SOTE lappilaisittain kunta- ja aluekehityspäivät Pyhätunturi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SOTE lappilaisittain kunta- ja aluekehityspäivät Pyhätunturi"

Transkriptio

1 SOTE lappilaisittain kunta- ja aluekehityspäivät Pyhätunturi Mika Riipi Etunimi Sukunimi /

2 Kuntarakennelaki ilmoitus siitä minkä kunnan tai kuntien kanssa kunta selvittää yhdistymistä yhdistymisselvitys ja mahdollinen siihen perustuva yhdistymisesitys kuusi kuukautta sote-järjestämislain hyväksymisen jälkeen (määräaikaa koskevan säännöksen voimaantulosta säädetään vielä erikseen) Ministeriö voi hakemuksesta pidentää määräaikaa yhdistymisselvityksen laajuuden tai muun erityisen vaativuuden perusteella Kuntarakennelaki Yhdistymisavustusten ehtona on, että yhdistymisesitykset on tehty määräaikana ja yhdistyminen tulee voimaan viimeistään vuonna 2017 Hallituksen rakenneuudistuspaketin osana esitys kuntien pakkoliitoksista Työssäkäyntialuekriteerin tai yhdyskuntakriteerin täyttävien kuntien osalta valtioneuvostolla oikeus päättää kuntarakenteen muutoksesta astoin valtuustojen tahtoa, mikäli alueella toteutettava kansanäänestys puoltaa yhdistymistä Lapissa tämä koskee tämänhetkisen tulkinnan mukaan Meri-Lappia 2

3 Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevan lain valmistelu Valmisteluryhmän väliraporttista pyydetty lausunnot kunnilta ja sote-kuntayhtymiltä mennessä Loppuraportti valmistuu joulukuussa 2013 Hallituksen esitys tarkoitus antaa eduskunnalle kevätistuntokaudella 2014 Sote-laki Lain hyväksymisen jälkeen kuntien kuuleminen järjestämisvastuun toteuttamisesta sekä sotealueiden, perustason alueiden ja erva-alueiden muodostamisesta valtioneuvoston asetus alueiden muodostamisesta syksyllä 2014 Sote-järjestämislaki ja siihen liittyvät muut lait voimaan Sote-alueet, perustason alueet ja erityisvastuualueet aloittavat toimintansa viimeistään Sairaanhoitopiirit lakkautetaan vuoden 2016 loppuun mennessä ja järjestämisvastuu siirtyy sote-alueille 3

4 Sote-laki Sote-alue muodostuu maakunnan keskuskaupungin pohjalle > asukkaan kunnalla voi olla oikeus muodostaa yksi sote-alue Työssäkäyntialueella vain yksi sote-alue asukkaan kunnalla voi olla oikeus järjestää perustason palvelut tähän voi liittyä velvoite toimia perustason alueen vastuukuntana Alle asukkaan kunta kuuluu sotealueeseen tai eräissä tapauksissa perustason alueeseen ja sote-alueeseen Sote-laki Sote-alueen ja perustason alueella järjestämisvastuu toteutetaan pääsääntöisesti vastuukuntamallilla Vastuukunnassa on toimielin, johon muut kunnat ja perustason alueet nimeävät edustajansa Edustajien äänimäärä toimielimessä määräytyy kuntien ja alueiden asukasluvun perusteella Vastuukuntamaalin sijasta voidaan sote-alue toteuttaa kuntayhtymämallilla, jos vastuukunnan asukasluku on alle puolet kaikkien sotealueeseen kuuluvien kuntien yhteenlasketusta asukasluvusta Lisäksi edellytetään, että vastuukunnalla ei ole riittävää kantokykyä vastata laajasta perustasosta 4

5 Lappi-näkökulma Kuntarakennelain mukaisia selvityksiä aloitettaneen verkkaisesti eivät ratkaise palvelutuotannon tai talouden ongelmia harvaan asutussa maakunnassa SOTE-lain aikataulu ja lopullinen muoto aidosti auki poliittinen paine vaalien lähestyessä Riippumatta hallituspohjasta rakenteellisia uudistuksia on kuitenkin tehtävä 5

6 Lappi-näkökulma SOTE-linjausten perimmäinen motiivi on kuntarakenneuudistuksen vauhdittaminen Erityisesti linjaukset eivät sovellu Lapin olosuhteisiin SOTE:n osalta olisi Lapissa kuitenkin aidosti tehtävä rakenteellisia uudistuksia Aiemmat keskustelut jumiutuneet keskusteluun sairaanhoitopiirien määrästä tai hallintomallista Momentum edelleen omalle aloitteellisuudelle hyvä Lapin malli Kj-kokous linjasi elokuun alussa, että talven aikana toteutetaan selvitys sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenteen tavoitemallista Lapissa pää edellä puuhun Pohjana nykyinen palvelu- ja järjestämisrakenne, tarkastelu ilman kuntarajoja kriteerinä väestörakenne ja palvelutarpeet Kattaa kokonaisuudessaan sosiaalihuollon, perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon palvelut Mitä palveluita ja missä, minkälaisella työnjaolla EI keskustelua hallintomalleista 6

7 Lapin malli Lapin liitolla hallitus päätti käynnistää selvityksen kokouksessaan 2.9 mkrrahoitteisena Maakuntajohtaja nimesi selvitysmieheksi 20.9 Tommi Lepojärven Selvitysaika Selvityksessä käytetään kaikki se pohjamateriaali, joka on jo aiemmin tuotettu eri alueilla Laajapohjainen ohjaus/koordinaatio Lapin mallin tavoite Selvityksen tuloksena asiakaslähtöinen näkemys sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenteesta maakunnassa tavoite- ja tahtotila Luo pohjan jatkaa keskustelua hallintoja järjestämisvastuusta antaa mahdollisuuden tuoda esille aidosti lappilaisiin olosuhteisiin sopiva malli Prosessia käytetään aktiivisesti vaikuttamisessa valtakunnalliseen uudistukseen 7

8 Eteneminen Selvitysmies aloittaa työn 1.10, ensimmäinen vaihe työsuunnitelman täsmentäminen kuntien ja sidosryhmien kanssa Malli luodaan maaliskuuhun 2014 mennessä Tulokset integroidaan Lappi-strategiaan ja mallia lobataan valtakunnalliseen prosessiin Tulosten pohjalta jatkotyöstö hallinto- ja järjestämisvastuusta 3/2014 Tuleeko tästä mitään? Eihän se mittään hyövää vai Tehemmäkö pois? Tahtotila, tahtotila tahtotila Onko tässä se mahdollisuus joka on käytettävä vaihtoehdot pelottavat Yksituumaisuus ja ulostulo Tässäkö yksi Lappisopimuksen kärjistä? 8

9 Jatketaanko? 9

Mika Riipi. SOTE lappilaisittain kunta- ja aluekehityspäivät Pyhätunturi

Mika Riipi. SOTE lappilaisittain kunta- ja aluekehityspäivät Pyhätunturi Mika Riipi SOTE lappilaisittain kunta- ja aluekehityspäivät Pyhätunturi Etunimi Sukunimi / 11.10.2012 Kuntarakennelaki 30.11.2013 ilmoitus siitä minkä kunnan tai kuntien kanssa kunta selvittää yhdistymistä

Lisätiedot

SOTE- uudistuksen valtakunnalliset reunaehdot. apulaiskaupunginjohtaja Pekka Utriainen

SOTE- uudistuksen valtakunnalliset reunaehdot. apulaiskaupunginjohtaja Pekka Utriainen SOTE- uudistuksen valtakunnalliset reunaehdot apulaiskaupunginjohtaja Pekka Utriainen 16.8.2013 Uudistuksen keskeinen sisältö Integroidaan sosiaali- ja terveydenhuolto sekä perus- ja erikoistason palvelut

Lisätiedot

SOTE rakenneuudistus

SOTE rakenneuudistus SOTE rakenneuudistus 29.5.2013 Esimerkki perustason alueesta ja sote alueesta Kunta C: 15 000 as. SOTE-ALUE (laaja perustaso) PERUSTASON ALUE Kunta E: 3000 as. Kunta A: 50 000 as. SOTE ALUEEN VASTUUKUNTA

Lisätiedot

Iisalmen kaupunki Pöytäkirjanote Dno 267/ Lausunnon antaminen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän

Iisalmen kaupunki Pöytäkirjanote Dno 267/ Lausunnon antaminen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän 414 Lausunnon antaminen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän väliraportista Kaupunginhallitus 7.10.2013 414 Valmistelijat: hallintojohtaja Esa Laukkanen ja yhteysjohtaja Kaarina

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuoltolain. l - väliraportti Kirsi Paasikoski Osastopäällikkö Työryhmän puheenjohtaja

Sosiaali- ja terveydenhuoltolain. l - väliraportti Kirsi Paasikoski Osastopäällikkö Työryhmän puheenjohtaja Sosiaali- ja terveydenhuoltolain järjestämislain j i valmisteluryhmä l - väliraportti 27.6.2013 Kirsi Paasikoski Osastopäällikkö Työryhmän puheenjohtaja Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaki Uudistamisen

Lisätiedot

Sote-uudistus. valmisteluryhmän hallituksen esityksen -muotoon kirjoitettu loppuraportti

Sote-uudistus. valmisteluryhmän hallituksen esityksen -muotoon kirjoitettu loppuraportti Sote-uudistus valmisteluryhmän hallituksen esityksen -muotoon kirjoitettu loppuraportti Kirsi Varhila, valmisteluryhmän puheenjohtaja sosiaali- ja terveysministeriö Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenteen

Lisätiedot

Kuntauudistus ja Kittilä. Kuntalaisinfo Kunnanjohtaja Anna Mäkelä

Kuntauudistus ja Kittilä. Kuntalaisinfo Kunnanjohtaja Anna Mäkelä Kuntauudistus ja Kittilä Kuntalaisinfo 22.10.2013 Kunnanjohtaja Anna Mäkelä Kaikki mitä olet halunnut kysyä! Mikä on kuntauudistus ja mihin sitä tarvitaan? Miksi Kittilän kunta on mukana kuntauudistuksessa?

Lisätiedot

Ajankohtaista sote-uudistuksesta

Ajankohtaista sote-uudistuksesta Ajankohtaista sote-uudistuksesta Kuntatalousristeily 21.5.2013 Erikoissuunnittelija Laura Leppänen Yleistä - Koordinaatioryhmän valmistelemat linjaukset sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistuksen

Lisätiedot

Petteri Orpon koordinaatioryhmän linjaukset STM 23.10.2013

Petteri Orpon koordinaatioryhmän linjaukset STM 23.10.2013 Petteri Orpon koordinaatioryhmän linjaukset STM 23.10.2013 Uudistuksen keskeinen sisältö Integroidaan sosiaali- ja terveydenhuolto sekä perusja erikoistason palvelut Sosiaali- ja terveyspalvelut järjestetään

Lisätiedot

Kaupunginjohtaja Jaana Karrimaa

Kaupunginjohtaja Jaana Karrimaa Kaupunginjohtaja Jaana Karrimaa } Erikoissairaanhoito ja kehitysvammaisten erityishuolto Satakunnan sairaanhoitopiirin ky:stä } Kunnat Keski-Satakunnan terveydenhuollon kuntayhtymän jäsenkuntia Väestöpohja

Lisätiedot

Petteri Orpon koordinaatioryhmän ehdotukset. Pekka Järvinen 27.6.2013

Petteri Orpon koordinaatioryhmän ehdotukset. Pekka Järvinen 27.6.2013 Petteri Orpon koordinaatioryhmän ehdotukset 27.6.2013 Uudistuksen keskeinen sisältö Integroidaan sosiaali- ja terveydenhuolto sekä perusja erikoistason palvelut Sosiaali- ja terveyspalvelut järjestetään

Lisätiedot

VASTAUSLUONNOS STM:N KYSELYYN KOSKIEN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOL- LON VALMISTELURYHMÄN VÄLIRAPORTTIA

VASTAUSLUONNOS STM:N KYSELYYN KOSKIEN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOL- LON VALMISTELURYHMÄN VÄLIRAPORTTIA VASTAUSLUONNOS STM:N KYSELYYN KOSKIEN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOL- LON VALMISTELURYHMÄN VÄLIRAPORTTIA 27.6.2013 TAUSTATIEDOT 1. Vastauksen antajan virallinen nimi Nimi Jyväskylän kaupunginhallitus 2. Vastaaja

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus Kuntauudistuksen ja sote-uudistuksen eteneminen Kuntien ilmoitukset selvitysalueista 30.11.2013 mennessä Poikkeusten ja erityisten kuntajakoselvitysten

Lisätiedot

Palvelurakenneuudistuksesta & sosiaalihuoltoa koskevan lainsäädännön uudistuksesta

Palvelurakenneuudistuksesta & sosiaalihuoltoa koskevan lainsäädännön uudistuksesta Palvelurakenneuudistuksesta & sosiaalihuoltoa koskevan lainsäädännön uudistuksesta Palvelurakenneuudistuksesta Päivi Voutilainen STM/STO Uudistuksen keskeinen sisältö Integroidaan sosiaali- ja terveydenhuolto

Lisätiedot

Sote-palvelurakenneuudistus tilannekatsaus

Sote-palvelurakenneuudistus tilannekatsaus Sote-palvelurakenneuudistus tilannekatsaus 24.4.2013 Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistuksen tavoitteena on vahvoihin kuntiin perustuva, pääsääntöisesti kaksitasoinen integroitu sosiaali-

Lisätiedot

Kuntauudistus sote kuntien tehtävät. Kari Prättälä 2.4.2013

Kuntauudistus sote kuntien tehtävät. Kari Prättälä 2.4.2013 Kuntauudistus sote kuntien tehtävät Kari Prättälä 2.4.2013 Kehysriihi + rakennelaki Kuntarakennelaki annetaan eduskunnalle huhtikuun alussa siten, että laki voi tulla voimaan 1.7.2013 alkaen. Kuntien tulee

Lisätiedot

Sote-uudistus - järjestämislain valmistelu

Sote-uudistus - järjestämislain valmistelu Sote-uudistus - järjestämislain valmistelu 21.11.2013 Pekka Järvinen sosiaali- ja terveysministeriö Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistaminen Tavoitteet Keskeinen sisältö Jatkovalmistelu Uudistuksen toimeenpano

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän työ

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän työ Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän työ Kirsi Varhila Osastopäällikkö Työryhmän puheenjohtaja Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaki Keskeiset tavoitteet Uudistus osana

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Leena Kaljunen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM. 1. Vastaajatahon virallinen nimi. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi. 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lausuntopyyntö STM. 1. Vastaajatahon virallinen nimi. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi. 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyyntö STM Vastausaika 27.2.2014 13:05:09 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi Kymenlaakson Liitto 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi Ulla Silmäri 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 299/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi kuntarakennelain muuttamisesta sekä kuntajakolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen 5 momentin kumoamisesta

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaki. Valmisteluryhmän ehdotus (2013:45) Virpi Kölhi

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaki. Valmisteluryhmän ehdotus (2013:45) Virpi Kölhi Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaki Valmisteluryhmän ehdotus (2013:45) Virpi Kölhi 21.1.2014 Yleistä Osa säännöksistä ehdottomia Osa ns. perälautasäännöksiä; kunnat voivat sopia asiasta, mutta

Lisätiedot

Petteri Orpon koordinaatioryhmän linjaukset

Petteri Orpon koordinaatioryhmän linjaukset Petteri Orpon koordinaatioryhmän linjaukset Sote-valmisteluryhmä 22.5.2013 24.5.2013 Uudistuksen keskeinen sisältö Integroidaan sosiaali- ja terveydenhuolto sekä perusja erikoistason palvelut Sosiaali-

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Keuruun kaupunki 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Tarja Ojala 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

SOTE uudistus Kunnan asukasluvun sekä muiden kantokykyperusteiden mukaan järjestämisvastuu määräytyy seuraavasti;

SOTE uudistus Kunnan asukasluvun sekä muiden kantokykyperusteiden mukaan järjestämisvastuu määräytyy seuraavasti; SOTE uudistus Kunnan asukasluvun sekä muiden kantokykyperusteiden mukaan järjestämisvastuu määräytyy seuraavasti; Alle 20 000 asukkaan kunnat: Kunnalla ei ole oikeutta järjestää sote palveluja. Perustason

Lisätiedot

Ajankohtaista kunta-asiaa

Ajankohtaista kunta-asiaa Ajankohtaista kunta-asiaa Liikenne- ja kuntaministeri Paula Risikko Kuntaliitosverkoston aamukahvit Kuntarakennelaki Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämis -laki Kuntien valtinosuusja rahoitusjärjestelmän

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Hailuodon kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Pirjo Mattila 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM. Lausuntopyyntö järjestämislakia valmistelevan työryhmän väliraportista TAUSTATIEDOT. nmlkj Kunta Valitse kuntanumero

Lausuntopyyntö STM. Lausuntopyyntö järjestämislakia valmistelevan työryhmän väliraportista TAUSTATIEDOT. nmlkj Kunta Valitse kuntanumero Lausuntopyyntö STM Lausuntopyyntö järjestämislakia valmistelevan työryhmän väliraportista Sosiaali- ja terveysministeriön asettama sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmä on laatinut

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Hirvensalmen kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Heli Rummukainen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Lapin sote-mallin maakuntaseminaari

Lapin sote-mallin maakuntaseminaari Lapin sote-mallin maakuntaseminaari Rovaniemi Ministeri Huovinen OSASTONHOITAJAPÄIVÄT 2014 Sote-uudistuksen tavoitteet terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen ja terveyserojen kaventaminen sote-palvelujen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuolto. Kari Haavisto Sosiaali- ja terveysministeriö

Sosiaali- ja terveydenhuolto. Kari Haavisto Sosiaali- ja terveysministeriö Sosiaali- ja terveydenhuolto uudistuu Kari Haavisto Sosiaali- ja terveysministeriö 16.9.2013 Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistaminen Tavoitteet Keskeinen sisältö Jatkovalmistelu Uudistuksen toimeenpano

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistaminen. Kari Haavisto sosiaali- ja terveysministeriö 21.1.2014

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistaminen. Kari Haavisto sosiaali- ja terveysministeriö 21.1.2014 Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistaminen Kari Haavisto sosiaali- ja terveysministeriö 21.1.2014 Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistaminen Tavoitteet Erityiset haasteet Keskeinen sisältö Jatkovalmistelu

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Kainuun liitto kuntayhtymä 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Heimo Keränen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Kuurojen Liitto ry 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Marika Rönnberg 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Eskoon sosiaalipalvelujen kuntayhtymä 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Jouni Nummi 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Iisalmen kaupunki 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Jarmo Ronkainen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

POSKE-PÄIVÄT Ylijohtaja j Kirsi Paasikoski

POSKE-PÄIVÄT Ylijohtaja j Kirsi Paasikoski SOTE-uudistus POSKE-PÄIVÄT 13.6.2013 Ylijohtaja j Kirsi Paasikoski Esityksen sisältö Hallitusohjelman painoalueet Toimintaympäristön muutos Tavoitetila Palvelurakenneuudistuksen linjaukset Palvelurakenneuudistuksen

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Suomen lääkäriliiton Länsipohjan paikallisosaston johtokunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Sanna Papunen 3. Vastauksen vastuuhenkilön

Lisätiedot

SOTE-rakenneuudistus malleja Pohjois-Karjalaan nykyisten esitysten pohjalta

SOTE-rakenneuudistus malleja Pohjois-Karjalaan nykyisten esitysten pohjalta SOTE-rakenneuudistus 10.6.2013 - malleja Pohjois-Karjalaan nykyisten esitysten pohjalta PÄiVI SILLANAUKEE, STM, 12.6.13: Vastuukuntamalli ja hallinnolliset menettelytavat tarkentuvat sotejärjestämislakia

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Vaalijalan kuntayhtymä 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Ilkka Jokinen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Terveyttä Lapista Kari Haavisto

Terveyttä Lapista Kari Haavisto Terveyttä Lapista 2013 Kari Haavisto Terveyttä Lapista Sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneuudistus Alkoholilain uudistaminen Raittiustyölain uudistaminen Terveyttä Lapista Sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Lapin aluehallintovirasto 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Kaisa Ainasoja 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Sote-rakenneuudistus Jukka Mattila lääkintöneuvos STM

Sote-rakenneuudistus Jukka Mattila lääkintöneuvos STM Sote-rakenneuudistus 2013 Jukka Mattila lääkintöneuvos STM Järjestämisvastuussa olevalle taholle kuuluu omalta osaltaan vastuu väestön hyvinvoinnista ja terveydestä Tähän sisältyy vastuu väestön hyvinvoinnin

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Sosiaalialan Työnantajat ry 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Aino Närkki 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

SOTE-LINJAUKSET Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma Toimitusjohtaja Sosiaalijohdon neuvottelupäivät

SOTE-LINJAUKSET Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma Toimitusjohtaja Sosiaalijohdon neuvottelupäivät SOTE-LINJAUKSET 23.3.2014 Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma Toimitusjohtaja Sosiaalijohdon neuvottelupäivät 27.3.2014 Perusterveydenhuollon ja sosiaalipalvelujen järjestäminen 2013 Kunnat yhteensä, Manner-Suomi

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Parkanon kaupunki 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Tuuli Tarukannel 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Kajaanin kaupunki 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Jaana Komulainen-Lepistö 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema

Lisätiedot

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän lausunto Sosiaali- ja terveydenhuollon. STMO22:00/ mennessä.

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän lausunto Sosiaali- ja terveydenhuollon. STMO22:00/ mennessä. terveydenhuol kuntayhtymä 1 (5) Sosiaali- ja terveysministeriö PL 33 00023 Valtioneuvosto Viite: Lausuntopyyntö 15.8.2013 STMO22:00/2013 eydenhuol kuntayhtymän lausunto Sosiaali- ja terveydenhuol järjestämislain

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Tuusniemen kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Toni Auvinen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Lausuntopyyntö järjestämislakia valmistelevan työryhmän väliraportista

Lausuntopyyntö järjestämislakia valmistelevan työryhmän väliraportista 1 (6) Lausuntopyyntö järjestämislakia valmistelevan työryhmän väliraportista TAUSTATIEDOT 1. Vastauksen antajan virallinen nimi Ylöjärvi 2. Vastaaja on - Kunta X Kuntanumero 980 3. Jos vastaaja on kunta,

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Kuusamon kaupunki 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Vesa Isoviita 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Lapin liitto 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Marjo Säärelä 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

TAUSTATIEDOT. 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi. Heinäveden kunta. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi. Riitta A.

TAUSTATIEDOT. 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi. Heinäveden kunta. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi. Riitta A. TAUSTATIEDOT 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi Heinäveden kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi Riitta A. Tilus 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Riitta A. Tilus Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Terveydenhuollon tulevaisuus: järjestämisvastuu, rekisteripito, suhde kuntarakenteeseen ja kuntayhtymiin

Terveydenhuollon tulevaisuus: järjestämisvastuu, rekisteripito, suhde kuntarakenteeseen ja kuntayhtymiin Terveydenhuollon tulevaisuus: järjestämisvastuu, rekisteripito, suhde kuntarakenteeseen ja kuntayhtymiin Annakaisa Iivari, STM Pekka Järvinen, STM Lähtökohdat hallitusohjelmassa Uudistetaan sosiaali- ja

Lisätiedot

Kuntarakennelaki osana kuntauudistusta

Kuntarakennelaki osana kuntauudistusta Kuntarakennelaki osana kuntauudistusta Valtakunnalliset sosiaali- ja terveyspolitiikan päivät 24.4.2013 Säätytalo Ylijohtaja Päivi Laajala Saadut lausunnot kuntarakennelakiluonnoksesta Lausuntoaika päättyi

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Kannuksen kaupunki 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Sirpa Kiianmies 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Lepojärvi Tommi. LAPIN SOTE-MALLI selvityshanke

Lepojärvi Tommi. LAPIN SOTE-MALLI selvityshanke Lepojärvi Tommi LAPIN SOTE-MALLI selvityshanke LAPIN HYVINVOINTIOHJELMA Lapin hyvinvointiohjelmassa yhdeksi keskeiseksi kehittämishankkeeksi asetettiin palvelurakenteiden kehittäminen Lapissa siten, että

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Keski-Pohjanmaan liitto 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Anne Sormunen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Pääministerin ilmoitus sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksen etenemisestä

Pääministerin ilmoitus sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksen etenemisestä Pääministeri Jyrki Katainen Pääministerin ilmoitus Eduskunnassa 16.5.2013 Pääministerin ilmoitus sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksen etenemisestä Vaikka Suomi on monilla mittareilla terveydenhuollon

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus. Hallitusneuvos Päivi Salo Lääkintöneuvos Jukka Mattila

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus. Hallitusneuvos Päivi Salo Lääkintöneuvos Jukka Mattila Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus Hallitusneuvos Päivi Salo Lääkintöneuvos Jukka Mattila Palvelurakenneuudistuksen tavoitteet Väestön terveyden, hyvinvoinnin ja sosiaalisen turvallisuuden

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuoltoalueet (sote-alue)

Sosiaali- ja terveydenhuoltoalueet (sote-alue) 1 Vastaus STM:N lausuntopyyntöön sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän väliraportista TAUSTATIEDOT 1. Vastauksen antajan virallinen nimi 2. Vastaaja on * Kunta Kauniainen 3. Jos

Lisätiedot

Lausuntopyyntö järjestämislakia valmistelevan työryhmän väliraportista

Lausuntopyyntö järjestämislakia valmistelevan työryhmän väliraportista Lausuntopyyntö STM Lausuntopyyntö järjestämislakia valmistelevan työryhmän väliraportista TAUSTATIEDOT 1. Vastauksen antajan virallinen nimi Nimi Vantaan kaupunki 2. Vastaaja on * x Kunta Järjestö Muu

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän väliraportti

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän väliraportti Kunnanhallitus 252 01.10.2013 Kunnanhallitus 64 17.03.2014 Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän väliraportti KH 01.10.2013 252 Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän

Lisätiedot

PARASLAINLINJAUKSISTA SOTE- UUDISTUKSEEN KESKI-SUOMESSA

PARASLAINLINJAUKSISTA SOTE- UUDISTUKSEEN KESKI-SUOMESSA PARASLAINLINJAUKSISTA SOTE- UUDISTUKSEEN KESKI-SUOMESSA PERUNKA 16.8.2013 Reijo Räsänen toimitusjohtaja/vastaava lääkäri Keski-Suomen seututerveyskeskus Suomen terveydenhuollon ongelmat Perusterveydenhuollon

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ STM TAUSTATIEDOT. 1. Vastauksen antajan virallinen nimi Heinäveden kunta. 2. Vastaaja on Kunta 090 Heinävesi

LAUSUNTOPYYNTÖ STM TAUSTATIEDOT. 1. Vastauksen antajan virallinen nimi Heinäveden kunta. 2. Vastaaja on Kunta 090 Heinävesi 1 LAUSUNTOPYYNTÖ STM TAUSTATIEDOT 1. Vastauksen antajan virallinen nimi Heinäveden kunta 2. Vastaaja on Kunta 090 Heinävesi 3. Jos vastaaja on kunta, toimielimen käsittelypäivämäärä ppkkvv 30.9.2013 (valtuusto)

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriö LAUSUNTO 1 (5) PL Valtioneuvosto

Sosiaali- ja terveysministeriö LAUSUNTO 1 (5) PL Valtioneuvosto Sosiaali- ja terveysministeriö LAUSUNTO 1 (5) PL 33 10.10.2013 00023 Valtioneuvosto Viite: Sosiaali- ja terveysministeriön lausuntopyyntö (STM022:00/2013) LAUSUNTO SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON JÄRJESTÄMISLAIN

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Sosiaalityön tutkimuksen seura ry. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Pia Eriksson, sihteeri 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lisätiedot

Lakiluonnoksen muun sisällön voimaantulo haitannee nykytilaan nähden luvussa 1 (1 ) esitettyä tämän lain tarkoituksen toteuttamista

Lakiluonnoksen muun sisällön voimaantulo haitannee nykytilaan nähden luvussa 1 (1 ) esitettyä tämän lain tarkoituksen toteuttamista Lausunnon antaminen luonnokseen hallituksen esitykseksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevaksi laiksi KH 3.3.2014 Vastaukset lausuntopyyntölomakkeen kysymyksiin. 6. 5 :ssä säädetään palvelujen

Lisätiedot

Konneveden kunta Kokouspäivämäärä Sivu Valtuusto

Konneveden kunta Kokouspäivämäärä Sivu Valtuusto Valtuusto 4.3.2013 39 1. LAUSUNTO KUNTARAKENNELAKILUONNOKSESTA Kh. 20.2.2013 51 Esityslistan liitteet 1-4 Pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen hallitusohjelmaan mukaan hallitus toteuttaa koko maan laajuisen

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti. Jan Löfstedt PTH-yksikön ylilääkäri

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti. Jan Löfstedt PTH-yksikön ylilääkäri Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Jan Löfstedt PTH-yksikön

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM. Lausuntopyyntö STM. Vastausaika :55: Vastaajatahon virallinen nimi. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi

Lausuntopyyntö STM. Lausuntopyyntö STM. Vastausaika :55: Vastaajatahon virallinen nimi. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Lausuntopyyntö STM Vastausaika 10.3.2014 11:55:06 Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi Kuuloliitto ry 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi Anniina Lavikainen 3. Vastauksen vastuuhenkilön

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Petäjäveden kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Ulla Pietilä 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Peruspalvelukuntayhtymä Selänne 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Johanna Kiiskilä 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi

Lisätiedot

Lausunto Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain väliraportista

Lausunto Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain väliraportista Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Ote pöytäkirjasta Yhtymähallitus 174 03.10.2013 Lausunto Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain väliraportista 144/00.04.00/2013 Yhall 174 Valmistelija: Toimitusjohtaja

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM. Lausuntopyyntö järjestämislakia valmistelevan työryhmän väliraportista TAUSTATIEDOT

Lausuntopyyntö STM. Lausuntopyyntö järjestämislakia valmistelevan työryhmän väliraportista TAUSTATIEDOT Lausuntopyyntö STM Lausuntopyyntö ärestämislakia valmistelevan työryhmän väliraportista Sosiaali-a terveysministeriön asettama sosiaali-a terveydenhuollon ärestämislain valmisteluryhmä on laatinut väliraportin,

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Lapuan kaupunki 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Toni Leppänen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

SAUVON KUNNAN LAUSUNTO KUNTARAKENNELAKILUONNOKSESTA JA SOTELINJAUKSISTA

SAUVON KUNNAN LAUSUNTO KUNTARAKENNELAKILUONNOKSESTA JA SOTELINJAUKSISTA SAUVON KUNNAN LAUSUNTO KUNTARAKENNELAKILUONNOKSESTA JA SOTELINJAUKSISTA Valtiovarainministeriö pyytää Sauvon kunnan lausuntoa seuraavista asioista: 1. Kuntarakennelakiluonnoksesta 2. Sosiaali- ja terveyspoliittisen

Lisätiedot

Sote-uudistus. Järjestämislain keskeinen sisältö Pekka Järvinen

Sote-uudistus. Järjestämislain keskeinen sisältö Pekka Järvinen Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö 25.11.2014 Pekka Järvinen Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen. Turvataan

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Suomen Reumaliitto ry 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Miranna Seppälä 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Itä-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus/iso-yhdistyksen hallitus 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Tarja Kauppila 3. Vastauksen vastuuhenkilön

Lisätiedot

Sote-uudistus - järjestämislain valmistelu

Sote-uudistus - järjestämislain valmistelu Sote-uudistus - järjestämislain valmistelu Joulukuu 2013 sosiaali- ja terveysministeriö Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistaminen Tavoitteet Keskeinen sisältö Jatkovalmistelu Uudistuksen toimeenpano Sosiaali-

Lisätiedot

Mikä on tämän päivän johtamisen todellisuus?

Mikä on tämän päivän johtamisen todellisuus? Johtamisen uudet kysymykset ja rakenteet kuntasektorilla 28.10.2014 Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja, HTT Mikä on tämän päivän johtamisen todellisuus? Näkemys 1: Monelta suunnalta on suitsia

Lisätiedot

Suomen Kuntaliiton maakuntatilaisuus Keski-Pohjanmaalla 17.9.2014 Ajankohtaiset kunta-asiat Aktuella kommunfrågor

Suomen Kuntaliiton maakuntatilaisuus Keski-Pohjanmaalla 17.9.2014 Ajankohtaiset kunta-asiat Aktuella kommunfrågor Suomen Kuntaliiton maakuntatilaisuus Keski-Pohjanmaalla 17.9.2014 Ajankohtaiset kunta-asiat Aktuella kommunfrågor Kristina Wikberg, Johtaja, ruotsinkieliset ja kansainväliset asiat Direktör, svenska och

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Hankasalmen kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Pirjo Rautio 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Sote- järjestämislain valmistelutilanne

Sote- järjestämislain valmistelutilanne Sote- järjestämislain valmistelutilanne Hallinnon myllerrystä potilaan parhaaksi Liisa-Maria Voipio-Pulkki Johtaja, stm/sto/terveyspalveluryhmä 6.9.2013 Kuntauudistuksen ja sote-uudistuksen eteneminen

Lisätiedot

Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus

Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus Maakuntahallitus 56 24.04.2017 Maakuntahallitus 69 22.05.2017 Maakuntahallitus 86 19.06.2017 Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus 510/04.00.02/2016 MHS 24.04.2017

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Saarijärven kaupunki 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Satu Autiosalo 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Pöytäkirjanote Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta

Pöytäkirjanote Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta 1 32 Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta Kunnanhallitus 22.9.2014 Sosiaali- ja terveysministeriön asettama sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksen

Lisätiedot

Sote järjestämislaki Kuopio. Kirsi Varhila osastopäällikkö, ylijohtaja Hanna Nyfors, ylitarkastaja sosiaali- ja terveysministeriö

Sote järjestämislaki Kuopio. Kirsi Varhila osastopäällikkö, ylijohtaja Hanna Nyfors, ylitarkastaja sosiaali- ja terveysministeriö Sote järjestämislaki Kuopio Kirsi Varhila osastopäällikkö, ylijohtaja Hanna Nyfors, ylitarkastaja sosiaali- ja terveysministeriö Nykyinen sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmä Yhteistoiminta-alue Isäntäkunta

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON JÄRJESTÄMISLAIN HALLITUKSEN ESITYKSEN LUONNOKSESTA

LAUSUNTOPYYNTÖ SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON JÄRJESTÄMISLAIN HALLITUKSEN ESITYKSEN LUONNOKSESTA 233 / 05.00.00 / 2013 (Iitin kh. 3.3.2014) Lausuntopyyntö STM LAUSUNTOPYYNTÖ SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON JÄRJESTÄMISLAIN HALLITUKSEN ESITYKSEN LUONNOKSESTA Sosiaali- ja terveysministeriön asettama sosiaali-

Lisätiedot

Sotkamon kunnan vastaus Kajaanin kaupungille koskien yhteistä kuntajakoselvitystä

Sotkamon kunnan vastaus Kajaanin kaupungille koskien yhteistä kuntajakoselvitystä Kunnanhallitus 290 19.11.2013 Kunnanvaltuusto 111 25.11.2013 Kunnanhallitus 78 31.03.2014 Sotkamon kunnan vastaus Kajaanin kaupungille koskien yhteistä kuntajakoselvitystä KHALL 290 Av. hallintojohtaja

Lisätiedot

Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus

Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus Maakuntahallitus 56 24.04.2017 Maakuntahallitus 69 22.05.2017 Neuvottelut maakunnan väliaikaisesta valmistelutoimielimestä; tilannekatsaus 510/04.00.02/2016 MHS 24.04.2017 56 Tiivistelmä Asian yksityiskohtainen

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Espoon kaupunki 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Remes Marja-Leena, Paavilainen Mika 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi

Lisätiedot

Palvelujen järjestäminen

Palvelujen järjestäminen Palvelujen järjestäminen Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät Pekka Järvinen, STM 1 Palvelujen järjestäminen Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen perustuu laissa säädetyyn järjestämisvastuuseen.

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Rautjärven kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Annaleena Rita 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

VALTIOVARAINMINISTERIÖ Kunta- ja aluehallinto-osasto

VALTIOVARAINMINISTERIÖ Kunta- ja aluehallinto-osasto VALTIOVARAINMINISTERIÖ Kunta- ja aluehallinto-osasto LAUSUNTO Oulun kaupunginhallitus antaa oheisen lausunnon kuntarakennelakiluonnoksesta sekä sosiaali- ja terveyspoliittisen ministerityöryhmän esityksestä

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Peruspalvelukuntayhtymä Kallio 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Jarmo Kivimäki 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema

Lisätiedot

Sote-kyselyn analyysi

Sote-kyselyn analyysi Sote-kyselyn analyysi 30.10.2013 Lausuntopyyntö järjestämislakia valmistelevan työryhmän väliraportista Määräaikaan mennessä Webropol-kyselyn kautta saapui yhteensä 201 vastausta. Kirjallisia lausuntoja

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Kärkölän kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Merja Jaatinen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti

Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Sipoon kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Marina Forsström 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot