Jukka Hytönen, Tamim Khawaja, Juha O. Grönroos, Anna Jalava, Seppo Meri ja Jarmo Oksi
|
|
- Kaarina Ranta
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Jukka Hytönen, Tamim Khawaja, Juha O. Grönroos, Anna Jalava, Seppo Meri ja Jarmo Oksi Infektio, joka tulee huomioida maahantulijan kuumetaudin erotusdiagnostiikassa Toisintokuume Toisintokuume on puutiaisten tai vaatetäiden välittämä, Borrelia recurrentis bakteerin välittämä, toisinto kuumeborrelioiden aiheuttama vakava infektio. Vaatetäiden välittämää infektiota tavataan puutteellisen hygienian vuoksi etenkin Afrikan sarven alueella, ja tältä alueelta lähteneiden pakolaisten tuomana sitä on viime vuoden aikana kuvattu useassa Euroopan maassa. Lääkäreiden tuleekin muistaa toisintokuume äskettäin Suomeen saapuneen kuumeilevan pakolaisen infektiotaudin erotus diag nostisena vaihtoehtona. B orreliabakteerit ovat niveljalkaisvektoreiden välityksellä leviäviä spirokeettoja. Suomessa ryhmän merkittävimmät taudinaiheuttajat ovat Borrelia burgdorferi sensu lato bakteerit. Ne aiheuttavat Lymen borrelioosia, ja niitä levittävät Ixodes-ryhmän kovat puutiaiset (1). Toisintokuume (relapsing fever) puolestaan on Suomessa aina ulkomailta saatu infektio, ja sen vektorina toimivat Ornithodorosryhmän pehmeät puutiaiset (puutiaisvälitteinen toisintokuume, tick-borne relapsing fever (TBRF), endeeminen muoto) ja Pediculus humanus vaatetäi (täivälitteinen toisintokuume, louse-borne relapsing fever (LBRF), epideeminen muoto) (2). Tässä katsauksessa kuvaamme kaksi Suomeen pakolaisena tulleella ihmisellä todettua täivälitteisen toisintokuumeen tapausta. Toisintokuumetta aiheuttavat borreliat ja niiden vektorit Toisintokuumeet ovat zoonooseja, joita aiheuttavat borreliat tarttuvat ihmiseen verta imevän vektorin välityksellä. Bakteereiden tärkeimpiä varastoeläimiä ovat jyrsijät, mutta myös linnut, lepakot ja liskot ovat todettuja varastoeläimiä tiettyjen toisintokuumeborrelioiden kohdalla. Vaatetäiden mukana ihmisestä toiseen leviävää toisintokuumetta, jonka aiheuttaja on B. recurrentis, esiintyy lähinnä Afrikassa, etenkin Afrikan sarven alueella huonoissa hygieniaolosuhteissa. Tärkeää on huomata, että ihminen on tämän bakteerin ainoa todettu isäntä, toisin sanoen infektio leviää täiden välityksellä ihmisestä toiseen. Tautia saattaa esiintyä myös Euroopassa, sillä eräässä ranskalaistutkimuksessa todettiin B. recurrentis vasta-aineita 1,6 %:lla Marseillen asunnottomista (3). Bakteeri siirtyy ihmiseen täin murskaamisen yhteydessä kutiavia täinpuremien aiheuttamia ihorikkoja raapiessa. Ilmeisesti bakteereita erittyy täin ulosteeseen, mikä saattaa sekin johtaa ihmisen infektoitumiseen (4). Puutiaisvälitteistä toisintokuumetta tavataan lähinnä Afrikassa, Aasiassa ja Pohjois- ja Etelä- Amerikassa. Euroopassa ja Euroopan lähialueilla sitä on todettu muun muassa Iberian niemimaalla, Turkissa ja Lähi-Idässä. Sen tärkeimpiä aiheuttajia ovat B. hermsii, B. duttonii, B. parkeri ja B. turicatae, sekä Euroopassa ja lähialueilla B. hispanica, B. crocidurae ja B. persica. Myös B. duttonii bakteerin kohdalla ihminen on ainoa isäntälaji. Potilastapaukset Potilas 1 on 25-vuotias pakolaismies, joka hakeutui syyskuussa 2015 poliisin saattamana päivystyspoliklinikkaan vatsakivun ja kuumeen vuoksi. Yhteistä kieltä ei ollut, mutta puhelintulkin välityksellä selvisi, että hän oli lähtenyt kotimaastaan Somaliasta jo noin kaksi Duodecim 2016;132:
2 kuukautta aiemmin ja että matkareitti oli kulkenut Jemenin, Egyptin, Kreikan ja Italian kautta ja sitten Euroopan läpi Suomeen. Vatsakipuja potilaalla oli esiintynyt jo kahden viikon ajan, ja viiden päivän ajan hän oli oksennellut. Ripulia ei esiintynyt. Kipu paikantui oikealle alavatsalle ja keskiylävatsalle, joiden alueella todettiin arkuutta ja lievää defanssia. Suoliäänet olivat normaalit eikä tuseerauksessa ollut poikkeavaa. Reisivaltimon pulsaatiot olivat normaalit. Kivesten palpaatiossa oli lievää arkuutta. Sydämen ja keuhkojen auskultaatiolöydös oli normaali. Verenpaine oli normaali (117/72 mmhg), syke takykardinen ( /min), happikyllästeisyys 99 % ja korvalämpö 40,2 C. EKG:ssä todettiin sinustakykardia (110/min), mutta iskeemisiä muutoksia ei ollut todettavissa. Raajojen toiminta oli normaalia, eikä niskajäykkyyttä esiintynyt. Veren glukoosipitoisuus oli 8,2 mmol/l. Hemoglobiini oli 115 g/l, veren valkosolumäärä 12,5 18,1 x 10 9 /l, valkosolujen erittelylaskennassa todettiin neutrofiilivoittoisuus ja jonkin verran nuoruusmuotojen esiintymistä, mutta ei eosinofiilien osuuden lisääntymistä. Trombosyyttimäärä oli pieni (58 39 x 10 9 /l). CRP oli voimakkaasti suurentunut arvoon mg/l. Kreatiniiniarvo oli hieman suurentunut (102 µmol/l), mutta elektrolyyttitasoissa ei todettu poikkeavuuksia. Bilirubiiniarvo oli hieman suurentunut (35 50 µmol/l), mutta maksaentsyymit (ALAT, GT ja AFOS) olivat normaalitasolla. Sydänmerkkiaine TnT oli normaali kuten myös laktaattihydrogenaasi. Vatsan tietokonetomografialöydös ja keuhkojen röntgen kuvauk sen tulokset olivat normaalit. Virtsan liuskakokeissa todettiin punasoluja, albumiinia, leukosyyttejä ja nitriittiä, mutta virtsan bakteeriviljely jäi negatiiviseksi. Veriviljelynäytteissä ei myöskään todettu bakteerikasvua. Sepsismerkkiaineet olivat testeissä suurentuneet (etanoligelaatio positiivinen ja FIDD 5,7 mg/l). Malarianäytteet (E-plas-O) otettiin potilaalta kolme kertaa. Malariaplasmodeja ei havaittu, mutta sivelyvalmisteesta todettiin löytyvän punasolujen ulkopuolisia alkueläimiä (KUVA 1). Infektiolääkäri keskusteli löydöksestä kliinisen mikrobiologian n kanssa. Lähemmässä tarkastelussa sivelyvalmisteessa todettava mikrobi sopi toisintokuumetta aiheuttavaksi borreliaspirokeetaksi, joka myöhemmin sekvensoinnin perusteella varmistui B. recurrentis bakteeriksi. Potilaan täialtistuksesta ei ole tietoja, mutta vaatetäiden esiintyminen joko hänen vaatteissaan tai jossakin matkan varrella olleessa majoituspaikassa on oletettavaa. Potilaalle oli aloitettu päivystyspoliklinikassa kefuroksiimilääkitys (1,5 g x 3 suoneen), mutta se vaihdettiin infektiolääkärin konsultaation perusteella keftriaksoniin (2 g x 1 suoneen) ja tähän liitettiin lisäksi doksisykliini (100 mg x 3 suoneen) toisintokuume-epäilyn vuoksi. Osastohoidon aikana potilasta jouduttiin nesteyttämään 4 6 l/vrk ensimmäisten hoitopäivien aikana, ja hän tarvitsi alkuun myös noradrenaliini-infuusiota. Sokin kehittymiseen saattoi vaikuttaa myös mahdollinen Herxheimerin reaktio. Nesteytyksen ja parasetamolin lisäksi potilas tarvitsi kipuihin oksikodonia. Osastolla potilaalla oli päänsärkyä, lihassärkyjä ja pahoinvointia sekä kaksoiskuvia. Pään magneettikuvauksen ja aivoselkäydinnestetutkimuksen löydökset olivat normaalit. Kotiutumista edeltävänä päivänä trombosyyttimäärä oli noussut jo normaaliksi (279 x 10 9 /l) ja CRP pienentynyt pitoisuuteen 34 mg/l. Potilaan vointi oli hyvä. Potilas kotiutui kuuden päivän sairaalahoidon jälkeen, ja hänelle jatkettiin vielä viikon ajaksi doksisykliinilääkitystä (100 mg x 2 suun kautta). Potilaalle tehtiin sairaalahoidon aikana myös kahdesti borrelia-vasta-ainetutkimus, joista vastaus saatiin potilaan jo päästyä sairaalasta. Vasta-aineet olivat ensimmäisessä näytteessä negatiiviset mutta toisessa jo positiiviset. Potilas 2 on 25-vuotias mies, joka ilmaantui keskussairaalan päivystyspoliklinikkaan perjantai-iltana syyskuussa 2015 kuumeen vuoksi. Puhelintulkin välityksellä selvisi, että kuumetta oli mahdollisesti ollut viikon. Potilas oli saapunut Suomeen kolme päivää aiemmin turvapaikanhakijana Somaliasta Ugandan, Libyan, Italian ja Saksan kautta. Tarkempi potilaan matkan aikataulu jäi auki, mutta kuume oli alkanut jo Italiassa. Kuumeeseen liittyi päänsärkyä ja oksentelua mutta ei muita oireita. Potilaan yleistila oli kohtalainen, hän oli virkeä, verenpaine oli 98/68 mmhg ja syketaso 129/min. Korvasta lämpöä mitattiin 40,2 C, ja veren happikyllästeisyys huoneilmaa hengitettäessä oli normaali. Kliinisessä statuksessa ei todettu näiden lisäksi muuta erityistä, mutta henkilökohtaisen hygienian taso oli selvästi puutteellinen. Häntä nesteytettiin ja otettiin laboratoriokokeita, joiden jälkeen aloitettiin paikallisen ohjeistuksen mukaan vaikean sepsiksen hoidoksi meropeneemi (1 g x 3 suoneen). Laboratoriokokeissa CRP oli 243 mg/l, leukosyytit 7,6 x 10 9 /l, hemoglobiini 101 g/l, trombosyytit 90 x 10 9 /l, ALAT 11 U/l, ja HIVAgAb oli negatiivinen. Albumiinipitoisuus oli vain 15 g/l, mikä sopi pitkään kestäneeseen aliravitsemukseen. Tarkkaavainen päivystävä laboratoriohoitaja havaitsi malariaepäilyn takia tutkitussa veren sivelyvalmisteessa kiemuraisia matoja, jotka olivat solunulkoisia ja punasolun kokoisia tai niitä pienempiä ja joiden määrä oli suuri (KUVA 2). Tämä herätti epäilyn toisintokuumeesta, ja näytteestä tehtiin jatkotutkimukset HUSLABissa ja Helsingin yliopiston bakteriologian ja immunologian osastolla. Myös tässä tapauksessa taudinaiheuttaja varmistui B. recurrentis bakteeriksi. Meropeneemin aloittamisen jälkeen potilaan vointi heikentyi nopeasti. Hän oli kuumehorkassa, ja hänen verenpaineensa laski runsaasta nesteytyksestä huolimatta. Trombosyyttimäärä laski edelleen tasolle 37 x 10 9 /l, ja potilas otettiin tehovalvontaan, missä hän sai kahdeksan yksikköä trombosyyttejä. Täivälitteisen toisintokuumeen ajatuksella aloitettiin tetrasykliinilääkitys (500 mg suun kautta kerta-annoksena) ja lääkitystä jatkettiin doksisykliinillä (100 mg 1 x 2) puutiaisvälit- 1953
3 KUVA 1. Veren sivelyvalmisteessa näkyy yksi tyypillinen spirokeettamuotoinen bakteeri ja kaksi hieman epätyypillisempää muotoa. Kuva Juha O. Grönroos. Suurennos kertainen. KUVA 2. Veren sivelyvalmisteessa näkyy useita spirokeettoja. Kuva Suvi Timonen, HUSLAB. Suurennos 500-kertainen. teisen toisintokuumeen varalta. Verenpainetta tuettiin noradrenaliini-infuusiolla. Potilaan vointi koheni nopeasti, ja edeltävää voinnin romahdusta pidettiin antibioottihoidon aloitukseen liittyvänä Herxheimerin reaktiona. Potilas eristettiin yhden hengen huoneeseen ja käsiteltiin täishampoolla. Toipuminen oli nopeaa. Toisintokuumeen taudinkuva Täivälitteisen ja puutiaisvälitteisen toisintokuumeen oireet ovat suhteellisen samanlaisia. Horkkamainen kuume, päänsärky, lihas- ja nivelkivut, vatsakivut sekä silmien valonarkuus ja yskä ilmaantuvat 3 10 päivän itämisajan jälkeen. Ensimmäinen kuumevaihe on yleensä vakavin, ja se kestää 3 5 päivää. Kuumevaiheessa borreliat kiertävät veressä, josta ne voivat tunkeutua moniin elimiin. Immuunipuolustuksen vastaiskusta selvinneet bakteerit vaihtavat pinnalleen uusia antigeeneja, joita immuunipuolustus ei vielä tunnista. Ensimmäistä kuumeepisodia seuraavan runsaan viikon mittaisen kuumeettoman vaiheen jälkeen esiintyy 2 3 päivän mittaisia relapseja, joita täivälitteisessä tautimuodossa on 1 5. Kuumevaiheen lopussa ilmaantuvia tavallisimpia oireita tai löydöksiä ovat spleno- ja hepatomegalia, keltaisuus, ihottumat, aivohermohalvaukset, aivokalvotulehdus, toispuolinen halvaus ja epileptiset kohtaukset. Hoitamattomassa täivälitteisessä toisintokuumeessa kuolleisuus voi olla yli 30 % ja hoidetussakin 2 6 %. Puutiaisvälitteisessä tautimuodossa kuolleisuus on 2 5 %. Diagnostiikka Erotusdiagnostiikassa tärkein tauti lienee malaria, jota toisintokuumeet voivat kliinisesti suurestikin muistuttaa. Kuumeisen vaiheen aikana borreliat pystytään osoittamaan verestä mikroskopoimalla, koska toisintokuumeita aiheuttavia borrelioita esiintyy veressä spiroketemian aikana runsaasti (yli 1 000/ml) toisin kuin Lymen borrelioosissa, jossa bakteerien määrä veressä on pieni. Serologian merkitys on vähäistä. Myös PCR-pohjaisia menetelmiä on käytettävissä. Peruslaboratoriokokeissa CRP ja lasko ovat suurentuneet, leukosytoosi on lievää, kohtalaista trombosytopeniaa saattaa esiintyä ja bilirubiiniarvo voi olla lievästi suurentunut. Hoito ja ehkäisy Täivälitteisen toisintokuumeeseen hoidoksi riittää jopa yksi annos (500 mg) tetrasykliiniä suun kautta. Puutiaisvälitteisen muodon hoidoksi annetaan 7 14 päivän ajan tetrasykliiniä 500 mg neljästi vuorokaudessa tai doksisykliiniä 100 mg 1 x 2. Muita mahdollisia lääkkeitä ovat keftriaksoni, penisilliini ja erytromysiini. Mikrobilääkehoitoon liittyy usein Herxheimerin reaktio. Täivälitteisen toisintokuumeen ehkäisyn kulmakivi on yleisen hygienian parantaminen. Saastuneet vaatteet ja vuodevaatteet tulee hävittää tai pestä pesukoneessa yli 60 C:ssa. Puutiaisvälitteisen toisintokuumeen ehkäisyssä tärkeintä on yksiselitteisesti puutiaisten välttäminen. J. Hytönen ym. 1954
4 Lopuksi B. recurrentis bakteerin aiheuttama, vaatetäiden mukana leviävä toisintokuume liittyy tavanomaisesti puutteelliseen hygieniaan, sotiin, levottomuuksiin ja köyhyyteen. Aiemmin infektio oli varsin yleinen koko maailmassa, mutta hyvinvoinnin parantuessa ja sitä kautta vaatetäiden vähentyessä se on käynyt harvinaisemmaksi. Tällä hetkellä erityisesti Etiopia ja sitä ympäröivät alueet näyttäisivät olevan jostain syystä tämän toisintokuumemuodon keskuspaikka. Tältä alueelta lähteneiden pakolaisten tuomana täivälitteistä toisintokuumetta on viime vuoden aikana kuvattu Saksassa, Italiassa, Hollanissa, Sveitsissä ja Belgiassa, ja tässä artikkelissa kuvattujen tapausten myötä nyt myös Suomessa (5,6,7,8,9,10,11,12,13). Tapauksia on ollut yhteensä reilut kolmisenkymmentä, mutta on todennäköistä, että todellinen määrä on huomattavastikin suurempi. Yksi kuvatuista potilaista on kuollut. Sveitsissä on kuvattu yksi naispotilas, muutoin raportoidut potilaat ovat olleet nuoria miehiä, jotka ovat saaneet tartunnan ilmeisesti jo lähtömaassa. Italian potilaista tosin kaksi oli asunut maassa jo usemman vuoden, mikä nostaa esiin huolestuttavan mahdollisuuden infektion leviämisestä paikallisesti pakolaiskeskuksissa (8). Malaria on tärkeä erotusdiagnostinen vaihtoehto toisintokuumeelle. Onnekasta on, että borreliaspirokeetat Ydinasiat Täivälitteistä toisintokuumetta on viimeisen vuoden aikana kuvattu pakolaisten infektiona muun muassa Italiassa ja Saksassa. Taudinkuvaan kuuluu äkillinen korkea kuu me, päänsärky, lihas- ja nivelkivut ja vatsakivut. Borreliaspirokeetat on mahdollista havaita malariadiagnostiikkaa varten tehdyssä veren sivelyvalmisteen mikroskopoinnissa. Hoidoksi riittää jopa kerta-annos tetrasykliiniä, mutta hoitoon liittyy usein Herxheimerin reaktio. on mahdollista havaita veren sivelyvalmisteen mikroskopoinnissa, kuten tapahtui tässä raportissa mainittujen potilaidenkin kohdalla. Onkin syytä muistuttaa malariadiagnostiikkaa tekevää laboratoriohenkilöstöä toisintokuumeen kasvaneesta mahdollisuudesta myös Suomessa ja opastaa heitä tunnistamaan spirokeettabakteerit. Kliinikoiden tulee muistaa toisintokuume äskettäin Suomeen saapuneen kuumeilevan pakolaisen infektiotaudin erotus diagnos tiikassa. JUKKA HYTÖNEN, LT, dosentti, kliinisen mikrobiologian Turun yliopisto, Lääketieteellinen mikrobiologia ja immunologia Tyks, Tyks-Sapa-liikelaitos, Mikrobiologia ja genetiikka TAMIM KHAWAJA, LL, infektiotautien HUS Tulehduskeskus JUHA O. GRÖNROOS, LT, kliinisen mikrobiologian Tyks, Tyks-Sapa-liikelaitos, Mikrobiologia ja genetiikka ANNA JALAVA, FM Helsingin yliopisto, Bakteriologian ja immunologian osasto SEPPO MERI, LT, professori, kliinisen mikrobiologian Helsingin yliopisto, Bakteriologian ja immunologian osasto HUS, HUSLAB, Mikrobiologia JARMO OKSI, LT, infektiotautiopin professori, infektiotautien Turun yliopisto, Kliininen laitos Tyks, Infektiotautien vastuualue SIDONNAISUUDET Jukka Hytönen: Asiantuntijapalkkio (Labquality), lisenssitulo tai tekijänpalkkio (Kustannus Oy Duodecim), luentopalkkio (Labquality) Tamim Khawaja, Juha O. Grönroos, Anna Jalava: Ei sidonnaisuuksia Seppo Meri: Apuraha (Huslab), asiantuntijapalkkio (Labquality), lisenssitulo tai tekijänpalkkio (Duodecim), luentopalkkio (Alexion, MSD, Pfizer, Roche) Jarmo Oksi: Asiantuntijapalkkio (Astellas, Gilead, MSD, Pfizer), koulutus- ja kongressikulut (Astellas, Gilead, MSD, Pfizer), luentopalkkio (Actavis, Amgen, Baxter, Pfizer, MSD, GSK, Tibotec/Janssen, Novartis) 1955 Toisintokuume
5 KIRJALLISUUTTA 1. Stanek G, Wormser GP, Gray J, Strle F. Lyme borreliosis. Lancet 2012;379: Cutler SJ. Relapsing fever borreliae: a global review. Clin Lab Med 2015;35: Brouqui P, Stein A, Dupont HT, ym. Ectoparasitism and vector-borne diseases in 930 homeless people from Marseilles. Medicine (Baltimore) 2005;84: Houhamdi L, Raoult D. Excretion of living Borrelia recurrentis in feces of infected human body lice. J Infect Dis 2005;191: Antinori S, Mediannikov O, Corbellino M, Raoult D. Louse-borne relapsing fever among East African refugees in Europe. Travel Med Infect Dis 2016;14: Hoch M, Wieser A, Löscher T, ym. Louse-borne relapsing fever (Borrelia recurrentis) diagnosed in 15 refugees from northeast Africa: epidemiology and preventive control measures, Bavaria, Germany, July to October Euro Surveill 2015; Goldenberger D, Claas GJ, Bloch-Infanger C, ym. Louse-borne relapsing fever (Borrelia recurrentis) in an Eritrean refugee arriving in Switzerland, August Euro Surveill 2015;20: Lucchini A, Lipani F, Costa C, ym. Louseborne relapsing fever among East African refugees, Italy, Emerg Infect Dis 2016;22: Ciervo A, Mancini F, di Bernardo F, ym. Louseborne relapsing fever in young migrants, Sicily, Italy, July-September Emerg Infect Dis 2016;22: Cutler SJ. Refugee crisis and re-emergence of forgotten infections in Europe. Clin Microbiol Infect 2016;22: Wilting KR, Stienstra Y, Sinha B, ym. Louse-borne relapsing fever (Borrelia recurrentis) in asylum seekers from Eritrea, the Netherlands, July Euro Surveill 2015; Costescu Strachinaru DI, Cambier J, Kandet-Yattara H, Konopnicki D. Relapsing fever in asylum seekers from Somalia arriving in Belgium in August Acta Clin Belg, julkaistu verkossa Osthoff M, Schibli A, Fadini D, ym. Louseborne relapsing fever report of four cases in Switzerland, June-December BMC Infect Dis 2016;16:210. SUMMARY Relapsing fever Relapsing fever is an infection to be considered in the differential diagnosis of an immigrant s febrile illness. It is a severe, tick-borne or clothes body louse infection caused by the relapsing fever assiociated borrelia species. The body louse infection is in particular encountered in the Horn of Africa region due to poor hygiene, and has during the past year been described in several European countries as imported by refugees coming from this region. Doctors should thus bear relapsing fever in mind as a differential diagnosis in a febrile refugee having recently arrived in Finland. 1956
Toisintokuume. Jarmo Oksi prof, infektiotautien ylilääkäri, TY, Tyks
Toisintokuume Jarmo Oksi prof, infektiotautien ylilääkäri, TY, Tyks Turvapaikanhakijan korkea kuume ja vatsakivut Jarmo Oksi Tyks Kiitos osasta kuvista/slideista Juha Grönroos ja Inka Harju / Tyks mikrobiologia
Jukka Hytönen Kliinisen mikrobiologian erikoislääkäri UTULab Bakteeriserologia
Bordetella pertussis Laboratorion näkökulma Jukka Hytönen Kliinisen mikrobiologian erikoislääkäri UTULab Bakteeriserologia SIDONNAISUUDET Asiantuntija Labquality Ammatinharjoittaja Mehiläinen Apurahoja:
Tärkeää tietoa GILENYA (fingolimodi) -hoidosta
Tähän lääkkeeseen kohdistuu lisäseuranta. Tärkeää tietoa GILENYA (fingolimodi) -hoidosta Vanhemmille/huoltajille Ensimmäisen annoksen jälkeen lääkäri pyytää lasta jäämään vastaanotolle vähintään kuuden
Miten tunnistan vakavan infektion päivystyksessä? 5.5.2011 Johanna Kaartinen HYKS Päivystys ja valvonta
Miten tunnistan vakavan infektion päivystyksessä? 5.5.2011 Johanna Kaartinen HYKS Päivystys ja valvonta Päivystyksessä Paljon potilaita Paljon infektioita Harvalla paha tauti Usein kiire Usein hoito ennen
PD-hoidon komplikaatiot
Sisäinen ohje 1 (5) PD-hoidon komplikaatiot Peritoniitti eli vatsakalvon tulehdus: Peritoniitin yleisin aiheuttaja on staphylococcus aureus. Staphylococcus epidermiksen osuus on pienempi. Harvinaisempia
TUBERKULOOSI. Oireet: kestävä ja limainen yskös, laihtuminen, suurentuneet imusolmukkeet ja ruokahaluttomuus
TUBERKULOOSI On Mycobacterium tuberculosis bakteerin aiheuttama infektio. Oireet: kestävä ja limainen yskös, laihtuminen, suurentuneet imusolmukkeet ja ruokahaluttomuus Hoitona käytetään usean lääkkeen
Bakteerimeningiitti tänään. Tuomas Nieminen 23.9.2015
Bakteerimeningiitti tänään Tuomas Nieminen 23.9.2015 Meningiitti Lukinkalvon, pehmytkalvon (pia mater) ja selkäydinnesteen inflammaatio/infektio; likvorissa valkosolujen ylimäärä Tulehdus leviää subaraknoidaalisessa
Tähän lääkkeeseen kohdistuu lisäseuranta. Tärkeää tietoa GILENYA (fingolimodi) -hoidosta
Tähän lääkkeeseen kohdistuu lisäseuranta. Tärkeää tietoa GILENYA (fingolimodi) -hoidosta Ensimmäisen annoksen jälkeen lääkärisi pyytää sinua jäämään vastaanotolle vähintään kuuden tunnin ajaksi, jotta
Tärkeää tietoa GILENYA -hoidosta
Tärkeää tietoa GILENYA -hoidosta Ensimmäisen GILENYA-annoksen jälkeen lääkärisi pyytää sinua jäämään vastaanotolle vähintään kuuden tunnin ajaksi, jotta tarvittaviin toimenpiteisiin voidaan ryhtyä, jos
Kliinikon odotukset virtsatieinfektioiden laboratoriotutkimuksilta
SKKY ry:n ja Sairaalakemistit ry:n syyskoulutuspäivät Kliinikon odotukset virtsatieinfektioiden laboratoriotutkimuksilta Maarit Wuorela, LT, oyl Turun kaupungin hyvinvointitoimiala erikoissairaanhoito
Vanhusten virtsatieinfektio. TPA Tampere: Vanhuksen virtsatieinfektio
Vanhusten virtsatieinfektio 1 Perustieto Termit Oireeton bakteriuria Vti pitkäaikaishoidossa Oireet ja määritelmä Diagnoosi Haasteet Syventävä tieto Hoito TPA: virtsatieinfektio 2 Bakteriuria eli bakteerikasvu
Clostridium difficile diagnostiikan nykyvaihe ja pulmat. Janne Aittoniemi, LT, dos, oyl Fimlab Laboratoriot Oy
Clostridium difficile diagnostiikan nykyvaihe ja pulmat Janne Aittoniemi, LT, dos, oyl Fimlab Laboratoriot Oy 1.10.2013 Cd-laboratoriodiagnostiikan pulmat - Kuinka Cd-infektio pitäisi diagnostisoida laboratoriossa?
SAV? Milloin CT riittää?
SAV? Milloin CT riittää? Evl Akuuttilääketiede To Sidonnaisuudet Ei sidonnaisuuksia 1 Potilastapaus 28- vuotias nainen vastaanotolla klo 12 Hypotyreoosi, hyvässä hoitotasapainossa Lääkityksenä Thyroxin
Entä jos laivalla epäillään tarttuvaa tautia - toimintaohjeita ja informaation kulku
Entä jos laivalla epäillään tarttuvaa tautia - toimintaohjeita ja informaation kulku Outi Lyytikäinen, tutkimusprofessori Infektiotautien torjuntayksikkö 9.3.2015 Laivatarkastuskoulutus / O Lyytikäinen
Sisältö Etiologia. Oireet. Erotusdiagnostiikka. Hälytysmerkit. Esitiedot. Kliininen arvio. Nestetarve & kuivuman korjaus
Sisältö Etiologia Oireet Erotusdiagnostiikka Hälytysmerkit Esitiedot Kliininen arvio Nestetarve & kuivuman korjaus Hoitopaikan valinta Yhteenveto 1 Etiologia Yleisiä Valtaosa virustauteja Adeno, noro,
Hepatiitti E -viruksen esiintyminen ihmisissä ja eläimissä Suomessa
Hepatiitti E -viruksen esiintyminen ihmisissä ja eläimissä Suomessa Tuija Kantala ELL, yliopisto-opettaja, jatkotutkinto-opiskelija Elintarvikehygienian ja ympäristöterveyden osasto Eläinlääketieteellinen
B-leuk-määritys vieritestimittauksena infektiodiagnostiikassa
4.2.2009 B-leuk-määritys vieritestimittauksena infektiodiagnostiikassa Ville Peltola Dosentti, lasten infektiolääkäri TYKS Hengitystieinfektioiden lukumäärä vuosittain 7 Infektioita/ vuosi/ henkilö (keskiarvo)
Yersinia-serologia. Markus Penttinen 041105 Lääketieteellinen mikrobiologia Turun yliopisto
Yersinia-serologia Markus Penttinen 041105 Lääketieteellinen mikrobiologia Turun yliopisto Yersiniainfektio Yersiniainfektio aiheuttaa mm. seuraavia tauteja: 1. Akuutteja tauteja - suolistotulehduksia
Tuberkuloosi maahanmuuttajilla. Pirre Räisänen Erityisasiantuntija / Väitöskirjatutkija
Tuberkuloosi maahanmuuttajilla Pirre Räisänen Erityisasiantuntija / Väitöskirjatutkija Sidonnaisuudet Apurahat Hengityssairauksien tutkimussäätiö Suomen Tuberkuloosin vastustamisyhdistyksen säätiö Tampereen
Mitä resistentin mikrobin kantajuus merkitsee? Reetta Huttunen LT, infektiolääkäri, apulaisylilääkäri, TAYS, infektioyksikkö
Mitä resistentin mikrobin kantajuus merkitsee? Reetta Huttunen LT, infektiolääkäri, apulaisylilääkäri, TAYS, infektioyksikkö Asia on kyllä tärkeä mutta älkää olko huolissanne? Terveydenhuollon laitoksessa
Keskushermostoinfektio puutiaisaivokuume, neuroborrelioosi vai molemmat?
Antti Varis, Jarmo Oksi ja Hannu Järveläinen TAPAUSSELOSTUS Keskushermostoinfektio puutiaisaivokuume, neuroborrelioosi vai molemmat? Samat puutiaiset voivat välittää sekä puutiaisaivokuumetta että Lymen
Keskisuomalaiset zoonoosit
Keskisuomalaiset zoonoosit Alueellinen tartuntatautikoulutuspäivä 3.5.2016 Sanna Kilpinen www.terve.fi Zoonoosi? from Greek: ζῷον zoon "animal" Eläimen, yleensä selkärankaisen, infektiotauti, joka voi
C. difficile-diagnostiikan vaikutus epidemiologiaan, potilaan hoitoon ja eristyskäytäntöihin. Miksi lasten C. difficileä ei hoideta? 16.3.
C. difficile-diagnostiikan vaikutus epidemiologiaan, potilaan hoitoon ja eristyskäytäntöihin. Miksi lasten C. difficileä ei hoideta? 16.3.2016 Eero Mattila HUS Infektioklinikka CDI = C. difficile infektio
HIV ja hepatiitit HIV
HIV ja hepatiitit Alueellinen tartuntatautipäivä 3.5.16 Keski Suomen keskussairaala Infektiolääk. Jaana Leppäaho Lakka HIV 1 HIV maailmalla HIV Suomessa Suomessa 2014 loppuun mennessä todettu 3396 tartuntaa,
Tarttuvien eläintautien huomioiminen luonnonlintuja käsiteltäessä
WWF Koulutus: Öljyyntyneiden lintujen käsittely, pesu ja hoito, Tarttuvien eläintautien huomioiminen luonnonlintuja käsiteltäessä Laila Rossow Tarttuvien tautien Erikoiseläinlääkäri Tarttuva eläintauti?
Influenssaepidemia laitoksessa, miten tunnistan, miten hoidan
Influenssaepidemia laitoksessa, miten tunnistan, miten hoidan 25.11.2014 Katariina Kainulainen Dos, sisätautien ja infektiosairauksien erikoislääkäri HUS, infektioklinikka Influenssaepidemia vanhainkodissa
Asumispalveluyksiköiden hengitystie-epidemioiden hoito kunnassa
Asumispalveluyksiköiden hengitystie-epidemioiden hoito kunnassa Infektioiden torjuntapäivät 6.11.2018 Kirsi Valtonen, LT, ylilääkäri Tartuntataudeista vastaava lääkäri Vantaan tartuntatauti- ja hygieniayksikkö
Borrelia burgdorferi, vasta-aineet seerumista
1 Borrelia burgdorferi, vasta-aineet seerumista Vasta-aineseulonta tehdään aina ensin kahden ELISA-testin avulla, eli S-Borr C6 (2001) ja S- Borr IgG (2004). Jos tulokset eriävät, tai jos jompikumpi tai
Kokogenomisekvensointi (WGS)
Kokogenomisekvensointi (WGS) - Esimerkkinä tuberkuloosi FT, Dos., johtava asiantuntija Hanna Soini Terveysturvallisuusosasto 14.11.2017 WGS - Hanna Soini 1 Sidonnaisuudet Hanna Soini Johtava asiantuntija,
Penikkatauti turkiseläimillä
Penikkatauti turkiseläimillä Ajankohtaista tarttuvista eläintaudeista teemapäivä 21.5.2013 Ulla-Maija Kokkonen ELT, erikoiseläinlääkäri Evira Tutkimus- ja laboratorio-osasto Eläintautivirologian tutkimusyksikkö
(pembrolitsumabi) Tietoa potilaille
Tietoa KEYTRUDA - valmisteesta (pembrolitsumabi) Tietoa potilaille Tähän lääkkeeseen kohdistuu lisäseuranta. Tällä tavalla voidaan havaita nopeasti uutta turvallisuutta koskevaa tietoa. Voit auttaa ilmoittamalla
Veren parasiitit. Labquality Days 2017 Taru Meri Helsingin Yliopisto ja VITA Laboratorio
Veren parasiitit Labquality Days 2017 Taru Meri Helsingin Yliopisto ja VITA Laboratorio Veren sivelynäytteestä voi löytyä Malaria Mikrofilaria Babesia Trypanosoma Toisintokuumeborrelia Trypanosoomat Kuuluvat
VIERITESTI VAI SPESIFIT VASTA-AINEET Jukka Suni
EBV-infektio VIERITESTI VAI SPESIFIT VASTA-AINEET Jukka Suni KLIINISIÄ LÖYDÖKSIÄ I SUURENTUNEET IMUSOLMUKKEET KLIINISIÄ LÖYDÖKSIÄ II KATTEISET NIELURISAT NIELUN VERENPURKAUMAT KLIINISIÄ LÖYDÖKSIÄ III
TaLO-tapaukset Virusoppi. Vastuuhenkilöt: Tapaus 1: Matti Varis Tapaus 2: Veijo Hukkanen Tapaus 3: Sisko Tauriainen Tapaus 4: Ilkka Julkunen
TaLO-tapaukset Virusoppi Vastuuhenkilöt: Tapaus 1: Matti Varis Tapaus 2: Veijo Hukkanen Tapaus 3: Sisko Tauriainen Tapaus 4: Ilkka Julkunen TaLO-tapaus 1 Uusi uhkaava respiratorinen virusinfektio Tapaus
SUOJAUTUMINEN VAROTOIMISSA, MIKSI JA MITEN? KATARIINA KAINULAINEN INFEKTIOLÄÄKÄRI, HUS 5/9/2019 1
SUOJAUTUMINEN VAROTOIMISSA, MIKSI JA MITEN? 9.5.2019 KATARIINA KAINULAINEN INFEKTIOLÄÄKÄRI, HUS 5/9/2019 1 HYGIENIA Potilaan turvallisuus Oma turvallisuus 5/9/2019 2 HOITOON LIITTYVÄ INFEKTIO SUOMESSA
Tietopaketti seksitaudeista
Tietopaketti seksitaudeista Tietopaketti seksitaudeista Seksitaudit tarttuvat nimensä mukaan seksin välityksellä, kun kahden ihmisen limakalvot (tai niiden viereinen iho) ovat kosketuksissa keskenään.
Puutiaisesta ei päivääkään. Koiran ulkoiset asukkaat Apteekkikoulutus 2006
Puutiaisesta ei päivääkään Koiran ulkoiset asukkaat Apteekkikoulutus 2006 Ulkoloiset ovat yleisiä Ruotsalaisen tilaston mukaan 25 % eläinlääkärin potilaista on iho-ongelmaisia, joilla tavallisin syy on
RESPIRATORY SYNCYTIAL VIRUS (RSV)
RESPIRATORY SYNCYTIAL VIRUS (RSV) Infektioiden torjuntapäivät 8.11.2018 Espoo, Dipoli 8.11.2018 Respiratory syncytial virus/ Niina Ikonen 1 RS-VIRUS Virus eristettiin 1956 Aiheuttaa vuosittaisia epidemioita
Lymen tautiin liittyvä niveltulehdus
Lymen tautiin liittyvä niveltulehdus Mikä on Lymen tautiin liittyvä niveltulehdus? Lymen tautiin liittyvää niveltulehdusta kutsutaan joskus myös Lymen artriitiksi. Se on yksi Borrelia burgdorferi -bakteerin
Kansallinen rokotusohjelma tutuksi
Kansallinen rokotusohjelma tutuksi Tämä selkokielinen esite on tehty osana opinnäytetyötä Kansallinen rokotusohjelma tutuksi selkokielinen esite maahanmuuttajille. Opinnäytetyön toimeksiantaja on MARJAT-hanke.
KANNATTAAKO MONIRESISTENTTIEN MIKROBIEN SEULONTA? HYGIENIAHOITAJA JAANA-MARIJA LEHTINEN HUS MOBIILIYKSIKKÖ
KANNATTAAKO MONIRESISTENTTIEN MIKROBIEN SEULONTA? HYGIENIAHOITAJA JAANA-MARIJA LEHTINEN HUS MOBIILIYKSIKKÖ VAROTOIMET JA SEULONTAKÄYTÄNNÖT HUS:SSA Tila Hälytystieto Varotoimet Näytteenotto MDR-kantaja
Injektioneste, suspensio. Vaaleanpunertava tai valkoinen neste, joka sisältää valkoista sakkaa. Sakka sekoittuu helposti ravisteltaessa.
1. ELÄINLÄÄKKEEN NIMI Trilyme injektioneste, suspensio koirille 2. LAADULLINEN JA MÄÄRÄLLINEN KOOSTUMUS Yksi annos (1 ml) sisältää: Vaikuttavat aineet: Inaktivoitu Borrelia burgdorferi sensu lato: Borrelia
Lymen tautiin liittyvää niveltulehdus
www.printo.it/pediatric-rheumatology/fi/intro Lymen tautiin liittyvää niveltulehdus Versio 2016 1. MIKÄ ON LYMEN TAUTIIN LIITTYVÄ NIVELTULEHDUS? 1.1 Mikä se on? Lymen tautiin liittyvää niveltulehdusta
POTILAAN OPAS MAVENCLAD. Potilaan opas. Kladribiini (MAVENCLAD) RMP, versio 1.0 Fimean hyväksymä
MAVENCLAD Potilaan opas POTILAAN OPAS RISKIENHALLINNAN KOULUTUSMATERIAALI FI/CLA/1117/0050 Tärkeää tietoa MAVENCLAD-hoidon aloittaville potilaille Sisällys MAVENCLAD-valmisteen esittely Kuinka MAVENCLAD-hoito
Laatunäkökulma tuberkuloosin immunodiagnostiikassa
Laatunäkökulma tuberkuloosin immunodiagnostiikassa Kliinisen mikrobiologian erikoislääkäri Dosentti Tamara Tuuminen Helsingin Yliopisto HUSLAB Vita Terveyspalvelut Laadun varmistus Pre-analytiikka: oikeat
Miten MALDI-TOF MS -menetelmä on muuttanut diagnostiikkaa ja tunnistusta?
Miten MALDI-TOF MS -menetelmä on muuttanut diagnostiikkaa ja tunnistusta? Risto Vuento Fimlab mikrobiologia 1 Sidonnaisuudet kahden viimeisen vuoden ajalta LKT, dosentti, kl. mikrobiologian erikoislääkäri,
XELJANZ-HOITOA SAAVILLE HENKILÖILLE
FINNISH XELJANZ Tämä esite on tarkoitettu henkilöille, joille lääkäri on määrännyt XELJANZ-valmistetta. Lisätietoja on lääkkeen mukana tulevassa pakkausselosteessa. XELJANZ-HOITOA SAAVILLE HENKILÖILLE
Infektiohälytystilanteet terveydenhuollossa Perusterveydenhuollon rooli ja tehtävät
Infektiohälytystilanteet terveydenhuollossa Perusterveydenhuollon rooli ja tehtävät 6.2.2015 Kirsi Valtonen, LT, va ayl Tartuntataudeista vastaava lääkäri Vantaan terveyskeskus Flunssa Senegalista 2010
(pembrolitsumabi) Tietoa potilaille
Tietoa KEYTRUDA - valmisteesta (pembrolitsumabi) Tietoa potilaille Tähän lääkkeeseen kohdistuu lisäseuranta. Tällä tavalla voidaan havaita nopeasti uutta turvallisuutta koskevaa tietoa. Terveydenhuollon
Mikä on ns. multiplex-pcr tutkimus?
Sidonnaisuudet kahden viimeisen vuoden ajalta Multiplex-PCR ym. uudet monianalyyttimenetelmät - Laboratorion näkökulma Dos., osastonylilääkäri Maija Lappalainen HUSLAB, Virologian ja immunologian osasto
TAMPEREEN YLIOPISTO LÄÄKETIETEEN YKSIKKÖ LASTENTAUTIEN LISÄKOULUTUSOHJELMA LASTEN INFEKTIOSAIRAUDET
TAMPEREEN YLIOPISTO LÄÄKETIETEEN YKSIKKÖ LASTENTAUTIEN LISÄKOULUTUSOHJELMA LASTEN INFEKTIOSAIRAUDET Vastuuhenkilö: professori Matti Korppi (lasten infektiosairaudet) Kouluttajat: Dos. Merja Helminen, professori
IAP:n lasiseminaari 14.11.2008 Tapaus 9. Paula Kujala, PSHP
IAP:n lasiseminaari 14.11.2008 Tapaus 9. Paula Kujala, PSHP Esitiedot Yli 70 v. mies. PSA normaali 1.4. Nopeasti alkaneet virtsavaivat ja kystoskopiassa koko prostaattinen uretra ahtautunut tuumorinomaisesti.
Laboratorion merkitys infektioiden diagnostiikassa. Risto Vuento Laboratoriokeskus PSHP
Laboratorion merkitys infektioiden diagnostiikassa Risto Vuento Laboratoriokeskus PSHP Mikrobin ja ihmisen suhde Hyödylliset mikrobit, henkilön oma mikrobisto (ns. normaalifloora) Käsitteellä infektiotauti
Virtsan kemiallisen seulonnan kliininen käyttö. Dosentti Martti L.T. Lalla Osastonylilääkäri HUSLAB Kirurginen sairaala 4.2.2009
Virtsan kemiallisen seulonnan kliininen käyttö Dosentti Martti L.T. Lalla Osastonylilääkäri HUSLAB Kirurginen sairaala Virtsa elimistön tietolähteenä Virtsa - ensimmäinen kehon aine, jonka tutkiminen yhdistettiin
C.difficile alueellisena haasteena
C.difficile alueellisena haasteena V-J Anttila osastonylilääkäri, infektiolääkäri HYKS/Tulehduskeskus/Infektiosairaudet Infektioidentorjuntayksikkö 15.11.2016 C.difficile alueellisena haasteena C.diffcile
Tuhkarokko Euroopassa ja Yhdysvalloissa
Tuhkarokko Euroopassa ja Yhdysvalloissa - mikä suoja suomalaisilla? Tartuntatautikurssi 15.4.2015 15.4.2015 Virusinfektiot-yksikkö/ Mia Kontio 1 Tuhkarokko: epäíly ja varmistus Oireet 7-21 vrk tartunnasta:
Opas Tietoja potilaille
Opas Tietoja potilaille Tärkeää turvallisuutta koskevaa tietoa immuunivälitteisten haittavaikutusten riskin minimoimiseksi Tähän lääkkeeseen kohdistuu lisäseuranta. Tällä tavalla voidaan havaita nopeasti
Tekonivelinfektion antibioottihoito. Teija Puhto LT, sis. ja inf. el vs.oyl, Infektioiden torjuntayksikkö OYS
Tekonivelinfektion antibioottihoito Teija Puhto LT, sis. ja inf. el vs.oyl, Infektioiden torjuntayksikkö OYS Antibiootin valinta Perusta on adekvaatit näytteet Leikkauksessa otetut syvät näytteet golden
SELKÄYDINNESTEEN PERUSTUTKIMUKSET
Käyttöönottopäivä: 21.11.2011 1 (5) SELKÄYDINNESTEEN PERUSTUTKIMUKSET Atk-numero ja -lyhenne 1154 Li-BaktVi 1470 Li-Gluk 2186 Li-Laktaat 2514 Li-Prot 2655 Li-Solut 4059 Li-Syto Likvorin irtosolututkimus
Miten Truvadaa otetaan
Miten Truvadaa otetaan Ota Truvada-valmistetta juuri siten kuin lääkäri on määrännyt. Tarkista ohjeet lääkäriltä tai apteekista, jos olet epävarma. Suositeltu annos on yksi Truvada-tabletti kerran vuorokaudessa
Mikrobilääkeresistenssi Suomessa. Miika Bergman LL, FM, erikoistutkija Mikrobilääkeresistenssiyksikkö (TAMI)
Mikrobilääkeresistenssi Suomessa Miika Bergman LL, FM, erikoistutkija Mikrobilääkeresistenssiyksikkö (TAMI) Sisältö Mikrobilääkeresistenssin seuranta FiRe TTR SIRO Kohdennetut tutkimukset esim. karbapenemaasidiagnostiikka
Potilaan päiväkirja. Avuksi maksa-arvojen ja käyntiaikojen seurantaan ensimmäisen hoitovuoden ajaksi
Potilaan päiväkirja Avuksi maksa-arvojen ja käyntiaikojen seurantaan ensimmäisen hoitovuoden ajaksi POTILAAN TIEDOT Nimi: Osoite: Puh.: Erikoislääkäri: Erikoislääkärin puh.: Parkinsonhoitaja: Parkinsonhoitajan
Anna-Maija Koivusalo 16.4.2014. Kivuton sairaala projekti vuonna 2013
Anna-Maija Koivusalo 16.4.214 Kivuton sairaala projekti vuonna 213 Kivun arviointi projekti Kivuton sairaala toteutettiin kahdeksannen kerran syksyllä 213 pääosin viikolla 42. Mukana oli niin erikoissairaanhoidon
Hoidon asiantuntijaryhmän terveiset, potilastapauksia. Riitta Erkinjuntti-Pekkanen LT, keuhkosairauksien erikoislääkäri, KYS
Hoidon asiantuntijaryhmän terveiset, potilastapauksia Riitta Erkinjuntti-Pekkanen LT, keuhkosairauksien erikoislääkäri, KYS Sidonnaisuudet Päätoimi KYS, erikoislääkäri Sivutoimi Kela, asiantuntijalääkäri,
TIETOA ETURAUHASSYÖPÄPOTILAAN SOLUNSALPAAJAHOIDOSTA
TIETOA ETURAUHASSYÖPÄPOTILAAN SOLUNSALPAAJAHOIDOSTA TOSIASIOITA USKOMUSTEN TAKANA HARVINAISET SAIRAUDET I MS-TAUTI I ONKOLOGIA I IMMUNOLOGIA 1 LUKIJALLE Eturauhassyöpä on Suomessa miesten yleisin syöpä.
Avohoidon A-streptokokki-infektion torjunta, miten epidemia katkaistaan? Eeva Ruotsalainen Tartuntatautikurssi 15.4.2015
Avohoidon A-streptokokki-infektion torjunta, miten epidemia katkaistaan? Eeva Ruotsalainen Tartuntatautikurssi 15.4.2015 Perusasiaa Tartuntatapa Esiintyy iholla ja nielussa Pisara- ja kosketustartunta
Myyräkuume ja tularemia. 16.10.2015 Elina Saarela
Myyräkuume ja tularemia 16.10.2015 Elina Saarela Myyräkuume Puumala-viruksen aiheuttama zoonoosi Kantajina metsämyyrät Myyräkanta vaikuttaa esiintyvyyteen Hengitystietartunta eritteistä Ei tartu ihmisestä
Infektiotauti, joka on suhteellisen»uusi», jonka
Näin hoidan Lymen borrelioosin diagnoosi ja hoito Jarmo Oksi Sairauden määrittäminen Lymen borrelioosiksi on kliininen diagnoosi, joka harvoin on yksiselitteisen helppo. Anamneesin merkitys diagnoosiin
Yleisimmät idiopaattiset interstitiaalipneumoniat ja tavalliset keuhkovauriot - avainasemassa moniammatillisuus
Yleisimmät idiopaattiset interstitiaalipneumoniat ja tavalliset keuhkovauriot - avainasemassa moniammatillisuus 12.11.2015 IAP Tampere Airi Jartti Elisa Lappi-Blanco Sidonnaisuudet Luentopalkkioita Oy
Streptokokki Vakavat tartunnat. Jaana Syrjänen Osastonylilääkäri Tays Infektioyksikkö Tartuntatautipäivät
Streptokokki Vakavat tartunnat Jaana Syrjänen Osastonylilääkäri Tays Infektioyksikkö Tartuntatautipäivät 13.11.17 Streptokokit Grampositiivinen ketjukokki, Kuva T. Seiskari, SLL 2016 Betahemolyyttisiä
Lymen borrelioosin diagnostiikka ja hoito
Katsaus Jarmo Oksi, Ilkka J. T. Seppälä ja Jukka Hytönen Lymen borrelioosin diagnostiikka ja hoito Lymen borrelioosin ilmaantuvuus maassamme on viimeisten kymmenen vuoden aikana lisääntynyt tasaisesti
Hiv tutuksi. Koulutus vastaanottokeskuksille Maahanmuuttovirasto 25.3.2015. Batulo Essak HIV-tukikeskus
Hiv tutuksi Koulutus vastaanottokeskuksille Maahanmuuttovirasto 25.3.2015 Batulo Essak HIV-tukikeskus 1 Täyttä elämää hivin kanssa www.tuberkuloosi.fi/materiaali/animaatiot/ 2 Näitte juuri hivistä kertovan
Pfapa Eli Jaksoittainen Kuume, Johon Liittyy Aftainen Nielu- Ja Imusolmuketulehdus
https://www.printo.it/pediatric-rheumatology/fi/intro Pfapa Eli Jaksoittainen Kuume, Johon Liittyy Aftainen Nielu- Ja Imusolmuketulehdus Versio 2016 1. MIKÄ ON PFAPA? 1.1 Mikä se on? PFAPA on lyhenne englannin
INFEKTIOIDEN SEURANTA- MÄÄRITELMÄT PITKÄAIKAIS- HOITOLAITOKSISSA
Sairaalainfektio-ohjelma (SIRO) INFEKTIOIDEN SEURANTA- MÄÄRITELMÄT PITKÄAIKAIS- HOITOLAITOKSISSA Allison McGeer ym., 1991 Kansanterveyslaitoksen julkaisuja C 14/2005 Kansanterveyslaitoksen julkaisuja C11
Lasten virtsatieinfektioiden diagnostiikan ja hoidon kulmakivet
25.10.2007 Lasten virtsatieinfektioiden diagnostiikan ja hoidon kulmakivet Ville Peltola TYKS, lastenklinikka Insidenssi Suurin < 1-v: pojat = tytöt, n. 7/1000 1-v: tytöt > pojat 8% tytöistä sairastaa
Katsaus elintarvikevälitteisiin epidemioihin Shp-SIRO-FiRe-päivät 30.9.-1.10.2013
Katsaus elintarvikevälitteisiin epidemioihin Shp-SIRO-FiRe-päivät 30.9.-1.10.2013 Sari Huusko TH, TtM Tartuntatautien torjuntayksikkö Katsaus elintarvikevälitteisiin epidemioihin Kryptosporidioosiepidemiat
Tuhkarokko Suomessa kesällä 2017
Tuhkarokko Suomessa kesällä 2017 27.9.2017 Elina Seppälä 1 Sidonnaisuudet Ei sidonnaisuuksia 26.9.2017 Tuhkarokko Suomessa kesällä 2017 / Elina Seppälä 2 Esityksen sisältö Taustaa Mikä on tuhkarokko? Euroopan
Virusten leviämistä karjaan voi estää pohjoismaista todistusaineistoa
Virusten leviämistä karjaan voi estää pohjoismaista todistusaineistoa Vaali viisaasti vasikkaa koulutus 17.1.2017 Salla Ruuska, Savonia Ammattikorkeakoulu Oy RS- ja koronavirus RS (respiratory syncytial)
Lomaketta käytetään myös lähetteenä verensiirron haittavaikutusten tutkimukseen. Potilaan nimi Hetu Veriryhmä RhD
788 N:o 258 1. ILMOITUS VERIVALMISTEEN SIIRRON AIHEUTTAMASTA VAKAVASTA HAITTA- VAIKUTUKSESTA JA VÄÄRÄN VERIVALMISTEEN SIIRROSTA (terveydenhuollon toimintayksikkö) Lomaketta käytetään myös lähetteenä verensiirron
Mevalonaattikinaasin vajaatoiminta (MKD) ja Hyperimmunoglobulinemia D-oireyhtymä (HIDS)
Mevalonaattikinaasin vajaatoiminta (MKD) ja Hyperimmunoglobulinemia D-oireyhtymä (HIDS) Mikä on Mevalonaattikinaasin vajaatoiminta? Mevalonaattikinaasin vajaatoiminta on perinnöllinen sairaus. Se on elimistön
10/12/12. HIV-1 O and P. HIV-1 M and N NATURE VOL 397 4 FEBRUARY 1999
1 2 3 NATURE VOL 397 4 FEBRUARY 1999 HIV-1 O and P HIV-1 M and N 4 MITEN HIV-EPIDEMIA ALKOIKAAN 1980 s 1990 s?? 1970 s 1980 s 1980 s 5 HIV Gp120 Gp41 RNA p17 p24 6 HIV 1 simpanssista ihmiseen Myron S.
Tekonivelinfektiot. 5.10.2012 Teija Puhto Infektiolääkäri Infektioiden torjuntayksikkö, OYS
Tekonivelinfektiot 5.10.2012 Teija Puhto Infektiolääkäri Infektioiden torjuntayksikkö, OYS Lääkelaitos: Endoproteesirekisteri Lääkelaitos: Endoproteesirekisteri Tekonivelinfektio Lonkan ja polven primaaritekonivelistä
Yleisimmät infektio-ongelmat Suomeen saavuttaessa XXIX Valtakunnalliset tartuntatautipäivät Infektiolääkäri Kirsi Valve
Yleisimmät infektio-ongelmat Suomeen saavuttaessa 15.11.2016 XXIX Valtakunnalliset tartuntatautipäivät Infektiolääkäri Kirsi Valve Mistä maista turvapaikanhakijoita on tullut Suomeen? TOP 4 Lähtömaa 2015
ÄKILLINEN SYDÄNKOHTAUS ACUTE CORONARY SYNDROMES PATOGENEESI ENSIHOITO ÄKILLISEN SYDÄN- KOHTAUKSEN PATOLOGIA
1/5 ÄKILLINEN SYDÄNKOHTAUS ACUTE CORONARY SYNDROMES PATOGENEESI ENSIHOITO ÄKILLISEN SYDÄN- KOHTAUKSEN PATOLOGIA KESKEISET TEKIJÄT: o Sepelvaltimon tukos / ahtautuminen (kuva 1,sivulla 5) o Tromboottinen
ORL-päivät
ORL-päivät 2014 6.-7.2.2014 raportti koostettu 24.2.2014 Olen Vastaajien määrä: 121 Työpaikkani Vastaajien määrä: 120 Avoimet vastaukset: muu, mikä - Työterveyslaitos - hoitovapaalla - eläkkeellä Ikäni
1. Mikä on osaston potilasmäärä? 15 potilasta, ainoastaan osastolla olevat potilaat lasketaan. Huom! Myös vierihoidossa olevat lapset.
1.6 Tapausharjoituksia Harjoitus 1. Nimittäjätiedot 10 minuuttia Osaston nimi synnytysosasto 14 äitiysvuodetta Tutkimus tehdään 11.4.2010 kello 14:00 Paikka Paikan Sisäänottoaika Vauvan sijainti Vauvan
Perinnöllinen välimerenkuume
www.printo.it/pediatric-rheumatology/fi/intro Perinnöllinen välimerenkuume 2. DIAGNOOSI JA HOITO 2.1 Miten tauti todetaan? Yleensä taudin määrittelyssä edetään seuraavasti: Kliininen epäily: Perinnöllistä
Veriturvaraportti 2018 VERENSIIRTOJEN HAITTAVAIKUTUKSET VUONNA 2018
VERENSIIRTOJEN HAITTAVAIKUTUKSET VUONNA 28 Verivalmisteiden, erityisesti punasoluvalmisteiden käyttö on vähentynyt viimeisen vuoden aikana 2%, mikä näkyy myös Veriturvatoimistoon raportoitujen haittojen
Uudet tekniikat infektio- diagnostiikassa
Uudet tekniikat infektio- diagnostiikassa Labquality Days 5.2.2015 Kaisu Rantakokko-Jalava Tyks mikrobiologia ja genetiikka VSSHP Tyks-Sapa-liikelaitos Uusia tuulia kl. mikrobiologiassa MALDI-TOF bakteerien
Tuberkuloosin immunodiagnostiset testit. Dosentti Tamara Tuuminen, kliinisen mikrobiologian erl HY, HUSLAB Labquality 02.11.2007
Tuberkuloosin immunodiagnostiset testit Dosentti Tamara Tuuminen, kliinisen mikrobiologian erl HY, HUSLAB Labquality 02.11.2007 HUSLAB:n testivalikoima ELISPOT= Ly-TbSpot Mittaa IFNγ tuottavien solujen
HbA1c, tilannekatsaus ja SKKY:n suositus. Ilkka Penttilä Emeritusprofessori HbA1c-kierrosasiantuntija
HbA1c, tilannekatsaus ja SKKY:n suositus Ilkka Penttilä Emeritusprofessori HbA1c-kierrosasiantuntija HbA1c, % vaiko mooli? Eli olemmeko vielä vanhassa 1960-luvun ajatusmaailmassa mg% vaiko uudessa mmol/l
Verensiirtojen haittavaikutusten, vaaratilanteiden ja väärän verensiirron määrittely
VERENSIIRTOJEN HAITTAVAIKUTUKSET VUONNA 2010 Verensiirtoihin liittyvät turvallisuusriskit ovat Suomessa vähäiset. Vuonna 2010 sairaanhoitolaitoksiin toimitettiin yhteensä yli 343 000 verivalmistetta. Vakavia
Mitä uutta sepsiksen biomarkkereista? Reetta Huttunen LT, infektiolääkäri, apulaisylilääkäri, TAYS Infektioyksikkö
Mitä uutta sepsiksen biomarkkereista? Reetta Huttunen LT, infektiolääkäri, apulaisylilääkäri, TAYS Infektioyksikkö Mitä kaikkea me vaadimme hyvältä sepsiksen biomarkkerilta? Ennustetta parantavan hoidon
Kausi-influenssa lähestyy, miten suojaat potilaasi ja itsesi? Hannu Syrjälä
Kausi-influenssa lähestyy, miten suojaat potilaasi ja itsesi? Hannu Syrjälä 30.9.2016 Kausi-influenssalöydökset PPSHP:ssä 2014-16 (Nordlab) 140 120 116 100 86 94 80 75 2014 60 40 20 16 18 27 42 36 39 29
KÄSIHYGIENIA, MITÄ VÄLIÄ? KATARIINA KAINULAINEN INFEKTIOLÄÄKÄRI, HUS 4/26/2018 1
KÄSIHYGIENIA, MITÄ VÄLIÄ? 25.4.2018 KATARIINA KAINULAINEN INFEKTIOLÄÄKÄRI, HUS 4/26/2018 1 KÄSIHYGIENIA Potilaan turvallisuus Oma turvallisuus 4/26/2018 2 HOITOON LIITTYVÄ INFEKTIO SUOMESSA 6-7% sairaalapotilaista
Lääkäreille ja apteekkihenkilökunnalle lähetettävät tiedot Bupropion Sandoz 150 mg ja 300 mg säädellysti vapauttavista tableteista
Lääkäreille ja apteekkihenkilökunnalle lähetettävät tiedot Bupropion Sandoz 150 mg ja 300 mg säädellysti vapauttavista tableteista Valmisteyhteenveto on luettava huolellisesti ennen Bupropion Sandoz -valmisteen
K&V kasvattajaseminaari 16.10.2005 Marjukka Sarkanen
An update on the diagnosis of proteinuria in dogs Oct 1, 2003 By: Johanna Frank, DVM, Dipl. ACVIM PLN: Vioittuneet munuaiskeräset (glomerulus) laskevat veren proteiinin (albumiini) virtsaan. Syitä: glomerulonefriitti
Koululaisen epäselvä kuumeilu 1
TAPAUSSELOSTUS Koululaisen epäselvä kuumeilu 1 Tiina Rantonen, Matti Bergendahl, Jussi Mertsola, Päivi Kilpinen-Loisa, Tanveer Sandhu ja Per Ashorn Francisella tularensis -bakteerin aiheuttamaa tartuntatautia