ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSAN KORTTELISSA 1
|
|
- Jarno Järvinen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Valkeakosken kaupunki Kaavoitus / Kaupunkisuunnitteluyksikkö Sääksmäentie VALKEAKOSKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS, JOKA KOSKEE PÄIVÄTTYÄ ASEMAKAAVA- KARTTAA LINTULAN MUUTOS 3, KAAVA NRO 437 ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSAN KORTTELISSA 1 Kaava-alueen sijainti on merkitty karttaan punaisella. Alueen sijainti Asemakaavalla muodostuu Lintulan kaupunginosassa noin 3 km keskustasta pohjoiseen Valkeakosken kaupungin 8. kaupunginosan korttelin 1 tontit nro 6 ja 7, korttelin 26 tontit 1 3, korttelin 27 tontit 1 4, lähivirkistysaluetta ja katualuetta Asemakaavan hyväksyy Valkeakosken kaupunginhallitus. Asemakaavan muutos on vaikutuksiltaan vähäinen.
2 SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ 2 LÄHTÖKOHDAT 3 ASEMAKAAVAN SUUNNITTELUN VAIHEET 4 ASEMAKAAVAN KUVAUS 5 ASEMAKAAVAN TOTEUTUS Liitteet 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 2. Kaavakarttapienennös 3. Poistuva asemakaava 4. Tonttijakokartat 5. Rakennustapaohje 6. Asemakaavan seurantalomake
3 1 TIIVISTELMÄ Valkeakosken kaupunginhallitus on päättänyt asemakaavan vireilletulosta ja luonnoksen sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelman asettamisesta nähtäville Kaavamuutos on vaikutuksiltaan vähäinen, ja sen hyväksyy kaupunginhallitus. Kaavamuutosalueena on kolme asuinpientalojen tonttia, kaksi erillispientalojen tonttia sekä lähivirkistysaluetta Lintulan alueella korttelissa 1 noin 3 km keskustasta pohjoiseen Linnunradan ja Vanhankyläntien varrella. Aloitteen asemakaavan muuttamisesta on tehnyt Valkeakosken kaupunki. Alue on pientalovaltaista asuntoaluetta, missä tonttikoot ovat tyypillisesti m². Lintulan alue on rakentunut nopeaan tahtiin ensimmäisen asemakaavan vahvistumisesta lähtien, osittain vuoden 2009 Asuntomessualueeksi. Rakennukset ovat pääosin 1 1,5-kerroksisia puurakenteisia valmispientaloja. Vanhankyläntien varrella rakennuskanta on iältään vaihtelevaa, pääasiassa jälleenrakennuskaudelta. Asemakaavan vireilletulosta sekä laaditusta osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta on ilmoitettu kuulutuksella Valkeakosken Sanomissa, kaupungin Internet-sivuilla ja kaupungin virallisella ilmoitustaululla. Vireilletulosta on tiedotettu keskeisiä osallisia. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä kaavaluonnos ovat olleet nähtävillä kaavoitustoimen aulassa ja kaupungin Internet-sivuilla , ja ne on lähetetty tiedoksi osallisille. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta ja kaavaluonnoksesta on ollut mahdollista jättää mielipiteitä, ja virkamiestahoilta on pyydetty tarvittavat kommentit luonnoksesta. Rakennusvalvonnalla, teknisellä keskuksella ja ympäristöpalveluilla ei ollut huomautettavaa kaavaluonnoksesta. Asemakaavaluonnoksesta saatiin yksi mielipide, jonka on allekirjoittanut seitsemän alueen asukasta Kaakkurinkaarelta. Mielipide koski korttelin 26 tontteja 1 3. Kaavamuutosta ei vastusteta joko sillä ehdolla, että suurin sallittu kerrosluku korttelissa on yksi tai kerrosluvun salliessa puolitoistakerroksisen rakentamisen, asuinrakennusten harjasuunta osoitetaan Linnunkujan suuntaiseksi. Lisäksi istutettavien alueen osien toteuttamiseen toivotaan riittävä sitovia määräyksiä. Asemakaavaluonnoksesta on laadittu saadut mielipiteet ja kommentit huomioiden ehdotus, jonka nähtäville asettamisesta kaupunginhallitus päättää kokouksessaan Nähtävilläolosta kuulutetaan Valkeakosken Sanomissa, kaupungin Internet-sivuilla ja kaupungin virallisella ilmoitustaululla. Aineisto asetetaan nähtäville kaupunkisuunnittelun aulaan ja kaupungin Internet-sivuille. Ehdotuksesta pyydetään lausunnot kaupungin asianomaisilta hallintokunnilta ja muilta tarvittavilta tahoilta. Ehdotuksesta voi jättää kirjallisen muistutuksen sen nähätvilläoloaikana. Kaavamuutoksen tavoitteena on jakaa kaksi pääasiassa kaupungin omistamaa asuinpientalojen tonttia erillispientalotonteiksi siten, että tonttikoko on noin m² sekä rakennusoikeus ja rakentamistapa sopeutuvat ympäröivään alueeseen. Erillispientalotonteille on kysyntää, kun taas rivitalotonteille ja muiden kytkettyjen rakennusten tonteille ei ole. Samalla tarkistetaan yksityisten maanomistajien rakennusoikeuksia yhdyskuntarakenteen tiivistämisen mahdollistamiseksi ja muokataan tonttien rajoja siten, että läheisten ojien osat eivät sijaitse tonteilla. Muutoksella mahdollistetaan myös kulkuyhteys jatkossa koko kaava-alueen eteläpuoliselle alueelle. Tonttijako vahvistuu kaupungin omistaman maan osalta sitovana kaavan yhteydessä, ja yksityiselle maalle tulee laatia sitova tonttijako. Yksityisten maanomistajien kanssa laaditaan tarvittavat sopimukset maanvaihdoista. Asemakaava toteutetaan sen saatua lainvoiman.
4 2. LÄHTÖKOHDAT Suunnittelualue sijaitsee Lintulan kaupunginosassa uuden, vasta rakentuneen ja osittain vielä rakentumattoman pientalovaltaisen asuinalueen ja Vanhankyläntien välimaastossa. Lähialueen rakennukset Vanhankyläntien varrella ovat iältään ja materiaaleiltaan vaihtelevia pientaloja. Vanhankyläntien länsireunan tuntumassa, kaava-alueen keskivaiheilla sijaitsee sähköjakamo, ja alueen halkaisee sähkölinja, joka on tarkoitus siirtää. Kaupungin omistamien, rakentumattomien asuinpientalotonttien luonnonympäristö on kasvillisuudeltaan paikoitellen runsasta. Yksityiset alueet ovat hoidettua piha-aluetta tai kesantomaata. Kaava-alueella sijaitsee ojia. Suunnittelualueesta osa on kaupungin ja osa yksityisessä omistuksessa. Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet: Suunnittelualueelle ei kohdistu erityisiä valtakunnallisia alueidenkäyttötavoitteita. Asemakaavamuutos toteuttaa yhdyskuntarakenteen tiivistämistä koskevaa tavoitetta olemassa olevaan kunnallistekniikkaan tukeutuen. Maakuntakaava: Pirkanmaan 1. maakuntakaavassa (KHO:n vahvistama) suunnittelualue on osoitettu taajamatoimintojen alueeksi (A). Merkinnällä osoitetaan alueita muun muassa asumista ja puistoja varten. Yleiskaava: Alueella on voimassa Vanhankylän hyväksytty osayleiskaava. Kaavassa suunnittelualue on osoitettu pientalovaltaiseksi asuntoalueeksi (AP). Ote Vanhankylän osayleiskaavasta Asemakaava: Alueella on voimassa Lintulan 2006 voimaan tullut asemakaava. Kaava-alueeseen kuuluu asuinpientalojen (AP) ja erillispientalojen (AO) korttelialuetta sekä vähäinen määrä lähivirkistysaluetta (VL). Rakennusoikeutta on myönnetty AO-tonteille 380 k-m² ja APtonteille joko 500 k-m², 380 k-m² tai tehokkuusluvun 0,35 mukaan. Kerroslukuna on II.
5 Ote asemakaavasta 3. ASEMAKAAVAN SUUNNITTELUN VAIHEET Kaavamuutosta on ryhdytty laatimaan Valkeakosken kaupungin aloitteesta. Tavoitteena on muuttaa kaksi asuinpientalojen korttelialueeksi varattua, pääasiassa kaupungin omistamaa maa-aluetta erillispientalojen korttelialueeksi vastaamaan tonttikysyntään sekä tarkistaa yksityisten maanomistajien tonttirajoja siten, että läheisten ojien osat eivät sijaitse tonteilla. Samalla tarkistetaan yksityisten maanomistajien rakennusoikeudet tasapuolisiksi pinta-aloihin suhteutettuna. Kaupungilla on useita rakentamattomia rivitalotontteja, joille ei ole kysyntää. Myöskään kytkettyjen pientalojen rakentamiselle ei ole ollut kiinnostusta. Sitä vastoin omakotitontit ovat haluttuja. Lisäksi ojien kunnossapito on helpompaa, kun ojien osat eivät sijaitse korttelialueella. Kaupunginhallitus on päättänyt kaavan vireilletulosta ja luonnoksen sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelman asettamisesta nähtäville. Asemakaavamuutoksen on laatinut Valkeakosken kaupunkisuunnittelu yhteistyössä maa- ja mittaustoimen ja teknisen viraston kunnallisteknisen toimiston kanssa. Keskeiset osalliset: Naapurikiinteistöt ja niiden haltijat Kaupungin hallintokunnat ja kaupunkikonsernin osat: rakennuslautakunta, sosiaali- ja terveyslautakunnan ympäristöjaosto, tekninen lautakunta, vesihuoltolaitos, Valkeakosken Energia Oy, Pirkanmaan aluepelastuslaitos ja Pirkanmaan ELY-keskus Vireilletulo ja luonnos: Kaavoituksen vireilletulosta sekä luonnoksen ja osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtävilläolosta on kuulutettu Valkeakosken Sanomissa, kaupungin Internet-sivuilla ja kaupungin virallisella ilmoitustaululla. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ja kaavaluonnos ovat olleet nähtävillä kaupunkisuunnittelun aulassa ja kaupungin Internetsivuilla , mistä on tiedotettu keskeisiä osallisia. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta ja kaavaluonnoksesta on ollut mahdollista jättää mielipiteitä, ja kaavaluonnoksesta on pyydetty tarvittavat viranomaisten kommentit. Rakennusvalvonnalla, kunnallisteknisellä toimistolla ja ympäristöpalveluilla ei ollut kommentoitavaa.
6 Luonnoksesta saatiin yksi naapuruston asukkaiden mielipide. Mielipiteessä on allekirjoittajia neljästä eri kiinteistöstä Kaakkurinkaaren varrella. Mielipiteen jättäjät eivät vastusta kaavamuutosta, jos korttelin 26 tonttien kerrosluvuksi merkitään I tai kerrosluvun ollessa 1 ½, määrätään katon harjasuunta Linnunkujan suuntaiseksi. Lisäksi istutettaville alueen osille toivotaan riittävän sitovaa määräystä istutusten toteutumiseksi. Ehdotusvaihe: Luonnoksesta on laadittu saadut kommentit ja mielipiteet huomioiden kaavaehdotus. Kaavakarttaa on muutettu siten, että korttelin 26 rakennusaloille on määrätty harjasuunta Linnunkujan suuntaisesti, mutta kerroslukuna on säilytetty merkintä I u asuinrakennusten sisätilamahdollisuuksien vuoksi. Istutettavan alueen osan määräystä on muutettu siten, että alueelle on istutettava vähintään yksi puu ja pensas kutakin istutettavan alueen 80 m²:ä kohden. Lisäksi istutettavaa aluetta on levennetty. Kaavakarttaan on tehty myös vähäisiä teknisiä tarkistuksia liittyen korttelialueen rajoihin ja yksityisten maanomistajien rakennusoikeuksiin. Korttelin 27 tonttien 1 ja 2 pohjoisrajaa on siirretty noin metri etelään päin vanhan tilarajan vuoksi. Korttelin 1 tontin 7 itärajaa on myös siirretty, jotta oja ei sijaitse tontilla. Yksityisten maanomistajien rakennusoikeuksia on tarkistettu siten, että kaava-alueen eteläosan yksityisille maanomistajille, korttelin 27 tonteille 3 ja 4, on ositettu rakennusoikeutta ensimmäisessä asemakaavassa alueen pohjoisosaan, poistuvan asemakaavan korttelin 1 tonteille 1 ja 2 yhteensä osoitetun rakennusoikeuden mukaisen tehokkuusluvun verran. Korttelin 1 tonttien 6 ja 7 maanomistajalle ei ole osoitettu lisää rakennusoikeutta, kuten luonnosvaiheessa on esitetty, vaan ensimmäisen asemakaavan mukainen rakennusoikeus on jaettu tonteille siten, että tontin 7 jakaminen on myöhemmin mahdollista. Näin ollen yksityisten maanomistajien rakennusoikeuden taso pysyy ensimmäisessä asemakaavassa ratkaistun tason mukaisena. Korttelin 27 tonteille 3 ja 4 osoitettu rakennusoikeuden lisäys ei ylitä 500 k- m²:ä. Kaavaprosessin aikana ensimmäisen asemakaavan mukainen tontti nro 4 korttelista 1 on jaettu, ja muodostunut tontti on myyty. Kaupunginhallitus päättää kaavaehdotuksen julkisesta nähtäville asettamisesta kokouksessaan Nähtävilläolosta kuulutetaan Valkeakosken Sanomissa, kaupungin Internet-sivuilla ja kaupungin virallisella ilmoitustaululla, ja siitä tiedotetaan keskeisiä osallisia. Asemakaavaehdotus asetetaan julkisesti nähtäville kaupunkisuunnittelun aulaan ja kaupungin Internet-sivuille 14 vuorokauden