksi samoja vesiensuojelutoimenpiteitä kuin kunnostusojituksessa. Uudistusalueen vesiä ei tule johdattaa suoraan vesistöön. Vesiensuojelutoimenpiteisiin vaikuttavat uudistusalan koko, sekä alueen kautta kulkevan veden määrä ts. valuma-alue. Yleisimmät vesiensuojelutoimenpiteet ovat: kaivukatkojen käyttö ojissa Lietekuopat noin 50 metrin välein kaivetuissa ojissa Laskeutusaltaiden käyttö Pintavalutus Vesistöjen ja pienvesien varteen suositellaan jätettäväksi yhtenäinen vähintään 5 metrin levyinen suojakaista, jonka maanpintaa ei rikota. Suojakaista rajataan hyödyntäen maaston, puuston ja muun kasvillisuuden luonnollista vaihettumista. Suojakaistan leveys voi vaihdella rannan pintavalunnan määrän mukaan. Hakkuutähteitä ei tulisi karsia suojakaistalle. Suojakaistalta voidaan korjata puuta, mikäli se voidaan tehdä kaistan ulkopuolelta maanpintaa ja pintakasvillisuutta rikkomatta. 16
Taulukko 9. Suojakaistojen minimileveydet vesistöille, pienvesille ja ojille. Joensuu, S., Kauppila, M., Linden, M., Tenhola, T. 2013. Hyvän metsänhoidon suositukset - Vesiensuojelu. Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio julkaisuja. Vesistö Pienvesi Oja Puunkorjuu Vesistöjen ja pienvesien varteen vähintään 5 metrin suojakaista, jonka maanpintaa ei rikota Maanmuokkaus 5 5 1 Kantojen nosto 5 5 3 Hakkuutähteet 5 5 ei jätetä ojiin ei jätetä suojakaistalle Vesistöjä ovat: järvi, lampi, joki, puro Pienvesiä ovat: noro ja lähde 5 Uudistamismenetelmät Etelä-ja Keski-Pohjanmaan turvekankaat ovat tyypillisesti karuhkoja. Metsämaan turvekankaista 70 % on ravinteisuudeltaan puolukkaturvekangasta tai sitä karumpaa. Jäkäläturvekankaista ainoastaan ¼ luokitellaan metsämaaksi. ¾ kasvu jää alle 1 m³/v jolloin ne ovat kitu- ja joutomaita. Metsänkasvatus jäkäläturvekankailla ei ole taloudellisesti järkevää. Myös osa varputurvekankaiden metsämaan kohteista on järkevämpää jättää metsän kasvatuksesta ulkopuolelle. 17
Taulukko 10. Metsämaan jako turvekankaisiin suometsissä. Lähde VMI 11. Km ² 1400 1200 1000 800 600 400 306 430 542 989 749 1196 200 70 0 Metsämaa Rhtkg Mtkg I Mtkg II Ptkg I Ptkg II Vatkg Jätkg Ravinteisuus laskee Kuvatut uudistamismenetelmät pohjautuvat metsänhoitosuosituksiin. 5.1 Uudistamismenetelmät puulajeittain Taulukko 11. Äijälä, O., Koistinen, A., Sved, J., Vanhatalo, K. & Väisänen, P. (toim.) 2014. Hyvän metsänhoidon suositukset Metsänhoito. Metsätalouden kehittämiskeskus Tapion julkaisuja. 18
5.1.1 Kuusi voidaan uudistaa luontaisesti tai viljellen. Kuusen kasvupaikkoja ovat ruohoturvekankaat, mustikkaturvekankaat ja tietyin varauksin puolukkaturvekankaat Avohakatut kohteet raivataan ja istutetaan. Maanmuokkausmenetelmänä istutuskohteilla käytetään kääntömätästystä, tai muita mätästysmuotoja. Suositeltava istutustiheys on 1800 tainta hehtaarille. Luontainen uudistaminen voidaan tehdä joko olemassa oleva taimiaines vapauttamalla, koivikkovaiheen kautta, suojuspuuhakkuulla tai kaistalehakkuulla. Ruohoturvekankaat ja mustikkaturvekankaat taimettuvat usein herkästi