Lappeenranta 2028 strategian ja siihen liittyvien toimenpideohjelmien tarkistaminen
|
|
- Satu Uotila
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kaupunginhallitus Lappeenranta 2028 strategian ja siihen liittyvien toimenpideohjelmien tarkistaminen 74/ /2013 KH 124 Valmistelija/lisätiedot: Strategia- ja rahoitusjohtaja Olli Naukkarinen, puh Osana strategian toimeenpanoa tarkastellaan puolivuosittain, onko kaupungin toimintaympäristössä tapahtunut sellaisia muutoksia, jotka antaisivat aihetta tarkastaa strategian tavoiteasetantaa tai sen painopisteitä. Strategian toteuttamisesta vastaavat toimielimet ovat todenneet toimintaympäristömuutoksista seuraavaa: Kasvatus- ja opetuslautakunta : Kasvatus- ja opetustoimessa on arvioitu toimintaympäristön muutoksia toimialan perustehtävien sekä strategian toimialaan kohdistuvien tavoitteiden näkökulmasta. Varhaiskasvatusta sekä päivähoitomaksuja koskeva uudistettu lainsäädäntö tulee voimaan Muutoksen vaikutuksia varhaiskasvatuspalvelujen kysyntään on vielä vaikea arvioida. Esiopetuksen opetussuunnitelman muutokset on otettu käyttöön vuonna 2015 ja perusopetuksen ja lukiokoulutuksen opetussuunnitelmat uudistetaan kevään 2016 aikana. Oppilas- ja opiskelijahuoltolain voimaantulon myötä uudet toimintakäytänteet on sovittu Eksoten kanssa. Lain täytäntöönpanon onnistuminen edistää hyvinvointiohjelman tavoitteiden saavuttamista. Yleinen työllisyystilanteen heikentyminen on vaikeuttanut olennaisesti nuorten työosallisuutta. Venäjän tilanteen vaikutus vieraiden kielten opiskeluun näkyy vähentyneenä kiinnostuksena venäjän kielen opiskeluun peruskoulun valinnaisena kielenä. Turvapaikanhakijoiden määrän lisääntyminen on edellyttänyt uusien valmistavien opetusryhmien perustamista. Kasvatus- ja opetustoimen näkemyksen mukaan toimintaympäristössä ei ole tapahtunut niin olennaisia muutoksia, että ne aiheuttaisivat tarpeen muuttaa strategian toimenpideohjelmien tavoitteita. (TW)
2 Kasvatus- ja opetuslautakunta toteaa, ettei toimintaympäristössä ole tapahtunut sellaisia muutoksia, jotka aiheuttaisivat tarpeen muuttaa strategian toimenpideohjelmien tavoiteasetantaa. Sosiaali- ja terveystoimikunta : Maan hallitus linjasi marraskuussa 2015 sote-uudistusta ja itsehallintoalueita koskevan aluejaon perusteet. Maahan perustetaan maakuntapohjalta 18 itsehallintoaluetta, joista 15 järjestää itse alueensa sosiaali- ja terveyspalvelut. Kolme muuta itsehallintoaluetta järjestävät lain perusteella sosiaali- ja terveyspalvelunsa tukeutuen toiseen itsehallintoalueeseen. Itsehallintoalueille kootaan sosiaali- ja terveydenhuollon lisäksi muita tehtäviä. Laajan ympärivuorokautisen päivystyksen yksiköitä on jatkossa 12 sairaalassa. Muut nykyiset keskussairaalat tarjoavat suppeampaa ympärivuorokautista päivystystä sekä antavat erikoistuneita palveluita. Näin maan eri osissa on saatavissa päivystysapua ympäri vuorokauden tulevaisuudessakin. Uudistuksessa lisätään julkisen sosiaali- ja terveydenhuollon tuotannon monipuolisuutta. Itsehallintoalue tuottaa tarvittavat sosiaali- ja terveyspalvelut itse tai yhdessä muiden itsehallintoalueiden kanssa tai voi käyttää yksityisen tai kolmannen sektorin palveluita. Terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen vastuu jää edelleen kuntiin. Sote- ja itsehallintoalueuudistus tulee toteutuessaan merkittävästi vaikuttamaan toimintaympäristöön. Etelä-Karjalan maakunta mukaan lukien koko kaakkoinen Suomi muodostavat maantieteellisesti ja etäisyydet huomioon ottaen alueen, jossa laajan päivystyksen sairaalan tulee sijaita Lappeenrannassa. Muissa vaihtoehdoissa matkat päivystyssairaaloihin muodostuvat liian pitkiksi ja vaarantavat potilasturvallisuuden ja tasavertaisen päivystyksellisen hoidon toteutumisen. Laajan ympärivuorokautisen päivystyksen yksiköt päättää eduskunta keväällä Sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisvastuun siirtyessä itsehallintoalueelle Eksote kuntayhtymänä lakkaa. Omaisuuteen ja rahoituksen liittyvät kysymykset ovat vielä auki. Itsehallintoaluetta koskevassa lausunnossa Lappeenrannan kaupunki linjasi, että sen tulee kuulua Etelä-Karjalan maakunnan pohjalta muodostettavaan omaan itsehallintoalueeseen. Vastuu sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisestä siirtyy kunnilta ja kuntayhtymiltä itsehallintoalueille Etelä-Karjalan kunnat, maakuntaliitto ja muut kuntayhtymät mukaan lukien Eksote ovat jo aiemmin esittäneet, että Etelä-Karjala aloittaisi itsehallintoalueen pilottina jo ennen vuotta 2019.
3 Imatra liittyi Eksoten täysjäseneksi vuoden 2016 alusta ja Eksote järjestää Imatran sosiaali- ja terveyspalvelut kokonaisuudessaan. Eksoten uusi perussopimus ja taloudellisten vastuiden jako hyväksyttiin Eksoten kaikissa jäsenkunnissa vuoden 2015 syksyllä (Lappeenrannan kaupungin valtuusto ). Imatran täysjäseneksi liittymisen yhteydessä Eksoten jäsenkunnat vahvistivat, että Eksote -kuntayhtymän taseessa ei ole erikoissairaanhoitoon kohdistuvaa alijäämää ja linjasivat, että jälkeen kuntayhtymän taseeseen mahdollisesti syntyvästä uudesta alijäämästä vastaavat kaikki voimaan tulevassa perussopimuksessa määritellyt Eksoten jäsenkunnat peruspääoman jäsenkuntaosuuksiensa mukaisessa suhteessa. Samalla kunnan-/kaupunginvaltuustot edellyttivät, että Eksote ryhtyy jatkossakin kaikkiin niihin toimenpiteisiin, jotka ovat tarpeen sen saavuttamiseksi, ettei kuntayhtymän taseeseen synny jatkossa uutta alijäämää. Eksote on onnistunut kattamaan alijäämää ennakoitua nopeammassa tahdissa. Vuoden 2015 osalta talouden näkökulmasta merkittävimmät riskit vuonna 2015 liittyivät vuoden alusta voimaan tulleeseen työmarkkinatuki uudistukseen, joka lisää huomattavasti kuntien taloudellista vastuuta työttömyyden perusteella työmarkkinatukea saaneiden tuesta. Työmarkkinatuen kuntaosuuden ennakoitiin olevan 7,7 miljoonaa euroa, josta Lappeenrannan osuus reilut 6 miljoonaa. Uhkakuvista huolimatta työmarkkinatuen kuntaosuus pysyi budjetissa vuonna Heikko työmarkkinatilanne aiheuttaa edelleen haasteita ja vaatii uusia toimenpiteitä. Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta tuli voimaan Etelä-Karjalan alueelle muodostettiin maakunnan pohjalta oleva johtoryhmä, joka asetettiin Johtoryhmän tehtäväksi määriteltiin lakia laajempi tehtävä maakunnallisen työllisyyden hoidon kokonaisuuden koordinoijana. Eksote on organoisoinut työllisyyden edistämisen uudelleen organisaatiossaan lähtein. Maailmassa on meneillään suurin pakolaiskriisi sitten toisen maailmansodan. YK:n pakolaisjärjestön mukaan kymmenet miljoonat ihmiset ovat joutuneet pakenemaan kodeistaan sotia, vainoja ja konflikteja. Kansainväliset sopimukset velvoittavat Suomea ja muita EU-maita ottamaan vastaan kansainvälistä suojelua tarvitsevia turvapaikanhakijoita. Suomeen saapui vuoden 2015 aikana turvapaikanhakijaa. Vuonna 2014 turvapaikanhakijoita oli Työ- ja elinkeinoministeriö ja ELY-keskus ovat kehottaneet kuntia varautumaan kuntapaikkojen tarjoamiseen myönteisen päätöksen saaneille. Lappeenrannan kaupunki ja Eksote tekevät tiivistä yhteistyötä kotouttamistoimissa ja seuraavat tilannetta yhdessä muiden viranomaisten kanssa.
4 Perustoimeentulotuen myöntäminen ja maksaminen siirtyvät Kelan hoidettavaksi vuoden 2017 alussa. Toimeentulotukilain muutokset hyväksyttiin eduskunnassa Aikuissosiaalityö valmistautuu omalta osaltaan tehtävien siirtoon ja toiminnan mukauttamiseen uuteen tilanteeseen. Kunnan rahoitusosuus perustoimeentulotuen kustannuksista on ollut 50 prosenttia. Uudistuksessa kunnan rahoitusosuus otetaan huomioon tekemällä sitä vastaava vähennys kunnalle maksettavasta peruspalvelujen valtionosuudesta. Valtionosuuden leikkaus tarkoittaa Lappeenrannan kaupungille arviolta noin 4,5 miljoonaa euroa ja se tulee huomioida Eksoten maksuosuudessa. Voidaan todeta, että soten näkökulmasta toimintaympäristö muuttuu ennen näkemättömällä tavalla. Tavoiteasetannassa on kuitenkin jo ennalta nähty kunnan roolin muuttuminen ja kiinnitetty huomio etenkin hyvinvoinnin kokonaisuuteen ja rajapintojen toimivuuden varmistamiseen. Myös maahanmuutto on tavoitteissa vahvasti esillä. (SN) Sosiaali- ja terveystoimikunta toteaa, ettei sen toimivallassa olevilla päätöksillä voida vaikuttaa valtioneuvoston tai EU:n toimivalassa oleviin asioihin. Strategiaa voidaan tarvittaessa muuttaa heti sen jälkeen kun toimintaympäristöä koskevat muutokset on valtakunnan tasolla hyväksytty. Tekninen lautakunta : Talouskriisi, Venäjän vastapakotteet sekä Venäjä-suhteiden yleinen epävarmuus vaikuttavat osaltaan edelleen teollisuuden, matkailun ja kaupan näkymiin. Lappeenrannan väkiluku on pysynyt nykyisellä tasolla, lisäys on vain 43 henkilöä. Vuotuinen syntyvyys on pienempi kuin kuolleisuus, väestön kasvu tukeutuu maahanmuuttoon. Kaupunkikeskustan rakentaminen jatkuu edelleen vilkkaana. Kaupunkirakenteen kehittämisen osalta yksityisten investointien ja talouden kasvun supistuminen hidastanee maankäytön eheyttämistä ja yrityshankkeiden realisoitumista. VT 6 -jatkorakentamisen työt ovat käynnissä välillä Lappeenranta-Luumäki. Luumäki-Imatra -kaksoisraiteen ratasuunnittelu käynnistyy. Ratasuunnitelmavaihetta on edeltänyt vuonna 2011 hyväksytty yleissuunnitelma Luumäki-Imatra -kaksoisraide. Yleissuunnitelma, Imatra-Imatrankoski-valtakunnan raja, valmistui vuonna Kaakkois-Suomen päivitetty hankearviointi on valmistunut vuonna 2014 sekä Kaakkois-Suomen
5 alueen kannattavuusselvitys keväällä 2015, joiden perusteella jatkosuunnitteluun on valittu Luumäki-Imatra välin perusparantaminen, henkilöliikenteen nopeudennosto, akselipainon nosto, osittainen kaksoisraide, liikennepaikkojen kehittäminen sekä Saimaan kanavan ja Mansikkakosken ratasillat sekä Imatrankosken ylikulkusilta. Suunnittelutoimenpiteet sijoittuvat yleissuunnitelmien mukaiselle linjaukselle. Kaksoisraide osuus rajoittuu Joutseno-Imatra osuudelle. Maakunnallinen lentokenttähanke on käynnistynyt. Toimintaympäristössä ei ole tarkastelujaksolla tapahtunut sellaisia muutoksia, jotka vaikuttaisivat strategian tavoiteasetantaan. (PL) Tekninen lautakunta toteaa, ettei toimintaympäristössä ole tapahtunut sellaisia muutoksia, jotka aiheuttaisivat tarpeen muuttaa strategian tavoiteasetantaa. Nuoriso- ja liikuntalautakunta : Nuoriso- ja liikuntatoimen toimialalla merkittävin uusi lasten ja nuorten palveluja parantava asia on Monarille perustettu Ohjaamo. Ohjaamotoiminta alkoi syyskuussa 2015 ja koko syksyn toimintaa kuvasti yhteistyötahojen ja nuorisotoimen tiiviit kokeilujaksot. Ohjaamon toimintaperiaatteena on tarjota matalan kynnyksen palvelua, neuvontaa ja ohjausta nuorten elämää koskettaviin kysymyksiin. Ohjaamotoiminta on suunnattu vuotiaille nuorille. Kaiken ohjaamotoiminnan tavoitteena on luoda sujuvia polkuja nuoren kiinnittymiselle koulutukseen ja työelämään. Ohjaamotoiminta on osa valtionvarainministeriön nuorisotakuun kuntakokeilua. Ohjaamossa työskenteli syksyn aikana TE- palveluiden nuorten asiantuntija, aikuissosiaalityön työntekijöitä, kuraattoreja, TEpalveluiden ammatinvalintapsykologi, oppilashuollon psykologi, ammattiopisto Sampon NAO-hankkeen koulutusvastaava ja liikuntaneuvoja. Ohjaamo Lappeenrannassa tarjottiin myös useita nuorille suunnattuja harrastepajoja, joissa toiminta oli maksutonta. Ohjaamotoimintaa rahoitetaan ESR hankerahalla ja Etelä-Karjalan kuntien kuntarahoituksella. Toinen ohjaamotoimipiste sijaitsee Imatralla nuorisotalo Koskiksessa. Imatran ohjaamon toiminnasta vastaa Imatran nuorisotoimi. Ohjaamotoiminta on huomioitu strategian päivityksessä. (IO)
6 Lautakunta toteaa, ettei toimintaympäristössä ole tapahtunut sellaisia muutoksia, jotka aiheuttaisivat tarpeen muuttaa strategian tavoiteasetantaa. Ohjaamotoiminta on huomioitu strategian päivityksessä. Kulttuurilautakunta : Kulttuuritoimen toimintaa ohjaa kaupunginvaltuuston vuonna 2013 vahvistama Lappeenranta 2028 strategia toimenpideohjelmineen. Kulttuuritoimi toteuttaa strategian toimenpideohjelmia käytettävissä olevien resurssien rajoissa. Valtion taholta tulevien muutosten - mm. kirjastolakiuudistus vuoden 2017 alusta - vaikutuksia ei vielä tiedetä. Kulttuuritoimen näkemyksen mukaan nämä toimintaympäristön muutokset eivät aiheuta tarvetta muuttaa strategian toimenpideohjelmien tavoitteita. Kulttuuritoimi on käynyt omalta osaltaan läpi strategian tiivistyksen 3-tasolla tehden tarvittavat muokkaukset ja päivitykset. (PLP) Kulttuurilautakunta toteaa, ettei toimintaympäristössä ole tapahtunut sellaisia muutoksia, jotka aiheuttaisivat tarpeen muuttaa strategian toimenpideohjelmien tavoiteasetantaa. Rakennuslautakunta : Talouskriisi, Venäjän vastapakotteet sekä Venäjä-suhteiden yleinen epävarmuus vaikuttavat osaltaan edelleen teollisuuden, matkailun ja kaupan näkymiin. Lappeenrannan väkiluku on pysynyt nykyisellä tasolla, lisäys on vain 43 henkilöä. Vuotuinen syntyvyys on pienempi kuin kuolleisuus, väestön kasvu tukeutuu maahanmuuttoon. Kaupunkikeskustan rakentaminen jatkuu edelleen vilkkaana. Kaupunkirakenteen kehittämisen osalta yksityisten investointien ja talouden kasvun supistuminen hidastanee maankäytön eheyttämistä ja yrityshankkeiden realisoitumista. VT 6 -jatkorakentamisen työt ovat käynnissä välillä Lappeenranta - Luumäki. Luumäki - Imatra -kaksoisraiteen ratasuunnittelu käynnistyy. Ratasuunnitelmavaihetta on edeltänyt vuonna 2011 hyväksytty yleissuunnitelma Luumäki - Imatra -kaksoisraide. Yleissuunnitelma, Imatra-Imatrankoski-valtakunnan raja, valmistui vuonna Kaakkois-Suomen päivitetty hankearviointi on valmistunut vuonna 2014 sekä Kaakkois-Suomen alueen kannattavuusselvitys keväällä 2015, joiden perusteella
7 jatkosuunnitteluun on valittu Luumäki-Imatra välin perusparantaminen, henkilöliikenteen nopeudennosto, akselipainon nosto, osittainen kaksoisraide, liikennepaikkojen kehittäminen sekä Saimaan kanavan ja Mansikkakosken ratasillat sekä Imatrankosken ylikulkusilta. Suunnittelutoimenpiteet sijoittuvat yleissuunnitelmien mukaiselle linjaukselle. Kaksoisraide osuus rajoittuu Joutseno Imatra osuudelle. Maakunnallinen lentokenttähanke on käynnistynyt. Toimintaympäristössä ei ole tarkastelujaksolla tapahtunut sellaisia muutoksia, jotka vaikuttaisivat strategian tavoiteasetantaan. (PL) Rakennuslautakunta toteaa, ettei toimintaympäristössä ole tapahtunut sellaisia muutoksia, jotka aiheuttaisivat tarpeen muuttaa strategian tavoiteasetantaa. Ympäristötoimi : Taloudellinen taantuma ja Venäjän talouspakotteet vaikuttavat Lappeenrannan seudun ympäristötoimen tehtäviin. Valion vientirajoitukset Venäjälle ovat jatkuneet, minkä vuoksi vientitodistuksia ei edelleenkään tarvita entisaikojen tapaan. Valtioneuvoston hallinnon rakenteisiin sekä normien purkuun liittyvä ohjelma on edennyt. Ympäristönsuojelulakia ollaan muuttamassa kolmatta kertaa kahden vuoden sisällä, kuluttajaturvallisuusvalvonta on siirtymässä TUKES:ille sekä ympäristöterveydenhuollon ilmoitusmenettelyihin on valmisteilla muutoksia. Ympäristönsuojelussa on siirrytty maksulliseen suunnitelmalliseen valvontaan vuoden 2016 alussa. Muutoksia myös eläinlääkintähuoltoon on valmisteilla. Lisäksi maakuntahallinnon uudistus koskee voimakkaasti ympäristötoimen eri tehtäviä. Tämä suuntaus tulee jatkumaan ja suurimmat muutokset ovat vielä tulossa. Vesistöjen kunnostushankkeet sekä ilmasto- ja energiapolitiikan muutos ovat nousseet kaupunkistrategian kärkihankkeiksi. Näihin liittyviin hankkeisiin panostetaan tällä hetkellä voimakkaasti myös ympäristötoimessa. Nämä toimintakentät lisäävät ympäristötoimen osaamisen kysyntää. Ulkopuolisella rahoituksella rahoitettavat hankkeet ovat lisääntyneet, mikä näkyy myös ympäristötoimen tuloissa ja menoissa sekä määräaikaisen henkilöstön määrässä. Lappeenrannan kaupunki ja Etelä-Karjala ovat hyvissä asemissa uusiutuva energian osalta. Tätä vahvuutta kannattaa edelleen vahvistaa. Näköpiirissä on myös ilmasto- ja energiapolitiikan muutoksen lisäävän tarvetta verkottua kansainvälisesti.
8 Lappeenrannan seudun ympäristötoimi ei esitä muutoksia toimenpideohjelmien tavoiteasetantaan. (IR) Konsernihallinto ja Wirma Työttömyysasteen kehityksessä on talouden taantuman johdosta jääty strategiassa asetetusta tavoitteesta. Lappeenrannan vuoden 2015 keskimääräinen työttömyysaste oli 15,2 %, kun se vuonna 2013 oli 12,9 %. Suurten kaupunkien vertailuryhmässä Lappeenrannan työttömyystilanne on kuitenkin hieman keskimääräistä parempi pääkaupunkiseutua lukuun ottamatta. Pitkäaikaistyöttömien määrä kasvoi vuoden 2015 aikana 100 henkilöllä ja nuorisotyöttömien 120 henkilöllä. Elinkeinorakenteen uudistuminen jatkuu teollisten työpaikkojen supistumisen myötä (UPM:n paperikone, Paroc). Metsäteollisuuden tuloskehitys on positiivinen ja mahdollistanut uusia investointeja. Nämä eivät kuitenkaan tuo mittavassa määrin uusia pysyviä työpaikkoja. Osaamispohjaiset työpaikat ovat osittain lisääntyneet, mutta toisaalla myös vähentyneet johtuen LUT:n ja Tiedon tehdyistä ja tulevista irtisanomisista. Uusien perustettujen yritysten määrä Lappeenrannassa oli vuonna kpl:tta ( kpl). Uusia yrityksiä on aloittanut erityisesti terveys- ja hyvinvointipalvelujen, ravintola ja matkailu-, kauneudenhoidon sekä rakentamiseen liittyvillä aloilla. Keskustan kehittäminen jatkuu vilkkaana ja rakentaminen vaikuttaa myös välillisesti työllisyyteen. Kaupan ja matkailualan liikevaihdon kehitykseen on vaikuttanut venäläismatkailijoiden edelleen vähentyneet vierailut Etelä-Karjalaan. Matkailijamääriin ei ole luvassa kasvua lähiaikoina. Alueemme saavutettavuuden ja matkailuelinkeinon näkökulmasta erityisen ajankohtainen tavoite on, että Lappeenrantaan saadaan suoria lentoja eurooppalaisilta lentokentiltä. Tämä on välttämätöntä, jotta eurooppalaiset matkailijat löytävät Lappeenrannan ja paikallisille matkailijoille voidaan tarjota vaivaton matkustaminen ulkomaille. Tällä voidaan turvata lentokentän tulevaisuus. Kuutostien muutos tulee nopeuttamaan autoliikennettä Lappeenrannan ja pääkaupunkiseudun välillä. Junaliikenteen osalta tulee varmistaa vähintään nykyiset yhteydet huolimatta VR:n tulospaineista. Koko Euroopan tulevaisuuteen on voimakkaasti vaikuttamassa pakolaisvirtojen kiihtyminen Lähi-Idästä ja Afrikasta. Tämä kehitys on
9 jo nyt edellyttänyt Etelä-Karjalassa varautumista maahanmuutto- ja kotoutumispalvelujen vahvistamiseen. (MH) Konsernihallinnon näkemys talousympäristön muutoksesta Vuoden 2015 tilinpäätöstietojen perusteella näyttää siltä, että valtuuston hyväksymä talouden tasapainotusohjelma pystytään viemään läpi. Vuoden 2015 verotulot toteutuivat ennakoitua suurempina ja toimialat pysyivät hyvin käyttötalouden kehyksissään. Kiinteistöjen myynnin tuottotavoitetta jouduttiin alentamaan. Tulorahoitus ja investoinnit ovat tasapainossa ja kaupungin velkaantuminen pysähtyi. Konsernivelka näyttää jopa pienentyvän vuoteen 2015 nähden. Edessä on kuitenkin todella suuri investointipiikki, kun länsialueen palveluverkko ja jätevesiratkaisu ajoittuvat samoille vuosille. On hyvin todennäköistä, että Energia-konsernin tuloutustasoa joudutaan tarkistamaan alaspäin. Hallitusohjelmassa on merkittävä määrä kirjauksia, joiden avulla kuntien velvoitteita pyritään vähentämään. Kaupungin toiminnassa suuri taloudellinen merkitys tulee olemaan sillä, millaiset linjaukset varhaiskasvatukseen liittyvän lainsäädännön toimeenpanossa tehdään. Näitä linjauksia ei tulisi tehdä yksittäisenä kysymyksenä, vaan osana talouden kokonaiskuvaa jossa ratkaistaan millä keinoin talous tulevaisuudessa tasapainotetaan. Uudessa hallitusohjelmassa linjattujen itsehallintoalueiden tehtäväkenttä tulee ratkaisevasti vaikuttamaan siihen, mitkä ovat kunnan tehtävät tulevaisuudessa. Kaupunki joutunee ensi vaalikaudella määrittelemään roolinsa osana julkista hallintoa kokonaan uudelleen. Tämä tulee väistämättä myös vaikuttamaan kustannusrakenteisiin, sekä siihen mitä kaupungin mm. tulee tai ei tule omistaa asukkaidensa palveluiden tuottamiseen tarvittavien kiinteistöjen ja muiden omaisuuden osalta. Maahanmuuttoon liittyen kaupunginhallitus on tehnyt linjauksensa asumisen osalta ja muuttuneen tilanteen seurauksena on käynnistetty maakunnallisen maahanmuutto-ohjelman päivitys, joka tulee vaikuttamaan strategian tavoiteasetantaan tulevaisuudessa. (ON) Kj Kaupunginhallitus päättää asettaa työryhmän, jonka tehtävänä on muodostaa poliittisella tasolla Lappeenrannan kaupungin kanta aluehallintouudistukseen liittyvässä päätöksenteossa. Työryhmä raportoi kaupunginhallitukselle, joka antaa tarvittaessa kaupungin edustajia sitovan toimiohjeen noudatettavaksi aluehallintouudistuksen valmisteluryhmissä. Jos linjauksista seuraa
10 strategian tavoiteasetannan tarkistamistarpeita, tuodaan asia valtuuston käsittelyyn. Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että toimialoille annetaan uusi vuoden 2018 loppuun asti ulottuva menokehys ja valtuusto käsittelee tasapainotustoimenpiteet ennen vuoden 2017 talousarvion hyväksymistä. Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että strategian toimenpideohjelmiin tehdään strategian uuden rakenteen mukaiset tavoiteasetannan muutokset. Kh Asia jätettiin pöydälle.
Lappeenranta 2028 strategian ja siihen liittyvien toimenpideohjelmien tarkistaminen
Kaupunginhallitus 303 24.08.2015 Lappeenranta 2028 strategian ja siihen liittyvien toimenpideohjelmien tarkistaminen 74/00.01.03.00/2013 KH 303 Valmistelija/lisätiedot: Strategia- ja rahoitusjohtaja Olli
Lappeenranta 2028 strategian toimintaympäristön muutokset ja toimenpideohjelmien mahdollinen tarkistaminen
Oheismateriaali: Kaupunginhallitus 2.5.2017 Lappeenranta 2028 strategian toimintaympäristön muutokset ja toimenpideohjelmien mahdollinen tarkistaminen Osana strategian toimeenpanoa tarkastellaan puolivuosittain,
NUORISO- JA LIIKUNTATOIMI 2015
NUORISO- JA LIIKUNTATOIMI 2015 Toimialan vuoden 2015 toimintakate alittui noin 210.000 eurolla talousarvioon nähden. Hallinnon toimintakatteen säästö oli noin 56.000 euroa, nuorisotoimen noin 16.000 euroa
Lappeenranta 2028 strategian toimintaympäristön muutokset ja toimenpideohjelmien mahdollinen tarkistaminen
Oheismateriaali: Kaupunginhallitus 22.8.2016 Lappeenranta 2028 strategian toimintaympäristön muutokset ja toimenpideohjelmien mahdollinen tarkistaminen Osana strategian toimeenpanoa tarkastellaan puolivuosittain,
Oheismateriaali Toimialojen analyysi oman toimintaympäristönsä muuttumisesta Strategian raportointi (taso 3: lautakunta) Tavoitteiden toteutuminen
Kaupunginhallitus 229 02.05.2017 Lappeenranta 2028 strategian toteutuminen 2016 74/00.01.03.00/2013 KH 229 Valmistelija/lisätiedot: Strategia- ja rahoitusjohtaja Olli Naukkarinen, puh. 040 512 1580 Hyvinvointipalvelujen
Lausunto hallituksen linjauksista itsehallintoaluejaon perusteiksi ja sote-uudistuksen askelmerkeiksi
Kaupunginhallitus 4 11.01.2016 Kaupunginvaltuusto 4 18.01.2016 Kaupunginhallitus 36 01.02.2016 Lausunto hallituksen linjauksista itsehallintoaluejaon perusteiksi ja sote-uudistuksen askelmerkeiksi 1294/00.04.00/2015
Ohjaamotoiminta Keski-Suomessa. Emmi Lahti Ohjaamokoordinaattori Keski-Suomen TE-toimisto
Ohjaamotoiminta Keski-Suomessa Emmi Lahti Ohjaamokoordinaattori Keski-Suomen TE-toimisto Ohjaamo yksi ovi moniin palveluihin Alle 30-vuotiaille nuorille tarkoitettu henkilökohtaisen neuvonnan, ohjauksen
TOIMIALOJEN LISÄMÄÄRÄRAHAESITYKSET JA EKSOTEN LISÄMAKSUOSUUS V. 2012
Kaupunginhallitus 457 22.10.2012 Kaupunginvaltuusto 128 29.10.2012 TOIMIALOJEN LISÄMÄÄRÄRAHAESITYKSET JA EKSOTEN LISÄMAKSUOSUUS V. 2012 353/110/2011 KH 457 Talousjohtaja Tuija Ahosen kirje 4.10.2012: Puolivuotiskatsauksen
Toimintaympäristön muutokset ja niiden vaikutus kaupungin strategiaan. Kasvatus- ja opetuslautakunta:
Kaupunginhallitus 318 18.08.2014 Toimintaympäristön muutokset ja niiden vaikutus kaupungin strategiaan 74/00.01.03.00/2013 KH 318 Valmistelija/lisätiedot: Strategia- ja rahoitusjohtaja Olli Naukkarinen,
Julkisen talouden suunnitelma vuosille Budjettineuvos Petri Syrjänen / budjettiosasto Puolustusvaliokunnan kuuleminen 17.5.
Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2018 2021 Budjettineuvos Petri Syrjänen / budjettiosasto Puolustusvaliokunnan kuuleminen 17.5.2017 Keskeiset taloutta kuvaavat indikaattorit 2015 2016 2017 2018 2019
Varsinais-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman päivityksen hyväksyminen vuosille
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 956/00.04.01/2016 212 Varsinais-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman päivityksen hyväksyminen vuosille 2017-2018 Johtava ylilääkäri Arto
Valmistelija/lisätiedot: Kasvatus- ja opetustoimenjohtaja Tuija Willberg, Puh
LAPPEENRANNAN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Lausunto investointiohjelmasta vuosille 2015 2016 1283/02.02.00.00/2013 KOLA 77 Valmistelija/lisätiedot: Kasvatus- ja opetustoimenjohtaja Tuija Willberg, Puh.
Etelä-Karjalan Työkunto Oy:n osakkeiden myyminen Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymälle
Kaupunginhallituksen 17 20.03.2017 konsernijaosto Kaupunginhallitus 151 27.03.2017 Kaupunginhallitus 444 11.09.2017 Etelä-Karjalan Työkunto Oy:n osakkeiden myyminen Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon
Konsernihallinnon tehtäväjärjestelyt strategia- ja rahoitusjohtajan vastuualueella. Esittelijä: Kaupunginjohtaja Jarva Kimmo
Konsernihallinnon tehtäväjärjestelyt strategia- ja rahoitusjohtajan vastuualueella Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/961/01.01.00.02/2018 Käsittelyhistoria Kaupunginhallitus 146 3.4.2018 Kaupunginhallitus
LAPPEENRANNAN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1
LAPPEENRANNAN UPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Kaupunginhallitus 114 14.03.2016 Kaupunginvaltuusto 25 29.03.2016 Talousarviomuutokset 286/02.02.00.01/2016 KH 114 Valmistelija/lisätiedot: Laskentapäällikkö Risto
Kaupunginhallitus Liite Tulevaisuuden kunta - Mikkelin ratkaisut
Kaupunginhallitus 16.5.2016 Liite 1 185 Tulevaisuuden kunta - Mikkelin ratkaisut 16.5. 2016 Mikkelin poliittis-hallinnollinen rakenneluonnos Konsernijaosto (5) Elinvoimajaosto (ryhmien & KH pj:t) Valtuusto
Lappeenranta 2028 strategian päivitys ja uusi Kansainvälistymis- ja Venäjä-ohjelma
Kaupunginhallitus 234 25.05.2015 Kaupunginvaltuusto 54 01.06.2015 Lappeenranta 2028 strategian päivitys ja uusi Kansainvälistymis- ja Venäjä-ohjelma 74/00.01.03.00/2013 KH 234 Valmistelija/lisätiedot:
Sote-uudistus. Kuntien ja sote-tehtävien uudistuva rajapinta. Alivaltiosihteeri, OTT Tuomas Pöysti ( lukien)
Sote-uudistus Kuntien ja sote-tehtävien uudistuva rajapinta Alivaltiosihteeri, OTT Tuomas Pöysti (1.10.2015 lukien) Ehdotusten vaikutukset kuntiin 1/2 Kunnat ja kuntayhtymät eivät jatkossa järjestä tai
Marraskuun työllisyyskatsaus 11/2013
NÄKYMIÄ MARRASKUU 2013 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Marraskuun työllisyyskatsaus 11/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 20.12.2013 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus marraskuu 2013 Kaakkois-Suomessa oli
Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa , Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru
Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa 13.9.2016, Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru Esityksen rakenne Ajankohtaista sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksesta
Pöytäkirjanote Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta
1 32 Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta Kunnanhallitus 22.9.2014 Sosiaali- ja terveysministeriön asettama sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksen
Lappeenrannan kaupungin hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen tähtäävä monialainen yhteistyö lasten ja nuorten asioissa
Lasten ja nuorten lautakunta 38 25.09.2017 Lappeenrannan kaupungin hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen tähtäävä monialainen yhteistyö lasten ja nuorten asioissa 481/12.00.00.04/2017 LANUL 38 Esittelijä/lisätiedot:
Kunnan rooli työllisyydenhoidon kentällä. Tommi Eskonen, erityisasiantuntija, Kuntaliitto Työtä tekijöille? seminaari, Rovaniemi 2.3.
Kunnan rooli työllisyydenhoidon kentällä Tommi Eskonen, erityisasiantuntija, Kuntaliitto Työtä seminaari, Rovaniemi Nykymuutokset haastavat - Kunnan työllistämisvastuu 2015 Työmarkkinatuen rahoitusvastuun
Lappeenrannan lasten ja nuorten hyvinvointiselonteko V:n ( ) loppuraportti
Kaupunginhallitus 90 20.02.2017 Kaupunginvaltuusto 32 27.03.2017 Lappeenrannan lasten ja nuorten hyvinvointiselonteko V:n (2015 2017) loppuraportti 1329/12.00.00.04/2014 KH 90 Valmistelija/lisätiedot:
Sote-uudistus, itsehallintoalueet ja aluejaon perusteet Hallituksen linjaus
Sote-uudistus, itsehallintoalueet ja aluejaon perusteet Hallituksen linjaus 7.11.2015 Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Hallituksen tiedotustilaisuus
VÄLIRAPORTOINTI TALOUS JA KIINTEISTÖT
VÄLIRAPORTOINTI TALOUS JA KIINTEISTÖT 1 TYÖRYHMÄ JA SEN TYÖSKENTELY / Työryhmä kartoittaa kuntayhtymien ja selvityksessä mukana olevien maakunnallisten organisaatioiden talouden nykytilaa ja tulevaa kehityssuuntaa
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 29/ (5) Kaupunginhallitus Kaj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 29/2015 1 (5) 805 HSY -kuntayhtymän toiminta- ja taloussuunnitelmaehdotus vuosille 2016-2018 HEL 2015-007268 T 00 01 06 Päätös päätti merkitä tiedoksi liitteinä 2 ja 3 olevat
Valtuustotalo, Vihreiden ryhmätila, Espoonkatu 5, Espoo
Espoon kaupunki terveyslautakunnan sosiaali- ja Pöytäkirja 20.04.2017 Sivu 1 / 10 Kokoustiedot Aika 20.04.2017 torstai klo 17:05-19:25 Paikka Valtuustotalo, Vihreiden ryhmätila, Espoonkatu 5, 02770 Espoo
Hyvinvoinnin monet kasvot mitä kohti mennään?
Hyvinvoinnin monet kasvot mitä kohti mennään? Tuula Partanen Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen koordinaattori Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Hyvinvoinnin ja terveyden edistämien Hyvinvoinnin
Helsingin kaupunki Esityslista 4/ (5) Opetuslautakunta OTJ/
Helsingin kaupunki Esityslista 4/2014 1 (5) 7 Esitys ylitysoikeudesta opetusviraston vuoden 2014 talousarvioon HEL 2014-004290 T 02 02 00 Esitysehdotus Esittelijän perustelut esittää kaupunginhallitukselle
Varsinais-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman päivityksen hyväksyminen vuosille
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 956/00.04.01/2016 404 Varsinais-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman päivityksen hyväksyminen vuosille 2017-2018 Päätöshistoria Sosiaali-
Me teemme yhdessä Uutta Tuusulaa! Hyvinvointiseminaari Arto Lindberg
Me teemme yhdessä Uutta Tuusulaa! Hyvinvointiseminaari Arto Lindberg 3.10.2017 3. Tulevaisuuden kunnan kysymystä: Mistä tulemme? Missä olemme? Mihin haluamme mennä? Hallitus päätti neuvottelussaan 5.7.2017,
Kaupungin hankkeet muuttuvassa toimintaympäristössä
Kaupungin hankkeet muuttuvassa toimintaympäristössä Valtuustoseminaari 15.9.2014 Kehittämispäällikkö Tarja Saarelainen Valtuuston päätös 19.5.2014: Valtuustolle tuodaan vuonna 2016 tiedoksi kaupunkistrategian
Oma Häme -hankkeen väliraportti
Oma Häme -hankkeen väliraportti Tiedotustilaisuus 24.5.2016 Jukka Lindberg, projektipäällikkö Hämeen liitto www.omahäme.fi Missä menee Oma Häme hanke? Tiivistelmä: Sote III.sta Oma Häme hankkeeksi kevään
KUNTASTRATEGIA HONKAJOKI / VALT.SEMINAARIT ,
KUNTASTRATEGIA HONKAJOKI 2017-2025 / VALT.SEMINAARIT 24.8.17, 5.9.17 MISSIO (MIKÄ ON KUNNAN TEHTÄVÄ? MIKSI OLEMME TÄÄLLÄ?) Kuntalaki 410/2015 Kuntalain mukaan kunta edistää asukkaidensa hyvinvointia ja
KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Voimaantulo:
KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 14.4.2014 Voimaantulo: 1.6.2014 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. LUKU, LAUTAKUNTA... 3 1 Toimiala... 3 2 Lautakunnan kokoonpano ja
KARKKILAN KAUPUNKI KÄYTTÖTALOUSOSA KAUPUNGINHALLITUS TALOUSARVIO 2017 TALOUSSUUNNITELMA
KARKKILAN KAUPUNKI KÄYTTÖTALOUSOSA KAUPUNGINHALLITUS TALOUSARVIO 2017 TALOUSSUUNNITELMA 2018-2019 KH 26.9.2016 1..1 Keskusvaalilautakunta Keskusvaalilautakunta Toimintatuotot 14 490 0 0 Toimintakulut -18
Puolet kansasta: Sote uudistus ei muuta merkittävästi palveluja
Puolet kansasta: Sote uudistus ei muuta merkittävästi palveluja. Noin puolet kansalaisista katsoo, että palvelujen laatu ( %), määrä (0 %), saavutettavuus ( %) ja toimivuus ( %) ei muutu tai paranevat
Itsehallinnollisten yhteisöjen ohjaus ja rahoitus sote- ja aluehallintouudistuksen jälkeen
Itsehallinnollisten yhteisöjen ohjaus ja rahoitus sote- ja aluehallintouudistuksen jälkeen Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakuntatilaisuudet 6 ja 7 huhtikuuta 2016 Lakiasiain johtaja Arto Sulonen, Suomen
Sote- ja maakuntauudistus Omaisuusjärjestelyt kaupungin kannalta Sosiaali- ja terveysvaliokunta Rahoitusjohtaja Ari Konttas
Sote- ja maakuntauudistus Omaisuusjärjestelyt kaupungin kannalta Sosiaali- ja terveysvaliokunta 3.5.2018 Rahoitusjohtaja Ari Konttas Valiokunta pyytää asiantuntijoita lausumaan erityisesti HE 15/2017 ja
LOIMAAN JUTTU Strategian uudistaminen / päivitys Kh oheismateriaali Loimaan kaupunki Jari Rantala 1
LOIMAAN JUTTU 2020 + Strategian uudistaminen / päivitys 2017- Kh 14.8.2017 oheismateriaali Loimaan kaupunki Jari Rantala 1 Strategia-uudistaminen/päivitys 2017- Uusi valtuustokausi 1.6.2017 2020 Sote-uudistus
Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 130 25.3.2013 Asianro 313/02.02.01/2013 93 Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Päätöshistoria
Lausuntopyyntö STM 2015
Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Rautavaaran kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Unto Murto 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa
Nuorisotakuu määritelmä
Mitä on ohjaus nuorisotakuussa Elise Virnes 25.9.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-,
SOTE- uudistuksen valtakunnalliset reunaehdot. apulaiskaupunginjohtaja Pekka Utriainen
SOTE- uudistuksen valtakunnalliset reunaehdot apulaiskaupunginjohtaja Pekka Utriainen 16.8.2013 Uudistuksen keskeinen sisältö Integroidaan sosiaali- ja terveydenhuolto sekä perus- ja erikoistason palvelut
Kuntien rooli työllisyydenhoidossa tulevissa työllisyyspalveluiden uudistuksissa
Kuntien rooli työllisyydenhoidossa tulevissa työllisyyspalveluiden uudistuksissa Valtakunnallinen työpajayhdistys Syyskokous 23.11.2016 Kehittämispäällikkö Erja Lindberg Työmarkkinatuen uudistus vuonna
KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty:
KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 12.3.2012 Voimaantulo: johtosääntö muilta osin tulee voimaan 1.4.2012, mutta luottamushenkilöorganisaatiota koskevat muutokset
Kaupunkikonsernin toimitilojen rakentamisen, rakennuttamisen ja kunnossapidon uudelleenorganisointi
Kaupunginhallitus 525 01.12.2014 Kaupunginhallitus 549 08.12.2014 Kaupunginvaltuusto 6 19.01.2015 Kaupunkikonsernin toimitilojen rakentamisen, rakennuttamisen ja kunnossapidon uudelleenorganisointi 952/00.00.01.12/2014
Ajankohtaista sivistystoimen taloudesta
Ajankohtaista sivistystoimen taloudesta Kuntaliiton näkökulma Sivistystoimen talouspäälliköt ry Kuntatalo 9.-10.6.2016 Kuntien valtionosuudet osana Suomen valtionapujärjestelmää 11 mrd. (11,7 mrd. v. 2016)
Maakuntauudistus miten käy tulevaisuuden demokratian?
Maakuntauudistus miten käy tulevaisuuden demokratian? 20.5.2016 Nuorten vaikuttajien huipputapaaminen De unga beslutsfattarnas toppmöte Ministeri Lauri Tarasti Alkuvaiheet Pääministeri Sipilän hallituksen
Sote-uudistus ja itsehallintoalueet
Elinvoimaiset kunnat, toimivat itsehallintoalueet, hyvinvoivat kuntalaiset Sote-uudistus ja itsehallintoalueet Valmisteluseminaari 6.11.2015 Jari Koskinen Uudistuksen tavoitteet Turvata yhdenvertaiset,
Lähtökohdat talousarvion valmisteluun
Lähtökohdat talousarvion valmisteluun Tilaajajohtaja Kari Hakari Kaupunginvaltuuston talous- ja strategiaseminaari 5.5.2014 Toimintaympäristö 2 Väestö Väestön kasvun osatekijät 3500 3000 2500 2000 1500
Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät Helsinki. Eeva-Riitta Pirhonen Opetusministeriö
Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät 29.4.2010 Helsinki Eeva-Riitta Pirhonen Opetusministeriö HE 109/2009 laiksi perusopetuslain muuttamisesta on edelleen eduskunnan käsiteltävänä voimaantulo?
ETELÄ-KARJALAN SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRIN ULKOINEN ARVIOINTI
ETELÄ-KARJALAN SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRIN ULKOINEN ARVIOINTI KH Etelä-Karjalan kuntajohtajien työvaliokunnan kokouksessa 6.6.2012 on käsitelty alla olevan kokouspöytäkirjan otteen mukaisesti Etelä-Karjalan
Kunnan ja maakunnan talous ja rahoitus
Kunnan ja maakunnan talous ja rahoitus Kymenlaakson kuntapäivä 25.5.2018 Minna Punakallio, pääekonomisti Kuntaliitto, kuntatalousyksikkö 2 23.5.2018 Julkisyhteisöjen rahoitusjäämä suhteessa bruttokansantuotteeseen,
Kasvupalvelut ja Uudenmaan erillisratkaisu. Valtuustoseminaari Tuula Antola
Kasvupalvelut ja Uudenmaan erillisratkaisu Valtuustoseminaari 26.4.2018 Tuula Antola Kasvupalvelu-uudistus ja sen tavoitteet Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten (ELY) sekä työvoima- ja elinkeinotoimistojen
ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2016
ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2016 Kunnan tilikauden tuloksen muodostuminen Vuoden 2016 talousarvion kehyksenä ollut 2015 talousarvio ja oletukset heikosta talouskehityksestä. Tilikauden aikana näkymä taloudesta
MAAKUNNAN TAHTOTILA KAKSOISRAIDE LUUMÄKI-IMATRA-VALTAKUNNANRAJA
MAAKUNNAN TAHTOTILA KAKSOISRAIDE LUUMÄKI-IMATRA-VALTAKUNNANRAJA Matti Viialainen 14.9.2015 9.9.2015 1 LUUMÄKI-IMATRA IMATRANKOSKI KAKSOISRAIDE ON KÄRKIHANKE Yhteysväli on priorisoitu ensimmäiseksi Kaakkois-Suomen
Jaoston esittelijästä ja tämän sijaisesta päättää lautakunta.
Hyvinvoinnin toimiala kahden lautakunnan malli (muutokset luonnoksen pykäliin 12 16 ja 40). 5 Luku. Hyvinvoinnin toimiala 12 Kasvatus- ja opetuslautakunta ja sen jaosto Kasvatus- ja opetuslautakunnassa
Oulun kaupunki. Hyvinvointipalvelujen johtosääntö
Oulun kaupunki Hyvinvointipalvelujen johtosääntö päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 116 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 13 1.1.2013 Kaupunginvaltuusto
Lappeenrannan kaupungin omistajaohjaus
Hallitus 57 22.03.2017 Etelä-Karjalan Työkunto Oy:n osakkeiden osto 382/02.07.03.04/2017 EKSTPHAL 57 Etelä-Karjalan Työkunto Oy Etelä-Karjalan Työkunto Oy (jäljempänä Työkunto Oy) on Eksoten ja Lappeenrannan
OSAVUOSIKATSAUS 2/2018 Sivistystoimiala
KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA Tilivelvollinen viranhaltija: toimialajohtaja Timo Jalonen Tilivelvollisen viranhaltijan arvio talousarvion toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta Keskeiset
ja tuottamiseen kehittyvässä kuntarakenteessa
Näkökulmia sotepalvelujen järjestämiseen ja tuottamiseen kehittyvässä kuntarakenteessa Kuntoutuspäivät Kulttuuritehdas Korjaamo Varatoimitusjohtaja Hanna Tainio @HannaTainio 7.6.2019 2 Kuntaliiton linjaukset
VASTAUSLUONNOS STM:N KYSELYYN KOSKIEN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOL- LON VALMISTELURYHMÄN VÄLIRAPORTTIA
VASTAUSLUONNOS STM:N KYSELYYN KOSKIEN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOL- LON VALMISTELURYHMÄN VÄLIRAPORTTIA 27.6.2013 TAUSTATIEDOT 1. Vastauksen antajan virallinen nimi Nimi Jyväskylän kaupunginhallitus 2. Vastaaja
PÖYTÄKIRJANOTE Kokouspäivämäärä Rauman kaupungin päätös jättäytyä pois työvoima- ja yrityspalvelujen alueellisesta kokeilusta
RAUMAN KAUPUNKI Kaupunginhallitus PÖYTÄKIRJANOTE Kokouspäivämäärä 22.5.2017 Sivu 1(2) 280 Rauman kaupungin päätös jättäytyä pois työvoima- ja yrityspalvelujen alueellisesta kokeilusta KH 280 22.5.2017
Lausuntopyyntö: Lappeenranta 2028 strategia
Lausuntopyyntö: Lappeenranta 2028 strategia 1 Taulukon täyttöohjeet Voitte esittää kommentteja kaikkiin toimenpideohjelmiin Kaikkia ohjelmia ei tarvitse kommentoida Kirjoittakaa kommentit niille varattuihin
Nuorisotakuu koskee kaikkia nuoria. Elise Virnes
Nuorisotakuu koskee kaikkia nuoria Elise Virnes 29.5.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-,
Maakunta- ja sote-uudistuksen tilannekatsaus Somerolla
Maakunta- ja sote-uudistuksen tilannekatsaus Somerolla Sami Suikkanen, 7.3.2017 Yleistä uudistuksesta Uudistusta koskevat lait ovat tulossa keväällä eduskunnan käsittelyyn. Lakiluonnosten lähtökohtana
Maakunnan talous ja omaisuus
Maakunnan talous ja omaisuus Sote ja maakuntauudistus 1 3Kunnan järjestämän perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon, sosiaalitoimen ja pelastustoimen käytössä olevat tilat maakunta vuokraa vähintään
Hallituksen linjaukset itsehallintoaluejaon perusteiksi ja sote-uudistuksen askelmerkeiksi, kunnanvaltuuston lausunto
Kunnanhallitus 10 18.01.2016 Hallituksen linjaukset itsehallintoaluejaon perusteiksi ja sote-uudistuksen askelmerkeiksi, kunnanvaltuuston lausunto 557/05.00.00/2015 Kunnanhallitus 18.01.2016 10 Pääministeri
KESKI-UUDENMAAN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄN PERUSTAMINEN. Palveluiden järjestäminen ja tuotanto kuntayhtymämallissa
KESKI-UUDENMAAN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄN PERUSTAMINEN Dnro Kh 458/2017 (00.021) KH 8.5.2017 / 130 Kv 29.5.2017 / 56 Tausta Hyvinkään ja Järvenpään kaupungit sekä Mäntsälän, Nurmijärven
Miten maakuntauudistus muuttaa työhakijoiden ja yritysten palveluja?
Miten maakuntauudistus muuttaa työhakijoiden ja yritysten palveluja? Tiedotustilaisuus Elinkeinoministeri Mika Lintilä Työministeri Jari Lindström 5.4.2018 Yritys- ja työllisyyspalveluista kasvupalveluja
Kohti maakunnallisia integroituja palvelukokonaisuuksia muutosagentin toimintamallia Eksotesta. Kehitysjohtaja Merja Tepponen, TtT
Kohti maakunnallisia integroituja palvelukokonaisuuksia muutosagentin toimintamallia Eksotesta Kehitysjohtaja Merja Tepponen, TtT Etelä Karjalan sosiaali ja terveydenhuollon ky, Eksote järjestää maakunnan
UUDEN JOENSUUN TALOUS JA KEVYT STRATEGIAPÄIVITYS. Kaupunginjohtaja Kari Karjalainen Valtuustoseminaari
UUDEN JOENSUUN TALOUS JA KEVYT STRATEGIAPÄIVITYS Kaupunginjohtaja Kari Karjalainen Valtuustoseminaari 8.9.2016 Yleistilanne Omistajaohjausjaosto on linjannut, että strategiaan tehdään kevyt päivitys vuodelle
Toukokuun työllisyyskatsaus 5/2014
NÄKYMIÄ TOUKOIKUU 2014 Toukokuun työllisyyskatsaus 5/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 24.6.2014 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus toukokuu 2014 Työttömyys on lisääntynyt toukokuussa hieman enemmän
Arttu-seminaari 24.5.2011
Arttu-seminaari 24.5.2011 Tervetuloa Lappeenrantaan! L A P P E E N R A N N A N K A U P U N K I Kaupunginjohtaja Seppo Miettinen 1 Lappeenranta 2011 72 000 asukkaan vahva ja monipuolinen maakuntakeskus
Maakuntauudistuksen valmistelu Etelä-Savossa. Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen
Maakuntauudistuksen valmistelu Etelä-Savossa Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen 19.4.2016 Maakunnan tilanne Maakunnan kunnat ovat antaneet lausuntonsa hallituksen marraskuisiin linjauksiin helmikuussa 2016:
Vanhusneuvoston kuntalaisaloite liikuntaneuvonnan järjestämisestä yli 64-vuotiaille
Kaupunginhallitus 32 23.01.2017 Vanhusneuvoston kuntalaisaloite liikuntaneuvonnan järjestämisestä yli 64-vuotiaille 1075/00.04.02.06/2016 KH 32 Valmistelija/lisätiedot: Kaupunginsihteeri Juha Willberg,
Etelä-Karjalan kuntien ympäristönsuojelu Vaihtoehdot sekä arvio vaikutuksista kuntien maksuosuuksiin eri vaihtoehdoissa
Etelä-Karjalan kuntien ympäristönsuojelu Vaihtoehdot sekä arvio vaikutuksista kuntien maksuosuuksiin eri vaihtoehdoissa 22.6.2017 I \ \ \ \ \ \ Toimintaympäristön kuvaus ~ Maakunnassa on kaksi seudullista
VUOSIKATSAUS
VUOSIKATSAUS 1.1.-31.12.2018 Väestömäärä kehittyi myönteisesti Joensuun väestömäärä oli ennakkotietojen mukaan 76 577. Kasvua edellisvuoteen nähden oli 510 henkilöä (+0,7 %). Vuonna 2017 väestömäärä kasvoi
Toimintaympäristön muutos - mahdollisuudet
Toimintaympäristön muutos - mahdollisuudet Talouskehityksen heikkeneminen taitetaan kasvulla - Perinteisten toimialojen kilpailukyvyn vahvistaminen - Paikallisten PK-yritysten toiminnan ja toimintakyvyn
Oulun kaupunki. Sivistys- ja kulttuuripalvelujen johtosääntö
Oulun kaupunki Sivistys- ja kulttuuripalvelujen johtosääntö päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 117 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 14 1.1.2013
Hyvinvoinnin edistäminen monen eri tahon työnä
Hyvinvoinnin edistäminen monen eri tahon työnä Seinäjoki 8.9.2016 Juha Mieskolainen LSSAVI Juha Mieskolainen, Länsi- ja Sisä Suomen aluehallintovirasto 1 LSSAVIn päihdehaittojen ehkäisyn ja terveyden edistämisen
SOTE- ja maakuntauudistus
Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenne muuttuu miten kuntouttava työtoiminta, sosiaalinen kuntoutus ja muu osallisuutta edistävä toiminta asemoituvat muutoksessa Eveliina Pöyhönen SOTE- ja maakuntauudistus
Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 1: Palveluohjelma 2010-2013
Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 1: Palveluohjelma 2010-2013 16.11.2009 123 Kaupunginvaltuusto Järvenpään kaupunki PALVELUOHJELMA 1 Palvelujen järjestäminen Kaupungin ydintoimintoja ovat palvelutarpeen
Pöytäkirjanote Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta
1 122 Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta 22.9.2014 Sosiaali- ja terveysministeriön asettama sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksen parlamentaarinen
Lappeenrannan toimitilakonsernin uuteen tehtävään liittyvät sopimukset
Kaupunginhallitus 283 22.05.2017 Lappeenrannan toimitilakonsernin uuteen tehtävään liittyvät sopimukset 973/00.00.01.10/2015 KH 283 Valmistelija/lisätiedot: Strategia- ja rahoitusjohtaja Olli Naukkarinen,
Strategian tiivistys Kaupunginhallitus
Strategian tiivistys Kaupunginhallitus 21.3. Eloisassa, puhtaassa ja turvallisessa Lappeenrannassa on kaikenikäisten hyvä elää. Lappeenrantalaiset kehittävät aktiivisesti yritysystävällistä yliopisto-
Sosiaali- ja terveyspalvelut mega-luokan muutoksessa avaimet onnistumiseen luodaan yhdessä
Sosiaali- ja terveyspalvelut mega-luokan muutoksessa avaimet onnistumiseen luodaan yhdessä Sirkka-Liisa Olli, kehittämisjohtaja, hyvinvointipalvelut, Oulun kaupunki / Popsterhankkeen asiantuntija/ Pohjois-Pohjanmaan
Kajaanin kaupunginvaltuuston seminaari
Kajaanin kaupunginvaltuuston seminaari 20.9.2017 Työllisyys Anne Huotari Työllisyysasiantuntija/TYP-johtaja Kajaanin ja Kainuun työttömyysaste 2015-7/2017 20 18 16 18,2 17,4 14 12 13,4 10 8 6 Kajaani Kainuu
Talousarvioraami 2020 Kunnanhallitus
Talousarvioraami 2020 Kunnanhallitus 3.6.2019 Enontekiön kunnan painelaskelmat (päivitetty 5/2019) Enontekiö Trendi: 2013-2018 TP 2016 TP 2017 TP2018 2019 2020 2021 2022 2023 2024 2025 2026 Asukasluku
Siun soten kehys Omistajaohjaus
Siun soten kehys 2018 Omistajaohjaus 10.10.2017 MAKSUSOSUUKSIEN PERUSTEET Perussopimuksen 24 ja 25 Järjestämis- ja tuottamisvastuun aiheuttamat nettokustannukset rahoitetaan jäsenkuntien suorittamalla
Kaupunginjohtajan talousarvioesitys Sivistystoimi Aulis Pitkälä
Kaupunginjohtajan talousarvioesitys 2018-2020 Sivistystoimi Aulis Pitkälä Kaikkien sivistyskaupunki Oppiva sivistyskaupunki Elinvoimainen sivistyskaupunki Innovatiivinen sivistyskaupunki Espoo on sivistyskaupunki
Vastaus Lalli Partisen valtuustoaloitteeseen pakolaisten kustannuksista ja valtion tuista
Kaupunginhallitus 110 14.03.2016 Kaupunginvaltuusto 35 29.03.2016 Vastaus Lalli Partisen valtuustoaloitteeseen pakolaisten kustannuksista ja valtion tuista 1204/00.02.04.00/2015 KH 110 Valmistelija/lisätiedot:
Etelä- Savon valtuuskunta Helsinki, Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen
Etelä- Savon valtuuskunta 13.2.2019 Helsinki, Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen Etelä- Savon valtuuskunta Perustettu 11.9.2011 Jäsenet tieteen, taiteen ja talouden edustajia Jäsenillä läheinen suhde Etelä-
1) saanut työmarkkinatukea vähintään 300 päivää työttömyyden perusteella
Perusturvalautakunta 35 10.03.2015 Kaupunginhallitus 119 16.03.2015 Työllistämistä edistävä monialainen yhteispalvelu Etelä-Savossa 1/37/379/2015 PTL 35 Selostus: Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta
Sote ja ikääntyneet Pentti Itkonen
Sote ja ikääntyneet Pentti Itkonen Sote- uudistus ja Eksote Perustetaan erillisellä lailla 18 maakuntaa, joille kuuluu soten järjestäminen; Etelä-Karjalassa vapaaehtoinen perustaminen ja toiminnan käynnistyminen
Palvelustrategian valmistelu
Palvelustrategian valmistelu Pirjo Marjamäki Leena Turpeinen Markus Pauni Esivalmistelun SOTE-virkamieskoordinaatioryhmä 17.1.2018 Maakuntastrategian ja siihen liittyvien ohjelmien ja suunnitelmien viitekehys
Kuntatalouden tilannekatsaus
Kuntatalouden tilannekatsaus 8.9.17 Helsinki Taloustorstai Minna Punakallio Pääekonomisti Kuntaliitto Twitter @MinnaPunakallio Kokonaistaloudelliset ennusteet ja taustaoletukset Lähde: Vuodet 15-1 Tilastokeskus,
Viite STMO68:00/2015. MliDno Valmistelija / lisätiedot: Ari Liikanen, Timo Halonen. Li itteet 1 Liite Mikkelin kaupungin lausuntoluonnos
Viite STMO68:00/2015 Mikkeli Ote pöytäkirjasta 1/2016 1(5) Kaupunginvaltuusto 25.01.201 6 Kaupunginhallitus, 24, 18.01.2016 Kaupunginvaltuusto, 12, 25.01.2016 12 Lausunto hallituksen linjaukseen itsehallintoaluejaon