Yleisvaikutelma (Taulukko 1) N=319. Päivähoitopaikan henkilökunta on ystävällistä. 4,64. Lapsellamme on hyvä olla päivähoidossa.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Yleisvaikutelma (Taulukko 1) N=319. Päivähoitopaikan henkilökunta on ystävällistä. 4,64. Lapsellamme on hyvä olla päivähoidossa."

Transkriptio

1 PÄIVÄHOIDON ASIAKASKYSELY 2013 Perheet ovat vastanneet kyselyyn sähköisellä ja paperisella lomakkeella keväällä Osalle vanhemmista päiväkodin johtaja lähetti kyselylinkin sähköpostilla. Kyselyyn vastasi 319 vanhempaa. Vastausprosentiksi muodostui 26,58%, mikä on hieman suurempi kuin vuonna Asiakaskyselyn kysymyksistä suurin osa on monivalintakysymyksiä asteikolla 1-5. Lisäksi vastaajat ovat voineet kirjoittaa avoimesti kommentteja ja kehittämistoiveita. Laadun arvioinnin keskiarvon, vuoden 2013 sitovan tavoitteen mukaan, tulee olla vähintään 4,3. Koko kyselyn tulosten KA=4,2. Vastausten nostamat vahvuus- ja kehittämiskohteet on koottu keskiarvotaulukoiksi päivähoidon laatuluokituksen mukaisesti. Kehittämiskohteiksi on nostettu väittämät, joiden kohdalla eri mieltä on yli 10%.vastaajista sekä väittämät, joiden kohdalla yli 15% vanhemmista on vastannut ei eri eikä samaa mieltä, Vahvuuksia muodostavat väittämät, joiden kohdalla yli 90% vastaajista on täysin ja melko samaa mieltä. 1. Yleisarvosana päivähoitopaikan laadusta Kyselyn mukaan yleisvaikutelma päivähoidosta on positiivinen ja tämä perheiden positiivinen näkemys välittyy asiakaskyselyn vastauksissa kautta linjan. Asiakaskyselyssä useampi kysymys selvittää yleisvaikutelmaa perheiden käyttämästä päivähoitoyksiköstä. Ka= 4,55 on sama kuin vuosi sitten. Perhepäivähoidossa ka on 4,8 (N=13). Yleisvaikutelma (Taulukko 1) Päivähoitopaikan henkilökunta on ystävällistä. 4,64 Lapsellamme on hyvä olla päivähoidossa. 4,66 Päivähoidon toiminta vastaa lapsemme ja perheemme toiveita ja tarpeita. 4,52 Yleisarvosana päivähoitopaikan laadusta. 4,38 Yhteenveto 4,55 2. Päivähoidon ja varhaiskasvatuksen vahvuudet Vahvuuksiksi nousseet väittämät kootaan keskiarvotaulukkoon, jossa KA > 4,3. Vahvuudet noudattelevat vuoden 2012 tuloksia. Päivähoidon järjestämisen (puitetekijät) vahvuudet, turvallisuus ja siisteys, näkyvät alla olevassa taulukossa (Taulukko 2.).

2 Päivähoidon järjestäminen/ puitetekijät: Turvallisuus ja siisteys (Taulukko 2) Päivähoitopaikan ulkoilualueet ovat turvalliset. 4,37 Päivähoitopaikan sisätilat ovat turvalliset. 4,55 Päivähoitopaikka on yleisilmeeltään siisti ja puhdas. 4,52 Yhteenveto 4,48 Päivähoidon ja vanhempien yhteistyössä (välilliset tekijät) vahvuus on lapsikohtaisen varhaiskasvatussuunnitelman laatiminen (94,30% taulukko alla/ v 2012 n. 92%). Päivähoidon henkilökunta keskustelee ja sopii vanhempien kanssa lapsen hoidosta, kasvatuksesta ja opetuksesta. (Lapsikohtainen varhaiskasvatussuunnitelma) (Taulukko 3) Vastaus Prosentti 1. Täysin samaa mieltä 61,71% 2. Melko samaa mieltä 32,59% 3. Ei samaa eikä eri mieltä 2,53% 4. Melko eri mieltä 2,53% 5. Eri mieltä 0,63% Yhteensä 100% Yhteistyötä kartoittavista kysymyksistä valittiin vahvuudeksi myös vanhempien kanssa sovittujen kasvatusperiaatteiden ja -tavoitteiden toteutuminen varhaiskasvatuksen arjessa. Yli 87% ( sama % kuin v 2012) vanhemmista oli täysin samaa ja melko samaa mieltä sen toteutumisesta. Varhaiskasvatuksen toteuttamisen (prosessitekijät) laatuluokan vahvuus on, aikaisempien vuosien mukaisesti, päivähoidon henkilökunnan taito tukea yhteisöllisyyteen kasvamista. Varhaiskasvatuksen toteuttaminen: Tuki yhteisöllisyyteen kasvamisessa (prosessitekijät), (Taulukko 4) Lapsia ohjataan toimimaan ryhmän jäseninä, noudattamaan hyviä käytöstapoja ja ottamaan toiset huomioon. 4,56 Lapsia ohjataan huolehtimaan omista ja yhteisistä tavaroista sekä ympäristöstä. 4,51 Henkilökunta rohkaisee lapsia omatoimisuuteen. 4,60 Yhteenveto 4,57.

