Kaupunginhallituksen ja lautakuntien vastineet vuoden 2015 arviointikertomukseen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kaupunginhallituksen ja lautakuntien vastineet vuoden 2015 arviointikertomukseen"

Transkriptio

1 Kaupunginhallitus Kaupunginhallituksen ja lautakuntien vastineet vuoden 2015 arviointikertomukseen 88/ /2016 Khall (Valmistelija: kaupunginsihteeri Otso Juvonen) Valtuusto on merkinnyt vuoden 2015 arviointikertomuksen tie dok si, saattanut arviointikertomuksen hallituksen tiedoksi toimenpiteitä var ten sekä velvoittanut kaupunginhallituksen ja lautakunnat käsittelemään ar vioin ti ker to muk sen ja antamaan vastineet kertomuksen havaintoihin se kä ra por toi maan valtuustolle kuluvan vuoden syyskuun loppuun men nes sä ha vain to jen aiheuttamista toimenpiteistä. Esityslistan oheismateriaalina on vuoden 2015 arviointikertomus. Ar vioin tiker to muk ses sa on esitetty taulukoissa ne havainnot, joihin tar kas tus lau takun ta kiinnittää erityistä huomiota. Kaupunginhallitus: Talousjohtaja: Tarkastuslautakunta on todennut arviointikertomuksessa, että vuoden 2015 talousarviossa ei ollut konserniyhtiöille asetettuja tavoitteita. Tavoitteet ovat jääneet tarkastuslautakunnan epähuomioon, sillä mer kit tävim mil le tytäryhtiöille on talousarviossa 2015 asetettu sekä toiminnallisia et tä taloudellisia tavoitteita (talousarviokirjan sivut 44-45). Vuoden 2015 tase kir jas sa tavoitteiden toteuma on raportoitu ja niiden on todettu to teu tuneen pääosin. Tarkastuslautakunta totesi Kalajoen kaupungin strategiassa ase te tun konsernivelka tavoitteen ylittyneen ja lisäsi, että konsernivelan kehi tys tä on seurattava aktiivisesti. Asetettu tavoite on konsernivelan osalta ylittynyt. Konsernivelan määrään vai kut ta vat sekä kunnan että ty tär yh tei sö jen kehityksen ja in ves toin ti tar peiden eri vaiheet. On kuitenkin hyvä huomioida, että kun ta kon ser nien kes kimää räi nen velka on euroa / asukas, joten Ka la joen kau pun ki kon sernin euroa / asukas on tähän nähden maltillisella ta sol la. Konsernin ta lou del li nen kantokyky on riittävä lainan ta kai sin mak sa mi seen. Kuntalain (410/2015) mu kai ses ti kriisikuntakriteerit määräytyvät jatkossa kun ta konser nin pe rus teel la ja yksi näistä kriteereistä on asukasta kohden laskettu kun ta kon ser nin lai na mää rä, joka ei saa ylittää kaikkien kuntakonsernien kes ki mää räis tä lai na mää rää yli 50 %:lla. Konsernivelan kehitystä seu rataan tästäkin syys tä sekä osavuosikatsauksissa, tilinpäätöksissä että talous ar vio ta laa dit taes sa. Elinkeinopalvelut: Tarkastuslautakunta on todennut arviointikertomuksessa, että talousarvion mu kai nen yrityskantatavoite oli 903 kpl, mistä jäätiin -14 kpl.

2 Em. yrityskannan määrä on esitetty tarkastuslautakunnan kokouksessa Yrityskantatilaston tiedot päivittyivät vasta toukokuussa 2016, jol loin Kalajoen tilastoitu yrityskanta oli 946 kpl eli asetettu tavoite ylittyi +43 kpl. Tilastokeskuksen yritysrekisteritilastoja on myös uudistettu ja muu toksis ta johtuen yritystoiminnan tilastotiedot eivät ole vertailukelpoisia ai empien vuosien tilastojen lukuihin. Talousarviotavoitteiden asetannassa läh töta so on huomioitu aiempien vuosien tilastotietoihin pohjautuen. Tämä otetaan huomioon asetettaessa tulevien vuosien määrätavoitteita ja tar kas teltaes sa elinkeinostrategian tavoitteiden toteutumista. Tarkastuslautakunta on todennut arviointikertomuksessa, että talousarvion mu kai nen työpaikkamäärätavoite on alittunut 93 kpl, mutta lisäystä edel liseen tilinpäätökseen on 1 %. Elinkeinostrategia päivitettiin syyskuussa 2014 ja yhdeksi tavoitteeksi asetet tiin tuolloin työpaikkojen vuosikasvu +80 kpl. Elinkeinopalvelujen ta lousar vion 2015 määrätavoitteisiin on kirjattu tavoitteeksi erehdyksessä työ paik kaa, jossa on tavoitteellista kasvua viimeisimpään tuolloin saatavilla ol lee seen tilastoon +142 työpaikkaa. Todellisuudessa työpaikkamäärän kas vu on ollut edellisvuoteen verrattuna +49 työpaikkaa, joten myös elinkei no stra te gias sa asetetusta tavoitteesta jäätiin. Arviointikertomuksessa tarkastuslautakunta toteaa, että tavoitteista jäätiin myös uusien omistajanvaihdosprosessien (-5 kpl) ja Kalajoelle siirtyneiden yri tys ten määrässä (-2 kpl). Uusia omistajanvaihdosprosesseja saatiin yrityspalvelukeskuksen asiantun ti ja pal ve lu jen avulla liikkeelle vuoden 2015 aikana 15 kpl. Omis ta janvaih dok sen asiantuntijapalvelut otettiin yrityspalvelukeskuksen yhdeksi tärkeim mis tä toiminnan painopistealueista vuodesta 2015 alkaen, joten on ole tet ta vaa, että käynnistysvuonna tavoite jää hieman keskiarvovuotta alhai sem mak si. Kalajoelle perustettiin vuoden 2015 aikana uusi tuu li voi malai tos ten huoltoyksikkö. Lisäksi hyvinvointialan yritys teki si joit tu mis pää töksen Kalajoelle, mutta konkreettinen toiminnan aloittaminen tapahtuu vuoden 2016 aikana. Tarkastuslautakunta on arviointikertomuksessa arvioinut lähinnä elin kei nopal ve lu jen määrätavoitteita. Toiminnalliset tavoitteet ja niiden toteutuminen on jätetty arviointikertomuksessa vähemmälle, mutta suurin osa toi min nal lisis ta tavoitteista on toteutunut. Perusturvalautakunta Arviointikertomuksessa tarkastuslautakunta toteaa, että hy vin voin ti pal ve lujen yhdistäminen ennakkoluulottomasti on onnistunut jo hieman las ke maan kustannuksia mittareiden mukaan. Tarkastuslautakunta on painopistealueenaan tarkastanut vanhushuollon ja ym pä ris tö ter vey den huol lon. Vanhuspalvelut

