GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 19/3812/-91/1 (Koskee: 3811) Inari Naukussuo Pekka A. Nurmi, Pekka Huhta ja Pertti Hakala Espoo 10.10.1991 RAPAKALLIO- JA MOREENINÄYTTEENOTON JALOMETALLITULOKSET INARIN NAUKUSSUON ALUEELLA VUONNA 1991
RAPAKALLIO- JA MOREENINÄYTTEENOTON JALOMETALLI- TULOKSET INARIN NAUKUSSUON ALUEELLA VUONNA 1991 Pekka A. Nurmi, Pekka Huhta ja Pertti Hakala Geologian tutkimuskeskus TIIVISTELMÄ Inarin Naukussuolta otettiin Illem-porakoneella yhteensä 148 Moreenin ja 124 rapakallionäytettä 68 pisteestä käyttäen Lisäksi otettiin 68 isoa (5-18 kg) moreeninäytettä kierreterällä samoista pisteistä. Näytteenotto suoritettiin kahdelta linjalta 250 m:n pistevälein tihentäen kummallakin linjalla olevan korkealentomagneettisen anomalian kohdalla 50 m:iin. Linjat sijoittuvat välittömästi Lemmenjoen tunnetun kullanhuuhdonta-alueen lounaispuolelle. Näytteistä analysoitiin sekä hienofraktiosta että kokonaisjauhatuksen jälkeen kulta, platina palladium ja tellurium liekittömällä atomiabsorptiospetrometrillä käyttäen alhaisia määritysrajoja. Isot moreeninäytteet huuhdottiin Gold Hound - spiraalirikastimella ja laskettiin raskasfraktion kultahiput. Tulosten perusteella jalometallien yleinen pitoisuustaso on intermediaaristen - ultramafisten kivien luonnehtimalla Naukussuolla alhainen Sen sijaan kummankin magneettisen anomalian kohdalla jalometallipitoisuudet ovat selvästi kohonneet. Puskuojalta alkavan päälinjan anomalian moreeninäytteet sisältävät runsaasti kultahippuja (50-640 kpl/20 kg), mutta analysoidut kulta- ja platinametallipitoisuudet ovat vain heikosti anomaalisia Tämä johtunee hienon kullan liukenemisesta ja saostumisesta rapautumisprosesseissa. Magneettinen anomalia selittyy hornblendiittisen pyrokseniittisen kiven sisältämästä magnetiittipirotteesta. Toisen linjan pienempi magneetti anomalia johtuu pyrokseniittisestä ultramafisesta intruusiosta, joka on erityisesti rapakallionäytteiden hienofrahtioanalyysien perusteella selvästi anomaalinen Pt:n, Pd:n, Au:n ja Te:n suhteen. Myös muiden analysoitujen fraktioiden jalometallipitoisuudet ovat kohonneita, mutta moreenin raskasfraktiosta ja rapakallionäytteiden hieistä ei tavattu platinaryhmän alkuaineiden mineraaleja. Analysoidut pitoisuudet vastaavat platinametallien suhteen 50-100-kertaisa rikastumista taustapitoisuuteen nähden. Näytteenoton tuloksena on paikallistettu sekä kullan että platinametallien suhteen anomaaliset kohteet. Vaikka Naukussuon alue ei sijaintinsa vuoksi olekaan ekonomisessa mielessä korkealle priorisoitava malminetsintäkohde, olisi anomalioiden selvittämisellä tieteellistä mielenkiintoa. Jatkotoimenpiteinä suositellaan pienialaista magneettista maastomittausta ja anomalioiden lävistämistä syväkairauksella. Raportti M 19/3812/-91/1
SISÄLLYSLUETTELO Tiivistelmä 2 1. Johdanto 4 2. Näytteenotto ja analysointi 7 3. Tulokset 8 3.1. Geologiset havainnot 8 3.2. Kulta 9 3.3. Palladium ja platina 11 3.4. Tellurium 12 4. Suositukset jatkotoimenpiteiksi 12 5. Kirjallisuusviitteet 14 6. Liiteluettelo 15
1. JOHDANTO Lemmenjoen alue on ollut tunnettu kullanhuuhdonnastaan 1940-luvun lopulta alkaen, ja toiminta jatkuu edelleen monin paikoin koneellistettuna. Tyypillistä alueen kullalle on ollut suurien hippujen satunnainen esiintyminen laajalla alueella. Geologian tutkimuskeskus (GTK) teki Lapissa pitkään tutkimuksia 1950- ja 1960-luvulla placerkullan alkuperän selvittämiseksi. Tutkimusmetodeina olivat lähinnä kultahippujen yksityiskohtainen luokittelu, sekahippujen tutkimus, kivilaskut, sedimenttien hivenainemääritykset, jne. Vilho Saarinen on laatinut tutkimuksista useita raportteja, ja Ervamaa (1975) teki yhteenvedon sekahippututkimuksista. Näissä töissä ei kuitenkaan pystytty yksiselitteisesti määrittelemään kullan alkuperää eikä kalliosta löydetty esiintymiä. Vuonna 1990 kullankaivaja Veijo Minkkinen löysi valtaukseltaan Riuhtuäytsin latvoilta (kuva 1) kaksi lohkaretta, joiden pinnalla oli näkyviä kultahippuja. Juonikvartsilohkareen tarkemmat tutkimukset osoittivat kuitenkin, että hippuja esiintyi vain pinnassa, ehkä mekaanisesti kiinnittyneinä. Havainto herätti silti uudelleen mielenkiinnon Lemmenjoen kullan alkuperän selvittämiseksi. Kullan lisäksi on huuhdonnan yhteydessä tehty yleisesti havaintoja pienistä kirkkaista hipuista, jotka on tunnistettu platinaryhmän mineraaleiksi (Vuorelainen ja Törnroos, 1986). Kullankaivajat eivät ole kiinnittäneet asiaan erityistä huomiota mm. hippujen pienen koon vuoksi, mutta vuonna 1990 Kari Merenluoto luovutti GTK:lle tutkimuksia varten siltä talteen otettuja, oletettuja platinahippuja. Mineraloginen tutkimus osoitti hippujen olevan pääasiassa ferroplatinaa ja plating-arsenideja, joskin myös harvinaisempia platinametallimineraaleja tavattiin (line 1). Geologisin perustein on todennäköistä, että platina ja kulta eivät ole ainakaan yksinomaan peräisin samoista lähteistä. Osastonjohtaja J. Talvitien aloitteesta päätettiin aloittaa vuonna 1990 pienimuotoinen hanke Lemmenjoen kullan ja platinan alkuperän selvittämiseksi. Asiasta neuvoteltiin aluejohtaja A. Silvennoisen kanssa, ja tutkimus suoritettiin yhteistyössä Pohjois-Suomen aluetoimiston kanssa. Tutkimus jakautui kahteen osaan siren, että Lemmenjoen konekaivajilta saaduista, suurehkoista sekahipuista tehtiin yksityiskohtainen mineraloginen selvitys hippujen alkuperän selvittämiseksi. Näyteaineisto tarjosi ensimmäistä kertaa mahdollisuuden tutkia suuria sekahippuja modernein menetelmin. Tuloksista on tehty raportti M 16/3812/91/1 (Kinnunen 1991).
Kuva 1. Naukussuon moreeni- ja rapakallionäytteenottolinjat, kullanhuuhdontavaltaukset ja merkittävimmät korkealentomageettiset anomaliat.
Toisaalta päätettiin suorittaa rajoitettua näytteenottoa moreenista ja rapakalliosta jalometalliesiintymien paikallistamiseksi. Tutkimusalueeksi valittiin Naukussuo mm. seuraavin perustein: 1. Naukussuolla ei ole valtauksia, ja se sijaitsee välittömästi Puskuojan valtausten lounaispuolella (kuva 1), joilta on löydetty useita suuria hippuja ja kultapitoisuus on muutenkin niin korkea, että K. Merenluodolla on tarkoitus aloittaa konekaivaukset. Lisäksi Puskujärven koillispuolelta (tarkka löytöpaikka ei ole tiedossa) on löydetty pieni ultraemäksinen lohkare (ks. liite 7, hienumero 33169), jonka pinnassa havaittiin kolme näkyvää kultahippua. Mikäli placer-kullan ja/tai platinan rikastumisprosessissa on jäätikkökuljetuksella merkittävää vaikutusta, täytyy lähtöalueen sijaita Naukussuolla tai alueen moreenissa pitäisi olla ainakin heikosti anomaalisia pitoisuuksia vielä pitemmän kuljetuksen seurauksena. 2. Jos kulta on paikallista, kuten monet nykyään olettavat, varsinainen kultapotentiaalinen alue voi jatkua myös suoraan Naukussuolle, koska maasto-olosuhteiden vuoksi asiaa ei ole voitu selvittää perinteisin menetelmin. Lisäksi näytteenotolla haluttiin saada yleistä tietoa rapakallion esiintymisestä maaston painanteissa eli suoalueiden alla. 3. Naukussuota luonnehtivat geologisesti granuliitin kontaktissa olevat sedimentogeeniset liuskeet ja mafiset trivet, joita ilmentävät korkealentomagneettiset anomaliajaksot ja yksittäiset pienehköt, mutta voimakkaat anomaliat. Osa näistä voi johtua kultapitoisesta hydroterimisestä magnetiitista, koska huuhdonta-alueilta tavataan runsaasti magnetiittihematiitti-götiitti-lohkareita. Toisaalta anomaliat voivat liittyä plating-potentiaalisiin mafisiin intruusioihin. Lisäksi vihreäkivivyöhykkeet ovat jo sinänsä potentiaalisia kultaesiintymille. 4. Alueellisen geokemiallisen kartoituksen (1 näyte/4km 2 ) tulokset osoittavat, että granuliitin lounaiskontaktin liuskealue on selvästi anomaalinen palladiumin ja telluriumin suhteen. Näytteenotto päätettiin suorittaa tekemällä kaksi tunnustelulinjaa karttalehdille 3812 07 ja 3811 09 siten, että päälinja on suoraan Puskuojan jatkona, jäätikön nuorimmassa kuljetussuunnassa ja kulkee voimakkaan magneettisen anomalian (A-anomalia) ja koko suoalueen yli (kuva 1). Toinen, lyhyempi linja sijaitsee yhdensuuntaisena päälinjan luoteispuolella ja kulkee pienem-
män, pyöreähkön magneettisen anomalian (B-anomalia) yli. Alunperin oli suunniteltu myös kolmas linja kulkemaan lyhyemmän linjan luoteispuolella sijaitsevan vielä heikomman anomalian (C-anomalia) yli, mutta kevään tulo esti näytteenoton sen osalta. Näytettä suunniteltiin otettavan noin 90 pisteestä, ja ajateltiin olevan parempi käyttää suhteellisen harvaa näyteväliä hankkeen tunnusteluluonteen vuoksi ja laajemman alueen tutkimiseksi. Toisaalta päätettiin ottaa mahdollisimman edustavia näytteitä, joten anomaalisuuden pitäisi tulla ainakin heikkona esille jo harvalla näytteenotolla. Aikaisemmin Lemmenjoen alueelta otettujen moreeninäytteiden perusteella tiedettiin, että moreenin hienoaineksessa kultapitoisuudet eivät kohoa, vaikka moreenissa onkin useita kymmeniä kultahippuja 20 kg:n näytteessä, minkä vuoksi isojen näytteiden otto ja raskasfraktion mahdollisten jalometallihippujen tutkiminen katsottiin tärkeäksi. 2. NÄYTTEENOTTO JA ANALYSOINTI Näytteenottoon joka tehtiin 19.3.-18.4.1991 välisenä aikana Metsähallituksen Luonnonsuojelualuetoimiston erillisluvalla (Ls 524/65/91), osallistuivat E. Mäntylä ja M. Kinisjärvi Pohjois- Suomen aluetoimistolta sekä P. Hakala työn valvojana maaperäosastolta. Näyttenottajat asuivat Tele-yhtiöltä vuokratussa talossa Pokassa, ja työmaalle kuljettiin lumikelkalla Repojoelta, josta matkaa kertyi noin 30 km:ä. Tutkimuskohteen sijainti ja haluttu näytetyyppi rajoittivat näytteenottokalustoa ja asettivat sille erityisvaatimuksia. Käytössä oli Pohjois-Suomen aluetoimiston tela-alustainen Illern-porausyksikkö. Liikkuvuutensa vuoksi se oli sopiva tähän kohteeseen. Pienikokoisena ja ketteränä se pystyi myös välttämään ympäristövahingot, mikä tällä Lemmenjoen kansallispuiston rajoitusosalla on erityisen tärkeää. Yli metrin paksuinen pakkaslumikerros haittasi kuitenkin porausyksikön liikkumista ja niinpä 250 metrin matkaan saattoi kulua kaksi tuntia. Porausyksikössä on hydraulinen iskuvasara ja tangostona käytettiin 45 mm:n geotankoja. Pohjanäyte (rapakallio) otettiin hammastetulla läpivirtausterällä, jolly saadaan 20-30 cm:n pituinen, halkaisijaltaan 35 mm:ä oleva näyte, joka painaa noin 600 grammaa. Moreeninäytteet otettiin Auger-tyyppisellä kierreterällä, jonka pilaus on 140 cm:ä (kierreosa 100 crm:ä) ja halkaisija 80 mm:ä. Sillä saadaan näytteenä noin kuusi litraa sekoittunutta moreenia. Syvimmistä rei'istä otettiin näytettä kaksi terällistä.
Jokaisesta pisteestä otettiin kaksi pohjanäytettä (kallio tai rapakallio) ja kaksi moreeninäytettä geokemiallisia tutkimuksia varten. Lisäksi otettiin kierreterällä iso näyte raskasmineraalitutkimuksiin. Yhteensä näytteitä otettiin 340 kpl. Pisteväli näytteenotossa oli 250 metriä. Kahdessa kohteessa pisteväliä tihennettiin magneettisenanomalian kohdalla 50 m:ksi. Kaikkiaan reikiä porattiin 68 kpl ja näytteenottolinjojen yhteispituus oli 13 kilometriä (liite 2). Nyt käytössä ollut kierreteränäytteenotin sopii erityisesti alueille. Moreenit soiden alla ovat yleensä märkiä ja plastisia, jolloin terä pystyy tunkeutuessaan siirtämään lohkareita tieltään ja läpäisemään paksujakin maapeitteitä. Eräissä pisteissä todettiin kierreterän tunkeutuneen alla olevaan rapakallioon jopa kolmen metrin syvyyteen. Kuivilla moreenimailla kierreterän käyttö rajoittuu 2-3 miin. Rapakallio- ja moreeninäytteistä seulottiin hienoaines ja tehtiin myös kokonaisjauhatus rutiinimenetelmillä Pohjois-Suomen aluetoimistossa. GTK:n Rovaniemen laboratorio analysoi näytteistä Au:n, Pt:n, Pd:n ja Te:n pitoisuudet grafiittiuuniatomiabsorptiospektrometrillä (Niskavaara ja Kontas, 1990). Kultahiput rikastettiin isoista moreeninäytteistä (painot vaihtelivat 4.5-18.0 kg) Gold Hound - spiraalirikastimella. Rikastusmenetelmän on tarkemmin selostanut Huhta (1989). Näytteistä jäljelle jäänyt yli kahden millimetrin kivifraktio on tällä hetkellä varastoitu GTK:ssa Espoossa. Raskasmineraalifraktiot tutkittiin stereomikroskoopilla ja samalla mitattiin kultahippujen koot. Hippujen lukumäärät on standardoitu vakiokokoiseen 20 kg:n näytteeseen. Hipuista lasketuissa kultapitoisuuksissa on myös otettu huomioon näytteen oikea paino. Laskennassa hiput on arvioitu pallomaisiksi rakeiksi toisin kuin Huhta (1989) on esittänyt koska näin laskien hippujen on todettu paremmin edustavan punnitsemalla saatuja oikeita pitoisuuksia. 3. TULOKSET Analyysitulokset ja näytteiden kenttätiedot ovat liitteissä (3-5) yhdessä raskasmineraalitulosten, hippujen lukumäärien ja niistä lasketun näytteiden kultapitoisuuden kanssa. 3.1. Geologiset havainnot
Tutkimusalueella esiintyy yleisesti rapakalliota ja se tavoitettiin 57 pisteessä, "terve" kallio oli viidessä pisteessä ja näytteenotto pysähtyi moreeniin kuudessa pisteessä. Maapeite tutkimusalueella oli yleensä 5-7 metriä ja paksuimmillaan 16,5 metriä, ts. selvästi paksumpi kuin Lemmenjoen kullanhuuhdonta-alueilla, jossa se yleensä on 1-2 metriä Yksityiskohtainen kivilajimääritys rapakallionapeista on vaikeaa, mutta 11 näytteestä teetettiin ohuthieet tarkempaa tutkimusta varten (liite 6). Yleisesti ottaen kivet ovat keskirakeisia, koostumukseltaan valtaosin intermediaarisia - ultramafisia sekä rakenteeltaan syväkivimäisiä ja joskus granoblastisia, mutta ainakin osa voi edustaa uudelleen kiteytyneitä suprakrustisia kiviä. Felsisten kivien (graniitit, granuliitit ja kiilleliuske) osuus on vähäinen. Magneettisen B-anomalian kivi on petrografisesti lähinnä diopsidista ja hypersteenistä koostuva ultramafiitti (kuva 2, liite 6). A- anomalian alueelta otetuissa näytteissä on yleisesti hienorakeista magnetiittia, ja kivi on koostumukseltaan pyrokseniitti - hornblendiitti. Kuva 2. Ohuthiekuva mangeettisen B-anomalian (ks. kuva 1) ultramafiitin rapakallionäytteestä (no. 391256). 3.2. Kulta Moreenin raskasfraktiosta löytyi yleisesti muutamia kultahippuja, mutta ainoat voimakkaasti anomaaliset näytteet ovat A-anomalian tihennyksestä, mihin muodostuu merkittävä ja yhtenäinen anomalia (liitteet 7-8). Päälinjana on myös vähäisempiä rikastumia, erityisesti Puskuojan puoleisessa päässä. Näytteen 391224-40 kultahippumääriä 636 kpl saattaa olla kontaminaatiosta johtuen 20-100 kpl liian suuri. Tähän näytteeseen joutui mukaan spiraalin pintamateriaaliin
tiukasti tarttuneita edellisestä ajosta peräisin olevia pieniä (0,04-0,06 mm) hippuja. Laskettuun kultapitoisuuteen näillä hipuilla ei ole suurta merkitystä (5-10 ppb). Kultahippujen raekoot vaihtelivat 0,02-0,45 mm:iin ollen keskimäärin 0,08-0,10 mm:ä. Keskimääräinen raekoko on huomattavasti pienempi kuin kullanhuuhtojien valtauksilta saatu arvo 0,20-0,40 mm:ä. Prosentuaaliset jakaumat eri raekokoluokkiin 0,1 mm:n välein on esitetty kuvassa 3. Rapakallio- (Rp, yhteensä 50 hippua) ja rapakalliomoreeninäytteet (RpMr, yhteensä 148 hippua) on otettu Y. Korhosen valtaukselta Miessijoelta ja moreenin (Mr, yhteensä 371 hippua) hippujen jakauma on laskettu A-anomalian tihennyksestä otetuista näytteistä. Tällä perusteella A-anomalian mineralisaatio ei näyttäisi edustavan Lemmenjoen alueen tyypillistä placer-kullan lähtöaluetta. Kuva 3. Kultahippujen prosentuaalinen raekokojakauma Lemmenjoen alueella. Geokemiallisten näytteiden Au-pitoisuudet ovat alhaisia, joskin korkeimmat pitoisuudet sitoutuvat osittain A-ja B-anomaliaan ja poikkeavat selvästi taustapitoisuudesta (tausta on 1-2 ppb). Rapakallionäytteiden hienoaineksen korkeimmat pitoisuudet (4-5 ppb) keskittyvät B-anomalian tihennykseen ja A-anomalian kohdalla on myös yhden pisteen nousu (liite 9). Jauhettujen rapakallionäytteiden anomaaliset pisteet (3 kpl, 3,5-7 ppb) eivät korreloi hienoainespitoisuuksien kanssa (liite 10). Jauhetun moreenin korkein pitoisuus (9 ppb) sijoittuu keskelle A-anomalian tihennystä (liite 11), mutta hienofraktion pitoisuudet alueella ovat alhaisia (liite 12). Kummassakin aineksessa on selvää anomaalisuutta päälinjan alussa, lähellä Puskuojaa. B-anomalian kohdalla on hyvin heikkoa nousua (2,5-5 ppb) yksittäisissä pisteissä.
Raskasfraktion hippumääriin verrattuna analysoidut Au-pitoisuudet ovat hyvin alhaisia, mikä edelleen vahvistaa käsitystä hienon kullan lähes täydellisestä uuttumisesta rapautumisprosesseissa tällä alueella. Kinnusen (1991) tutkimus antaa osaltaan vahvoja viitteitä Lemmenjoen alueen isojen hippujen synnystä alhaisen lämpötilan sekundaarisissa prosesseissa. Toisaalta jauhetut näytteet oust niin pieniä (< 100 g) ja fysikaalisista ominaisuuksistaan johtuen kultahippujen hienontuminen jauhatuksessa niin heikkoa, että myöskin jauhetun fraktion keskipitoisuudet näyttävät pysyvän alhaisina. 3.3. Palladium ja platina Palladiumilla on hyvin selvä anomaliakeskittymä magneettisen B-anomalian tihennyksessä kaikissa aineksissa. Korkeimmat pitoisuudet saatiin rapakallionäytteiden hienoaineksesta (140 ja 190 ppb), mikä vastaa yli 50-kertaista rikastumista taustaan verrattuna (liite 13). Korkein pitoisuus jauhetussa rapakalliossa on 94 ppb vastaten noin 100-kertaista rikastumista (liite 14). Rapakallionäytteissä on selvää anomaalisuutta myös magneettisen A-anomalian kohdalla joskin taso on alhaisempi. Muilla alueilla rapakallion Pd-pitoisuudet ovat alhaisia. Moreenin Pd-pitoisuudet ovat selvästi alhaisempia kuin rapakallion, mutta korkeat pitoisuudet keskittyvät selvästi B-anomalian kohdalle (liitteet 15-16). Muutamat päälinjan yksittäiset pisteet ovat myös anomaalisia, mutta eivät liity A-anomaliaan. Rapakallion hienoaineksen Pt-pitoisuudet ovat korkeimmillaan B-anomalian kohdalla, jossa rikastumiskerroin on parhaimmillaan 65-kertaa tausta (13 ppb, liite 17). A-anomalian tihennyksessä on yksi anomaalinen piste (8 ppb), mutta muilla alueilla hienoaineksen pitoisuudet ovat alhaisia. Edellisestä poiketen jauhetun rapakallion Pt-maksimit (6-11 ppb) keskittyvät päälinjan lounaispäähän ja magneettisten anomalioiden tihennysten kohdalla ei ole selvää pitoisuuksien nousua lukuun ottamatta B-anomalian koillispuoleista 5 ppb:n pistettä (liite 18). Moreenin hienofraktion Pt-pitoisuudet ovat alhaisia (maksimi 3 ppb) eivätkä ne korreloi rapakallion pitoisuuksien kanssa, joskin osa heikosti anomaalisista pitoisuuksista sijoittuu päälinjan lounaispäähän samalle alueelle kuin jauhetun rapakallion anomaliat (liite 19).
Moreenin raskasfraktion mikroskooppitarkastelussa ei varmuudella havaittu platinaryhmän mineraaleja eikä niistä ollut myöskään merkkejä B-anomalian ultramafisesta kivestä tehdyn hieen EDS-tutkimuksessa (liite 6). Toisaalta Puskujärven alueelta löydetyn, kultahippuja sisältävän lohkareen todennäköinen lähtöpaikka on 2 km:ä järven lounaispuolella sijaitseva B-anomalia. Vaikka hippuja ei moreeni- ja rapakallionäytteistä löytynytkään, geokemialliset tulokset viittaavat siihen, että platinametallit eivät ole uuttuneet yhtä helposti hienoaineksesta kuin kulta. 3.4. Tellurium Rapakallion molempien analysoitujen ainesten maksimi Te-pitoisuus (hienofraktio 210 ja jauhettu 150 ppb) sijoittuu B-anomalian koillispuoleiseen pisteeseen, joka on anomaalinen myös platinametallien suhteen (liitteet 20-21). Jauhetussa aineksessa myös seuraavaksi korkeimmat pitoisuudet esiintyvät tihennyksissä, mutta hienoaineksessa on lievää nousua muuallakin. Moreenin hienoaineksen Te-anomaliakuva on hajanainen, joskin A-anomalian kohdalla on selvästi kohonneita pitoisuuksia (liite 22). 4. SUOSITUKSET JATKOTOIMENPITEIKSI Näytteenotto osoittaa että tutkituista magneettisista anomalioista A on selvästi kulta-anomaalinen ja B Pt-Pd-Au-Te-anomaalinen. Naukussuon syrjäinen sijainti Lemmenjoen kansallispuiston alueella asettaa ekonomisessa mielessä alueen malmiesiintymille selvästi tavanomaista suuremmat vaatimukset. Jalometallimineralisaatioiden paikallistamisella ja primaaristen esiintymien tutkimisella olisi kuitenkin tieteellistä merkitystä, mikä voisi edistää vastaavien aiheiden etsinnässä muillakin alueilla. Lisänäytteenotto rapakalliosta ja moreenista ei auta selvittämään primaaristen mineralisaatioiden luonnetta, joskin se tarkentaisi anomaliakuvioita. Tämän vuoksi ehdotetaan anomalioiden tutkimista kairaamalla. Magneettiset anomaliat olisi syytä tarkentaa maastomittauksin muutamalla profiililla. Magneettiset anomaliat (ja jalometallianomaliat) voitaisiin sen jälkeen lävistää syväkairauksella. Tarvittavat kairausresurssit ovat alle 1000 m.
Mittaus ja kairaus voidaan toteuttaa vain talvella ja toimenpiteet vaativat lupaa Metsähallituksen Luonnonsuojelualuetoimistolta. Kairaus olisi käytännöllisintä suorittaa esimerkiksi Kalajoen Timanttikairaus Ky:n kevyellä ja helposti liikuteltavalla yksiköllä pitkien etäisyyksien ja maastovahinkojen estämisen vuoksi. POKA-tyyppinen kairaus ei ole riittävän tehokasta, koska paksun rapautumisen vuoksi tarvitaan suhteellisen syviä reikiä. Ainakin B-anomalia on todennäköisesti mahdollista lävistää yhdellä 200-300 m:ä pitkällä reiällä, jolloin varmistettaisiin rapautumattomien näytteiden saanti. Maapeitteen paksuus (mukaan lukien pehmeä rapakallio) vaihtelee A-anomalian kohdalla lounaisreunan 16 mistä keskiosan ja koillisreunan 4-5 miin. B-anomalian kohdalla paksuus on reunoilla 7-10 m:ä ja keskellä maksimissaan 15 m:ä. Mahdollisesti pehmeän rapakallion alla olevasta palarapakalliosta ei ole tietoa. Kairauksen huuhteluvesi on saatavissa anomalioiden vieressä olevista lammista. Kulkeminen työmaalle on käytännöllistä tehdä lumikelkalla Repojoelta, josta matkaa tulee noin 30 km:ä. Mikäli laajemmat tutkimukset tulevat myöhemmin ajankohtaiseksi, olisi alueen matalalentomittaus tärkeää magneettisten anomalioiden kohdentamiseksi ja alueen. yleisen rakenteen selventämiseksi. Mahdollisten uusien anomalioiden jatkotutkimuksessa Illern-näytteenotto on hyvä tunnustelumenetelmä, koska ainakin kullan osalta raskasfraktion hiput näyttävät olevan luotettavampi menetelmä kuin pelkkä kemiallinen analysointi. Pekka A. Nurmi Pekka Huhta Pertti Hakala
5. KIRJALLISUUSVIITTEET Ervamaa, P. (197. Selostus Tankavaaran ja Morgamin alueen sekahipuista tehdystä alustavasta tutkimuksesta. Julkaisematon raportti, Geologian tutkimuskeskuksen keskusarkisto, M 17/Sdk/Ir/52/2, 5 s. Huhta, P. 1989. Moreenin raskasmineraalit malminetsinnän apuna. With an English summary: Till heavy minerals in ore prospecting. Geologi 41,(3), 56-60. Kinnunen, K.A. (1991). Lemmenjoen alueen irtokullan alkuperäiskivilajien määritys sekahippujen petrografian perusteella. Julkaisematon raportti, Geologian tutkimuskeskuksen keskusarkisto, M 16/3812/91/1, 31 s. Niskavaara, H. & Kontas, E. (1990). Reductive coprecipitation as a separation' method for the determination of gold, palladium, platinum, rhodium, silver, selenium, and tellurium in geological samples by graphite furnace atomic absorption spectrometry. Anal. Chim. Acta 231, pp. 273-282. Vuorelainen, Y. & Törnroos, R. (1986). Platinum-group element alloy spherules from alluvial deposits in Finnish Lapland. N. Jb. Mineral. Mh. 9, pp. 423-432.
6. LIITELUETTELO 1. Lemmenjoen Miessin platinahippujen mikroanalysaattoritutkimuksen tulokset. 2. Moreeni- ja rapakallionäytteenottopisteiden numerointi. 3. Isojen moreeninäytteiden raskasfraktion kultahipputulokset ja näytepisteiden koordinaatit. 4. Rapakallionäytteiden Au-, Pd-, Pt- ja Te-tulokset. 5. Moreeninäytteiden Au-, Pd-, Pt- ja Te-tulokset. 6. Rapakallionäytteiden petrografinen tutkimus. 7. Kultahippujen esiintyminen Naukussuon moreeninäytteissä (laskettuna kpl/20 kg). 8. Kultahippujen koon ja lukumäärän perusteella laskettu moreenin kultapitoisuus Naukussuon moreeninäytteissä. 9. Kultapitoisuus (ppb) Naukussuon Rapakallionäytteiden hienofraktiossa. 10. Kultapitoisuus (ppb) Naukussuon jauhetuissa rapakallionäytteissä. 11. Kultapitoisuus (ppb) Naukussuon jauhetuissa moreeninäytteissä 12. Kultapitoisuus (ppb) Naukussuon moreeninäytteiden hienofraktiossa. 13. Palladiumpitoisuus (ppb) Naukussuon Rapakallionäytteiden hienofraktiossa. 14. Palladiumpitoisuus (ppb) Naukussuon jauhetuissa rapakallionäytteissä. 15. Palladiumpitoisuus (ppb) Naukussuon moreeninäytteiden hienofraktiossa. 16. Palladiumpitoisuus (ppb) Naukussuon jauhetuissa moreeninäytteissä.
17. Platinapitoisuus (ppb) Naukussuon Rapakallionäytteiden hienofraktiossa. 18. Platinapitoisuus (ppb) Naukussuon jauhetuissa rapakallionäytteissä. 19. Platinapitoisuus (ppb) Naukussuon moreeninäytteiden hienofraktiossa. 20. Telluriumpitoisuus (ppb) Naukussuon Rapakallionäytteiden hienofraktiossa. 21. Telluriumpitoisuus (ppb) Naukussuon jauhetuissa rapakallionäytteissä. 22.Telluriumpitoisuus (ppb) Naukussuon moreeninäytteiden hienofraktiossa.
Liite 1 Lemmenjoen alueen Miessijoen platinahippujen mikroanalysaattoritutkimuksen tulokset. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 31.10.1990 Malmiosasto Perustutkimukset/Mikroanalysaattorilaboratorio Bo Johanson, Lassi Pakkanen Mikroanalysaattoritutkimus Raskaita mineraalirakeita (harmaita - kellertävän harmaita) on otettu talteen kullanhuuhdonnan yhteydessä K. Merenluodon valtaukselta Miessiltä Lemmenjoen alueelta. Kaksi näytettä saatiin tutkittavaksi, toinen vuodelta 1989 ja toinen vuodelta 1990. Näytteiden mineraalirakeiden epäiltiin sisältävän platinaryhmän alkuaineita. Näytteet tutkittiin ensin stereomikroskoopin avulla ja ryhmiteltiin rakeet värinsä sekä muotonsa mukaan. Rakeet liimattiin alustalle ja tutkittiin elektronimikroanalysaattorin energiadispersiivisella spektrometrilla (EDS). Näyte vuodelta 1989: EDS tutkimukseen poimittiin stereomikroskoopin avulla 19 raetta. Tutkimuksen tulos on seuraava: -Pt, As (9 raetta) -Pt, Fe (6 raetta) -Au (1 rae) -Pt, Pd, S (1 rae) -Os, Ir, Ru (1 rae) Koko raenäytteestä suurin osa koostuu Pt,Fe (ferroplatinasta), 20-30 % on Pt,As. Pt,Fe-rakeet ovat muita suurempia ja usein pyöristyneitä. Väriltään ne ovat kellertävän harmaita. PtAs-rakeet muodostavat paikoin omamuotoisia kiteitä ja niillä on voimakas kiilto (murtuvat helposti). Väri on harmaa. Os,Ir,Ru-rakeet ovat siniharmaita. Pt,Pd,S-rakeet ovat kellertävän harmaita. Näyte vuodelta 1990: Poimittiin 13 raetta EDS-tutkimukseen. Todettiin että raenäyte on hyvin samanlainen kuin edellinen. Tutkimuksen tulos on seuraava: -Pt, Fe (5 raetta) -Pt, Pd, Fe (1 rae) -Pt, As (4 raetta) -Au, Pd (1 rae) + Pt, Cu (sama rae) -Os, Ir, Ru (2 raetta) Kuten näytteessä vuodelta 1989 tässäkin suurin osa rakeista koostuu Pt,Fe:sta (ovat myös kooltaan suurimmat). Noin 20% rakeista koostuu Pt,As:sta, loput mineraalilajit esiintyvät yksittäisinä rakeina. Au,Pd-rakeet ovat kellertäviä ja PtPdFe-rakeet harmaita.