3 Lapsen kokemuksia varhaiskasvatuksesta ja vuorovaikutuksesta kuvaavien väittämien vahvuudeksi nousevat lapsen tyytyväisyys toimintaan, turvallisuus lapsiryhmässä sekä päivittäinen leikkimahdollisuus. Varhaiskasvatus lapsen kokemana päivähoito- ja esiopetusyksikössä (vaikuttavuustekijä): Tyytyväisyys toimintaan ja viihtyminen lapsiryhmässä (Taulukko 5) Lapsemme mielestä hänellä on turvallinen olo päivähoitopaikassa. 4,52 Lapsemme kokee toiminnan kiinnostavaksi ja riittävän haasteelliseksi. 4,42 Päivähoidossa lapsellamme on päivittäin mahdollisuus omaehtoiseen leikkiin. 4,57 Yhteenveto 4,51 Lapsen tyytyväisyys toimintaan ja viihtyminen lapsiryhmässä - taulukosta ovat pudonneet pois lapsen myönteistä minäkuvaa ja tuntemuksia muiden lasten/aikuisten suhtautumisesta itseensä koskevat väittämät. Näiden väittämien samaa mieltä vastausten määrä on laskenut vuoden takaisesta. Tähän on voinut vaikuttaa vuoden aikana julkisuudessa käydyt keskustelut kiusaamisesta. Julkinen keskustelu on lisännyt tietoisuutta kiusaamisilmiöstä ja samalla lasten hyvinvointiin kiinnitetään tarkempaa huomiota. 3. Päivähoidon ja varhaiskasvatuksen kehittämiskohteet Päivähoidon järjestäminen (puitetekijät) laatuluokan kehittämiskohteena voidaan pitää Ekologisuus näkyy päivähoitopaikan arjessa. Väittämään on 49,34% vastannut ei samaa eikä eri mieltä. Saman vastausvaihtoehdon väittämään Vanhempien työ- tai opiskelutilanteen muuttuessa hoitosuhteen jatkuvuutta arvioidaan lapsen tarpeista käsin on valinnut 34,15% vastaajista. Vanhempien kanssa tehtävää yhteistyötä koskevien väittämien kohdalla eri mieltä - tai melko eri mieltä -vastauksien määrä ei noussut yli 10%. Esimerkiksi vuoden takainen kehittämiskohde Tunnemme muutakin päivähoitopaikan henkilökuntaa kuin vain lapsemme oman ryhmän kasvattajia on poistunut. Tähän on voinut vaikuttaa: henkilökunnan vakiintuneempi nimineulojen käyttö yksikön henkilöstö kohtaa lapsia ja perheitä yhdenvertaisesti ryhmärajoista välittämättä yksittäisen työntekijän työpanos, oman ryhmän lisäksi, on yksikössä laajemminkin käytössä. Kehittämiskohteena yhteistyössä on, aiempia vuosia noudattaen, tiedottaminen vanhemmille. Vanhemmista yli 15% vastasi ei samaa eikä eri mieltä taulukon 6. väittämiin. Asiakaskyselyssä korostuu, viime vuoden tapaan, vastausvaihtoehdon ei samaa eikä eri mieltä käyttäminen. Tämä kertonee siitä, että vanhemmilla ei ole tietoa väittämien toteutumisesta tai toteutumattomuudesta. Mahdollisuus lapsen Kasvun kansion tarkasteluun on noussut uutena asiana yhteistyön kehittämiskohdetaulukkoon.

4 Varhaiskasvatuksen ja vanhempien yhteistyö (välilliset tekijät) (Taulukko 6 ) Lapsen kasvun kansio on vanhempien nähtävissä ja käytettävissä. 4,06 Lapsemme kasvattaja on perehtynyt lapsen koti- ja kulttuuritaustaan. 3,99 Lapsen siirtyessä toiseen ryhmään, päivähoitopaikkaan tai kouluun keskustelevat molempien tahojen edustajat vanhempien luvalla lapsesta. 3,86 Yhteenveto 3,97 Kotkan varhaiskasvatuksessa on hyvät lähtökohdat vastata näihin kehittämiskohteisiin. Siirtymä- eli nivelvaihekäytännöt on kirjoitettu näkyväksi ja niiden mukaan on arjessa jo toimittu. Vuonna 2013 aloitetaan opinnäytetyö koskien vanhempien kokemuksia ja odotuksia varhaiskasvatuksen tiedottamisesta. Kotkan varhaiskasvatuksessa koottujen Kasvun kansioiden sisällöstä on tehty opinnäytetyö v Tämän työn pohjalta tarkastellaan ja kirjataan näkyviin kasvun kansion -rooli lapsen kasvussa, kehityksessä ja oppimisessa sekä osana kasvatuskumppanuutta. Päivähoidon henkilökunnan kodin kasvatustehtävälle antaman tuen todentumisesta on vanhemmista 15,51% ollut epätietoisia (vuonna ,21%). Saamme päivähoidon henkilökunnalta tukea kasvatustehtäväämme. (Taulukko 9) Vastaus Lukumäärä Prosentti 1. Täysin samaa mieltä ,08% 2. Melko samaa mieltä ,09% 3. Ei samaa eikä eri mieltä 49 15,51% 4. Melko eri mieltä 15 4,75% 5. Eri mieltä 5 1,58% Yhteensä % Kuitenkin vastaajista 87,98% kokee vuorovaikutuksen avoimeksi ja luottamukselliseksi. Varhaiskasvatuksen toteuttamiseen liittyvänä uutena kehittämiskohteena vuoden 2013 asiakaskyselyssä aikaisempiin vuosiin verrattuna nousi esille hoitotilanteiden tunnelma. Hoitotilanteiden tunnelman kiireettömyys -väittämään vanhemmista yli 10 % on valinnut melko eri mieltä -vaihtoehdon. Hoitotilanteiden tunnelman kiireettömyys. (Taulukko 10) Vastaus Prosentti 1. Täysin samaa mieltä 33,02% 2. Melko samaa mieltä 44,76% 3. Ei samaa eikä eri mieltä 9,84% 4. Melko eri mieltä 10,16% 5. Eri mieltä 2,22% Yhteensä 100%

5 Kotkan varhaiskasvatuksessa kirjoitetaan parhaillaan näkyväksi vuorovaikutustilanteita. Tässä Varhaiskasvatuksen käsikirja -työssä tavoitteena on tukea päivittäisten vuorovaikutustilanteiden tunnelmaa ja erityisesti lasten kohtaamista niissä. Vuosina päivähoidon henkilöstölle toteutettu Lapselle hyvä päivä tänään - koulutusprosessi tukee päivittäisen toiminnan toteutttamista pienissä ryhmissä. Tämä antaa mahdollisuuden kohtaamiseen ja vähemmän kiireettömiin hetkiin lapsen päivässä. Varhaiskasvatuksen toteuttamisen (prosessitekijät) kehittämiskohteena ovat lasten osallisuus ja lapsiryhmän ristiriitatilanteet. Väittämiin yli 15% vanhemmista on vastannut ei samaa eikä eri mieltä. Kehittämiskohde on sama kuin vuonna 2012, jolloin Ka oli 3,96. Keskiarvon laskuun on voinut vaikuttaa vuoden aikana julkisuudessa käydyt keskustelut kiusaamisesta. Tämä on osaltaan lisännyt vanhempien tietoisuutta ristiriitatilanteiden käsittelyn tärkeydestä. Varhaiskasvatuksen toteuttaminen (prosessitekijät): Lasten osallisuus ja lapsiryhmän ristiriitatilanteet (Taulukko 8) Lasten keskinäisistä ristiriitatilanteista sekä niiden ratkaisemisesta keskustellaan vanhempien kanssa silloin, kun asiat ovat ajankohtaisia. 3,93 Vanhempien ja lasten tuomat ajankohtaiset kysymykset käsitellään lasten kanssa. 3,89 Lapsilla on mahdollisuus esittää toiveita hoitopaikan toimintaan liittyen. 3,73 Yhteenveto 3,85 Aikaisempien asiakaskyselyjen mukaisesti vanhemmat ovat tänäkin vuonna tuoneet esiin sen, ettei päivähoito mahdollista tutustumista ja yhteistyötä muiden vanhempien kanssa (23,76% eri meiltä ja melko eri mieltä ). Päivähoidon tarjoamat yhteistyönpaikat ovat vanhempainillat, päiväkodin tapahtumat, vanhempainyhdistysmahdollisuus sekä aiemmin olleet alueelliset vanhempaintapaamiset. Alueellisten vanhempainryhmien muotoa on muunneltu tavoitteena löytää käytäntö, joka vastaa nykyelämän haasteisiin. Tänä ja viime vuonna on toteutettu Lasten ja nuorten palveluiden yhteinen Kasvunpaikka -tapahtuma. Kasvunpaikassa palvelut jalkautuvat sinne, missä palvelun käyttäjät liikkuvat. Avointen kysymysten vastaukset korostavat kuulumisten, tiedonkulun ja keskustelujen tärkeyttä. Lisäksi vanhemmat osoittivat huolta lapsiryhmien koosta ja henkilökunnan riittävyydestä.

Yleisvaikutelma (Taulukko 1) N=317. Päivähoitopaikan henkilökunta on ystävällistä. 4,57. Lapsellamme on hyvä olla päivähoidossa.

Yleisvaikutelma (Taulukko 1) N=317. Päivähoitopaikan henkilökunta on ystävällistä. 4,57. Lapsellamme on hyvä olla päivähoidossa. 1 PÄIVÄHOIDON ASIAKASKYSELY 2014 Perheet ovat vastanneet kyselyyn sähköisellä ja paperisella lomakkeella keväällä 2014. Kyselyyn vastasi 317 vanhempaa. Vastausprosentti on 23,83%. Päivähoidon asiakkaina

Lisätiedot

Kehittämiskohteiksi nostetaan väittämät, joiden kohdalla arvo on < 4,3. Vahvuuksia muodostavat väittämät, joiden arvo on vähintään = 4,3.

Kehittämiskohteiksi nostetaan väittämät, joiden kohdalla arvo on < 4,3. Vahvuuksia muodostavat väittämät, joiden arvo on vähintään = 4,3. 1 VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASKYSELY 2017 Perheet ovat vastanneet kyselyyn sähköisellä lomakkeella keväällä 2017. Kyselyyn vastasi 152 huoltajaa, mikä on 33 vastausta vähemmän kuin viime vuonna. Vastausprosentti

Lisätiedot

Varhaiskasvatuspalvelujen laatukyselyn tulokset. Kevät 2014

Varhaiskasvatuspalvelujen laatukyselyn tulokset. Kevät 2014 Varhaiskasvatuspalvelujen laatukyselyn tulokset Kevät 2014 Laatukysely 2014 Rovaniemen varhaiskasvatuspalveluissa laatua arvioitiin uudistetun laatukyselyn avulla. Kyselyn uudistamisella haluttiin kohdentaa

Lisätiedot

Päivähoidon asiakastyytyväisyyskyselyn vastaukset 2015

Päivähoidon asiakastyytyväisyyskyselyn vastaukset 2015 Päivähoidon asiakastyytyväisyyskyselyn vastaukset 15 Kiitoksia vastanneille! Käymme työntekijöiden kanssa tulokset lävitse ja parannamme sitä kautta lapsen päiväkotielämän arkea. Asiakastyytyväisyyskyselyn

Lisätiedot

LAPSEN KUVA LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA. Julkisuuslaki 24 1 mom. 25-k.

LAPSEN KUVA LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA. Julkisuuslaki 24 1 mom. 25-k. LAPSEN KUVA Jokaiselle varhaiskasvatuksen piirissä olevalle lapselle tehdään oma varhaiskasvatussuunnitelma. Tämä lomake on suunnitelman toinen osa. Suunnitelma tukee lapsen yksilöllistä kasvua, kehitystä

Lisätiedot

VASU LAPSEN SUUNNITELMA VARHAISKASVATUS-

VASU LAPSEN SUUNNITELMA VARHAISKASVATUS- VASU LAPSEN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA Hyvä Kotiväki, Koti ja perhe ovat lapsen tärkein kasvuympäristö ja yhteisö. Kodin ohella päivähoidon on oltava turvallinen paikka, jossa lapsesta huolehditaan

Lisätiedot

Päivähoidon asiakaskysely 2017 Joensuun kaupunki

Päivähoidon asiakaskysely 2017 Joensuun kaupunki Päivähoidon asiakaskysely 2017 Joensuun kaupunki Tulkintaohjeita Tässä raportissa käytetty seuraavia värikoodeja: - Suorat jakaumat (kaikki vastaajat), keskiarvot 1,0 3,59 Heikko taso 3,6 3,99 Hyvä taso

Lisätiedot

Sievin kunnan varhaiskasvatuspalveluiden asiakaskyselyn tulokset Kevät 2018

Sievin kunnan varhaiskasvatuspalveluiden asiakaskyselyn tulokset Kevät 2018 Sievin kunnan varhaiskasvatuspalveluiden asiakaskyselyn tulokset Kevät 2018 Asiakaskysely Asiakaskysely toteutettiin nettikyselynä 26.3-8.4.18 välisenä aikana Saatekirje jaettiin 186 asiakasperheelle Kyselyyn

Lisätiedot

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman mukainen hoito, kasvatus ja opetus - vuorohoidon erityispiirteet huomioon

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman mukainen hoito, kasvatus ja opetus - vuorohoidon erityispiirteet huomioon OHOI Osaamista vuorohoitoon Henkilöstökoulutus 7.3.2016 Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman mukainen hoito, kasvatus ja opetus - vuorohoidon erityispiirteet huomioon tuula.dahlblom@jamk.fi Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Varhaiskasvatuspalvelujen asiakaskysely

Varhaiskasvatuspalvelujen asiakaskysely Varhaiskasvatuspalvelujen asiakaskysely Tuusulan kunnassa toteutetaan varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen laadunarviointikyselyt pääsääntöisesti kerran vuodessa. Kyselyt ajoittuivat 2013 viikoille 13

Lisätiedot

Raision varhaiskasvatuksessa keväällä 2018 huoltajille tehdyn laatukyselyn tulokset

Raision varhaiskasvatuksessa keväällä 2018 huoltajille tehdyn laatukyselyn tulokset Raision varhaiskasvatuksessa keväällä 2018 huoltajille tehdyn laatukyselyn tulokset Kysely toteutettiin sähköisenä kyselynä toukokuussa 2018. Vastaajia oli kyselyyn 189. Raision varhaiskasvatuksen asiakkaan

Lisätiedot

ERITYISVARHAISKASVATUKSEN ASIAKASKYSELY 2015

ERITYISVARHAISKASVATUKSEN ASIAKASKYSELY 2015 VARHAISKASVATUSPALVELUT ERITYISVARHAISKASVATUKSEN ASIAKASKYSELY 2015 Kyselyjä lähetettiin 68, vastauksia palautui 27, vastausprosentti 39,7 Asteikko: 5 = erittäin hyvin, 4 = hyvin, 3 = ei hyvin eikä huonosti,

Lisätiedot

Nurmijärven kunnan Avoimen varhaiskasvatuksen varhaiskasvatussuunnitelma

Nurmijärven kunnan Avoimen varhaiskasvatuksen varhaiskasvatussuunnitelma 22.6.2015 Varhaiskasvatus Nurmijärven kunnan Avoimen varhaiskasvatuksen varhaiskasvatussuunnitelma www.nurmijarvi.fi Avoimen varhaiskasvatuksen esimies Kirsi Viitanen 040 317 4066 kirsi.viitanen@nurmijarvi.fi

Lisätiedot

1. Lapseni on. Kyselyyn tuli vastauksia yhteensä 104, vastausprosentti n. 25 %.

1. Lapseni on. Kyselyyn tuli vastauksia yhteensä 104, vastausprosentti n. 25 %. Asiakastyytyväisyyskysely varhaiskasvatuksen piirissä oleville lapsiperheille oli avoinna Kankaanpään kaupungin www-sivuilla huhtikuussa 2018. Salasana kyselyyn annettiin perheille lapsen varhaiskasvatuspaikasta.

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimimme sallivasti ja sensitiivisesti lasten kanssa yhdessä asioita tehden. Olemme lapsille

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma

Varhaiskasvatussuunnitelma Varhaiskasvatussuunnitelma Nuolialan päiväkoti on Pirkkalan suurin, 126- paikkainen päiväkoti. Nuolialan päiväkoti sijaitsee osoitteessa Killonvainiontie 2. Toiminta päiväkodilla alkoi 2.1.2009 avoimilla

Lisätiedot

nimi VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA KEITELE, PIELAVESI, TERVO, VESANTO

nimi VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA KEITELE, PIELAVESI, TERVO, VESANTO 1 nimi VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA KEITELE, PIELAVESI, TERVO, VESANTO 2 Hyvä kotiväki Lapsen tärkein kasvuympäristö ja yhteisö ovat koti ja perhe. Varhaiskasvatus vastaa osaltaan lapsen hyvinvoinnista,

Lisätiedot

Asiakastyytyväisyys 2017 kooste. Ulla Soukainen

Asiakastyytyväisyys 2017 kooste. Ulla Soukainen Asiakastyytyväisyys 2017 kooste Ulla Soukainen 29.12.2017 Yleistä - Asiakastyytyväisyyskyselyt on suoritettu säännöllisesti vuosittain vuodesta 2011 lähtien, jolloin kysymykset päivitettiin vastaamaan

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun kuntien päivähoidon asiakaskysely 2011

Pääkaupunkiseudun kuntien päivähoidon asiakaskysely 2011 Pääkaupunkiseudun kuntien päivähoidon asiakaskysely 2011 Kyselyn tavoite ja toteutus Kyselyssä selvitettiin päivähoidossa olevien lasten vanhempien arvioita lapsensa päivähoidosta pääkaupunkiseudun neljässä

Lisätiedot

Metsäniityn päiväkodin montessoriryhmien varhaiskasvatussuunnitelma

Metsäniityn päiväkodin montessoriryhmien varhaiskasvatussuunnitelma Metsäniityn päiväkodin montessoriryhmien varhaiskasvatussuunnitelma Metsäniityn päiväkodissa toimii 3-5-vuotiaiden ryhmä Peilivuori ja 1-4 vuotiaiden ryhmä Salasaari. Molemmissa ryhmissä toimitaan montessoripedagogiikan

Lisätiedot

TIEDOKSI PERHEPÄIVÄHOITO

TIEDOKSI PERHEPÄIVÄHOITO TIEDOKSI PERHEPÄIVÄHOITO Perhepäivähoito on hoitajan kodissa, pienessä ryhmässä tapahtuvaa päivähoitoa. Perhepäivähoito tarjoaa lapselle kodinomaisen ja yksilöllisen kasvuympäristön, jossa lapsella on

Lisätiedot

Veisun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Veisun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma 21.8.2012 Veisun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Tämän mukaan meillä toimitaan: Haluamme kasvattaa yhdessä vanhempien kanssa tasapainoisia, toiset huomioonottavia, suvaitsevaisia ja ristiriitojakin

Lisätiedot

päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma

päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Lapsen aito ja sensitiivinen kohtaaminen on toimintamme keskiössä. Vuorovaikutuksemme lasten kanssa on lämmintä ja lasta arvostavaa.

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA (VASU) -KYSELY LASTEN VANHEMMILLE JOULUKUUSSA 2016 TULOKSET. Kyselyyn vastanneita 52

VARHAISKASVATUKSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA (VASU) -KYSELY LASTEN VANHEMMILLE JOULUKUUSSA 2016 TULOKSET. Kyselyyn vastanneita 52 VARHAISKASVATUKSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA (VASU) -KYSELY LASTEN VANHEMMILLE JOULUKUUSSA 2016 TULOKSET Kyselyyn vastanneita 52 Varhaiskasvatuksen vasukysely huoltajille Mitkä arvot ovat Sinulle tärkeitä

Lisätiedot

Asiakastyytyväisyys 2018 kooste

Asiakastyytyväisyys 2018 kooste Asiakastyytyväisyys 2018 kooste - Vastauksia pyrittiin saamaan mahdollisimman paljon, joten sähköisen viestinnän lisäksi kyselylinkki tehtiin qr-muotoon, jolloin huoltajilla oli mahdollisuus päästä kyselyyn

Lisätiedot

SIILIN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA

SIILIN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA SIILIN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA SISÄLLYS 1. Siilin päiväkoti 2. Päiväkodin tärkeät asiat 3. Lapsilähtöisyys 4. Varhaiskasvatuksen suunnittelu 5. Varhaiskasvatuksen toteuttaminen 6. Erityinen

Lisätiedot

Helsinki, Espoo, Kauniainen, Vantaa

Helsinki, Espoo, Kauniainen, Vantaa Pääkaupunkiseudun kuntien päivähoidon asiakastyytyväisyyskysely Helsinki, Espoo, Kauniainen, Vantaa Pääkaupunkiseudun kuntien päivähoidon asiakaskysely FCG Efeko Oy Sisällys sivu Johdanto Kyselyyn vastanneet

Lisätiedot

Perusopetuskysely Koko perusopetus

Perusopetuskysely Koko perusopetus Perusopetuskysely 2018 Koko perusopetus 31.8.2016 Taustatietoja Kysely toteutettiin ajalla 25.4. 11.5.2018 Linkki kyselyyn lähetettiin Helmin kautta 4278 oppilaan noin 8400:lle huoltajalle Kyselyyn vastasi

Lisätiedot

MUSTASAAREN PERHEPÄIVÄHOIDON VARHAISKASVATUKSEN TOIMINTA-AJATUS

MUSTASAAREN PERHEPÄIVÄHOIDON VARHAISKASVATUKSEN TOIMINTA-AJATUS MUSTASAAREN PERHEPÄIVÄHOIDON VARHAISKASVATUKSEN TOIMINTA-AJATUS Tarjotaan lapsille perhepäivähoitoa kodinomaisessa ja turvallisessa ympäristössä. Laadukkaan hoidon ja kasvatuksen tavoitteena on onnellinen

Lisätiedot

Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma 15.1.2015 Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Annalan päiväkoti on perustettu vuonna 1982 ja se sijaitsee omalla isolla tontillaan keskellä matalaa kerrostaloaluetta. Lähellä on avara luonto

Lisätiedot

VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA

VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA PÄIVÄKODIN ARVOT OIKEAN JA VÄÄRÄN TIEDOSTAMINEN HYVÄT TAVAT ERILAISUUDEN HYVÄKSYMINEN REHELLISYYS LÄHEISYYS LÄMPÖ TURVALLISUUS PÄIVÄKODISSAMME TOIMII 3 RYHMÄÄ: NEPPARIT: 6-vuotiaiden

Lisätiedot

Hämeenkyrön varhaiskasvatus, palautekysely vanhemmille 2016

Hämeenkyrön varhaiskasvatus, palautekysely vanhemmille 2016 Hämeenkyrön varhaiskasvatus, palautekysely vanhemmille 2016 Päivähoidon aloittaminen Päivähoidon aloittamisvaihe on tarkoitus suunnitella yksilökohtaisesti lapsen ja vanhempien tarpeet huomioiden. Tutustumiskäynnillä

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma

Yksikön toimintasuunnitelma Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Kaskisavu-Pentinkulma 30.10.2018 Toimintasuunnitelman rakenne Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Työtämme ohjaavat arvot Lapsen varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen nimi: Pvm: Keskusteluun osallistujat: Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on varhaiskasvatuksen henkilöstön työväline, jonka avulla luodaan yhteisiä

Lisätiedot

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma Lapsen nimi: syntymäaika Päivähoitopaikka: HELAPUISTON PÄIVÄKOTI PÄÄSKYSEN PÄIVÄKOTI PPH KESKUSTELUN päivämäärä: osallistujat: Lapsen ja vanhemman aiemmat kokemukset päivähoidosta:

Lisätiedot

HELSINGIN VARAHAISKASVATUKSEN ASIAKASKYSELY 2015

HELSINGIN VARAHAISKASVATUKSEN ASIAKASKYSELY 2015 15.12.2015 HELSINGIN VARAHAISKASVATUKSEN ASIAKASKYSELY 2015 Helsingin varhaiskasvatusvirastossa kysyttiin lasten vanhempien tyytyväisyyttä loka-marraskuun vaihteessa (Opetusviraston ruotsinkielinen varhaiskasvatus

Lisätiedot

HELILÄN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2011-2012

HELILÄN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2011-2012 HELILÄN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2011-2012 PÄIVÄKOTIMME TOIMINTA-AJATUS: tarjoamme hyvällä ammattitaidolla laadukasta varhaiskasvatusta alle 6 -vuotiaille lapsille meillä lapsella on mahdollisuus

Lisätiedot

Osaamisella hyvinvointia varhaiskasvatuksessa. LAADUNARVIOINTI -Ilmajoki- Eeva Hujala ja Piia Roos Tampereen yliopisto

Osaamisella hyvinvointia varhaiskasvatuksessa. LAADUNARVIOINTI -Ilmajoki- Eeva Hujala ja Piia Roos Tampereen yliopisto Osaamisella hyvinvointia varhaiskasvatuksessa LAADUNARVIOINTI -Ilmajoki- Eeva Hujala ja Piia Roos Tampereen yliopisto Varhaiskasvatuksen laadunarvioinnin vastausprosentit Alkumittaus 71% 97% Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Killon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Killon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Killon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Killon päiväkoti Tällä paikalla on avattu Killon lastenseimi toukokuussa 1950 Killon uusi päiväkoti valmistui vuoden 2004 alusta Päiväkoti vihittiin käyttöön

Lisätiedot

Päättökysely 2017 tulokset

Päättökysely 2017 tulokset Perustutkintokoulutus VALMA-koulutus TELMA-koulutus Päättökysely opintonsa päättäville opiskelijoille Päättökysely toteutettiin Webropol-kyselynä keväällä 2017 Kyselyssä oli kolme teemaa: elämänlaadun

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma 2017

Varhaiskasvatussuunnitelma 2017 Varhaiskasvatussuunnitelma 2017 Sastamalan kaupunki Varhaiskasvatuksen aluejohtaja Marjut Vuokko Tampere 24.3.2017 4.4.2017 2 Vasu työ Ensin Ohjausryhmä - varhaiskasvatuksen päällikkö - varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Kaijonharjun päiväkodin toimintasuunnitelma

Kaijonharjun päiväkodin toimintasuunnitelma Kaijonharjun päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintamme perustuu kokopäiväpedagogiikkaan; jokainen hetki tukee lapsen kehitystä ja oppimista. Kasvattajat mahdollistavat lasten

Lisätiedot

Pappilan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Pappilan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Pappilan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma YHTEYSTIEDOT Yksilönä yhdessä Pappilan päiväkodin toiminta ajatus Pappilan päiväkoti Päiväkodin puh. Takahuhdinkatu 77 040 824 4601 33560 Tampere Johtajan

Lisätiedot

MÄKITUVAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

MÄKITUVAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA MÄKITUVAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2014 2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO 2. ARVOT 2.1 VASTUULLISUUS 2.2 AVOIMUUS 2.3 UUDISTUMISKYKY 2.4 YHTEISTYÖ JA PALVELUHENKISYYS 3. TOIMINTA-AJATUS 4.

Lisätiedot

Pääkaupunkiseutu. Varhaiskasvatuksen asiakaskysely 2017 TULOSTEN YHTEENVETO

Pääkaupunkiseutu. Varhaiskasvatuksen asiakaskysely 2017 TULOSTEN YHTEENVETO Pääkaupunkiseutu Varhaiskasvatuksen asiakaskysely 2017 TULOSTEN YHTEENVETO 20.12.2017 Taustaa ja menetelmiä AJANKOHTA Loka-Marraskuu 2017 - kysely oli avoinna 20.10.-12.11.2017 - kyselykielet: suomi, ruotsi,

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 1 Lapsen nimi: Pvm: Keskusteluun osallistujat: LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen vasun tekeminen perustuu varhaiskasvatuslakiin. Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Kyselyn toteuttaa Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (Karvi).

Kyselyn toteuttaa Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (Karvi). 1 KYSELY YKSITYISILLE PERHEPÄIVÄHOITAJILLE Opetushallitus julkaisi syksyllä 2016 Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet, jotka ohjaavat kaikkea varhaiskasvatustoimintaa Suomessa. Perusteiden pohjalta kaikki

Lisätiedot

Perusopetuskysely Kartanon koulu luokat 1-6

Perusopetuskysely Kartanon koulu luokat 1-6 Perusopetuskysely 2016 luokat 1-6 31.8.2016 Taustatietoja Kysely toteutettiin ajalla 25.5. -4.6.2016 Linkki kyselyyn lähetettiin Helmin kautta 4099 oppilaan noin 7500:lle huoltajalle Asteikon arvot :Täysin

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen henkilöstö Luotu :42

Varhaiskasvatuksen henkilöstö Luotu :42 Varhaiskasvatuksen henkilöstö 2017 Luotu 21.02.2017 15:42 Vastaajastatistiikat Nimi Arvioijat Vastaamassa Vastannut Kärkölä varkahenkilöstö 22 22 17 Yhteensä 22 22 17 Vastausprosentti 100% Lopettaneet

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun päivähoidon asiakaskysely 2014

Pääkaupunkiseudun päivähoidon asiakaskysely 2014 Pääkaupunkiseudun päivähoidon asiakaskysely 2014 Helsinki 12.12.2014 Aki Miettinen Kehitysjohtaja Kyselyn tavoite ja toteutus Kyselyssä selvitettiin päivähoidossa olevien lasten vanhempien arvioita lapsensa

Lisätiedot

Ulvilan varhaiskasvatuksen laatukysely vastaukset

Ulvilan varhaiskasvatuksen laatukysely vastaukset Ulvilan varhaiskasvatuksen laatukysely 2016 vastaukset Lapseni hoitopaikka (Kaikki) 1. Lapseni ikä on Lapseni hoitopaikka (Kaikki) 2. Lapseni on Palvelut ja tiedottaminen (Kaikki) 1. Olen saanut riittävästi

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Meripirtti

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Meripirtti Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Meripirtti Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelma Toimintasuunnitelmassa kuvaamme, miten varhaiskasvatusta käytännössä pedagogisesti toteutetaan Meripirtissä.

Lisätiedot

VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA

VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA PÄIVÄKOTI MAJAKKA VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA Majakan päiväkoti on pieni kodinomainen päiväkoti Nurmijärven kirkonkylässä, Punamullantie 12. Päiväkodissamme on kaksi ryhmää: Simpukat ja Meritähdet. Henkilökunta:

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen nimi: Pvm: Keskusteluun osallistujat: Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on varhaiskasvatuksen henkilöstön työväline, jonka avulla luodaan yhteisiä

Lisätiedot

Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma

Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Opimme yhdessä ja jaamme oppimaamme, minkä pohjalta kehitämme toimintaamme ja toimintaympäristöjämme. Luomme avoimen ja kannustavan ilmapiirin,

Lisätiedot

Päiväkotien ja ryhmäperhepäivähoidon asiakaskysely - Perusraportti. Vastaajien määrä: 39

Päiväkotien ja ryhmäperhepäivähoidon asiakaskysely - Perusraportti. Vastaajien määrä: 39 Päivähoidon asiakaskysely toteutettiin 17.3.2015 30.4.2015 välisenä aikana. Vastaajia oli yhteensä 60. Kyselyn tuloksia käytetään päivähoidon toiminnan kehittämiseen. Kyselyn aikana lapsia oli päivähoidossa

Lisätiedot

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma LAPSEN NIMI: Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman tekeminen perustuu varhaiskasvatuslakiin. Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on varhaiskasvatuksen henkilöstön

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun päivähoidon asiakaskysely Yhteenvetoraportti

Pääkaupunkiseudun päivähoidon asiakaskysely Yhteenvetoraportti Pääkaupunkiseudun päivähoidon asiakaskysely 2011 Yhteenvetoraportti 12.1.2012 Sisältö: 1. Johdanto 2. Kyselyn kohderyhmä 3. Saadut vastaukset 3.1. Vastausmäärät 3.2. Vastausprosentit 4. Tulosyhteenveto

Lisätiedot

Asiakaspalautekysely hakuprosessista ja lapsen päivähoidon aloittamisesta 09/2010 01/2011

Asiakaspalautekysely hakuprosessista ja lapsen päivähoidon aloittamisesta 09/2010 01/2011 Asiakaspalautekysely hakuprosessista ja lapsen päivähoidon aloittamisesta 09/2010 01/2011 Palvelualuetyöryhmän yhteenveto ja ehdotukset Riitta Heinonen, Liisa Hynninen, Ritva Mutanen, Maisa Rantanen, Kirsi

Lisätiedot

UUNILINNUN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA

UUNILINNUN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA UUNILINNUN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA Päiväkotimme yhteystiedot: Uunilinnun päiväkoti Kallionkatu 2 11120 Riihimäki puh. 019-758 4305 Keltasiivet 019-758 4766, tekstiviestit numeroon 050 597

Lisätiedot

Perusopetuskysely Koko perusopetus 2016, vertailut vuosiin 2013 ja 2014

Perusopetuskysely Koko perusopetus 2016, vertailut vuosiin 2013 ja 2014 Perusopetuskysely 2016 Koko perusopetus 2016, vertailut vuosiin 2013 ja 2014 Taustatietoja Kysely toteutettiin toukokuun lopulla 2016 Linkki kyselyyn lähetettiin Helmin kautta 4099 oppilaan 7966:lle huoltajalle

Lisätiedot

Sammon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Sammon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Sammon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA AJATUS Päiväkodissamme toteutetaan varhaiskasvatusta ja esiopetusta vahvasti leikin, liikunnan ja luovuuden kautta. Leikki ja liikunta kuuluvat päivittäin

Lisätiedot

Toiminta-ajatus. Kiireettömyys, turvallisuus, lasten osallisuus ja kasvattajan aito läsnäolo arjessa ovat päiväkodissamme tärkeitä.

Toiminta-ajatus. Kiireettömyys, turvallisuus, lasten osallisuus ja kasvattajan aito läsnäolo arjessa ovat päiväkodissamme tärkeitä. Toivion päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Toiminta-ajatus Kiireettömyys, turvallisuus, lasten osallisuus ja kasvattajan aito läsnäolo arjessa ovat päiväkodissamme tärkeitä. Päiväkodissamme toteutamme

Lisätiedot

Ryhmäkohtaisen varhaiskasvatussuunnitelman (ryhmävasun) laatiminen ja käyttöönottaminen Porin kaupungin päiväkodeissa. Marja Saine

Ryhmäkohtaisen varhaiskasvatussuunnitelman (ryhmävasun) laatiminen ja käyttöönottaminen Porin kaupungin päiväkodeissa. Marja Saine Ryhmäkohtaisen varhaiskasvatussuunnitelman (ryhmävasun) laatiminen ja käyttöönottaminen Porin kaupungin päiväkodeissa. Marja Saine Valtakunnalliset linjaukset Kuntatason linjaukset Yksikkötason suunnitelmat

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA (LAPSEN VASU)

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA (LAPSEN VASU) Lapsen nimi: LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA (LAPSEN VASU) Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma laaditaan jokaiselle varhaiskasvatuksessa olevalle lapselle yhdessä huoltajien kanssa. Se on henkilöstön ja

Lisätiedot

Varhaiskasvatusyksikkö Katajanokka-Masto-Suomenlinna. Toimintasuunnitelma

Varhaiskasvatusyksikkö Katajanokka-Masto-Suomenlinna. Toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Katajanokka-Masto-Suomenlinna Toimintasuunnitelma 2017-2018 Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu juhlitaan kalenterivuoden mukaisia juhlia, jotka tutustuttavat varsinkin

Lisätiedot

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma Kasvatus- ja opetuslautakunta 30.5.2017 Liite 2 44 Varhaiskasvatuspalvelut Luottamuksellinen Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma Lapsi: Päiväkoti/perhepäivähoito: 2 Perustiedot perheestä Perheeseen kuuluvat

Lisätiedot

Asiakaspalautekysely hakuprosessista ja lapsen päivähoidon aloittamisesta 2011-2012

Asiakaspalautekysely hakuprosessista ja lapsen päivähoidon aloittamisesta 2011-2012 Asiakaspalautekysely hakuprosessista ja lapsen päivähoidon aloittamisesta 2011-2012 Kyselyn koonti ja tulokset L.H. 22.2.2013 Vastaajat ja vastausprosentit Vastauksia kunnallisista yksiköistä 110 / 76,4

Lisätiedot

Kaukajärven päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Kaukajärven päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Kaukajärven päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA-AJATUS LEIKKI LUOVUUS YSTÄVYYS TUNTEET TURVALLISUUS LAPSI EI LEIKI OPPIAKSEEN, MUTTA OPPII LEIKKIESSÄÄN Leikissä lapsi oppii toimimaan yhdessä

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 1 / 11 Lapsen nimi: JOENSUUN KAUPUNKI LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on varhaiskasvatuksen henkilöstön työväline, jonka

Lisätiedot

Kysely huoltajille 2019

Kysely huoltajille 2019 Kysely huoltajille 2019 Valitse lapsesi varhaiskasvatus-/esiopetuspaikka Vastaajien määrä: 332 Palveluohjaus Vastaajien määrä: 331 Olen saanut riittävästi tietoa varhaiskasvatuksen eri vaihtoehdoista 154

Lisätiedot

päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma

päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Lapsen aito ja sensitiivinen kohtaaminen on toimintamme keskiössä. Vuorovaikutuksemme lasten kanssa on lämmintä ja lasta arvostavaa.

Lisätiedot

Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015. Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari

Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015. Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015 Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari Varhaiskasvatus tukee lapsen kokonaisvaltaista hyvinvointia sekä

Lisätiedot

LAPSEN ESIOPETUSSUUNNITELMA

LAPSEN ESIOPETUSSUUNNITELMA LAPSEN ESIOPETUSSUUNNITELMA Lapsen nimi: Pvm: Keskusteluun osallistujat: Lapsen esiopetussuunnitelma (esiops) on esiopetuksen henkilöstön työväline, jonka avulla luodaan yhteisiä tavoitteita ja sopimuksia

Lisätiedot

Opiskelukysely Perustutkintokoulutus Vastaajia / Eliisa Kuorikoski Opiskelukyselyn tulokset perustutkintokoulutus

Opiskelukysely Perustutkintokoulutus Vastaajia / Eliisa Kuorikoski Opiskelukyselyn tulokset perustutkintokoulutus Opiskelukysely 2017 Perustutkintokoulutus Vastaajia 265 Opiskelukysely 2017 Opiskelukyselyn kohderyhmänä olivat perustutkinto-opiskelijat, jotka ovat aloittaneet nykyiset opintonsa 2015-2016. Kysely oli

Lisätiedot

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme pohjautuu yhdessä tekemiseen ja perheiden osallisuuteen, mm. erilaiset toimintailtapäivät sekä isän- ja äitienpäivät.

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Arabia-Viola

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Arabia-Viola Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Arabia-Viola Sisältö Yleistä Toimintakulttuuri Leikki ja monipuoliset työtavat Toiminnan arviointi ja kehittäminen Ryhmän toiminnan arviointi Yhteistyö

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen arvioinnin toteuttaminen

Varhaiskasvatuksen arvioinnin toteuttaminen Varhaiskasvatuksen arvioinnin toteuttaminen Varhaiskasvatusjohtaja Mikko Mäkelä Järvenpään kaupunki Mikko Mäkelä 3.8.2018 Arvioinnin kokonaisuus Järvenpään kaupunki Mikko Mäkelä 3.8.2018 2 Velvoite arviointiin

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen laatukysely 2014

Varhaiskasvatuksen laatukysely 2014 Varhaiskasvatuksen laatukysely 2014 1. Lapseni ikä (129 vastaajaa) (ei osaa sanoa: 0) keskiarvo: 4.5 pienin: 1 suurin: 10 LAPSENI HOITOPAIKKA 2. Lapseni on (138 vastaajaa) (ei osaa sanoa: 0) LAPSENI HOITOPAIKKA

Lisätiedot

YHDESSÄ LAPSEN PARHAAKSI

YHDESSÄ LAPSEN PARHAAKSI YHDESSÄ LAPSEN PARHAAKSI Paula Loukkola Oulun yliopisto Varhaiskasvatus Yhdessä lapsen parhaaksi - seminaari 3.2.2011 Haapajärvi PUHEENVUORON SUUNTAVIIVOJA varhaiskasvattajien ja vanhempien välinen yhteistyö

Lisätiedot

Asiakastyytyväisyyskysely huoltajille Varhaiskasvatus, perusopetus, lukio

Asiakastyytyväisyyskysely huoltajille Varhaiskasvatus, perusopetus, lukio Asiakastyytyväisyyskysely huoltajille 2017 Varhaiskasvatus, perusopetus, lukio Nostoja tuloksista yleisellä tasolla Huoltajat arvostavat opetushenkilöstön työn korkealle Myös kodin ja kasvatusta/opetusta

Lisätiedot

TAHINIEMEN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA

TAHINIEMEN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA TAHINIEMEN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA TAHINIEMEN PÄIVÄKOTI Päiväkotimme sijaitsee Tahiniemessä, Pieksäjärven rannalla, rauhallisella omakotialueella. Lähistöllä on uimaranta ja metsikköä,

Lisätiedot

KREIVINNIITYN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

KREIVINNIITYN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA KREIVINNIITYN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JOHDANTOA Naantalin kaupungin oma varhaiskasvatussuunnitelma (VASU) valmistui v.2005 keväällä. Pidämme tätä suunnitelmaa ohjaavana omassa toiminnassamme

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Muistamme kaikissa päivän hetkissä, että aikuinen on vuorovaikutuksen mallina. Toimimme sallivasti

Lisätiedot

Iidesranta-Järvensivun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Iidesranta-Järvensivun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Iidesranta-Järvensivun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA-AJATUS Pöllöntaival Lapselle perusturvallinen hyvä arki päiväkodissamme Iidesranta ja Järvensivu Yhteystiedot Arvot ja strategiaperusta

Lisätiedot

Telkän esite 2007. Päiväkodin arvot, jotka on määritelty yhdessä vanhempien kanssa ohjaavat toimintaamme:

Telkän esite 2007. Päiväkodin arvot, jotka on määritelty yhdessä vanhempien kanssa ohjaavat toimintaamme: TERVETULOA TELKÄN PÄIVÄKOTIIN Telkän esite 2007 Telkän päiväkoti on perustettu 1980 keskelle Hervantaa lähelle Ahvenisjärveä. Päiväkoti on myös lähellä Suolijärveä, joten retkeily lähimaastossa on oleellinen

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen Asiakaskyselyn 2013 tulokset

Varhaiskasvatuksen Asiakaskyselyn 2013 tulokset Varhaiskasvatuksen Asiakaskyselyn 2013 tulokset Kyselyyn vastaajia 3217 henkilöä Englanninkieliseen kyselyyn vastaajia 22 henkilöä Vastaajia yhteensä 3239 henkilöä Generated on 22.03.2013 07:50 Taustatiedot

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA LAPSEN NIMI

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA LAPSEN NIMI LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA LAPSEN NIMI LIIMAA TÄHÄN OMA KUVASI LAPSEN VASU TAIKATAKIN ARKIPUHE IHMISEKSI KASVAMISESTA Kun kasvaa ihmiseksi täytyy kokeilla, onko peltisiivet kalalokeilla ja minkälaisin

Lisätiedot