3 Vuoden 2015 talousarviossa tavoitteiksi asetettiin kotihoidon toi min nan ohjaus jär jes tel män hyödyntäminen ja omaishoidon tuen määrärahalisäyksen koh den ta mi nen ikäihmisiin. Kodinhoitajien välittömän työajan tavoite per asiakas oli yli 60 %. To teu tunut asiakastyöaika vaihteli viikoittain kodinhoitajilla välillä %. Tarkas tus lau ta kun ta toteaa, että asetettu tavoite on täyttynyt. Tarkastuslautakunnan toteaa omaishoidon tuen määrärahalisäyksen kohden ta mi sen ikäihmisiin toteutuneen osittain. Omaishoidossa oli yli 75 vuotiais ta noin 3 %, kun tavoite oli 5-6 %. Vanhusten osalta kaikille omaishoidontuen myöntämisperusteet täyttäville ha ki joil le on voitu omaishoidontukea myöntää, koska määrärahaa on tavoit teel li ses ti vuosittain lisätty. Vanhusten omaishoidon osalta on val ta kunnal li sen tavoitteen saavuttaminen kuitenkin todettu haastavaksi PopPSter-hank kees sa koko Pohjois-Pohjanmaan alueella. Omaishoito on vaa tivaa ja ympärivuorokautisesti sitovaa työtä pienellä korvauksella. Yli 75-vuo tiai den omaishoitajiksi soveltuisivat parhaiten lapset tai lap sen lapset, mutta heidän elämäntilanteeseen harvoin sopii omaishoitajuus. Iäkkääl le puolisolle omaishoitajan tehtävä on usein liian raskas. Vanhusten omais hoi ta jien saaman palkkion korottaminen voisi lisätä kiinnostusta tehtä vään. Omaishoidon tuen määrärahaa tarkastellaan vuosittain tarpeen mukai ses ti talousarvion yhteydessä. Ympäristöterveydenhuolto Vuoden 2015 talousarviossa ympäristöterveydenhuollolle asetettiin seu raavat tavoitteet: toimijat ja päättäjät kokevat valvonnan tarpeelliseksi ja vaikuttavaksi henkilöstöresurssien oikea kohdentaminen yhteistyö muiden viranomaisten kanssa valvontakohdetietojen näkyminen valtakunnallisessa tie to jär jes telmäs sä Tarkastuslautakunta toteaa, että asiakastyytyväisyys on parantunut vuoden 2015 aikana suoritetun asiakastyytyväisyyskyselyn mukaan ja asetettu ta voi te on täyttynyt. Tarkastuslautakunta edellyttää, että tulevaisuudessa mu ka na olisi myös tie to siitä, kuinka paljon kyselyjä on lähetetty ja mikä on ol lut vas taus pro sent ti lähetettyihin kyselyihin. Tarkastuslautakunnan on mahdollista saada jatkossa käyttöön var sinai nen kyselyraportti, josta käy ilmi kyselyaineiston laajuus ja vastaus pro sent ti. Arviointikertomuksessa tarkastuslautakunta toteaa, että vanhainkotien ja pal ve lu asu mi sen pesutilojen puhtauden sivelynäytteistä mainitaan ta se kirjas sa, mutta tuloksia ei mainita. Myös elintarvikenäytteiden testitulokset jäivät epäselviksi salaattibaarien ja lounasravintoloiden salaattibuffettien osalta. Samoin epäselväksi jää, miten on päästy asetettuun tavoitteeseen viran omais yh teis työn osalta.

4 Tavoitteiden asetteluun ja toteutumien raportointiin tullaan kiin nit tämään huomiota vuoden 2017 talousarviossa ja 2016 tilinpäätöksessä niin, että toteutuneen toiminnan arviointi on mahdollinen. Tarkastuslautakunnan mukaan työntekijöiden työhyvinvointiin sekä sai raus pois sa olo jen kehitykseen tulee kiinnittää huomiota. Henkilöstöjohtaja yhdessä työterveyshuollon ohjausryhmän kanssa seu raa sairauspoissaoloja ja tekee työhyvinvointia tukevia ratkaisuja. Me nos sa on useita aktiivitoimenpiteitä. Sairauspoissaolojen määrä ei poik kea valtakunnallisesta tasosta. Hyvinvointipalvelujohtaja: Perusturvalautakunta päättää hyväksyä tarkastuslautakunnan huomioiden poh jal ta tehtävät toimenpiteet (vahvennettu tekstissä). Päätös annetaan tie dok si kaupunginhallitukselle. Perusturvalautakunta : Hyväksyttiin. Sivistyslautakunta Arviointikertomuksessa tarkastuslautakunta toteaa, että hy vin voin ti pal ve lujen yhdistäminen ennakkoluulottomasti on onnistunut jo hieman las ke maan kustannuksia mittareiden mukaan. Tarkastuslautakunnan painopistealueina olivat perusasteinen koulutus, keskiaste ja yleishallinto. Vuoden 2015 talousarviossa tavoitteeksi asetettiin oppilaskohtaisen ko konais kus tan nuk sen laskeminen samalle tasolle naapurikuntien (Ylivieska, Ou lai nen, Nivala) kanssa / oppilas. Oppilaskohtainen kustan nus on aiemmin Kalajoella ollut neljänneksi suurin taajaan asuttujen kun tien vertailussa Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun (AVI) alueella. Arviointikertomuksessa tarkastuslautakunta toteaa, että asetettua ta voi tetta, minkä mukaisesti oppilaskohtainen kokonaiskustannus tulisi olla välillä / oppilas, ei saavutettu. Oppilasmäärät ovat pysyneet ennal laan, mutta toimintakulut ovat pienentyneet n. 5 %, joten kehitys on kuiten kin ollut oikeaan suuntaan. Palvelurakenteen uudistamisen tavoitteena on opetuspalveluiden laadun ja toiminnan taloudellisen perustan kehittäminen. Samalla kun inves toi daan uusiin, uuden opetussuunnitelman mukaisiin ope tus ti loihin, saadaan myös merkittävät säästöt käyttötaloudessa hyvin pienten opetusryhmien (perusryhmät ja jakoryhmät) poistuessa. (1) Tarkastuslautakunta toteaa, että asiakastyytyväisyys on tehdyn kyselyn perusteella hyvällä tasolla. Lautakunta toivoo, että tulevaisuudessa mu kana olisi myös tieto siitä, kuinka paljon kyselyjä on lähetetty ja mikä on ollut vas taus pro sent ti lähetettyihin kyselyihin.

5 Kyselyn toteuttamisesta on laadittu raportti tulosten käsittelyn yh teydes sä. Tarkastuslautakunnan on mahdollista saada jatkossa käyttöön var si nai nen kyselyraportti. (2) Lautakunta toteaa, että Kalajoella perusopetuksen kustannuksissa ollaan tällä hetkellä lähellä maakunnallista keskiarvoa. Lautakunnan näkemyksen mukaan lisäsäästöt vaarantaisivat opetuksen laatua. Palvelurakenteen ja eri osaamisalueiden henkilöstön tiivistämisen avul la voidaan käytettävissä olevat resurssit suunnata nykyistä te hokkaam min ydintoimintoihin eli oppimisen ja kasvun tukeen. (3) Hyvinvointipalvelujohtaja: Meneillään olevan palvelurakenteen uu dis tami sen lisäksi sivistyslautakunta päättää hyväksyä tarkastuslautakunnan huo mioi den pohjalta tehtäväksi toimenpiteeksi kohdan (2) mukaisen menet te lyn (vahvennettu tekstissä). Sivistyslautakunta : Hyväksyttiin. Tekninen lautakunta Kalajoen kaupungin tarkastuslautakunta on ottanut kantaa kaupungin os taman raakamaan ja luovutetun tonttimaan hintojen epäsuhtaan ja raa kamaan hintatasoon viimeaikaisissa maakaupoissa. Tarkastuslautakunta on to den nut arviointikertomuksessaan vuodelta 2015 seuraavasti: Yleisellä ta sol la lautakunta kiinnittää huomiota ostetun ja myydyn maan hintojen epä suh taan. Lautakunta on huomannut, että ostetun maan hinta yk si tyi sil tä ostettuna on noussut viimeaikoina. Vaikka ostettujen maiden kaupat ovat tavoitteellisia, on lautakunnan mielestä syytä kiinnittää huomiota hin ta ke hityk seen. Lisäksi myydyn yleensä kaavoitetun maan neliöhinta on ma ta lampi kuin ostetun kaavoittamattoman maan. Toisaalta nykyisessä ti lan tees sa on kuitenkin tärkeää saada sekä asuintontteja että lo ma-asun tont te ja, jotta kaupunki kykenee vastaamaan kysyntään. Lisäksi lautakunta on huolestunut vuotovesien suuresta määrästä, var sinkin kun vuonna 2018 Vesikolmio laskuttaa myös vuotovedet täy si mää räi senä Yleistä Kalajoen kaupungin maanhankinnan strategiasta. Kalajoen kaupungin maanhankintaa pyritään keskittämään ensisijaisesti kaa voi tet ta van raakamaan hankintaan. Raakamaan hankintaa ohjaa kaupun gin val tuus ton hyväksymä kaavoitusohjelma. Vuosittain hy väk syt tä vässä kaavoitusohjelmassa on mainittu mm. meneillään olevat ja seu raa van vii den vuoden aikana käynnistettävät yleis- ja asema- kaa va hank keet, joil la pyritään varmistamaan riittävä tonttivaranto asumisen, lo ma-asu mi sen, liike-elä män ja teollisuuden tarpeisiin. Kalajoen kaupungin stra te gi nen lin jaus on ollut, että kaupunki kaavoittaa vain omistamaansa maa ta. Raa ka maan hankinta on perustunut vapaaehtoiseen kauppaan. Ka la joen kiin teis tönmuo dos tus asettaa eräissä osissa kuntaa haasteita raa ka maan han kin nal le ja sekä kaavoitukselle. Kaavoitettavaa raakamaata han kit taes sa jou du taan

6 usein neuvottelemaan lukuisten eri maan omis ta jien kanssa. Haas teel li set maanomistusolosuhteet ovat usein ai heut ta neet kaa va hank kei den vii väs tymis tä tai todennäköistä raakamaan hinnan nou sua. Riittävän tont ti va rannon turvaamiseksi olisi perustelua pohtia maa po liit ti sen strategian lin jauksia, sekä tarkastella eri vaihtoehtoja tont ti tuo tan non turvaamiseksi. Asemakaava-alueelle kohdistuvan maanhankinnan taustalla on usein asema kaa van muutostarve ja/tai yhdyskuntarakenteen tiivistäminen. Kalajoen kes kus tan asemakaava-alueella on noin 150 kpl rakentamattomia yk si tyisten tontteja. Usein tällaiset kaava-alueen sisälle jääneet tyhjät tontit tulevat no peam min rakennetuiksi kaupungin markkinoimina. Tonttimenekki , asuintontit ja loma-asuntontit Kaupunki myy ja vuokraa vuosittain keskimäärin 27 asuin tonttia ja 39 loma-asuntotonttia. Maan vuokratulossa on tapahtunut merkittävää nousua vuodesta 2013 / vuoteen 2015 / Vuok ra tu lo jen kehitys on jatkunut edelleen positiivisena vuoden 2016 alkupuoliskolla. Loma-asun to tont tien myynnissä on tapahtunut kahden edellisen vuoden ai kana selkeä notkahdus, joka johtuu siitä, että myytäviä tontteja ei ole ol lut tarjolla. Syynä loma-asuntotonttipulaan on eri syistä johtuva kaa va hank keiden viivästyminen. Tonttimenekki, ote Kalajoen kaupungin kaavoitusohjelmasta 2016 Kaupungin ostaman raakamaan hintakehitys Raakamaan hintakehitystä tarkasteltaessa on syytä huomioida erikseen jokai sen maakaupan kohteen sisältämät alueet käyttötarkoituksittain. Samaan kiinteistö- tai määräalakauppaan on saattanut sisältyä sekä raa kamaa ta ja kaavoitettua maata. Tarjouksia valmisteltaessa kaupan kohteena ole vat alueet on lähtökohtaisesti hinnoiteltu käyttötarkoituksittain. Tarkasteluvälillä Kalajoen kaupunki on ostanut maata yh teensä 31 kauppakirjalla, joista 15 kauppakirjalla oli hankittu raa ka-maa ta. Muut kaupan kohteet ovat olleet asemakaavoitettua aluetta tai maa- ja met sä talous maa ta. Seuraavassa taulukossa on esitetty vuo si na kaupungille hankitut maa-alueet käyt tö tar koi tuk sien mukaan eri tel ty nä. Taulukosta käy ilmi, että raakamaan hin ta ke hi tys on viime vuosina ollut var sin maltillista. Kaupunki on ostanut vuo si na raakamaata yh teen sä noin 189 ha. Kaupungille os te tun raakamaan hinta on ollut edellä mai ni tul la ajanjaksolla noin 0,77 /m2. Mukana on eräitä pinta-alallisesti iso ja maa-alueita, joiden kaa voi tus on todennäköistä useiden vuosien kulut tua. Mainittujen kaup po jen vaikutus raakamaan hinnassa näkyy ne liö hintaa alentavana tekijänä.

7 Raakamaan hintaan vaikuttavia tekijöitä ovat olleet mm. alueen sijainti, suun ni tel tu alueen kaavoitus- ja rakentamisaikataulu tai jokin erillinen hanke tai seikka, jonka vuoksi hankinta on ollut perusteltavissa. Raakamaan hin nan nousua on ollut havaittavissa alueellisesti. Vuosina hankitut maa-alueet käyttötarkoituksittain eritel ty nä (maa-alueiden vaihtoja ei ole mukana tarkastelussa) Kaupungin luovuttaman (myynnit ja vuokraus) maan hintakehitys. Kalajoen kaupunki on myynyt vuosina kaavoitettuja tai mui ta maa-alueita yhteensä 134 kauppakirjalla. Myydyn kaavoitetun maan keskihinta on ollut 6,17 /m 2. Eri osissa kaupunkia myytävien kaa va tont tien hinnanmuodostus saattaa poiketa merkittävästi. Kaupun gil la on tälläkin hetkellä myynnissä tontteja vanhoilla kaa vaalueil la tai kaava-alueiden reunamilla, joilla valtuuston vah vis ta mat myyn ti hin nat varsin maltilliset. Vanhojen kaava-alueiden jäännöstonttien hintoja ei syytä lähteä mer kit tä väs ti korotta- maan, mikäli tonttien halutaan rakentuvan. Uu sien kaava-alueiden tonttihinnoittelussa on viime vuosina pyritty mah dol li sim man kattavasti huomioimaan maanhankinnan, kaa voituk sen sekä kunnallistekniikan suunnittelun ja rakentamisen kus tannuk set. Esimerkiksi Rahvon teollisuusalueen laajennuksessa ton tinmyyn ti tu lot kattavat edellä mainitut kulut noin 75 %. Kulujen täy simää räi nen huomioiminen myyntihinnassa vaikuttaisi to den nä köi ses ti negativiisella tavalla tonttimenekkiin ja rakentamiseen. Jo kai nen rakentunut tontti tuottaa kunnalle tuloja rakennusaikana ja myö hemmin erilaisten verotulojen muodossa. Tonttien hinnoittelun yh tey dessä on tehty vuosittain hintatason tarkastelua lähikuntiin. Kau pun gin myymien tonttien hinnat ovat linjassa vertailukelpoisten lä hi kun tien kanssa.

8 Vuosina kaupungin myymien tonttien sekä muiden koh tei den hintakehitys (maa-alueiden vaihtoja ei ole mukana tarkas te lus sa) Tekninen johtaja: Tekninen lautakunta esittää vastineenaan seuraavaa. Raakamaan hin ta ke hi tyk ses sä ei ole havaittavissa merkittävää nousua tarkas te lu vä lil lä Ly hyel lä aikajänteellä tarkasteltuna yksittäiset kau pat saattavat poiketa jon kin verran tavanomaisesta hintatasosta. Kil pai lu ky kyi sen hintatason mää rit tä mi sek si maankäyttöpalveluissa seu rataan aktiivisesti raakamaan hin ta ke hi tys tä sekä myytävien tonttien hin ta tasoa vertailukelpoisissa lä hi kun nis sa. Kaavoitetun tonttimaan myyn ti hin nas sa on viime vuosina kiinnitetty eri tyis tä huomiota kaupungille aiheutuneisiin kus tan nuk siin. Maan han kin nan, kaavoi tuk sen ja kunnallistekniikan kuluja on pyritty huo mioi maan tont tien myyn ti hin nas sa mahdollisimman kat ta vas ti. Vuotovesien vähentämiseen on kiinnitetty erityistä huomiota. Vuo to ve si selvi tyk sen on tehty vuonna Vuotovesien vähentämisen on käytetty vuo sit tain noin Tekninen lautakunta : Päätösesitys hyväksyttiin yk si mie lises ti. Kaupunginjohtaja: Kaupunginhallitus esittää valtuustolle,

9 1) että valtuusto hyväksyy ylläesitetyt vastineet vuoden 2015 ar vioin tiker to muk sen havaintoihin ja toimenpiteisiin Kaupunginhallitus: Merkittiin, että talousjohtaja Pirjo Männistö osallistui tämän asian kä sit telyyn asiantuntijana klo 08:17 08:30. Päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti.

Oheismateriaalina on vuoden 2015 arviointikertomus. Yleistä Kalajoen kaupungin maanhankinnan strategiasta.

Oheismateriaalina on vuoden 2015 arviointikertomus. Yleistä Kalajoen kaupungin maanhankinnan strategiasta. Tekninen lautakunta 33 31.08.2016 Vuoden 2015 arviointikertomus 88/02.02.01/2016 TekLtk 31.08.2016 33 (Valmistelija: tekninen johtaja Marko Raiman) Valtuusto on 27.6.2016 52 merkinnyt vuoden 2015 arviointikertomuksen

Lisätiedot

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04. Kunnanhallitus 276 28.11.2016 Valtuusto 63 12.12.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018 2020 taloussuunnitelma 162/04.041/2016 Kunnanhallitus 276 Kunnanhallitus esittää valtuuston hyväksyttäväksi

Lisätiedot

KALAJOEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 16/2016 1

KALAJOEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 16/2016 1 KALAJOEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 16/2016 1 Kaupunginhallitus Aika 20.09.2016 klo 08:00-09:10 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 204 Muistutus Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 Kunnanhallitus 308 09.11.2015 Valtuusto 71 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 804/02.03.01/2015 KHALL 308 9.11.2015 Kuntalain 66 :n mukaan valtuusto

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus 4 20.11.2018 Kaupunginhallitus 5 03.12.2018 Vuoden 2019 talousarvio ja taloussuunnitelma 2020-2021 295/02.02.00/2018 Kh 20.11.2018 4 Valmistelija: Talousjohtaja Tuula Kuisti, puh. 06

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 247 05.10.2015 Kaupunginhallitus 255 12.10.2015 Kaupunginhallitus 265 26.10.2015 Kaupunginhallitus 282 09.11.2015 Kaupunginhallitus 302 23.11.2015 Kaupunginhallitus 310 30.11.2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto KAUPUNGINHALLITUS 41 01.02.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 17 22.02.2016 Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma 2017-2018 802/02.0202.020200/2016 KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Lisätiedot

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen Kaupunginhallitus 139 31.03.2014 Kaupunginhallitus 271 16.06.2014 Kaupunginhallitus 511 15.12.2014 Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen 877/10.03.02/2013

Lisätiedot

Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi

Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi Kaupunginhallitus 133 03.03.2014 Kaupunginvaltuusto 19 17.03.2014 Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi 732/10/02/03/2011 KH 133 Valmistelijat: kaa voi tus pääl lik kö Veli Pekka Koivu, p. 0447809360,

Lisätiedot

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa:

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: Kunnanhallitus 18 11.01.2016 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän ikäsuunnitelma vuosille 2016-2025 Khall 11.01.2016 18 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: "Yhall 28.08.2013 88 "Vanhuspalvelulaki"

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma kaupunginhallitus päätti

Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma kaupunginhallitus päätti Sosiaali- ja terveyslautakunta 109 19.09.2017 Sosiaali- ja terveyslautakunta 118 10.10.2017 Sosiaali- ja terveyslautakunta 124 24.10.2017 Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00.

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00. Kaupunginhallitus 312 05.12.2016 Kaupunginvaltuusto 87 12.12.2016 Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00.00/2016 Khall 05.12.2016 312 Valmistelija: hallinto- ja kehitysjohtaja Sinikka

Lisätiedot

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen Perusturvalautakunta 3 21.02.2017 Kaupunginhallitus 4 06.03.2017 Kaupunginvaltuusto 3 27.03.2017 Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen 1.1. - 31.12.2016 306/02.02.00/2015 Perla 21.02.2017 3 Valmistelija:

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00. Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) Kunnanhallitus 13.02.2017 31 118/00.00.01/2016 Kunnanvaltuusto hyväksyi 20.6.2016 Kirkkonummen

Lisätiedot

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162 Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014

Lisätiedot

Toimintakatteen toteumat tulosalueittain:

Toimintakatteen toteumat tulosalueittain: Perusturvalautakunta 27 26.04.2016 Perusturvalautakunnan talouden seuranta 2-3 /2016 Perusturvalautakunta 26.04.2016 27 Kaupunginhallitus on kokouksessaan 11.01.2016 4 hyväksynyt talous ar vion 2016 täytäntöönpano-ohjeen.

