1 MIEHIKKÄLÄN KUNTA VIROLAHDEN KUNTA Hallintokunnat VUODEN 2019 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2019 2021 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET Kaakon kaksikko yhteistyö Laadintaohje käsitellään 27.8.2018 kokoontuvissa kunnanhallitusten kokouksissa. Miehikkälän ja Virolahden valtuustojen 18.6.2007 hyväksymän sopimuksen mukaan kunnat järjestävät seuraavat palvelunsa yhteistyössä: Miehikkälä: Virolahti: sosiaali- ja terveystoimi sivistystoimi tekninen ja ympäristötoimi hallinnon tukipalvelut Kymenlaakson sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä (Kymsote) aloittaa 1.1.2019. Kymsote järjestää ja tuottaa sosiaali- ja terveyspalvelut koko maakunnassa. Kaakon kaksikossa sosiaali- ja terveystoimeen on sisältynyt varhaiskasvatus, joka ei ole siirtymässä kuntayhtymän hoidettavaksi. Tämän lisäksi on muita Kaakon kaksikon sosiaali- ja terveystoimen hoitamia yksittäisiä tehtäviä, jotka eivät ole siirtymässä kuntayhtymälle. Sosiaali- ja terveyspalveluiden tehtävien siirtyminen Kymsotelle edellyttää Kaakon kaksikon yhteistyösopimuksen päivittämistä. Uudenlaisesta tehtäväjaosta ei vielä ole sovittu, joten tässä vaiheessa vuoden 2019 talousarviota suunnitellaan siltä pohjalta, että (1) budjetoinnissa huomioidaan SOTE-kuntayhtymään siirtyvät tehtävät ja palvelutuotanto (2) muutoin palveluiden järjestämisen vastuujako säilyy kuntien välillä ennallaan. Kunnat budjetoivat yleishallintonsa sekä hoitamiensa yhteisten toimialojen kaikki tulot ja menot. Tuloiksi budjetoidaan myös maksuosuudet palvelun vastaanottavalta kunnalta. Sivistystoimeen ja tukipalveluihin Miehikkälä budjetoi menoksi maksuosuudet Virolahdelle, tekniseen toimeen lisäksi kiinteän omaisuuden tulot ja menot. Virolahden talousarvioon tulevat vastaavasti varhaiskasvatukseen menoiksi maksuosuudet Miehikkälälle. Lisäksi molemmat kunnat budjetoivat sosiaali- ja terveyspalveluiden maksuosuutensa Kymsotelle. Kuntarakenneselvitys ja sote-uudistus Hamina, Kotka, Miehikkälä, Virolahti ja Pyhtää tekivät keväällä 2014 kuntarakennelain mukaisen selvityksen, jonka käsittelyyn palataan, kun uudesta sote-laista on riittävät tiedot. Uusi Sote-laki tulee voimaan aikaisintaan 1.1.2021 alkaen.
Kaakon kaksikon talousnäkymät 2 Miehikkälän kunnan kuluvan vuoden talousarvio on suunniteltu noin 316 t ja Virolahden 15 t ylijäämäiseksi. Vuoden 2017 tilikauden tulos oli Miehikkälällä +641 t ja Virolahdella +861 t. Kuntaliiton viimeisimmän verotuloennusteen (13.8.2018) mukaan, vuonna 2018 kunnille maksuun pantavat kunnallisveron tilitykset alenevat aiemmin arvioidusta, koska Verohallinnossa on epäonnistettu julkisen sektorin lomarahaleikkausten sekä työtulovähennysten vaikutusten arvioinnissa. Vuoden 2018 tilityksissä tavallaan tasoitetaan vuonna 2017 kunnalle liikaa tilitettyjä kunnallisveroja. Miehikkälän osalta verotilitysten alentuminen -200 t on merkittävä ja 2018 talouden kannalta olennainen. Virolahden osalta alentuminen on -40 t. Molempien kuntien taloudessa riittää tulevaisuudessa haasteita, joita aiheuttaa, viime vuosina toteutunut ja edelleen ennustettu, kuntien asukasmäärien laskeva kehitys. Jatkuessaan se näkyy laskevina verotulojen ja valtionosuuksien kertyminä, mikä aiheuttaa haasteita palvelujen rahoitukselle. Myös valmisteilla oleva maakuntaja sote-uudistus luo useammanlaisia epävarmuustekijöitä tulevaisuuden kuntatalouteen. Järkevän varojenkäytön lisäksi, jatkossa korostuu entisestään toiminnan järjestäminen kulloisia ja muuttuvia palvelutarpeita sekä rahoituspohjaa vastaaviksi (ns. strateginen ketteryys). Vaalimaalla Zsar Outlet Villagen rakennustyöt ovat edenneet suunniteltujen aikataulujen mukaisesti ja I-vaiheen on määrä valmistua loppuvuodesta 2018. Myös Länsikeskuksen tontin osalta Koy Vaalimaantien tavoitteena on aloittaa rakennustyöt piakkoin. Hankkeet tuovat toteutuessaan noin 400 uutta työpaikkaa. Vaalimaan kehitys luo alueellisesti uusia tarpeita joukkoliikenteeseen ja asumiseen sekä luo pohjaa muulle elinkeinotoiminnalle. Virolahden taloudelle haasteita aiheuttaa Vaalimaan infran investointien etupainotteisuus. Kunnalle aiheutuvat menot toteutuvat ennen kuin hankkeiden positiiviset vaikutukset vuokra- ja verotuloihin sekä väestökehitykseen alkavat näkyä. Näyttäisi siltä, että tulevina vuosina investointiohjelma jatkuu kunnan kokoluokkaan nähden suurena. Investoinneista päätettäessä tulee olla tarkkana kunnan velkataakan ja kasvavan korkoriskin kanssa. Miehikkälässä puolestaan viime vuosina toteutettu kohtalaisen raskas investointiohjelma aiheuttaa poistoineen haasteita vuosikatteen riittävyydelle. Vaalimaan kehittymisen myötä myös Muurikkalassa sijaitsevan yritysalueen tonttien kysynnän oletetaan kasvavan tulevina vuosina. Yritystonttien käyttöönotto vaatii perusinfran rakentamista, jonka rahoitus vaatinee lainaa pankeilta/rahoituslaitoksilta. Kuntaliiton viimeisimmän verotuloennusteen mukaan Miehikkälän ja Virolahden verotulot nousevat vuodelle 2019. Virolahden osalta nousu on jonkin verran suurempi kuin Miehikkälällä, mutta Virolahden kiinteistöverojen ennusteeseen on syytä suhtautua pienellä varauksella. Kuntaliiton kesäkuussa julkaiseman ennusteen mukaan ensi vuonna valtionosuudet pysyisivät molemmissa kunnissa kutakuinkin nykyisellä tasolla. Miehikkälässä valtionosuuksien ennakoidaan pienevät -0,9 % (67 t ) ja Virolahden kasvan 1,6 % (150 t ) kuluvaan vuoteen nähden. Tulevien vuosien valtionosuuksiin vaikuttaa merkittävämmin valmisteilla oleva sote-uudistus. Toteutuessaan se aiheuttaa olennaisia muutoksia kuntien verotulopohjan lisäksi myös valtionosuusjärjestelmään.
Talousarvioehdotuksen 2019 laatiminen 3 Yleistä Talousarviot tulee laatia niin, että ne toteuttavat kuntien asettamat strategiset tavoitteet. Toimiala- ja tulosaluekohtaiset tavoitteet tulee johtaa kuntastrategioista. Talousarvion ja toiminnan järjestämisen kannalta merkittävin muutos on sosiaali- ja terveyspalveluiden tehtävien siirtyminen 1.1.2019 Miehikkälän kunnan vastuulta Kymsoten vastuulle. Tällä on suuret vaikutukset Miehikkälän kulurakenteeseen, kun sosiaali- ja terveystoimen henkilöstökulut muuttuvat palveluiden ostoiksi. Vastaavanlaisesti, mutta huomattavasti pienemmässä mittakaavassa, ko. muutoksella on vaikutuksia myös muissa kuluerissä. Toinen Kymsotesta johtuva merkittävä muutos kulurakenteeseen on se, että Kymsote vuokraa toimitilansa kunnilta. Kyseisten tilojen osalta vuokrat muuttuvat sisäisistä tuotoista ulkoisiin. Sosiaali- ja terveyspalveluiden ostot (Kymsotelta) ovat merkittävässä asemassa kummankin kunnan talousarviossa. Kymsoten talousarvion valmistelu on alkanut alustavalla neuvottelulla/virkamiestapaamisella 22.8.2018 Miehikkälässä. Vuoden 2019 talousarvion laadinnassa on syytä noudattaa äärimmäistä varovaisuutta ottaen huomioon epävarma taloustilanne. Palkkamenojen osalta on huomioitava sopimuskorotukset, mutta muutoin käyttömenojen kasvusta tulee pidättäytyä. Miehikkälän kunnan nettomenojen kasvu saa olla enintään nolla. Näin vuoden 2019 talousarvio perustuu nettomenojen nollakasvuun, joka saavutetaan palvelujen uudelleen järjestelyillä, säästöillä ja lisätuloilla. Palkkamenot Kunta-alojen virka-ja työehtosopimukset (KVTES, OVTES ja TS) ovat voimassa 31.3.2020 asti. Niissä on sovitut palkkojen tarkistukset sekä kertaerät tulevat nostamaan ensi vuoden osalta palkkakustannuksia noin 3 %:lla kuluvaan vuoteen verrattuna. Henkilösivukulut lasketaan Kuntien eläkevakuutuksen ja Kuntaliiton ohjeiden mukaan. Kun henkilösivukulujen lopulliset prosenttiosuudet ovat tiedossa, niin niistä tiedotetaan ja ne tallennetaan taloussuunnitteluohjelmaan välittömästi. Palkkojen sivukuluja ei saa syöttää järjestelmään, koska järjestelmä laskee ne automaattisesti. Palkkalaskelmat toimitetaan entiseen tapaan henkilöstöhallinnosta. Uusien toimien ja virkojen perustamista on vältettävä ja vapautuvat toimet pyritään täyttämään ensisijaisesti sisäisin järjestelyin. Palveluiden ostot Palvelujen ostoihin arvioidaan vain välttämätön palvelusopimusten edellyttämä korotus, muut toimintamenot arvioidaan kuluvan vuoden budjetin mukaisesti. Toimintatuloihin tulee arvioida realistiset korotukset verrattuna kuluvan vuoden budjettilukuihin. Sisäiset vuokrat ja sisäiset erät Tekninen toimi toimittaa sisäisten vuokrien kohdistamisen perusteena olevat kiinteistöjen neliöiden kustannuspaikkajaot kommentoitavaksi toimialoille ennen sisäisten vuokrien laskentaa. Käyttäjien tulee ehdottomasti tarkistaa niille kohdistetut neliöt ja kustannuspaikat. Sisäisen vuokrat ovat teknisen lautakunnan käsittelyssä 27.9.2018.
4 Tämän jälkeen, 2.10.2018 mennessä, taloushallinto vyöryttää ja keskitetysti sisäiset vuokrat sekä talous- ja henkilöstöpalveluiden sisäiset erät toimielinten budjettisarakkeisiin 1, eli niitä ei saa kirjata itse budjetoitaessa. Sisäisiä ateria- ja toimistopalveluita budjetoitaessa tulee varmistaa, että vastapuoli on budjetoinut vastaavan summan tuloksi tai menoksi. Muut ohjeet Budjetoitaessa taloussuunnitteluohjelmaan syötettävät luvut kirjataan sadan euron tarkkuudella. Teknisen toimen tulee huomioida, että niillä kustannuspaikoilla, joilla on osabudjetointi käytössä, kaikki luvut tulee syöttää toiminnoille eli pääbudjetille ei saa syöttää tällöin mitään. Budjetoijien tulee ajaa kustannuspaikkakohtaiset raportit paperille (varmuuskopio). Kaakon kaksikon kustannustenjaon periaatteiden mukaisesti, milloin muuta jakoperustetta ei ole, kustannukset jaetaan edellisen tilinpäätöksen virallisten asukaslukujen suhteessa. Viime vuoden tilinpäätöshetkellä Miehikkälän kunnan asukasluku oli 1 992 ja Virolahden kunnan 3 207. Kustannukset jaetaan täten suhteessa Miehikkälä 38,3 % ja Virolahti 61,7 %. Laadittujen strategioiden mukaisesti toimialojen tulee tarkistaa perimänsä asiakastaksat ja tarvittaessa tehdä niihin tarkistukset. Taksat ja maksut tulee vahvistaa arvonlisäverottomina. Verollisen maksun tai taksan päätöksessä tulee olla maininta, että taksaan lisätään kulloinkin voimassa oleva arvonlisävero. Kunnanvaltuustoon nähden sitovat tavoitteet ja määrärahat sekä tuloarviot esitetään talousarviossa toimielin/lautakuntatasolla niin, että käyttötalousosassa toimintatulojen ja menojen nettomäärä (toimintakate) on sitova. Investointiosassa määrärahat ja tuloarviot esitetään hankekohtaisesti, mikä taso on sitova. Talousarviosta on käytävä selkeästi ilmi valtuustoon nähden sitovat toiminnalliset, taloudelliset ja laadulliset tavoitteet. Talousarvion laadinnan yhteydessä tulee myös tarkoin pohtia valtuustoa sitovien tavoitteiden määrää, laajuutta ja olennaisuutta. Olennaisuutta arvioitaessa on syytä huomioida Kuntaliiton suositus kunnan talousarvioista sekä tarkastuslautakunnan arviointikertomuksessa esille nostamat asiat. Talousarvion perusteiden osalta toimialojen ja tulosalueiden teksteissä tulee kiinnittää huomiota olennaisuuteen, tekstit eivät saa olla liian laajoja. Olennaisuutta arvioitaessa tulee kiinnittää huomiota toiminnan laajuuteen ja sen osalta hyväksyttäväksi esitettävään määrärahaan. Tulosalueiden ja toimialojen osalta perusteluiden laajuuden tulisi tältä osin olla jokseenkin yhteismitallisia. Toimielimiä sitovat tavoitteet ovat ensisijaisesti vaikuttavuustavoitteita, joissa näkökulmana on palvelun vaikutus asiakkaaseen. Vaikuttavuustavoitteet määrittävät joko palvelun aikaansaamaa muutosta asiakkaan hyvinvoinnissa tai palvelun laatua, jota arvioidaan sen saatavuutena, riittävyytenä, kohdentuvuutena tai asiakastyytyväisyytenä. 1 Tarkastuslautakunnan suosituksen mukaisesti sisäiset erät sisältyvät lautakuntien käsittelemiin budjettiesityksiin ja ne tulee ehdottomasti huomioida talousarvioon sisällytettäviä tunnuslukuja ja tavoitekustannuksia laskettaessa.
5 Toimielin/lautakuntatasolla laadittavien talousarvioehdotusten tulee sisältää toimialan tulot ja menot kustannuspaikka- tai tulosaluekohtaisesti eriteltyinä. Lisäksi talousarvioehdotusten tulee sisältää: toimielin/lautakuntatasoiset kriittiset menestystekijät, toiminnalle asetetut valtuustotasoiset tavoitteet Talousarvioehdotuksessa tulee kustannuspaikkatasoisesti olla seuraavat tiedot: Kustannuspaikan taloudesta vastaavan viranhaltijan nimi. Kustannuspaikan tehtävä/tarkoitus yleisesti (=toiminta-ajatus) Selvitys tilivuoden aikana tehtävistä toimenpiteistä tavoitteiden saavuttamiseksi (= toiminnan painopistealueet) Mittarit, millä tavoitteiden saavuttamista mitataan. Talousarvioehdotuksen investointiosassa investointiehdotukset (yli 10.000 hankinnat) esitetään ja perustellaan hankekohtaisesti. Investointi merkitään sen kunnan talousarvioon, joka on pääasiallinen käyttäjä. Mikäli investointia/hankintaa esitetään molempien kuntien käyttöön, on molempien kuntien hyväksyttävä osuutensa. Talousarvion laadinnan aikataulu Lautakuntien hyväksymät esitykset vuoden 2019 talousarvioksi ja vuosien 2019 2021 taloussuunnitelmaksi on jätettävä taloustoimistoon toimitettavaksi kunnanhallituksille ehdottomasti perjantaihin 26.10.2018 mennessä. Miehikkälän kunnanhallitus käsittelee talousarvioehdotuksen 26.11.2018 ja 10.12.2018 kokouksissaan. Virolahden kunnanhallitus käsittelee talousarvioehdotuksen 10.12.2018 kokouksessaan. Talousarvioehdotuksen kunnanvaltuustokäsittely on Miehikkälässä 17.12.2018 ja Virolahden osalta [määrittyy myöhemmin]. Valtuuston talousseminaari järjestetään Miehikkälässä 19.9.2018 ja Virolahdella 1.10.2018. Molempien kuntien hallitukset esittävät vuoden 2019 kunnallis- ja kiinteistöveroprosentit 2 5.11.2018 kokouksissaan ja valtuustot käsittelevät ehdotukset 12.11.2018. 2 Kuntaliiton viimeisimmän, elokuussa 2018 julkaiseman verotuloennustekehikon mukaan vuonna 2019 Miehikkälässä yhden prosenttiyksikön tuotto kunnallisveron osalta on noin 250 000 euroa. Virolahdella yhden prosenttiyksikön kunnallisverokertymä on ennusteen mukaan noin 450 000 euroa.