Kalaposti 3 2018 JAKSOESITE SUOMALAISUUS MARKKINOINNIN KÄRKENÄ TV-mainoskampanja Silakka ja lipeäkala MSC-sertifioitua Ruokabloggaaja Mari Moilanen ja Kalaneuvos yhteistyössä
TYÖNTEKIJÄN HAASTATTELU Yhteistyöllä hyviin tuloksiin! Kuka olet ja mitkä ovat työtehtäväsi Kalaneuvoksella? Kaarina Ojanperä, 43 vuotta, työskentelen siivutuksessa ja pakkaamossa. Kuinka kauan olet ollut töissä Kalaneuvoksella? Vuodesta 2014. Sitä ennen olen toiminut elintarvikealalla monenlaisissa eri tehtävissä. Millainen on tyypillinen työpäiväsi kulku? Työpäivä alkaa työpisteen valmiiksi järjestämisellä ja kahden siivutuskoneen ja nahoituskoneen kokoamisella. Valmistelevat työt ja työpisteen järjestäminen valmiiksi ovat iso osa aamun tehtäviä. Työt aloitetaan yleensä työlistan mukaisesti graavikalasta. Siivutamme graavikirjolohta ja -lohta eri tuotteisiimme. Graavin jälkeen siirrymme kylmäsavuun. Ennen tätä vaihtoa siivutuskoneet ja työpöydät pestään ja desinfioidaan huolellisesti, lattia huuhdotaan ja biojäte viedään pois. Punnitsemme myös jokaisen siivutuslaatikon vaakapisteellä. Näin tiedämme tekemämme kilomäärät. Miten Kalaneuvoksen arvot laatu, edelläkävijyys, perheyrittäjyys ja vastuullisuus näkyvät työssäsi? Meillä on tiivis porukka, täällä tutustuu ihmisiin ja yrittäjäperheen läsnäolo näkyy kaikille työntekijöille. Kaikki ymmärtävät, että jos ei hoida omaa tonttiaan kunnolla, niin joku toinen kärsii siitä myöhemmissä työvaiheissa. Vastuullisuutta on esimerkiksi pyrkimys säästää pakkaus- ja tuotantomateriaaleja, mistä EcoFishBox on näkyvin konkreettinen saavutus. Muovijätteen vähentämisessä olemme saaneet paljon aikaan. Laatu taas pakottaa esimerkiksi hygienian osalta tiettyihin standardeihin, kuten kertakäyttökäsineiden vaihtamiseen määritetyin väliajoin. Edelläkävijyyden saralla meillä on vielä työvaiheita, joita voidaan tehostaa automatisoinnilla, esimerkiksi nostelun vähentäminen siivutuksessa. Kehitystä tapahtuu koko ajan kuormittavien työvaiheiden helpottamisessa. Mikä on suosikkikalasi ruokana? Laitatko kalaruokia paljon itse tai syötkö jalosteita sellaisenaan? Suosin itse tuorekalatiskiltä ostettua kirjolohta ja lohta ruoanlaitossa. Itse laitan esim. perinteistä kalakeittoa ja uunikirjolohta. Juhlahetkien äidiltäni peritty bravuuri on kalaisa voileipäkakku. Mitä asioita haluaisit kertoa kalanjalostustehtaalla työskentelystä, mitä ihmiset eivät ehkä tiedä tai ymmärrä? Monet luulevat, että kalanjalostustehtaassa on paha haju, mutta näin ei ole. Kaikille ei ole myöskään selvää, että me teemme myös paljon käsityötä vaikka tämä on moderni tuotantolaitos. Yleensä ympäristöasiat ja toiminnan tehokkuus kulkevat käsi kädessä. Kun tehdään ympäristöystävällisemmin, säästetään myös rahaa esim. pakkausmateriaaleissa.
AJANKOHTAISTA Kaikki lipeäkalamme on tänä vuonna MSC-sertifioitua. Kaikki tuottamamme lipeäkala on tänä vuonna MSC-sertifioitua. Käytämme lipeäkalaan molvaa ja turskaa, jotka ovat vastuullisesti kalastettua. Kalaneuvos-konserniin kuuluva Martin Kala sai MSC-sertifikaatin lipeäkalalle jo vuonna 2016. MSC-sertifikaatti on saanut nimensä Marine Stewardship Councililta (MSC), joka on voittoa tavoittelematon kansainvälinen organisaatio. Sen kestävän kalastuksen standardi on ainoa luonnonvaraisen kalan ja äyriäisten pyynnin sertifiointi- ja ympäristöohjelma, joka on sekä YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO:n että ISEAL:n (International Social and Environmental Accreditation and Labelling) parhaiden toimintatapojen mukainen. Sininen MSC-merkintä takaa, että tuotteet ovat peräisin kalastusyrityksestä, joka täyttää MSC:n kestävän kalastuksen standardin vastuullisuuskriteerit. Lisäksi samalla sertifikaatilla kauppaa käyvät yritykset on sertifioitu MSC:n jäljitettävyysstandardin mukaisesti. Standardit on kehitetty yhteistyössä kalastusteollisuuden, ympäristöjärjestöjen, tieteen edustajien, asiantuntijoiden ja muiden sidosryhmien kanssa. LIPEÄKALA KUULUU JOULUUN Lipeäkala on joulupöydän erottamaton herkku, joka herättää intohimoja puolesta ja vastaan. Lipeäkalaa tai livekalaa, kuten sitä myös kutsutaan, on syöty keskiajalta lähtien. Perinteisesti lipeäkalaa on valmistettu turskasta, mutta nykyään käytössä on pääasiassa sen Pohjois-Atlantilla elävä, turskakaloihin kuuluva sukulainen molva. Sen ja turskan maku ja ominaisuudet ovat hyvin samankaltaiset. Molvan liha on vaaleampaa kuin turskan. Lipeäkalaa valmistetaan Turussa vuosikymmenten kokemuksella ja ylpeinä Martin Kalan perinteikkäästä tuotteesta. Loka-joulukuun aikana Martin Kalassa valmistetaan joulusesonkia varten noin 100 000 kiloa lipeäkalaa. Norjasta tuotujen kuivattujen fileiden tie lipeäkalaksi kestää kuukauden. Ensin tehtävän muutaman päivän liotuksen jälkeen fileet siirretään suuriin sammioihin, joissa on sammutetusta kalkista ja kidesoodasta sekoitettu emäksinen liuos. Muutaman päivän päästä on jälleen vuorossa liotus puhtaassa vedessä, jonka jälkeen kalat siirretään käsin sammiosta toiseen neljästi ja vesi vaihdetaan 10 kertaa. Aikaa koko prosessiin kuluu noin kolme viikkoa, minä aikana kalat turpoavat noin 8 9-kertaisiksi. Liotuksen loppuvaiheessa kalojen happamuus tarkistetaan. Jos ph pääsisi liian korkeaksi, kalat hajoaisivat keitettäessä. Liotuksen jälkeen kalat nostetaan saaveista linjastolle ja leikataan noin kilon paloiksi. Valmistamamme lipeäkala myydään kauppojen kylmähyllyissä joulunpunaisissa pakkauksissaan. Kotona lipeäkalaa ei tarvitse enää liottaa tai huuhdella ennen valmistamista. Esikäsittelyksi riittää nopea kastaminen kylmään veteen, jonka jälkeen kala kypsennetään joko kattilassa tai uunissa. Aikoinaan lipeäkala oli suosittua myös paaston aikaan, sillä siinä on erittäin korkea proteiinipitoisuus. Proteiinia on 19,3 g 100 grammassa.
AJANKOHTAISTA Teethän joulun ennakkotilaukset ajoissa! Kala kuuluu joulun juhlapöytään. Varmista onnistunut sesonki tilaamalla joulun kalavalikoima ajoissa. Suomalaisuus Markkinoinnin kärkenä TV-mainoskampanja MTV:llä 22.10. 4.11.2018 HYÖDYNNÄ MYYNNISSÄ! TV-Mainoksen tuotteina Kalaneuvos Kylmäsavu- ja graavikirjolohifileesiivut sekä savukirjolohifilee. MARKKINOINTIKALENTERI LOKAKUU MARRASKUU JOULUKUU TAMMIKUU Uusi TV-mainos MTV:llä vk. 43 44 Kalaneuvos-mainosvideot verkossa Kalaneuvos-reseptibannerikampanja verkossa
GRAAVISUOLATUT / KYLMÄSAVUSTETUT GRAAVIKIRJOLOHIFILEE, SIIVU GRAAVILOHIFILEE, SIIVU n. 200 g vak 400 g vak Myyntierä 8 kpl n. 750 g vak Myyntierä n. 4 kg n. 200 g vak n. 1kg 2 385280 100007 6 408520 004555 2 385257 100009 2 385226 700001 2 385299 100005 KYLMÄSAVUKIRJOLOHIFILEE, SIIVU KYLMÄSAVULOHIFILEE, SIIVU n. 200 g vak n. 750 g vak Myyntierä n. 4 kg n. 200 g vak 2 385262 000004 2 385289 000001 2 385226 900005 400 g vak Myyntierä 8 kpl 2 kg dyno Myyntierä 2 kg n. 1kg 6 408520 004531 6 408520 005668 2 385201 800009 KYLMÄSAVU- KIRJOLOHIFILEE n. 800 g vak Myyntierä n. 4 kg 2 385253 300007
SAVUSTETUT, VAKUUMI SAVUKIRJOLOHI SAVUKIRJOLOHI, PALA n. 200 400 g vak Myyntierä 4 kpl n. 800 1400 g vak Myyntierä n. 4 kg 2 385297 700009 2 385254 600007 SAVUKIRJOLOHIFILEE SAVUKIRJOLOHIFILEE, PALA n. 250 g vak n. 600 800 g vak Myyntierä n. 4 kg 2 385263 800009 SAVUKIRJOLOHIFILEE, TUPLA SAVULOHIFILEE, PALA n. 400 g vak n. 1350 g Myyntierä n. 10 kg SAVUSIIKA 2 385264 100009 2 385237 200002 SAVULOHIHERKKU SINIHOMEJUUSTO 300 g vak n. 700 900 g vak Myyntierä n. 4 kg 2 385297 900003 6 408520 004722 SAVUPIPPURI- MAKRILLIFILEE n. 240 g vak
SAVUSTETUT, IRTO SAVUKIRJOLOHI SAVUKIRJOLOHI, PALA SAVUKIRJOLOHIFILEE 2 385254 100002 2 385254 500000 SAVUSIIKA SAVULOHIFILEE, PALA SAVULOHIHERKKU SINIHOMEJUUSTO 1,5 kg vuoka, Myyntierä 1,5 kg 2 385253 800002 2 385237 100005 6 408520 004876 SAVUPIPPURIMAKRILLIFILEE Myyntierä n. 3 kg SAVUMAKRILLI Myyntierä n. 3 kg 2 385254 200009 2 385254 300006
SILAKKA- JA SILLITUOTTEET TILLISILAKKAFILEE SINAPPISILAKKAFILEE 2,5 kg astia Myyntierä 2,5 kg 2,5 kg astia Myyntierä 2,5 kg VALKOSIPULISILAKKAFILEE SUUTARINLOHI 2,5 kg astia Myyntierä 2,5 kg 2,6 kg, josta silakkaa 1,5 kg Myyntierä 1,5 kg 6 408520 005569 MATJESSILLIFILEE 5,8 kg, josta kalaa 4 kg Myyntierä 4 kg SUOLASILLI 22 kg, josta kalaa 15 kg Myyntierä 15 kg MUSTAHERUKKASILLIFILEE, PALA 5,8 kg, josta kalaa 2,7 kg Myyntierä 2,7 kg Silakalle MSC-sertifikaatti Kalaneuvos-konserni toi uudet suomalaiset MSC-silakkatuotteet ensimmäisenä Suomen markkinoille Kalaneuvoksen välittämä silakka on nyt MSC-sertifioitua. Suomen merialueilta kalastettavan silakan ja kilohailin trooli- ja rysäkalastus sai kesällä 2018 MSC:n kestävän kalastuksen sertifikaatin ensimmäisenä maassamme. Suomen Ammattikalastajaliiton (SAKL) mukaan kalastustoiminta sai hyvät arvosanat kaikilla kolmella MSC:n kestävän kalastuksen osa-alueella. Nyt noin 95 % Suomen merialueen saaliista täyttää MSCsertifikaatin kriteerit. Kaikki suomalainen silakka ei vielä ole sertifioitua, sillä vain Suomen Ammattikalastajaliittoon kuuluvat kalastajat voivat myydä saaliinsa MSC-sertifioituna. - Silakka ja kilohaili ovat Suomen kaupallisesti tärkeimmät kalalajit, ja on hienoa, että ensimmäinen MSC-sertifiointiprosessi toteutettiin onnistuneesti. Vastuullisesti pyydettyjen MSCsertifioitujen raaka-aineiden kysyntä on yleisessä kasvussa niin elintarvikkeiksi, kuin myös kalajauhon raaka-aineeksi, toteaa SAKL:n toimitusjohtaja Kim Jordas tiedotteessa. Sertifioinnista huolimatta kehitystyö jatkuu edelleen. SAKL tekeekin yhteistyötä Luonnonvarakeskuksen ja ELY-keskuksen kanssa, jotta saaliskoostumuksen ja sivusaaliin vieläkin tarkempaa tiedonkeruuta päästään toteuttamaan. Sertifikaatti on voimassa viisi vuotta, ja seuraavissa arvioinneissa halutaan entistä paremmat tulokset kaikilla osa-alueilla.
ENNAKKOTILAUSTUOTTEET LOIMULOHIFILEE CHILILOIMULOHIFILEE PAISTETTU SILAKKAPIHVI Myyntierä 3 kg 2 385258 900004 2 385232 900006 6 408520 009109 MARINOITU SILAKKAPIHVI SAVUSILAKKA RAVUNPYRSTÖJÄ TILLILIEMESSÄ 3,8 kg, josta rapuja 2,0 kg Myyntierä 3,8 kg ISOJA KATKARAPUJA SUOLALIEMESSÄ Myyntierä 1,5 kg Myyntierä 5 kg 3,8 kg, josta rapuja 2,0 kg Myyntierä 3,8 kg Kuva: Pro Kala ry 6 408520 005064 Kuva: Pro Kala ry 6 408520 009055 JÄTTIKATKARAVUN PYRSTÖJÄ SUOLALIEMESSÄ 3,8 kg, josta rapuja 2,0 kg Myyntierä 3,8 kg Suomen ensimmäiset suomalaiset MSC-silakkatuotteet nyt saatavilla Kalaneuvokselta ja Martin Kalasta. Kalaneuvoksen silakkatuotevalikoima pitää sisällään kokonaiset silakat, peratut silakat, silakkafileet ja nahattomat silakkafileet sekä silakkamarinadit eri tavoin maustettuina. Silakkamme kalastetaan Selkä- ja Saaristomereltä. Silakassa on sydämelle terveellisiä omega-3-rasvahappoja sekä vitamiineja ja hivenaineita, kuten fosforia, kalsiumia ja D-vitamiinia. Ravintoarvoihinsa nähden se onkin edullista ruokaa ja sen proteiinikoostumus on hyvä. Turussa toimiva Kalaneuvos-konserniin kuuluva Martin Kala Oy jalostaa noin puolet kuluttajille päätyvästä elintarvikesilakasta Suomessa. Yrityksellä on jo Marine Stewardship Councililta lisenssi käyttää sertifikaattia silakkajalosteissaan. Martin Kala myy silakkafileetä kaupoille myytäväksi palvelutiskeissä. Lisenssi edellytti auditoinnin tekemistä yrityksessä. Sen suoritti Marine Stewardship Councilin hyväksymä kansainvälinen auditointiyritys. Olimme jo saaneet MSC-lisenssin vuonna 2016 lipeäkalalle, joten yrityksen toimintatavat ja prosessit olivat valmiiksi vaaditulla tasolla, kertoo Martin Kalan tehdaspäällikkö Jari Multanen. Auditointi maksoi yritykselle joitain tuhansia euroja, mutta Multasen mielestä panostus on hintansa väärtti. MSC-merkki kalatuotteessa on nykyään tärkeää keskusliikkeille, mutta myös kuluttajille. Kestävä kalastus kiinnostaa yhä useampia ja yhä useampi vaatii tuotteelta MSC-merkintää. Sertifikaatti maksaa ajan kanssa itsensä helposti takaisin, pohtii Multanen. Kalaneuvos-konsernin valmistamat silakkamarinadit ovat nyt myös MSC-logolla varustetut ja saatavilla hyvin varustetuista ruokakaupoista.
TUOREET / TUONTIKALAT TUOREET LOHI, kokonainen LOHIFILEE LOHIMEDALJONKI KIRJOLOHI, kokonainen KIRJOLOHIFILEE SIIKA kasvatettu, villi SIIKAFILEE, suomulla, suomustettu, ruodoton TAIMEN, kasvatettu TAIMENFILEE, kasvatettu KUHA KUHAFILEE, nahaton ja nahallinen AHVEN AHVENFILEE, nahaton HAUKI HAUKIFILEE, nahaton NIERIÄ NIERIÄFILEE MUIKKU, kokonainen MUIKKU, perattu SILAKKA SILAKKA, perattu SILAKKAFILEE SILAKKAFILEE, nahaton TUONTIKALAT SEITIFILEE 3 kg PUNAKAMPELAFILEE 3 kg TURSKAFILEE 3 kg TURSKAN SELKÄFILEE 3 kg SINISIMPUKKA 1 kg OSTERIT 12 kpl Silakan dioksiinipitoisuudet ovat puolittuneet 2000-luvulla Silakan dioksiinipitoisuudet ovat pienentyneet 2000-luvulla alle puoleen ja 1970-luvun lopulta jopa kymmenesosaan. Mittausten mukaan sekä dioksiinien että PCB-yhdisteiden keskimääräiset pitoisuudet ovat nyt selvästi EU:n asettamia enimmäispitoisuuksia pienemmät. Vain joissakin yli 19 sentin kokoluokissa silakan dioksiinipitoisuudet ovat olleet raja-arvojen yläpuolella. Dioksiinipäästöjä on rajoitettu voimakkaasti kansainvälisillä sopimuksilla ja se on näkynyt selvästi kalojen pitoisuuksissa. Suomalaiset ovat saaneet dioksiinia ja PCB-yhdisteitä valtaosin luonnonkalasta, joten altistuminen niille on pitoisuuksien vähenemisen myötä selvästi laskenut. Tulokset ovat peräisin Itämeren ja Suomen sisävesien kalojen ympäristömyrkkypitoisuuksia tutkivasta EU-kalat III -hankkeesta, jossa ovat olleet mukana Evira, THL, Luonnonvarakeskus (Luke) ja Suomen ympäristökeskus Syke. EU:n raja-arvo dioksiinien enimmäispitoisuuksille kalassa on alle 3,5 pg/g tuorepainoa kohti laskettuna. Käyttökieltojen ansiosta myös bromattujen palonestoaineiden (PBDE) pitoisuudet Itämeren silakassa ovat puolittuneet 2000-luvulla. Vettä ja likaa hylkivissä tekstiileissä ja teollisuudessa käytettävien perfluorattujen alkyyliyhdisteiden (PFAS) pitoisuudet ovat silakassa kasvaneet vuodesta 2009, jolloin niitä mitattiin ensimmäistä kertaa. Silakasta mitatut pitoisuudet ovat kuitenkin niin pieniä, että ne jäävät reilusti alle siedettyjen päiväarvojen alapuolelle. Mitä Dioksiinit ovat? Dioksiinit ovat kloorattuja aineita, jotka ovat hyvin kestäviä ja pysyviä orgaanisia yhdisteitä. Niitä syntyy kaikessa polttamisessa, esimerkiksi jätteiden hävittämisessä. Viime aikoina päästöt ovat tiukkojen rajoitusten ansiosta vähentyneet murto-osaan aikaisemmasta. Haitallisia dioksiinit ovat, koska ne kertyvät ravintoketjussa ja osa niistä on erittäin myrkyllisiä. Ne ovatkin aiheuttaneet haittaa esimerkiksi hylkeille ja merikotkille, jotka ovat ravintoketjun yläpäässä ja joiden ruokavalio on yksipuolista. Ihmisen ravinnosta dioksiinia sisältävät elintarvikkeiden raaka-aineet käsittävät vain pienen osan, joten altistus on vähäistä. Silakka on rasvainen kalalaji, ja siksi ympäristömyrkyt kertyvät siihen helpommin kuin esimerkiksi vähärasvaisiin särkikaloihin. Hyödyt ovat kuitenkin suuremmat kuin haitat, sillä hyvien rasvahappojen takia kalan syömistä pidetään terveellisenä huolimatta sen mahdollisista dioksiinipitoisuuksista. Silakassa onkin hyvä proteiinikoostumus, D-vitamiinia sekä sydämen ja verisuonten terveyttä tukevia omega-3-rasvahappoja. Silakan puolesta puhuu myös se, että se on ekologista ja kotimaista lähiruokaa. Lähteet: Evira 21.3.2018, THL 21.11.2017
MÄDIT / MAUSTEET / MUUT TUOTTEET SUOMALAINEN KIRJOLOHENMÄTI SIIANMÄTI MUIKUNMÄTI ORIGINAL KALAMAUSTE SITRUUNAINEN KALAMAUSTE UUTUUS! UUTUUS! 180 g prk Myyntierä 12 prk 4 kg dyno Myyntierä 4 kg 6 408520 005989 2 385219 200006 600 g prk Myyntierä 3 kpl 140 g prk Myyntierä 12 kpl Kalaneuvoksen Original Kalamauste, klassikko jo vuodesta 1995, nyt 600 g purkissa. Monikäyttöinen mausteseos sopii erinomaisesti lohelle ja kirjolohelle. Uusi suurempi pakkaus sopii niin suurkeittiökuin kotikäyttöön. Original Kalamausteen uusi sisartuote. Sitruunainen kalamauste on suunniteltu monipuoliseen käyttöön, erityisesti vaaleille kaloille. Se on pakattu käteviin 140 g sirotinkannellisiin purkkeihin. Se erottuu helposti Original Kalamausteesta valkoisen kantensa ansiosta. MARTIN KALAN LIPEÄKALA, MSC n. 1 kg vak
Kalaisaa yhteistyötä jo kaksi vuotta Kalaneuvos ja Mari Moilanen, ruokakuvaaja, -toimittaja ja yhden Suomen suosituimman ruokablogin pyörittäjä, tekevät aktiivisesti yhteistyötä. Marin reseptiikkaa ja veden kielelle herauttavia ruokakuvia löytyy runsain mitoin Kalaneuvoksen nettisivuilta ja Instagramista. Valokuva: Sarri Kurronen Olen kalanainen henkeen ja vereen. Jo pienestä tytöstä alkaen kuljin isoisäni, intohimoisen kalamiehen vanavedessä imien oppia kalojen narraamisesta ja käsittelystä. Kalastaminen niin verkoilla, ongella, pilkkien kuin virvelillä oli hanskassa jo ennen kouluikää. Luonnollisesti perkasin jo tuolloin myös itse kalastamani kalat. Teen Kalaneuvokselle kuukausittain yhden uuden reseptin. Myös viikottaisella palstallani Iltalehdessä on sesongin mukaisia kalareseptejä ja blogiinkin niitä syntyy tuon tuosta. Joulun aikaan teen paljon kalareseptiikkaa kuvineen muillekin asiakkaille, kuten viinimaahantuojille ja lehtiin, Mari kertoo. Mari teki pitkän uran henkilöstöhallinnon johtotehtävissä ennen ruoka-alalle siirtymistään ja toimii nyt yrittäjänä viidettä vuotta. Kaikki sai alkunsa 2011 perustetusta Jotain maukasta -blogista. Aloitin blogin pitämisen hyvin spontaanisti eräänä syyskuisena päivänä mökillä. Olen aina rakastanut ruokaa ja viinejä, joten reseptien jakaminen oli luontevaa ja tarvitsemaani vastapainoa silloiselle työlleni. Blogi, reseptit ja etenkin ruokakuvaus imaisivat pian mukaansa. Mari on ollut ehdolla Suomen parhaimmaksi ruokavaikuttajaksi, Jotain maukasta-blogi on ollut useita kertoja ehdolla Suomen parhaaksi blogiksi ja Marin valokuvat ovat päässeet finaalikuvien joukkoon arvostetussa kansainvälisessä ruokavalokuvauskilpailussa. Tärkeintä on kuitenkin upeat asiakkaat. Olen onnekas. Saan työskennellä arvostettujen brändien kanssa ruoan ja viinin saralla ja työn tekeminen on inspiroivaa. Joka aamu lähden töihin iloisena, saanhan tehdä sitä, mitä rakastan. Marin reseptejä ja ruokakuvia: kalaneuvos.fi www.jotainmaukasta.fi Resepti-ideoita ja videoita kalaneuvos.fi @kalaneuvos_oy Kalaneuvos KALANEUVOS OY Hukkasentie 25 38220 Sastamala Puh. 010 4111 470 (myynti) info@kalaneuvos.fi kalaneuvos.fi