Satakunnan vaihemaakuntakaava 2, Tausta-aineisto Tuulivoimatuotanto Maakuntainsinööri Anne Nummela Kuvat: Sami Suominen, Visa Vehmanen
TUULIVOIMA VAIHEMAAKUNTAKAAVASSA 2 Vaihemaakuntakaava 2 täydentää vaihemaakuntakaavaa 1. Vaihemaakuntakaavassa 1 on osoitettu 17 aluetta, hanke on käynnissä 13 alueella. Myös muutamia alle 8-10 voimalan hankkeita on ollut vireillä. Vaihemaakuntakaavassa 1 on määritelty, että maakunnallisesti merkittävä tuulivoimaloiden alue on kooltaan vähintään n. 8 10 voimalayksikköä.
Mahdollisiin uusiin tuulivoimaloiden alueisiin vaihemaakuntakaavassa 2 sovelletaan samoja kriteerejä kuin vaihemaakuntakaavaa 1 laadittaessa.
VAIHEMAAKUNTAKAAVAN 1 VALMISTELUSSA MUKANA OLLEET JA VAIHEMAAKUNTAKAAVAN 2 TAVOITEVAIHEESSA ESILLE TULLEET ALUEET: Merikarvian Korvenneva käsitellään osayleiskaavalla, 6 voimalaa. Merikarvian kunnanhallitus päätti käynnistää Korvennevan tuulivoimaosayleiskaavan 30.1.2017 ja OAS asetettiin nähtäville 13.2.2017. Kaavatyö perustuu aikaisempiin selvityksiin ja yva-prosessiin sekä uusiin selvityksiin ja uuden suunnittelutilanteen mukaan päivitettyihin mallinnuksiin. Korvennevan tuulivoimaosayleiskaavan ehdotus on ollut nähtävillä 13.10.2017 13.11.2017 välisen ajan.
Merikarvian Halssi: Yleiskaava ei ole vireillä. Alueelle on tehty uudet etäisyysvyöhyketarkastelut keväällä 2016. 22.8.2016 on Merikarvian kunnanhallituksen kokouksessa pykälässä 307 Ilmoitusasiat käsitelty, että OX2 on päättänyt keskeyttää Halssin tuulivoima-alue -hankkeen kehittämisen.
Siikaisten Leppijärvi: Selvityksiä ja alustava on kaavaluonnos laadittu. Alueelle ei Satakunnan vaihemaakuntakaavan 2 suunnitteluperiaatteiden mukaan voida osoittaa maakunnallisesti merkittävää tuulivoimatuotannon aluetta.
Vaihemaakuntakaavan 1 valmistumisen jälkeen on tullut uusia linnustoon liittyviä selvityksiä. BirdLife Suomi, Finland (2014). Lintujen päämuuttoreitit Suomessa. 14.5.2014. Satakunnan yli kulkee useita merkittäviä muuttoreittejä lounaisluodesuuntaisesti.
Maali-hankkeen julkaisu ja paikkatietoaineisto ovat valmistuneet Vilén, Risto; Vasko, Ville ja Nuotio, Kimmo: Satakunnan maakunnallisesti arvokkaat lintualueet 2006-2014. Porin Lintutieteellinen Yhdistys ry & Rauman Seudun Lintuharrastajat 2015. 303 s.
Johtopäätökset: Edellä mainittujen uusien linnustoon liittyvien selvitysten perusteella todetaan, että tavoitevaiheessa esille nostettuja alueita ei voida osoittaa Satakunnan vaihemaakuntakaavassa 2 linnustoon kohdistuvien vaikutusten perusteella. Satakunnanvaihemaakuntakaavan 2 luonnoksessa ei esitetä uusia tuulivoimaloiden alueita Satakunnan manneralueelle.
KHO:n ratkaisu Kymenlaakson maakuntakaavasta 9.2.2016, yhteisvaikutukset Maakuntakaavassa oli osoitettu itä länsi-suuntaisesti peräkkäin yhdeksän tuulivoimaloiden aluetta Kymenlaakson rannikkoalueelle. Kaavaselostuksen mukaan kullekin tuulivoimaloiden alueelle oli arvioitu voitavan sijoittaa 5 26 voimalaa. Kymenlaakson rannikkoalue oli Suomen tärkein arktisten suurikokoisten lintulajien ja suurikokoisten petolintujen muuttoreittien keskittymäalue. oli kuitenkin voitava varmistua siitä, että lintujen päämuuttoreiteille tai välittömästi niiden läheisyyteen osoitettavien tuulivoimaloiden toteuttamisesta ei aiheudu sellaisia yhteisvaikutuksia, jotka estäisivät kaavassa Kymenlaakson rannikkoalueelle tarkoitetun tuulivoimaratkaisun toteuttamisen. Kaavaa varten laadituissa selvityksissä ei kuitenkaan ollut esitetty arvioita siitä, millaisia yhteisvaikutuksia maakuntakaavan mahdollistamalla tuulivoimarakentamisella olisi linnustolle. Yhteisvaikutusten tarkempi selvittäminen oli jätetty yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa aluekohtaisesti tehtäväksi. Maakuntakaavalla on merkittävä tehtävä tuulivoimarakentamisen kokonaisuuden ohjaamisessa.
Yhteenveto: Satakunnan vaihemaakuntakaavassa 2 ei osoiteta uusia tuulivoimaloiden alueita. Tuulivoimaan ja tuulivoimaloiden ohella muuhun korkeaan rakentamiseen liittyen Satakunnan vaihemaakuntakaavaan 2 on lisätty 12km suojavyöhykkeet (sv) puolustusvoimien käyttäminen Niinisalon ja Virttaan varalaskupaikkojen ympärille.