Lisätiedot

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen Perusturvalautakunta 3 20.02.2018 Kaupunginhallitus 3 05.03.2018 Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen 1.1. - 31.12.2017 388/02.02.00/2016 Perla 20.02.2018 3 Valmistelija: Talouspäällikkö Päivi

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto. Kunnanhallitus 284 09.09.2013 Tarkastuslautakunta 32 11.09.2013 Sisäisen valvonnan ohjeet ja tarkastussääntö 1272/01/010/2008 KHALL 284 1272/01/010/2008 KHALL 607 Johtoryhmän ja tilintarkastajien keskusteluissa

Lisätiedot

HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA 1.1.-30.9.2011 SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS

HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA 1.1.-30.9.2011 SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS Hyvinvointi- ja terveyslautakunta 102 29.09.2011 HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA 1.1.-30.9.2011 SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS Hyte 102 Hyvinvointi- ja terveystoimen talousarvion

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013

Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013 Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013 Sosiaaliasiamiehen selvitys vuodelta 2012 PERLTK 60 Sosiaalityön johtaja Marketta Tiihala

Lisätiedot

Kaupunginmetsän teollisuustonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen

Kaupunginmetsän teollisuustonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen TEKNINEN LAUTAKUNTA 108 15.09.2016 KAUPUNGINHALLITUS 386 03.10.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 147 12.12.2016 Kaupunginmetsän teollisuustonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen 1327/10.1000.100001/2016

Lisätiedot

Valtuustoaloite paperittomaan kokouskäytäntöön siirtymisestä / Maarit Pekkola ym.

Valtuustoaloite paperittomaan kokouskäytäntöön siirtymisestä / Maarit Pekkola ym. Kaupunginvaltuusto 125 27.08.2012 Kaupunginhallitus 395 10.09.2012 Kaupunginhallitus 94 09.03.2015 Kaupunginvaltuusto 31 23.03.2015 Kaupunginhallitus 129 13.04.2015 Kaupunginhallitus 143 27.04.2015 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos Kaupunginhallitus 275 13.08.2018 Kaupunginhallitus 346 22.10.2018 Kaupunginvaltuusto 90 12.11.2018 Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos 1059/10.03.06/2017 Kaupunginhallitus 19.02.2018 67 Maanomistaja

Lisätiedot

Vuoden 2015 arviointikertomus

Vuoden 2015 arviointikertomus astuslautakunta 2013-2016 32 16.11.2015 astuslautakunta 2013-2016 4 20.01.2016 astuslautakunta 2013-2016 8 09.03.2016 astuslautakunta 2013-2016 13 06.04.2016 astuslautakunta 2013-2016 18 25.05.2016 astuslautakunta

Lisätiedot

KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9)

KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9) KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9) Tarkastuslautakunta 19.11.2015 AIKA 19.11.2015 klo 15:00-18:00 PAIKKA Kehitysvammaisten asumisyksikkö Runokulma klo 15, ja sen jälkeen kau pun gin ta lo, kokoushuone

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili Kasvatus- ja opetuslautakunta 53 11.08.2014 Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili KOLA 53 Valmistelija / lisätiedot: Perusopetusjohtaja Mari Routti, puh. 040 837 2646 etunimi.sukunimi@lappeenranta.fi

Lisätiedot

Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016

Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016 Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016 6 Tilinpäätös sekä tili- ja vastuuvapaus vuodelta 2015 KH 31.03.2016 72 Kunnanhallituksen

Lisätiedot

Vuoden 2015 arviointikertomus / Konsernihallinnon lausunto

Vuoden 2015 arviointikertomus / Konsernihallinnon lausunto astuslautakunta 2013-2016 32 16.11.2015 astuslautakunta 2013-2016 4 20.01.2016 astuslautakunta 2013-2016 8 09.03.2016 astuslautakunta 2013-2016 13 06.04.2016 astuslautakunta 2013-2016 18 25.05.2016 astuslautakunta

Lisätiedot

Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen

Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen RAKENNETUN 34 15.03.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 114 09.04.2018 KAUPUNGINVALTUUSTO 47 23.04.2018 Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja

Lisätiedot

Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon

Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon Tekninen lautakunta 70 29.04.2014 Tekninen lautakunta 114 12.08.2014 Kaupunginhallitus 294 18.08.2014 Kaupunginvaltuusto 87 15.09.2014 Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään

Lisätiedot

Talousarvio vuodelle 2017 ja vuosien taloussuunnitelma / sivistyslautakunta

Talousarvio vuodelle 2017 ja vuosien taloussuunnitelma / sivistyslautakunta Sivistyslautakunta 72 13.09.2016 Sivistyslautakunta 84 11.10.2016 Talousarvio vuodelle 2017 ja vuosien 2017-2019 taloussuunnitelma / sivistyslautakunta 259/05.051/2016 SIVLTK 13.09.2016 72 Sivistysosaston

Lisätiedot

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen ---------------------------------------- TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan Riikka Mononen ---------------------------------------- Tehtäväkori 2016 TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan -materiaali on kokoelma

Lisätiedot

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 84 24.09.2015 Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä 599/11.04.02/2014 Kaavoitus- ja ympäristölautakunta

Lisätiedot

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita: Koulutuslautakunta 44 10.06.2014 Koulutuslautakunta 58 16.09.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos 1.8.2014 alkaen / luku 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen / opiskelijahuollon

Lisätiedot

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus 198 12.06.2017 Kaupunginvaltuuston kokouksen 24.4.2017 päätösten täytäntöönpano 1898/00.02.01/2017 KHALL 12.06.2017 198 Kuntalain (410/2015) 39 :n 1 momentin mukaan kunnanhallitus vas

Lisätiedot

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00.

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00. Sivistyslautakunta 85 21.10.2014 Sivistyslautakunta 90 12.11.2014 Sivistyslautakunta 103 10.12.2014 Kunnanhallitus 41 16.03.2015 Valtuusto 12 30.03.2015 Uimahallin aukioloajat Sivistyslautakunta 21.10.2014

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus MESSUJEN ALENNUSTONTIT 27/02.09/2016

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus MESSUJEN ALENNUSTONTIT 27/02.09/2016 Kunnanhallitus 54 15.02.2016 Kunnanvaltuusto 16 22.02.2016 Kunnanhallitus 179 20.06.2016 MESSUJEN ALENNUSTONTIT 27/02.09/2016 KHALL 54 Forssassa pidetään vuoden tauon jälkeen Ra ken na-si sus ta-asu -messut

Lisätiedot

Kokousaika Torstai klo 14:00-15:26

Kokousaika Torstai klo 14:00-15:26 Suonenjoen kaupunki Kokouspöytäkirja 2/2019 1 (9) Tarkastuslautakunta Kokousaika Torstai 28.03.2019 klo 14:00-15:26 Kokouspaikka Kaupungin tekninen toimisto, Sairaalapolku 3, neuvotteluhuone Luettelo käsitellyistä

Lisätiedot

Tilinpäätöstietoja vuodelta 2017

Tilinpäätöstietoja vuodelta 2017 Kunnanhallitus 47 26.03.2018 Tarkastuslautakunta 4 10.04.2018 Tarkastuslautakunta 15 16.05.2018 Kunnanhallitus 92 28.05.2018 Kunnanvaltuusto 20 11.06.2018 Vuoden 2017 tilinpäätös ja toimintakertomus Kh

