ARKIS1 C \APPAL GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 19/2342/-93/1/10 Koskee: 2342 02,03,05,07,08,10-12 Sievi, Toholampi, Kannus Kaj J. Västi 11.3.1993 ALUSTAVIA MALMITUTKIMUKSIA RAUTION BATOLIITIN JA SITÄ YMPÄ- RÖIVIEN SUPRAKRUSTIEN KONTAKTIVYÖHYKKEELLÄ VUOSIEN 1991-1992 AIKANA
2 TUTKIMUSTEN TAUSTA Raution molybdeeni- ja kuparikriittisen batoliitin ympäriltä on saatu 1970- ja 1980- lukujen aikana useita viitteitä eri tyyppisistä mineralisaatioista. Batoliitin NE-puolella on Pöllän Cu-Co-Au-mineralisaatio ja sen E-puolella pieni Zn-mineralisaatio. Arseenikiisujuoniin liittyviä Au-mineralisaatioita esiintyy mm. batoliitin NE-, NW- ja SE-puolella suprakrustien ja puolipinnallisten kivien yhteydessä. Lisäksi em. alueilta tunnettiin useita Au-, Ag- ja Cu-pitoisia lohkareita, joiden lähtöpaikka oli tuntematon. Batoliitin S- puolelta tunnettiin myös yksi hyvä (Ni 1,56 %) ja muutamia heikompia (Ni 0,2-0,9 %) Ni-lohkareita. Ni-lohkareiden NW-puolella on magneettisia anomalioita, joiden aiheuttajista ei ollut tietoa. Kaoliniitin esiintymisestä oli saatu viitteitä batoliitin E-reunalta. GTK:n geokemian osaston tekemässä batoliitin kontaktivyöhykkeen kattavassa geokemiallisessa kartoituksessa oli myös tullut esiin Au- ja Cu-anomalioita lähinnä batoliitin W-, NE- ja SE-reunalla. Tutkimuksen aikataulu laadittiin alunperin kolmevuotiseksi (1991-1993). Vuoden 1992 alusta voimaantullut organisaatiomuutos uusine hankkeineen aiheutti kuitenkin sen, että ko. tutkimus lopetettiin käytännön tasolla jo maaliskuun -92 aikana. SUORITETUT TUTKIMUKSET Edellä mainittujen lähtötietojen perusteella päätettiin tehdä kolmessa kohteessa tihennettyä geokemiallista maaperänäytteenottoa. Antinojan-Kokkoharjun (kl 2342 05,02) ja Kiukuranevan (kl 2431 0i)alueella näytteenotto tehtiin geokemian ryhmän toimesta ja M. Tenhola (1992) on raportoinut ko. työt. Allekirjoittanut laati tihennetyn moreeninäytteenottosuunnitelman Kannuksen Rättyän (2342 03) alueelle. Näytteenotto tehtiin malmiryhmän voimin. Eräs harrastelijamalminetsijä oli tehnyt Rättyän alueella myös vaskausta ja löytänyt joitakin Au-hippuja. Ni-lohkareiden lähtöpaikan selvittämiseksi tehtiin Toholammin Oikemuksen kylän (kl 2342 02) W-puolella pienialaista kartoitusta, Proxan-haravointia ja geokemiallista maaperänäytteenottoa magneettisten matalalentoanomalioiden selvittämiseksi. Sievin kartta-alueen (2342) geofysikaalinen matalalentomittaus toi esiin runsaasti uusia geologisia piirteitä vanhaan korkealentoaineistoon verrattuna, minkä johdosta karttalehtien 2342 02, 03, 05, 07, 08, 10, 11 ja 12 alueilla tehtiin revidointiluonteista kallioperäkartoitusta pääasiassa IMD-kuvan pohjalta valituissa kohteissa. Revidoidut kohteet olivat pienialaisia käsittäen paikoin vain yksittäisiä paljastumia. Batoliitin E-puolella, karttalehden 2342 06 S- osassa, kairattiin lisäksi neljä POKA-reikää sähköisten matalalentoanomalioiden selvittämiseksi.
