Pyöräilyn seurantamallin perustaminen Vantaalle

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pyöräilyn seurantamallin perustaminen Vantaalle"

Transkriptio

1 Pyöräilyn seurantamallin perustaminen Vantaalle Pyöräilyn terveysvaikutusten taloudellinen arviointi HEAT-työkalulla

2 HEAT-työkalu Vähenevän arkiliikunnan ja elintapasairauksien (lisääntyvän riskin) välillä on yhteys, joka korostaa hyötyliikunnan lisäämisen merkitystä terveyden edistämisessä. HEAT-työkalu (Health Economic Assessment Tools for walking and for cycling) on Maailman terveysjärjestön WHO:n kehittämä menetelmä, jolla voidaan laskea kävelyn ja pyöräilyn terveysvaikutusten yhteiskuntataloudellinen arvo. Vuonna 2007 ensi kerran julkaistu menetelmä perustuu monitieteellisen asiantuntijaryhmän kokoamaan ja vertailemiin kuolleisuuslukuihin ja ihmishengen tilastollisiin arvoihin. Menetelmä julkistettiin virallisesti vuonna Vuonna 2011 julkaistiin päivitetty verkkopohjainen versio pyöräilyn HEAT-työkalusta ( Vantaan kaupunki, esityksen tekijä 2

3 Käyttökohteet ja soveltaminen Uuden pyöräily- tai kävelyinfrastruktuurin perustelu Kuolleisuuden vähenemisen arviointi aiemmilla ja/tai nykyisillä pyöräily- tai kävelymäärillä Lähtötiedon tuottaminen laajempia taloudellisia laskelmia tai mahdollisten terveysvaikutusten arviointia varten. Työkalu auttaa vastaamaan kysymykseen: Vantaan kaupunki, esityksen tekijä 3

4 Rajaukset ja rajoitteet Tarkoitettu tavanomaiseen ja säännölliseen käyttäytymiseen kohdistuvan vaikutuksen arvioimiseen väestötasolla. Arvioitavaan kohderyhmään kuuluvat vuotiaat (pyöräily). Menetelmä tuottaa arvion kuolleisuuden vähenemisen seurauksena syntyvistä kävelyn tai pyöräilyn taloudellisista hyödyistä. Kasvaneet liikkumismäärät antavat täyden hyödyn vasta viiden vuoden päästä tavoitellun liikuntamäärän saavuttamisesta. HEAT-menetelmässä oletetaan, että kävelyn tai pyöräilyn lisääntyminen on yhteydessä riskin pienenemiseen riippumatta siitä, saavutetaanko tietty liikunnan raja (ts. onko samasta määrästä kävelyä tai pyöräilyä enemmän hyötyä vähemmän liikkuville kuin paljon liikkuville). Työkalu ei ota huomioon lisääntyneen fyysisen aktiivisuuden aiheuttamia muutoksia sairastavuudessa. Vantaan kaupunki, esityksen tekijä 4

5 Vantaalla tutkitut kysymykset 1. Kuinka paljon pyöräily tuottaa terveyshyötyjä nykyisin Vantaalla ja erikseen kaupungin työntekijöiden keskuudessa? 2. Kuinka paljon pyöräilyn laskennalliset terveyshyödyt ovat lisääntyneet vuosina , jolloin pyöräilyn kulkutapaosuus on kasvanut prosenttiyksiköllä (8 % -> 9%)? 3. Kuinka paljon pyöräilyn terveyshyödyt kasvaisivat, jos Vantaan pyöräilyn edistämisohjelman mukainen 15 % kulkutapaosuus saavutettaisiin vuoteen 2020 mennessä? Vantaan kaupunki, esityksen tekijä 5

6 Laskentapolkuvaihtoehdot HLT HEHA 2012 Vantaan kaupunki, esityksen tekijä 6

7 Laskelman lähtötiedot ja käytetyt lähteet Arvio pyöräilijöiden määrästä Arvio pyöräilyn määrästä Matkan kesto Matkan pituus Matkojen määrä Kuolleisuusaste (Vantaa) Ihmishengen tilastollinen arvo (Suomi) Ajanjakso, jolle hyödyt lasketaan Diskonttauskorko Populaatio: vuotiaiden määrä (SeutuCD 2013 rekisteri) Seudullinen liikkumistottumustutkimus (HSL) tai valtakunnallinen henkilöliikennetutkimus (HLT) 225 / henkilöä (Tilastokeskus 2013) (Liikennevirasto 2013) (WHO 2014) 4 % (Liikennevirasto 2011) Kaikille laskelmille yhteinen lähtötieto Laskentapolun tai herkkyystarkastelun mukaan varioitu lähtötieto Vantaan kaupunki, esityksen tekijä 7

8 Yhteenveto lähtötiedoista Vantaan HEAT-laskelmat (pyöräily) Yhteenveto laskelman lähtötiedoista Laskentapoluille yhteiset tiedot ikäluokka populaatio kuolleisuus/ as. diskonttokorko kuoleman arvo, 1) Koko kaupunki v % ) Työntekijät v % A) Matkan pituus km/v/as km/as/vrk HLT SeutuCD 2013 Tilastokeskus 2013 Likennevirasto 2011 WHO 2014 B) Matkojen määrä matkat/vrk arkipäivät pyöräilyn osuus keskimatka HEHA % 3.3 km Vantaan kaupunki, esityksen tekijä 8

9 Yhteenveto tuloksista VANTAA (kuntataso) VUOSIHYÖDYT (2014 HINTATASO) A B KA MUUTOS MUUTOS Tilanne 2008 (pyöräily 8 %) Tilanne 2012 (pyöräily 9 %) % Tilanne 2025 (pyöräily 15 %) % VANTAA (työntekijät) A B KA Tilanne Pyöräilyn laskennalliset terveyshyödyt ovat Vantaalla nykytilanteessa noin 26 M vuodessa, mikä merkitsee yhtä työikäistä kohden noin 200 /v. Pyöräilyn suosion kasvu vuodesta 2008 vuoteen 2012 (8 % -> 9 %) on nostanut kokonaisuudessaan vuotuisia terveyshyötyjä noin 3,0 M. Pyöräilyn kulkutapaosuuden kasvu 15 % merkitsisi noin 44 M vuotuisia terveyshyötyjä (5 vuotta tason saavuttamisen jälkeen) Vantaan kaupungin työntekijöihin kohdistuu pyöräilystä noin 2 M laskennallinen vuotuinen terveyshyöty. Vantaan kaupunki, esityksen tekijä 9

Kävelyn ja pyöräilyn terveysvaikutukset näkyviksi. HEAT-työkalun käyttö. Riikka Kallio 17.4.2013

Kävelyn ja pyöräilyn terveysvaikutukset näkyviksi. HEAT-työkalun käyttö. Riikka Kallio 17.4.2013 Kävelyn ja pyöräilyn terveysvaikutukset näkyviksi HEAT-työkalun käyttö Riikka Kallio 17.4.2013 16.4.2013 Liikunnan terveysvaikutuksista ja liikkumattomuudesta Liikkumattomuus (physical inactivity) on suurin

Lisätiedot

Pyöräilykatsauksen luonnos Esimerkki seurantatiedon koostamisesta. Pyöräilyn seurantamallin perustaminen Vantaalle 19.12.2014