Lisätiedot

Henkilöstöstrategian laatiminen 928/01.00.02/2013 HENKJAOS 14.02.2013 12

Henkilöstöstrategian laatiminen 928/01.00.02/2013 HENKJAOS 14.02.2013 12 Henkilöstöjaosto 12 14.02.2013 Kaupunginhallitus 118 04.03.2013 Henkilöstöjaosto 25 21.03.2013 Henkilöstöjaosto 53 03.10.2013 Henkilöstöjaosto 63 12.12.2013 Yhteistyötoimikunta 12 19.02.2014 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178 Kunnanhallitus 178 09.08.2017 Välitilinpäätös 30.6.2017 87/030.032/2016 KHALL 178 Selostus: Kunnan hallintosäännön 20 mukaisesti tehtäväalueen sitovat toi min ta- ja tulostavoitteet määritellään valtuuston

Lisätiedot

Tuhmalanniemen alueen tonttien hinnoittelu ja myyntiperiaatteet

Tuhmalanniemen alueen tonttien hinnoittelu ja myyntiperiaatteet Kaupunginhallitus 5 18.01.2010 Kaupunginvaltuusto 6 25.01.2010 Kaupunginhallitus 66 29.03.2010 Tuhmalanniemen alueen tonttien hinnoittelu ja myyntiperiaatteet 57/520/2010 KhallV 5 Kaupunginvaltuusto on

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 58 29.03.2016 Tarkastuslautakunta 25 20.04.2016. Viitasaaren kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus 2015 137/201/2016

Kaupunginhallitus 58 29.03.2016 Tarkastuslautakunta 25 20.04.2016. Viitasaaren kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus 2015 137/201/2016 Kaupunginhallitus 58 29.03.2016 Tarkastuslautakunta 25 20.04.2016 Viitasaaren kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus 2015 137/201/2016 Kaupunginhallitus 29.03.2016 58 Kuntalain 68 :n 1 momentin mukaan

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2017 1 Tarkastuslautakunta 09.03.2017 Aika 09.03.2017 klo 13:00-15:55 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Sivistyslautakunta 3 14.02.2013 Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Sivistyslautakunta 3 Valmistelija: Sivistysjohtaja Eija Karhu Kauhavan kaupunginvaltuusto on kokouksessaan

Lisätiedot

Kokonaisuudessaan toimialan nettomenot arvioidaan ylittävän talous ar vion ilman hankkeita

Kokonaisuudessaan toimialan nettomenot arvioidaan ylittävän talous ar vion ilman hankkeita Kasvun ja oppimisen 74 13.10.2016 laukun Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kasvun ja oppimisen toimialan lisämääräraha KASVOPPI 13.10.2016 74 lousarviomääräysten mukaan laukuna on informoiva siten, et tä

Lisätiedot

Kuntayhtymänjohtajan esitys:

Kuntayhtymänjohtajan esitys: Kunnanhallitus 389 08.12.2014 Valtuusto 93 17.12.2014 n talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017 50/02.02.00/2014 OmOhj 23 Hyvinvointikuntayhtymään on laadittu palvelurakenteen kehittämissuunnitelma

Lisätiedot

Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013

Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013 Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013 KHALL 143 Valmistelu: hallintojohtaja Eeva Vanhanen, p. 050 356 6427 Oulun kaupunki, Oulun seudun

Lisätiedot

Perusturvalautakunta Perusturvalautakunnan käyttösuunnitelma /02.02/2016. Perusturvalautakunta 4

Perusturvalautakunta Perusturvalautakunnan käyttösuunnitelma /02.02/2016. Perusturvalautakunta 4 Perusturvalautakunta 4 26.01.2016 Perusturvalautakunnan käyttösuunnitelma 2016 23/02.02/2016 Perusturvalautakunta 4 Kaupunginvaltuusto on 14.12.2015 120 hyväksynyt vuoden 2016 ta lous ar vion ja taloussuunnitelman

Lisätiedot

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS Tekninen lautakunta 24 13.04.2016 Kunnanhallitus 59 13.03.2017 PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS 143/08.00.00/2015 TEKLA 13.04.2016 24 Sari Kaakinen on tehnyt 15.6.2015

Lisätiedot

Lappeenranta-lisä on lasten kotihoidon tukimuoto, jonka mak sa minen on kaupungin päätettävissä.

Lappeenranta-lisä on lasten kotihoidon tukimuoto, jonka mak sa minen on kaupungin päätettävissä. Kasvatus- ja opetuslautakunta 55 10.06.2013 Ilpo Heltimoisen ym. aloite sisäilmaongelman osaratkaisuksi 434/10.03.02.03/2013 KOLA 55 Valmistelija / lisätiedot: Kasvatus- ja opetustoimenjohtaja Tuija Willberg,

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 TILOJEN VUOKRAAMINEN TORNION SAIRASKOTISÄÄTIÖLTÄ PÄIVÄKESKUSTOIMINTAA VARTEN/TILOJEN VUOKRAAMINEN VUODELLE 2014/TILOJEN VUOKRAAMINEN

Lisätiedot

6 Kaupunginmetsän teollisuustonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen

6 Kaupunginmetsän teollisuustonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen TEKNINEN LAUTAKUNTA 108 15.09.2016 KAUPUNGINHALLITUS 386 03.10.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 147 12.12.2016 KAUPUNGINHALLITUS 6 23.01.2017 6 Kaupunginmetsän teollisuustonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen

Lisätiedot

- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen

- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen Kaupunginhallitus 119 31.03.2014 Kaupunginvaltuuston kokouksen 27.1.2014 päätösten täytäntöönpano 1224/07.02.03/2014 KHALL 119 Kuntalain 23.1 :n mukaan kunnanhallitus vastaa kunnan hal lin nos ta ja taloudenhoidosta

Lisätiedot

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ Tekninen lautakunta 89 20.09.2016 Teknisen lautakunnan talousarvio vuodelle 2017 Tekninen lautakunta Valmistelija: tekninen johtaja Janne Laiho, puh. 050 347 5247 ja palve lu koor di naat to ri Hely Harju,

Lisätiedot

Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh. 03-849 4215, etunimi.sukunimi@heinola.fi

Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh. 03-849 4215, etunimi.sukunimi@heinola.fi Sosiaali- ja terveyslautakunta 158 17.11.2015 Kaupunginhallitus 315 07.12.2015 Etevan kuntayhtymän perussopimuksen muutokset 1764/00.04.01/2012 Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh.

