Kaupunkikonsernin toimitilojen rakentamisen, rakennuttamisen ja kunnossapidon uudelleenorganisointi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kaupunkikonsernin toimitilojen rakentamisen, rakennuttamisen ja kunnossapidon uudelleenorganisointi"

Transkriptio

1 Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunkikonsernin toimitilojen rakentamisen, rakennuttamisen ja kunnossapidon uudelleenorganisointi 952/ /2014 KH 525 Valmistelija/lisätiedot: tekninen johtaja Jussi Salo, puh etunimi.sukunimi@lappeenranta.fi Liitteet Kaupunkikonsernin toimitilojen rakentamisen, rakennuttamisen ja kunnossapidon uudelleenorganisointi, aineisto Selvittämistä koskeva toimeksianto Kaupunginvaltuusto edellytti talousarviossa 2014 koko konsernin rakennuttamisen keskittämisen selvittämistä. Lappeenrannan kaupungin teknisessä toimessa sekä koko kaupunkikonsernin toimitiloihin, rakentamiseen, rakennuttamiseen ja kunnossapitoon liittyvissä organisaatioissa tapahtuu lähivuosina eläkkeelle siirtymistä. Konsernin säästövelvoitteen saavuttaminen edellyttää tarkastelua, jossa käydään läpi konsernirakenteen hyödyntäminen em. kokonaisuuden uudelleen organisoinnissa nykyistä kustannustehokkaammin. Samassa yhteydessä selvitetään liikuntatoimen ja teknisen toimen yhteistyömahdollisuudet alueiden kunnossapidossa. Kaupunginjohtaja Kimmo Jarva nimesi kyseistä tehtävää varten työryhmän, jonka tehtävänä oli selvittää ja tehdä esitys uudesta toimintatavasta (organisoinnista) liittyen Lappeenranta-konsernin toimitilarakennuttamiseen sekä rakentamiseen ja kunnossapitoon. Toimeksiannon mukaan tarkastelu edellytti koko konsernirakenteen hyödyntämistä. Lisäksi selvitettäväksi tuli liikuntatoimen ja teknisen toimen yhteistyömahdollisuudet. Työryhmään kuuluivat apulaiskaupunginjohtaja Kari Korkiakoski (puheenjohtaja), tekninen johtaja Jussi Salo, tilakeskuksen johtaja Ilpo Koponen, kaupungininsinööri Pasi Leimi, toimitusjohtaja Seppo Ylitalo, toimitusjohtaja Timo Hämäläinen, toimitusjohtaja Mikko

2 Hietamies, toimitusjohtaja Jouko Partanen, toimitusjohtaja Reijo Kolehmainen, tekninen johtaja Juhani Ahokas (Eksote), liikuntatoimen johtaja Ilkka Oksman ja kaksi henkilöstön edustajaa Heini Löytty ja Aki Laitinen. Työryhmä jakaantui kolmeen alatyöryhmään; Rakennuttamistyöryhmään, kiinteistöjen rakentamis- ja kunnossapitotyöryhmään ja teknisen toimen ympäristönhoidon ja liikuntapaikkojen hoidon työryhmään. Työryhmän esitys Rakennuttamistehtävät Työryhmän esityksen mukaan tilakeskus vastaa kaupungin omien ja toimialojen rakennushankkeiden tarve ja hankesuunnittelusta sekä toimii toimialojen (tekninen toimi, kasvatus- ja opetustoimi, kulttuuritoimi ja nuoriso- ja liikuntatoimi) hankkeiden kaavallisen, rakentamisen ja investointiselvityksen valmistelijana. Asuntoinvestointien hankeohjaus toteutetaan Asuntopalvelu Oy:n toimesta. Hankeohjaus on omistajayhteisön vastuulla. Kaupungin toimialojen hankkeiden rakennuttamistehtävät toteutetaan yhteistyönä Lappeen Rakennuttaja Oy:n ja tilakeskuksen tilaajaorganisaation kanssa. Lappeen Rakennuttaja Oy:lle keskitetään Asuntopalvelu Oy:n ja konserniyhtiöiden toimitilojen ja asuntojen rakennuttamistehtävät. Selvitystyön aikana tarkasteltiin myös Lappeenrannan kaupunkikonsernin työyhteenliittymän (Tylli) toimintaa ja päädyttiin siihen, että sen toimintaa jatketaan ja kehitetään nykymuodossaan. Kunnossapitotehtävät Työryhmän esityksen mukaan kiinteistöjen kunnossapito organisoidaan jatkossa Saimaan Tukipalvelut Oy:öön. Organisaatiomuutoksessa Lappeenrannan kaupungin tilakeskuksen nykyiset kunnossapidon ja rakentamisyksikön vakituiset työntekijät ja osa työnjohdosta siirretään Saimaan Tukipalvelut Oy:öön. Eksoten palkkalistoilla olevat Armilan sairaalassa, Sammonkodissa, Lehmuskodissa, Taipalsaaren sairaalassa, Parikkalassa, Rautjärvellä, Ruokolahdella ja Savitaipaleella työskentelevä kiinteistöhuollon henkilöstö siirretään Saimaan Tukipalvelut Oy:öön. Eksoten keskussairaalan tekninen henkilöstö jää Eksoten palkkalistoille. Saimaan Tukipalvelut Oy:öön siirtyvistä työntekijöistä 4-5 sijoitetaan keskussairaalaan vapaana oleviin ja lähiaikoina vapautuviin työtehtäviin erillisen sopimuksen mukaan.

3 Saimaan Tukipalvelut Oy:öön muodostuva kunnossapitoyksikkö keskittyy kiinteistöjen huolto- ja kunnossapitotöihin sekä kiinteistöjen teknisiin päivystyksiin. Yksikkö ei toteuta uudisrakentamista eikä kiinteistöjen peruskorjaushankkeita. Työryhmän esityksen mukaan Lappeenrannan kaupungin ja Saimaan Tukipalvelut Oy:n kesken tehdään viiden (5) vuoden mittainen erillinen sopimus kiinteistöjen huollon ja kunnossapidon ostamisesta Saimaan Tukipalvelut Oy:ltä. Ympäristönhoito ja liikuntapaikat Teknisen toimen ympäristönhoidon ja liikuntapaikkojen hoidon osalta työryhmä esittää, että teknisen toimen ja liikuntatoimen kunnossapidon yhteistyötä jatketaan samanlaisena kuin millaiseksi se on kehittynyt vuosien aikana. Organisaatioiden yhdistämisestä ei työryhmän näkemyksen mukaan saada sellaista taloudellista ja toiminnallista hyötyä tai henkilöresurssietua, että yhdistäminen kannattaisi nyt tehdä. Työryhmä esittää, että Myllysaaren perhepuiston, Sammonlahden uimaranta-alueen ja Ahvenlammen ulkoilureitin leikkipaikat siirrettäisiin teknisen toimen ympäristönhoidon kunnossapidettäväksi, koska sillä on asiantuntemus ja osaaminen leikkipaikkojen lain vaatimusten mukaiseen kunnossapitoon. Toteuttamisaikataulu Organisaatiomuutokset on suunniteltu toteutettavaksi alkaen. Henkilöstön kuuleminen Työryhmä on esitellyt esitystään henkilöstölle torstaina pidetyssä infotilaisuudessa. Lisäksi organisaatiomuutoksesta on pidetty tilakeskuksen henkilöstölle kuulemistilaisuus Henkilöstön edustajat ovat lisäksi osallistuneet työryhmätyöskentelyyn. Kuulemistilaisuudesta laadittu pöytäkirja on nähtävillä asiakirjoissa. (KJ) Kj Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se tekisi periaatepäätöksen kaupunkikonsernin toimitilojen rakentamisen, rakennuttamisen ja kunnossapidon uudelleenorganisoinnista työryhmän ehdotuksen mukaisesti seuraavasti:

4 Lappeen Rakennuttaja Oy:lle keskitetään Asuntopalvelu Oy:n ja konserniyhtiöiden toimitilojen ja asuntojen rakennuttamistehtävät. Kaupungin toimialojen (tekninen toimi, kasvatus- ja opetustoimi, kulttuuritoimi ja nuoriso- ja liikuntatoimi) hankkeiden rakennuttamistehtävät toteutetaan yhteistyönä Lappeen Rakennuttaja Oy:n ja tilakeskuksen tilaajaorganisaation kanssa. Tilakeskus vastaa kaupungin omien ja toimialojen rakennushankkeiden tarve ja hankesuunnittelusta sekä toimii toimialojen hankkeiden kaavallisen, rakentamisen ja investointiselvityksen valmistelijana. Asuntoinvestointien hankeohjaus toteutetaan Asuntopalvelu Oy:n toimesta. Hankeohjaus on omistajayhteisön vastuulla. Kiinteistöjen kunnossapito organisoidaan Saimaan tukipalvelut Oy:öön. Yhtiöön muodostuva kunnossapitoyksikkö keskittyy kiinteistöjen huolto- ja kunnossapitotöihin sekä kiinteistöjen teknisiin päivystyksiin. Yksikkö ei toteuta uudisrakentamista eikä kiinteistöjen peruskorjaushankkeita. Organisaatiomuutoksessa Lappeenrannan kaupungin tilakeskuksen kunnossapidon vakituiset työntekijät ja osa työnjohdosta siirretään Saimaan tukipalvelut Oy:öön. Kaupunki ja Satu Oy tekevät erillisen sopimuksen kiinteistöjen huollon ja kunnossapidon ostamisesta Satu Oy:ltä. Myllysaaren perhepuiston, Sammonlahden uimaranta-alueen ja Ahvenlammen ulkoilureitin leikkipaikat siirretään teknisen toimen ympäristönhoidon kunnossapidettäväksi. Uudelleenorganisoinnin voimaantulon ajankohta on Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se antaa kaupunginjohtajan nimeämälle työryhmälle tehtäväksi jatkovalmistella uudelleenorganisoinnin edellä mainittujen periaatteiden mukaisesti yhteistyössä henkilöstön kanssa sekä valmistella henkilöstösopimuksen ja muut toimintojen siirtoa koskevat asiakirjat. Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle lisäksi, että se oikeuttaa hallituksen hyväksymään henkilöstösopimuksen ja muut toimintojen siirtoa koskevat asiakirjat. Kh Asia jätettiin viikoksi pöydälle. KH 549 Kj Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se tekisi periaatepäätöksen kaupunkikonsernin toimitilojen rakentamisen,

5 rakennuttamisen ja kunnossapidon uudelleenorganisoinnista työryhmän ehdotuksen mukaisesti seuraavasti: Lappeen Rakennuttaja Oy:lle keskitetään Asuntopalvelu Oy:n ja konserniyhtiöiden toimitilojen ja asuntojen rakennuttamistehtävät. Kaupungin toimialojen (tekninen toimi, kasvatus- ja opetustoimi, kulttuuritoimi ja nuoriso- ja liikuntatoimi) hankkeiden rakennuttamistehtävät toteutetaan yhteistyönä Lappeen Rakennuttaja Oy:n ja tilakeskuksen tilaajaorganisaation kanssa. Tilakeskus vastaa kaupungin omien ja toimialojen rakennushankkeiden tarve ja hankesuunnittelusta sekä toimii toimialojen hankkeiden kaavallisen, rakentamisen ja investointiselvityksen valmistelijana. Asuntoinvestointien hankeohjaus toteutetaan Asuntopalvelu Oy:n toimesta. Hankeohjaus on omistajayhteisön vastuulla. Kiinteistöjen kunnossapito organisoidaan Saimaan tukipalvelut Oy:öön. Yhtiöön muodostuva kunnossapitoyksikkö keskittyy kiinteistöjen huolto- ja kunnossapitotöihin sekä kiinteistöjen teknisiin päivystyksiin. Yksikkö ei toteuta uudisrakentamista eikä kiinteistöjen peruskorjaushankkeita. Organisaatiomuutoksessa Lappeenrannan kaupungin tilakeskuksen kunnossapidon vakituiset työntekijät ja osa työnjohdosta siirretään Saimaan tukipalvelut Oy:öön. Kaupunki ja Satu Oy tekevät erillisen sopimuksen kiinteistöjen huollon ja kunnossapidon ostamisesta Satu Oy:ltä. Myllysaaren perhepuiston, Sammonlahden uimaranta-alueen ja Ahvenlammen ulkoilureitin leikkipaikat siirretään teknisen toimen ympäristönhoidon kunnossapidettäväksi. Uudelleenorganisoinnin voimaantulon ajankohta on Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se antaa kaupunginjohtajan nimeämälle työryhmälle tehtäväksi jatkovalmistella uudelleenorganisoinnin edellä mainittujen periaatteiden mukaisesti yhteistyössä henkilöstön kanssa sekä valmistella henkilöstösopimuksen ja muut toimintojen siirtoa koskevat asiakirjat. Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle lisäksi, että se oikeuttaa hallituksen hyväksymään henkilöstösopimuksen ja muut toimintojen siirtoa koskevat asiakirjat. Kh Kaupunginjohtaja tarkensi päätösesitystään siten, että päätösesityksestä poistetaan lause Yksikkö ei toteuta uudisrakentamista eikä kiinteistöjen peruskorjaushankkeita.

6 KV 6 Hyväksyttiin muutettu esitys. Liite Kaupunkikonsernin toimitilojen rakentamisen, rakennuttamisen ja kunnossapidon uudelleenorganisointi, aineisto järjestetyn kuulemistilaisuuden pöytäkirja on nähtävänä asiakirjoissa. (KJ) Kh esittää kaupunginvaltuustolle, että se tekisi periaatepäätöksen kaupunkikonsernin toimitilojen rakentamisen, rakennuttamisen ja kunnossapidon uudelleenorganisoinnista työryhmän ehdotuksen mukaisesti seuraavasti: Lappeen Rakennuttaja Oy:lle keskitetään Asuntopalvelu Oy:n ja konserniyhtiöiden toimitilojen ja asuntojen rakennuttamistehtävät. Kaupungin toimialojen (tekninen toimi, kasvatus- ja opetustoimi, kulttuuritoimi ja nuoriso- ja liikuntatoimi) hankkeiden rakennuttamistehtävät toteutetaan yhteistyönä Lappeen Rakennuttaja Oy:n ja tilakeskuksen tilaajaorganisaation kanssa. Tilakeskus vastaa kaupungin omien ja toimialojen rakennushankkeiden tarve ja hankesuunnittelusta sekä toimii toimialojen hankkeiden kaavallisen, rakentamisen ja investointiselvityksen valmistelijana. Asuntoinvestointien hankeohjaus toteutetaan Asuntopalvelu Oy:n toimesta. Hankeohjaus on omistajayhteisön vastuulla. Kiinteistöjen kunnossapito organisoidaan Saimaan tukipalvelut Oy:öön. Yhtiöön muodostuva kunnossapitoyksikkö keskittyy kiinteistöjen huolto- ja kunnossapitotöihin sekä kiinteistöjen teknisiin päivystyksiin. Organisaatiomuutoksessa Lappeenrannan kaupungin tilakeskuksen kunnossapidon vakituiset työntekijät ja osa työnjohdosta siirretään Saimaan tukipalvelut Oy:öön. Kaupunki ja Satu Oy tekevät erillisen sopimuksen kiinteistöjen huollon ja kunnossapidon ostamisesta Satu Oy:ltä. Myllysaaren perhepuiston, Sammonlahden uimaranta-alueen ja Ahvenlammen ulkoilureitin leikkipaikat siirretään teknisen toimen ympäristönhoidon kunnossapidettäväksi. Uudelleenorganisoinnin voimaantulon ajankohta on Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se antaa kaupunginjohtajan nimeämälle työryhmälle tehtäväksi jatkovalmistella uudelleenorganisoinnin edellä mainittujen periaatteiden mukaisesti yhteistyössä henkilöstön kanssa sekä

7 valmistella henkilöstösopimuksen ja muut toimintojen siirtoa koskevat asiakirjat. Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle lisäksi, että se oikeuttaa hallituksen hyväksymään henkilöstösopimuksen ja muut toimintojen siirtoa koskevat asiakirjat. Kv Hyväksyttiin. Merkittiin, että tekninen johtaja Jussi Salo esitteli asiaa ennen varsinaisen käsittelyn alkua.

6 16.02.2015. Kaupunkikonsernin toimitilojen rakentamisen, rakennuttamisen ja kunnossapidon uudelleenorganisointi osakekaupat ja luovutussopimukset

6 16.02.2015. Kaupunkikonsernin toimitilojen rakentamisen, rakennuttamisen ja kunnossapidon uudelleenorganisointi osakekaupat ja luovutussopimukset Kaupunginhallituksen konsernijaosto 6 16.02.2015 Kaupunkikonsernin toimitilojen rakentamisen, rakennuttamisen ja kunnossapidon uudelleenorganisointi osakekaupat ja luovutussopimukset 952/00.00.01.12/2014

Lisätiedot

Lappeenrannan toimitilakonsernin uuteen tehtävään liittyvät sopimukset

Lappeenrannan toimitilakonsernin uuteen tehtävään liittyvät sopimukset Kaupunginhallitus 283 22.05.2017 Lappeenrannan toimitilakonsernin uuteen tehtävään liittyvät sopimukset 973/00.00.01.10/2015 KH 283 Valmistelija/lisätiedot: Strategia- ja rahoitusjohtaja Olli Naukkarinen,

Lisätiedot

Nimi Tehtävä Lisätieto Päätöksentekijät Iitiä Markus Puheenjohtaja Ruokoniemi Kimmo Varapuheenjohtaja

Nimi Tehtävä Lisätieto Päätöksentekijät Iitiä Markus Puheenjohtaja Ruokoniemi Kimmo Varapuheenjohtaja Lappeenrannan Toimitilat Oy:n hallitus Pöytäkirja 16/2018 1 AIKA 13.12.2018 klo 17:00-18:12 PAIKKA Kaupungintalo, kokoushuone Sorjonen Nimi Tehtävä Lisätieto Päätöksentekijät Iitiä Markus Puheenjohtaja

Lisätiedot

Lappeenrannan toimitila-konsernin perustamiseen liittyvät toimenpiteet

Lappeenrannan toimitila-konsernin perustamiseen liittyvät toimenpiteet Kaupunginhallitus 166 03.04.2017 Kaupunginhallitus 186 10.04.2017 Lappeenrannan toimitila-konsernin perustamiseen liittyvät toimenpiteet 973/00.00.01.10/2015 KH 166 Valmistelija/lisätiedot: Strategia-

Lisätiedot

Nimi Tehtävä Lisätieto Päätöksentekijät Ruokoniemi Kimmo Jäsen

Nimi Tehtävä Lisätieto Päätöksentekijät Ruokoniemi Kimmo Jäsen Lappeenrannan Kuntakiinteistöt Oy:n hallituspöytäkirja 13/2018 1 AIKA 22.11.2018 klo 17:00-19:00 PAIKKA Kaupungintalo, kokoushuone Sorjonen Nimi Tehtävä Lisätieto Päätöksentekijät Ruokoniemi Kimmo Jäsen

Lisätiedot

Lappeenrannan kaupungin salkutusjärjestelmä on seuraavanlainen:

Lappeenrannan kaupungin salkutusjärjestelmä on seuraavanlainen: Tekninen lautakunta 382 12.11.2014 Puiteohjelman 2015-2028 päivitys 1283/02.02.00.00/2013 TEKLA 382 Valmistelija/lisätiedot Tilakeskuksen johtaja Ilpo Koponen puh. 0400 659 338 ilpo.koponen@lappeenranta.fi

Lisätiedot

Nimi Tehtävä Lisätieto Päätöksentekijät Iitiä Markus Puheenjohtaja Ruokoniemi Kimmo Varapuheenjohtaja. Kaijansinkko Leena Jäsen

Nimi Tehtävä Lisätieto Päätöksentekijät Iitiä Markus Puheenjohtaja Ruokoniemi Kimmo Varapuheenjohtaja. Kaijansinkko Leena Jäsen Lappeenrannan Toimitilat Oy:n hallitus Pöytäkirja 1/2019 1 AIKA 16.1.2019 klo 17:00-18:21 PAIKKA Ravintola Nautilus, Ainonkatu 35 Nimi Tehtävä Lisätieto Päätöksentekijät Iitiä Markus Puheenjohtaja Ruokoniemi

Lisätiedot

Lappeenrannan Toimitilat Oy:n varsinaisen yhtiökokouksen pitäminen

Lappeenrannan Toimitilat Oy:n varsinaisen yhtiökokouksen pitäminen Kaupunginhallitus 590 27.11.2017 Kaupunginvaltuusto 143 11.12.2017 Lappeenrannan Toimitilat Oy:n varsinaisen yhtiökokouksen pitäminen 11.12.2017 32/14.00.00.00/2017 KH 590 Esittelijä: Kaupunginjohtaja

Lisätiedot

Nimi Tehtävä Lisätieto Päätöksentekijät Iitiä Markus Puheenjohtaja

Nimi Tehtävä Lisätieto Päätöksentekijät Iitiä Markus Puheenjohtaja Lappeenrannan Toimitilat Oy:n hallitus Pöytäkirja 2/2019 1 AIKA 21.2.2019 klo 17:04-18:53 PAIKKA Kaupungintalo, kokoushuone Sorjonen Nimi Tehtävä Lisätieto Päätöksentekijät Iitiä Markus Puheenjohtaja Hooman

Lisätiedot

Lappeenrannan Toimitilat Oy:n varsinaisen yhtiökokouksen pitäminen Esittelijä: Kaupunginjohtaja Kimmo Jarva

Lappeenrannan Toimitilat Oy:n varsinaisen yhtiökokouksen pitäminen Esittelijä: Kaupunginjohtaja Kimmo Jarva Lappeenrannan Toimitilat Oy:n varsinaisen yhtiökokouksen pitäminen 3.6.2019 Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/903/00.00.01.08/2019 Käsittelyhistoria Kaupunginhallitus 244 20.5.2019 Aiempi käsittely: Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Lappeenrannan kaupungintalo, Villimiehenkatu 1, teknisen lautakunnan kokoushuone 2. kerros. Kaijansinkko Leena

Lappeenrannan kaupungintalo, Villimiehenkatu 1, teknisen lautakunnan kokoushuone 2. kerros. Kaijansinkko Leena LAPPEENRANNAN TOIMITILAT OY KOKOUSTIEDOT PÖYTÄKIRJA NRO 6/2017 1 (8) Aika Torstaina klo 17.00-20.02 Paikka Lappeenrannan kaupungintalo, Villimiehenkatu 1, teknisen lautakunnan kokoushuone 2. kerros OSALLISTUJAT

Lisätiedot

Nimi Tehtävä Lisätieto Päätöksentekijät Hooman Ari Jäsen. Ruotsalainen Ulla Kokoussihteeri Papinniemi Markku Pöytäkirjan tarkastaja

Nimi Tehtävä Lisätieto Päätöksentekijät Hooman Ari Jäsen. Ruotsalainen Ulla Kokoussihteeri Papinniemi Markku Pöytäkirjan tarkastaja Lappeenrannan Kuntakiinteistöt Oy:n hallituspöytäkirja 1/2019 1 AIKA 21.2.2019 klo 17:04-18:53 PAIKKA Kaupungintalo, kokoushuone Sorjonen Nimi Tehtävä Lisätieto Päätöksentekijät Hooman Ari Jäsen Arminen

Lisätiedot

Lappeenrannan kaupungintalo, kokoushuone Sorjonen. Kaijansinkko Leena. Nousiainen Satu Papinniemi Markku Pulkkinen Tiina Räsänen Erkki Seppälä Tarja

Lappeenrannan kaupungintalo, kokoushuone Sorjonen. Kaijansinkko Leena. Nousiainen Satu Papinniemi Markku Pulkkinen Tiina Räsänen Erkki Seppälä Tarja LAPPEENRANNAN TOIMITILAT OY KOKOUSTIEDOT PÖYTÄKIRJA NRO 5/2018 1 Aika Torstai klo 17:00 19:53 Paikka Lappeenrannan kaupungintalo, kokoushuone Sorjonen OSALLISTUJAT Iitiä Markus Ruokoniemi Kimmo Arminen

Lisätiedot

Seuraavat alueraatien kokoukset pidetään vuosikellon mukaisesti viikoilla 37-40.

Seuraavat alueraatien kokoukset pidetään vuosikellon mukaisesti viikoilla 37-40. Lähiötoimikunta 6 23.04.2015 Kevään asukastilaisuuksien vahvistetut ajat ja aiheet LÄHIÖTMK 6 Valmistelija/lisätiedot: Kehitysjohtaja Markku Heinonen, puh. 040 5811 998 Asukasyhteyshenkilö Pia Haakana,

Lisätiedot

Konsernihallinnon tehtäväjärjestelyt strategia- ja rahoitusjohtajan vastuualueella. Esittelijä: Kaupunginjohtaja Jarva Kimmo

Konsernihallinnon tehtäväjärjestelyt strategia- ja rahoitusjohtajan vastuualueella. Esittelijä: Kaupunginjohtaja Jarva Kimmo Konsernihallinnon tehtäväjärjestelyt strategia- ja rahoitusjohtajan vastuualueella Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/961/01.01.00.02/2018 Käsittelyhistoria Kaupunginhallitus 146 3.4.2018 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Nimi Tehtävä Lisätieto Päätöksentekijät Iitiä Markus Puheenjohtaja Ruokoniemi Kimmo Varapuheenjohtaja

Nimi Tehtävä Lisätieto Päätöksentekijät Iitiä Markus Puheenjohtaja Ruokoniemi Kimmo Varapuheenjohtaja Lappeenrannan Toimitilat Oy:n hallitus Pöytäkirja 5/2019 1 AIKA 2.5.2019 klo 17:00-18:10 PAIKKA Kaupungintalo, kaupunginhallituksen sali Nimi Tehtävä Lisätieto Päätöksentekijät Iitiä Markus Puheenjohtaja

Lisätiedot

Tekninen lautakunta määrää laskujen hyväksyjiksi toistai seksi seuraavat henkilöt: Tekninen johtaja Jussi Salo Teknisen toimen kaikki tilitositteet.

Tekninen lautakunta määrää laskujen hyväksyjiksi toistai seksi seuraavat henkilöt: Tekninen johtaja Jussi Salo Teknisen toimen kaikki tilitositteet. Tekninen lautakunta 453 17.12.2014 Teknisen toimen tilitositteiden hyväksyjät 2015 1418/02.06.01.01/2014 TEKLA 453 Tj Lappeenrannan kaupungin taloussäännön 13 :n mukaan lautakunnan on määrättävä henkilöt,

Lisätiedot

Lappeenrannan Toimitilat Oy:n varsinaisen yhtiökokouksen pitäminen Esittelijä: Kaupunginjohtaja Kimmo Jarva

Lappeenrannan Toimitilat Oy:n varsinaisen yhtiökokouksen pitäminen Esittelijä: Kaupunginjohtaja Kimmo Jarva Lappeenrannan Toimitilat Oy:n varsinaisen yhtiökokouksen pitäminen 4.6.2018 Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/1329/00.00.01.08/2018 Käsittelyhistoria Kaupunginhallitus 267 28.5.2018 Aiempi käsittely: Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Elinvoiman ja kaupunkikehityksen toimialajohtajan viran hoitaminen lukien

Elinvoiman ja kaupunkikehityksen toimialajohtajan viran hoitaminen lukien Kaupunginhallitus 101 27.02.2017 Elinvoiman ja kaupunkikehityksen toimialajohtajan viran hoitaminen 1.6.2017 lukien 966/01.01.01.00/2016 KH 101 Valmistelija/lisätiedot: Henkilöstöjohtaja Päivi Savilampi,

Lisätiedot

LAPPEENRANTA FREE ZONE OY LTD PÖYTÄKIRJA 7/ Hallitus

LAPPEENRANTA FREE ZONE OY LTD PÖYTÄKIRJA 7/ Hallitus LAPPEENRANTA FREE ZONE OY LTD PÖYTÄKIRJA 7/2017 1 KOKOUSTIEDOT Aika Torstaina klo 17.00-18.40 Paikka Lappeenrannan kaupungintalo, Villimiehenkatu 1, kokoushuone Sorjonen (entinen teknisen lautakunnan kokoushuone)

Lisätiedot

Tarjoukset saatiin Inspira Oy:ltä, FCG Oy:ltä ja KPMG Oy:ltä (oheismateriaalina).

Tarjoukset saatiin Inspira Oy:ltä, FCG Oy:ltä ja KPMG Oy:ltä (oheismateriaalina). Konserni- ja suunnittelujaosto 7 10.02.2015 Konserni- ja suunnittelujaosto 23 14.04.2015 Konserni- ja suunnittelujaosto 36 12.05.2015 Konserni- ja suunnittelujaosto 42 02.06.2015 Kaupunginhallitus 240

Lisätiedot

WILLIPARKKI OY PÖYTÄKIRJA 5/ Hallitus

WILLIPARKKI OY PÖYTÄKIRJA 5/ Hallitus WILLIPARKKI OY PÖYTÄKIRJA 5/2017 1 KOKOUSTIEDOT Aika Torstaina klo 17.00-18.40 Paikka Lappeenrannan kaupungintalo, Villimiehenkatu 1, kokoushuone Sorjonen (entinen teknisen lautakunnan kokoushuone) 2.

Lisätiedot

OSALLISTUJAT Iitiä Markus kokouksen puheenjohtaja Pietiläinen Päivi. Hallituksen jäsenet Ruokoniemi Kimmo hallituksen puheenjohtaja

OSALLISTUJAT Iitiä Markus kokouksen puheenjohtaja Pietiläinen Päivi. Hallituksen jäsenet Ruokoniemi Kimmo hallituksen puheenjohtaja LAPPEENRANNAN KUNTAKIINTEISTÖT OY PÖYTÄKIRJA NRO 6/2017 1 KOKOUSTIEDOT Aika Tiistai Paikka Sähköpostikokous OSALLISTUJAT Iitiä Markus kokouksen puheenjohtaja Pietiläinen Päivi sihteeri Hallituksen jäsenet

Lisätiedot

Vammaisneuvoston nimeäminen ja vammaisneuvoston toimintasäännön vahvistaminen

Vammaisneuvoston nimeäminen ja vammaisneuvoston toimintasäännön vahvistaminen Kaupunginhallitus 350 12.06.2017 Vammaisneuvoston 2017 2021 nimeäminen ja vammaisneuvoston toimintasäännön vahvistaminen 664/00.00.01.06/2017 KH 350 Valmistelija/lisätiedot: II kaupunginsihteeri Alina

Lisätiedot

Lappeenrannan kaupungintalo, kokoushuone Sorjonen. OSALLISTUJAT Iitiä Markus kokouksen puheenjohtaja

Lappeenrannan kaupungintalo, kokoushuone Sorjonen. OSALLISTUJAT Iitiä Markus kokouksen puheenjohtaja LAPPEENRANNAN KUNTAKIINTEISTÖT OY KOKOUSTIEDOT PÖYTÄKIRJA NRO 4/2018 1 Aika Torstai klo 17:00 19:53 Paikka Lappeenrannan kaupungintalo, kokoushuone Sorjonen OSALLISTUJAT Iitiä Markus kokouksen puheenjohtaja

Lisätiedot

Vanhusneuvoston nimeäminen ja vanhusneuvoston toimintasäännön vahvistaminen

Vanhusneuvoston nimeäminen ja vanhusneuvoston toimintasäännön vahvistaminen Kaupunginhallitus 351 12.06.2017 Kaupunginvaltuusto 100 04.09.2017 Vanhusneuvoston 2017 2021 nimeäminen ja vanhusneuvoston toimintasäännön vahvistaminen 665/00.00.01.06/2017 KH 351 Valmistelija/lisätiedot:

Lisätiedot

KH 407 Valmistelija/lisätiedot: Kehitysjohtaja Markku Heinonen, puh

KH 407 Valmistelija/lisätiedot: Kehitysjohtaja Markku Heinonen, puh Kaupunginhallitus 407 06.10.2014 Kaupunginhallitus 502 24.11.2014 Kaupunginvaltuusto 109 08.12.2014 Etelä-Karjalan erityinen kuntajakoselvitys 1034/00.04.00/2013 KH 407 Valmistelija/lisätiedot: Kehitysjohtaja

Lisätiedot

Tekninen johtaja Jussi Salo Teknisen toimen kaikki tilitositteet. 601 JOHTO- JA TUKIPALVELUT. Tekninen johtaja Jussi Salo

Tekninen johtaja Jussi Salo Teknisen toimen kaikki tilitositteet. 601 JOHTO- JA TUKIPALVELUT. Tekninen johtaja Jussi Salo Tekninen lautakunta 422 09.12.2015 Teknisen toimen tilitositteiden hyväksyjät 2016 1273/02.06.01.01/2015 TEKLA 422 Tj vs. Lappeenrannan kaupungin taloussäännön 13 :n mukaan lautakunnan on määrättävä henkilöt,

Lisätiedot

Käyttötalouden tasapainotusohjelma vuosille 2014-2016 1102/02.02.00.00/2013

Käyttötalouden tasapainotusohjelma vuosille 2014-2016 1102/02.02.00.00/2013 Kaupunginhallitus 463 23.09.2013 Kaupunginhallitus 467 30.09.2013 Kaupunginvaltuusto 131 30.09.2013 Käyttötalouden tasapainotusohjelma vuosille 2014-2016 1102/02.02.00.00/2013 KH 463 Valmistelija/lisätiedot:

Lisätiedot

Kaavamuutoksen käynnistäminen Tiurun entisen sairaalarakennuksen suojelumerkinnän poistamiseksi

Kaavamuutoksen käynnistäminen Tiurun entisen sairaalarakennuksen suojelumerkinnän poistamiseksi Kaupunginhallitus 377 19.09.2016 Kaavamuutoksen käynnistäminen Tiurun entisen sairaalarakennuksen suojelumerkinnän poistamiseksi 871/14.01.00.06.01/2016 KH 377 Elinvoima- ja kaupunkirakennetyöryhmän esitys

Lisätiedot

Nimi Tehtävä Lisätieto Päätöksentekijät Iitiä Markus Puheenjohtaja Ruokoniemi Kimmo Varapuheenjohtaja Pöytäkirjan tarkastaja

Nimi Tehtävä Lisätieto Päätöksentekijät Iitiä Markus Puheenjohtaja Ruokoniemi Kimmo Varapuheenjohtaja Pöytäkirjan tarkastaja Lappeenrannan Toimitilat Oy:n hallitus Pöytäkirja 13/2018 1 AIKA 16.10.2018 klo 17:00-19:00 PAIKKA Kaupungintalo, kokoushuone Sorjonen Nimi Tehtävä Lisätieto Päätöksentekijät Iitiä Markus Puheenjohtaja

Lisätiedot

Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen ratkaisuvalta ja keskeiset vastuualueet

Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen ratkaisuvalta ja keskeiset vastuualueet Kaupunginhallitus 373 19.09.2016 Kaupunginhallitus 408 11.10.2016 Kaupunginvaltuusto 99 17.10.2016 Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen

Lisätiedot

Nimi Tehtävä Lisätieto Päätöksentekijät Pulkkinen Tiina Jäsen Papinniemi Markku Jäsen

Nimi Tehtävä Lisätieto Päätöksentekijät Pulkkinen Tiina Jäsen Papinniemi Markku Jäsen Lappeenranta Free Zone Oy Ltd:n hallitus Pöytäkirja 9/2018 1 AIKA 16.10.2018 klo 17:00-19:00 PAIKKA Kaupungintalo, kokoushuone Sorjonen Nimi Tehtävä Lisätieto Päätöksentekijät Pulkkinen Tiina Jäsen Papinniemi

Lisätiedot

TOIMIALOJEN LISÄMÄÄRÄRAHAESITYKSET JA EKSOTEN LISÄMAKSUOSUUS V. 2012

TOIMIALOJEN LISÄMÄÄRÄRAHAESITYKSET JA EKSOTEN LISÄMAKSUOSUUS V. 2012 Kaupunginhallitus 457 22.10.2012 Kaupunginvaltuusto 128 29.10.2012 TOIMIALOJEN LISÄMÄÄRÄRAHAESITYKSET JA EKSOTEN LISÄMAKSUOSUUS V. 2012 353/110/2011 KH 457 Talousjohtaja Tuija Ahosen kirje 4.10.2012: Puolivuotiskatsauksen

Lisätiedot

Talousarvio 2019 ja taloussuunnitelma vuosille ja Lappeenranta strategia

Talousarvio 2019 ja taloussuunnitelma vuosille ja Lappeenranta strategia Talousarvio 2019 ja taloussuunnitelma vuosille 2019-2021 ja Lappeenranta 2033- strategia Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/1734/02.02.00.00/2018 Valmistelija/lisätiedot: puh. Rahoitusjohtaja Jari Iskanius

Lisätiedot

26 16.06.2014. Lappeenrannan kaupunkikonsernin markkinointiyhteistyösopimukset kaudelle 2014 2015

26 16.06.2014. Lappeenrannan kaupunkikonsernin markkinointiyhteistyösopimukset kaudelle 2014 2015 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 26 16.06. Lappeenrannan kaupunkikonsernin markkinointiyhteistyösopimukset kaudelle 2015 591/02.05.01.05/ KONSJA 26 Valmistelija/lisätiedot: Apulaiskaupunginjohtaja Kari

Lisätiedot

Tilintarkastuspalvelujen hankinta tilivuosille ja optiona tilivuosille

Tilintarkastuspalvelujen hankinta tilivuosille ja optiona tilivuosille Tilintarkastuspalvelujen hankinta tilivuosille 2018 2021 ja optiona tilivuosille 2022 2023 Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/169/02.08.00.02/2018 Kaupunkikonsernin tilintarkastuspalveluiden hankinta vuosille

Lisätiedot

Omistajaohjauksen antaminen Saimaan Tukipalvelut Oy:n hallitukselle tekstiilipalveluiden liiketoiminnan kauppaa koskevasta aiesopimusluonnoksesta

Omistajaohjauksen antaminen Saimaan Tukipalvelut Oy:n hallitukselle tekstiilipalveluiden liiketoiminnan kauppaa koskevasta aiesopimusluonnoksesta Kaupunginhallituksen 10 13.02.2017 konsernijaosto Kaupunginhallitus 84 20.02.2017 Kaupunginhallitus 102 27.02.2017 Omistajaohjauksen antaminen Saimaan Tukipalvelut Oy:n hallitukselle tekstiilipalveluiden

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 LAPPEENRANNAN UPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Kaupunginhallitus 114 14.03.2016 Kaupunginvaltuusto 25 29.03.2016 Talousarviomuutokset 286/02.02.00.01/2016 KH 114 Valmistelija/lisätiedot: Laskentapäällikkö Risto

Lisätiedot

Valmistelija/lisätiedot: Kasvatus- ja opetustoimenjohtaja Tuija Willberg, Puh

Valmistelija/lisätiedot: Kasvatus- ja opetustoimenjohtaja Tuija Willberg, Puh LAPPEENRANNAN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Lausunto investointiohjelmasta vuosille 2015 2016 1283/02.02.00.00/2013 KOLA 77 Valmistelija/lisätiedot: Kasvatus- ja opetustoimenjohtaja Tuija Willberg, Puh.

Lisätiedot

Tekninen lautakunta 214 24.06.2015 Kaupunginhallitus 280 06.07.2015. Länsialueen paloaseman rahoitus 99/10.03.02.01/2015

Tekninen lautakunta 214 24.06.2015 Kaupunginhallitus 280 06.07.2015. Länsialueen paloaseman rahoitus 99/10.03.02.01/2015 Tekninen lautakunta 214 24.06.2015 Kaupunginhallitus 280 06.07.2015 Länsialueen paloaseman rahoitus 99/10.03.02.01/2015 TEKLA 214 Valmistelija/lisätiedot: Tilakeskuksen johtaja vs. Pekka Oksman, puh. 040

Lisätiedot

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 Kaupunginhallitus 327 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 100 16.09.2015 Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 297/00.01.02/2015 PERLJ 16.06.2015 59 Lohjan kaupunginvaltuusto hyväksyi marraskuussa

Lisätiedot

SOTEMAKU esiselvitysraportti

SOTEMAKU esiselvitysraportti Esiselvitys SOTEMAKU esiselvitysraportti Talous / alatyöryhmä kiinteistöt: Jari Hakala, epshp pj Timo Hakala, Eskoo Jorma Hemminki, epshp Jussi Aittoniemi, Seinäjoen kaupunki Timo Ketola, Alajärvi Marko

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2 /

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2 / LAPPEENRANNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2 / 2018 1 AIKA klo 14:00 15:00 PAIKKA Kaupungintalo, Willimies, 02.krs, Villimiehenkatu 1, 53100 Lappeenranta KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asianro Sivu 1 Kokouksen avaus 2 2 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen konsernijaosto Yhteisen verkonrakennusyhtiön muodostaminen 1425/ /2015 KONSJA 80

Kaupunginhallituksen konsernijaosto Yhteisen verkonrakennusyhtiön muodostaminen 1425/ /2015 KONSJA 80 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 80 21.12.2015 Yhteisen verkonrakennusyhtiön muodostaminen 1425/14.01.00.05.00/2015 KONSJA 80 Valmistelija/lisätiedot: Toimitusjohtaja Reijo Kolehmainen puh. 040 548

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 422 13.10.2014 Kaupunginvaltuusto 100 27.10.2014

Kaupunginhallitus 422 13.10.2014 Kaupunginvaltuusto 100 27.10.2014 Kaupunginhallitus 422 13.10.2014 Kaupunginvaltuusto 100 27.10.2014 Lappeenrannan lentoaseman liiketoiminnan kaupan ja operointisuhteiden uudelleenjärjestelyn valmistelemista koskeva yhteistoimintasopimus

Lisätiedot

Hakijoista Vesa Toikka ilmoitti peruuttavansa hakemuksensa virkaan.

Hakijoista Vesa Toikka ilmoitti peruuttavansa hakemuksensa virkaan. Kaupunginhallitus 201 18.04.2017 Kaupunginvaltuusto 43 24.04.2017 Hyvinvointi- ja sivistyspalvelujen toimialajohtajan viran täyttäminen 136/01.01.01.00/2017 KH 201 Valmistelija/lisätiedot: Kaupunginjohtaja

Lisätiedot

Esittelijä: Kaupunginjohtaja Kimmo Jarva

Esittelijä: Kaupunginjohtaja Kimmo Jarva Vuoden 2019 talousarvion 2. käsittely Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/1734/02.02.00.00/2018 Käsittelyhistoria Kaupunginhallitus 490 19.11.2018 Aiempi käsittely: Kaupunginhallitus 490 Esittelijä: puh.

Lisätiedot

KH 407 Valmistelija/lisätiedot: Kehitysjohtaja Markku Heinonen, puh

KH 407 Valmistelija/lisätiedot: Kehitysjohtaja Markku Heinonen, puh Kaupunginhallitus 407 06.10.2014 Kaupunginhallitus 502 24.11.2014 Etelä-Karjalan erityinen kuntajakoselvitys 1034/00.04.00/2013 KH 407 Valmistelija/lisätiedot: Kehitysjohtaja Markku Heinonen, puh. 040

Lisätiedot

Lappeenrannan lasten ja nuorten hyvinvointiselonteko V:n ( ) loppuraportti

Lappeenrannan lasten ja nuorten hyvinvointiselonteko V:n ( ) loppuraportti Kaupunginhallitus 90 20.02.2017 Kaupunginvaltuusto 32 27.03.2017 Lappeenrannan lasten ja nuorten hyvinvointiselonteko V:n (2015 2017) loppuraportti 1329/12.00.00.04/2014 KH 90 Valmistelija/lisätiedot:

Lisätiedot

Esittelijä: Kaupunginjohtaja Kimmo Jarva Valmistelija/lisätiedot: Konsernihallinnon lakimies Alatalo

Esittelijä: Kaupunginjohtaja Kimmo Jarva Valmistelija/lisätiedot: Konsernihallinnon lakimies Alatalo Omistajaohjauksen antaminen Lappeenrannan Energia Oy:lle yhteisyrityksen perustamista ja sähkönmyyntiliiketoimintojen kauppaa koskevassa asiassa sekä asiaan liittyvän vakuusjärjestelyn käsitteleminen Liittyy

Lisätiedot

Etelä-Karjalan Työkunto Oy:n osakkeiden myyminen Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymälle

Etelä-Karjalan Työkunto Oy:n osakkeiden myyminen Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymälle Kaupunginhallituksen 17 20.03.2017 konsernijaosto Kaupunginhallitus 151 27.03.2017 Kaupunginhallitus 444 11.09.2017 Etelä-Karjalan Työkunto Oy:n osakkeiden myyminen Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 296 21.08.2012. Lisätietoja antaa kaupunginjohtaja Eila Valtanen puh. 044 725 5220 ja hallintojohtaja Juhana Juntunen 044 725 5222.

Kaupunginhallitus 296 21.08.2012. Lisätietoja antaa kaupunginjohtaja Eila Valtanen puh. 044 725 5220 ja hallintojohtaja Juhana Juntunen 044 725 5222. Kaupunginhallitus 296 21.08.2012 KUHMON KAUPUNGIN KIINTEISTÖPALVELUJEN KOKOAMINEN KHALL 296 Lisätietoja antaa kaupunginjohtaja Eila Valtanen puh. 044 725 5220 ja hallintojohtaja Juhana Juntunen 044 725

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 1761/00.01/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 1761/00.01/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2013 1 (1) 133 Asianro 1761/00.01/2013 Ylimääräinen asia / Kuopio-Tahko Markkinointi Oy:n perustaminen Kaupunginhallitus / suunnitteluasiat 9.12.2013 50: Palvelualuejohtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 17/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 210 02.12.2015. 210 Asianro 8005/02.05.00.00/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 17/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 210 02.12.2015. 210 Asianro 8005/02.05.00.00/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 17/2015 1 (1) 210 Asianro 8005/02.05.00.00/2015 Pysäköinnin taksatarkistukset 2016 alkaen Kaupungininsinööri Ismo Heikkinen Rakentamisen ja kunnossapidon tukipalvelut Pysäköintitaksojen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 4031/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 4031/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (1) Kaupunginhallitus 170 6.6.2016 42 Asianro 4031/02.05.05/2016 Varkauden Opiskelijakadun kiinteistön siirtäminen kuntayhtymästä Savoniaammattikorkeakoulu Oy:lle Päätöshistoria

Lisätiedot

Etuosto-oikeuden käyttäminen myytyyn kiinteistöön Esittelijä: Elinvoiman ja kaupunkikehityksen toimialajohtaja Pasi Leimi

Etuosto-oikeuden käyttäminen myytyyn kiinteistöön Esittelijä: Elinvoiman ja kaupunkikehityksen toimialajohtaja Pasi Leimi Etuosto-oikeuden käyttäminen myytyyn kiinteistöön 405-408-1-30 Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/1749/10.00.03.10/2018 Käsittelyhistoria Kaupunkikehityslautakunta 204 5.9.2018 Aiempi käsittely: Kaupunkikehityslautakunta

Lisätiedot

(LUONNOS) PALVELUSOPIMUS

(LUONNOS) PALVELUSOPIMUS 1 (5) 8.11.2016 (LUONNOS) PALVELUSOPIMUS Saimaan Tukipalvelut Oy:n Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän keskussairaalalle tuottamista kiinteistöjen huolto- ja kunnossapitopalveluista

Lisätiedot

Esittelijä: Kaupunginjohtaja Kimmo Jarva Valmistelija/lisätiedot: Konsernihallinnon lakimies Alatalo

Esittelijä: Kaupunginjohtaja Kimmo Jarva Valmistelija/lisätiedot: Konsernihallinnon lakimies Alatalo Omistajaohjauksen antaminen Lappeenrannan Energia Oy:lle yhteisyrityksen perustamista ja sähkönmyyntiliiketoimintojen kauppaa koskevassa asiassa sekä asiaan liittyvän vakuusjärjestelyn käsitteleminen Liittyy

Lisätiedot

26 Selvitykset tarkastuslautakunnan arviointikertomukseen vuodelta 2016

26 Selvitykset tarkastuslautakunnan arviointikertomukseen vuodelta 2016 Mikkeli Pöytäkirja 4/2017 1 (10) Aika 21.11.2017, klo 16:00-18:09 Paikka Kaupungin virastotalo, kokoushuone 2, 2. krs Käsitellyt asiat 23 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 24 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto KAUPUNGINHALLITUS 41 01.02.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 17 22.02.2016 Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma 2017-2018 802/02.0202.020200/2016 KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Lisätiedot

Keskussairaalan päivystys- ja vuodeosastoinvestoinnin toteuttaminen

Keskussairaalan päivystys- ja vuodeosastoinvestoinnin toteuttaminen 253 03.12.2014 268 17.12.2014 6 14.01.2015 11 28.01.2015 Valtuusto 5 12.02.2015 Keskussairaalan päivystys- ja vuodeosastoinvestoinnin toteuttaminen 1221/10.03.02.01.00.01/2013 EKSTPHAL 253 Investointiesityksen

Lisätiedot

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 Kaupunginhallitus 327 07.09.2015 Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 297/00.01.02/2015 PERLJ 16.06.2015 59 Lohjan kaupunginvaltuusto hyväksyi marraskuussa 2014 vuoden 2015 talousarvion.

Lisätiedot

Mikkeli Pöytäkirja 11/ ( 12) Konserni- ja elinvoimajaosto

Mikkeli Pöytäkirja 11/ ( 12) Konserni- ja elinvoimajaosto Mikkeli Pöytäkirja 11/2018 1 ( 12) Aika 30.10.2018, klo 16:06-17:19 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 97 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 98 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

MIKKELIN SEUTU PÖYTÄKIRJA 2/2015 sivu 1 Vapaa-ajanasukasvaltuuskunta 13.5.2015

MIKKELIN SEUTU PÖYTÄKIRJA 2/2015 sivu 1 Vapaa-ajanasukasvaltuuskunta 13.5.2015 MIKKELIN SEUTU PÖYTÄKIRJA 2/2015 sivu 1 Kokoustiedot Aika: keskiviikkona 13.5.2015 klo 14.05 16.00 Paikka: Mikkelin kaupungintalo (Raatihuonenkatu 8-10), kaupunginhallituksen kokoushuone (2. krs) Jäsenet:

Lisätiedot

Nimi Tehtävä Lisätieto. Jäsen. Jäsen

Nimi Tehtävä Lisätieto. Jäsen. Jäsen Lappeenrannan Kuntakiinteistöt Oy:n hallituspöytäkirja 9/2018 1 AIKA 5.9.2018 klo 17:22 19:14 PAIKKA Kaupungintalo, neuvotteluhuone Kristiina Päätöksentekijät Muut osallistujat Poissaolevat Nimi Tehtävä

Lisätiedot

KH 86 Valmistelija/lisätiedot: Kaupunginsihteeri Juha Willberg, puh

KH 86 Valmistelija/lisätiedot: Kaupunginsihteeri Juha Willberg, puh Kaupunginhallitus 86 29.02.2016 Kuntalaisaloite uimahallin rakentamisesta Sammonlahteen 1279/00.04.02.06/2015 KH 86 Valmistelija/lisätiedot: Kaupunginsihteeri Juha Willberg, puh. 040 501 1561 Aloite 11.11.2015:

Lisätiedot

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle Kaupunginhallitus 383 28.11.2016 Kaupunginhallitus 405 05.12.2016 Kaupunginvaltuusto 108 14.12.2016 Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle 1.1. - 31.5.2017 1041/00.01.01/2012,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/ (5) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/ (5) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/2014 1 (5) 182 Helsingin Satama Oy:n ylimääräinen yhtiökokous 16.12.2014 HEL 2014-014178 T 00 01 05 Päätös päätti kehottaa kaupunginkanslian oikeuspalvelut -osastoa edustamaan

Lisätiedot

Rakennusten hallinnoinnin väliaikaiset järjestelyt veroasioiden muutoksenhaun ajaksi. Esittelijä: Kaupunginjohtaja Jarva Kimmo

Rakennusten hallinnoinnin väliaikaiset järjestelyt veroasioiden muutoksenhaun ajaksi. Esittelijä: Kaupunginjohtaja Jarva Kimmo Rakennusten hallinnoinnin väliaikaiset järjestelyt veroasioiden muutoksenhaun ajaksi Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/866/00.01.01.02/2018 Esittelijä: puh. Kaupunginjohtaja Jarva Kimmo 05 616 2001 Valmistelija/lisätiedot:

Lisätiedot

Väliraportti Henkilöstötyöryhmä

Väliraportti Henkilöstötyöryhmä Väliraportti 30.11.2016 Henkilöstötyöryhmä Henkilöstötyöryhmä Jäsenet Keijo Siiskonen, puheenjohtaja, Eksote Tuija Voutilainen, JUKO Jaana Rautiainen, Pardia Kaija Kiiski, TEHY/KoHo Mari Soininen, Jyty/Kunta-alan

Lisätiedot

MIKKELIN SEUTU PÖYTÄKIRJA 3/2016 sivu 1 Vapaa-ajanasukasvaltuuskunta

MIKKELIN SEUTU PÖYTÄKIRJA 3/2016 sivu 1 Vapaa-ajanasukasvaltuuskunta MIKKELIN SEUTU PÖYTÄKIRJA 3/2016 sivu 1 Kokoustiedot Aika: perjantaina 30.9.2016 klo 13.00 Paikka: Mikkelin kaupungintalo (Raatihuoneenkatu 8-10), kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Jäsenet: Mikkeli:

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 167 13.04.2015 Kaupunginhallitus 176 20.04.2015. Äänestysaluejaon muuttaminen 284/00.04.00/2015 KH 167

Kaupunginhallitus 167 13.04.2015 Kaupunginhallitus 176 20.04.2015. Äänestysaluejaon muuttaminen 284/00.04.00/2015 KH 167 Kaupunginhallitus 167 13.04.2015 Kaupunginhallitus 176 20.04.2015 Äänestysaluejaon muuttaminen 284/00.04.00/2015 KH 167 Valmistelija/lisätiedot: Kaupunginsihteeri Juha Willberg, puh. 040 501 1561 II kaupunginsihteeri

Lisätiedot

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle Kaupunginhallitus 11 09.01.2017 Kaupunginvaltuusto 10 18.01.2017 Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle 1.1. - 31.5.2017 3/00.01.01/2017, 4/00.01.01/2017, 5/00.01.01/2017,

Lisätiedot

Lappeenrannan kaupungintalo, kaupunginhallituksen huone (4. krs)

Lappeenrannan kaupungintalo, kaupunginhallituksen huone (4. krs) Työvaliokunta Aika Tiistai 19.12.2017 klo 9.00 11.28 Paikka Lappeenrannan kaupungintalo, kaupunginhallituksen huone (4. krs) Osallistujat Kimmo Jarva Rami Hasu Harri Anttila Kaisa Heino Vesa Huuskonen

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosentit vuodelle 2018 on ilmoitettava verohallinnolle viimeistään

Kiinteistöveroprosentit vuodelle 2018 on ilmoitettava verohallinnolle viimeistään Kaupunginhallitus 519 30.10.2017 Kaupunginhallitus 524 31.10.2017 Kaupunginvaltuusto 157 13.11.2017 Kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2018 KH 519 Kiinteistöverolain (654/1992) 11 :n (1266/2001)

Lisätiedot

Satu Oy:n toimitusjohtaja Jouko Partasen kirje :

Satu Oy:n toimitusjohtaja Jouko Partasen kirje : Kaupunginhallituksen konsernijaosto 10 13.02.2017 Omistajaohjauksen antaminen Saimaan Tukipalvelut Oy:n hallitukselle tekstiilipalveluiden liiketoiminnan kauppaa koskevasta aiesopimusluonnoksesta 77/00.01.01.02/2016

Lisätiedot

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle Kaupunginhallitus 11 09.01.2017 Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle 1.1. - 31.5.2017 3/00.01.01/2017, 4/00.01.01/2017, 5/00.01.01/2017, 6/00.01.01/2017 KH 28.11.2016

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 7694/ /2016. Kirje Savonia-ammattikorkeakoulu

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 7694/ /2016. Kirje Savonia-ammattikorkeakoulu Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (1) Omistajaohjausjaosto 76 21.11.2016 Kaupunginhallitus 366 28.11.2016 45 Asianro 7694/00.01.00/2016 Savonia-ammattikorkeakoulun kuntayhtymän purkaminen historia Omistajaohjausjaosto

Lisätiedot

Ylämaan alueraadin kuntalaisaloite Ylämaan urheilu- ja nuorisoseuratalon kunnostamisesta käyttökuntoon

Ylämaan alueraadin kuntalaisaloite Ylämaan urheilu- ja nuorisoseuratalon kunnostamisesta käyttökuntoon Tekninen lautakunta 185 29.05.2013 Tekninen lautakunta 311 18.09.2013 Kaupunginhallitus 60 17.02.2014 Kaupunginhallitus 111 17.03.2014 Ylämaan alueraadin kuntalaisaloite Ylämaan urheilu- ja nuorisoseuratalon

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto Vuoden 2017 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille KV 131

Kaupunginvaltuusto Vuoden 2017 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille KV 131 Kaupunginvaltuusto 131 28.11.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille 2018-2019 KV 131 Kaupunginhallitus on 15.11.2015 hyväksynyt vuoden 2017 talousarvioesityksen. Talousarvioesitys 2017,

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 Aika 8.10.2014 klo 15:03 18:00 Paikka Kaupungintalo, kokoustila K1-K2 Käsitellyt asiat: Pykälä Asia Sivu 28 29 30 31 32 33 Kaupungin talouskatsaus 1.1. 31.8.2014 Konserniyhtiöiden

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 7694/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 7694/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/2016 1 (1) Omistajaohjausjaosto 76 21.11.2016 366 Asianro 7694/00.01.00/2016 Savonia-ammattikorkeakoulun kuntayhtymän purkaminen Päätöshistoria Omistajaohjausjaosto 21.11.2016

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Ryj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Ryj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2013 1 (5) 12 Helsingin Bussiliikenne Oy:n talouden tervehdyttämisstrategia HEL 2013-000851 T 00 01 05 Päätös Käsittely Konsernijaosto päätti merkitä Helsingin Bussiliikenne

Lisätiedot

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle Kaupunginhallitus 383 28.11.2016 Kaupunginhallitus 405 05.12.2016 Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle 1.1. - 31.5.2017 1041/00.01.01/2012, 1042/00.01.01/2012, 1043/00.01.01/2012,

Lisätiedot

Ylämaan alueraadin kuntalaisaloite Ylämaan urheilu- ja nuorisoseuratalon kunnostamisesta käyttökuntoon

Ylämaan alueraadin kuntalaisaloite Ylämaan urheilu- ja nuorisoseuratalon kunnostamisesta käyttökuntoon Tekninen lautakunta 185 29.05.2013 Tekninen lautakunta 311 18.09.2013 Kaupunginhallitus 60 17.02.2014 Kaupunginhallitus 111 17.03.2014 Ylämaan alueraadin kuntalaisaloite Ylämaan urheilu- ja nuorisoseuratalon

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 2/ ( 13) Vimpelinlaakson kehittämisliikelaitoksen johtokunta

Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 2/ ( 13) Vimpelinlaakson kehittämisliikelaitoksen johtokunta Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 2/2018 1 ( 13) Aika, klo 16:31-17:48 Paikka kaupungintalo, kokoushuone Kekkonen Käsitellyt asiat 9 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 10 Pöytäkirjan tarkastus 11 12 13

Lisätiedot

Vammaisneuvoston toimintasäännön muuttaminen ja vammaisneuvoston 2013-2016 nimeäminen

Vammaisneuvoston toimintasäännön muuttaminen ja vammaisneuvoston 2013-2016 nimeäminen Vammaisneuvosto 4 31.01.2013 Kaupunginhallitus 90 11.02.2013 Kaupunginvaltuusto 34 18.02.2013 Vammaisneuvoston toimintasäännön muuttaminen ja vammaisneuvoston 2013-2016 nimeäminen 202/00.00.01.06/2013

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 463 23.09.2013 Kaupunginhallitus 467 30.09.2013 Kaupunginvaltuusto 131 30.09.2013 Kaupunginvaltuusto 142 14.10.

Kaupunginhallitus 463 23.09.2013 Kaupunginhallitus 467 30.09.2013 Kaupunginvaltuusto 131 30.09.2013 Kaupunginvaltuusto 142 14.10. Kaupunginhallitus 463 23.09.2013 Kaupunginhallitus 467 30.09.2013 Kaupunginvaltuusto 131 30.09.2013 Kaupunginvaltuusto 142 14.10.2013 Käyttötalouden tasapainotusohjelma vuosille 2014-2016 KH 463 Valmistelija/lisätiedot:

Lisätiedot

Lausunto hallituksen linjauksista itsehallintoaluejaon perusteiksi ja sote-uudistuksen askelmerkeiksi

Lausunto hallituksen linjauksista itsehallintoaluejaon perusteiksi ja sote-uudistuksen askelmerkeiksi Kaupunginhallitus 4 11.01.2016 Kaupunginvaltuusto 4 18.01.2016 Kaupunginhallitus 36 01.02.2016 Lausunto hallituksen linjauksista itsehallintoaluejaon perusteiksi ja sote-uudistuksen askelmerkeiksi 1294/00.04.00/2015

Lisätiedot

PUI TESOPIMUS. Saimaan Tuki palvelut Oy: n Lappeenrannan kaupungille tuottamista ruoka-, laitos-, tekstiili- ja kiinteistöjen kunnossapitopalveluista.

PUI TESOPIMUS. Saimaan Tuki palvelut Oy: n Lappeenrannan kaupungille tuottamista ruoka-, laitos-, tekstiili- ja kiinteistöjen kunnossapitopalveluista. 1(5) PUI TESOPIMUS Saimaan Tuki palvelut Oy: n Lappeenrannan kaupungille tuottamista ruoka-, laitos-, tekstiili- ja kiinteistöjen kunnossapitopalveluista. xx.04.2015 Saimaan Tukipalvelut Oy Tullitie 7

Lisätiedot

Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen

Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 286 10.10.2016 86 Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen Asianro 816/00.04.02/2015 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 10.10.2016 286 Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

Lisätiedot

Linnavirta Heikki Jäsen. Lemberg Monica Jäsen. Puistosalo Pekka Jäsen Perämäki Pasi. Partanen Henri Jäsen

Linnavirta Heikki Jäsen. Lemberg Monica Jäsen. Puistosalo Pekka Jäsen Perämäki Pasi. Partanen Henri Jäsen PÖYTÄKIRJA 1/2014 1 02.12.2014 AIKA 02.12.2014 klo 17:00-19:16 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone OSALLISTUJAT LÄSNÄ Äyräväinen Irene Puheenjohtaja Räsänen Joona Pajuoja Matti Virtanen Nina Rintanen

Lisätiedot

Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen

Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 286 Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen Asianro 816/00.04.02/2015 Kaupunginjohtaja Ari Korhonen ja talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi: Raision kaupunginvaltuusto päätti

Lisätiedot

Hallintosäännön täydentäminen osa-aikaisen puheenjohtajan palkkaa ja muita ehtoja sekä kaupunkikehityslautakunnan toimivaltaa koskevilla lisäyksillä

Hallintosäännön täydentäminen osa-aikaisen puheenjohtajan palkkaa ja muita ehtoja sekä kaupunkikehityslautakunnan toimivaltaa koskevilla lisäyksillä Hallintosäännön täydentäminen osa-aikaisen puheenjohtajan palkkaa ja muita ehtoja sekä kaupunkikehityslautakunnan toimivaltaa koskevilla lisäyksillä Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/867/00.01.01.00/2018

Lisätiedot

YHTEISTOIMINTASOPIMUS

YHTEISTOIMINTASOPIMUS 1 YHTEISTOIMINTASOPIMUS 1. Sopijaosapuolet Tämän sopimuksen osapuolina ovat: 1. Saimaan talous ja tieto Oy (y-tunnus 2245148-6) Valto Käkelän Katu 3b, 53130 Lappeenranta jäljempänä Saita Oy 2. Etelä-Karjalan

Lisätiedot

KIINTEISTÖPALVELUIDEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2015-2017. Liiketoiminnan johtokunta 15.1.2015

KIINTEISTÖPALVELUIDEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2015-2017. Liiketoiminnan johtokunta 15.1.2015 KIINTEISTÖPALVELUIDEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2015-2017 Liiketoiminnan johtokunta 15.1.2015 NYKYTILAN KUVAUS Palvelutuotantoalueet Kiinteistönhoito Rakennus- ja talotekniset korjaus- ja huoltotyöt Liikuntapaikkojen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (9) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Ryj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (9) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Ryj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (9) 4 Palmia-liikelaitoksen toiminta- ja hallintomallin järjestäminen HEL 2013-014056 T 00 01 00 Päätös Konsernijaosto päätti merkitä tiedoksi Palmia-liikelaitoksen

Lisätiedot

Mikkeli Pöytäkirja 10/ ( 10) Kaupunginhallitus

Mikkeli Pöytäkirja 10/ ( 10) Kaupunginhallitus Mikkeli Pöytäkirja 10/2019 1 ( 10) Aika 08.04.2019, klo 14:01-14:51 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 160 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 161 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Kuusankosken aluesairaalan toiminnan siirtäminen Kouvolan kaupungille

Kuusankosken aluesairaalan toiminnan siirtäminen Kouvolan kaupungille Kuusankosken aluesairaalan toiminnan siirtäminen Kouvolan kaupungille 3530/00.01.06/2010 Kh 21.12.2009 633 Kouvolan kaupunginhallitus päätti 24.11.2008 22 käynnistää terveydenhuollon strategiatyön, jonka

Lisätiedot