Pyöräilykatsauksen luonnos Esimerkki seurantatiedon koostamisesta. Pyöräilyn seurantamallin perustaminen Vantaalle 19.12.2014 Pyöräilykatsauksen luonnos Esimerkki seurantatiedon koostamisesta Pyöräilyn seurantamallin perustaminen Vantaalle 19.12.2014 Alkuun Tässä kalvosarjassa on kuvattu Vantaan pyöräilyn nykytilaa seurantamallin

Lisätiedot

HEAT lukuja pyöräilyn edistämiseen

HEAT lukuja pyöräilyn edistämiseen HEAT lukuja pyöräilyn edistämiseen LIVE-tilaisuus 20.5.2014 Vanha Ortopedia, Jyväskylä Matti Hirvonen toiminnanjohtaja Pyöräilykuntien verkosto ry matti.hirvonen@poljin.fi www.poljin.fi www.kulkulaari.fi

Lisätiedot

Kävelyn ja pyöräilyn terveysvaikutusten arviointi HEATtyökalun. Riikka Kallio

Kävelyn ja pyöräilyn terveysvaikutusten arviointi HEATtyökalun. Riikka Kallio Kävelyn ja pyöräilyn terveysvaikutusten arviointi HEATtyökalun avulla Riikka Kallio 29.5.2013 29.5.2013 Liikunnan terveysvaikutuksista ja liikkumattomuudesta Liikkumattomuus (physical inactivity) on suurin

Lisätiedot

Pyöräilyn lisääminen tuottaa miljoonien eurojen hyödyt

Pyöräilyn lisääminen tuottaa miljoonien eurojen hyödyt Pyöräilyn lisääminen tuottaa miljoonien eurojen hyödyt Suomi Pyöräilee tietoisku 7.3.2014 Helsingin Messukeskus, Auditorio Matti Hirvonen toiminnanjohtaja Pyöräilykuntien verkosto ry matti.hirvonen@poljin.fi

Lisätiedot

Ilmastopaneelin suositteleman kävelyn ja pyöräilyn lisäämisen terveysvaikutukset. HEAT laskenta

Ilmastopaneelin suositteleman kävelyn ja pyöräilyn lisäämisen terveysvaikutukset. HEAT laskenta Ilmastopaneelin suositteleman kävelyn ja pyöräilyn lisäämisen terveysvaikutukset HEAT laskenta 29.6.2017 Tausta Suomen ilmastopaneelin raportti 2/2017 Liikenteen päästötavoitteiden saavuttaminen 2030 politiikkatoimenpiteiden

Lisätiedot

Yhteistyöllä lisää kävelyä ja pyöräilyä

Yhteistyöllä lisää kävelyä ja pyöräilyä Yhteistyöllä lisää kävelyä ja pyöräilyä Mietteitä Itä-Suomen liikenteestä sekä Kävelyn ja pyöräilyn edistämistyöstä, Pohjois-Savon ELY-keskus 12.9.2018 2 Liikennejärjestelmän suunnittelussa sovitaan mihin

Lisätiedot

Kilsat kasaan! Tutkittua tietoa ja poikkihallinnollista yhteistyötä. Kuvaaja: Pertti Nisonen

Kilsat kasaan! Tutkittua tietoa ja poikkihallinnollista yhteistyötä. Kuvaaja: Pertti Nisonen Kilsat kasaan! Tutkittua tietoa ja poikkihallinnollista yhteistyötä Kuvaaja: Pertti Nisonen Kilsat kasaan -työmatkaliikkumishanke Helsingin kaupungin henkilöstölle (n. 40.000) suunnattu poikkihallinnollinen

Lisätiedot

Kevyet liikkumiskyselyt ja terveysvaikutusten arviointi

Kevyet liikkumiskyselyt ja terveysvaikutusten arviointi Kevyet liikkumiskyselyt ja terveysvaikutusten arviointi Virpi Ansio 16.9.2015 Ympäristösi parhaat tekijät Kevennetty liikkumiskysely mikä se on ja millaisia tuloksia se antaa? - Esimerkkejä Kajaanissa

Lisätiedot

Kävelyn ja pyöräilyn terveyshyödyt Hyvinkäällä 10.9.2014

Kävelyn ja pyöräilyn terveyshyödyt Hyvinkäällä 10.9.2014 Kävelyn ja pyöräilyn terveyshyödyt Hyvinkäällä 10.9.2014 TARVITSEMME LISÄÄ LIIKUNTAA Liikkumattomuus on kuolemaksi! Liikkumattomuus (physical inactivity) on suurin huonon terveyden riskitekijä. Kaksi kolmasosaa

Lisätiedot

Kävelyn ja pyöräilyn indikaattorit ja seuranta

Kävelyn ja pyöräilyn indikaattorit ja seuranta Kävelyn ja pyöräilyn indikaattorit ja seuranta CASE Vantaan seurantamalli Seuranta ja indikaattorit kestävässä kaupunkiliikenteessä 16.9.2015 Kävelyn ja pyöräilyn seuranta Vantaalla tällä hetkellä 2 Tällä

Lisätiedot

KÄVELYN JA PYÖRÄILYN TERVEYSVAIKUTUSTEN TALOUDELLINEN ARVIOINTI JOENSUUSSA

KÄVELYN JA PYÖRÄILYN TERVEYSVAIKUTUSTEN TALOUDELLINEN ARVIOINTI JOENSUUSSA KÄVELYN JA PYÖRÄILYN TERVEYSVAIKUTUSTEN TALOUDELLINEN ARVIOINTI JOENSUUSSA KÄVELYN JA PYÖRÄILYN TERVEYSVAIKUTUSTEN TALOUDELLINEN ARVIOINTI JOENSUUSSA Liikunnan ja kansanterveyden julkaisuja 280 ISBN (nid.)

Lisätiedot

Hyvinkää - Tiivis paketti! Osallistaminen kestävän liikkumisen edistämisen kärkenä

Hyvinkää - Tiivis paketti! Osallistaminen kestävän liikkumisen edistämisen kärkenä Hyvinkää - Tiivis paketti! Osallistaminen kestävän liikkumisen edistämisen kärkenä Hyvinkään kaupunki 46 300 asukasta 90 % hyvinkääläisistä asuu alle 4,5 km keskustasta 52 % hyvinkääläisten matkoista on

Lisätiedot

JOENSUUN TYÖMATKAPYÖRÄILYN EDISTÄMISEN TOIMENPIDEOHJELMA

JOENSUUN TYÖMATKAPYÖRÄILYN EDISTÄMISEN TOIMENPIDEOHJELMA JOENSUUN TYÖMATKAPYÖRÄILYN EDISTÄMISEN TOIMENPIDEOHJELMA Jarmo Tihmala, Joensuun kaupunki Juhana Venäläinen, Joensuun Polkijat ry Virpi Ansio, Sitowise Oy Jani Lukkarinen, Joensuun Polkijat ry TAUSTASTRATEGIAT

Lisätiedot

Kävelyn ja pyöräilyn edistämisen kytkeminen Savonlinnan keskustan kehittämiseen 2014

Kävelyn ja pyöräilyn edistämisen kytkeminen Savonlinnan keskustan kehittämiseen 2014 Kävelyn ja pyöräilyn edistämisen kytkeminen Savonlinnan keskustan kehittämiseen 2014 Loppuraportointi ja kävelyn & pyöräilyn edistämistoiminnan jatkuvuus 16.12.2014 Ympäristösi parhaat tekijät Lähtökohdat