Lisätiedot

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien. Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta 101 15.12.2015 22 22.03.2016 Perhehoidon palkkiot ja korvaukset 1.1.2016 alkaen 444/02.05.00/2015 Soteltk 15.12.2015 101 Perhehoidon

Lisätiedot

Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi

Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi Perusturvalautakunta 30 08.05.2014 Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi 89/05.09.00/2013 Perusturvalautakunta 30 Valmistelija: perusturvajohtaja

Lisätiedot

Valmistelija rakennustarkastaja Markku Vaittinen: Tornion kaupunki teknisten palvelujen lautakunta

Valmistelija rakennustarkastaja Markku Vaittinen: Tornion kaupunki teknisten palvelujen lautakunta Teknisten palvelujen ltk 80 24.05.2017 Kaupunginhallitus 209 21.06.2017 Kaupunginhallitus 231 14.08.2017 POIKKEAMISLUPAHAKEMUS NRO P8/2017 ALASAUKKO-OJA ANNE 218/10.03.00/2017 TEKN 24.05.2017 80 Valmistelija

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 12/ Otsikko Sivu 52 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 12/ Otsikko Sivu 52 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 Heinolan kaupunki Pöytäkirja 12/2016 1 Tarkastuslautakunta (2013-2016) Aika 16.12.2016 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 52 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 53 Hoito- ja vanhuspalvelujohtajan

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Lisätiedot

Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle

Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle Tekninen lautakunta 118 24.10.2018 Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle Tekninen lautakunta 24.10.2018 118 Tekninen johtaja Reima Ojala 11.10.2018: Kaupunginhallitus on käsitellyt

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnan joh ta ja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnan joh ta ja tai pormestari. Kaupunginhallitus 68 29.03.2016 Tarkastuslautakunta 21 17.05.2016 2013-2016 Kaupunginvaltuusto 26 13.06.2016 Tilinpäätös 2015 288/02.05.01.08/2016 KH 29.03.2016 68 Kuntalain (410/2015) mukaan kunnanhallituksen

Lisätiedot

Kyseessä on kaavoitusohjelman työ nro 1703.

Kyseessä on kaavoitusohjelman työ nro 1703. Kaupunkirakennelautakunta 9 17.01.2017 Kaupunkirakennelautakunta 68 14.03.2017 Kaupunginhallitus 108 20.03.2017 Kaupunginvaltuusto 16 27.03.2017 Merimiehenkatu 3 asemakaavamuutoksen hyväksyminen 7500/10.02.03/2016

Lisätiedot

Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Vapaa-aikalautakunta 3 12.02.2015 Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Vapaa-aikalautakunta 3 Valmistelija: Vapaa-aikapäällikkö Anne Koivisto Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille 2014 2018

Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille 2014 2018 Kaupunginhallitus 117 31.03.2014 Kaupunginhallitus 192 16.06.2014 Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille 2014 2018 434/02.00/2013 Kaupunginhallitus 31.03.2014 117 Kuntalain

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1

KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1 KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1 Tarkastuslautakunta Aika 23.05.2016 klo 16:00-18:34 Paikka Kiteen kaupungintalo, kokoushuone Sopukka Osallistujat Nimi Klo Tehtävä Lisätiedot LÄSNÄ Halttunen Sanna 16:00-18:34

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet

Lisätiedot

Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta

Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta 6 30.08.2016 Perusturvalautakunta 4 25.09.2018 Pohjanmaan maakuntien sosiaalialan osaamiskeskus SONet BOTNIAn kuntasopimusten uusiminen ja kuntarhoitus vuosille 2017-2018 / kuntarahoitus

Lisätiedot

Kirjainkiemurat - mallisivu (c)

Kirjainkiemurat - mallisivu (c) Aa Ii Uu Ss Aa Ii Uu Ss SII-LIN VII-LI-KUP-PI I-sot, pie-net kir-jai-met, sii-li neu-voo aak-ko-set. Roh-ke-as-ti mu-kaan vaan, kaik-ki kyl-lä op-pi-vat! Ss Har-joit-te-le kir-jai-mi-a li-sää vih-koo-si.

Lisätiedot

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA Sivistyslautakunta 21 25.03.2015 Sivistyslautakunta 33 22.04.2015 KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA 2015 2016 SIVLTK 21 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa koskevat

Lisätiedot

Periaatepäätös lähipalvelurakennusten tontin luovuttamisesta Kirkonkylän Krannilan alueelta, kortteli 2110 tontti 3

Periaatepäätös lähipalvelurakennusten tontin luovuttamisesta Kirkonkylän Krannilan alueelta, kortteli 2110 tontti 3 Kuntasuunnittelulautakunta 97 20.09.2016 Kuntasuunnittelulautakunta 108 22.09.2016 Periaatepäätös lähipalvelurakennusten tontin luovuttamisesta Kirkonkylän Krannilan alueelta, kortteli 2110 tontti 3 727/10.00.03.00/2016

Lisätiedot

HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017

HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017 Yhteistoimintaelin 6 26.01.2017 Henkilöstöjaosto 9 30.01.2017 Kaupunginhallitus 37 20.02.2017 Valtuusto 20 29.05.2017 HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017 Yte 26.01.2017 6 1.1.2014

Lisätiedot

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 Kaupunginhallitus 23 26.01.2015 Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 652/01.011/2012 KAUPHALL 26.01.2015 23 Seloste 1. Aino Mattila -säätiö Seloste Kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto

Kaupunginvaltuusto Kaupunginvaltuusto 45 29.05.2017 vuoden 2016 tilinpäätös ja tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2016 sekä tilintarkastuskertomus vuodelta 2016 65/1.40/2017 LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄN VUODEN 2016

Lisätiedot

15 08.02.2017 19 01.03.2017 23 12.04.2017 30 19.04.2017 38 17.05.2017 Hallinnon ja talouden tarkastuspalveluiden kilpailuttaminen TARK 08.02.2017 15 Hankintapäällikkö Leena Räsänen esittelee asiaa tar

Lisätiedot

Pohjois-Kymen sairaalan ja Carean välinen työnjako ja sairaalainvestointien yhdistäminen

Pohjois-Kymen sairaalan ja Carean välinen työnjako ja sairaalainvestointien yhdistäminen Kaupunginhallitus 21 30.01.2017 Kaupunginhallitus 63 21.02.2017 Kaupunginhallitus 105 10.04.2017 Pohjois-Kymen sairaalan ja Carean välinen työnjako ja sairaalainvestointien yhdistäminen 14239/00.01.02/2016

Lisätiedot

Pietarinpolun tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen

Pietarinpolun tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen TEKNINEN LAUTAKUNTA 127 20.11.2014 KAUPUNGINHALLITUS 471 01.12.2014 KAUPUNGINVALTUUSTO 157 08.12.2014 Pietarinpolun tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen 1836/10.1000.100002/2014 TELA 127

Lisätiedot

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj.

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj. Perusturvalautakunta 124 27.10.2016 Kunnanhallitus 400 05.12.2016 Kunnanvaltuusto 131 19.12.2016 Perusturvan vuoden 2016 talousarvion määrärahan korotusesitys 909/02.02.02/2015 Perusturvalautakunta 27.10.2016

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 Tarkastuslautakunta 09.02.2017 Aika 09.02.2017 klo 13:00-16:00 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA, HYVÄKSYMISKÄSITTELY 26/10/02/03/2016

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA, HYVÄKSYMISKÄSITTELY 26/10/02/03/2016 Ympäristölautakunta 45 23.04.2015 Kaupunginhallitus 143 06.05.2015 Ympäristölautakunta 101 25.08.2015 Kaupunginhallitus 218 02.09.2015 Ympäristölautakunta 5 21.01.2016 Kaupunginhallitus 20 03.02.2016 Ympäristölautakunta

Lisätiedot

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus Kunnanhallitus 305 27.11.2014 Kunnanhallitus 151 10.06.2015 Kunnanhallitus 19 28.01.2016 Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus 143/00.04.01/2014 KH 27.11.2014 305 Työ-

Lisätiedot

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 Kaupunginhallitus 327 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 100 16.09.2015 Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 297/00.01.02/2015 PERLJ 16.06.2015 59 Lohjan kaupunginvaltuusto hyväksyi marraskuussa

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017

Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017 Kunnanhallitus 296 09.10.2017 Valtuusto 112 25.10.2017 Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017 KH 296 Kunnanhallitus on antanut talousarvion täytäntöönpano-ohjeissa aika tau lut osavuosikatsausten laadinnasta.

Lisätiedot

Lapuan kaupungin lausunto terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta vuosille

Lapuan kaupungin lausunto terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta vuosille Perusturvalautakunta 4 24.04.2018 Kaupunginhallitus 4 07.05.2018 Perusturvalautakunta 5 16.10.2018 Kaupunginhallitus 11 22.10.2018 Lapuan kaupungin lausunto terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta vuosille

Lisätiedot

VUODEN 2014 TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDEN MYÖNTÄMINEN

VUODEN 2014 TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDEN MYÖNTÄMINEN Tarkastuslautakunta 57 20.05.2015 Kaupunginvaltuusto 44 25.05.2015 VUODEN 2014 TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDEN MYÖNTÄMINEN KH 106 Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta

Lisätiedot

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä,

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä, Kaupunginhallitus 8 09.01.2017 Kaupunginhallitus 54 13.02.2017 Kaupunginhallitus 95 13.03.2017 Kaupunginhallitus 122 10.04.2017 Kaupunginhallitus 153 08.05.2017 Kaupunginhallitus 189 30.05.2017 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Tuloista on kertynyt 115,6%. Tulot sisältävät opetuspalveluiden ja nuo ri so pal ve lui den hankkeiden valtionavustusta yhteensä 761 t.

Tuloista on kertynyt 115,6%. Tulot sisältävät opetuspalveluiden ja nuo ri so pal ve lui den hankkeiden valtionavustusta yhteensä 761 t. Kasvun ja oppimisen 56 25.10.2018 lautakunta Kaupunginhallitus 284 05.11.2018 Kasvun ja oppimisen toimialan lisämäärärahaesitys 927/02.02.00/2017 KASVOPPI 25.10.2018 56 Kokoukseen tuotu esitys: lousarviomääräysten

Lisätiedot

Kaupunginhallitus hyväksyy liitteenä olevan vuoden 2019 talousarvion ja vuo sien taloussuunnitelman laadintaohjeen.

Kaupunginhallitus hyväksyy liitteenä olevan vuoden 2019 talousarvion ja vuo sien taloussuunnitelman laadintaohjeen. Kaupunginhallitus 258 03.09.2018 Kaupunginhallitus 366 19.11.2018 Kaupunginhallitus 370 20.11.2018 Kaupunginvaltuusto 81 17.12.2018 Talousarvio 2019 ja taloussuunnitelma 2019-2021 1210/03.030/2018 KHALL

Lisätiedot

44 Toimiala ympäristölautakunta. Kohta D ympäristölautakunta lisätään. 46 Ympäristölautakunnan ratkaisuvalta

44 Toimiala ympäristölautakunta. Kohta D ympäristölautakunta lisätään. 46 Ympäristölautakunnan ratkaisuvalta Ympäristölautakunta 222 14.06.2016 Kaupunginhallitus 6 20.06.2016 Johtosääntömuutokset / ympäristölautakunta 361/00.01.01/2016 Ympla 14.06.2016 222 Valmistelija: Rakennustarkastaja Jorma Hankaniemi Maankäyttö-

Lisätiedot

Terveydenhuoltolain mukaisen järjestämissuunnitelman hyväksyminen

Terveydenhuoltolain mukaisen järjestämissuunnitelman hyväksyminen Terveydenhuoltolain mukaisen järjestämissuunnitelman 2013-2016 hyväksyminen 219/00.01/2013 SOS 19.11.2013 144 Keski-Suomen sairaanhoitopiiri pyytää jäsenkuntia tekemään 5.12.2013 mennessä päätöksen terveydenhuoltolain

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan esityslistalle on valmisteltu seuraavaa: Lyseonmäen koulu / Lisärak. tekninen työ ja kotitalous

Teknisen lautakunnan esityslistalle on valmisteltu seuraavaa: Lyseonmäen koulu / Lisärak. tekninen työ ja kotitalous Kaupunginhallitus 240 26.11.2018 Kaupunginhallitus 257 10.12.2018 Muutokset Tekniikkatoimialan vuoden 2018 talousarvioon 1884/02.02.02/2018 Khall 26.11.2018 240 Valmistelijat: va. teknisen toimen johtaja

Lisätiedot

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Kokouskutsu 10/ Aloitus Kummun koulu,kouluk. 6, vanhan osan sisäänkäynnin edessä, sitten kaupunginhallituksen huone.

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Kokouskutsu 10/ Aloitus Kummun koulu,kouluk. 6, vanhan osan sisäänkäynnin edessä, sitten kaupunginhallituksen huone. OUTOKUMMUN KAUPUNKI Kokouskutsu 10/2016 1 Tarkastuslautakunta Aika 21.09.2016 klo 16:00 Paikka Aloitus Kummun koulu,kouluk. 6, vanhan osan sisäänkäynnin edessä, sitten kaupunginhallituksen huone. Asiat

Lisätiedot

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle Kunnanhallitus 46 25.02.2014 Kunnanhallitus 76 24.03.2014 Kunnanhallitus 126 13.05.2014 Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle 135/1/2013

Lisätiedot

SUUNNITTELUTARVERATKAISU- JA POIKKEAMISLUPAHAKEMUS NRO P4/2016 KUNNARI RISTO. TEKN Valmistelija rakennustarkastaja Markku Vaittinen:

SUUNNITTELUTARVERATKAISU- JA POIKKEAMISLUPAHAKEMUS NRO P4/2016 KUNNARI RISTO. TEKN Valmistelija rakennustarkastaja Markku Vaittinen: Teknisten palvelujen ltk 67 13.04.2016 SUUNNITTELUTARVERATKAISU- JA POIKKEAMISLUPAHAKEMUS NRO P4/2016 KUNNARI RISTO 200/10.03.00/2016 TEKN 13.04.2016 67 Valmistelija rakennustarkastaja Markku Vaittinen:

Lisätiedot

Avustusta haki kaikkiaan 77 tiekuntaa.

Avustusta haki kaikkiaan 77 tiekuntaa. Tekninen lautakunta 29 03.05.2016 Yksityistieavustukset 2016 103/02.05.01/2016 Teknltk 03.05.2016 29Outokummun hallintosäännön mukaan tekninen lautakunta toimii tielau ta kun ta na, jonka tehtävänä on

Lisätiedot

Valtuusto aloite valtuutettu Alapere

Valtuusto aloite valtuutettu Alapere Valtuusto 10.12.2018 aloite valtuutettu Alapere 1. Liikuntapalvelunpäällikönviran hoidon järjestely. Eli asian josta tein aloitteen 23.4 ja 27.8.2018 valtuustossa. Aloitteeseen Liikuntapalvelunpäällikön

Lisätiedot