LUONNOS ETELÄ-SAVON SOTEALUEEN MUODOSTAMISSUUNITELMAKSI. Johdanto
|
|
- Markus Palo
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 LUONNOS ETELÄ-SAVON SOTEALUEEN MUODOSTAMISSUUNITELMAKSI Johdanto Etelä-Savon kunnat ovat päättäneet muodostaa sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistuksen suuntaviivojen mukaisen sotealueen. Alueen sosiaali- ja terveyspalvelujen tulevaisuutta koskeva epävarmuus poistuu kun Etelä-Savo rakentaa itse omaa tulevaisuuttaan. Kunnanjohtajat ja Etelä-Savon sairaanhoitopiirin virkamiesjohdon valmisteilla oleva malli vastaa juuri nyt pinnalla oleviin valtakunnallisesti esitettyihin ja ajankohtaisiin haasteisiin. Valmistelussa on lähdetty siitä, että tulevalla toimintamallilla voidaan toimia pitkään. Nyt käytettävissä olevien tietojen perusteella suunnittelussa olevalla mallilla voitaisiin edetä vähintään luvun lopulle, tavoite on ainakin 10 vuotta. Uudistuksen ytimenä on erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon yhdistäminen ja siihen liittyen myös tulevaisuuden päivystyssairaalatoiminnan luominen Etelä-Savoon. Kunnanjohtajat ja Etelä-Savon sairaanhoitopiirin virkamiesjohto ovat käsitelleet asiaa tapaamisessaan , ja Luottamushenkilöille on järjestetty kuntakokous Kuntakokoukseen kutsuttiin Etelä-Savon sairaanhoitopiirin kuntien lisäksi Sulkavan ja Rantasalmen kuntien sekä Varkauden kaupungin kunnanvaltuustojen ja hallitusten puheenjohtajistot, em. kuntien kunnanjohtajat ja sosiaali- ja terveystoimen asiantuntijat sekä sairaanhoitopiirin edustajat. Kuntakokouksen tavoitteena oli hyväksyä valmistelutyön käynnistäminen lähettämällä oheinen suunnitelma kuntiin hyväksyttäväksi. Tavoitetila Tavoitteena on saada aikaan mahdollisimman laaja sotealue, jossa päivystys keskittyy Etelä-Savon päivystyssairaalaan. Tärkeintä on turvata kansalaisten lähipalvelut koko toiminta-alueella ja keskeiset erityispalvelut koko Etelä-Savossa. Valmistelun painopisteenä on ennaltaehkäisevien palvelujen ja perusterveydenhuollon toimintaedellytysten turvaaminen ja vahvistaminen. Uudistuksen valmistelu tehdään olemassa olevan lainsäädännön pohjalta ja siinä huomioidaan sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain (sote-järjestämislaki) loppuraportin linjaukset ja seurataan lainvalmistelun etenemistä tehden tarvittavat linjausmuutokset. Tämän mukaisesti rakenne Etelä-Savossa uudistetaan siten, että 1. Sotealueella on tehokas ja toimiva hallinto, ja sotealueeseen kuuluvat kunnat pääsevät kaikki aidosti mukaan päätöksentekoelimiin. 2. Sotealue toimii vapaaehtoisen kuntayhtymän mallilla, jossa äänivalta määräytyy asukaslukuperusteisesti. Vaikka kuntayhtymä perustetaan ns. puhtaalta pöydältä, niin toteutuksessa haetaan malleja, jossa muutosten läpivienti voidaan toteuttaa käytännössä joustavasti. 3. Päätöksentekomalli valmistellaan olemassa olevan lainsäädännön ja sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain (sote-järjestämislaki) loppuraportin linjausten mukaan. Hallituksessa millään kunnalla ei ole enemmistöä. Valmistelussa määritellään tarkemmin se, mitkä päätökset tehdään määräenemmistöllä sekä määräenemmistön laajuus. Tällaisia asioita voivat olla esim. palveluverkkoon, rahoitukseen ja keskeiset hallintoon liittyvät kysymykset.
2 4. Järjestäminen ja pääosa tuotantoa kootaan samaan organisaatioon. Kunnille ei jää siirtymävaiheen jälkeen omaa tuotantoa. Järjestäminen siirretään heti toiminnan käynnistyessä, mutta tuotannon osalta voidaan edetä vaiheittain siten kuin valmistelun aikana sovitaan. Tilaaja-tuottajamallia ei tavoitella. 5. Tavoitteena on sellainen ohjausjärjestelmä, jossa kukin kunta voi osallistua palvelutasomäärittelyyn, jossa huomioidaan kuntien talouden kantokyky. 6. Sotealueen johtajalla on johdettavanaan koko henkilöstö. 7. Tukipalveluiden osalta sotealueella on yhteisiä, omia tai ulkoa hankittuja palveluita. 8. Koska tavoitellaan alueellisesti yhtenäistä, selkeää, yhteisvastuullista, yhdenvertaista ja oikeudenmukaista koko alueen yhtenäiseen suunnitteluun ja kehittämiseen perustuvaa kokonaisuutta, tulee sote-alueen rahoitus ensisijaisesti toteuttaa väestön ikärakenteella ja sairastavuudella painotetulla kapitaatiomallilla. 9. Alueellisella ehyellä kokonaisuudella, jossa kaikki kunnat ovat mukana koko palveluvalikoimalla, saavutetaan tuottava ja kustannustehokas toiminta (ei mahdollisuuksia osaoptimointiin) 10. Päätöksentekojärjestelmä, perussopimus ja kustannuslaskenta suunnitellaan siten, että se mahdollistaa ns. perustason alueen kuulumisen Etelä-Savon sotealueeseen. Valmistelun aikana tullaan määrittelemään palvelujen toimintamalli, jolla tavoitellaan kattavaa palveluverkkoa ja toisaalta sellaista toimintamallia, jossa alueen sotepalveluiden kustannuskehityksessä päästään alle valtakunnan keskimääräisen kustannuskehityksen. Toimintamalli valmistellaan päätöksentekoon samassa yhteydessä ja se hyväksytään kuntayhtymän perustamisen yhteydessä. Tavoitteena on se, että mukaan tulevat kunnat vastaavat siirtymävaiheessa omista keskitasoa kalliimmista palvelurakenteista, ellei valmistelussa löydetä välittömiä ratkaisuja kustannusrakenteen yhdenmukaistamiseen. Päätöksenteko valmistelutyön käynnistämiseksi ja valmistelutyön aikana Luottamushenkilöille järjestetyssä kuntakokouksessa sovittiin valmistelutyön periaatteista ja mm. seuraavista työryhmistä: - Valmistelutyön ylin ohjaus on asetettavalla luottamushenkilöryhmällä - Kunnanjohtajaryhmä tekee esitykset luottamushenkilöryhmälle eli kaikki esitykset menevät kunnanjohtajaryhmän kautta. Kuntia pyydetään tekemään päätös valmisteluun mukaan lähtemisestä mahdollisimman nopealla aikataululla.
3 Valmistelun käynnistäminen Valmistelua varten asetetaan ryhmiä ja rekrytoidaan henkilöstöä esimerkiksi seuraavasti: Virkamiesvalmistelua johtamaan valitaan kokoaikainen projektijohtaja, jonka tehtävänä on johtaa valmistelutyötä aina siihen asti, että sotealueen toiminta käynnistyy. Tavoitteena on sotealueen perustaminen alkaen. Projektijohtaja palkataan ensi tilassa ainakin kevääseen 2016 asti. Kaikki muut valmisteluryhmät toimivat hänen alaisuudessaan. Mikkelin seutu käynnistää rekrytoinnin helmikuussa Uusi projektijohtaja esittelee asiat kuntajohtajaryhmälle. Hänen vastuullaan on aikatauluttaa koko prosessi sekä koordinoida yhteen kaikkien valmisteluryhmien ja mahdollisten alaryhmien työ. Tarvittaessa hän pyytää ryhmien vetäjiä mukaan kuntajohtajaryhmään ja ohjausryhmään esittelemään valmistelussa olevia asioita. Kuntajohtajaryhmä vastaa toimintamallin hallinto- ja ohjausjärjestelmän suunnittelusta. Esperhankkeessa valmistellaan psykiatrisen hoidon uutta toimintamallia sekä Mikkelin pääterveysaseman ja keskussairaalan toiminnallista ja rakenteellista yhdistymistä sairaanhoitopiirin linjaamalla tavalla. Esperhankkeessa valmistellaan hyväksytyn tarveselvityksen pohjalta hankesuunnitelma, joka sisältää Mikkelin pääterveysaseman sijoittamisen keskussairaalan yhteyteen, psykiatrian avohoidon toimintojen ja laitospaikkojen sijoittamista keskussairaalan yhteyteen koskevat hankesuunnitelman tarkistukset, keskussairaalan toiminnalliset ja tiloja koskevat järjestelyt sekä pysäköintitalon toteuttamismallin. Hankesuunnittelun tarkoituksena on valmistella sairaanhoitopiirin ja omistajakuntien yhteistyössä perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon ja sosiaalitoimen tehtävien toiminnallisen integraation toteuttava malli, jonka valmisteluun on haettu myös Kaste-ohjelmarahaa. (ESSO-hanke) Tilajärjestelyillä on tarkoitus tukea uuden toimintamallin toteuttamista sairaanhoitopiirin linjaamalla tavalla. Esper-hanke ja sotealuehanke sovitetaan yhteen. Tammikuussa 2014 Esperhankkeen hankejohtajaksi on valittu Pirjo Syväoja, hankekoordinaattoriksi Veera Suhonen ja projektijohtajaksi Jukka Rasilo. Peruspalveluryhmässä valmistellaan sosiaali- ja terveystoimen peruspalveluiden ja lähipalveluiden toiminnallista yhdistämistä kaikissa tulevan sotealueen kunnissa yhdeksi kokonaisuudeksi. Sotealueella tulee olla yhtenäiset palveluun pääsyn kriteerit ja yhtenäiset asiakasmaksut ja etuudet. Peruspalveluryhmälle valitaan vetäjä olemassa olevan henkilöstön keskuudesta ja peruspalveluryhmän vetäjä organisoi työn haluamallaan tavalla kuitenkin niin, että valmisteluryhmässä on edustajia seutusotesta ja kaikista muista mukaan lähtevistä kunnista sekä sairaanhoitopiiristä. Henkilöstöryhmässä valmistellaan sotealueen henkilöstön yhdistymistä yhdeksi henkilöstöksi yhden työnantajan alaisuuteen. Henkilöstöryhmälle valitaan vetäjä kuntien tai sairaanhoitopiirin hallinnosta. Työryhmän vetäjä toimii valmistelun aikaisena henkilöstöjohtajana ja pitää huolta siitä, että valmistelun aikaiset rekrytoinnit kaikissa kunnissa ja sairaanhoitopiirissä tukevat uutta sotealuetta. Henkilöstöryhmä kokoaa yhteen tiedon koko henkilöstöstä ja valmistelee tulevan sotealueen henkilöstörakenteen ja määrittelee yhteiset toimintaohjeet henkilöstölle. Henkilöstöryhmä valmistelee myös aikataulutuksen miten ja millä aikataululla eri organisaatioiden henkilöstö siirtyy sotealueen henkilöstöksi. Henkilöstöryhmä auttaa jokaista mukana olevaa kuntaa ja sairaanhoitopiiriä viemään läpi YT-prosessit samantyyppisesti. Henkilöstön luottamusmiehet otetaan mukaan työhön alusta asti.
4 Talous-, hallinto ja tukipalveluryhmässä valmistellaan sotealueen hallintomalli eli luottamushenkilöorganisaatio, palvelutuotannon organisaatio sekä siihen liittyvät perussopimukset, johtosäännöt ja tarvittavat muut säännöt. Ryhmässä valmistellaan myös ehdotus kuntalaskutuksesta ja laaditaan ensimmäisen toimintavuoden talousarvioehdotus. Talous- hallinto ja tukipalveluryhmälle valitaan kokoaikainen vetäjä kuntien tai sairaanhoitopiirin hallinnosta. Kuntajohtajaryhmä ottaa erityisen ohjausvastuun tämän ryhmän toiminnasta ja mallin hallinto- ja ohjausjärjestelmän suunnitteluun liittyvä työ tehdään kuntajohtajaryhmän tekemien linjausten mukaisesti. Työryhmään tulee jäseniksi talouden ja hallinnon osaajia niin, että muodostuu toimiva talous- ja hallintotiimi, jossa tämä laaja kokonaisuus voidaan valmistella. Tämän lisäksi tukipalveluryhmässä valmistellaan ehdotus miten kuntien ja uuden sotealueen tukipalvelut voidaan tehokkaasti ja taloudellisesti hoitaa. Tukipalveluita ovat mm. tietohallinto, ruoka- ja puhtauspalvelut, kiinteistöjen hoito ja talouspalvelut (kirjanpito ja palkanlaskenta). Tukipalveluryhmälle valitaan vetäjä kuntien tai sairaanhoitopiirin hallinnosta. Tietotekniikka saattaa valmistelussa olla tarpeen irrottaa omaksi kokonaisuudeksi. Viestintä Projektijohtajalle osoitetaan olemassa olevasta henkilöstöstä kokoaikainen projektisihteeri, jonka tehtävänä on avustaa projektijohtajaa sekä ennen kaikkea varmistaa, että kaikki valmistelussa syntynyt aineisto tulee käsiteltyä ja tarvittavat päätökset tehtyä. Projektisihteeri toimii kunnanjohtajaryhmän kokousten sihteerinä. Projektisihteeri toimii myös viestintävastaavana. Koko valmistelutyön ajan noudatetaan avoimuuden periaatetta ja projektisihteerin tehtävänä on varmistaa, että kaikki julkinen materiaali on kuntalaisten nähtävänä. Projektisihteerin tehtävänä on myös järjestää aktiivista vuoropuhelua kuntalaisten kanssa mm kuntalaisfoorumien ja erilaisten kuntalaistilaisuuksien kautta. Valmisteluprojektin kustannukset Mukaan lähtevät kunnat rahoittavat projektia asukasluvun mukaisella maksuosuudella. Muodostetaan sotealueprojekti Mikkelin kaupungin alaisuuteen eli Mikkelin kaupungin organisaatioon. Valmistelutyöhön palkattavat henkilöt ja henkilöt, jotka siirtyvät valmistelutyöhön kokoaikaisesti (ainakin projektijohtaja, talous-, hallinto ja tukipalveluryhmän vetäjä ja projektisihteeri eli 3 henkilöä) ovat valmistelun ajan Mikkelin kaupungin palveluksessa. Muut valmistelutyöhön osallistuvat henkilöt tekevät työn osana omaa perustyötään ja heidän oma työnantaja vastaa kaikista heidän työhönsä liittyvistä kustannuksista. Yhteisesti rahoitettavia kustannuksia asukasluvun mukaisella maksuosuudella tulee siis vähintään kolmen kokoaikaisen henkilön palkkaamisesta ja lisäksi muodostuu valmisteluun liittyviä kokouskustannuksia ja vastaavaa.
5 Aikataulua Projektissa pyritään tekemään tiivis valmistelutyö seuraavasti: Joulukuu 2013: - Virkamiesvalmistelua : Kuntajohtajaryhmä, projektisuunnitelman alustava hyväksyminen Tammikuu 2014: - Kuntajohtajaryhmä 23.1., pohjapaperin valmistelu luottamushenkilökokoukseen - Luottamushenkilökokous 28.1., päätetään lähettää pyynnöt kuntiin Helmikuu 2014: - Projektijohtajan rekrytoinnin käynnistäminen - Talous- hallinto ja tukipalvelutyöryhmän vetäjän valinta - Ohjausryhmän kokoaminen Maaliskuu 2014: - Projektijohtajan valinta, projektisihteerin valinta Helmikuu 2014 Elokuu 2014: - Työryhmätyöskentelyä, kunnanjohtajaryhmä seuraa työn edistymistä kuukausittain ja ohjausryhmä noin kahden kuukauden välein. Elokuu 2014: - Työryhmien valmistelema ehdotus sotealueen perustamiseksi valmistuu ja käsitellään kunnanjohtajaryhmässä ja ohjausryhmässä Syyskuu 2014: - Ehdotus sotealueen perustamiseksi käsitellään kunnissa (lausunnot)
Sote-uudistus. valmisteluryhmän hallituksen esityksen -muotoon kirjoitettu loppuraportti
Sote-uudistus valmisteluryhmän hallituksen esityksen -muotoon kirjoitettu loppuraportti Kirsi Varhila, valmisteluryhmän puheenjohtaja sosiaali- ja terveysministeriö Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenteen
LisätiedotKaupunginjohtaja Jaana Karrimaa
Kaupunginjohtaja Jaana Karrimaa } Erikoissairaanhoito ja kehitysvammaisten erityishuolto Satakunnan sairaanhoitopiirin ky:stä } Kunnat Keski-Satakunnan terveydenhuollon kuntayhtymän jäsenkuntia Väestöpohja
LisätiedotSuomen malli Sosiaali- ja terveydenhuolto viidelle sote-alueelle
Suomen malli Sosiaali- ja terveydenhuolto viidelle sote-alueelle Sosiaali- ja terveysministeriö Pekka Järvinen 2.4.2014 Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistaminen Tavoitteet Lyhyt historia Uusi palvelurakenne
LisätiedotSOTE- uudistuksen valtakunnalliset reunaehdot. apulaiskaupunginjohtaja Pekka Utriainen
SOTE- uudistuksen valtakunnalliset reunaehdot apulaiskaupunginjohtaja Pekka Utriainen 16.8.2013 Uudistuksen keskeinen sisältö Integroidaan sosiaali- ja terveydenhuolto sekä perus- ja erikoistason palvelut
LisätiedotSosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän väliraportti
Kunnanhallitus 252 01.10.2013 Kunnanhallitus 64 17.03.2014 Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän väliraportti KH 01.10.2013 252 Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän
LisätiedotPetteri Orpon koordinaatioryhmän linjaukset STM 23.10.2013
Petteri Orpon koordinaatioryhmän linjaukset STM 23.10.2013 Uudistuksen keskeinen sisältö Integroidaan sosiaali- ja terveydenhuolto sekä perusja erikoistason palvelut Sosiaali- ja terveyspalvelut järjestetään
LisätiedotSosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaki. Valmisteluryhmän ehdotus (2013:45) Virpi Kölhi
Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaki Valmisteluryhmän ehdotus (2013:45) Virpi Kölhi 21.1.2014 Yleistä Osa säännöksistä ehdottomia Osa ns. perälautasäännöksiä; kunnat voivat sopia asiasta, mutta
LisätiedotES-SOTE-PALVELUTUOTANTOALUE
ES-SOTE-PALVELUTUOTANTOALUE ETELÄ-SAVON SAIRAAN- HOITOPIIRIN ALUEEN KUNTIEN HANKE Matti Nupponen sairaanhoitopiirin johtaja Tuottamisvastuualueen muodostaminen Etelä- Savossa 18.3.2015 www.esshp.fi 2 Sote-palvelutuotantoalueet
Lisätiedotsosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisessa Neuvotteleva virkamies Ulla Närhi Sosiaali- ja terveysministeriö
Moniammatillisuus sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisessa Neuvotteleva virkamies Ulla Närhi Sosiaali- ja terveysministeriö Rakenteiden uudistaminen: Sosiaali- ja terveydenhuolto viidelle sote-alueelle
LisätiedotMaakunta- ja sote-uudistuksen alueellinen valmistelu Etelä-Savossa
Maakunta- ja sote-uudistuksen alueellinen valmistelu Etelä-Savossa Risto Kortelainen, kuntayhtymän johtaja, ESSOTE, Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä 25.8.2016 1 Heinävesi Pieksämäki
LisätiedotSote- ja maakuntauudistuksen toimeenpano
Sote- ja maakuntauudistuksen toimeenpano Hallitusneuvos Pekka Järvinen Syyskuu 2016 5.9.2016 1 Tässä esityksessä Voimaanpanolaki Henkilöstö Omaisuus Rahoitus Maakunta sote-tehtävissä Toimeenpanon tuki
LisätiedotMitä sote-uudistus tarkoittaa? Hallinto ja toimintatavat muutoksessa
Mitä sote-uudistus tarkoittaa? Hallinto ja toimintatavat muutoksessa Mikä on sote-uudistus? Sote-uudistuksessa koko julkinen sosiaali- ja terveydenhuolto uudistetaan. Uudistuksen tekevät valtio ja kunnat,
LisätiedotSOTE rakenneuudistus
SOTE rakenneuudistus 29.5.2013 Esimerkki perustason alueesta ja sote alueesta Kunta C: 15 000 as. SOTE-ALUE (laaja perustaso) PERUSTASON ALUE Kunta E: 3000 as. Kunta A: 50 000 as. SOTE ALUEEN VASTUUKUNTA
LisätiedotItä-Suomen huippukokous. Itä-Suomen sairaanhoitopiirin perustaminen ( ISER ) Projektipäällikkö Seppo Tuomola, ISER hanke
Itä-Suomen huippukokous Itä-Suomen sairaanhoitopiirin perustaminen ( ISER ) Projektipäällikkö Seppo Tuomola, ISER hanke 30.08.2011 ISER hankkeen käynnistyminen Asia tuli vireille KYS erityisvastuualueen
LisätiedotPohjoisen sote-alueen valmistelu
Pohjoisen sote-alueen valmistelu Kuntakokous 5.2.2015 Apulaiskaupunginjohtaja Sinikka Salo Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen
LisätiedotMika Riipi. SOTE lappilaisittain kunta- ja aluekehityspäivät Pyhätunturi
Mika Riipi SOTE lappilaisittain kunta- ja aluekehityspäivät Pyhätunturi Etunimi Sukunimi / 11.10.2012 Kuntarakennelaki 30.11.2013 ilmoitus siitä minkä kunnan tai kuntien kanssa kunta selvittää yhdistymistä
LisätiedotJyväskylän kaupungin ja Jyväskylän maalaiskunnan kuntajakoselvityksen viestintäsuunnitelma
Jyväskylän kaupungin ja Jyväskylän maalaiskunnan kuntajakoselvityksen viestintäsuunnitelma Käsitelty työvaliokunnassa 28.8.2007 ja ohjausryhmässä 17.9.2007 Laatijat: viestintäpäällikkö Helinä Mäenpää ja
LisätiedotSote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö
Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö Keski-Suomen liiton maakuntavaltuustoseminaari Kati Hokkanen STM Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin
LisätiedotSOTE IHMISEN KOKOISEKSI KESKI-UUDENMAAN ALUEELLISEN SOTE-MALLIN SUUNNITTELUN HANKE JÄRVENPÄÄ, HYVINKÄÄ, MÄNTSÄLÄ, NURMIJÄRVI, PORNAINEN JA TUUSULA
SOTE IHMISEN KOKOISEKSI KESKI-UUDENMAAN ALUEELLISEN SOTE-MALLIN SUUNNITTELUN HANKE JÄRVENPÄÄ, HYVINKÄÄ, MÄNTSÄLÄ, NURMIJÄRVI, PORNAINEN JA TUUSULA FAKTAT Keski-Uudenmaan sote valmistelee sosiaali- ja terveydenhuollon
LisätiedotIisalmen kaupunki Pöytäkirjanote Dno 267/ Lausunnon antaminen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän
414 Lausunnon antaminen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän väliraportista Kaupunginhallitus 7.10.2013 414 Valmistelijat: hallintojohtaja Esa Laukkanen ja yhteysjohtaja Kaarina
LisätiedotUudistuksen alueellisen valmistelun tilannekatsaus
Uudistuksen alueellisen valmistelun tilannekatsaus Silja Ässämäki Paviljonki, Jyväskylä 7.6.2016 Keski-Suomessa on vahva yhdessä tekemisen meininki 8/2016 Yhtiöt, valinnanvapaus jne.? KASTE-HANKKEEN TAVOITTEET
LisätiedotAjankohtaista sote-uudistuksesta
Ajankohtaista sote-uudistuksesta Kuntatalousristeily 21.5.2013 Erikoissuunnittelija Laura Leppänen Yleistä - Koordinaatioryhmän valmistelemat linjaukset sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistuksen
LisätiedotSosiaali- ja terveydenhuoltolain. l - väliraportti Kirsi Paasikoski Osastopäällikkö Työryhmän puheenjohtaja
Sosiaali- ja terveydenhuoltolain järjestämislain j i valmisteluryhmä l - väliraportti 27.6.2013 Kirsi Paasikoski Osastopäällikkö Työryhmän puheenjohtaja Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaki Uudistamisen
LisätiedotJOHTAMINEN JA TUOTANNON ORGANISOINTI Mitä hankkeessa / Keski-Suomessa asiasta ajatellaan, missä aikataulussa tulee edetä
JOHTAMINEN JA TUOTANNON ORGANISOINTI Mitä hankkeessa / Keski-Suomessa asiasta ajatellaan, missä aikataulussa tulee edetä Marja Heikkilä Workshop 6 Peurunka 6.10.2014 2 SOTE-ALUE Järjestämisvastuu Kunnat
LisätiedotUudistuva sosiaali- ja terveydenhuolto
Uudistuva sosiaali- ja terveydenhuolto Kansliapäällikkö Aikuissosiaalityön päivät 2013 Tampere 24.1.2013 Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenteen uudistaminen Tiivistelmä sosiaali- ja terveydenhuollon
LisätiedotSosiaali- ja terveysvaliokunta ehdottaa hallituksen esitystä muutettavaksi siten, että sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen perustaksi otetaan
1 Sosiaali- ja terveysvaliokunta ehdottaa hallituksen esitystä muutettavaksi siten, että sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen perustaksi otetaan yksitasoinen kuntayhtymämalli. Tässä mallissa sosiaali-
LisätiedotSosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän työ
Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän työ Kirsi Varhila Osastopäällikkö Työryhmän puheenjohtaja Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaki Keskeiset tavoitteet Uudistus osana
LisätiedotSosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenteen uudistaminen
Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenteen uudistaminen Alue- ja rakennepolitiikan ajankohtaispäivät 27. 28.11.2012, Helsinki Rauno Ihalainen FT, Sairaanhoitopiirin johtaja 2 Miksi tarvitaan palvelurakenneuudistusta
LisätiedotPalvelukeskusvalmistelun tilanne
Palvelukeskusvalmistelun tilanne Sähköisen tietohallinnon neuvottelukunta 23.2.2017 Urpo Karjalainen 1 13.12.2016 ICT palvelukeskus maakunnille 2 13.12.2016 Lähtökohdat ja tavoitteet Palvelukeskusten perustamisella
LisätiedotEtelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin valmistelutyö. Vammaistyö osana piirin valmistelutyötä 10.9.2008
sosiaali- ja terveyspiirin valmistelutyö Vammaistyö osana piirin valmistelutyötä 10.9.2008 Organisoitumisen lähtökohdat Organisaation on vastattava n perussopimuksen ja perustamissuunnitelman tavoitteita
LisätiedotKESKI-SUOMEN SOTE- TUOTANTOMALLI LUONNOS v. 1
KESKI-SUOMEN SOTE- TUOTANTOMALLI LUONNOS v. 1 TAUSTAA Hankkeelle asetettiin sen ensimmäisessä ohjausryhmässä 26.3.2014 tuotantomallityöryhmä pohtimaan tulevan järjestämislain oloihin sopivaa Keski-Suomen
LisätiedotKYSELY OSALLISTUMISESTA SOTE-TUOTANNON SUUNNITTELUUN JA VALMISTELUUN KESKI-UUDELLAMAALLA
Kh 19.1.2015 25 KYSELY OSALLISTUMISESTA SOTE-TUOTANNON SUUNNITTELUUN JA VALMISTELUUN KESKI-UUDELLAMAALLA Joulukuussa 2014 julkistetun sote-järjestämislakiluonnoksen mukaan kuntayhtymien on ilmoitettava
LisätiedotSote ja yleislääkärit
Sote ja yleislääkärit Yleislääkäripäivät 26.-27.11.2015 Hilton Kalastajatorppa Helsinki Heikki Pärnänen, Lääkäriliitto Päätoimi'aja Eila Kujansuu Professori Mauno Vanhala Johtava lääkäri Erkki Lehtomäki
LisätiedotSote- ja maakuntauudistus
Sote- ja maakuntauudistus 25.8.2017 Kesällä 2017 tapahtunutta Perustuslakivaliokunnan lausunto sote-palvelujen valinnanvapauden toteutustapa (yhtiöittäminen) uudelleen valmisteltavaksi kuntien itsehallinnon
LisätiedotNimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti
Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Iisalmen kaupunki 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Jarmo Ronkainen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa
LisätiedotSOTE lappilaisittain kunta- ja aluekehityspäivät Pyhätunturi
SOTE lappilaisittain kunta- ja aluekehityspäivät Pyhätunturi Mika Riipi Etunimi Sukunimi / 11.10.2012 1 Kuntarakennelaki 30.11.2013 ilmoitus siitä minkä kunnan tai kuntien kanssa kunta selvittää yhdistymistä
LisätiedotLausunnon antaminen hallituksen esityksestä laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä
Lausunnon antaminen hallituksen esityksestä laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä 169/00.04.00/2014 KH 22.09.2014 211 Asian valmistelija: Merja Olenius, kunnanjohtaja, gsm 044 743 2217 Sosiaali-
LisätiedotSuomen malli Sosiaali- ja terveydenhuolto viidelle sote-alueelle
Suomen malli Sosiaali- ja terveydenhuolto viidelle sote-alueelle Sosiaali- ja terveysministeriö Kari Haavisto 11.4.2014 Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistaminen Tavoitteet Lyhyt historia Uusi palvelurakenne
LisätiedotLapin sote-mallin maakuntaseminaari
Lapin sote-mallin maakuntaseminaari Rovaniemi Ministeri Huovinen OSASTONHOITAJAPÄIVÄT 2014 Sote-uudistuksen tavoitteet terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen ja terveyserojen kaventaminen sote-palvelujen
LisätiedotSote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö
Kaupunginhallitus 6.10.2014 liite nro 7 (1/20) Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö Kaupunginhallitus 6.10.2014 liite nro 7 (2/20) Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet
LisätiedotPYSÄKÖINTITALON HANKESUUNNITELMA
ETELÄ-SAVON HANKESUUNNITELMA SAIRAANHOITOPIIRI 15.5.2014 Sivu 1/7 Tilaaja: Etelä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä Porrassalmenkatu 35-37 50100 Mikkeli Hanke: ESPER 2014 PYSÄKÖINTITALON HANKESUUNNITELMA
LisätiedotSuunnitelma Itä-Uudenmaan sote-palvelutuotannon käynnistämiseksi
Suunnitelma Itä-Uudenmaan sote-palvelutuotannon käynnistämiseksi Itä-Uudenmaan sote-palvelutuotannon valmistelu Itä-Uudenmaan valmistelutyö tehdään osana koko Uudenmaan sote-alueen ja valtakunnallisen
LisätiedotPerusturvalautakunta 66 30.09.2014 Kaupunginhallitus 306 06.10.2014. Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislakiluonnoksesta
Perusturvalautakunta 66 30.09.2014 Kaupunginhallitus 306 06.10.2014 Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislakiluonnoksesta PETUR 30.09.2014 66 Sosiaali- ja terveysministeriön asettama sosiaali-
LisätiedotLapin sote-valmistelun alaryhmätyöskentely - yhteenveto
Lapin sote-valmistelun alaryhmätyöskentely - yhteenveto Sote-uudistuksen eteneminen Lapin maakunnassa Koko Lapin Sote 2-6/2016 7/2016 6/2017 Soteuudistuksen esivalmisteluvaihe Väliaikaishallinnon valmistelutoimie
LisätiedotAjankohtaiskatsaus sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämiseen, tuottamiseen ja johtamiseen
Ajankohtaiskatsaus sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämiseen, tuottamiseen ja johtamiseen Hankepäällikkö Marja Heikkilä Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Eläköön elämä ja työ V Laajavuori
LisätiedotSote-uudistuksen valmistelu ja toimeenpano
Sote-uudistuksen valmistelu ja toimeenpano Kuntamarkkinat 14. - 15.9.2016 Hallitusneuvos Pekka Järvinen 23.9.2016 1 Tässä esityksessä Aikataulu Voimaanpanolaki Henkilöstö Omaisuus Rahoitus Maakunta sote-tehtävissä
LisätiedotMaakuntauudistuksen valmistelu Etelä-Savossa. Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen
Maakuntauudistuksen valmistelu Etelä-Savossa Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen 19.4.2016 Maakunnan tilanne Maakunnan kunnat ovat antaneet lausuntonsa hallituksen marraskuisiin linjauksiin helmikuussa 2016:
LisätiedotSosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus
Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus Palvelujen tuottaminen Pekka Järvinen STM Keskeiset asiat Lakisääteinen julkinen sosiaali- ja terveydenhuolto toteutetaan jatkossakin kunnallisena toimintana
LisätiedotAjankohtaista maakuntien talous- ja henkilöstöhallinnon palveluiden järjestämisestä
Ajankohtaista maakuntien talous- ja henkilöstöhallinnon palveluiden järjestämisestä Osastopäällikkö Juha Sarkio Valtiovarainministeriö Sairaanhoitopiirien ja suurten kaupunkien informaatiotilaisuus 23.2.2016
LisätiedotValmistelijoiden rekrytointi väliaikaishallinnon valmisteluorganisaation: Ensimmäisen vaiheen rekrytointiprosessin tausta ja kuvaus 19.6.
Valmistelijoiden rekrytointi väliaikaishallinnon valmisteluorganisaation: Ensimmäisen vaiheen rekrytointiprosessin tausta ja kuvaus 19.6.2017 Valmistelun vaiheet 12/2017 n. 9/2017 n. 9 kk Esivalmistelu
LisätiedotKatsaus SOTE-valmisteluun. Silja Ässämäki Kehittämisjohtaja, KS SOTE 2020-hankkeen vastuuhenkilö 15.4.2015
Katsaus SOTE-valmisteluun Silja Ässämäki Kehittämisjohtaja, KS SOTE 2020-hankkeen vastuuhenkilö 15.4.2015 Keski-Suomen sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän valmistelu kuntien yhteistyönä Kuntien päätöksenteko
LisätiedotOma Häme -hankkeen väliraportti
Oma Häme -hankkeen väliraportti Tiedotustilaisuus 24.5.2016 Jukka Lindberg, projektipäällikkö Hämeen liitto www.omahäme.fi Missä menee Oma Häme hanke? Tiivistelmä: Sote III.sta Oma Häme hankkeeksi kevään
LisätiedotSote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö. Helena Vorma Terveyttä Lapista
Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö Helena Vorma Terveyttä Lapista 2014 8.10.2014 Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin ja terveyden
LisätiedotLausuntopyyntö STM. Lausuntopyyntö järjestämislakia valmistelevan työryhmän väliraportista TAUSTATIEDOT. nmlkj Kunta Valitse kuntanumero
Lausuntopyyntö STM Lausuntopyyntö järjestämislakia valmistelevan työryhmän väliraportista Sosiaali- ja terveysministeriön asettama sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmä on laatinut
LisätiedotSosiaali- ja terveydenhuolto. Kari Haavisto Sosiaali- ja terveysministeriö
Sosiaali- ja terveydenhuolto uudistuu Kari Haavisto Sosiaali- ja terveysministeriö 16.9.2013 Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistaminen Tavoitteet Keskeinen sisältö Jatkovalmistelu Uudistuksen toimeenpano
LisätiedotKanta-Hämeen sote 2016
Kanta-Hämeen sote 2016 Markku Puro 8.12.2015 Hämeen parasta kehittämistä! I. Hahmotelma 2016-2018 II. Vuosi 2016 tarkennettuna 1. Tavoitetilan määrittely 2. Osallisuuden varmistaminen 3. Prosessien ja
LisätiedotTAHE-palvelukeskus lyhyesti. Maaliskuu 2017
TAHEpalvelukeskus lyhyesti Maaliskuu 2017 TAHEvalmistelun eteneminen sisältö Valmistelun eteneminen Palvelu ja ohjausmalli Konsortioohjaus Palvelutarjoama TAHEtarina ja valmistelut 2 TAHEvalmistelu 2016
LisätiedotSiun sote tehdään NYT
Siun sote tehdään NYT Ilkka Pirskanen 25.10.2016 Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Sote-uudistus Pohjois-Karjalassa Siun sote yhdistää Pohjois-Karjalan kaikkien 14 kunnan sosiaali-
LisätiedotSote-uudistus. Sote uudistus ja sen toimeenpano. Oulu 5.2.2015. Päivi Sillanaukee kansliapäällikkö STM
Sote-uudistus Sote uudistus ja sen toimeenpano Oulu Päivi Sillanaukee kansliapäällikkö STM Tässä puheenvuorossa Uudistuksen tavoitteet ja keinot Uusi palvelurakenne Uudistuksen toimeenpano Asukkaat ja
LisätiedotSote-uudistus. Järjestämislain keskeinen sisältö Pekka Järvinen
Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö 25.11.2014 Pekka Järvinen Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen. Turvataan
LisätiedotTILANNEKATSAUS Kj-ryhmä
TILANNEKATSAUS Kj-ryhmä 3.3.2015 Jouko Luukkonen PERUSTUSLAKIV 19.2.2015 Esitys ei täytä perustuslain kriteerejä Kansanvaltaisuus Rahoitusperiaatteet Muutettava merkittävästi, jos aiotaan hyväksyä Palautettava
LisätiedotKanta-Hämeen sote 2016
Kanta-Hämeen sote 2016 Markku Puro 8.12.2015 Hämeen parasta kehittämistä! I. 2015 saavutukset II. Hahmotelma 2016-2018 III. Vuosi 2016 tarkennettuna 1. Tavoitetilan määrittely 2. Osallisuuden varmistaminen
LisätiedotEsivalmisteluln sote-tiimin kokous ICT-ryhmän tehtävät ja alustava työsuunnitelma
Esivalmisteluln sote-tiimin kokous 23.3.2017 ICT-ryhmän tehtävät ja alustava työsuunnitelma Mikko Rotonen Helena Ylisipola ESIVALMISTELU -30.6.2017 Valmistelun vaiheet Luodaan edellytyksiä tehtävien, henkilöstön
LisätiedotKESKI-UUDENMAAN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄN PERUSTAMINEN. Palveluiden järjestäminen ja tuotanto kuntayhtymämallissa
KESKI-UUDENMAAN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄN PERUSTAMINEN Dnro Kh 458/2017 (00.021) KH 8.5.2017 / 130 Kv 29.5.2017 / 56 Tausta Hyvinkään ja Järvenpään kaupungit sekä Mäntsälän, Nurmijärven
LisätiedotVarsinais-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman päivitys vuosille
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 628/00.04.01/2019 87 Varsinais-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman päivitys vuosille 2019-2020 Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg
LisätiedotLakiluonnos sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä
Lakiluonnos sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä - erityisvastuualue - sote-kehittäminen Pohjois-Suomen Kaste - aluejohtoryhmän puoliväliriihi 28.2.2014 Apulaisosastopäällikkö Olli Kerola, STM
LisätiedotLapin sairaanhoitopiirin asiakasprosessiryhmien työskentelyn tilanne Lapin tuotantoalueen ohjausryhmän linjausten mukaisesti
Lapin sairaanhoitopiirin asiakasprosessiryhmien työskentelyn tilanne 25.04.2016 Lapin tuotantoalueen ohjausryhmän 20.1.2015 linjausten mukaisesti TYÖRYHMÄTYÖSKENTELYN TAVOITEET Tavoitteena on nykyisen
LisätiedotSairaanhoitopiirien ja sosiaalija terveysjohdon tapaaminen. Kuntatalo
Sairaanhoitopiirien ja sosiaalija terveysjohdon tapaaminen Kuntatalo 5.5. 2015 Mihin sote kaatui? Sote uudistuksen perustuslailliset kysymykset Kansanvaltaisuus (asukkaiden itsehallinto)» Sote alueet olisivat
LisätiedotMitä on SOTE ja miten sosiaali- ja terveyspalvelut järjestyvät 2017 jälkeen Suomessa? Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Keski-Suomen SOTE 2020 hanke
Mitä on SOTE ja miten sosiaali- ja terveyspalvelut järjestyvät 2017 jälkeen Suomessa? Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Keski-Suomen SOTE 2020 hanke Luonnos: Laki sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä
LisätiedotStrategiset tavoitteet hyvinvointikuntayhtymälle
Kunnanhallitus 235 19.10.2015 Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän perussopimus, lausunto luonnoksesta 628/05.00.00/2015 Kunnanhallitus 19.10.2015 235 Päijät-Hämeen sote-valmistelun ohjausryhmä pyytää
LisätiedotSosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus
Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus Kuntauudistuksen ja sote-uudistuksen eteneminen Kuntien ilmoitukset selvitysalueista 30.11.2013 mennessä Poikkeusten ja erityisten kuntajakoselvitysten
LisätiedotMinisteriöt ovat jättäneet mennessä selvityshenkilö Lauri Tarastille selvityksensä
Maakuntahallitus 8 18.01.2016 Maakuntahallitus 18 22.02.2016 Maakuntahallitus 67 16.05.2016 Maakuntahallitus 83 20.06.2016 Maakuntahallitus 98 22.08.2016 Maakuntauudistuksen valmistelu maakunnassa Maakuntahallitus
LisätiedotSOTE uudistus Kunnan asukasluvun sekä muiden kantokykyperusteiden mukaan järjestämisvastuu määräytyy seuraavasti;
SOTE uudistus Kunnan asukasluvun sekä muiden kantokykyperusteiden mukaan järjestämisvastuu määräytyy seuraavasti; Alle 20 000 asukkaan kunnat: Kunnalla ei ole oikeutta järjestää sote palveluja. Perustason
LisätiedotKuntauudistus sote kuntien tehtävät. Kari Prättälä 2.4.2013
Kuntauudistus sote kuntien tehtävät Kari Prättälä 2.4.2013 Kehysriihi + rakennelaki Kuntarakennelaki annetaan eduskunnalle huhtikuun alussa siten, että laki voi tulla voimaan 1.7.2013 alkaen. Kuntien tulee
LisätiedotSote-uudistus. Sinikka Salo muutosjohtaja, STM Sinikka Salo
Sote-uudistus muutosjohtaja, STM 16.1.2017 1-20.2.2018 Maakunta 2023 -visio Palvelut sovitetaan asukkaiden tarpeen mukaisiksi kokonaisuuksiksi Asukkaille sujuvia palveluja yhdenvertaisesti järkevin kustannuksin
LisätiedotSote-järjestämislaki ja integraatio. Integraatiolla puhtia sote-palveluihin Kuntamarkkinat, Helsinki Pekka Järvinen, STM
Sote-järjestämislaki ja integraatio Integraatiolla puhtia sote-palveluihin Kuntamarkkinat, Helsinki 11.9.2014 Pekka Järvinen, STM Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Turvataan
LisätiedotSote-uudistus - järjestämislain valmistelu
Sote-uudistus - järjestämislain valmistelu 21.11.2013 Pekka Järvinen sosiaali- ja terveysministeriö Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistaminen Tavoitteet Keskeinen sisältö Jatkovalmistelu Uudistuksen toimeenpano
LisätiedotKeski-Suomen Sote 2020 hanke, - Lähipalveluiden ja yhdistysten merkitys kansalaisten hyvinvoinnin turvaajina. Riitta Pylvänen hankesuunnittelija
Keski-Suomen Sote 2020 hanke, - Lähipalveluiden ja yhdistysten merkitys kansalaisten hyvinvoinnin turvaajina Riitta Pylvänen hankesuunnittelija LAKI SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON JÄRJESTÄMISESTÄ Juuri
LisätiedotSuomen Kuntaliiton maakuntatilaisuus Keski-Pohjanmaalla 17.9.2014 Ajankohtaiset kunta-asiat Aktuella kommunfrågor
Suomen Kuntaliiton maakuntatilaisuus Keski-Pohjanmaalla 17.9.2014 Ajankohtaiset kunta-asiat Aktuella kommunfrågor Kristina Wikberg, Johtaja, ruotsinkieliset ja kansainväliset asiat Direktör, svenska och
LisätiedotPalvelurakenneuudistuksesta & sosiaalihuoltoa koskevan lainsäädännön uudistuksesta
Palvelurakenneuudistuksesta & sosiaalihuoltoa koskevan lainsäädännön uudistuksesta Palvelurakenneuudistuksesta Päivi Voutilainen STM/STO Uudistuksen keskeinen sisältö Integroidaan sosiaali- ja terveydenhuolto
LisätiedotSosiaali-ja terveydenhuolto viidelle sote-alueelle
Sosiaali-ja terveydenhuolto viidelle sote-alueelle Sosiaali- ja terveysministeriö suunnittelija Kati Hokkanen Sosiaali-ja terveydenhuollon uudistaminen Tavoitteet Lyhyt historia Uusi palvelurakenne Valmistelu
LisätiedotLOVIISAN KAUPUNGIN JA LAPINJÄRVEN KUNNAN SOPIMUS SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN YHTEISTOIMINTA-ALUEESTA
LOVIISAN KAUPUNGIN JA LAPINJÄRVEN KUNNAN SOPIMUS SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN YHTEISTOIMINTA-ALUEESTA Loviisan kaupunginvaltuusto xx.xx.2014 xx Lapinjärven kunnanvaltuusto xx.xx.2014 xx 2
LisätiedotValtion lupa- ja valvontavirasto (Luova) Perustetaan
Valtion lupa- ja valvontavirasto (Luova) Perustetaan 1.1.2020 Mistä on kyse? 2 3 Työnjako kunta-maakunta-valtio Maakunta- ja sote - uudistuksen myötä Suomen julkinen hallinto järjestetään kolmella tasolla,
LisätiedotTyövoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat
Hallinto 2510 Hyvinvointitoimiala tammikuu 134,9 121,3-13,6 82,8 84,4 3,2 5,4 11,8 7,3 2,3 2,9 3,9 5,8 55,6 38,6 123,1 107,6 91,3 % 88,7 % helmikuu 133,9 118,8-15,1 82,3 83,4 3,9 5,5 11,1 7,6 2,6 3,6 8,1
LisätiedotSosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus
Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus Ajankohtaiskatsaus 23.11.2012 Sinikka Näätsaari Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakennetta koskevat linjaukset 15.11.2012 Lähtökohdat Palvelutavoite
LisätiedotSosiaali- ja terveydenhuollon uudistus ja järjestämislaki. Jyväskylän valtuusto 15.12.2014 Risto Kortelainen, muutosjohtaja
Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus ja järjestämislaki Jyväskylän valtuusto 15.12.2014 Risto Kortelainen, muutosjohtaja Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen päämäärä ja tavoitteet Päämääränä väestön
LisätiedotSosiaalihuollon tutkimus, koulutus ja kehittäminen työseminaari. Tarja Myllärinen 10.4.2014
Sosiaalihuollon tutkimus, koulutus ja kehittäminen työseminaari Tarja Myllärinen 10.4.2014 Sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestäminen viidelle alueelle Valtioneuvoston tiedote 23.3.2014 Alueet rakentuvat
LisätiedotSOTE-valmistelu Keski-Suomi. Silja Ässämäki 23.01.2015
SOTE-valmistelu Keski-Suomi Silja Ässämäki 23.01.2015 Sosiaali- ja terveydenhuollon uusi palvelurakenne 2017- Sosiaali- ja terveysalueet 2017- Uudet tuotanto-organisaatiot aloittavat tuottamisen 1.1.2017
LisätiedotSosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksen ja maakuntauudistuksen (soma) esivalmistelun käytännön toteutus
Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksen ja maakuntauudistuksen (soma) esivalmistelun käytännön toteutus 9.12.2016 Soma-esivalmistelun organisaatio (maakuntahallitus 21.11.2016) Neuvottelukunta valmistelutahot,
LisätiedotKuntayhtymät ja omistajaohjaus
Juha Myllymäki Kuntayhtymät ja omistajaohjaus Juha Myllymäki johtava lakimies 10.5.2019 Tunnistetut teemat, joihin tarvitaan esivalmistelua Kuntayhtymien omistajaohjaus Palvelujen integraatio ja uudet
LisätiedotTOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014. Lahden nuorisovaltuusto
TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014 sivu 2 / 8 Toimintasuunnitelma ja talousarvioehdotus vuodelle 2014 SISÄLLYSLUETTELO 3. VUODEN 2014 TOIMINNAN PAINOPISTEET 1. PARANNETAAN NUORISOVALTUUSTON
LisätiedotSiun sote tehdään NYT
Siun sote tehdään NYT Ilkka Pirskanen 13.10.2016 Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Sote-uudistus Pohjois-Karjalassa Siun sote yhdistää Pohjois-Karjalan kaikkien 14 kunnan sosiaali-
LisätiedotSOTE-UUDISTUS JA MUUT AJANKOHTAISET HANKKEET
23-24.9.2015 Sopimusohjausneuvottelut SOTE-UUDISTUS JA MUUT AJANKOHTAISET HANKKEET Juha Kinnunen, Sairaanhoitopiirin johtaja Juha Kinnunen Soten tilanne Kansallinen IHA valmistelu etenee Tuomas Pöysti
LisätiedotUuden Kouvolan uudistettu terveydenhuolto ja sen vaikutukset koko Kymenlaakson erikoissairaanhoidon järjestämiseen
Uuden Kouvolan uudistettu terveydenhuolto ja sen vaikutukset koko Kymenlaakson erikoissairaanhoidon järjestämiseen Kati Myllymäki Johtava ylilääkäri Kouvola Ermo Haavisto Johtajaylilääkäri Carea Kati Myllymäki
LisätiedotSote-uudistus Saavutetaanko tavoitteet
Sote-uudistus Saavutetaanko tavoitteet Hyvinvoiva Päijät-Häme ja sote-uudistus 8.9.14 Vertti Kiukas, pääsihteeri 18.8.2014 AK Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä
LisätiedotLausunto Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain väliraportista
Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Ote pöytäkirjasta Yhtymähallitus 174 03.10.2013 Lausunto Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain väliraportista 144/00.04.00/2013 Yhall 174 Valmistelija: Toimitusjohtaja
LisätiedotLAUSUNTOPYYNTÖ STM TAUSTATIEDOT. 1. Vastauksen antajan virallinen nimi Heinäveden kunta. 2. Vastaaja on Kunta 090 Heinävesi
1 LAUSUNTOPYYNTÖ STM TAUSTATIEDOT 1. Vastauksen antajan virallinen nimi Heinäveden kunta 2. Vastaaja on Kunta 090 Heinävesi 3. Jos vastaaja on kunta, toimielimen käsittelypäivämäärä ppkkvv 30.9.2013 (valtuusto)
LisätiedotEsivalmistelun sote-tiimi
MUISTIO 1/2016 1 Esivalmistelun sote-tiimi Aika 21.12.2016 klo 14:00-16:20 Paikka Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 B Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaaminen 3 2 Sote- ja maakuntauudistuksen
LisätiedotSoteuudistus ja Pohjois- Savon valmistelu. Hallituksen linjaukset 5.4.2016 ja PoSoTe
Soteuudistus ja Pohjois- Savon valmistelu Hallituksen linjaukset 5.4.2016 ja PoSoTe Aluejako Yhteistyöalueita viisi Nykyiset ERVA eli erityisvastuualueet Maakuntien välinen sopimuspohjainen toiminta Viisi
LisätiedotSosiaali- ja terveydenhuollon uudistus
Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus Sote-järjestämislain tilanne 3.2.2015 Pekka Järvinen STM Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin ja terveyden
Lisätiedot