Lisätiedot

Kävelyn ja pyöräilyn terveyshyötyjen taloudellinen arviointi Porvoossa vuosille 2014-2035. Taneli Varis Posintra Oy

Kävelyn ja pyöräilyn terveyshyötyjen taloudellinen arviointi Porvoossa vuosille 2014-2035. Taneli Varis Posintra Oy Kävelyn ja pyöräilyn terveyshyötyjen taloudellinen arviointi Porvoossa vuosille 2014-2035 Taneli Varis Posintra Oy Taneli Varis, STOK Sähköisen talotekniikan osaamis- ja kehittämiskeskus STOKin julkaisusarja

Lisätiedot

Kävely ja pyöräily yhteiskunnan voimavarana. Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner

Kävely ja pyöräily yhteiskunnan voimavarana. Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner Kävely ja pyöräily yhteiskunnan voimavarana Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner 1 Miksi kävelyä ja pyöräilyä tulisi edistää? Ilmastosyyt: Kansallinen energia- ja ilmastostrategia (2016): liikenteen

Lisätiedot

KÄVELYN JA PYÖRÄILYN EDISTÄMISOHJELMA

KÄVELYN JA PYÖRÄILYN EDISTÄMISOHJELMA KÄVELYN JA PYÖRÄILYN EDISTÄMISOHJELMA -Yhteistyöllä lisää kävelyä ja pyöräilyä Vantaa 04.10.2018 Maija Rekola, Kestävän liikkumisen asiantuntija, Liikennevirasto Yksilötason ratkaisut 29.8.2018 Maija Rekola

Lisätiedot

Kävelyn ja pyöräilyn terveysvaikutusten taloudellinen arviointi Joensuussa

Kävelyn ja pyöräilyn terveysvaikutusten taloudellinen arviointi Joensuussa Kävelyn ja pyöräilyn terveysvaikutusten taloudellinen arviointi Joensuussa Tilaajatahot: Joensuun kaupunki ja Liikennevirasto Kävelyn ja pyöräilyn edistäminen Joensuun seudulla -hanke, päätösseminaari

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriön kosketuspinta liikuntaan

Liikenne- ja viestintäministeriön kosketuspinta liikuntaan Tuloskortti Liikenne- ja viestintäministeriön kosketuspinta liikuntaan TAVOITTEET Liikenteen päästöjen vähentäminen Liikenteen sujuvuus ja turvallisuus Parempi ilmanlaatu Kansanterveyden edistäminen TOIMENPITEET

Lisätiedot

Pyöräilyn edistämisen toimenpiteet ja taloudelliset hyödyt

Pyöräilyn edistämisen toimenpiteet ja taloudelliset hyödyt Pyöräilyn edistämisen toimenpiteet ja taloudelliset hyödyt Kuntien ilmastokampanjan tapaaminen 11.2.2014, Kuntatalo Liikenne, liikuttaminen ja liikkuminen Matti Hirvonen toiminnanjohtaja Pyöräilykuntien

Lisätiedot

Liikkumisen ohjaus ja turvallisuustyö yhtä jalkaa Tapio Kinnunen Hyvinkään kaupunki

Liikkumisen ohjaus ja turvallisuustyö yhtä jalkaa Tapio Kinnunen Hyvinkään kaupunki Liikkumisen ohjaus ja turvallisuustyö yhtä jalkaa Tapio Kinnunen Hyvinkään kaupunki Hyvinkään kaupunki 46 300 asukasta 90 % hyvinkääläisistä asuu alle 4,5 km keskustasta 52 % hyvinkääläisten matkoista

Lisätiedot

Kävelyn ja pyöräilyn terveysvaikutusten taloudellinen arviointi

Kävelyn ja pyöräilyn terveysvaikutusten taloudellinen arviointi Kävelyn ja pyöräilyn terveysvaikutusten taloudellinen arviointi Methodology Menetelmät ja and käyttäjän user guide opas LIIKENNEINFRASTRUKTUURIN JA -TOIMENPITEIDEN TALOUDELLINEN ARVIOINTI Alkuperäinen

Lisätiedot

Kyselytutkimus Itä-Suomen lasten ja nuorten koulumatkaliikkumisesta

Kyselytutkimus Itä-Suomen lasten ja nuorten koulumatkaliikkumisesta Kyselytutkimus Itä-Suomen lasten ja nuorten koulumatkaliikkumisesta Itä-Suomen liikennejärjestelmän tila Juha Heltimo, Strafica Oy 30.11.2017 Koulumatkakyselyn päätulokset Koulumatkojen pituudet ovat kasvaneet

Lisätiedot

Pyöräilyn edistyminen suomalaisissa taajamissa

Pyöräilyn edistyminen suomalaisissa taajamissa Pyöräilyn edistyminen suomalaisissa taajamissa sekä joitain esimerkkejä muualta maailmasta Itä-Suomen liikennejärjestelmäpäivät 28.10.2014 Mikkeli, Maaherrankatu 10 Matti Hirvonen toiminnanjohtaja Pyöräilykuntien

Lisätiedot

Hyvinkään kestävän liikkumisen ohjelma 2030 Tapio Kinnunen Hyvinkään kaupunki

Hyvinkään kestävän liikkumisen ohjelma 2030 Tapio Kinnunen Hyvinkään kaupunki Hyvinkään kestävän liikkumisen ohjelma 2030 Tapio Kinnunen Hyvinkään kaupunki Hyvinkään kaupunki 46 300 asukasta 90 % hyvinkääläisistä asuu alle 4,5 km keskustasta 52 % hyvinkääläisten matkoista on alle

Lisätiedot

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 2 12,999,976 km 9,136,765 km 1,276,765 km 499,892 km 245,066 km 112,907 km 36,765 km 24,159 km 7899 km 2408 km 76 km 12 14 16 1 12 7 3 1 6 2 5 4 3 11 9 10 8 18 20 21 22 23 24 25 26

Lisätiedot

Hyvinkääläisten matkat LÄHDE: WSP FINLAND OY, HELSINGIN SEUDUN LAAJA LIIKENNETUTKIMUS, MATKAPÄIVÄKIRJATUTKIMUS 2007 2008 VIRPI PASTINEN

Hyvinkääläisten matkat LÄHDE: WSP FINLAND OY, HELSINGIN SEUDUN LAAJA LIIKENNETUTKIMUS, MATKAPÄIVÄKIRJATUTKIMUS 2007 2008 VIRPI PASTINEN Hyvinkääläisten matkat LÄHDE: WSP FINLAND OY, HELSINGIN SEUDUN LAAJA LIIKENNETUTKIMUS, MATKAPÄIVÄKIRJATUTKIMUS 2007 2008 VIRPI PASTINEN 10.11.2010 Hyvinkääläiset tekevät syysarkena keskimäärin 3,4. Matkat

Lisätiedot

Laadukasta kävely- ja pyöräilyinfrastruktuuria investointituen vauhdittamana Mitä tavoitellaan, miksi ja miten?

Laadukasta kävely- ja pyöräilyinfrastruktuuria investointituen vauhdittamana Mitä tavoitellaan, miksi ja miten? Laadukasta kävely- ja pyöräilyinfrastruktuuria investointituen vauhdittamana Mitä tavoitellaan, miksi ja miten? Liikenne ja maankäyttö 8.10.2019 Kati Hyvärinen Kestävän liikkumisen asiantuntija TAUSTAA

Lisätiedot

Työelämästä arkiliikkujana eläkkeelle. LIVE-tilaisuus 18.4.2013 Katariina Tuunanen, Liisamaria Kinnunen Kunnossa kaiken ikää (KKI) -ohjelma

Työelämästä arkiliikkujana eläkkeelle. LIVE-tilaisuus 18.4.2013 Katariina Tuunanen, Liisamaria Kinnunen Kunnossa kaiken ikää (KKI) -ohjelma Työelämästä arkiliikkujana eläkkeelle LIVE-tilaisuus 18.4.2013 Katariina Tuunanen, Liisamaria Kinnunen Kunnossa kaiken ikää (KKI) -ohjelma Ikääntyneiden määrä kasvaa Väestöennuste ikäryhmittäin 1910 2060

Lisätiedot

suhteessa suosituksiin?

suhteessa suosituksiin? Nuori Suomi liikunnasta syrjäytyneet asiantuntijaryhmä tij - työkokous k 1.12.200912 2009 Vantaa Miten lapset ja nuoret liikkuvat suhteessa suosituksiin? Tuija Tammelin tutkimusjohtaja LIKES-tutkimuskeskus

Lisätiedot

Pyöräilyn edistäminen Hämeenlinnassa Ismo Hannula

Pyöräilyn edistäminen Hämeenlinnassa Ismo Hannula Pyöräilyn edistäminen Hämeenlinnassa 21.11.2017 Ismo Hannula Kuvaaja: Tuntematon Miksi edistämisohjelma? Keskeistä pyöräilyolosuhteiden kehittämisessä eri puolilla Eurooppaa ovat olleet: Olemassa oleva

Lisätiedot

Liikkumisen ohjauksen vaikutuksia

Liikkumisen ohjauksen vaikutuksia Liikkumisen ohjauksen vaikutuksia ECOMM 2013, Gävle Alkuperäinen esitys Sarah Martens Tarja Jääskeläinen Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Vaikutukset kulkutapajakaumaan Työpaikkojen liikkumissuunnitelmat

Lisätiedot

Liikkumistapojen muuttaminen ja turvallisuus ajankohtaiskatsaus viisaan liikkumisen edistämisestä. Taneli Varis

Liikkumistapojen muuttaminen ja turvallisuus ajankohtaiskatsaus viisaan liikkumisen edistämisestä. Taneli Varis Liikkumistapojen muuttaminen ja turvallisuus ajankohtaiskatsaus viisaan liikkumisen edistämisestä Taneli Varis 5.10.2017 Viisas liikkuminen Ympäristöä säästävä + turvallinen + sujuva + terveellinen + taloudellinen

Lisätiedot

EKOLIITU - HÄMEENLINNAN SEUDUN KESTÄVÄN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA VÄESTÖ JA YHDYSKUNTARAKENNE

EKOLIITU - HÄMEENLINNAN SEUDUN KESTÄVÄN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA VÄESTÖ JA YHDYSKUNTARAKENNE EKOLIITU - HÄMEENLINNAN SEUDUN KESTÄVÄN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA VÄESTÖ JA YHDYSKUNTARAKENNE Sisältö Väestökehitys ja -ennuste Väestön ikärakenteen muutoksia Asutuksen sijoittuminen Asukasmäärän

Lisätiedot

Terveysliikunnan vaikutusten arviointi suunnitelma. Niina Epäilys 18.9.2014

Terveysliikunnan vaikutusten arviointi suunnitelma. Niina Epäilys 18.9.2014 Terveysliikunnan vaikutusten arviointi suunnitelma Niina Epäilys 18.9.2014 Tausta ja työryhmän kokoonpano Oulun kaupungin Palvelujen järjestämisohjelman 2013 mukaisesti kuntalaisten terveyden ja hyvinvoinnin

Lisätiedot

Mittari nro Mittari Lähtötaso vuosi Lähtötaso Lähde. Tavoite 5,4 4,7 4,1 3,4 2,7 2,0 1,4 0,7 0

Mittari nro Mittari Lähtötaso vuosi Lähtötaso Lähde. Tavoite 5,4 4,7 4,1 3,4 2,7 2,0 1,4 0,7 0 A. Onnettomuuksien päämittarit Mittari nro Mittari Lähtötaso vuosi Lähtötaso 2013 2014 2015 2016 2017 2018 2019 2020 Lähde 1 Kuolleiden määrä (henkilöä / vuosi) 5,4 4,7 4,1 3,4 2,7 2,0 1,4 0,7 0 ka 2008-2012

Lisätiedot

Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto

Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto Tavoitteena liikunta-aktiivisuuden edistäminen Keinoina liikkumisympäristöjen kehittäminen Ohjauskeinot: Resurssiohjaus

Lisätiedot

Pyöräliikenteen edistäminen Helsingin seudulla. paikkatietotarkastelu pyöräliikenteen potentiaalin tunnistamiseksi

Pyöräliikenteen edistäminen Helsingin seudulla. paikkatietotarkastelu pyöräliikenteen potentiaalin tunnistamiseksi Pyöräliikenteen edistäminen Helsingin seudulla paikkatietotarkastelu pyöräliikenteen potentiaalin tunnistamiseksi Niklas Aalto-Setälä Velo Finland 2018 Sisältö Tarkastelussa käytetty metodi Tuloksien läpikäyntiä

Lisätiedot

Kävelyn ja pyöräilyn edistäminen Joensuun seudulla liikkumisen ohjauksen toimenpitein ( )

Kävelyn ja pyöräilyn edistäminen Joensuun seudulla liikkumisen ohjauksen toimenpitein ( ) Taulukko 1. Hankkeen yleiset tiedot. I Hanke: Hankkeen nimi ja kuvaus (mm. kesto ja tyyppi) Kävelyn ja pyöräilyn edistäminen Joensuun seudulla liikkumisen ohjauksen toimenpitein (2012-2013) Hanke on toiminnallinen:

Lisätiedot

Tulevaisuuden matkustuskäyttäytyminen

Tulevaisuuden matkustuskäyttäytyminen Ajatuksia teemasta: Tulevaisuuden matkustuskäyttäytyminen Mikä muuttuu, mikä pysyy? Projektipäällikkö, TkL Kati Kiiskilä Insinööritoimisto Liidea Oy kati.kiiskila@liidea.fi Liikennesuunnittelun paradigman

Lisätiedot

Liikkuva koululainen investointi kansalliseen hyvinvointiin?

