NOSTA KUUNTELEMISEN TASOA! Miniopas - Itsearvio Tämän oppaan avulla voit arvioida omia kuuntelutaitojasi ja -tottumuksiasi. Kuuntelemisen taito on tärkein vuorovaikutustaitomme, kannattaa siis hetkeksi pysähtyä pohtimaan sitä.
Nosta kuuntelemisen tasoa! Kuunteleminen on tärkein vuorovaikutustaito, joka meillä on. Se on arvokas taito ja sen kehittäminen on täysin omissa käsissämme. Kuuntelemisella on valtava merkitys niin töiden sujumiseen kuin hyvään työilmapiiriinkin. Viestinnässä on tärkeää paitsi viestin lähettäminen myös sen vastaanottaminen. Kuuntelijalla on keskustelussa ihan yhtä suuri vastuu vuorovaikutuksen onnistumisesta kuin puhujalla. Tämä korostuu ryhmätilanteissa, kun vain yksi voi puhua kerrallaan ja muiden rooli on kuunnella. Olisi mukava sanoa, että kuuntele paremmin, niin sinuakin kuunnellaan. Ikävä kyllä tämä ei kokemuksemme mukaan pidä paikkaansa, vaan päinvastoin: mitä paremmin kuuntelet, sitä enemmän saat kuunnella. Siksi on tärkeää, että alatte kehittää kuuntelemista porukalla. Tämä miniopas on täydennettävä pdf-tiedosto. Kun tallennat tiedoston, saat omat merkintäsi talteen. Tietysti voit myös tulostaa oppaan ja täydentää sitä. Tulostukseen suosittelemme A5-kokoa (siis esimerkiksi Vihko-tulostus tai Kaksi sivua arkille). Tämä miniopas on ote e-oppaasta Kuuntelemisen tärkeä taito. Jos haluat koko e-oppaan työyhteisösi käyttöön, niin ota yhteyttä.
Itsearviointi Pohdi omia ja työpaikkasi kuuntelutottumuksia. Valitse seuraavien väittämäparien välistä se kohta, joka mielestäsi parhaiten kuvaa omaa tilannettasi. Minun on helppo keskittyä kuuntelemaan muita ihmisiä. Minun on vaikea keskittyä kuuntelemaan muita tai ajattelen, että minulla ei ole siihen aikaa. Olen kiinnostunut muiden ihmisten ajatuksista ja mielipiteistä. Muiden ajatukset eivät juuri kiinnosta minua. Kun kuuntelen toista ihmisiä, pidän tärkeänä varmistaa, että ymmärrän hänet oikein. Jos puhuja ei ilmaise itseään ymmärrettävästi, on se hänen oma ongelmansa, ei minun. Joudun hyvin harvoin väittelytilanteisiin muiden kanssa. Ajaudun helposti väittelyyn muiden kanssa. Minulle on tärkeää löytää muiden ihmisten kanssa yhdistäviä tekijöitä ja asioita, joista olemme samaa mieltä. Minulle on tärkeää kertoa puhujalle, mistä olen eri mieltä ja ilmaista pienetkin puutteellisuudet hänen esittämissään asioissa.
Kuuntelen toisten ajatuksia mielelläni, esitän asioista kysymyksiä ja muutenkin rohkaisen kertomaan lisää. Keskeytän yleensä toisen puheen alkuunsa ja kerron oman mielipiteeni tai omia kokemuksiani asiasta. Muut pitävät minua hyvänä kuuntelijana ja keskustelevat kanssani mielellään. Minua ei pidetä hyvänä kuuntelijana. Kanssani keskustellaan vain, kun se on välttämätöntä asioiden eteenpäin viemiseksi. Työpaikallani ihmiset kuuntelevat toisiaan. Työpaikallani ei yleensä keskitytä toisten aktiiviseen kuuntelemiseen. Työpaikallani kuunnellaan asianosaisia tasapuolisesti heidän asemastaan riippumatta. Työpaikallani on sitä helpompi saada äänensä kuuluviin, mitä korkeammassa asemassa on. Jos vastauksesi painottuvat vasempaan reunaan, ovat asiasi hyvällä mallilla, toki aina voi parantaa. Jos painotus on oikeassa reunassa, suosittelemme toden teolla panostamaan asiaan. Kuuntelutaitojen parantaminen kannattaa aloittaa nyt heti perehtymällä seuraaviin kuuntelemisen tasoihin.
Kuuntelemisen tasot Oman kuuntelemisensa parantaminen on varmasti helpoin tapa parantaa omia vuorovaikutustaitojaan. Kuuntelemista estävät erilaiset ympäristön häiriötekijät. Suurin kuuntelemisen este yleensä kuitenkin on meissä itsessämme. Estämme itseltämme kuuntelemista esimerkiksi omilla ennakkoluuloilla, tunnekuohuilla tai itsekorostuksen tarpeella. Kuuntelemisen taitoa voit kehittää pohtimalla eri kuuntelemisen tilanteissa, millä kuuntelemisen tasolla toimit ja pyrkiä nostamaan tätä tasoa. Lukaise seuraavana oleva kuvaus kuuntelemisen tasoista ensin kokonaan läpi, jotta saat käsityksen tasojen eroista. Palaa sitten lukemaan uudelleen tasosta 1 lähtien ja pohdi myös tason kohdalla olevaa kysymystä.
1 Kuuntelemattomuus Alin kuuntelemisen taso on kuuntelemattomuus. Kuuntelija on kuuntelevinaan ja ehkä jopa elein ja äännähdyksin antaa vaikutelman kuuntelemisesta. Tosiasiassa hänen ajatuksensa vaeltavat muissa asioissa, hän ei keskity kuuntelemiseen eikä kuule puhujaa. Hänelle saattaa jäädä keskustelutilanteesta mieleen yksittäisiä sanoja tai lauseita mutta hän ei pysty rakentamaan niistä ymmärrettävää kokonaisuutta. Joskus tästä seuraa jopa väärinymmärryksiä, kun joku asia on jäänyt mieleen ilman sen yhteyttä kokonaisuuteen. Tarvitseeko aina sitten kuunnella? Ei tarvitse. Mutta tällöin puhujalle on myös oltava selvää se, että et kuuntele. Se, että olet kuuntelevinasi, on ajanhukkaa teille molemmille. On parempi, että reilusti ja selkeästi olet kuuntelematta ja keskityt siihen asiaan, jota pidät sillä hetkellä tärkeämpänä. Millaisissa tilanteissa työpaikallasi ollaan kuuntelevinaan, vaikka oikeasti ei kuunnella? Mitä tästä seuraa?
2 Itsekäs kuunteleminen Seuraava taso on itsekkään kuuntelemisen taso, jossa kuuntelija keskittyy kokonaisvaltaisen kuuntelemisen sijaan omiin kokemuksiinsa käsiteltävästä asiasta. Tällaisessa tilanteessa kuuntelija lopettaa aktiivisen kuuntelun hyvin pian ja pyrkii sen sijaan saamaan puheenvuoron itselleen kertoakseen omat ajatuksensa, tietonsa ja kokemuksensa. Itsekkään kuuntelemisen tilassa keskustelu saattaa mennä kilpailuksi, jossa osapuolet puhuvat toistensa päälle ja keskeyttävät toisiaan. Keskustelijat eivät kuuntele toisiaan vaan keskittyvät siihen, mitä itse sanovat seuraavaksi, kunhan saavat puheenvuoron. Millaisissa keskusteluissa ja kenen kanssa huomaat kuuntelevasi itsekkäästi? 3 Samaa mieltä - eri mieltä Kolmas taso on samaa mieltä eri mieltä -kuuntelemista. Kuuntelijalla on itsellään vahva käsitys siitä, miten asiat ovat eikä hän halua luopua tästä käsityksestä. Hän peilaa kuulemaansa siihen, onko hän asiasta samaa vai eri mieltä. Hän ottaa vastaan asiat, jotka hän hyväksyy ja jättää huomioimatta asiat, joista hän on eri mieltä. Tämä on ihmiselle hyvin luontaista: mielemme
huomioi herkemmin ne asiat, jotka tulevat omaa ajatteluamme kuin eriävät asiat. Tästä on huomattavaa haittaa, jos viemme tarinaa eteenpäin puolinaisesti, kertoen eteenpäin asiasta vain sen osan, joka meitä itseämme miellyttää. Huomaatko työpaikallasi tällaista samaa mieltä - eri mieltä - kuuntelemista? 4 Soveltavan kuuntelemisen taso Soveltavan kuuntelemisen tasolla kuuntelija arvioi kuulemaansa suhteessa siihen, mitä hän jo tietää ja osaa ja ajattelee. Hän pyrkii parhaansa mukaan soveltamaan kuulemaansa näissä rajoissa mutta ei tule oman ymmärryksensä ja käsityksensä ulkopuolelle. Olemassa olevat omat käsitykset, mallit ja agendat rajoittavat kuuntelemista. Millaisissa tilanteissa mielestäsi tämä kuuntelemisen taso on riittävä?
5 Osallistuvan kuuntelemisen taso Viides taso on osallistuvan kuuntelemisen taso. Kuuntelija kuuntelee tarkkaavaisesti, pyrkii aktiivisesti ymmärtämään kuulemansa suhteessa aikaisempaan tietoonsa ja on valmis vastaanottamaan uutta informaatiota. Kuuntelemista kuitenkin rajoittaa se, että kuuntelija tulkitsee kuulemansa oman maailmankuvansa kautta. Jos puhujan maailma on hyvin erilainen, kuulijan on vaikea ymmärtää tätä tai hän jopa ymmärtää asian aivan toisin kuin puhuja tarkoitti. Tuleeko mieleesi tilanteita, joissa keskusteluun osallistujien erilainen maailma on aiheuttanut sinulle hankalia tilanteita - joko puhujana tai kuuntelijana? 6 Ymmärtävä kuuntelu Korkein kuuntelemisen taso on ymmärtävä kuuntelu. Kuuntelija haluaa ymmärtää puhujan sanomaa tämän omasta maailmasta käsin. Kuuntelija tiedostaa omat tietonsa ja käsityksensä asiasta ja pystyy kyseenalaistamaan ne. Hän on avoin uusille ajatuksille, omille oivalluksilleen ja intuitiolle. Aikaisempi ymmärrys ja käsitykset asiasta eivät rajoita hänen kuuntelemistaan.
Kuuntelija kuuntelee ikään kuin tyhjällä päällä ja on täysin läsnä tilanteessa. Tällaisessa keskustelussa voi tulla myös hiljaisia hetkiä, joita on turha pelätä. Parempi, että kuuntelet ihan rauhassa ja pysähdyt sitten hetkeksi miettimään mitä itse sanot, kuin että olet kuuntelevinasi ja oikeasti valmistelet mielessäsi omaa puheenvuoroasi. Ymmärtävään kuunteluun liittyy myös tietoinen oman ymmärtämisen varmistaminen. Jos vähänkään epäilet sitä, oletko ymmärtänyt oikein, niin tarkistat sen puhujalta: sanoit äsken, ymmärsinkö oikein, kun ajattelen sinun tarkoittavan tällä että. Missä tilanteissa huomaat sinulle olevan helppoa kuunnella tällä tasolla? Entä vaikeaa? Missä tilanteissa sinun kannattaa nostaa kuuntelemisen tasoasi? Tavoitetila vuoropuhelussa on se, että kaikki osallistujat kuuntelevat ymmärtävän kuuntelemisen tasolla. Näin saadaan aikaan uusia ideoita, uudenlaista ajattelua ja yhteisen oivaltamisen riemua. Kokeile ja harjaannuta ymmärtävää kuuntelemista tietoisesti mahdollisimman monissa vuorovaikutustilanteissa - niin työssä kuin vapaa-ajalla!
Miten tästä eteenpäin? Miltä tämän arvion tekeminen tuntui? Mitä ajatuksia se herätti? Tuliko sinulle joitakin oivalluksia pohtiessasi näitä kysymyksiä? Onko joitakin asioita, joihin kaipaat parannusta? Usein pienilläkin muutoksilla on suuri merkitys, kun ne kohdistuvat oikeaan asiaan. Keskustelitteko arvioista yhdessä? Millaista keskustelua syntyi? Yllätyittekö toistenne ajattelutavasta? Pääsittekö yhteisymmärrykseen? Onko teillä jotain yhteisiä asioita, joita lähteä kehittämään paremmaksi? Ja voitteko tukea ja sparrata toisianne henkilökohtaisissa parannuksissa? Työn alle kannattaa valita sellaisia asioita, jotka ovat tärkeitä ja merkityksellisiä hyvinvoinnin ja/tai työn tuloksellisuuden kannalta. Sellaisia asioita, jossa parannuksille saa parhaan mahdollisen panos-hyöty -suhteen. Mieti konkreettinen ja tarpeeksi yksinkertainen ja helppo uusi toiminta- tai ajattelutapa, joka parantaa tilannettasi. Ala toteuttaa tätä tapaa. Toista, kunnes siitä tulee itsestään selvyys. Muista palkita itseäsi kaikesta edistymisestä. Tämä miniopas on ote e-oppaasta Kuuntelemisen tärkeä taito. Jos haluat koko e-oppaan työyhteisösi käyttöön, niin ota yhteyttä.
Saammeko auttaa? Autamme mielellämme niin pienissä kuin suurissakin asioissa sinua ja työyhteisöäsi entistäkin parempaan tulokseen ja työhyvinvointiin. Tulemme myös mielellämme keskustelemaan asioista ihan kasvotusten, jos vain kutsut meidät! Jos mielessäsi on jo selkeä tarve, teemme sinulle tarjouksen toiveittesi mukaan mahdollisimman pian. Tarvittaessa otamme yhteyttä ja kysymme lisätietoa. Tarjouksen pyytäminen ei tietenkään sido sinua mihinkään. Ota yhteyttä Tutustu palveluihimme www-sivujemme avulla klikkaamalla tästä: