Ikäihmiset ja sähköinen asiointi Miten saadaan kaikki mukaan?

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ikäihmiset ja sähköinen asiointi Miten saadaan kaikki mukaan?"

Transkriptio

1 Ikäihmiset ja sähköinen asiointi Miten saadaan kaikki mukaan? Liitetaulukot selvitykseen Vanhus- ja lähimmäispalvelun liiton Ikäteknologiakeskus selvitti, miten ikäihmiset asioivat internetissä, mitä sähköisiä palveluita he käyttävät sekä millaisia haasteita he kohtaavat. Kyselyn valmistelussa on ollut mukana Valtiovarainministeriön AUTA-hanke, jossa kehitetään asiakaspalvelun uutta toimintamallia kokeilujen avulla ja autetaan asiakkaita digitaalisten palvelujen käytössä. Kyselyn toteutus Yhteensä 870 vastausta 391 verkkolomakkeella 479 paperisella lomakkeella mm. Vallin jäsenjärjestöistä ja pääkaupunkiseudun vanhusten palvelukeskuksista Vastaukset kerättiin tammi maaliskuussa sisällöllistä kysymystä (aiheina sähköinen asiointi, tunnistautuminen ja asiointiavun saaminen) ja kolme taustaa kartoittavaa kysymystä. Lisäksi vastaajat antoivat 279 vapaamuotoista kommenttia aiheesta. Vastaajissa painottuivat naiset sekä kaupungissa tai taajamassa asuvat. Kysymysten kohdalla esitetään ensimmäisessä kuviossa koko aineiston yhteiset prosentit (siniset palkit). Toisessa kuviossa on aineisto eriteltynä vastaustavan mukaan: tummansiniset palkit = paperilomakkeella, n= 479, punaiset palkit = verkkolomakkeella, n=391. 1/18

2 1. Onko käytössäsi 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% Tietokone 6 Älypuhelin 43% Tablet-tietokone 3 Muu laite, jolla pääsee internettiin, esim äly-tv 6% Ei mitään näistä 30% Tietokone 41% 93% Älypuhelin 19% 71% Tablet-tietokone 16% 56% Muu laite, jolla pääsee internettiin, esim äly-tv 1% 12% Ei mitään näistä 51% 0% 20% 40% 60% 80% 100% 2/18

3 Paperilomakkeella Netissä Tietokone , ,78% Älypuhelin 89 18,98% ,13% Tablet-tietokone 74 15,78% ,67% Muu laite, jolla pääsee internettiin, esim äly-tv 5 1,07% 46 11,86% Ei mitään näistä ,96% 16 4,12% 2. Oletko hoitanut omia asioitasi internetissä? 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% Kyllä 62% En 27% Omainen on asioinut puolestani 19% Muu henkilö on asioinut puolestani Kyllä 37% 93% En 5% 4 Omainen on asioinut puolestani 31% Muu henkilö on asioinut puolestani 6% 1% 0% 20% 40% 60% 80% 100% 3/18

4 Paperilomakkeella Netissä Kyllä , ,53% En ,4 19 4,9% Omainen on asioinut puolestani ,41% 17 4,38% Muu henkilö on asioinut puolestani 29 6,2% 3 0,77% 3. Oletko hoitanut joitakin seuraavista julkisista asiointipalveluista internetissä? 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100% Terveyskeskuspalvelut 55% Kelan palvelut 32% OmaKanta (terveystiedot ja sähköiset reseptit) - palvelut 73% Kunnan sosiaalipalvelut (esim. kotipalvelu, sosiaalituet) 7% Verotoimiston palvelut 47% Pankkipalvelut 9 Vakuutusyhtiön palvelut 41% Kirjaston asiointi 41% Muita palveluita, mitä 10% 4/18

5 Terveyskeskuspalvelut Kelan palvelut OmaKanta (terveystiedot ja sähköiset reseptit) -palvelut Kunnan sosiaalipalvelut (esim. kotipalvelu, sosiaalituet) Verotoimiston palvelut Pankkipalvelut Vakuutusyhtiön palvelut Kirjaston asiointi 9% 6% 38% 2 36% 29% 23% 23% 63% 5 56% 50% 50% 82% 88% 97% Muita palveluita, mitä 6% 13% 0% 20% 40% 60% 80% 100% 120% Paperilomakkeella Netissä Terveyskeskuspalvelut 71 38,38% ,16% Kelan palvelut 45 24,32% ,29% OmaKanta (terveystiedot ja sähköiset reseptit) -palvelut 99 53,51% ,27% Kunnan sosiaalipalvelut (esim. kotipalvelu, sosiaalituet) 16 8,65% 23 6,37% Verotoimiston palvelut 53 28,65% ,23% Pankkipalvelut ,57% ,68% Vakuutusyhtiön palvelut 43 23, ,1 Kirjaston asiointi 43 23, ,58% Muita palveluita, mitä 11 5,95% 47 13,02% 5/18

6 4. Mitä seuraavista asioista olet tehnyt internetissä? 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% Lomamatkojen varaaminen ja ostaminen 45% Reittien selvittäminen 65% Matkalippujen ostaminen (VR, bussit, jne) 53% Ostosten tekeminen 43% Aikataulujen selvittäminen 71% En mitään näistä 20% Lomamatkojen varaaminen ja ostaminen 22% 60% Reittien selvittäminen 37% 8 Matkalippujen ostaminen (VR, bussit, jne) 25% 71% Ostosten tekeminen 17% 60% Aikataulujen selvittäminen 43% 88% En mitään näistä 5% 43% 0% 20% 40% 60% 80% 100% 6/18

7 Paperilomakkeella Netissä Lomamatkojen varaaminen ja ostaminen 52 22,13% ,27% Reittien selvittäminen 86 36,6% ,11% Matkalippujen ostaminen (VR, bussit, jne) 59 25,11% ,68% Ostosten tekeminen 41 17,45% ,73% Aikataulujen selvittäminen ,98% ,49% En mitään näistä ,55% 19 5,21% 7/18

8 5. Oletko saanut apua omien asioiden hoitamiseen netissä? 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% En 42% Kyllä 58% En 33% 47% Kyllä 53% 67% 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% Paperilomakkeella Netissä En 77 32,77% , Kyllä ,23% ,6% 8/18

9 6. Jos olet saanut apua asioiden hoitamiseen, niin keneltä? 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% Lapsiltani tai sukulaisiltani 80% Ystäviltä, tuttavilta tai naapureilta 28% Työväen/kansalaisopistolta 15% Vertaistukiopastuksesta tai muusta maksuttomasta neuvontapalvelusta 29% Kirjastosta Maksullisesta neuvontapalvelusta Kunnan, KELAn tms neuvontapalvelusta Muualta, mistä 12% 5% 3% 9% Lapsiltani tai sukulaisiltani Ystäviltä, tuttavilta tai naapureilta Työväen/kansalaisopistolta Vertaistukiopastuksesta tai muusta Kirjastosta Maksullisesta neuvontapalvelusta Kunnan, KELAn tms neuvontapalvelusta Muualta, mistä 19% 10% 20% 13% 12% 11% 5% 5% 3% 7% 11% 38% % 0% 20% 40% 60% 80% 100% 9/18

10 Paperilomakkeella Netissä Lapsiltani tai sukulaisiltani ,29% ,96% Ystäviltä, tuttavilta tai naapureilta 34 18,78% 72 37,5% Työväen/kansalaisopistolta 18 9, ,31% Vertaistukiopastuksesta tai muusta maksuttomasta neuvontapalvelusta (vapaaehtoisilta, yhdistyksiltä tai järjestöiltä) 24 13,26% 84 43,75% Kirjastosta 21 11,6% 22 11,46% Maksullisesta neuvontapalvelusta 9 4,97% 10 5,21% Kunnan, KELAn tms neuvontapalvelusta 5 2,76% 8 4,17% Muualta, mistä 12 6,63% 22 11,46% 7. Keneltä mieluiten ottaisit vastaan apua verkkoasioinnissa? 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% Lapsiltani 67% Ystäviltä, tuttavilta tai naapureilta 28% Työväen/kansalaisopistolta 11% Vertaisopastuksesta vapaaehtoisilta 3 Maksulliselta auttajalta Kirjaston henkilökunnalta 11% Kotiavun ihmisiltä Kunnantoimistolta Muualta, mistä 2% 6% 8% 10/18

11 Lapsiltani 57% 76% Ystäviltä, tuttavilta tai naapureilta 19% 39% Työväen/kansalaisopistolta 20% Vertaisopastuksesta vapaaehtoisilta 16% 56% Maksulliselta auttajalta Kirjaston henkilökunnalta Kotiavun ihmisiltä Kunnantoimistolta Muualta, mistä 3% 5% 5% 8% 1% 2% 8% 7% 18% 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% Paperilomakkeella Netissä Lapsiltani ,18% ,22% Ystäviltä, tuttavilta tai naapureilta 81 19,1% ,0 Työväen/kansalaisopistolta 19 4,48% 74 19,79% Vertaisopastuksesta vapaaehtoisilta 68 16, ,61% Maksulliselta auttajalta 11 2,59% 20 5,35% Kirjaston henkilökunnalta 23 5,42% 68 18,18% Kotiavun ihmisiltä 32 7,55% 15 4,01% Kunnantoimistolta 6 1,42% 8 2,1 Muualta, mistä 35 8,25% 28 7,49% 11/18

12 8. Missä haluaisit avustamisen tapahtuvan (valitse kolme mieluisinta)? 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% Kotonani 83% Kelan tai muun palvelun neuvontapisteessä Yhteispalvelupisteessä 11% 1 Vertaisopastajien opastuspisteessä 36% Kirjastossa 21% Muualla, missä 6% Kotonani 87% 78% Kelan tai muun palvelun neuvontapisteessä Yhteispalvelupisteessä 12% 10% 8% 21% Vertaisopastajien opastuspisteessä 18% 55% Kirjastossa 13% 31% Muualla, missä 6% 7% 0% 20% 40% 60% 80% 100% 12/18

13 Paperilomakkeella Netissä Kotonani ,1% ,25% Kelan tai muun palvelun neuvontapisteessä 51 12,41% 39 10,3 Yhteispalvelupisteessä 34 8,27% 79 20,95% Vertaisopastajien opastuspisteessä 76 18,49% ,4 Kirjastossa 54 13, ,77% Muualla, missä 26 6,33% 26 6,9% 9. Monissa palveluissa käyttäjän tulee tunnistautua eli todistaa henkilöllisyytensä. Mitä seuraavista tunnistautumistavoista olet käyttänyt? 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% Pankkitunnukset 72% Mobiilitunnistautuminen 10% Henkilökortin PIN-tunnus 12% Käyttäjätunnus ja salasana 5 Joku muu 1% En ole koskaan tunnistautunut sähköisesti 2 13/18

14 Pankkitunnukset 53% 9 Mobiilitunnistautuminen 3% 17% Henkilökortin PIN-tunnus 15% 10% Käyttäjätunnus ja salasana 32% 79% Joku muu 1% 1% En ole koskaan tunnistautunut sähköisesti 5% 41% 0% 20% 40% 60% 80% 100% Paperilomakkeella Netissä Pankkitunnukset ,68% ,51% Mobiilitunnistautuminen 14 3,26% 64 16,62% Henkilökortin PIN-tunnus 63 14,69% 37 9,61% Käyttäjätunnus ja salasana ,93% ,22% Joku muu 5 1,17% 5 1,3% En ole koskaan tunnistautunut sähköisesti ,03% 21 5,45% 14/18

15 10. Miksi et ole tunnistautunut sähköisesti? 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% En ole käyttänyt palveluja, joissa sitä olisi tarvittu 4 Minulla ei ole edellä lueteltuja tunnistautumisvälineitä 5 En osaa 36% En luota palvelun tietoturvaan 1 Muu syy, mikä? 8% En ole käyttänyt palveluja, joissa sitä olisi tarvittu 19% 47% Minulla ei ole edellä lueteltuja tunnistautumisvälineitä 53% 62% En osaa 36% 38% En luota palvelun tietoturvaan 15% 10% Muu syy, mikä? 8% 10% 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 15/18

16 Paperilomakkeella Netissä En ole käyttänyt palveluja, joissa sitä olisi tarvittu 89 46,6% 4 19,05% Minulla ei ole edellä lueteltuja tunnistautumisvälineitä ,88% 13 61,9% En osaa 69 36,13% 8 38,1% En luota palvelun tietoturvaan 28 14,66% 2 9,52% Muu syy, mikä? 15 7,85% 2 9,52% 16/18

17 11. Ikä Alle 60 vuotta vuotta vuotta vuotta vuotta vuotta Yli 91 vuotta 0% 5% 10% 15% 20% 25% 30% 35% 40% 2% 8% 37% 2 13% 13% 3% Alle 60 vuotta vuotta vuotta vuotta vuotta vuotta Yli 91 vuotta 1% 3% 2% 1% 1 21% 20% 22% 21% 27% 56% 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 17/18

18 Paperilomakkeella Netissä Alle 60 vuotta 3 0,63% 16 4,13% vuotta 19 3,98% 54 13,95% vuotta ,38% ,59% vuotta ,63% 76 19, vuotta ,8% 11 2, vuotta ,97% 8 2,07% Yli 91 vuotta 22 4,61% 3 0,78% 12. Sukupuoli 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% Nainen 73% Mies 27% 13. Asuinpaikka 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100% Kaupunki tai taajama 89% Maaseutu 11% 18/18

Ikäihmiset ja sähköinen asiointi. Miten saadaan kaikki mukaan?

Ikäihmiset ja sähköinen asiointi. Miten saadaan kaikki mukaan? Ikäihmiset ja sähköinen asiointi Miten saadaan kaikki mukaan? Digitalisaatio muuttaa yhteiskuntaa ja palveluja: Voivatko kaikki osallistua? Asiointi on aika hankalaa ilman tietokonetta, eikä ole varaa

Lisätiedot

Ikäihmiset ja pankkipalvelut. DigiAgeTalk Lea Stenberg

Ikäihmiset ja pankkipalvelut. DigiAgeTalk Lea Stenberg Ikäihmiset ja pankkipalvelut DigiAgeTalk2018 5.6.2018 Lea Stenberg Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto Valli ry valtakunnallista vanhustyötä tekevä, 65-vuotias asiantuntijajärjestö kehitämme vanhuspalveluja,

Lisätiedot

Kansakunta hyppää digiloikkaa, 1,5 miljoonaa suomalaista katsoo syrjästä. KUNTALAISFOORUMI ORIVESI Tiina Kuisma / Aurum

Kansakunta hyppää digiloikkaa, 1,5 miljoonaa suomalaista katsoo syrjästä. KUNTALAISFOORUMI ORIVESI Tiina Kuisma / Aurum Kansakunta hyppää digiloikkaa, 1,5 miljoonaa suomalaista katsoo syrjästä KUNTALAISFOORUMI ORIVESI 13.12.2018 Tiina Kuisma / Aurum KÄYTTÄJÄT TYÖNTEKIJÄT OMAISET VAPAAEHTOISTOIMIJAT Tietoyhteiskunnalla tarkoitetaan

Lisätiedot

Ikäihmisten osallisuuden edistäminen. Sanna Kaijanen

Ikäihmisten osallisuuden edistäminen. Sanna Kaijanen Ikäihmisten osallisuuden edistäminen Sanna Kaijanen 24.8..2017 Valli ry Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto Valli ry on valtakunnallinen vanhusalan kehittäjä ja asiantuntija. Valli ry:n Ikäteknologiakeskuksessa

Lisätiedot

Ikääntyneen väestön DIGITAIDOT - mitä jokaisen kirjastolaisen olisi hyvä tietää. Kati Harkoma, Vallin Ikäteknologiakeskus

Ikääntyneen väestön DIGITAIDOT - mitä jokaisen kirjastolaisen olisi hyvä tietää. Kati Harkoma, Vallin Ikäteknologiakeskus Ikääntyneen väestön DIGITAIDOT - mitä jokaisen kirjastolaisen olisi hyvä tietää Kati Harkoma, Vallin Ikäteknologiakeskus Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto Valli ry.......................................................................

Lisätiedot

Asiakkaiden ja omaisten arvio seniorikansalaisten kotihoidosta

Asiakkaiden ja omaisten arvio seniorikansalaisten kotihoidosta Asiakkaiden ja omaisten arvio seniorikansalaisten kotihoidosta Taloustutkimus Oy Pasi Holm 1 Yhteenveto seniorikansalaisten kotihoidosta Kotihoidon piirissä vajaat 60.000 seniorikansalaista Yli 74-vuotiaita

Lisätiedot

Ystävällistä, selkeää ja ihmisläheistä asiakaspalvelua kehiin. Asiakaspalvelukysely 2012. Jyväskylän kaupunki Uusi asiakaspalvelumalli

Ystävällistä, selkeää ja ihmisläheistä asiakaspalvelua kehiin. Asiakaspalvelukysely 2012. Jyväskylän kaupunki Uusi asiakaspalvelumalli Ystävällistä, selkeää ja ihmisläheistä asiakaspalvelua kehiin Asiakaspalvelukysely 2012 Jyväskylän kaupunki Uusi asiakaspalvelumalli Osallistu kyselyyn ja vaikuta Jyväskylän kaupungin asiakaspalvelun kehittämiseen!

Lisätiedot

Kansalaiskyselyn tulokset

Kansalaiskyselyn tulokset ASSI-hanke - Asiakaslähtöisten omahoitoa ja etähoitoa tukevien sähköisten palvelujen ja palveluprosessien käyttöönoton innovaatiot perusterveydenhuollossa, 1.10.2012 31.12.2014 Kansalaiskyselyn tulokset

Lisätiedot

Kysely Varsinais-Suomen maakunnan verkkopalveluista. Jessica Ålgars-Åkerholm

Kysely Varsinais-Suomen maakunnan verkkopalveluista. Jessica Ålgars-Åkerholm Kysely Varsinais-Suomen maakunnan verkkopalveluista Jessica Ålgars-Åkerholm 9.8.2018 Toteutettiin Webropolilla. Suomeksi ja ruotsiksi, erillinen sote-aiheinen kysely Kysely oli avoinna 31.5. 4.7.2018.

Lisätiedot

ATTENDO OY TERVEYDENHUOLTOKYSELY SULKAVALLA LOKA-MARRASKUU/ 2016 TALOUSTUTKIMUS OY ANNE KOSONEN

ATTENDO OY TERVEYDENHUOLTOKYSELY SULKAVALLA LOKA-MARRASKUU/ 2016 TALOUSTUTKIMUS OY ANNE KOSONEN ATTENDO OY TERVEYDENHUOLTOKYSELY SULKAVALLA LOKA-MARRASKUU/ 2016 TALOUSTUTKIMUS OY ANNE KOSONEN 1 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS 1/2 Taloustutkimus Oy on toteuttanut tämän tutkimuksen Attendo Oy:n toimeksiannosta.

Lisätiedot

Senioreille kysely tietotekniikan ja internetin käyttöstä

Senioreille kysely tietotekniikan ja internetin käyttöstä Senioreille kysely tietotekniikan ja internetin käyttöstä 1. Ikä 30-39 1.1% 4 40-49 1.7% 6 50-59 13.6% 49 60-69 56.7% 204 70-79 23.3% 84 80-89 3.6% 13 90 -> 0.0% 0 answered question 360 skipped question

Lisätiedot

1. Yleiset kommentit lakiehdotuksesta. Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto ry. Lausunto VM003:00/2017 VM/155/03.01.

1. Yleiset kommentit lakiehdotuksesta. Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto ry. Lausunto VM003:00/2017 VM/155/03.01. Vanhus ja lähimmäispalvelun liitto ry Lausunto VM/155/03.01.00/2018 01.03.2018 VM003:00/2017 Asia: VM003:00/2017 VM/155/03.01.00/2018 Lausuntopyyntö luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laeiksi

Lisätiedot

Kysely sähköisten palveluiden käytöstä Pudasjärvellä

Kysely sähköisten palveluiden käytöstä Pudasjärvellä Raportti 1 (13) Kysely sähköisten palveluiden käytöstä Pudasjärvellä Vastaajien perustiedot Kyselyn tarkoituksena oli selvittää, miten pudasjärveläiset käyttävät sähköisiä palveluita ja mitä palveluita

Lisätiedot

1 Taustatietoja (rasti ruutuun)

1 Taustatietoja (rasti ruutuun) KOUVOLAN KAUPUNGIN YHTEISPALVELUPISTEIDEN ASIAKASPALVELUKYSELY Yhtspalvelupisteet ovat paikallistiedon ja ylsasioinnin keskuksia, joista saa opastusta ja ylsneuvontaa Kouvolan kaupungin ja yhtstyökumppanden

Lisätiedot

DNA Digitaaliset elämäntavat -tutkimus Lisätietoja:

DNA Digitaaliset elämäntavat -tutkimus Lisätietoja: DNA Digitaaliset elämäntavat -tutkimus Digitaalinen asiointi, yhteenveto medialle Lisätietoja: osastopäällikkö Niina Hagman, Market Intelligence & Insight, DNA Oyj, puh. 044 044 2251, niina.hagman@dna.fi

Lisätiedot

Kansalaisten asiointitili

Kansalaisten asiointitili Kansalaisten asiointitili Kansalaiskuuleminen Otakantaa.fi -keskustelussa Esittelymateriaali Asiointitili@valtiokonttori.fi Tästä esityksestä Tämä esitys on laadittu taustatiedoksi kansalaisten asiointitilistä.

Lisätiedot

Pankkipalvelut kuuluvat kaikille. Miten turvataan iäkkäiden pankkiasiointi digiyhteiskunnassa?

Pankkipalvelut kuuluvat kaikille. Miten turvataan iäkkäiden pankkiasiointi digiyhteiskunnassa? Pankkipalvelut kuuluvat kaikille Miten turvataan iäkkäiden pankkiasiointi digiyhteiskunnassa? Miten turvataan iäkkäiden oikeus hoitaa itse raha-asiansa? Pankkipalvelut siirtyvät verkkoon ja konttorit vähenevät.

Lisätiedot

Liitekuviot. Tietoteknologian käyttö ja käyttämättömyyden syyt 75 89-vuotiailla Kooste kyselytutkimuksesta. www.ikateknologia.fi

Liitekuviot. Tietoteknologian käyttö ja käyttämättömyyden syyt 75 89-vuotiailla Kooste kyselytutkimuksesta. www.ikateknologia.fi www.ikateknologia.fi Liitekuviot Tietoteknologian käyttö ja käyttämättömyyden syyt 9-vuotiailla Kooste kyselytutkimuksesta Nordlund, Marika; Stenberg, Lea; Lempola, Hanna-Mari. KÄKÄTE-projekti (Käyttäjälle

Lisätiedot

Suomalaisten apteekkiasiointi 2018

Suomalaisten apteekkiasiointi 2018 Suomen Apteekkariliitto Suomalaisten apteekkiasiointi 0 Raportti Sirkku Keski-Hallila..0 Tutkimuksen toteutus Taloustutkimus toteutti tämän tutkimuksen Suomen Apteekkariliiton toimeksiannosta.. 0. Tutkimusmenetelmä:

Lisätiedot

Kansalaiskysely 2014. Mäntsälä + kaikki

Kansalaiskysely 2014. Mäntsälä + kaikki Kansalaiskysely 2014 Mäntsälä + kaikki Vastaajamäärä Koko selvityksessä yhteensä 1421 vastaajaa Mäntsälästä 330 vastaajaa Tuhatta täysi-ikäistä asukasta kohden 22 vastaajaa 23 % kaikista vastaajista 2.

Lisätiedot

Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013

Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013 Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013 Hyvä asiakkaamme! Pyydämme sinua vastaamaan kirjastopalveluita koskevaan asiakaskyselyyn. Kyselyn tuloksia käytetään kirjastopalveluiden arvioinnissa

Lisätiedot

Ajankohtaista sähköisessä asioinnissa. Jorma Flinkman 20.2.2014

Ajankohtaista sähköisessä asioinnissa. Jorma Flinkman 20.2.2014 Ajankohtaista sähköisessä asioinnissa Jorma Flinkman 20.2.2014 Maatila ICT hanke lyhyesti Etelä-Savon Maatila ICT -hanke on maakunnallinen, vuosina 2013 2014 toteutettava tiedonvälityshanke, jonka keskeisinä

Lisätiedot

RAY TUKEE BAROMETRIN KYSELYLOMAKE Rauman MTY Friski Tuult ry

RAY TUKEE BAROMETRIN KYSELYLOMAKE Rauman MTY Friski Tuult ry Tässä kyselyssä järjestötoiminta = Rauman Friski Tuult ry:n toiminta Kyselyitä lähetettiin marraskuussa yhdistyksen jäsenkirjeen mukana kappaletta. Kyselyn vastausprosentti oli, % JÄRJESTÖTOIMINTAAN OSALLISTUMINEN

Lisätiedot

Aluenopeusrajoituksen muutos ja liikenteen rauhoittamistoimenpiteet Kissanmaalla, Takahuhdissa, yms-kyselyn vastausten koonti

Aluenopeusrajoituksen muutos ja liikenteen rauhoittamistoimenpiteet Kissanmaalla, Takahuhdissa, yms-kyselyn vastausten koonti 1 Aluenopeusrajoituksen muutos ja liikenteen rauhoittamistoimenpiteet Kissanmaalla, Takahuhdissa, yms-kyselyn vastausten koonti (vastauksia yhteensä 504 kpl) Vastaajien määrä, ikä ja sukupuoli 160 Vastaajien

Lisätiedot

Ajankohtaista sähköisessä asioinnissa. Jorma Flinkman 12.2.2015

Ajankohtaista sähköisessä asioinnissa. Jorma Flinkman 12.2.2015 Ajankohtaista sähköisessä asioinnissa Jorma Flinkman 12.2.2015 Maatila ICT hanke lyhyesti Etelä-Savon Maatila ICT -hanke on maakunnallinen, vuosina 2013 2015 toteutettava tiedonvälityshanke, jonka keskeisinä

Lisätiedot

Suomalaiset verkossa - NetTrack 2014. IAB:n kooste. TNS Gallup Digital / NetTrack 2014

Suomalaiset verkossa - NetTrack 2014. IAB:n kooste. TNS Gallup Digital / NetTrack 2014 Suomalaiset verkossa - NetTrack 014 IAB:n kooste Tutkimuksen toteutus Tutkimus toteutettiin puhelinhaastatteluilla (catibus) ja web-kyselynä. Internetin käytön laajuutta mittaavat tulokset kysyttiin puhelimitse

Lisätiedot

Suomalaisten verkkoasioin0

Suomalaisten verkkoasioin0 Suomalaisten verkkoasioin0 Syyskuu 2014 Prior Konsultoin0 Oy Tatu Kauppinen, Jouni Kivikoski Tutkimuksen toteutus, kohderyhmä ja aineistot Tutkimuksen suunniaelusta, 0edonkeruusta, analyysista ja raportoinnista

Lisätiedot

Rovaniemen senioribarometri 2010 Tulokset graafisesti. Simo Pokki Vertikal Oy

Rovaniemen senioribarometri 2010 Tulokset graafisesti. Simo Pokki Vertikal Oy Rovaniemen senioribarometri 2010 Tulokset graafisesti Simo Pokki Vertikal Oy 60 Asuinpaikka ikäryhmittäin (kpl) 50 50 47 43 40 36 30 29 20 19 22 23 20 15 10 7 12 9 10 7 6 5 10 10 5 4 0 Kairantiimi RovaTiimi

Lisätiedot

Aluenopeusrajoituksen muutos ja liikenteen rauhoittamistoimenpiteet Kaukajärvellä ja Vehmaisissa-kyselyn vastausten koonti

Aluenopeusrajoituksen muutos ja liikenteen rauhoittamistoimenpiteet Kaukajärvellä ja Vehmaisissa-kyselyn vastausten koonti 1 Aluenopeusrajoituksen muutos ja liikenteen rauhoittamistoimenpiteet Kaukajärvellä ja Vehmaisissa-kyselyn vastausten koonti (vastauksia yhteensä n.791kpl) Vastaajien määrä, ikä ja sukupuoli Vastaajan

Lisätiedot

Vaihtaa vai ei? Kysely Jyväskylän kaupungin terveyspalveluista. Kyselyaika Vastaajia yhteensä 248

Vaihtaa vai ei? Kysely Jyväskylän kaupungin terveyspalveluista. Kyselyaika Vastaajia yhteensä 248 Vaihtaa vai ei? Kysely Jyväskylän kaupungin terveyspalveluista Kyselyaika 11. 22.5.2017 Vastaajia yhteensä 248 1. Sukupuoli Vastaajien määrä: 237 Nainen 81% Mies 19% 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80%

Lisätiedot

Ilta-Sanomat.fi Pelikone. Kävijäprofiili TNS Atlas tammi-kesäkuu 2012

Ilta-Sanomat.fi Pelikone. Kävijäprofiili TNS Atlas tammi-kesäkuu 2012 Kävijäprofiili Toteutus Tulokset TNS Gallup Oy:n TNS Atlas tutkimuksesta. TNS Atlas tutkimuksen tiedonkeruu toteutetaan seuraavasti: Menetelmänä internetkysely TNS Gallup Forumissa Kohderyhmänä 5- vuotias

Lisätiedot

Millaista vanhustenhoidon tulisi sinun mielestäsi olla tulevaisuudessa?

Millaista vanhustenhoidon tulisi sinun mielestäsi olla tulevaisuudessa? Millaista vanhustenhoidon tulisi sinun mielestäsi olla tulevaisuudessa? Vastaa sen pohjalta, millaista Ruotsin paras vanhustenhoito sinun mielestäsi olisi. Yritä pohtia, miten haluaisit asioiden olevan

Lisätiedot

Kansalaisten sähköiset palvelut osana kuntien palveluprosesseja

Kansalaisten sähköiset palvelut osana kuntien palveluprosesseja Kansalaisten sähköiset palvelut osana kuntien palveluprosesseja Tulevaisuuden sähköiset sosiaali- ja terveyspalvelut kunnissa 9.10.2013 Tanja Rantanen erityisasiantuntija Internetin käytön ja eräiden käyttötapojen

Lisätiedot

MOBIILITEKNOLOGIAN KÄYTTÖ, IKÄ JA SUKUPUOLI

MOBIILITEKNOLOGIAN KÄYTTÖ, IKÄ JA SUKUPUOLI MOBIILITEKNOLOGIAN KÄYTTÖ, IKÄ JA SUKUPUOLI Sanna-Mari Kuoppamäki Jyväskylän yliopisto Esityksen sisältö MTV:n katsojapaneeli eri-ikäisten internetin käytöstä, laitteista ja asenteista Yli 50-vuotiaiden

Lisätiedot

VANHUSNEUVOSTON TUNNETTAVUUS. Kyselyn tulokset

VANHUSNEUVOSTON TUNNETTAVUUS. Kyselyn tulokset VANHUSNEUVOSTON TUNNETTAVUUS Kyselyn tulokset Tampereen ammattikorkeakoulu Raportti Lokakuu 215 Sosionomikoulutus 2 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 3 2 AINEISTONHANKINTA... 4 3 TULOKSET... 5 3.1 Tulokset graafisesti...

Lisätiedot

1. Vastaajan sukupuoli:

1. Vastaajan sukupuoli: RATAMO-kirjastojen ja Lopen kirjaston asiakaskysely 5. 18.11. ASIAKASKYSELYN VASTAUKSET: NURMIJÄRVI Vastaajia oli Nurmijärven kirjastoissa yhteensä 281 (vuonna vastaajia oli 209). Tässä yhteenvedossa vastaukset

Lisätiedot

Kyselytutkimus työajan käytöstä

Kyselytutkimus työajan käytöstä Kyselytutkimus työajan käytöstä Omien asioiden hoitaminen ja Internetin käyttö työajalla Markkina- ja mielipidetutkimusyritys Q-Tutkimus toteutti kesäkuussa 2013 (3.6. 17.6.2013) kyselytutkimuksen, joka

Lisätiedot

CADDIES asukaskyselyn tulokset

CADDIES asukaskyselyn tulokset CADDIES asukaskyselyn tulokset Kysely toteutettiin 27.4.-17.5.2009 Kyselyyn vastattiin Internet-pohjaisella lomakkeella osoitteessa http://kaupunginosat.net/asukaskysely tai paperilomakkeella Arabianrannan,

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysvirasto omaishoitokysely. Sosiaali- ja terveysvirasto omaishoitokysely 220104274

Sosiaali- ja terveysvirasto omaishoitokysely. Sosiaali- ja terveysvirasto omaishoitokysely 220104274 Sosiaali- ja terveysvirasto omaishoitokysely Vastaajien prosenttiosuudet palvelualueittain Etelän palvelualue 23 Lännen palvelualue 15 Pohjoisen palvelualue 26 Idän palvelualue 29 Sve (ruotsinkieliset)

Lisätiedot

VESANTO KYSELY VESANNON TULEVAISUUDESTA

VESANTO KYSELY VESANNON TULEVAISUUDESTA VESANTO KYSELY VESANNON TULEVAISUUDESTA Kuntien asema muuttuu lähitulevaisuudessa merkittävästi sote- ja maakuntauudistusten myötä. Myös Vesannon kunta valmistautuu näihin muutoksiin laatimalla uuden strategian

Lisätiedot

Sisäilmasta oireilevien ja sairastuneiden tilapäismajoituksen tarpeet ja asunnottomuuden kokemukset

Sisäilmasta oireilevien ja sairastuneiden tilapäismajoituksen tarpeet ja asunnottomuuden kokemukset Sisäilmasta oireilevien ja sairastuneiden tilapäismajoituksen tarpeet ja asunnottomuuden kokemukset Tietoa kyselystä: Tällä kyselyllä kerätään sisäilmasta oirelevien tai sairastuneiden kokemuksia asunnottomuudesta

Lisätiedot

ASIAKASKOULUTUKSET. Kurssiohjelma Syksy 2017

ASIAKASKOULUTUKSET. Kurssiohjelma Syksy 2017 Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Kurssiohjelma Syksy 2017 Opettele käyttämään tietokonetta, ota käyttöön oma sähköpostiosoite, kurkista internetiin, tai tutustu tablettiin. Tervetuloa! Kursseista

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin yhteispalvelupisteiden asiakaskysely 2011. Innovaatiopalvelut

Jyväskylän kaupungin yhteispalvelupisteiden asiakaskysely 2011. Innovaatiopalvelut Jyväskylän kaupungin yhteispalvelupisteiden asiakaskysely 2011 Yhteispalvelupisteiden asiakaskysely 2011 - Asiakaskysely toteutettiin Palokan, Säynätsalon, Tikkakosken ja Vaajakosken yhteispalvelupisteissä

Lisätiedot

Ikäteknologiakeskus - ikäihmisen hyvän arjen tukena

Ikäteknologiakeskus - ikäihmisen hyvän arjen tukena Ikäteknologiakeskus - ikäihmisen hyvän arjen tukena Sanna Kaijanen 1.12.2016 www.valli.fi Vallin Ikäteknologiakeskus Ikäteknologiakeskus on 2015 perustettu asiantuntijakeskus. Vaikutamme siihen, että iäkkäiden

Lisätiedot

Gigantin joulukysely 2015 Tätä kuuluu suomalaiseen jouluun ja vuoden 2015 toivelahjat.

Gigantin joulukysely 2015 Tätä kuuluu suomalaiseen jouluun ja vuoden 2015 toivelahjat. Gigantin joulukysely 2015 Tätä kuuluu suomalaiseen jouluun ja vuoden 2015 toivelahjat. Kyselyn toteutus Gigantti toteutti verkkokyselyn jouluun liittyvistä toiveista ja mieltymyksistä. Kyselyyn vastasi

Lisätiedot

Digituki-hanke. Digi kuuluu kaikille samoin tuki sen käyttöön

Digituki-hanke. Digi kuuluu kaikille samoin tuki sen käyttöön Digituki-hanke Digi kuuluu kaikille samoin tuki sen käyttöön Digituki-pilotti Lapissa 17.9.2018-31.12.2019 Yksi viidestä valtakunnallisesta pilotista Lappi, Pohjois-Pohjanmaa, Pohjanmaa, Pohjois-Karjala,

Lisätiedot

Ratamo-kirjastojen ja Lopen kirjaston asiakaskysely 2016

Ratamo-kirjastojen ja Lopen kirjaston asiakaskysely 2016 Ratamo-kirjastojen ja Lopen kirjaston asiakaskysely 2016 1. Vastaajan sukupuoli: Vastaajien määrä: 267 23% mies 13% 19% 77% nainen 87% 81% 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100% Hyvinkään pääkirjasto

Lisätiedot

Valtakunnallinen vuokratyöntekijätutkimus 2007. Promenade Research Oy Pekka Harjunkoski Tutkimuspäällikkö 050-599 0079 pekka.harjunkoski@promenade.

Valtakunnallinen vuokratyöntekijätutkimus 2007. Promenade Research Oy Pekka Harjunkoski Tutkimuspäällikkö 050-599 0079 pekka.harjunkoski@promenade. Valtakunnallinen vuokratyöntekijätutkimus 2007 Promenade Research Oy Pekka Harjunkoski Tutkimuspäällikkö 050-599 0079 pekka.harjunkoski@promenade.fi Esityksen sisältö: Toteutus ja menetelmä 3 Tutkimuksen

Lisätiedot

ASIAKASTYYTYVÄISYYS KYSELY KUNTALAISILLE SOSIAALI-, TERVEYS- JA VAPAA-AJAN PALVELUISTA

ASIAKASTYYTYVÄISYYS KYSELY KUNTALAISILLE SOSIAALI-, TERVEYS- JA VAPAA-AJAN PALVELUISTA Vastaa kysymyksiin valitsemalla/rengastamalla sinulle sopivin vaihtoehto tai kirjoittamalla vastaus sille varattuun tilaan. Jos vastauksellesi ei ole riittävästi tilaa, niin voit jatkaa kääntöpuolelle.

Lisätiedot

Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista. Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista. Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Sukupuoli ja ikä Haastattelin Kirjasto 10:ssä 14 henkilöä, joista seitsemän oli naisia (iät 24, 25, 36, 36, 50,

Lisätiedot

Sosiaalipalveluja kaikille ja kaiken ikää?

Sosiaalipalveluja kaikille ja kaiken ikää? Tiedosta hyvinvointia KansalaisenParas 17.4.2008 Anu Muuri 1 Sosiaalipalveluja kaikille ja kaiken ikää? Anu Muuri Kehittämispäällikkö Stakes/Sosiaalipalvelut Tiedosta hyvinvointia KansalaisParas 17.4.2008

Lisätiedot

Rakennamme arvokasta dialogia organisaatioiden ja niiden tärkeimpien sidosryhmien välille

Rakennamme arvokasta dialogia organisaatioiden ja niiden tärkeimpien sidosryhmien välille Version Q 24, v2. Rakennamme arvokasta dialogia organisaatioiden ja niiden tärkeimpien sidosryhmien välille ASIAKASKOKEMUS MARKKINATUTKIMUS HENKILÖSTÖN KEHITTÄMINEN Version Q 24, v2. Asiakaspalvelu 24

Lisätiedot

Helsingin kaupungin digineuvonnan opastuspisteet

Helsingin kaupungin digineuvonnan opastuspisteet Helsingin kaupungin digineuvonnan opastuspisteet Ari Tammi Asukasyhteistyön erityissuunnittelija Kaupunginkanslia Margit on 73-vuotias leskirouva Oulunkylästä. Hän haluaisi ostaa tietokoneen tai pienemmän

Lisätiedot

Maanpuolustusjärjestöjen jäsenkysely turvallisuus- ja puolustuspoliittisista kysymyksistä

Maanpuolustusjärjestöjen jäsenkysely turvallisuus- ja puolustuspoliittisista kysymyksistä Maanpuolustusjärjestöjen jäsenkysely turvallisuus- ja puolustuspoliittisista kysymyksistä Taustatiedot Ensisijainen jäsenjärjestösi Sähköinen jäsenkysely toteutettiin 20.10. 5.11.2016 välisenä aikana ja

Lisätiedot

KALLIOLAN SETLEMENTTI VAPAAEHTOISTYÖ Tuhat Suomalaista / Maaliskuu Tuhat Suomalaista Kalliolan Setlementti 3/2019

KALLIOLAN SETLEMENTTI VAPAAEHTOISTYÖ Tuhat Suomalaista / Maaliskuu Tuhat Suomalaista Kalliolan Setlementti 3/2019 KALLIOLAN SETLEMENTTI VAPAAEHTOISTYÖ Tuhat Suomalaista / Maaliskuu 1 Tutkimuksen toteutus IROResearch Oy:n Tuhat suomalaista -tutkimuksen tiedonkeruu tehtiin internetissä IROResearch Oy:n valtakunnalliseen

Lisätiedot

Suomen Vuokranantajien jäsenkysely 2012 Yhteenvetoraportti, N=845, Julkaistu: 12.12.2012. Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat

Suomen Vuokranantajien jäsenkysely 2012 Yhteenvetoraportti, N=845, Julkaistu: 12.12.2012. Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Suomen Vuokranantajien jäsenkysely 2012 Yhteenvetoraportti, N=845, Julkaistu: 12.12.2012 Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat 1. Sukupuoli 1. Nainen 415 49,11% 2. Mies 430 50,89% 2. Ikä 1. alle 30 19 2,25%

Lisätiedot

Pyydämme sinua vastaamaan kirjastopalveluita koskevaan asiakaskyselyyn. Kyselyn tuloksia käytetään kirjastopalveluiden arvioinnissa ja kehittämisessä.

Pyydämme sinua vastaamaan kirjastopalveluita koskevaan asiakaskyselyyn. Kyselyn tuloksia käytetään kirjastopalveluiden arvioinnissa ja kehittämisessä. Asiakaskysely kirjastopalveluista Hyvä asiakkaamme! Pyydämme sinua vastaamaan kirjastopalveluita koskevaan asiakaskyselyyn. Kyselyn tuloksia käytetään kirjastopalveluiden arvioinnissa ja kehittämisessä.

Lisätiedot

Erikoiskirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013

Erikoiskirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013 Erikoiskirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013 Hyvä asiakkaamme! Pyydämme sinua vastaamaan kirjastopalveluita koskevaan asiakaskyselyyn. Kyselyn tuloksia käytetään kirjastopalveluiden arvioinnissa

Lisätiedot

TUOREET ELÄKELÄISET VERKOSSA. Minna Hakkarainen, asiakaspalvelujohtaja, Ilmarinen @minnahakka65 iareena 5.2.2016

TUOREET ELÄKELÄISET VERKOSSA. Minna Hakkarainen, asiakaspalvelujohtaja, Ilmarinen @minnahakka65 iareena 5.2.2016 TUOREET ELÄKELÄISET VERKOSSA Minna Hakkarainen, asiakaspalvelujohtaja, Ilmarinen @minnahakka65 iareena 5.2.2016 1 MIKSI TÄMÄ TUTKIMUS? Kuudes iareena ja neljäs julkistettu tutkimus Tutkimuksen teemana

Lisätiedot

huoltajasi vastaukset käyttäjätunnusten perusteella. Vastauksesi eivät kuitenkaan tule esimerkiksi opettajiesi tai huoltajiesi tietoon.

huoltajasi vastaukset käyttäjätunnusten perusteella. Vastauksesi eivät kuitenkaan tule esimerkiksi opettajiesi tai huoltajiesi tietoon. ETUSIVU Kouluterveyskysely 2017 Olet osallistumassa Kouluterveyskyselyyn. Tutkimuksesta vastaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Lomakkeessa kysytään terveyteen, hyvinvointiin ja koulunkäyntiin liittyviä

Lisätiedot

HS.fi Ruoka & Reseptit kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2015

HS.fi Ruoka & Reseptit kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2015 HS.fi Ruoka & Reseptit kävijäprofiili Sukupuoli Nainen 50 58 HS.fi Ruoka & Reseptit käyttäjät, N=87 Mies 2 50 0 20 0 0 80 0 % Ikä 5-2 vuotta 25-3 vuotta 35- vuotta 2 HS.fi Ruoka & Reseptit käyttäjät, N=87

Lisätiedot

ZA4884 Flash Eurobarometer 248 (Towards a safer use of the Internet for children in the EU a parents' perspective)

ZA4884 Flash Eurobarometer 248 (Towards a safer use of the Internet for children in the EU a parents' perspective) ZA4884 Flash Eurobarometer 248 (Towards a safer use of the Internet for children in the EU a parents' perspective) Country Specific Questionnaire Finland PARENTS OF CHILDREN BETWEEN 6 17 Q0. Onko taloudessanne

Lisätiedot

Ratamo-kirjastojen ja Lopen kirjaston asiakaskysely 2016

Ratamo-kirjastojen ja Lopen kirjaston asiakaskysely 2016 Ratamo-kirjastojen ja Lopen kirjaston asiakaskysely 2016 1. Vastaajan sukupuoli: Vastaajien määrä: 1237 mies 19% 22% 16% 22% 24% nainen 81% 78% 84% 78% 76% 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% Hausjärvi

Lisätiedot

Siilinjärven kunta. Asukaskysely

Siilinjärven kunta. Asukaskysely Siilinjärven kunta Asukaskysely 01 5.1.01 Sisältö Tutkimuksen toteutus Huomioita tutkimuksesta Vastaajarakenne 5 Kokonaistyytyväisyys Siilinjärveen Suositteluhalukkuus 8 Tyytyväisyys kunnan palveluihin

Lisätiedot

Kyselytutkimus suomalaisten näkemyksistä uhanalaisiin kaloihin, särkikaloihin ja kalan ympäristösertifiointiin

Kyselytutkimus suomalaisten näkemyksistä uhanalaisiin kaloihin, särkikaloihin ja kalan ympäristösertifiointiin Olli Toivonen / WWF Kyselytutkimus suomalaisten näkemyksistä uhanalaisiin kaloihin, särkikaloihin ja kalan ympäristösertifiointiin Think If Laboratories / WWF Suomi Kestävällä kalalla -hanke 1 Kohderyhmä

Lisätiedot

Nopeusrajoitteiset henkilöautot. Huhtikuu 2018

Nopeusrajoitteiset henkilöautot. Huhtikuu 2018 Nopeusrajoitteiset henkilöautot Huhtikuu 208 Tutkimuksen toteutus Kohderyhmä 0-7 -vuotias väestö Suomessa Manner-Suomi 000 Tiedonkeräys 000 vastaajaa, väestönäyte Tiedonkeräysmenetelmä: Online-paneeli,

Lisätiedot

Asiakastyytyväisyystutkimus Sähkön myynnin, siirron, kokonaistoimituksen ja kaukolämmön asiakkaat

Asiakastyytyväisyystutkimus Sähkön myynnin, siirron, kokonaistoimituksen ja kaukolämmön asiakkaat Asiakastyytyväisyystutkimus Sähkön myynnin, siirron, kokonaistoimituksen ja kaukolämmön asiakkaat Tammikuu 20 Kokonaistyytyväisyys ja suosittelu sekä tyytyväisyys- ja imagoindeksit Yleisarvosana yhtiölle

Lisätiedot

Turvapuhelin on vähän käytetty apuväline Ikäihmisten turvapuhelinkyselyn tuloksia

Turvapuhelin on vähän käytetty apuväline Ikäihmisten turvapuhelinkyselyn tuloksia k ä y t t ä j ä l l e k ä t e v ä t e k n o l o g i a Marika Nordlund Turvapuhelin on vähän käytetty apuväline Ikäihmisten turvapuhelinkyselyn tuloksia 2 Sisältö 1. Johdanto: Tavoitteet ja toteutus...

Lisätiedot

FISKARSIN RUUKIN KYSELYN ANALYYSI 2015

FISKARSIN RUUKIN KYSELYN ANALYYSI 2015 FISKARSIN RUUKIN KYSELYN ANALYYSI 2015 Analyysin on suorittanut Fiskars Oyj 1 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 3 2. Tulokset... 3 2.1 Taustatietoa vastaajista... 3 2.1.1Vastaajien vuokratilat... 4 2.2.

Lisätiedot

Pohjois-Suomen KASTE päätösseminaari

Pohjois-Suomen KASTE päätösseminaari Järjestöjen osallisuus hyvinvointikertomukseen Pohjois-Suomen KASTE päätösseminaari 22.9.2015 päätösseminaari 22.9.2015 Marjo Riitta Tervonen, erityisasiantuntija, SOSTE Maarit Niva, asiantuntija, Oulun

Lisätiedot

Podcast, podcast. Tutkimus podcastien kuuntelusta

Podcast, podcast. Tutkimus podcastien kuuntelusta Podcast, podcast Tutkimus podcastien kuuntelusta Podcast, podcast RadioMedia selvitti syksyllä 2018 podcastien kuuntelua. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, kuinka paljon podcasteja kuunnellaan, ketkä

Lisätiedot

TÄHÄN TULEE JÄRJESTÖN NIMI. RAY tukee -barometri 2016

TÄHÄN TULEE JÄRJESTÖN NIMI. RAY tukee -barometri 2016 RAY tukee -barometri 2016 JÄRJESTÖTOIMINTAAN OSALLISTUMINEN 1. Kuinka usein olet osallistunut tämän sosiaali- ja terveysalan järjestön toimintaan 12 viime kuukauden aikana? Järjestöllä tarkoitetaan tässä

Lisätiedot

KYSELY HENKILÖKOHTAISTEN AVUSTAJIEN TYÖNANTAJILLE KESKI-SUOMESSA

KYSELY HENKILÖKOHTAISTEN AVUSTAJIEN TYÖNANTAJILLE KESKI-SUOMESSA KYSELY HENKILÖKOHTAISTEN AVUSTAJIEN TYÖNANTAJILLE KESKI-SUOMESSA Hanna Hiljanen Jyväskylän ammattikorkeakoulu, sosiaalija terveysalan oppilaitos, sosionomin koulutusohjelma 28.8.2008 Taustatietoa kyselystä

Lisätiedot

Wilhelmiinan asiakastyytyväisyyskysely omaisille

Wilhelmiinan asiakastyytyväisyyskysely omaisille Wilhelmiinan asiakastyytyväisyyskysely omaisille Maaliskuu 2013 16.3.2013 Kyselyn toteutus 28.2.2013 lähetys sähköpostilinkkinä omaisille, yhteensä 76 henkilölle Anonyymit vastaukset 15.3.2013 vastausaika

Lisätiedot

SENIORSURF DIGITUKI AIKUISTEN MEDIAKASVATUS JA YHTEISTYÖKUMPPANUUDET

SENIORSURF DIGITUKI AIKUISTEN MEDIAKASVATUS JA YHTEISTYÖKUMPPANUUDET SENIORSURF DIGITUKI AIKUISTEN MEDIAKASVATUS JA YHTEISTYÖKUMPPANUUDET EHDOTUS YHTEISTYÖSTÄ SYKSYKSI 2018 Päiv i Litmanen-Peitsala plp@kirjastot.fi Viestinnänsuunnittelija Helsingin kaupunginkirjasto Valtakunnallinen

Lisätiedot

Tuhat Suomalaista -tutkimus Apteekkariliitto, Lääkäriliitto ja Lääketietokeskus Syyskuu 2017

Tuhat Suomalaista -tutkimus Apteekkariliitto, Lääkäriliitto ja Lääketietokeskus Syyskuu 2017 Tuhat suomalaista /1 Tuhat Suomalaista -tutkimus Apteekkariliitto, Lääkäriliitto ja Lääketietokeskus Syyskuu 1 SFS ISO Sertifioitu Tutkimuksen toteutus Tuhat suomalaista /1 IROResearch Oy:n Tuhat suomalaista

Lisätiedot

Kysely vertaisille ja kokemusasiantuntijoille tai vastaaville

Kysely vertaisille ja kokemusasiantuntijoille tai vastaaville Kysely vertaisille ja kokemusasiantuntijoille tai vastaaville Kyselyssä käytetään jatkossa käsitettä vertainen tms., jolla tarkoitetaan kaikkia erilaisia nimikkeitä, joita eri yhteyksissä käytetään kansalaisista,

Lisätiedot

Metsäkyselyn tuloksia. Markus Makkonen ja Lauri Frank Jyväskylän yliopisto

Metsäkyselyn tuloksia. Markus Makkonen ja Lauri Frank Jyväskylän yliopisto Metsäkyselyn tuloksia Markus Makkonen ja Lauri Frank Jyväskylän yliopisto 28.11.2016 Aineiston keräys Aineisto kerättiin sähköisellä kyselyllä touko-kesäkuussa 2016 Kutsu kyselyyn lähetettiin 76 014 Suomen

Lisätiedot

Aluenopeusrajoituksen muutos ja liikenteen rauhoittamistoimenpiteet Viinikassan Nekalassa, yms-kyselyn vastausten koonti

Aluenopeusrajoituksen muutos ja liikenteen rauhoittamistoimenpiteet Viinikassan Nekalassa, yms-kyselyn vastausten koonti 1 Aluenopeusrajoituksen muutos ja liikenteen rauhoittamistoimenpiteet Viinikassan Nekalassa, yms-kyselyn vastausten koonti (vastauksia yhteensä 485 kpl) Vastaajien määrä, ikä ja sukupuoli Vastaajien ikä/sukupuoli

Lisätiedot

KYSELY. Maakunnat vastaavat alkaen:

KYSELY. Maakunnat vastaavat alkaen: KYSELY Maakunta ja sote uudistuksessa suomalaiseen hallintoon luodaan kolmas taso eli maakunta, aiempien valtion ja kuntien lisäksi. Uusi organisaatio aloittaa 1.1.2021. Sosiaali ja terveyspalveluja tuottava

Lisätiedot

Huuto.net Koko palvelu -profiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2012

Huuto.net Koko palvelu -profiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2012 -profiili Toteutus Tulokset TNS Gallup Oy:n TNS Atlas tutkimuksesta. TNS Atlas tutkimuksen tiedonkeruu toteutetaan seuraavasti: Menetelmänä internetkysely TNS Gallup Forumissa Kohderyhmänä 5-69 vuotias

Lisätiedot

Digituen osaamisen kehittämistarpeet Digituen kyselyn tulokset. Kokkola Tuija Leivo-Rintakorpi Projektipäällikkö Kokkolan toimipiste

Digituen osaamisen kehittämistarpeet Digituen kyselyn tulokset. Kokkola Tuija Leivo-Rintakorpi Projektipäällikkö Kokkolan toimipiste Digituen osaamisen kehittämistarpeet Digituen kyselyn tulokset Kokkola 1.11.2018 Tuija Leivo-Rintakorpi Projektipäällikkö Kokkolan toimipiste Kyselyn tausta ja tarkoitus Kyselyn kohderyhmänä olivat digitukijat,

Lisätiedot

AUTA-hanke digitaalisten palvelujen käytön tuen ja neuvonnan toimintamallin valmistelutilanne

AUTA-hanke digitaalisten palvelujen käytön tuen ja neuvonnan toimintamallin valmistelutilanne AUTA-hanke digitaalisten palvelujen käytön tuen ja neuvonnan toimintamallin valmistelutilanne 16.11.2017/ Palvelutuottajien keskustelutilaisuus Katja Väänänen / AUTA-sihteeristö Valmistelutilanne ja toimintamalliluonnos

Lisätiedot

Keltainenporssi.fi Autot -profiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2011

Keltainenporssi.fi Autot -profiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2011 -profiili Toteutus Tulokset TNS Gallup Oy:n TNS Atlas tutkimuksesta. TNS Atlas tutkimuksen tiedonkeruu toteutetaan seuraavasti: Menetelmänä internetkysely TNS Gallup Forumissa Kohderyhmänä 1-69 vuotias

Lisätiedot

Sipoon kunnankirjasto Sibbo kommunbibliotek

Sipoon kunnankirjasto Sibbo kommunbibliotek Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013 Sipoon kunnankirjasto Sibbo kommunbibliotek TÄRKEYS = Palvelujen tärkeys minulle TOIMIVUUS = Miten kirjasto on onnistunut Kirjaston käyttäjäkysely 2013

Lisätiedot

Suomalaiset verkossa - NetTrack IAB:n kooste. TNS Gallup Digital / NetTrack 2013

Suomalaiset verkossa - NetTrack IAB:n kooste. TNS Gallup Digital / NetTrack 2013 Suomalaiset verkossa - NetTrack 2013 IAB:n kooste Tutkimuksen toteutus Tutkimus toteutettiin puhelinhaastatteluilla (catibus) ja web-kyselynä. Internetin käytön laajuutta mittaavat tulokset kysyttiin puhelimitse

Lisätiedot

Taloussanomat.fi Markkinointi -kävijäprofiili. TNS Atlas tammi-kesäkuu 2013

Taloussanomat.fi Markkinointi -kävijäprofiili. TNS Atlas tammi-kesäkuu 2013 Taloussanomat.fi Markkinointi -kävijäprofiili TNS Atlas tammi-kesäkuu 2 Sukupuoli Nainen 26 5 käyttäjät, N=26 Mies 5 7 2 Ikä 15-2 vuotta 25-3 vuotta 35 35- vuotta käyttäjät, N=26 5-5 vuotta 2 55-69 vuotta

Lisätiedot

Taloussanomat.fi Autot -kävijäprofiili. TNS Atlas tammi-kesäkuu 2013

Taloussanomat.fi Autot -kävijäprofiili. TNS Atlas tammi-kesäkuu 2013 Taloussanomat.fi Autot -kävijäprofiili TNS Atlas tammi-kesäkuu 20 Sukupuoli Nainen 50 Mies 50 0 2 Ikä 15-2 vuotta 25-3 vuotta 22 35- vuotta 25 5-5 vuotta 1 20 55- vuotta 22 30 3 Koulutus Peruskoulu, kansakoulu

Lisätiedot

Helsingin seudun liikenne

Helsingin seudun liikenne Helsingin seudun liikenne Asiakaskysely, maaliskuu 2019 2 Esittäjän nimi 27.3.2019 Tiivistelmä Asiakaskyselyn mukaan ne, jotka käyttävät paljon joukkoliikennettä, kävelevät enemmän kuin ne, jotka kulkevat

Lisätiedot

Taloussanomat.fi Asuminen -kävijäprofiili. TNS Atlas tammi-kesäkuu 2013

Taloussanomat.fi Asuminen -kävijäprofiili. TNS Atlas tammi-kesäkuu 2013 Asuminen -kävijäprofiili TNS Atlas tammi-kesäkuu 20 Sukupuoli Nainen 36 0 Asuminen käyttäjät, N=36 Mies 0 64 0 20 40 60 0 100 2 Ikä -24 vuotta 16 2-34 vuotta 32 3-44 vuotta 4-4 vuotta 20-6 vuotta 30 0

Lisätiedot

Apuvälineet muistisairaan kotona asumisen tukena. Tuula Hurnasti

Apuvälineet muistisairaan kotona asumisen tukena. Tuula Hurnasti Apuvälineet muistisairaan kotona asumisen tukena Tuula Hurnasti Esimerkkejä apuvälineistä Hälyttimet Kalenterit Liesivahdit Hahmottamista helpottavat välineet Lääkeannostelijat Paikannuslaitteet Pallopeitto

Lisätiedot

Kysely Kaikukortin haltijoille

Kysely Kaikukortin haltijoille 1 Kysely Kaikukortin haltijoille Hyvä Kaikukortin haltija! Kaikukortti-toimintaa on kokeiltu Lappeenrannassa nyt 1.6.2017 lähtien. Tämän kyselyn tavoitteena on saada tietoa siitä, miten käyttökelpoisena

Lisätiedot

DNA Digitaalinen asiointi ja digitaalinen palvelukokemus. Yhteenveto medialle

DNA Digitaalinen asiointi ja digitaalinen palvelukokemus. Yhteenveto medialle DNA Digitaalinen asiointi ja digitaalinen palvelukokemus Yhteenveto medialle 1 Tutkimusmenetelmä ja tiedonkeruu Kohderyhmä Näyte Tiedonkeruu Suomalaiset 15 4-vuotiaat Kohderyhmään kuuluvat vastaajat rekrytoitiin

Lisätiedot

Keltainen Pörssi Kulkuneuvot -kävijäprofiili. TNS Atlas tammi-kesäkuu 2013

Keltainen Pörssi Kulkuneuvot -kävijäprofiili. TNS Atlas tammi-kesäkuu 2013 Keltainen Pörssi Kulkuneuvot -kävijäprofiili TNS Atlas tammi-kesäkuu 2 Sukupuoli Nainen 5 Mies 5 5 2 Ikä -2 vuotta 25-3 vuotta 35- vuotta 5-5 vuotta 2 55-9 vuotta 35 3 3 Koulutus Peruskoulu, kansakoulu

Lisätiedot

Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET

Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Ohjelma Tammi-maaliskuu 2016 Opettele käyttämään tietokonetta, ota käyttöön oma sähköpostiosoite, kurkista internetiin, tai tutustu tablettiin. Tervetuloa! Asiakaskoulutuksista

Lisätiedot

Maailma kylässä -festivaali Näytteilleasettajatutkimus Koonnut Leo Sivonen, festivaaliassistentti

Maailma kylässä -festivaali Näytteilleasettajatutkimus Koonnut Leo Sivonen, festivaaliassistentti Maailma kylässä -festivaali Näytteilleasettajatutkimus 2018 Koonnut Leo Sivonen, festivaaliassistentti Tausta Festivaalialueella oli näytteilleasettajia yhteensä 406, joista kyselyyn vastasi 128 organisaatiota.

Lisätiedot

Katsaus tulevaisuuteen

Katsaus tulevaisuuteen Katsaus tulevaisuuteen 1. Kokemuksia kotikäyttökokeiluista 2. Miten suomalaiset suhtautuvat etäpalveluihin (tutkimuksen satoa) Nora London, 27.10.2015 Kokemuksia kotikäyttökokeiluista Etäpalveluiden kotikäyttö

Lisätiedot

Kansalaisilla hyvät valmiudet sähköisiin terveyspalveluihin

Kansalaisilla hyvät valmiudet sähköisiin terveyspalveluihin ASSI-hanke - Asiakaslähtöisten omahoitoa ja etähoitoa tukevien sähköisten palvelujen ja palveluprosessien käyttöönoton innovaatiot perusterveydenhuollossa, 1.10.2012 31.12.2014 Kansalaisilla hyvät valmiudet

Lisätiedot

Mitä sairaanhoitajille kuuluu

Mitä sairaanhoitajille kuuluu Mitä sairaanhoitajille kuuluu 6.11.2018 Vastaajat Kyselyn toteutus Kysely lähetettiin noin 9000 sairaanhoitajaliiton jäsenelle sähköisesti syys-lokakuun 2018 vaihteessa Kyselyyn vastasi 2952 sairaanhoitajan,

Lisätiedot

Vaasan joukkoliikenne Feelback 2017

Vaasan joukkoliikenne Feelback 2017 Vaasan joukkoliikenne Feelback 2017 Sisällysluettelo Tutkimuksen toteutus 3 Yhteenveto tuloksista 4 Vastaajarakenne 5 Oletteko käyttänyt joukkoliikenteen linja-autoa Vaasan seudulla viimeisen vuoden aikana?

Lisätiedot