Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Muksulaakso-Ruskeasuo
|
|
- Reino Melasniemi
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Muksulaakso-Ruskeasuo
2 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme ytimenä on arvostava, sensitiivinen kohtaaminen. Toimintamme lähtökohtana on lasten vahvuuksien tunnistaminen ja niiden vahvistaminen. Kannustamme lapsia ja annamme positiivista palautetta. Haluamme edistää tasa-arvoa. Meillä jokainen lapsi saa kasvaa turvallisessa ympäristössä, kokea olevansa osa yhteisöä ja luoda vahvan pohjan omalle identiteetilleen. Kohtaamme jokaisen lapsen, perheen ja työntekijän kunnioittaen ja huomioimalla heille tärkeitä asioita. Ryhmän lasten eri taustoja tuodaan näkyväksi arjessa jokaisen lapsen oman perheen kautta mm. tuomalla esille erilaisia tapoja, ruokia, uskontoja, juhlia ja kieliä. Perinteiset suomalaiset kalenterijuhlat ovat osa arkeamme, mutta tuomme myös rinnalle uusia tapoja ja juhlia. Tasa-arvoinen kohtelu on myös kiusaamisen ehkäisyä. Puutumme aina sanalliseen ja fyysiseen kiusaamiseen. Kiinnitämme huomiota myös piilossa tapahtuvaan kiusaamiseen mm. leikeistä hienovaraiseen pois sulkemiseen. Harjoittelemme leikki- ja kaveritaitoja, toimimme pienryhmissä ja hyödynnämme myös monia tunnekasvatusmateriaaleja, esimerkiksi MiniVerso, Piki, Askeleittain/Stegvis. Vanhempainiltojen keskusteluissa nousi esiin toive, että kiinnittäisimme huomiota siihen, etteivät sukupuoliroolit ohjaisi lasten toimintaa ja lapset oppisivat toimimaan kaikkien kanssa. Kannustamme lapsia leikkimään kaikkien kanssa, ja kokeilemaan erilaisia leikkejä. Aikuinen on mukana leikissä ja auttaa sen kannattelemisessa ja muodostaa myös erilaisia ryhmiä pedagogisin perustein. 2
3 Leikki ja sen merkitys Leikin ilo näkyy arjessa Leikki on läsnä kaikessa, mitä teemme. Annamme lapselle mahdollisuuden käsitellä leikeissään uusia omaksumiaan asioita, tuoda esille mielenkiinnon kohteitaan ja tutkia maailmaa. Olemme leikissä mukana ohjaamassa ja tukemassa sekä havainnoimassa. Leikeistä syntyy yhteisiä iloisia kokemuksia aikuisten ja lasten välille. Tuemme leikin jatkuvuutta viemällä leikin ideaa tilanteista/ympäristöistä toiseen, esimerkiksi sisältä ulos ja retkelle. Leikki- ja kaveritaitoja harjoitellaan päivittäin, leikille annetaan aikaa ja tilaa. Harjoittelemme yhdessä lasten kanssa sitä, kuinka liittyä leikkiin, kuinka ratkoa ristiriitoja ja kuinka leikin säännöistä sovitaan. Tuemme lapsien tärkeiden kaverisuhteiden muodostumista, mutta luomme myös tilanteita, joissa lapset oppivat leikkimään kaikkien kanssa. Tänä vuonna keskitymme erityisesti ulkona leikittäviin sääntöleikkeihin sekä muihin perinneleikkeihin, joita myös vanhemmat toivoivat. Lapset voivat itse vaikuttaa leikkiympäristön muotoutumiseen ja se joustaa tarpeiden mukaan. Tiloja ja toimintavälineitä vaihdellaan niin, että kaikki ryhmät saavat käyttää niitä. 3
4 Laaja-alainen osaaminen Luomme pohjaa elinikäiselle oppimiselle muuttuvassa maailmassa Lasten kanssa käsiteltävät teemat ja projektit nousevat lasten mielenkiinnon kohteista sekä Varhaiskasvatuksen perusteissa olevista tavoitteista. Harjoittelemme yhdessä ajattelun ja oppimaan oppimisen taitoja. Opeteltavia asioita harjoitellaan yhdessä, onnistumisen kokemuksista iloitaan ja autetaan lasta sietämään myös pettymyksiä. Pohdimme lapsen kanssa, mitä juuri opimme ja miten se tapahtui ja kuinka mahdollinen ongelma ratkaistiin. Teemme lapsen oppimispolkua näkyväksi dokumentoimalla lapsen tekemiä töitä esimerkiksi kasvunkansioon. Ohjaamme lapsia myös huomaamaan toisten lasten onnistumiset, kannustamaan sekä auttamaan toisiaan. Omatoimisuus lisääntyy lapsen kasvaessa. Kannustamme ja opetamme lasta