Liikkuva koululainen investointi kansalliseen hyvinvointiin? Pekka Puska Pääjohtaja THL Liikkuva koululainen investointi kansalliseen hyvinvointiin? FTS - Tiedotustilaisuus 17.3.2011 THL suojelee ja edistää suomalaisten terveyttä ja hyvinvointia Kansanterveys suomessa

Lisätiedot

Henkilöliikennetutkimus Pyöräilyn perustietoja Riikka Kallio

Henkilöliikennetutkimus Pyöräilyn perustietoja Riikka Kallio Henkilöliikennetutkimus 2016 Pyöräilyn perustietoja 17.5.2018 Riikka Kallio Henkilöliikennetutkimus 2016 Perustietoja Toteutettu vuodesta 1974 noin 6 vuoden välein Suomalaisten liikkumista kuvaava tutkimus

Lisätiedot

Valtakunnallinen henkilöliikennetutkimus Tulosten esittely

Valtakunnallinen henkilöliikennetutkimus Tulosten esittely Valtakunnallinen henkilöliikennetutkimus 2016 Tulosten esittely 8.3.2018 Tutkimus lyhyesti Vuodesta 1974 alkaen noin 6 v. välein toteutettu kyselytutkimus. Tutkimus antaa yleiskuvan suomalaisten liikkumisesta

Lisätiedot

Työhyvinvointikärjellä liikkeelle. Minna Aittasalo Dosentti, terveystieteiden tohtori, ft, erikoistutkija UKK-instituutti

Työhyvinvointikärjellä liikkeelle. Minna Aittasalo Dosentti, terveystieteiden tohtori, ft, erikoistutkija UKK-instituutti Työhyvinvointikärjellä liikkeelle Minna Aittasalo Dosentti, terveystieteiden tohtori, ft, erikoistutkija UKK-instituutti minna.aittasalo@uta.fi Miten kestävä liikkuminen liittyy työhyvinvointiin? Motiva

Lisätiedot

Uimaseurasta terveyttä ja elinvoimaa Taustatietoa harrasteliikunnan kehittämiseen

Uimaseurasta terveyttä ja elinvoimaa Taustatietoa harrasteliikunnan kehittämiseen Uimaseurasta terveyttä ja elinvoimaa Taustatietoa harrasteliikunnan kehittämiseen Miksi vesiliikuntaa? Monipuolista uimaseuratoimintaa! Esimerkki Tampereelta https://youtu.be/nk2u0b6_2gs https://youtu.be/8ji4lkvdqcg

Lisätiedot

Pyöräillen- ja kävellen liikuntapaikoille?

Pyöräillen- ja kävellen liikuntapaikoille? Pyöräillen- ja kävellen liikuntapaikoille? Lähiliikkumisen ja lähiliikunnan edistäminen Liikuntavirasto kannustaa kaupunkilaisia pyöräilemään järjestämällä liikuntapaikoille riittävästi laadukkaita pyöräpysäköintipaikkoja

Lisätiedot

Supported by the European Union in the framework of the Health Programme 2008-2013. The views expressed herein can in no way be taken to reflect the

Supported by the European Union in the framework of the Health Programme 2008-2013. The views expressed herein can in no way be taken to reflect the Supported by the European Union in the framework of the Health Programme 2008-2013. The views expressed herein can in no way be taken to reflect the official opinion of the European Union. TYÖMATKAPYÖRÄILYN

Lisätiedot

Turvallisen ja kestävän liikkumisen suunnittelua kuntarajat ylittävänä yhteistyönä

Turvallisen ja kestävän liikkumisen suunnittelua kuntarajat ylittävänä yhteistyönä Turvallisen ja kestävän liikkumisen suunnittelua kuntarajat ylittävänä yhteistyönä Kestävän kaupunkiliikenteen suunnitelmat Suomessa työpaja Sonja Heikkinen 8.10.2014 Valtakunnallisia liikennepoliittisia

Lisätiedot

TYÖIKÄINEN VÄESTÖNMÄÄRÄ KASVAA PÄÄASIASSA TURUN SEUDUN ITÄISISSÄ KUNNISSA KUNTIEN VÄESTÖNKASVU MALTILLISTUU UUDEN TRENDILASKELMAN MUKAAN

TYÖIKÄINEN VÄESTÖNMÄÄRÄ KASVAA PÄÄASIASSA TURUN SEUDUN ITÄISISSÄ KUNNISSA KUNTIEN VÄESTÖNKASVU MALTILLISTUU UUDEN TRENDILASKELMAN MUKAAN KUNTIEN VÄESTÖNKASVU MALTILLISTUU UUDEN TRENDILASKELMAN MUKAAN Tuoreimman tulevaisuuden väestökehitystä arvioivan Tilastokeskuksen trendilaskelman mukaan nykyisten väestöltään kasvavien kuntien väestönkasvu

Lisätiedot

absoluuttisia matkustajamääriä havaitaan kuitenkin huomattavasti suurempi työssäkäyntiliikenteen kasvu Lahden seudun ja pääkaupunkiseudun

absoluuttisia matkustajamääriä havaitaan kuitenkin huomattavasti suurempi työssäkäyntiliikenteen kasvu Lahden seudun ja pääkaupunkiseudun PITKÄN MATKAN TYÖSSÄKÄYNTILIIKENNE HYÖTYY NOPEISTA RATAYHTEYKSISTÄ Liikennemäärät Turun seudun ja pääkaupunkiseudun välillä ovat kasvaneet huomattavasti vuodesta 2005. Myös Lahden ja pääkaupunkiseudun

Lisätiedot

Eläkeikä edessä Työelämästä eläkkeelle -löytyykö hyviä käytäntöjä? Jyrki Komulainen Ohjemajohtaja Kunnossa kaiken ikää -ohjelma

Eläkeikä edessä Työelämästä eläkkeelle -löytyykö hyviä käytäntöjä? Jyrki Komulainen Ohjemajohtaja Kunnossa kaiken ikää -ohjelma Eläkeikä edessä Työelämästä eläkkeelle -löytyykö hyviä käytäntöjä? Jyrki Komulainen Ohjemajohtaja Kunnossa kaiken ikää -ohjelma TOIMINTAKYKYÄ TYÖELÄMÄÄN - KKI-toimet ja työelämä - KKI-hankkeet TYÖELÄMÄ

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriö MINVA LVM

Liikenne- ja viestintäministeriö MINVA LVM Liikenne ja viestintäministeriö MINVA LVM201500251 LHO Kojo Veera(LVM) 24.09.2015 Viite Asia Epävirallinen liikenneministerikokous 7.10.2015 Luxemburgin puheenjohtajuuskauden epävirallinen liikenneministerikokous

Lisätiedot

Viisas liikkuminen. Ympäristöystävälliset liikkumisvalinnat. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä

Viisas liikkuminen. Ympäristöystävälliset liikkumisvalinnat. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Viisas liikkuminen Ympäristöystävälliset liikkumisvalinnat Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Tarja Jääskeläinen, päivitetty 7.6.2013 Valitse viisaasti liikenteessä Liikkumalla kävellen, pyörällä ja

Lisätiedot

MAL Miten liikkuminen muuttuu Helsingin seudulla vuoteen 2030 mennessä? Heikki Palomäki, HSL Liikenne & Maankäyttö

MAL Miten liikkuminen muuttuu Helsingin seudulla vuoteen 2030 mennessä? Heikki Palomäki, HSL Liikenne & Maankäyttö MAL 2019 Miten liikkuminen muuttuu Helsingin seudulla vuoteen 2030 mennessä? Heikki Palomäki, HSL Liikenne & Maankäyttö 9.10.2019 Esityksen sisältö Miltä näyttää vuonna 2019? Mitä MAL-suunnitelman toimenpiteillä

Lisätiedot

- Yhdyskuntarakenne. - Ympäristö ja ilmasto. Päivitetty Helsingin seudun keskeiset tunnusluvut / HSY, HSL ja Uudenmaan liitto

- Yhdyskuntarakenne. - Ympäristö ja ilmasto. Päivitetty Helsingin seudun keskeiset tunnusluvut / HSY, HSL ja Uudenmaan liitto Yhdyskuntarakenne, liikenne ja ympäristö 2014 - Yhdyskuntarakenne - Liikenne ja liikkumisen i kestävyys - Ympäristö ja ilmasto Päivitetty 16.6.2013 Helsingin seudun keskeiset tunnusluvut / HSY, HSL ja

Lisätiedot

Liikunta-aktiivisuudessa tapahtuvat muutokset eläkeläiseksi utopiaa vai totta?

Liikunta-aktiivisuudessa tapahtuvat muutokset eläkeläiseksi utopiaa vai totta? Liikunta-aktiivisuudessa tapahtuvat muutokset eläkkeelle Ikääntyvästä siirryttäessä työntekijästä hyvinvoivaksi eläkeläiseksi utopiaa vai totta? Sari Stenholm TtT, Dos, Akatemiatutkija Sari Stenholm TtT,

Lisätiedot

Maalämpöpumppuinvestointien alueja kansantaloudellinen tarkastelu

Maalämpöpumppuinvestointien alueja kansantaloudellinen tarkastelu Maalämpöpumppuinvestointien alueja kansantaloudellinen tarkastelu 20.12.2013 Gaia Consulting Oy Aki Pesola, Ville Karttunen, Iivo Vehviläinen, Juha Vanhanen Sisältö 1. Yhteenveto 2. Selvityshanke 3. Tulokset

Lisätiedot

WHO yhteistyökeskuksen toiminta Vaasan alueyksikössä

WHO yhteistyökeskuksen toiminta Vaasan alueyksikössä Tiedosta hyvinvointia Vaasan alueyksikkö 1 WHO yhteistyökeskuksen toiminta Vaasan alueyksikössä Mielenterveystyön yhteistyökokous Vaasa 19.4.2007 pvm/nn Tiedosta hyvinvointia Vaasan alueyksikkö 2 Taustaa

Lisätiedot

Naiset liikkeelle - arkeen lisää energiaa

Naiset liikkeelle - arkeen lisää energiaa Naiset liikkeelle - arkeen lisää energiaa Liikkua pitäisi: Liikuntapiirakka 18-64v 2,5t /vko kevyesti tai 1t15min rasittavasti useampana pätkänä. Kohenna lihaskuntoa ja kehitä liikkeenhallintaa 2 x vko

Lisätiedot

Hallinnointityökalut liikunnan ja. osana varhaisen tuen mallia

Hallinnointityökalut liikunnan ja. osana varhaisen tuen mallia Hallinnointityökalut liikunnan ja terveyden aktivointiin i tii kk koko henkilöstölle osana varhaisen tuen mallia Tehokkaasti taantuman varalle! Event Brokers EBS Oy/SporttiPassi, Tommy Sarja Event Brokers

Lisätiedot

Miten jokainen yritys voi parantaa Helsingin ilmanlaatua? Uutta Ilmansuojelusuunnitelmaa tehdään parhaillaan

Miten jokainen yritys voi parantaa Helsingin ilmanlaatua? Uutta Ilmansuojelusuunnitelmaa tehdään parhaillaan Miten jokainen yritys voi parantaa Helsingin ilmanlaatua? Uutta Ilmansuojelusuunnitelmaa tehdään parhaillaan Suvi Haaparanta Helsingin kaupungin ympäristökeskus Typpidioksidin raja-arvo ylittyy Helsingissä

Lisätiedot

Ilmastovastuu ja kestävä liikennejärjestelmä

Ilmastovastuu ja kestävä liikennejärjestelmä Ilmastovastuu ja kestävä liikennejärjestelmä Pohjois-Pohjanmaan liikennejärjestelmätyön sidosryhmätyöpaja 13.2.2018 Anna Saarlo GLOBAALI VELVOITE VÄHENNYKSIIN PARIISIN ILMASTOSOPIMUKSELLA 2015 PYRITÄÄN

Lisätiedot

Työpaikan liikkumissuunnitelman hyödyt euroina. Webinaari Mari Päätalo Valpastin Oy

Työpaikan liikkumissuunnitelman hyödyt euroina. Webinaari Mari Päätalo Valpastin Oy Työpaikan liikkumissuunnitelman hyödyt euroina Webinaari Mari Päätalo Valpastin Oy Työn tausta ja tavoitteet Työ on osa Työpaikkojen liikkumisen ohjauksen T&K - hankekokonaisuutta, jota rahoittavat Liikenteen

Lisätiedot

WHOQOL-BREF MAAILMAN TERVEYSJÄRJESTÖN ELÄMÄNLAATUMITTARI - LYHYT VERSIO

WHOQOL-BREF MAAILMAN TERVEYSJÄRJESTÖN ELÄMÄNLAATUMITTARI - LYHYT VERSIO WHOQOL-BREF MAAILMAN TERVEYSJÄRJESTÖN ELÄMÄNLAATUMITTARI - LYHYT VERSIO Ohjeet Tällä lomakkeella pyydämme Teitä arvioimaan elämänlaatuanne, terveyttänne ja muita arkielämänne asioita. Vastatkaa kaikkiin

Lisätiedot

Toimintakykyä työelämään. Välityömarkkinoiden työpaja 3 29.5.2015 Niina Valkama Kunnossa kaiken ikää -ohjelma

Toimintakykyä työelämään. Välityömarkkinoiden työpaja 3 29.5.2015 Niina Valkama Kunnossa kaiken ikää -ohjelma Toimintakykyä työelämään Välityömarkkinoiden työpaja 3 29.5.2015 Niina Valkama Kunnossa kaiken ikää -ohjelma www.kkiohjelma.fi PÄÄMÄÄRÄ Terveytensä kannalta liian vähän liikkuvien tavoittaminen ja terveysliikunnan

Lisätiedot

Viisas liikkuminen ja liikkumisen ohjaus? 24.9.2013 Sara Lukkarinen, Motiva Oy

Viisas liikkuminen ja liikkumisen ohjaus? 24.9.2013 Sara Lukkarinen, Motiva Oy Viisas liikkuminen ja liikkumisen ohjaus? 24.9.2013 Sara Lukkarinen, Motiva Oy Esityksen sisältö Lähtökohdat viisaan liikkumisen työlle Mitä on viisas liikkuminen ja liikkumisen ohjaus? Liikkumisen ohjauksen

Lisätiedot

KEVYESTI LIIKKUVA LIMINKA

KEVYESTI LIIKKUVA LIMINKA POHJOIS-POHJANMAAN JA KAINUUN LIIKENNETURVALLISUUSSEMINAARI KEVYESTI LIIKKUVA LIMINKA 5.10.2017 Venanzia Rizzi Limingan kunnanarkkitehti RENESSANSSI 1490 HUMANISMI: mies on universumin keskipiste. Kaikki

Lisätiedot

Liikkumisen ohjauksen valtionavustukset Jenni Eskola

Liikkumisen ohjauksen valtionavustukset Jenni Eskola Liikkumisen ohjauksen valtionavustukset Jenni Eskola 19.11.2013 Liikkumisen ohjausta on monilla seuduilla Valtionavustus 2013 - uudet 19.11.2013 Jenni Eskola 2 Valtionavustuspäätökset 2013 Hakija Päätös

Lisätiedot

Yhdyskuntarakenne ja liikenne

Yhdyskuntarakenne ja liikenne Yhdyskuntarakenne ja liikenne - Yhdyskuntarakenne - Liikenne ja liikkumisen kestävyys Helsingin seudun keskeiset tunnusluvut / HSY, HSL ja Uudenmaan liitto Yhdyskuntarakenne Helsingin seudun keskeiset

Lisätiedot

Jyväskylän Baana. Suunnitelma ja sen lähtökohdat Kustannusarvio ja sen lähtökohdat Yhteiskuntataloudelliset arviot 24.4.2013

Jyväskylän Baana. Suunnitelma ja sen lähtökohdat Kustannusarvio ja sen lähtökohdat Yhteiskuntataloudelliset arviot 24.4.2013 Jyväskylän Baana Suunnitelma ja sen lähtökohdat Kustannusarvio ja sen lähtökohdat Yhteiskuntataloudelliset arviot 24.4.2013 Suunnitelma ja sen lähtökohdat Tavoite: väylä, jolla mahdollisimman moni voi

Lisätiedot

Pyöräilyn seurantamallin perustaminen Vantaalle. Loppuraportti 19.12.2014

Pyöräilyn seurantamallin perustaminen Vantaalle. Loppuraportti 19.12.2014 Pyöräilyn seurantamallin perustaminen Vantaalle Loppuraportti 19.12.2014 Sisältö 1. Työn lähtökohdat ja tavoitteet 2. Vantaan nykyinen seuranta ja pyöräilyaiheiset tavoitteet 3. Katsaus muualla sovellettaviin

Lisätiedot

Fyysisen aktiivisuuden merkitys terveyden näkökulmasta

Fyysisen aktiivisuuden merkitys terveyden näkökulmasta Fyysisen aktiivisuuden merkitys terveyden näkökulmasta Jyrki Komulainen ohjelmajohtaja, dosentti Kunnossa kaiken ikää ohjelma Liikunnan ja kansanterveyden edistämissäätiö LIKES Työmarkkinoilta poistuu

Lisätiedot

KOOSTE KAUPUNGINJOHTAJIEN KÖÖPENHAMINAN KONSENSUSLAUSUMASTA

KOOSTE KAUPUNGINJOHTAJIEN KÖÖPENHAMINAN KONSENSUSLAUSUMASTA KOOSTE KAUPUNGINJOHTAJIEN KÖÖPENHAMINAN KONSENSUSLAUSUMASTA Terveempiä ja onnellisempia kuntia kaikille Muutokseen tähtäävä toimintamalli turvallisten, osallistavien, kestävien ja selviytymiskykyisten

Lisätiedot

Terveyskunnon testaus liikuntaa aloittaville

Terveyskunnon testaus liikuntaa aloittaville Terveyskunnon testaus liikuntaa aloittaville Pauliina Husu TtT, erikoistutkija UKK-instituutti Kuntotestauspäivät, 21.3.2019 Terveyskunto fyysistä kuntoa määrittävät kehon rakenteet ja toiminnot, joilla

Lisätiedot

Virtaa verkostoihin liikunnasta VIRVELI

Virtaa verkostoihin liikunnasta VIRVELI Virtaa verkostoihin liikunnasta VIRVELI Malleja paikalliseen, toimivaan, terveyttä edistävään sovellettuun liikuntatoimintaan Lounais-Suomessa Konsultointi- ja kehittämishanke 2006 2009 Soveli-järjestöjen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 6. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 6. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 22.01.2015 Sivu 1 / 1 2660/08.00.00/2013 6 Pyöräilyn edistämisohjelma 2013-2024 Valmistelijat / lisätiedot: Sari Soini, puh. 046 877 3498 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Ympäristönsuojelupäällikkö

Lisätiedot

ArtsEgual Musiikkitalo Tuija Brax

ArtsEgual Musiikkitalo Tuija Brax ArtsEgual 4.10. 2016 Musiikkitalo Tuija Brax MIKÄ YKSI ELÄMÄ Ainutlaatuinen yhteistyö: Aivoliitto, Diabetesliitto ja Sydänliitto valtimoterveyden puolesta Valtimosairaudet koskettavat joka viidettä suomalaista

Lisätiedot

EKOLIITU - HÄMEENLINNAN SEUDUN KESTÄVÄN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA LIIKKUMISEN TUNNUSLUKUJA NYKYTILAN ANALYYSIT I LIIKKUMISEN NYKYTILA

EKOLIITU - HÄMEENLINNAN SEUDUN KESTÄVÄN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA LIIKKUMISEN TUNNUSLUKUJA NYKYTILAN ANALYYSIT I LIIKKUMISEN NYKYTILA EKOLIITU - HÄMEENLINNAN SEUDUN KESTÄVÄN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA LIIKKUMISEN TUNNUSLUKUJA Sisältö Autoistuminen Hämeenlinnan seudulla Autonomistus vs. palveluiden saavutettavuus Autonomistus

Lisätiedot

Kestävän liikkumisen asema kuntien poliittisessa päätöksenteossa. Kunta kestävän liikkumisen edistäjänä -seminaari Kuntamarkkinat 13.9.

Kestävän liikkumisen asema kuntien poliittisessa päätöksenteossa. Kunta kestävän liikkumisen edistäjänä -seminaari Kuntamarkkinat 13.9. Kestävän liikkumisen asema kuntien poliittisessa päätöksenteossa Kunta kestävän liikkumisen edistäjänä -seminaari Kuntamarkkinat 13.9.2017 Lähtökohdat Tutkimuksen laatija on Tapio Kinnunen, joka toimii

Lisätiedot

Kansa-koulu II -hanke Kirjaamisvalmentajien tukena

Kansa-koulu II -hanke Kirjaamisvalmentajien tukena Kansa-koulu II -hanke Kirjaamisvalmentajien tukena 3.10.2018 Koulutusorganisaatiot Kansa-koulu II hankkeessa Marjo Orava Kansa-koulu II -hanke Kansa-koulu II -hanke tukee määrämuotoisen kirjaamisen toimeenpanoa

Lisätiedot

ERIARVOISUUS VANHUUDESSA JA TERVEYDESSÄ

ERIARVOISUUS VANHUUDESSA JA TERVEYDESSÄ ERIARVOISUUS VANHUUDESSA JA TERVEYDESSÄ Eero Lahelma, professori Helsingin yliopisto Hjelt-instituutti Kansanterveystieteen osasto eero.lahelma@helsinki.fi Kohti parempaa vanhuutta, Konsensuskokous Hanasaari

Lisätiedot

Uudenmaan matkailun tulo- ja. työllisyysselvitys 2016

Uudenmaan matkailun tulo- ja. työllisyysselvitys 2016 Uudenmaan matkailun tulo- ja työllisyysselvitys 2016 Miten selvitys tehtiin? 1 2 3 4 5 6 Matkailijoiden määrä Rahankäyttö eri palveluihin per matkailija Matkailijoiden rahankäyttö yhteensä eri palveluihin

Lisätiedot

Taipalsaaren liikenneturvallisuussuunnitelmat. 5. Hyväksyminen ja seuranta

Taipalsaaren liikenneturvallisuussuunnitelmat. 5. Hyväksyminen ja seuranta Taipalsaaren liikenneturvallisuussuunnitelmat 5. Hyväksyminen ja seuranta 1.9.2015 Suunnitelman hyväksyminen Liikenneturvallisuussuunnitelman toteutumisen kannalta kunnan päätöksentekijöiden tuki on äärimmäisen

Lisätiedot

Miksi lantatietoa kootaan? - kuka sitä käyttää mitä väliä sillä on tuottajalle

Miksi lantatietoa kootaan? - kuka sitä käyttää mitä väliä sillä on tuottajalle Miksi lantatietoa kootaan? - kuka sitä käyttää mitä väliä sillä on tuottajalle Maarit Hellstedt MTT Kotieläintuotannontutkimus Lanta tehokäyttöön, Jyväskylä Lantamuotoja Sonta Virtsa Lanta Kuivalanta Kuivikelanta,

Lisätiedot

TerveysInfo. Kulje viisaasti Juliste

TerveysInfo. Kulje viisaasti Juliste TerveysInfo työmatkat KKI työmatkaliikkumis KKI työmatkaliikkumis kannustaa työmatkojen kulkemiseen pyörällä ja kävellen. Työmatkojen kulkeminen fyysisesti aktiivisesti kannattaa, koska työmatka toistuu

Lisätiedot

Joensuun neljä pyöräilyvuodenaikaa - jatkuvaa ja aktiivista pyöräilyn edistämistä

Joensuun neljä pyöräilyvuodenaikaa - jatkuvaa ja aktiivista pyöräilyn edistämistä Joensuun neljä pyöräilyvuodenaikaa - jatkuvaa ja aktiivista pyöräilyn edistämistä Carelicum 9.5.2014 Virpi Ansio, Sito Oy Ympäristösi parhaat tekijät Kävelyn ja pyöräilyn edistämistyön jatkuvuus Joensuussa

Lisätiedot

Kaikki hyöty irti terveydenhuoltolaista - hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Kaikki hyöty irti terveydenhuoltolaista - hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Kaikki hyöty irti terveydenhuoltolaista - hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Terveyskeskusten johdon neuvottelupäivät 10.2.2011 Kuntatalo Johtaja Taru Koivisto Sosiaali- ja terveysministeriö Hyvinvoinnin

Lisätiedot

Pyöräliikenteen olosuhteiden rakentaminen Helsingissä Maarakennuspäivät

Pyöräliikenteen olosuhteiden rakentaminen Helsingissä Maarakennuspäivät Reetta Keisanen Pyöräilykoordinaattori @keisasenreetta Puh 09 310 37017 pyöräliikenne.fi Pyöräliikenteen olosuhteiden rakentaminen Helsingissä Maarakennuspäivät 29.9.2016 Miksi pyöräliikenteen olosuhteita

Lisätiedot

Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / 11. Kaupunkisuunnittelulautakunta

Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / 11. Kaupunkisuunnittelulautakunta Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / 11 2660/08.00.00/2013 131 Pyöräilyn edistämisohjelma 2013-2024 (osittain kh-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Heini Peltonen, puh. (09) 816 24324 Silja Savolainen, puh.

Lisätiedot

Pyöräilyn hyödyt Otsikkoja kustannukset Helsingissä. Alaotsikko

Pyöräilyn hyödyt Otsikkoja kustannukset Helsingissä. Alaotsikko Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston julkaisuja j 200X:X Pyöräilyn hyödyt Otsikkoja kustannukset Helsingissä Alaotsikko Pyöräilyn hyödyt ja kustannukset Helsingissä Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto

Lisätiedot

Näkökulmia liikenteen laajempiin taloudellisiin vaikutuksiin

Näkökulmia liikenteen laajempiin taloudellisiin vaikutuksiin WHOLE-hanke asiantuntijatyöpaja 17.5.2016 Seppo Laakso Kaupunkitutkimus TA Oy Näkökulmia liikenteen laajempiin taloudellisiin vaikutuksiin Saavutettava sijainti resurssina Liikenteen laajemmat vaikutukset

Lisätiedot

Liikunta edistää keski-ikäisten terveyttä

Liikunta edistää keski-ikäisten terveyttä Liikunta edistää keski-ikäisten terveyttä Hyvinvoiva kunta arkiliikunnan olosuhdeseminaari Helsinki 6.11.2014 Jouni Lahti Hjelt-instituutti, Kansanterveystieteen osasto Helsingin kaupungin henkilöstön

Lisätiedot

Saavutettavuusanalyysit Helsingin seudun MAL-aiesopimuksen valmistelussa

Saavutettavuusanalyysit Helsingin seudun MAL-aiesopimuksen valmistelussa Saavutettavuusanalyysit Helsingin seudun MAL-aiesopimuksen valmistelussa 29.3.2012 Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Saavutettavuus joukkoliikenteellä, kävellen tai pyörällä 2008 Vyöhyke: I II III

Lisätiedot

LIIKUNTASALKUN SISÄLTÖ - IKÄKAUSITEEMOITTAIN (PÄIVITETTY 8/2015)

LIIKUNTASALKUN SISÄLTÖ - IKÄKAUSITEEMOITTAIN (PÄIVITETTY 8/2015) LIIKUNTASALKUN SISÄLTÖ - IKÄKAUSITEEMOITTAIN (PÄIVITETTY 8/2015) LAPSET JA NUORET Esitteet ja kortit: Vauhti virkistää! kortti Vauhti virkistää arviointi- ja seurantakortti Istumisen tarkistuskortti koululaiselle

Lisätiedot

Fyysisen aktiivisuuden merkitys terveyden näkökulmasta

Fyysisen aktiivisuuden merkitys terveyden näkökulmasta Fyysisen aktiivisuuden merkitys terveyden näkökulmasta Jyrki Komulainen ohjelmajohtaja, dosentti Kunnossa kaiken ikää ohjelma Liikunnan ja kansanterveyden edistämissäätiö LIKES Työmarkkinoilta poistuu

Lisätiedot

Liikuntateknologian mahdollisuudet hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Prof Vesa Linnamo

Liikuntateknologian mahdollisuudet hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Prof Vesa Linnamo Liikuntateknologian mahdollisuudet hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Prof Vesa Linnamo Liikuntateknologian yksikkö, Vuokatti Liikuntabiologian laitos Jyväskylän yliopisto Maisterikoulutus Liikuntateknologia

Lisätiedot

terveysvalmennus Erja Oksman Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymä Finnwell -loppuseminaari 29.4.2009

terveysvalmennus Erja Oksman Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymä Finnwell -loppuseminaari 29.4.2009 TERVA Päijät-Hämeen terveysvalmennus Erja Oksman projektipäällikkö Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymä Finnwell -loppuseminaari 29.4.2009 Yhteistyöhankeen osapuolet Toteutus ja rahoitus: SITRA, TEKES,

Lisätiedot

TOIMIVA INFRA JA YMPÄRISTÖ. Kaupunkiympäristötoimialan keskeiset palvelut

TOIMIVA INFRA JA YMPÄRISTÖ. Kaupunkiympäristötoimialan keskeiset palvelut TOIMIVA INFRA JA YMPÄRISTÖ Kaupunkiympäristötoimialan keskeiset palvelut YDINTOIMINNOT KAUPUNKIRAKENNE Yhdyskuntasuunnittelu Maankäyttö Yhdyskuntatekniikka VESIHUOLTO Veden myynti 4,22 milj. m3 / v Vesijohtoverkoston

Lisätiedot

Kunta-HYTE -talo: Rakennetaan yhteistyörakennetta! Siun soten näkökulma

Kunta-HYTE -talo: Rakennetaan yhteistyörakennetta! Siun soten näkökulma Kunta-HYTE -talo: Rakennetaan yhteistyörakennetta! Siun soten näkökulma Petri Kivinen Hallintoylilääkäri, LT, HTK Terveydenhuollon tietotekniikan erityispätevyys 1.2.18 Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot