Tilinpäätös 2010 T A M P E R E E N K A U P U N K I 1
Tilinpäätös 2010 pormestari Timo P. Nieminen johtaja Juha Yli Rajala vs. laskentapäällikkö Tarja Puskala Kaupunginhallitus T A M P E R E E N K A U P U N K I 2
Yleistä Olennaista toiminnassa ja taloudessa T A M P E R E E N K A U P U N K I 3
Yleinen kehitys Tampereen kaupungin kasvu jatkui, tamperelaisia oli vuoden 2010 lopussa 213 217 eli 1 710 asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin. (Tilastokeskuksen ennakkotieto oli 213 176 asukasta) Kaupunkiseudun väestön kasvu hidastui 3 573 asukkaaseen ja kaupunkiseudulla asui vuoden 2010 lopussa 356 826 asukasta. Kaupunkiseudun kasvusta lähes puolet oli Tampereen kasvua. Työttömyysaste kääntyi jyrkkään nousuun syksyllä 2008 ja jatkoi sitä vuonna 2009 edellisten lamavuosien tahtiin. Korkeimmilleen työttömyysaste nousi joulukuussa 2009, jolloin se oli 15,6 prosenttia. Vuoden 2010 aikana työttömyys on laskenut. joulukuun 2010 lopussa työttömyysprosentti oli 13,9 prosenttia. Laskua oli vuoden aikana 1,7 prosenttiyksikköä. Työttömyysaste oli koko maata 3,6 ja 2,0 prosenttiyksikköä Pirkanmaata korkeampi. Helmikuussa 2011 työttömyysaste on laskenut 13,3 prosenttiin. työttömiä työnhakijoita oli vuoden lopussa 15 171 henkilöä. Yli vuoden työttömänä olleita henkilöitä oli joulukuussa 4 446, mikä oli 868 henkilöä enemmän vuoden 2009 lopussa. Alle 25 vuotiaita työttömiä oli joulukuussa 2 133, heidän määränsä vähentyi 331 henkilöllä vuoden 2010 aikana. Tampereen työpaikkojen määrä kasvoi vuonna 2008 taantuman vallitessa 507 työpaikalla, työpaikkoja oli yhteensä vuoden lopussa 119 772. Kasvu jäi vaatimattomaksi, jos sitä verrataan vuonna 2007 suotuisassa taloudellisessa tilanteessa 3 000 työpaikan lisäykseen. Toisaalta edellisessä lamassa Tampere menetti yhteensä 20 000 työpaikkaa. Teollisuudesta katosi vuonna 2008 Tampereella noin 800 ja koko kaupunkiseudulla 1 500 työpaikkaa.. Uusia työpaikkoja syntyi informaatio ja viestintäalolle sekä yrityselämän palveluihin ja rakentamiseen. Työpaikkojen kasvu kaupunkiseudulla on keskittynyt Tampereelle. Työssäkäynti on lisääntynyt vuosi vuodelta ja työmatkat pidentyneet. Tampereen työssäkäyntialue kattaa yli puolet Pirkanmaasta. 40 500 henkilöä kävi muualta Tampereelta töissä vuonna 2008. T A M P E R E E N K A U P U N K I 4
Tampereen ja kaupunkiseudun väestönkasvu 1991 2010 vuosi Tampere Kehyskunnat Kasvu yhteensä 1991 1 237 892 2 129 0,7 1992 1 062 819 1 881 0,7 1993 1 290 961 2 251 0,8 1994 3 102 112 3 214 1,1 1995 3 491 27 3 518 1,2 1996 3 284 194 3 478 1,2 1997 2 700 654 3 354 1,1 1998 2 528 637 3 165 1,0 1999 1 920 1 191 3 111 1,0 2000 2 294 1 551 3 845 1,2 2001 2 306 2 198 4 504 1,4 2002 2 049 1 928 3 977 1,2 2003 1 143 2 257 3 400 1,1 2004 1 966 2 352 4 318 1,3 2005 1 405 2 890 4 295 1,3 2006 2 031 3 185 5 216 1,6 2007 1 498 3 124 4 622 1,4 2008 1 686 2 640 4 326 1,3 2009 1 955 1 964 3 919 1,1 2010 1 710 1 863 3 573 1,0 % lkm 5 500 5 000 4 500 4 000 3 500 3 000 2 500 2 000 1 500 1 000 500 0 Kehyskunnat Tampere 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 Lähde: Tilastokeskus T A M P E R E E N K A U P U N K I 5
Työttömyysaste 1990 2010 Tampere ja koko Suomi % 26 24 22 20 Tampere 18 16 14 12 Koko maa 10 8 6 4 2 0 1990 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 Lähde: ELY keskus T A M P E R E E N K A U P U N K I 6
Bruttokansantuotteen volyymin muutokset 1990 2010, % % 7 6 5 4 3 2 1 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 6,2 5,0 5,3 5,3 3,6 4,0 3,6 3,9 4,1 4,4 2,9 3,1 3,5 2,3 1,8 2,0 0,9 0,5 0,8 3,5 6,0 8,2 1990 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009* 2010* 2011* * vuosi 2011 valtionvarainministeriön arvio. Lähde: Tilastokeskus T A M P E R E E N K A U P U N K I 7
Olennaista toiminnassa ja taloudessa Vuoteen 2010 lähdettiin talousarviolla, joka sisälsi henkilöstösäästöjä 20 milj. euroa, korotukset tulovero ja kiinteistöveroprosentteihin sekä karsitun investointibudjetin Tampereen ammattikorkeakoulu yhdistyi Pirkanmaan ammattikorkeakouluun 1.1. Koukkuniemen pitkän aikavälin kehittämissuunnitelma valmistui toukokuussa Kansi ja Keskusareena hankkeesta saatiin toukokuussa valtuuston periaatepäätös Tietotekniikkakeskus Liikelaitoksen liiketoimintakauppa toteutui 1.11. Verotuloja kertyi arvioitua enemmän: 41 milj. euroa eli 5,7 % edellisvuotta enemmän ja 36 milj. euroa alkuperäistä talousarviota enemmän Tilikauden tulos muodostui 38,6 milj. euroa ylijäämäiseksi T A M P E R E E N K A U P U N K I 8
Toiminnalliset tavoitteet Talous T A M P E R E E N K A U P U N K I 9
Toiminnalliset tavoitteet Valtuusto asetti vuoden 2010 talousarviossa 49 kaupunkistrategiasta suoraan johdettua sitovaa toiminnallista tavoitetta Lisäksi asetettiin hyvinvointipalvelujen tuotantoalueille kolme yhteistä sitovaa tavoitetta ja konsernipalvelujen yksiköille yksi sitova yhteinen tavoite Liikelaitoksille ja Tampereen aluepelastuslaitokselle asetettiin kaksi yhteistä sekä 14 yksikkökohtaista sitovaa toiminnallista tavoitetta Tytäryhteisöille asetettiin yhteensä 30 toiminnallista tavoitetta, jotka eivät kuitenkaan ole valtuustoon nähden sitovia, vaan ohjaavat omistajan edustajien toimintaa mm. hallituksessa ja yhtiökokouksessa Toiminnallista tavoitteista 74 (75 %) saavutettiin täysin tai pääosin 20 (20 %) jäi kokonaan saavuttamatta viiden tavoitteen toteutumista ei voitu arvioida Kaupunkistrategian toteutumisen näkökulmasta keskeiset poikkeamat: Lastensuojelutarpeen selvittämistä ei pystytty tekemään lain edellyttämässä ajassa Katuturvallisuus heikkeni ja häiriökäyttäytyminen lisääntyi edelliseen vuoteen verrattuna Työttömyys oli edelleen korkealla tasolla ja kaupungin osuus työmarkkinatuesta jatkoi vuonna 2010 kasvuaan Opiskelija asuntojen saatavuus ei parantunut asetetun tavoitteen mukaisesti Tyytyväisyys liikenneväylien ja puistojen kesäkunnossapitoon heikentyi Palvelukokonaisuuksien uudistamistyö ja palveluiden tuotteistus ei kaikilta osin edennyt suunnitellussa aikataulussa Ydinprosessien ja konsernihallinnon käyttömenot kasvoivat asetettua tavoitetta enemmän T A M P E R E E N K A U P U N K I 10
Tunnusluvut 2010 2009 Asukasmäärä 213 176* 211 507 Henkilöstömäärä 14 441 15 064 Veroprosentti 19 18 Vuosikate, milj. 104,5 69,7 Vuosikate/Poistot, % 130 83 Tulos, milj. 38,6 14,0 Yli /alijäämä, milj. 35,6 16,7 Investoinnit (netto), milj. 150,4 131,7 Investointien tulorahoitus, % 69 53 Taseen loppusumma, milj. 1 977,6 1 897,6 Lainat, milj. 312,1 283,0 Lainat, / asukas 1 464 1 338 * ennakkotieto; lopullinen asukasmäärä on 213 217, kasvua 1 710 asukasta (18.3.2011) T A M P E R E E N K A U P U N K I 11
Vuosikate ja nettoinvestoinnit Milj. euroa 250 200 Nettoinvestoinnit Vuosikate 150 100 50 0 TP 2001 TP 2002 TP 2003 TP 2004 TP 2005 TP 2006 TP 2007 TP 2008 TP 2009 TP 2010 * Vuoden 2008 tiedoista eliminoitu Sähkölaitoksen vaikutus T A M P E R E E N K A U P U N K I 12
Lainamäärän kehitys Milj. euroa 350 /asukas 1600 300 Lainakanta 1400 250 /asukas 1200 200 1000 800 150 600 100 400 50 200 0 TP 2001 TP 2002 TP 2003 TP 2004 TP 2005 TP 2006 TP 2007 TP 2008 TP 2009 TP 2010 0 T A M P E R E E N K A U P U N K I 13
Talouden toteutuminen T A M P E R E E N K A U P U N K I 14
Tuloslaskelma 1.1. 31.12.2010 1.1. 31.12.2009 1 000 euroa 1 000 euroa Toimintatuotot 301 979 291 467 Valmistus omaan käyttöön 97 493 101 675 Toimintakulut 1 294 055 1 290 072 Toimintakate 894 583 896 930 Verotulot 758 120 716 907 Valtionosuudet 210 618 217 507 Rahoitustuotot ja kulut Korkotuotot 31 179 33 446 Muut rahoitustuotot 6 363 7 432 Korkokulut 6 604 6 244 Muut rahoituskulut 576 2 374 Vuosikate 104 517 69 744 Poistot ja arvonalentumiset 80 685 83 717 Satunnaiset erät 14 736 0 Tilikauden tulos 38 569 13 973 Poistoeron vähennys 585 643 Varausten lisäys 2 000 1 739 Rahastojen lisäys 2 858 2 466 Rahastojenvähennys 1 330 851 Tilikauden ylijäämä (alijäämä) 35 625 16 684 T A M P E R E E N K A U P U N K I 15
Tuloslaskelman tunnuslukuja TULOSLASKELMAN TUNNUSLUVUT 1.1. 31.12.2010 1.1. 31.12.2009 Toimintatuotot/Toimintakulut, % 25 25 Vuosikate/Poistot, % 130 83 Vuosikate, /asukas 490 330 Asukasmäärä 213 176 211 507 Vertailukelpoinen nettomenojen kasvu on 3,2 prosenttia* * Laskennassa eliminoitu vuodelta 2009 Tampereen ammattikorkeakoulun vaikutus T A M P E R E E N K A U P U N K I 16
Tuloslaskelma, tuotot Milj. euroa Myyntituotot 138,6 Maksutuotot 63,8 Tuet ja avustukset 31,3 Myyntituotot 10 % Maksutuotot 5 % Tuet ja avustukset 2 % Muut toimintatuotot 5 % Muut toimintatuotot 68,3 Verotulot 758,1 Valtionosuudet 210,6 Rahoitustuotot 37,5 Satunnaiset erät 15,6 Satunnaiset erät 1 % Rahoitustuotot 3 % Valtion osuudet 17 % Verotulot 58 % T A M P E R E E N K A U P U N K I 17
Verotulot ja valtionosuudet Verotulojen jakautuminen verolajeittain Milj. euroa 2010 2009 Muutos % Kunnallisvero 642,7 618,6 24,1 3,9 Kiinteistövero 41,9 35,4 6,5 18,4 Yhteisövero 73,4 62,7 10,6 17,0 Koiravero 0,1 0,1 0,0 4,9 Yhteensä 758,1 716,9 41,2 5,7 Valtionosuudet Milj. euroa 2010 2009 Muutos % Peruspalvelujen ml. tasaukset valtionosuus, Opetus ja kulttuuritoimen muut valtionosuudet 200,3 0,0 200,3 10,3 0,0 10,3 Yleinen valtionosuus 0,0 4,0 4,0 Sos. ja terv.huolto 0,0 170,8 170,8 Opetus ja kulttuuri 0,0 42,7 42,7 Yhteensä 210,6 217,5 6,9 3,2 Milj. euroa Verotulojen kehitys 800,00 700,00 600,00 500,00 400,00 300,00 200,00 100,00 0,00 Yhteisövero Kunnallisvero 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 T A M P E R E E N K A U P U N K I 18
Tuloslaskelma, kulut Milj. euroa Henkilöstökulut 574,2 Palvelujen ostot 408,1 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 83,5 Avustukset 103,1 Muut toimintakulut 27,7 Avustukset 8 % Poistot 6 % Satunnaiset erät 0 % Rahoituskulut Muut 1 % toimintakulut 2 % Henkilöstökulut 46 % Rahoituskulut 7,2 Poistot 80,7 Satunnaiset erät 0,9 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 6 % Palvelujen ostot 30 % T A M P E R E E N K A U P U N K I 19
Henkilöstö Henkilöstön lukumäärä 2010 Yleishallinto 827 Sivistyspalvelut 5 434 Sosiaali ja terveyspalvelut 5 234 Muut palvelut 2 247 Yhdyskuntapalvelut 5 % Yleishallinto 6 % Sivistyspalvelut 40 % Yhdyskuntapalvelut 699 Yhteensä 14 441 Muut palvelut 16 % Henkilöstön ajankäyttö 2010 2009* Kokonaistyöaika (htv) 14 346 14 773 Vuosilomat (htv) 1 336 1 387 Sairauspoissaolot (htv) 657 710 Perhevapaat (htv) 521 525 Muut poissaolot (htv) 624 599 Tehty työaika yhteensä (htv) 11 208 11 552 * eliminoitu Tampereen ammattikorkeakoulu Sosiaalija terveyspalvelut 34 % T A M P E R E E N K A U P U N K I 20
Rahoituslaskelma 1.1. 31.12.2010 1.1. 31.12.2009 1 000 euroa 1 000 euroa Toiminnan rahavirta Vuosikate 104 517 69 743 Satunnaiset erät 14 736 0 Tulorahoituksen korjauserät 17 355 13 681 Investointien rahavirta Investointimenot 155 866 134 227 Rahoitusosuudet investointimenoihin 5 425 2 485 Pysyvien vastaavien hyödykkeiden luovutustulot 49 695 15 311 Toiminnan ja investointien rahavirta 1 153 60 369 Rahoituksen rahavirta Antolainauksen muutokset Antolainasaamisten lisäykset 151 40 951 Antolainasaamisten vähennykset 5 007 4 761 Lainakannan muutokset Pitkäaikaisten lainojen lisäys 0 90 000 Pitkäaikaisten lainojen vähennys 41 989 34 890 Lyhytaikaisten lainojen muutos 71 105 31 491 Oman pääoman muutokset 0 0 Muut maksuvalmiuden muutokset Toimeksiantojen varojen ja pääomien muutokset 234 93 Vaihto omaisuuden muutos 362 170 Saamisten muutos 16 991 59 433 Korottomien velkojen muutos 14 022 40 345 Rahoituksen rahavirta 30 875 69 236 Rahavarojen muutos 32 028 8 867 Rahavarat 31.12. 145 972 113 944 Rahavarat 1.1. 113 944 105 077 32 028 8 867 T A M P E R E E N K A U P U N K I 21
Rahoituslaskelman tunnusluvut 1.1. 31.12.2010 1.1. 31.12.2009 RAHOITUSLASKELMAN TUNNUSLUVUT Investointien tulorahoitus, % 69 53 Pääomamenojen tulorahoitus, % 56 34 Lainanhoitokate 2 2 Kassan riittävyys, pv 38 30 Asukasmäärä 213 176 211 507 T A M P E R E E N K A U P U N K I 22
Tase VASTAAVAA 31.12.2010 31.12.2009 1 000 euroa 1 000 euroa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet 9 890 13 143 Aineelliset hyödykkeet 1 075 408 1 071 749 Sijoitukset 660 768 630 104 TOIMEKSIANTOJEN VARAT 4 305 4 758 VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto omaisuus 3 343 2 982 Saamiset 77 931 60 940 Rahoitusarvopaperit 69 909 62 402 Rahat ja pankkisaamiset 76 063 51 542 VASTATTAVAA 31.12.2010 31.12.2009 1 000 euroa 1 000 euroa OMA PÄÄOMA 1 439 343 1 403 290 POISTOERO JA VAPAAEHTOISET VARAUKSET 26 899 25 484 PAKOLLISET VARAUKSET 9 480 9 871 TOIMEKSIANTOJEN PÄÄOMAT 15 775 15 995 VIERAS PÄÄOMA Pitkäaikainen 135 587 175 944 Lyhytaikainen 350 532 267 037 VASTATTAVAA YHTEENSÄ 1 977 616 1 897 620 VASTAAVAA YHTEENSÄ 1 977 616 1 897 620 T A M P E R E E N K A U P U N K I 23
Taseen tunnusluvut 2010 2009 Omavaraisuusaste, % 74 75 Suhteellinen velkaantuneisuus, % 38 36 Kertynyt ylijäämä, milj. euroa 636 601 Kertynyt ylijäämä, euroa/asukas 2 984 2 840 Lainakanta 31.12., 1 000 euroa 312 102 282 986 Lainat, euroa/asukas 1 464 1 338 Lainasaamiset 31.12., 1 000 euroa 430 553 435 496 Asukasmäärä 213 176 211 507 Taseen loppusumma, 1 000 euroa 1 977 616 1 897 620 T A M P E R E E N K A U P U N K I 24
Talousarvion toteutuminen T A M P E R E E N K A U P U N K I 25
Toimintatuottojen ja kulujen sekä tuloksen merkittävimmät poikkeamat talousarvioon Toimintatuottojen alitukset ( ) Milj. euroa Terveyden ja toimintakyvyn edistäminen 0,4 Toimintakulujen ylitykset ( ) Milj. euroa Lasten ja nuorten kasvun tukeminen 2,8 Terveyden ja toimintakyvyn edistäminen 6,5 Kaupunkiympäristön kehittäminen 0,3 Konsernihallinto 0,5 Tuloksen alitukset ( ) Milj. euroa Laitoshoito 0,6 Erikoissairaanhoito 2,1 Kulttuuri ja vapaa aikapalvelut 0,4 Toimintatuottojen ylitykset (+) Milj. euroa Lasten ja nuorten kasvun tukeminen 0,4 Ikäihmisten hyvinvoinnin ylläpitäminen 1,1 Kaupunkiympäristön kehittäminen 2,6 Konsernihallinto 2,3 Toimintakulujen alitukset (+) Milj. euroa Osaamisen ja elinkeinojen kehittäminen 0,6 Ikäihmisten hyvinvoinnin ylläpitäminen 1,8 Tuloksen ylitykset (+) Milj. euroa Avopalvelut 0,9 Päivähoito ja perusopetus 2,5 Toisen asteen koulutus 0,1 Työllisyydenhoidon palveluyksikkö 0,2 T A M P E R E E N K A U P U N K I 26
Palvelujen osto Pirkanmaan sairaanhoitopiiriltä Milj. euroa 180 160 140 120 100 80 91,7 Talousarvio Toteuma 102,5 105,1 97,5 95,0 92,2 116,0 110,5 124,2 118,7 128,0 136,2 142,5 143,6 158,5 152,7 162,6 160,5 170,9 167,1 60 40 20 0 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009* 2010 * PSHP hyvitti laskutuksesta yhteensä n. 4 % (5,9 M ) vuonna 2009, mikä selittää pientä kasvua vuonna 2009. ** Vuoden 2010 talousarvio sisältää 3 milj. euron lisätalousarvion. T A M P E R E E N K A U P U N K I 27
Toimeentulotuki ja työmarkkinatuen kuntaosuus 40 000 30 000 Perustoimeentulotuen valtionosuudet ja takaisinperintä (tulo) Toimeentulotukimenot Työmarkkinatuen kuntaosuus (meno) Nettomenot 20 000 1 000 e 10 000 0 10 000 20 000 TP 2006 TP 2007 TP 2008 TP 2009 VS 2010 TP 2010 T A M P E R E E N K A U P U N K I 28
Liikelaitokset Liikeylijäämä milj. euroa 4,0 Infratuotanto 4,3 4,0 TP 2010 VS 2010 TP 2009 5,6 Tietotekniikkakeskus 3,2 6,2 14,3 Tampereen Vesi 14,3 14,1 46,0 Tilakeskus 47,1 48,8 0,0 5,0 10,0 15,0 20,0 25,0 30,0 35,0 40,0 45,0 50,0 Liikelaitosten yhteenlaskettu liikeylijäämä, 72,8 milj. euroa, ylittää vuosisuunnitelman 1,3 milj. eurolla Infratuotanto alitti vuosisuunnitelman 0,3 milj. eurolla Tietotekniikkakeskus ylitti vuosisuunnitelmatavoitteen sa 2,4 milj. eurolla kasvaneiden myyntivolyymien vuoksi Tampereen Vesi liikeylijäämä vuosisuunnitelman mukainen Tilakeskuksen liikeylijään alitus vuosisuunnitelmaan nähden 1,1 milj. euroa T A M P E R E E N K A U P U N K I 29
Liikelaitokset Liikeylijäämä milj. euroa 0,7 Tampereen Ateria 1,4 TP 2010 0,2 0,9 VS 2010 TP 2009 Logistiikka 0,3 0,5 0,1 Työterveys 0,6 0,3 0,1 Aluepelastuslaitos 0,4 0,6 1,4 Kaupunkiliikenne 0,7 2,4 2,0 1,0 0,0 1,0 2,0 3,0 Aterian 0,7 milj. euroa vuosisuunnitelmaa heikompaa tulosennustetta rasitti isojen asiakasryhmien ateriamäärien pieneneminen Logistiikan liikeylijäämä 0,7 milj. euroa vuosisuunnitelmaa parempi Tullinkulman Työterveyden liikeylijäämä alitti vuosisuunnitelman 0,6 milj. euroa Kaupunkiliikenteen liikeylijäämätavoite ylittyi 0,6 milj. eurolla T A M P E R E E N K A U P U N K I 30
Investoinnit Investoinnit (1 000 euroa) TP 2010 Muutettu TA 2010 Ero TP 2009 AINEETTOMAT HYÖDYKKEET Tietokoneohjelmistojen käyttöoikeudet Tietokoneohjelmistojen valmistusarvot Muut pitkävaikutteiset menot AINEELLISET HYÖDYKKEET Maa ja vesialueet Rakennukset ja rakennelmat Kiinteät rakenteet ja laitteet Koneet ja kalusto Muut aineelliset hyödykkeet Ennakkomaksut aineellisista hyöd. Keskeneräiset hankinnat SIJOITUKSET Osakkeet ja osuudet 3 053 5 219 2 166 4 407 653 2 180 1 527 1 212 2 236 3 039 803 2 813 164 0 164 382 117 289 124 017 6 728 120 580 4 200 3 400 800 7 284 20 902 34 920 14 018 18 057 25 511 70 147 44 636 58 044 12 404 15 345 2 941 14 009 204 205 1 203 325 0 325 455 53 745 0 53 745 22 530 35 524 37 836 2 312 9 240 35 524 37 836 2 312 9 240 INVESTOINNIT YHTEENSÄ Rahoitusosuudet NETTOINVESTOINNIT YHTEENSÄ Pys. vast. hyödykkeiden luovutustulot 155 866 167 072 11 206 134 227 5 425 2 500 2 925 2 485 153 233 164 572 11 339 133 319 49 695 47 462 2 233 15 311 T A M P E R E E N K A U P U N K I 31
Kaupunkikonserni T A M P E R E E N K A U P U N K I 32
Konsernirakenne Tampereen konsernitilinpäätökseen yhdisteltävät yhteisöt 2010 2009 Tytäryhteisöt 47 45 Kuntayhtymät 5 5 Osakkuusyhteisöt 12 13 Yhteensä 64 63 T A M P E R E E N K A U P U N K I 33
Konsernirakenne Muutokset konsernirakenteessa 2009 Tytäryhteisöt GoTampere Oy Tampereen Sirppitie 15 Asunto Oy + Pirkanmaan ammattikorkeakoulu Oy + Pirkan Putkikeräys Oy + Tampereen Pirjonkaivonkatu 2 Asunto Oy + Tieteenkadun Parkki Kiinteistö Oy Osakkuusyhteisöt Pirkanmaan ammattikorkeakoulu Oy T A M P E R E E N K A U P U N K I 34
Konsernirakenne Tytäryhteisöt Ekokumppanit Oy 90,57 % Tampereen Palvelukiinteistöt Oy (konserni) 100,00 % Finnpark Oy (konserni) 100,00 % Haukiluoman Liikerakennus Oy 73,01 % Finnpark Tekniikka Oy 100,00 % Helapuiston Lähipalvelukeskus Oy 72,11 % Pysäköintiveturi Kiinteistö Oy 90,85 % Lukonmäen Palvelukeskus Kiinteistö Oy 59,31 % (äänimäärästä 88,70 %) Länsi Tesoman Liikekeskus Kiinteistö Oy 52,97 % Tullin Parkki Oy (äänimäärästä 59,46 %) 69,60 % Maijalanpuiston Lähipalvelukeskus Oy 86,08 % Insinöörioppilastalo Oy 63,18 % Pelipuiston Lähipalvelukeskus Oy 54,34 % Opintanner Kiinteistö Oy 97,75 % Tampereen Ravirata Oy 70,00 % Pirkan Opiskelija asunnot Oy 100,00 % Tampereen Sähkölaitos Oy (konserni) 100,00 % Tieteenkadun Parkki Kiinteistö Oy 68,75 % Tampereen Energiantuotanto Oy 100,00 % Tupakkikiven Parkki Kiinteistö Oy 61,03 % Tampereen Kaukolämpö Oy 100,00 % Pirkanmaan ammattikorkeakoulu Oy 87,00 % Tampereen Sähkönmyynti Oy 100,00 % Pirkanmaan Jätehuolto Oy 49,69 % Tampereen Sähköverkko Oy 100,00 % (osuus äänimäärästä 65,33 %) Tampereen Vera Oy 100,00 % Pirkan Putkikeräys Oy 50,89 % Tampereen Särkänniemi Oy 100,00 % (osuus äänimäärästä 65,75 %) Tampereen Vuokra asunnot Oy 100,00 % Runoilijan tie Oy 72,58 % Tampereen Pirjonkaivonkatu 2 Asunto Oy 100,00 % Tampere Technology Oy 100,00 % Välimaankatu 25 Asunto Oy 54,55 % Tampereen kaupunkiseudun elinkeino Tampereen Vuokratalosäätiö 100,00 % ja kehitysyhtiö Tredea Oy 60,44 % VTS Kiinteistöpalvelu Oy 100,00 % Tampereen Kotilinnasäätiö 100,00 % Kiinteistönhallinta KnowTek Oy 75,00 % Keinupuistokeskus Oy 57,02 % Tampere talo Osakeyhtiö 100,00 % Pispan Tupahaka Asunto Oy 69,29 % Tavase Oy 69,54 % Tampereen Tammelankodit Asunto Oy 100,00 % Vilusen Rinne Oy 100,00 % Vellamonkodit Oy 100,00 % Vuores Palvelu Oy 98,22 % Tampereen Messu ja Urheilukeskus Oy 66,00 % T A M P E R E E N K A U P U N K I 35
Konsernirakenne Osakkuus ja omistusyhteisyhteisöt * Atalan Liikekeskus Kiinteistö Oy 40,00 % Pispalan Pulteri 3 As Oy 44,44 % Ateljeetalo Oy 47,66 % Pispalanvaltatie 63 Asunto Oy 25,35 % Coxa Oy (konserni) 20,56 % Suomen Hopealinja Oy 28,46 % Erätie 29 Asunto Oy 23,08 % Tampereen Seudun Kasvurahasto Tasku Ky 40,29 % Finn Medi Delta Kiinteistö Oy 43,05 % Tampereen Sokeain Kiinteistö Oy 29,88 % FinnMedi Oy 26,32 % Tamseed Ky 23,26 % Hervannan Juhani Asunto Oy 28,04 % Tumpin Parkki Kiinteistö Oy 20,96 % Hervannan Kanjoni Asunto Oy 43,47 % Tuotekehitys Oy TamLink 24,00 % Mummunkujan pysäköinti Oy 31,33 % Tyrkkölä Asunto Oy 47,72 % Pispalan Pulteri As Oy 28,00 % Virontörmän Lämpö Oy 40,42 % Pispalan Pulteri 2 As Oy 30,62 % YH Länsi Oy (konserni) 35,71 % * Kursivoidut osakkuusyhteisöt on yhdistelty konsernitilinpäätökseen Kuntayhtymät Yhteisyhteisöt Hämeen päihdehuollon kuntayhtymä 34,13 % Jotospirtti Oy 50,00 % Pirkanmaan koulutuskonserni kuntayhtymä 39,58 % Lännen Kiinteistöpalvelu Oy (konserni) 33,33 % Pirkanmaan liitto 45,68 % Pikassos Oy 25,00 % Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä 39,40 % (konserni) Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä 62,45 % T A M P E R E E N K A U P U N K I 36
Konsernituloslaskelma 1.1. 31.12.2010 1.1. 31.12.2009 1 000 euroa 1 000 euroa Toimintatuotot 1 011 281 801 160 Toimintakulut 1 736 656 1 579 641 Osuus osakkuusyhteisöjen voitosta (tappiosta) 3 438 1 116 Toimintakate 721 937 777 365 Verotulot 758 120 716 907 Valtionosuudet 210 618 217 507 Rahoitustuotot ja kulut Korkotuotot 2 996 3 717 Muut rahoitustuotot 4 890 6 555 Korkokulut 19 086 24 313 Muut rahoituskulut 2 592 3 127 Vuosikate 233 010 139 881 Poistot ja arvonalentumiset Suunnitelman mukaiset poistot 149 899 149 712 Tilikauden yli ja alipariarvot 438 282 Arvonalentumiset 209 0 Satunnaiset erät 14 736 0 Tilikauden tulos 97 199 10 113 Tilinpäätössiirrot 27 768 5 677 Vähemmistöosuudet 1 450 229 Tilikauden alijäämä (ylijäämä) 67 981 16 019 T A M P E R E E N K A U P U N K I 37
Konsernituloslaskelma Konsernituloslaskelman tunnusluvut 2010 2009 Toimintatuotot/Toimintakulut, % 58 51 Vuosikate/Poistot, % 155 93 Vuosikate, euroa / asukas 1 093 661 Asukasmäärä 213 176 211 507 T A M P E R E E N K A U P U N K I 38
Konsernin rahoituslaskelma 1.1. 31.12.2010 1.1. 31.12.2009 1 000 euroa 1 000 euroa Toiminnan rahavirta Vuosikate 233 010 139 881 Satunnaiset erät 14 736 0 Tulorahoituksen korjauserät 20 076 14 325 227 671 125 556 Investointien rahavirta Investointimenot 231 674 258 303 Rahoitusosuudet investointimenoihin 5 525 10 617 Pysyvien vastaavien hyödykkeiden luovutustulot 29 409 30 962 196 741 216 725 Toiminnan ja investointien rahavirta 30 930 91 169 Rahoituksen rahavirta Antolainauksen muutokset Antolainasaamisten lisäykset 749 648 Antolainasaamisten vähennykset 3 415 2 845 2 666 2 197 Lainakannan muutokset Pitkäaikaisten lainojen lisäys 54 132 149 157 Pitkäaikaisten lainojen vähennys 67 481 69 983 Lyhytaikaisten lainojen muutos 5 714 6 356 19 063 72 818 Oman pääoman muutokset 5 669 455 Muut maksuvalmiuden muutokset Toimeksiantojen varojen ja pääomien muutokset 107 82 Vaihto omaisuuden muutos 2 267 1 252 Saamisten muutos 14 362 24 135 Korottomien velkojen muutos 25 302 8 681 8 779 33 986 Rahoituksen rahavirta 1 948 109 456 Rahavarojen muutos 28 982 18 287 Rahavarat 31.12. 188 194 159 212 Rahavarat 1.1. 159 212 140 925 28 982 18 287 T A M P E R E E N K A U P U N K I 39
Konsernin rahoituslaskelma Konsernin rahoituslaskelman tunnusluvut 2010 2009 Investointien tulorahoitus, % 103 56 Pääomamenojen tulorahoitus, % 80 44 Lainanhoitokate 3 2 Kassan riittävyys, pv 33 30 T A M P E R E E N K A U P U N K I 40
Konsernitase VASTAAVAA 31.12.2010 31.12.2009 1 000 euroa 1 000 euroa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineettomat oikeudet 8 491 12 465 Konserniliikearvo 234 351 Muut pitkävaikutteiset menot 14 551 13 953 Ennakkomaksut 324 87 23 600 26 856 Aineelliset hyödykkeet Maa ja vesialueet 252 894 252 383 Rakennukset 1 121 999 1 091 210 Kiinteät rakenteet ja laitteet 501 921 460 665 Koneet ja kalusto 105 009 103 150 Muut aineelliset hyödykkeet 9 748 10 150 Ennakkomaksut ja keskeneräiset hankinnat 114 317 112 361 2 105 888 2 029 919 Sijoitukset Osakkuusyhteisöosuudet 36 120 36 400 Muut osakkeet ja osuudet 14 657 14 399 Muut lainasaamiset 8 921 11 890 Muut saamiset 460 158 60 158 62 847 TOIMEKSIANTOJEN VARAT 7 075 7 666 VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto omaisuus 35 060 32 803 Saamiset Pitkäaikaiset saamiset 2 201 2 742 Lyhytaikaiset saamiset 127 697 109 651 Rahoitusarvopaperit 71 327 64 049 Rahat ja pankkisaamiset 116 865 95 163 VASTAAVAA YHTEENSÄ 2 549 871 2 431 696 T A M P E R E E N K A U P U N K I 41
Konsernitase VASTATTAVAA 31.12.2010 31.12.2009 1 000 euroa 1 000 euroa OMA PÄÄOMA Peruspääoma 636 657 636 657 Osuus kuntayhtymien oman pääoman lisäyksestä 0 0 Arvonkorotusrahasto 124 968 126 069 Muut omat rahastot 55 413 53 369 Edellisten tilikausien ylijäämä (alijäämä) 450 900 466 617 Tilikauden alijäämä (ylijäämä) 67 981 16 019 1 335 919 1 266 693 VÄHEMMISTÖOSUUDET 21 858 14 852 POISTOERO JA VAPAAEHTOISET VARAUKSET Poistoero 37 697 20 228 Vapaaehtoiset varaukset 38 176 29 353 75 873 49 581 PAKOLLISET VARAUKSET Eläkevaraukset 8 831 9 721 Muut pakolliset varaukset 17 650 15 145 26 481 24 866 TOIMEKSIANTOJEN PÄÄOMAT 19 793 20 282 KONSERNIRESERVI 272 544 VIERAS PÄÄOMA Pitkäaikainen korollinen vieras pääoma 668 960 683 230 Pitkäaikainen koroton vieras pääoma 41 209 36 046 Lyhytaikainen korollinen vieras pääoma 82 839 87 858 Lyhytaikainen koroton vieras pääoma 276 667 247 744 1 069 675 1 054 878 VASTATTAVAA YHTEENSÄ 2 549 871 2 431 696 T A M P E R E E N K A U P U N K I 42
Konsernitaseen tunnusluvut Konsernitaseen tunnusluvut 2010 2009 Konsernin omavaraisuusaste, % 56 55 Konsernin suhteellinen velkaantuneisuus, % 53 60 Kertynyt ylijäämä (alijäämä), 1 000 euroa 518 881 450 598 Kertynyt ylijäämä (alijäämä), / asukas 2 434 2 130 Konsernin lainat, euroa / asukas 3 527 3 646 Konsernin lainakanta 31.12., 1 000 euroa 751 800 771 089 Konsernin lainasaamiset 31.12., 1 000 euroa 8 921 11 890 Kunnan asukasmäärä 213 176 211 507 T A M P E R E E N K A U P U N K I 43
Lisätietoja Tampereen kaupungin talous ja strategiaryhmä johtaja Juha Yli Rajala vs. laskentapäällikkö Tarja Puskala controller Marko Sivonen controller Tero Tenhunen controller Vesa Matti Kangas controller Jaakko Korkala laskentasuunnittelija Anna Mari Avikainen laskentasuunnittelija Riikka Hannelius Puh. 03 565 611 etunimi.sukunimi@tampere.fi www.tampere.fi/talous T A M P E R E E N K A U P U N K I 44