Varhaiskasvatuksen lainsäädännön muutokset vanhempien arvioimana

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Varhaiskasvatuksen lainsäädännön muutokset vanhempien arvioimana"

Transkriptio

1 Varhaiskasvatuksen lainsäädännön muutokset vanhempien arvioimana I Anna-Maija Puroila, Susanna Kinnunen Varhaiskasvatuksen tulevaisuus -seminaari

2 Tutkimuksen taustaa

3 Varhaiskasvatuksen lainsäädäntö muutoksessa

4 Tutkimuksen tavoite ja lähestymistapa Tavoite: selvittää varhaiskasvatuksen lainsäädäntöön vuosina 2015 ja 2016 tehtyjen muutosten kokonaisvaikutuksia eri osapuolten arvioimana Monitahoarviointi (multi-dimensional evaluation model, multiple constituency) (Vartiainen, 2007; Ojala & Vartiainen, 2008) Tavoitellaan moninäkökulmaisuutta, moniäänisyyttä Eri osapuolet osallistuvat aineiston tuottamiseen Aineistoa kerätään monilla menetelmillä Lapsivaikutusten arviointi

5 Aineistonkeruu: Syksy Kevät 2017 Kysely I Kuntien varhaiskasvatusjohtajat Kysely II Yksityisten päiväkotien johtajat/aluepäälliköt Kysely III Varhaiskasvatuksen työntekijöille Kysely IV Vanhemmille / huoltajille Syventävä laadullinen aineisto: Haastatteluja, arjen kertomuksia, piirustuksia, kirjeitä ja viestejä

6 Kysely IV vanhemmille/huoltajille Alustavia tuloksia

7 Taustatietoja Toteutusajankohta maalis-huhtikuu 2017 Osittainen otanta, kysely kohdistettiin 56 Manner- Suomen kuntaan Vastaajia 72 kunnasta Vastaajia yhteensä n=4344 Vastaajat AVI-alueittain Länsi-ja Sisä- Suomi 13 % Pohjois- Suomi 21 % Lounais- Suomi 11 % Lappi 5 % Itä- Suomi 6 % Etelä- Suomi 44 %

8 Taustatietoja Vastaajien työmarkkina-asema Työssä tai opiskelija (83 %) Työvoiman ulkopuolella, työttömänä tai lomautettuna, kotihoidontuella, vanhempain- tai hoitovapaalla (17 %) Varhaiskasvatuspalveluiden tuottaja Kunta (87,8%) Yksityinen palveluntuottaja (12,2%) Lapsia varhaiskasvatuksessa ennen Ei yhtään (20%) 1 lapsi (38%) 2 lasta (32%) 3 tai enemmän (10%)

9 Mistä olet saanut tietoa varhaiskasvatuksen lainsäädännön muutoksista? Vastausten määrä En saanut tietoa muutoksista 768 Sosiaali-ja terveydenhuollon viranomaisilta 93 Tiedotusvälineistä 2198 Sosiaalisesta mediasta 895 Muilta vanhemmilta/huoltajilta 367 Varhaiskasvatusyksiköstä 2256 Kunnan muilta viranomaisilta 696

10 Lainsäädännön muutosten vaikutukset varhaiskasvatuksen pedagogiikkaan Lapsen varhaiskasvatuksessa saama hoiva (n=4286) Tavoitteellisuus ja suunnitelmallisuus varhaiskasvatuksessa (n=4285) Lapsen yksilöllisten tuen tarpeiden huomioiminen (n=4290) Varhaiskasvatuksen toimintatapojen monipuolisuus (n= 4292) Oppimisen ja kehittymisen korostaminen (n=4297) Vähentynyt Ei minkäälaisia vaikutuksia Lisääntynyt En osaa sanoa

11 Lainsäädännön muutosten vaikutukset varhaiskasvatusympäristöön Varhaiskasvatusympäristö lapsen kehityksen ja oppimisen näkökulmasta (n=4294) Varhaiskasvatusympäristön turvallisuus (n=4299) Varhaiskasvatusympäristön terveellisyys (n= 4294) Varhaiskasvatusympäristön ilmapiiri (n= 4299) Varhaiskasvatusympäristön toimintavälineet (n= 4294) Käytännöt kiusaamisen ehkäisemiseen ja puuttumiseen (n=4298) Varhaiskasvatusympäristön monipuolinen hyödyntäminen (n=4296) Varhaiskasvatusympäristön esteettömyys (n=4288) Varhaiskasvatusympäristön ulkotilat (n= 4310) Varhaiskasvatusympäristön sisätilat (n= 4310) Huonontunut/huonontuneet Ei minkäälaisia vaikutuksia Parantunut/Parantuneet En osaa sanoa

12 Subjektiivisen varhaiskasvatusoikeuden rajaaminen Onko lapsesi/lastesi varhaiskasvatusoikeutta rajattu? (n=4329) 10 % 11 % Kyllä (n=487) Ei (n=3422) En osaa sanoa (n=420) 79 %

13 Subjektiivisen varhaiskasvatusoikeuden rajaamisen vaikutukset lapselle Vanhempien (n=487) arviot vaikutuksista kriittisiä: Lapsen tasavertaisuus muihin lapsiin nähden on heikentynyt/ vahvistunut 224/19 Lapsen vertaissuhteiden pysyvyys on vähentynyt/lisääntynyt 180/19 Lapsen yksilöllisen kasvun, kehityksen ja oppimisen tukeminen on heikentynyt/vahvistunut 155/38 Aikuisten ja lasten suhteiden pysyvyys on vähentynyt/lisääntynyt 121/22 Lasten hyvinvointi on heikentynyt/lisääntynyt 106/33

14 Subjektiivisen varhaiskasvatusoikeuden rajaamisen vaikutukset perheelle Vanhempien (n=487) arviot vaikutuksista kriittisiä: Vanhempien mahdollisuudet työnhakuun, työssä käymiseen tai opiskeluun ovat heikentyneet/parantuneet 232/25 Perheemme tasavertaisuus muihin perheisiin nähden on heikentynyt/vahvistunut 212/17 Vanhempien yhdenvertaisuus työnhaussa / opiskelussa on heikentynyt/parantunut 161/12 Yhteistyö vanhempien ja päiväkodin / perhepäiväkodin välillä on heikentynyt/vahvistunut 138/40

15 Aikuisen ja lasten välisen suhdeluvun nostaminen Onko lapsesi/lastesi yksikössä/ryhmässä nostettu aikuisen ja lasten välistä suhdelukua? (n=4332) 47 % 26 % 27 % Kyllä (n=1105) Ei (n= 1181) En osaa sanoa (n= 2046)

16 Suhdeluvun nostamisen vaikutukset lapsen varhaiskasvatukseen Lasten ja työntekijöiden välinen kohtaaminen (n=1104) Lapseni/lasteni varhaiskasvatusympäristön ilmapiiri (n=1101) Lapseni/lasteni yksikön/ryhmän tilojen terveellisyys ja turvallisuus (n= 1096) Lapseni/lasteni hyvinvointi (n=1101) Lapseni/lasteni yksilöllisten tarpeiden huomioiminen (n=1105) Heikentynyt Ei minkäänlaisia vaikutuksia Parantunut En osaa sanoa

