Marraskuun työllisyyskatsaus 11/2013
|
|
- Jussi Aaltonen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 NÄKYMIÄ MARRASKUU 2013 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Marraskuun työllisyyskatsaus 11/2013 Julkaisuvapaa tiistaina klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus marraskuu 2013 Kaakkois-Suomessa oli marraskuun lopussa työttömänä olevia työnhakijoita henkeä, 13,4 prosenttia työvoimasta. Työttömien määrä on kasvanut viime vuoden marraskuusta 6,8 prosenttia. Kaakkois-Suomen työttömyyden lisäys on edelleen pienempi kuin koko maan keskimääräinen työnvälitystilaston mukainen työttömien määrän kasvu, joka oli 15,2 prosenttia. Eniten työttömien määrä on lisääntynyt Kaakkois-Suomessa kaupunkikunnissa Imatraa lukuun ottamatta sekä Pyhtäällä, Ruokolahdella ja Parikkalassa. Osassa kuntia työttömien määrä on laskenut. Työpaikkoja on ollut avoinna jonkin verran vähemmän kuin vuosi sitten. Kaakkois-Suomen työttömien työnhakijoiden määrä on ollut kasvusuunnassa lähes kahden vuoden ajan. Määrä kasvoi marraskuussa 6,8 % vuoden takaisesta, hieman vähemmän kuin syksyn aiempina kuukausina ja myös vähemmän kuin koko maan keskimääräinen työttömyyden lisäys +15,2 %. 15,0 KAAKKOIS-SUOMI Työttömien työnhakijoiden määrän muutos edellisen vuoden vastaavasta kuukaudesta, % (ml. lomautetut) (Tiedot: TEM/ Työnvälitystilasto) 10,0 5,0 1,0 2,4 2,7 3,0 3,8 4,5 4,0 5,4 6,9 6,8 6,1 6,4 6,5 8,1 6,9 6,6 7,3 6,7 9,5 9,5 7,2 6,8 0,0-5,0-4,5-4,0-3,8-2,8-2,5-0,6-10,0-15,0 elo syys loka marras joulu 2012 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu 2013 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras Suurimmassa osassa Kaakkois-Suomen kuntia työttömiä on viime vuoden marraskuuta enemmän, kuitenkin kuudessa kunnassa vähemmän. Työttömien määrä on lisääntynyt kaikissa Kaakkois-Suomen kaupungeissa 7,5 10 prosenttia vuoden takaisesta. Poikkeuksena on Imatra, jossa määrä pysyi vuoden takaisella tasolla. Työttömiä oli viimevuotista vähemmän Savitaipaleella, Luumäellä, Virolahdella, Iitissä sekä Taipalsaarella.
2 Maan keskiarvoa pienemmästä työttömyyden lisäyksestä huolimatta työttömyysaste on Kaakkois-Suomessa edelleen maan keskiarvoa korkeampi. Kymenlaaksossa työttömänä oli 14,1 % työvoimasta, Etelä-Karjalassa 12,6 %, kun Suomen keskiarvo oli 11,3 %. Nuorten työttömyys sekä pitkäaikaistyöttömyys ovat lisääntyneet hieman enemmän kuin kokonaistyöttömyys, eivät kuitenkaan merkittävästi enemmän. Nuoria, alle 25-vuotiaita oli työttömänä 2494 henkeä ja vähintään vuoden työttömänä olleita 5179 henkeä. Määrät ovat nousseet eniten Kouvolan seudulla Kaakkois-Suomen NUORET (alle 25 -v.) työttömät työnhakijat kuukausittain (TEM; työnvälitystilasto) (sis. lomautetut) 6000 Kaakkois-Suomen PITKÄAIKAIStyöttömät (väh 1v) työnhakijat kuukausittain (TEM; työnvälitystilasto) Syksyn kuukausina naisten työttömyys on lisääntynyt jonkin verran nopeammin kuin miesten työttömyys. Ero ei ole suuri, mutta kertoo työttömyyden ulottumisesta aiempaa enemmän palveluammatteihin. Aiemmin työttömien määrä kasvoi kaikissa ammattien pääryhmissä. Marraskuussa maa- metsätaloustyön ja myös teollisuuden työttömien määrä pysyi edellisvuoden tasolla, muilla pääammattialoilla työttömiä oli aiempaa enemmän. Selvimmin määrät ovat kasvaneet terveydenhuollon ja sosiaalialan työssä sekä teknisen, luonnon- ja yhteiskuntatieteellisen työn ammateissa. Myös kaupan alalla työttömien määrä on kasvanut selvästi yli kymmenen prosenttia. Loppuvuotta kohti avoimien työpaikkojen määrä tyypillisesti laskee. Marraskuun aikana Kaakkois-Suomen alueella oli tarjolla 1300 uutta työpaikkaa. Kymenlaaksossa paikkoja oli avoinna vähemmän kuin vuosi sitten, Etelä- Karjalassa enemmän. Eniten paikkoja oli tuttuun tapaan palvelutyössä ja kaupallisissa töissä, yhteensä noin 600. Teollisuuteen ja rakennuksille avautui vain joitakin kymmeniä paikkoja ja esimerkiksi hallinto- ja toimistotyöhönkin vain satakunta paikkaa. Kaakkois-Suomessa sijaitsevat uudet avoimet työpaikat kuukausittain (TEM; työnvälitystilasto)
3 Seuraava, joulukuun 2013 tilannetta käsittelevä katsaus ilmestyy tiistaina
4 Työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat kunnittain TYÖNVÄLITYSTILASTO, TILANNEKATSAUS TYÖTTÖMÄT TYÖNHAKIJAT JA AVOIMET TYÖPAIKAT KUNNITTAIN KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Kuukauden uudet KUNTA JA Työvoima Kaikki Työttömät työnhakijat (ml. lomautetut) Työttömien Työttö- avoimet työpaikat SEUTUKUNTA 1) työn- Yhteensä työttömien Työttömistä Alle 25- Yli vuo- osuus mistä luku- muutos hakijat muutos ed. naiset vuotiaat den tyött. työvoimasta lomau- määrä ed. vuoteen % % olleet % tetut vuoteen % KAAKKOIS-SUOMI YHT ,8% 40, , ,5 IITTI ,9% 45, , ,7 KOUVOLA ,9% 39, , ,5 Kouvolan seutukunta ,1% 40, , ,4 HAMINA ,7% 41, , ,6 MIEHIKKÄLÄ ,0% 44, , ,0 VIROLAHTI ,3% 42, , ,1 KOTKA ,5% 40, , ,1 PYHTÄÄ ,7% 39, , ,5 Kotka-Haminan seutukunta ,5% 40, , ,4 KYMENLAAKSO ,3% 40, , ,2 IMATRA ,1% 42, , ,2 RAUTJÄRVI ,6% 34, , ,5 RUOKOLAHTI ,3% 43, , ,0 PARIKKALA ,1% 38, , ,0 Imatran seutukunta ,8% 41, , ,0 LAPPEENRANTA ,0% 41, , ,1 LEMI ,2% 42, , ,0 LUUMÄKI ,0% 36, , ,0 TAIPALSAARI ,5% 44, , ,0 SAVITAIPALE ,7% 40, , ,8 Lappeenrannan seutukunta ,0% 41, , ,8 ETELÄ-KARJALA ,6% 41, , ,4 KOKO MAA ,2% 42, , ,4 1) Työvoimana on Tilastokeskuksen työssäkäyntitilaston uusin kyseisenä ajankohtanasaatavilla oleva työvoima, joka on yleensä kaksi vuotta vanha. Vuonna 2013 työvoimana käytetään työssäkäyntitilaston vuoden 2011 lopullista tietoa... = TIETOA EI OLE SAATU, SE ON LIIAN EPÄVARMA ESITETTÄVÄKSI TAI SE ON SALASSAPITOSÄÄNNÖN ALAINEN Lähde: Työ- ja elinkeinoministeriö, Työnvälitystilasto 4
5 Työttömät työnhakijat (mukana lomautetut) ja avoimet työpaikat ammattiryhmittäin ja seutukunnittain TYÖNVÄLITYSTILASTO, TILANNEKATSAUS TYÖTTÖMÄT TYÖNHAKIJAT (mukana lomautetut) JA AVOIMET TYÖPAIKAT AMMATTIRYHMITTÄIN JASEUTUKUNNITTAIN KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Seutukunta AMMATTIRYHMÄ X YHTEENSÄ KAAKKOIS-SUOMI YHT. TYÖTTÖMÄT PA IKA T Kouvolan seutukunta TYÖTTÖMÄT PA IKA T Kotka-Haminan seutukunta TYÖTTÖMÄT PA IKA T KYMENLAAKSO TYÖTTÖMÄT PA IKA T Imatran seutukunta TYÖTTÖMÄT PA IKA T Lappeenrannan seutukunta TYÖTTÖMÄT PA IKA T ETELÄ-KARJALA TYÖTTÖMÄT PA IKA T AMMATTIRYHMÄT: 0 = Tekninen, luonnontiet., 2 = Hallinto- ja toimistotyö 6 = Rakennustyö, kaivos- ja yhteiskuntatiet. ja 3 = Kaupallinen työ louhintatyö taiteellinen työ 4 = Maa- ja metsätaloustyö, 7-8 = Teollinen työ 1 = Terveyden huolto, kalastusala 9 = Palvelutyö sosiaalialan työ 5 = Kuljetus- ja liikennetyö X = Muualla luokittelematon työ Sisältö: Avoimet työpaikat työpaikan sijaintikunnan ja työttömät työnhakijat (lomautetut ml.) asuinkunnan mukaan laskettuna seutukunnittain laskentapäivänä (kuukauden viimeinen arkipäivä). Lähde: Työ- ja elinkeinoministeriö, Työnvälitystilasto 5
6 Lisätietoja: Kaakkois-Suomen työ- ja elinkeinotoimisto: johtaja Juha Kouvo, puh , Lähde: Työ- ja elinkeinoministeriö, työnvälitystilasto Työnvälitystilaston perusluvut ja työttömien osuudet työvoimasta ovat saatavissa ELY-keskuksittain, seutukunnittain ja kunnittain myös ToimialaOnlinen vapaasti saatavilla olevista aineistoista osoitteesta: kohdasta Tilastokanta/Työllisyys ja työvoima/työnvälitystilastot NÄKYMIÄ MARRASKUU 2013 KAAKKOIS-SUOMEN TYÖLLISYYSKATSAUS MARRASKUU 2013 Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Elinkeinot, työvoima, osaaminen ja kulttuuri -vastuualue
Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/2013
NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2013 Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 20.8.2013 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus heinäkuu 2013 Työttömien työnhakijoiden määrä on kasvanut, mutta Kaakkois-Suomessa
Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2013
NÄKYMIÄ JOULUKUU 2013 Joulukuun työllikatsaus 12/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 21.1.2014 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2013 Työttömien työnhakijoiden määrä on Kaakkois-Suomessa lisääntynyt
Toukokuun työllisyyskatsaus 5/2014
NÄKYMIÄ TOUKOIKUU 2014 Toukokuun työllisyyskatsaus 5/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 24.6.2014 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus toukokuu 2014 Työttömyys on lisääntynyt toukokuussa hieman enemmän
Lokakuun työllisyyskatsaus 10/2013
NÄKYMIÄ LOKAKUU 2013 Lokakuun työllikatsaus 10/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 26.11.2013 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2013 Työttömyyden kuva ei ole Kaakkois-Suomessa olennaisesti muuttunut
Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/2013
NÄKYMIÄ HUHTISKUU 2013 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Huhtikuun työllikatsaus 4/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 21.5.2013 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2013 Työttömänä olevien työnhakijoiden määrä
Toukokuun työllisyyskatsaus 5/2013
NÄKYMIÄ TOUKOKUU 2013 Toukokuun työllikatsaus 5/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 25.6.2013 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2013 Talven ja kevään aiempien kuukausien mukainen työttömyyden kasvuvauhti
Helmikuun työllisyyskatsaus 2/2013
NÄKYMIÄ HELMIKUU 2013 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Helmikuun työllikatsaus 2/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 26.3.2013 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2013 Työttömänä olevia työnhakijoista oli Kaakkois-Suomessa
Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/2012
NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2012 Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 22.5.2012 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus huhtikuu 2012 Kaakkois-Suomen työttömien työnhakijoiden määrä oli huhtikuun
Lokakuun työllisyyskatsaus 10/2012
NÄKYMIÄ LOKAKUU 2012 Lokakuun työllisyyskatsaus 10/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 20.11.2012 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus lokakuu 2012 Työttömänä olevien työnhakijoiden määrä oli lokakuun lopussa
Helmikuun työllisyyskatsaus 2/2014
NÄKYMIÄ HELMIKUU 2014 Helmikuun työllisyyskatsaus 2/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 25.3.2014 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus kuu 2014 Työttömyyden peruskuva on säilynyt ennallaan. Työttömien määrä
Toukokuun työllisyyskatsaus 5/2012
tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu NÄKYMIÄ TOUKOKUU 2012 Toukokuun työllisyyskatsaus 5/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 26.6.2012 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus
Marraskuun työllisyyskatsaus 11/2012
NÄKYMIÄ MARRASKUU 2012 Marraskuun työllikatsaus 11/2012 Julkaisuvapaa perjantaina 21.12.2012 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2012 Työttömänä olevia työnhakijoita oli kuun lopussa Kaakkois-Suomessa
Maaliskuun työllisyyskatsaus 3/2014
NÄKYMIÄ MAALISKUU Maaliskuun työllisyyskatsaus 3/ Julkaisuvapaa torstaina 24.4. klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus maaliskuu Työttömyys kasvaa edelleen, mutta Kaakkois-Suomessa hitaammin kuin Suomessa
Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/2012
2011 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu 2012 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä -5,7-6,4-6,7-5,7-5,7-4,5-4,3-4,5-4,0-3,9-2,9-2,6-0,6 1,1 2,5 2,9 3,0 3,2 4,0 NÄKYMIÄ
Elokuun työllisyyskatsaus 8/2012
NÄKYMIÄ ELOKUU 2012 Elokuun työllikatsaus 8/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 25.9.2012 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2012 Kaakkois-Suomen työttömien työnhakijoiden määrä on kasvanut 3,0 % viime
Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/2014
NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2014 Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 20.5.2014 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus huhtikuu 2014 Kaakkois-Suomen työttömien työnhakijoiden määrä on lisääntynyt
Maaliskuun työllisyyskatsaus 3/2012
NÄKYMIÄ MAALISKUU 2012 Maaliskuun työllisyyskatsaus 3/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 24.4.2012 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus maaliskuu 2012 Työttömyys kääntyi Kaakkois-Suomessa keskitalvella
Tammikuun työllisyyskatsaus 1/2013
NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2013 Tammikuun työllikatsaus 1/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 26.2.2013 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllikatsaus tammikuu 2013 Kaakkois-Suomen asukkaista oli tammikuun lopussa työttömänä 20114
Lokakuun työllisyyskatsaus 10/2014
NÄKYMIÄ LOKAKUU 2014 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Lokakuun työllikatsaus 10/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 25.11.2014 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2014 Kaakkois-Suomen työttömien työnhakijoiden
Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2012
NÄKYMIÄ JOULUKUU 2012 Joulukuun työllikatsaus 12/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 22.1.2013 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2012 Työttömänä olevien työnhakijoiden määrä oli Kaakkois-Suomessa vuoden
Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2014
NÄKYMIÄ JOULUKUU 2014 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 20.1.2015 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus joulukuu 2014 Kaakkois-Suomen työttömyys
Elokuun työllisyyskatsaus 8/2014
NÄKYMIÄ ELOKUU 2014 Elokuun työllisyyskatsaus 8/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 23.9.2014 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus elokuu 2014 Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi elokuussa edelleen,
Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus heinäkuu 2015
NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2015 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2015 Julkaisuvapaa tiistaina 25.8.2015 klo 9.00 Parikkala Ruokolahti Rautjärvi Savitaipale Taipalsaari Imatra Lemi Iitti
Tammikuun työllisyyskatsaus 1/2015
NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2015 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Tammikuun työllisyyskatsaus 1/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 24.2.2015 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus tammikuu 2015 Tammikuun lopussa Kaakkois-Suomessa
Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus lokakuu 2015
NÄKYMIÄ LOKAKUU 2015 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2015 Julkaisuvapaa tiistaina 24.11.2015 klo 9.00 Parikkala Ruokolahti Rautjärvi Savitaipale Taipalsaari Imatra Lemi Iitti
Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus syyskuu 2015
NÄKYMIÄ SYYSKUU 2015 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2015 Julkaisuvapaa tiistaina 20.10.2015 klo 9.00 Parikkala Ruokolahti Rautjärvi Savitaipale Taipalsaari Imatra Lemi Iitti
Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus marraskuu 2015
NÄKYMIÄ MARRASKUU 2015 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2015 Julkaisuvapaa tiistaina 22.12.2015 klo 9.00 Parikkala Ruokolahti Rautjärvi Savitaipale Taipalsaari Imatra Lemi Iitti
Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus toukokuu 2015
NÄKYMIÄ TOUKOKUU 2015 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2015 Julkaisuvapaa keskiviikkona 24.6.2015 klo 9.00 Parikkala Ruokolahti Rautjärvi Savitaipale Taipalsaari Imatra Lemi
Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus joulukuu 2015
NÄKYMIÄ JOULUKUU 2015 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2015 Julkaisuvapaa keskiviikkona 27.1.2016 klo 9.00 Parikkala Ruokolahti Rautjärvi Savitaipale Taipalsaari Imatra Lemi
Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus huhtikuu 2015
NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2015 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2015 Julkaisuvapaa keskiviikkona 27.5.2015 klo 9.00 Parikkala Ruokolahti Rautjärvi Savitaipale Taipalsaari Imatra Lemi
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 8/2012
NÄKYMIÄ ELOKUU 2012 ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 8/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 25.9.2012 klo 9:00 Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi 6,9 % viime vuodesta
Lapin työllisyyskatsaus kesäkuu 2012
NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2012 LAPIN ELY-KESKUS Lapin työllisyyskatsaus kesäkuu 2012 Julkaisuvapaa tiistaina 24.7.2012 klo 9.00 Työttömien osuus työvoimasta Alle 10 % 10-14,9 % 15-19,9 % 20-24,9 % 25 % ja yli Työttömiä
Syyskuun työllisyyskatsaus 9/2013
NÄKYMIÄ SYYSKUU 2013 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Syyskuun työllikatsaus 9/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 22.10.2013 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2013 Työttömien työnhakijoiden määrä on lisääntynyt
Syyskuun työllisyyskatsaus 9/2014
NÄKYMIÄ SYYSKUU 2014 Syyskuun työllikatsaus 9/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 21.10.2014 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2014 Kaakkois-Suomessa oli kuun lopussa 20042 työtä vailla olevaa työnhakijaa.
Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 6/2013
NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2013 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 6/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 23.7.2013 klo 9.00 12.000 työtöntä työnhakijaa Pohjois-Karjalassa Pohjois-Karjalassa
Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus joulukuu 2012
NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2013 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus joulukuu 2012 Julkaisuvapaa 22.1.2013 klo 9.00 Työttömien määrä kasvoi joulukuussa Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien työ-
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 4/2012
NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2012 ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 4/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 22.5.2012 klo 9:00 Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi hieman viime
Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2012
NÄKYMIÄ JOULUKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jaakko Pesola 040 725 5814 Santtu Sundvall 050 380 6231 Joulukuun työllisyyskatsaus 12/ Julkaisuvapaa tiistaina 22.1.2013 klo 9.00 Pitkäaikaistyöttömiä
Satakunnan työllisyyskatsaus 7/2012
NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2012 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 7/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 21.8.2012 klo 9.00 Työttömyys laskenut viime vuoden heinäkuusta Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan
Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus marraskuu 2012
NÄKYMIÄ JOULUKUU 2012 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus marraskuu 2012 Julkaisuvapaa 21.12.2012 klo 9.00 Työttömyys kasvoi edelleen marraskuussa Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien
Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 5/2013
NÄKYMIÄ KESÄKUU 2013 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 5/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 25.6.2013 klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita Pohjois-Karjalassa 7,8 % enemmän kuin vuosi
KAAKKOIS SUOMI. Työllisyyskatsaus
Työllisyyskatsaus Elokuussa 18 262 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Parikkala 11,0 Kaakkois Suomen työ ja elinkeinotoimistossa oli elokuun lopussa yhteensä 18
Maaliskuun työllisyyskatsaus 3/2012
NÄKYMIÄ MAALISKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jaakko Pesola 040 7255814 Jouni Nupponen 050 3955170 Maaliskuun työllisyyskatsaus 3/ Julkaisuvapaa tiistaina 24.4. klo 9.00 Pitkäaikaistyöttömiä enemmän
KAAKKOIS SUOMI. Työllisyyskatsaus
Työllisyyskatsaus Kesäkuussa 20 471 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Parikkala 12,2 Kaakkois Suomen työ ja elinkeinotoimistossa oli kesäkuun lopussa yhteensä
Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 11/2013
NÄKYMIÄ JOULUKUU 2013 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 11/2013 Julkaisuvapaa perjantaina 20.12.2013 klo 9.00 Pohjois-Karjalassa 11.100 työtöntä työnhakijaa Pohjois-Karjalassa
Kainuun työllisyyskatsaus, marraskuu 2012
NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 21.12. klo 9.00 Työttömyys sinnitteli edelleen vuoden takaista korkeammalla Työvoiman kysynnän selvä kasvu ei riittänyt painamaan
Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2013
NÄKYMIÄ JOULUKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 0295 021 117 Joulukuun työllisyyskatsaus 12/ Julkaisuvapaa tiistaina 21.1.2014 klo 9.00 Työttömyyden kasvu on tasaantunut, pitkäaikaistyöttömyys
Lokakuun työllisyyskatsaus 10/2012
NÄKYMIÄ LOKAKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jaakko Pesola 040 725 5814 Santtu Sundvall 050 380 6231 Lokakuun työllisyyskatsaus 10/ Julkaisuvapaa tiistaina 20.11. klo 9.00 Avoimia työpaikkoja runsaasti
Kainuun työllisyyskatsaus, elokuu 2012
NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 25.9. klo 9.00 Työttömyys väheni roimasti kuussa, mutta pysytteli edelleen hieman vuoden takaista korkeammalla Työvoiman kysyntä
Satakunnan työllisyyskatsaus 10/2012
NÄKYMIÄ LOKAKUU 2012 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 10/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 20.11.2012 klo 9.00 Työttömyys lisääntynyt myös Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-, liikenne-
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 9/2012
NÄKYMIÄ SYYSKUU 2012 ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 9/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 23.10.2012 klo 9:00 Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi 5,8 % viime vuodesta
Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Toukokuu Lähde: TEM, työnvälitystilasto.
Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa Toukokuu. Lähde: TEM, työnvälitystilasto. Terminologiaa Alle 25-vuotiaiden virta yli 3kk työttömyyteen, % Alle 25-vuotiaiden kolmen kuukauden työttömyyden ylittävien
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 12/2012
NÄKYMIÄ JOULUKUU 2012 ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 12/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 22.1.2013 klo 9:00 Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi 9,6 % viime
Työttömyys vähenee taas Kainuussa Työttömät kouluttautuvat - nuorisotyöttömyys väheni kuukaudessa 15 %
NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 20.3. klo 9.00 Työttömyys vähenee taas Kainuussa Työttömät kouluttautuvat - nuorisotyöttömyys väheni kuukaudessa 15 % Vuoden vaihteessa
Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Marraskuu Lähde: TEM, Työnvälitystilasto.
Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa Marraskuu. Lähde: TEM, Työnvälitystilasto. Terminologiaa Alle 25-vuotiaiden virta yli 3kk työttömyyteen, % Alle 25-vuotiaiden kolmen kuukauden työttömyyden ylittävien
Etelä-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 4/2013
NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2013 ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS Etelä-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 4/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 21.5.2013 klo 9:00 Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi 11,6 % viime vuodesta Etelä-Pohjanmaalla
Toukokuun työllisyyskatsaus 5/2012
NÄKYMIÄ TOUKOKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jaakko Pesola 040 7255814 Santtu Sundvall 050 3806231 Toukokuun työllisyyskatsaus 5/ Julkaisuvapaa tiistaina 26.6. klo 9.00 Uudellamaalla työttömiä työnhakijoita
Satakunnan työllisyyskatsaus 5/2014
NÄKYMIÄ TOUKOKUU 2014 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 5/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 24.6.2014 klo 9.00 Työttömyys laskenut hieman Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-, liikenne-
KAAKKOIS SUOMI. Työllisyyskatsaus
Työllisyyskatsaus Lokakuussa 18 229 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Parikkala 11,6 Kaakkois Suomen työ ja elinkeinotoimistossa oli lokakuun lopussa yhteensä
Työttömyys jumiutui huhtikuussa lähes vuoden takaiselle tasolle
NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 22.5. klo 9.00 Työttömyys jumiutui kuussa lähes vuoden takaiselle tasolle Työttömyys väheni Kajaanin seudulla, mutta kasvoi samanaikaisesti
Satakunnan työllisyyskatsaus 4/2014
NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2014 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 4/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 20.5.2014 klo 9.00 Työllisyystilanteessa pientä paranemista Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-,
Kainuun työllisyyskatsaus, syyskuu 2012
NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllikatsaus, kuu Julkistettavissa 23.10. klo 9.00 Työttömyys selvästi vuoden takaista korkeammalla Työvoiman kysynnän kasvu ei riittänyt painamaan työttömyyttä enää
Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/2012
NÄKYMIÄ HUHTIKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jaakko Pesola 040 7255814 Jouni Nupponen 050 3955170 Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/ Julkaisuvapaa tiistaina 22.5. klo 9.00 Työttömyys samalla tasolla kuin
Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/2012
NÄKYMIÄ HEINÄKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jaakko Pesola 040 725 5814 Santtu Sundvall 050 380 6231 Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/ Julkaisuvapaa tiistaina 21.8. klo 9.00 Työttömyys jatkaa kasvuaan
Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Lokakuu Lähde: TEM, Työnvälitystilasto.
Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa Lokakuu 2014. Lähde: TEM, Työnvälitystilasto. Terminologiaa Alle 25-vuotiaiden virta yli 3kk työttömyyteen, % Alle 25-vuotiaiden kolmen kuukauden työttömyyden ylittävien
Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 7/2013
NÄKYMIÄ ELOKUU 2013 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 7/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 20.8.2013 klo 9.00 Työttömien työnhakijoiden määrä Pohjois-Karjalassa yli 12.500 Pohjois-Karjalassa
Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Syyskuu Lähde: TEM, Työnvälitystilasto.
Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa Syyskuu 2014. Lähde: TEM, Työnvälitystilasto. Terminologiaa Alle 25-vuotiaiden virta yli 3kk työttömyyteen, % Alle 25-vuotiaiden kolmen kuukauden työttömyyden ylittävien
Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Syyskuu Lähde: TEM, työnvälitystilasto.
Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa Syyskuu 2015. Lähde: TEM, työnvälitystilasto. Terminologiaa Alle 25-vuotiaiden virta yli 3kk työttömyyteen, % Alle 25-vuotiaiden kolmen kuukauden työttömyyden ylittävien
Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Lokakuu Lähde: TEM, työnvälitystilasto.
Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa Lokakuu 2015. Lähde: TEM, työnvälitystilasto. Terminologiaa Alle 25-vuotiaiden virta yli 3kk työttömyyteen, % Alle 25-vuotiaiden kolmen kuukauden työttömyyden ylittävien
Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Elokuu Lähde: TEM, työnvälitystilasto.
Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa Elokuu 2015. Lähde: TEM, työnvälitystilasto. Terminologiaa Alle 25-vuotiaiden virta yli 3kk työttömyyteen, % Alle 25-vuotiaiden kolmen kuukauden työttömyyden ylittävien
Satakunnan työllisyyskatsaus 1/2014
NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2014 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 1/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 25.2.2014 klo 9.00 Työttömyys lisääntyi vuoden aikana Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-,
Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Maaliskuu Lähde: TEM, Työnvälitystilasto.
Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa Maaliskuu. Lähde: TEM, Työnvälitystilasto. Terminologiaa Alle 25-vuotiaiden virta yli 3kk työttömyyteen, % Alle 25-vuotiaiden kolmen kuukauden työttömyyden ylittävien
Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 8/2013
NÄKYMIÄ SYYSKUU 2013 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 8/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 24.9.2013 klo 9.00 Pohjois-Karjalassa työttömiä 6 % enemmän kuin vuosi sitten Pohjois-Karjalassa
TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2011 puh. 010 604 8050 ja 010 604 8051 Julkistettavissa 24.1.2012 klo 9.00 www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 350 300 '000 250 200 (1)
Satakunnan työllisyyskatsaus 5/2013
NÄKYMIÄ TOUKOKUU 2013 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 5/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 25.6.2013 klo 9.00 Työttömyys laskenut edelleen Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-, liikenne-
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 10/2012
NÄKYMIÄ LOKAKUU 2012 ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 10/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 20.11.2012 klo 9:00 Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi 9,1 % viime
Lokakuun työllisyyskatsaus 10/2013
NÄKYMIÄ LOKAKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Santtu Sundvall 0295 020 914 Jouni Nupponen 0295 021 117 Lokakuun työllisyyskatsaus 10/ Julkaisuvapaa tiistaina 26.11. klo 9.00 Pitkäaikaistyöttömyys jatkaa
Marraskuun työllisyyskatsaus 11/2012
NÄKYMIÄ MARRASKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jaakko Pesola 040 725 5814 Jouni Nupponen 050 395 5170 Marraskuun työllisyyskatsaus 11/ Julkaisuvapaa perjantaina 21.12. klo 9.00 Työttömiä nuoria 14
TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: MARRASKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 2.12.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.
TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: MARRASKUU 21 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 21.12.21 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 22 '3 '4
Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Maaliskuu 2014. Lähde: TEM, Työnvälitystilasto.
Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa Maaliskuu. Lähde: TEM, Työnvälitystilasto. Terminologiaa Alle 25-vuotiaiden virta yli 3kk työttömyyteen, % Alle 25-vuotiaiden kolmen kuukauden työttömyyden ylittävien
Tammikuun työllisyyskatsaus 1/2014
NÄKYMIÄ TAMMIKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 0295 021 117 Tuunia Keränen 0295 020 914 Tammikuun työllisyyskatsaus 1/ Julkaisuvapaa tiistaina 25.2. klo 9.00 Avoimia työpaikkoja tammikuun
Miesten työttömyysaste marraskuussa Etelä-Savossa lähes 5 prosenttiyksikköä korkeampi kuin naisten
NÄKYMIÄ JOULUKUU 2013 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Miesten työttömyysaste marraskuussa Etelä-Savossa lähes 5 prosenttiyksikköä korkeampi kuin naisten Työllisyyskatsaus, marraskuu 2013 20.12.2013 klo 9:00 Työttömät
TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2010 puh. 010 604 8050 ja 010 604 8051 Julkistettavissa 25.1.2011 klo 9.00 www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 350 '000 300 250 200 (1)
TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: SYYSKUU 21 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 26.1.21 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 22 '3 '4 '5
KAAKKOIS SUOMI. Työllisyyskatsaus
Työllisyyskatsaus Huhtikuussa 20 041 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Parikkala 15,0 Kaakkois Suomen työ ja elinkeinotoimistossa oli huhtikuun lopussa yhteensä
Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus lokakuu 2012
NÄKYMIÄ MARRASKUU 2012 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus lokakuu 2012 Julkaisuvapaa 20.11.2012 klo 9.00 Työttömyys kasvoi lokakuussa Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien työ- ja elinkeinotoimistoissa
Kainuun työllisyyskatsaus, maaliskuu 2014
NÄKYMIÄ 2014 KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, maaliskuu 2014 Julkistettavissa 24.4.2014 klo 9.00 Lomautukset ja pitkäaikaistyöttömyyden kasvu lisäsivät Kainuun työttömyyttä Kainuussa oli maaliskuun
Marraskuun työllisyyskatsaus 11/2013
NÄKYMIÄ MARRASKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 0295 021 117 Marraskuun työllisyyskatsaus 11/ Julkaisuvapaa perjantaina 20.12. klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita vajaa neljännes enemmän
TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2012 puh ja Julkistettavissa klo 9.00
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2012 puh. 029 504 8050 ja 029 504 8051 Julkistettavissa 22.1.2013 klo 9.00 www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 350 300 '000 250 200 (1)
TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13 '14
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: TOUKOKUU 214 puh. 29 54 85 ja 29 54 8253 Julkistettavissa 24.6.214 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 35 3 25 (1) 2 15 1 5 (2) Kuvio
Palkkatuella työllistettyjen määrä lähes puolittunut Etelä-Savossa vuodentakaisesta. Työllisyyskatsaus, marraskuu klo 9.
NÄKYMIÄ JOULUKUU 2015 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Palkkatuella työllistettyjen määrä lähes puolittunut Etelä-Savossa vuodentakaisesta Työllisyyskatsaus, marraskuu 2015 22.12.2015 klo 9.00 Työttömät työnhakijat
Satakunnan työllisyyskatsaus 7/2013
NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2013 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 7/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 20.8.2013 klo 9.00 Työttömyys lisääntyi heinäkuussa Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-,
Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus syyskuu 2012
NÄKYMIÄ LOKAKUU 2012 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus syyskuu 2012 Julkaisuvapaa 23.10.2012 klo 9.00 Nuorten työttömyys lisääntyi molemmissa maakunnissa Kanta- ja Päijät-Hämeen
Etelä-Savossa työttömyys on lisääntynyt vuodentakaisesta tilanteesta koko maata vähemmän kaikissa ammattiryhmissä
NÄKYMIÄ MARRASKUU 2013 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savossa työttömyys on lisääntynyt vuodentakaisesta tilanteesta koko maata vähemmän kaikissa ammattiryhmissä Työllisyyskatsaus, lokakuu 2013 26.11.2013
TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: SYYSKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 25.1.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.
TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: ELOKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 2.9.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1. Työttömät
Kainuun työllisyyskatsaus, lokakuu 2012
NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 20.11. klo 9.00 Työttömyys ylittää jo kahden vuoden takaisen tason Kainuussa työttömyys kasvaa silti hitaammin kuin muualla Suomessa
Etelä-Savossa työttömiä yhtä paljon viimeksi tammi-helmikuussa Työllisyyskatsaus, joulukuu klo 9:00
NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2014 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savossa työttömiä yhtä paljon viimeksi tammi-helmikuussa 2006 Työllisyyskatsaus, joulukuu 2013 21.1.2014 klo 9:00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa
TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: TOUKOKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 21.6.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.