Varhaiskasvatusyksikkö Katajanokka-Masto-Suomenlinna. Toimintasuunnitelma
|
|
- Jarkko Korhonen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Varhaiskasvatusyksikkö Katajanokka-Masto-Suomenlinna Toimintasuunnitelma
2 Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu juhlitaan kalenterivuoden mukaisia juhlia, jotka tutustuttavat varsinkin suomalaiseen kulttuuriperinteeseen, mutta ryhmässä olevien lasten taustan mukaan voidaan tutustua myös muiden kulttuureiden juhlaperinteisiin vanhempia rohkaistaan tuomaan esille omaa kulttuuriaan, esim juhlaperinteet, kirjaimet, tavat, tervehdykset ryhmässä jaetaan erilaisia kotikulttuurien tapoja ja perinteitä, lapset saavat itse kertoa ja erilaiset tavat tulevat kaikille näkyviksi retkillä tutustutaan monipuolisesti erilaisiin kohteisiin, joissa opitaan ympäristössä olevien paikkojen merkityksiä ja harjoitellaan sitä, miten missäkin ympäristössä ja erilaisten ihmisten kanssa toimitaan sosiaalisia ja tunnetaitoja harjoitellaan arjessa jatkuvasti: tunteita ja tapahtumia sanoitetaan, hyödynnetään tunnekortteja toiminnassa, ratkaistaan yhdessä sosiaalisia tilanteita, jaetaan iloja ja suruja toiminta suunnitellaan monipuoliseksi niin, että jokaisella lapsella on mahdollisuus ilmaista itseään juuri hänelle sopivalla tavalla opetellaan yhdessä kuuntelemaan toisia, antamaan jokaiselle puheenvuoro, odottamaan omaa vuoroa ja kunnioittamaan jokaista omana itsenään, näin luodaan turvallinen vuorovaikutusympäristö. Toiminnan kehittämistoimenpiteet Sitoudutaan tutustumaan retkeillen erilaisiin kohteisiin (ikätason mukaisesti) Satujen, musiikin ja taiteen avulla tutustutaan lapsia kiinnostaviin kulttuureihin ja huomioidaan ryhmän eri kulttuuritaustaiset perheet Huomioidaan hankinnoissa erilaiset kulttuurit (miltä ihmiset näyttävät, pukeutuvat jne) Oppimisympäristössä on näkyvillä erilaisia hahmoja ja kuvia muista kulttuureista Etunimi Sukunimi 2
3 Osallisuus, yhdenvertaisuus ja tasa-arvo Vanhemmat saavat joka viikko viikkokirjeen, jossa kerrotaan lyhyesti kuluneesta viikosta, lasten toiminnasta ja pinnalla olevista asioista ja informoidaan tulevan viikon ohjelmasta ja muista tärkeistä asioista, viestintä tapahtuu pääasiassa sähköpostitse. Toimintakauden alussa vanhempainillat, vanhempainillassa vanhemmilta kerättiin ajatuksia esille nousseisiin kysymyksiin ja toiminnan suunnitelman laatimiseen liittyen. Käytetty mm Kahoot! kyselyä ja toiminnallista vanhempainiltaa, Varhaiskasvatussuunnitelma- ja esiopetussuunnitelmakeskustelut jokaisen perheen kanssa syksyllä. Näiden pohjalta laaditaan ryhmien toimintasuunnitelma. Keväällä arviointikeskustelu jokaisen perheen kanssa Päivittäiset kohtaamiset ja keskustelut Vanhemmilla mahdollisuus vaikuttaa toimintaan mm. tarjoamalla/ehdottamalla retkikohteita ja kutsumalla esimerkiksi omalle työpaikalle tai osallistumalla retkeen Vanhempaintoimikunnan toiminta on vapaaehtoista ja toimii yhteistyössä päiväkodin kanssa Vuosittaiset asiakastyytyväisyyskyselyt, ja muut ajankohtaiset kyselyt vanhemmille Lapsia haastatellaan ja havainnoidaan kiinnostusten ja mielipiteiden kartoittamiseksi Järjestetään lasten kokouksia ja ryhmäkeskusteluja, joissa lasten kanssa mietitään ja sovitaan ryhmää koskevia asioita. Huolehditaan kaikkien osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksista. Lapsia rohkaistaan ilmaisemaan itseään rohkeasti ja omalla tavallaan.. Lapset saavat olla mukana arjen toimissa ja saavat tehdä enemmän itse Etunimi Sukunimi 3
4 Leikki ja sen merkitys Päiväkodin tiloja käytetään leikkeihin yli ryhmärajojen, kaikki tilat ovat sovittaessa kaikkien käytössä. Ulkoleikkejä monipuolistetaan: opetetaan lapsille vähintään 2-3 uutta ulkoleikkiä toimintakaudessa Aikuinen havainnoi ja huomioi ryhmän lapsia sekä yksilöinä että vuorovaikutussuhteissa muiden lasten ja aikuisten kanssa, jotta leikkitoiminta olisi kaikkia motivoivaa ja toimisi tavoitteiden suuntaisesti Leikin havainnoinnin kautta saatua tietoa hyödynnetään päiväkodin muun pedagogisen toiminnan suunnittelussa Aikuinen arvioi toiminnan yhteydessä aina myös itseään leikkipedagogina ja tuo myös näitä havaintoja yhteiseen keskusteluun Isompien lasten ryhmissä käytössä leikkitaulut, joiden sisältöä muokataan lasten toiveiden ja kiinnostuksen kohteiden mukaan. Pienempien lasten ryhmässä leikin valinta mahdollistetaan pitämällä leikkivälineet lasten saatavilla. Aikuiset havainnoivat, ohjaavat, sanoittavat ja rikastuttavat lasten leikkejä, sekä osallistuvat lasten leikkeihin tarvittaessa 4
5 leikkituokioiden positiivinen loppuunsaattaminen on myös aikuisen vastuulla Aikuiset eivät tyrmää lapsilta nousevia leikkiteemoja, vaan tarttuvat niihin ja sallivat leikkien kasvamisen pitkäkestoisiksi leikkiprojekteiksi, jotka voivat toimia myös oppimiskokonaisuuksien pohjana ja materiaalina Leikkejä dokumentoidaan valokuvaten ja videoiden sekä kirjaten ylös havaintoja leikeistä. Myös lapset itse osallistuvat dokumentointiin ikätason mukaan. Dokumentoinnin muodosta riippumatta tiimit käyvät pedagogista keskustelua havainnoistaan ja meneillään olevista leikkiteemoista Lasten vuorovaikutustaitojen ja leikin kehittämiseen, kiusaamisen ehkäisyyn, erilaisuuden sietämiseen sekä sukupuolisensitiiviseen kasvatukseen käytetään kaveripurkkia: Purkista lapset arpovat itselleen leikkiparin * purkissa kaikkien osallistuvien lasten nimet tunnistamattoman samankaltaisina; muoto aikuisen päätettävissä (purkeista ja pusseista näkymättömiin mielikuvapurkkeihin). * lapset voivat käyttää myös leikkivaihtoehdot/leikkipaikat sisältävää leikkipurkkia * kaveripurkki itsessään ei ole toimiva eikä tavoitteita toteuttava, eivätkä lapset ole sen toimivuudesta vastuussa aikuinen on * aikuinen innostaa ja auttaa lapsia löytämään ilon niistäkin leikeistä, leluista ja leikkikavereista, joita lapsi ei luontaisesti itselleen valikoisi hienovaraisuus, sukupuolisensitiivisyys, mahdollisimman kiireettömän ajan antaminen, kannustaminen ja aikuisen pedagoginen, positiivinen ohjailu sekä vuorovaikutustilanteiden sanallistaminen auttavat lapsia kokemaan leikkituokiot odotettavina hetkinä. Tällöin lapsi epämukavuusalueelle joutuessaankin saa kokea iloa, onnistumisia ja oivalluksia, eikä kaveripurkkia koeta ryhmässä rangaistuksena Etunimi Sukunimi 5
Toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Karhi-Pajamäki
Toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Karhi-Pajamäki 12.11.2018 Toimintasuunnitelman rakenne Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Työtämme ohjaavat arvot Lapsen varhaiskasvatuksen aloittaminen
Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Arabia-Viola
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Arabia-Viola Sisältö Yleistä Toimintakulttuuri Leikki ja monipuoliset työtavat Toiminnan arviointi ja kehittäminen Ryhmän toiminnan arviointi Yhteistyö
päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma
päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Lapsen aito ja sensitiivinen kohtaaminen on toimintamme keskiössä. Vuorovaikutuksemme lasten kanssa on lämmintä ja lasta arvostavaa.
Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma
Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Me toteutamme päiväkodissamme suunnitelmallista ja joustavaa työotetta. Huolehdimme sekä fyysisestä että psyykkisestä turvallisuudesta.
Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Asteri-Viskuri
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Asteri-Viskuri Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Yksikön toimintasuunnitelma perustuu Opetushallituksen antamiin varhaiskasvatussuunnitelman
Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma
Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Me toteutamme päiväkodissamme suunnitelmallista ja joustavaa työotetta. Huolehdimme sekä fyysisestä että psyykkisestä turvallisuudesta.
Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Meripirtti
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Meripirtti Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelma Toimintasuunnitelmassa kuvaamme, miten varhaiskasvatusta käytännössä pedagogisesti toteutetaan Meripirtissä.
Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma
Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintamme pohjautuu pienryhmätoimintaan sekä positiiviseen kasvatukseen. Yhdessä tekeminen ja perheiden osallisuus on meille tärkeää.
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimimme sallivasti ja sensitiivisesti lasten kanssa yhdessä asioita tehden. Olemme lapsille
Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma
Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme pohjautuu yhdessä tekemiseen ja perheiden osallisuuteen, mm. erilaiset toimintailtapäivät sekä isän- ja äitienpäivät.
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Muistamme kaikissa päivän hetkissä, että aikuinen on vuorovaikutuksen mallina. Toimimme sallivasti
Merikotkan päiväkodin toimintasuunnitelma
Merikotkan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä päivittäin esim. leikin, toiminnan ja ruokailun aikaan. Pienryhmät muotoutuvat lasten kehitystason, mielenkiinnon
Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma
Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toiminnassamme korostuu tasavertaisuus ja yksilöllisyys. Kohtaamme huoltajat lapsineen yksilöinä kulttuuritaustat ja vanhempien toiveet
Telkkä-Lunnin toimintasuunnitelma
Telkkä-Lunnin toimintasuunnitelma 2017-2018 Telkkä-Lunnin toimintakulttuuri Jokainen lapsi on ainutlaatuinen. Lasten toiveet ja mielenkiinnon kohteet selvitetään havainnoimalla ja kuuntelemalla. Telkkä-Lunnissa
Yksikön toimintasuunnitelma
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Pph Itäkeskus-Marjaniemi-Myllypuro Toimintakausi syksy 2017-kevät 2018 https://www.instagram.com/perhepaivahoito_myllikka_itis/ Perhepäivähoito osallisuutta
Kuovit päiväkodin toimintasuunnitelma
Kuovit päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Meille on tärkeää perheen, lapsen ja työkaverin kohtaaminen aidosti, lämpimästi ja välittäen. Ylläpidämme toiminnassamme ME HENKEÄ yhdessä
Vy Liinakko-Loimi-Varhela. Toimintasuunnitelma
Vy Liinakko-Loimi-Varhela Toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintasuunnitelmassamme kuvataan, miten varhaiskasvatusta yksikössämme Liinakko-Loimi-Varhela pedagogisesti käytännössä toteutetaan. Toimintasuunnitelma
Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma
Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Puhallamme yhteen hiileen ajatuksella; kaveria ei jätetä. Huolehdimme kannustavasta, innostavasta ja positiivisesta vuorovaikutuksesta.
Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Leppäsuo-Lapinlahti
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Leppäsuo-Lapinlahti Toimintakulttuurimme Kaiken toimintamme pohjana on luoda lapselle kokonaisvaltainen tunne turvallisuudesta. Lapsi kohdataan yksilönä
Yksikön toimintasuunnitelma
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Laajasuo-Tonttula Yksikkömme toimintasuunnitelma perustuu Valtakunnallisiin varhaiskasvatussuunnitelman perusteisiin (2016), Helsingin varhaiskasvatussuunnitelmaan
Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Jollas- Poikkilaakso- Puuskakulma 2018
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Jollas- Poikkilaakso- Puuskakulma 2018 Toimintasuunnitelman rakenne Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Työtämme ohjaavat arvot Lapsen
Yksikön toimintasuunnitelma
Yksikön toimintasuunnitelma Apila-Lemmikin toimintasuunnitelmassa kuvataan, miten varhaiskasvatusta käytännössä toteutetaan. Toimintasuunnitelma perustuu Varhaiskasvatussuunnitelman perusteisiin ja Helsingin
päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma
päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Lapsen aito ja sensitiivinen kohtaaminen on toimintamme keskiössä. Vuorovaikutuksemme lasten kanssa on lämmintä ja lasta arvostavaa.
Yksikön toimintasuunnitelma
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Kaskisavu-Pentinkulma 30.10.2018 Toimintasuunnitelman rakenne Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Työtämme ohjaavat arvot Lapsen varhaiskasvatuksen
Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Aapiskukko-Kotinummi
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Aapiskukko-Kotinummi Toimintasuunnitelman rakenne Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Työtämme ohjaavat arvot Lapsen varhaiskasvatuksen
Toimintasuunnitelma
Toimintasuunnitelma 2017-18 Varhaiskasvatusyksikkö: Perhepäivähoito Kampinmalmi - Lauttasaari-Töölö TOIMIPISTEET : ryhmäperhepäiväkodit,perhepäivähoitaja ja kolmiperhehoitajat Toimintakultturi Kampinmalmi
Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Alku - Käpylinna
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Alku - Käpylinna 2017-2018 Sisältö Toimintakausi 2017-2018 3 Toimintakulttuuri 4 Oppiva yhteisö toimintakulttuurin ytimenä 5 Leikkiin ja vuorovaikutukseen
Pyykösjärven päiväkodin toimintasuunnitelma
Pyykösjärven päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkodissamme pienryhmätoimintaa on kaikissa päivän tilanteissa ja se on suunniteltu hyvin. Tarjoamme lapsille monipuolista tekemistä,
Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Linnunlaulu
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Linnunlaulu Meillä Linnunlaulussa tehdään töitä laulaen ja nauraen ajatuksella että kaikki on mahdollista! Meille tärkeitä asioita ovat lapsen, vanhempien
Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma
Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme perustuu hyvään vuorovaikutus- ja luottamussuhteen luomiselle lapsen ja aikuisen välille. Aikuisina
Kiiminkijoen avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma
Kiiminkijoen avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkotimme sijaitsee keskeisellä paikalla kuntakeskuksessa. Tämä mahdollistaa yhteistyön yläkoulun, lukion, kirjaston,
Varhaiskasvatusyksikkö Laajasuo-Tonttula
Varhaiskasvatusyksikkö Laajasuo-Tonttula 2018-2019 Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Yksikön toimintasuunnitelma perustuu Opetushallituksen antamiin varhaiskasvatussuunnitelman perusteisiin
Mustikan päiväkodin toimintasuunnitelma
Mustikan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Kohtaamme jokaisen lapsen omana yksilönä. Arvostamme rehellisyyttä, toisten kunnioittamista ja hyviä käytöstapoja niin lasten kuin aikuistenkin
Kisakentän päiväkodin toimintasuunnitelma
Kisakentän päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toiminnassamme ovat tärkeitä hyvät tavat ja positiivinen ilmapiiri. Päiväkotimme jokaisessa ryhmässä on avoin oppimisympäristö, joka
Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma
Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Opimme yhdessä ja jaamme oppimaamme, minkä pohjalta kehitämme toimintaamme ja toimintaympäristöjämme. Luomme avoimen ja kannustavan ilmapiirin,
Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma
Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Pienryhmätoiminta on päiväkodissamme toimintatapa, jota toteutamme jokaisessa ryhmässä ja kehitämme sitä jatkuvasti. Näin toimien mahdollistamme
Riekonmarjan päiväkodin toimintasuunnitelma
Riekonmarjan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Päiväkotimme toiminnassa korostuu se, että olemme aidosti läsnä ja lapsia varten. Havainnoimme ja kuuntelemme heitä ja vastaamme
Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kaisla-Kaleva
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Kaisla-Kaleva Toimintakulttuuri Toimintakulttuuri on historiallisesti ja kulttuurisesti muotoutunut tapa toimia, joka muovautuu yhteisön vuorovaikutuksessa.
Varhaiskasvatusyksikkö Kotitorppa- Vallesmannin toimintasuunnitelma
Varhaiskasvatusyksikkö Kotitorppa- Vallesmannin toimintasuunnitelma 2017-2018 YKSIKÖN TOIMINTASUUNNITELMASSA: LAPSEN VARHAISKASVATUKSEN ALOITTAMINEN TOIMINTAKULTTUURI LEIKKIIN JA VUOROVAIKUTUKSEEN KANNUSTAVA
Maikkulan päiväkodin toimintasuunnitelma
Maikkulan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Mitä toimintakulttuuri tarkoittaa meillä? Hyväksymme erilaisuuden ja kohtaamme toisemme tasa-arvoisesti. Arjessa ja toiminnassa korostuu
Herukan päiväkodin toimintasuunnitelma
Herukan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkodissamme tunnustetaan leikin merkitys lapsen hyvinvoinnille ja uusien asioiden oppimiselle. Pienryhmässä on turvallinen ilmapiiri,
Huonesuon päiväkodin toimintasuunnitelma 2019
Huonesuon päiväkodin toimintasuunnitelma 2019 Toimintakulttuuri Luomme myönteisyyden ilmapiiriä lapsen aidolla kohtaamisella: tervehtimällä, laskeutumalla lapsen korkeudelle ja kuuntelemalla lasta. Harjoittelemme
Hakeminen. Päivähoitoyksikössä toteutetaan yhteisesti suunniteltua/laadittua toimintakäytäntöä uusien asiakkaiden vastaanottamisessa.
Päivähoidon laatukriteerit Hakeminen Päivähoitoyksikössä toteutetaan yhteisesti suunniteltua/laadittua toimintakäytäntöä uusien asiakkaiden vastaanottamisessa. Henkilökunta tuntee päivähoitoyksikkönsä
Toimintasuunnitelma Vy Rööperi-Wilhola
Toimintasuunnitelma 2018-2019 Vy Rööperi-Wilhola Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Yksikön toimintasuunnitelma perustuu Opetushallituksen antamiin varhaiskasvatussuunnitelman perusteisiin
Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Franzénia
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Franzénia 2018-19 Työtämme ohjaavat yhteiset arvot Helsinkiläinen varhaiskasvatus perustuu Vasu-perusteissa määritellyille arvoille sekä Helsingin kaupungin
Ilo ja oppiminen näkyviksi! Pedagoginen dokumentointi työmenetelmänä
Ilo ja oppiminen näkyviksi! Pedagoginen dokumentointi työmenetelmänä LTO, KT Piia Roos (KT Liisa Ahonen) Mitä uusi Vasu tuo tullessaan? 1 Jokainen lapsi on ainutlaatuinen ja arvokas juuri sellaisena kuin
Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Haikara-Ruuti
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Haikara-Ruuti 2017-18 Toimintasuunnitelmassamme kuvataan, miten varhaiskasvatusta yksikössämme Haikara- Ruudissa pedagogisesti käytännössä toteutetaan.
Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma
Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä. Tavoitteenamme on kiireetön arki. Kirjaamme sovitut asiat ryhmävasuun. Päiväkotimme tilat ovat kaikkien
Rajakylän päiväkodin toimintasuunnitelma
Rajakylän päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Työyhteisöllämme on yhteiset tavoitteet. Asettamamme tavoitteet pyrimme saavuttamaan yhteisillä toimintamalleilla ja käytännöillä.
Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Lokki-Silkkiuikku
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Lokki-Silkkiuikku 2018 2019 Toimintasuunnitelman rakenne Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Työtämme ohjaavat arvot Lapsen varhaiskasvatuksen
Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Munkkivuori- Muusa
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Munkkivuori- Muusa Varhaiskasvatusyksikössämme on leikkiin ja vuorovaikutukseen kannustava yhteisö, jossa osallisuus, yhdenvertaisuus ja tasa-arvo toteutuvat
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Puotinharju
Yksikön toimintasuunnitelma 2017-2018 Varhaiskasvatusyksikkö Puotinharju YKSIKKÖMME VARHAISKASVATUSTA OHJAA VALTAKUNNALLINEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JA HELSINGIN VARHAISKASKASVATUSSUUNNITELMA. OLEMME
Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kallio-Sörkka-Terhi
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Kallio-Sörkka-Terhi 2018-2019 Työtämme ohjaavat yhteiset arvot Helsinkiläinen varhaiskasvatus perustuu Vasu-perusteissa määritellyille arvoille sekä Helsingin
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Knuutilankankaan päiväkodin toimintasuunnitelma
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Knuutilankankaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Pyrimme avoimeen ja lämpimään yhteistyöhön Muokkaamme leikki- ja oppimistiloja yhdessä
Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2
Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2 Oppimiskokonaisuudet, teemat, projektit... 3 Toiminnan dokumentointi ja
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Pienryhmätoiminta on päiväkodissamme toimintatapa, jota toteutamme jokaisessa ryhmässä ja kehitämme
Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kaartintorppa-PPH Pitäjänmäki PÄIVÄKOTI KAARTINTORPPA
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Kaartintorppa-PPH Pitäjänmäki PÄIVÄKOTI KAARTINTORPPA Toimintakulttuuri Toimintakulttuuri on historiallisesti ja kulttuurisesti muotoutunut tapa toimia,
Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kallio-Sörkka-Terhi
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Kallio-Sörkka-Terhi Leikkiin ja vuorovaikutukseen kannustava yhteisö Näin meidän yksikössä/ryhmässä : Pienryhmätoimintaan on mahdollisuus päivittäin.
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Värtön päiväkodin toimintasuunnitelma
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Värtön päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme keskeinen tekijä on toistemme arvostaminen. Annamme lapsille leikkitilaa
Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Savela-Sinivuori
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Savela-Sinivuori Toimintakulttuuri Toimintakulttuuri on historiallisesti ja kulttuurisesti muotoutunut tapa toimia, joka muovautuu yhteisön vuorovaikutuksessa.
Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Pihlaja
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Pihlaja 2018-2019 Työtämme ohjaavat yhteiset arvot Helsinkiläinen varhaiskasvatus perustuu Vasu-perusteissa määritellyille arvoille sekä Helsingin kaupungin
Kiiminkijoen päiväkodin toimintasuunnitelma
Kiiminkijoen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Yhteiset tilat koulun kanssa mahdollistavat sen, että tilat ja henkilöstö tulevat tutuiksi lapsille jo päiväkotiaikana. Tämä helpottaa
Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Päiväpirtti - Vaahtera
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Päiväpirtti - Vaahtera TOIMINTAKULTTUURI YKSIKÖSSÄMME Hyvä vuorovaikutus ja turvallinen arki on toimintakulttuurimme ydin! - Aikuinen vastaa siitä, että
Oulunlahden päiväkodin toimintasuunnitelma
Oulunlahden päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Lähtökohtanamme on lapsen yksilöllisyyden huomioiminen. Teemme tiivistä yhteistyötä vanhempien kanssa. Tavoitteenamme on avoin ja
Vekara-ahon päiväkodin toimintasuunnitelma
Vekara-ahon päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Touhuamme paljon erilaisissa pienryhmissä. Teemme koko talon yhteisiä, laajempia projekteja ja tapahtumia. Näitä ovat esimerkiksi
Sammon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma
Sammon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA AJATUS Päiväkodissamme toteutetaan varhaiskasvatusta ja esiopetusta vahvasti leikin, liikunnan ja luovuuden kautta. Leikki ja liikunta kuuluvat päivittäin
Vesalan päiväkodin toimintasuunnitelma
Vesalan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintamme perustuu pienryhmätoimintaan jota hyödynnämme myös ulkoilu- ja siirtymätilanteissa. Uusia, opittavia asioita lähestymme toiminnan
Kaakonpojan päiväkodin toimintasuunnitelma
Kaakonpojan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Meille tärkeitä asioita ovat turvallisen, kannustavan ja luotettavan kasvatusilmapiirin luominen. Lapselle opetetaan vastuullisuutta;
Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Aapiskukko - Kotinummi
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Aapiskukko - Kotinummi Toimintakulttuuri Toimintakulttuuri on historiallisesti ja kulttuurisesti muotoutunut tapa toimia, joka muovautuu yhteisön vuorovaikutuksessa.
Myllyojan päiväkodin toimintasuunnitelma
Myllyojan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Myllyojan päiväkodissa toimintakulttuurimme lähtee yhteisistä tavoitteista ja säännöistä, joita arvioimme ja kehitämme säännöllisesti.
VASUtyö Salossa Anna-Kaisa Törrönen ja Saana Kallioniemi.
VASUtyö Salossa 2017 Anna-Kaisa Törrönen ja Saana Kallioniemi Mitä olemme jo tehneet Kentän näkökulma: vanhojen lomakkeiden läpikäynti, mitä hyvää, mitä kehitettävää? Selkeys, prosessinomaisuus, pedagogisuus
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Jokainen lapsi on rikkaus ja arvokas omana itsenään. Kuuntelemme ja kohtaamme lapset ja perheet
Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Herukka-Vaapukka
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Herukka-Vaapukka Toimintasuunnitelman rakenne Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Työtämme ohjaavat arvot Yksikön toimintakulttuurin kuvaus,
Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kaarelan perhepäivähoito
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Kaarelan perhepäivähoito 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintakulttuuri on historiallisesti ja kulttuurisesti muotoutunut tapa toimia, joka muovautuu yhteisön
Yksikön toimintasuunnitelma
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Alppikylä-Suurmetsä Toimintakausi 2018-2019 Toimintasuunnitelman rakenne Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Työtämme ohjaavat arvot Lapsen
Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma
Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma 2019-2020 Toimintakulttuuri Joustavassa pienryhmätoiminnassamme lapset saavat leikkiä ja oppia rauhallisessa ja kiireettömässä ilmapiirissä. Tällöin jää aikaa huomioida
Pikku-Vesaisen päiväkodin toimintasuunnitelma
Pikku-Vesaisen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkodissamme jatkettu aukiolo joustaa perheiden erilaisten hoidontarpeiden mukaan. Tällöin myös sisarukset saavat toimia samassa
Päiväkoti Eväsrepun varhaiskasvatussuunnitelma
Päiväkoti Eväsrepun varhaiskasvatussuunnitelma Toimintakulttuuri Näemme jokaisen lapsen ja hänen perhekulttuurinsa arvokkaana Kohtaamme jokaisen ihmisen siten, kuin toivoisimme itseämme kohdeltavan Toimimme
Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Jäkälä Tapanila
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Jäkälä Tapanila Toimintakulttuuri Toimintakulttuuri on historiallisesti ja kulttuurisesti muotoutunut tapa toimia, joka muovautuu yhteisön vuorovaikutuksessa.
Palvelualueiden palvelulupausten koonnit valmis / / TiK. Kuva 4
Palvelualueiden palvelulupausten koonnit valmis / 170112 / TiK Kuva 4 MEILLÄ LAPSIA KUULLAAN JA HE SAAVAT IKÄTASONSA MUKAISESTI OLLA OSALLISIA ITSEÄÄN KOSKEVISSA ASIOISSA. 1 Lapsi osallistuu oman esiopetussuunnitelmansa
Yksikön toimintasuunnitelma
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Kaskisavu-Pentinkulma 31.10.2017 Toimintakulttuuri Toimintakulttuuri on historiallisesti ja kulttuurisesti muotoutunut tapa toimia, joka muovautuu yhteisön
Varhaiskasvatusyksikkö Lehdokki-Ratamon Toimintasuunnitelma Toimintakausi
Varhaiskasvatusyksikkö Lehdokki-Ratamon Toimintasuunnitelma Toimintakausi 2017-2018 Uusi toimintakausi uusi VASU Keväällä 2017 valtakunnallisiin varhaiskasvatussuunni telman perusteisiin tutustuttiin yksikön
Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kalasatama
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Kalasatama 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintakulttuuri on historiallisesti ja kulttuurisesti muotoutunut tapa toimia, joka muovautuu yhteisön vuorovaikutuksessa.
