Sähköinen rytminsiirto on ollut kohta neljänkymmenen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sähköinen rytminsiirto on ollut kohta neljänkymmenen"

Transkriptio

1 Alkuperäistutkimus Eteisvärinän elektiivinen rytminsiirto hoidon toteutuminen ja tulokset Mika Lehto ja Risto Kala Tutkimuksemme tarkoituksena oli selvittää antikoagulaatiohoidon toteutumista ennen eteisvärinän elektiivistä rytminsiirtoa sekä arvioida sinusrytmin saavuttamista ja säilymistä. Tarkastelun kohteena olivat kaikki ne 280 potilasta, joille tehtiin elektiivinen rytminsiirto Helsingin sairaanhoitopiirissä vuonna Antikoagulaatiohoito toteutui merkitsevästi tarkemmin ja viive ennen rytminsiirtoa oli merkitsevästi lyhyempi, kun hoidon seuranta ennen rytminsiirtoa järjestettiin erikoissairaanhoidossa eikä perusterveydenhuollossa. Sinusrytmi saatiin palautettua 87 %:ssa rytminsiirroista, mutta vain 23 %:ssa näistä tapauksista sinusrytmi säilyi yhden vuoden ajan. Lyhyt viive eteisvärinädiagnoosista rytminsiirtoon ennusti hoidon parempaa tulosta. Viimeisen käytettävissä olleen tiedon mukaan (mediaaniaika rytminsiirrosta 498 vrk) 121 potilaan (43 %) sairauskertomustietoihin oli kirjattu päätös tyytyä pysyvään eteisvärinään. Sähköinen rytminsiirto on ollut kohta neljänkymmenen vuoden ajan eteisvärinän rutiinihoitoa (Lown ym. 1962). Kroonisessa eteisvärinässä sinusrytmi saadaan aikaan sähköisellä rytminsiirrolla %:lle potilaista (Fuster ym. 2001), ja sopivalla»lääkeherkistyksellä» on saavutettu jopa 100 %:n onnistumistuloksia (Oral ym. 1999). Valikoiduilla aineistoilla tehtyjen tutkimusten perusteella tiedetään, että rytminsiirrolla aikaansaatu sinusrytmi säilyy ilman rytmihäiriölääkitystä vain noin 25 %:lla potilaista yhden vuoden ajan (Coplen ym. 1990, Kochiadakis ym. 2000) ja lääkityksen avulla parhaimmillaan noin 70 %:lla potilaista (Kochiadakis ym. 2000, Miller ym. 2000, Roy ym. 2000). Pitkittyneen eteisvärinän turvalliseen rytminsiirtoon kuuluu antikoagulaatiohoito (AK-hoito). Tuoreen suosituksen mukaan (Fuster ym. 2001) potilaan, jolla on ollut yli 48 tuntia kestänyt eteisvärinä, tulee saada antikoagulaatiolääkitystä (INR 2,0 3,0) tai hoitotasolla oleva hepariinilääkitys vähintään kolme viikkoa ennen rytminsiirtoa. AK-hoidon tulee myös jatkua vähintään neljän viikon ajan onnistuneen rytminsiirron jälkeen (Fuster ym. 2001). Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää elektiiviseen rytminsiirtoon johtavaa hoitoa Helsingin sairaanhoitopiirissä ja AK-hoidon toteutumista ennen rytminsiirtoa sekä arvioida sinusrytmin saavuttamista ja säilymistä ottaen huomioon potilaiden demografiset ominaisuudet, eteisvärinän keston ja käytetyn rytmihäiriölääkityksen. Aineisto ja menetelmät Tutkimus on sairauskertomustietoihin perustuva takautuva selvitys. Tutkimusaineisto koostuu kaikista niistä potilaista, joille tehtiin vuonna 1997 ennalta suunniteltu eteisvärinän rytminsiirto Helsingin sairaanhoitopiirin sairaaloissa (Malmin, Marian ja Herttoniemen sairaalat). Potilaat kerättiin näiden sairaaloiden rytminsiirtorekistereistä. Kyseiset sairaalat huolehtivat vuonna 1997 noin helsinkiläisen perustason erikoissairaanhoidosta. Kaikkien potilaiden osalta pyrittiin saamaan yhden vuoden seurantatiedot ensisijaisesti sairauskertomuksista, ja niitä täydennettiin tarvittaessa ottamalla yhteyttä potilaan omaan terveyskeskukseen. Helsingin kaupungin terveysviraston eettinen toimikunta sekä sosiaali- ja terveysministeriö hyväksyivät tutkimussuunnitelman. Duodecim 2002;118:

2 Koska on mahdotonta selvittää takautuvasti eteisvärinän alkamishetkeä, eteisvärinän kestona pidettiin lääkärin tekemän eteisvärinädiagnoosin ja rytminsiirtopäivän välistä aikaa. Eteisvärinän uusimishetki määritettiin joko EKGlöydöksen tai potilaan subjektiivisen tuntemuksen perusteella. Viimeksi mainitussa tapauksessa vaadittiin myös EKG-vahvistus. AK-hoidon toteutumista arvioitiin laskemalla hoidon tehoa arvioivien laboratoriomääritysten kokonaismäärä hoidon aloituksesta rytminsiirtopäivään sekä viitealueen ylittäneiden tai alittaneiden tulosten lukumäärä kahden ensimmäisen kokeen määrityksen jälkeen. Viitealueena käytettiin TT-määrityksessä arvoja välillä %. Tromboplastiiniaikaa (TT) käytettiin viitearvona INR:n sijasta, koska vuonna 1997 kaikissa Helsingin kaupungin yksiköissä ei määritetty TT:n ohessa INR:ää ja koska TTmääritystä käytettiin lähes aina AK-hoidon seurannan arviointiin. Sairaalatutkimuksia tai verensiirtoa vaatineet vuodot määriteltiin AK-hoidon merkittäviksi vuotokomplikaatioiksi. Ryhmien välisiä muuttujia vertailtiin χ 2 -testillä, Fisherin tarkalla testillä tai kahden otoksen t-testillä. Rytminsiirron tuloksen arvioinnissa käytettiin Kaplan Meierin elinaika-analyysia, jossa sinusrytmiä pidettiin»eloon jäämisenä». Ryhmien välisiä eroja vertailtiin log rank -testillä, ja monimuuttuja-analyysinä käytettiin Coxin mallia (proportional hazards model). Siihen otettiin mukaan ne muuttujat, joiden p-arvo log rank -testissä oli alle 0,20. Tilasto-ohjelmana käytettiin SYSTATia (versio 9, SPSS Inc., 1998). P-arvoa alle 0,05 pidettiin merkitsevänä. Tulokset Vuonna 1997 tehtiin Malmin, Marian ja Herttoniemen sairaaloissa yhteensä 280 potilaalle ennalta suunniteltu, elektiivinen rytminsiirto. Potilaiden perustiedot on esitetty taulukossa 1. Näille potilaille tehtiin vuonna 1997 yhteensä 443 rytminsiirtoa. Tutkimuksen ensisijaisen tarkastelun kohteena olivat ne AK-hoitojaksot ja rytminsiirrot, joita edelsi AK-hoidon aloitus eteisvärinän toteamisen yhteydessä. Kyseisten Taulukko 1. Perustiedot aineistomme potilaista. Miehiä / naisia 163/117 (58/42 %) Ikä 1 (v) 68 ± 10 Aikaisempia rytminsiirtoja 2 1,0 (0, 0 15) Seuranta 2 (vrk) 483 (498, 1 965) Viive 2 (vrk) 97 (71, 0 649) Verenpainetauti 148 (53 %) Sepelvaltimotauti 79 (28 %) Läppävika 55 (20 %) Kardiomyopatia 16 (6 %) Hypertyreoosi 4 (1 %) Sydämen vajaatoiminta 117 (42 %) Diabetes 30 (11 %) Itsenäinen eteisvärinä 3 59 (21 %) 1 Keskiarvo ± keskihajonta 2 Keskiarvo, suluissa mediaani ja vaihteluväli 3 Potilaat, joilla ei ollut mitään ylempänä mainittua sairautta. Potilaat saattoivat kuulua useampaan kuin yhteen diagnoosiryhmään. 253 potilaan joukossa tehtiin 265 tällaista rytminsiirtoa. Lopuilla 27 potilaalla AK-hoito oli meneillään rytmihäiriön toteamisen aikaan, ja heidän osaltaan tähän selvitykseen otettiin mukaan ensimmäinen vuonna 1997 tehty rytminsiirto. Näin kertyneiden 292 rytminsiirron osalta tarkasteltiin sinusrytmin saavuttamista ja säilymistä. Yhden vuoden seurantatietoa ei saatu 14 potilaasta, joille rytminsiirrossa saatiin aikaan sinusrytmi ja joilla tämä rytmi oli säilynyt viimeisen seurantatiedon mukaan. Seuranta-aikana 13 potilasta kuoli. Hoidon toteutuminen Rytminsiirroista tehtiin 70 Malmin, 141 Marian ja 81 Herttoniemen sairaalassa. Malmin sairaalassa ei seurattu AK-hoitoa vaan kaikkien potilaiden seuranta järjestettiin omalla terveysase- Taulukko 2. Potilaiden jakautuminen terveydenhoitojärjestelmän eri tasoille eteisvärinän toteamisessa sekä antikoagulaatiohoidon aloituksessa ja toteutuksessa. Kaikista potilaista ei ollut käytettävissä kaikkia tietoja, joten on mahdollista, että luvut eivät täsmää kokonaismäärän kanssa. Eteisvärinän Antikoagulaatiohoidon Antikoagulaatiohoidon toteaminen aloitus seuranta n % n % n % Erikoissairaanhoito Terveyskeskus Muu Työterveyshuolto, yksityislääkäriasema tms 1468 M. Lehto ja R. Kala

3 malla. Herttoniemen sairaalan potilaista 73 % kävi AK-seurannassa terveysasemalla ja loput sairaalan poliklinikassa. Marian potilaiden AKhoidon seurannasta 84 % toteutettiin sairaalan omassa poliklinikassa. Eteisvärinän toteamispaikkojen, AK-hoidon aloituspaikkojen ja seurannan jakaantuminen on esitetty taulukossa 2. Antikoagulaatiohoito Kokeita/ AK-hoitojakso p < 0,001 AK-hoidon seuranta jakautui lähes tasan erikoissairaanhoidon poliklinikoiden ja perusterveydenhuollon (terveyskeskus, yksityiset lääkäriasemat, työterveyshuolto) välillä. AK-kokeita tehtiin erikoissairaanhoidossa keskimäärin 9,5 kertaa ennen rytminsiirtoa (mediaani 8), ja muualla kuin erikoisairaanhoidossa seuratun AK-hoidon aikana 13,2 kertaa (mediaani 12, p < 0,001). Kuvassa 1 on AK-kokeiden jakaumaa kuvattu laatikko-janakuviolla. Hoitoalueen (TT-arvo %) alittavia arvoja todettiin kahden ensimmäisen kokeen jälkeen AK-hoitojakson aikana erikoissairaanhoidossa hoidon seurannassa käyneillä potilailla keskimäärin 0,5 ja muualla 0,3 (p > 0,05). Hoitoalueen ylittäviä arvoja mitattiin erikoissairaanhoidossa keskimäärin 2,0 (mediaani 1) ja muualla 3,2 (mediaani 3) (p = 0,0067). AK-kokeiden määrä saatiin arvioitua vain 72 %:ssa hoitojaksoista, ja etenkään pidempikestoisista hoitojaksoista kokeiden määrää ei aina kyetty laskemaan. AK-hoidon kesto oli erikoissairaanhoidossa keskimäärin 52 vrk (mediaani 40) ja muualla kuin erikoissairaanhoidossa 90 vrk (mediaani 75, p < 0,001) aikana, jolta kokeiden määrä saatiin arvioitua. AK-hoidon aikana erikoissairaanhoidossa tehtiin yksi määritys keskimäärin 5,5 vuorokauden välein; muualla väli oli keskimäärin 6,8 vrk (p < 0,001). Hoidon viiveet Keskimääräinen viive eteisvärinän toteamisesta rytminsiirtoon oli 76 vrk (mediaani 47) tapauksissa, joissa AK-hoidon seuranta toteutettiin erikoissairaanhoidossa, ja muualla kuin erikoissairaanhoidossa seuratuilla 121 vrk (mediaani 103, p < 0,001) (kuva 2). AK-hoito aloitettiin keskimäärin 17 vuorokauden kuluttua rytmihäiriön 10 0 Kuva 1. Antikoagulaatiokokeiden määrät ennen rytminsiirtoa erikoissairaanhoidossa (ESH) ja perusterveydenhuollossa (PH). Laatikon keskellä oleva viiva kuvaa mediaania, ja laatikoiden ala- ja yläreunat kuvaavat ala- ja yläkvartiileja. Janojen päiden sisäpuolelle jäävät havaintoarvot poikkeavat enintään 1,5 kertaa laatikon pituuden verran kyseisestä kvartiilista. Viive/päivä ESH ESH p < 0,001 PH PH Kuva 2. Viiveet eteisvärinädiagnoosista rytminsiirtoon erikoissairaanhoidossa (ESH) ja perusterveydenhuollossa (PH). Kuvioiden rakenne kuten kuvassa 1. Eteisvärinän elektiivinen rytminsiirto hoidon toteutuminen ja tulokset 1469

4 toteamisesta, mutta koska hajonta oli huomattava, mediaaniviive AK-hoidon aloitukseen oli vain yksi vuorokausi. Aloitusviive ei riippunut merkitsevästi siitä, missä eteisvärinä todettiin tai missä AK-hoito aloitettiin. Rytminsiirron tulokset Potilaita sinusrytmissä rytminsiirron jälkeen (%) n = 292 Sinusrytmi saavutettiin 254 rytminsiirrossa 292:sta (87 %). Kokonaistulos eli sinusrytmin saavuttaminen ja säilyminen on esitetty kuvassa 3. On huomattava, että kuvan tiedoissa ovat mukana myös ne rytminsiirrot, joissa eteisvärinää ei saatu kääntymään sinusrytmiin, ja tämä korostaa käyrän nopeaa putoamista alkuvaiheessa. Yhden vuoden säilynyt sinusrytmi saatiin aikaan 20 %:ssa kaikista rytminsiirroista ja 23 %:ssa niistä tapauksista, joilla sinusrytmi saavutettiin rytminsiirron yhteydessä. Kyseessä on siis yhden rytminsiirron tulos; kun otetaan huomioon myöhemmin tehdyt uudet rytminsiirrot ja rytmin spontaanit kääntymiset sinusrytmiin, niin viimeisen käytettävissä olevan tiedon mukaan (mediaaniaika rytminsiirrosta 498 vrk) sinusrytmissä oli 128 potilasta (46 %). Rytminsiirron tuloksiin vaikuttavat tekijät Ikä, sepelvaltimotauti, viive ennen rytminsiirtoa ja sotalolin käyttö onnistuneen rytminsiirron jälkeen olivat ainoat tekijät, joiden merkitsevyystaso log rank -testissä oli alle 0,20. Viiveen suhteen potilaat ryhmiteltiin käyttäen jakopisteinä mediaania (71 vrk) sekä kahden ja kolmen kuukauden viiveitä. Näistä säilyttivät monimuuttujamallissa merkitsevyystason p < 0,05 ainoastaan viiveen jakopisteet 2 ja 3 kk sekä sotalolin käyttö. Muilla muuttujilla (mm. sukupuoli, pituus, paino, painoindeksi, verenpainetauti, läppävika ja sydämen vajaatoiminta) ei ollut yhteyttä hoidon tulokseen. Kuvassa 4 on esitetty erilliset käyrät sinusrytmin saavuttamisesta ja säilymisestä potilailla, joiden viive eteisvärinän toteamisesta rytminsiirtoon oli alle tai yli kaksi kuukautta. Lyhyemmän viiveen potilaiden hoitotulos oli merkitsevästi parempi (log rank -testissä p = 0,052, monimuuttujamallissa p = 0,025) Aika (päiviä) Kuva 3. Sinusrytmin saavuttaminen ja säilyttäminen. Potilaita sinusrytmissä rytminsiirron jälkeen (%) Viive 2 kk, n = 129 Viive > 2 kk, n = Aika (päiviä) Kuva 4. Sinusrytmin saavuttaminen ja sen säilyminen. Potilaat jaettu kahteen ryhmään viiveen suhteen: lyhyt viive = enintään 2 kk, pitkä viive = yli 2 kk. P = 0,052 log rank -testissä ja 0,025 Coxin monimuuttuja-analyysissä. Potilaita, joilla ei tiedetty olevan sydän- tai verisuonisairautta tai diabetesta oli 59 (21 %). Hoidon tuloksissa ei ollut merkitsevää eroa näiden, itsenäistä eteisvärinää sairastavien ja muiden potilaiden välillä. Potilaat, joilla oli itsenäinen eteisvärinä, käyttivät merkitsevästi harvemmin rytmihäiriölääkitystä onnistuneen rytminsiirron jälkeen (p < 0,001) M. Lehto ja R. Kala

5 Rytmihäiriölääkitys onnistuneen rytminsiirron jälkeen Taulukossa 3 on ilmoitettu tuloksellisen rytminsiirron jälkeen käytössä olleet rytmihäiriölääkkeet. Lääkityksen aiheita ei voitu arvioida, joten on oletettavaa, että ainakin osa potilaista on käyttänyt beetasalpaajaa tai kalsiumkanavan estäjää myös jonkin muun syyn kuin mahdollisen antiarytmisen vaikutuksen vuoksi. Kolme erillistä alaryhmää rytmihäiriölääkityksen suhteen olivat kyllin suuria lääkityksen vaikutuksen arvioimiseksi sinusrytmin säilymisessä. Sotalolin käyttöön näytti liittyvän merkitsevästi parempi sinusrytmin säilyminen verrattuna potilaisiin, jotka saivat jotakin muuta beetasalpaajaa kuin sotalolia (p-arvo sekä log rank -testissä että Coxin mallissa < 0,001), ja verrattuna niihin, jotka eivät saaneet mitään rytmihäiriölääkettä onnistuneen rytminsiirron jälkeen (p-arvo log rank -testissä 0,019 ja Coxin mallissa 0,047). Beetasalpaajaryhmän ja ilman rytmihäiriölääkettä jääneen ryhmän välinen ero ei ollut tilastollisesti merkitsevä. Potilaiden demografisissa ominaisuuksissa ei ollut eroja näiden kolmen ryhmän välillä lukuun ottamatta sitä, että antiarytmista lääkitystä käyttämättömien joukossa oli merkitsevästi enemmän itsenäistä eteisvärinää potevia. Tyytyminen pysyvään eteisvärinään Seuranta-ajan loppuun mennessä oli 121 potilaan (43 %) sairauskertomustietoihin kirjattu päätös tyytyä pysyvään eteisvärinään rytminsiirron tai -siirtojen epäonnistuttua tai eteisvärinän uusittua. Ensimmäisestä rytminsiirrosta kului keskimäärin 601 vrk (mediaani 106) siihen, kun sairauskertomukseen kirjattiin tieto tyytymisestä pysyvään eteisvärinään. Komplikaatiot Vakavia, toimenpiteisiin johtaneita vuotokomplikaatioita oli kirjattu kolme: yksi kuoleman aiheuttanut aivoverenvuoto kuusi päivää onnistuneen rytminsiirron jälkeen, tähystystutkimuksiin johtanut suolistovuoto ja polven tähystykseen Taulukko 3. Rytmihäiriölääkitys sinusrytmin saavuttamisen jälkeen. johtanut reiden alueen massiivinen verenpurkauma. Kaikki vuotokomplikaatiot ilmenivät TT-arvon ollessa hoitoalueella. Yhdelle potilaalle kehittyi valtimoembolinen komplikaatio. Kyseessä oli 75-vuotias naispotilas, joka sai aivoinfarktin kolme päivää onnistuneen rytminsiirron jälkeen huolimatta asianmukaisesta AK-hoidosta. Sydämen vajaatoiminnan vaikeutuminen yhden viikon aikana rytminsiirron jälkeen tapahtui kolmen rytminsiirron yhteydessä. Kaikilla näillä potilailla oli jokin sydämen läppävika, mutta kaikkien ejektiofraktio sydämen kaikututkimuksessa oli yli 50 %. AK-hoidon lopettamisen jälkeen kolme potilasta sai eteisvärinärelapsin yhteydessä aivoinfarktin (3 kk, 10 kk ja 1,5 v rytminsiirron jälkeen). Pohdinta n % Sotaloli Muu beetasalpaaja Muu rytmihäiriölääkitys Ei rytmihäiriölääkitystä Kalsiumkanavan estäjä (diltiatseemi ja verapamiili), disopyramidi, kinidiini, flekainidi, propafenoni ja amiodaroni 2 Mukaan laskettu myös ne potilaat, jotka saivat ainoastaan digitalista Tutkimuksemme on tiettävästi ensimmäinen suomalainen valikoimattomasta kliinisestä potilasaineistosta tehty laaja selvitys eteisvärinän rytminsiirtohoidon tuloksista sitten 1970-luvun (Waris ym. 1971). Tutkimusta AK-hoidon toteutumisesta ennen rytminsiirtoa ei tietääksemme ole julkaistu aiemmin. Erittäin suuri osa potilaista saavutti sinusrytmin tässäkin selvityksessä. Hoitotulos säilyi vuoden ajan kuitenkin vain 23 %:lla potilaista, joille sinusrytmi saatiin aikaan rytminsiirrolla. Ilman rytmihäiriölääkitystä hoidettujen ryhmässä osuus oli ainoastaan 18 %. Tämä määrä ei Eteisvärinän elektiivinen rytminsiirto hoidon toteutuminen ja tulokset 1471