3 Geokemialliset tutkimukset Toholampi, Oikemus, 2342 02 Toholammin Oikemuksen kylän W-puolella tehtiin geokemiallisia maaperätutkimuksia magneettisten anomalioiden selvittämiseksi (liite 1). Näyttenoton perusteena olivat Nipitoiset lohkareet, jotka oli löydetty 2,5-5 km päästä tutkimusalueen SE-puolelta. Lohkareiden koordinaatit ja pitoisuudet on esitetty taulukossa 1. Taulukko 1. Ni-pitoiset gabrolohkareet karttalehtien 2342 01 ja 04 N-osissa. Näyte x y Ni % Cu % S % AV-62 7079.05 2509.23 1,56 0,60 AV-63 7077.70 2510.80 0,90 0,90 AV-63/2 7077.70 2510.80 0,23 0,20 TP-78 7078.06 2510.26 0,69 0,02 4,30 JR-78 7078.66 2510.22 0,33 0,22 1,70 Näytteenottokohteiden sijainti on esitetty liitteessä 1 valkoisilla ympyröillä. Kaiken kaikkiaan otettiin 12 lyhyeltä linjalta 67 moreeninäytettä niin syvältä kuin mahdollista. Näytteenotto ei tuonut esiin viitteitä emäksisistä intruusioista. Magneettiset anomaliat johtuvat magnetiittipitoisista metasedimenteistä. Ni-pitoisuudet ovat kauttaaltaan hyvin alhaisia maksimin ollessa vain 44 ppm. Myös muiden analysoitujen metallien pitoisuudet jäivät hyvin alhaisiksi. Näyteiden analyysitulokset on esitetty liitteessä 2. Kannus, Rättyä, 2342 03 Geokemian osaston 1980-luvun puolivälin paikeilla tekemän Raution batoliitin kontaktivyöhykkeen geokemiallinen tutkimus toi esiin mm. useita Au-anomalioita, joista osa aiheutti myös jatkotutkimuksia. Rättyän alue sijaitsee batoliitin W-reunan ja metasedimenttien kontaktivyöhykkeessä (liite 3). Vaikka alueella ei olekaan huippupitoisuuksia mitä kultaan tulee, katsottiin se kuitenkin lisänäytteenoton arvoiseksi mm. siksi, että alueelta oli vaskaamalla löydetty muutamia Au-hippuja. Näytteenotto tehtiin 250 m linjävälein pistevälin ollessa 100 m. 20 metrin pisteväliä käytettiin linjalla, mikä sijoittui kultahippupitoisen puron varteen. Alueelta otettiin kaikkiaan 223 näytettä. Syvämoreeninäytteiden saantia vaikeutti alueen N-osassa paksut hiekkakerrokset ja alueen S-osassa suuri ja runsaskivinen moreeni, joka on monin paikoin pintaosistaan vaikeakulkuista louhikkoa. Au-pitoisuus nousi 10 pisteessä 25 ppb :hen tai sen yläpuolelle korkeimman pitoisuuden ollessa 179 ppb. Au-pitoisuudet eri pisteissä on esitetty liitteissä 4 ja 5. Näytteistä analysoitiin myös Cu-, Zn-, Pb-, Co-, Ni- ja Ag-pitoisuudet, jotka jäivät alhaisiksi (liite 5). Vain yhdessä pisteessä nousee Cu (229 ppm) ja Zn (151 ppm) heikosti anomaalisiksi.
4 Kallioperäkartoitus Kallioperäkartoitusta tehtiin revidointiluonteisesti kesän -91 aikana. Kartoittajana toimi kesäapulainen Luk T. Määttä (hav. TTM-91-151-239). Allekirjoittanut teki kevään -91 aikana havaintoja karttalehtien 2342 05, 10 ja 2431 12 alueilla (hav. KJV-91-1-10). Tarkoituksena oli tarkistaa Sievin karttalehden (2342) magneettisen matalalentokartan esiin tuomia uusia geologisia piirteitä. Silmiinpistävimpiä niistä ovat nuoret hauraat siirrokset karttalehden E- ja ke skiosissa sekä suprakrustisiin kiviin viittaavat anomaliat etenkin karttalehden 2342 10 alueella (liite 6). Koska kartoitus tehtiin pistemäisesti useiden karttalehtien (2342 02, 03, 05, 07, 08, 10, 11 ja 12) alueilla, ei havaintojen pohjalta ollut mielekästä laatia yksityiskohtaista kallioperäkarttaa. Lisäksi osa revidoitaviksi suunnitelluista kohteista jäi kartoittamatta ajan puutteen vuoksi. Liitteessä 7 on kuitenkin esitetty tulkintakartta, joka perustuu magneettiseen matalalentomittaukseen ja osittain myös kartoitushavaintoihin. Karttakuvassa on erotettu syväkivet ja suprakrustiset kivet sekä nuoret siirrokset. Oletetut ja todetut mustaliuskeet on lisäksi piirretty kartalle. Olennainen ero aikaisempaan kallioperäkarttaan (Salli 1962) verrattuna on suprakrustien suurempi osuus etenkin karttalehden SE- ja NE-osissa. Vulkaanisperäisten sedimenttien osuus on huomattava karttalehden 2342 10 ja 07 alueella. Myös lehtien 2342 05, 08 ja 11 alueella olevat grauvakkamaiset liuskeet sisältävät runsaasti vulkaanista materiaalia. Karttalehden 2342 12 eteläinen puolisko lienee sensijaan pääasiassa kiilleliusketta ja -gneissiä. Kairaus Vääräjoen varressa (kl 2342 06) kairattiin neljä POKA-reikää heikkojen sähköisten anomalioiden selvittämiseksi (liite 8). Koska irtomaapeite tiedettiin alueella paksuksi, tehtiin reiät pystyiksi. Kaikk iaan kairattiin 148,50 m, josta maakairauksen osuus oli 104,35 m. Reiät 369 ja 370 kairattiin Vääräjoen N-puolelle. R369 :ssä irtomaapeitteen paksuus oli 24,90 m ja R370 :ssä 24,50 m. Kummassakin paikassa maapeitteen yläosa koostui hienorakeisista lajittuneista maalajeista, ja ainakin toinen reikä lävisti myös savikerroksen. Syvemmällä on moreenia. R369:ssä oli täysin rapautunutta kalliota ainakin 48,10 m syvyyteen asti, johon kairaus pysähtyi teknisten vaikeuksien takia. Rapakallio on väriltään melko vaaleaa ja ruskehtavan kellertävää. Geologi M. Niemelä selvittää sen mahdollista kaoliniittipitoisuutta. Myös R370 :ssä oli rapakalliota, tosin vain 31,00 m syvyydelle asti. Rapauma on väriltään harmaan vihreä, mikä viittaa intermediääristä tai emäksistä alkuperää olevaan vulkaniittiin. Rapakallion jälkeen tuli intermediaarista agglomeraattia, jonka palloset ovat enimmäkseen plagioklaasi- ja sarvivälkeporfyyrisiä. Kivi on selvästi magneettinen, mikä johtuu heikosta magnetiittipirotteesta. Muodostuman liuskeisuuden kaade on 70-80 joko itään tai länteen. Kaksi muuta reikää (R371, R372) kairattiin edellisistä n. 1,3 km länteen, joen S-puolelle Vongannevan N-laitaan. Maapeitteen, joka on pääasiassa turvetta, silttiä ja savea, paksuus oli toisessa paikassa 26,25 m ja toisessa 28,70 m. Kivilajina oli kummassakin reiässä
5 hienorakeista intermediaarista tuffiittia. Liuskeisuuden kaade on 75 R371 :ssä (E tai W). Rapakalliota ei tavattu. Reikien kairasydänraportit on esitetty liitteissä 9-12. Sähköisten re-anomalioiden aiheuttaja kahden ensimmäisen reiän kohdalla saattaa olla rapakalliomuodostuma tai mahdollisesti myös savet, joita esiintyy jokilaakson alueella. Vongannevalle tehdyissä kairauksissa ei tullut esiin rapakalliota, joten siellä heikko reaalianomalia johtunee hienorakeisista mineraalimaalajeista.
6 VIITTEET : Salli, I., 1962. Kallioperäkartta - Pre-Quaternary rocks, 2342, Sievi. Suomen geologinen kartta - Geological map of Finland 1 :100000. Tenhola, M., 1992. Raution batoliitin geokemialliset maaperätutkimukset Kannuksen Antinojan-Kokkoharjun, Navettakankaan, Kiukuranevan ja Mustalammen alueilla vuosina 1989-1991. Julkaisematon raportti S/41/2431/1/1992, Geologian tutkimuskeskus.
LIITELUETTELO : Liite 1. Liite 2. Liite 3. Liite 4. Liite 5. Oikemuksen alueen geokemialliset moreeninäytteenottokohteet Oikemuksen moreeninäytteiden pitoisuuslista Rättyän geokemiallisen moreeninäytteenottokohteen sijainti Au-pitoisuudet Rättyän alueella Rättyän moreeninäytteiden pitoisuuslista Liite 6. Magneettinen vinovalaistuskartta (2342), Mk 1 :200000 Liite 7. Geologinen tulkintakartta (2342), Mk 1 :200000 Liite 8. POKA-reikien sijainti, Mk 1 :20000 Liitteet 9-12. Kairasydänraportit (R369-R372)
Magneettinen kartta Toholampi, Oikemus Standardipoikkeamakartta laskettuna lentomittausaineistosta mittakaava : 1:20000 Oikemuksen alueen näytteenottokohteet (valkoiset täplät)
Liite 2. Geologian Tutkimuskeskus Sivu 1(2) Kemian laboratorio Tilaus 36067 08-06-1992 N3ytetunnus Ag Co Cu ml Pb Zn Au PPm PPm PPm PPm PPm PPm ppb SIIA 511A 511A 511A 511A 511A 519u S 91 56553087MR X92305273 0.5 8 19 31 8 37 1 > S 91 56554026MR X92305274 0.3 4 13 20 5 28 1 > S 91 56554030MR X92305275 0.4 7 18 25 7 40 1 > S 91 56555018MR M92305276 0.4 8 17 23 8 36 1 > S 91 56555025MR M92305277 0.4 7 17 21 39 2 S 91 56556019MR N92305278 0.3 6 14 17 6 27 1 > S 91 56556020MR M92305279 0.3 6 14 20 7 40 2 S 91 56557016MR N92305280 0.3 6 11 17 7 33 1 > S 91 56557075MR N92305281 0.2 4 10 13 5 24 1 > S 91 56558020MR M92305282 0.3 5 9 16 7 20 1 > S 91 56558025MR N92305283 0.4 7 17 22 8 31 2 5 91 56559020MR N92305284 0.4 8 15 22 13 38 1 > S 91.56560030MR N92305285 0.4 5 12 16 6 31 1 > S 91 56561018MR N92305286 0.3 6 16 17 7 38 1 > 91 56562020MR N92305287 0.4 7 16 23 9 38 2 S 91 56563025MR M92305288 0.3 3 24 17 21 2 S 91 56564074MR X92305289 0.3 6 11 18 6 48 1 > S 91 56565085HR N92305290 0.7 15 18 12 13 115 2 S 91 56566068MR X92305291 0.3 7 14 18 9 39 1 > S 91 56567039KR M92305292 0.4 6 13 17 9 38 1 > S 91 56568018MR X92305293 0.5 10 17 29 9 41 1 > S 91 56569019HR N92305294 0.3 8 16 30 8 33 1 > S 91 56569034MR X92305295 0.3 6 15 22 7 27 1 > S 91 56570059MR N92305296 0.3 8 13 29 T 33 1 > S 91 56571020MR X92305297 0.4 7 14 23 7 30 1 > S 91 56571036MR X92305298 0.4 12 24 7 34 1 > S 91 56572059MR M92305299 0.5 6 13 14 8 59 2 S 91 5657306751 M92305300 0.3 4 10 14 6 26 2 S 91 56574026MR N92305301 0.4 5 16 18 8 72 2 S 91 56575051MR N92305302 0.5 4 15 22 12 121 1 > S 91 56576020S1 N92305303 0.3 12 17 7 26 2 S 91 56576054MR N92305304 0.5 9 12 16 8 40 1 > S 91 56577022MR P19230S305 0.5 10 13 42 8 34 1 > S 91 56577060SI N92305306 0.5 7 13 19 8 37 1 > S 91 56578068MR W92305307 0.7 16 10 16 7 62 1 > S 91 56579013RP X92305308 0.5 8 16 33 6 36 1 > S 91 56580022MR N92305309 0.5 8 21 25 7 30 1 > S 91 56581019MR X92305310 0.7 11 31 40 10 48 2 S 91 56582017MR X92305311 0.6 10 22 35 9 44 1 > 5 91 56582026HR M92305312 0.4 7 14 25 7 36 1 > Selitykset : ei analysoitu 2.11 tulos 2.1 jäi alle ä 3ritysrajan 1.0> tulos j3i alle miiritysrajan 1.0 7 semikvantitatiivinen 33ritys
Geologian Tutkimuskeskus Sivu 2(2) Kemian Laboratorio Tilaus 36067 08-06-1992 Nåytetunnus Ag Co Cu Mi Pb Zn Au PP. PPM pp. PPm PP. Ppa ppb S11A 511A 511A 511A 511A 511A 519U S 91 56583049HR N92305313 0.4 6 9 16 6 27 2 S 91 56584063HR N92305314 0.4 6 14 16 6 31 2 S 91 56585052MR M92305315 0.7 10 17 36 8 38 2 S 91 56586025HR N92305316 0.4 6 11 26 5 26 2 S 91 56587030HR M92305317 0.7 12 15 17 8 83 2 S 91 56588017HR M92305318 0.6 9 19 27 37 2 S 91 56589041HR N92305319 0.4 7 15 19 6 28 3 S 91 56590019MR 1492305320 0.5 8 12 21 7 39 3 N92305292U N92305292U 0.4 7 12 16 9 37 3 N92305312U N92305312U 0.5 7 13 24 8 37 ------------------------------------------------------------------------------------------------------------ Selitykset : ei analysoitu 2.11 tulos 2.1 jäi alle määritysrajan 1.0> tulos jäi alle åäritysrajan 1.0 7 semikvantitatiivinen måäritys
. 6eologian Tutkimuskeskus Sivu 1(1) Kemian Laboratorio Tilaus 36070 15-06-1992 Niytetunnus Ag Co Cu ml Pb Zn Au PPm ppm PPm PPm ppm ppm ppb 511A 511A 511A 511A 511A 511A 519U = S 92 56300015MR N92305624 0.4 10 16 30 7 41 1 > S 92 56301014MR N92305625 0.5 10 19 35 8 45 3 S 92 56302016HR N92305626 0.4 8 15 20 8 29 1 > S 92 56302019HR M92305627 0.4 7 13 23 7 33 1 > S 92 56303035MR 892305628 0.4 10 13 15 8 49 1 > 92 56304019MR M92305629 0.3 12 16 5 20 1 > S 92 56305020MR M92305630 0.3 6 14 16 5 29 1 > S 92 56306024MR N92305631 0.5 7 31 13 8 88 1 > S 92 56307019HR N92305632 0.4 8 16 21 6 70 1 > 92 56308019MR N92305633 0.5 11 17 24 8 89 1 > S 92 56309046MR M92305634 0.3 5 13 15 6 27 4 S 92 56310039MR P492305635 0.3 6 16 17 7 31 2 S 92 56311033MR M92305636 0.2 4 11 13 6 27 1 > S 92 56312018MR M92305637 0.3 5 15 15 6 42 1 > 92 56313023MR N92305638 0.3 7 14 19 6 31 1 > S 92 56314035MR M92305639 0.3 6 13 16 7 29 1 > S 92 56315040HR N92305640 0.5 12 22 44 9 55 1 > S 92 56316040HR N92305641 0.5 11 55 33 9 48 2 S 92 56317078MR N92305642 0.3 6 13 15 6 34 1 > M92305642U M92305642U 0.3 6 13 15 6 32 1 > Setitykset : ei analysoitu 2.11 tulos 2.1 j3i alle m33ritysrajan 1.0> tulos jil alle maaritysrajan 1.0 1 semikvantitatiivinen mi3ritys
L IITF S Geologian Tutkimuskeskus Sivu 1(3) Kemian laboratorio Tilaus 36068 08-06-1992 N3ytetunnus Ag Co Cu Ni Pb Z Au PPm PP* PPm PPm PPm PPm ppb 511A 511A 511A 511A 511A 511A 519U S 91 56591033HR X92305330 0.4 10 24 32 7 43 3 S 91 56592026HR X92305331 0.5 11 22 29 7 45 1 > S 91 56592047MR X92305332 0.5 13 36 32 10 56 1 > S 91 56593067MR *92305333 0.3 8 9 18 8 32 3 S 91 56594104MR X92305334 0.7 14 26 34 11 52 1 > 91 56595040HR M92305335 0.3 17 19 6 41 1 > S 91 56595075HR M92305336 0.3 6 14 17 5 26 2 S 91 56596079HR M92305337 0.5 13 17 33 8 40 1 > S 91 56597048HR M92305338 0.8 15 43 50 12 78 6 S 91 56598087MR M92305339 0.8 17 97 65 10 101 10 S 91 56599069MR N92305340 0.6 12 46 37 S6 3 S 91 56600052HR M92305341 0.2 4 9 12 4 18 1 S 91 56601119MR M92305342 0.6 12 48 53 12 75 8 S 91 56602053MR *92305343 0.3 6 18 16 6 24 2 S 91 56602055MR M92305344 0.4 7 17 21 6 34 1 91 56603064MR M92305345 0.6 13 30 31 9 57 2 S 91 56604147HR M92305346 0.4 10 32 25 8 48 1 > S 91 56605070s1 *92305347 0.4 10 18 19 9 38 3 S 91 56606087HK M92305348 0.2 4 9 13 4 20 1 > S 91 56607152MR *92305349 0.4 t0 22 27 7 45 2 S 91 56608076MR M92305350 0.3 6 14 18 6 36 1 > S 91 56609140MR M92305351 0.7 15 62 64 10 81 7 S 91 56610088MR M92305352 0.5 13 27 18 7 42 2 5 91 56611090MR N92305353 1.0 20 66 91 11 105 5 S 91 56612071MR M92305354 0.5 10 31 19 9 45 1 S 91 56613069MR M92305355 0.4 10 22 27 9 12Z 1 > S 91 56614090HR M92305356 0.4 8 12 15 7 26 1 > S 91 56615055MR M92305357 0.2 5 8 13 5 18 1 > S 91 56616064HR X92305358 0.4 9 12 20 7 37 1 > S 91 56617050MR M92305359 0.4 8 14 17 6 29 1 > S 91 56618069HK *92305360 0.3 6 12 13 6 24 2 S 91 56619027MR M92305361 0.2 6 9 12 5 20 1 > S 91 56620009HR *92305362 0.5 10 18 37 12 44 1 > S 91 56620031MR M92305363 0.3 7 10 16 7 31 1 S 91 56621008HR *92305364 0.5 13 10 32 11 54 1 > S 91 56622021MR M92305365 0.4 9 15 24 6 39 1 > S 91 56623025HR M92305366 0.3 6 14 16 7 32 3 S 91 56624020MR M92305367 0.4 9 16 22 7 37 1 > S 91 56625020MR M92305368 0.5 12 42 52 8 82 5 S 91 56626022MR 992305369 0.3 6 11 15 5 25 2 ---------------------------------------------------------------------- ----------------------------------------- Selitykset : - ei analysoitu 2.11 tulos 2.1 jfi alta m33ritysrajan 1.0> tulos jäi alle m33ritysrajan 1.0 7 semikvantitatiivinen a33ritys
Y Geologian Tutkimuskeskus Sivu 2(3) Kemian laboratorio Tilaus 34068 08-06-1992 N3ytetunnus Ag Co Cu Mi Pb Zn Au PPm 511A PPm 511A PPm S11A PPm 511A PPm S11A PPm S11A ppb 519u S 91 56627020MR M92305370 0.7 14 32 46 9 72 4 S 91 56628018MR M92305371 0.6 12 34 51 9 70 6 S 91 56629034MR X92305372 0.4 8 9 23 6 32 1 S 91 56630028MR 992305373 0.7 13 29 41 9 63 4 S 91 56631044HK M92305374 0.4 6 15 14 26 S 91 56632029MR *92305375 0.5 11 23 23 9 44 3 S 91 56633013RH M92305376 0.5 10 13 40 7 39 2 S 91 56634047MR M92305377 0.3 7 12 17 5 29 1 S 91 56635087MR M92305378 0.7 13 36 44 8 69 2 S 91 56636085MR M92305379 0.6 12 24 27 10 62 2 S 91 56637066RP X92305380 0.7 17 34 52 11 135 2 S 91 56638016MR M92305381 0.3 7 13 19 6 32 8 S 91 56639018MR M92305382 0.6 11 24 35 8 53 25 5 91 566400291R M92305383 0.5 10 25 27 6 46 4 5 91 56641017MR X92305384 0.4 6 13 19 13 46 3 S 91 56641020MR X92305385 0.5 10 37 34 8 61 5 S 91 56642049MR X92305386 0.4 9 18 32 8 57 3 S 91 56643160MA *92305387 0.6 14 36 41 9 80 2 S 91 56644095MR *92305388 0.7 14 74 46 7 86 8 S 91 5664516051 992305389 0.4 10 18 20 8 43 1 S 91 56646020MR M92305390 0.5 14 33 32 9 53 5 91 56647111MR M92305391 0.5 11 22 27 7 47 2 5 91 56648069MR 492305392 1.4 20 229 71 23 151 16 5 91 56649050MR M92305393 0.5 14 25 23 7 46 9 S 91 566500284R *92305394 0.5 11 27 33 7 54 4 5 91 56651019MR *92305395 0.6 13 33 33 7 58 12 S 91 5665202718 *92305396 1.0 20 149 63 11 94 12 5 91 56653018HR X92305397 0.4 11 18 20 7 44 3 S 91 56654017MR X92305398 0.6 13 38 43 9 65 10 S 91 56655044MR X92305399 0.7 15 32 55 10 83 2. 91 56656054MR 492305400 0.3 7 13 17 7 31 2 S 91 5665713551 *92305401 0.4 10 19 23 9 44 1 > 55'53121!+8 *92305402 0.4 9 19 18 7 37 2 S 911 >6c :9059' *92305403 0.3 7 13 15 6 30 1 > S 91 56660032MR X92305404 0.3 7 11 17 6 32 1 $ 91 56661020MR *92305405 0.3 7 11 16 6 27 1 > 5 91 5666207018 X92305406 0.3 8 17 22 6 33 1 > s 91 56663049MR *92305407 0.3 7 17 18 5 30 2 5 91 56664061MR 492305408 0.5 12 40 42 9 61 3 5 91 56665063MR *92305409 0.4 10 17 23 6 41 3 Selitykset : - ei analysoitu 2.11 tulos 2.1 131 alle mläritysrajan 1.0> tulos jai alle m33ritysrajan 1.0 7 semi kvantitatiivinen.aaåritys
Geologian Tutkimuskeskus Sivu 3(3) Kemian laboratorio Tilaus 36068 08-06-1992 e Näytetunnus Ag Co Cu ml Pb Zn Au PP* PP. PPm PPm PP. PPm ppb 511A 511A S11A 511A 511A 511A 519U S 91 56666049MR M92305410 0.7 15 48 44 9 68 27 S 91 56667049MR N92305411 1.0 22 50 78 12 97 146 S 91 56668015MR M92305412 0.7 14 34 45 9 74 4 S 91 56669004MR N92305413 0.6 15 47 17 6 31 2 S 91 56670070MR X92305414 1.0 22 54 59 13 104 3 S 91 56671040HR M92305415 0.5 11 32 31 17 92 1 > S 91 5667202711R N92305416 0.5 10 23 33 9 51 1 S 91 56673030HR M92305417 0.4 8 16 22 6 45 2 S 91 56674025HR M92305418 0.6 11 23 55 8 43 3 91 5667503111R X92305419 0.7 13 29 47 9 51 3 S 91 56676055MR M92305420 0.9 23 62 104 10 70 2 S 91 56677041HR P192305421 0.5 11 24, 41 7 53 3 S 91 56678065MR N92305422 0.4 8 20 18 6 40 7 S 91 56679074HR N92305423 0.4 9 36 15 7 34 38 S 91 56680067MR N92305424 0.5 11 22 26 8 46 1 > S 91 56681101 MR M92305425 0.3 8 38 17 9 34 1 > S 91 56682086MR N92305426 0.5 12 16 26 8 44 1. > S 91 56683040MR N92305427 0.3 7 15 29 6 42 1 > S 91 56684022HR N92305428 0.5 13 23 27 9 51 3 S 91 56685018MR N92305429 0.3 8 16 17 7 31 1 > S 91 56686004HR W92305430 0.3 6 8 15 5 30 1 S 91 56687027HR N92305431 0.7 17 30 50 9 76 1 > S 91 56688007HR N92305432 0.6 13 13 36 10 73 2 S 91 56689059MR M92305433 3.4 10 15 26 6 47 1 S 91 56690075MR N92305434 0,4 9 21 20 1 42 2 S 91 56691049MR N92305135 3.3 6 9 19 6 27 14 S 91 56691051MR N9230543i 3.3 6 12 16-30 46 S 91 56692061HR N92305437 0.3 8 12 22 6 34 1 > S 91 56693027MR X92305438 1.3 7 10 15 6 30 1 S 91 56693058MR N92305439 0.2 6 8 13 5 24 47 S 91 56694041MR U92305443 3.5 21 30 8 55 1 S 91 56695013HR N9230544' 44 19 29 3 N92305349U N9230534=. - 23 27 44 2 H92305369U N9230536 :- ' T 2 16 27 1 > M92305389U P192305389U 0.4 10 20 21 8 42 1 N92305409U N923054. 3.4 10 18 24 7 43 1 > N92305429U N92305429'J 0.3 9 17 18 7 32 1 > Selitykset : - ei analysoitu 2.11 tulos 2.1 jäi alta.33ritysrajan 1.0> tulos jäi alle s33ritysrajan 1.0 7 semikvantitatilvinen ä3ritys
Geologian Tutkimuskeskus sivu 1(3) Kemian laboratorio Tilaus 36069 09-06-1992 Näytetunnus Ag Co Cu Ni Pb Zn Au PPs PPs PP. PPE PP. PPM ppb 511A 511A 511A 511A 511A 511A 519U S 92 56201023MR N92305442 0.3 9 17 23 7 38 2 S 92 56202030MR N92305443 0.4 8 17 23 7 37 2 S 92 56203026MR N92305444 0.2 6 16 14 7 39 2 S 92 56204008MR N92305445 0.5 13 19 31 9 48 1 S 92 56205032MR N92305446.0.3 7 11 16 6 25 2 S 92 56206020HR N92305447 0.3 7 10 21 5 30 1 > S 92 56206033HR N92305448 0.3 8 21 19 6 31 1 > S 92 56207040MR N92305449 0.3 6 8 14 5 22 > S 92 56208032MR N92305450 0.3 8 15 17 7 31 1 > S 92 56208038MR N92305451 0.3 8 10 18 7 35 1 > S 92 56208047MR N92305452 0.3 8 17 21 7 34 2 S 92 56208067MR N92305453 0.5 11 26 36 8 47 3 S 92 56209064MR N92305454 0.3 7 13 18 7 29 2 S 92 56210062MR N92305455 0.3 8 10 15 7 29 1 > S 92 56211033MR N92305456 0.3 12 16 8 31 1 > S 92 56212020MR N92305457 0.5 12 28 31 8 51 3 S 92 56213010MR N92305458 0.4 7 11 16 7 30 2 S 92 56214023MR N92305459 0.3 8 11 19 7 30 1 > S 92 56214029MR N92305460 0.3 8 15 18 7 30 7 S 92 56215018MR N92305461 0.3 14 17 28 S 92 56216046MR N92305462 0.5 8 13 21 7 36 179 S 92 56217046MR N92305463 3.4 7 8 17 6 29 2 S 92 56218011MR N92305464 0.4 6 9 16 6 21 1 > S 92 56219040MR N92305465 3.4 9 13 20 7 36 S 92 56220017MR N92305466 3.4 17 20 37 92 56221025MR N92305467 0.3 7 11 15 5 23 c S 56222032MR N92305468 3.3 7 10 14 6 30 S 92 56223225MR N92305469 3.4 8 13 20 7 32 S 92 56223029MR N92305470 0.5 10 15 17 7 41 66 S 92 56224025HK N92305471 0.2 5 9 7 18 1 > 92 56225036MR N92305472 3.5 11 23 26 9 58 3 S 92 5622601CMR N92305473 0.4 7 21 15 29 > 5 52.72151.R N92305474 :.3 : 17 i6. - :22-yo233S475 :.5 2' 56229 :42MR N92305476 2.4 20 Y_' 3 > S 92 56230042MR N92305477 0.6 13 23 29 9 55 S 92 56231038MR N92305478 0.3 7 7 12 5 27 S 56232 :33MR N92305479 3.4 8 19 17 19 49 > S 562Z3 :58MR N92305480 2.3 7 14 12 7 29 S 92 56234238MR N92305481 2.3 6 12 9 5 23 Selitycset : ei analysoitu 2.11 tulos 2.1 jäi alle ääritysrajan 1.0> tulos jäi alle määritysrajan 1.0? semikvantitatiivinen määri ;rs
Geologian Tutkimuskeskus Sivu 2(3) Kemian Laboratorio Tilaus 36069 09-06-1992 M3ytetunnus Ag Co Cu ui Pb Zn Au PPm PPm PPM PPu PPm PPm ppb 511A 511A 511A 511A 511A 511A 519U 92 56235051MR N92305482 0.4 8 11 17 7 28 1 > S 92 56236010MR N92305483 0.4 7 12 14 7 26 4 S 92 56237007MR N92305484 0.6 9 9 22 16 39 1 > S 92 56237010MR N92305485 0.5 10 9 27 10 35 1 > 92 56238020MR N92305486 0.5 10 18 20 9 42 2 S 92 56239001MR N92305487 0.5 11 17 71 11 39 1 > S 92 56240004MR N92305488 0.4 6 6 26 7 31 3 S 92 56240006MR N92305489 0.4 7 16 19 7 26 2 S 92 56241010MR N92305490 0.4 8 17 18 7 32 2 S 92 56241043MR N92305491 0.6 10 15 37 9 70 2 S 92 56242022MR N92305492 0.4 8 12 17 32 1 > S 92 56243011MR N92305493 0.6 16 23 44 9 58 1 > S 92 56244010MR N92305494 0.6 15 26 51 10 60 5 S 92 56244021MR N92305495 0.5 10 23 19 7 35 4 S 92 56245042MR N92305496 0.8 19 34 103 12 68 8 S 92 56246006MR N92305497 0.6 12 16 23 63 2 S 92 56247021MR W92305498 0.5 11 25 32 8 53 2 S 92 56248039MR N92305499 0.6 14 40 41 9 67 3 S 92 56249070MR N92305500 0.2 3 9 14 4 15 1 > S 92 56249076MR N92305501 0.5 36 19 6 75 7 S 92 56250055MR N92305502 0.5 12 45 27 8 41 2 S 92 56251018MR N92305503 0.5 9 20 24 8 41 1 > S 92 56252010MR N92305504 0.6 13 23 33 8 56 3 S 92 56253028MR N92305505 0.3 5 10 12 5 20 4 S 92 56254028MR N92305506 0.4 7 12 15 6 30 2 S 92 56255040MR N92305507 0.4 17 22 8 40 1 > S 92 56256070MR N92305508 0.4 8 10 16 6 33 1 > S 92 56257008MR N92305509 0.3 5 9 12 6 21 2 S 92 56258020MR M92305510 0.4 8 37 24 8 30 2 S 92 56259013MR. N92305511 0.6 13 23 39 12 69 3 S 92 56260013MR P192305512 0.4 10 17 33 8 37 2 S 92 56261014MR M92305513 0.4 8 15 20 7 31 1 > 5 92 56262 :43MR N92305514 0.3 7 16 36 7 27 2 92 5-2-3 :1-, HR N92305515 0.6 11 26 29 14 60 2 5 92 5626- :08MR N92305516 0.3 5 6 15 6 21 3 S 92 56265008MR N92305517 0.4 9 26 8 28 2 5 92 56266018MR N92305518 0.4 7 13 23 9 35 3 S 92 56267020MR N92305519 0.4 5 11 16 7 25 2 S 92 56263035MR N92305520 0.4 8 14 21 9 38 1 > S 92 56269032MR N92305521 0.4 10 16 33 8 37 2 Selitykset : ei analysoitu 2.11 tulos 2.1 jäi alle määritysrajan 1.0> t : : :os jäi alle määritysrajan 1.0? senikvantitatiivinen määritys
Geologian Tutkimuskeskus Sivu 3(3) Kemian Laboratorio Tilaus 36069 09-06-1992 Nåytetunnus Ag Co Cu Mi Pb Zn Au PPM PP. PP. PPE PP. PPm ppb 511A 511A 511A 511A S11A 511A 519U --------------- ------------------------------------------------------------------------------------------------- S 92 56270027MR N92305522 0.4 9 16 24 7 35 4 S 92 56271050HR M92305523 0.3 6 12 16 6 28 3 S 92 5627203DHR K92305524 0.4 8 26 23 7 30 5 S 92 56273050MR N92305525 0.8 17 49 49 12 72 9 S 92 56274054KR N92305526 1.0 21 48 23 11 71 2 92 5627503CMR M92305527 0.6 12 16 19 8 45 S 92 5627601CMR N92305528 0.6 11 16 25 18 57 3 S 92 5627700E R N92305529 0.6 12 12 19 11 42 5 S 92 56278033MR N92305530 0.5 11 32 47 8 43 5 S 92 56279028MR M92305531 0.6 12 22 33 8 53 3 S 92 56280012MR M92305532 0.5 10 13 23 7 41 1 > S 92 56281073wR N92305533 0.2 4 10 14 4 17 1 > S 92 56282023MR N92305534 0.7 15 52 36 9 67 4 S 92 56283025MR N92305535 0.7 14 32 42 9 67 6 92 56283029wR N92305536 0.8 16 34 61 11 90 S 92 56284013wR M92305537 0.4 8 13 5 35 3 S 92 56285009wZ $92305538 0.3 5 18 15 6 25 2 S 92 5628601CMR N92305539 0.7 15 33 60 '0 70 4 S 92 56287015MR $92305540 0.5 11 21 26 7 41 10 S 92 5628801CrGt N92305541 0.7 16 32 77 10 89 17 S 92 56289017WR N92305542 0.4 9 33 27 7 39 3 S 92 56290036MR $92305543 0.4 8 14 15 7 31 4 S 92 56291063w $92305544 0.5 11 26 29 9 45 4 S 92 5629209&wR N92305545 0.3 2^ 15 15 5 33 3 S 92 56293049wR $92305546 0.3 6 21 14 5 29 S 92 5629404CwR N92305547 0.3 6 12 13 5 23 99 S 92 56295015-a N92305548 0.4 9 15 19 6 29 3 S 92 56296009N92305549 0.6 13 13 34 9 60 1 > S 92 56297017IR M92305550 0.3 5 9 11 5 21 9 S 92 5629801CMR N92305551 0.4 8 11 18 10 36 2 S 92 562990174R N92305552 0.4 8 17 19 7 3' 117 N92305461U N92305461U 0.3 8 13 17 28 1 > N923 : : N923J5-c 0.3 '2? = 3.5 N923C5521U $92305521. 0.4 13 25 _, :. $923055-1u N92305541U 0.7 16 32 76-0 87 7 --------------- ------------------------------------------------------------------------------------------------ Seiitycsa : ei araiysoitu 2.' tulos 2.1 jäi alle määri :ysrajan 1 :> tulos jäi alle määri-ysrajan 1.0 semikvantitatiivirer määrittys
Magneettinen vinovalaistuskartta valaisu lounaasta 2342 SIEVI skaalaus välillä -800,800 nt r CD rn
Liite 9. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Kaj Västi SYVAKAIRAUSRAPORTTI M 52.5/2342/91/R369 20.06.91 Karttalehti 2342 06 C Koordinaatit x : 7091.800 Kunta SIEVI y : 2515.600 Esiintymä Sievinmäenjärvi z : 0.000 Aika 5/1991 Suunta 0.000 Lähtökaltevuus 90.000 KALTEVUUSTIEDOT 0.00 m 90.00 20.00 m 90.00 40.00 m 90.00 10.00 m 90.00 30.00 m 90.00 48.10 m 90.00 Alasyvyys m Kivilajiseloste -24.90 MAATA -48.10 RAPAKALLIO Väriltään vaaleahkon ruskean kellertävä, loppupäässä hieman harmaampaa.
Liite 1 0. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Kaj Västi SYVÅKAIRAUSRAPORTTI M 52.5/2342/91/R370 20.06.91 Karttalehti 2342 06.C Koordinaatit x : 7091.780 Kunta SIEVI y : 2515.675 Esiintymä Sievinmäenjärvi z : 0.000 Aika 6/1991 Suunta 0.000 Lähtökaltevuus 90.000 KALTEVUUSTIEDOT 0.00 m 90.00 20.00 m 90.Oo 10.00 m 90.00 30.00 m 90.Oo 35.80 m 90.Oo Alasyvyys m Kivilajiseloste -24.50 MAATA -31.00 RAPAKALLIO Väriltään harmaan vihreä. -35.80 INTERMEDIAARINEN AGGLOMERAATTI Palloset enimmäkseen PLAG-porfyyrisiä (+SARV). Paikoin epi.^ottiutunut. Selvästi magneettinen (sis. pieniä MAGN-kiteitä). Rikkonais :a 33.25 m asti. Liuskeisuuden kaade 70-80 astetta.
Liite 1 1. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Kaj Västi SYVÅKAIRAUSRAPORTTI M 5.2.5/2342/91/R371 20.06.91 Karttalehti 2342 06 A Koordinaatit x : 7091.680 Kunta SIEVI y : 2514.390 Esiintymä Vonganneva z : 0.000 Aika 6/1991 Suunta 0.000 Lähtökaltevuus 90.000 KALTEVUUSTIEDOT 0.00 m 90.00 10.00 m 90.00 20.00 m 90.00 30.00 m 90.00 32.40 m 90.00 Alasyvyys m -26.25 MAATA Kivilajiseloste -32.40 INTERMEDIAARINEN TUFFIITTI, harmaa, hienorakeinen Rikkonaista. Liuskeisuuden kaade 75 astetta.
Liite 1 2. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Kaj Västi SYVÄKAIRAUSRAPORTTI M 52.5/2342/91/R372 20.06.91 Karttalehti 2342 06 A Koordinaatit x : 7091.680 Kunta SIEVI y : 2514.340 Esiintymä Vonganneva z : 0.000 Aika 6/1991 Suunta 0.000 Lähtökaltevuus 90.000 KALTEVUUSTIEDOT 0.00 m 90.00 10.00 m 90.00 20.00 m 90.Oo 30.00 m 90.Oo 32.20 m 90.Oo Alasyvyys m -28.70 MAATA Kivilajiseloste -32.20 INTERMEDIAARINEN TUFFIITTI, harmaa, hienorakeinen Reikä 8372 loppu 32.20 m
LIITTYY Kiilloitetut ohuthieet Ku18538-18540 Ohuthieet Ku 18774, 18775