6.3 Sivistystoimiala Vastaa kasvatus-, koulutus-, kulttuuri- ja nuorisopalveluiden kehittämisestä, toteuttamisesta ja arvioinnista kuntalaisten hyvinvointia ja sivistyksen kasvua edistäen. Palvelujen nykytilan kuvaus Varhaiskasvatuksessa on 18 kunnallista päiväkotia ja 13 yksityistä päiväkotia. Päiväkodeissa on noin 2038 lasta syyskuussa 2018. Kunnallinen perhepäivähoito on supistunut viime vuosina hoitajien jäädessä eläkkeelle. Myös yksityinen perhepäivähoito on supistunut. Perhepäivähoidossa on 82 lasta. Yksityisiä palvelun järjestäjiä tuetaan palvelusetelillä. Varhaiskasvatus järjestää perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan yhteistyössä perusopetuksen tulosalueen ja eri yhdistysten ja seurakunnan kanssa. Aamu- ja iltapäivätoimintaan osallistuu reilut 400 lasta. Ratamon päiväkodin kiinteistö on peruskorjattu ja se on otettu käyttöön 1.8.2018. Hoijakan päiväkodin vuokrakiinteistöstä luovuttiin ja Hoijakan päiväkoti siirtyi peruskorjattuun kiinteistöön. Ratamon päiväkotiin jäi vielä tilat yhdelle lapsiryhmälle, johon siirtyi Lehtikankaan päiväkodista integroitu erityisryhmä. Lehtikankaan päiväkodin vapautuneet tilat tarvittiin välittömästi uuden lapsiryhmän käyttöön. Investointimäärärahoissa varataan määräraha päiväkotien kaluston uusimiseen. Yksityinen päiväkoti Kirjokansi joutui lopettamaan toimintansa heinäkuussa 2018. Elokuussa 2018 aukaisi ovensa uusi Valonkadun päiväkoti Ylä-Teppanassa. Varhaiskasvatuslaki vahvistettiin kokonaisuudessaan ja uusi laki on astunut voimaan 1.9.2018. Uudessa laissa korostuu henkilöstön pedagoginen osaaminen. Lain mukaan vuonna 2030 täytyy jokaisessa päiväkodissa kahdella kolmasosalla olla varhaiskasvatuksen opettajan tai varhaiskasvatuksen sosionomin kelpoisuus. Muutos tulee aiheuttamaan haasteita henkilöstön rekrytoinnissa. Painopistealueina toiminnassa ovat: lasten osallisuus, tunne- ja vuorovaikutustaidot sekä lasten liikunta. Kajaanin varhaiskasvatus on saanut OPH:n kehittämisrahaa innovatiivisien oppimisympäristöjen kehittämiseen sekä kielenopiskelun varhentamiseen, jolla kaikki esioppilaat saavat tutustua englannin kieleen tunnin viikossa. Perusopetuksessa on 13 koulua 17 kiinteistössä. Oppilaita on 3723, joista erityisluokilla 271. Kajaanin perusopetuksessa toimii myös joustavan perusopetuksen ryhmä sekä aikuisten perusopetuksen ryhmä. Varhaiskasvatus järjestää aamu- ja iltapäivätoimintaa, josta iltapäivätoiminta on lakisääteistä. Maahanmuuttajien perusopetukseen valmistavassa opetuksessa on kaksi ryhmää. Yleisopetuksen ryhmäkoko on keskimäärin n. 19 oppilasta. Oppilaiden tuen tarve on kasvava. Tehostetun ja erityisen tuen piirissä olevien oppilaiden määrä on kasvanut paljon. Uusia pienluokkia on ollut tarve perustaa 6-7 luokan verran edellisestä vuodesta. Perinteisten tukimuotojen rinnalle ollaan kehittämässä varhaisen tukemisen keinoja yhdessä varhaiskasvatuksen ja nuorisopalveluiden sekä soten kanssa. Vuolijoen aiemman kunnan alueella on paljon koulutilaa ja vähenevä oppilasmäärä. Kajaanin lyseon peruskorjauksen ja uudisrakennuksen on määrä valmistua elokuussa 2020. Väistötiloiksi Kajaanin lyseolle elokuusta 2018 alkaen on vuokrattu tiloja mm. Kajaanin yliopistokampukselta sekä pääkirjastolta. Sairaalakoulua suunnitellaan osana uutta sairaalaa. Koulukiinteistöjen kunto on vaihteleva. Muualla kuin aiemman Vuolijoen kunnan alueella kouluissa on tilan ahtautta. Uusi opetussuunnitelma on käytössä jo vuosiluokilla 1-8. Koko Kajaanin perusopetuksessa on käytössä 1-9 -luokkien oppilaiden tunne-, vuorovaikutus- ja itsesäätelytaitojen kehittäminen. Kajaanin perusopetuksessa on kehitetty oma toimintamalli