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Jokainen lapsi on rikkaus ja arvokas omana itsenään. Kuuntelemme ja kohtaamme lapset ja perheet
Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Nestori
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Nestori 2017-2018 Oppiva yhteisö toimintakulttuurin ytimenä Koulutuksissa käydään aktiivisesti ja tietoa jaetaan työyhteisössä. Työntekijöiden omia osaamisalueita
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Savotta-aukion päiväkodin toimintasuunnitelma
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Savotta-aukion päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Tavoitteet Tärkeimpiä arvoja meillä ovat välittäminen, turvallisuus ja itsensä toteuttaminen. Toimintaamme
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Otokylän päiväkodin toimintasuunnitelma
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Otokylän päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkotimme on vuoroyksikkö, joka tarjoaa hoitoa hoitovarausten mukaan maanantaista sunnuntaihin
Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Melkko-Särki
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Melkko-Särki TOIMINTAKULTTUURI YKSIKÖSSÄMME Hyvinvointi = varhaiskasvatuksessa pidetään huolta koko yhteisön fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta
Merikosken päiväkodin toimintasuunnitelma
Merikosken päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintamme keskiössä on hyvinvoiva lapsi. Meille on tärkeää, että kaikki kokevat tulevansa arvostetuiksi omana itsenään. Aikuisten
Kaukajärven päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma
Kaukajärven päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA-AJATUS LEIKKI LUOVUUS YSTÄVYYS TUNTEET TURVALLISUUS LAPSI EI LEIKI OPPIAKSEEN, MUTTA OPPII LEIKKIESSÄÄN Leikissä lapsi oppii toimimaan yhdessä
PELTOSALMEN PÄIVÄKODIN TOIMINTASUUNNITELMA TIITIÄISET
PELTOSALMEN PÄIVÄKODIN TOIMINTASUUNNITELMA TIITIÄISET Tiitiäisten henkilökunta Lastentarhanopettaja Seija Mehtonen Lastenhoitaja Eila Ronkainen Lastenhoitaja Kaija Huttunen Perhepäivähoitaja Tuula Pietikäinen
Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Vy Hanna-Mustakivi Päiväkoti Mustakivi
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Vy Hanna-Mustakivi Päiväkoti Mustakivi 2 Toimintakulttuuri Lapsella on oikeus tulla kuulluksi ja nähdyksi sekä ilmaista mielipiteensä. Yhdenvertaiset
Toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Lappi
Toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Lappi TOIMINTAKULTTUURI YKSIKÖSSÄMME Tarjoamme lapsille hoivaa ja huolenpitoa maanantaista sunnuntaihin 24/7 Varhaiskasvatusta toteutetaan huomioiden lapsen hoitovuorot
Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kaunokki-Metsätähti
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Kaunokki-Metsätähti 2017 2018 Toimintakulttuuri Lapsen on koettava olonsa turvalliseksi. Hän voi luottaa aikuisiin ja tietää saavansa oikeudenmukaista
Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kolkka-Taneli
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Kolkka-Taneli 2017-2018 TERVETULOA VY KOLKKA-TANELIIN! Päiväkodit Kolkka ja Taneli ovat toimineet yhdessä varhaiskasvatusyksikkönä 1.8.2017 alkaen. Kolkassa
Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Leipuri-Tuulimylly
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Leipuri-Tuulimylly Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Toimintasuunnitelmassa kuvataan, miten varhaiskasvatusta yksikössämme Leipuri-Tuulimyllyssä
Varhaiskasvatusyksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Louhi
Varhaiskasvatusyksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Louhi Oppiva yhteisö toimintakulttuurin ytimenä: Lapsi on jäsenenä omassa iänmukaisessa pienryhmässään, jossa harjoitellaan päivittäin
Välikylän päiväkodin toimintasuunnitelma
Välikylän päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Kasvattajat sanoittavat lapsille päivittäin huomaamiaan positiivisia asioita lapsissa ja heidän toiminnassaan, näin opetamme lapsia
Varhaiskasvatusyksikkö Pääskylä-Runo. Toimintasuunnitelma
Varhaiskasvatusyksikkö Pääskylä-Runo Toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintasuunnitelma Tämä on varhaiskasvatusyksikkö Pääskylä-Runon toimintasuunnitelma toimintavuodelle 2017-2018 Toimintasuunnitelman