ajaksi (vähäinen kaavamuutos, MRA 27 ) kaavan yhteydessä kaupungin omistamalle maalle laadittujen sitovien tonttijakojen kanssa. Kaavaehdotuksesta pyydetään tarvittavat viranomaistahojen lausunnot, ja ehdotuksesta voi jättää kirjallisen muistutuksen sen nähtävilläoloaikana. Asemakaavaratkaisun valinta ja perusteet: Luonnosvaihetta varten on tutkittu erilaisia tontinmuodostusvaihtoehtoja. Kaupungin omistuksessa olevat asuinpientalojen tontit ovat muodoltaan kapeita ja alueella sijaitsee kunnallistekniikkaa, mikä on asettanut omat haasteensa erillispientalotonttien muodostamiselle. Lisäksi Vanhankyläntien varrella sijaitseva sähköjakamo hankaloittaa kulkuyhteyksien järjestämistä. Kaupungin omistaman maan osalta parhaaksi vaihtoehdoksi osoittautui kolmen erillispientalotontin muodostaminen Linnunradan puolelle pistokadun varteen ja kahden pientalotontin muodostaminen Vanhankyläntien puolelle, minne kulku osoitetaan ajorasitteena VL-alueen kautta. Pistokadun rakentaminen Vanhankyläntieltä tonteille on kohtuuttoman kallista sähköjakamon siirtämisen vuoksi, ja kolmannen tontin kaavoittaminen ei ole mahdollista toteutuneiden kunnallisteknisten ratkaisujen vuoksi. Osa ensimmäisen asemakaavan mukaisesta tontista 4 on muutettu katualueeksi, jotta yhteys kaavaalueen eteläpuolelle on jatkossa mahdollinen. Muodostuvan katualueen puolelle jäävä
7 kaupungin vesiposti voidaan siirtää. Osa ensimmäisen kaavan mukaisesta korttelialueesta on muutettu lähivirkistysalueeksi ojien kunnossapidon ja alueen kuivattamisen vuoksi. Kaavamuutoksessa on tarkistettu yksityisten maanomistajien rakennusoikeuden määrää, koska aiemman kaavoituksen yhteydessä yksityisten maanomistajien tasapuolinen kohtelu ei ole toteutunut. Kaava-aluetta tarkastellaan omana kokonaisuutenaan kaavaprosessin aikaisilla lähtötiedoilla ja tavoitteilla, eikä kaavamuutos vaikuta muihin kaavaalueisiin ja tuleviin kaavaprosesseihin. Ensimmäisen asemakaavan mukaisten tonttien 1 ja 2 välistä rajaa on siirretty maanomistajan toivomusten mukaisesti. Kaava-alueen eteläosassa ensimmäisen asemakaavan mukainen asuinpientalojen tontti 4 on jaettu maanomistajien toiveet huomioiden kahdeksi erillispientalojen tontiksi. Pääkäyttötarkoitus AO on merkintänä lievempi kuin AP. Tonttien myöhempi jakaminen on mahdollista, ja kulku kaavamuutoksen mukaiselle tontille 4 korttelissa 27 järjestetään tontin lounaispuolelta kaava-alueen ulkopuolelle jäävän kevyenliikenteenväylän kautta. Sekä tontit että katualueet, jotka sijaitsevat kaava-alueella toiminnassa olevan ojan läheisyydessä, on hyvä rajata ojan puolelta rakenteellisella aidalla. Kaavaratkaisulla kaupungin omistamalle maalle muodostetaan viisi erillispientalotonttia ja helpotetaan ojien kunnossapitoa. Lisäksi tasapuolistetaan yksityisen maan rakentamisja tontinmuodostusmahdollisuuksia ja mahdollistetaan Vanhankyläntieltä kulku kaavaalueen eteläpuolelle. 4. ASEMAKAAVAN KUVAUS Kaavamuutosalue muodostuu Lintulan asemakaava-alueen korttelista 1 sekä lähivirkistysalueesta. Kaava-alueen pinta-ala on 3,0872 hehtaaria. Asemakaavamuutoksella kaupungin omistamalle maalle muodostuu viisi uutta erillispientalotonttia (AO). Lisäksi muodostuu lähivirkistysaluetta (VL) ja katualuetta, jotka sijoittuvat pääasiassa kaupungin omistamalle maalle. Sähköjakamolle varataan oma alueensa. Tonttien koot vaihtelevat noin 1100 m²:n ja noin 5600 m²:n välillä. Yksityisten maanomistajien tontit ovat suuria, mutta ne on mahdollista jakaa myöhemmin. Kortteliin 26 ja korttelin 27 tonteille 1 ja 2 osoitetaan rakennusoikeutta 310 k-m² viereisen Asuntomessualueen mukaisesti. Korttelin 1 tontille 6 osoitetaan rakennusoikeutta 310 k-m² ja tontille 7 osoitetaan 450 k-m². Korttelin 27 tontille 3 osoitetaan rakennusoikeutta 535 k-m² ja tontille 4 osoitetaan 420 k-m². Kerroslukumerkintänä kaikilla tonteilla on I u, ja lisäksi korttelin 27 tonteilla 1 ja 2 sekä korttelissa 26 kattokulmaksi on määritelty Osalle tonteista on merkitty istutettava alueen osa. Lähivirkistysalueesta muutetaan vähäinen määrä korttelialueeksi, millä ei ole alueen virkistyskäytön kannalta merkitystä, ja toisaalta osa korttelialueesta muutetaan lähivirkistysalueeksi. Kortteliin 26 ja korttelin 27 tonteille 1 ja 2 laaditaan sitova tonttijako kaavan yhteydessä. Kaavan vaikutukset: Asemakaavamuutos on vaikutuksiltaan vähäinen. Muutoksella ei ole merkittäviä vaikutuksia rakennettuun ympäristöön tai luonnonympäristöön. Rakentaminen sopeutuu sijoittumiseltaan, mittakaavaltaan ja yleisilmeeltään olemassa olevaan pientalovaltaiseen ympäristöön. Muutos ei aiheuta merkittäviä ympäristön häiriötekijöitä, eikä merkittäviä kunnallisteknisiä kustannuksia ole odotettavissa. Kaavamuutos mahdollistaa yhdyskuntarakenteen tiivistämisen ja rakennetun kunnallistekniikan hyödyntämisen.
8 Vaikutukset kuntatalouteen: Muutoksella on vähäiset kustannusvaikutukset. Katuverkko lisääntyy yhdellä lyhyellä pistokadulla sekä katualueen osalla Vanhankyläntien ja Muolaankujan risteyskohdassa. Muutoin vaikutus on positiivinen, koska alue tulee luovutettavaksi nopealla aikataululla ja vastaa Asuntomessujen jälkeiseen tonttikysyntään. Vaikutukset liikenteeseen ja liikenneturvallisuuteen: Muutoksella on vähäiset vaikutukset. Asuntojen määrä ei muutu merkittävästi eikä näin ollen myöskään henkilöautoliikenteen määrä alueella. Liittymien määrä Linnunradalla lisääntyy yhdellä, mutta muutos ei ole merkittävä alueen liikenneturvallisuudelle. Vaikutukset palveluihin: Muutoksella on vähäiset vaikutukset. Asuntojen määrä ei muutu merkittävästi eikä siten koulu- tai päiväkotipaikkojen tai muiden kuntapalvelujen tarve. Vaikutukset rakennettuun ympäristöön: Muutoksella on vähäiset vaikutukset. Alueen itäinen lähiympäristö on juuri rakentunut vuoden 2009 Asuntomessujen alueeksi. Rakentaminen täydentää aluetta luontevasti huomioiden sekä uuden että vanhan rakennuskannan. Rakennustapaohje noudattaa ympäröivän alueen ohjeita sekä lähiympäristön rakennusten piirteitä. Vaikutukset alueen asukkaisiin: Muutoksella on vähäiset vaikutukset. Asuntojen määrä tai korttelialueen määrä ei muutu merkittävästi, ja pientalokorttelit sopivat luontevasti ympäröivään juuri rakentuneeseen tai aikaisempina vuosikymmeninä rakentuneeseen omakotiasutukseen. Virkistysalueiden järjestelyt eivät muutu merkittävästi. Vaikutukset luontoon ja virkistysalueisiin: Muutoksella on vähäiset vaikutukset luontoon, maisemaan tai virkistysmahdollisuuksiin. Kaavamuutosalue on voimassaolevassa kaavassa korttelialuetta ja vähäiseltä osalta lähivirkistysaluetta. Lähivirkistysalue kaava-alueella koostuu pääasiassa ojista ja niiden reuna-alueista. Lintulan kaava-alueilla on laajat viheralueet, eikä vähäinen korttelialueen rajan tarkistus vähennä virkistysmahdollisuuksia. Nimistö: Asemakaavalla muodostuu uutta katualuetta, joka nimetään Linnunkujaksi. 5. ASEMAKAAVAN TOTEUTUS Asemakaavan muutos toteutetaan sen saatua lainvoiman. Asemakaavakarttaan liittyy rakentamistapaohje. Yksityisten maanomistajien kanssa laaditaan tarvittavat sopimukset maanvaihdoista. Valkeakoskella Anna-Maria Nevalainen kaavasuunnittelija
9 Liite 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Lintulan lisätontit 3, asemakaavan muutos, kaava nro 437 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS), tark Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi kerrotaan, miksi kaava laaditaan, kuinka kaavan vaikutuksia arvioidaan suunnittelutyön aikana, miten asia etenee ja missä vaiheessa siihen voi vaikuttaa. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa täydennetään tarvittaessa. Tämä kaavamuutos käsitellään kaavatyönä, jolla ei ole merkittäviä vaikutuksia, mikä tarkoittaa, että asemakaavan muutoksen hyväksyy kaupunginhallitus. Kaava-alueen likimääräinen rajaus on merkitty karttaan punaisella. 1. Suunnittelualueen sijainti ja yleiskuvaus Suunnittelualue sijaitsee Lintulassa Linnunradan ja Vanhankyläntien eteläisen risteyksen eteläpuolella katuihin rajautuen. (8. kaupunginosa, kortteli 1) Alue on osittain rakentamatonta ja osittain rakennettua sekä Valkeakosken kaupungin että yksityisten henkilöiden omistamaa maa-aluetta. Olemassa oleva rakennuskanta lähiympäristössä on pientalovaltaista ja vaihtelevaa asuntomessualueella pääosin uutta.
10 2. Suunnittelutehtävän määrittely ja tavoitteet Asemakaavatyön tavoitteena on muuttaa kaksi asuinpientalojen korttelialueeksi varattua kaupungin omistamaa maa-aluetta erillispientalojen korttelialueeksi sekä tarkistaa yksityisten maanomistajien tonttirajoja siten, että läheisten ojien osat eivät sijaitse tontilla. Samalla tarkistetaan yksityisten maanomistajien rakennusoikeuksia tonttien pintaalaan suhteutettuna tasapuolisiksi sekä mahdollistetaan kaava-alueen eteläpuoliselle alueelle kulkuyhteys. Kaupungilla on useita rakentamattomia rivitalotontteja, joille ei ole kysyntää. Myöskään kytkettyjen pientalojen rakentamiselle ei ole ollut kiinnostusta. Sitä vastoin omakotitontit ovat haluttuja. Ojien kunnossapitomahdollisuudet ja tonttien käyttömahdollisuudet paranevat. 3. Suunnittelutilanne Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Valtioneuvoston hyväksymät valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet (VAT) muodostavat maankäytön suunnittelun ylimmän tason. Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan tavoitteet on otettava huomioon ja niiden toteuttamista on edistettävä maakunnan suunnittelussa, kuntien kaavoituksessa ja valtion viranomaisten toiminnassa. Suunnittelualueelle ei kohdistu erityisiä valtakunnallisia alueidenkäyttötavoitteita. Asemakaavan muutos toteuttaa yhdyskuntarakenteen tiivistämistä koskevaa tavoitetta. Samalla hyödynnetään rakennettua kunnallistekniikkaa. Maakuntakaava Ote maakuntakaavasta Maakuntavaltuuston hyväksymässä ja valtioneuvoston vahvistamassa (KHO ) Pirkanmaan 1. maakuntakaavassa suunnittelualue on osoitettu taajamatoimintojen alueeksi (A).
11 Yleiskaava Ote rakenneyleiskaavasta Valtuuston hyväksymässä oikeusvaikutuksettomassa Valkeakosken rakenneyleiskaavassa suunnittelualue sijaitsee maa- ja metsätalousalueen (M), pienin toimenpitein kehitettävän alueen sekä uuden ja olennaisesti muuttuvan asumiselle osoitetun alueen (A) rajakohdassa. Osayleiskaava Ote Vanhankylän osayleiskaavasta Valtuuston hyväksymässä Vanhankylän osayleiskaavassa suunnittelualue on osoitettu pääasiassa pientalovaltaiseksi asuntoalueeksi (AP).
12 Asemakaava Ote asemakaavasta Alueella on voimassa valtuuston hyväksymä asemakaava. Kaavamuutosalue on asuinpientalojen korttelialuetta (AP), erillispientalojen korttelialuetta (AO) ja lähivirkistysaluetta (VL). 4. Vaikutusten arviointi Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kaavaa laadittaessa on tarpeellisessa määrin selvitettävä suunnitelman toteuttamisen ympäristövaikutukset mukaan lukien yhdyskuntataloudelliset, sosiaaliset, kulttuuriset ja muut vaikutukset (MRL9 ). Kaavamuutoksella ei ole merkittäviä vaikutuksia. Kaavamuutoksen vaikutukset kohdistuvat vähäisessä määrin mm. yhdyskuntarakenteeseen, maisema- ja taajamakuvaan sekä liikenteeseen. Kaavalla on myös yhdyskuntataloudellisia vaikutuksia. 5. Osalliset Maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan osallisia ovat alueen maanomistajat ja ne, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa sekä viranomaiset ja yhteisöt, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään. Keskeisinä osallisina kaavamuutoksessa voidaan pitää kaava-alueeseen rajoittuvien alueiden maanomistajia sekä sen vaikutusalueen asukkaita. Muita osallisia ovat Valkeakosken kaupungin hallintokunnat, Valkeakosken Energia Oy, Pirkanmaan aluepelastuslaitos ja Pirkanmaan ELY-keskus. Lisäksi kaavahankkeen osallisia ovat kaikki, jotka täyttävät edellä olevan osallisuuden määritelmän. Osallisilla on mahdollisuus osallistua kaavan valmisteluun, arvioida kaavoituksen vaikutuksia ja lausua kaavasta mielipiteensä. Osallisten luetteloa voidaan työn edetessä täydentää.
13 6. Osallistumisen ja vuorovaikutuksen järjestäminen Kaavoitukseen liittyvä julkinen aineisto kootaan tutustuttavaksi kaavoituksen eri vaiheissa nähtävilläolojen ajaksi. Aineisto on nähtävillä kaavoitustoimen aulassa sekä kaupungin Internet-sivuilla Kaavatyön aloitus, vireilletulo ja valmisteluvaihe Kaavoitustoimessa laaditaan osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä alustavista luonnostelmista työstetään nähtäville asetettava kaavaluonnos. Asemakaavoituksen vireilletulosta sekä kaavaluonnoksen nähtäville asettamisesta kuulutetaan Valkeakosken Sanomissa, kaupungin Internet-sivuilla ja kaupungin virallisella ilmoitustaululla. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä asemakaavaluonnos ovat nähtävillä kaavoitustoimen aulassa sekä kaupungin Internet-sivuilla 14 vuorokauden ajan. Luonnoksesta pyydetään viranomaisosallisten kommentit. Osallisilla on mahdollisuus ottaa kantaa kaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisältöön ja he voivat määräajassa esittää kirjallisesti tai suullisesti mielipiteensä kaavaluonnoksesta. Mielipiteisiin laaditaan vastineet. Ehdotusvaihe Luonnosvaiheessa saadun palautteen pohjalta laaditaan kaavaehdotus. Kaupunginhallituksen hyväksymä asemakaavaehdotus (kaavakartta, kaavaselostus sekä vastineet luonnosvaiheen palautteeseen) ovat nähtävillä kaavoitustoimen aulassa sekä kaupungin Internet-sivuilla 14 vuorokauden ajan (asemakaavamuutoksella ei ole merkittäviä vaikutuksia). Kaavaehdotuksen nähtäville asettamisesta kuulutetaan Valkeakosken Sanomissa, kaupungin Internet-sivuilla ja kaupungin virallisella ilmoitustaululla. Ulkopaikkakuntalaisille osallisille ilmoitetaan nähtävilläolosta kirjeellä. Kaavaehdotuksesta pyydetään lausunnot viranomaisilta ja kaupungin hallintokunnilta. Osalliset voivat jättää nähtävilläoloaikana kaavaehdotuksesta kirjallisen muistutuksen. Muistutuksiin laaditaan vastineet. Kaavan hyväksyminen Suunnittelutyön tuloksena saadaan maankäyttö- ja rakennuslain mukainen asemakaavakartta ja -selostus. Kaavan hyväksyy kaupunginhallitus. Hyväksymispäätöksestä voi valittaa Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen. Hallintooikeuden ratkaisusta on mahdollisuus valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen.
14 Kaavan voimaantulo Asemakaava tulee voimaan, kun lainvoimainen hyväksymispäätös kuulutetaan. Kaavan hyväksymisestä ja voimaantulosta tiedotetaan maankäyttö- ja rakennusasetuksen mukaisesti. 7. Tavoitteellinen aikataulu Osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä valmisteluvaiheen aineisto nähtävillä kesällä 2010 Asemakaavaehdotus nähtävillä vuoden lopulla 2010 Asemakaavan hyväksyminen vuoden alussa Yhteystiedot Lisätietoja kaavoitustoimesta puh tai sähköpostilla Kaavasuunnitelmat sekä niitä koskevat asiakirjat ovat nähtävillä kaupungintalolla kaavoitustoimen aulassa. (Sääksmäentie 2, nk. B-porras)
15 Liite 2 Kaavakarttapienennös
16 Liite 3 Poistuva asemakaava
17 Liite 4 Tonttijakokartat
18
19 Liite 5 Rakennustapaohje Erityispiirteet Kerrosluku I u, myös matalampi mahdollinen. Suositellaan rakennettavaksi pihapiiriä muodostavia ja ulkomelua suojaavia piharakennuksia. Tonteilla säilytetään myös olemassa olevaa luonnonmukaista kasvillisuutta. Rakennuksen sovittaminen maastoon Tontin pinnanmuodostuksen perusolosuhteita ei tule merkittävästi muuttaa. Asuinrakennuksen sokkelikorkeuden tulee olla pääsääntöisesti vähintään 60 cm. Julkisivumateriaalit ja värit Rakennusten julkisivumateriaali on lähes vapaasti valittavissa, vain muuratut valkoiset tiilet ja kalkkihiekkakivet eivät ole sallittuja. Julkisivuissa sallitaan pääsääntöisesti enintään 2 erityyppistä ulkovuorausta. Laudoituksen suunta saa vaihtua vain kerran, ja eri materiaalien rinnakkaista käyttöä tulee välttää. Julkisivuväreinä käytetään luonnonläheisiä metsän ja kasvillisuuden väreihin mukautuvia värisävyjä, joita ovat esim. erilaiset vihreät ja ruskeat sävyt. Esimerkkivärit ovat nähtävissä rakennusvalvontatoimistossa. Katto Kattotyyppi on harjakatto. katon harjan suuntaus ja materiaali on vapaasti valittavissa. Katon väri on mattapintainen tumma harmaa, tumma ruskea tai musta. Asuinrakennuksen katon kaltevuuden tulee olla vähintään 1:4 ja enintään 1:1,5. Asuinrakennuksessa voi vähäisessä määrin olla myös loivempia katon osia. Sisäänkäynnit Rakennuksen pääsisäänkäynti toteutetaan selkeästi erottuvana ja ympäristöön näkyvänä. Suunnitelmissa esitetään yhden sisäänkäynnin muuttaminen tarvittaessa esteettömäksi. Varusteet Jätesäiliöt sijoitetaan aitaukseen tai yksinkertaiseen katokseen tai ne maisemoidaan pensasistutuksilla. Autotallit ja piharakennukset Toteutetaan pääsääntöisesti erillisinä asuinrakennuksesta irrotettuina rakennuksina. Rakennuksen runkosyvyys on enintään 6,5 m. Autotallin ovea ei mielellään sijoiteta kadun puolelle, jos autotalli sijaitsee tontin reunassa katualueen vieressä. Rakennusten katon kaltevuus on sama tai loivempi kuin asuinrakennuksessa. Tontin rajaaminen Pitkät ja suoraviivaiset aidat tai pensasistutukset tontin reunoilla eivät kuulu Lintulan kylämäiseen ympäristöön. Sen sijaan tulee käyttää erityyppisiä rajaamisen tapoja samanaikaisesti. Rakennusten keskinäisellä ryhmittelyllä, lyhyillä rakennuksiin yhdistyvillä katoksilla ja aidoilla on muodostettavissa piha-alueelle suojaisia paikkoja. Kasvillisuus Istutukset muotoillaan ryhmiksi suoraviivaisten rivien sijaan. Istutettavissa puulajeissa tulee välttää kasvutapansa tai lehdistönsä värin puolesta kovin huomiota herättäviä lajeja (esim. terijoensalava, pylväshaapa, verivaahtera, hopeapaju ja kuusi). Samoin kannattaa välttää kovin suurikokoisiksi puiksi kasvavia ja siten voimakkaasti varjostavia lajeja, kuten poppeleita, tammea, metsävaahteraa, ja havupuista siperianpihtaa, sembra- ja makedonianmäntyä. Kokonsa, kasvutapansa ym. ominaisuuksiensa puolesta alueelle suositeltavia puulajeja ovat havupuista serbiankuusi (Picea omorika) ja metsämänty (Pinus sylvestris) sekä lehtipuista koti- ja suomenpihlaja (Sorbus aucuparia ja S. hybrida), pilvikirsikka (Prunus pensylvanica) sekä edellisiä enemmän tilaa vaativa rauduskoivu (Betula pendula). Voimakkaasti muotoon leikatut pensasaidat soveltuvat huonosti alueelle.
20 Liite 6 Asemakaavan seurantalomake
21
Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.
430 Lintulan lisätontit. Tämä rakennustapaohje liittyy Lintulan lisätonttien asemakaavamuutokseen nro 430 ja päivättyyn kaavakarttaan.
430 Lintulan lisätontit Sivu 1/5 430 LINTULAN LISÄTONTIT Asemakaavamuutos Rakennustapaohje 14.6.2010 Tämä rakennustapaohje liittyy Lintulan lisätonttien asemakaavamuutokseen nro 430 ja 14.6.2010. päivättyyn
Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi kerrotaan,
Lintulan päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Lintulan päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.
Kangasalantie, asemakaava ja asemakaavan muutos, kaava nro 468 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Kangasalantie, asemakaava ja asemakaavan muutos, kaava nro 468 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet
Metsä-Tietola, kaava nro 466 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Metsä-Tietola, kaava nro 466 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi
Anttilankuja. Asemakaavan muutos kaava nro 504 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA
22.1.2018 Anttilankuja Asemakaavan muutos kaava nro 504 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3
ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSAN KORTTELISSA 1
Valkeakosken kaupunki 24.1.2011 Kaavoitus / Kaupunkisuunnitteluyksikkö Sääksmäentie 2 37600 VALKEAKOSKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 24.1.2011 PÄIVÄTTYÄ ASEMAKAAVA- KARTTAA LINTULAN MUUTOS 3, KAAVA
Salonkatu IV, kaava nro 448 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Salonkatu IV, kaava nro 448 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi
ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSAN KORTTELISSA 4
Valkeakosken kaupunki 15.11.2010 Kaavoitus / Kaupunkisuunnitteluyksikkö Sääksmäentie 2 37600 VALKEAKOSKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 15.11.2010 PÄIVÄTTYÄ ASEMAKAAVA- KARTTAA LINTULA IV, KAAVA NRO
ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSAN KORTTELISSA 14
Valkeakosken kaupunki 20.9.2010 Kaavoitus / Kaupunkisuunnitteluyksikkö Sääksmäentie 2 37600 VALKEAKOSKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 20.9.2010 PÄIVÄTTYÄ ASEMAKAAVA- KARTTAA 436 LINTULAN LISÄTONTIT
Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtö-
Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503
17.9.2018 Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Arkkitehtitoimisto Kaarlo Rohola Oy Apiankatu 1 / 37600 Valkeakoski OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN (OAS)
Valkeakosken kaupunki Kaavoitustoimi Sääksmäentie VALKEAKOSKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS, JOKA KOSKEE PÄIVÄTTYÄ KAAVAKARTTAA
Valkeakosken kaupunki 9.8.2010 Kaavoitustoimi Sääksmäentie 2 37600 VALKEAKOSKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 9.8.2010 PÄIVÄTTYÄ KAAVAKARTTAA KOIVUNIEMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAAVA NRO 434 ASEMAKAAVAN
VARSANHÄNNÄN Asemakaavan muutos. kaava nro 489 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA
16.11.2015 VARSANHÄNNÄN Asemakaavan muutos kaava nro 489 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2
Pässinmäki, asemakaavan muutos, kaava nro 456 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Pässinmäki, asemakaavan muutos, kaava nro 456 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.
Apianlahti, asemakaavan muutos, kaava nro 459 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Apianlahti, asemakaavan muutos, kaava nro 459 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.
VANHANKYLÄN LIIKEALUEEN MUUTOS Asemakaavan muutos. kaava nro 485 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA
12.10.2015 VANHANKYLÄN LIIKEALUEEN MUUTOS Asemakaavan muutos kaava nro 485 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k
ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSAN KORTTELISSA 4
Valkeakosken kaupunki 24.1.2011 Kaavoitus / Kaupunkisuunnitteluyksikkö Sääksmäentie 2 37600 VALKEAKOSKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 24.1.2011 PÄIVÄTTYÄ ASEMAKAAVA- KARTTAA LINTULA IV, KAAVA NRO 441
RADANVARSITIE, ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAAVA NRO 467
Valkeakosken kaupunki 2.4.2013 Kaavoitus / Kaupunkisuunnitteluyksikkö Sääksmäentie 2 37600 VALKEAKOSKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 2.4.2013 PÄIVÄTTYÄ ASEMAKAAVA- KARTTAA RADANVARSITIE, ASEMAKAAVAN
Kerhomajan palloiluhalli Asemakaavan muutos kaava nro 502 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA
13.6.2018 Kerhomajan palloiluhalli Asemakaavan muutos kaava nro 502 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e
Aluesairaalan kaavamuutos II kaava nro 486 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA
1.4.2019 Aluesairaalan kaavamuutos II kaava nro 486 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3 7 6
Lintulan itäinen laajennus, asemakaava-alueen laajentaminen, kaava nro 445 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Valkeakosken kaupunki 18.4.2011 Lintulan itäinen laajennus, asemakaava-alueen laajentaminen, kaava nro 445 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti
Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015
30.9.2015 Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3
ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 10 JA 18
Valkeakosken kaupunki 6.4.2010 Kaavoitus / Kaupunkisuunnitteluyksikkö Sääksmäentie 2 37600 VALKEAKOSKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 6.4.2010 PÄIVÄTTYÄ ASEMAKAAVAKARTTAA 430 LINTULAN LISÄTONTIT ASEMAKAAVAN
Sointulan koulu Asemakaavan muutos kaava nro 453 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA
25.1.2016 Sointulan koulu Asemakaavan muutos kaava nro 453 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e
Länsi-Lintula 1. asemakaava kaava nro 476 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA , tark
16.2.2015, tark. 16.11.2015 Länsi-Lintula 1. asemakaava kaava nro 476 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä
TALLIKADUN II asemakaavamuutos. kaava nro 492 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA
3.9.2018 TALLIKADUN II asemakaavamuutos kaava nro 492 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA Valkeakosken kaupunki Kaupunkisuunnittelu 37600 Valkeakoski OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN (OAS) TARKOITUS
Kerhomajankadun. kaavamuutos kaava nro 487 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA. 16.11.2015, tark 25.1.2016
16.11.2015, tark 25.1.2016 Kerhomajankadun kaavamuutos kaava nro 487 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä
ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSAN KORTTELISSA 14
Valkeakosken kaupunki 1.11.2010 Kaavoitus / Kaupunkisuunnitteluyksikkö Sääksmäentie 2 37600 VALKEAKOSKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 1.11.2010 PÄIVÄTTYÄ ASEMAKAAVA- KARTTAA 436 LINTULAN LISÄTONTIT
AO II 8 AO. 3/4 k II. 3/4 k II e=0,30. Lintulan asemakaava Valkeakoski. Rakennustapaohjeet Asuntomessualue
intul asemakaava lkeakoski Rakennustapaohjeet Asuntomessualue.. Kortteli Kortteli Kortteli, tontit,, Teema: PERINNE Erityispiirteet Rakennusten ulkonäkö ja arkkitehtuuri perustuu perinteiseen rakentamistapa.
465, KÄRJENNIEMEN SEURAKUNTATALO
Valkeakosken kaupunki 11.11.2013 Sivu 1/20 ASEMAKAAVAN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 11.11.2013 PÄIVÄTTYÄ ASEMAKAAVAKARTTAA 465, KÄRJENNIEMEN SEURAKUNTATALO Kaava-alueen sijainti on merkitty karttaan punaisella.
Valkeakosken kaupunki Kaavoitus / Kaupunkisuunnitteluyksikkö Sääksmäentie VALKEAKOSKI
Valkeakosken kaupunki 24.1.2011 Kaavoitus / Kaupunkisuunnitteluyksikkö Sääksmäentie 2 37600 VALKEAKOSKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 24.1.2011 PÄIVÄTTYÄ ASEMAKAAVA- KARTTAA LINTULAN PARKKIALUE, KAAVA
Valkeakosken kaupunki Kaavoitus / Kaupunkisuunnitteluyksikkö Sääksmäentie VALKEAKOSKI
Valkeakosken kaupunki 21.5.2012 Kaavoitus / Kaupunkisuunnitteluyksikkö Sääksmäentie 2 37600 VALKEAKOSKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 21.5.2012 PÄIVÄTTYÄ ASEMAKAAVAKARTTAA VALMARINTIE 65 KAAVAMUUTOS,
TYRYN VESIASEMA Asemakaavan muutos ja 1. asemakaava, kaava nro 477 KAAVASELOSTUS
13.10.2014 TYRYN VESIASEMA Asemakaavan muutos ja 1. asemakaava, kaava nro 477 KAAVASELOSTUS V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3 7 6
ANTTILANKUJA Asemakaavan muutos kaava nro 504
22.1.2018 ANTTILANKUJA Asemakaavan muutos kaava nro 504 KAAVASELOSTUS V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3 7 6 0 0 V a l k e a k o s
Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503 KAAVASELOSTUS. Arkkitehtitoimisto Kaarlo Rohola Oy Apiankatu 1 / Valkeakoski
17.9.2018 Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503 KAAVASELOSTUS Arkkitehtitoimisto Kaarlo Rohola Oy Apiankatu 1 / 37600 Valkeakoski 1. TIIVISTELMÄ Kaavamuutosalue sijaitsee Valkeakosken keskustasta
POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 14.3.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan
TAMPERE, KÄMMENNIEMI TILAN KOIVUNIEMI RN:o 1:4 RANTA-ASEMAKAAVA
TAMPERE, KÄMMENNIEMI TILAN KOIVUNIEMI RN:o 1:4 RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2/6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS)
Vanhankyläntien- Satakielenkadun pikkutontit Asemakaavan muutos kaava nro 496
14.8.2017 Vanhankyläntien- Satakielenkadun pikkutontit Asemakaavan muutos kaava nro 496 KAAVASELOSTUS Valkeakosken kaupunki Kaupunkisuunnittelu 37600 Valkeakoski 1. TIIVISTELMÄ Kaavamuutosalue sijaitsee
KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS
Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi
HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS
Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue
KRISTIINANKAUPUNKI, ASEMAKAAVAMUUTOS KAUPUNGINOSISSA 4-5. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Laadittu (6)
1(6) KRISTIINANKAUPUNKI, ASEMAKAAVAMUUTOS KAUPUNGINOSISSA 4-5 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Laadittu 30.1.2007 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) tarkoitus on määritelty Maankäyttö-
KÄYTTÖTARKOITUKSEN MUUTOS, KORTTELIT NRO JA , KAAVA NRO 431.
Valkeakosken kaupunki 1.11.2010 Kaavoitustoimi Sääksmäentie 2 37600 VALKEAKOSKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 1.11.2010 PÄIVÄTTYÄ ASEMAKAAVAKARTTAA JUUSONRANNAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KÄYTTÖTARKOITUKSEN
Lintulan asemakaava Valkeakoski. Rakennustapaohjeet Asuntomessualue
intulan asemakaava Valkeakoski.. intulan asemakaava Valkeakoski.. Kortteli, Kortteli Teema: EINKAARI -kerroksisten laajennettavien ja esteettömien omakotitalojen alue. Tontin luovutuksessa suositaan pienen,
A Asemakaavan muutos. Kurenojantie pää, Villähde. Lahti.fi OAS A (6) D/1080/ /2017. Askonkatu Lahti
OAS A-2716 1 (6) A-2716 22.5.2017 Asemakaavan muutos Kurenojantie pää, Villähde Lahti.fi OAS A-2716 2 (6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaavan
KOIVUNIEMEN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS 2, KAAVA NRO KAUPUNGINOSA
Valkeakosken kaupunki 9.8.2010 Kaavoitustoimi Sääksmäentie 2 37600 VALKEAKOSKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 9.8.2010 PÄIVÄTTYÄ ASEMAKAAVAKARTTAA KOIVUNIEMEN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS 2, KAAVA NRO 439
LAVIAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
LAVIAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS 29.10.2012 2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET... 2 3. LAADITUT SELVITYKSET JA AIEMMAT SUUNNITELMAT... 2 3.1. VALTAKUNNALLISET
KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 31, tontit 7, 8, 10 ja 11
Kuva 1. Suunnittelualueen sijainti punaisella rajauksella. Pohjakartta Maanmittauslaitos. KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 31, tontit 7, 8, 10 ja 11 KANNUKSEN KAUPUNKI SISÄLLYS 1 1 Perus- ja tunnistetiedot...
KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 10.1.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA
ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 205. KAUPUNGINOSAN KORTTELEITA JA OSIA KORTTELEISTA 1, 2, 3, 7, 8, 9, 11 JA 12 SEKÄ NIIHIN
HAKUMÄKI, LÄYKKÄLÄ KYYNYN ALUE, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS
Liite / Ymp.ltk 3.11.2015 / HAKUMÄKI, LÄYKKÄLÄ KYYNYN ALUE, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 3.11.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2015 1. SUUNNITTELUALUE
HAAPASAAREN- KATU 27 Asemakaavan muutos kaava nro 479 KAAVASELOSTUS
16.2.2015 HAAPASAAREN- KATU 27 Asemakaavan muutos kaava nro 479 KAAVASELOSTUS V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3 7 6 0 0 V a l k e
Herneenkuja- Palkotie Asemakaavan muutos kaava nro 501
30.10.2017 Herneenkuja- Palkotie Asemakaavan muutos kaava nro 501 KAAVASELOSTUS Valkeakosken kaupunki Kaupunkisuunnittelu 37600 Valkeakoski 1. TIIVISTELMÄ Kaavamuutosalue sijaitsee Valkeakosken taajama-alueen
Sandsundin teollisuusalueen asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi:
Sandsundin teollisuusalueen asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599406201501 1. Innehåll SANDSUNDIN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS... 1 1. SUUNNITTELUALUE...
HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 9.3.2016 päivitetty: 13.4.2016 on lakisääteinen (MRL
Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.4.2008 LEINOLA, Korttelin 6447 täydennysrakentaminen, osoite Kenkirajankatu 11, Kaava nro 8253. TAMPEREEN KAUPUNKI Kaupunkiympäristön kehittäminen
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.
458 URHEILUTALON KAAVAMUUTOS
Valkeakosken kaupunki 16.4.2012 Sivu 1/19 ASEMAKAAVAN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 16.4.2012 PÄIVÄTTYÄ ASEMAKAAVAKARTTAA 458 URHEILUTALON KAAVAMUUTOS Kaava-alueen rajaus merkittynä kartassa punaisella. Alueen
NUORIKKALANMETSÄ 2 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
RAISION KAUPUNKI NUORIKKALANMETSÄ 2 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 0 YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan kaavaa laadittaessa tulee riittävän aikaisessa vaiheessa
Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava
Ymp.ltk 14.4.2015 / 26 Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Asemakaava koskee Kalman kylän osaa kiinteistöstä (6:13) sekä lähiympäristöä. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2014
Haka-alueen laajennus. Asemakaava ja asemakaavan muutos kaava nro 499 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA
5.8.2019 Haka-alueen laajennus Asemakaava ja asemakaavan muutos kaava nro 499 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA Valkeakosken kaupunki Kaupunkisuunnittelu 37600 Valkeakoski OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUUNNITELMA Kaavan nimi: 5. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 540 ASEMAKAAVAN MUUTOS (Pajamäenkatu) Asemakaavan muutos koskee osaa 5.
