Maakunta- ja sote-uudistuksen tilannekatsaus Somerolla

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Maakunta- ja sote-uudistuksen tilannekatsaus Somerolla"

Transkriptio

1 Maakunta- ja sote-uudistuksen tilannekatsaus Somerolla Sami Suikkanen,

2 Yleistä uudistuksesta Uudistusta koskevat lait ovat tulossa keväällä eduskunnan käsittelyyn. Lakiluonnosten lähtökohtana on, että mm. sosiaali- ja terveydenhuoltopalvelut sekä maaseutuhallinnon palvelut ovat siirtymässä maakunnan hoidettavaksi alkaen. Henkilöstön osalta tämä tarkoittaa, että maakunnan palvelukseen (liikelaitoksen/yhtiön) siirtyy Someron kaupungin sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstö ja maaseutuhallinnon henkilöstö. Lisäksi maakunnan palvelukseen (palvelulaitoksen/yhtiön) siirtyy tukipalvelutehtävissä oleva henkilö, jos tosiasiallista työtehtävistä vähintään puolet on siirtyvään toimintaan liittyvät tukitehtäviä. Maakunta velvoitetaan vuokraamaan sille siirtyvän toiminnan käytössä olevat toimitilat vähintään vuoden 2021 loppuun. Lisäksi maakunnalla on optio vuokrata vuoden 2022 loppuun, jos kunnat ja maakunta eivät toisin sovi. Tämän jälkeen toimitilojen vuokraaminen tai muu käyttö on kunnan vastuulla. Maakunta velvoitetaan maksamaan sen haltuun siirtyvistä kunnan toimitiloista vuokraa, joka kattaa ylläpitokulut ja kohtuullisen pääomakustannuksen (poisto + korko sitoutuneelle pääomalle). Somerolla sote-palvelujen käytössä olevia toimitiloja kerros k-m2 + Kiinteistö Oy Someron Lamminniemi, jossa k-m2

3 Someron kaupungin valmistautuminen uudistukseen Loppuvuonna 2016 käynnistettiin yhteistyössä BDO Oy:n (kaupungin tilintarkastusyhteisö) pilottikuntana selvitys, jonka tarkoituksena on alkuvaiheessa esittää sote uudistuksen keskeisin sisältö Somerolla, yleiskatsaus Someron sote toiminnoista sekä tunnistaa sote järjestelymahdollisuudet ja luoda tiekartta muutoshallintaan. Tarkoituksena on, että selvitystyö jatkuu tarkennettujen selvitysten toteuttamisella. Tämä selvityksen ensimmäinen vaihe on tehty. Seuraavissa dioissa on esitetty selvityksen keskeisimmät havainnot kaupungin henkilöstön kannalta. (Olettamukset perustuvat olemassa oleviin lakiluonnoksiin, joita siis ei ole vielä hyväksytty.)

4 Henkilöstön, irtaimiston ja osakkeiden siirtyminen Sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstöä on Somerolla noin 270. Tämän lisäksi erilaisissa tukipalveluissa toimii noin 57 henkilöä. Tukipalveluissa toimivia henkilöitä on teknisessä toimessa (siivous, ruokahuolto) sekä talous-, henkilöstö- ja tietohallintotehtävissä. Maakunnan palvelukseen siirtyvän henkilöstön määrä tarkentuu myöhemmin erillisen selvitysprosessin yhteydessä. Lopullisesti siirtyvä henkilöstö sovitaan maakunnan ja kunnan välisissä neuvotteluissa. Kaupungilla on irtainta omaisuutta maakunnan haltuun siirtyvissä toimitiloissa. Omaisuuden poistamaton hankintameno kunnan taseessa on noin 500 t.. Valtaosa omaisuudesta on poistettu kirjanpidossa, joten sillä ei ole kirjapitoarvoa. Lisäksi kaupungilla voi olla muuta siirrettävään omaisuuteen liittyvää irtainta omaisuutta, joka sijaitsee muissa kuin ko. toimitiloissa. Maakunnalle siirtyvän irtain omaisuus, sopimukset, vastuut yms. sekä maakunnan kanssa käytävien neuvottelujen kohteena olevat sopimukset, vastuut yms. tulee tarkentaa erillisessä selvitysprosessissa. Osakkeista maakunnalle siirtyvät vain sellaiset kunnan omistaman yhtiön osakkeet, jonka tosiasiallinen toimiala on sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottaminen, joka on vähintään kunnan osakkuusyritys ja jonka kanssa kunnalla on sopimus sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottamisesta. Someron kaupunki omistaa Lamminniemen Hyvinvointikeskus Oy:n osakkeet, jotka siirtyvät maakunnan omistukseen. (Kiinteistöyhtiön siirtyminen vaatii siis erillisiä toimenpiteitä.) Seuraava dia osoittaa kustannusten suuruusluokkaa (runsaat 3,5 miljoonaa euroa/vuosi), joka periaatteessa pitäisi siirtää perusturvan ( soten ) ulkopuolisista kaupungin toimialoista maakunnalle tai muuten poistaa kaupungin kustannusrakenteesta, jotta toiminnan nykyinen kustannustehokkuus säilyisi ja kaupungilla olisi siten mahdollisuus toimia jatkossakin.

5 Someron sote-toimintojen kokonaiskuva (BDO Oy)

6 Järjestelymahdollisuudet Selvityksessä nostettiin esiin kolme sote-toimintojen perusjärjestelytapaa, joilla muutokseen voitaisiin varautua. Ne ovat 1. organisaation muokkaaminen maakuntaorganisaatiota vastaavaksi (epävarma), 2. maakunnalle siirtyvän toiminnan erottaminen omaksi toiminnalliseksi organisaatioksi (liikelaitos) siten, että liikelaitoksessa olisi kaikki maakunnalle siirtyvä toiminta, sopimukset, henkilökunta yms. (aiheuttaa paljon ylimääräistä hallinnollista työtä) 3. ei tehdä varsinaisia organisaatiorakennemuutoksia, mutta varaudutaan muutokseen muutoin. Tämän hetken näkemyksenä (myös oma vahva näkemykseni) on, että jatketaan vaihtoehdon 3 mukaisesti. Sen mukaiset perustoimenpiteet on esitetty seuraavassa diassa.

7 Nykyinen organisaatio valmistautuminen toimintojen siirtoon (em. vaihtoehto 3 ) Toimenpiteet Ei tehdä varsinaisia rakennemuutoksia, vaan varaudutaan toimintojen siirtoon muutoin. Soteen liittyvien toimintojen analysointi (lähinnä tukipalvelut). Toimenkuvien muokkaus, siirtyvien toimintojen, henkilökunnan ja kustannusten identifiointi. Kunnan jäljelle jäävän toiminnan turvaaminen. Maakunnalle tehtävän selvitykseen valmistautuminen Toimitilojen vuokraukseen valmistaminen Lamminniemen Hyvinvointikeskus Oy/K Oy Lamminniemen liittyvät järjestelyt Keskeiset edut ja haitat Siirtyvä toiminta ja kustannukset selvillä hyvissä ajoin (vuoden 2017 aikana). Mahdollistaa sujuvan toiminnan ja omaisuuden siirron maakunnalle Someron kannalta optimaalinen toiminnan ja omaisuuden siirtyminen. Voi mahdollistaa pääomien vapauttamisen Lamminiemen osakkeista.

8 Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus päätti merkitä selvitystilanteen tiedokseen ja siihen liittyen antoi kaupungin viranhaltijaorganisaatiolle toimiohjeen jatkaa sote- ja maakuntauudistukseen varautumista em. linjausten (edellä vaihtoehto 3 ) mukaisesti huomioiden asiaa koskevan lainsäädännön edistyminen sekä antoi konsernijohdollisen toimiohjeen käynnistää valmistelu Kiinteistö Oy Someron Lamminniemen omistaman kiinteistön siirtämiseksi Lamminniemen Hyvinvointikeskus Oy:n omistukseen.

9 Em. valmistelun aikataululuonnos vuodelle 2017

Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus. Asko Peltola

Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus. Asko Peltola Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus Asko Peltola 16.3.2018 Maakunta- ja sote-uudistusvalmistelu 3 / 2018 Lakipaketit saatu nyt suurimmalta osin eduskunnan käsittelyyn Maakunta(konserni)strategian

Lisätiedot

KUNNAT - OMAISUUDEN SIIRROT MAAKUNNILLE BDO:N LÄHESTYMISTAPA

KUNNAT - OMAISUUDEN SIIRROT MAAKUNNILLE BDO:N LÄHESTYMISTAPA KUNNAT - OMAISUUDEN SIIRROT MAAKUNNILLE BDO:N LÄHESTYMISTAPA Alpo Ronkainen, Partner BDO OMAISUUDEN SIIRROT Kuntien on siirrettävä maakunnalle siirtyvään toimintaan liittyvä irtain omaisuus ja osakkeet

Lisätiedot

KUNTIIN KOHDISTUVAT TALOUDELLISET VAIKUTUKSET SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN YHTEYDESSÄ KOKKOLA / KEVÄT 2017

KUNTIIN KOHDISTUVAT TALOUDELLISET VAIKUTUKSET SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN YHTEYDESSÄ KOKKOLA / KEVÄT 2017 KUNTIIN KOHDISTUVAT TALOUDELLISET VAIKUTUKSET SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN YHTEYDESSÄ KOKKOLA / KEVÄT 2017 1. KUNNILTA MAAKUNNILLE SIIRTYVIEN TEHTÄVIEN JA NIIDEN RAHOITUKSEN SIIRTO MAAKUNNILLE SIIRTYVIEN

Lisätiedot

Kunnan ja Kiljavan Sairaala Oy:n palvelusopimuksen jatkaminen ajalla

Kunnan ja Kiljavan Sairaala Oy:n palvelusopimuksen jatkaminen ajalla Sosiaali- ja terveyslautakunta 18 28.02.2017 Kunnan ja Kiljavan Sairaala Oy:n palvelusopimuksen jatkaminen ajalla 1.1.-31.12.2019 3/00.04.01/2017 SOSTER 18 Kiljavan Sairaala Oy:n toiminta Kiljavan Sairaala

Lisätiedot

Omaisuusjärjestelyt sote- ja maakuntauudistuksessa HE 15/2017

Omaisuusjärjestelyt sote- ja maakuntauudistuksessa HE 15/2017 Omaisuusjärjestelyt sote ja maakuntauudistuksessa HE 15/2017 Ympäristövaliokunta 8.6.2017 MinnaMarja Jokinen Lainsäädäntöneuvos, Valtiovarainministeriö 1 6.6.2017 Etunimi Sukunimi Omaisuusjärjestelyjen

Lisätiedot

KAINUUN PELASTUSLAITOS

KAINUUN PELASTUSLAITOS KAINUUN PELASTUSLAITOS MUUTOSINFOT ke 22.3. Suomussalmi ke 29.3. Ristijärvi ti 4.4. Paltamo ti 25.4. Puolanka ke 3.5. Sotkamo ke 10.5. Kajaani ke 17.5. Kuhmo to 18.5. Hyrynsalmi KAINUUN PELASTUSLAITOS

Lisätiedot

Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus. Asko Peltola

Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus. Asko Peltola Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus Asko Peltola 13.3.2018 Maakunta- ja sote-uudistusvalmistelu 3 / 2018 Etelä-Pohjanmaan palvelurakenteen selvitystyö loppusuoralla Työterveyshuollon selvitys valmistuu

Lisätiedot

SOTEMAKU esiselvitysraportti

SOTEMAKU esiselvitysraportti Esiselvitys SOTEMAKU esiselvitysraportti Talous / alatyöryhmä kiinteistöt: Jari Hakala, epshp pj Timo Hakala, Eskoo Jorma Hemminki, epshp Jussi Aittoniemi, Seinäjoen kaupunki Timo Ketola, Alajärvi Marko

Lisätiedot

Kuntien ja maakuntien yhteistyö toimitilaasioissa

Kuntien ja maakuntien yhteistyö toimitilaasioissa Finlands framgång skapas lokalt Yhteistyössä Kuntaliitto & Maakuntien tilakeskus: Kuntien ja maakuntien yhteistyö toimitilaasioissa Kuntamarkkinat 12.- 13.9.2018 Kuntaliitto, Toinen linja 14 Tilapalvelupäällikkö,

Lisätiedot

Poimintoja siirtolaskelmista, kehyksestä ja vastuiden siirrosta Kuntajohtajat

Poimintoja siirtolaskelmista, kehyksestä ja vastuiden siirrosta Kuntajohtajat Poimintoja siirtolaskelmista, kehyksestä ja vastuiden siirrosta Kuntajohtajat 30.5.2018 Ilari Soosalu Sisältö Viimeisimmistä siirtolaskelmista Kehysnäkymistä Vastuiden siirroista Rahoitus siirtymäaikana

Lisätiedot

SOPIMUS PALMIA-LIIKELAITOKSEN TIETTYJEN LIIKETOIMINTOJEN LUOVUTUK- SESTA HELSINGIN KAUPUNGIN [X] OY:N. välillä. [. päivänä kuuta 2014]

SOPIMUS PALMIA-LIIKELAITOKSEN TIETTYJEN LIIKETOIMINTOJEN LUOVUTUK- SESTA HELSINGIN KAUPUNGIN [X] OY:N. välillä. [. päivänä kuuta 2014] SOPIMUS PALMIA-LIIKELAITOKSEN TIETTYJEN LIIKETOIMINTOJEN LUOVUTUK- SESTA HELSINGIN KAUPUNGIN JA [X] OY:N välillä [. päivänä kuuta 2014] 1. OSAPUOLET 1.1 Luovuttaja Helsingin kaupunki (Palmia liikelaitos)

Lisätiedot

Lappeenrannan toimitilakonsernin uuteen tehtävään liittyvät sopimukset

Lappeenrannan toimitilakonsernin uuteen tehtävään liittyvät sopimukset Kaupunginhallitus 283 22.05.2017 Lappeenrannan toimitilakonsernin uuteen tehtävään liittyvät sopimukset 973/00.00.01.10/2015 KH 283 Valmistelija/lisätiedot: Strategia- ja rahoitusjohtaja Olli Naukkarinen,

Lisätiedot

Maakuntien tilakeskus

Maakuntien tilakeskus Maakuntien tilakeskus Esitys Kiinteistöt-teemaryhmässä Pirkanmaalla 21.12.2016 Selvityshenkilö Olavi Hiekka SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS Palvelukeskuksen taustaa Palvelukeskuksen tehtävä on tukea ja tuottaa

Lisätiedot

Sote-muutosjohtajan tilannekatsaus

Sote-muutosjohtajan tilannekatsaus 7.10.2016 Ilkka Luoma Tj, sote-muutosjohtaja MAAKUNTAUUDISTUS Sote-muutosjohtajan tilannekatsaus Sote Pelastustoimi ja varautuminen Ympäristöterveydenhuolto 13.10.2016 Maakunnallinen näkökulma 1 Lyhyt

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistuksen omaisuusjärjestelyt

Sote- ja maakuntauudistuksen omaisuusjärjestelyt Sote- ja maakuntauudistuksen omaisuusjärjestelyt Keskustelu- ja kuulemistilaisuus 31.3.2016 31.3.2016 1 Uudistuksessa valmisteltava lainsäädäntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaki järjestämislain

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 185. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 185. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 16.06.2014 Sivu 1 / 1 2651/00.04.01/2014 185 EVTEK-kuntayhtymän purkaminen (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Tiina Pesonen, puh. 09 816 52204 Riikka Kiljander-Kiiskinen, puh. 09 816

Lisätiedot

Kuntien sote-toimitilat maakuntauudistuksessa

Kuntien sote-toimitilat maakuntauudistuksessa Kuntien sote-toimitilat maakuntauudistuksessa Pohjois-Pohjanmaan maakuntatilaisuus, 26.4.2018 Oulu Sari Korento Omaisuusjärjestelyjen vaikutuksia kuntiin Lakisääteiset kuntayhtymät (shp), erityishuoltopiirit

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 93. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 93. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 18.08.2014 Sivu 1 / 1 2651/00.04.01/2014 Kaupunginhallitus 185 16.6.2014 93 EVTEK-kuntayhtymän purkaminen Valmistelijat / lisätiedot: Tiina Pesonen, puh. 09 816 52204 Riikka Kiljander-Kiiskinen,

Lisätiedot

Maakunnan ja kuntien yhteistyö ja sopimukset

Maakunnan ja kuntien yhteistyö ja sopimukset Maakunnan ja kuntien yhteistyö ja sopimukset Kuntapäivä 8.5.2018 Jukka Mäkilä Yhteiset asiakkaat Maakunnan asukkaat ovat yhteisiä asiakkaita ja verojen kautta maksavat toiminnan kustannukset Maakunnan

Lisätiedot

Kunnanhallitus ehdottaa, että kunnanvaltuusto päättää

Kunnanhallitus ehdottaa, että kunnanvaltuusto päättää Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän purkaminen, Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän (Siun sote) perussopimuksen muuttaminen ja näihin liittyvät järjestelyt

Lisätiedot

Kuntayhtymän omaisuus sekä vastuut ja velvoitteet

Kuntayhtymän omaisuus sekä vastuut ja velvoitteet Kunnanhallitus 332 25.08.2014 Kunnanvaltuusto 79 01.09.2014 EVTEK-kuntayhtymän purkaminen 379/00.04.02/2013 Kunnanhallitus 25.08.2014 332 Selostus EVTEK-kuntayhtymä Kuntayhtymän jäsenkunnat sekä osuudet

Lisätiedot

ICT- sopimussiirto- jen periaatteet Projektipäällikkö Tomi Hytönen Valtiovarainministeriö

ICT- sopimussiirto- jen periaatteet Projektipäällikkö Tomi Hytönen Valtiovarainministeriö ICT sopimussiirto jen periaatteet 2.5.2017 Projektipäällikkö Tomi Hytönen Valtiovarainministeriö 1 5.5.2017 Tausta Maakuntauudistukseen tulee liittymään paljon kysymyksiä ICT:n ja tietojärjestelmien hankintoihin,

Lisätiedot

Etelä-Karjalan Työkunto Oy:n osakkeiden myyminen Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymälle

Etelä-Karjalan Työkunto Oy:n osakkeiden myyminen Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymälle Kaupunginhallituksen 17 20.03.2017 konsernijaosto Kaupunginhallitus 151 27.03.2017 Kaupunginhallitus 444 11.09.2017 Etelä-Karjalan Työkunto Oy:n osakkeiden myyminen Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Jukka Latvala Tilaisuus Sote- ja maakuntauudistuksen muutostukiklinikka: Toimitilat Pvm

Jukka Latvala Tilaisuus Sote- ja maakuntauudistuksen muutostukiklinikka: Toimitilat Pvm Nimi Jukka Latvala Tilaisuus Sote- ja maakuntauudistuksen muutostukiklinikka: Toimitilat Pvm 14.9.2017 MAAKUNTAUUDISTUKSESSA KOLME PALVELUKESKUSTA Maakunnat Toimitila- ja kiinteistöhallinnon palvelukeskus

Lisätiedot

LUOVUTUSKIRJA KUOPION KAUPUNKI JÄRVISEUDUN TYÖTERVEYS OY

LUOVUTUSKIRJA KUOPION KAUPUNKI JÄRVISEUDUN TYÖTERVEYS OY LUOVUTUSKIRJA KUOPION KAUPUNKI JÄRVISEUDUN TYÖTERVEYS OY 31.12.2018 LUOVUTUSKIRJA 2 1. OSAPUOLET Tämän luovutuskirjan ( Luovutuskirja ) osapuolina ovat: 1.1. Luovuttaja 1.2. Vastaanottaja 2. TAUSTATIEDOT

Lisätiedot

Siirtymäkauden jälkeinen vuokraaminen. Kunnat maakuntien vuokranantajina-seminaari Helsinki

Siirtymäkauden jälkeinen vuokraaminen. Kunnat maakuntien vuokranantajina-seminaari Helsinki Siirtymäkauden jälkeinen vuokraaminen Kunnat maakuntien vuokranantajina-seminaari 8.5.2018 Helsinki ALUKSI 4 ERILAISTA VUOKRAMALLIA Tilakeskuksen omistamat kiinteistöt Kuntien omistamat kiinteistöt Muiden

Lisätiedot

LIIKUNTAYHTEISÖN PERUSTAMINEN

LIIKUNTAYHTEISÖN PERUSTAMINEN LIIKUNTAYHTEISÖN PERUSTAMINEN Toiminnan siirtäminen Raahen Seudun Uimahallisäätiölle LOPPURAPORTTI Raahen kaupunki BDO Oy Alpo Ronkainen 13.6.2016 Page 1 TOIMEKSIANTO Tämä raportti perustuu Raahen kaupungin

Lisätiedot

Maakuntien tilakeskus Oy

Maakuntien tilakeskus Oy Maakuntien tilakeskus Oy Valtakunnalliset palvelukeskusselvittäjät Turussa 24.1.2017 Maakuntien tilakeskuksen selvityshenkilö ja yhtiön toimitusjohtaja Olavi Hiekka SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS Maakuntien

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA Laura Leppänen muutosjohtaja 17.1.2017 MITÄ MAAKUNTIIN SIIRTYMINEN TARKOITTAA? Suomeen perustetaan 18 maakuntaa 1.7.2017. Palveluiden järjestämisvastuu siirtyy

Lisätiedot

Maakuntien toimitila- ja kiinteistöhallinnonpalvelukeskus

Maakuntien toimitila- ja kiinteistöhallinnonpalvelukeskus Maakuntien toimitila- ja kiinteistöhallinnonpalvelukeskus Esitys Etelä-Pohjanmaan maakunnan SOTEMAKU-seminaarissa 18.11.2016 Esitys perustuu hallituksen 29.6.2016 antamiin Sote- ja maakuntalakiehdotuksiin

Lisätiedot

SOTE JA INFEKTIOIDEN TORJUMINEN. Janne Aaltonen, HUS

SOTE JA INFEKTIOIDEN TORJUMINEN. Janne Aaltonen, HUS SOTE JA INFEKTIOIDEN TORJUMINEN Janne Aaltonen, HUS 14.3.2018 JANNE AALTONEN Erikoislääkäri (anestesiologia), MBA Yhteyspäällikkö, HUS konsernihallinto Sote-koordinaatio, omistajaohjaus, markkinointi,

Lisätiedot

Elinkeino- ja. 29 11.03.2014 maankäyttötoimikunta Elinkeino- ja. 98 10.10.2014 maankäyttötoimikunta Elinkeino- ja

Elinkeino- ja. 29 11.03.2014 maankäyttötoimikunta Elinkeino- ja. 98 10.10.2014 maankäyttötoimikunta Elinkeino- ja Elinkeino- ja 29 11.03.2014 Elinkeino- ja 98 10.10.2014 Elinkeino- ja 109 17.10.2014 Kaupunginhallitus 287 03.11.2014 Kaupunginvaltuusto 112 11.11.2014 Kalajoen sataman yhtiöittäminen 395/00.01.00/2011

Lisätiedot

Yhtiöittämisvaihtoehdot tukipalveluissa eri mallien hyödyt ja haasteet

Yhtiöittämisvaihtoehdot tukipalveluissa eri mallien hyödyt ja haasteet Yhtiöittämisvaihtoehdot tukipalveluissa eri mallien hyödyt ja haasteet Riitta Ekuri 15.9.2016 15.9.2016 Page 1 Mitä ovat tukipalvelut Ekuri Haapanen Korhonen Kuntamarkkinat 2016 Tässä esityksessä tarkastellaan

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan sote- ja maakuntauudistuksen henkilöstötyöryhmän tilannekatsaus

Pohjois-Pohjanmaan sote- ja maakuntauudistuksen henkilöstötyöryhmän tilannekatsaus Pohjois-Pohjanmaan sote- ja maakuntauudistuksen henkilöstötyöryhmän tilannekatsaus 24.4.2017 Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistuksen Valmistelija Juha Jääskeläinen 2 Työryhmän tavoitteet ja tehtävä Henkilöstötyöryhmän

Lisätiedot

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh Kaupunginhallitus 31 29.01.2018 Kaupunginhallitus 48 12.02.2018 Kaupunginhallitus 66 26.02.2018 Kaupunginhallitus 86 12.03.2018 Kaupunginhallitus 103 26.03.2018 Kaupunginhallitus 111 09.04.2018 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen

Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 286 10.10.2016 86 Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen Asianro 816/00.04.02/2015 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 10.10.2016 286 Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

Lisätiedot

Maakunta- ja sote-uudistus

Maakunta- ja sote-uudistus Maakunta- ja sote-uudistus Hallituksen esitysluonnoksen ja eduskuntakäsittelyssä tehtyjen muutosten mukaisesti 1 2 Maakunnat perustetaan voimaanpanolain voimaantullessa (viimeistään joulukuu 2018). Maakunnan

Lisätiedot

Maakuntauudistus ja kiinteistö. Uudet työn tekemisen tavat, prosessit ja digitalisaatio kiinteistöistä palveluihin 3L Education, Helsinki 12.1.

Maakuntauudistus ja kiinteistö. Uudet työn tekemisen tavat, prosessit ja digitalisaatio kiinteistöistä palveluihin 3L Education, Helsinki 12.1. Maakuntauudistus ja kiinteistö Uudet työn tekemisen tavat, prosessit ja digitalisaatio kiinteistöistä palveluihin 3L Education, Helsinki 12.1.2017 Maakuntauudistus pähkinänkuoressa Rakennusneuvos Matti

Lisätiedot

Terveys- ja talouspäivät Helsinki, Olavi Hiekka

Terveys- ja talouspäivät Helsinki, Olavi Hiekka Terveys- ja talouspäivät Helsinki, 23.8.2018 Olavi Hiekka TILAKESKUS PÄHKINÄNKUORESSA Yhtiö on perustettu 1/2017 Senaatti-kiinteistöjen tytäryhtiöksi ja se siirtyy maakuntien omistukseen viim. vuonna 20121.

Lisätiedot

Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen

Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 286 Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen Asianro 816/00.04.02/2015 Kaupunginjohtaja Ari Korhonen ja talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi: Raision kaupunginvaltuusto päätti

Lisätiedot

Helsinki-Uudenmaan metropolimaakunnan tilapalvelut ja Maakuntien Tilakeskus Oy; Lähtökohdat ja valmistelun tilanne

Helsinki-Uudenmaan metropolimaakunnan tilapalvelut ja Maakuntien Tilakeskus Oy; Lähtökohdat ja valmistelun tilanne Helsinki-Uudenmaan metropolimaakunnan tilapalvelut ja Maakuntien Tilakeskus Oy; Lähtökohdat ja valmistelun tilanne Carl Slätis 9.2.2018 Tilajohtaja Uusimaa2019-hanke Uudenmaan asukasluku 1.650.000 Uusimaa

Lisätiedot

Sote-uudistus. Sinikka Salo muutosjohtaja, STM Sinikka Salo

Sote-uudistus. Sinikka Salo muutosjohtaja, STM Sinikka Salo Sote-uudistus muutosjohtaja, STM 16.1.2017 1-20.2.2018 Maakunta 2023 -visio Palvelut sovitetaan asukkaiden tarpeen mukaisiksi kokonaisuuksiksi Asukkaille sujuvia palveluja yhdenvertaisesti järkevin kustannuksin

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN TILALIIKELAITOS TOIMINTASUUNNITELMA. 1. Johdanto

KEMIJÄRVEN TILALIIKELAITOS TOIMINTASUUNNITELMA. 1. Johdanto 1 KEMIJÄRVEN TILALIIKELAITOS TOIMINTASUUNNITELMA 1. Johdanto Liikelaitoksen tehtävänä on vastata kaupungin omistuksessa tai hallinnassa olevista toimitiloista ja yritystiloista ja niihin välittömästi liittyvistä

Lisätiedot

Uuden Kouvolan terveydenhuolto integroitu, potilaslähtöinen palvelu

Uuden Kouvolan terveydenhuolto integroitu, potilaslähtöinen palvelu Uuden Kouvolan terveydenhuolto integroitu, potilaslähtöinen palvelu Kati Myllymäki Johtava ylilääkäri KoTePa-hankkeen projektipäällikkö Asta Saario Terveydenhuollon palvelujohtaja Asta Saario 1 Uuden Kouvolan

Lisätiedot

Luonnos Kuntaliiton lausunnoksi sote- ja maakuntauudistuksesta Lakiasiain johtaja Arto Sulonen

Luonnos Kuntaliiton lausunnoksi sote- ja maakuntauudistuksesta Lakiasiain johtaja Arto Sulonen Luonnos Kuntaliiton lausunnoksi sote- ja maakuntauudistuksesta 22.9.2016 Lakiasiain johtaja Arto Sulonen Lausuntoluonnoksen tarkoitus Tukea kuntia niiden valmistellessa omia lausuntojaan Antaa kunnille

Lisätiedot

Olavi Hiekka Tilaisuus Maakunnat kunnat, siirtymäkauden sopimukset Pvm

Olavi Hiekka Tilaisuus Maakunnat kunnat, siirtymäkauden sopimukset Pvm Nimi Olavi Hiekka Tilaisuus Maakunnat kunnat, siirtymäkauden sopimukset Pvm 22.2.2017 Agenda Kokouksen avaus Läsnäolijoiden toteaminen Johdatus aiheeseen Tehtävän määrittely Ratkaisuehdotus Ryhmän tuleva

Lisätiedot

Vastaanottavien perustettavien yhtiöiden yhtiöjärjestysehdotukset ovat liitteenä 1 ja 2.

Vastaanottavien perustettavien yhtiöiden yhtiöjärjestysehdotukset ovat liitteenä 1 ja 2. JAKAUTUMISSUUNNITELMA Kiljavan Sairaala Oy:n hallitus esittää yhtiön jakautumisen toteuttamista osakeyhtiölain 17 luvun 2 :n 1 momentin 1) -kohdan ja elinkeinoverolain 52c :n mukaisena kokonaisjakautumisena

Lisätiedot

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano Otteet Otteen liitteet

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano Otteet Otteen liitteet Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2018 1 (6) 21 V 31.1.2018, Sosiaali- ja terveystoimialan varastopalvelujen siirtäminen liikkeenluovutuksena Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymälle HEL

Lisätiedot

Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus. Asko Peltola

Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus. Asko Peltola Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus Asko Peltola 22.2.2018 1 Maakuntavalmistelun ohjaus Viranhaltijavalmistelu Poliittinen ohjaus ja linjaukset Kuntayhteistyö Sidosryhmäinformaatio VATE SOTEMAKUohjausryhmä

Lisätiedot

Olavi Hiekka Tilaisuus Uudenmaan liitto Pvm

Olavi Hiekka Tilaisuus Uudenmaan liitto Pvm Nimi Olavi Hiekka Tilaisuus Uudenmaan liitto Pvm 15.2.2017 Varmistamme, että suomalaisten hyvinvointia ja alueiden elinvoimaisuutta edistävät palvelut kyetään turvaamaan tulevaisuudessakin. Teemme sen

Lisätiedot

Maakuntauudistus. Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Aluetilaisuus Keski-Suomi

Maakuntauudistus. Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Aluetilaisuus Keski-Suomi Maakuntauudistus Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Aluetilaisuus Keski-Suomi 12.9.2016 12.9.2016 1 Miksi maakuntauudistus tarvitaan mitä tavoitellaan? Toimivammat palvelut Hallinnon sujuvoittaminen

Lisätiedot

Hoidon JÄRJESTÄMINEN uudessa SOTE:ssa. Mauno Vanhala, prof

Hoidon JÄRJESTÄMINEN uudessa SOTE:ssa. Mauno Vanhala, prof Hoidon JÄRJESTÄMINEN uudessa SOTE:ssa Mauno Vanhala, prof 04.04.2017 Uudistusten tavoitteet Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen tavoitteena on: kaventaa ihmisten hyvinvointi- ja terveyseroja, parantaa

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus Kymenlaakson kuntien projektina

Sote- ja maakuntauudistus Kymenlaakson kuntien projektina Sote- ja maakuntauudistus Kymenlaakson kuntien projektina Ismo Korhonen Projektipäällikkö Uusi Kymenlaakso kuntien projektina Edellytyksenä uusi rakenne ja työnjako Paikallisen osallistumisen, demokratian

Lisätiedot

Sote-uudistuksen valmistelu ja toimeenpano

Sote-uudistuksen valmistelu ja toimeenpano Sote-uudistuksen valmistelu ja toimeenpano Kuntamarkkinat 14. - 15.9.2016 Hallitusneuvos Pekka Järvinen 23.9.2016 1 Tässä esityksessä Aikataulu Voimaanpanolaki Henkilöstö Omaisuus Rahoitus Maakunta sote-tehtävissä

Lisätiedot

Olavi Hiekka Tilaisuus Eduskunnan ympäristövaliokunta Pvm

Olavi Hiekka Tilaisuus Eduskunnan ympäristövaliokunta Pvm Nimi Olavi Hiekka Tilaisuus Eduskunnan ympäristövaliokunta Pvm 8.6.2017 Yhtiö MAAKUNTIEN TILAKESKUS OY 1 Maakuntien yhteisesti omistama osakeyhtiö, jonka tehtävä on tuottaa tilapalvelut maakuntien kaikkeen

Lisätiedot

TUKIPALVELUJEN YHTIÖITTÄMINEN. Jouko Luukkonen

TUKIPALVELUJEN YHTIÖITTÄMINEN. Jouko Luukkonen TUKIPALVELUJEN YHTIÖITTÄMINEN Jouko Luukkonen 18.8.2017 Valtakunnalliset tukipalveluyhtiöt on perustettu 1. Toimitila- ja kiinteistöhallinnon palvelukeskus: Maakuntien Tilakeskus Oy 2. Tieto- ja viestintäteknisten

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus

Sote- ja maakuntauudistus Sote- ja maakuntauudistus Palopäällystöpäivät 6.4.2017 Minna-Marja Jokinen Valtiovarainministeriö Kunta- ja aluehallinto-osasto 1 Sote-uudistuksen tavoitteet Asukkaille yhdenvertaiset ja nykyaikaiset sosiaali-

Lisätiedot

KUUMA johtokunta SOTE-lausuntotarkastelua

KUUMA johtokunta SOTE-lausuntotarkastelua KUUMA johtokunta SOTE-lausuntotarkastelua 27.1.2016 KESKI-UUDENMAAN SOTE SELVITYKSEN LAUSUNTO Uudenmaan itsehallintoalueen on tarpeen organisoitua sosiaali- ja terveyspalveluiden osalta itsehallintoalueen

Lisätiedot

HENKILÖSTÖINFO / Jyrki Pursiainen / Henkilöstösuunnittelija

HENKILÖSTÖINFO / Jyrki Pursiainen / Henkilöstösuunnittelija HENKILÖSTÖINFO 11.9.2018 / Jyrki Pursiainen / Henkilöstösuunnittelija Maakuntaan siirtyvät tehtäväkokonaisuudet sote pelastuslaitos liitto ELY sosiaali- ja terveyspalvelut ympäristöterveydenhuolto varautuminen

Lisätiedot

Luonnos KAUPPASOPIMUS 1 OSAPUOLET. Lappeenrannan kaupunki, Y-tunnus: PL 11, Lappeenranta. ( Ostaja )

Luonnos KAUPPASOPIMUS 1 OSAPUOLET. Lappeenrannan kaupunki, Y-tunnus: PL 11, Lappeenranta. ( Ostaja ) KAUPPASOPIMUS 1 OSAPUOLET Lappeenrannan kaupunki, Y-tunnus: 0162193-3 PL 11, 53101 Lappeenranta ( Ostaja ) ja Lappeenrannan Kuntakiinteistöt Oy, Y-tunnus: 2836239-6 PL11, 53101 Lappeenranta ( Myyjä ) Myyjä

Lisätiedot

1 Sopimusosapuolet. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (HUS) (myöhemmin HUS) Y-1567535-0

1 Sopimusosapuolet. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (HUS) (myöhemmin HUS) Y-1567535-0 Hallitus 12.11.2012, LIITE 1 SOPIMUS HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN HENKILÖSTÖASUNTOPOLIITTISEN OHJELMAN TOIMEENPANON JA HENKILÖSTÖASUNTOJEN HALLINNAN SIIRROSTA HUS-KIINTEISTÖT OY:N TEHTÄVÄKSI

Lisätiedot

Maakunnan perustaminen: Hallinnon järjestäminen Väliaikaishallinto Tukipalvelut

Maakunnan perustaminen: Hallinnon järjestäminen Väliaikaishallinto Tukipalvelut Maakunnan perustaminen: Hallinnon järjestäminen Väliaikaishallinto Tukipalvelut Paikkakunta: Päivämäärä: Muutosjohtajien maakuntakierros 1 23.2.17 Julkisten sosiaali ja terveyspalvelujen rakenne Maakunta

Lisätiedot

Tilannekatsaus

Tilannekatsaus Tilannekatsaus 1.3.2017 Muutoksen laatikot Maakunnille siirtyvät tehtävät ja henkilötyövuodet 3 5 10 1 6 1 1 1 28 9700 htv EP Maakunnan päätöksenteko, toiminta ja asukkaiden osallistuminen Liikelaitos

Lisätiedot

TUOTERENKAAN YHTIÖITTÄMINEN JA MYYNTI

TUOTERENKAAN YHTIÖITTÄMINEN JA MYYNTI TUOTERENKAAN YHTIÖITTÄMINEN JA MYYNTI Päivitetty: Toiminta siirretään Työvoimapalvelu Soiva Oy:hyn (Valma Oy), rahoitustarve 2 milj., rakennusten arvo arviokirjojen mukaan Päijät-Hämeen koulutuskonserni-kuntayhtymä

Lisätiedot

MYYNTI TUOTERENKAAN YHTIÖITTÄMINEN JA 2.10.2014. Päijät-Hämeen koulutuskonserni-kuntayhtymä. arvo arviokirjojen mukaan

MYYNTI TUOTERENKAAN YHTIÖITTÄMINEN JA 2.10.2014. Päijät-Hämeen koulutuskonserni-kuntayhtymä. arvo arviokirjojen mukaan TUOTERENKAAN YHTIÖITTÄMINEN JA MYYNTI Päivitetty: Toiminta siirretään Työvoimapalvelu Soiva Oy:hyn (Valma Oy), rahoitustarve 2 milj., rakennusten arvo arviokirjojen mukaan Päijät-Hämeen koulutuskonserni-kuntayhtymä

Lisätiedot

NÄKÖKULMIA RAJOITUSLAIN VALMISTELUUN STM114:00/2017

NÄKÖKULMIA RAJOITUSLAIN VALMISTELUUN STM114:00/2017 NÄKÖKULMIA RAJOITUSLAIN VALMISTELUUN STM114:00/2017 HE-luonnos laeiksi kuntien ja kuntayhtymien eräiden oikeustoimien väliaikaisesta rajoittamisesta ja paras-puitelain velvoitteiden jatkamiseksi 22.11.2017

Lisätiedot

SOPIMUS LIEKSAN KAUPUNGIN TOIMITILAT -TULOSYKSIKÖN HENKILÖSTÖN SIIRROSTA LIEKSAN KIINTEISTÖT -OSAKEYHTIÖÖN ALKAEN

SOPIMUS LIEKSAN KAUPUNGIN TOIMITILAT -TULOSYKSIKÖN HENKILÖSTÖN SIIRROSTA LIEKSAN KIINTEISTÖT -OSAKEYHTIÖÖN ALKAEN SOPIMUS LIEKSAN KAUPUNGIN TOIMITILAT -TULOSYKSIKÖN HENKILÖSTÖN SIIRROSTA LIEKSAN KIINTEISTÖT -OSAKEYHTIÖÖN 1.1. 2018 ALKAEN 1. Sopimuksen osapuolet 1) Lieksan kaupunki luovuttajana 2) Lieksan Kiinteistöt

Lisätiedot

SOPIMUS VAKKA SUOMEN SANOMAIN KUNTAYHTYMÄN PURKAMISESTA JA PERUSSOPIMUKSEN MUUTTAMISESTA

SOPIMUS VAKKA SUOMEN SANOMAIN KUNTAYHTYMÄN PURKAMISESTA JA PERUSSOPIMUKSEN MUUTTAMISESTA luonnos 11.8.2014 SOPIMUS VAKKA SUOMEN SANOMAIN KUNTAYHTYMÄN PURKAMISESTA JA PERUSSOPIMUKSEN MUUTTAMISESTA 1. Sopimuksen tausta ja tarkoitus Vakka Suomen Sanomain kuntayhtymä (jäljempänä kuntayhtymä )

Lisätiedot

Sopimusten siirto sote- ja maakuntauudistuksessa. Esipuhe

Sopimusten siirto sote- ja maakuntauudistuksessa. Esipuhe Sopimusten siirto sote- ja maakuntauudistuksessa Esipuhe Tämän oppaan tarkoituksena on auttaa kuntia, kuntayhtymiä ja maakuntia sopimusten selvittämiseen ja niiden siirtoon liittyvässä työssä. Oppaassa

Lisätiedot

Paraisten kaupunki. Patrik Nygrén Kaupunginjohtaja

Paraisten kaupunki. Patrik Nygrén Kaupunginjohtaja Paraisten kaupunki Patrik Nygrén Kaupunginjohtaja Parainen - Aktiivinen toimija Sotevalmistelussa Erityishuolena kaksikielinen palvelulukyky, kaksikielisessä maakunnassa Sote-yhtiö jolla erityisvastuu

Lisätiedot

POSIVIRE OY:N OSAKASSOPIMUS

POSIVIRE OY:N OSAKASSOPIMUS Luonnos 26.10.2011, muutokset 0 POSIVIRE OY:N OSAKASSOPIMUS Luonnos 26.10.2011, muutokset 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. Sopijapuolet 2. Sopimuksen taustaa 3. Sopimuksen tarkoitus 4. Yhtiön osakepääoma, osakkeiden

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus Omaisuusjärjestelyt kaupungin kannalta Sosiaali- ja terveysvaliokunta Rahoitusjohtaja Ari Konttas

Sote- ja maakuntauudistus Omaisuusjärjestelyt kaupungin kannalta Sosiaali- ja terveysvaliokunta Rahoitusjohtaja Ari Konttas Sote- ja maakuntauudistus Omaisuusjärjestelyt kaupungin kannalta Sosiaali- ja terveysvaliokunta 3.5.2018 Rahoitusjohtaja Ari Konttas Valiokunta pyytää asiantuntijoita lausumaan erityisesti HE 15/2017 ja

Lisätiedot

Luonnos VUOKRASOPIMUS 1 OSAPUOLET. (1) Vuokranantaja. Lappeenrannan kaupunki ( ) PL 11, Lappeenranta.

Luonnos VUOKRASOPIMUS 1 OSAPUOLET. (1) Vuokranantaja. Lappeenrannan kaupunki ( ) PL 11, Lappeenranta. VUOKRASOPIMUS 1 OSAPUOLET (1) Vuokranantaja Lappeenrannan kaupunki (0162193-3) PL 11, 53101 Lappeenranta (2) Vuokralainen Lappeenrannan Yritystila Oy (0368899-8) Villimiehenkatu 1, 53100 Lappeenranta Vuokranantaja

Lisätiedot

Harri Lindqvist Helsinki

Harri Lindqvist Helsinki Harri Lindqvist Helsinki 8.5.2018 ASUMISPALVELUJEN TOIMINTAMALLIT MAAKUNNILLE JA TILAKESKUKSELLE SIIRTYVÄT ASUMISPALVELUTILAT Tilakeskus vuokraa maakunnille asumispalvelutiloja, joita ovat: Kuntayhtymiltä

Lisätiedot

Itsehallinnollisten yhteisöjen ohjaus ja rahoitus sote- ja aluehallintouudistuksen jälkeen

Itsehallinnollisten yhteisöjen ohjaus ja rahoitus sote- ja aluehallintouudistuksen jälkeen Itsehallinnollisten yhteisöjen ohjaus ja rahoitus sote- ja aluehallintouudistuksen jälkeen Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakuntatilaisuudet 6 ja 7 huhtikuuta 2016 Lakiasiain johtaja Arto Sulonen, Suomen

Lisätiedot

Maakunta- ja soteuudistus sekä henkilö- ja palvelussuhdetietojen luovuttamista koskeva yhteistoimintakäsittely

Maakunta- ja soteuudistus sekä henkilö- ja palvelussuhdetietojen luovuttamista koskeva yhteistoimintakäsittely Maakunta- ja soteuudistus sekä henkilö- ja palvelussuhdetietojen luovuttamista koskeva yhteistoimintakäsittely Lisää esittäjän nimi Lisää päiväys Esityksen sisältö Maakunta- ja soteuudistus Uudistuksen

Lisätiedot

Palveluntuottajan vaatimukset sote-lainsäädännössä

Palveluntuottajan vaatimukset sote-lainsäädännössä Palveluntuottajan vaatimukset sote-lainsäädännössä Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät 6.2.2018 Riitta-Maija Jouttimäki/STM 1 Sote-lainsäädäntö Vuodesta 2020-2022 alkaen sote -palvelujen tuottamisen

Lisätiedot

Pelastustoimen uudistus

Pelastustoimen uudistus Pelastustoimen uudistus Maakuntauudistuksen organisointi 26.9.2016 2 SOTE-uudistuksen organisointi 26.9.2016 3 26.9.2016 4 Maakuntauudistuksen laajuus 26.9.2016 5 26.9.2016 6 Hankkeen organisointi 26.9.2016

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA Laura Leppänen muutosjohtaja 17.1.2017 MITÄ MAAKUNTIIN SIIRTYMINEN TARKOITTAA? Suomeen perustetaan 18 maakuntaa 1.7.2017. Palveluiden järjestämisvastuu siirtyy

Lisätiedot

OSITTAISJAKAUTUMISSUUNNITELMA. Saimaan Tukipalvelut Oy

OSITTAISJAKAUTUMISSUUNNITELMA. Saimaan Tukipalvelut Oy OSITTAISJAKAUTUMISSUUNNITELMA Saimaan Tukipalvelut Oy 2 (6) 1 Jakautuminen Saimaan Tukipalvelut Oy (jäljempänä Jakautuva Yhtiö ) jakautuu siten, että osa sen varoista ja veloista siirtyy selvitysmenettelyttä

Lisätiedot

Talous- ja konsernijaosto 3.6.2015, LIITE 2 1

Talous- ja konsernijaosto 3.6.2015, LIITE 2 1 Talous- ja konsernijaosto 3.6.2015, LIITE 2 1 SOPIMUS HUS:N OMISTAMIEN UUDENMAAN SAIRAALAPESULAN OSAKKEIDEN MYYNNISTÄ CAREA KUNTAYHTYMÄLLE JA KASTEK OY:N TEKSTIILIHUOLTOTOIMINNAN SIIRTÄMISESTÄ UUDENMAAN

Lisätiedot

SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN OMAISUUDEN JA TOIMINNALLISEN KOKONAISUUDEN LUOVUTUSSOPIMUS, APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA

SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN OMAISUUDEN JA TOIMINNALLISEN KOKONAISUUDEN LUOVUTUSSOPIMUS, APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA 1 (7) SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN OMAISUUDEN JA TOIMINNALLISEN KOKONAISUUDEN LUOVUTUSSOPIMUS, APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA Allekirjoittaneet Sopijapuolet ovat tänään tehneet seuraavan toiminnan ja

Lisätiedot

Talous. Vastuuvalmistelija Miia Kiviluoto

Talous. Vastuuvalmistelija Miia Kiviluoto Talous Vastuuvalmistelija Miia Kiviluoto Talous-kokonaisuus: valmistelun tavoitteet 1/2 Tahe-toiminnot eli talouden osalta kirjanpidon, laskutuksen ja maksatuksen valmistelu (ns. tilitoimistopalvelut)

Lisätiedot

SOPIMUS ESPER-HANKKEEN RAHOITUKSESTA

SOPIMUS ESPER-HANKKEEN RAHOITUKSESTA Kaupunginvaltuusto 7.12.2015 Liite 1 SOPIMUS ESPER-HANKKEEN RAHOITUKSESTA 1. Sopimuksen osapuolet Etelä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (jäljempänä Sairaanhoitopiiri) L Mikkelin kaupunki (jäljempänä

Lisätiedot

Hallituksen esitys Kevasta annetun lain muuttamiseksi

Hallituksen esitys Kevasta annetun lain muuttamiseksi LUONNOS 1 (8) Hallituksen esitys Kevasta annetun lain muuttamiseksi Esityksen pääasiallinen sisältö Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Kevasta annettua lakia siten, että itsehallintoalueet olisivat Kevan

Lisätiedot

Mitä palvelukeskukset tekevät?

Mitä palvelukeskukset tekevät? Mitä palvelukeskukset tekevät? Kuntamarkkinat 14.9.2017 Muutosjohtaja 1 20.9.2017 Tukipalvelumuutos ja Uusi maakunta Maakunta on hankintayksikkö Suhteet kuntiin hankintalain mukaiset Uudelleen järjestelytarve

Lisätiedot

APPORTTISOPIMUS. Savonlinnan kaupungin ja. Savonlinnan Satama Oy:n välillä

APPORTTISOPIMUS. Savonlinnan kaupungin ja. Savonlinnan Satama Oy:n välillä APPORTTISOPIMUS Savonlinnan kaupungin ja Savonlinnan Satama Oy:n välillä APPORTTISOPIMUS Allekirjoittaneet sopijapuolet ovat tänään tehneet seuraavan sisältöisen apporttisopimuksen (jäljempänä Apporttisopimus

Lisätiedot

Konsernirakennevalmistelun tilanne

Konsernirakennevalmistelun tilanne Konsernirakennevalmistelun tilanne 22.5.2018 - Laajennetun johtoryhmän kokoukseen 29.5.2018 Maakunnan tarkastuslautakunta Maakuntavaalilautakunta Etelä-Savon maakuntakonserni Maakuntavaltuusto 59 jäsentä

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistuksen toimeenpano

Sote- ja maakuntauudistuksen toimeenpano Sote- ja maakuntauudistuksen toimeenpano Hallitusneuvos Pekka Järvinen Syyskuu 2016 5.9.2016 1 Tässä esityksessä Voimaanpanolaki Henkilöstö Omaisuus Rahoitus Maakunta sote-tehtävissä Toimeenpanon tuki

Lisätiedot

Henkilöstön siirtyminen uuteen maakuntaan. Neuvottelupäällikkö Henrika Nybondas-Kangas, KT Uudenmaan maakuntaparlamentti

Henkilöstön siirtyminen uuteen maakuntaan. Neuvottelupäällikkö Henrika Nybondas-Kangas, KT Uudenmaan maakuntaparlamentti Henkilöstön siirtyminen uuteen maakuntaan Neuvottelupäällikkö Henrika Nybondas-Kangas, KT Uudenmaan maakuntaparlamentti 24.11.2017 Henkilöstöä siirtyy maakuntakonserniin 1.1.2020 2 Maakunnille siirtyvä

Lisätiedot

Maakuntauudistus - miksi, mitä, milloin

Maakuntauudistus - miksi, mitä, milloin Maakuntauudistus - miksi, mitä, milloin Hallitusneuvos Tarja Hyvönen Kuntamarkkinat 15.9.2016 16.9.2016 1 2 Työ- ja elinkeinopalvelut Sosiaalija terveydenhuolto Pelastustoimi Ympäristöterveydenhuolto Maakunnan

Lisätiedot

Luonnos 1(6) LUOVUTUSSOPIMUS. LUOVUTTAJA Imatran kaupunki, (jäljempänä Kaupunki ) Y-tunnus Virastokatu 2, Imatra

Luonnos 1(6) LUOVUTUSSOPIMUS. LUOVUTTAJA Imatran kaupunki, (jäljempänä Kaupunki ) Y-tunnus Virastokatu 2, Imatra Luonnos 1(6) LUOVUTUSSOPIMUS LUOVUTTAJA Imatran kaupunki, (jäljempänä Kaupunki ) Y-tunnus 0159216-7 Virastokatu 2, 55100 Imatra LUOVUTUKSENSAAJA Saimaan Tukipalvelut Oy, (jäljempänä Yhtiö ) Y-tunnus 0162017-2

Lisätiedot

APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA

APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA LUONNOS 21.10.2014 APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA Tällä omaisuuden luovutuskirjalla luovutetaan omaisuutta Toivakan Lämpö Oy:lle seuraavin ehdoin: 1. Luovuttaja Toivakan kunta Y-tunnus: 0177201-0 Toivakantie

Lisätiedot

Sote-uudistus ja Keski-Suomen kuntien talous

Sote-uudistus ja Keski-Suomen kuntien talous Sote-uudistus ja Keski-Suomen kuntien talous 27.1.2015 Ari Hirvensalo Talousjohtaja 27.1.2015 2 27.1.2015 3 27.1.2015 7 Reunaehtoja: Sote-laki hyväksytään maaliskuussa SHP:n toiminta lakkaa 31.12.2016

Lisätiedot

KAINUUN MAAKUNTA LIIKELAITOSRAKENNE

KAINUUN MAAKUNTA LIIKELAITOSRAKENNE KAINUUN MAAKUNTA LIIKELAITOSRAKENNE Jouko Luukkonen 24.5.2018 24.5.2018 KAINUUN MAAKUNTAVALMISTELU/ Jouko Luukkonen 1 HE Maakuntalaki 8 Maakunnan järjestämisvastuulle kuuluvan palvelun tuottamisen erottamisesta

Lisätiedot

Pelastustoimen ja varautumisen JTS-simulointi

Pelastustoimen ja varautumisen JTS-simulointi Pelastustoimen ja varautumisen JTS-simulointi 1 Tiina Männikkö 2 Sisältö Valtion ja maakuntien neuvottelut Simuloinnin tehtävät mitä asioita SM:n ja maakuntien välisissä neuvotteluissa käydään läpi? maakuntien

Lisätiedot

Mikä maakuntauudistus ja miksi?

Mikä maakuntauudistus ja miksi? Mikä maakuntauudistus ja miksi? 1-27.1.2017 Miksi uudistus tehdään ja mitä sillä tavoitellaan? Tehokkaamman hallinnon avulla edistetään ihmisten ja yritysten toimintaa Uudistus tehdään avoimesti, asiakaslähtöisesti

Lisätiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot FI lausuntopyyntö VV 1. TAUSTATIEDOT Vastaajien määrä: 1 Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä

Lisätiedot

Olavi Hiekka Tilaisuus Palveluasuntokiinteistöt Sote- ja maakuntauudistuksessa Pvm

Olavi Hiekka Tilaisuus Palveluasuntokiinteistöt Sote- ja maakuntauudistuksessa Pvm Nimi Olavi Hiekka Tilaisuus Palveluasuntokiinteistöt Sote- ja maakuntauudistuksessa Pvm 30.5.2017 MAAKUNTIEN TILAKESKUS OY Yhtiön tehtävänä on tuottaa tilapalvelut kaikkeen maakunnan toimintaan inhouse-statuksella

Lisätiedot

Miten tekniset tukipalvelut tuotetaan uudessa sote-mallissa?

Miten tekniset tukipalvelut tuotetaan uudessa sote-mallissa? Miten tekniset tukipalvelut tuotetaan uudessa sote-mallissa? Helena Tarkka Sairaalatekniikan päivät 8.2.2017 Omaisuus- ja palvelukeskusvalmistelu maakunta- ja soteuudistuksessa Miten tekniset tukipalvelut

Lisätiedot