Kerava on täyttä toimintaa!

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kerava on täyttä toimintaa!"

Transkriptio

1 Kerava on täyttä toimintaa! Keravan Opisto kevät 2015 Liikuntapalvelu kevät 2015 Keravan lukio ja aikuislukio Vapaa-ajan palvelut Keravalla Leisure Services in Kerava Mukana menossa Keravan kaupunginkirjasto Kulttuuripalvelut Nuorisopalvelut Taide- ja museokeskus Sinkka

2 TEHDÄÄN, HARRASTETAAN JA KEHITETÄÄN YHDESSÄ! Keravan kaupungin vapaa-aikapalvelut tarjoavat jälleen monenlaisia mahdollisuuksia harrastaa, kokea elämyksiä ja kehittää itseään. Keravan Opiston kevään opinto-ohjelmassa on useampi sata kurssia sekä luentotilaisuutta eri asioiden oppimiseen ja harrastamiseen. Kaupungin liikuntapalvelu tarjoaa runsaasti monipuolista toimintaa perusjumpasta erikoistuneempiin ryhmiin. Vaikka opiston ja liikuntapalvelun ryhmissä on paljon jo syksyllä aloittaneita, uudet osallistujat voivat mainiosti tulla mukaan kevään toimintaan. Keravan kaupunginkirjasto ja kulttuuripalvelut järjestävät lukuisia kulttuuritapahtumia Kerava-salissa, kirjaston tiloissa sekä muualla kaupungissa. Luvassa on muun muassa teatteria, eri musiikin lajeja, keskustelutilaisuuksia kirjallisuudesta ja ajankohtaisista aiheista. Taide- ja museokeskus Sinkka toteuttaa neljä eri näyttelyä tulevan vuoden aikana. Näyttelykevään käynnistää helmikuussa avautuva "Kuka painoi nappia, herra Holbein". Sinkka tarjoaa myös useita oheistapahtumia sekä museopedagogista toimintaa. Nuorisopalvelut tarjoavat nuorisotilatoimintaa Savion Elzussa ja upouudessa nuorisokahvila Tunnelissa Sampolan palvelukeskuksessa. Mobiilinuorisotyö starttaa ensimmäisen täyden toimintavuotensa Kerbiili-autolla. Keväällä jatkuu suosittu Ulkonuorkka eri puolilla kaupunkia. Kehitämme aktiivisesti Keravan vapaa-ajan palveluja eri yhteistyöprojekteissa ja -verkostoissa. Esimerkiksi Kulttuurit kohtaavat -hankkeen tavoitteena on rohkaista eri kieli- ja kulttuuritaustaisia asukkaita harrastamaan ja opiskelemaan. Kun mukaan lasketaan vielä lukuisat keravalaisten yhdistysten järjestämät tilaisuudet, kaupunkimme tarjoaa asukkailleen varsin monipuolisen ja kiinnostavan kirjon harrastus- ja toimintamahdollisuuksia. TERVETULOA MUKAAN! Pertti Rantanen, toimialajohtaja, vapaa-aikapalvelut 2 Kuva: Jukka Nissinen

3 Sisältö Toimialajohtajan terveiset... 2 Keravan vapaa-aikapalvelut... 4 Leisure Services in kerava... 4 Monikultuurista toimintaa koululaisten vanhemmille Nuorisopalvelut Keravan kaupunginkirjasto Kultuuripalveluiden tarjota Taide- ja museokeskus Sinkka Keravan liikuntapalvelut Liikuntapalvelun yhteystiedot Ilmoittautuminen ohjattuihin liikuntaryhmiin Kuntosali- ja vesiliikuntaryhmät sekä vapaavuorot Tuntikuvaukset Seurojen yhteystiedot Muut liikuntapaikat Keravan Opiston kevät Yhteystiedot Opiston henkilöstö ja vastuualueet Ilmoittautuminen Opiskelusta ja opistosta Opetuspaikat Luennot ja tapahtumat Opintomatkat Ihminen, yhteiskunta ja tiede Historia, luonnontiede ja filosofia Talous ja yrittäjyys Ihminen ja yhteiskunta Kursseja miehille Psykologia, kasvatus ja oppiminen Häntä heilumaan! Terveys ja hyvinvointi Koti ja puutarha Opetuspaikat kartta Tietotekniikka Kielet Englanti Espanja Heprea Italia Japani Korea Kreikka Ranska Ruotsi Lisää tapahtumia Saksa Suomi toisena kielenä Venäjä Viro Taideaineet Kulttuuriklubi Musiikki Esittävä taide Kirjallisuus Aikuisten taiteen perusopetus Kuvataiteet Valokuvaus Muut taide- ja taitoaineet Käden taidot Käsityötapahtumat ja -työpajat Lankatyöt Paperityöt ja askartelu Koru- ja hopeatyöt Erikoistekniikat Puutyöt ja entisöinti Kotitalous Liikunta ja tanssi Lasten tanssikurssit Tanssikurssit Zumba Terveysliikunta Kuntoliikunta Venyttely Hikijumppa Kamppailu ja kuntonyrkkeily Kahvakuula Pilates Jooga Vesiliikunta Ulkoliikunta Lukujärjestys Keravan lukio ja aikuislukio Keravan Opiston hyväksiluettavat kurssit lukiolaisille Kuvituskuvat oppaassa: muuten kuvaajaa mainita. Taitto Grapica Oy, Paino: Savion Kirjapaino Oy 3

4 KERAVAN VAPAA- AJAN PALVELUT Kerava on pieni suuri kaupunki. Keravalla on monipuoliset palvelut ja erinomainen sijainti. Kylämäisessä keskustassa kaikki on lähellä ja joka paikkaan pääsee helposti ilman autoa. Keravan vapaa-ajan palvelut tarjoavat kaikkea kaikille: liikuntaa vauvasta vaariin, kulttuuria, taidetta, kaupunginkirjaston, musiikkia, käsityötä, aikuiskoulutusta sekä toimintaa nuorille. Keravalla toimii kymmeniä yhdistyksiä ja seuroja, jotka tarjoavat monenlaista toimintaa. Vapaa-aikapaveluiden toimiala (Vapari) on osa Keravan kaupunkia. Vapari tarjoaa ja koordinoi kaupungin vapaa-ajan palveluita. Vaparin toimisto sijaitsee Sampolan virastotalossa. Osoite: Kultasepänkatu 7 (1. kerros), Kerava. Yhdistykset ja muut paikalliset toimijat voivat vuokrata Sampolan monitoimitiloja omiin kokouksiinsa ja tapahtumiinsa. Tilojen varaukset ja käytännön järjestelyt hoidetaan Sampolan yhteispalvelupisteen kautta. Vapaa-aikapalvelut: NUORISOPALVELUT Monipuolista toimintaa nuorille: kaksi nuorisotaloa: Tunneli kaupungin keskustassa ja Elzu Saviolla. liikkuva nuorisotila Kerbiili Työpaja Jenga lasten kesäleirit monenlaisia projekteja Suurin osa toiminnasta on maksutonta. Nuorisotalot ovat avoinna useina iltoina viikossa. LEISURE SERVICES IN KERAVA Kerava is a small big city. It has versatile services in an excellent location. In the village-like town center, everything is close by and easily accessible without a car. Kerava s leisure services offers something for everyone, such as sports for all age groups - from babies to seniors - culture, art, a city library, music and handicrafts, adult education, as well as activities for youth. Within the Kerava area, there are dozens of associations and clubs offering a wide range of activities. The Department for Leisure Services is a part of the City of Kerava. The Department offers and coordinates the leisure services in the city. The department office is located at Sampola Office building. Address: Kultasepänkatu 7 (1 st floor), Kerava. Associations and other local entities can rent the multifunctional premises at Sampola House for their own meetings and events. The bookings and practical arrangements of the premises are organized through the Common Service Center of Sampola. Services of the Department for Leisure: YOUTH SERVICES Many kinds of activities for young people exist: two youth houses, Tunneli in the city center and Elzu in Savio The mobile unit Kerbiili The Youth workshop Jenga children s summer camps many other kinds of projects Most of the activities are free of charge. The youth houses are open several evenings during the week. 4

5 Tunneli avoinna: Te lat ti luokkalaiset ke yli 13-vuotiaat ke-to 17-21, pe 19-23, la 18-22, su Elzu avoinna: luokkalaiset ma-ti 15-17, yli 13 -vuotiaat ma-ke 17-21, su Kerbiili avoinna: ma-ti 17-21, pe Kysy lisää: Eija Kauniskangas, nuorisosihteeri. Puh: Sposti: Nettisivut: Facebook: keravannuorisopalvelut. LIIKUNTAPALVELU Keravalla on lähes 90 liikuntapaikkaa, joissa on erinomaiset mahdollisuudet liikkua ja ulkoilla. Keravalla on noin 50 liikunta- ja urheiluseuraa, jotka tarjoavat harraste- ja kilpatoimintaa kyykästä krikettiin. Uimahallissa on altaat, kuntosali, avanto ja liikuntaryhmiä. Osoite: Tuusulantie 45. Avoinna: ma-ke, pe 6-21, to 9-21, la 10-18, su Jäähallissa voi esimerkiksi pelata jääkiekkoa ja luistella. Osoite: Metsolantie 3. Maksuton luistelu: to 14-15, la 11-12, su Tunneli hours: Special theme nights Tue children from 3rd-6th grade: Wed 15-17, ages 13 plus: Wed-Thu 17-21, Fri 19-23, Sat 18-22, Sun Elzu hours: children from 3rd-6th grade: Mon-Tue 15-17, ages 13 plus: Mon-Wed 17-21, Sun Kerbiili hours: Mon, Thu, 17-21, Fri For more information, contact: Eija Kauniskangas, Secretary of Youth Affairs. Tel: , Website: english. Facebook: keravannuorisopalvelut. SPORTS SERVICES Kerava has nearly 90 sports facilities with excellent possibilities for exercise and outdoor activities. There are about 50 sports clubs offering hobby and competitive activities, from skittles to cricket. The Swimming hall has pools, a gym, an ice pool and sports groups. Address: Tuusulantie 45. Opening hours: Mon-Wed, Fri 6-21, Thu 9-21, Sat 10-18, Sun At the ice rink, you can both ice skate and Kuva: Jukka Nissinen 5

6 Maksuton kiekko: ke14-15 Nettisivut: Facebook: MUSEOPALVELUT Taide- ja museokeskus Sinkka Osoite: Kultasepänkatu 2 Monipuolinen taiteen ja paikallishistorian näyttelytila. Kahvila ja museokauppa. Avoinna: ti, to, pe 11-18, ke 12-19, la-su Pääsymaksut: 5/3. Kuukauden 1. su ilmainen sisäänpääsy. Opastukset 8-16, 35 /ryhmä (suomi, englanti), muina aikoina 75. Sposti: sinkka@kerava.fi, p Heikkilän kotiseutumuseo Osoite: Museopolku 1 Kiehtova maalaismiljöö lähellä keskustaa. Avoinna: kesällä ja ryhmille tilauksesta. Sposti: tommi.uutela@kerava.fi, p Website: heikkilan-kotiseutumuseo. KIRJASTO- JA KULTTUURIPALVELUT Kaupunginkirjasto Monipuolinen kokoelma kirjoja, aikakauslehtiä, sanomalehtiä, elokuvia (dvd ja blu-ray), musiikkia sekä äänikirjoja aikuisille, nuorille ja lapsille. Paljon kulttuuritapahtumia ja muuta toimintaa. Kirjaston palvelut ovat maksuttomia. Osoite: Paasikivenkatu 12. Puh , Avoinna (talvi): ma-to 9-20, pe 9-18, la 9-15 Lehtisali avoinna su play ice-hockey. Address: Metsolantie 3. Free skating: Thu 14-15, Sat 11-12, and Sun Free ice-hockey: Wed Website: Facebook: liikunta@kerava.fi MUSEUM SERVICES The Art and Museum Centre Sinkka: Address: Kultasepänkatu 2 A versatile exhibition space for art and local history, including café and museum shop. Hours: Tue, Thu, Fri 11-18, Wed 12-19, and Sat-Sun Entrance fees: 5/3. Free entry 1st Sun of every month. Guides available 8-16, 35/ group (Finnish, English), other times sinkka@kerava.fi, tel Website: Heikkilä Local History Museum A fascinating old agricultural milieu near the city center. Open in the summer and by appointment through out the year. tommi.uutela@kerava.fi, tel Website: heikkilan-kotiseutumuseo. LIBRARY AND CULTURE SERVICES The City Library Offers a versatile collection of books, magazines and newspapers, films (dvd and blu ray), music and audio books for adults, young people and children. Many cultural events and other activities. Library services are free of charge. Address: Paasikivenkatu 12. Tel ,

7 Kesän aukioloajat ja muuta tietoa nettisivuilta, Kultuuripalvelut Järjestää monenlaisia kulttuuritapahtumia ja -toimintaa sekä tukee paikallisia kulttuuriyhdistyksiä. Vuosittaisiin tapahtumiin kuuluvat Kerava jazz, Keravan päivä, lasten kulttuuritapahtumat kuten Kimppa keväällä ja syksyllä sekä Kerava-salin ja Aurinkomäen tapahtumat. Osoite: Paasikivenkatu 12, 2. kerros, Kaupunginkirjasto. Avoinna: ma-pe KERAVAN OPISTO Tarjoaa vapaan sivistystyön opetusta Keravan ja lähikuntien asukkaille. Opisto järjestää kursseja, luentoja ja tapahtumia eri aineista kuten kielet, taide, käsityö, liikunta, terveys, psykologia ja yhteiskunta. Osoite: Kultasepänkatu 7, 1. kerros. Avoinna: ma-to 10-12, ja pe Puh Sposti: Nettisivut: Facebook: Kursseille voi ilmoittautua nettisivuilla tai opiston toimistoon. Kurssit voi maksaa internetin kautta tai Sampolan yhteispalvelupisteessä, Kultasepänkatu 7, 1. kerros. Yhteispalvelupiste avoinna: ma-to , pe Keravan Opiston kudonta-asema Osoite: Kalevankatu 1, Kerava Kudonnanohjaaja paikalla: ma-ke 9-16 ja to Hours (winter): Mon-Thu 9-20, Fri 9-18 and Sat 9-15, Newspaper reading hall open on Sundays For summer hours and other information see our website, kirjastokulttuuri-ja-museot/kirjasto. Culture Services Organizes a variety of cultural events and activities, as well as supports local cultural associations. Annual events include Kerava Jazz, Kerava Day, Children's culture events such as Kimppa, as well as events at the Kerava Hall and on Aurinkomäki Hill. Address: Paasikivenkatu 12, 2 nd floor, City Library. Hours: Mon-Fri THE KERAVA ADULT EDUCATION CENTER Offers free liberal education for the residents of Kerava and neighboring municipalities. The Center arranges courses, lectures and events on different subjects such as languages, art, handicrafts, sports, health, psychology and society. Address: Kultasepänkatu 7, 1 st floor Hours: Mon-Thu 10-12, and Fri Tel: keravanopisto@kerava.fi Website: Facebook: You can sign up for courses through the website or at the office. You can pay the courses through the internet or at the Common Service Center, Kultasepänkatu 7, 1 st Floor. Common Service Center hours: Mon-Thu , Fri The Sewing Station of the Kerava Adult Education Center Address: Kalevankatu 1, Kerava Sewing instructor at the station: Mon-Wed 9-16 and Thu Kuva: Jukka Nissinen 7

8 Kuva: Jukka Nissinen TEHDÄÄN YHDESSÄ! Keravalla haluamme rohkaista asukkaita eri kieli- ja kulttuuritaustoista osallistumaan kaupungin monipuolisiin vapaa-ajan toimintoihin. LET'S DO IT TOGETHER! In Kerava we want to encourage residents from different language and cultural backgrounds to participate in our versatile leisure activities. 8

9 TEHDÄÄN YHDESSÄ! -VIIKKO Viikolla vietetään kansainvälistä rasisminvastaista viikkoa. Keravalla järjestetään silloin Tehdään yhdessä! -tapahtumaviikko. Viikon aikana Keravalla toimivat oppilaitokset, järjestöt ja muut yhteisöt esittelevät toimintaansa sekä järjestävät erilaisia tapahtumia. Viikon tapahtumakalenteri julkaistaan ja jaetaan keravalaisiin kotitalouksiin maaliskuun alussa. Kulttuurit kohtaavat Keravan Kulttuurit kohtaavat -hankkeen tarkoituksena on edistää monikulttuurista toimintaa Keravalla. Hanketta koordinoi Vapaa-aikavirasto ja toteuttaa Tarakka-verkosto yhteistyössä muiden paikallisten yhteisöjen kanssa. MONIKULTTUURINEN TOIMINTAKESKUS TOPAASI Toimintaa keravalaisille maahanmuuttajille: suomen kielen opetus ohjaus ja neuvonta vierailuja eri paikkoihin kuten museoihin ja kirjastoon Osoite: Kaupinkuja 5 LH 1, Kerava Puh , Sposti: topaasi@kerava.fi Avoinna: ma-to 9-12 ja 13-15, pe 9-12 KERAVAN LUKIO JA AIKUISLUKIO Osoite: Keskikatu 5, Kerava Nettisivu: Lukion opintotoimisto, puh Sposti: lukio@kerava.fi Avoinna: ma-to klo 9-15, suljettu klo 12-13, pe suljettu Aikuislukion opintotoimisto, puh Sposti: aikuislukio@kerava.fi Avoinna: ma ja to klo ti ja ke klo 9-15, suljettu klo pe suljettu Oppilaitoksemme tarjoaa opetusta nuorten päivälukiossa ja aikuislukiossa opiskeleville, aikuisten perusopetuksessa opiskeleville maahanmuuttajille sekä kymppiluokan opiskelijoille. LET'S DO IT TOGETHER WEEK The week of the 16 th - 22 nd in March 2015 is International Anti-racism Week. Kerava is arranging a Let's Do It Together Week. During the week schools, associations and other communities will introduce their activities and arrange different events. The week's event calendar will be published and distributed to all households in Kerava in early March. Cultures Meet The Cultures Meet Project of Kerava aims at promoting multicultural activities in Kerava. The project is coordinated by the Department for Leisure Services and implemented by the Tarakka network in cooperation with other local communities. MULTICULTURAL ACTIVITY CENTER TOPAASI Activities for all immigrants in Kerava: Finnish language study support and guidance visits to different places, such as museums and the library Address: Kaupinkuja 5 LH 1, Kerava Tel: , topaasi@kerava.fi Opening hours: Mon-Thu, 9-12 & 13-15, Fri 9-12 KERAVA UPPER SECONDARY SCHOOL AND UPPER SECONDARY SCHOOL FOR ADULTS Address: Keskikatu 5, Kerava. Website: Upper Secondary School study office, tel , lukio@kerava.fi. Hours: Mon-Thu 9-15, closed 12-13, Fri closed Upper Secondary School for Adults study office, tel , aikuislukio@kerava.fi Hours: Mon and Thu 12-19, Tue and Wed 9-15, closed 12-13, Fri closed The Upper Secondary School offers teaching for immigrants studying at the basic education level, both for adults, as well as for students of the tenth grade. 9

10 Lukuvuonna tarjoamme maahanmuuttajille koulutusta useassa ryhmässä: Valmentava koulutus niille, jotka eivät voi osallistua perusopetukseen valmistavaan koulutukseen (16-v. täyttäneille ja aikuisille) Perusopetus, 1-2 vuotta Kotoutumiskoulutus, 1-2 vuotta Suomen kielen iltakurssit alkeis- ja jatkokurssit, suomi toisena kielenä lukiokurssit SETLEMENTTI LOUHELA RY Yhdistys järjestää maahanmuuttajille ja suomalaisille ryhmätoimintaa Keravalla. Lisätietoja: Loan Thi Tran, monikulttuurisen työn ohjaaja, p , Sposti: Kevät 2015 Suomen kielen kerho Opimme suomen kieltä ja keskustelemme arkipäiväisistä asioista. Kerho on maksuton ja tarkoitettu kaikille maahanmuuttajille. kerho kokoontuu perjantaisin klo Osoite: Talkoorengas, Aleksis Kiven tie 19, Kerava. Kansainväliset olohuoneet Kohtaamispaikka maahanmuuttajataustaisille ja kantasuomalaisille asukkaille. Juomme kahvia, keskustelemme ja teemme yhdessä erilaisia asioita kuten ruokaa. Puhumme suomea ja tarvittaessa muitakin kieliä kuten englantia. Miesten olohuone kokoontuu: 22.1., 5.2., 26.2., 12.3., ja klo Naisten olohuone kokoontuu joka toinen torstai klo , 29.1., 12.2., 5.3., 19.3., 9.4. ja klo Osoite: Topaasi, Kaupinkuja 5, Kerava. Voit tulla mukaan milloin vain! KERAVAN EV.LUT. SEURAKUNTA Kaupunkiseurakunta elää mukana kaupunkilaisten arjessa ja juhlassa. Se tarjoaa toimintaa ja tapahtumia kaikenikäisille, mutta During the study year we are offering training for immigrants in several groups: Preliminary training for those unable to participate in the preparatory training for basic education, adults and those over 16 years of age. Basic education, 1-2 years Integration training, 1-2 years Finnish language evening courses - basic and advanced, as well as Finnish as a second language upper secondary school courses. SETLEMENTTI ASSOCIATION The Association arranges group activities for immigrants in Kerava. For more Information: Loan Thi Tran, Multicultural Work Supervisor, Tel: , loan@setlementtilouhela.fi Spring 2015 Finnish Language Club At the club, we learn Finnish and discuss everyday issues. The club is free of charge and meant for all immigrants. Fridays at 2 pm-4pm. Address: "Talkoorengas", Aleksis Kiven tie 19, Kerava. International Living-rooms An international meeting place for immigrant and native Finnish inhabitants. We will drink coffee, talk and do things such as cooking together. We speak Finnish, and if needed, other languages such as English. Men's living-room meets 22.1, 5.2, 26.2, 12.3, 26.3 and 16.4 at 5pm pm. Women's living-room meets 29.1, 12.2, 5.3, 19.3, 9.4 and 23.4 at 5pm pm. Address: Topaasi, Kaupinkuja 5, Kerava. You can join us at any time! KERAVA EVANGELIC-LUTHERAN CHURCH The church is alive with the daily life and celebrations of the city's inhabitants. It offers activities and events for people of all 10

11 ennen kaikkea tilaa ja tilaisuutta hiljentymiseen ja rauhaan. Kirkko ja seurakuntakeskus sijaitsevat osoitteessa Papintie 2-6. Muut toimipisteet ovat Kalevassa, Saviolla, Killassa ja Ahjossa. Katupappila palvelee kävelykadulla, Kauppakaari 13. Avoinna: ma-pe klo kaikille, ti klo varhaisnuorille ja to klo nuorille. Seurakunnan työntekijät ovat tavattavissa joka päivä. Lisätietoa: facebook ja paikallislehdet. Työntekijöihin saat yhteyden puhelinvaihteen kautta mape klo , p KERAVAN OPISTO Keravan Opisto järjestää kursseja, luentoja ja tapahtumia pääasiassa aikuisille ja iltaisin. Tarjoamme kursseja myös lapsille ja vanhemmille sekä nuorille. Opiston kursseille voivat tulla kaikki Keravan ja muiden kuntien asukkaat. Opiston yhteystiedot ja kevään 2015 kurssit löytyvät tästä opinto-ohjelmasta sekä nettisivuilta, SUOMEN ALKEISKURSSIN JATKO SUOMEN MESTARI 1 Aika: to , (12x2t) Paikka: Keravan lukio ja aikuislukio, luokka 1.43 Opettaja: FM Inna Tolonen Kurssikoodi: , 39 Suomen kielen kurssi alkeita hieman osaaville. Aiheina asuminen, ruoka, juhlat ja työ. Oppikirja: Suomen mestari 1 kappaleesta 6. ages but, most of all, a space and possibility to be quiet and find peace in. The church and center are located at Papintie 2-6. Other centers are in Kaleva, Savio, Kilta and Ahjo. The Street Café is located on the promenade, Kauppakaari 13. Hours: Mon-Fri for all, Tue for sub-teens and Thu for young people. Church employees can be contacted every day. For more information: www. keravanseurakunta.fi, on facebook and in local newspapers. You can contact the staff through the switchboard Mon-Fri , tel THE KERAVA ADULT EDUCATION CENTER The Kerava Adult Education Center arranges courses, lectures and events mainly for adults and mostly in the evenings. We also offer courses for children and parents, as well as for young people. All residents of Kerava and other municipalities can sign up for the courses. You will find the Center's contact details and the spring 2015 courses from our website, FINNISH BASICS COURSE CONTINUATION SUOMEN MESTARI 1 Time: Thu , (12x2h) Place: Keravan lukio ja aikuislukio, classroom 1.43 Teacher: FM Inna Tolonen Course code: , 39 A Finnish language course for beginners and those who only know the basics. The topics of the course focus on living, travelling, food, celebrations and work. Study book: Suomen mestari 1 from chapter 6. FINNISH BASICS-ADVANCED SUOMEN MESTARI 2 Time: Thu , (12x2h) Place: Keravan lukio ja aikuislukio, classroom 1.43 Teacher: FM Inna Tolonen Course code: , 39 11

12 SUOMEN ALKEISJATKO SUOMEN MESTARI 2 Aika: to , (12x2t) Paikka: Keravan lukio ja aikuislukio, luokka 1.43 Opettaja: FM Inna Tolonen Kurssikoodi: , 39 Laajennamme sanavarastoa, opimme uusia rakenteita ja harjoittelemme käyttämään suomea arkielämän tilanteissa. Oppikirja: Suomen mestari 2 kappaleesta 5. Taitotaso A2.1. SUOMEN JATKOKURSSI SUOMEN MESTARI 3 Aika: to , (12x2t) Paikka: Keravan lukio ja aikuislukio, luokka 1.44 Opettaja: FM Susanne Gerstler Kurssikoodi: , 39 Harjoittelemme sekä arkisia että virallisempia viestintätilanteita. Tutustumme sekä puhuttuun että kirjoitettuun kieleen. Oppikirja: Suomen mestari 3 kappaleesta 3. Taitotaso A2.2. KANSAINVÄLINEN KÄSITYÖ Aika: pe , (11x3t) Paikka: Opiston ompeluluokka, Kauppakaari 11 Opettaja: Hanna-Kaisa Varpio-Tikka Kurssikoodi: , 20 Tutustumme eri kulttuurien käsityöperinteisiin. Kurssi on tarkoitettu maahanmuuttajille ja kantasuomalaisille opiskelijoille. Maahanmuuttajille alennus kurssimaksusta opiston toimistossa. In this course we will widen our vocabulary, learn new structures and practice using Finnish in everyday life situations. Topics include celebrations, education and work. Study book: Suomen mestari 2 from chapter 5. Skill level A2.1. FINNISH ADVANCED COURSE SUOMEN MESTARI 3 Time: Thu , (12x2h) Place: Keravan lukio ja aikuislukio classroom 1.44 Teacher: FM Susanne Gerstler Course code: , 39 We will practice both everyday and more official communication situations, written and spoken language. Studybook: Suomen mestari 3 from chapter 3. Skill level A2.2. INTERNATIONAL HANDICRAFT Time: Fri , (11x3h) Place: The Center's sewing class, Kauppakaari 11 Teacher: Hanna-Kaisa Varpio-Tikka Course code: , 20 We will familiarize ourselves with the handicraft traditions of different cultures. The course is meant for both immigrants and native Finnish students. Discount from course fee for immigrants at the office of Kerava Adult Education Center. Do you speak Finnish? Kyllä minä puhun. :) 12

13 MONIKULTTUURISTA TOIMINTAA KOULULAISTEN VANHEMMILLE Perusopetuksen koulutuksellisen tasa-arvon (TASKU) hankkeen tavoitteena on kulttuurisesti monimuotoinen kouluyhteisö, jossa oppilailla on tasavertaiset mahdollisuudet oppimiseen. Vuonna 2013 alkanutta hanketta koordinoi Keravan kasvatus- ja opetustoimi. Koululaisten huoltajat ovat tärkeä osa yhteisöä. Vuonna 2015 pyrimme saamaan mukaan koulun toimintaan uusia vanhempia. Uskomme, että toiminnalla on positiivinen vaikutus koko kaupungin moni-ilmeiseen ja myönteiseen ilmapiiriin. Lisätietoja: Olga Lappi, projektikoordinaattori, p tai HANKKEEN VANHEMMILLE SUUNNATTU TOIMINTA KEVÄÄLLÄ 2015: PUHUTAAN KOTOUTUMISESTA RYHMÄT Ryhmässä keskustellaan lasten kasvatukseen, koulunkäyntiin ja suomalaiseen päiväkoti- ja koulutusjärjestelmään liittyvistä asioista. Ryhmä on tarkoitettu vanhemmille, jotka ovat olleet Suomessa vasta vähän aikaa. Ryhmiä ohjaavat vapaaehtoiset, jotka haluavat tutustua muihin vanhempiin ja tukea heitä Suomeen kotoutumisessa. Jos haluat osallistua ryhmään tai vapaaehtoiseksi ryhmänvetäjäksi, ota yhteyttä projektikoordinaattoriin. PUHUTAAN OPINNOISTA -ILTA to , Keravan kirjasto, Pentinkulma-sali Ilta on tarkoitettu koululaisten vanhemmille sekä kaikille aikuisten maahanmuuttajien opiskelumahdollisuuksista kiinnostuneille. Illan aikana keskustellaan suomalaisesta koulutusjärjestelmästä ja vastataan vanhempien kysymyksiin. Tilaisuudessa julkaistaan vanhemmille suunnattu opinto-ohjauksen opas ja kerrotaan ajankohtaista tietoa yhteishausta. Asiantuntijavieraina on oppilaanohjaajia sekä edustajia sosiaalitoimesta ja Uudenmaan työ- ja elinkeinotoimistosta. YHTEISÖILTA: KULTTUURIT KOHTAAVAT KOULUSSA ke , 4.2. Keravan kirjasto, Satusiipi Tervetuloa keskustelemaan koulunkäynnistä eri kulttuureissa. Mukana on Suomen vanhempainliiton monikulttuurisuuden asiantuntija Melody Karvonen. Ilta on tarkoitettu kaikille aiheesta kiinnostuneille. Tapahtuma järjestetään TASKU-hankeen ja Kulttuurit kohtaavat -hankkeen yhteistyönä. VANHEMPAINYHDISTYKSEN STRATEGIAILTA Aika ja paikka ilmoitetaan myöhemmin Keravan kaupungin internetsivuilla. Ilta on tarkoitettu kaikille monikulttuurisuudesta ja vanhempainyhdistystoiminnasta kiinnostuneille. 13

14 14

15 KERAVAN KAUPUNGINKIRJASTO Kultuurin ja ihmisten kohtaamispaikka MINKÄ KLASSIKKOKIRJAN ALKU? On teoksia, jotka ovat klassikoita ensimmäisestä lauseesta alkaen. Ne iskevät heti asian ytimeen. Keksitkö, mistä klassikkokirjasta seuraavat viisi lausetta ovat? Oikeat vastaukset löydät sivun alalaidasta. 1) On yleisesti tunnustettu totuus, että naimaton varakas mies tarvitsee välttämättä rinnalleen vaimon. A) Minna Canth: Lehtori Hellmanin vaimo B) F. Scott Fitzgerald: Kultahattu C) Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo 2) Lupaan etten juo enempää kuin neljätoista alkoholiannosta viikossa. A) Märta Tikkanen: Vuosisadan rakkaustarina B) Helen Fielding: Bridget Jones - elämäni sinkkuna C) Juha Vuorinen: Juoppohullun päiväkirja 3) Lumi alkoi sulaa vuorilla ja Bunny oli ollut kuolleena monta viikkoa ennen kuin aloimme ymmärtää tilanteemme vakavuuden. A) Ernest Hemingway: Kilimanjaron lumet B) Donna Tartt: Jumalat juhlivat öisin C) Dennis Lehane: Menneisyyden ote 4) Kaikki onnelliset perheet ovat toistensa kaltaisia, jokainen onneton perhe on onneton omalla tavallaan. A) Leo Tolstoi: Anna Karenina B) Maria Jotuni: Huojuva talo C) Thomas Mann: Buddenbrookit 5) Ihan ensimmäiseksi olin kuullut väärin ja luulin hetken, että senkin nimi oli Irma, ja ehdin sitä siinä mielessäni hykertääkin, että mitähän sekaannusta tästäkin kaimuudesta vielä seuraisi, mutta kun sitä nimenomaista sekaannusta sitten myöhemmin kuitenkin riitti aivan kylliksi, oli varmaan ihan hyvä että minä olin siinä nyt yksin Irma ja sen nimi oli Irja eikä Arjasta ollut siinä vaiheessa vielä tietoakaan. A) Sinikka Nopola: Ei tehrä tästä ny numeroo B) Maiju Lassila: Tulitikkuja lainaamassa C) Mikko Rimminen: Nenäpäivä Lisää uusia alkuja elämääsi Keravan kaupunginkirjastosta Instagram: KeravanKirjasto KOKO KIRJASTO ma-to 9-20, pe, aatot 9-18 la 9-15, su suljettu UUTISTORI JA PALAUTUS- AUTOMAATTI ma-to 8-20, pe, aatot 8-18 la 9-15, su YHTEYSTIEDOT Paasikivenkatu Kerava Palvelukeskus Neuvonta kirjasto@kerava.fi Oikeat vastaukset: 1)c, 2)b, 3)b, 4)a, 5)c 15

16 Kulttuuripalveluiden kevään tarjontaa VON HERTZEN BROTHERS ISKÄ MENETTÄÄ MUISTINSA AMADEUS LUNDBERG, HANNU LEHTONEN JA SUSANNA HAAVISTO KERAVA-SALISSA TAPAHTUU! Kerava-sali, Keuda-talo, Keskikatu 3a Varaukset ja tiedustelut p su klo 15 Lasten hevimusikaali: Iskä menettää muistinsa Räiskyvä hevimusikaali lapsille: Mitä ihmettä tapahtuu kun iskä herää ja huomaa menettäneensä muistinsa? Suuressa seikkailussa törmätään aaveisiin, prinsessaan, jopa lohikäärmeeseen sekä vieraillaan karkkitehtaalla, etsitään aarretta ja juostaan kilpaa kissojen ja koirien kanssa. Musikaali ei onneksi ole yhtään pelottava ja sisältää paljon hyvää mieltä tuottavaa hevirokkia. Tässä musikaalissa saa laulaa ja tanssia mukana. Musiikki on Jarkko Aholan, Mirka Rantasen sekä muiden Hevisaurus/Sauruxet kynäilijöiden taituroimaa! Esityksessä soittaa live-hevi-kokoonpano, T. Rask, rummut, A. Wirman, kitara, T. Schleifer, basso, Veijo HD, koskettimet ja taustalaulu. Koreografioista vastaa tanssitaiteilija Soile Ojala, lavalla nähdään myös hevitenori Ricky Tournee sekä Ryhmäteatterista tuttu Sirja Sauros. Käsikirjoitus ja ohjaus E. Rantinoja. Hyvää musiikkia ja toimivaa teatteria lumotussa Outi Höylän puvustamassa maailmassa tästä ei elämys parane! Ikäsuositus: 3-8v. Kesto: n. 1 tunti Liput: 10 + palvelumaksu, ti klo 19 Konsertti Kerava-salissa Artisti selviää lähempänä ajankohtaa. Katso lisää ke klo Laulaja Olavi Virta - Amadeus Lundberg, Hannu Lehtonen ja Susanna Haavisto Olavi Virran syntymästä tulee kuluneeksi juhlavat 100 vuotta. Rakastetun laulajan kunniaksi syntyi uusi musiikkiesitys: Laulaja Olavi Virta. Esitys on saanut huikean yleisönsuosion ja sitä on esitetty loppuunmyydyille katsomoille. Musiikkiesitys kertoo Olavi Virran tarinaa laulun, musiikin ja tarinoiden kautta. Näytöksissä nähdään teatterista tuttuja elementtejä ja yleisö saa nauttia myös aidoista Olavi Virran filmeistä otetuista elokuvaotteista. Olavi Virtana lavalla hehkuu kaksi artistia. Nuorempaa Olavia esittää Tangokuninkaanakin tunnettu Amadeus Lundberg. Vanhempaa legendaa esittää Virran iki-vihreillä jo vuosia yleisöä hurmannut Hannu Lehtonen, joka niin ikään on Tangomarkkinoilla saavuttanut prinssin tittelin. Virran elämän tarinaa esityksessä kuljettaa näyttelijä/laulaja Susanna Haavisto, joka on myös käsikirjoittanut ja ohjannut esityksen. Mu- 16

17 ILE KALLIO BIG ROCK BAND HOEDOWN & KAARTAMO, KETTUNEN, KUUSTONEN siikista vastaa Juha Tikan Oceano-orkesteri. Liput: 27,50, ovelta 30 ke klo Hoedown & Kaartamo, Kettunen, Kuustonen Hoedownissa soittavat Mika Kuokkanen, Jarmo Nikku, Olli Haavisto, Masa Maijanen ja Topi Kurki. Hoedownin solistina toimii kolme Koota: Esa Kaartamo, Edu Kettunen ja Mikko Kuustonen. Luvassa on rento ilta upean musiikin ja hauskojen tarinoiden parissa. Liput: 27,50, ovelta 30 ke 8.4. klo 19 Von Hertzen Brothers Von Hertzen Brother saapuu Kerava-saliin levynjulkistamiskeikalle. Yhtyeessä musisoi kolme veljestä, Kie, kitarat ja laulu, Jonne, basso ja laulu ja Mikko von Hertzen, laulu ja kitarat sekä Mikko Kaakkuriniemi, rummut ja Juha Kuoppala, koskettimet ja piano. Liput: 27,50, ovelta 30 su klo 16 Suuri Sibelius-konsertti Säveltäjämestari Jean Sibeliuksen syntymästä tulee kuluneeksi 150 vuotta vuonna Sibelius vaikutti myös Keravalla ( ) ja sävelsi Mattilassa asuessaan mm. Finlandian ja Ateenalaisten laulun. Konsertin Tanto -orkesterin kapellimestarina toimii Juhani Palola. Konsertissa on mukana keravalaisia kuoroja ja solisteja sekä tanssijoita Suomen kansallisbaletista. Konsertissa kuullaan mm. Karelia -sarja, Impromptu jousille, Valse triste, Tuonelan joutsen, Finlandia. Konsertin tarkemmat tiedot ilmestyvät kevään aikana. la 9.5. klo 19 Ile Kallio Big Rock Band Ile Kallio Big Rock Band on mm. Hurriganesista tunnetun kitaristi Ile Kallion toivottu paluu rock n rollin pariin. 8-henkinen torvisektiolla varustettu bändi tarjoilee setissään englanninkielisiä kaikkien tuntemia rock-kappaleita, Hurriganes-makupaloja ja omia täysin uusia biisejä upein sovituksin. Luvassa on maailmanluokan katsaus rock n rollin historiaan ja tulevaisuuteen, huippumuusikoiden esittämänä. Orkesterissa soittavat: Ile Kallio, kitara, Patrik Eriksson, laulu, Okko Laru, rummut, Masa Maijanen, basso, Puke Kataja, koskettimet, Panu Syrjänen, tenorisaksofoni, Mikko Koponen, trumpetti, Markus Holkko, baritonisaksofoni Liput: 27,50, ovelta 30 KLASSISEN MUSIIKIN HELMIÄ su klo 18 Anne Kauppi - Ligeti Pianisti Anne Kauppi soittaa kaikki György Ligetin Etydit. Anne Kauppi soitti ensikonsertin vuonna Hän on konsertoinut solistina useiden suomalaisten orkestereiden kanssa sekä esiintynyt moneen otteeseen myös ulkomailla. Keravan seurakuntakeskuksen sali, Papintie 2-6 Liput: 15 + palvelumaksu, 17

18

19 Keravalta löytyy liikuntaa jokaiselle! KERAVAN LIIKUNTAPALVELU 19

20 LIIKUNTAPALVELU Liikuntapalvelun yhteystiedot...20 Ilmoittautuminen ohjattuihin liikuntaryhmiin...21 Kuntosali- ja vesiliikuntaryhmät sekä vapaavuorot...22 Tuntikuvaukset...26 Seurojen yhteystiedot...30 Liikuntapalvelun muut liikuntapaikat...32 Keravalla on ilo liikkua! Keravan liikuntapalvelun tavoitteena on luoda kaikille kaupungin asukkaille edellytyksiä terveyttä ja hyvinvointia edistävän liikunnan harrastamiselle. Kerava on pieni suuri liikuntaja urheilukaupunki. Pieni - liikun- tapalvelut ja liikuntapaikat ovat lähellä ja helposti saavutettavissa. Monipuolisille harrastuspaikoille pääsee helposti. Suuri - Keravan kaupungilla on lähes sata liikuntapaikkaa, jotka tarjoavat laajat mahdollisuudet liikkua ja ulkoilla. Lähes 100 liikuntapaikkaa käytössäsi! Liikuntapalvelun yhteystiedot Osoite: Metsolantie 3 (jäähalli), Kerava Sähköposti: liikunta@kerava.fi liikunta-ja-ulkoilu Asiakaspalveluajat: ma-pe klo 9-12 ja Fax: Päivi Valtonen, liikuntapalvelujohtaja, liikuntapalveluyksikön johtaminen p , paivi.valtonen@kerava.fi Jarmo Vakkila, liikuntasihteeri, liikuntaja urheiluseurat, käyttövuorot, seuraavustukset p , jarmo.vakkila@kerava.fi Katri Keminen, hallintosihteeri, hallinnolliset asiat, laskutus p , katri.keminen@kerava.fi 20 Keravan liikuntapalvelu

KUNTOSALI- JA VESILIIKUNTARYHMÄT SEKÄ VAPAAVUOROT

KUNTOSALI- JA VESILIIKUNTARYHMÄT SEKÄ VAPAAVUOROT 14.1.2015 1(7) KUNTOSALI- JA VESILIIKUNTARYHMÄT SEKÄ VUOROT Kevät 2015 12.1-30.4. Muutokset mahdollisia niistä tiedotetaan uimahallin kassalla sekä ilmoitustauluilla "ohjattu tunti" kestää 55min, ellei

Lisätiedot

KUNTOSALI- JA VESILIIKUNTARYHMÄT SEKÄ VAPAAVUOROT

KUNTOSALI- JA VESILIIKUNTARYHMÄT SEKÄ VAPAAVUOROT 12.8.2015 1(7) KUNTOSALI- JA VESILIIKUNTARYHMÄT SEKÄ VUOROT Syksy 2015 31.8 20.12 Kevät 2016 11.1 30.4 Muutokset mahdollisia niistä tiedotetaan uimahallin kassalla sekä ilmoitustauluilla ohjattu tunti

Lisätiedot

Keravalta löytyy liikuntaa jokaiselle!

Keravalta löytyy liikuntaa jokaiselle! Keravalta löytyy liikuntaa jokaiselle! KERAVAN LIIKUNTAPALVELU 19 LIIKUNTAPALVELU Liikuntapalvelun yhteystiedot...20 Ilmoittautuminen ohjattuihin liikuntaryhmiin...21 Kuntosali- ja vesiliikuntaryhmät sekä

Lisätiedot

KERAVAN LIIKUNTAPALVELU. Keravalla on ilo liikkua!

KERAVAN LIIKUNTAPALVELU. Keravalla on ilo liikkua! KERAVAN LIIKUNTAPALVELU Keravalla on ilo liikkua! 9 KERAVAN LIIKUNTAPALVELU Keravan liikuntapalvelu...9 Liikunta-aikataulut ja ohjaajat...12 Tuntikuvaukset...16 Seurojen yhteystiedot...20 Liikuntapalvelun

Lisätiedot

Kevä tkäusi 2015. Loviisan kaupungin liikuntaryhmät. Pieni kaupunki, suuria elämyksiä.

Kevä tkäusi 2015. Loviisan kaupungin liikuntaryhmät. Pieni kaupunki, suuria elämyksiä. Kevä tkäusi 2015 Loviisan kaupungin liikuntaryhmät. Pieni kaupunki, suuria elämyksiä. 2015 Kevätkausi alkaa 5.1.2015 Tammikuun viides päivä polkaistaan käyntiin kaupungin ohjatut liikuntaryhmät. Tarjolla

Lisätiedot

Vapaa-ajan palvelut Keravalla. Keravan liikuntapalvelut syksy 2015. Menossa mukana. Keravan kirjasto Kulttuuripalvelut Taide- ja museokeskus Sinkka

Vapaa-ajan palvelut Keravalla. Keravan liikuntapalvelut syksy 2015. Menossa mukana. Keravan kirjasto Kulttuuripalvelut Taide- ja museokeskus Sinkka Vapaa-ajan palvelut Keravalla Keravan liikuntapalvelut syksy 2015 Menossa mukana Keravan kirjasto Kulttuuripalvelut Taide- ja museokeskus Sinkka Tartutaan tilaisuuksiin, mennään eteenpäin! Monet tutkimukset

Lisätiedot

Vapaa-ajan palvelut Keravalla. Keravan liikuntapalvelut syksy 2015. Menossa mukana. Keravan kirjasto Kulttuuripalvelut Taide- ja museokeskus Sinkka

Vapaa-ajan palvelut Keravalla. Keravan liikuntapalvelut syksy 2015. Menossa mukana. Keravan kirjasto Kulttuuripalvelut Taide- ja museokeskus Sinkka Vapaa-ajan palvelut Keravalla Keravan liikuntapalvelut syksy 2015 Menossa mukana Keravan kirjasto Kulttuuripalvelut Taide- ja museokeskus Sinkka Tartutaan tilaisuuksiin, mennään eteenpäin! Sisältö Monet

Lisätiedot

ERITYISLIIKUNTAA KERAVALLA

ERITYISLIIKUNTAA KERAVALLA ERITYISLIIKUNTAA KERAVALLA Tiedustelut ja ilmoittautumiset Keravan liikuntapalvelut 040 318 2489 HINNAT: erityisryhmät, ohjattu 3,50e vapaa vuoro 2,35e ohjattu 10x kortti 30,40e vapaa vuoro 10x kortti

Lisätiedot

HYVINKÄÄN LIIKUNTAPALVELUT KAUSI ALKAA 4.9. Vesijumppa. Tuolijumppa. Kuntosali. Lyhytkurssit. Lajikokeilu. Erityisryhmät.

HYVINKÄÄN LIIKUNTAPALVELUT KAUSI ALKAA 4.9. Vesijumppa. Tuolijumppa. Kuntosali. Lyhytkurssit. Lajikokeilu. Erityisryhmät. L e Lisätietoja: Katarina Kiki Norrena puh. 0400 197150 www.hyvinkaa.fi/liikunta Vesijumppa Tuolijumppa Lyhytkurssit Erityisryhmät HYVINKÄÄN LIIKUNTAPALVELUT KAUSI ALKAA 4.9. LIIKKUEN ILOA ARKEEN! Säännöllinen

Lisätiedot

Liikuntapalveluiden liikuntaryhmien ilmoittautumislomake. Nimi Puhelinnumero Ikä

Liikuntapalveluiden liikuntaryhmien ilmoittautumislomake. Nimi Puhelinnumero Ikä Nimi Puhelinnumero Ikä Yhteystiedot saa luovuttaa Orimattilan kaupungin liikuntapalveluille liikuntaryhmiä koskevien peruutusten/muutosten tiedottamiseen (esim. ohjaajan sairastuminen). Kyllä Ei Oletko

Lisätiedot

TEUVa LiiKKuusyksy 2015 uu

TEUVa LiiKKuusyksy 2015 uu TEUVa LiiKKuu syksy 2015 uu TEUVAN UIMAHALLI www.teuva.fi TEUVAN KUNTOSALI www.teuva.fi OHJATUT RYHMÄT syksy 2015: MAANANTAI 19.00 20.00 Naisten vesijuoksu I 20.00 21.00 Miesten vesijuoksu TIISTAI 7.00-9.00

Lisätiedot

Oppia, liikuntaa, kulttuuria

Oppia, liikuntaa, kulttuuria Oppia, liikuntaa, kulttuuria Liikuntapalvelun syksy 2014 ja kevät 2015 -ohjelma Keravan Opiston opintotarjonta syksy 2014 Mukana menossa Keravan kaupunginkirjasto Kulttuuripalvelut Nuorisopalvelut Taide-

Lisätiedot

Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2018 Päivi Paukku & Jenni Laine Centre for Language and Communication Studies

Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2018 Päivi Paukku & Jenni Laine Centre for Language and Communication Studies Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2018 Päivi Paukku & Jenni Laine 4.1.2018 Centre for Language and Communication Studies Puhutko suomea? -Hei! -Hei hei! -Moi! -Moi moi! -Terve! -Terve

Lisätiedot

Löydä liikunta

Löydä liikunta Löydä liikunta 2018 2019 Tämä on Uudenkaupungin liikuntapalveluiden kokoama opas. Oppaasta löydät tietoa liikuntapalveluiden, Vakka-Suomen Kansalaisopiston sekä eri seurojen ja yhdistysten tarjoamista

Lisätiedot

ERITYISLIIKUNTAKALENTERI syksy 2014-kevät 2015

ERITYISLIIKUNTAKALENTERI syksy 2014-kevät 2015 ERITYISLIIKUNTAKALENTERI syksy 2014-kevät 2015 Kalajoen erityisliikuntakalenterista löydät alueella toimivat eri toimijoiden järjestämät erityisliikuntaryhmät. Kalenteriin listatut ryhmät soveltuvat pitkäaikaissairaiden,

Lisätiedot

Pieksämäen kaupungin erityisliikunta. Syksy 2018 Kevät 2019

Pieksämäen kaupungin erityisliikunta. Syksy 2018 Kevät 2019 Pieksämäen kaupungin erityisliikunta Syksy 2018 Kevät 2019 ERITYISLIIKUNTA Erityisliikunnan (= soveltava liikunta) ryhmät on tarkoitettu henkilöille, joiden vamman, sairauden tai muun toimintakyvyn heikentymisen

Lisätiedot

RAISION KAUPUNGIN LIIKUNTAPALVELUT

RAISION KAUPUNGIN LIIKUNTAPALVELUT RAISION KAUPUNGIN LIIKUNTAPALVELUT 2016 RAISION KAUPUNGIN LIIKUNTAPALVELUIDEN TERVEYS- JA SOVELTAVAN LIIKUNNAN RYHMÄT 2016 Raision kaupungin liikuntapalveluiden kevätkausi alkaa pääsääntöisesti viikolla

Lisätiedot

https://uusikaupunki.fi/kulttuuri-ja-vapaa-aika/liikunta

https://uusikaupunki.fi/kulttuuri-ja-vapaa-aika/liikunta Tämä on Uudenkaupungin liikuntapalveluiden kokoama opas. Oppaasta löydät tietoa liikuntapalveluiden, Vakka-Opiston sekä eri seurojen ja yhdistysten tarjoamista liikuntapalveluista. Yksityisten tarjoamista

Lisätiedot

Pieksämäen kaupungin erityisliikunta. syksy 2019 kevät 2020

Pieksämäen kaupungin erityisliikunta. syksy 2019 kevät 2020 Pieksämäen kaupungin erityisliikunta syksy 2019 kevät 2020 ERITYISLIIKUNTA Erityisliikunnan (= soveltava liikunta) ryhmät on tarkoitettu henkilöille, joiden vamman, sairauden tai muun toimintakyvyn heikentymisen

Lisätiedot

SENIORILIIKUNTA SYKSY 2007 ILMOITTAUTUMINEN Harjula-keskuksen toimistoon 20.8.2007 alkaen klo 8-15.30: puh. (03) 8725 130 Ilmoittaudu nyt! HARJULAN KUNTOUTUS Liikuntaryhmiemme tavoitteena on ikääntyvien

Lisätiedot

Löydä liikunta

Löydä liikunta Löydä liikunta 2018 2019 Tämä on Uudenkaupungin liikuntapalveluiden kokoama opas. Oppaasta löydät tietoa liikuntapalveluiden, Vakka-Suomen Kansalaisopiston sekä eri seurojen ja yhdistysten tarjoamista

Lisätiedot

Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2017 Jenni Laine

Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2017 Jenni Laine Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2017 Jenni Laine 4.1.2017 KIELIKESKUS LANGUAGE CENTRE Puhutko suomea? Do you speak Finnish? -Hei! -Moi! -Mitä kuuluu? -Kiitos, hyvää. -Entä sinulle?

Lisätiedot

KESKUSTA - NUOTTASAAREN SUURALUEIDEN

KESKUSTA - NUOTTASAAREN SUURALUEIDEN KESKUSTA - NUOTTASAAREN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2017 Ohjattuihin liikuntaryhmiin on ilmoittautuminen, ellei erikseen muuta mainita. Oulun uimahallin vesivoimisteluun ja KunnonLähteen>65

Lisätiedot

Länsi-Vantaa KESÄLIIKUNTAA. senioreille ja aikuisille

Länsi-Vantaa KESÄLIIKUNTAA. senioreille ja aikuisille Länsi-Vantaa KESÄLIIKUNTAA senioreille ja aikuisille 1 Ohjattua kesäliikuntaa Myyrmäen kuntosalin aukioloajat kesäkaudella...2 Kuulovammaisten aikuisten kesäliikunta...2 Hinnat...3 Yleistä...3 Kuntosalin

Lisätiedot

Otsikko. Alaotsikko. Tekijä 23.4.2015 1

Otsikko. Alaotsikko. Tekijä 23.4.2015 1 Otsikko Alaotsikko Tekijä 23.4.2015 1 100 vuotta oppimisen iloa Helsingin työväenopisto on Helsingin kaupungin omistama oppilaitos yli 16-vuotiaille Perustettu Helsingin kaupunginvaltuuston päätöksellä

Lisätiedot

Poimintoja maaliskuun ohjelmasta:

Poimintoja maaliskuun ohjelmasta: Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo

Lisätiedot

Päivitetty liikuntakalenteri kevät 2014

Päivitetty liikuntakalenteri kevät 2014 Päivitetty liikuntakalenteri kevät 2014 Kaikissa ryhmissä tilaa! Maanantai Klo 9.00 10.00 Vertaisohjattu kuntopiiri 65+, 13.1. 26.5.2014 Ilmoittautumiset ja lisätietoja ma-pe klo 9 10 Liperin terveystoimi

Lisätiedot

KESKUSTA - NUOTTASAAREN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET SYKSY 2013

KESKUSTA - NUOTTASAAREN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET SYKSY 2013 Oulun kaupunki /Hyvinvointipalvelut/Ikäihmisten hyvinvointi KESKUSTA - NUOTTASAAREN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET SYKSY 2013 Ohjattuihin liikuntaryhmiin pitää ilmoittautua, ellei erikseen

Lisätiedot

PUOLIVÄLINKANGAS - KAIJONHARJUN SUURALUEIDEN

PUOLIVÄLINKANGAS - KAIJONHARJUN SUURALUEIDEN TUIRA KOSKELA PUOLIVÄLINKANGAS - KAIJONHARJUN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET SYKSY 2016 Ohjattuihin liikuntaryhmiin osallistuminen edellyttää ilmoittautumista, ellei toisin mainita. Tiedustele

Lisätiedot

Information on Finnish Courses Autumn Semester 2017 Jenni Laine & Päivi Paukku Centre for Language and Communication Studies

Information on Finnish Courses Autumn Semester 2017 Jenni Laine & Päivi Paukku Centre for Language and Communication Studies Information on Finnish Courses Autumn Semester 2017 Jenni Laine & Päivi Paukku 24.8.2017 Centre for Language and Communication Studies Puhutko suomea? -Hei! -Hei hei! -Moi! -Moi moi! -Terve! -Terve terve!

Lisätiedot

KESKUSTA - NUOTTASAAREN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2015

KESKUSTA - NUOTTASAAREN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2015 Oulun kaupunki /Hyvinvointipalvelut/Ikäihmisten hyvinvointi KESKUSTA - NUOTTASAAREN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2015 Ohjattuihin liikuntaryhmiin pitää ilmoittautua, ellei erikseen

Lisätiedot

Itä-Vantaa KESÄLIIKUNTAA. senioreille ja aikuisille

Itä-Vantaa KESÄLIIKUNTAA. senioreille ja aikuisille Itä-Vantaa KESÄLIIKUNTAA senioreille ja aikuisille 1 Ohjattua kesäliikuntaa Kuulovammaisten aikuisten kesäliikunta...2 Hinnat...3 Yleistä...3 Kuntosalin treenitreffit...3 Toukokuu...4 UKK kävelytestit...5

Lisätiedot

TUIRA KOSKELA PUOLIVÄLINKANGAS - KAIJONHARJUN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2015

TUIRA KOSKELA PUOLIVÄLINKANGAS - KAIJONHARJUN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2015 Oulun kaupunki / Hyvinvointipalvelut/Ikäihmisten hyvinvointi TUIRA KOSKELA PUOLIVÄLINKANGAS - KAIJONHARJUN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2015 Ohjattuihin liikuntaryhmiin osallistuminen

Lisätiedot

PUOLIVÄLINKANGAS - KAIJONHARJUN SUURALUEIDEN

PUOLIVÄLINKANGAS - KAIJONHARJUN SUURALUEIDEN TUIRA KOSKELA PUOLIVÄLINKANGAS - KAIJONHARJUN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2017 Ohjattuihin liikuntaryhmiin osallistuminen edellyttää ilmoittautumista, ellei toisin mainita. Tiedustele

Lisätiedot

Kansallinen LIIKUNTATUTKIMUS 2009-2010

Kansallinen LIIKUNTATUTKIMUS 2009-2010 TUTKIMUS 2009-2010 Miten suomalaiset 19-65-vuotiaat liikkuvat, mitä lajeja he harrastavat, missä he liikkuvat? Liikunnan harrastuskertojen määrä Liikunnan ja kuntoilun luonne Suomalaisten jakaantuminen

Lisätiedot

ÄLÄ VASTAA TÄHÄN VERSIOON

ÄLÄ VASTAA TÄHÄN VERSIOON ÄLÄ VASTAA TÄHÄN VERSIOON Opetus- ja kulttuuriministeriön koululaiskysely 2017 Hei, vuosi sitten lähetin kouluusi kyselyn, mitä sinä ja muut oppilaat haluaisitte harrastaa koulussa iltapäivisin. Kyselyyn

Lisätiedot

Pieksämäen Erityisliikunta. Syksy 2015 (7.9. 10.12.2015) Kevät 2016 (11.1. 28.4.2016)

Pieksämäen Erityisliikunta. Syksy 2015 (7.9. 10.12.2015) Kevät 2016 (11.1. 28.4.2016) Pieksämäen Erityisliikunta Syksy 2015 (7.9. 10.12.2015) Kevät 2016 (11.1. 28.4.2016) YHTEYSTIETOJA ERITYISLIIKUNTA Erityisliikunta on tarkoitettu henkilöille, jotka vamman, sairauden ja muun toimintakyvyn

Lisätiedot

(N) 10.972 5.505 5.510. Prosenttitaulukon sarakesumma ylittää 100 prosenttia, koska liikunnanharrastusta voi toteuttaa useamman tahon kautta

(N) 10.972 5.505 5.510. Prosenttitaulukon sarakesumma ylittää 100 prosenttia, koska liikunnanharrastusta voi toteuttaa useamman tahon kautta TAUSTAMATERIAALI Kansallinen aikusten liikuntatutkimus 2006 Tahot, joiden kanssa tai järjestämänä kuntoilua, liikuntaa tai urheilua harrastetaan 19-65 - vuotiaiden keskuudessa. 1997-98 2001-02 2005-06

Lisätiedot

Ostopalveluna toiminimi Aquasa:lta, opettajana toimii Sari Saarinen.

Ostopalveluna toiminimi Aquasa:lta, opettajana toimii Sari Saarinen. VUOSISUUNNITELMA 2005 LIIKUNTATOIMEN JÄRJESTÄMÄSTÄ OHJATUSTA TOIMINNASTA 1. UIMAKOULUT 1. Uimakoulut uimahalleissa Liikuntatoimi järjestään vuoden aikana Lauritsalan uimahallissa lasten alkeis-, jatko-

Lisätiedot

uusikaupunki.fi/kulttuuri-ja-vapaa-aika

uusikaupunki.fi/kulttuuri-ja-vapaa-aika Tämä on Uudenkaupungin liikuntapalveluiden kokoama opas. Oppaasta löydät tietoa liikuntapalveluiden, Vakka-Opiston sekä eri seurojen ja yhdistysten tarjoamista liikuntapalveluista. Toivottavasti löydät

Lisätiedot

Ryhmät alkavat tiistaina 7.1 ja päättyvät viikolla 16-17. Kertoja on 15.

Ryhmät alkavat tiistaina 7.1 ja päättyvät viikolla 16-17. Kertoja on 15. KUNTOKEIDAS SANDELS Kalliolan Senioripalvelusäätiö Kuntokeidas Sandels Välskärinkatu 4 B, 00260 Helsinki Puh. (09) 4368 8070 Sisäänkäynti: katutaso, B-ovi, hissi/portaat pohjakerrokseen Kevätkauden 2014

Lisätiedot

Pieksämäen kaupungin erityisliikunta

Pieksämäen kaupungin erityisliikunta Pieksämäen kaupungin erityisliikunta Syksy 2017 (4.9. 8.12.2017) Kevät 2018 (8.1. 27.4.2018) Syksy 2017 (4.9. 8.12.2017) Kevät 2018 (8.1. 27.4.2018) YHTEYSTIETOJA ERITYISLIIKUNTA Erityisliikunta on tarkoitettu

Lisätiedot

Tampereen kansainvälinen koulu, FISTA

Tampereen kansainvälinen koulu, FISTA HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Tampereen kansainvälinen koulu, FISTA lv. 2018-2019 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 3.9. - 7.12.2018 ja keväällä 7.1. - 10.5.2019.

Lisätiedot

SENIORILIIKUNTA KEVÄT 2013

SENIORILIIKUNTA KEVÄT 2013 KEVÄT 2013 Helsingin kaupunki Liikuntavirasto Paavo Nurmen kuja 1 C 00250 Helsinki Puhelin: 09 310 87932 Faksi: 09 310 87771 Sähköp.: minna.ekman@hel.fi Liikuntaviraston kurssitoimintaan voi ilmoittautua

Lisätiedot

Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut

Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut Kesä 2019 Uimahallin aukiolot ja tapahtumat Uimahalli ja kuntosali Toukokuun poikkeusaukiolot ti 30.4. suljetaan klo 18.00 1.5. VAPPU suljettu ke 29.5. suljetaan klo

Lisätiedot

Tammelan lähitorilla tapahtuu helmikuussa 2018

Tammelan lähitorilla tapahtuu helmikuussa 2018 Tammelan lähitorilla tapahtuu helmikuussa 2018 Tammelan lähitori on kaikenikäisten kaupunkilaisten kohtaamispaikka 2. LÄHITORIN PALVELUOHJAUS Mietityttääkö sinua jokin asia? Oletko yksinäinen? Tarvitsetko

Lisätiedot

Syksyllä 2017 toteutetun kyselyn vastaukset

Syksyllä 2017 toteutetun kyselyn vastaukset Syksyllä 2017 toteutetun kyselyn vastaukset Kysely koski lasten ja nuorten harrastuksia ja niihin liittyviä toiveita Pirkkalassa (esi- ja perusopetus sekä lukio). Vastaajia oli 924, joista tyttöjä 52,3%

Lisätiedot

ERITYISLIIKUNTAKALENTERI

ERITYISLIIKUNTAKALENTERI ERITYISLIIKUNTAKALENTERI Syksy 2015-kevät 2016 Erityisliikuntakalenterista löydät Loviisan eri toimijoiden järjestämät liikuntaryhmät, jotka soveltuvat pitkäaikaissairaiden, eri vammaisryhmien ja toimintakyvyltään

Lisätiedot

KUOPION KANSALAISOPISTO Kuopio Community College Welcome - Tervetuloa!

KUOPION KANSALAISOPISTO Kuopio Community College Welcome - Tervetuloa! KUOPION KANSALAISOPISTO Kuopio Community College 2012-2013 Welcome - Tervetuloa! CONTENTS: Education system and adult education in Finland Kuopio Community College I I I I I I I I basic information main

Lisätiedot

OP1. PreDP StudyPlan

OP1. PreDP StudyPlan OP1 PreDP StudyPlan PreDP The preparatory year classes are in accordance with the Finnish national curriculum, with the distinction that most of the compulsory courses are taught in English to familiarize

Lisätiedot

Suomen kieli / Finnish language, Финский язык

Suomen kieli / Finnish language, Финский язык KUOPION KANSALAISOPISTO KEVÄT 2016 Suomen kieli / Finnish language, Финский язык UUDET RYHMÄT Suomi aloittelijoille UUSI, Finnish for beginners NEW Puistokartano, C128 Valokuvaus, Puistokatu 20, Elina

Lisätiedot

Tietoa Joensuun Eliittikisoista

Tietoa Joensuun Eliittikisoista Tietoa Joensuun Eliittikisoista Harjoittelu ja verryttely Yleisurheilukenttä (Keskuskenttä) Kisan aikana Joensuu Areena + kuntosali Pesäpallokenttä ja Louhelan kenttä heitoille Uimahalli Vesikko + kuntosali

Lisätiedot

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Nuoriso- ja liikuntapalvelut

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Nuoriso- ja liikuntapalvelut UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Nuoriso- ja liikuntapalvelut & Kädessäsi on Uudenkaupungin liikuntatoimen erityisliikunnan opas. Oppaasta löydät tietoa liikuntatoimen, Vakka- Opiston sekä eri vammais-, eläkeläis-

Lisätiedot

TUIRA KOSKELA PUOLIVÄLINKANGAS - KAIJONHARJUN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2013

TUIRA KOSKELA PUOLIVÄLINKANGAS - KAIJONHARJUN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2013 Oulun kaupunki / Hyvinvointipalvelut/Ikäihmisten hyvinvointi TUIRA KOSKELA PUOLIVÄLINKANGAS - KAIJONHARJUN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2013 Ohjattuihin liikuntaryhmiin osallistuminen

Lisätiedot

KEVÄT 2018 SUOMEA JYVÄSKYLÄSSÄ. Jyväskylän Kansalaisopisto. Gradia Jyväskylän koulutuskuntayhtymä. Jyväskylän Yliopiston Kielikeskus

KEVÄT 2018 SUOMEA JYVÄSKYLÄSSÄ. Jyväskylän Kansalaisopisto. Gradia Jyväskylän koulutuskuntayhtymä. Jyväskylän Yliopiston Kielikeskus KEVÄT 2018 Jyväskylän Kansalaisopisto Gradia Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Jyväskylän Yliopiston Kielikeskus Monikulttuurikeskus Gloria Huhtasuon asukasyhdistys Jyvälän Setlementti ry SUOMEA JYVÄSKYLÄSSÄ

Lisätiedot

ISONKYRÖN PERUSOPETUS, KERHOTOIMINTA

ISONKYRÖN PERUSOPETUS, KERHOTOIMINTA 1 ISONKYRÖN PERUSOPETUS, KERHOTOIMINTA 2018-2019 Tähän on kerätty kaikkien koulujen kerhojen sisällöt ja aikataulut. Kerhot on ensisijaisesti tarkoitettu oman koulun oppilaille, mutta mahdollisuuksien

Lisätiedot

Kansallinen LIIKUNTATUTKIMUS 2009-2010

Kansallinen LIIKUNTATUTKIMUS 2009-2010 Liikunnan vapaaehtois- tai kansalaistoimintaan osallistuminen Liikunnan vapaaehtois- tai kansalaistoimintaan osallistuminen 19-65-vuotiaiden keskuudessa % Lkm. 1997-1998 14 435.000 2001-2002 16 509.000

Lisätiedot

Vihdin Liikuntapalvelut

Vihdin Liikuntapalvelut Vihdin Liikuntapalvelut Vihdin uimahalli, Hiidenvedentie 3, 03100 Nummela Squash Sali käytössä uimahallin remontin aikana ennakkoon vuoroilla ma to klo 8.00 21.00 pe klo 8.00 18.00 HUOM! Uimahallin kassa

Lisätiedot

Kämmenniemen koulupolku

Kämmenniemen koulupolku HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Kämmenniemen koulupolku Kämmenniemi - Terälahti - Olkahinen - Sorila lv. 2018-2019 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 3.9. - 7.12.2018

Lisätiedot

SELL Student Games kansainvälinen opiskelijaurheilutapahtuma

SELL Student Games kansainvälinen opiskelijaurheilutapahtuma SELL Student Games kansainvälinen opiskelijaurheilutapahtuma Painonnosto 13.5.2016 (kansallinen, CUP) Below in English Paikka: Nääshalli Näsijärvenkatu 8 33210 Tampere Alustava aikataulu: Punnitus 12:00-13:00

Lisätiedot

Pirkkalan kunnan. Katso esitteen päivitetty versio osoitteessa pirkkala.fi > Palvelut > Liikunta

Pirkkalan kunnan. Katso esitteen päivitetty versio osoitteessa pirkkala.fi > Palvelut > Liikunta Pirkkalan kunnan Katso esitteen päivitetty versio osoitteessa pirkkala.fi > Palvelut > Liikunta 1 Pirkkalan kunnan liikuntapalvelut tarjoaa monipuolisia liikuntapalveluita kaikenikäisille kuntalaisille.

Lisätiedot

TUIRA KOSKELA PUOLIVÄLINKANGAS - KAIJONHARJUN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2014

TUIRA KOSKELA PUOLIVÄLINKANGAS - KAIJONHARJUN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2014 Oulun kaupunki / Hyvinvointipalvelut/Ikäihmisten hyvinvointi TUIRA KOSKELA PUOLIVÄLINKANGAS - KAIJONHARJUN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2014 Ohjattuihin liikuntaryhmiin osallistuminen

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄ. Pyynikin koulupolku. Wivi Lönn - Pispala. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄ. Pyynikin koulupolku. Wivi Lönn - Pispala. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄ Pyynikin koulupolku Wivi Lönn - Pispala lv. 2019-2020 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 9.9. - 13.12.2019 ja keväällä 13.1. - 8.5.2020. Koulu

Lisätiedot

SENIORILIIKUNTAA ESPOOSSA. Espoo 15.10.2014 Espoon liikuntapalvelut, liikuntasuunnittelija esa.yletyinen@espoo.fi p. 050 540 6329

SENIORILIIKUNTAA ESPOOSSA. Espoo 15.10.2014 Espoon liikuntapalvelut, liikuntasuunnittelija esa.yletyinen@espoo.fi p. 050 540 6329 SENIORILIIKUNTAA ESPOOSSA Espoo 15.10.2014 Espoon liikuntapalvelut, liikuntasuunnittelija esa.yletyinen@espoo.fi p. 050 540 6329 LIIKUNTAA IKÄÄNTYVILLE Ikääntyessä säännöllinen ja monipuolinen liikkuminen

Lisätiedot

ERITYISLIIKUNTAKALENTERI syksy 2015 kevät 2016

ERITYISLIIKUNTAKALENTERI syksy 2015 kevät 2016 ERITYISLIIKUNTAKALENTERI syksy 2015 kevät 2016 Kalajoen erityisliikuntakalenterista löydät alueella toimivat eri toimijoiden järjestämät erityisliikuntaryhmät. Kalenteriin listatut ryhmät soveltuvat pitkäaikaissairaiden,

Lisätiedot

Lajikokeiluun osallistuminen maksaa 2 / hlö - maksu tasarahalla!

Lajikokeiluun osallistuminen maksaa 2 / hlö - maksu tasarahalla! 2014 LAJIKOKEILUJA SENIOREILLE VIIKOILLA 47 & 48 Lajikokeiluun osallistuminen maksaa 2 / hlö - maksu tasarahalla! Osaan lajikokeiluista on ilmoittautuminen pe 14.11.2014 klo: 12.00 mennessä. Ilmoittautuminen

Lisätiedot

Voi hyvin -liikuntakalenteri

Voi hyvin -liikuntakalenteri Voi hyvin -liikuntakalenteri Kevät 2018, toiminta viikoilla 2-17 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI - SUNNUNTAI Eurajoki Luvia Eurajoki Luvia Eurajoki Luvia Eurajoki Luvia Eurajoki

Lisätiedot

Pilates/syvävenyttely Aseman koulu Tiistaisin 2.2. alkaen klo Ohjaajana Satu Hokkanen Järj. Lempeät Liikkujat.

Pilates/syvävenyttely Aseman koulu Tiistaisin 2.2. alkaen klo Ohjaajana Satu Hokkanen Järj. Lempeät Liikkujat. 55+ liikuntalukkari kevät 2016 Esan Kuntosalivuorot Kunnan kuntosali maanantaisin ja perjantaisin klo 16.00-18.00 Yhteyshenkilönä Saija Niittymäki p. 040 721 9546 Järj. Nuutajärven Esa ry Pilates/syvävenyttely

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

LIIKUNTAKALENTERI AIKUISET KEVÄT 2017

LIIKUNTAKALENTERI AIKUISET KEVÄT 2017 LIIKUNTAKALENTERI AIKUISET KEVÄT 2017 MAANANTAI: Avoin pingisvuoro klo 17-18, Liikuntahallilla. Vapaa-aikatoimi. Kuntopotkunyrkkeilyn alkeet klo 18-19, Liikuntahallilla. Ilmoit. Kansalaisopisto. Kuntopotkunyrkkeilyn

Lisätiedot

LIIKUNTAPALVELUT OHJATTU TOIMINTA SYKSY 2015 KEVÄT 2016

LIIKUNTAPALVELUT OHJATTU TOIMINTA SYKSY 2015 KEVÄT 2016 LIIKUNTAPALVELUT OHJATTU TOIMINTA SYKSY 2015 KEVÄT 2016 SYKETTÄ SYKSYYN TAPAHTUMAT JA ILMOITTAUTUMINEN Elokuussa uimahalli muuttuu liikuntakeitaaksi kahden päivän ajaksi. Nouda kausiesitteemme, tutustu

Lisätiedot

Tämä on Uudenkaupungin liikuntapalveluiden kokoama opas. Oppaasta löydät tietoa liikuntapalveluiden, Vakka-Opiston sekä eri seurojen ja yhdistysten tarjoamista liikuntapalveluista. Toivottavasti löydät

Lisätiedot

KEURUU MULTIA PETÄJÄVESI

KEURUU MULTIA PETÄJÄVESI KEURUU MULTIA PETÄJÄVESI ERITYISLIIKUNNAN KALENTERI VUODELLE 2019-2020 KEURUULLA LIIKUNTATOIMI MA klo 8.30-9.30 Seipon omatoiminen kuntosaliryhmä (20 ) klo 9.00-11.00 Kehitysvammaisten liikunta, uimahalli

Lisätiedot

Muutokset Keravan kaupungin toimipisteiden aukioloajoissa kesällä

Muutokset Keravan kaupungin toimipisteiden aukioloajoissa kesällä Muutokset Keravan kaupungin toimipisteiden aukioloajoissa kesällä Osa Keravan kaupungin palveluista toimii poikkeavilla aukioloajoilla kesällä 2019. Periaatteena on, että asiakaspalvelu hoidetaan päivystysjärjestelmin

Lisätiedot

Poimintoja kesän ohjelmasta:

Poimintoja kesän ohjelmasta: Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo

Lisätiedot

Seniorit. Liikuntatarjotin. Työikäiset. Syksy , kevät (ei vko 43, 10) Ilmoittautumiset ryhmiin alkaen klo 8.

Seniorit. Liikuntatarjotin. Työikäiset. Syksy , kevät (ei vko 43, 10) Ilmoittautumiset ryhmiin alkaen klo 8. Liikuntatarjotin Työikäiset Seniorit Syksy 3.9. 14.12.2018, kevät 7.1. 10.5.2019 (ei vko 43, 10) Ilmoittautumiset ryhmiin 27.8.2018 alkaen klo 8.00 Liikuntatarjotin 2 Seniorit, tiedustelut liikunta-asioissa:

Lisätiedot

SYYSKAUDEN 2015 OHJELMA Ryhmät alkavat maanantaina ja päättyvät viikolla 50 Kertoja on 15.

SYYSKAUDEN 2015 OHJELMA Ryhmät alkavat maanantaina ja päättyvät viikolla 50 Kertoja on 15. KUNTOKEIDAS SANDELS Kalliolan Senioripalvelusäätiö Kuntokeidas Sandels Välskärinkatu 4 B, 00260 Helsinki Puh. 045 7731 13 44 Sisäänkäynti: katutaso, B-ovi, hissi/portaat pohjakerrokseen ELOKUUN EXTRAT

Lisätiedot

Lastenkulttuurin ja taiteen perusopetuksen kärkihanke Taiteen ja kulttuurin saatavuuden parantaminen lapsille ja nuorille

Lastenkulttuurin ja taiteen perusopetuksen kärkihanke Taiteen ja kulttuurin saatavuuden parantaminen lapsille ja nuorille Lastenkulttuurin ja taiteen perusopetuksen kärkihanke 2016-2018 Taiteen ja kulttuurin saatavuuden parantaminen lapsille ja nuorille Neuvotteleva virkamies Iina Berden, OKM 30.5.2017 Hallitusohjelman kärkihanke:

Lisätiedot

SINETTISEURATOIMINNAN POHDINTAA 21.8.2014

SINETTISEURATOIMINNAN POHDINTAA 21.8.2014 SINETTISEURATIMINNAN PHDINTAA 21.8.2014 SINETTISEURATIMINNAN PHDINTAA Sinettiseurakriteerien vertaaminen lasten ja nuorten urheilun selvitystöihin Sinettiauditoinnit tarkastelussa Lajiliittojen ja Valon

Lisätiedot

Elämänlaatua ikäihmisille

Elämänlaatua ikäihmisille Elämänlaatua ikäihmisille kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluista kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelut tukevat ikäihmisten elämänlaatua Kulttuuri on hyvin moninaista. Se kuuluu jokaisen arkeen. Tampereen kaupungin

Lisätiedot

KOTONA ASUMINEN VOI OLLA KORTILLA- SPORTTIKORTTI 68+ ESPOO

KOTONA ASUMINEN VOI OLLA KORTILLA- SPORTTIKORTTI 68+ ESPOO KOTONA ASUMINEN VOI OLLA KORTILLA- SPORTTIKORTTI 68+ ESPOO 19.3.2015 Espoon liikuntapalvelut, liikuntasuunnittelija esa.yletyinen@espoo.fi p. 050 540 6329 ESPOOSEEN 68+ SPORTTIKORTTI Espoon kaupungin maksuton

Lisätiedot

ALAJÄRVEN KAUPUNKI SISÄLIIKUNTATILOJEN KÄYTTÖVUOROT KAUDELLE 2013-2014 URHEILUHALLIN KÄYTTÖVUOROT 2013-2014

ALAJÄRVEN KAUPUNKI SISÄLIIKUNTATILOJEN KÄYTTÖVUOROT KAUDELLE 2013-2014 URHEILUHALLIN KÄYTTÖVUOROT 2013-2014 ALAJÄRVEN KAUPUNKI SISÄLIIKUNTATILOJEN KÄYTTÖVUOROT KAUDELLE 2013-2014 URHEILUHALLIN KÄYTTÖVUOROT 2013-2014 14.15-15.15 15.15-16.45 Järvi-Pohjanmaan kansalaisopisto/kevennetty kuntopiiri 16.9.2013-2.12.2013

Lisätiedot

LUENNOT TAPAHTUMAT OPINTOMATKAT

LUENNOT TAPAHTUMAT OPINTOMATKAT syksy 2013 LUENNOT TAPAHTUMAT OPINTOMATKAT LUENNOT 111000 IKÄ JA RAVINTO ke 10.15-12.45, 11.9. ravitsemustietelijä, personal trainer Anu Kosonen, 5 111002 TAIKINASTA TERÄKSEKSI - KROPPAREMONTTI KIIREISEEN

Lisätiedot

SENIOREILLE SUUNNATUT TERVEYSLIIKUNTARYHMÄT

SENIOREILLE SUUNNATUT TERVEYSLIIKUNTARYHMÄT SENIOREILLE SUUNNATUT TERVEYSLIIKUNTARYHMÄT Senioreille suunnattujen ohjattujen liikuntaryhmien tavoitteena on tukea ja kehittää liikunta- ja toimintakykyä, vastaamaan erityisesti ikääntyneiden terveysliikunnan

Lisätiedot

Ohjattuihin liikuntaryhmiin osallistuminen edellyttää ilmoittautumista.

Ohjattuihin liikuntaryhmiin osallistuminen edellyttää ilmoittautumista. KIIMINKI IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET SYKSY 2016 Ohjattuihin liikuntaryhmiin osallistuminen edellyttää ilmoittautumista. Tiedustele Oulun kaupungin liikuntalaitosten yleisövuoroja suoraan liikuntalaitoksista.

Lisätiedot

VAPARIN SALIVUOROT KEVÄT 2019

VAPARIN SALIVUOROT KEVÄT 2019 VAPARIN SALIVUOROT KEVÄT 2019 MAANANTAI 15.00-16.00 Yläaste/Lukio Tuolijumppa/ Ikäihmiset 16.00-17.00 Alkaa 16.30 Naisten liikunta/vauhti 17.00-17.30 Naisten liikunta/vauhti Tuolijumppa/ Ikäihmiset Alkaa

Lisätiedot

RAISION KAUPUNGIN TERVEYS- JA ERITYISRYHMIEN

RAISION KAUPUNGIN TERVEYS- JA ERITYISRYHMIEN RAISION KAUPUNGIN TERVEYS- JA ERITYISRYHMIEN LIIKUNTA 2011-2012 LIIKUNTAPALVELUIDEN TERVEYS- JA SOVELTAVAN LIIKUNNAN RYHMÄT Raision kaupungin liikuntapalveluiden syyskausi alkaa pääsääntöisesti viikolla

Lisätiedot

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31)

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) Juha Kahkonen Click here if your download doesn"t start automatically On instrument costs

Lisätiedot

Sisällysluettelo Yhteystiedot Yleiset ehdot sekä vuokrausehdot Liikuntasalit Uimahalli Ulkoliikuntapaikat Sauvosaaren urheilupuisto Tervahalli

Sisällysluettelo Yhteystiedot Yleiset ehdot sekä vuokrausehdot Liikuntasalit Uimahalli Ulkoliikuntapaikat Sauvosaaren urheilupuisto Tervahalli Sisällysluettelo Yhteystiedot 3 Yleiset ehdot sekä vuokrausehdot 4 Liikuntasalit 5 Uimahalli 6 Ulkoliikuntapaikat 9 Sauvosaaren urheilupuisto 10 Tervahalli 11 Sauvosali ja Nyrkkeilysali 12 Kuntotestit

Lisätiedot

HARJULAN HALLAN SYYSOHJELMA

HARJULAN HALLAN SYYSOHJELMA HARJULAN HALLAN SYYSOHJELMA Syyskausi alkaa 28.8.2017 Havisevan koululla. Hallan jäsenillä on käytössä monipuolinen kuntosali koulun alakerrassa. Lisätietoja kuntosalin käytöstä sekä avaimista saat Salosen

Lisätiedot

KUKA HUOLEHTII LAPSEN LIIKKUMISESTA?

KUKA HUOLEHTII LAPSEN LIIKKUMISESTA? LIIKUNNAN MÄÄRÄ (h/vko) KUKA HUOLEHTII LAPSEN LIIKKUMISESTA? 20 KOTI JA VAPAA-AIKA Perheen arkirutiinit, liikunnallinen elämäntapa, omaehtoinen liikunta URHEILUVALMENNUS AKATEMIAT 10 KERHOT KOULU Liikuntatunnit,

Lisätiedot

TANSSITAAN VAUVANI KEVÄT: 10.1 3.4.2012 9.1 2.4.2012. klo 14.30 15.30 klo 13.00 14.00 AIKUISTEN FUDIS

TANSSITAAN VAUVANI KEVÄT: 10.1 3.4.2012 9.1 2.4.2012. klo 14.30 15.30 klo 13.00 14.00 AIKUISTEN FUDIS TANSSITAAN VAUVANI Alkutunti liikutaan tanssien vaihdellen teemoja salsasta jazziin ja afrotanssista balettiin, jolloin vauva voi olla rintarepussa tai kantoliinassa. Lopputunti tehdään keskivartaloa vahvistavia

Lisätiedot

YO: äidinkieli ja suomi toisena kielenä

YO: äidinkieli ja suomi toisena kielenä WEEK DATE DAY TERM 1 August 11/08/15 Tue SCHOOL STARTS GM 33 12/08/15 Wed 13/08/15 Thu Signup deadline for exam retake at 12.00 GM 14/08/15 Fri Code 8 lesson 15:00-16:15 15/08/15 Sat 16/08/15 Sun 34 17/08/15

Lisätiedot

KESKUSTA - NUOTTASAAREN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2016

KESKUSTA - NUOTTASAAREN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2016 Oulun kaupunki /Hyvinvointipalvelut/Ikäihmisten hyvinvointi KESKUSTA - NUOTTASAAREN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2016 Ohjattuihin liikuntaryhmiin pitää ilmoittautua, ellei erikseen

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla heinäkuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla heinäkuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla heinäkuu 2018 Sunnuntai 1.7. Maanantai 2.7. 9.30 10.15 Voimaa ja tasapainoa ryhmä TÄYNNÄ ohjaajana Hanna Nikander 13.30-14.30 Puistokonsertti: The Swing Eagles

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE. Joulun aika ja kauden käännös JOULUN AIKA. KUNTOJUMPAT (yli 15v.) Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14

JÄSENTIEDOTE. Joulun aika ja kauden käännös JOULUN AIKA. KUNTOJUMPAT (yli 15v.) Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14 JÄSENTIEDOTE Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14 Joulun aika ja kauden käännös Kiitos kaikille jäsenille, taustajoukoille ja yhteistyökumppaneille syyskaudesta. Järvenpään Voimistelijoiden

Lisätiedot

Kämmenniemen koulupolku

Kämmenniemen koulupolku HARRASTAVA ILTAPÄIVÄ Kämmenniemen koulupolku Kämmenniemi - Terälahti - Olkahinen - Sorila lv. 2019-2020 8.8.2019 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 9.9. - 13.12.2019

Lisätiedot

SPORTTIA KAIKILLE Liikuntaryhmät ja kerhot Kevät 2016

SPORTTIA KAIKILLE Liikuntaryhmät ja kerhot Kevät 2016 SPORTTIA KAIKILLE Liikuntaryhmät ja kerhot Kevät 2016 Sporttia kaikille liikuntaa Vantaalla Sporttia kaikille hanke on Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama hanke, jonka tavoitteena on tukea ja edistää

Lisätiedot

Vapaa-ajanpalvelut Keravalla

Vapaa-ajanpalvelut Keravalla Vapaa-ajanpalvelut Keravalla Keravan liikuntapalvelut Keravan lukio ja aikuislukio Kulttuuripalvelut Nuorisopalvelut Taide- ja museokeskus Sinkka Syksy 2016 Julkinen tiedote TAPAHTUMIEN KAUPUNKI TAIDE-

Lisätiedot