17 Lainsäädännön muutosten kokonaisvaikutuksia eri osapuolten arvioimana

18 Lasten osallistumis- ja vaikutusmahdollisuudet ovat lisääntyneet Kuntien varhaiskasvatusjohtajat (n=209) Yksityisten päiväkotipalveluiden järjestäjät (n=109) Varhaiskasvatuksen työntekijät (n=1923) Vanhemmat/huoltajat (n=4272) Eri mieltä Ei samaa eikä eri mieltä/eos Samaa mieltä

19 Lasten hyvinvoinnin edellytykset ovat parantuneet Kuntien varhaiskasvatusjohtajat (n=209) Yksityisten päiväkotipalveluiden järjestäjät (n=109) Varhaiskasvatuksen työntekijät (n=1919) Vanhemmat/huoltajat (n=4282) Eri mieltä Ei eri eikä samaa mieltä/eos Samaa mieltä

20 Lasten keskinäinen tasa-arvo on vahvistunut Kuntien varhaiskasvatusjohtajat (n=208) Yksityisten päiväkotipalveluiden järjestäjät (n=109) Varhaiskasvatuksen työntekijät (n=1924) Vanhemmat/huoltajat (n=4281) Eri mieltä Ei samaa eikä eri mieltä/eos Samaa mieltä

21 Vanhempien/huoltajien osallistumis- ja vaikutusmahdollisuudet ovat parantuneet Kuntien varhaiskasvatusjohtajat (n=207) Yksityisten päiväkotipalveluiden järjestäjät (n=110) Varhaiskasvatuksen työntekijät (n=1918) Vanhemmat/huoltajat (n=4274) Eri mieltä Ei samaa eikä eri mieltä/eos Samaa mieltä

22 Yhteistyö vanhempien/huoltajien ja työntekijöiden välillä on lisääntynyt Kuntien varhaiskasvatusjohtajat (n=208) Yksityisten päiväkotipalveluiden järjestäjät (n=109) Varhaiskasvatuksen työntekijät (n=1916) Vanhemmat/huoltajat (n=4271) Eri mieltä Ei samaa eikä eri mieltä/eos Samaa mieltä

23 Johtopäätöksiä

24 Pedagogiikan vahvistuva rooli Epätietoisuus lainsäädännön muutoksista ja niiden vaikutuksista Kriittisyys Erilaiset tulkinnat lainsäädännön muutosten vaikutuksista Vanhempien osallisuus?

25 Kiitos! Lisätietoja:

VARHAISKASVATUKSEN LAINSÄÄDÄNTÖ MUUTOKSESSA: HAASTEITA JOHTAMISEEN JA KEHITTÄMISEEN I Anna-Maija Puroila Johtajuusfoorumi, Joensuu

VARHAISKASVATUKSEN LAINSÄÄDÄNTÖ MUUTOKSESSA: HAASTEITA JOHTAMISEEN JA KEHITTÄMISEEN I Anna-Maija Puroila Johtajuusfoorumi, Joensuu VARHAISKASVATUKSEN LAINSÄÄDÄNTÖ MUUTOKSESSA: HAASTEITA JOHTAMISEEN JA KEHITTÄMISEEN 18.5.2018 I Anna-Maija Puroila Johtajuusfoorumi, Joensuu Muutoksen keskellä eläminen Muutoksia on tapahtunut laidasta

Lisätiedot

KYSELYN TULOSGRAFIIKKA TULOSGRAFIIKAT KYSELYSTÄ VERTIKAL OY

KYSELYN TULOSGRAFIIKKA TULOSGRAFIIKAT KYSELYSTÄ VERTIKAL OY KYSELYN TULOSGRAFIIKKA PORVOON VARHAISKASVATUKSEN KOTIHOIDONTUEN KUNTALISÄSELVITYS TULOSGRAFIIKAT KYSELYSTÄ 26.1.2018 VERTIKAL OY 2. Vastaajan (toinen huoltaja) pääasiallinen toiminta tällä hetkellä a.

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kallio-Sörkka-Terhi

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kallio-Sörkka-Terhi Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Kallio-Sörkka-Terhi Leikkiin ja vuorovaikutukseen kannustava yhteisö Näin meidän yksikössä/ryhmässä : Pienryhmätoimintaan on mahdollisuus päivittäin.

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista

Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista Sisältö 1. Kyselyn taustatietoja THL:n kansallinen Kouluterveyskysely Kouluterveyskyselyyn 2017 vastanneet 2. Kyselyn tuloksia 2.1 Hyvinvointi, osallisuus

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma Pyhäjärven kaupunki Sivistyspalvelut Varhaiskasvatus

Varhaiskasvatussuunnitelma Pyhäjärven kaupunki Sivistyspalvelut Varhaiskasvatus Varhaiskasvatussuunnitelma 1.8.2017 Pyhäjärven kaupunki Sivistyspalvelut Varhaiskasvatus Varhaiskasvatus tukee lapsen kasvua, kehitystä ja oppimista ja edistää lapsen ja hänen perheensä hyvinvointia Pyhäjärven

Lisätiedot

Kouluterveyskysely Poimintoja Turun tuloksista

Kouluterveyskysely Poimintoja Turun tuloksista Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista Sisältö 1. Kyselyn taustatietoja THL:n kansallinen Kouluterveyskysely Kouluterveyskyselyyn 2017 vastanneet 2. Kyselyn tuloksia 2.1 Hyvinvointi, osallisuus

Lisätiedot

VASU2017 Opetushallituksen ajatuksia varhaiskasvatussuunnitelman perustetyöstä

VASU2017 Opetushallituksen ajatuksia varhaiskasvatussuunnitelman perustetyöstä VASU2017 Opetushallituksen ajatuksia varhaiskasvatussuunnitelman perustetyöstä 24.9.2015 Varhaiskasvatuksen asiantuntijatiimi Yleissivistävä koulutus ja varhaiskasvatus Opetushallitus Esittelijä, Kirsi

Lisätiedot

Tehostetun ja erityisen tuen kehittämistoiminta Kuntien näkemyksiä kehittämistoiminnan tuloksista

Tehostetun ja erityisen tuen kehittämistoiminta Kuntien näkemyksiä kehittämistoiminnan tuloksista Tehostetun ja erityisen tuen kehittämistoiminta 2008-2012 Kuntien näkemyksiä kehittämistoiminnan tuloksista Tehostetun ja erityisen tuen kehittämistoiminta Kehittämistoiminnassa mukana oleville opetuksen

Lisätiedot

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman mukainen hoito, kasvatus ja opetus - vuorohoidon erityispiirteet huomioon

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman mukainen hoito, kasvatus ja opetus - vuorohoidon erityispiirteet huomioon OHOI Osaamista vuorohoitoon Henkilöstökoulutus 7.3.2016 Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman mukainen hoito, kasvatus ja opetus - vuorohoidon erityispiirteet huomioon tuula.dahlblom@jamk.fi Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

SEURANTA-ARVIOINTI VARHAISKASVATUSOIKEUDEN MUUTOKSESTA JÄRVENPÄÄSSÄ

SEURANTA-ARVIOINTI VARHAISKASVATUSOIKEUDEN MUUTOKSESTA JÄRVENPÄÄSSÄ SEURANTA-ARVIOINTI VARHAISKASVATUSOIKEUDEN MUUTOKSESTA JÄRVENPÄÄSSÄ 12.5.2017 Sisällys 1. JOHDANTO... 2 2. TUTKIMUKSEN TOTEUTUS... 2 3. TAUSTATIETOJA KYSELYYN VASTAAJISTA... 3 4. VARHAISKASVATUSOIKEUDEN

Lisätiedot

Vaikuttava varhaiskasvatus. Kirsti Karila Tampereen yliopisto OPH

Vaikuttava varhaiskasvatus. Kirsti Karila Tampereen yliopisto OPH Vaikuttava varhaiskasvatus Kirsti Karila Tampereen yliopisto OPH 7.6.2016 Kirsti Karila Vaikuttava varhaiskasvatus Varhaiskasvatuksen tilannekatsaus Opetushallitus, raportit ja selvitykset 2016:16 Yhteiskunta

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma 2017

Varhaiskasvatussuunnitelma 2017 Varhaiskasvatussuunnitelma 2017 Sastamalan kaupunki Varhaiskasvatuksen aluejohtaja Marjut Vuokko Tampere 24.3.2017 4.4.2017 2 Vasu työ Ensin Ohjausryhmä - varhaiskasvatuksen päällikkö - varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Lapsen oma arvio päivähoidosta Päiväkodissa parasta on leikkiminen.

Lapsen oma arvio päivähoidosta Päiväkodissa parasta on leikkiminen. 23.10.2009 Kunnallisen päivähoidon laatukyselyjen tulokset kevät 2009 Lapsen oma arvio päivähoidosta Päiväkodissa parasta on leikkiminen. 23.10.2009 1 Ketkä käyttivät ja missä yhteydessä? Kysely tehtiin

Lisätiedot

Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle varhaiskasvatuslaiksi

Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle varhaiskasvatuslaiksi Suomen Vanhempainliitto ry, Finlands Föräldraförbund rf Lausunto 16.03.2018 Asia: OKM/3/010/2018 Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle varhaiskasvatuslaiksi 1 luku. Yleiset säännökset (13 ) 2 luku.

Lisätiedot

Nostoja VAIKUTA lasten ja perheiden palveluihin kyselyn tuloksista LAPE Pirkanmaa

Nostoja VAIKUTA lasten ja perheiden palveluihin kyselyn tuloksista LAPE Pirkanmaa Nostoja VAIKUTA lasten ja perheiden palveluihin kyselyn tuloksista 2017-2018 LAPE Pirkanmaa Kyselyn perustiedot Pirkanmaan Lape-hankkeessa on ollut avoin kysely toimijoiden nettisivuilla koko hankkeen

Lisätiedot

Orimattilan varhaiskasvatuksen pedagogisten työtapojen kehittäminen varhaiskasvatussuunnitelman näkökulmasta. hanke

Orimattilan varhaiskasvatuksen pedagogisten työtapojen kehittäminen varhaiskasvatussuunnitelman näkökulmasta. hanke Orimattilan varhaiskasvatuksen pedagogisten työtapojen kehittäminen varhaiskasvatussuunnitelman näkökulmasta hanke 2016-2017 Hankkeen esittely 2.9.2016 Hanketyöryhmä Hanke pähkinänkuoressa Hankkeella tavoitellaan

Lisätiedot

Riitta Rajala

Riitta Rajala Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan arviointi Huoltajat - (N = 11) Riitta Rajala 29.4.2011 Hyvä aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestäjä! Opetushallitus toteutti valtakunnallisen koululaisten aamu-

Lisätiedot

Vuorohoito varhaiskasvatuksessa lasten opetuksen, kasvun ja kehityksen sekä vanhemmuuden tukijana OHOI-seminaari Jyväskylä Marja-Liisa

Vuorohoito varhaiskasvatuksessa lasten opetuksen, kasvun ja kehityksen sekä vanhemmuuden tukijana OHOI-seminaari Jyväskylä Marja-Liisa Vuorohoito varhaiskasvatuksessa lasten opetuksen, kasvun ja kehityksen sekä vanhemmuuden tukijana OHOI-seminaari 21.9.2016 Jyväskylä Marja-Liisa Keski-Rauska, KT ylitarkastaja (varhaiskasvatus) Länsi-

Lisätiedot

Varhaiskasvatus lapsen oikeuksien näkökulmasta

Varhaiskasvatus lapsen oikeuksien näkökulmasta Esa Iivonen, johtava asiantuntija, MLL Kommenttipuheenvuoro - Varhaiskasvatuksen tulevaisuus -seminaari 27.9.2017 Varhaiskasvatus lapsen oikeuksien näkökulmasta Lapsen oikeuksien sopimus lasten hyvinvoinnin

Lisätiedot

Varhaiskasvatuspalvelujen asiakaskysely

Varhaiskasvatuspalvelujen asiakaskysely Varhaiskasvatuspalvelujen asiakaskysely Tuusulan kunnassa toteutetaan varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen laadunarviointikyselyt pääsääntöisesti kerran vuodessa. Kyselyt ajoittuivat 2013 viikoille 13

Lisätiedot

Yrittäjämäinen johtajuus osana suomalaista varhaiskasvatusta. Marjo Mäntyjärvi Väitöskirjatutkija, Oulun yliopisto Ediva Oy

Yrittäjämäinen johtajuus osana suomalaista varhaiskasvatusta. Marjo Mäntyjärvi Väitöskirjatutkija, Oulun yliopisto Ediva Oy Yrittäjämäinen johtajuus osana suomalaista varhaiskasvatusta Marjo Mäntyjärvi Väitöskirjatutkija, Oulun yliopisto Ediva Oy Kahtiajako? Mustavalkoista? Eri maailmoita? Laadukasta läsnäoloa ja pedagogiikkaa?

Lisätiedot

Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015. Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari

Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015. Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015 Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari Varhaiskasvatus tukee lapsen kokonaisvaltaista hyvinvointia sekä

Lisätiedot

LAKI MUUTTUI - MIKÄ MUUTTUI JOENSUUSSA? - Lain käytäntöön viemisen haasteet

LAKI MUUTTUI - MIKÄ MUUTTUI JOENSUUSSA? - Lain käytäntöön viemisen haasteet LAKI MUUTTUI - MIKÄ MUUTTUI JOENSUUSSA? - Lain käytäntöön viemisen haasteet JOENSUUN PERUSTIEDOT 33 kunnallista päiväkotia, joissa 2851 lasta 16 yksityistä päiväkotia, joissa 440 lasta 6 kunnallista ryhmäperhepäivähoitokotia,

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kumppanuusfoorumi Tampere 25.8.2016 Pia Kola-Torvinen Opetushallitus Suomessa varhaiskasvatuksella on pitkä ja vahva historia Pojat leikkimässä

Lisätiedot

Talousarvio 2016 Toimenpiteet/suunnitelma tavoitteiden saavuttamiseksi

Talousarvio 2016 Toimenpiteet/suunnitelma tavoitteiden saavuttamiseksi Talousarvio 2016 Toimenpiteet/suunnitelma tavoitteiden saavuttamiseksi Tuloslaskelma / ulkoiset Tammikuu-Joulukuu 2016 30 Varhaiskasvatus Toteutunut 2015 Talousarvio 2016 Muutos 2016-2015 Toimintatuotot

Lisätiedot

Kyselyn toteuttaa Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (Karvi).

Kyselyn toteuttaa Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (Karvi). 1 KYSELY YKSITYISILLE PERHEPÄIVÄHOITAJILLE Opetushallitus julkaisi syksyllä 2016 Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet, jotka ohjaavat kaikkea varhaiskasvatustoimintaa Suomessa. Perusteiden pohjalta kaikki

Lisätiedot

Esa Iivonen Lapsistrategia-hankkeen ohjausryhmä Evästyksiä lapsistrategiatyölle

Esa Iivonen Lapsistrategia-hankkeen ohjausryhmä Evästyksiä lapsistrategiatyölle Esa Iivonen Lapsistrategia-hankkeen ohjausryhmä 29.8.2018 Evästyksiä lapsistrategiatyölle Lapsistrategian kaksi tasoa Pysyvä taso Strategian perustana ihmisoikeudet ja perusoikeudet, erityisesti YK:n lapsen

Lisätiedot

Varhaiskasvatuspalvelujen laatukyselyn tulokset. Kevät 2014

Varhaiskasvatuspalvelujen laatukyselyn tulokset. Kevät 2014 Varhaiskasvatuspalvelujen laatukyselyn tulokset Kevät 2014 Laatukysely 2014 Rovaniemen varhaiskasvatuspalveluissa laatua arvioitiin uudistetun laatukyselyn avulla. Kyselyn uudistamisella haluttiin kohdentaa

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN RAJOITUSTEN PURKAMINEN, ALOITE. Esittelymateriaali

VARHAISKASVATUKSEN RAJOITUSTEN PURKAMINEN, ALOITE. Esittelymateriaali VARHAISKASVATUKSEN RAJOITUSTEN PURKAMINEN, ALOITE Esittelymateriaali 31.10.2017 Tuusulan kunta tarjoaa kaikille lapsille tasavertaisen ja yhtäläisen oikeuden varhaiskasvatukseen. Nykyisessä tilanteessa

Lisätiedot

HE 80/2015 mukaisen 20h laajemman varhaiskasvatuspalvelun myöntämisen periaatteet Orimattilassa. Varhaiskasvatuksen johtoryhmä 18.3.

HE 80/2015 mukaisen 20h laajemman varhaiskasvatuspalvelun myöntämisen periaatteet Orimattilassa. Varhaiskasvatuksen johtoryhmä 18.3. HE 80/2015 mukaisen 20h laajemman varhaiskasvatuspalvelun myöntämisen periaatteet Orimattilassa Varhaiskasvatuksen johtoryhmä Toimeenpanossa huomioitavat yleisperiaatteet Jokaisella lapsella on oikeus

Lisätiedot

Oulunlahden päiväkodin toimintasuunnitelma

Oulunlahden päiväkodin toimintasuunnitelma Oulunlahden päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Lähtökohtanamme on lapsen yksilöllisyyden huomioiminen. Teemme tiivistä yhteistyötä vanhempien kanssa. Tavoitteenamme on avoin ja

Lisätiedot

Johtaminen laadun tuottajana

Johtaminen laadun tuottajana Johtaminen laadun tuottajana Varhaiskasvatuksen seminaari 15.11.2010 Eeva Hujala Tampereen yliopisto 2010 JOHTAJUUS varhaiskasvatuksessa on toimijoiden sitouttamista perustehtävän tavoitteelliseen kehittämiseen

Lisätiedot

Pääkaupunkiseutu. Varhaiskasvatuksen asiakaskysely 2017 TULOSTEN YHTEENVETO

Pääkaupunkiseutu. Varhaiskasvatuksen asiakaskysely 2017 TULOSTEN YHTEENVETO Pääkaupunkiseutu Varhaiskasvatuksen asiakaskysely 2017 TULOSTEN YHTEENVETO 20.12.2017 Taustaa ja menetelmiä AJANKOHTA Loka-Marraskuu 2017 - kysely oli avoinna 20.10.-12.11.2017 - kyselykielet: suomi, ruotsi,

Lisätiedot

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme pohjautuu yhdessä tekemiseen ja perheiden osallisuuteen, mm. erilaiset toimintailtapäivät sekä isän- ja äitienpäivät.

Lisätiedot

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma Johdanto videoluentoihin

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma Johdanto videoluentoihin Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma Johdanto videoluentoihin Luennoitsija Noora Heiskanen KM, väitöskirjatutkija Jyväskylän yliopisto Mallilomake ja ohjeistus (OPH) Tukimateriaali lapsen varhaiskasvatussuunnitelman

Lisätiedot

Sateenkaari Koto Päiväkodit täynnä pieniä ihmeitä

Sateenkaari Koto Päiväkodit täynnä pieniä ihmeitä Sateenkaari Koto Päiväkodit täynnä pieniä ihmeitä Innovatiivinen, joustava ja ammattitaitoinen organisaatio tuottaa palveluja lapsen ja perheen yksilöllisiin tarpeisiin. Olemme varhaiskasvatuspalvelujen

Lisätiedot

Hoito, kasvatus ja pedagogiikka vuorohoidossa

Hoito, kasvatus ja pedagogiikka vuorohoidossa Hoito, kasvatus ja pedagogiikka vuorohoidossa OHOI- Osaamista vuorohoitoon Varhaiskasvatuslaki (2015) ja pedagogiikka Varhaiskasvatuksella tarkoitetaan lapsen suunnitelmallista ja tavoitteellista kasvatuksen,

Lisätiedot

LAPSISTRATEGIAA VALMISTELEVA TYÖ

LAPSISTRATEGIAA VALMISTELEVA TYÖ LAPSISTRATEGIAA VALMISTELEVA TYÖ Kohden lapsi- ja perhemyönteistä Suomea Jouni Välijärvi, professori Jyväskylän yliopisto Eteläisen Suomen LAPE-akatemia Lahti 24.5.2019 Visio: kansallinen lapsistrategia

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Arabia-Viola

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Arabia-Viola Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Arabia-Viola Sisältö Yleistä Toimintakulttuuri Leikki ja monipuoliset työtavat Toiminnan arviointi ja kehittäminen Ryhmän toiminnan arviointi Yhteistyö

Lisätiedot

Sovari-vaikuttavuusmittarin hyödyntäminen etsivässä nuorisotyössä

Sovari-vaikuttavuusmittarin hyödyntäminen etsivässä nuorisotyössä Sovari-vaikuttavuusmittarin hyödyntäminen etsivässä nuorisotyössä Riitta Kinnunen, asiantuntija Valtakunnallinen työpajayhdistys ry Pohjois-Suomen etsivän nuorisotyön päivät, Joutenlampi 10.11.2016 Sovari

Lisätiedot

Kasvupalveluilla työllisyyttä ja hyvinvointia Päijät-Hämeeseen

Kasvupalveluilla työllisyyttä ja hyvinvointia Päijät-Hämeeseen Kasvupalveluilla työllisyyttä ja hyvinvointia Päijät-Hämeeseen Hyvinvoiva maakunta seminaari Lahti 11.12.2018 Yksikön päällikkö Kari Sartamo Yritys- ja työllisyyspalveluista kasvupalveluja ELY-keskusten

Lisätiedot

Lasten, nuorten ja perheiden osallisuus Pirkanmaan Lapehanke

Lasten, nuorten ja perheiden osallisuus Pirkanmaan Lapehanke Lasten, nuorten ja perheiden osallisuus Pirkanmaan Lapehanke Pippurissa 1 9.10.2017 Osallisuus LAPE-hankkeen valmisteluvaiheessa Sähköinen kysely: avoin (tiedotus fb:ssa, kaupunkien ja kuntien sekä järjestöjen

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen asiakastyytyväisyys ja palvelukykykysely

Varhaiskasvatuksen asiakastyytyväisyys ja palvelukykykysely Varhaiskasvatuksen asiakastyytyväisyys ja palvelukykykysely 2017 17.04.2018 Kysely toteutettiin 6.11-2017-10.01.2018 välisenä aikana Kyselyn avulla pyritään laadun varmistamiseen ja toiminnan kehittämiseen

Lisätiedot

Oppilaiden Vastanneita Vastaus-% Oppilaat 4. - 9.lk 570 108 18,9 % Vanhemmat 1061 33 3,1 %

Oppilaiden Vastanneita Vastaus-% Oppilaat 4. - 9.lk 570 108 18,9 % Vanhemmat 1061 33 3,1 % Oppilaiden lkm Vastanneita Vastaus-% Oppilaat 4. - 9.lk 570 108 18,9 % 1061 33 3,1 % Muu Oppilaan tausta ei ole taakka Vähemmistökulttuurien tuntemus Oman kulttuurin arvostaminen Yhteisen päätöksenteon

Lisätiedot

LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI -TYÖPAJAT Mikkeli Kati Honkanen, THL & Esa Iivonen, MLL

LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI -TYÖPAJAT Mikkeli Kati Honkanen, THL & Esa Iivonen, MLL LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI -TYÖPAJAT Mikkeli 16.11.201 TYÖPAJOJEN TEEMAT 1) Perhekeskusverkostoon kuuluva avoin kohtaamispaikka 2) Mielenterveyttä kaikille kasiluokkalaisille 3) Kuka muu muka? Minusta

Lisätiedot

OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen

OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen OSALLISUUS Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen Monipuoliset yhteistyökokemukset Oppilaiden osallistuminen suunnitteluun Oppilaskunta yhteistyön

Lisätiedot

Varhaiskasvatus Marja-Liisa Akselin, KT ylitarkastaja (varhaiskasvatus) Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto

Varhaiskasvatus Marja-Liisa Akselin, KT ylitarkastaja (varhaiskasvatus) Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Varhaiskasvatus 2016 Marja-Liisa Akselin, KT ylitarkastaja (varhaiskasvatus) Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto 1 Kehittämisen keskeiset lähtökohdat Varhaiskasvatuslain I vaiheen uudistukset Perustehtävän

Lisätiedot

Kansallinen lapsistrategia tulevaisuuden viitekehyksenä. LAPE-muutosohjelman hankejohtaja, STM

Kansallinen lapsistrategia tulevaisuuden viitekehyksenä. LAPE-muutosohjelman hankejohtaja, STM Kansallinen lapsistrategia tulevaisuuden viitekehyksenä Maria Kaisa Aula 4.6.2019 MIkkeli LAPE-muutosohjelman hankejohtaja, STM MIKSI LAPE muutosohjelma? Nykyisestä lasten, nuorten ja perheiden palveluiden

Lisätiedot

SIVISTYSLAUTAKUNNAN ILTAKOULU KAUPUNGINHALLITUS

SIVISTYSLAUTAKUNNAN ILTAKOULU KAUPUNGINHALLITUS 3.3.2016 SIVISTYSLAUTAKUNNAN ILTAKOULU 3.3.2016 KAUPUNGINHALLITUS 2.5.2016 KÄSITELTÄVÄT ASIAT 0-6-vuotiaiden lasten määrä 2000-2014 Lapsia hoitomuodoittain 2011-2014 Perhepäivähoidon määrä 2010-2015 Yksityisen

Lisätiedot

ASIAKASTYYTYVÄISYYS- KYSELY kevät 2018 YPÄJÄ

ASIAKASTYYTYVÄISYYS- KYSELY kevät 2018 YPÄJÄ ASIAKASTYYTYVÄISYYS- KYSELY kevät 2018 YPÄJÄ VARHAISKASVATUS VASTAUSPROSENTIT Määräaikaan mennessä asiakkaista 48,81 % vastasi kyselyyn Esiopetus20 % Päiväkoti 30% Perhepäivähoito 63%. PERHEIDEN JA PÄIVÄKODIN

Lisätiedot

Leikkien liikkumaan Eino Havas, johtaja

Leikkien liikkumaan Eino Havas, johtaja Leikkien liikkumaan 31.1.2018 Eino Havas, johtaja MITÄ 2018? ohjelmat yhteen Ilo kasvaa liikkuen 1-6 vuotiaat, varhaiskasvatus Liikkuva koulu, 7-16 vuotiaat, perusopetus Liikkuva opiskelu, 16-20+ -vuotiaat,

Lisätiedot

Lasten osallisuus ja lapsia koskevan tutkimustiedon hyödyntäminen

Lasten osallisuus ja lapsia koskevan tutkimustiedon hyödyntäminen Lasten osallisuus ja lapsia koskevan tutkimustiedon hyödyntäminen Terhi Tuukkanen YTT, erikoistutkija Lapsiasiavaltuutetun toimisto 10.9.2018 1 Lasten osallisuuden perusteet 1. Lainsäädäntö 2. Osa lapsivaikutusten

Lisätiedot

Kiusaaminen varhaiskasvatusikäisten lasten parissa. Laura Kirves Helsingin yliopisto ja Aalto yliopisto 16.9.2011

Kiusaaminen varhaiskasvatusikäisten lasten parissa. Laura Kirves Helsingin yliopisto ja Aalto yliopisto 16.9.2011 Kiusaaminen varhaiskasvatusikäisten lasten parissa Laura Kirves Helsingin yliopisto ja Aalto yliopisto 16.9.2011 Ohjaavat asiakirjat Varhaiskasvatuksen arvopohja perustuu YK lapsen oikeuksien yleissopimukseen:

Lisätiedot

Sovari-vaikuttavuusmittarin hyödyntäminen etsivässä nuorisotyössä

Sovari-vaikuttavuusmittarin hyödyntäminen etsivässä nuorisotyössä Sovari-vaikuttavuusmittarin hyödyntäminen etsivässä nuorisotyössä Riitta Kinnunen, asiantuntija Valtakunnallinen työpajayhdistys ry Itä-Suomen nuorisotyönpäivät 29.9.2016 Sovari sosiaalisen vahvistumisen

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen ajankohtaiset kysymykset kuntatoimijoiden näkökulmasta

Varhaiskasvatuksen ajankohtaiset kysymykset kuntatoimijoiden näkökulmasta Varhaiskasvatuksen ajankohtaiset kysymykset kuntatoimijoiden näkökulmasta Maarit Alasuutari, Jyväskylän yliopisto CHILDCARE-tutkimuskonsortio 27.9.2017 CHILDCARE-tutkimuskonsortio Tutkimushankkeessa paneudutaan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 12

Espoon kaupunki Pöytäkirja 12 10.02.2016 Sivu 1 / 1 521/2016 05.10.00 12 Osa-aikaisen varhaiskasvatuksen järjestämisen periaatteita Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Mattila, puh. 09 816 23022 Anne Peltonen, puh. 050 320 9753 Barbro

Lisätiedot

Hyvinvointikuulumisia Hakaniemestä

Hyvinvointikuulumisia Hakaniemestä Hyvinvointikuulumisia Hakaniemestä Juhani Pirttiniemi Opetusneuvos, Opetushallitus Ammattikoulutus/hyvinvointipäivät Vierumäki 2.12.2010 Oppilas- ja opiskelijahuollosta säätäminen Nykyisen lainsäädännön

Lisätiedot

Voikukkia -seminaari 23.5.2012. Tiina Teivonen 6.6.2012 1

Voikukkia -seminaari 23.5.2012. Tiina Teivonen 6.6.2012 1 Voikukkia -seminaari 23.5.2012 Tiina Teivonen 6.6.2012 1 Voiko toive onnistuneesta kotiutumisesta toteutua? Jos uskomme korjaamiseen ja parantumiseen, oppimiseen ja kehittymiseen, meidän on edelleen uskallettava

Lisätiedot

Asiakastyytyväisyys 2018 kooste

Asiakastyytyväisyys 2018 kooste Asiakastyytyväisyys 2018 kooste - Vastauksia pyrittiin saamaan mahdollisimman paljon, joten sähköisen viestinnän lisäksi kyselylinkki tehtiin qr-muotoon, jolloin huoltajilla oli mahdollisuus päästä kyselyyn

Lisätiedot

Päivähoidon asiakastyytyväisyyskyselyn vastaukset 2015

Päivähoidon asiakastyytyväisyyskyselyn vastaukset 2015 Päivähoidon asiakastyytyväisyyskyselyn vastaukset 15 Kiitoksia vastanneille! Käymme työntekijöiden kanssa tulokset lävitse ja parannamme sitä kautta lapsen päiväkotielämän arkea. Asiakastyytyväisyyskyselyn

Lisätiedot

Opetuslautakunta 7 26.01.2016 Kaupunginhallitus 52 15.02.2016. Varhaiskasvatuslain muutokset 1.8.2016 117/12.06/2016. Opetuslautakunta 26.01.

Opetuslautakunta 7 26.01.2016 Kaupunginhallitus 52 15.02.2016. Varhaiskasvatuslain muutokset 1.8.2016 117/12.06/2016. Opetuslautakunta 26.01. Opetuslautakunta 7 26.01.2016 Kaupunginhallitus 52 15.02.2016 Varhaiskasvatuslain muutokset 1.8.2016 117/12.06/2016 Opetuslautakunta 26.01.2016 7 Valmistelija: varhaiskasvatuspalveluiden esimies Anna Karlsson,

Lisätiedot

Porvoon varhaiskasvatuksen kotihoidontuen kuntalisäselvitys. Vertikal Oy Hanne Koskiniemi Simo Pokki. Esitys lautakunnalle 25.1.

Porvoon varhaiskasvatuksen kotihoidontuen kuntalisäselvitys. Vertikal Oy Hanne Koskiniemi Simo Pokki. Esitys lautakunnalle 25.1. Porvoon varhaiskasvatuksen kotihoidontuen kuntalisäselvitys Vertikal Oy Hanne Koskiniemi Simo Pokki Esitys lautakunnalle 25.1.2018 Varhaiskasvatuksen kustannusrakenne 2017 Vaka-palvelut yhteensä 33 564

Lisätiedot

Kasvun kikatusta leikin lumoissa

Kasvun kikatusta leikin lumoissa Kasvun kikatusta leikin lumoissa Tarkastelukiikarissa toimintakulttuurin kehittäminen ja sitä ohjaavat periaatteet Osallisuus, yhdenvertaisuus ja tasa-arvo Inklusiivisessa toimintakulttuurissa edistetään

Lisätiedot

VASTAUS SILJA METSOLAN VALTUUSTOALOITEESEEN KOTIHOIDONTUEN KUNTALISÄSTÄ

VASTAUS SILJA METSOLAN VALTUUSTOALOITEESEEN KOTIHOIDONTUEN KUNTALISÄSTÄ Sivistyslautakunta 56 31.05.2017 VASTAUS SILJA METSOLAN VALTUUSTOALOITEESEEN KOTIHOIDONTUEN KUNTALISÄSTÄ SIVLK 31.05.2017 56 Valmistelija: varhaiskasvatusjohtaja Leila Nyberg, leila.nyberg@porvoo.fi; 0400

Lisätiedot

Lautakunnalle tiedoksi

Lautakunnalle tiedoksi Lautakunnalle tiedoksi 21.4.2016 A.Varhaiskasvatuslaki I 1.8.2015, kakkosvaiheesta ei mainintaa hallitusohjelmassa Korostaa varhaiskasvatuksen asemaa osana kasvatus ja koulutusjärjestelmää Otetaan käyttöön

Lisätiedot

CASE MIKKELI Kaupungin rooli varhaiskasvatuksessa. Varhaiskasvatuksen ohjaus ja valvonta Leila M. Korhonen

CASE MIKKELI Kaupungin rooli varhaiskasvatuksessa. Varhaiskasvatuksen ohjaus ja valvonta Leila M. Korhonen CASE MIKKELI Kaupungin rooli varhaiskasvatuksessa Varhaiskasvatuksen ohjaus ja valvonta Leila M. Korhonen 21.4.2016 2 21.4.2016 Palvelutuotannon periaatteet Mikkelin kaupungin varhaiskasvatuksessa Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi varhaiskasvatuslain sekä lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain muuttamisesta HE 80/2015

Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi varhaiskasvatuslain sekä lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain muuttamisesta HE 80/2015 Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi varhaiskasvatuslain sekä lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain muuttamisesta HE 80/2015 vp Asiantuntijalausunto sivistysvaliokunnalle Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmän hyödyntäminen asiakastyössä

Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmän hyödyntäminen asiakastyössä Kykyviisari Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmän hyödyntäminen asiakastyössä Kykyviisari sopii kaikille työikäisille Kykyviisari on työ- ja toimintakyvyn arviointimenetelmä kaikille työikäisille,

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Muksulaakso-Ruskeasuo

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Muksulaakso-Ruskeasuo Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Muksulaakso-Ruskeasuo Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme ytimenä on arvostava, sensitiivinen kohtaaminen. Toimintamme lähtökohtana on lasten vahvuuksien

Lisätiedot

LAPE UUDISTUSOHJELMA TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ

LAPE UUDISTUSOHJELMA TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ LAPE UUDISTUSOHJELMA TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ VIITEKEHYS POHJOIS-POHJANMAALLA Lasten ja perheiden palvelujen kokonaisuudistus Varhaiskasvatus ja koulu keskiössä mutta

Lisätiedot

Varhaiskasvatusta yksityisesti vai kunnan omana toimintana - siinäpä pulma

Varhaiskasvatusta yksityisesti vai kunnan omana toimintana - siinäpä pulma Varhaiskasvatusta yksityisesti vai kunnan omana toimintana - siinäpä pulma Kehittämispäällikkö Jarkko Lahtinen Suomen Kuntaliitto Kuntamarkkinat Muutoksia tiuhaan 1.1.2013 alkaen varhaiskasvatus ei enää

Lisätiedot

Muutokset varhaiskasvatusoikeuteen IHMIS- JA LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI

Muutokset varhaiskasvatusoikeuteen IHMIS- JA LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI Muutokset varhaiskasvatusoikeuteen IHMIS- JA LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI Asia: Varhaiskasvatuslain 11 a ja 11 b :ien muutokset 1.8.2016 alkaen Asiasta päättävä taho ja lopullinen päätöksentekijä: Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin ja palveluiden tietopohja uudistuu ja vahvistuu

Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin ja palveluiden tietopohja uudistuu ja vahvistuu Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin ja palveluiden tietopohja uudistuu ja vahvistuu Lapsen oikeuksien ajankohtaispäivä 14.11.2017 9.11.2017 1 Lasten, nuorten ja perheiden kansalliset, säännölliset

Lisätiedot

Kysely varhaiskasvatuslain ja päivähoitoasetuksen muutoksista. Hämeenlinnan kaupunki Kehittämispalvelut

Kysely varhaiskasvatuslain ja päivähoitoasetuksen muutoksista. Hämeenlinnan kaupunki Kehittämispalvelut Kysely varhaiskasvatuslain ja päivähoitoasetuksen muutoksista Hämeenlinnan kaupunki Kehittämispalvelut 26.2.2016 Kyselyn taustatiedot Aineisto kerättiin internet-kyselynä Kyselyn toteuttamisen ajankohta

Lisätiedot

OSALLISUUDEN JOHTAMINEN Marianna Kokko ja Susanna Grönberg Lopen kunta

OSALLISUUDEN JOHTAMINEN Marianna Kokko ja Susanna Grönberg Lopen kunta OSALLISUUDEN JOHTAMINEN Marianna Kokko ja Susanna Grönberg Lopen kunta 21.11.2018 2 MITÄ ON OSALLISUUS? viitekehys, THL työpaperi 33/2017 Käsitettä on kutsuttu sateenvarjokäsitteeksi, joka kokoaa näkökulmia

Lisätiedot

Raportin otsikko: Kysely varhaiskasvatuksen henkilöstölle

Raportin otsikko: Kysely varhaiskasvatuksen henkilöstölle Vastaajien kokonaismäärä: 28 1. Työskentelen, valittujen vastausten lukumäärä: 28 0% 5% 10% 15% 20% 25% 30% 35% 40% 45% 50% Liljan päiväkodissa 46% Satulaivan päiväkodissa 46% Loiskeen esiopetusryhmä ja

Lisätiedot

VERKOSTOISSA ON VOIMAA. Ilo kasvaa liikkuen seminaari 17.9.2015, Päivi Virtanen

VERKOSTOISSA ON VOIMAA. Ilo kasvaa liikkuen seminaari 17.9.2015, Päivi Virtanen VERKOSTOISSA ON VOIMAA Ilo kasvaa liikkuen seminaari 17.9.2015, Päivi Virtanen LIIKKUVA LAPSUUS VARHAISKASVATUKSEN HANKE LASTEN ARKILIIKKUMISEN LISÄÄMISEKSI 2 LIIKKUVA LAPSUUS HANKKEEN TAUSTATIETOJA Hanke

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seuranta. Huoltajat Pori (N = 202) Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seuranta. Huoltajat Pori (N = 202) Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seuranta Huoltajat - (N = 202) Opetushallitus toteutti valtakunnallisen perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seurantakyselyn huoltajille 22.1. 28.2.2013.

Lisätiedot

SÄÄD Ö SK O K O E L M A

SÄÄD Ö SK O K O E L M A 1 (5) Kotkan kaupungin SÄÄD Ö SK O K O E L M A 2019 Nro 11 VARHAISKASVATUKSEN VASTUUALUEEN TOIMINTASÄÄNTÖ (Hyväksytty hyvinvointilautakunnassa 5.3.2019) YLEISTÄ 1 Soveltamisala 2 Toiminta-ajatus Hyvinvointilautakunnan

Lisätiedot

Varhaiskasvatus ja johtaminen vaikeaako?

Varhaiskasvatus ja johtaminen vaikeaako? Varhaiskasvatus ja johtaminen vaikeaako? Kuntatalo 10.9.2015 Jarkko Lahtinen Kuntaliitto Twitter: #kuntamarkkinat Voimmeko onnistua? Onnistuminen on asenne. Se on avoimuutta uusille ideoille, halukkuutta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 221

Espoon kaupunki Pöytäkirja 221 16.12.2015 Sivu 1 / 1 4640/2015 03.00.00 221 Päiväkotien henkilöstömitoitusta koskeva päivähoitoasetuksen muutos Valmistelijat / lisätiedot: Titta Tossavainen, puh. 09 816 23300 Jaana Suihkonen, puh. 09

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimimme sallivasti ja sensitiivisesti lasten kanssa yhdessä asioita tehden. Olemme lapsille

Lisätiedot

Kysely huoltajille Kysely toteutettiin Webropol-kyselynä helmi-maaliskuussa 2019 Kyselyyn vastasi yhteensä 227 huoltajaa

Kysely huoltajille Kysely toteutettiin Webropol-kyselynä helmi-maaliskuussa 2019 Kyselyyn vastasi yhteensä 227 huoltajaa Kysely huoltajille Kysely toteutettiin Webropol-kyselynä helmi-maaliskuussa Kyselyyn vastasi yhteensä 227 huoltajaa Kysely huoltajille Kysely Luovin ammatillisen peruskoulutuksen opiskelijoiden huoltajille

Lisätiedot

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Puhallamme yhteen hiileen ajatuksella; kaveria ei jätetä. Huolehdimme kannustavasta, innostavasta ja positiivisesta vuorovaikutuksesta.

Lisätiedot

Työpajatoiminnan sisällöt ja vaikutukset esille

Työpajatoiminnan sisällöt ja vaikutukset esille Työpajatoiminnan sisällöt ja vaikutukset esille Nuori2017 28.3.2017 Työpajatoiminnan vaikuttavuus ja Sovari-mittari Reetta Pietikäinen Valtakunnallinen työpajayhdistys Sovari sosiaalisen vahvistumisen

Lisätiedot

SUUNNITELMA KASVATTAJAYHTEISÖN TOIMINTA- TAVOISTA

SUUNNITELMA KASVATTAJAYHTEISÖN TOIMINTA- TAVOISTA SUUNNITELMA KASVATTAJAYHTEISÖN TOIMINTA- TAVOISTA Lapsen varhaiskasvatus ja esiopetuksen oppimissuunnitelmat ovat perusta tiimien työn suunnittelulle. Suunnitelma kasvattajayhteisön toimintatavoista on

Lisätiedot

OSALLISUUDEN JOHTAMINEN. Marianna Kokko Varhaiskasvatuspäällikkö

OSALLISUUDEN JOHTAMINEN. Marianna Kokko Varhaiskasvatuspäällikkö OSALLISUUDEN JOHTAMINEN Marianna Kokko Varhaiskasvatuspäällikkö MITÄ ON OSALLISUUS? VIITEKEHYS, THL työpaperi 33/2017 Käsitettä on kutsuttu sateenvarjokäsitteeksi, joka kokoaa näkökulmia ja lähestymistapoja.

Lisätiedot

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma 3 Lapsen vasu osaksi varhaiskasvatuksen arjen pedagogiikkaa

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma 3 Lapsen vasu osaksi varhaiskasvatuksen arjen pedagogiikkaa Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma 3 Lapsen vasu osaksi varhaiskasvatuksen arjen pedagogiikkaa Luennoitsija Noora Heiskanen KM, väitöskirjatutkija Jyväskylän yliopisto Osa 3 Osa 2 Osa 1 Videoluennolla pohdimme

Lisätiedot

KANNUSTAVA KOMMUNIKOINTI LAPSEN ITSETUNNON VAHVISTAJANA. PÄIJÄT-HÄMEEN VARHAISKASVATTAJA tapahtuma 19.5.2015 Piia Roos (Janniina Elo)

KANNUSTAVA KOMMUNIKOINTI LAPSEN ITSETUNNON VAHVISTAJANA. PÄIJÄT-HÄMEEN VARHAISKASVATTAJA tapahtuma 19.5.2015 Piia Roos (Janniina Elo) KANNUSTAVA KOMMUNIKOINTI LAPSEN ITSETUNNON VAHVISTAJANA PÄIJÄT-HÄMEEN VARHAISKASVATTAJA tapahtuma 19.5.2015 Piia Roos (Janniina Elo) KANNUSTAVA KOMMUNIKOINTI? Puhumista Lapsen ja aikuisen välillä ITSETUNTO?

Lisätiedot

HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ. Tuomo Lukkari

HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ. Tuomo Lukkari HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ Tuomo Lukkari 8.5.2019 HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ KEHITTÄMISEN PERUSAJATUS Hyvinvointia voidaan vaikuttavimmin tukea siellä missä lapset ja perheet elävät arkeaan. Sen vuoksi kasvuympäristöissä

Lisätiedot

Tervetuloa esiopetuksen esittelytilaisuuteen

Tervetuloa esiopetuksen esittelytilaisuuteen Tervetuloa esiopetuksen esittelytilaisuuteen 15.1.2019 Keravan varhaiskasvatus Tervetuloa esiopetukseen Hannele Koskinen, varhaiskasvatusjohtaja Videotervehdys eskaripäivästä Savion päiväkoti Oppiminen

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kallio-Sörkka-Terhi

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kallio-Sörkka-Terhi Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Kallio-Sörkka-Terhi 2018-2019 Työtämme ohjaavat yhteiset arvot Helsinkiläinen varhaiskasvatus perustuu Vasu-perusteissa määritellyille arvoille sekä Helsingin

Lisätiedot

Kokemusasiantuntijuus ja asiakkaiden osallistumisen toimintamalli osahanke

Kokemusasiantuntijuus ja asiakkaiden osallistumisen toimintamalli osahanke Palvelut asiakaslähtöisiksi Kokemusasiantuntijuus ja asiakkaiden osallistumisen toimintamalli osahanke Sinikka Sihvo Sinikka Sihvo, kehittämispäällikkö, THL 29.9.2017 Sinikka Sihvo 1 Asiakkaiden ja asukkaiden

Lisätiedot

(TOIMINTAYKSIKÖN NIMI) vuosisuunnitelma sekä toimintakertomus

(TOIMINTAYKSIKÖN NIMI) vuosisuunnitelma sekä toimintakertomus (TOIMINTAYKSIKÖN NIMI) vuosisuunnitelma sekä toimintakertomus 2017 2018 Sisällys 1 Toimintayksikön esiopetuksen ja varhaiskasvatuksen vuosisuunnitelma 1.1 Esiopetuksen ja varhaiskasvatuksen vuosisuunnitelman

Lisätiedot

Neuvolatyö perhekeskusmallin ytimessä

Neuvolatyö perhekeskusmallin ytimessä Neuvolatyö perhekeskusmallin ytimessä - Mikä muuttuu? Minna Rytkönen, TH, TtT LAPE muutosagentti Pohjois-Savon liitto PERHEKESKUS ON RAKENNE, ASENNE JA TOIMINTAMALLI Verkostoi lasten, nuorten ja perheiden

Lisätiedot

Monilukutaito kärkihankkeena kehittämisohjelman esittely. Media mahdollisuuksien maailma varhaiskasvatuksessa ja nuorisotyössä, 1.11.

Monilukutaito kärkihankkeena kehittämisohjelman esittely. Media mahdollisuuksien maailma varhaiskasvatuksessa ja nuorisotyössä, 1.11. Monilukutaito kärkihankkeena kehittämisohjelman esittely Media mahdollisuuksien maailma varhaiskasvatuksessa ja nuorisotyössä, 1.11.2016 Varkaus 1 Monilukutaito Monilukutaidolla tarkoitetaan erilaisten

Lisätiedot

Millaiset rakenteet pitävät pedagogiikan kunnossa? Varhaiskasvatuksen VIII Johtajuusfoorumi Piia Roos & Janniina Elo, Tampereen yliopisto

Millaiset rakenteet pitävät pedagogiikan kunnossa? Varhaiskasvatuksen VIII Johtajuusfoorumi Piia Roos & Janniina Elo, Tampereen yliopisto Millaiset rakenteet pitävät pedagogiikan kunnossa? Varhaiskasvatuksen VIII Johtajuusfoorumi 2.4.2014 Piia Roos & Janniina Elo, Tampereen yliopisto TYÖELÄMÄN JATKUVA MUUTOS HAASTAA KEHITTÄMÄÄN (Launis,

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen arvioinnin toteuttaminen

Varhaiskasvatuksen arvioinnin toteuttaminen Varhaiskasvatuksen arvioinnin toteuttaminen Varhaiskasvatusjohtaja Mikko Mäkelä Järvenpään kaupunki Mikko Mäkelä 3.8.2018 Arvioinnin kokonaisuus Järvenpään kaupunki Mikko Mäkelä 3.8.2018 2 Velvoite arviointiin

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Lappi

Toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Lappi Toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Lappi TOIMINTAKULTTUURI YKSIKÖSSÄMME Tarjoamme lapsille hoivaa ja huolenpitoa maanantaista sunnuntaihin 24/7 Varhaiskasvatusta toteutetaan huomioiden lapsen hoitovuorot

Lisätiedot

Palveluja ikäihmisille Vanhuspalvelulaki ja uudet mahdollisuudet?

Palveluja ikäihmisille Vanhuspalvelulaki ja uudet mahdollisuudet? Palveluja ikäihmisille Vanhuspalvelulaki ja uudet mahdollisuudet? Kotona kokonainen elämä, Hyvinkää6.9.2013 Sirpa Andersson, erikoistutkija VTT, THL, ikäihmisten palvelut -yksikkö 1 Esittelen: vanhuspalvelulakia

Lisätiedot