kuuselle, myös puolukkaturvekankaiden luontaisesti syntyneet kuusialikasvokset tulisi hyödyntää. Väljennyshakkuulla voidaan yrittää parantaa luontaisen uudistumisen edellytyksiä. Hakkuussa jätetään käsittelyalueelle 300-500 runkoa/ha. Kasvamaan jätetään terveitä, siemennyskykyisiä kuusia ja mäntyä ja koivua sekapuuksi. Mikäli väljennyshakkuun jälkeen on nähtävissä edellytyksiä luontaiselle uudistumiselle, tehdään 10-20 vuoden kuluttua suojuspuuhakkuu, jossa jätetään 100-300 runkoa/ha kuusi-mänty-koivu sekapuustoa. Suojuspuut poistetaan yhdessä tai kahdessa vaiheessa, kun taimiaines on vakiintunut eikä vaarassa tuhoutua pintakasvillisuuteen. Kaistalehakkuu voidaan tehdä silloin, kun on edellytykset sille että avoin alue taimettuu reunametsän vaikutuksesta. Se soveltuu parhaiten kosteisiin herkästi taimettuviin korpinotkoihin. Uudistettava alue saa ulottua enintään 25 metrin päähän siementävästä reunametsästä. maanmuokkausta ei tarvitse tehdä. Kaistale tulisi mielellään tehdä itälänsisuunnassa. Kaistaleen reunametsää voidaan väljentää. 5.1.2 Mänty 19
Voidaan uudistaa luontaisesti tai viljellen. Viljely voidaan tehdä istuttamalla tai kylvämällä. Männyn kasvupaikkoja ovat I-tyypin mustikkaturvekankaat, puolukkaturvekankaat ja varputurvekankaat. Uudistaminen kylväen: Kylvöä suositellaan puolukka- ja varputurvekankaille. Taimettumista haittaava puusto raivataan ja uudistusalalle tehdään maanmuokkaus. Muokkausmenetelmänä suositaan maanpintaa paljastavia menetelmiä. Koneellisessa kylvössä siemeniä tulee 300-400 grammaa hehtaarille. Tällä määrällä saadaan 4000-5000 tainta hehtaarille. Uudistaminen istuttaen: Männyn istutusta suositellaan paksuturpeisille puolukkaturvekankaille ja ohutturpeisille mustikkaturvekankaille. Ohutturpeisilla puolukkaturvekankailla männyntaimista saattaa tulla heikkolaatuisia turpeen korkean typpipitoisuuden vuoksi. Maanmuokkausmenetelmäksi suositellaan mätästystä. Sopiva istutustiheys on 2200 tainta hehtaarille. Luontainen uudistaminen: Luontaiseen uudistamiseen suositellaan siemenpuuhakkuuta. Käsittelyalueelle jätetään 50-100 kappaletta hyvä laatuista mäntyä hehtaarille. Maanmuokkausta ei tarvita, mikäli ojaverkoston heikon kuivatustehon vuoksi rahkasammalten peittävyys käsittelyalueella on laaja. Muilla kohteilla muokkausmenetelminä suositaan kaivurilaikutusta tai kääntömätästystä. Uudistamistulosta voidaan parantaa yhdistämällä männyn luontainen uudistaminen ja kylvö. 5.1.3 Hieskoivu Hieskoivu uudistuu hyvin herkästi useimmilla kasvupaikoilla sekä siemenistä että kantovesoista. Taloudellisesti heikon tuoton vuoksi hieskoivua ei aktiivisesti uudisteta. Kasvupaikat joiden uudistaminen muille puulajeille on kallista tai työlästä voi uudistaa siemensyntyisestä hieskoivusta. Hieskoivun alle syntyy usein kuusialikasvosta, jolle voi tehdä kasvutilaa verhopuustoa harventamalla. Vesasyntyiset hieskoivut ovat laadultaan huonoja. Siemensyntyisen hieskoivun kasvu jää useasti heikommaksi kuin rauduskoivun ja sen kasvatuksessa joudutaan tavallisesti tyytymään pääosin kuitupuuhun. Viljavilla kasvupaikoilla hieskoivun kasvattaminen lyhyellä kiertoajalla kuitu- ja energiapuuksi voi 20
olla kilpailukykyinen vaihtoehto, koska se uudistuu luontaisesti ja kasvaa nuorella iällä kohtalaisen hyvin. 6 Taimikon varhaishoito Metsän uudistaminen ei pääty siemenpuuhakkuuseen, kylvöön tai viljelyyn. Uuden puusukupolven kehitystä on seurattava ensimmäisten vuosien aikana. Käsittelyalueelle tehdään täydennysviljely, mikäli kasvatuskelpoisia taimia on alle tavoiterajan. Pintakasvillisuuden kehitys uudistusaloilla on nopeaa. Kaikilta uudistusaloilta tulisi tarkistaa pintakasvillisuuden torjunnan tarve vuosittain, paras ajankohta on loppukesällä. Taimia haittaava pintakasvillisuus voidaan poistaa joko mekaanisesti polkemalla tai niittämällä (sirpillä, viikatteella tai raivaussahalla), tai kemiallisesti siihen soveltuvalla torjunta-aineella. Mekaaniselle heinäntorjunnalle parasta aikaa ovat kevät ja syksy, mutta se voidaan tarvittaessa toteuttaa myös kesällä. Kemiallinen pintakasvillisuuden torjunta on paras suorittaa kesällä. Mikäli luontaisen uudistamisen ala ei ole 3 vuoden kuluessa taimettunut, on järkevää suorittaa alalle kylvö tai istutus. Viljelyala tulee täydennysistuttaa, mikäli sillä ei 1-3 vuoden kuluttua istuttamisesta kasva riittävää määrää kasvatuskelpoisia taimia. Jos kasvatuskelpoisten taimien määrä jää alle 500 taimeen hehtaarilla, on ala viljeltävä kokonaan uudelleen. Havupuiden istutusalojen varhaisperkaus tehdään taimien ollessa noin metrin mittaisia. Männyn kylvö- ja luontaisen uudistamisen aloilta lehtipuut poistetaan jo aiemmin. Perkaus tehdään joko täysperkauksena tai reikäperkauksena. Molemmissa tapauksissa vesaryhmät ja susipuut poistetaan. 21
Lisätietoja/Lähteet: Ahti E., Kaunisto S., Moilanen M. ja Murtovaara I. (toim.). 2005. Suosta metsäksi. Suometsien ekologisesti ja taloudellisesti kestävä käyttö. Tutkimusohjelman loppuraportti. Metsäntutkimuslaitos. Joensuu, S., Hynninen, P., Heikkinen, K., Tenhola, T., Saari, P., Kauppila, M., Leinonen, A., Ripatti, H., Jämsen, J., Nilsson, S., Vuollekoski, M. 2012. Metsätalouden vesiensuojelu kouluttajan opas. Taso hankkeen julkaisuja. Joensuu, S., Kauppila, M., Linden, M., Tenhola, T. 2013. Hyvän metsänhoidon suositukset -Vesiensuojelu. Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio julkaisuja. Laki metsälain muuttamisesta 1096/1996 Luoranen, J., Saksa, T., Finèr, L., & Tamminen, P. 2007. Metsämaan muokkausopas. Metsäntutkimuslaitos. Luoranen, J., Saksa, T., & Uotila K. 2012. Metsänuudistaminen. Metsäntutkimuslaitos. Päivänen J., 2007. Suot ja suometsät Järkevän käytön perusteet. Metsäkustannus Oy. Ruotsalainen, M. 2007. Hyvän metsänhoidon suositukset turvemaille. Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio julkaisuja. Valtakunnan metsien 11. inventointi. Metsäntutkimuslaitos Äijälä, O., Koistinen, A., Sved, J., Vanhatalo, K. & Väisänen, P. (toim.) 2014. Hyvän metsänhoidon suositukset Metsänhoito. Metsätalouden kehittämiskeskus Tapion julkaisuja. 22