huomaamaan omat taitonsa ja vahvuutensa, jolloin hän oppii luottamaan omiin taitoihinsa. Monilukutaito on tärkeä osa laaja-alaista oppimista ja se tarkoittaa muun muassa kykyä tuottaa ja tulkita erilaisia viestejä. Arjessa se on tutustumista erilaisiin teksteihin, kuten kuvakirjoihin, satuihin ja mainoksiin. Jotta lapsi voi ymmärtää niiden tarkoituksen ja kontekstin, hänen tulee tutustua myös siihen, miten ne on tehty. Kasvatamme lapsia tulkitsemaan mediaa kriittisesti sekä pohtimaan esimerkiksi mainoksien tarkoitusperiä. Teemme tieto- ja viestintäteknologiaa tutuksi hyödyntämällä erilaisia välineitä. Harjoittelemme esimerkiksi kameran ja tabletin käyttöä ja hyödynnämme niitä esimerkiksi valokuvauksessa ja tiedonhaussa. Tuemme monilukutaidon kehittymistä mm. myös hyödyntämällä kirjastojen palveluita. Hyödynnämme toiminnassamme Oivalluksia varhaiskasvatukseen hankkeen materiaaleja, muun muassa Kamerakynän pedagogiikkaa ja kuvanmuokkausta. 4
5 Oppimisympäristö Aistit auki ympäristöön Oppimista tapahtuu kaikkialla, joten oppimisympäristötkin ovat moninaisia. Huomioimme oppimisympäristöä suunniteltaessa sen sosiaalisen, fyysisen sekä psyykkisen puolen: varmistamme lapsen turvallisuuden ja osallisuuden kaikissa ympäristöissä. Päiväkodin sisä- ja ulkotiloja käytetään porrastaen ja joustaen, toimintavälineitä ja tiloja muunnellaan lasten tarpeiden mukaan. Pienryhmissä toimiminen tukee oppimista sekä luo hyvän ja turvallisen olon lapselle. Oppimisympäristö laajentuu lapsen kasvaessa. Keskuspuisto ja sen metsät ja kalliot ovat meille tärkeitä oppimisen paikkoja. Käymme siellä viikoittain, jolloin lapsille muodostuu henkilökohtainen suhde luontoon, mikä herättää lapsessa halun myös pitää siitä huolta. Hyödynnämme myös koko kaupungin tarjoamia mahdollisuuksia kuten puistot, kirjastot, museot ja erilaiset tapahtumat. Tämän toimintakauden aikana harjoittelemme hyödyntämään myös yksikkömme molempien päiväkotien mahdollisuuksia eli esimerkiksi vierailemme toistemme luona. Esimerkiksi kielikylpyryhmä Svalorna kiertää esiintymässä Lucian-päivänä molemmissa päiväkodeissa. Päiväkotien vanhempaintoimikunnat mahdollistavat lapsille Ursan siirrettävän miniplanetaarion, jossa lapset voivat tutustua tähtitieteeseen Ruskeasuon päiväkodissa. 5
6 Lasten ja huoltajien osallisuus, viestintä ja vaikuttaminen Me kaikki olemme osa yhteisöä Haluamme varmistaa, että lapsi kokee olevansa osa yhteisöä ja hän tuntee tulevansa ymmärretyksi sekä kuulluksi. Jos ei ole yhteistä kieltä, niin kommunikoimme esimerkiksi kuvin ja viittomin. Aikuiset huomioivat myös toiminnassaan kielitietoisen näkökulman. Arjessa käytetty puhe on selkeää ja monipuolista sekä aikuinen huomioi puheessaan lapsen suomen kielen taidon. Aikuisen tehtävänä on varmistaa, että lapsi ymmärtää esimerkiksi ohjeet. Vanhempainilloissa ja vanhempien kanssa käydyissä varhaiskasvatussuunnitelmakeskusteluissa (vasu) kysytään vanhempien mielipiteitä ja ne huomioidaan toiminnassa. Käytämme tarvittaessa tulkkeja. Viestimme vanhempien kanssa päivittäin ja tarvittaessa varaamme ylimääräiselle keskustelulle aikaa. Etenkin syksyllä käytävä lapsen vasu-keskustelussa sekä aloituskeskustelussa vanhemmat tuovat perheiden toiveita esille. Ryhmien toiminnasta tiedotetaan sähköpostitse viikko- tai kuukausikirjeessä. Siinä tuodaan esille tärkeitä käytännön asioita, tulevia tapahtumia ja avataan myös ryhmien pedagogista toimintaa. Päiväkodeilla toimii aktiiviset vanhempainyhdistykset, jotka järjestävät erilaisia tapahtumia ja pääsevät vaikuttamaan päiväkodin toimintaan. 6
7 Toiminnan arviointi ja kehittäminen Jatkuva arviointi pitää pedagogisen toiminnan laadukkaana Arvioimme eri tavoin, onko toimintamme asetettujen tavoitteiden mukaista. Arvioimme toimintaamme joka päivä eri tilanteissa. Havainnoimalla lasten sitoutumista ja motivaatiota pystymme arvioimaan toiminnan mielekkyyttä. Keskustelemme havainnoistamme ryhmän aikuisten kanssa viikoittain tiimipalavereissa. Lasten kasvunkansio toimii arvioinnin välineenä niin lapsille kuin aikuisillekin. Ohjaamme myös lasta arvioimaan omaa toimintaansa ja yhteisen toiminnan kiinnostavuutta mm. kyselemällä ja haastattelemalla. Vanhempien kanssa laaditut lasten varhaiskasvatussuunnitelmat ja niihin sisältyneet tavoitteiden toteutuminen arvioidaan keväällä vanhempien kanssa. Kehitämme toimintaamme myös pedagogisissa palavereissa ja kehittämispäivissä, joissa keskitymme aina toimintamme kannalta muutamaan keskeiseen teemaan. Avaamme ryhmiemme toimintaa kuukausikirjeissä, jossa kuvataan pedagogista toimintaa ja arvioimme sitä myös lasten kannalta. 7
8 Helsingin yhteiset tavoitteet vuodelle 2017 Varhaiskasvatus on mukana Suomi 100 Suuri Lukuseikkailu hankkeessa tiiviissä yhteistyössä kaupunginkirjaston kanssa. Jokaisessa päiväkodissa on järjestetty lapsille ja perheille 1-2-tapahtumaa vuoden 2017 aikana. Asiakkaiden osallisuus on vahvistunut. Lapset ja perheet saavat mahdollisuuden osallistua varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelmien tekemiseen kaikissa toimipisteissä, joissa toimintasuunnitelma tehdään. 8
Yksikön toimintasuunnitelma
Yksikön toimintasuunnitelma Apila-Lemmikin toimintasuunnitelmassa kuvataan, miten varhaiskasvatusta käytännössä toteutetaan. Toimintasuunnitelma perustuu Varhaiskasvatussuunnitelman perusteisiin ja Helsingin
Toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Karhi-Pajamäki
Toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Karhi-Pajamäki 12.11.2018 Toimintasuunnitelman rakenne Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Työtämme ohjaavat arvot Lapsen varhaiskasvatuksen aloittaminen
päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma
päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Lapsen aito ja sensitiivinen kohtaaminen on toimintamme keskiössä. Vuorovaikutuksemme lasten kanssa on lämmintä ja lasta arvostavaa.
Kiiminkijoen päiväkodin toimintasuunnitelma
Kiiminkijoen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Yhteiset tilat koulun kanssa mahdollistavat sen, että tilat ja henkilöstö tulevat tutuiksi lapsille jo päiväkotiaikana. Tämä helpottaa
Vy Liinakko-Loimi-Varhela. Toimintasuunnitelma
Vy Liinakko-Loimi-Varhela Toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintasuunnitelmassamme kuvataan, miten varhaiskasvatusta yksikössämme Liinakko-Loimi-Varhela pedagogisesti käytännössä toteutetaan. Toimintasuunnitelma
Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Arabia-Viola
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Arabia-Viola Sisältö Yleistä Toimintakulttuuri Leikki ja monipuoliset työtavat Toiminnan arviointi ja kehittäminen Ryhmän toiminnan arviointi Yhteistyö
päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma
päiväkoti Taikapolku toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Lapsen aito ja sensitiivinen kohtaaminen on toimintamme keskiössä. Vuorovaikutuksemme lasten kanssa on lämmintä ja lasta arvostavaa.
Telkkä-Lunnin toimintasuunnitelma
Telkkä-Lunnin toimintasuunnitelma 2017-2018 Telkkä-Lunnin toimintakulttuuri Jokainen lapsi on ainutlaatuinen. Lasten toiveet ja mielenkiinnon kohteet selvitetään havainnoimalla ja kuuntelemalla. Telkkä-Lunnissa
Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma
Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintamme pohjautuu pienryhmätoimintaan sekä positiiviseen kasvatukseen. Yhdessä tekeminen ja perheiden osallisuus on meille tärkeää.
Maikkulan päiväkodin toimintasuunnitelma
Maikkulan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Mitä toimintakulttuuri tarkoittaa meillä? Hyväksymme erilaisuuden ja kohtaamme toisemme tasa-arvoisesti. Arjessa ja toiminnassa korostuu
Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma
Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Me toteutamme päiväkodissamme suunnitelmallista ja joustavaa työotetta. Huolehdimme sekä fyysisestä että psyykkisestä turvallisuudesta.
Riekonmarjan päiväkodin toimintasuunnitelma
Riekonmarjan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Päiväkotimme toiminnassa korostuu se, että olemme aidosti läsnä ja lapsia varten. Havainnoimme ja kuuntelemme heitä ja vastaamme
Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma
Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä. Tavoitteenamme on kiireetön arki. Kirjaamme sovitut asiat ryhmävasuun. Päiväkotimme tilat ovat kaikkien
Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Haikara-Ruuti
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Haikara-Ruuti 2017-18 Toimintasuunnitelmassamme kuvataan, miten varhaiskasvatusta yksikössämme Haikara- Ruudissa pedagogisesti käytännössä toteutetaan.
Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Asteri-Viskuri
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Asteri-Viskuri Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Yksikön toimintasuunnitelma perustuu Opetushallituksen antamiin varhaiskasvatussuunnitelman
Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma
Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Me toteutamme päiväkodissamme suunnitelmallista ja joustavaa työotetta. Huolehdimme sekä fyysisestä että psyykkisestä turvallisuudesta.
Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kolkka-Taneli
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Kolkka-Taneli 2017-2018 TERVETULOA VY KOLKKA-TANELIIN! Päiväkodit Kolkka ja Taneli ovat toimineet yhdessä varhaiskasvatusyksikkönä 1.8.2017 alkaen. Kolkassa
Oulunlahden päiväkodin toimintasuunnitelma
Oulunlahden päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Lähtökohtanamme on lapsen yksilöllisyyden huomioiminen. Teemme tiivistä yhteistyötä vanhempien kanssa. Tavoitteenamme on avoin ja
Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Leppäsuo-Lapinlahti
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Leppäsuo-Lapinlahti Toimintakulttuurimme Kaiken toimintamme pohjana on luoda lapselle kokonaisvaltainen tunne turvallisuudesta. Lapsi kohdataan yksilönä
Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma
Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä porrastaen, mikä mahdollistaa lapsen yksilöllisen kohtaamisen ja turvallisen vuorovaikutusilmapiirin. Pienryhmä
Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Asteri-Viskuri
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Asteri-Viskuri Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelma o Toimintasuunnitelmassa kuvataan, miten varhaiskasvatusta pedagogisesti käytännössä toteutetaan.
Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma
Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toiminnassamme korostuu tasavertaisuus ja yksilöllisyys. Kohtaamme huoltajat lapsineen yksilöinä kulttuuritaustat ja vanhempien toiveet
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Värtön päiväkodin toimintasuunnitelma
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Värtön päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme keskeinen tekijä on toistemme arvostaminen. Annamme lapsille leikkitilaa
Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma
Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Puhallamme yhteen hiileen ajatuksella; kaveria ei jätetä. Huolehdimme kannustavasta, innostavasta ja positiivisesta vuorovaikutuksesta.
Pikku-Vesaisen päiväkodin toimintasuunnitelma
Pikku-Vesaisen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkodissamme jatkettu aukiolo joustaa perheiden erilaisten hoidontarpeiden mukaan. Tällöin myös sisarukset saavat toimia samassa
Päiväkoti Eväsrepun varhaiskasvatussuunnitelma
Päiväkoti Eväsrepun varhaiskasvatussuunnitelma Toimintakulttuuri Näemme jokaisen lapsen ja hänen perhekulttuurinsa arvokkaana Kohtaamme jokaisen ihmisen siten, kuin toivoisimme itseämme kohdeltavan Toimimme
Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma
Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma 2019-2020 Toimintakulttuuri Joustavassa pienryhmätoiminnassamme lapset saavat leikkiä ja oppia rauhallisessa ja kiireettömässä ilmapiirissä. Tällöin jää aikaa huomioida
Merikotkan päiväkodin toimintasuunnitelma
Merikotkan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä päivittäin esim. leikin, toiminnan ja ruokailun aikaan. Pienryhmät muotoutuvat lasten kehitystason, mielenkiinnon
Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma
Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme perustuu hyvään vuorovaikutus- ja luottamussuhteen luomiselle lapsen ja aikuisen välille. Aikuisina
Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma
Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme pohjautuu yhdessä tekemiseen ja perheiden osallisuuteen, mm. erilaiset toimintailtapäivät sekä isän- ja äitienpäivät.
Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Munkkivuori- Muusa
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Munkkivuori- Muusa Varhaiskasvatusyksikössämme on leikkiin ja vuorovaikutukseen kannustava yhteisö, jossa osallisuus, yhdenvertaisuus ja tasa-arvo toteutuvat
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Jokainen lapsi on rikkaus ja arvokas omana itsenään. Kuuntelemme ja kohtaamme lapset ja perheet
Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma
Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Kohtelemme kaikkia lapsia ja huoltajia ystävällisesti, kuuntelemme heidän toiveitaan ja toteutamme niitä mahdollisuuksien mukaan.
Merikosken päiväkodin toimintasuunnitelma
Merikosken päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintamme keskiössä on hyvinvoiva lapsi. Meille on tärkeää, että kaikki kokevat tulevansa arvostetuiksi omana itsenään. Aikuisten
Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Aapiskukko - Kotinummi
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Aapiskukko - Kotinummi Toimintakulttuuri Toimintakulttuuri on historiallisesti ja kulttuurisesti muotoutunut tapa toimia, joka muovautuu yhteisön vuorovaikutuksessa.
Kuovit päiväkodin toimintasuunnitelma
Kuovit päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Meille on tärkeää perheen, lapsen ja työkaverin kohtaaminen aidosti, lämpimästi ja välittäen. Ylläpidämme toiminnassamme ME HENKEÄ yhdessä
Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma
Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Pienryhmätoiminta on päiväkodissamme toimintatapa, jota toteutamme jokaisessa ryhmässä ja kehitämme sitä jatkuvasti. Näin toimien mahdollistamme
Yksikön toimintasuunnitelma
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Laajasuo-Tonttula Yksikkömme toimintasuunnitelma perustuu Valtakunnallisiin varhaiskasvatussuunnitelman perusteisiin (2016), Helsingin varhaiskasvatussuunnitelmaan
Herukan päiväkodin toimintasuunnitelma
Herukan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkodissamme tunnustetaan leikin merkitys lapsen hyvinvoinnille ja uusien asioiden oppimiselle. Pienryhmässä on turvallinen ilmapiiri,
Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma
Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Joustavassa pienryhmätoiminnassamme lapset saavat leikkiä ja oppia rauhallisessa ja kiireettömässä ilmapiirissä. Tällöin jää aikaa huomioida
Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Meripirtti
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Meripirtti Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelma Toimintasuunnitelmassa kuvaamme, miten varhaiskasvatusta käytännössä pedagogisesti toteutetaan Meripirtissä.
Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kaisla-Kaleva
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Kaisla-Kaleva Toimintakulttuuri Toimintakulttuuri on historiallisesti ja kulttuurisesti muotoutunut tapa toimia, joka muovautuu yhteisön vuorovaikutuksessa.
Huonesuon päiväkodin toimintasuunnitelma 2019
Huonesuon päiväkodin toimintasuunnitelma 2019 Toimintakulttuuri Luomme myönteisyyden ilmapiiriä lapsen aidolla kohtaamisella: tervehtimällä, laskeutumalla lapsen korkeudelle ja kuuntelemalla lasta. Harjoittelemme
Myllyojan päiväkodin toimintasuunnitelma
Myllyojan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Myllyojan päiväkodissa toimintakulttuurimme lähtee yhteisistä tavoitteista ja säännöistä, joita arvioimme ja kehitämme säännöllisesti.
Pikku-Iikan päiväkodin toimintasuunnitelma
Pikku-Iikan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri - Toimintamme päiväkodissa on tavoitteellista, pedagogisesti perusteltua. - Luomme lapselle innostavan ja turvallisen ympäristön,
Kisakentän päiväkodin toimintasuunnitelma
Kisakentän päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toiminnassamme ovat tärkeitä hyvät tavat ja positiivinen ilmapiiri. Päiväkotimme jokaisessa ryhmässä on avoin oppimisympäristö, joka
Kaakonpojan päiväkodin toimintasuunnitelma
Kaakonpojan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Meille tärkeitä asioita ovat turvallisen, kannustavan ja luotettavan kasvatusilmapiirin luominen. Lapselle opetetaan vastuullisuutta;
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Pienryhmätoiminta on päiväkodissamme toimintatapa, jota toteutamme jokaisessa ryhmässä ja kehitämme
Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Jollas- Poikkilaakso- Puuskakulma 2018
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Jollas- Poikkilaakso- Puuskakulma 2018 Toimintasuunnitelman rakenne Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Työtämme ohjaavat arvot Lapsen
Vesalan päiväkodin toimintasuunnitelma
Vesalan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintamme perustuu pienryhmätoimintaan jota hyödynnämme myös ulkoilu- ja siirtymätilanteissa. Uusia, opittavia asioita lähestymme toiminnan
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimimme sallivasti ja sensitiivisesti lasten kanssa yhdessä asioita tehden. Olemme lapsille
Toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Lappi
Toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Lappi TOIMINTAKULTTUURI YKSIKÖSSÄMME Tarjoamme lapsille hoivaa ja huolenpitoa maanantaista sunnuntaihin 24/7 Varhaiskasvatusta toteutetaan huomioiden lapsen hoitovuorot
Yksikön toimintasuunnitelma
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Kaskisavu-Pentinkulma 30.10.2018 Toimintasuunnitelman rakenne Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Työtämme ohjaavat arvot Lapsen varhaiskasvatuksen
Mustikan päiväkodin toimintasuunnitelma
Mustikan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Kohtaamme jokaisen lapsen omana yksilönä. Arvostamme rehellisyyttä, toisten kunnioittamista ja hyviä käytöstapoja niin lasten kuin aikuistenkin
Kiiminkijoen avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma
Kiiminkijoen avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkotimme sijaitsee keskeisellä paikalla kuntakeskuksessa. Tämä mahdollistaa yhteistyön yläkoulun, lukion, kirjaston,
Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Seulanen-Vaskiniitty
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Seulanen-Vaskiniitty 2017 2018 Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Toimintasuunnitelmassa kuvataan, miten varhaiskasvatusta toimipisteessä
Rajakylän päiväkodin toimintasuunnitelma
Rajakylän päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Työyhteisöllämme on yhteiset tavoitteet. Asettamamme tavoitteet pyrimme saavuttamaan yhteisillä toimintamalleilla ja käytännöillä.
Toimintasuunnitelma Vy Rööperi-Wilhola
Toimintasuunnitelma 2018-2019 Vy Rööperi-Wilhola Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Yksikön toimintasuunnitelma perustuu Opetushallituksen antamiin varhaiskasvatussuunnitelman perusteisiin
Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kallio-Sörkka-Terhi
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Kallio-Sörkka-Terhi Leikkiin ja vuorovaikutukseen kannustava yhteisö Näin meidän yksikössä/ryhmässä : Pienryhmätoimintaan on mahdollisuus päivittäin.
Toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Herukka-Vaapukka
Toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Herukka-Vaapukka VARHAISKASVATUKSEN ALOITTAMINEN Tarjoamme vanhemmille mahdollisuuden tukea lapsensa varhaiskasvatuksen aloittamista portaittain. Kannustamme
Yksikön toimintasuunnitelma
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Pph Itäkeskus-Marjaniemi-Myllypuro Toimintakausi syksy 2017-kevät 2018 https://www.instagram.com/perhepaivahoito_myllikka_itis/ Perhepäivähoito osallisuutta
Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Linnunlaulu
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Linnunlaulu Meillä Linnunlaulussa tehdään töitä laulaen ja nauraen ajatuksella että kaikki on mahdollista! Meille tärkeitä asioita ovat lapsen, vanhempien
Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kallio-Sörkka-Terhi
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Kallio-Sörkka-Terhi 2018-2019 Työtämme ohjaavat yhteiset arvot Helsinkiläinen varhaiskasvatus perustuu Vasu-perusteissa määritellyille arvoille sekä Helsingin
Päiväkoti Puron toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Myllytonttu-Puro
Päiväkoti Puron toimintasuunnitelma 2017-2018 Varhaiskasvatusyksikkö Myllytonttu-Puro Toimintakulttuuri Toimintakulttuuri on historiallisesti ja kulttuurisesti muotoutunut tapa toimia, joka muovautuu yhteisön
Pitkäkankaan päiväkodin toimintasuunnitelma
Pitkäkankaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Meillä lasta kannustetaan leikkiin. Tiedostamme leikin tärkeän merkityksen lapsen hyvinvoinnille ja oppimiselle. Aikuiset ja lapset
Pyykösjärven päiväkodin toimintasuunnitelma
Pyykösjärven päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkodissamme pienryhmätoimintaa on kaikissa päivän tilanteissa ja se on suunniteltu hyvin. Tarjoamme lapsille monipuolista tekemistä,
Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma
Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Opimme yhdessä ja jaamme oppimaamme, minkä pohjalta kehitämme toimintaamme ja toimintaympäristöjämme. Luomme avoimen ja kannustavan ilmapiirin,
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Otokylän päiväkodin toimintasuunnitelma
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Otokylän päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkotimme on vuoroyksikkö, joka tarjoaa hoitoa hoitovarausten mukaan maanantaista sunnuntaihin
Pöllökankaan päiväkodin toimintasuunnitelma
Pöllökankaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Olemme lapsille läsnä, lähellä ja saatavilla. Olemme fyysisesti lapsen tasolla, jolloin lapsen on helppo tulla syliin kertomaan
Yksikön toimintasuunnitelma
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Kaskisavu-Pentinkulma 31.10.2017 Toimintakulttuuri Toimintakulttuuri on historiallisesti ja kulttuurisesti muotoutunut tapa toimia, joka muovautuu yhteisön
Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Elias-Maria
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Elias-Maria Toimintakulttuuri Toimintakulttuuri muuttuu jatkuvasti. Siihen vaikuttavat kaikki yhteisön jäsenet. Yksikössämme sovitaan toimintakulttuuria
Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö NALLI-SAKARA
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö NALLI-SAKARA Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Toimintasuunnitelmassa kuvataan, miten varhaiskasvatusta toimipisteessä tai yksikössä
Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Aapiskukko-Kotinummi
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Aapiskukko-Kotinummi Toimintasuunnitelman rakenne Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Työtämme ohjaavat arvot Lapsen varhaiskasvatuksen
Kaijonharjun päiväkodin toimintasuunnitelma
Kaijonharjun päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintamme perustuu kokopäiväpedagogiikkaan; jokainen hetki tukee lapsen kehitystä ja oppimista. Kasvattajat mahdollistavat lasten
Laululinnun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma
Laululinnun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Toimintakulttuuri Näemme lapsen ja hänen perhekulttuurinsa arvokkaana Kohtaamme jokaisen lapsen ja aikuisen siten, kuin toivoisimme itseämme kohdeltavan
Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kannelmäki-Vanhainen
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Kannelmäki-Vanhainen Toimintakulttuuri Lapsuus on arvo omana elämänvaiheenaan. Henkilökuntana olemme vastuuntuntoisia ja motivoituneita. Meille on tärkeää,
Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Timotei
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Timotei 2017-18 Toimintakulttuuri Lapsen kohtaaminen: Jokainen lapsi on tärkeä. Kohtelemme lapsia tasapuolisesti. Kuulemme ja näemme lapsen sanalliset
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Muistamme kaikissa päivän hetkissä, että aikuinen on vuorovaikutuksen mallina. Toimimme sallivasti
Varhaiskasvatusyksikkö Laajasuo-Tonttula
Varhaiskasvatusyksikkö Laajasuo-Tonttula 2018-2019 Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Yksikön toimintasuunnitelma perustuu Opetushallituksen antamiin varhaiskasvatussuunnitelman perusteisiin
Kohti varhaiskasvatuksen ammattilaisuutta HYVINKÄÄN VASU2017
Kohti varhaiskasvatuksen ammattilaisuutta HYVINKÄÄN VASU2017 kohtaa lapsen Välittää lapsista aidosti ja on töissä heitä varten Suhtautuu lapsiin ja heidän tunteisiinsa ja tarpeisiinsa empaattisesti On
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Savotta-aukion päiväkodin toimintasuunnitelma
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Savotta-aukion päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Tavoitteet Tärkeimpiä arvoja meillä ovat välittäminen, turvallisuus ja itsensä toteuttaminen. Toimintaamme
Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kaunokki-Metsätähti
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Kaunokki-Metsätähti 2017 2018 Toimintakulttuuri Lapsen on koettava olonsa turvalliseksi. Hän voi luottaa aikuisiin ja tietää saavansa oikeudenmukaista
Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Päiväpirtti - Vaahtera
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Päiväpirtti - Vaahtera TOIMINTAKULTTUURI YKSIKÖSSÄMME Hyvä vuorovaikutus ja turvallinen arki on toimintakulttuurimme ydin! - Aikuinen vastaa siitä, että
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Jokainen lapsi on rikkaus ja arvokas omana itsenään. Kuuntelemme ja kohtaamme lapset ja perheet
Ritaharjun päiväkodin toimintasuunnitelma
Ritaharjun päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Ritaharjun päiväkoti on osa Ritaharjun monitoimitalon toimintakokonaisuutta. Toimimme yhteistyössä koulun, kirjaston ja nuorisopalveluiden
Koskelan päiväkodin toimintasuunnitelma
Koskelan päiväkodin toimintasuunnitelma 2019-2020 Toimintakulttuuri Yhdessä keskustellen luomme avoimen ja vuorovaikutuksellisen ilmapiirin lasten, vanhempien ja työntekijöiden välille. Toimintakulttuurimme
Taskilan päiväkodin toimintasuunnitelma
Taskilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Yhdessä keskustellen luomme avoimen ja vuorovaikutuksellisen ilmapiirin lasten, vanhempien ja työntekijöiden välille. Toimintakulttuurimme
Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Louhikko - Pyynikki
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Louhikko - Pyynikki Toimintakulttuuri ja Laaja-alainen osaaminen Toimintakulttuuri on historiallisesti ja kulttuurisesti muotoutunut tapa toimia, joka
Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Karvikka- Longinoja
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Karvikka- Longinoja Toimintakulttuuri Yksikkömme arvot: Vuorovaikutus Turvallisuus Kiireettömyys Leikkiin ja vuorovaikutukseen kannustava yhteisö Kannustamme
Lintulan päiväkoti toimintasuunnitelma
Lintulan päiväkoti toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Suunnittelemme arjen kiireettömäksi. Ennakoimme tilanteita, kokeilemme uusia toimintatapoja, vanhoja hyviä unohtamatta. Osallistavan
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Knuutilankankaan päiväkodin toimintasuunnitelma
Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Knuutilankankaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Pyrimme avoimeen ja lämpimään yhteistyöhön Muokkaamme leikki- ja oppimistiloja yhdessä
Varhaiskasvatussuunnitelma Pyhäjärven kaupunki Sivistyspalvelut Varhaiskasvatus
Varhaiskasvatussuunnitelma 1.8.2017 Pyhäjärven kaupunki Sivistyspalvelut Varhaiskasvatus Varhaiskasvatus tukee lapsen kasvua, kehitystä ja oppimista ja edistää lapsen ja hänen perheensä hyvinvointia Pyhäjärven
Sampolan päiväkodin ja Lastun toimintasuunnitelma
Sampolassa, Sampolassa tutkitaan ja opitaan. Ihmetellen yhdessä, meidän lähiluonnossa. Leikkien ja iloiten. (säv. Jaakko kulta, san. Liisa Talus) Sampolan päiväkodin ja Lastun toimintasuunnitelma 2017-2018
Varhaiskasvatusyksikkö Lehdokki-Ratamon Toimintasuunnitelma Toimintakausi
Varhaiskasvatusyksikkö Lehdokki-Ratamon Toimintasuunnitelma Toimintakausi 2017-2018 Uusi toimintakausi uusi VASU Keväällä 2017 valtakunnallisiin varhaiskasvatussuunni telman perusteisiin tutustuttiin yksikön
Vekara-ahon päiväkodin toimintasuunnitelma
Vekara-ahon päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Touhuamme paljon erilaisissa pienryhmissä. Teemme koko talon yhteisiä, laajempia projekteja ja tapahtumia. Näitä ovat esimerkiksi
Varhaiskasvatusyksikkö Pääskylä-Runo. Toimintasuunnitelma
Varhaiskasvatusyksikkö Pääskylä-Runo Toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintasuunnitelma Tämä on varhaiskasvatusyksikkö Pääskylä-Runon toimintasuunnitelma toimintavuodelle 2017-2018 Toimintasuunnitelman
Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Leipuri-Tuulimylly
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Leipuri-Tuulimylly Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Toimintasuunnitelmassa kuvataan, miten varhaiskasvatusta yksikössämme Leipuri-Tuulimyllyssä
Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kontula-Kurki
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Kontula-Kurki 2017-2018 Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Toimintasuunnitelmassamme kuvaamme, miten varhaiskasvatusta yksikössämme Kontula-Kurjessa
Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Nurkka-Savotta
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Nurkka-Savotta Toimintasuunnitelman rakenne Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Työtämme ohjaavat arvot Lapsen varhaiskasvatuksen aloittaminen
Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Savela-Sinivuori
Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Savela-Sinivuori Toimintakulttuuri Toimintakulttuuri on historiallisesti ja kulttuurisesti muotoutunut tapa toimia, joka muovautuu yhteisön vuorovaikutuksessa.