SoPu Koulu, jossa oppilaiden konflikteja selvitetään ja keskinäistä hyvää yhteistä toimintaa edistetään. Tieto- ja viestintäteknologian edistämiseksi digimentoritoimintaa jatketaan alakoulussa koulukohtaisten mentorien voimin, ja yläkouluilla on yhteinen mentori lukuvuoden 2018-2019 ajan, minkä jälkeen myös yläkoulun mentorimalli vakiinnutetaan koulukohtaiseksi. Laitekantaa vahvistetaan leasing-painotteisesti. Myös OPH:n innovatiiviset kokeilut -hanketoimintaan osallistutaan 3Dpelimoottori hankkeella, jossa oppilaille ja opettajille opetetaan mallintamista. Yrittäjyyskasvatusta vahvistetaan. Liikkuva koulu -toiminta vakiinnutetaan osaksi Kajaanin perusopetusta. Nuorisopalvelut toimii seitsemässä toimipisteessä. Liikennepuiston toiminnasta vastaa yhteispalvelusopimuksella Kajaanin Spartak ry. NUPPA Nuorten kynnyksetön palvelupaikka -hanke päättyy v. 2018 lopussa, mutta toiminta jatkuu vakiintuneena edelleen. Etsivään nuorisotyöhön ja starttipajaan haetaan vuosittain valtionrahoitus Pohjois-Suomen aluehallintovirastosta. Nuorisopalvelut järjestää Pohjois-Suomen aluehallintoviraston rahoittamaa kerhotoimintaa sekä kansainvälistä toimintaa, johon haetaan rahoitusta CIMOlta. Nuorisopalvelujen ja koulujen yhteistyötä sekä toimintaa kouluilla lisätään.
Kainuun Museo toimii yhdessä rakennuksessa ja kokoelmien säilytystiloja on lisäksi kahdessa muussa kiinteistössä. Museo järjestää vuosittain neljä suurta vaihtuvaa näyttelyä ja lisäksi pienoisnäyttelyitä. Vuosittainen kävijämäärä on pääsymaksuttomuuden ansiosta noin 7000-8000, joista iso osa on päiväkoti- ja kouluryhmiä. Kainuun Museo vastaa maakuntamuseolle kuuluvista viranomaistehtävistä ja paikallismuseoiden ohjaamisesta Kainuun alueella. Museolain uudistuessa Kainuun Museo hakee alueellisen vastuumuseon nimitystä, jolloin museon tehtävät säilyvät ennallaan. Museolla on tarve vaihtaa kokoelmahallintaohjelmansa vuoden 2019 aikana. Taidemuseo esittelee, tutkii ja tallentaa taidetta ja visuaalista kulttuuria. Keskeiset palvelut ovat näyttelyt ja yleisötyö. Museo toimii säännöllisesti oppimisympäristönä kouluille, päiväkodeille ja erilaisille opiskelijaryhmille sekä tekee yhteistyötä eri kulttuuritoimijoiden kanssa. Vuonna 2019 taidemuseon esteettömissä tiloissa on neljä näyttelyä. Museo jatkaa saavutettavuussuunnitelman mukaista toimintaa ja aloittaa mm. asiakasraatityöskentelyn. Kokoelmatyön uudistus jatkuu ja kokoelmanhallintaohjelman vaihtaminen on tarpeellista. Museo toimii Linnankadulla entisessä poliisitalossa, kokoelmat on siirretty yhteen varastoon. Kävijöitä on viime vuosina ollut noin 9000-12000 vuoden aikana. Kirjasto toimii pääkirjaston lisäksi kolmessa lähikirjastossa (Lehtikangas, Lohtaja, Otanmäki). Kirjastoauto palvelee kuntalaisia niin haja-asutusalueilla kuin taajamien kouluissa ja päiväkodeissa. Kirjastossa on vuosittain noin 300 000 fyysistä kirjastokäyntiä ja noin 100 000 verkkoasiointia. Kokonaislainaus on vuosittain vajaa 650 000. Kirjastopalvelujen saatavuutta parannettiin vuonna 2018 avaamalla omatoimikirjasto Lehtikankaan monitoimitalossa. Vuonna 2019 tavoitteena on laajentaa omatointa Otanmäen lähikirjastossa ja aloittaa toiminta pääkirjaston lehtisalissa. Kainet -kirjastokimppa pyrkii uusimaan verkkokirjastonsa vuoden 2019 aikana. Pääkirjasto on yksi Lyseon peruskorjauksen väistötila ja siellä käy koulua noin 120 yläasteen oppilasta. Kainuun musiikkiopisto on taideoppilaitos, jonka tehtävänä on järjestää musiikin ja tanssin laajan oppimäärän mukaista taiteen perusopetusta. Opetus on suunnattu pääsääntöisesti lapsille ja nuorille. Toimintaa ohjaa laki taiteen perusopetuksesta (633/1988) ja asetus (813/1988). Laajan oppiaineen valikoimaan (noin 30 oppiainetta) piirissä opiskelee vuosittain noin 1000 oppilasta. Opetustunteja on noin 24 150/lukuvuosi. Opinnot Kainuun musiikkiopistossa tähtäävät elinikäiseen musiikin ja tanssin harrastamiseen ja mahdollistavat etenemisen jatko-opintoihin. Maakunnallisena oppilaitoksena musiikkiopistolla on opetuspaikat Kajaanin lisäksi Hyrynsalmella, Paltamossa, Puolangalla, Ristijärvellä, Suomussalmella ja Vaalassa. Kulttuurilaitoksena musiikkiopisto järjestää toiminta-alueellaan vuosittain yli 100 esiintymistapahtumaa. Musiikkiopistolla on kiinteä valtionosuustuntimäärä 24 034 vuosituntia (1 035 449 netto vuonna 2018). Kaukametsän opiston perustehtävää ohjaa laki vapaasta sivistystyöstä. Opetus järjestetään Kaukametsän lisäksi kouluilla, Vienankadun kiinteistössä ja useilla kylillä (mm. Vuolijoella). Opetustunteja on noin 13 500, kurssilaisia 7000 ja opiskelijoita 4 000 vuodessa. Toiminnalla edistetään elinikäisen oppimisen periaatteella ihmisten henkistä ja fyysistä hyvinvointia, kehittymistä sekä kansanvaltaisuuden, moniarvoisuuden, kestävän kehityksen, monikulttuurisuuden ja kansainvälisyyden toteutumista. Vapaassa sivistystyössä korostuu omaehtoinen oppiminen, yhteisöllisyys ja osallisuus. Toimintaa suunnataan kaupunkistrategian mukaisesti. Lasten ja nuorten kurssien tarjontaa lisätään. Kulttuuri- ja kongressipalvelut vastaa yleisten kulttuuritilaisuuksien sekä kokous- ja kongressitilaisuuksien järjestämisestä. Toiminta sijoittuu Kaukametsään. Kulttuuripalvelut tekee yhteistyötä eri toimijoiden valtakunnallisesti ja kansainvälisesti. Päiväkotilapsille ja koululaisille järjestetään maksuttomia konsertteja ja elokuvaesityksiä. Runoviikko on valtakunnallisesti tunnettu tapahtuma, ja Kajaani tanssii -festivaali on valtakunnallinen ja kansainvälistynyt festivaali. Ne keräävät yhteen ihmisiä ympäri Suomea ja tuovat asiakkaita yrityksille ja paikallisille toimijoille. Runoviikon aikana tehdään yhteistyötä mm. Rauniokaupunki ry:n, matkailuoppaiden, lausujien ja kirjailijoiden kanssa. Taiteen edistämiskeskus tukee näitä tapahtumia. Ateriapalveluista vastaa Kajaanin Mamselli -liikelaitos ja naulakkopalvelut tuottaa kolmas sektori. Tilaisuuksia on vuosittain noin 400 ja kävijöitä noin 60 000.
Toimintaympäristön muutokset Oppimisen ja kasvun erityisen tuen tarpeen kasvu on voimakasta. Uusia ryhmiä on jouduttu perustamaan ja joudutaan perustamaan vielä vuoden 2019 aikana. Kajaanin lyseon vanhan puolen peruskorjaus sekä uuden puolen purku ja uudisrakentaminen on viivästynyt noin kahdella kuukaudella. Lyseo toimii väistötiloissa entisen opettajankoulutuksen alueella, Vienankadulla sekä pääkirjastolla. Kohteen on määrä valmistua elokuuksi 2020. Opetus- ja kulttuuriministeriö on valmistanut museotoiminnalle uuden museopoliittisen ohjelman, jossa museot nostetaan esiin asiantuntijoina, kumppaneina ja mahdollistajina. Myös museolaki ja valtionosuusjärjestelmä uudistuvat mahdollisesti vuoden 2020 alussa. Vapaan sivistystyön tehtäväksi v. 2018 tullut luku- ja kirjoitustaidottomien maahanmuuttajien opetus on tuonut Kaukametsän opistolle rahoitusta noin 1000 opetustunnin järjestämiseen. Haasteena opetuksen järjestämisessä on, että koulutuksen on kuuluttava opiskelijoiden kotouttamissuunnitelmaan, joita laatii Kainuun TE-toimisto. Yhteistyötä on kehitettävä paikallisesti mm. Maahanmuuttajapalveluiden ja ELYkeskuksen kanssa. Digitaalistuminen ja mobiilisovellusten yleistyminen tuo haasteita kansalaisopiston markkinointiin ja opiston tarjoamiin maksullisiin palveluihin, koska palveluja on tarjolla ilmaiseksi tai kansalaisopistoa edullisemmin.
Palvelulinjaukset 2019 2022 Sivistyslautakunta Lautakunta kehittää poikkihallinnollisesti ympäristöteknisen toimialan sekä liikunta- ja kulttuuriasioiden neuvoston kanssa kaupungissa harjoitettavaa liikunta- ja kulttuuripolitiikkaa väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi. Toiminnalla halutaan turvata hyvinvoinnin perustaa ja luodaan edellytyksiä ihmisten ja yritysten menestymiselle ja viihtymiselle Kajaanissa. Kulttuuri, taide ja liikunta ymmärretään tärkeinä hyvinvoinnin taustatekijöinä. Hallinnon tukipalvelujen uudelleen järjestely jatkuu yhteistyössä keskushallinnon kanssa. Sivistystoimen alaisuuteen sijoittuu keskushallinnon nykyistä toimistohenkilöstöä. Merkittäviä henkilötyövuosisäästöjä järjestelyt eivät tuo mutta pyrkimys on entistä sujuvampien tukipalvelujen järjestämiseen. Tuetaan kuntalaisten omaehtoista hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä yhteistyössä liikunta- ja kulttuuriasioiden neuvoston sekä ympäristöteknisen toimialan kannassa. Seurataan ja arvioidaan HYTETU -työn edistymistä yhteistyössä toimialojen kesken ja toimialan palvelut edistävät kuntalaisten hyvinvointia eri tulosalueilla toteutetaan toimintoja, joiden arvioidaan toimivan terveyttä ja hyvinvointia edistäväksi. Tällaisia palveluja tai toimintamalleja ovat muun muassa: o Matalan kynnyksen palvelutarjottimen toiminta (25 000 euroa). o Lasten ja nuorten harrastetakuun toteuttaminen (25 000 euroa). o Koululaisten loma-ajan toimintamallin toteuttaminen keskustan alueella ja Lehtikankaalla (8 000 euroa). o Kulttuuriavustusten määrä pidetään 24 000 eurossa, josta 1 000 euroa on Kajaanin kaupungin kulttuuripalkintorahaa. o Perheliikuntamallia jatketaan yhteistyössä ammattikorkeakoulun kanssa (6 000 euroa). o Ollaan mukana YES-Kainuun yrittäjyyskasvatuksessa (10 000 euron panostuksella) sekä lasten kulttuurikeskus Kulturan jäseniä (10 000 euron panostuksella) o Varataan kulttuuripalveluihin 6 000 euroa nuorten kulttuuritapahtuman järjestämiseen. Tehdään tässä yhteistyötä nuorisotyön sekä järjestöjen kanssa, nuoria osallistaen. Varhaiskasvatus Painopistealueena on lasten ja vanhempien osallisuus. Perustetaan varhaiskasvatuksen asiakasraati, joka osallistuu palveluiden suunnitteluun ja kehittämiseen. Varhaiskasvatus osallistuu rekry-kainuun tilaisuuksiin eri oppilaitoksissa. Opiskelijoiden ohjaamiseen sitoudutaan kokonaisvaltaisesti. Varhaiskasvatuspalvelut tukevat huoltajien työssäkäyntiä ja yrittäjyyttä tarjoamalla laadukkaan varhaiskasvatuspalvelun perheille. OPH antoi rahoituksen Laaja-alaista oppimista leikkien -hankkeelle, jonka toiminta-aika on 1.8.2018-30.6.2020. Hankkeella haetaan kiinnostuneita pilotteja oppimisympäristöjen kehittämiseen ja järjestetään aiheeseen liittyvää koulutusta. Toiminnassa painotamme hyviä tapoja, yhteisvastuullisuutta ja ympäristön kunnioittamista. Tavoitteena on hyvän huomaaminen ja positiivinen pedagogiikka. Varhaiskasvatuksen digitalisaatiota kehitetään ja päiväkotien langattomia verkkoyhteyksiä parannetaan. Kielistä kivaa kipinää -hanke varhaiskasvatuksessa. Esiopetuksessa tutustutaan tunti viikossa englannin kieleen. Toiminnan kehittämistä tukevaa hankerahoitusta haetaan aktiivisesti (OPH, OKM, AVI). Sitoudutaan valtakunnalliseen Ilo kasvaa liikkuen -liikunta- ja hyvinvointiohjelmaan, jossa noudatetaan uusia alle 8-vuotiaiden lasten fyysisen aktiivisuuden suosituksia. Osallistuminen Lasten kulttuurikeskuksen toimintaan vuosina 2018-2020.
Perusopetus ja nuorisopalvelut Kajaanin lyseon uuden puolen purku, vanhan rakennuksen osan peruskorjaus ja uudisrakennuksen osan rakentaminen toteutetaan siten, että kokonaisuus on koulukäytössä elokuusta 2020 alkaen. Uusi Sairaalakoulu on osa Uusi sairaala -hanketta. Sen on määrä valmistua vuonna 2021. Osallistuminen Lasten kulttuurikeskuksen toimintaan vuosina 2018-2020. Osallistuminen YES-keskustoimintaan perusopetuksessa Kainuussa lasten ja nuorten yritteliäisyyden edistämiseksi yhteistyössä varhaiskasvatuksen, toisen asteen ja ammattikorkeakoulun kanssa. Osallistutaan Yrityskylä-toimintaan ja sitoudutaan toimintaan 30 000 euron määrärahalla/vuosi. Opetuksen digitaalisia oppimisympäristöjä ja koulujen toimintakulttuuria uudistetaan uuden opetussuunnitelman mukaisesti. Yhteistyötä tehdään kehittämistyössä KamITn, toisen asteen ja ammattikorkeakoulun kanssa. Toiminnan kehittämistä tukevaa hankerahoitusta haetaan aktiivisesti (OPH, OKM, AVI). Oppilaiden tukemisen muotoja kehitetään ja monipuolistetaan vastaamaan kasvaneeseen tarpeeseen toimintakäytänteitä muuttamalla. Joustavan alkuopetuksen työryhmä on perustettu. Arvioidaan mahdollisuudet uuden ammatillisen osaamisen käyttöönottamiseksi oppilaiden tukitoimien järjestämisessä. Kulttuurilaitokset Tehdään teatterin liikelaitosmallin arviointia koskeva selvitys osana omistajapoliittisia linjauksia. Selvitetään, onko teatterin järkevää olla liikelaitoksen sijaan kulttuurin tulosalueen yksikkö vuodesta 2020 alkaen. Kulttuurilaitokset alkavat toteuttaa uutta Kajaanin kaupungin kulttuuriohjelmaa 2019-2022. Kansalaisopiston opetustarjontaa edistetään jatkuvasti kysyntää vastaavaksi. Verkostoitumista on laajennettu valtakunnalliseksi. Luku- ja kirjoitustaidottomille maahanmuuttajille järjestetään opetusta OKM:n rahoituksen mukaan. Lasten ja nuorten taiteen perusopetusta järjestetään visuaalisten taiteiden koulussa. Kainuun musiikkiopistossa otetaan käyttöön uusi lasten ja nuorten taiteen perusopetuksen laajan oppimäärän mukainen opetussuunnitelma. Kulttuuri- ja tapahtumamarkkinointia ja tilojen myyntiä kehitetään. Uudet kokouspaketit julkistetaan vuoden 2019 aluissa. Tavoitteena on yhden yhteisen markkinointi- ja viestintätiimin perustaminen kaupunkiin yhteistyössä muiden hallintokuntien kanssa. Museoiden pääsymaksuttomuutta jatketaan, sillä se on lisännyt selkeästi kävijämääriä. Myönteiset vaikutukset ovat merkittävämpiä kuin pääsylipputulot. Museot tekevät aktiivisesti yhteistyötä erilaisten kumppaneiden kanssa. Kaikukortti toiminnalla edistetään kuntalaisten osallisuutta ja parannetaan kulttuuripalvelujen saatavuutta. Kirjaston omatoimikäytänteitä laajennetaan. Huomioidaan tilojen käytössä ja palvelujen suunnittelussa mahdollisen uuden teatterin pääsalin rakentamisen vaihtoehto Kaukametsän alueelle. Järjestelyjä arvioidaan kaupungin kokonaisedun näkökulmasta.
Valtuustoon nähden sitovat toiminnalliset tavoitteet Raportointivastuussa sivistysjohtaja Kasvuteema 1. Asukkaiden tyytyväisyys Hyvää elämää älykkäässä kaupungissa Toiminnallinen tavoite Asiakastiedon säännöllinen kerääminen ja tiedon hyödyntäminen palvelujen järjestämisessä Mittari Kuvaus Tavoite 2019 Päämäärä 2022 Tulosalueilla kerätään säännöllisesti Asiakastyytyväisyysky- Palveluja edistetään eli vähintään kerselyt muodostettu ja arviointitietoon ja ran vuodessa asiakaspalautetta niitä ryhdytään toteut- asiakastyytyväisyystievuudesta. palvelujen toimitamaantoon perustuen. Hyödynnetään kansallisten arviointien ja arviointitietojen käyttöä varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen palvelujen kehittämisessä. Osallistutaan kansallisiin arviointitiedon keruisiin ja hyödynnetään saatua tietoa palvelujen arvioinnissa ja kehittämisessä. Kuntalaisten osallisuutta lisäävien yhteistyömuotojen kehittäminen ja toteuttaminen. Digitaalisten ratkaisujen hyödyntäminen palvelujen järjestämisessä. Edistetään kulttuuripalvelujen saatavuutta sekä saavutettavuutta kaikissa ikäryhmissä Sidosryhmäyhteistyössä keskitytään esi- ja perusopetuksen nivelvaiheeseen sekä yhteistyöhön Kainuun SO- TEn kanssa. Tarjotaan uuden kirjastolain mukaisia mahdollisuuksia kuntalaisille ja järjestöille ilmaisten tilojen käyttämiseksi pääkirjastolla. Sähköistetään palveluja, erityisesti palvelujen ostamisen tai palvelun piiriin hankkiutumisen ja palvelukokemuksen edistämiseksi. KAIKU-korttitoiminta mahdollistaa vähävaraisten osallistumisen kulttuuripalveluihin. Museoiden pääsymaksuttomuus mahdollistaa jokaiselle pääsyn museotoimintaan. Pääkirjaston toimintaa kehitetään kuntalaisten olohuoneeksi yhteistyössä kansalaisopiston sekä järjestöjen ja kuntalaisten kanssa. Löydetään uusia yhteistyömuotoja, jotka edistävät lasten ja perheiden hyvinvointia. Sidosryhmäyhteistyöllä löytyy uusia työtapoja, joilla tuetaan lasten hyvinvointia ja koulunkäyntiä. On määritetty palvelujen digitalisoinnin tavoitteet ja tiedetään mahdollisuudet ja suunta palvelujen kehittämiselle. Kulttuurilaitosten kävijämäärät ovat kasvaneet vuoden 2017 tasosta. Kulttuuripalvelujen asiakastyytyväisyys on asteikolla 1-4 >3 Uudet yhteistyömuodot toimivat käytännössä ja niiden tiedetään edistävän kuntalaisten hyvinvointia, turvallisuutta ja terveyttä. Kirjastoa on kehitetty uuden lain ja valtakunnallisen suunnan mukaisesti kuntalaisten olohuoneeksi ja tapahtumapainotteiseksi kirjastoksi. Sivistystoimen palveluihin pääsy on saatavissa myös sähköisesti. Kurssien ja lippujen ostaminen on mahdollista verkosta ja palveluihin pääsee tutustumaan myös virtuaalisesti tai etäyhteyksin. Kulttuurilaitosten kävijämäärät ovat pysyneet vuoden 2019 tasolla ja jopa kasvaneet. Järjestöt ja kuntalaiset käyttävät aktiivisesti pääkirjaston tiloja ja kansalaisopisto järjestää kuntalaisia innostavaa opetusta myös kirjaston tiloissa. Kulttuuripalvelut ovat osaltaan edistäneet ihmisten osallisuutta ja osallisuuden kokemusta. Kulttuuripalvelujen asiakastyytyväisyys on >3
Kasvuteema 2. Luonto ja ympäristö Resurssiviisautta luontokaupungissa Toiminnallinen tavoite Edistetään varhaiskasvatuksen sekä perusopetuksen arjessa kestävän kehityksen ratkaisuja ja ekologisuutta edistävän ajattelutavan kasvua. Uudistamme kaupungin kokonaisedun mukaisesti palveluja, rakenteita ja omaamme valmiutta tilojen käytön tiivistämiseen tarpeen vaatiessa. Kasvuteema 3. Nuoret keskiössä Tulevaisuus nuorissa Mittari Kuvaus Tavoite 2019 Päämäärä 2022 Osallistutaan Vihreä lippu - On muodostettu paikallinen Vihreä lippu-toiminta hankkeeseen: Kansalaisopisto, toimintamalli sujuu pilottikouluissa perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen ja määritetty pilotti- ja -päiväkodeissa ja pilottikoukoulu ja -päiväkodit toimintaa ollaan val- lut osallistuvat yhteistyössä miit laajentamaan tilapalvelujen kanssa Vihreä muihin varhaiskasvatuksen lippu -hankkeeseen energiatietoisuuden ja perusope- edistämiseksi. tuksen yksiköihin Tilojen käytössä voidaan yhdistää toimintoja kustannustehokkuutta edistävästi ja samalla mahdollisuuksien mukaan palvelutasoa ylläpitävästi ja jopa palvelukokemusta edistäen. Sivistystoimialan käytössä olevat tilaneliöt ja / tai tilojen yhteiskäyttö eri toimijoiden kesken. Tiloja on pystytty vähentämään tai edistämään toimijoiden välistä yhteiskäyttöä 500-1000 neliötä. Toiminnallinen tavoite Lapsiperheiden hyvinvoinnin tukeminen ja hyvinvointia sekä terveyttä ennalta edistävien palvelukäytänteiden toteuttaminen. Lapsia ja nuoria aktivoivien kaupunkitapahtumien ja kulttuuritilaisuuksien järjestäminen yhteistyössä eri toimijoiden ja nuorten kesken. Lasten ja nuorten harrastuneisuuden ja osallisuuden edistäminen. Mittari Kuvaus Tavoite 2019 Päämäärä 2022 Tiivistetään yhteistyötä Perheiden hyvinvointi Ennaltaehkäisevä SOTEn kanssa erityisesti lisääntyy. Kajaanissa toiminta on vaikuttavaa, LAPE-hankkeen jatkumona on käytössä vaikuttavia yhteistoiminnallis- ja selvitetään varhaisen tuen perheiden hyvinta ja strategisesti hyvin ja ennaltaehkäisevien palvelujen vointia edistäviä käy- suunniteltua. nykytila sekä vaikuttatänteitvointia vuus. Järjestetään nuoria kiinnostavaa kulttuuritoimintaa ja tapahtumia yhteistyössä nuorisopalvelujen sekä järjestöjen kanssa, nuoria osallistaen. Luodaan rakenteita, jotka edistävät nuorten harrastuneisuutta ja osallisuutta eri vapaa-ajan toimintojen äärellä. Hyödynnetään ja kehitetään kulttuuripassia, VIP-9 passia sekä vuoden vaihteessa kuntiin tulevaa harrastepassisovellusta. Resursoidaan sivistystoimialle rahaa harrastusten tukemiseen oppilashuoltotyön kautta. Kaupunkistrategian mukaisesti olemme luoneet alulle edellytykset kulttuurille ja innostaville nuorten tapahtumille. Selvitetään harrastepassisovelluksen käyttöönottaminen ja sen vaikuttava markkinointi. Osallistutaan OKMn harrastetakuuselvityksiin, josta saadaan kuntakohtaista tietoa nuorten harrastamiseen liittyvistä kiinnostuksista. OSAL- LISUUS? Kajaanissa on lapsille ja nuorille suunnattuja tapahtumia vuoteen 2019 nähden enemmän ja niiden markkinointi on sujuvaa ja sisältö lapsia ja nuoria kiinnostavaa. Kouluterveyskyselyn tulos siitä, että kokee alueella järjestettävän mielekästä toimintaa, on kasvanut vuoden 2017 tasosta: 8.-9. luokkalaiset 24,9 % luokio 1.-2. luokat 23,9 % ammatillinen oppilaitos 28,3 % Kouluterveyskyselyn mukainen harrastuneisuus on kasvanut vuoden 2017 tasosta: 4.-5. luokkalaiset harrastaa vähintään kerran viikossa 79,3 % 8.-9. luokat harrastaa jotain vähintään kerran viikossa 87,3 % Osallisuus mittareissa
Kasvuteema 4. Elinvoima ja osaaminen Osaajista elinvoimaa Toiminnallinen tavoite Lasten ja nuorten yritteliäisyyden ja yrittäjämäisen asenteen kasvun tukeminen. Kuntalaisten elinikäisen oppimisen ja aktiivisuuden edistäminen. Mittari Kuvaus Tavoite 2019 Päämäärä 2022 Kajaanilaisille lapsilla ja Esi- ja perusopetuksessa Kajaanilaisilla perus- nuorilla on mahdollisuuksia toteutetaan yrittäkoulunsa päättävillä yrittäjyyttä edistävien toimintamuotojen jyyttä tukevia opintoja oppilailla on selkeä toteuttami- ja nuorten yrittäjyyttä opintosuunnitelma: selle. Nuorille muodostuu edistävää koulutuksen nykytila Ei opintosuunnitelmia peruskoulun aikana myönteinen suunnittelua tehdään perus- kuva omasta tulevai- yhteistyössä toisen koulun jälkeen 9,3 % suudesta ja omista mahdollisuuksista asteen ja ammattikor- Kouluterveyskyselyn vaikuttaa omaan keakoulun sekä paikal- tulos < 9,3 % tulevaisuuteen. Nuorilla on listen yritysten kesken. Opintojen merkityksen halu kouluttautua ja päästä vähentyminen töihin tai työllistää itsensä. 15,8 % Kouluterveyskyselyn tulos < 15,8 % Mielekkäät ja kuntalaisten kysyntään vastaavat harrastus- ja vapaa-ajan palvelut sekä tilat edistävät eriikäisten ihmisten mahdollisuuksia itsensä jatkuvaan kehittämiseen. Kulttuuripalvelujen käyttö. Kirjaston palvelujen kehittäminen uutta kirjastolakia vastaavaksi ja kuntalaisia aktivoivaksi tilaksi. Kajaanilaiset ovat aktiivisia vapaa-ajalla ja kaupungin tarjoamien vapaa-ajan palvelujen käyttö on suhteellisesti kasvanut. Kirjasto on kuntalaisia aktivoivia olohuone.
Riskit Strategiset riskit Rahoitusriskit Toiminnalliset riskit Vahinkoriskit Kuvaus Suunnitellut tavoitteet eivät ole riittävän vaikuttavia. Yksiköt eivät sitoudu tai ymmärrä kaupunkistrategiaa ja sen edellyttämää palvelujen ja palvelukulttuurin muutosta. Toimitaan jatkossakin samalla tavalla ja samoissa tiloissa kuin tähän saakka on totuttu toimimaan. Kelpoisten opettajien ja lastentarhanopettajien saatavuus heikkenee. Valtionosuudet heikkenevät entisestään ja nakertavat palvelujen järjestämisen perustaa. Emme osaa uudistua ja muuntua tilojen käytön osalta riittävästi ja palvelujen kustannustasoa alentavasti. Sivistystoimen budjetissa ei ole huomioitu Mamsellin kokous- ja tapahtumatarjoilujen rahoitusta, jossa riski sille että kustannukset ovat tuloja suuremmat on olemassa. Budjettiin arvioidut tulot eivät toteudu suunnitellusti. Erityisen tuen tarve kasvaa ja perheiden tuen tarve kasvavat. Erityisen tuen ryhmien ja tarvittavien yksilöavustajien määrä kasvaa siitä, mitä budjettiin on arvioitu ja henkilöstömenot kasvavat budjetoitua suuremmiksi. Emme tee riittävästi ja vaikuttavasti yhteistyötä SOTEn sekä järjestöjen ja muiden toimijoiden kanssa kuntalaisten ja erityisesti lapsiperheiden hyvinvoinnin edistämiseksi. Emme osaa uudistaa palveluja talouden realiteetteja sekä kuntalaisten tarpeita ja mielenkiintoa vastaaviksi. Henkilöstön sairastavuus ja poissaolot kasvavat. Kiinteistöjen kunto heikkenee vesivaurioiden tai sisäilmaongelmien vuoksi. Museoiden kokoelmavarastot tuhoutuvat veden tai tulipalon vuoksi. Sisäisen valvonnan suunnitelma Päätöksentekoprosessin sisäinen valvonta Henkilöstöasioiden sisäinen valvonta Taloussuunnittelun sisäinen valvonta Kirjanpidon ja maksuliikenteen sisäinen valvonta Talousraportointi Omaisuuden hallinnoinnin sisäinen valvonta Tietohallinnon ja tietoturvan sisäinen valvonta Avustusten, takausten ja vakuuksien myöntäminen Sopimushallinta Hankkeiden (projektien) hallinnointi Suunnitellut toimenpiteet ja painopistealueet Sivistystoimialan ja tulosalueiden johtoryhmät toimivat säännöllisesti. Vuoropuhelu johdon kesken sekä henkilöstön suuntaan on sujuvaa ja ongelmiin tartutaan välittömästi, kun niitä havaitaan. Esimiehet tuntevat vastuunsa henkilöstöasioiden sujuvassa ja rakentavassa ohjaamisessa. Asioihin puututaan riittävän varhain. Vuorovaikutus on toisia arvostavaa ja tätä edellytetään jokaiselta organisaatiossa. Esimiehiä ja henkilöstöä ohjeistetaan yhteisten sääntöjen noudattamiseen ja kaupunki järjestää säännöllisesti koulutusmahdollisuuksia henkilöstöasioiden hoitamiseen. Sivistystoimialan johtoryhmä ja tulosalueiden johtajat arvioivat säännöllisesti toiminnan ja talouden toteutumista. Toteutumasta raportoidaan kerran kuukaudessa lautakunnalle, sekä hallitukselle ja valtuustolle osavuosiraporttien yhteydessä. Esimiehet ovat velvollisia ilmoittamaan välittömästi toiminnassa / taloudessa havaitsemistaan puutteista tai virheistä. Määritetyt sijaisuudet ovat selkeät ja toimivat. Raportointi on ohjeistettua. Hankkeiden toteutumista kirjataan hankekortille ja toimitaan hankekortin ohjeistusten mukaisesti. Talouden ja toiminnan toteutumasta raportoidaan kerran kuukaudessa lautakunnalle, sekä hallitukselle ja valtuustolle osavuosiraporttien yhteydessä. Yksiköissä oleva kaupungin omaisuus on kirjattu ylös ja mahdolliset siirrot / vuokraamiset tapahtuvat kirjallisesti. Omaisuuden poistossa noudatetaan hallintosäännön ohjeistuksia ja lautakunta päättää isommat omaisuutta koskevat ratkaisut. Tehdään tiivistä yhteistyötä tietohallinnon ja KamIT:n kanssa. Ohjeistetaan yksiköiden johtoa sekä henkilöstöä tarpeen vaatiessa. Järjestetään tarvittaessa koulutusta. Sivistyslautakunta myöntää nuorisoavustuksia. Talousarvion yhteydessä on määritetty erilliset määrärahat mm. ennaltaehkäisevien toimintamallien toteuttamiseksi. Sivistystoimialalla ei myönnetä takauksia tai vakuuksia. Sopimushallintaa tehdään tulosalueilla keskitetysti. Talouspäällikölle toimitetaan kaikki toimialaa koskevat sopimukset, jolloin hänellä on yleiskuva toimialaa koskevista sopimuksista. Sopimusten laadinnassa noudatetaan hallintosäännön ohjeistuksia. Erilaiset yhteistyösopimukset päättää lautakunta. Hankkeiden hallinnointia voidaan ostaa ulkopuolelta, kuten AIKOPAsta. Sivistystoimelle on muodostettu hankekortit, jotka sisältävät hankkeeseen liittyvien ostojen ja muiden menojen kirjaamisen tarkat ohjeet sekä hankkeen säännöllisen raportoinnin ohjeet. Hankkeissa käytetään hankekorttia.
Henkilöstö, htv2 TP 2017 TA 2018 TA 2019 TS 2020 TS 2021 Sivistyslautakunta 1 3 3 3 Varhaiskasvatus 339 345 347 347 Perusopetus 362 379 379 379 Nuorisopalvelut 17 17 17 17 Kulttuurilaitokset 47 48 48 48 Kaukametsä 113 111 111 111 Yhteensä 879 903 903 903