6 ole kuitenkaan paljon pienempi kuin valikoiduilla potilasaineistoilla tehdyissä etenevissä tutkimuksissa on todettu (Coplen ym. 1990, Kochiadakis ym. 2000). Kahden ensimmäisen määrityksen jälkeen 74 % AK-kokeiden tuloksista oli tavoitealueella. Tämä vastaa Viitaniemen ym. (1999) havaitsemaa hoidon onnistumisen tasoa Länsi- ja Keski-Suomessa ja on selvästi parempi tulos kuin mm. Isossa-Britanniassa ja Yhdysvalloissa on saatu (Pell ym. 1993, Samsa ym. 2000). Kaikissa mainituissa tutkimuksissa tutkimuksen kohteena olivat eteisvärinän vuoksi pitkäaikaista AK-hoitoa saaneet potilaat. AK-hoito toteutui tarkemmin erikoissairaanhoidon poliklinikassa kuin perusterveydenhuollossa. Samoin kuin Samsa ym. (2000) ovat todenneet, ylimääräiset AK-tason määritykset tehtiin nimenomaan tapauksissa, joissa AK-hoito oli liian varovaista (TT-arvo yli 25 % tai INR alle 2,0). AK-lääkityksen pitkittyminen johtui ainakin osin hoidon huonommasta tarkkuudesta mutta myös ylimääräisestä viiveestä, joka syntyi potilaan siirtyessä AK-hoidon seurantapaikasta rytminsiirtopaikkaan. Rytminsiirtoa edeltävän AK-hoidon keston minimoimiseksi INR-suhde kannattanee pyrkiä saamaan mahdollisimman lähelle arvoa 3,0, koska tulostemme perusteella AK-hoito näyttää olevan liian varovaista. Tätä tavoitetta voidaan pitää turvallisena lyhytaikaisessa hoidossa rytminsiirron yhteydessä, etenkin kun vuotokomplikaatioiden riski kasvaa vasta, kun INR-arvo on yli 3,5 (Halinen 2001). Vakavien verenvuotojen esiintyvyys (kolme vuotoa 292 hoitojakson aikana, joiden kesto keskimäärin noin 4 kk) oli hiukan suurempi kuin pitkäaikaista AK-hoitoa koskevissa etenevissä tutkimuksissa on havaittu (Mayet ym. 1997, Halinen 2001). On kuitenkin huomattava, että kaikki kirjatut vuodot todettiin AK-lääkityksen ollessa hoitotasolla ja että prospektiivisissa AK-hoitotutkimuksissa yhtenä poissulkukriteerinä on aina ollut Rytminsiirtoa edeltävän AK-hoidon keston minimoimiseksi INR-suhde kannattanee pyrkiä saamaan mahdollisimman lähelle arvoa 3,0. vuotoalttius. AK-hoitoon liittyvien vuotojen määrää rytminsiirron yhteydessä saattaa selittää myös se havainto, että vuotokomplikaatiot painottuvat alle vuoden kestäneisiin AK-hoitoihin (Fogelholm ym. 1992). Havaitsemamme valtimoemboliakomplikaatioiden määrä (1/292) vastaa hyvin kirjallisuudessa esitettyä. Lukuisten tutkimusten perusteella AK-hoidossa olevan potilaan riski saada valtimoembolia rytminsiirron yhteydessä on 0,3 0,8 % (Martikainen 1994, Klein ym. 2001). AK-hoito lopetettiin sinusrytmin säilyessä lähes aina yhden kuukauden kuluttua rytminsiirron jälkeen. Tämä vastaa nykyistä käytäntöä ja myös uusimpia suosituksia (Fuster ym. 2001). Yhden kuukauden aikarajasta ei ole kuitenkaan täyttä yksimielisyyttä, ja AK-hoidon jatkamisesta pidempään esimerkiksi kolmen kuukauden ajan on käyty keskustelua (Hohnloser ja Yi- Gang 1997). Eteisvärinän uusimistodennäköisyys pienenee merkittävästi sinusrytmin säilyttyä kolme kuukautta, ja uuteen rytminsiirtoon on mahdollisuus päästä nopeasti, jos potilas on saanut antikoagulaatiohoitoa. Toinen AK-hoidon jatkamista puoltava tekijä on eteisvärinärelapsin yhteydessä ilmaantuvan valtimoembolian riskin pienentäminen. Kun AK-hoidon lopettaminen tulee ajankohtaiseksi, kannattaa aina tehdä arvio yksilöllisestä valtimoembolian riskistä (Halinen 2001). Vaikka varfariinilääkitys lopetettaisiin, valtimoembolian riskiä on mahdollista pienentää asetyylisalisyylihapolla. Kertaalleen tromboembolian saaneella potilaalla on huomattavan suuri uuden embolian riski eteisvärinän mahdollisesti uusiessa, ja jos tällainen potilas on oireeton eteisvärinän suhteen, hänelle tulee antaa antikoagulaatiohoitoa tästä riippumatta. Pitkään ennen rytminsiirtoa kestänyt eteisvärinä sekä kääntyy sinusrytmiin (Van Gelder ym. 1991) että pysyy sinusrytmissä huonommin (Bjerkelund ja Orning 1968). Pitkään kestäneen eteisvärinän epäedullinen vaikutus tuli esille 1472 M. Lehto ja R. Kala

7 myös tässä tutkimuksessa. Hoidon kokonaisviive koostuu rytmihäiriön alkamisen ja diagnoosin välisestä ajasta sekä viiveestä diagnoosin ja rytminsiirron välillä. Näistä vain jälkimmäiseen on mahdollista vaikuttaa yksinkertaisin keinoin. Hoitoonpääsyviiveissä todettiin huomattavan suuria eroja, jotka johtuivat ensisijaisesti erilaisista AK-hoidon järjestelyistä ennen elektiivistä rytminsiirtoa. Jos paikalliset olosuhteet aiheuttavat siirtymiä hoidon portaalta toiselle, tulee jokaisen siirron olla mahdollisimman kitkaton, jotta rytminsiirtoon päästäisiin nopeasti. Viivettä on mahdollista lyhentää huomattavasti ruokatorven kautta tehtävän sydämen kaikututkimuksen avulla ja tekemällä rytminsiirto ilman edeltävää kolmen viikon AK-hoitoa. Näin meneteltäessä tulokset näyttäisivät olevan vähintään yhtä hyviä kuin käytettäessä tavanomaista pitkää AK-hoitoa (Roijer ym. 2000, Klein ym. 2001, Weigner ym. 2001). Vaikka viivettä lyhennettäisiin tekemällä kaikututkimus ruokatorven kautta, tulee potilaalla olla joko hepariini- tai varfariinilääkitys rytminsiirron aikana sekä 3 4 viikon ajan sen jälkeen (Fuster ym. 2001, Klein ym. 2001). Muiden ryhmän I tai III rytmihäiriölääkkeiden kuin sotalolin käyttö oli aineistossamme vähäistä, ja se näytti painottuvan vasta hoitojaksoihin, jotka tapahtuivat useamman eteisvärinärelapsin jälkeen. Alaryhmäanalyysissa todettu sinusrytmin säilyminen sotalolia käyttäneillä potilailla vastaa etenevissä, valikoiduissa aineistoissa saatuja tuloksia (Kochiadakis ym. 2000, Roy ym. 2000). Havaittuihin eroihin sinusrytmin säilymisessä sotalolia ja muita beetasalpaajia saaneiden potilaiden välillä sekä muita beetasalpaajia saaneiden ja ilman rytmihäiriölääkettä hoidettujen potilaiden välillä tulee kuitenkin suhtautua hyvin varauksellisesti, etenkin kun nämä havainnot ovat ristiriidassa satunnaistetuissa tutkimuksissa saatujen tulosten kanssa (Kühlkamp ym. 2000, Plewan ym. 2001). Tekemämme havainto perustuu retrospektiiviseen, satunnaistamattomaan alaryhmäanalyysiin ja on painoarvoltaan vaatimaton, vaikka potilaiden perusominaisuuksissa ei ollut eroja lääkitysryhmien välillä. Päätelmät Koska näyttö sinusrytmiin pyrkimisen hyödyllisyydestä on hyvin vähäistä (Van Gelder ym. 1993, Hohnloser ym. 2000) ja koska lopulliset tulokset rytmi- ja sykekontrollia vertailevasta AFFIRM-tutkimuksesta vielä puuttuvat (The planning and steering commitees of the AF- FIRM study 1997), on selvää, että elektiivisen rytminsiirron on oltava käytännössä riskitön ja kustannuksiltaan kilpailukykyinen. Ennen rytminsiirtoa annettavan AK-hoidon seurantapaikalla ei liene suurtakaan merkitystä, kunhan hoitoon on paneuduttu ja sitä antavat järjestelmät huolehtivat oman toimintansa seurannasta ja tuloksellisuuden arvioinnista (Hobbs ja Fitzmaurice 1997). Seurantapaikkojen porrastuksen tasosta riippumatta seurannan keskittäminen näyttää kuitenkin olevan hyödyllistä. AK-hoidon seurantapaikasta tulee olla kitkaton, lyhyen viiveen mahdollistava yhteys rytminsiirtopaikkaan, jossa vastaavasti tulee olla mahdollisuus viivytyksettömään toimenpiteeseen. Jo ennen rytminsiirtoa on perusteltua selvittää ja kirjata rytminsiirtopaikassa eteisvärinälle mahdollisesti altistavat tekijät, tehdä tältä pohjalta ehdotus mahdollisesti tarvittavasta rytmihäiriölääkityksestä ja linjata toimenpiteet sen varalle, ettei sinusrytmiä saavuteta. Näin toimien ja lyhentämällä viive niin lyhyeksi kuin mahdollista hoidosta saataneen johdonmukaisempaa ja tuloksekkaampaa. *** Kiitämme Kari Markovaaraa teknisestä avusta tietokoneohjelmien ja -laitteiden käytössä, Markku Ventilää tietokoneohjelmiin liittyvästä avusta, Clas Nordmania tutkimuksen alulle saattaneista hedelmällisistä keskusteluista sekä Markku Kuparia ja Hanna Oksasta avusta tilastollisten ongelmien ratkaisemisessa. Eteisvärinän elektiivinen rytminsiirto hoidon toteutuminen ja tulokset 1473

8 Kirjallisuutta Bjerkelund C, Orning OM. An evaluation of DC shock treatment of atrial arrhythmias. Acta Med Scand 1968;184: Coplen SE, Antman EM, Berlin JA, Hewitt P, Chalmers TC. Efficacy and safety of quinidine therapy for maintenance of sinus rhythm after cardioversion. A meta-analysis of randomized control trials. Circulation 1990;82: Fogelholm R, Eskola K, Kiminkinen T, Kunnamo I. Anticoagulant treatment as a risk factor for primary intracerebral haemorrhage. J Neurol Neurosurg Psychiatry 1992;55: Fuster V, Ryden LE, Asinger RW, ym. ACC/AHA/ESC guidelines for the management of patients with atrial fibrillation: a report of the American College of Cardiology/American Heart Association Task Force on Practice Guidelines and the European Society of Cardiology Committee for Practice Guidelines and Policy Conferences (Committee to Develop Guidelines for the Management of Patients with Atrial Fibrillation). Eur Heart J 2001;22: Halinen MO. Ikä ja antikoagulanttihoito. Duodecim 2001;117: Hobbs FDR, Fitzmaurice DA. Where should oral anticoagulation monitoring take place? Br J Gen Pract 1997;47: Hohnloser SH, Yi-Gang L. Drug treatment of atrial fibrillation: what have we learned? Curr Opin Cardiol 1997;12: Hohnloser SH, Kuck K-H, Lilienthal J, ym. for the PIAF investigators. Rhythm or rate control in atrial fibrillation Pharmacological Intervention in Atrial Fibrillation (PIAF): a randomised trial. Lancet 2000;356: Klein AL, Grimm RA, Murray RD, ym. for the Assessment of Cardioversion Using Transesophageal Echocardiography Investigators. Use of transesophageal echocardiography to guide cardioversion in patients with atrial fibrillation. N Engl J Med 2001;344: Kochiadakis GE, Igoumenis NE, Marketou ME, Kaleboubas MD, Simantrakis EN, Vardas PE. Low dose amiodarone and sotalol in the treatment of recurrent, symptomatic atrial fibrillation: a comparative, placebo controlled study. Heart 2000;84: Kühlkamp V, Schirdewan A, Stangl K, Homberg M, Ploch M, Beck OA. Use of metoprolol CR/XL to maintain sinus rhythm after conversion from persistent atrial fibrillation. J Am Coll Cardiol 2000; 36: Lown B, Amarasingham R, Neuman J. New method for terminating cardiac arrhythmias. JAMA 1962;182: Martikainen T. Antikoagulanttihoidon perusteet eteisvärinän kääntämisen yhteydessä. Suom Lääkäril 1994;36: Mayet J, More RS, Sutton GC. Anticoagulation of atrial arrhythmias. Eur Heart J 1998;19: Miller MR, McNamara RL, Segal JB, ym. Efficacy of agents for pharmacologic conversion of atrial fibrillation and subsequent maintenance of sinus rhythm. A meta-analysis of clinical trials. J Fam Pract 2000;49: Oral H, Souza JJ, Michaud GF, ym. Facilitating transthoracic cardioversion of atrial fibrillation with ibutilide pretreatment. N Engl J Med 1999;340: Pell JP, McIver B, Malone DN, Alcock J. Comparison of anticoagulant control among patients attending general practice and a hospital anticoagulant clinic. Br J Gen Pract 1993;43: Plewan A, Lehmann G, Ndrepepa G, ym. Maintenance of sinus rhythm after electrical cardioversion of persistent atrial fibrillation; sotalol vs. bisoprolol. Eur Heart J 2001;22: Roijer A, Eskilsson J, Olsson B. Transesophageal echocardiography-guided cardioversion of atrial fibrillation or flutter. Eur Heart J 2000; 21: Roy D, Talajic M, Dorian P, Connolly S, ym. for the Canadian Trial of Atrial Fibrillation Investigators. Amiodarone to prevent recurrence of atrial fibrillation. N Engl J Med 2000;342: Samsa GP, Matchar DB, Goldstein LB, ym. Quality of anticoagulation management among patients with atrial fibrillation. Arch Intern Med 2000;160: The planning and steering committees of the AFFIRM study for the NHLBI AFFIRM investigators. Atrial fibrillation follow-up investigation of rhythm management The AFFIRM study design. Am J Cardiol 1997;79: Van Gelder IC, Crijns HJ, Van Gilst WH, Verwer R, Lie KI. Prediction of uneventful cardioversion and maintenance of sinus rhythm from direct-current electrical cardioversion of chronic atrial fibrillation and flutter. Am J Cardiol 1991;68:41 6. Van Gelder IC, Crijns HJGM, Blanksma PK, ym. Time course of hemodynamic changes and improvement of exercise tolerance after cardioversion of chronic atrial fibrillation unassociated with cardiac valve disease. Am J Cardiol. 1993;72: Viitaniemi M, Eskola K, Kurunmäki H, ym. Anticoagulant treatment of patients with atrial fibrillation in primary health care. Scand J Prim Health Care 1999;17: Waris E, Kreus K-E, Salokannel J. Factors influencing persistence of sinus rhythm after DC shock treatment of atrial fibrillation. Acta Med Scand 1971;189: Weigner MJ, Thomas LR, Patel U, ym. Early cardioversion of atrial fibrillation facilitated by transesophageal echocardiography: shortterm safety and impact on maintenance of sinus rhythm at 1 year. Am J Med 2001;110: MIKA LEHTO, LL, sairaalalääkäri mika.lehto@fimnet.fi HUS, sisätautien toimiala, Meilahden sairaala PL 340, Helsinki RISTO KALA, dosentti, koordinoiva ylilääkäri risto.kala@hus.fi HUS, sisätautien toimiala, Marian sairaala PL 580, HUS 1474

Geriatripäivät 2013 Turku

Geriatripäivät 2013 Turku Eteisvärinäpotilaan antikoagulanttihoidon nykysuositukset Geriatripäivät 2013 Turku Matti Erkko OYL/Kardiologi TKS sydänpkl Normaali sinusrytmi ja eteisvärinä 2 2 Eteisvärinä on yleinen Eteisvärinä aiheuttaa

Lisätiedot

Eteisvärinä ja sen yleiset hoitoperiaatteet

Eteisvärinä ja sen yleiset hoitoperiaatteet Eteisvärinä ja sen yleiset hoitoperiaatteet Tunne pulssisi -ammattilaisten koulutus 1.10.2013 Mikko Syvänne Dosentti, kardiologian erikoislääkäri Ylilääkäri, Suomen Sydänliitto Mikä on eteisvärinä? Tunnetaan

Lisätiedot

Ruokatorven kautta tehtävä sydämen kaikukuvaus eteisvärinän rytminsiirrossa

Ruokatorven kautta tehtävä sydämen kaikukuvaus eteisvärinän rytminsiirrossa Alkuperäistutkimus Ruokatorven kautta tehtävä sydämen kaikukuvaus eteisvärinän rytminsiirrossa Elise Saarela, Virpi Koskela, Marjatta Strandberg, K.E. Juhani Airaksinen, Matti Niemelä ja M.J. Pekka Raatikainen

Lisätiedot

Miksi on tärkeää tunnistaa eteisvärinä. Tunne pulssisi. Mikko Syvänne 9.10.2012 MS 7.10.2012 1

Miksi on tärkeää tunnistaa eteisvärinä. Tunne pulssisi. Mikko Syvänne 9.10.2012 MS 7.10.2012 1 Miksi on tärkeää tunnistaa eteisvärinä Tunne pulssisi Mikko Syvänne 9.10.2012 7.10.2012 1 Mikä on eteisvärinä? Tunnetaan usein nimellä flimmeri ruots. Förmaksflimmer lat. Fibrillatio atriorum engl. Atrial

Lisätiedot

Rytminhallinnan uudet keinot. Mika Lehto HYKS, Kardiologian klinikka

Rytminhallinnan uudet keinot. Mika Lehto HYKS, Kardiologian klinikka Rytminhallinnan uudet keinot Mika Lehto HYKS, Kardiologian klinikka Eteisvärinän hoito tänään AFFIRM 2002 Eteisvärinän hoito tänään AFFIRM 2002 Eteisvärinän hoito tänään - sinusrytmiin liittyi parempi

Lisätiedot

Eteisvärinä ja aivoinfarktin ehkäisy

Eteisvärinä ja aivoinfarktin ehkäisy Eteisvärinä ja aivoinfarktin ehkäisy Tunne pulssisi -ammattilaisten koulutus 1.10.2013 / 9.12.2013 Kirsi Rantanen Neurologian erikoislääkäri, neurologian klinikka, HUS Aivoinfarkti Verisuonitukoksesta

Lisätiedot

Eteisvärinä ja sen yleiset hoitoperiaatteet

Eteisvärinä ja sen yleiset hoitoperiaatteet Eteisvärinä ja sen yleiset hoitoperiaatteet Tunne pulssisi -ammattilaisten koulutus 1.10.2013 Mikko Syvänne Dosentti, kardiologian erikoislääkäri Ylilääkäri, Suomen Sydänliitto Mikä on eteisvärinä? Tunnetaan

Lisätiedot

Varhaisvaiheen puhdistusleikkauksen tulokset lonkan ja polven tekonivelinfektion hoidossa - retrospektiivinen seurantatutkimus

Varhaisvaiheen puhdistusleikkauksen tulokset lonkan ja polven tekonivelinfektion hoidossa - retrospektiivinen seurantatutkimus Varhaisvaiheen puhdistusleikkauksen tulokset lonkan ja polven tekonivelinfektion hoidossa - retrospektiivinen seurantatutkimus Markku Vuorinen, Kaisa Huotari, Ville Remes Lääketieteellinen tiedekunta,

Lisätiedot

Alueellisen hoito-ohjeen implementointi Rohto-pajoissa parantaa antikoagulaatiohoidon kirjaamista ja potilasturvallisuutta

Alueellisen hoito-ohjeen implementointi Rohto-pajoissa parantaa antikoagulaatiohoidon kirjaamista ja potilasturvallisuutta Alueellisen hoito-ohjeen implementointi Rohto-pajoissa parantaa antikoagulaatiohoidon kirjaamista ja potilasturvallisuutta Puhakka J, Helsingin tk, tkl Suvanto I, Helsingin tk, oh Sipilä R, Rohto-keskus

Lisätiedot

Elektiivisen rytminsiirron hoidon toteutuminen Helsingin

Elektiivisen rytminsiirron hoidon toteutuminen Helsingin Elektiivisen rytminsiirron hoidon toteutuminen Helsingin kaupunginsairaalassa Saga Itäinen LK Helsinki 14.5.2015 Tutkimussuunnitelma Ohjaaja: Mika Lehto M.D. Helsingin yliopisto Lääketieteellinen tiedekunta

Lisätiedot

ANTIKOAGULANTTIHOITOA SAAVIEN ETEISVÄRINÄPOTILAIDEN SEURANTA PERUSTERVEYDENHUOLLOSSA

ANTIKOAGULANTTIHOITOA SAAVIEN ETEISVÄRINÄPOTILAIDEN SEURANTA PERUSTERVEYDENHUOLLOSSA ANTIKOAGULANTTIHOITOA SAAVIEN ETEISVÄRINÄPOTILAIDEN SEURANTA PERUSTERVEYDENHUOLLOSSA Hannele Alatalo Syventävien opintojen kirjallinen työ Tampereen yliopisto Lääketieteen laitos Tutkimusryhmä EPAK Joulukuu/2009

Lisätiedot

Eteisvärinän antikoagulaatiohoito. Seija Paakkinen LL, sisätautien ja kardiologian erikoislääkäri Kardiologian alueylilääkäri PHHYKY

Eteisvärinän antikoagulaatiohoito. Seija Paakkinen LL, sisätautien ja kardiologian erikoislääkäri Kardiologian alueylilääkäri PHHYKY Eteisvärinän antikoagulaatiohoito Seija Paakkinen LL, sisätautien ja kardiologian erikoislääkäri Kardiologian alueylilääkäri PHHYKY Sidonnaisuudet Tukea esimiehen määräämiin koulutuksiin Bayer, Boehringer

Lisätiedot

Eteisvärinän hoito lineaariablaatiolla sydänleikkauksen yhteydessä

Eteisvärinän hoito lineaariablaatiolla sydänleikkauksen yhteydessä Alkuperäistutkimus Eteisvärinän hoito lineaariablaatiolla sydänleikkauksen yhteydessä Mika Lehto, Hannu Parikka, Jarmo Simpanen, Juha Virolainen, Kalervo Werkkala ja Lauri Toivonen Sokkeloleikkaus ja sen

Lisätiedot

Lotta Joutsi-Korhonen LT, erikoislääkäri Hyytymishäiriöiden osaamiskeskus Kliininen kemia ja hematologia HUSLAB. Labquality-päivät 8.2.

Lotta Joutsi-Korhonen LT, erikoislääkäri Hyytymishäiriöiden osaamiskeskus Kliininen kemia ja hematologia HUSLAB. Labquality-päivät 8.2. Kuinka varmistan INRpikatestien luotettavuuden? Lotta Joutsi-Korhonen LT, erikoislääkäri Hyytymishäiriöiden osaamiskeskus Kliininen kemia ja hematologia HUSLAB Labquality-päivät 8.2.2008 Antikoagulaatiohoito

Lisätiedot

Aivohalvauksen ehkäisy eteisvärinäpotilailla. Juhani Airaksinen Sydänpurjehdus 2011

Aivohalvauksen ehkäisy eteisvärinäpotilailla. Juhani Airaksinen Sydänpurjehdus 2011 Aivohalvauksen ehkäisy eteisvärinäpotilailla Juhani Airaksinen Sydänpurjehdus 2011 Mikä on eteisvärinä? Tunnetaan usein nimellä flimmeri ruots. Förmaksflimmer lat. Fibrillatio atriorum engl. Atrial fibrillation

Lisätiedot

Risto Raivio Ylilääkäri, Kliinisen osaamisen tuen yksikön päällikkö Projektipäällikkö, Terveydenhuollon avovastaanottotoiminnan palvelusetelikokeilu

Risto Raivio Ylilääkäri, Kliinisen osaamisen tuen yksikön päällikkö Projektipäällikkö, Terveydenhuollon avovastaanottotoiminnan palvelusetelikokeilu Hoidon jatkuvuus perusterveydenhuollossa Tutkimus Tampereen yliopistollisen sairaalaan erityisvastuualueen ja Oulun kaupungin terveyskeskuksissa. Väitöskirja. Tampereen yliopisto 2016. http://urn.fi/urn:isbn:978-952-03-0178-1

Lisätiedot

Kuuluuko asiakkaan ääni laadun kehittämisessä? Case sydänsairaudet

Kuuluuko asiakkaan ääni laadun kehittämisessä? Case sydänsairaudet Kuuluuko asiakkaan ääni laadun kehittämisessä? Case sydänsairaudet Anna-Mari Hekkala LT, kardiologi Ylilääkäri, Suomen sydänliitto ry 1 Suomen Sydänliitto ry Sydän- ja verisuonisairaudet ovat suomalaisten

Lisätiedot

Sydänliiton terveysneuvonta perustuu riskinarvioon

Sydänliiton terveysneuvonta perustuu riskinarvioon Mikko Syvänne Ylilääkäri Suomen Sydänliitto ry Sydänliiton terveysneuvonta perustuu riskinarvioon 1 Yleiset tavoitteet 2 Prospective Studies Collaboration, Lancet 2007 3 Prospective Studies Collaboration,

Lisätiedot

E-vitamiini saattaa lisätä ja vähentää kuolemia

E-vitamiini saattaa lisätä ja vähentää kuolemia E-vitamiini saattaa lisätä ja vähentää kuolemia Harri Hemilä Duodecim-lehti Kommentti / Keskustelua Sanoja 386 Tarjottu Duodecim lehteen julkaistavaksi 24.10.2013 Hylätty 29.10.2013 Julkaistu mielipiteenä

Lisätiedot

Antikoagulaation tauotus ja siltahoito toimenpiteiden yhteydessä

Antikoagulaation tauotus ja siltahoito toimenpiteiden yhteydessä Antikoagulaation tauotus ja siltahoito toimenpiteiden yhteydessä Siltahoidolla (bridging therapy) tarkoitetaan varfariinin tilalla käytettävää pre-ja postoperatiivista hepariinihoitoa. Toimenpiteen vaatima

Lisätiedot

Uutta eteisvärinän hoidosta

Uutta eteisvärinän hoidosta TYKS 2013 Potilaskeskeisesti toimien talouden realiteetit ymmärtäen Sydänpurjehdus 7.10.2014 Uutta eteisvärinän hoidosta Juhani Airaksinen Kardiologian professori Toimialuejohtaja Sydänkeskus, TYKS VARSINAIS-SUOMEN

Lisätiedot

Benchmarking Controlled Trial - a novel concept covering all observational effectiveness studies

Benchmarking Controlled Trial - a novel concept covering all observational effectiveness studies Benchmarking Controlled Trial - a novel concept covering all observational effectiveness studies Antti Malmivaara, MD, PhD, Chief Physician Centre for Health and Social Economics National Institute for

Lisätiedot

Suomen Sydänliitto ja Suomen Kardiologinen Seura. Eteisvärinä ja sen yleiset hoitoperiaatteet MS 2011 1

Suomen Sydänliitto ja Suomen Kardiologinen Seura. Eteisvärinä ja sen yleiset hoitoperiaatteet MS 2011 1 Suomen Sydänliitto ja Suomen Kardiologinen Seura Eteisvärinä ja sen yleiset hoitoperiaatteet 1 Mikä on eteisvärinä? Tunnetaan usein nimellä flimmeri lat. Fibrillatio atriorum engl. Atrial fibrillation

Lisätiedot

Miten tehostan sepelvaltimotaudin lääkehoitoa?

Miten tehostan sepelvaltimotaudin lääkehoitoa? Miten tehostan sepelvaltimotaudin lääkehoitoa? Dosentti, kardiologi Erkki Ilveskoski Yleislääkäripäivät 27.11.2015 1 Sidonnaisuudet Luennoitsija ja/tai muut asiantuntijatehtävät St. Jude Medical, Novartis,

Lisätiedot

Varfariini vai ASA aivohalvauksen estoon eteisvärinässä?

Varfariini vai ASA aivohalvauksen estoon eteisvärinässä? TEEMA TROMBOOSI LUKU 1 Varfariini vai ASA aivohalvauksen estoon eteisvärinässä? MATTI HALINEN littää ASAn ja muiden verihiutaleiden tarttuvuutta estävän lääkityksen lievän aivohalvauksia estävän tehon.

Lisätiedot

Liite III Valmisteyhteenvetoon ja pakkausselosteeseen tehtävät muutokset

Liite III Valmisteyhteenvetoon ja pakkausselosteeseen tehtävät muutokset Liite III Valmisteyhteenvetoon ja pakkausselosteeseen Huomautus: Nämä valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen muutokset ovat voimassa komission päätöksen ajankohtana. Komission päätöksen jälkeen jäsenvaltioiden

Lisätiedot

Koodikirjaamisen auditoinnin tulokset KYS Erva-alueelta (2014)

Koodikirjaamisen auditoinnin tulokset KYS Erva-alueelta (2014) Koodikirjaamisen auditoinnin tulokset KYS Erva-alueelta (2014) Kansallinen DRG-keskus Esityksen sisältö Auditoinnin tausta ja tarkoitus Auditointimenetelmä Yleiset havainnot kirjaamisesta (pää- ja sivudiagnoosit,

Lisätiedot

Sydänleikkauksen jälkeinen eteisvärinä. Liisa Kokkonen ja Silja Majahalme

Sydänleikkauksen jälkeinen eteisvärinä. Liisa Kokkonen ja Silja Majahalme Näin hoidan Sydänleikkauksen jälkeinen eteisvärinä Liisa Kokkonen ja Silja Majahalme Sydänleikkauksen jälkeinen eteisvärinä ja eteislepatus ovat merkittävä hoidollinen ongelma, koska rytmihäiriöön liittyy

Lisätiedot

AKUUTIN ETEISVÄRINÄN JÄLKEISET TROMBOEMBOLISET KOMPLIKAATIOT

AKUUTIN ETEISVÄRINÄN JÄLKEISET TROMBOEMBOLISET KOMPLIKAATIOT AKUUTIN ETEISVÄRINÄN JÄLKEISET TROMBOEMBOLISET KOMPLIKAATIOT Tiina Rautiainen Tutkielma Lääketieteen koulutusohjelma Itä-Suomen yliopisto Terveystieteiden tiedekunta Lääketieteen laitos/kardiologia Helmikuu

Lisätiedot

PULLO PÄIVÄSSÄ RIITTÄÄ. Tee tilaa. kolesterolia alentavalle täydennykselle potilaittesi ruokavalioon

PULLO PÄIVÄSSÄ RIITTÄÄ. Tee tilaa. kolesterolia alentavalle täydennykselle potilaittesi ruokavalioon PULLO PÄIVÄSSÄ RIITTÄÄ Tee tilaa kolesterolia alentavalle täydennykselle potilaittesi ruokavalioon Lähteet 1. Catapano et al. ESC/EAS Guidelines for the management of dyslipidaemias. Atherosclerosis 2016;

Lisätiedot

Mikä puuttuu. potilaasi kolesterolia alentavasta ruokavaliosta?

Mikä puuttuu. potilaasi kolesterolia alentavasta ruokavaliosta? Mikä puuttuu potilaasi kolesterolia alentavasta ruokavaliosta? Alentaa 1-4 kolesterolia todistetun tehokkaasti Terveysvaikutteiset elintarvikkeet, joihin on lisätty kasvistanolia*, tarjoavat tehokkaan

Lisätiedot

OPAS ETEISVÄRINÄPOTILAALLE

OPAS ETEISVÄRINÄPOTILAALLE OPAS ETEISVÄRINÄPOTILAALLE SISÄLLYS ETEISVÄRINÄ... 3 ETEISVÄRINÄN OIREET... 5 ETEISVÄRINÄN HOITO... 6 ETEISVÄRINÄN ESTOHOITO... 7 Rytmikontrolli... 9 Sykekontrolli... 9 SÄHKÖINEN RYTMINSIIRTO... 10 Huomioitavaa

Lisätiedot

Helsinkiläisten toimeentulotuen asiakkaiden terveyspalvelujen käyttö v. 2014

Helsinkiläisten toimeentulotuen asiakkaiden terveyspalvelujen käyttö v. 2014 Helsinkiläisten toimeentulotuen asiakkaiden terveyspalvelujen käyttö v. 2014 Keskeiset tulokset: Terveyspalveluja käyttäneillä toimeentulotuen asiakkailla on ikävakioituna muita terveyspalveluja käyttäneitä

Lisätiedot

SISÄLTÖ UUSIEN SEPELVALTIMOTAUTIPOTILAAN LIIKUNTASUOSITUSTEN KÄYTÄNTÖÖN SOVELLUS

SISÄLTÖ UUSIEN SEPELVALTIMOTAUTIPOTILAAN LIIKUNTASUOSITUSTEN KÄYTÄNTÖÖN SOVELLUS UUSIEN SEPELVALTIMOTAUTIPOTILAAN LIIKUNTASUOSITUSTEN KÄYTÄNTÖÖN SOVELLUS Sydänfysioterapeuttien koulutuspäivät Jyväskylä, K-S keskussairaala 27. Arto Hautala Dosentti, yliopistotutkija Oulun yliopisto

Lisätiedot

Sydänpysähdyspotilaan ennuste ja siihen vaikuttavat tekijät

Sydänpysähdyspotilaan ennuste ja siihen vaikuttavat tekijät Sydänpysähdyspotilaan ennuste ja siihen vaikuttavat tekijät Akuuttihoitopäivät 22.5.2015 LL Taneli Väyrynen Akuuttilääketieteen ylilääkäri, ensihoidon vastuulääkäri Vaasan sairaanhoitopiiri Tutkimuksissa

Lisätiedot

Keskustan ja Eteläinen Lähiklinikka 16. ja 17.11.2015 Lahden terveyskeskus Kari Korhonen lääkintöneuvos LKT, yleislääketieteen erikoislääkäri

Keskustan ja Eteläinen Lähiklinikka 16. ja 17.11.2015 Lahden terveyskeskus Kari Korhonen lääkintöneuvos LKT, yleislääketieteen erikoislääkäri Eteisvärinän verenohennushoidon uusia näkökulmia Keskustan ja Eteläinen Lähiklinikka 16. ja 17.11.2015 Lahden terveyskeskus Kari Korhonen lääkintöneuvos LKT, yleislääketieteen erikoislääkäri Mitä tarkoittaa

Lisätiedot

Vanhojen ja uusien antikoagulanttien etuja ja haittoja. Riitta Lassila Hyytymishäiriöyksikkö, hematologia ja HUSLAB 7.10.2011

Vanhojen ja uusien antikoagulanttien etuja ja haittoja. Riitta Lassila Hyytymishäiriöyksikkö, hematologia ja HUSLAB 7.10.2011 Vanhojen ja uusien antikoagulanttien etuja ja haittoja Riitta Lassila Hyytymishäiriöyksikkö, hematologia ja HUSLAB 7.10.2011 Antitromboottiset lääkkeet Verihiutaleiden estäjät ja Antikoagulantit Asetyylisalisyylihappo

Lisätiedot

Sydämen vajaatoimintapotilaan ohjauksen kehittämistyö

Sydämen vajaatoimintapotilaan ohjauksen kehittämistyö Sydämen vajaatoimintapotilaan ohjauksen kehittämistyö Projektikoordinaattori Sydämen vajaatoimintapotilaan potilasohjauksen kehittämistyön taustaa Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin alueella vajaatoimintaa

Lisätiedot

Anna-Maija Koivusalo 26.5.15

Anna-Maija Koivusalo 26.5.15 Anna-Maija Koivusalo 26.5.15 Kivuton sairaala projekti vuonna 214 Kivun arviointi projekti Kivuton sairaala toteutettiin yhdeksännen kerran syksyllä 214 pääosin Euroopan kipuviikolla (viikko 42). Mukana

Lisätiedot

Diabetes ja verenpaine - uudet suositukset

Diabetes ja verenpaine - uudet suositukset Diabetes ja verenpaine - uudet suositukset Ilkka Tikkanen Professori, osastonylilääkäri Sisätautien ja nefrologian erikoislääkäri HYKS, Vatsakeskus, nefrologia, ja Lääketieteellinen tutkimuslaitos Minerva

Lisätiedot

Eteisvärinän antikoagulaatiohoito muutoksen myllerryksessä: Muuttuvatko kokonaiskustannus ja vaikuttavuus maksajan mukana? Erkki Soini, ESiOR Oy

Eteisvärinän antikoagulaatiohoito muutoksen myllerryksessä: Muuttuvatko kokonaiskustannus ja vaikuttavuus maksajan mukana? Erkki Soini, ESiOR Oy Eteisvärinän antikoagulaatiohoito muutoksen myllerryksessä: Muuttuvatko kokonaiskustannus ja vaikuttavuus maksajan mukana? Erkki Soini, ESiOR Oy 1 Kuka: Erkki Soini Toimitusjohtaja, terveystaloustieteilijä,

Lisätiedot

Kausi-influenssa lähestyy, miten suojaat potilaasi ja itsesi? Hannu Syrjälä

Kausi-influenssa lähestyy, miten suojaat potilaasi ja itsesi? Hannu Syrjälä Kausi-influenssa lähestyy, miten suojaat potilaasi ja itsesi? Hannu Syrjälä 30.9.2016 Kausi-influenssalöydökset PPSHP:ssä 2014-16 (Nordlab) 140 120 116 100 86 94 80 75 2014 60 40 20 16 18 27 42 36 39 29

Lisätiedot

Hoitotyön päätöksenteon tuki, edellytykset ja tulevaisuuden näkymät

Hoitotyön päätöksenteon tuki, edellytykset ja tulevaisuuden näkymät Hoitotyön päätöksenteon tuki, edellytykset ja tulevaisuuden näkymät 12.5.2015 ATK päivät Tiina Kortteisto, TtT, ylihoitaja Pirkanmaan sairaanhoitopiiri 1 6.5.2015 Tietokoneavusteinen tieto -tulevaisuuden

Lisätiedot

Bentsodiatsepiiniriippuvaisen hoidon toteuttaminen avoterveydenhuollossa

Bentsodiatsepiiniriippuvaisen hoidon toteuttaminen avoterveydenhuollossa Bentsodiatsepiiniriippuvaisen hoidon toteuttaminen avoterveydenhuollossa J-P. Visapää, LL Kymenlaakson A-klinikkatoimi Helsingin Diakonissalaitos, Huumepäivystysosasto Taustaa Suurin osa suomalaisista

Lisätiedot

Laadukasta aluetyötä Sakari Eskelinen KYS-Laboratoriokeskus

Laadukasta aluetyötä Sakari Eskelinen KYS-Laboratoriokeskus Kokemuksia INRpikamittareista KYS:n alueella Laadukasta aluetyötä 5..04 Sakari Eskelinen KYS-Laboratoriokeskus Pikamittarit Kys:ssä - Sydänlapset n. 0 mittaria vuodesta 996 lähtien - Laboratoriot kpl Rapidpoint

Lisätiedot

KARDIOLOGIA. Vastuuhenkilö: Prof. Markku Kupari KLL/Sisätaudit/kardiologian klinikka, PL 340, HUS, Puh. (09) ,

KARDIOLOGIA. Vastuuhenkilö: Prof. Markku Kupari KLL/Sisätaudit/kardiologian klinikka, PL 340, HUS, Puh. (09) , 2009 11 KARDIOLOGIA Vastuuhenkilö: Prof. Markku Kupari KLL/Sisätaudit/kardiologian klinikka, PL 340, 00029 HUS, Puh. (09) 471 72200, markku.kupari@hus.fi Tavoitteet Kardiologian koulutusohjelman tavoitteena

Lisätiedot

Uudet rytmihäiriölääkkeet eteisvärinän hoidossa

Uudet rytmihäiriölääkkeet eteisvärinän hoidossa M. J. Pekka Raatikainen ja Heikki V. Huikuri KATSAUS Uudet rytmihäiriölääkkeet eteisvärinän hoidossa Eteisvärinän hoito on vaikeaa nykyisten rytmihäiriölääkkeiden puutteellisen tehon ja monien haittavaikutusten

Lisätiedot

Iäkkään verenpaineen hoito. Antti Jula Geriatripäivät 2012, 26.1.2012 Turku

Iäkkään verenpaineen hoito. Antti Jula Geriatripäivät 2012, 26.1.2012 Turku Iäkkään verenpaineen hoito Antti Jula Geriatripäivät 2012, 26.1.2012 Turku Verenpaine ja aivohalvauskuolleisuus Prospective Studies Collaboration, Lancet 2002;360:1903-13 Verenpaine ja sepelvaltimotautikuolleisuus

Lisätiedot

Mitä ylipaino ja metabolinen oireyhtymä tekevät verenkiertoelimistön säätelylle? SVPY:n syyskokous 5.9.2015 Pauliina Kangas, EL Tampereen yliopisto

Mitä ylipaino ja metabolinen oireyhtymä tekevät verenkiertoelimistön säätelylle? SVPY:n syyskokous 5.9.2015 Pauliina Kangas, EL Tampereen yliopisto Mitä ylipaino ja metabolinen oireyhtymä tekevät verenkiertoelimistön säätelylle? SVPY:n syyskokous 5.9.2015 Pauliina Kangas, EL Tampereen yliopisto Taustaa q Metabolinen oireyhtymä (MBO, MetS) on etenkin

Lisätiedot

Suomiko terveyden edistämisen. Tiedätkö, montako diabeetikkoa maassamme on tällä hetkellä?

Suomiko terveyden edistämisen. Tiedätkö, montako diabeetikkoa maassamme on tällä hetkellä? Terveyden edistämisen professori Tiina Laatikainen Kansallinen diabetesfoorumi 15.5.212 Suomiko terveyden edistämisen mallimaa? Tiedätkö, montako diabeetikkoa maassamme on tällä hetkellä? Tyypin 2 Diabetes

Lisätiedot

Kabergoliini ja sydän

Kabergoliini ja sydän Kabergoliini ja sydän Mirja Tiikkainen LT, Sisätautien el, endokrinologian sl HUS, Endokrinologia ENDOPÄIVÄT 30.-31.10.2008 Biomedicum, Helsinki 15.8.2008 PROLAKTINOOMAN HOIDOSSA KÄYTETTÄVÄT DOPAMIINIAGONISTIT

Lisätiedot

SELVITYS: Sosiaali- ja terveyslautakunta pyytää selvitystä työttömien maksuvapautuksen vaikutuksista

SELVITYS: Sosiaali- ja terveyslautakunta pyytää selvitystä työttömien maksuvapautuksen vaikutuksista SELVITYS: Sosiaali- ja terveyslautakunta pyytää selvitystä työttömien maksuvapautuksen vaikutuksista TAUSTAA: Sosiaali- ja terveyslautakunta on päättänyt 19.3.2013 52, että avosairaanhoidon lääkäripalveluista

Lisätiedot

Karjalan XII lääketiedepäivät 13.6. 14.6.2012

Karjalan XII lääketiedepäivät 13.6. 14.6.2012 Karjalan XII lääketiedepäivät 13.6. 14.6.2012 Perusterveydenhuollon kehittämisen haasteet ja mahdollisuudet/challenges and possibilities in developing primary health care Prof. Raimo Kettunen Raimo Kettunen

Lisätiedot

Antikoagulaatiohoidon toteutuminen Oulun kaupungin avoterveydenhuollossa

Antikoagulaatiohoidon toteutuminen Oulun kaupungin avoterveydenhuollossa Katsaus tieteessä Riikka-Leena Leskelä TkT Nordic Healthcare Group riikka-leena.leskela@nhg.fi Matti Schmidt KTM Nordic Healthcare Group Päivi Hirsso LT, yleislääketieteen ja terveydenhuollon erikoislääkäri,

Lisätiedot

Kokemuksia potilaan oikeudesta valita hoitopaikka ja miten potilastiedot välittyvät uuden ja vanhan hoitopaikan välillä

Kokemuksia potilaan oikeudesta valita hoitopaikka ja miten potilastiedot välittyvät uuden ja vanhan hoitopaikan välillä 18.5.2014 Kokemuksia potilaan oikeudesta valita hoitopaikka ja miten potilastiedot välittyvät uuden ja vanhan hoitopaikan välillä Jyväskylässä 20.5. 2014 vastuualuejohtaja Ari Kukka, Jyväskylän yhteistoiminta-alueen

Lisätiedot

Rytmihäiriölääkkeet. Rytmihäiriöistä. Rytmihäiriöiden oireita. Kammiovärinä. Päivystyvän lääkärin kannalta keskeisiä rytmihäiriöitä 11/20/2013

Rytmihäiriölääkkeet. Rytmihäiriöistä. Rytmihäiriöiden oireita. Kammiovärinä. Päivystyvän lääkärin kannalta keskeisiä rytmihäiriöitä 11/20/2013 Rytmihäiriöistä Rytmihäiriölääkkeet Pekka Rauhala, LKT 2013 Rytmihäiriön merkitys riippuu sydämen kunnosta ja rytmihäiriön tyypistä Vaarattomia lisälyöntejä vs. kammiovärinä Rytmihäiröiden jaottelua/terminologiaa

Lisätiedot

r = 0.221 n = 121 Tilastollista testausta varten määritetään aluksi hypoteesit.

r = 0.221 n = 121 Tilastollista testausta varten määritetään aluksi hypoteesit. A. r = 0. n = Tilastollista testausta varten määritetään aluksi hypoteesit. H 0 : Korrelaatiokerroin on nolla. H : Korrelaatiokerroin on nollasta poikkeava. Tarkastetaan oletukset: - Kirjoittavat väittävät

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2014 1 (5) Kaupunginvaltuusto Kj/24 26.02.2014

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2014 1 (5) Kaupunginvaltuusto Kj/24 26.02.2014 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2014 1 (5) 66 Stj / Valtuutettu Tuomo Valokaisen aloite terveyskeskuksen ja kaupunginsairaalan palveluista päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti katsoa valtuutettu

Lisätiedot

Eteisvärinän hoito Suomessa FinFib-tutkimus

Eteisvärinän hoito Suomessa FinFib-tutkimus ALKUPERÄISTUTKIMUS TIETEESSÄ MIKA LEHTO LKT, kardiologi HYKS, kardiologian klinikka PEKKA RAATIKAINEN professori (ma) TAYS, Sydänkeskus Oy ja Tampereen yliopisto HEIKKI MÄKYNEN dosentti, Tampereen yliopisto

Lisätiedot

TUTKIMUSAINEISTON KVANTITATIIVINEN ANALYYSI LTKY012. Timo Törmäkangas

TUTKIMUSAINEISTON KVANTITATIIVINEN ANALYYSI LTKY012. Timo Törmäkangas TUTKIMUSAINEISTON KVANTITATIIVINEN ANALYYSI LTKY012 Timo Törmäkangas Itse arvioidun terveydentilan ja sukupuolen välinen riippuvuustarkastelu. Jyväskyläläiset 75-vuotiaat miehet ja naiset vuonna 1989.

Lisätiedot

Uusien antikoagulanttien käyttö erityistilanteissa

Uusien antikoagulanttien käyttö erityistilanteissa LUKU 9 Uusien antikoagulanttien käyttö erityistilanteissa Mika Lehto Ilkka Tierala Tiivistelmä Tällä hetkellä käytössämme on kolme ns. uutta antikoagulanttia ( new oral anticoagulant NOAC ): apiksabaani,

Lisätiedot

1.9.2006/SRI,AR TYYPIN 2 DIABETES VAARATEKIJÄT

1.9.2006/SRI,AR TYYPIN 2 DIABETES VAARATEKIJÄT 1.9.2006/SRI,AR TYYPIN 2 DIABETES VAARATEKIJÄT 1. HOMA indeksit...2 2. Metabolisen oireyhtymän liittyviä vaaratekijöitä...3 3. Metabolisen oireyhtymän esiintyvyyttä kuvaavat muuttujat...7 1 1. HOMA indeksit

Lisätiedot

Tromboosiprofylaksian. nykytilanne. Hannu Miettinen KYS - Kuopio 10.4.2015

Tromboosiprofylaksian. nykytilanne. Hannu Miettinen KYS - Kuopio 10.4.2015 Tromboosiprofylaksian nykytilanne Hannu Miettinen KYS - Kuopio 10.4.2015 Tromboosiprofylaksia Vähentää laskimotukoksen aiheuttamia komplikaatioita Ei saa aiheuttaa komplikaatioita Laskimotukos ja keuhkoveritulppa

Lisätiedot

Terveyttä mobiilisti! Matkapuhelin terveydenhallinnan välineenä

Terveyttä mobiilisti! Matkapuhelin terveydenhallinnan välineenä Terveyttä mobiilisti! Matkapuhelin terveydenhallinnan välineenä VTT Johtava tutkija Jaakko Lähteenmäki Lehdistötilaisuus 8.12.2011 2 Pitkäaikaissairauden vaiheet ja kustannukset Ennakoiva terveydenhoito

Lisätiedot

KEUHKOSYÖVÄN SEULONTA. Tiina Palva Dosentti, Syöpätautien ja sädehoidon erikoislääkäri, Väestövastuulääkäri, Kuhmoisten terveysasema

KEUHKOSYÖVÄN SEULONTA. Tiina Palva Dosentti, Syöpätautien ja sädehoidon erikoislääkäri, Väestövastuulääkäri, Kuhmoisten terveysasema KEUHKOSYÖVÄN SEULONTA Tiina Palva Dosentti, Syöpätautien ja sädehoidon erikoislääkäri, Väestövastuulääkäri, Kuhmoisten terveysasema Seulonta on tiettyyn väestöryhmään kohdistuva tutkimus, jolla pyritään

Lisätiedot

Mitä uudet intensiivihoitotutkimukset kertovat meille hyperglykemian hoidosta

Mitä uudet intensiivihoitotutkimukset kertovat meille hyperglykemian hoidosta Mitä uudet intensiivihoitotutkimukset kertovat meille hyperglykemian hoidosta Leena Moilanen, dosentti Sisätautien ja endokrinologian erikoislääkäri Sisätautien klinikka KYS Valtakunnallinen diabetespäivä

Lisätiedot

Toiminta-ajatuksemme toteuttamiseksi mm. Suunnittelemme ja toteutamme sydän- ja verisuoniterveyttä edistäviä ohjelmia.

Toiminta-ajatuksemme toteuttamiseksi mm. Suunnittelemme ja toteutamme sydän- ja verisuoniterveyttä edistäviä ohjelmia. Suomen Sydänliitto on kansanterveys-, potilas- ja edunvalvontajärjestö, joka edistää terveyttä siten, että sydän- ja verisuonisairaudet vähenevät, sairastavien hoito ja kuntoutus paranee sekä fyysinen,

Lisätiedot

Mistä iäkkäiden hoitopaikkasiirrot kertovat ja voidaanko niihin vaikuttaa?

Mistä iäkkäiden hoitopaikkasiirrot kertovat ja voidaanko niihin vaikuttaa? YLEISLÄÄKETIETEEN OPPIALA Mistä iäkkäiden hoitopaikkasiirrot kertovat ja voidaanko niihin vaikuttaa? Jaakko Valvanne Geriatrian professori 31.8.2015 Miksi hoitopaikkasiirroista keskustellaan? Tamperelaiset

Lisätiedot

Auditoinnin tulokset HYKS Erva-alueelta (2012) Kansallinen DRG keskus

Auditoinnin tulokset HYKS Erva-alueelta (2012) Kansallinen DRG keskus Auditoinnin tulokset HYKS Erva-alueelta (2012) Kansallinen DRG keskus Auditoinnit v. 2012 V. 2012 auditoitiin HYKS Erva-alue Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri, 1000 hoitojaksoa Kahdessa osassa,

Lisätiedot

Eteisvärinä JA AIVOINFARKTIN ESTO

Eteisvärinä JA AIVOINFARKTIN ESTO Eteisvärinä JA AIVOINFARKTIN ESTO PC-FI-100090-PRA-10-2018 Tämä kansio On suunniteltu käytettäväksi tukimateriaalina eteisvärinäpotilaan ohjauksessa. Materiaali on jaoteltu kolmeen aihekokonaisuuteen.

Lisätiedot

Kaksivaiheinen kliininen yhteenveto

Kaksivaiheinen kliininen yhteenveto Kaksivaiheinen kliininen yhteenveto Kammiovärinän ja kammiotakykardian defibrillointi Taustatietoja Physio-Control teki kaksivaiheisten, katkaistujen eksponentaalisten iskujen (BTE) sekä tavallisten yksivaiheisten

Lisätiedot

Eteisvärinäpotilaan tukosja vuotoriskin arviointi

Eteisvärinäpotilaan tukosja vuotoriskin arviointi Katsaus tieteessä Mikko Savontaus dosentti, kardiologian erikoislääkäri TYKS, sydänkeskus mikko.savontaus@tyks.fi Eteisvärinäpotilaan tukosja vuotoriskin arviointi Eteisvärinäpotilaan aivohalvausriskin

Lisätiedot

Terveyshyötymalli (CCM) Minerva Krohn Perusterveydenhuollon kehittäjäylilääkäri 26.10.2011

Terveyshyötymalli (CCM) Minerva Krohn Perusterveydenhuollon kehittäjäylilääkäri 26.10.2011 Terveyshyötymalli (CCM) Minerva Krohn Perusterveydenhuollon kehittäjäylilääkäri 26.10.2011 1 Terveydenhuolto: rikkinäinen järjestelmä Potilas on usein sivuroolissa, palveluiden saatavuudessa on ongelmia

Lisätiedot

Läpimurto ms-taudin hoidossa?

Läpimurto ms-taudin hoidossa? Läpimurto ms-taudin hoidossa? Läpimurto ms-taudin hoidossa? Kansainvälisen tutkijaryhmän kliiniset kokeet uudella lääkkeellä antoivat lupaavia tuloksia sekä aaltoilevan- että ensisijaisesti etenevän ms-taudin

Lisätiedot

KANSALLINEN REUMAREKISTERI (ROB-FIN)

KANSALLINEN REUMAREKISTERI (ROB-FIN) KANSALLINEN REUMAREKISTERI (ROB-FIN) Prospektiivinen kohorttitutkimus tulehduksellisia reumasairauksia sairastavista potilaista Suomen reumatologisen yhdistyksen (SRY) vuonna 1999 perustama Tiedonkeruu

Lisätiedot

Järvi 1 Valkjärvi. Järvi 2 Sysijärvi

Järvi 1 Valkjärvi. Järvi 2 Sysijärvi Tilastotiedettä Tilastotieteessä kerätään tietoja yksittäisistä asioista, ominaisuuksista tai tapahtumista. Näin saatua tietoa käsitellään tilastotieteen menetelmin ja saatuja tuloksia voidaan käyttää

Lisätiedot

RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 VI.2.1 Julkisen yhteenvedon osiot Tietoa sairauden esiintyvyydestä Ei oleellinen. Tämä on geneerinen hakemus. Valmisteyhteenveto noudattaa alkuperäisvalmisteen

Lisätiedot

Kuolintodistusten kieli

Kuolintodistusten kieli Kuolintodistusten kieli Suomalainen Lääkäriseura Duodecim 132. vuosipäivän symposiumi 15.11.2013 Aleksanterin teatteri Jenni Viinikka Helsingin yliopisto ja tutkijakoulu Langnet Tapahtumatietojen historiaa

Lisätiedot

Tarkkailuaika nuorisopsykiatrian osastolla

Tarkkailuaika nuorisopsykiatrian osastolla Tarkkailuaika nuorisopsykiatrian osastolla Arvio tarkkailun aloittamisesta Nuori ja vanhemmat Huolen herääminen ja yhteydenotto Ei Kyllä Lähettävä lääkäri Välitön hoidon tarpeen arviointi Haluaako nuori

Lisätiedot

Tietoa eteisvärinästä

Tietoa eteisvärinästä Tietoa eteisvärinästä Mikä eteisvärinä eli flimmeri on? Eteisvärinä on tavallisin pitkäkestoinen sydämen rytmihäiriö, joka yleistyy 60 ikävuoden jälkeen. Yli 75-vuotiaista noin 10 % sairastaa eteisvärinää

Lisätiedot

Virheen diagnostiikka

Virheen diagnostiikka Virheen diagnostiikka Työolot ja organisaatio Yksilön ja systeemin näkökohta Millaisia virheitä tapahtuu? Miten virheet havaitaan? To Err Is Human Diagnostic Treatment Preventive Other Types of errors

Lisätiedot

Hoidetun rintasyöpäpotilaan seuranta

Hoidetun rintasyöpäpotilaan seuranta Hoidetun rintasyöpäpotilaan seuranta Tavoitteet Seurannassa pyritään rintasyövän mahdollisen paikallisen uusiutumisen ja vastakkaisen rinnan uuden syövän varhaiseen toteamiseen. Oireettomalle potilaalle

Lisätiedot

Onko testosteronihoito turvallista?

Onko testosteronihoito turvallista? Onko testosteronihoito turvallista? Antti Saraste kardiologi, apulaisprofessori Sydänkeskus ja Valtakunnallinen PET keskus, TYKS ja Turun yliopisto, Turku Reproduktioendokrinologia 12.2.2016 J Am Coll

Lisätiedot

Käypä hoito -suositus. Eteisvärinä

Käypä hoito -suositus. Eteisvärinä Käypä hoito -suositus Päivitetty kohdennetusti 24.4.2015 Käypä hoito -suositus perustuu systemaattisesti koottuun tutkimustietoon, jonka näytön aste ja luotettavuus arvioidaan alla olevan taulukon mukaan.

Lisätiedot

Lääkehoitoa kehitetään moniammatillisesti KYSin päivystyksessä potilas aktiivisesti...

Lääkehoitoa kehitetään moniammatillisesti KYSin päivystyksessä potilas aktiivisesti... Page 1 of 5 JULKAISTU NUMEROSSA 4/2018 JÄRKEÄ LÄÄKEHOITOON Lääkehoitoa kehitetään moniammatillisesti KYSin päivystyksessä potilas aktiivisesti mukana Leena Kuusikko, Anu Ahonen, Jouni Ahonen / Kirjoitettu

Lisätiedot

Mitä maksaa mielenterveyden tukeminen entä tukematta jättäminen?

Mitä maksaa mielenterveyden tukeminen entä tukematta jättäminen? Mitä maksaa mielenterveyden tukeminen entä tukematta jättäminen? 12.2.2015 Tutkija Minna Pietilä Eloisa ikä -ohjelma Vanhustyön keskusliitto 1 Mielenterveyden edistämisen, ongelmien ehkäisyn ja varhaisen

Lisätiedot

INTERNET-VIDEO HIV-HOIDON ALOITUKSEN TUKENA. Jussi Sutinen, Pia Lottonen, Pia Kivelä

INTERNET-VIDEO HIV-HOIDON ALOITUKSEN TUKENA. Jussi Sutinen, Pia Lottonen, Pia Kivelä INTERNET-VIDEO HIV-HOIDON ALOITUKSEN TUKENA Jussi Sutinen, Pia Lottonen, Pia Kivelä 02.02.2017 Taustaa: HIV-lääkityksen aloituskäynti PALJON informaatiota yhdellä kerralla Vastaanottotilanne ei aina otollisin

Lisätiedot

Helena Liira Johtava ylilääkäri, Kirkkonummen tk Dosentti, kliininen opettaja 20 %, HY

Helena Liira Johtava ylilääkäri, Kirkkonummen tk Dosentti, kliininen opettaja 20 %, HY Helena Liira Johtava ylilääkäri, Kirkkonummen tk Dosentti, kliininen opettaja 20 %, HY Sidonnaisuudet: Ei taloudellisia Luentoja Pfizerille ja Abbottille Pitkä tausta hoitosuositustyössä Duodecimissa Toimittajana

Lisätiedot

HUKKA II - mistä kyse. Riikka Maijala, TtM, YTM, suunnittelija, VSSHP Kehittämispalvelut -yksikkö riikka.maijala@tyks.fi, p.

HUKKA II - mistä kyse. Riikka Maijala, TtM, YTM, suunnittelija, VSSHP Kehittämispalvelut -yksikkö riikka.maijala@tyks.fi, p. HUKKA II - mistä kyse Riikka Maijala, TtM, YTM, suunnittelija, VSSHP Kehittämispalvelut -yksikkö riikka.maijala@tyks.fi, p. 050 3639 761 Lean terveydenhuollossa Mikrotaso: käytännön toiminnassa tapahtuva

Lisätiedot

bukkaalinen fentanyylitabletti Effentora_ohjeet annostitrausta varten opas 6.indd :04:58

bukkaalinen fentanyylitabletti Effentora_ohjeet annostitrausta varten opas 6.indd :04:58 10 10 9 8 7 6 5 4 3 2 1 0 Yksilöllisesti sopiva annos jokaiselle syövän läpilyöntikivuista kärsivälle potilaalle: Viisi Effentora - vahvuutta mahdollistavat yksilöllisen läpilyöntikipujen hoidon Ohjeet

Lisätiedot

Matemaatikot ja tilastotieteilijät

Matemaatikot ja tilastotieteilijät Matemaatikot ja tilastotieteilijät Matematiikka/tilastotiede ammattina Tilastotiede on matematiikan osa-alue, lähinnä todennäköisyyslaskentaa, mutta se on myös itsenäinen tieteenala. Tilastotieteen tutkijat

Lisätiedot

TUTKIMUSAINEISTON ANALYYSI. LTKY012 Timo Törmäkangas

TUTKIMUSAINEISTON ANALYYSI. LTKY012 Timo Törmäkangas TUTKIMUSAINEISTON ANALYYSI LTKY012 Timo Törmäkangas JAKAUMAN MUOTO Vinous, skew (g 1, γ 1 ) Kertoo jakauman symmetrisyydestä Vertailuarvona on nolla, joka vastaa symmetristä jakaumaa (mm. normaalijakauma)

Lisätiedot

Sydänpurjehdus 8.10.2013. Sepelvaltimotauti todettu - Milloin varjoainekuvaus, pallolaajennus tai ohitusleikkaus? Juhani Airaksinen TYKS, Sydänkeskus

Sydänpurjehdus 8.10.2013. Sepelvaltimotauti todettu - Milloin varjoainekuvaus, pallolaajennus tai ohitusleikkaus? Juhani Airaksinen TYKS, Sydänkeskus Sydänpurjehdus 8.10.2013 Sepelvaltimotauti todettu - Milloin varjoainekuvaus, pallolaajennus tai ohitusleikkaus? Juhani Airaksinen TYKS, Sydänkeskus Oireet RasitusEKG - CT Sepelvaltimoiden varjoainekuvaukset

Lisätiedot

PLASMAN CRP-ARVON VAIKUTUS SYDÄNLEIKKAUKSEN JÄLKEISEN ETEISVÄRINÄN ESIINTYVYYTEEN ASSOCIATION OF PLASMA CRP LEVEL IN ATRIAL

PLASMAN CRP-ARVON VAIKUTUS SYDÄNLEIKKAUKSEN JÄLKEISEN ETEISVÄRINÄN ESIINTYVYYTEEN ASSOCIATION OF PLASMA CRP LEVEL IN ATRIAL PLASMAN CRP-ARVON VAIKUTUS SYDÄNLEIKKAUKSEN JÄLKEISEN ETEISVÄRINÄN ESIINTYVYYTEEN ASSOCIATION OF PLASMA CRP LEVEL IN ATRIAL FIBRILLATION AFTER CARDIAC SURGERY Anssi Pölkki Syventävät opinnot Lääketieteen

Lisätiedot

Sisällys. Sydämen rytmi 5. Eteisvärinän syntymekanismit ja seuraukset 7. Eteisvärinäpotilaan tutkimukset 10. Eteisvärinän hoito 11

Sisällys. Sydämen rytmi 5. Eteisvärinän syntymekanismit ja seuraukset 7. Eteisvärinäpotilaan tutkimukset 10. Eteisvärinän hoito 11 Lukijalle Eteisvärinä on yleinen vaiva, joka yleistyy iän myötä. Jopa kaksi prosenttia työikäisistä ja kymmenen prosenttia yli 80-vuotiaista kärsii eteisvärinästä. Eteisvärinän oireet vaihtelevat huomattavasti,

Lisätiedot

Tupakoinnin vieroituksen vaikutus leikkaustuloksiin Henry Blomster LL, KNK-erikoislääkäri 20.03.2014 Korva-, nenä- ja kurkkutautien klinikka Kuopion

Tupakoinnin vieroituksen vaikutus leikkaustuloksiin Henry Blomster LL, KNK-erikoislääkäri 20.03.2014 Korva-, nenä- ja kurkkutautien klinikka Kuopion Tupakoinnin vieroituksen vaikutus leikkaustuloksiin Henry Blomster LL, KNK-erikoislääkäri 20.03.2014 Korva-, nenä- ja kurkkutautien klinikka Kuopion yliopistollinen sairaala 1 Tupakointi Tuottaa valtiolle

Lisätiedot

Perusterveydenhuollon erilaisten diabeteksen hoitomallien tuloksellisuuden vertailu (painopisteenä tyypin 1 diabetes)

Perusterveydenhuollon erilaisten diabeteksen hoitomallien tuloksellisuuden vertailu (painopisteenä tyypin 1 diabetes) SYLY- päivät 2014 Helsinki 28.11.2014 Perusterveydenhuollon erilaisten diabeteksen hoitomallien tuloksellisuuden vertailu (painopisteenä tyypin 1 diabetes) Diabeteslääkäri Mikko Honkasalo Nurmijärven terveyskeskus

Lisätiedot

Testit järjestysasteikollisille muuttujille

Testit järjestysasteikollisille muuttujille Ilkka Mellin Tilastolliset menetelmät Osa 3: Tilastolliset testit Testit järjestysasteikollisille muuttujille TKK (c) Ilkka Mellin (2007) 1 Testit järjestysasteikollisille muuttujille >> Järjestysasteikollisten

Lisätiedot

HOIDON SAATAVUUDEN EROT JA KEINOT NIIDEN POISTAMISEKSI HUS:SSA PETRI BONO VS. JOHTAJAYLILÄÄKÄRI HUS VALTUUSTON SEMINAARI

HOIDON SAATAVUUDEN EROT JA KEINOT NIIDEN POISTAMISEKSI HUS:SSA PETRI BONO VS. JOHTAJAYLILÄÄKÄRI HUS VALTUUSTON SEMINAARI HOIDON SAATAVUUDEN EROT JA KEINOT NIIDEN POISTAMISEKSI HUS:SSA PETRI BONO VS. JOHTAJAYLILÄÄKÄRI HUS VALTUUSTON SEMINAARI 7.5.2018 MIKSI HUS SAIRAANHOIDON ORGANISAATIOTA JA JOHTAMISTA ON SYYTÄ KEHITTÄÄ?

Lisätiedot