Liite 4 / Ymp.ltk / 7 VANHA KAUPPALA, KORTTELI 8 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Liite 4 / Ymp.ltk 21.1.2014 / 7 VANHA KAUPPALA, KORTTELI 8 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.1.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2014 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue
LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 16.12.2016 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan
KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255
KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 18.2.2015 Yleistä osallistumis-
KUHMOINEN RUOKOMÄEN ALUEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Laadittu tark
KUHMOINEN RUOKOMÄEN ALUEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Laadittu 17.1.2008. tark 6.5.2008. Kartta 1. Suunnittelualueen likimääräinen sijainti Osallistumis- ja arviointisuunnitelman
LOPPI, OJAJÄRVI, ranta-asemakaava ja ranta-asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
LOPPI, OJAJÄRVI, ranta-asemakaava ja ranta-asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA
ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA Kaavan nimi: ARVENMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavan muutos koskee 201 kaupunginosan kortteleita
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014
HÄMEENKYRÖN KUNTA OSA KORTTELIA 64, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 1 Sisältö 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...
NUORIKKALANMETSÄ 3 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
RAISION KAUPUNKI NUORIKKALANMETSÄ 3 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 0 YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan kaavaa laadittaessa tulee riittävän aikaisessa vaiheessa
Herneenkuja- Palkotie Asemakaavan muutos kaava nro 501
8.1.2018 Herneenkuja- Palkotie Asemakaavan muutos kaava nro 501 KAAVASELOSTUS V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3 7 6 0 0 V a l k e
Pässinmäen kaavamuutos II Asemakaavan muutos kaava nro 517 KAAVASELOSTUS
20.5.2019 Pässinmäen kaavamuutos II Asemakaavan muutos kaava nro 517 KAAVASELOSTUS Valkeakosken kaupunki Kaupunkisuunnittelu 37600 Valkeakoski Sisällys 1. TIIVISTELMÄ... 2 2. LÄHTÖKOHDAT... 3 3. ASEMAKAAVAN
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 21.1.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VALKSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5189 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 22.11.2016 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 7. kaupunginosan (Reima) korttelin 543 tontteja 1 ja 2, korttelin
ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vanhatie 13 21:078. Asemakaavan muutos koskee 21. kaupunginosan korttelin 85 tonttia 10. Kaavan päiväys:
ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vanhatie 13 21:078 Asemakaavan muutos koskee 21. kaupunginosan korttelin 85 tonttia 10 Kaavan päiväys: 12.11.2009 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT / KAAVOITUS 1 PERUS- JA
JYRÄÄNMÄEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAAVA NRO 463
Valkeakosken kaupunki Hyväksyminen 18.3.2013 Kaavoitus / Kaupunkisuunnitteluyksikkö Sääksmäentie 2 37600 VALKEAKOSKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 18.3.2013 PÄIVÄTTYÄ ASEMAKAAVA- KARTTAA JYRÄÄNMÄEN
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5192 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 28.02.2017 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 7. kaupunginosan (Reima) korttelia 527 ja puistoaluetta koskeva
TILHENKATU Asemakaavan muutos kaava nro 500
19.2.2018 TILHENKATU Asemakaavan muutos kaava nro 500 KAAVASELOSTUS V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3 7 6 0 0 V a l k e a k o s k
ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87)
Liite 5 / Ymp.ltk 21.1.2014 / 8 ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.1.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI
MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 11.5.2015 päivitetty: 4.2.2016 on lakisääteinen
OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5.
OULAISTEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.12.2017 Suunnitelman tarkoituksena on maankäyttö- ja rakennuslain 63
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELIA 1101 Kunnan kaavatunnus:
Birgitan ja Osuuspankin asemakaavan muutos AK-350 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS
Naantalin kaupunki tekniset palvelut maankäyttöosasto asemakaavoitus sivu 1/7 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Kaava-alueen sijainti Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste kaavoitushankkeen
kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23
Rovaniemen kaupunki Yleiskaavan muutos kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.04.2013 ROVANIEMEN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ 2013 2 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee
A Asemakaavan muutos. Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö. Lahti.fi
A-2701 1 (6) A-2701 Asemakaavan muutos 25.4.2018 Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö Lahti.fi A-2701 2 (6) Asemakaavan muutos laaditaan Kiinteistö Oy Lahden Hirsimetsäntie 5 sekä JMK Investment
KEITURIN-VIHRIÄLÄN ALUEEN ASEMAKAAVA JA MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 16.5.2012. Tark. 30.11.2012
V I R R A T KEITURIN-VIHRIÄLÄN ALUEEN ASEMAKAAVA JA MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.5.2012. Tark. 30.11.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY.
SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS Asemakaavan muutos koskee kortteleita 659 ja 660 ja siihen rajoittuvia katu- ja liikennealueita.
TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS
Liite _ TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.2.2018. tark 22.10.2018 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2018 1. SUUNNITTELUALUE
TIILITEHTAAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus TIILITEHTAAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 24.10.2016 on lakisääteinen
NASTOLAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS: HÄHNIEMI V098
1 NASTOLAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS: HÄHNIEMI V098 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Aloite Asemakaava laaditaan yksityisen anomuksesta. Suunnittelualue Suunnittelualue
Taapurintien asemakaava
Taapurintien asemakaava Asemakaavan vaiheittainen muutos Ehdotus Kaavan laatija: Akaan kaupunki Päiväys: KAAVAN TUNNISTETIEDOT Kaavan nimi Taapurintien asemakaavan vaiheittainen muutos Kaavan päiväys Kiinteistöt
Kailon asemakaavamuutos AK-364. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Sisällys. Suunnittelualueen rajaus
Naantalin kaupunki tekniset palvelut maankäyttöosasto asemakaavoitus sivu 1/6 Kailon asemakaavamuutos AK-364 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste
KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO
1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän asemakaavamuutos (Ylä-Kittilän niitty) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8.12.2014 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Liite 42 / Ymp.ltk / 63 SARKKILANJÄRVI, PATRAKAN ALUE, ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Liite 42 / Ymp.ltk 27.8.2013 / 63 SARKKILANJÄRVI, PATRAKAN ALUE, ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.8.2013 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2013 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Kaupunkisuunnitteluosasto 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS TULLINTIE Salon kaupunki, Talonpoikaisteijon kylän korttelit 32, 38 ja 33 sekä lähivirkistys- ja kaavatiealuetta.
Vesikonkaari Asemakaavan muutos kaava nro 494
19.9.2016 Vesikonkaari Asemakaavan muutos kaava nro 494 KAAVASELOSTUS V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3 7 6 0 0 V a l k e a k o s
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA
ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (4) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA Kaavan nimi: HIMOSLEHTELÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavan muutos koskee 40. kaupunginosan katu-
KESKUSTA, KORTTELIN 0304 JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAMUUTOS
hyväksytty 13.10.2016 LIITE 2. päivitetty 6.3.2017 ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KORTTELIN 0304 JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SISÄLTÖ 1. ASEMAKAAVAMUUTOKSEN
1. Aloite Asemakaavaa on alettu laatia Lempäälän kunnan aloitteesta. Kaavoitushanke on mukana Lempäälän kunnan kaavoitusohjelmassa 2013.
1 LEMPÄÄLÄN KUNTA Sääksjärven asemakaava, Kurrenkujan alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 8.4.2013 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja,